Suomessa Maritta Törrönen ja Teemu Vauhkonen (2012) ovat tutkineet, millainen on itsenäistyvien nuorten hyvinvointi ja mitkä tekijät lisäävät tai vähentävät heidän hyvin-vointiaan. Tutkimuksen tuloksissa tuli esille, että nuorten itsenäisen elämän epäkohtana mainitaan useimmiten taloudellinen tilanne. Nuoret kuitenkin arvioivat omia valmiuksi-aan selviytyä itsenäisestä elämästä hyviksi (Törrönen & Vauhkonen 2012, 57, 70.)
Johanna Hiitola (2009) keräsi tutkimuksessaan aineiston, joka koski Tampereella, Hä-meenlinnassa, Porissa ja Tampereen seutukunnassa vuonna 2007 lakkautettuja huostas-sapitoja. Aineisto käsittää yhteensä 89 lasta ja nuorta. Aineisto on kerätty sosiaalityön-tekijöiltä, jotka arvioivat lasten ja nuorten tilannetta huostaanoton päättymisen jälkeen asumisen ja verkostojen suhteen, sekä sen suhteen, miten nuori viettää päivänsä. Tar-kastelin tutkimusta vain niiltä osin, kun huostassapito oli lakannut täysi-ikäisyyden vuoksi, sillä myös tässä tutkimuksessa osallistujien huostaanotto oli päättynyt täysi-ikäistymiseen tai sijaishuoltopaikasta itsenäistymiseen hieman ennen täysi-ikäisyyttä.
Tutkimuksessa nuoret jaettiin kolmeen ryhmään, sen perusteella, millaiset eväät heillä on tulevaisuuden suhteen. Ryhmät olivat: 1) heikot eväät, riskejä, 2) sekä riskejä että suojaavia tekijöitä, 3) hyvät eväät. Eniten nuoria sijoittui toiseen ryhmään, joilla on sekä riskejä että suojaavia tekijöitä. Toisiksi eniten nuoria sijoittui kolmanteen ryhmään, joil-la on hyvät eväät tulevaisuuteen. Tutkimukseljoil-la ei kuitenkaan saatu yksiselitteistä vas-tausta siihen, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, onko nuorella sijaishuollon päätyttyä hy-vät vai huonot eväät tulevaisuuteen. Karkeasti voidaan kuitenkin olettaa, että
perheval-30
taisen sijoitushistorian omaavat ja varhain lapsuudessa sijoitetut saavat keskimääräistä paremmat eväät tulevaisuuteen. Myös tyttöjen arvioidaan pärjäävän poikia paremmin.
(Hiitola 2009.) Tarja Heino ja Marianne Johnson (2010) ovat tehneet vastaavanlaisen havainnon. Heidän mukaansa parhaiten elämässä selviytyvät juuri perhehoitoon hyvin nuorena, 0–12 -vuotiaina, sijoitetut tytöt. (Heino & Johnson 2010, 285.)
Myös Markku Jahnukainen (2007) on hahmottanut tutkimuksessaan kolme erilaista elämänkulkua koulukodista ponnistavien nuorten aikuisten myöhemmästä elämästä.
Jahnukaisen tutkimuksessa nuorista hahmottui eniten ns. selviytyjiä, joilla elämä eteni hyvin, toisin kuin Hiitolan (2009) tutkimuksessa, jossa eniten nuoria sijoittui ryhmään, jossa elämään kuului sekä riskejä että suojaavia tekijöitä. Jahnukaisen tutkimuksessa oleellisia havaintoja oli myös se, että tytöt ovat poikia useammin selviytyjiä ja yleensä nuoren elämä muuttuu vakaammaksi kahdenkymmenen ikävuoden jälkeen. Jahnukainen tuo esille, että koulukotitaustalla sekä myönteinen että negatiivinen elämänkulku ovat kumpikin mahdollisia, mutta usein tutkimuksissa jätetään vähemmälle huomiolle posi-tiivisen elämänkulun saavuttavat nuoret. (Jahnukainen 2007.)
Sarianna Reinikainen (2009) on tutkinut nuorisokodissa asuneiden tyttöjen kokemuksia nuorisokodissa elämisestä, ja sitä, kuinka he ovat selviytyneet elämässään nuorisokodis-ta lähtemisen jälkeen ja myöhemmin aikuisina itsenäisessä elämässään. Osallistujat muistelivat aikaa heti nuorisokodista lähtemisen jälkeen yleisesti vaikeana. Myöhem-min, itsenäisessä elämässä, osallistujien oma kokemus oli, että he olivat selviytyneet elämässään hyvin, vaikka kaikkiin elämän osa-alueisiin he eivät olleetkaan täysin tyyty-väisiä. Vaikka koko väestöön verrattuna osallistujat olivat menestyneet elämässään kes-kitasoa huonommin, heidän oma kokemuksensa selviytymisestä oli suhteellisen hyvä.
(Reinikainen 2009.)
Myös kansainvälisissä tutkimuksissa on saatu tuloksia, joiden mukaan sijoitettuna olleet lapset selviytyvät aikuisuudessa muita heikommin. Bo Vinnerljung ja Marie Sallnäs (2008) saivat Ruotsissa tekemässään tutkimuksessa tuloksia, joiden mukaan lapsuudes-saan sijaishuollossa olleet olivat aikuisuudessa muita todennäköisemmin työttömiä, hei-dän koulutustaustansa jäi muita heikommaksi, he alkoivat odottaa ensimmäistä lastaan muita nuorempana, heillä oli suurempi riski sairastua psyykkisesti ja kuolla aikaisem-min muihin vastaavan ikäisiin verrattuna. Vastaavia tuloksia on saatu myös muista
Poh-31
joismaista (Sallnäs ym. 2004; Sundell ym. 2007; Vinnerljung ym. 2005; Clausen &
Kristofersen 2008), Australiasta (Beauchamp 2014), Yhdysvalloista (Courtney &
Dworsky 2006) ja Iso-Britanniasta (Stein 2012; Stein 2005).
Kari Nyyssölä ja Sasu Pajala (1999) ovat tutkineet huono-osaisten nuorten polkuja kou-lutuksesta työelämään. Tutkimus painottuu huostassa olleisiin ja lastensuojelun avo-huollon asiakkaina olleisiin nuoriin. Nyyssölä ja Pajala ovat jakaneet tutkimuksen nuo-ret uimareihin, räpiköijiin ja kellujiin, sen mukaan kuinka heidän koulutus- ja työuransa olivat edenneet. Kaikilla tutkimuksen nuorilla oli ollut työttömyysjaksoja jossain vai-heessa elämää. Enemmistö tutkimuksen nuorista valitsisi työnteon mieluummin kuin koulutuksen, vaikka osa osallistujista suhtautuu myös koulutukseen myönteisesti. Lähes jokaisella nuorella oli myös kokemusta työvoimapoliittisista toimenpiteistä. Yhteenve-tona voidaan todeta, että epävarmuus niin koulutuksen kuin työelämänkin osalta on li-sääntynyt, ja se ilmenee työttömyysjaksoina, koulutuksen keskeyttämisinä sekä normaa-lien työsuhteiden lähes täydellisenä puuttumisena. (Nyyssölä & Pajala 1999.)
Vastaavia tuloksia saivat myös Tarja Heino ja Marianne Johnson (2010). Heinon ja Johnsonin (2010) rekisteritutkimuksen mukaan huostassa olleista nuorista selvästi use-ampi käy ammattikoulua verrattuna muihin samanikäisiin nuoriin. Lukiossa ja varsinkin ammattikorkeakoulussa tai yliopistossa opiskelu on hyvin harvinaista huostassa olleille.
Lisäksi tutkimuksen mukaan huostassa olleet suorittavat ammattikoulun ikätovereitaan myöhemmin ja heillä on muita ikätovereita suurempi todennäköisyys jäädä kokonaan vaille tutkintoa. (Heino & Johnson 2010, 274.) Kuten voidaan havaita, aikaisemmat tutkimukset huostassa olleiden selviytymisestä keskittyvät lähinnä tuomaan esille sitä, kuinka näillä nuorilla on itsenäisessä elämässään useita erilaisia haasteita. Tutkimuksis-sa ei ole juurikaan kiinnitetty huomiota siihen, että oTutkimuksis-sa nuorista selviytyy huostaanoton päättymisen jälkeen elämässään hyvin.
Esimerkiksi Australiassa on alettu kiinnittää valtion tasolla huomiota siihen, kuinka sijaishuollosta itsenäistyvien nuorten elämänkulkuja voitaisiin muuttaa positiivisem-miksi. Yhtenä tärkeänä tekijänä nuorten elämänkulkujen parantamiseksi on nähty sijais-huollon laadun parantaminen sekä sijoituksen vakiinnuttaminen. Kuten lukuisat tutki-mukset ovat osoittaneet, useat sijoitukset ja vaihtuvat sijaishuoltopaikat ennustavat huo-nompaa menestystä myöhemmässä elämässä. Sijaishuollon vakiinnuttamisen myötä
32
lapsi voi turvallisesti keskittyä kouluun, harrastuksiin sekä kaverisuhteiden luomiseen, ja siten saavuttaa positiivisemman elämänkulun myöhemmin. Sijaishuollon laadun pa-rantamiseksi sijaishuoltopaikan tulisi tarjota sijoitetulle lapselle emotionaalista turvalli-suutta sekä jatkuvaa tukea. Toisena elämänkulkuja parantavana tekijänä esitetään sijais-huollosta itsenäistymisen joustavoittamista. On havaittu, että trauman kokeneet lapset kypsyvät muita hitaammin ja yleisesti aivojen tiedetään kehittyvän noin 25-vuotiaaksi saakka. Näiden tosiasioiden valossa on ristiriitaista, että nuoren oletetaan pärjäävän it-senäisesti 18 vuotta täytettyään. Australiassa onkin esitetty, että sijaishuollosta itsenäis-tyminen ei olisi sidoksissa ikään, vaan jokaisen nuoren kypsyystasoon ja henkilökohtai-siin tarpeihenkilökohtai-siin. Lisäksi on esitetty, että nuorten itsenäistymistä pitäisi valmistella ja suunnitella aikaisempaa paremmin, ja itsenäistyvien nuorten oikeutta jälkihuollon pal-veluihin jatkettaisiin. Valmistautumisella tarkoitetaan sijaishuollon aikana opeteltavia taitoja, kuten esimerkiksi sosiaalisia taitoja, ongelmanratkaisukykyä sekä tunnetaitoja.
Suunnittelemisella puolestaan tarkoitetaan itsenäistymisen kynnyksellä nuorelle tehtä-vää yksilöllistä suunnitelmaa, joka pohjautuisi yksilön tarpeisiin ja sitä tarkistettaisiin säännöllisesti. (Beauchamp 2014, 4–9.)
33 4 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN