Kaipasin oman aineistoni käsittelyn ja analyysin tueksi jonkinlaista selkeää toimintatapaa. Yksi tällainen on Amadeo Giorgin (1985) kehittämä fenomenologinen analyysi, joka perustuu Edmund Husserlin fenomenologiaan. Tein oman analyysini mukaillen Giorgia (1985) ja Lainetta (2010). Esittelen seuraavaksi Amadeo Giorgin ajatuksiin perustavan analyysitavan perusteita.
1. Kokonaiskäsitys aineistosta. Ensimmäisessä vaiheessa aineistoon tutustutaan yksinkertaisesti lukemalla ja yrittämällä ymmärtää haastateltavien kieltä. Siten
aineistosta saadaan mahdollisimman hyvä kokonaiskuva. Tämä vaihe luo perustan seuraavalle vaiheelle. (Giorgi 1985, 10.)
2. Merkitysyksiköiden etsiminen ja löytäminen tekstistä. Saatuaan kokonaiskäsityksen tekstistä, tekstiä aletaan lukea uudestaan. Tällä kertaa on tavoitteena on löytää tekstistä merkitysyksiköitä (meaning units).
Merkityskokonaisuudet kertovat tutkittavan ilmiön kannalta olennaisia asioita ja merkityksiä. Koko tekstiä ei ole mahdollista analysoida samanaikaisesti, joten se täytyy pilkkoa helpommin käsiteltäviin osiin eli merkitysyksiköihin. (Giorgi 1985, 11–13; ks. myös Perttula 1995, 72.)
3. Aineiston muuntaminen tieteen kielelle. Tässä vaiheessa on tarkoitus kääntää aineiston tutkittavien kieli tutkittavan ilmiön tieteenalaan sopivalle tieteelliselle kielelle. Tiettyjä merkityksiä sisältävät yksiköt muutetaan tieteen kielelle säilyttäen kuitenkin olennainen kokemuksesta. Tässä vaiheessa apuna on käytettävä mielikuvituksellista muuntelukykyä sekä reflektiota. Tavoitteena on päästä yleisempään kieleen konkreettisten ilmaisujen tutkimisen avulla. Tämä transformaatio on tarpeellista, koska tutkittavat ovat ilmaisseet moninaisia todellisuuksia omalla tavallaan ja tutkimuksen tavoitteena on nimenomaan kokemusten ymmärtäminen. (Giorgi 1985, 17–18; Perttula 1995, 74.)
4. Merkitysverkoston muodostaminen. Jokaisen tutkittavan merkitysyksiköistä muodostetaan tässä vaiheessa henkilökohtainen kokonaisuus. Merkityksiä sisältävät yksiköt asetetaan sisällön mukaan järjestykseen ja toistensa yhteyteen.
Edelliset vaiheet edesauttavat tutkijaa rajaamaan tutkittavan kokemuksien merkitysverkostoa. (Giorgi 1985, 17–19; Perttula 1995, 77.) Giorgin analyysi oli nelivaiheinen, mutta hänestä inspiroituneet fenomenologista analyysitapaa toteuttaneet tutkijat, kuten Juha Perttula, ovat erottaneet osan Giorgin neljännestä vaiheesta viidenneksi vaiheeksi. Tässä vaiheessa tutkittavan spesifit, henkilökohtaiset merkitysverkostot muunnetaan yleisimmiksi merkitysverkostoiksi. Kun yksilökohtainen merkitysverkosto pyrkii olemaan lojaali alkuperäiselle aineistolle, niin yleisemmän merkitysverkoston tarkoituksena on löytää ilmiön yleisempiä merkityksiä. Yleisessä
merkitysverkostossa on tultava esille myös yksilöllisellä tasolla esiintyneet, ilmiön kannalta olennaiset, sisällöt. (Giorgi 1985, 19–21; Perttula 1995, 84–87).
Myös Laine on kirjoittanut fenomenologisen tutkimuksen etenemisestä. Hänen mukaansa ensimmäisessä työvaiheessa pyritään luomaan kuvaus siitä, mitä aineistossa on sanottu, mahdollisimman alkuperäisestä mukaillen. Tässä vaiheessa on tehtävä valintoja siitä, mikä on olennaista tutkimuksen kannalta. Tälle vaiheelle on annettava aikaa ja tilaa. Pyrkimyksenä on ymmärrys siitä, mikä on tutkittavan omasta näkökulmasta merkityksellistä. Kuvaus kirjoitetaan kielellä, joka muistuttaa mahdollisimman tarkasti haastateltavan omaa kieltä ja se saattaa sisältää myös lainauksia. Kuvauksen tulee olla mahdollisimman kokemuksellista ja metaforista.
(Laine 2010, 40–41).
Tämän jälkeen moninaisista aineistoista pyritään saamaan esiin merkitysten muodostamia kokonaisuuksia. Ilmiö koostuu hyvin moninaisista merkityksistä, jotka tulevat esiin haastatteluissa. Ilmiö hahmottuu tutkijalle selkeämmin, jos pystyy jäsentämään merkityksiä kokonaisilmiön osakokonaisuuksiksi. Merkityskokonaisuudet muodostetaan etsimällä samankaltaisia ja yhteenkuuluvia merkityksiä. Siihen, että merkitykset löytyvät, vaikuttaa tutkijan oma, intuitiivinen ja elämänkokemuksen myötä kehittynyt merkitysten taju. Jotta ilmiötä voi ymmärtää, on siitä pyrittävä näkemään mahdollisimman paljon erilaisia merkitysaspekteja. Myös tutkimuskysymys määrää osaltaan merkityskokonaisuuksien järjestäytymistä. Tutkimustehtävä määrää, mitkä osat moninaisesta ilmiöstä tulevat esiin. Merkityskokonaisuudet jäsennetään tekstiksi aineiston omilla ehdoilla, mutta tutkijan tulkitsemana ja hänen omalla kielellään.
Kuvauksien puhetta voidaan esimeriksi tematisoida tai käsitteellistää. Analyysi ei saa kuitenkaan köyhdyttää aineistoa. (Laine 2010, 40–42).
Viimeiseksi on tarkoitus luoda kokonaiskuva tutkittavasta ilmiöstä tuomalla merkityskokonaisuudet yhteen. Niiden välissä on sidoksia ja näiden suhteiden selvittäminen antaa lopullisen kuvan ilmiöstä. Jokin merkityskokonaisuus saattaa esimerkiksi muuttua toisen merkityskokonaisuuden alakokonaisuudeksi. Tätä merkityskokonaisuuksien muodostamaa lopputulemaa kutsutaan synteesiksi eli ilmiön kokonaisrakenteeksi. (Laine 2010, 43–44).
Työstin omaa aineistoani ensin litteroimalla kaikki tekstit. Litterointi tapahtui kevään ja kesän 2013 aikana. Litteroin haastattelut sanatarkasti ja merkitsin esimerkiksi pitkät tauot haastateltavien puheessa. En litteroinut osioita, jotka eivät liittyneet tutkimukseeni mitenkään. Tällaisia olivat esimerkiksi opiskelijoiden muistot heidän elämänsä varrella tapahtuneista, kouluun ja ohjaukseen liittymättömistä, asioista. Litteroituja tekstejä tuli yhteensä noin 75 sivua, kun fonttina oli Times New Roman, kirjainkokona 12 ja rivivälinä 1,5. Tutustuin litteroituihin teksteihin huolellisesti ja luin niitä usean kerran lävitse. Litteroimisen jälkeen kävin haastattelut yksitellen läpi ja kirjoitin jokaisen haastattelun omaksi tarinakseen. Yritin saada tarinan kirjoitettua ikään kuin haastateltavan sanoin häivyttäen kaikki omat sanomiseni ja kysymykseni. Pyrin käyttämään kirjoituksissa haastateltavan sanontoja, sanamuotoja ja metaforia – ikään kuin säilyttämään haastateltavan viestin täysin.
Tarinoiden jälkeen alkoi kunkin yksilön merkitysverkostojen kokoaminen. Luin tarinoita ja etsin niistä yhtäläisyyksiä. Pyrin tulkitsemaan, mitkä asiat olivat kullekin haastateltavalle todella merkityksellisiä. Yritin todella panostaa siihen, etten ylitulkitsisi tai liioittelisi opiskelijoiden kertomuksia. Häivytin esiymmärrykseni ja aikaisemmat kokemukseni lukiolaisten ohjauksesta ja pyrin keskittymään vain siihen, mitä opiskelijat halusivat kertoa heidän kokemastaan ohjauksesta. Jokaiselle haastateltavalleni muodostui merkityskokonaisuuksia, jotka yhdessä muodostavat henkilökohtaisen synteesiin. Pro gradu-työssäni esittelen jokaisen haastateltavan merkityskokonaisuudet.
Olen tulkinnut rikkaasta aineistosta opiskelijoiden kokemukset ymmärrettävälle kielelle.
Olen liittänyt lainauksia haastatteluista kunkin opiskelijan merkityskokonaisuuksien koonnin yhteyteen.
Kun olin saanut analysoitua kunkin haastateltavan merkityskokonaisuudet, oli vuorossa henkilökohtaisten merkityskokonaisuuksien vieminen yhteen, yksilöllisestä kohti yleisempää. Aloin käydä opiskelijoiden henkilökohtaisia merkityskokonaisuuksia läpi etsien yhtäläisyyksiä. Tavoitteena oli löytää vastaus tutkimuskysymykseen eli luoda tulos siitä, mitä ohjattavat pitävät merkityksellisenä ohjauksessa. Tuloksena on kuusi erilaista teemaa, jotka ovat merkityksellisimpiä yhdeksälle haastateltavalleni eli luovat synteesin siitä, mikä ohjauksessa on merkityksellistä. Asioista on voinut tulla merkityksellisiä niin positiivisten kuin negatiivistenkin kokemusten kautta.
3 AINEISTON ANALYYSI
Seuraavassa kappaleessa esittelen aineistostani tehdyn analyysiin yksilökohtaisesti. Tein haastatteluja kolmessa eri koulussa, joissa kussakin haastattelin kolmea eri opiskelijaa.
Saman lukion oppilaita keskenään olivat 1. Anne, Mari ja Mikko
2. Emma, Alma ja Niina 3. Milla, Ida ja Sofia.