Koulujen, yliopistojen ja muiden laitosten yhdistämisiä käsitteleviä tutkimuksia on tehty niin Suomessa, kuin muualla maailmassa. Useimmat aiemmat tutkimukset kuitenkin keskittyvät pääosin yhdistämistä seuraaviin vaikutuksiin, kuten oppimistuloksiin tai alueen toimintaky-kyyn (Samppala & Räihä 2016, 27).
Ursinin, Aittolan, Hendersonin ja Välimaan (2010) artikkelissa, joka käsittelee neljän suo-malaisen yliopiston yhdistymistä, analysoidaan ja kuvataan sitä, kuinka opettamiseen ja op-pimiseen liittyvät ongelmat otetaan huomioon yliopistojen yhdistämisen suunnitteluun liit-tyvissä dokumenteissa. Tutkimuksen tuloksista nousi viisi pääteemaa, jotka kaikilla yliopis-tojen yhdistämisillä oli yhteistä: yhdistämisten oikeuttaminen, yhdistyvien laitosten välinen synergia, työryhmien rooli ja resurssien jakaminen, luentojen ammatillinen kehittyminen, sekä mahdolliset esteet ja haasteet. Konkreettisista tavoitteista tai suunnitelmista, sekä yh-distämisten mahdollisista negatiivisista vaikutuksista löytyi vain vähän tietoa. Konkreetti-simmat opetukselliset näkökulmat suunnitteludokumenteissa liittyivät yhdistyvien yliopis-tojen ohjelmatarjonyliopis-tojen synergiaan. Nämä yhdistymiset siis luultavasti vaikuttavat koulu-tukseen lisäämällä opiskelijoille saatavilla olevan kurssitarjonnan monipuolisuutta. Tutki-muksemme teoriaosuuteen tietoa etsiessämme huomasimme saman asian. Aiemmista tutki-muksista löytyy vain hyvin vähän tietoa siitä, minkälainen negatiivinen vaikutus yliopistojen yhdistämisellä mahdollisesti on, esimerkiksi opiskelijoihin, yliopistojen henkilökuntaan, opetuksen ja opintojen ohjauksen tasoon, sekä kyseessä oleviin kaupunkeihin.
11
Skodvin (2010, 71 - 73) esittelee artikkelissaan yliopistojen yhdistymistä käsittelevien tut-kimusten tuloksia niin Suomessa, kuin muualla maailmassa. Artikkelin mukaan eri maiden yliopistojen yhdistymisten seurauksista erottuu kolme ulottuvuutta: hallinto ja johtaminen, taloudelliset näkökohdat, sekä akateeminen toiminta. Yhdistymisten on yleisesti todettu joh-tavan ammattimaisempaan ja tehokkaampaan hallintoon. Yliopistojen yhdistymisissä on yleensä tarkoitus säästää rahaa. Artikkelin mukaan on kuitenkin vaikea sanoa, toteutuuko tämä vai ei, sillä jo pelkästään itse yhdistymisprosessiin tarvitaan paljon rahaa ja resursseja.
Yksi yhdistämisen tavoitteista on luoda parempia akateemisia laitoksia, niin opetuksen kuin tutkimuksen suhteen. Artikkelissa tuodaan esille, että tämän asian suhteen eri tutkimusten tulokset vaihtelevat puolin ja toisin.
Taskinen (2005, 37) jakoi väitöskirjassaan erityyppisten organisaatioiden yhdistämistutki-musten kohteet viiteen ryhmään: 1) yhdistämiselle asetettujen tavoitteiden saavuttamisen tai yhdistymisen onnistumisen arviointi, 2) yhdistämisprosessin toteuttaminen, erityisesti tiedo-tus ja henkilöstön osallistuminen prosessin eri vaiheisiin sekä niihin liittyen muutoksen joh-taminen, 3) kulttuuristen tekijöiden merkitys yhdistymisessä, esimerkiksi vaikutukset, seu-raukset, ja niitä selittävät tekijät, 4) yhdistämisen vaikutukset organisaatioon ja sen toimin-taan, sekä 5) yhdistämisen vaikutukset työntekijöihin ja kuinka he kokevat yhdistämisen.
Tämän tutkimus soveltuu parhaiten ryhmään 5, sillä sen kohteena ovat yliopistojen misen vaikutukset opettajaopiskelijoihin ja siihen, kuinka he kokevat yliopistojen yhdistä-misen.
Van Vuurenin, Beelenin ja de Jongin (2010) kahden eteläafrikkalaisen yliopiston yhdistä-mistä käsittelevä tutkimus keskittyi juuri tiedekunnan jäsenten käsityksiin. Tutkimuksessa todetaan, että laitosten toimijat kokevat yhdistymisen äärimmäiseksi muutokseksi, joka vai-kuttaa heidän elämäänsä suuresti. Tämä tulee toteen erityisesti silloin, kun yhdistämiseen liittyy lomautuksia tai irtisanomisia. Kuitenkin, jopa ilman suoraa epävarmuutta oman työ- tai opiskelupaikan pysyvyydestä, on kahden erilaisen ryhmän yhdistäminen yhdeksi hyvin stressaava tilanne.
Samppalan ja Räihän (2016) artikkelissa “Yhdessä mutta erillään - kahden erilaisen koulun yhdistyminen oppilaiden ja opettajien kokemana” kuvataan kahden yhdistyvän koulun op-pilaiden ja opettajien vahvasti eroavia kokemuksia yhdistymisestä. Tutkimukseen taustalla on tapahtumaketju, joka alkoi erään alakoulun lakkauttamisesta. Samanaikaisesti kaupungin
12
toinen koulu kärsi vakavista sisäilmaongelmista. Kaupunki päätti ratkaista ongelman siirtä-mällä sisäilmaongelmaisen koulun oppilaat ja henkilöstö lakkautetun koulun tiloihin. Näin kahden koulun oppilaat ja henkilöstö yhdistettiin yhdeksi kouluksi. Koulujen yhdistämistä vastustettiin paljon, ja yhdeksi huolenaiheeksi muodostui uuden koulun suuri koko. Tutki-muksen keskeiseksi aiheeksi nousi näiden kahden yhdistetyn koulun suuret kulttuurierot.
Esimerkiksi toimintatavat erosivat näiden kahden koulun välillä suuresti. Tämä aiheutti ne-gatiivisia ennakkoluuloja, sekä pelkoa ja pettymyksen tunteita oppilaissa yhdistymisen alussa. Moni oppilas kertoi kuitenkin olevansa myös innokas ja odottavansa hyvin mielin koulujen yhdistymistä.
Samppalan ja Räihän (2016) tutkimuksessa on kyse alakoulun oppilaista ja opettajista, mutta tutkimuksen tulokset voivat antaa viitettä myös Savonlinnan opettajankoulutuksen siirron herättämistä tunteista ja ajatuksista. Artikkelissa tuodaan esille, että jokainen koulu on osa sitä ympäröivää kulttuuria, mutta koulu muodostaa myös oman kulttuurisen yhteisönsä toi-mintatapoineen ja perususkomuksineen. Samppala ja Räihä (2016, 26) toteavat, että heidän tutkimuksensa perusteella voidaan olettaa yhdistymiseen liittyvän pelon ja ahdistuksen hel-pottuvan, mikäli koulujen omat kulttuurit tunnistetaan ja käsitellään ennen yhdistymistä.
Jussi Välimaan artikkelissa Tie huippuyliopistoksi – koulutuspoliittisen keskustelun analyy-siä vuodelta 2007, käsitellään korkeakoulujen yhdistymisen tematiikkaa. Artikkelista nousee hyvin esille tutkimusten osoittama tieto siitä, että yhdistämiset ovat aina hitaita, työläitä ja tuskallisia prosesseja. Tämä johtuu siitä, että eri korkeakouluille on ajan kuluessa muodos-tuneet omat normit ja arvot. Näiden normien ja arvojen sulautuminen yhteen, on juuri hitaan yhdistymisen taustalla. Kulttuurierot ja vakiintuneet toimintamallit luovat hitautta, joita ei edes tunnisteta ennen kuin joku ulkopuolinen taho pakottaa muuttamaan niitä. Tutkimukset osoittavat, että yhdistymisestä saadut hyödyt ovat paljon pidemmän aikajakson päässä, kuin aluksi odotetaan. Noin 10 vuotta on tutkimuksien mukaan sopiva perspektiivi, jotta hyödyt kunnolla havaitaan.
13
4 KRIISI JA KRIISIN VAIHEET
Tässä tutkimuksessa käsittelemme opettajaopiskelijoiden suhtautumista Savonlinnan opet-tajankoulutuksen siirtämiseen Joensuuhun kriisiteorioiden avulla. Käynnissä oleva kriisin vaihe voi selittää niitä tapoja, joilla ihminen käsittelee kyseessä olevaa tapahtumaa. Kriisin vaihe myös vaikuttaa siihen, miten ihminen ajattelee, käyttäytyy ja tuntee. Pyrimme
tässä tutkimuksessa selvittämään ja selittämään opettajaopiskelijoiden suhtautumista kam-pussiirtoon tarkastelemalla heidän suhtautumistaan kriisin vaiheiden kautta.
Nykysuomen sanakirjan (1980) määritelmän mukaan kriisi on käänteentekevä muutos, tai-tekohta, ratkaisuvaihe tai murros jonkin asian kehityksessä. Kriisi on tilanne, jossa ihmisen elämässä tapahtuu suuri muutos, joka käynnistää mielessä sopeutumistehtävän. Jotta vaati-vasta elämänmuutoksesta selvittäisiin ja muutokseen sopeuduttaisiin, tulee psyykkiset voi-mavarat ottaa käyttöön. Voimavarojen käyttöönottoa ja elämänmuutokseen sopeutumista kutsutaan kriisiksi. Kriisi on terveeseen psyykkiseen toimintaan liittyvä vaihe, jolloin ihmi-sen psyyke on kovilla, joskus jopa äärimmäisyyden rajoilla. Yleensä ihmiihmi-sen voimavarat kestävät kriisin ja tilanne tasoittuu vähitellen. Jos voimavarat eivät riitä, tapahtuu ihmisen psyykessä vahingollista kehitystä. (Duodecim Terveyskirjaston www-sivut 2010.) Kriisin määrittävät yksilön omat kokemukset ja suhtautuminen siihen, joten kaikki kokevat saman kriisin eri tavalla. (Thompson 2004, 44). Tässä tutkimuksessa tapahtunut kriisi on Savonlin-nan opettajankoulutusten tuleva siirto Joensuuhun. Tämä kriisi vaikuttaa suuresti niin kam-puksen opiskelijoiden ja henkilökunnan elämään, kuin myös koko Savonlinnan kaupunkiin.
14
Kriisit voidaan jakaa kolmeen eri tyyppiin: kehityskriisit, äkilliset kriisit ja elämänkriisit.
Kehityskriisillä tarkoitetaan luonnolliseen kehityskulkuun kuuluvia elämän tapahtumia, ku-ten esimerkiksi lapsen syntymä, nuoren murrosikä, kolmenkympin kriisi tai eläkkeelle jää-minen. Tämä kriisityyppi on yleisin ja parhaiten tunnettu, muun muassa neuvoloissa ja kou-luterveydenhuollossa. Äkillinen kriisi tarkoittaa yllätyksellistä, normaalista poikkeavaa ja voimakasta tapahtumaa, joka tuottaa kärsimystä. Tästä esimerkkejä ovat liikenneonnetto-muus, tulipalo, yllättävä avioero tai äkillinen vammautuminen. (Palosaari 2007, 23 - 24.) Tässä tutkimuksessa käsittelemme tarkemmin elämänkriisiä, koska tämä kriisityyppi kuvaa parhaiten tutkimuskohteemme tilannetta.
Kysymys aikarajoista ja vaiheesta toiseen siirtymisessä on reaktioita kuvattaessa todella vaa-tiva. Karkeita, niin sanottuja nyrkkisääntöjä aikarajoista voidaan esittää, mutta on hyvä pitää mielessä niiden liukuvuus. Tilannekohtaiset erot, kuten myös yksilökohtaiset erot, voivat olla todella suuria. (Emt. 54.)
Elämänkriisillä tarkoitetaan suuria, haasteita aiheuttavia muutostilanteita, jotka voivat liittyä esimerkiksi ihmissuhteisiin, työhön, opiskeluun tai asuinpaikkaan. Tällaisia muutostilanteita voivat olla muun muassa ihmissuhteen katkeaminen, sekä työpaikan, opiskelupaikan tai asuinpaikan vaihto. (Duodecim Terveyskirjaston www-sivut 2010.) Elämän kriisit voivat aiheutua myös positiivisista tapahtumista, kuten uuden ihmissuhteen syntymisestä. Yleensä kriisi -sanasta saadaan kuitenkin negatiivinen mielleyhtymä. Elämänkriisit ovat osa elämää ja kuuluvat ihmisen kehityskaareen.
Kun ihminen kohtaa kriisitilanteen, hän käsittelee sitä käymällä läpi kriisin eri vaiheita.
Yleensä nämä kriisin käsittelyvaiheet jaetaan neljään peräkkäiseen vaiheeseen. Kriisin vai-heista käytettävät käsitteet vaihtelevat hieman eri lähteissä, sekä eri tutkijoiden ja kirjailijoi-den teoksissa, mutta niikirjailijoi-den sisältö on pääosin sama. Tässä tutkimuksessa käytämme eri krii-sin vaiheita kuvailtaessa Saaren (2003) käyttämää termistöä. Saari jakaa kriikrii-sin vaiheet psyykkiseen sokkiin, reaktiovaiheeseen, työstämis- ja käsittelyvaiheeseen, ja uudelleen orientoitumisen vaiheeseen. Seuraavissa kappaleissa käsittelemme tarkemmin näitä neljää kriisin vaihetta.
15