Mielenkiinnon kohdistaminen arkielämään tarkoittaa huomion kiinnittämistä tavanomaisiin, arkisiin ja jopa näennäisesti vähämerkityksellisiin asioihin sekä toiminnan ajallisuuteen, rutiineihin ja rytmeihin (Back 2015, 820-822). Yksi tunnetuimpia arkielämän määritelmiä on marxilaista sosiologiaa edustavan ranskalaisen filosofin Henri Lefebvren (1901-1991) tulkinta:
Arkielämä on kaiken toiminnan perusta. Erilaiset aktiviteetit ovat löydettävissä siitä, samoin toimintojen konfliktit. Se on kaiken toiminnan kohtauspaikka, yhdistävä tekijä ja niiden yhteinen perusta. (Lefebvre 1991, 97; käännös Tuomi-Gröhn 2009.)
Sosiologi Rita Felskin (1999/2000) mukaan arkea on mahdollista lähestyä kolmen ulottuvuuden - ajallisuuden, tilan tunnun ja olemisen tavan - kautta.
Ajallisuudella hän viittaa toistoon eli asioihin, jotka tapahtuvat ’päivä toisensa jälkeen’, kuten nukkuminen, syöminen ja työnteko. Toiminnan toistumisen avulla organisoimme ja ymmärrämme ympärillä olevaa maailmaa. Toinen ulottuvuus on tila, joka voi tarkoittaa konkreettista paikkaa kuten koti. Tilaa voi tarkastella myös vertauskuvallisesti, jolloin arjen voi käsittää olevan muuallakin kuin kotona. Tiloihin liittyy saumattomasti myös liikkuminen paikkojen välillä.
Etenkin teknologia on vaikuttanut viime vuosina tilan kokemukseen: voimme virtuaalisesti ymmärtää kaukaisenkin tilan vaikkemme ole fyysisesti paikan päällä. Kolmas ulottuvuus on olemisen tapa tai muoto, jolla Felski viittaa
ihmisten tapaan suorittaa puoliautomaattisesti joku toiminta. Mikäli arjen toimintaan ei ilmesty mitään erityistä huomiota vaativaa tilannetta, emme juurikaan pysähdy pohtimaan rutinoituneita tapojamme. Toisaalta, jos ihminen revitään irti henkilökohtaisesta rutinisoituneesta arjesta esimerkiksi sairaalaan tai vankilaan, se voi aiheuttaa syvällistä ahdinkoa. (Felski 1999/2000.)
Arkea ilmentävistä toiminnan toistumisista ja tavoista huolimatta arkea on vaikea tunnistaa ja asettaa sille erityisiä rajauksia (Felski 1999/2000).
Suomenkielessä tehdään usein ero arkipäivän ja pyhäpäivän välillä, kun taas arjen englanninkielinen vastine ”everyday life” viittaa jokapäiväiseen elämään (Heinonen 2012, 60). Tässä tutkimuksessa käsitän arjeksi ja arkielämäksi perheiden jokapäiväisen elämän korostamatta eroa arjen ja pyhän välillä.
Vaikka arjessa yhdistyy elämän eri osa-alueet, se ei ole pelkkä viitekehys tai tekemisen konteksti vaan arkea luodaan ja rakennetaan jatkuvasti (Rönkä &
Korvela 2009; ks. myös Salmi & Kivimäki 1997 ja Bech-Jorgensen 1991). Näin ollen sitä ei tulisi käsitteellistää yhtenäiseksi ja ennustettavaksi asiaksi vaan huomioida rikkinäiset kaavat, epärationaalinen toiminta ja odottamattomat tilanteet (Silverstone 1994; Felski 1999/2000, 29). Arjessa tapahtuva toiminta ja perheen käytännöt muodostavatkin monimutkaisen ja vuorovaiku-tuksellisen kokonaisuuden (Pantzar 2011, 13).
Arjen koetaan olevan hallinnassa, kun voimme tehdä valintoja ja vaikuttaa omaan toimintaamme, elämäämme ja ympäristöömme (Korvela & Nordlund 2015, 194). Liisa Haverinen (1996) on kehittänyt kotitaloustieteen näkö-kulmasta arjen hallinta –käsitteen ja kiteyttänyt sen kotitalouden toiminnan tavoitteeksi. Arjen hallintaa voidaankin käyttää eräänlaisena sateenvarjo-käsitteenä, joka koordinoi toiminnan päämäärää, tietoa, taitoa ja vuorovaikutusta (Korvela & Nordlund 2015, 195). Kun arjen toimintaa tarkastellaan perheen näkökulmasta, sen keskeiseksi tavoitteeksi voidaan asettaa perheen jäsenten ja erityisesti lasten tarpeiden tyydyttäminen (Raijas &
Sailio 2012). Näin ollen perheenjäsenten oletetaan arjen toimintaa suunnitel-lessaan ja toteuttaessaan pyrkivän sopeuttamaan toimintaansa eri jäsenten tilanteen vaatimalla tavalla (Haverinen 1996, 110; Raijas & Sailio 2012, 317).
Koska arkitodellisuuden voidaan nähdä sisältävän kaikki arjen toiminnan prosessit, toiminta ei rajoitu vaan kotiympäristöön vaan sisältää myös julkisen elämän alueen (Burkitt 2004; Korvela & Tuomi-Gröhn 2014, 17). Yhteiskunnal-liset rakenteet ja instituutiot vaikuttavat siihen, miten erityisperheet rakentavat – muiden perheiden tavoin – arkeaan ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien kanssa (Salmi 2004; Repo 2009, 28; Raijas & Sailio 2012, 318). Virtuaalisen vuorovaikutuksen syvempi tarkastelu mahdollistaisi toiminnan tarkastelun jopa globaalilla tasolla (Korvela & Tuomi-Gröhn 2014, 20; katso myös Rönkä &
Korvela 2009), mutta tässä tutkimuksessa se näyttäytyy lähinnä yksittäisten esimerkkien sekä digitaalisia palveluita koskevan pohdinnan kautta.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden keskeisenä tavoitteena on ylläpitää ja edistää väestön terveyttä sekä yksilön, perheen ja yhteisön toimintakykyä ja hyvinvointia (STM 2019a, b). Koska erityisperheet tarvitsevat paljon palveluita monilta eri tahoilta, kuten erikoissairaanhoidosta, sosiaalitoimesta sekä
varhaiskasvatus- ja opetuspalveluilta, arjen toimintaan yhdistyy vuorovaikutus erilaisten instituutioiden kanssa. Käytännössä vuorovaikutus konkretisoituu palveluiden käyttöön liittyvän toiminnan muodossa. Se, mihin toimintaan perhe käyttää aikaansa ja miten se vaikuttaa arjen hallintaan, on keskeinen kysymys perheen hyvinvoinnin kannalta (Pääkkönen 2010, 13; Raijas 2014, 106). Näin ollen palveluntuottajien olisi hyvä tietää, millaista toimintaa palveluiden käyttö vaatii, miten palveluiden käyttö rytmittyy osaksi perheen muuta toimintaa ja ajankäyttöä sekä miten käyttö vaikuttaa arjen sujuvuuden kokemukseen. Sitä kautta palveluntuottajilla on mahdollisuus rakentaa aidosti arkea tukevia palveluita ja parantaa koko perheen hyvinvointia.
Erityislapsia ja –perheitä on tarkasteltu erityisesti sosiaali- ja terveystieteiden sekä kasvatustieteen näkökulmista. Hyödynnän tätä aiempaa tutkimustietoa pääosin tutkimustulosten analyysissä ja raportoinnissa. Tämän tutkimuksen tulkinnalliset resurssit pohjaavat kuitenkin yhtäältä palvelututkimuksen perinteeseen ja toisaalta ajankäytön tutkimusperinteeseen erityisesti kulutus- ja kotitaloustutkimusten näkökulmasta. Koska tarkastelunäkökulma asettuu tutkimussuuntien risteyskohtaan, jäi tutkimuksen alkuvaiheessa teoreettinen viitekehys avoimeksi ja joustavaksi. Kuvio 1 kuvaa yksinkertaistetusti tutkimuksessa käytetyt teoreettiset ja käsitteelliset taustat.
Tutkimuksessa hyödynnetty lähestymistapa ei ole ollut ongelmatonta.
Esimerkiksi palvelututkimus ja terveyspalveluita koskevat tutkimukset ovat aiemmin olleet erillisiä tutkimusalueita, vaikkakin palveluntutkimuksen tutkijat ovat alkaneet tarkastella kasvavassa määrin terveyspalveluiden käyttöä (McColl-Kennedy ym. 2017; katso myös esim. McColl-Kennedy ym. 2012, 2016;
Sweeney, Danaher & McColl-Kennedy 2015). Käsitteet ovat olleet päällekkäisiä ja olen joutunut tekemään kompromisseja niiden käytön suhteen. Vaikka arki
Kuvio 1. Tutkimuksen teoreettiset ja käsitteelliset taustat
on vaikea tunnistaa ja määritellä, se on kuitenkin toiminut eri tutkimusaloja yhdistävänä tekijänä. Eri tieteenalojen näkemyksiä hyödyntävällä otteella pystyn nostamaan uusia ulottuvuuksia aiempiin teoreettisiin näkemyksiin.
Käsillä oleva tutkimus tuottaa uutta ymmärrystä arjen ajankäyttötutkimukseen palveluiden kulutuksen kontekstissa. Palveluiden käytön ja kulutuksen sekä perheen arjen toiminnan näkökulmaa yhdistävällä otteella tutkimus kontribuoi myös palvelututkimukseen, jossa asiakkaiden arkeen liittyvä ymmärrys on painottunut käsitteelliselle tasolle.
Jälkiteollistuneessa palveluyhteiskunnassa palveluiden mikrotason vaikutukset kuluttajien arkeen ovat jääneet vähemmälle huomiolle (Urrila 2011, 7) eikä Suomessa ole myöskään riittävästi tutkittu perheiden toimintaa kontekstissa,
“jossa arjen hallinta on yhteydessä perheiden hyvinvointiin” (Sekki 2018, 20).
Tämä tutkimus pyrkii tekemään näkyväksi erityisperheiden arjen toiminnan ja ajankäytön haasteita, joihin palvelujärjestelmä näyttäisi olevan osaltaan syyllinen.
Tutkimuksen hyvinvointia painottava näkemys linkittää tutkimuksen myös viime vuosina kasvavassa määrin huomiota saaneisiin ja yhä kehittyviin transformatiivisiin kuluttaja- ja palvelututkimuksiin (Transformative Consumer Research, TCR ja Transformative Service Research, TSR).
Tutkimussuuntia edustavat hyvinvoinnin eri ulottuvuuksien ongelmia ja mahdollisuuksia tarkastelevat tutkimukset, jotka keskittyvät hyvinvoinnin parantamisen rinnalla vahvistamaan esimerkiksi sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja palveluiden saavutettavuutta (Ostrom ym. 2010; Mick ym. 2012).
Tarkastelen seuraavaksi aiemman kirjallisuuden valossa asiakkaan toimintaa palvelututkimuksen perinteeseen nojautuen ja kuvaan kuinka asiakkaan arjen toiminnan ymmärrys on alkanut kiinnostaa myös palvelututkijoita. Teoreettisen tarkastelun yhteydessä esittelen perusteet valituille tulkinnallisille resursseille.