KASTEEN USKO
Matti Väisäsen käsitys kasteen ja uskon suhteesta
Itä-Suomen yliopisto, teologian osasto Läntinen teologia
Pro gradu -tutkielma Systemaattinen teologia Pertti Pehkonen, 258429
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta Osasto – School
Teologian osasto Tekijät – Author
Pertti Pehkonen Työn nimi – Title Kasteen usko
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Systemaattinen teologia Pro gradu -tutkielma x 13.05.2019
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen pitkäaikainen pääsihteeri Matti Väisänen on tutkinut kastetta omatoimisesti omien julkaisujensa ja väitöskirjan muodossa. Väitöskirjassaan hän tutki tunnetun kansalähetysläisen, pietistiksi luettavan Uuras Saarnivaaran kastekäsitystä. Jäätyään eläkkeelle kansanlähetykseltä hän aloitti aktiivisen kastetutkiskelunsa, ja on julkaissut huomiota saaneita kirjoja aiheesta. Näistä kirjoista kaksi on julkaistu sen jälkeen, kun hänet vuonna 2010 valittiin Suomen ja Ruotsin lähetyshiippakunnan piispaksi Suomeen. Kun Väisäsen piispuuskausi loppui, järjestäytyi organisaatio Suomen evankelisluterilaiseksi lähetyshiippakunnaksi.
Kastetutkiskeluidensa pohjalta on piispa Matti Väisänen oman näkemyksensä mukaan tehnyt suuren muutoksen kasteteologiaansa, ja luopuneensa aiemmasta kastenäkemyksestään, jota hän luonnehtii muromalaiseksi. Uusimman kirjansa esipuheessa hän kertoo jättävänsä kyseisessä kirjassa kasteteologisen testamenttinsa, mikä on saanut monet yhdistämään uusimman, vuonna 2017 julkaistun ”Pelastuksesta osalliseksi” kirjan eräänlaiseksi lähetyshiippakunnan kastekirjaksi, ja Väisäsen henkilökohtaisista teologista näkemyksistä on tullut osittain myös lähetyshiippakuntaa määrittäviä tekijöitä.
Tässä työssä pääpaino tutkimuksella on Matti Väisäsen käsitys kasteen ja uskon suhteesta, erityisesti työssä pyritään selvittämään mitä usko on ennen kastetta, ja mitä sen jälkeen. Onko tämä usko yksi usko, jolla on kaksi vaihetta vai kaksi toisistaan erillistä uskoa. Tämän kysymyksen avaamiseen ei riitä pelkästään näiden kohtien noukkiminen tekstistä, vaan Väisäsen kasteteologiaa joudun avaamaan laajemminkin, ja käyn läpi muun muassa kirjoittajan näkemyksiä kolminaisuuden eri persoonien toiminnasta ja uudestisyntymisen määrittelyä ja sen herättämää keskustelua lyhyesti. Väisänen on ajautunut erimielisyyksiin muun muassa Suomen tunnustuksellisen luterilaisen kirkon entisen johtajan Mika Bergmanin ja Länsi-Suomen rukoilevaisten parissa työskentelevän, entisen työtoverinsa TT Timo Laaton kanssa uudestisyntymisen paikasta ja tavasta.
Matti Väisäsen opetus kasteen sisällöstä on tiivistettävissä hänen kirjoistaan löytyviin viiteen kohtaan, kuolema ja ylösnousemus Kristuksen kanssa, syntien anteeksiantamus ja vanhurskautus, uudestisyntyminen Jumalan lapseksi, Pyhän hengen ja uskon lahja ja liittäminen Kristuksen ruumiiseen. Näiden kasteen tehtävien lisäksi kirjoittaja antaa kasteelle muita merkityksiä, kuten esimerkiksi sanoo, että kaste on portti seurakuntaan, mutta näiden kasteen tehtävien kautta kirjoittajan kastenäkemystä on helppo lähestyä. Käsittelen näitä omana lukunaan, mutta myös palaan näihin kasteen eri tehtäviin erinäisissä paikoissa, ja vertailen tämän jaottelun muutosta
tutkimusmateriaalin aikana, etupäässä vuoden 2005 kirjan ”Joka uskoo ja kastetaan pääsee taivaaseen” ja piispana julkaisemiensa kirjojen
”Kaste usko ja pelastus” (2013) ja ”Pelastuksesta osalliseksi” välillä. Kaste saa kirjoittajalla pelastuksen kannalta merkittäviä sisältöjä, joita ei aina sijoitetakaan kasteeseen, vaan esimerkiksi uskoon. Väisänen on luterilaisena teologina eri linjoilla reformoitujen, baptistien ja helluntalaisten kanssa, mutta hän käy kirjoissaan suurella innolla luterilaisuuden sisäisiä liikehdintöjä vastaan. Osansa kritiikistä saavat niin luterilaisen ortodoksian isät, kuin pietistitkin, mutta kaikista eniten Väisänen keskittyy taistelemaan Martti Lutherin työtoverin, Philipp Melanchtonin nimeä kantavaa filippismiä vastaan.
Filippismin vaikutuksena Väisänen pitää kasteen ja uudestisyntymisen ja kasteen ja uskon erottamista toisistaan. Väisänen pitää kastetta paikkana, jossa Jumalan sana yhdistyy aineeseen, ja jossa kasteen lahjana ihminen saa Jumalalta uskon, ja sen lisäksi tai siitä johtuen syntyy uudesti. Filippismissä Väisäsen näkemyksen mukaan luodaan kaksi tietä pelastukseen, toinen lapsille ja toinen aikuisille, toinen joka perustuu Jumalan sanaan, ja toinen joka perustuu ihmisjärkeen ja ihmisen ymmärtävään uskoon, joka syntyy sanan kuulemisen kautta ilman kasteen vaikutusta. Kirjoittaja pitää vaarallisena opetusta, jossa ihminen joutuu vastuulliseksi pelastuksestaan, opetusta jossa ihminen joutuu itse uskomaan ilman Pyhän Hengen vaikutusta, ja kun hän sitten ”uskoo” hän pääsee kasteelle todistamaan jo
saamastaan uskosta, jo saamastaan pelastuksestaan, vaikka Väisäsen teologiassa hän ei olekaan saanut vielä todellä kumpaakaan.
Avainsanat – Keywords
kaste, usko, pelastus, lähetyshiippakunta, Kansanlähetys, luterilaisuus
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta – Faculty
Philosophical Faculty Osasto – School
School of Theology Tekijät – Author
Pertti Pehkonen Työn nimi – Title
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Systematic theology Pro gradu -tutkielma x 13.05.2019
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä – Abstract
The long term president of the Evangelical Lutheran Folkmission of Finland, Matti Väisänen (b. 1934) has conducted research on baptism for a long time and a number published books on his own name, and in 2006 he also finished his doctoral thesis about the baptism theology of Uuras Saarnivaara, who’s a well known pietist and one of the influencal person of the Folkmission. Most of Väisänen’s works about baptism have been published after his retirement in 1995, and these works have gained popularity in Finland, especially among theologians.
In this work I compare Väisänen’s books from the year 2000 untill 2017, when the last book was published, and compare how he writes about differend things, and how his perspectives or views have changed in this time, that he himself sees as his final view’s time, to counter his earlier views.
In 2010 he was elected as a bishop of Missionsprovinsen i Sverige och Finland, a lutheran church that functioned in Sweden and Finland. The missionsprovinsen has Swedish roots, but the work began well before the organisation in this manner. The bishop of Oulu, Olavi Rimpiläinen ordained Juhana Pohjola in 1999 and gave him mission to set up communities that would gather around the word of God and the holy sacraments, thus giving birth to Luther Foundation in Finland, that still exists as the organisation that takes care of all the financial things of Mission Diocese of Finland, which was organised after bishop Matti Väisänen’s second retirement in 2013.
Väisänen himself believes that he has changed his perspective on baptism, from what Urho Muroma and Uuras Saarnivaara taught in Folkmission’s early years, that he classifies as pietist view, to what can be described as genuine lutheran (gnesio-lutheran). His
perspective separated faith and baptism and being born again from baptism, but in the books written after the year 2000 he defends the perspective of getting these two things, and more, as gifts of God in baptism.
Väisänen wrote in the newest book’s (2017) forewords that this book is his theological will, his testament. This statement has caused reaction from the people of mission diocese, but has mostly caused separation between Väisänen and the pietistic movements. This has lead many to think that the book would be Mission Diocese’s book about baptism, even if it officially has not said so, even if the book has received a lot of positive feedback, and it has been published in Swedish and English too, and the English publication has been used by the Lutherans in Africa foundation as teaching material for the future pastors. The author has faced resistance from some lutherans in Finland, because like Philipp Melanchton, many lutherans believe that being born again does not happen in baptism, but in the moment that the person becomes faithful.
Matti Väisänen’s teaching of baptism can be summarised in the works of the baptism, or the functions of baptism that are death and resurrection with Christ, forgiveness of sins and justification, being born again as a child of God, the gifts of Holy Spirit and faith, and attachment to Christs body. These are the main functions of the baptism, but the author also gives other menings to baptism, like he says that baptism is the gateway to congregation. These functions make it easier to approach the baptism views of the author.
In his theology, baptism receives meanings that are sometimes placed in faith, instead of baptism. As a theologian Väisänen disagrees with the reformed, the pentecostals and the baptists, but in his books he also gives a fair share of critisism to other lutherans. Their share of his argumentation get the lutheran fathers of orthodoxy, the pietists, but the most importantly he focuses on the followers of the teachings of Philipp Melanchton, the filippists.
Contrary to the views of the filippists, Matti Väisänen believes that faith and baptism should not be separated from each other, as should not be baptism and being born again. These views are in this books described as harmfull, because they force a person to pretend to have faith, even if they have not received the gift of the Holy Spirit or faith that saves, in order to be baptised as an act towards God, or in case of lutherans who follow Melanchton’s views, the person must be born again in his own power, instead of being born from God in the moment of baptism. Väisänen believes that the baptism is not work of the person being baptised, but the work of God, and the baptism is valid even if the person being baptised would not understand exactly what is going on, and God still works in the baptism, and these works that include being born again can not be repeated or recreated.
Avainsanat – Keywords
baptism, faith, lutheranism, confessional lutheranism, Mission Diocese
1
Sisällys
I JOHDANTO ... 2
1. Yleisesti ... 2
2. Tutkimuksesta ... 6
II KASTEEN MERKITYS ... 8
1. Mitä kasteessa tapahtuu? ... 8
2. Kolminaisuuden toiminta ... 14
3. Kasteen ja uskon välinen suhde ... 17
4. Pyhän Hengen, uskon ja kasteen yhteys toisiinsa ... 21
5. Uudestisyntyminen ja kaste ... 25
III USKO JA USKON VÄÄRISTYMÄT ... 31
1. Mitä usko voi tarkoittaa? ... 31
2. Miten Jumalan istuttama usko voi rappeutua ... 43
3. Synti ja harhaopit ... 46
IV TULOKSET ... 47
LÄHTEET JA KIRJALLISUUS ... 50
Lyhenteet ... 50
Lähteet ... 50
Kirjallisuus ... 50
Internet-lähteet ... 52
2 I JOHDANTO
1. Tutkimuskohde
Matti Väisänen (s. 1934) on Missionsprovinsen i Sverige och Finland -järjestön Suomen ainoa piispa (2010-2013). Risto Soramiehen piispaksi valitsemisen
yhteydessä vuonna 2013 sen Suomessa sijaitsevat seurakunnat organisoituivat uuteen muotoon nykyisellä nimellä Suomen evankelisluterilainen lähetyshiippakunta.
Jäätyään eläkkeelle myös piispan tehtävistä hän on kuitenkin vihkinyt lähetyshiippakunnalle pappeja ja osallistunut sen toimintaan. Voidaankin siis toisaalta sanoa Väisäsen olevan Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan piispa, vaikka hän ei virallisesti ehtinytkään työskennellä sen nimisen järjestön palveluksessa. Suurimman osan urastaan hän on ollut Suomen evankelisluterilaisen Kansanlähetyksen pääsihteeri (1967-1995). Väisänen on kirjoittanut lukuisia kirjoja kasteesta ja saanut niillä aikaan myös usein keskustelua. Keskustelussa aktiivisimpia ovat olleet ainakin herätysliikeväki, ylipäätään tunnustukselliset luterilaiset ja erityisesti lähetyshiippakuntalaiset.
Väisäsen merkityksestä lähetyshiippakuntaan on vaikea vielä tässä kohtaa arvioida.
Ainakaa tällä hetkellä Väisäsen opetus ei ole automaattisesti lähetyshiippakunnan opetus aiheesta, vaikka sellaisiakin näkemyksiä on esitetty. Kirjojensa aiheuttamista reaktioista voin omakohtaisena kokemuksena kertoa, että toimiessani
Kansanlähetyksen järjestämien Kolme kohtaamista -iltojen puheenjohtajana, olimme aikeissa kutsua Väisästä puhumaan Joensuuhun, mutta välttääksemme
kirkkopoliittisen sekamelskan, päätimme varmistaa kirkkoherralta, että
Lähetyshiippakunnan piispan kutsuminen ei aiheuta ongelmia esimerkiksi tilojen saamiseen jatkossa. Kirkkoherra ei suoraan kategorisesti kieltänyt kutsumasta Väisästä, mutta antoi selkeästi ymmärtää, että hänen mielestään käsitys kasteesta ei ole yhtenevä kirkon opetuksen kanssa. Suomen ev. lut. kirkko virallisesti opettaa sitoutuvansa tunnustuskirjoihin ja Raamattuun, aivan kuten Väisänenkin, mutta ehkä tämän tutkimuksen myötä saadaan selkeä vastaus siihen, millä tavalla käsitykset uskosta eroavat toisistaan.
Väisänen kertoo kirjansa ”Pyhä kaste kirkossa” liiteosiossa omasta näkemyksestään ja sen kehityksestä. Hän kertoo tulleensa körttitaustaisesta kodista, ja olleensa
3
opiskeluaikana mukana evankelisessa liikkeessä, jonka kasteteologia jäi hänelle etäiseksi. Opiskelujen jälkeen hän työllistyi papiksi Heinolaan, jossa hän oli osana uuspietististä nuorisoherätystä, ja omaksuneensa muromalaisen kastenäkemyksen, jota hän ei kuitenkaan tarkemmin määrittele tässä kohtaa, vaan ainoastaan mainitsee Muroman Kristus-kaste -kirjan. Pitkän työuransa Kansanlähetyksessä jälkeen suuri tutkiskelu kasteesta on johtanut hänet ”raamatullis-tunnustukselliseen”
kastenäkemykseen ja lukuisten kirjojen julkaisemiseen aiheesta. Muutoksesta edeltäneeseen kastenäkemykseen ja tämän muutoksen aiheuttamista ongelmista Väisänen pitää esimerkkinä sitä, että hänen kastekirjojaan ei haluta julkaista viidennen herätysliikkeen piirissä, koska ne ovat ristiriidassa muromalaisen kastenäkemyksen kanssa.1
Matti Väisänen osallistui kastekeskusteluun omien kirjoitustensa lisäksi tekemällä väitöskirjatutkimuksen Uuras Saarnivaarasta. Työ valmistui vuonna 2006, ja
julkaistiin kirjana seuraavan vuoden loppupuolella. Tämä väitöksestä julkaistu kirja on osa tämän tutkimuksen kirjallisuutta, mutta se ei kuitenkaan toimi
lähdeaineistona. Teologian tohtorina Väisäsen näkemyksillä on lisäpainoarvoa ja kirjoittajan kirjallisuuden tutkimus on erilaista verrattuna vähemmän koulutettuihin ansioituneisiin teologeihin, kun voidaan hyvällä omallatunnolla olettaa kirjoittajan tuntevan termistön, ja yleisemmin kastekeskustelua.
Väisäsen julkaisut, joita tässä työssä käydään läpi sijoittuvat henkilöhistoriallisesti mielenkiintoiseen ajanjaksoon, sillä ne kaikki on julkaistu sen jälkeen, kun hän jäi eläkkeelle Kansanlähetyksen pääsihteerin toimesta vuonna 1995, mutta neljä kirjoista on julkaistu sellaisena aikana, että hän ei ole toiminut lähetyshiippakunnan piispana (2010-2013).
Tutkimuksen päälähteet ovat Väisäsen kuusi julkaisua: "Pyhä kaste kirkossa" 2001,
"Pyhä kaste Raamatussa" 2008, ”Miten minä kelpaan Jumalalle?” 2005, ”Joka uskoo ja kastetaan pääsee taivaaseen” 2005, "Kaste usko ja pelastus" 2013 ja ”Pelastuksesta osalliseksi” 2017. Kaksi ensimmäistä ovat Väisäsen mukaan yksi teos, jonka osia ne ovat. Näistä ”Pyhä kaste Raamatussa” on julkaistu alun perin vuonna 2000, mutta ensimmäinen painos myytiin loppuun, ja tutkimuksessa käytetään vuoden 2008 toista
1 Pyhä kaste kirkossa, 415-419, myöhemmin PKK.
4
painosta, johon on kirjan esipuheen mukaan korjattu pieniä kömmähdyksiä ja translitterointivirheitä. ”Joka uskoo ja kastetaan pääsee taivaaseen” on lyhyt esitys kasteesta, ja vuosien 2013 ”Kaste usko ja pelastus” ja 2017 ”Pelastuksesta
osalliseksi” kirjoissa on nähtävissä paljon yhteistä tämän kirjan kanssa. Kirjat eivät ole aivan kuten Pyhä kaste -kirjat, jotka pyrkivät olemaan yleisluontoinen esitys kasteen eri näkökulmista, vaikka niissä myös kritisoidaan luterilaisesta näkemyksestä poikkeavia näkemyksiä. Pidän näitä neljää kasteteemaista kirjaa tärkeimpinä
avaimina Väisäsen kasteteologiaan, koska niissä hän paneutuu häntä kiinnostaneisiin asioihin ja kertoo selkeästi oman näkemyksensä. Nämä kirjat on julkaistu tällä vuosituhannella, mikä on selkeästi Väisäsen omasta mielestä hänen lopullisen kantansa aikaa, eikä esimerkiksi kirjoittajan muromalaista kautta tai luterilaisen ja muromalaisen kauden välimuotoa.2 Mielenkiintoisena huomiona kirjojen
kirjoitusasuun on, onko Väisäsen kirjoitustyyli muuttunut, kun kirjojen
julkaisukonteksti on vaihtunut merkittävästi kirkkopoliittisen tilanteen muuttuessa.
Onko esimerkiksi ennen Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappisoikeuksien menetystä kirjoissa tarvetta peitellä jyrkimpiä mielipiteitä ja Väisästä vastustaneiden kollegoiden soimaamista. Tätä on tutkimuksessa pyritty selvittämään, mutta tällainen havainnointi on jäänyt hyvin vähälle, eikä mitään selkeää vastausta kysymykseen voi tämän tutkimuksen pohjalta antaa.
Vuoden 2005 kirjat eroavat merkittävästi muista tähän työhön sisällytettävistä kirjoista. Kirja ”Miten minä kelpaan Jumalalle” on enemmänkin vihkonen, kuin varsinainen kirja, ja se pyrkii ainoastaan vastaamaan lukijalle, kuinka ihminen vanhurskautuu. Kirjan tarkoituksena ei ole selventää kasteteologiaa, eikä sen pääpaino ole myöskään uskossa, mutta näitä molempia asioita Väisänen kuitenkin käsittelee. ”Joka uskoo ja kastetaan pääsee taivaaseen” kirja on osa laajempaa pelastuskeskustelua. Vuonna 1997 helsinkiläinen Antti Kylliäinen julkaisi kirjan
”Kaikki pääsevät taivaaseen” missä hänen pääajatuksensa oli siinä, että helvettiä ei ole olemassa, vaan kaikki ihmiset pelastuvat. Toisaalla julkaistiin vuonna 2005 norjalaisen Carl Fredrik Wisløffin julkaisu toisenlaiseksi kannanotoksi, ”Kaikki eivät pääse taivaaseen”. Näitä kahta kirjaa ja niiden edustamia näkemyksiä vastaan,
erityisesti Wisløffiä ja hänen uudestisyntymisnäkemyksiään vastaan Väisänen
2 PKK, 417-418
5
kirjoitti kirjansa, jossa hän antaa oman näkökulmansa pelastuksesta käytyyn keskusteluun. Väisänen myös puhuu esipuheessa siitä, kuinka tämä kirja on
kirjoitettu erityisesti Wisløffiä vastaan, ja mihin kaikkiin asioihin hän aikoo kiinnittää huomioita kyseisessä kirjassa. Tämän kirjan kansi muistuttaa merkittävästi Wisløffin kirjan suomennoksen kantta. Väisänen myös pitää Pyhä kaste -kirjojaan, joissa kummassakin on reilusti yli 400 sivua, pitkinä nykyajan kiireiselle ihmiselle, ja siksi on aiheellista julkaista lyhyempi, tiiviimpi esitys kasteteologiasta ja
evankelioimisesta.
Kaksi viimeistä kirjaa on julkaissut Sley, vaikka niiden ilmestyessä Väisänen oli jo ajautunut välirikkoon evankelisluterilaisen kirkon kanssa. Viimeisin kirja on saanut osakseen paljon huomiota, ja sitä on ruodittu eri yhteyksissä, muun muassa
Sanansaattajassa ja Länsi-Suomen rukoilevaisten keskuudessa. Kirjan painoarvoa suomalaisessa kirkollisessa kontekstissa lisää sen jakaminen ilmaiseksi
Todistajaseuran rahoituksella. Ilmaiseksi kirjan on saanut eri lähetyshiippakunnan seurakunnista, Sleyltä ja Luther-divarista, missä ilmaisten kirjojen jälkeen sitä on ollut myös myynnissä kymmenen euron hintaan. Toisaalta Väisänen on myös ilmaissut toiveensa, että kirjan saanut henkilö tukisi paikallista kirjan lahjoittanutta tahoa esimerkiksi kymmenellä eurolla. Kirja on näkyvillä myös kansainvälisessä kontekstissa, sillä se julkaistiin samanaikaisesti kolmella kielellä: suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Näistä erityisesti poikkeuksellinen on englanninkielinen käännös, sillä sen ensimmäinen painos lähetettiin kokonaisuudessaan Afrikkaan pappien ja
evankelistojen koulutusmateriaaliksi. Tulevaisuudessa kirja on tarkoitus julkaista myös muilla kielillä.
Vuoden 2013 kirja on herättänyt keskustelua samaan tapaan kuin viimeisin, vuoden 2017 kirja. Kuitenkin tämä edellinen kirja, ”Kaste usko ja pelastus” ei saanut aikaan samanlaista keskustelua, vaikka Väisäsen apuna Pyhä kaste -kirjoissa työskennellyt Timo Laato kritisoikin Matti Väisästä jo silloin kirjansa joistakin sisällöllisistä kysymyksistä, jotka eivät kuitenkaan olleet hänelle ongelmallisia Pyhä kaste - kirjojen julkaisun aikaan. Vuoden 2013 kirjan kirjoittamisen motiiviksi Väisänen kertoo saamansa kritiikin, johon hän tällä kirjalla haluaa vastata. Kirjan sisällöstä kuitenkaan tällaista vastineen tuntua ei löydy, vaan kirja on kirjoitettu sellaisella tavalla, että tämä kritiikkiin vastaamisen motiivi ei näy juuri lainkaan. Väisänen ei yleensä puhuttele vastustajiaan nimeltä, vaikka joissain kohdissa joitakin onkin
6
mainittu. Pääsääntöisesti kirjoittaja kuitenkin taistelee erinäisiä ajatussuuntauksia vastaan, ja puhuu nimeltä etupäässä auktoriteeteista.
2. Tutkimuksesta
Suomen sanalla usko voidaan viitata yhtäältä uskonnolliseen uskoon, mutta myös johonkin muuhun uskomukseen. Tässä tutkimuksessa on tarkoitus tutkia, mitä Väisänen ymmärtää nimenomaan uskonnollisuuteen liittyvällä uskolla, ja millä tavalla se nivoutuu kasteen kanssa. Tutkimuksen tehtävänä on selvittää mitä Väisänen ymmärtää uskon vaikuttavan, ja sitä, onko kirjoittajalla kahta erilaista tai vielä useampaa eri sisältöistä uskoa.
Yhtäältä kirjoittaja tuskin puhuu kirjoissaan uskosta niin, että se voitaisiin jokaisessa kontekstissa määritellä täsmälleen samalla tavalla. Voiko usko muuttua, tai voiko usko jollain tavalla kehittyä tai tulla jollain tavalla täydellisemmäksi. Tutkimuksen pääkysymys on kasteen ja uskon välinen suhde, muut uskoon liittyvät kysymykset ovat avaamassa kysymyksen asettelua, ja toisaalta selkeyttämässä kysymyksen hankaluutta, sillä vaikka kaste onkin selkeä, yksi hetki, on usko kuitenkin laaja ja monisyinen kokonaisuus, eikä sen ja kasteen välisen suhteen avaaminen käy nopeasti ja yksinkertaisesti. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, kuinka kirjoittaja puhuu uskosta, onko usko valinta, prosessi vai jotain, mitä ei voida helposti ja
yksinkertaisesti määritellä.
Onko ihmisen mahdollista olla kristitty tai ”uskovainen” ilman kastetta, jos on, niin mihin kastetta tarvitaan? Jos taas ihminen ei voi olla kristitty tai ”uskovainen” ilman kastetta, kuinka on mahdollista, että ihminen saa halun mennä kasteelle? Onko Väisäsellä kahta erilaista uskoa, yhtäältä sellaista joka on rationaalista uskoa Jumalan olemassaoloon, ja toisaalta sellaista uskoa joka antaa pelastuksen? Tutkittaessa kasteen ja uskon suhdetta on myös paneuduttava muihin asioihin, kuten
soteriologiaan ja syntikäsitykseen ja Väisäsen ymmärrykseen kolminaisuuden persoonien toiminnasta. Puhuttaessa kristillisestä uskosta puhutaan myös
pelastuksesta, sanoohan itse Jeesus evankeliumissa Johanneksen mukaan ”Totisesti, totisesti: sillä, joka uskoo, on ikuinen elämä.”3 Uskon tutkiminen on lähtökohtaisesti
3 Joh. 6:47
7
itse kristinuskon tutkimusta, ja sen suhde kasteeseen avaa tärkeitä näkökulmia tulkintaan kristinuskosta. Tärkeä näkökulma on tutkia, kuinka usko vaikuttaa, vai mitä tarkalleen usko kirjoittajalle merkitsee. Kirjoittajalla on taustaa
kansanlähetyksessä, joka nykypäivänä pääsääntöisesti sijoitetaan uuspietismin kategoriaan. Tämä tuo omanlaisensa näkökulman uskon vaikutuksen ja olemuksen tulkintaan. Kirjoittaja on viimeisinä vuosinaan toiminut lähetyshiippakunnan piispana, ja lähetyshiippakunta on näkemykseni mukaan lähempänä luterilaista ortodoksiaa, vaikka Helsingin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan noin puolet lähetyshiippakuntalaisista, kuten sen molemmat piispatkin, ovat entisiä
kansanlähetysläisiä tai kansanlähetystaustaisia. Tällainen, periaatteessa luterilaisuuden toisella laidalla vaikuttava organisaatio antaa oman lisänsä uskonkäsityksen tutkimukseen. Pyrin tutkimuksen aikana selventämään itselleni kirjoittajan sijoittumista pietismi-ortodoksia-akselille, vaikka se ei olekaan tämän tutkimuksen lähtökohtainen tavoite.
Tässä työssä en viittaa juuri Raamatun tekstiin, mutta kun niin teen, käytän yleisessä käytössä olevia lyhenteitä. Lainatessani tekstiä otan tekstin sellaisessa muodossa, kun se kirjoista löytyy, enkä muuta kirjoitusasua. Tämä tarkoittaa, että useat viittaukset Raamatun tekstiin tässä työssä ovat toisenlaisessa muodossa, kuin mitä yleisesti käytetään, mutta kaikki tällaiset viittaukset löytyvät lainauksista.
Tutkimusmetodina käytetään systemaattista analyysiä, ja kirjallisena apukeinona toimii Jari Jolkkosen kirjoittama ohjekirja ”Systemaattinen analyysi
tutkimusmetodina”. Tärkeimmät metodit tässä tutkimuksessa ovat yksittäisten väitelauseiden analyysi ja argumentaatioanalyysi.
8 II KASTEEN MERKITYS
1. Mitä kasteessa tapahtuu?
Matti Väisänen tuo kirjoissaan selkeästi ilmi, että uskoo kasteen ja pelastuksen olevan erottamattomat.4 Millä tavalla kaste liittyy pelastukseen, se riippuu aina kyseisen tekstikohdan kontekstista, ja kirjoittaja antaa kasteelle ja pelastukselle monia sisällöllisiä merkityksiä. Esimerkiksi Kasteessa Kristus pelastaa meidät - luvussa fokus on sellaisesta näkökulmasta, että mikä tekee kasteesta pelastavan.5 Kasteella on pelastuksen kannalta merkittäviä sisältöjä luterilaisuudessa, ja niiden unohtuminen opetuksesta, tai niiden sijoittaminen kristityn elämän muihin kohtiin tuntuu etäiseltä luterilaisen teologian sisällä, vaikka kaikki luterilaisetkaan eivät ole aivan yhtä mieltä kaikista kasteen sisällöistä. Kirjoista löytyy myös kohtia, joissa kasteesta puhutaan kuin se ei olisikaan yksin pelastava, vaan tarvittaisiin myös jotain muuta.6 Tällöin kuitenkaan kyse ei ole siitä, että Väisänen pyrkisi ottamaan kasteen merkityksestä jotakin pois, vaan kaste yksin ei vaikuta vievän ihmistä pelastukseen, vaan kristillisestä uskosta ja elämästä on pidettävä huolta myös kasteen jälkeen, ja ihmisen vastuulle jää pysyä Jumalan sanan ja sakramenttien yhteydessä. Tärkeä huomio suhteessa Väisäsen soteriologiaan on huomata, että vaikka kaste onkin kirjoittajalla pelastava Jumalan teko, ei se tarkoita, että jokainen kastettu pelastuisi, vaikka heillä olisikin tämä Jumalan lahja. Tilannetta voisi kuvata niin, että ihminen ei voi tehdä mitään pelastuakseen, mutta ihminen voi tehdä hyvinkin paljon erotakseen Jumalan yhteydestä ja kasteen armosta ja näin ollen menettää pelastuksen.
Selventäessään luterilaisen opetuksen ja vapaiden suuntien välistä eroa kasteen sisällössä ja merkityksessä teksti antaa sellaisen näkökulman, että kaste pelastaa, sillä sen ja Golgatan väliin voidaan vetää yhtäläisyysmerkit.7 Toisaalla kirjoittaja puhuu Paavalin opetuksen kanssa yhtenevästi siitä, kuinka kasteessa kastettava kuolee ja
4 Esimerkiksi Kaste usko ja pelastus 2013, s. 52, myöhemmin KUP.
5 KUP s. 53-55
6 PKK s. 64.
7 Pyhä kaste Raamatussa s. 101-103, myöhemmin PKR.
9
ylösnousee yhdessä Kristuksen kanssa (Room. 6:3-6). Väisäsen kirjoissa vaikuttaa olevan korostuksena saada kasteelle jotain muuta sisältöä, kuin historiaan sijoittunut nimenantojuhla tai uskon todistamisen juhla ja saada kaste nostamaan arvoaan kristittyjen silmissä Jumalan toimintana ja kristityn elämän tärkeimpänä yksittäisenä tapahtumana.8
Väisänen sanoo kasteen pelastavan, koska se liittää meidät mukaan Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen, Jumala vanhurskauttaa meidät ja antaa synnit anteeksi, ihminen uudestisyntyy uskon kautta, Jumala lahjoittaa Pyhän Hengen ja uskon ja siinä meidät liitetään Kristukseen.9 Näihin tulen myöhemmin viittaamaan kasteen viitenä funktiona tai kasteen viitenä lahjana. Kaste on Väisäselle äärimäisen tärkeä osa teologiaa, ja siksi ei pitäisikään tulla yllätyksenä, että Väisäsen
tuotannosta niin suuri osa keskittyy nimenomaan kasteeseen. Mikäli Väisästä lukisi ilman aiempaa tietoa kristinuskosta, voisi ehkä ajatella, että kristityillä on vain yksi sakramentti, yksi paikka missä Jumala liittyy aineeseen, sillä Väisänen panostaa kasteen teologiaan ja pyrkii perustelemaan, miksi Jumalan työ kasteessa on riittävä pelastukseen, ja miksi juuri Jumala on kasteen toimijana, eikä esimerkiksi kasteen suorittava pappi tai muu kristitty, eikä myöskään kasteen vastaanottaja.
Väisänen kuitenkin usein puhuu kasteesta ja ehtoollisesta eräänlaisena
parivaljakkona, mutta jättää ehtoollisen teologisen merkityksen avaamisen sikseen, ja keskittyykin käsiteltävissä kirjoissa nimenomaan kasteen olemukseen ja kasteen merkitykseen. 10 Pelastuksesta osalliseksi ja Kaste usko ja pelastus -kirjojen tarkoituksena vaikuttaa olevan nimenomaan kasteen merkityksen avaaminen, ja ehtoollinen saa osansa vertauskuvista puhuttaessa, mutta pelastuksen kannalta olennaisempi on selkeästi kasteen sakramentti, eikä kirjoittaja vaikuta haluavan ajautua kirjan pääajatuksen kannalta harhapoluille. Pyhä kaste Raamatussa -kirjaan sisältyy kokonainen luku, missä paneudutaan kasteen esikuviin vanhassa liitossa, ja tässä yhteydessä myös ehtoollinen saa pientä huomiota, vaikka luvun pääpaino onkin
8 Esimerkiksi PKR s. 101.
9 KUP s. 53-74 ja Pelastuksesta osalliseksi 2017, s. 60-79, myöhemmin PO.
10 Esimerkiksi PO s. 60.
10
nimenomaan kasteen esikuvissa. Käytännön tasolla Suomen kaikilla luterilaisilla on hyvin samankaltainen lähtökohta sakramentteihin, ja käytäntönä oli vielä kymmenen vuotta sitten, että moni kristitty sai ensimmäistä kertaa ehtoollista konfirmaation yhteydessä. Sen jälkeen käytäntö on monin paikoin muuttunut, ja nyt monet saavatkin ehtoollista jo rippikoulunsa aikana tai vanhempiensa kanssa ennen tätä, mutta silti sakramenttien väliin jää pitkä aika, vaikka kuitenkin luterilaisen opin mukaan ehtoollista jaetaan syntien anteeksiantamiseksi. Väisänen myös korostaa ehtoollisen vaikutusta uskon lahjoituksen välineenä, mutta ei kuitenkaan samalla tavalla kuin kasteessa, vaan niin, että Pyhä Henki uudistaa tai vahvistaa kristitylle jo lahjoitettua uskoa, tai uskon määrä jollain tavalla lisääntyy.
Suomalaisessa kristinuskossa pelastuskysymyksiä käsiteltäessä on usein painotus siinä, että ihminen pelastuu, tai että ihminen pelastuu Jeesuksen työn tähden, kuitenkaan sen tarkemmin pureutumatta ihmisen pelastuksen eri vaiheisiin, tai siihe kuinka Jeesuksen työ siirtyy yksittäisen ihmisen hyväksi. Väisäsen opetus sisältää nämä yleisluontoiset aspektit, mutta Väisänen näkee tarpeelliseksi selventää kirjojensa lukijoille, millä tavalla Jumala tahtoo pelastaa ihmisen. Pelastus ei ole Väisäselle vain mystinen tapahtuma, vaan pilkuntarkka prosessi, jonka sisältö on mahdollista avata tavallisellekin kirkossakävijälle. Kasteen viisi eri funktiota (tai lahjaa) on mahdollista nähdä osittain myös jo Lutherin Isossa katekismuksessa, ja sen vaikutuksesta ylipäätään luterilaisessa opetuksessa.11 Väisäsen opetustapa ei tältä osin ole aivan persoonallista, vaikka jaottelu ei olekaan suomalaiselle
luterilaisuudelle kaikista tavallisin. Mielestäni tällainen jaottelu kasteen viiteen tehtävään, viiteen funktioon tai viiteen lahjaan on pedagogisesti erittäin toimiva ja helposti muistettava. Vaikka kasteesta löytyisikin eri puolia, tai vielä enemmän merkityksiä kuin nämä viisi, olisi kuitenkin hedelmällistä silti käyttää tällaista merkittävien kohtien jaottelua.
Väisänen on näissä kasteen viidessä lahjassa muuttanut esitystapaansa tutkimusmateriaalin julkaisuaikana. Kasteen viisi funktiota edellä mainitussa
muodossa löytyy jo vuoden 2013 kirjasta ”Kaste usko ja pelastus”, mutta esimerkiksi
11 Iso katekismus, kaste (158).
11
vuoden 2005 kirjasta ”Joka uskoo ja kastetaan pelastuu” sen muotoilu ja sisältö on erilainen, ensimmäiseksikin kohtia on vähemmän. Havainnollistan järjestyksen, sisällön ja ryhmittelyn eroa alla vertaamalla vuoden 2005 (ylempänä) sisältöä vuoden 2013 kirjan ”Kaste usko ja pelastus” ja sitä täysin vastaavaan 2017 jaotteluun kirjasta
”Pelastuksesta osalliseksi”.
1. Vanhurskautus
2. Syntien anteeksiantamus ja Pyhän Hengen lahja 3. Kasteessa uudestisyntyminen Jumalan lapseksi
1. Kuolema ja ylösnousemus Kristuksen kanssa
2. Syntien anteeksiantamus ja vanhurskautus uskon kautta 3. Uudestisyntyminen
4. Pyhän Hengen ja uskon lahja
5. Kasteessa liitetään Kristuksen ruumiiseen
Vaikka suurta mullistusta kasteen sisällössä ei noin 12 vuoden aikana olekaan havaittavissa, on kuitenkin nähtävissä kehitystä kirjojen jaottelussa.
Samankaltaisuuksiakin kuitenkin löytyy. Näkyvänä esimerkkinä tästä on se, että heti kasteen sisällön, kasteen funktioiden jälkeen Väisänen käsittelee apostolien tekojen kahta poikkeustapausta, Samarian herätystä ja Korneliuksen perhekunnan
kääntymystä. Kun Väisänen esittää tällaisen yleisluontoisen mitä kaste tekee kaikille mallin, on luontevaa puolustaa sitä vastaan esitettyjä/esitettäviä vastalauseita.
Huomioitavaa on tässä jaottelussa myös Pyhän Hengen siirtyminen samasta kohdasta syntien anteeksiantamisen kanssa samaan kappaleeseen uskon kanssa. Vaikka Pyhän Hengen lahjoituksen yhteydessä käytettävä jae Raamatusta on sama, on kuitenkin jaottelu erilainen. Vuoden 2005 kirjassa jaetta Apt. 2:38 Väisänen ei selvennä ja tarkenna lukijalle, mitä hän tarkoittaa, kun puhutaan syntien anteeksiantamisesta ja Pyhästä Hengestä, vaan kirjoittaja ikään kuin esittelee mitä Raamattu sanoo aiheesta tällä ja kahdella muulla Apostolien tekojen esimerkillä, ja antaa vielä lisää
12
Raamattuviitteitä lukijalle tarkastettavaksi, mikäli tämä haluaa nähdä, kuinka kristillinen kaste on Pyhällä Hengellä kastamista.12
Kirjoittaja on lisäksi vaihtanut vanhurskauden saamisen omasta otsikostaan syntien anteeksiantamisen kanssa samaan kohtaan. Vanhurskaudesta Väisänen puhuu vuoden 2005 kirjassaan siitä näkökulmasta, että vanhurskaus on Kristukseen pukeutumista (Gal. 3:26-27), mutta vuosien 2013 ja 2017 kirjoissaan vanhurskautta käsitellään objektiivisen ja subjektiivisen vanhurskauttamisen ja sovituksen näkökulmista.13 Kuitenkin kirjoittajalta löytyy myös kristukseen pukeutumisen aspekti myös myöhemmistä kirjoistaan, vaikka se jääkin aivan selkeästi subjektiivisen ja
objektiivisen vanhurskauttamisen tekstimassan alle. Erona 2005 vuoden ja kahden myöhemmän kirjan välillä on myös kirjoittajan korostamana välineellinen syy, jota ei mainita ”Joka uskoo ja kastetaan pääsee taivaaseen” kirjassa tässä kohti, kun
kirjoittaja puhuu vanhurskaudesta. Uskon rooli Väisäsellä tässä kohtaa on olla välittäjänä Jumalalta tulevalle lahjavanhurskaudelle. Lahjavanhurskauden perustana kirjoittaja pitää Golgatalla tapahtunutta ristintyötä ja sovitusta, ja uskoa välittäjänä vanhurskaudelle. Teksti antaa sellaisen käsityksen, että kirjoittajan jaottelussa kasteen funktioksi lueteltavat asiat ovatkin kasteen muista funktioista seuraavia asioita. Tällä tarkoitan sitä, että kasteen viisi funktiota eivät olisikaan siis kasteessa tapahtuvia asioita, vaan olisikin pienempi määrä Jumalan lahjoja, joiden
vaikutuksesta seuraa aiemmin kasteen funktioiksi luettuja asioita. Kirjoittaja ei ole sitä suoraan maininnut, mutta itse hahmottelisin kirjoittajan suhdetta
vanhurskauttamiseen näin: Jumala kastaa ihmisen ja antaa Pyhän Hengen lahjan, joka vaikuttaa uskon, jolla ihminen saa vanhurskauden. Tällöin kasteen viisi
funktiota menettäisi hahmottelunsa, mutta uskonvanhurskaus olisi uskosta seuraavaa vanhurskautta, eikä kasteesta seuraavaa vanhurskautta, joka saadaan uskolla. Tässä kohtaa kyse on kuitenkin enemmän jaottelusta, kuin varsinaisesta teologisesta näkemyksestä. Kuitenkin laajemmassa kuvassa tällainen jaottelu kasteen viiteen tehtävään ei ole aivan täydellisesti yhtenevä sen kanssa, mitä Väisänen kirjoittaa muuall. Tämä yksinkertaistettu jaottelu toimii hyvänä pääsääntönä, vaikka sitä ei
12 Joka uskoo ja kastetaan pääsee taivaaseen s. 14-15. Myöhemmin JUK.
13 JUK s. 14, KUP s. 56-60 ja PO s. 62-66.
13
kuitenkaan voi pitää aukottomana selityksenä kasteen merkitykesstä ja sisällöistä, kuten seuraavasta esimerkistä voi huomata:
”Pyhä Henki ja usko syntien anteeksiantamiseen ovat kasteessa
tapahtuneen vanhurskauttamisen hedelmä ja seuraus, eivät sen edellytys.
Usko ei ole ihmistuote eikä suoritus. Se ei tule ihmisestä, vaan Jumalasta.
Raamatun mukaan ihminen ei tule uskoon, vaan usko tulee ihmiseen kasteen lahjana (Gl 3:23-27). Pelastetun usko on kolmiyhteisen Jumalan läsnäoloa ihmisessä.”14
Tällaisella jaottelulla kasteen lahjana saatava vanhurskaus ei olekaan suoranaisesti uskon vanhurskautta, vaan uskon mahdolliseksi tekevä vanhurskauttaminen.
Kuitenkaan tässä ei ole kysymys Väisäsen kannan suoranaisesta
epäjohdonmukaisuudesta suhteessa vanhurskauden paikkaan, vaan enemmänkin osoitus Väisäsen näkemyksestä kasteen lahjojen samanaikaisuudesta ja
päällekkäisyydestä. On vaikeaa erotella, mihin mikäkin asia kuuluu, ja mistä se seuraa. Kuitenkin kirjoittaja on pitänyt kiinni johdonmukaisesti siitä, että Jumala on kasteen toimija ja vaikuttaa kaikki kasteen lahjat, vaikka hän haluaa muistuttaa, että vanhurskaus on uskon vanhurskautta, joka saadaan kasteella, ja kuitenkin myös Pyhän Hengen lahja ja syntien anteeksiantamisen usko tulevat mahdolliseksi vanhurskauden saamisella.
Merkittävänä huomionarvoisena asiana on nähtävä kirjoittajan painotus kasteen olevan pelastuksen paikka, ja muun seuraavan siitä, kuitenkin niin, että kaste yksin tekee ihmisen pelastetuksi, koska se on Jumalan tekona kertaluontoinen, ja siitä seuraavat asiat jatkuvia. Ikään kuin pelastus kasteella olisi kristillisen elämän alkupiste, josta sitten seuraa kristillistä elämää.
14 Po s. 96.
14 2. Kolminaisuuden toiminta
Kristillisessä kontekstissa Jumalan kolminaisuuden eri toimijoiden välillä on joskus hankala nähdä eroa. Jos puhutaan kolmiyhteisestä Jumalasta, viitataan häneen usein kokonaisuutena, vaikka perinteisesti kolminaisuuden eri persoonat ovat tehneet eri asioita, eikä esimerkiksi voida sanoa Isän kuolleen ristillä. Matti Väisänenkin käyttää tällaista yleisluontoisempaa kieltä välillä, kuten alla olevasta esimerkistä käy ilmi.
”Kirjansa "Kirkon babylonisesta vankeudesta" kasteen sakramenttia koskevassa jaksossa Luther sanoo, että jos molemmat, kaste ja usko ymmärretään – niin kuin ne todella ovat – Jumalan teoiksi, silloin ei myöskään synny kasteen ja uskon välille mitään "kilpailusuhdetta", Kasteen, uskon ja Jumalan sanan "voima" on sama.”15
Jos tässä kohtaa Jumalan eri persoonien toiminnan jaottelu olisi ollut kirjoittajan mielestä olennaista, olisi ollut helppo jaotella kasteen eri funktioiden toimijat, tai ainakin se, että kristinuskossa on perinteisesti luettu uskon synnyttäminen
nimenomaan Pyhän Hengen työksi.
Väisänen opettaa, että pelastus, joka kasteessa kristitylle lahjoitetaan, tulee Kristukselta. Väisäsen tekstistä käy implisiittisesti ilmi, kuinka Kristus kasteen yhteydessä on aktiivisena toimijana liittäessään kastettavan kuolemaansa ja
ylösnousemukseensa. Suorasanaisesti Väisänen ilmaisee Kristuksen olevan toimijana mahdollistaessaan elämän yhteydessään. 16
Väisänen opettaa, että ihminen uudestisyntyy kasteessa.17 Kasteella tapahtuva uudestisyntyminen on Väisäsen opetuksessa Pyhän Hengen työtä. Toisin kuin monessa muussa asiassa, tässä kohti Väisänen on lisännyt tekstiinsä huomattavan suuren määrän lähdeviitteitä. Vetoaminen toisiin arvostettuihin opettajiin lisää omalta osaltaan tekstin vakuuttavuutta. Syytä tälle hienoiselle tyylinmuutokselle voi tulkita asian herättämien tunteiden valossa. Ihmisen uudestisyntyminen on yksi luterilaisia ja vapaita suuntia erottava tekijä, ja se on myös osaltaan viidennen
15 PKK, 126
16 PO s. 60.
17 PO s. 70-73.
15
herätysliikkeen sisäinen kiistakapula. Mikäli kirjoittaja olisi vain todennut
mielipiteensä, olisi se voitu sivuuttaa yhden ihmisen mielipiteenä, mutta liittäessään mielipiteensä laajempaan kontekstiin Väisänen saa väitteelleen ihmisen
uudestisyntymisestä kasteessa uudenlaisen ponnen.18
Pyhä Henki on kasteessa osallinen paitsi uskon synnyttäjänä myös kasteessa
saatavana lahjana.19 Kirkolliseen vakiosanastoon kuuluu Pyhän Hengen osallisuus, ja Väisänen sijoittaa tämän osallisuuden tai omistamisen nimenomaan kasteeseen, pitäen sitä kasteen tärkeänä funktiona. Uskon lahjoittajana Pyhä Henki on kasteessa aktiivisena toimijana, mutta Pyhän Hengen työtä Väisänen kertoo olevan myös kasteessa tapahtuva uudestisyntyminen, kunhan Pyhä Henki on ensin ajanut ihmisen maailmasta kasteelle, josta ihmiselle avautuu taivasten valtakunta.20 Pyhä Henki siis paitsi lahjoitetaan kasteessa, myös Pyhä Henki siittää21 ihmiselle sellaisen uskon, joka saa hänet haluamaan kasteelle, jossa Pyhä Henki yhdessä muiden persoonien kanssa tekee ihmisen kelvolliseksi pelastumaan viiden eri funktion kautta.22 Tekstistä ei kuitenkaan erikseen jaotella ja avata, lahjoittaako Pyhä Henki itsensä, lähteekö Henki Isästä, vai Isästä ja Pojasta.
Väisänen erottelee kolminaisuuden eri persoonien työtä, mutta myös pitää kastetta kokonaisuutena kaikkien kolmen persoonan työnä, ja koko kolminaisuudelle yhteisenä tekona.23 Kolminaisuuden persoonat on mahdollista erottaa nimenomaan teoista, mutta Väisänen laskee kasteen tapahtumat (tai lahjat) kaikkien Jumalan kolminaisuuden persoonien yhteiseksi ansioksi, kuten Olaus Svebilius, johon hän tässä kohdin myös viittaa.24 Jumalan ykseys on Jumalan kolminaisuutta tärkeämpi attribuutti.
18 PO s. 73.
19 KUP s. 68.
20 Siittää, ei synnytä tässä kohtaa Väisänen puhuu toisaalla, kuinka Jumala (tässä yhteydessä joko Poika tai Pyhä Henki) siittää ja Pyhä Henki synnyttää uskon. PO s. 88-89.
21 PO s. 89.
22 KUP s. 54-74
23 PO s. 90.
24 Svebilius 1995, s. 119-120.
16
Kolminaisuuden eri persoonien erottaminen ei useinkaan vaikuta olevan tavalliselle kirkossakävijälle olennainen kysymys, vaikka sen tarkempi avaaminen
opetusviranhaltijan puolelta voisi selventää Jumalan olemusta tarkemmin. Väisäsen puhe kolminaisuuden eri toimijoiden suhteesta kasteessa on mahdollista tulkita myös kreikan kielioppisääntöjen ylitulkinnaksi.25 Kuitenkin teksteistä nouseva ymmärrys siitä, kuinka Isä siittää uskon ja Pyhä Henki (monissa kielissä feminiinissä) sitten synnyttää uskon Poikaan, on helppo ymmärtää, mutta tällainen näkökulma ei ole suomalaisessa kirkollisessa kontekstissa kuitenkaan kovin tavallinen lähtökohta.
25 Markus Korri Sanansaattaja Extra 2/2017 s. 13.
17 3. Kasteen ja uskon välinen suhde
Väisänen pitää Raamatun ja luterilaisen opin yksiselitteisenä kantana, että usko pelastaa.26 Usko nivoutuu kasteeseen, ja Väisänen pitää uskoa sanan ja kasteen lahjana. Tällä kirjoittaja hakee usein sitä, että kaste on osa Jumalan sanaa, niin että sanan yhdistyessä aineeseen, tässä kohti veteen, syntyy sakramentti. Vaikka opetus siitä, että kaste pelastaa ja siitä, että usko pelastaa vaikuttavat äkkiseltään
ristiriitaisilta, Väisänen ei pidä niitä toisiaan poissulkevina, vaan saman asian eri näkökulmina. ”Kaste ja usko eivät edes täydennä toisiaan, vaan ovat – jos niin saa sanoa – mitalin kaksi eri puolta: kaste antaa ja usko ottaa vastaan.”27 Kasteen vastaanottaminen uskolla tapahtuu useissa tekstiyhteyksissä ajallisesti vasta kasteen jälkeen, ja siksi kasteen vastaanottaminen uskolla vaikuttaakin paljon selkeämmältä.
Lapsikasteen yhteydessä tämä on käytännössä ainoa vaihtoehto, mikäli ei oleteta lapsen uskon olevan kykeneväinen ymmärtämään Jumalan toimintaa kasteessa.
Kuitenkin sellaisen kasteen yhteydessä, joka suoritetaan jo täysi-ikäiselle
”ymmärtävässä iässä” olevalle, kasteen lahjan vastaanottaminen ainoastaan ajallisesti vasta kasteen jälkeen ei vaikuta olevan käytännöstä nouseva ajatus. Kirjoissa monesti kirjoittaja paneutuu siihen, että ihminen saa ennen kastetta vain halun pelastua, ja saa vain halun ottaa vastaan kaste Jumalalta, eikä niin, että ihminen voisi saada
pelastuksen, uskon tai mitään muutakaan kasteen lahjoista normaalitilanteessa ilman tai ennen kastetta.
Väisäsen teologiaa vaikuttaa leimaavan rationaalisuus ja asioiden perusteleminen perinpohjaisesti ja järjestelmällisesti aiemmilla melko laajasti hyväksytyillä hengellisillä auktoriteeteilla ja erityisesti Raamatun teksteillä, mutta tässä kohtaa Väisänen näyttää ikään kuin vetävän mutkat suoriksi. Väisänen ei ala perustelemaan näkemystään kasteen ja uskon suhteesta ”mitalin kääntöpuolina”, vaan tässä kohtaa perustelun sijaan on tarjolla kirjoittajan oma allegoria ja kirjoittajan auktoriteetin voima.
26 KUP s. 82.
27 KUP s. 83.
18
”Uudessa testamentissa ei ole kahta pelastustapaa, joista toinen perustuisi kasteeseen, toinen uskoon. On vain yksi kasteen ja uskon, pelastustapa.”28 Väisäsen tekstien kysymysmerkiksi jää usein se, miten pelastus tapahtuu, vaikka kirjoittaja pyrkiikin avaamaan tätä kysymyksen asettelua tietyissä luvuissa.29 Usein Väisänen
tekstiyhteyden pohjalta joko ilmaisee, että kaste pelastaa, tai että usko pelastaa, mutta usein myös, että Jumala pelastaa tai että kaste ja usko yhdessä pelastavat. Väisäsen tekstien pohjalta usein voitaisiin tiivistää, että Väisäsen ja ehkä myös koko
luterilaisuuden näkemyksenä pelastusjärjestyksestä on, että Jumala pelastaa kasteella uskon kautta. Usko on Väisäsen mukaan lahja kasteessa, mutta myös näennäisesti ajallisesti ristiriitaisesti, että kaste otetaan vastaan uskolla, jonka ihminen kuitenkin saa vasta kasteessa. 30 Pyhä Henki johdattaa ihmisen kasteelle, mutta vasta kasteella Pyhä Henki lahjoittaa ihmiselle sen uskon, joka ottaa kasteen lahjan vastaan
sellaisella tavalla, mikä koituu ihmiselle pelastukseksi. Kirjoittaja kuitenkin selkeästi ilmaisee kasteen olevan kaste ja ilman uskoakin pätevä, mutta kuitenkin pelastukseen vaaditaan kastetun henkilökohtainen usko, jotta ihminen voisi ottaa vastaan
”evankeliumin sanan ja kasteen lahjan”.31
Kirjassaan Pyhä kaste kirkossa Väisänen arvioi useita kirkkokuntia ja ottaessaan käsittelyyn helluntailaisen käsityksen vanhurskauttamisesta hän antaa vastauksensa Toivo Haapalan luterilaisuuteen esittämään kritiikkiin. Haapala esittää luterilaisten osittain hylänneen vanhurskauttamisen uskon kautta ja siirtyneen
sakramentaalisuuteen, jossa vanhurskaus tuleekin sakramenteista. Väisänen vastaa kritiikkiin näin:
”Näin tietysti voidaan kysyä, jos unohdetaan, että luterilaisuuden mukaan sakramenttien lahja otetaan vastaan uskolla. Näin selittyy myös Haapalan
28 PO s. 88.
29 Muun muassa PO luku 3.2 Kasteessa Kristus pelastaa meidät, KUP luku 3.2 Kasteessa Kristus pelastaa meidät ja PKR s. 103.
30 PKK s. 95.
31 PKR s. 103.
19
väite, että Luther olisi edustanut kahta keskenään ristiriitaista, toisensa poissulkevaa vanhurskauttamisoppia.”32
Tässä kohtaa Väisänen selvästi vastaa kritiikkiin sakramenttien vanhurskauttavasta voimasta niin, että hän edellyttää vanhurskauden tulevan uskosta, jolla sakramentti otetaan vastaan. Tämä lause saattaa olla vain lipsahdus, mutta suomen kielen haasteena on, että sanalla usko voidaan tarkoittaa eri konteksteissa eri asioita, ja jää lukijan tehtäväksi ymmärtää mitä missäkin kohtaa tarkoitetaan. Väisänen ei tässä kohtaa erikseen sitä erittele, mutta on pidettävä yllä mahdollisuutta, että Väisänen tarkoittaa tässä kohtaa uskolla nimenomaan sellaista uskoa, jonka hän opettaa Jumalan lahjoittavan kasteessa. Silloin vanhurskauttava usko, joka ottaa sakramentit vastaan on usko, joka saadaan kasteen sakramentissa, mutta silloin ajaudutaan juuri siihen ristiriitaan, mitä Haapala luterilaisessa näkemyksessä kritisoi, ainakin siinä mielessä, että ihminen ei ole vanhurskautettu ennen kastetta, mutta on kasteen jälkeen. Suureksi kysymykseksi tämän tekstikatkelman kohdalla jää, mikä on se usko, joka vanhurskauttaa. Muualta kirjoittajan tekstistä löytyy selventäviä kohtia, mitkä eivät jätä kirjoittajan todellista näkemystä pimentoon siitä, mikä on tämä vanhurskauttava usko, se on pelastava usko, eli usko ennen kastetta joka ottaa vastaan vanhurskauden, vaikka vanhurskaus kuuluukin kirjoittajalla kasteen
funktioihin.33 Väisäsen näkemystä kuvaa hyvin hänen opetuksensa Pyhän Hengen ja uskon yhteydestä, sillä ne molemmat tulevat ihmisen osaksi kasteessa: ”- -Pyhän Hengen myötä me saamme uskon.”34 Kaste on paitsi se hetki, kun Jumala lahjoittaa meille pelastukseen vaadittavat asiat, myös se hetki kun me saamme sen uskon jolla tarrautua tähän saamamme pelastuksen lahjaan. Tällainen vaikeasti ilmaistava samanaikaisuus aiheuttaa ymmärrettävästi hankaluuksia valveutuneemmallekin lukijalle.
Väisäsen mukaan Jumala lahjoittaa ihmiselle kasteessa Pyhän Hengen, uskon, syntien anteeksiantamisen, vanhurskauden ja uudestisyntymisen. Kuitenkin tähän jatkuvaan opetukseen tulee särö, kun Väisänen käsittelee Simon noitaa kirjassaan
32 PKK s. 95.
33 KUP s. 93, PKK s. 255-256.
34 KUP s. 69.
20
Pyhä kaste Raamatussa. Väisänen puhuu luvussa ”Kasteen ja uskon suhde” siitä, kuinka uskoontulo ei saa olla edellytys kasteen toimittamiselle ja pätevyydelle.
Esimerkiksi hän ottaa Simon noidan, joka oli Raamatun mukaan saanut kasteen ja sen jälkeen halunnut ostaa apostoleilta voiman antaa Pyhä Henki kätten päälle panemisella. Väisänen sanoo Simonin olleen kasteen jälkeenkin ”noituuden pauloissa” ja Simonin uskon olleen ”jotain muuta, ei Pyhän Hengen synnyttämää sydämen vilpitöntä kaipuuta Jeesuksen Kristuksen puoleen ja halua pelastua
hänessä.”35 Väisänen ei kirjoissaan juuri poikkea opetuksestaan, että pelastetun usko on kasteessa Jumalalta saatava lahja, vaikka sen eteen olisikin joskus tehtävä töitä.
Onkin huomioitavaa, että vaikka Väisänen opettaa kasteen Simoninkin kohdalla olleen pätevä, on usko kuitenkin väärää, eikä siis Jumalalta saatu lahja, vaikka usko onkin kirjoittajalla nimenomaan osana kasteen sisältöä. Vaikka tästä yksittäisestä tekstikohdasta voidaankin nähdä sellainen opetus, että usko voi jäädä uupumaan kasteesta, on kirjoittaja kuitenkin järjestelmällisesti läpi kirjojensa toistamassa sitä, että ennen kastetta ihmisellä voi olla vain halu pelastua, ja kasteessa Jumala
lahjoittaa pelastuksen vaikuttavan todellisen uskon, kuitenkin niin, että ennen kastetta oleva halu pelastua on sama usko kuin usko, joka kastetulla kristityllä on, mutta eroaa siitä niin, että ensimmäisessä vaiheessa usko katsoo kohti tulevaa kastetta, ja uskon toisessa vaiheessa taaksepäin Jumalan jo toimittamaan kasteeseen ja siinä saatuihin lahjoihin. Mahdollinen ero kirjoittajan muuhun kasteopetukseen on, että kyse on Samarian herätyksestä, mikä on Väisäsen mukaan pelastushistoriallisesti poikkeuksellinen tapahtuma, jossa toisin kuin kasteessa ylipäätään, samarialaiset eivät saaneet Pyhää Henkeä kasteessa vaan vasta kun apostolit laittoivat kätensä heidän päälleen.36 Oliko Simon siis saanut pelastushistoriallisesti poikkeuksellisen kasteen, jossa toisin kuin kasteessa yleensä, ei lahjoitettukaan Pyhää Henkeä eikä uskoa? Tällaisesta tapahtumasta voidaan päätyä erilaisiin johtopäätöksiin Pyhän Hengen lahjoittamisen ja uskon välille kirjoittajan teksteistä. Mitä muuta tämän Simon noita oli jäänyt vaille, kuin Pyhää Henkeä ja uskoa? Väisänen näkee Simonin uudestisyntyneen kasteella, vaikka tämä ei ollutkaan saanut Pyhää Henkeä kasteessa, eikä myöskään ilmeisesti apostolien kätten päälle panemisen kautta.
35 PKR s. 244.
36 KUP s. 74-76.
21
4. Pyhän Hengen, uskon ja kasteen yhteys toisiinsa
Pyhän Hengen saaminen tapahtuu Väisäsen mukaan Raamatussa pääsääntöisesti nimenomaan kasteessa. Sen takia onkin tulkittava, että pääsääntöisesti, on sen oltava meidän aikanamme käytännössä ainoa tapa, kuinka Pyhä Henki saadaan.
”Kasteen ja Pyhän Hengen saamisen välinen yhteys näkyy siitäkin, että Pyhän Hengen saamista kutsutaan Raamatussa Pyhällä Hengellä
kastamiseksi (Mt 3:11; Mk 1:8, Lk 3:16; Jh 1:33; Apt 1:5; 11:16; 1 Kr 12:13), ikään kuin Pyhä Henki olisi nestettä, vaikka hän on persoona.
Pyhän Hengen antamista kutsutaan kastamiseksi todennäköisesti sen tähden, että hän tulee kasteessa.”37
Pyhän Hengen vaikutus uskoon on Väisäsen teologiassa merkittävä. ”Pyhän Hengen myötä saamme myös uskon.”38 Vaikka Pyhä Henki onkin kirjoituksissa vasta kasteessa saatava, on kuitenkin Pyhän Hengen työtä jo se, että ihminen saa halun mennä kasteelle. Puhuessaan uskon saamisesta kasteen yhteydessä, puhuu Väisänen myös Pyhän Hengen saamisesta, näin nivoen ne yhden alakohdan alle, eikä erillisiksi kappaleiksi.3940 Tämä voidaan tulkita esimerkiksi niin, että Pyhän Hengen
omistaminen ja pelastava usko kuuluvat yhteen, ja ilman Pyhää Henkeä ei voi olla pelastavaa uskoa. Puhuessaan Pyhän Hengen omistamisesta Väisänen tahtoo nivoa sen tiiviisti kasteeseen, eikä hän halua jättää sellaista mahdollisuutta auki, että
ihmisellä voisi olla normaalitilanteessa Pyhä Henki myös ilman kastetta, vaikka Pyhä Henki voikin vaikuttaa ihmisiin erilaisilla tavoilla jo ennen kastetta.
37 PO s. 75.
38 PO s. 75.
39 KUP s. 68.
40 PO s. 74.
22
”Raamattu sanoo, että jolla ei ole Kristuksen henkeä, ei ole hänen omansa (Rm 8:9). Jos esimerkiksi pikkulapsi ei saisi kasteessa Pyhää Henkeä, hän ei tulisi kasteessa Kristuksen omaksi eikä pelastetuksi.”41 Väisänen on selkeästi ilmaissut tässä, ja myös muualla, että Pyhä Henki saadaan kasteessa mutta kysymykseksi jää, onko Pyhän Hengen saamisen ja kasteen muiden funktioiden välillä yhtäläisyysmerkit, jolloin pelkkä Pyhän Hengen omistaminen tarkoittaa automaattisesti muitakin kasteen lahjoja, vai onko mahdollista erotella Jumalan työ kasteella erillisiksi teoiksi, jotka eivät ole sisäkkäisiä, vaan ainoastaan saman aikaisia. Väisänen pitää Pyhän Hengen omistamista kuitenkin selkeänä merkkinä tapahtuneesta pelastuksesta. Jos olisi mahdollista omistaa Henki ilman kastetta, olisi mahdollista myös olla pelastettu ilman kastetta, mutta Väisänen ilmaisee Pyhän Hengen saamisen tapahtuvan kasteessa eikä normaalitilanteessa ilman sitä. Tämä saaminen tapahtuu vasta kasteella, vaikka Pyhä Henki olisikin jo ennen kastetta herättänyt halun lähteä kasteelle. Tärkeää on huomata, että Väisänen puhuu Pyhän Hengen saamisesta niin, että Pyhä Henki on kaikkialla kaikkina aikoina, mutta muuttaa ihmisen sydämeen vasta kasteen hetkellä ja vaikuttaa sen jälkeen sisäisesti.
Väisänen ei jatkuvasti paneudu lapsikasteeseen, mutta aika ajoin hän ilmaisee kasteen olevan pätevä riippumatta henkilön iästä, sillä kasteen toimijana ei ole pikkulapsi tai ymmärtävässä iässä oleva henkilö, vaan itse Pyhä Jumala. Loogisesti on helppo ajatella, että jos toimijan pätevyydestä ja ymmärryksestä ei ole epäilystä, ei ole myöskään kasteen pätevyydestä. Pyhä kaste -kirjoissaan Väisäsellä on
enemmän lapsikaste vastaan ”uskovien kaste” -argumentaatiota, ja joidenkin lukujen otsikkona voisikin olla ”miksi luterilaisuus on lukenut Raamattua enemmän kuin vapaat suunnat”, sillä Väisänen paneutuu tähän kysymykseen sellaisella tyylillä, että argumentti joka vapaiden suuntien puolelta esitetään, on väärin ymmärrettyä
Raamatun lukemista, jossa on otettu vain yksi kohta ja tehty siitä pitkälle menevät johtopäätökset, mutta toinen kohta selittää mikä heidän väitteissään on mennyt
41 PO s. 75.
23
pieleen.42 Kuitenkin Väisänen pitää lapsikastetta ”uskovienkasteena”, mutta eri tavalla kuin lapsikasteen kieltäjät.
Väisäsen tekstissä on myös huomioitavaa eräänlainen uskon ja vanhurskauttamisen erottaminen toisistaan.43 Kirjoittaja tahtoo muistuttaa lukijaa, että todellisuus, johon myös vanhurskauttaminen kuuluu, tapahtuu Jumalan ristintyön tähden, eikä sen takia, että ihminen pystyisi teoillaan vaikuttamaan tähän tapahtumaan millään
tavalla. Kirjoittaja ilmaisee Pyhän Hengen tekevän työtään kristityissä synnyttämällä uskon, mutta uskon rooli ei olekaan pelastaa, vaan ainoastaan tarttua ja turvautua Jumalan jo lahjoittamaan pelastukseen Kristuksessa.
Uskon rooli on tässä kohtaa ilmaistu Jumalan teoksi, jolla Jumalan muut teot ihmisen hyväksi otetaan vastaan. Kirjoittaja vetoaa tässä kohtaa käännökseensä Paavalin tekstistä efesolaiskirjeen toisessa luvussa, missä Väisäsen mukaan Paavali opettaa Jumalan toimivan suvereenisti pelastuksessa sekä antajana, että ottamisen
vaikuttavana tekijänä. ”Armosta Jumala on teidät pelastanut antamalla teille uskon (Ef. 2:8).”44 Pelastuksen kannalta uskon ja kasteen suhde Pyhään Henkeen on yksinkertainen; Pyhä Henki pelastaa ihmisen uskolla, jonka ihminen saa kasteella.
Pelastus tapahtuukin siis Kristuksen työn takia ristillä, ja siirtyy ihmisen ansioksi Pyhän Hengen välityksellä, ilman ihmisen omaa kykyä uskoa tai ottaa vastaan Jumalalta lahjana mitään, ja kastekin tulee kysymykseen vasta kun Pyhä Henki johdattaa aikuisen ottamaan kastetta tai kun Pyhä Henki saa pienen lapsen
vanhempiin aikaan halun kasteen toimittamiseen. Tässäkin kohtaa kirjoittaja näkee lapsella olevan pelastuksen kaipuun, eikä vanhempien usko ole edellytys kasteen toimittamiselle.
Ihmisen rooliksi pelastuksessa jää pelastua ja Jumalan rooliksi pelastaa. Kuitenkin kirjoittajalta on nähtävissä selkeästi uskon ja vanhurskauden yhteenkuuluvuus, mutta usko, joka vanhurskauden ottaa vastaan on usko, jonka ihminen saa ennen kastetta, vaikka lahjavanhurskaus kuuluukin kasteeseen. Tätä uskoa, jonka Pyhä Henki ihmisen ulkopuolelta synnyttää hän nimittää tutkimusmateriaalin vanhemmissa
42 Esimerkiksi PKR s. 116.
43 PO s. 66.
44 PO s. 66.
24
kirjoissa ”pelastavaksi uskoksi” ja usko, jonka ihminen sitten saa kasteella osana Pyhän Hengen lahjoitusta on ”pelastetun uskoa” läpi koko tutkimusmateriaalin.
25 5. Uudestisyntyminen ja kaste
Uudestisyntyminen on kirjoissa usein toistuva teema, ja Väisänen on myös saanut kritiikkiä muun muassa Mika Bergmanilta siitä, että kirjoissa on jatkuvasti sisältöä tästä aiheesta.45 Uudestisyntyminen on kasteen yhtenä funktiona olennainen osa Väisäsen teologiaa, ja hän kerta toisensa jälkeen palaa uudestisyntymään, ja siihen kuinka se kasteen yhteydessä on kertakaikkinen tapahtuma, eikä jatkuva toiminta kuten esimerkiksi syntien anteeksiantaminen.
Puhuttaessa uudestisyntymisestä on mahdollista tarkoittaa eri asioita. Esimerkiksi vapaiden suuntien katuevankelioinnissa uudestisyntymisellä tarkoitetaan uskoontuloa ja parannusta, mutta Väisäseltä tämän kaltaista opetusta ei löydy. Sen sijaan hän määrittelee kirjassaan ”Pelastuksesta osalliseksi” uudestisyntymisen näin:
”Jumalan pojan ”uudestisyntyminen” uudeksi ihmiseksi, ”viimeiseksi Aadamiksi”, on se varsinainen uudestisyntyminen, joka tekee
mahdolliseksi meidän uudestisyntymisemme Jumalan lapsiksi, Jeesuksen veljiksi ja sisariksi. Meidän syntymisemme Jumalan lapsiksi tapahtuu syntymällä ”vedestä ja Hengestä”, niin kuin Jeesus edellä siteeratussa Nikodemos-kertomuksessa sanoo. Meidän uudestisyntymisemme on osallisuutta Jeesukseen Kristukseen, ihmiseksi syntyneeseen Jumalan Poikaan.”46
Tällaisessa uudestisyntymisen määrittelyssä pelastukseen vaaditaan
uudestisyntyminen, koska se pitää sisällään osallisuuden Kristukseen ja ihmisen uuden roolin Jumalan lapsena. Erilaisena näkökulmana Väisänen saman kirjan myöhemmässä luvussa puhuu uudestisyntymisestä kasteen lahjana, sanoen että ”me synnymme uudesti Jumalan lapsiksi uskon kautta.”47 Uudestisyntyminen vaikuttaa olevan kasteen lahjana toisaalta seurausta uskon lahjasta, mutta samanaikaisesti myös siitä erillinen, sillä uskon voi menettää, mutta uudestisyntymistä Jumalan lapseksi ei. Ihminen, joka on syntynyt Jumalan lapseksi on oikeutettu saamaan
45 STLK 2017.
46 PO s. 32.
47 PO s. 70.
26
perintönsä, vaikka uudestisyntymisen vaikuttanut usko olisikin menetetty ja kaste näin ollen painunut taka-alalle. Kun Väisänen puhuu uudestisyntymisestä, pyrkii hän järjestelmällisesti vetoamaan Raamatun tekstiin, kuten esimerkiksi edellä olevasta lainauksesta voidaan nähdä. Ensisijaisesti tekstit joihin kirjoittaja vetoaa, sijoittuvat uuden testamentin kirjeisiin, vaikka poikkeuksellisen usein vetoaminen tapahtuu Johanneksen evankeliumin kolmanteen lukuun, missä Jeesus puhuu Nikodemoksen kanssa, ja josta Väisänen ottaa yhden pääargumenteistaan. Tämä uudestisyntymisen nimenomaan kasteen tapahtuma on tärkeä hänen teologialleen, sillä hän haluaa selkeästi korostaa kasteen paikaksi, jossa ihminen ”syntyy vedestä ja hengestä”.
Väisäselle on tärkeää, että uudestisyntyminen on kertaluontoinen tapahtuma, ja erityisesti se, että kaste on nimenomaan ainoa tapahtuma, missä Jumala
uudestisynnyttää ihmisen.48 Bergmanin kritisoi Väisästä etupäässä siitä, että
Väisänen ei olisi tehnyt tarpeeksi huolellista eksegeesiä, vaan lähtisi ylitulkitsemaan kreikan kielioppia ja väkisin sijoittaisi uudestisyntymän kasteen yhteyteen, eikä sanan julistukseen, missä se Bergmanin mukaan tapahtuu. Kritiikkiä Väisänen saa kieliopin lisäksi vertauskuvallisen kielen ymmärtämisestä kirjaimellisesti.49
Väisänen esittää tuhlaajapoikavertauksen puhuvan luopuneen palaamisesta Jumalan yhteyteen, kuitenkin niin, että tuhlaajapoika on koko ajan ollut isänsä lapsi, ja säilyttänyt oikeutensa. Palatessaan kotiin tuhlaajapoika ei Väisäsen mukaan koe uudestisyntymää, vaan ainoastaan palaa jo tapahtuneeseen uudestisyntymään.50 Väisänen käyttää vertausta tuhlaajapojasta kuvaamaan kasteessa tapahtuvaa uudestisyntymää ja parannuksen tekemisen jatkuvuutta kirjoissaan toistuvasti läpi lähes koko tutkimusmateriaalin. Tuhlaajapoikavertaus on esillä, kun Väisänen kirjoittaa vuonna 2005 norjalaista pietistiä Wisløffiä vastaan.51 Samoin vertausta käsitellään myös viimeisimmässäkin kirjassa, jossa Väisänen puhuu
48 Esimerkiksi PO s. 43-46.
49 STLK 2017.
50 PO s. 49.
51 Mm. JUK s. 49.
27
uudestisyntymisestä ja sen kuulumisesta kasteeseen, ja esittää näkemykselleen paljon perusteita Raamatun tekstistä ja sen oikeasta kieliopillisesta tulkinnasta.52
Bergman kritisoi Väisäsen tulkintaa uudestisyntymisen kieltämisestä sanan julistuksen yhteydessä edellämainitun vertauksen valossa sen takia, että Bergman tulkitsee tämän kohdan vertauskuvallisesti, eikä näe sitä opillisesti sitovana tai tärkeänä, vaan ainoastaan vajavaisena kuvana todellisuudesta. Hänen mukaansa vertauksien tarkoituksena ei ole kokonaisia ja aukottomia vaan ainoastaan suuntaa antavia, niissä on ”tietty kärki”, eikä systemaattinen kuvaus opista.53
Vaikka Bergman kritisoi tuhlaajapoikavertauksen käyttöä, ja opin johtamista sen sanomasta, Väisäsellä on mielestäni kuitenkin tuhlaajapoikavertauksen käyttöön hyvät syyt. Se kuvastaa Väisäsen näkemystä kasteesta niin perusteellisesti, että on helppo ymmärtää kirjoittajan halu ilmaista näkemyksiään tämän tutun vertauksen kautta, vaikka puhe uudestisyntymästä kasteen yhteydessä ei pääsääntöisesti olekaan tuhlaajapoikavertauksen yleisin tulkintamalli. Väisäsen näkemys kasteen
uudestisynnyttävästä voimasta on nähtävissä paitsi tässä kappaleessa, myös Pelastuksesta osalliseksi -kirjassa yleisesti ja myös muissa teoksissa. Kirjoittajan teologiaa tästä aiheesta avaa selkeästi Bergmanin huomiotta jättämä katkelma tekstissä:
”Jos uudestisyntyminen kiertyy ihmisen kokemusten ympärille, ollaan jo kaukana siitä, missä tulisi olla eli Kristuksessa. Kaste on
uudestisyntymisen pesu, ja luopion parannus on paluuta kasteen armoon eli Kristukseen. Meidän tehtävämme on opettaa Raamatun mukaisesti, se on: saarnata Kristusta ja myös parannusta paluuna häneen eli
kasteeseen.”54
Kirjoittajalla painottaa uudestisyntymisestä puhuttaessa sitä, että Kristus on vain kerran tahtonut synnyttää ihmisen, ja vain kerran tahtonut lahjoittaa ihmiselle pelastuksen, ja sitten ihmisen osaksi jää Jumalalta saamallaan uskolla riippua kiinni
52 PO s. 49.
53 STLK 2017.
54 PO s. 50.
