A SIAKKAAN ASEMA SOSIAALIPOLIITTISESTA NÄKÖKULMASTA

Bronfenbrennerin teorian mukaan makrosysteemi varhaiskasvatuksessa sisältää ajatuksen kult-tuurisesta ja sosiaalisesta todellisuudesta, joka säätelee lapsen toimintamahdollisuuksia ja kas-vua. Yhteiskunta säätelee reunaehdot erilaisille institutionaalisille malleille joiden puitteissa lap-sen ja vanhempien sosiaalipoliittista asemaa ohjataan. ”Vanhempien kasvatustyön kannalta yh-teiskunnan ideologinen taso, sen kulttuurinen ja sosiaalinen todellisuus määrittää mm. ne perhe-poliittiset toimenpiteet, joilla yhteiskunta tukee lapsiperheitä” (Hujala et al. 2007, 26.) Makrota-solla tapahtuneet yhteiskunnalliset muutokset ovat aina näkyneet perheiden hyvinvoinnissa. Per-heiden asema muuttuvassa yhteiskunnassa on ollut häilyvä. Jakoa hyvin ja huonosti toimeentule-viin perheisiin on pyritty tasoittamaan sosiaalipoliittisilla ratkaisuilla. Sosiaalipoliittisesta näkö-kulmasta suomalaista päivähoitojärjestelmää on pidetty tasokkaana ja onnistuneena palvelupro-sessina. Sosiaalipalveluiden perusydin on palveluntuotannon järjestäminen lähellä ihmistä. Muu-ri (2008, 6, 51) toteaa, että suomalaisesta päivähoidosta on tullut universaalein osa sosiaalipalve-lujärjestelmää. Kaikista sosiaalipalveluista eniten luotetaan lasten päivähoitoon. Väitöskirjan mukaan 77 % kyselyyn vastanneista luotti siihen, että lapsi saisi tarvittaessa päivähoitopaikan.

Kuntalain (365/1995) mukaan kunnan on pyrittävä edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja alu-eensa kestävää kehitystä. Monissa maissa päivähoitojärjestelmä on ollut osa yhteiskuntapolitiik-kaa, jonka tavoitteena on ollut yleinen hyvinvointi. Teollistuneissa maissa päivähoitojärjestelmil-lä on pyritty hakemaan ratkaisukeinoja työepäivähoitojärjestelmil-lämän ja perhe-epäivähoitojärjestelmil-lämän yhteensovittamiselle, jolloin päivähoito-toiminta on ollut osa sosiaaliturvapolitiikan sosiaalipalvelujärjestelmää. 1970-luvulla Suomessa päivähoitopaikkojen kysyntä oli huomattavasti suurempi kuin tarjonta. Päivähoitopal-velut jaettiin sosiaalisin perustein, jolloin päivähoitojärjestelmällä toteutettiin lapsettomien ja lapsiperheiden sekä taloudellisesti eri asemassa olevien perheiden välistä hyvinvoinnin tasausta.

(Auvinen 1980, 52 - 53.)

Arajärven (2004, 88-90) mukaan perusoikeussäännöksen, Suomen perustuslaki 19.3 §:n sisältö edellyttää, että sosiaalipalveluja on riittävästi saatavilla. ”Säännös ei ota kantaa julkisten ja

yksi-tyisesti tuotettujen palvelujen suhteeseen, vaan vain julkisen vallan vastuuseen niiden olemassa-olosta” (Arajärvi 2004, 88). Maksuilla ei voida evätä asiakkaalta oikeutta palveluiden käyttämi-seen. Varhaiskasvatuksen kentässä lapsen asiakkuusaseman osalta perustana on vaatimus lapsen hyvinvoinnin ja kehityksen edistämisestä. Subjektiivista oikeutta sosiaalipalvelun osalta, Ara-järvi määrittää henkilön oikeutena palveluun tai rahamäärään niin, että kenelläkään ei ole oikeut-ta estää henkilöä saamasoikeut-ta kyseistä palvelua. Päätös subjektiivisesoikeut-ta oikeudesoikeut-ta perustuu lainsää-däntöön. Julkisen varhaiskasvatuksen näkökulmasta subjektiivinen oikeus merkitsee velvoitetta muun muassa määrärahasidonnaisuudesta riippumatta toteuttaa lapsen subjektiivinen oikeus.

Laki lapsen subjektiivisesta oikeudesta päivähoitoon on lain voimaantulosta lähtien ollut keskus-telun alla: kenen subjektiivinen oikeus, ja oikeus mihin? Laki ei määritä, milloin lapsella on oi-keus kokopäivä-, ja milloin osapäivähoitoon. Näin ollen kunnat ovat harkinnanvaraisesti rajoit-taneet lapsen päivähoidontarvetta tilanteissa, joissa toinen vanhemmista on kotona. Kunnat ovat myös vaatineet joissakin tapauksissa oikeutta evätä lapsen oikeus päivähoitopaikkaan, jos jom-mallakummalla vanhemmalla on mahdollisuus hoitaa lasta kotona. Tavoitteena on ollut kuntien kustannussäästöt ja päivähoitopalvelujen jonojen hallinta. (vrt. Kauppi 2001, 61 - 62.)

Sosiaali- ja terveysministeriön kannanotossa todetaan, että päivähoidon sosiaalipoliittisen tarkas-telun ja siihen liittyvän subjektiivisen oikeuden osalta voidaan ajatella yhteiskunnan järjestämän päivähoidon määrittäminen varhaiskasvatuksen palvelumuotona, jossa yhdistyy lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja vanhempien oikeus saada lapselleen hoitopaikka (vrt. Sosiaali- ja terve-ysministeriö 2009:28, 21). Näin ollen merkityksellistä on perheiden näkökulma ja kasvatus-kumppanuus: kasvatustehtävä jaetaan perheen, päivähoidon ja koulun kesken. Ennaltaehkäise-vän sosiaalipoliittisen tehtäväkuvan rinnalle on nostettu varhaiskasvatuksen perheitä ja vanhem-muutta tukeva rooli, jossa palveluprosesseja suunnitellaan asiakaslähtöisemmistä näkökulmista.

Muurin (2008, 61) mukaan sosiaalipoliittisesta näkökulmasta tarkasteltuna aito asiakaslähtöisyys nousee arjesta, jolloin vaikuttavuus näkyy siinä, että palvelu auttaa asiakasta selviytymään on-gelmatilanteista ja taloudellisuus siinä, että asiakasmaksut eivät estä palvelun käyttöä. Palvelun tulee olla saatavilla niin, että välimatka tai aukioloaika ei estä palvelun saatavuutta.

Julkishallinnon tuottamien palvelujen näkökulmasta tarkasteltuna päivähoito on sarja prosesseja, joista asiakkaalle muodostuu palvelukokonaisuus. Tämän tyyppisille prosesseille on ominaista, että palvelu on aineeton ja asiakas kuluttaa palvelua saman aikaikisesti, kun sitä tuotetaan. Asi-akkaan on myös itse osallistuttava palveluun, jotta organisaatio kykenee häntä palvelemaan.

(Grönroos 1987, 29 – 30.) Havanka (2006, 28-36) korostaa varhaiskasvatuspalveluprosessin

eri-tyisluonnetta verrattuna muihin julkisen sektorin palveluihin. Varhaiskasvatus ei ole loppusuori-te, vaan se on prosessi, joka alkaa siitä, kun lapsi viedään hoitoon, sisältäen koko lapsen hoito-päivän, sekä vanhempien kanssa tehtävän yhteistyön. Asiakkaana on lapsi, mutta myös vanhem-pi, joka ei kuitenkaan itse ole läsnä palveluprosessin aikana. Myös laadun arvioinnin osalta asia-kastyytyväisyyskyselyt kohdistuvat palvelua käyttämättömään aikuiseen.

Kuvio 4. Lasten päivähoito palveluna (Mukaeltu, Havanka 2006, 28, kuva 4)

Julkisen sektorin toiminnan supistuminen ja sosiaalipoliittisen funktion muuttuminen palve-lusetelillä tuotetuissa hyvinvointipalveluissa on lisännyt markkinaehtoisuutta, jossa valinnanva-paus lisää myös asiakkaan vastuuta palvelun kuluttajana. Palola (2011, 283-290) toteaa, että hy-vinvointivaltion sosiaalipoliittiset rakenteet eivät ole tulevaisuudessa universaaleja, vaan sosiaa-lipolitiikka linkittyy yhä enemmän toimijakeskeisyyteen, jossa tavoitellaan yksilöllisyyttä ja eri-laistumista. Varhaiskasvatuksen palvelusetelijärjestelmässä tämä tarkoittaa palveluntuotannon monimuotoistumista. Vanhempien mahdollisuus valita lapselleen päivähoitopaikka, jonka profi-loituminen johonkin tiettyyn erityisalueeseen vastaa perheen tai lapsen yksilöllisiä tarpeita, li-sääntyy. Vanhemmilla on myös mahdollisuus valita palveluntuottaja yli kuntarajojen, mikä lisää valinnanvapautta ja näin ollen mahdollistaa päivähoitopalvelujen saatavuuden ja riittävyyden toteutumisen. (vrt. Räty, Luoma & Aronen 2004, 23.) Asiakasnäkökulmasta tarkasteltuna palve-lusetelijärjestelmän palveluketjun tulee säilyä asiakkaan osalta samana huolimatta siitä, valitsee-ko vanhempi lapselleen päivähoitopaikan omasta vai lähikunnasta.

Panos / resurssit henkilökunta, tilat

laitteet, välineet

Lapsi hoitopäivä 5-10 h (osapäivähoito alle 5 h) vuorohoito?

ASIAKAS

lapsi

huoltaja, perhe

”muut lähiomaiset”