SPATIA RAPORTTEJA 1/2021
Pitoa ja vetoa
Kolumnikokoelma maaseudun elinvoimasta
Virpi Lemponen ja Arja Jolkkonen (toim.)
Pitoa ja vetoa
Kolumnikokoelma maaseudun elinvoimasta
Virpi Lemponen ja Arja Jolkkonen (toim.)
Itä-Suomen yliopisto
Alue- ja kuntatutkimuskeskus SPATIA 2021
ISBN 978-952-61-3749-0 (PDF) SSNL: 1795-9594
ISSN: 1795-9594, Spatia raportteja
2
ALKUSANAT
Kolumnikokoelma on koottu Sanomalehti Karjalaisen Pitoa ja vetoa -kolumnisarjassa jul- kaistuista kirjoituksista vuosilta 2019–2021. Sanomalehti Karjalainen ja Puhti – Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke sopivat maaseudun elinvoi- maa käsittelevästä kolumnisarjasta alkuvuonna 2019. Kolumnisarjaan ovat kirjoittaneet Puhti-hankkeessa työskennelleet Karelia-ammattikorkeakoulun, Maaseudun Sivistysliiton ja Itä-Suomen Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatian hanketyöntekijät. Lisäksi kolumnikirjoi- tuksia pyydettiin Puhti-hankkeen toteuttamisen kannalta tärkeistä teemoista, kuten osuus- toiminnasta, yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä, osallisuudesta ja maaseudun kehittämi- sestä.
Kiitos Sanomalehti Karjalaisen pääkirjoitustoimittaja Helena Tahvanaiselle yhteistyöstä, Sa- nomalehti Karjalaiselle kolumnisarjan julkaisemisesta ja kaikille kirjoittajille.
KIRJOITTAJAT
Maija Halonen, tutkijatohtori, Itä-Suomen yliopisto, Karjalan tutkimuslaitos/historia- ja maantieteiden laitos Timo Hirvonen, tutkija, Itä-Suomen yliopisto, Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia
Arja Jolkkonen, yliopistotutkija, Itä-Suomen yliopisto, Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia Sami Karhu, toimitusjohtaja, Osuustoimintakeskus Pellervo ry
Mikko Kela, projektikoordinaattori, Maaseudun Sivistysliitto
Petri Kahila, tutkimusjohtaja, Itä-Suomen yliopisto, Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia Arja Kurvinen, erikoistutkija, Itä-Suomen yliopisto, Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia Virpi Lemponen, projektitutkija, Itä-Suomen yliopisto, Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia Kaija Majoinen, kunnallispolitiikan dosentti, hallintotieteiden tohtori
Juha-Matti Markkola, verkostoasiantuntija, Maaseutuverkostopalvelut/Ruokavirasto Teemu Makkonen, professori, Itä-Suomen yliopisto, Alue- ja kuntatutkimuskeskus Spatia Jukka Nevalainen, kehittämispäällikkö, Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy
Pekka Perttula, Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtaja Timo Reko, kehittämispäällikkö, Maaseudun Sivistysliitto
Ari Tarkiainen, Puhti-hankkeen projektipäällikkö, Karelia-ammattikorkeakoulu
3
KOLUMNIT
ELINVOIMA ON MAASEUDUN ELINEHTO ... 4
ELINKEINOPOLITIIKASTA ELINVOIMAPOLITIIKKAAN ... 5
ELINVOIMAA ASUMISESTA JA ILMASTONMUUTOKSESTA ... 6
OSUUSTOIMINNALLA ELINVOIMAINEN YHTEISÖ ... 7
EPÄILIJÖIDEN JA IHANNOIJIEN MAASEUDUT ... 8
ILMASTOMUUTOS AVAA YRITTÄJYYTTÄ MAASEUDULLE ... 9
TYÖTÄ JA TEKIJÖITÄ MAASEUDULLE ... 10
MUKAUTUMISPOLITIIKKAA MAAVERTAILUSSA ... 11
TUHANSIEN KALASTAMATTOMIEN JÄRVIEN MAA ... 12
UUSI SUUNTA MURROKSESTA? ... 13
OSALLISUUDESTA ELINVOIMAA ... 14
MAAHENKINEN ELÄMÄNKATSOMUS ... 15
KARHUT KESÄJUHLILLA ... 16
MISTÄ VAUHTIA VALOKUITUUN? ... 17
YHTEISKUNNALLISET YRITYKSET PALVELUNTUOTTAJIKSI ... 18
SUUNTANA ÄLYKÄS SOPEUTUMINEN ... 19
4
ELINVOIMA ON MAASEUDUN ELINEHTO Ari Tarkiainen
Viime aikojen ennusteet itäisen Suomen väestökehityksestä ovat huolestuttavia. Väestöllis- ten muutostekijöiden – kuolleisuuden, syntyvyyden sekä poismuuton – yhteisvaikutuksesta alueen väestömäärä on supistumassa jopa 130 000 henkilöllä seuraavan 20 vuoden aikana.
Usean selvityksen mukaan tämä koskee erityisesti maaseutua ja maaseutukeskuksia.
Pohjois-Karjalassa kaupungiksi luetaan yhden määritelmän mukaan Joensuun ruutu- kaava. Suomen ympäristökeskuksen paikkatietoluokitus jakaa kaupungin kolmeen alaluok- kaan ja maaseudun neljään. Yhä useammin ihminen on kaupunkilainen ja maalainen yhtä aikaa.
Sama epäselvyys koskee elinvoiman käsitettä. Elinvoima ei ole vain elinkelpoisuutta, vaan se tulee nähdä laajemmin. Kuntaliiton selvityksessä se jakautuu elinkelpoisuuteen, yhteisöl- lisyyteen ja verkostoihin sekä tulevaisuussuuntautuneisuuteen.
Nämä kolme ulottuvuutta ovat osittain päällekkäisiä ja ruokkivat toisiaan. Elinkelpoisuus ei yksin riitä. Miten pohjoiskarjalainen maaseutu on ymmärrettävä ja mitä sen elinvoiman kasvattamiseksi tarvitaan?
Väitteeni on, että maaseudun kehittäminen tarvitsee uutta ajattelua ja kehittämisen toi- mintatapoja. Se tarvitsee uusia ihmisiä, innovaatioita, uusia työnteon ja asumisen muotoja sekä toimijoiden ja yritysten yhteistyötä.
Erityisesti tarvitaan maaseudulle vetovoimaa ja pitovoimaa. Jos vain saadaan maaseu- dulle uusia ihmisiä, saadaan elinvoimaa. Tähän tarvitaan nuoria ja ulkomaalaisia, tarvitaan uusia yhteistyömuotoja, uutta yrittäjyyttä ja uudenlaista ajattelua. Ei enää riitä, että asiat tehdään niin kuin ennen.
Maakunnassamme on suuri määrä vahvuuksia ja erityisyyttä, jotka pitäisi hyödyntää. Täl- laisia maaseudun mahdollisuuksia ovat uudet kestävät vähäpäästöiset energiaratkaisut, uu- det ruokatuotannon muodot, kestävä matkailu ja monikäyttöinen metsä.
Nämä yhdistettynä digitaalisen kehitykseen mahdollistavat uudenlaisen työnteon ja an- sainnan myös maaseudulla. Maakuntamme voisi toimia digitaalisen työn ja asumisen labo- ratoriona, jossa etsitään uusia tulokulmia ja innovaatioita yrittämiseen, asumiseen ja työ- hön. Tähän ei tarvita lupaa keneltäkään.
Yksi uusi avautunut mahdollisuus on uusi liikennepalvelulaki, joka avaa aiemmin piilossa olleita liiketoimintamuotoja. Samoin yhteiskunnalliset yritykset ja osuuskunnat voivat rat- kaista palveluhaasteita ja luoda uutta työtä.
Kehittämisen keskittyminen pelkästään suurimpiin keskuksiin ja kaupungistumiseen, ei ole kestävä ratkaisu. Reservaattia maaseudusta ei haluta tehdä – useimmat meistä jakane- vat tämän näkemyksen.
Tämä kolumnisarja nostaa esiin uusia tulokulmia maaseutuun ja sen haasteisiin. Asia on paikallisten toimijoiden ja päättäjien käsissä. Toivottavaa on, että maakunnan ja maaseudun haasteet nousisivat keskusteluun näissä eduskuntavaaleissa. Se, miten maaseutu nähdään jatkossa, on tulevaisuutemme kannalta aivan olennaista.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 10.3.2019
5
ELINKEINOPOLITIIKASTA ELINVOIMAPOLITIIKKAAN Teemu Makkonen
Pohjois-Karjalan kunnissa on ollut käynnissä viime vuosina ajattelu- ja toimintatapojen muu- tos elinkeinopolitiikassa. Perinteisten elinkeinopoliittisten työkalujen käytöstä on siirrytty laajempaan elinvoimapolitiikkaan. Elinvoimapolitiikan nähdään kattavan lähes kaiken kun- nassa tapahtuvan kehittämistoiminnan.
Perinteistä elinkeinopolitiikkaakaan ei ole unohdettu, sillä kunnassa sijaitsevien yritysten kilpailukyky on olennainen osa kuntien elinvoimaa. Keinovalikoimat yrittäjyyden tukemi- sessa ovatkin monipuolistuneet. Yritystonttien ja -toimitilojen saatavuus sekä sijainti eivät ole enää ainoita olennaisia tekijöitä yritysten tehdessä sijaintipäätöksiä. Olennaisempaa on osaavan työvoiman saatavuus.
Osaavan työvoiman saatavuus vuorostaan pitkälti riippuu kunnan vetovoimasta. Ollak- seen veto- ja elinvoimainen kunnan tulee pystyä tarjoamaan asukkailleen viihtyisiä ja moni- puolisia asuin- ja elinympäristöjä, harrastusmahdollisuuksia sekä hyvät ja kattavat sivistys- ja hyvinvointipalvelut.
Myös vetovoimaiset tapahtumat ovat osa kunnan elinvoimaisuutta jo niiden luoman yh- teisöllisyyden vuoksi.
Olennaista elinvoimapolitiikkaa painottavassa ajattelutavassa on juuri kuntalaisten hy- vinvoinnin ja osallisuuden merkityksen korostaminen. Elinvoima koostuu siis useasta osa- tekijästä, jotka kaikki vaikuttavat toisiinsa.
Elinvoimaisessa kunnassa on kilpailukykyisiä ja innovatiivisia yrityksiä sekä hyvinvoivia ja aktiivisia kuntalaisia.
Kunnat voivat kehittää elinvoimaansa tulevaisuuteen suuntautuvaksi tukemalla innovaa- tiotoimintaa niin kuntaorganisaation sisällä kuin alueen yrityksissä. Paikallisilla yrityksillä ja kolmannella sektorilla on tärkeä rooli kunnan elinvoiman synnyssä, sillä elinvoiman lisäämi- nen onnistuu vain laajan toimijaverkoston yhteistyönä.
Pohjois-Karjalan maaseutualueiden elinvoimasta on välitetty positiivista kehityskuvaa.
Viestinnällä ja markkinoinnilla onkin tärkeä rooli kuntien elinvoimatyössä. Myös media voi valinnoillaan vaikuttaa siihen, minkälaista mielikuvaa Pohjois-Karjalan maaseudusta luo- daan.
Pohjois-Karjalan maaseutualueilla on myös elinvoimaa: tyytyväisiä asukkaita, menestyviä yrityksiä ja mielenkiintoisia tapahtumia.
Nykyisten väestöennusteiden valossa on kuitenkin epätodennäköistä, että Pohjois-Karja- lan maaseutualueet merkittävästi vahvistuvat tulevaisuudessa.
Yritysnäkökulmasta Piilaakson tapaisia menestystarinoita ei synny kaikkialle. Tässä piilee toinen keskeinen ajattelutavan muutos, sillä maaseutualueiden kehittämisessä korostuu myös pitovoima.
Alue on elinvoimainen silloin, kun se on hyvä paikka elää ja yrittää niille ihmisille, jotka haluavat asua siellä, ja yrityksille, jotka haluavat toimia siellä. Kuntien tulisi panostaa näihin olemassa oleviin muuttohaluttomiin ja mahdollisiin tulomuuttohaluisiin paluumuuttajiin ja uusiin asukkaisiin sekä yrityksiin.
Onnistuessaan elinvoimapolitiikka käynnistää kunnan elinvoimaisuuden kehittymistä tu- kevan positiivisen kehityksen kehän.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 13.4.2019
6
ELINVOIMAA ASUMISESTA JA ILMASTONMUUTOKSESTA Timo Reko
Asuminen on maaseudun pääelinkeino. Näin on joku viisas jossain todennut. Suomalaisen maaseudun elinvoima perustuu sen asukkaisiin ja heidän osaamiseensa. Maaseudun väki- kato on jo vuosikymmeniä ollut monen aluekehityksestä huolissaan olevan ihmisen murhe.
Viimeisen vuosikymmenen aikana myös maaseututaajamat ovat menettäneet paljon elin- voimastaan. Tälle vuosituhannelle tultaessa kirkonkylät tuntuivat pärjäävän, kun kylät tyh- jenivät. Kun ikäluokat ovat vuosi vuodelta pienentyneet 2010-luvulla, on lukioiden ja yläkou- lujen ovia pistetty säppiin. Kirkonkylien palvelurakenteen perustana oleva riittävä asiakas- kunta vähenee ja vanhenee. Tuttu virsi. Mitäs teet, kun ihmiset muuttavat kaupunkeihin.
Maaseudun kehittämiseen, palveluihin ja elinvoimaan on panostettu, ja myös aktiivisen yhteisöllisyyden edistämiseen on saatu paukkuja. Pohjois-Karjalassa maaseudun kehittämi- sessä on edistetty erityisesti pienyrittäjyyttä, ylläpidetty maataloutta ja aktiivista kylien toi- mintaa. Me maaseudun kehittäjät voimme ehkä ylpeillä talvisodan hengessä torjuntavoi- toilla.
Maatilataloudessa tehdään investointeja, hoiva-alan yrityksiä on perustettu, lähiruoka maistuu monelle ja Pohjois-Karjalan matkailu odottaa kukkaan puhkeamistaan. Joten aina jossain joku huomaa yrittämiselle mahdollisuuksia ja kylät ja yhdistykset ovat aktiivisia omilla saroillaan. Maaseudun kehittämisen perusta on kunnossa, mutta suuria tuloksia ei ole saatu. Mistä sitten saadaan uutta elinvoimaa maaseudulle? Viime vuoden aikana maa- kuntaan on saatu hyviä uutisia: biotalouden investointeja Uimaharjuun, Ilomantsiin ja Liek- saan. Usko maakunnan uudistuvien luonnonvarojen jalostamiseen on johtanut investoin- teihin ja niistä päättämiseen.
Näyttää olevan maallamme malttia vaurastua, kuten Kekkonen joskus viisikymmenlu- vulla opasti. Metsä on se suuri Pohjois-Karjalan moottori niin taloudessa, tutkimuksessa kuin myös ihmisten arjessa. Kevät väreilee mielessäni, kun rakennan aasinsiltaa asumisen ja elinvoiman välille. Vuodenaikojen selkeä vaihtelu on yksi niistä Pohjois-Karjalan aidoista voimavaroista, josta ei paljoa keskustella. Vähähiilisyyden ohella maakuntamarkkinoinnissa pitäisi rummuttaa vähäloskaisuutta – aitoja vuodenaikoja. Niistä signaaleista yksi, ihmisten halu asua maaseutumaisessa ympäristössä – on usein toistuva.
Viime vuoden kyselyssä, suuri osa vastanneista haluaa pitää koko maan asuttuna ja pal- veluverkon kattavana pitämistä kannatti yli 80 prosenttia. Merkittävin huutava signaali on ilmastonmuutos. Maaseutuasuminen tuottaa selkeästi vähemmän hiilidioksidipäästöjä kuin kaupunkiasuminen. Lähes kaikki tahot haluavat vähentää päästöjä, joten maalaisjärjellä aja- tellen maaseutuasumisen lisääminen olisi yksi selkeä poliittinen ja yhteiskunnallinen ta- voite.
Maaseutuasuminen nousee kymmenen vuoden kuluessa trendiksi. Sen aika näyttää, kuinka kaukana kaupunkikeskuksista halutaan asua. Työn tekemisen monipaikkaisuus, edelleen kehittyvät tietoliikenneverkot, asumisen väljyys ja ekologisuus ja päästötön lii- kenne ovat ihanteellinen pohja maaseutuasumiselle. Kunnat, jotka ymmärtävät nyt panos- taa myös maaseutuasumiseen, luovat tulevaisuuden elinvoimaa.
Elinvoima kumpuaa asukkaista sekä heidän osaamisestaan ja käyttämistään palveluista.
Muuttuvat yritystoiminnan muodot, alustataloudet, lähipalvelut ja digitaaliset käytännöt tar- joavat elämisen mahdollisuuksia maaseudun asukkaille. Pohjois-Karjalan maaseudulla ovet ovat auki.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 5.5.2019
7
OSUUSTOIMINNALLA ELINVOIMAINEN YHTEISÖ Sami Karhu
Osuuskuntalaki vuodelta 2014 antaa yritystoiminnalle hyvät puitteet, mutta tärkeintä kui- tenkin on kansalaisten oma tahto ja taito toimia itsensä ja yhteisönsä hyväksi.
Osuustoiminta on jäsentensä yhteistyöhön perustuva yritystoiminnan muoto, joka sopii arkisiin toimintoihin. Se kannustaa ottamaan vastuun omasta hyvinvoinnista ja rakenta- maan elinvoimaisia yhteisöjä.
Palvelutuotanto perustuu paljolti kaupan, elintarvike- ja finanssialan osuustoimintayritys- ten kykyyn toimia verkostoina koko maassa. Verkostoilla on suuri merkitys alueiden elinvoi- malle. Verkostojen rooli on sitä suurempi, mitä rajallisempi on liiketoimintaympäristö asu- jaimiston pienuuden, kysynnän vähäisyyden ja pitkien etäisyyksien vuoksi.
Uusosuustoiminta laajentaa taloudellista toimeliaisuutta ja parantaa työllisyyttä. Henki- löstöomisteiset osuuskunnat ovat nykyaikainen tapa organisoida työtä, joka perustuu työn- tekijöiden kädentaitoihin, luovuuteen ja osaamiseen.
Yrittäjä- ja kauppiasosuuskunnilla on sellaista hankinta- ja toimitusvoimaa, jota ilman osuuskuntaa ei olisi. Myös yritysten omistajavaihdoksissa voidaan soveltaa osuuskuntamal- lia. Osatyökykyisille osuuskunta tarjoaa matalan kynnyksen yritysmallin, ja sitä on käytetty myös työllisyyshankkeissa.
Osuustoiminta sopii kaikille toimialoille. Tekniseen perusrakenteeseen kuuluvat infra- struktuuripalvelut ovat luonnollisia monopoleja, jolloin jäsenomisteisuus on tapa kehittää palveluja, pitää ne kunnossa ja kohtuuhintaisena. Esimerkiksi vesihuoltoja laajakaistaosuus- kunnat mahdollistavat asuinolojen ja elinkeinojen kehittymisen maaseudulla.
Energiaosuuskunnat hyödyntävät kestävän kehityksen mukaisesti uusiutuvia luonnonva- roja ja luovat työtä. Osuustoiminnan arvot – ahkeruus, kohtuullisuus ja ihmisyys – sopivat hyvin sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien osuustoimintayritysten arvomaailmaan.
Osuustoiminnan tuntemus kuuluu sekä yleissivistykseen että työelämätaitoihin. Yhdessä yrittäminen on suosiossa erityisesti nuorten parissa. Tiimiyrittäjyys on hyvä pedagoginen keino kehittää osaamista ja työelämävalmiuksia.
Julkisten organisaatioiden osuustoimintaosaaminen ja -asenne on tärkeää oppilaitok- sissa, yritysneuvonnassa ja kuntien elinkeinojohdossa. Osuustoiminnan edistämisessä on sattuvaa vedota Suomen ensimmäisen, vuoden 1901 osuustoimintalain keskeiseen arkki- tehtiin, Pellervon lainopilliseen neuvonantajaan, tohtori Juho Kusti Paasikiveen.
Hän julisti: ”Laki sinänsä ei kuitenkaan vielä saa mitään aikaan. Se on ainoastaan ulkonai- nen muoto, jossa elämä voi liikkua.” Hän jatkoi, että lailla voi olla suuri merkitys, ”jos kansa kykenee ja tahtoo ruveta sitä käyttämään, jos kansa käsittää osuustoiminnan merkityksen, ja tahtoo sitä toteuttaa.”
Myös tänään jäsenet viime kädessä päättävät osuustoiminnan kehityssuunnan. Osuus- toiminnan osaaminen on nykyaikaista kansalaistaitoa. Me itse olemme se osuustoiminta!
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 6.6.2019
8
EPÄILIJÖIDEN JA IHANNOIJIEN MAASEUDUT Juha-Matti Markkola
Juuri nyt olemme monella tapaa jännän äärellä maaseudun kehittämisessä. Uusi eduskunta, hallitus ja europarlamentti sekä tuleva Euroopan komissio päättävät pian suuntaviivoista ja resursseista, joilla Suomen maaseutua kehitetään.
Rahat maaseudun kehittämiseen tulevat pääosin EU:n maaseuturahastosta. Niillä kehi- tetään maaseudun yrityksiä ja yhteisöjä. Uusi rahoituskausi alkaa 2021, ja siihen jo valmis- taudutaan. Maa- ja metsätalousministeriön johdolla on kuluneen kevään aikana pohdittu maaseudun kehittämisen tavoitteita työpajoissa.
Tätä työtä pohjustamaan toteutettiin viime vuonna Maaseutu2030-ennakointiprosessi.
Ennustaminen on vaikeaa, varsinkin tulevaisuuden. Ennustamisen vaikeuden uhallakin on mielekästä yrittää ennakoida, mihin suuntaan maailma on menossa ja miten eri kehityskulut vaikuttavat maaseutuun. Tätä yritimme tehdä Maaseutu2030-prosessin aikana.
Haastoimme mukaan avoimeen keskusteluun kaikki maaseudun kehittämisestä kiinnos- tuneet tahot. Mukana oli satoja toimijoita viranomaisista yrittäjiin sekä maaseudulta että kaupungeista.
Pohja-ajatuksena oli rakentaa yhdessä maaseudun tulevaisuuskuvia ja pohtia, mitä eri- laiset kehityskulut tarkoittaisivat maaseudun kehittämisen näkökulmasta. Pyrimme vie- mään näkökulmamme lähelle ihmistä.
Mietimme tulevaisuutta erilaisten arkkityyppien kautta. Miten tavismaalainen, verkostoi- tunut tai monipaikkainen maalainen, bioerakko, maaseudusta nautiskeleva tai tosiurbaani suhtautuu maaseutuun vuonna 2030?
Mitä nämä arkkityypit odottavat maaseudulta 2030 ja miten odotuksiin voitaisiin vastata?
Kehittämistarpeet kiteytyivät kuuteen pääteemaan: osaamisen, osallisuuden, vuorovai- kutuksen, toimeentulon, infran ja investointien kehittäminen. Lopputulemana oli, että kai- ken kehittämisen tavoitteena on ihmisten hyvinvoinnin lisääminen.
Itse asiassa pitäisi puhua hyvinvointiohjelmasta, kun puhumme maaseudun kehittämi- sestä tulevaisuudessa. Kaiken keskiössä on ihminen.
Maaseudun kehittämisen tulisi olla entistä ihmislähtöisempää. Yksilöiden omatoimi- suutta ja osaamisen kehittymistä tulisi tukea. Samalla on tärkeää tuoda yhteen yksilöiden ja yhteisöjen osaaminen, voimavarat sekä halu vaikuttaa.
Valjastetaan ja mahdollistetaan yksilöiden ja yhteisöjen into saada aikaan asioita. Menes- tys rakentuu osaamisen, aktiivisuuden ja vuorovaikutuksen varaan. Urat sirpaloituvat ja an- sainta tulee monelle pieninä puroina useasta lähteestä. Pärjääminen edellyttää jatkuvaa osaamisen päivittämistä.
Maaseutu herättää intohimoja. Ääripäissä ovat epäilijöiden ja ihannoijien maaseudut.
Osa katsoo, että kaupungit elättävät maaseudun, ja taas toiset ajattelevat, että elävä maa- seutu on myös kaupunkilaisten etu.
Meidän tulisi kohdata keskellä, yhteisellä maaseudulla, jossa maaseutu ja kaupunki ovat toisiaan tukeva kokonaisuus ja jossa vuoropuhelu on vahvuus. Yhteisellä maaseudulla voi- daan hyvin ja sinne investoiminen on kiinnostavaa, helppoa ja kestävää.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 13.6.2019
9
ILMASTOMUUTOS AVAA YRITTÄJYYTTÄ MAASEUDULLE Ari Tarkiainen
Viimeaikainen keskustelu ilmastopolitiikasta ja etenkin siihen liittyvästä ahdistuksesta on saanut uusia, ehkä mustavalkoisiakin muotoja. Ruotsissa tämä on näkynyt Greta Thunber- gin saamassa laajassa julkisuudessa. Ruotsissa ilmastopoliittinen keskustelu näyttää vaikut- taneen lentoliikennemäärien kasvun hidastumiseen, kun taas Suomessa lentomatkailun kasvu jatkuu.
Keskustelu asumisesta, rakentamisesta ja energiavaihtoehdoista teollisuudesta ja liiken- teestä, yksityisautoilusta ja energialähteistä, ruuasta ja ruokahävikistä sekä etenkin lihan- syönnistä on ollut huolellisesti tehdyn Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneeli IPCC:n il- mastoraportin jälkeen laajaa ja monitasoista.
Yhtäällä keskustelussa on tullut esiin yksittäisen kuluttajan ja kansalaisen rooli ilmasto- päästöjen vähentämisessä ja toisaalla on nostettu esiin rakenteellisten tekijöiden ja säänte- lyn merkitys. Kolmas juonne on käsitellyt Suomen toimien merkitysten mielekkyyttä ja vai- kuttavuutta.
Kuluttamisen näkökulmasta jokainen ostopäätös on valinta ja valinnoillamme on vaiku- tusta ilmastoon. Sen kaikki tiedämme! Myös se on tiedossa, että nyt tekemämme ratkaisut vaikuttavat tulevaisuuteen – lapsiimme ja jälkeläisiimme ylipäätään.
Maaseudun asuttuna pysymisen ja elinvoimaisuuden näkökulmasta ydinkysymys kuiten- kin on se, synnyttävätkö ilmastohaasteet uutta yrittäjyyttä ja taloudellista kasvua maaseu- dulla. Millaista uutta yrittäjyyttä maaseutu pystyy kehittämään ilmastonmuutoksen torju- miseksi? Mitä uutta se voisi olla ja olisiko se oikeasti elinvoiman ja talouden kasvun lähde?
Ei tarvitse olla kovinkaan kaukoviisas, kun ymmärtää, että erityisesti Suomelle kysymys on tärkeä ja tähdellinen.
Löytyykö se uusi elinvoiman lähde asumisesta ja rakentamisesta? Löytyykö se metsästä ja puusta? Löytyykö se ruuasta ja kalastuksesta?
Suomi on pinta-alaltaan sangen laaja ja pääosin harvaan asuttu maa, minkä vuoksi lii- kenne- ja logistiikkaratkaisut ovat merkityksellisiä. Suomi on metsäinen vihreän kullan maa ja kysymys hiilinieluista ei ole vähäpätöinen.
Suomalainen ruoka on monen tutkimuksen mukaan maailman puhtainta. Olisiko näissä uusia yrittäjyyden mahdollisuuksia?
Suomalaisen maaseudun tulevaisuus ja sen elinvoima ovat ennen kaikkea poliittisen tah- don asioita. Se, millaisia päätöksiä ja painotuksia valtakunnan ja alueiden tasolla tehdään, on maaseudun kannalta aivan olennaista.
Maakunnasta pitää löytyä yhtenäistä voimaa maaseudun puolustamiseen ja elinvoiman kehittämisen johtamiseen.
Maaseutu voi olla vetovoimainen, jos ilmastohaaste käännetään maaseudun voimava- raksi. Silloin voitaisiin torjua ilmastonmuutosta ja lisätä maaseudun vetovoimaa samalla kertaa.
Maaseudun tulevaisuuden palapelin palaset ovat pöydällä hujan hajan, joten nyt ne pitää koota. Tässä ilmastoinnovaatioiden kokoamispelissä pitää olla mukana kaikkien maakun- nan toimijoiden – kuntalaisten, järjestöjen, julkisen hallinnon ja tietysti yritysten.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 26.9.2019
10
TYÖTÄ JA TEKIJÖITÄ MAASEUDULLE Arja Jolkkonen ja Virpi Lemponen
Pohjois-Karjalassa on tietyillä aloilla rekrytointivaikeuksia ja pulaa osaajista niin maalla kuin kaupungissa. Samanaikaisesti työttömyys on suurinta Suomen maakunnista.
Täällä on pulaa esimerkiksi metallialan särmääjistä, levyseppähitsaajista ja koneistajista tai sosiaali- ja terveydenhuollossa sosiaalityöntekijöistä, lääkäreistä, sairaanhoitajista ja lä- hihoitajista.
Maaseudulla kysymykset työvoiman saatavuudesta ja työttömyydestä voivat kärjistyä, kun työikäiseltä väestöltä puuttuu työtä ja sen osaaminen ei välttämättä vastaa avoimia työ- paikkoja. Maaseudulla työvoiman saatavuusongelmia on ratkottu muun muassa ulkomaa- laisella työvoimalla ja työpaikkoja on luotu perustamalla osuuskuntia ja yrityksiä.
Ikääntyvällä väestöllä on palvelutarpeita, joihin vastaamalla maaseudulle olisi mahdol- lista luoda uusia työpaikkoja.
Alueilla ja erityisesti suurilla yrityksillä on keinonsa sopeutua työmarkkinoiden muutok- siin. Työnantajien ratkaisuina osaajien saamiseksi voivat olla vaikkapa työvoiman vuokraus, työntekijöiden kouluttaminen tai ulkomaalaisen työvoiman rekrytointi.
Työntekijöillä ja työnhakijoilla on omat vaihtoehtonsa, kuten yrittäjyys, pitkien työmatko- jen kulkeminen, kouluttautuminen uuteen ammattiin tai muutto työn perässä. Maaseudulla elannon saamiseksi on kehitetty myös uusia yrittäjyyden ja palkkatyön väliin sijoittuvia an- saintamalleja.
Ruotsi on työperäisen maahanmuuton edelläkävijä 1950-luvulta lähtien. Ruotsi veti muuttajia työn perässä Pohjois-Karjalastakin, mutta nyt tänne tullaan töihin ulkomailta.
Teollisuuden työvoimatarpeista alkanut työperäinen maahanmuutto on Ruotsissa laajen- tunut kaikille toimialoille ja suurkaupungeista maaseudulle. Esimerkiksi Keski-Ruotsin taan- tuvan teollisuuden ”ruostevyöhykkeellä”, jossa työttömyys on maan tasoon nähden suurta, on ruotsalaisen työvoiman puutteen vuoksi jouduttu jo vuosien ajan rekrytoimaan useita satoja ulkomaalaisia metsänistuttajia Venäjältä, Puolasta ja Baltian maista.
Pohjois-Karjalassakin on totuttu mansikkapelloilla venäläisiin, ukrainalaisiin ja baltteihin sekä metsissä marjastaviin thaimaalaisiin.
Pohjois-Karjalassa on kehitetty maaseudulle sopivia elannon hankkimismahdollisuuksia, joissa ovat kohdanneet ikääntyneiden kasvaneet palvelutarpeet ja työtä vailla olleet.
Pitovoimaa sisältäviä ansaintamalleja ovat muun muassa Juuan osuuskuntamuotoinen kyläavustajapalvelu sekä Kiteellä eteenpäin kehitetty ikääntyneiden perhehoidon malli, jossa Pohjois-Karjala on edelläkävijä Suomessa.
Työntekijöillä ja työnhakijoilla on omat vaihtoehtonsa, kuten yrittäjyys, pitkien työmatko- jen kulkeminen, kouluttautuminen uuteen ammattiin tai muutto työn perässä. Maaseudulla elannon saamiseksi on kehitetty myös uusia yrittäjyyden ja palkkatyön väliin sijoittuvia an- saintamalleja. Molemmat tarjoavat työtä sekä naisille että miehille.
Maaseudun miehiltä tämä kuitenkin usein edellyttäisi siirtymistä pois perinteisistä miehi- sistä töistä ja uuden osaamisen hankkimista. Nämä ovat esimerkkejä uudenkaltaisista an- saintamalleista. Nyt tarvitaan lisää ennakkoluulottomia tekoja maaseudun pitovoiman pa- rantamiseksi.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 18.10.2019
11
MUKAUTUMISPOLITIIKKAA MAAVERTAILUSSA Petri Kahila
Itävaltaa leimaa vuoristoisuus, väestön ja taloudellisen toiminnan epätasainen jakautumi- nen sekä pääkaupungin Wienin hallitseva asema kaupunkirakenteessa. Pinta-alaltaan ja asukasmäärältään pienikokoisia maaseutukuntia on paljon.
Kuntien kehittymistä tarkastellaan usein väestömuutosten näkökulmasta. Kuntien väes- törakenteen nykyisten muutosten taustalla on usein kehityksen historialliset kerrostumat ja muuttovirrat. Nyt kielteinen kehittyminen johtuu joko lähtömuutosta tai kuolleisuuden enemmyydestä.
Pelkästään väestöllisiin muutoksiin keskittyminen antaa kunnista yksioikoisen kuvan.
Kuntien kohtaamat ongelmat eivät ole ainoastaan väestöllisiä, mikä usein unohtuu julki- sessa keskustelussa.
Ongelmat kunnissa voivat liittyä esimerkiksi talouden kehitykseen ja työllisyyden alhai- seen tasoon, palvelurakenteeseen sekä laajemmin elinkelpoisuuteen liittyviin kysymyksiin.
Kunnissa on tällöin seurauksena ongelmien kierre: aleneva talous ja työllisyys, tuottavuu- den heikentyminen, heikko sosiaalinen pääoma ja hallintakapasiteetin heikentyminen.
Monitahoinen ongelmavyyhti voi usein johtaa talouden jatkuvaan laskukierteeseen.
Viime kädessä tämä näkyy keskeisissä alueellisissa taloudellisissa indikaattoreissa kuten bruttokansantuotteessa.
Kunnan asukasmäärän kasvattaminen on yleinen strateginen tavoite paikallisella tasolla kaikissa Euroopan maissa.
Kuten Suomessa myös Itävallassa paikallinen kehittämispolitiikka noudattaa kasvun lo- giikkaa, koska verokertymä ja valtionosuudet määräytyvät asukasmäärän mukaisesti. Sekä Suomessa että Itävallassa keskustellaan sellaisten kaupunkien ja maaseutualueiden kehit- tämisestä, joissa jo pidemmän aikaa taloudellisen toiminnan ja hyvinvoinnin kasvu on ollut pysähdyksissä tai taantumassa.
Aluksi huomio kiinnittyi molemmissa maissa heikosti suoriutuviin kaupunkeihin, koska kaupungeilla on aina katsottu olevan taajamaetuja.
Vallitsevaan tilanteeseen vaikuttamisessa on kaksi erisuuntaista kehityslinjaa. Muuttoliik- keen suunnan muuttaminen ja ikärakenteen vinoutuman korjaamisen onnistuminen riip- puu monista paikallisista ja alueellisista sosioekonomisista ehdoista.
Jos vallitsevan kehityskulun kääntäminen on liian haastavaa, voidaan mukautumispolitii- kalla pyrkiä kompensoimaan kielteistä kehitystä vahvistamalla hyvinvointia. Keskeistä on se, onko mahdollista tai poliittista halua luoda tasapainoiset olosuhteet hyvässä asemassa ole- vien ja hitaasti kehittyvien alueiden välille.
Olisi reilua, jos molemmissa maissa ja myös EU:ssa korkealla tasolla puututtaisiin alueel- liseen eriarvoisuuteen.
Kansallisen tason hallinnolliset ja EU:n aluepoliittiset toimet ovat ratkaisevia yleishyödyl- listen palvelujen ylläpitämisessä. Selvää on, että kunnat eivät selviä haasteistaan yksin.
Jos näitä kuntia ei tueta suoraan, niin valtakunnan tasolla tulisi ainakin olla selkeä strate- gia kuntien tukemisesta tulevaisuudessa.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 30.11.2019
12
TUHANSIEN KALASTAMATTOMIEN JÄRVIEN MAA Mikko Kela
Suomalainen ammattikalastus elää vaikeassa murroksessa. Kalastajat ikääntyvät, eikä nuo- ria yrittäjiä tule vanhojen tilalle. Kalastus perinteisenä elinkeinona ei houkuttele nuoria. Ka- lassa käydään markettien matalikoilla.
Jos tilastoja on uskominen, niin suomalainen käy vähintään kerran vuodessa kalassa. Ka- lastus siis kiinnostaa meitä. Kalastusta ei kuitenkaan harrasteta ravinnon, vaan elämysten ja sosiaalisen kanssakäymisen vuoksi.
Vahva mökkikulttuuri selittää kalastuksen suosiota. Kesäiltana mökkilaiturilla on mukava rentoutua raitapaitoja narraillen.
Hyppy leppoisasta kalastusharrastuksesta ammattikalastajaksi on suuri. Ammattikalas- tajaksi ei ryhdytä hetken mielijohteesta, sillä ammattikalastus vaatii kalustoa ja tarvittavat luvat. Pirstaloituneet vesiosuuskunnat, norppakysymykset ja lupapolitiikka aiheuttavat aloit- televalle kalastajalle päänvaivaa. Ne jopa estävät ammatin harjoittamisen tietyllä alueella kokonaan.
Kalastajien pelot liittyvät ympäristö- ja kalastushallinnon toimenpiteisiin ja linjauksiin, jotka voivat aiheuttaa pulmia kalastajille. Kalastusoikeus kuuluu vesialueen omistajille ja omistajia ovat usein osakaskunnat. Kalastuslupien saanti voi olla joskus hankalaa, ja syynä on monesti perisuomalainen kateus.
Itä-Suomen järvialueilla kalastajien haasteet liittyvät logistiikan, pyydyksien ja saaliin kä- sittelyn kehittämiseen. Erityisen haastavaa on saaliin kuljetus pitkän matkan päästä jalosta- molle.
Kalastuksen kannattavuuden kannalta kuljetuskustannuksien lisäksi tarvitaan uudenlai- sia pyydyksiä, jotka kalastavat tehokkaammin ja samalla valikoivat kaloja entistä paremmin.
Verkkokalastuksesta luopuminen ja rysäpyyntiin siirtyminen on yksi keskeinen askel kalas- tuksen kehittämisessä.
Jotta ala saisi uusia toimijoita, tulisi kalastajan ammattia tuoda paremmin esille. Onko kalastajan ammatti sellainen, että sitä ei enää arvosteta? Siltä se vaikuttaa. Sisävesien am- mattikalastajien joukko harvenee vuosi vuodelta ja merikalastajien tilanne on jokseenkin sa- manlainen.
Lähiruoan kysyntä on kasvussa, mutta tästä huolimatta emme saa ruokapöytään koti- maista kalaa. Luonnonvarakeskuksen mukaan 70 % kuluttajien ostamasta kalasta tuodaan ulkomailta. Ilmastomuutoksesta huolimatta norjalaista lohta lennätetään ympäri maapal- loa, jotta se saadaan ruodottomana suomalaisten lautasille. Kotimaista kalaa syödessäsi lie- vennät ilmastoahdistusta moninaisten terveysvaikutusten lisäksi.
Järvien potentiaalia ja kalakantoja ei vielä hyödynnetä riittävästi. Nyt olisi aika päivittää asenteemme kotimaista kalaa kohtaan ja hyödyntää kotimaisia kalalajeja nykyistä laajem- min.
Hiljattain Rantasalmella järjestetyssä särkikalaseminaarissa eräs puhujista totesi, että suomalaiset pitäisi opettaa uudelleen syömään kalaa. Valitse tänä jouluna kotimaista särki- kalaa joulupöytään, niin yllätyt iloisesti!
Syö särkeä, se kasvattaa järkeä. Myös tässäkin asiassa.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 5.12.2019
13
UUSI SUUNTA MURROKSESTA?
Maija Halonen
Taannoisessa Pielisen Karjalan tulevaisuusfoorumissa työn ja aluepolitiikan murroksia poh- dittiin sadan vuoden globaaleista kaarista nykyhetken paikallisiin esimerkkeihin. Näkökul- mien vaihtelevuus kertoo siitä, miten erityyppiset voimat muuttavat nykyistä elinympäristö- ämme.
Globaalisti merkittävimmät voimat näyttävät kytkeytyvän kestävyydestä ja ympäristö- huolesta kumpuavaan megatrendiin ja sen liitännäisenä talousteknologiseen murrokseen.
Tulevaisuuden suuret linjat visioidaan pitkälti politiikan, markkinoiden ja väestön keskit- tymistä, vaikka ne vaikuttavat syvästi myös muiden alueiden kehityskulkuihin. Kansallisessa ja varsinkin sen ylittävässä viitekehyksessä, metsäisten luonnonvarojen keskellä sijaitseva Pohjois-Karjala harvaan asuttuine kuntineen lukeutuu pitkälti näihin muihin alueisiin, joita periferioiksi kutsutaan.
Murrokset muuttavat toimintatapoja, elinkeinoja, arvoja ja politiikkaa. Uudistukset eivät kuitenkaan etene kaikkialla samalla tavoin. Periferioiden muutokset ovat kulkeneet tavan- omaisemmin eri reittejä kuin keskuksissa.
Toisinaan murrosten vaikutukset ovat näkyneet periferiassa viimeisenä, joskus kosket- taen vain tiettyjä elinkeinoja, välillä olleet vastakkaisia keskusten kehitykseen nähden tai si- vuuttaneet kokonaan muutosten positiiviset vaikutukset.
Iduillaan olevan syklin reitti on aina arvoitus.
Asiantuntijoilla on verrattain yhtäläinen näkemys bioteknologian ja uusiutuvien energia- ratkaisujen keskeisyydestä tulevaisuuden kasvualoina ja strategisina kehittämiskohteina.
Luonnonvarojen läheisyydessä sijaitsevalle elinkeinotoiminnalle uusi sykli näyttää luovan mahdollisuuksia, joita Pohjois-Karjalassa on tavoiteltu muun muassa bioenergiaan pohja- ten. Myös aineettomien luontohyödykkeiden kulutuksen ennustetaan kasvavan elämys- ja hyvinvointimatkailun vanavedessä.
Samalla paineet luonnonvarojen suojeluun ja päästöjen vähentämiseen kasvavat.
Näillä on monen suuntaisia vaikutuksia pitkien etäisyyksien paikkakuntien elinkeinoille.
Vaikka tulevaisuusfoorumissa kilometrit ja matkaetäisyydet edustivat erään näkemyksen mukaan ”vanhan maailman” aluerakennetta, kuvaavat ne myös nykypäivää ja tulevaisuutta luonnonvaroista ammentavilla alueilla.
Prosessoidut luonnonvarat tai aidon luonnon läheisyyteen kaipaavat matkailijat harvem- min kulkevat ”uuden maailman” mukaisia binäärikanavia myöten.
Käynnissä oleva ympäristöteknologiaan perustuva murros mahdollistaa erityyppisiä vaihtoehtoja Pohjois-Karjalan kaltaisille alueille, joissa kehitys etenee taantuvien rakentei- den, uudistuvien toimijoiden sekä markkinoiden ja aluepoliittisten suunnanmuutosten risti- paineessa.
Kysymys kuuluu, miten kääntää tämä murros eduksi myös periferiassa. Parhaimmillaan murros luo pito- ja vetomahdollisuuksia, mutta työntövoimiltakaan tuskin vältytään.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 17.12.2019
14
OSALLISUUDESTA ELINVOIMAA Kaija Majoinen
Kuntalaisten mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan tarkastellaan useim- miten lainsäädännön määrittelemien oikeuksien ja velvollisuuksien kautta. Kuntalaki sisäl- tää monipuolisen esimerkkiluettelon siitä, millä keinoin kuntalaisten ja palvelujen käyttäjien osallisuutta voidaan edistää. Keskustelutilaisuudet, kyselyt sekä yhteissuunnittelu edustavat jo vakiintuneita osallisuuden muotoja. Uuden aallon osallisuuden muotoja ovat erilaiset kansalaisraadit, palvelumuotoilu ja osallistuva budjetointi. Monipuolinen, eri kanavia hyö- dyntävä viestintä luo perustan toimiville vaikutusmahdollisuuksille.
Nykyään on onneksi vahvistumassa näkemys osallisuudesta kunnan keskeisenä voima- varana. Aktiivisuutta ja voimaantumista syntyy, kun ihminen kokee merkitykselliseksi ja mahdolliseksi oman lähipiirinsä asioihin vaikuttamisen. Kuntajohtamisen tärkeänä haas- teena ikääntyvässä Suomessa on varmistaa ihmisten aito kokemus siitä, että heitä tarvitaan ja heidän elämällään on merkitystä.
Osallisuuden kehittäminen ei ole kunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden ”yli- määräinen tehtävä”, vaan se on investointi tulevaisuuteen. Osallisuus ja sen ytimenä koke- mus kuulluksi tulemisesta synnyttää toimijuutta. Tämä puolestaan on syrjäytymiskehityksen keskeinen vastavoima. Usko omiin kykyihin ja omaan tekemiseen antavat energiaa ja lisää- vät positiivista toimeliaisuutta.
Kansalaisaktiivisuuden kautta syntyy ”paikallista pöhinää” ja tapahtumia, mitkä lisäävät paikkakunnan viihtyisyyttä ja vetovoimaa. Pelkästään yritykset ja työpaikat eivät tee kun- nasta elinvoimaista.
Yhdistykset ja järjestöt ovat kuntien ja maakuntien tärkeitä yhteistyökumppaneita. Ne tarjoavat monenlaista vertaistukea, lisäävät aktiviteettia, ylläpitävät kohtaamispaikkoja sekä tuottavat palveluja. Toimitilojen tarjoaminen yhdistysten käyttöön tai rahallinen tuki yhdis- tyksille ei valu hukkaan. Myös tutkimuksen perusteella voidaan osoittaa, että yhden euron tuki järjestöille tuottaa hyötyä kuutisen euroa. Mistä muusta voi saada näin hyvän tuoton sijoitukselleen?
Elinvoima tarvitsee vahvistuakseen toimivaa vuorovaikutusta toimijoiden välillä. Tästä syystä osassa kuntia on ns. kumppanuuspöytiä, jotka toimivat alustana kunnan ja järjestö- jen sekä alueen asukkaiden ja eri sidosryhmien säännölliselle vuoropuhelulle. Toinen kiin- nostava toimintamalli on ns. yhteisöllinen innovointi, joka kokoaa yhteiseen innovointipro- sessiin kunnan, seurakunnan, järjestöjen ja yritysten toimijoita. Tämän ketterän ja kokeiluja edistävän prosessin tavoitteena on saada yhteisön resurssit paremmin käyttöön sekä val- tuuttaa ja voimaannuttaa ihmisiä toimimaan yhdessä palvelujen turvaamiseksi. Näin toi- miva vuorovaikutus luo elinvoimaa kuntaan.
Parhaimmillaan toimivat kumppanuuspöydät ja yhteisöllinen innovointi lisäävät luotta- musta eri toimijoiden välillä. Kun on luottamusta, vähällä rahalla saadaan paljon aikaan.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 26.2.2020
15
MAAHENKINEN ELÄMÄNKATSOMUS Pekka Perttula
Eräs tietokilpailujen klassisista kysymyksistä on, millä sanoilla alkavat kirjat Täällä Pohjan- tähden alla ja Tuntematon sotilas.
”Alussa olivat suo, kuokka – ja Jussi” ovat Täällä Pohjantähden alla -kirjan raamatulliset alkusanat.
Lähelle Jumalan tekoja mennään myös Tuntemattomassa sotilaassa. Kirja alkaa: ”Niin kuin hyvin tiedetään, on Jumala kaikkivaltias, kaikkitietävä ja kaukaa viisas.”
Miten kuuluvat alkusanoja seuraavat virkkeet? Sitä on vaikeampi tietää. Luomiskertomus jatkuu luonto- ja metsäkuvauksella, jossa avataan mahdollisuus – ja jopa velvollisuus täy- dentää Jumalan työtä ihmisen työllä.
Täällä Pohjantähden alla -teoksessa alkulausetta seuraa kuvaus: ”Suo oli autio, keskeltä melkein puuton neva, jonka veden vaivaamasta kamarasta nousi vain jokin kitukasvuinen käkkyrämänty, vahvakaarnainen ja tasalatvainen pieni vanhus.”
Tuntemattomassa sotilaassa kertomus jumalaisesta kaikkitietävyydestä pohjustaa tule- vaa: ”Niinpä hän oli aikoinaan antanut metsäpalon polttaa kymmeniä hehtaareja valtion metsää eräällä hietakankaalla lähellä Joensuun kaupunkia.”
Kuvaukset korostavat luonnon mahdollisuuksien ymmärtämistä ja kykyä hyödyntää Luo- jan luomaa. Tuntemattomassa sotilaassa luonto katoaa alkujuontoon, mutta Täällä Pohjan- tähden alla -kirjan voi lukea myös ylisukupolvisena ihmisen ja luonnon yhteiselon kuvauk- sena.
Kun Koskelan Jussi vuonna 1884 sai lupauksen suosta ja torpan perustamisesta, hän ryh- tyi Luojan apulaisen tehtäviin, tekemään peltoa suota kuokkimalla. Siitä se alkoi. Pakkasen lopettaessa kuokkimisen ja kosken perkuun alkoi puunkaato pellonpohjan laventamiseksi ja rakennushirsien keräämiseksi.
Työ katsottiin niin arvokkaaksi, että Jussille puuhattiin maanviljelysseuran raivaajamitalia.
Miten vastaavaan työhön suhtauduttaisiin vuonna 2020? Arvostettaisiinko Jussia Luojan apulaisena hänen raivatessaan peltoa ja kaataessaan kuusikkoa rakennushirsiksi?
Vai syytettäisiinkö metsän helmaan kotiaan rakentavaa, omasta pellosta ja puutarhasta elintarvikkeita tuottavaa Jussia luonnon turmelemista ja maapallon elinehtojen vaarantami- sesta?
Onko jotakin hukkunut maaseudun ja luonnonvarojen arvon ja yhdistelmän ymmärtämi- sessä? Eikö ihmisiä pikemminkin pitäisi kannustaa maan ja metsän yhteyteen luonnosta paenneen ihmisen kiinnittämiseksi takaisin luontoon?
Maaseudun Sivistysliiton oppi-isän Santeri Alkion 1910-luvulla jakamat neuvot pätevät tässäkin ajassa. Luontoäidin helmassa ihminen saattoi oppia elämän suuria viisauksia, ir- taantua ”suurkaupunkien babeli-elämästä maaseudun viheriöitseville kunnaille seurustele- maan luonnon tai Jumalan kanssa”.
Maa piti saattaa ”tuottamaan nälkäisille leipää, työttömille työtä, julistamaan suurteolli- suus- ja kaupunkiorjille siveellistä hermovapautuksen evankeliumia”. Maahenki tarkoitti ih- misen johtamista ajatuksin, kourin ja sieluin maahan.
Luoja tarvitsee edelleen apulaisia, työnsä jatkajia. Maaseutu on yhtä kuin luonnonvarat – ja luonnonvarat tarvitsevat arvoisensa hoitajat ja hoitajat arvon työlleen.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 21.4.2020
16
KARHUT KESÄJUHLILLA Mikko Kela
Koronan asettaessa omia rajoituksiaan ihmisten läsnäoloon perustuvista asioista on tullut niukkuushyödykkeitä. Aiemmin Suomen lyhyt kesä täyttyi tapahtumista pullolleen, mutta kesä 2020 oli poikkeuksellinen ilman suuria tapahtumia. Siksi ne tapahtumat, joita pystyttiin järjestämään, olivat niin tärkeitä.
Samalla kävi hyvin ilmi, miten monipuolisesti kesätapahtuma voi vaikuttaa paikkakun- tansa elinvoimaisuuteen ja maineeseen. Onneksi tänäkin vuonna Ilomantsissa veistettiin karhuja, vaikka rajatun paikalla olleen yleisön edessä.
Paikat elävät ja tunnetaan tapahtumistaan. Kesätapahtumat synnyttävät elinvoimaa myös toimiessaan muualle muuttaneiden paikkakuntalaisten kohtaamispaikkana. Kesän reissu kotipuoleen sovitetaan usein juuri tapahtumien yhteyteen, sillä silloin voi tavata tut- tuja.
Näin yhteys kotiseutuun säilyy elävänä, ja tapahtumat voivat myös vaikuttaa joidenkin paluumuuttoon.
Nykyaikainen tapahtuma sisältää paljon enemmän kuin makkaragrillin vieressä nauha hihassaan seisoskelevan järjestysmiehen. Viestintä- ja viihdetekniikan räjähdysmäinen kasvu on mahdollistanut uusia tapoja järjestää tapahtumia ja niiden välittämisen laajem- malle yleisölle.
Ihmiset kaipaavat aikaisempaa enemmän ja parempia palveluja sekä maistuvaa ruokaa.
Talkoolaisistakin on opittu pitämään hyvää huolta.
Kaikki tämä tarkoittaa, että tapahtumat paitsi tuottavat taloudellista toimeliaisuutta toi- mivat myös oppimisen ja tuotekehityksen alustoina.
Oman paikkakunnan tapahtumasta on alkanut monen ammattilaisen ura, oli kyse sitten esiintymistekniikasta tai ruokamyynnistä. Joka tapauksessa yhdessä tehty tapahtuma lisää osaamista ja sitä kautta mahdollistaa tämän osaamisen käyttämisen muuallakin.
Pienille paikkakunnille tapahtumat ovat usein se tärkein mielikuvien herättäjä. Jokaisella on mielessään paikkakuntia, joista ei tiedä kuin siellä pidettävän kesätapahtuman.
Jo 70 kertaa järjestetyt Saaren Orpokotijuhlat tai vähän yli vuosikymmenen vietetyt Puo- langan Pessimistipäivät ovat varmaan niminä monelle tuttuja, vaikka eivät olisi itse paikka- kunnilla koskaan käyneetkään. Ilomantsi taasen tunnetaan laajalti Karhufestivaalistaan.
Positiivinen medianäkyvyys on harvinaista herkkua näinä päivinä, kun yhä näemmä vain huonot uutiset ovat hyviä uutisia. Tapahtumat antavat mahdollisuuden välittää juuri hyviä puolia paikkakunnista ikuisten talousvaikeuksien ja muuttotappioiden sijaan.
Teknologia mahdollistaa myös itse tuotetun mediasisällön käytön mielikuvien luomi- sessa.
Suuren yleisön tavoittamiseksi tänä vuonna Ilomantsin Karhufestivaalilta lähetettiin verk- koon jatkuvaa ohjelmavirtaa mainoksineen kaikkineen. Verkkolähetysten ja -videoiden seu- raaminen on yhä yleisempää, ja siksi tapahtuman järjestäjien kannattaa panostaa siihen.
Kuvamateriaalista voi myös työstää aluetta markkinoivaa erinomaista materiaalia.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 22.9.2020
17
MISTÄ VAUHTIA VALOKUITUUN?
Timo Hirvonen ja Arja Kurvinen
Onnen maa -elokuvassa kulkukauppias julisti plastiikin muuttavan maaseudun arjen.
Nyttemmin sen on arveltu mullistuvan internetin ansiosta. Avainsana on digitalisaatio. Sen myötä monet fyysiset tuotteet muuttuvat digitaalisiksi, mikä alentaa käyttö-, jakelu- ja kulje- tuskustannuksia.
Sanomalehti on eturivin esimerkki. Paperilehden painaminen ja kuljettaminen on työ- lästä, verkkolehti singahtaa lukijalle silmänräpäyksessä.
Kuulostaa hyvältä, mutta tosielämä on toisenlaista. Varsinkin maaseudulla tietoliikenne- verkot ovat puutteellisia, ja myös ihmisten digikykyjen ja -halujen vähäisyys hidastaa tieto- verkkojen hyödyntämistä. Näitä ongelmia pohdittiin maaseudun valokuituinvestoinnit -sel- vityksessä, joka julkaistiin keväällä 2020.
Selvityksen mukaan maaseudun valokuiturakentaminen etenee hitaasti, hajautuneena ja julkisen tuen varassa. Syynä on investointien heikko liiketaloudellinen kannattavuus. Kilo- metri valokuitua maksaa kaivuutöineen kymppitonnin.
Jos kilometrin matkalla on viisi taloa, kustannusten kattaminen edellyttää parin tonnin liittymismaksua. Kahden talon tapauksessa hinta nousee useisiin tuhansiin. Melko kallista, joten teleyritysten mielenkiinto on kohdistunut langattomiin verkkoihin.
Valokuitu on kuitenkin etevä tiedonsiirtotekniikka, ja sillä on symboliarvoa tietoyhteis- kuntakehityksen ja -politiikan tason osoittajana.
Vuodesta 2010 lähtien harvaan asuttujen alueiden valokuiturakentamista on tuettu val- tion varoin ja sittemmin myös EU:n maaseuturahastosta. Tukiehdot ovat vaihdelleet, mutta periaatteena on ollut kustannusten kattaminen kolmesta lähteestä: valtion ja EU:n tukena, kuntien rahoituksena ja käyttäjien omavastuuna.
Vuosina 2010–20 Suomessa toteutettiin julkisen tuen avulla noin 200 valokuituhanketta.
Niiden tuloksena kuitua vedettiin yli 25 000 kilometriä ja liittymiä myytiin liki 40 000. Hanke- alueilla asuvien näkökulmasta tuen vaikutuksia ei voi vähätellä: valtio, EU ja kunta ovat mak- saneet leijonanosan, ja parhaimmillaan vain kolmannes kustannuksista on kohdistunut käyttäjien kukkaroon.
Valtion ja EU:n tuki valokuituun on edellyttänyt kuntien osallistumista. Pohjois-Karjalas- sakin kuntien suhtautuminen on vaihdellut. Useimmat ovat ottaneet varovaisen linjan.
Mobiiliverkkojen arvellaan riittävän ja markkinavetoisen rakentamisen toivotaan elpyvän tiedonsiirtotarpeiden lisääntyessä. Kamreeri tukee varovaisutta esimerkkeineen.
Ongelmatapauksissa useat valokuituhankkeiden riskit ovat realisoituneet: kustannusar- viot ovat ylittyneet, liittymien kauppa on käynyt vaisusti ja valokuituyhtiöiden taloudenpito on ajautunut umpikujaan.
Nykyvauhdilla ja -tukipolitiikalla tavoite kattavasta ja alueellisesti tasapuolisesta valokui- tuverkosta saavutetaan kuluvan vuosisadan loppuun mennessä. Nopeampi aikataulu edel- lyttää tukien moninkertaistamista tai kysyntäpainetta.
Mistä löytyy viisastenkivi viimeksi mainittuun?
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 5.11.2020
18
YHTEISKUNNALLISET YRITYKSET PALVELUNTUOTTAJIKSI Jukka Nevalainen
Yksityiset ja julkiset palvelut vähenevät harvaan asutulta maaseudulta. Valtimon pitäjässä on etsitty ratkaisuja palvelujen säilyttämiseksi, mutta niitä ei ole helppoa löytää. Väestöltään vähenevien kuntien palvelurakenteen heikkeneminen on seurausta lähtömuutosta ja ikään- tymisestä.
Ikääntyminen vaikuttaa muutoksiin palvelutarpeissa ja rahankäytössä. Ikääntyvät käyttä- vät julkisista palveluista eniten sosiaali- ja terveyspalveluja ja yksityisistä palveluista heille tärkein on päivittäistavarakauppa. Väestön vähentyessä ja paikallisen kulutuksen pienenty- essä yritysten liiketoimintamahdollisuudet heikkenevät.
Ratkaisuiksi palvelujen tuottamiseen on esitetty verkkokauppaa ja muita sähköisiä palve- luja, yhdyskuntarakenteen tiivistämistä ja yhteiskunnallista yrittäjyyttä.
Valtimon kohtaamispaikka -hankkeessa selvitettiin yhteiskunnallisen yritystoiminnan mahdollisuuksia Valtimon palvelujen säilyttämiseksi.
Yhteiskunnallisen yrityksen ensisijainen tehtävä on yhteiskunnallisen hyvän tuottaminen.
Se käyttää valtaosan voitosta tavoitteidensa mukaisten päämäärien toteuttamiseen. Yhteis- kunnallisen yrityksen yritysmuoto voi olla osakeyhtiö tai osuuskunta tai se voi olla yhdistys- pohjaista toimintaa.
Valtimolta valtion laitokset ja samalla työpaikat ovat kadonneet vuosikymmenten kulu- essa, samoin kuin viime vuosina myös usean yksityisen palveluyrityksen liiketoiminta.
Vuosi sitten toteutuneen kuntaliitoksen vaikutuksista kunnallisten palvelujen saatavuu- teen Valtimolla on vielä liian varhaista arvioida. Valtimolaisten palvelujen käyttöä selvitettiin palvelutarvekyselyllä, vastauksia saatiin reilulta 80 valtimolaiselta.
Olemassa olevista palveluista selkeästi tärkein on päivittäistavarakauppa. Tärkeiksi koet- tiin myös kirjaston, terveydenhuollon ja huoltoaseman palvelut. Jo menetetyistä tai muuten puuttuvista palveluista tärkeimpinä pidettiin kahvilaa tai ravintolaa, rautakauppaa tai kodin- koneliikettä, myös toista päivittäistavarakauppaa sekä huoltoasemaa ja sen kahvilapalveluja kaivattiin.
Paikallisen väestön ostopotentiaalin supistuessa tarvitaan laajempaa asiakaspohjaa. Yh- teiskunnallisen yrityksen asiakkaita paikallisasukkaiden lisäksi voisivat olla kesäasukkaat, monipaikkaiset asukkaat, valtatie 6:lla kulkevat ja alueella matkailevat. Asiakasryhmiä laa- jentamalla ja palveluvalikoimaa lisäämällä pystyttäisiin ainakin osittain turvaamaan myös paikalliselle väestölle sen tarvitsemat palvelut.
Yhteiskunnallisen yritystoiminnan käynnistäminen vaatii sitoutuneita ja aktiivisia henki- löitä, uutta liiketoimintamallia ja mahdollisesti myös julkista tukea ja rohkeutta kunnalta ja hanketoiminnalta. Lisäksi tarvitaan maakunnallista, valtakunnallista ja kansainvälistä koke- musta ja tutkimustietoa siitä, miten palvelut turvataan väestökatoalueella.
Osallistavalla ja osallistuvalla yhteistyöllä saamme vastattua palvelurakenteen muutok- seen.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 26.1.2021
19
SUUNTANA ÄLYKÄS SOPEUTUMINEN Petri Kahila
Maaseutualuiden työllisyyden, yritystoiminnan ja hyvinvoinnin kannalta on oleellista, että väestöltään vähenevät ja ikääntyvät alueet pystyvät sopeutumaan muuttamalla toimintata- pojaan ja kehittämällä uusia ratkaisuja. Muutoksen hallinta edellyttää uudenlaista lähesty- mistapaa, älykästä sopeutumista.
Tälle on tarvetta Pohjois-Karjalassakin, sillä tämän vuosituhannen aikana väestömäärä on vähentynyt maakunnassamme kaikissa muissa kunnissa paitsi Kontiolahdella, Liperissä ja Joensuussa.
Älykkään sopeutumisen käsite ei ole uusi. Siitä keskusteltiin EU:ssa jo vuonna 2011 käsi- teltäessä väestöltään supistuvien alueiden ja kaupunkien taloutta.
Kumminkin EU:n hallinto otti sen käyttöön vasta vuonna 2020 maaseudun kehittämisen pitkän aikavälin visiossa, jossa määritellään innovatiivisia, osallistavia ja kestäviä ratkaisuja Euroopan maaseutualueille.
Kansallisissa ja varsinkin EU:n hanketoiminnassa on toimenpiteitä, joihin voidaan liittää älykkään sopeutumisen näkökulma. Tämä näkökulma suuntaa kehittämistoimia tulevaisuu- den ennakointiin ja siihen sopeutumista edistäviin hankkeisiin.
Suhtautumisessa väestön vähenemiseen on erotettavissa neljä vaihetta: 1) väestömää- rän vähenemisen vähättely 2) toimet väestökadon estämiseksi 3) toimien sopeuttaminen vastaamaan vähenevän väestön tarpeita ja 4) supistumiseen vastaaminen uusiutumalla.
Neljänteen vaiheeseen siirtyminen katsotaan älykkääksi sopeutumiseksi.
Yhtäältä väestön väheneminen nähdään ongelmana, joka pitäisi ratkaista ensisijaisesti talouden kasvun ja kehityksen keinoin sekä houkuttelemalla alueelle uusia asukkaita.
Toisaalta ymmärretään niin, että tilanteeseen tulisi sopeutua vähentämällä esimerkiksi julkisia palveluja ja rakenteita, jotta ne vastaisivat vähenevän väestön tarpeita ja maksuky- kyä sekä takaisivat sosiaalisen tasa-arvon, osallisuuden ja hyvän elämän.
Väestön vähenemisen taustalla on moniulotteisia talouteen ja hyvinvointiin liittyviä teki- jöitä. Ne kietoutuvat toisiinsa monimutkaisesti ja saattavat johtaa supistuvan kehityksen it- seään vahvistavaan noidankehään.
Talouden rakennemuutos esimerkiksi vähentää maatalouden ja perinteisen teollisuuden työpaikkoja ja digitalisaatio muuttaa työtä ja yhteiskuntaa.
Sijaintihaitat, kuten heikko saavutettavuus, harva asutus ja raja-alue, asettavat myös reu- naehtoja sopeutumiselle.
Alueelliset erot työllisyydessä ja talouden kehityksessä sekä globalisaatio vaikuttavat ih- misten toimeentuloon, työnsaantiin ja asumiseen.
Väestön vähetessä maaseudun taajamien ja haja-asutusalueiden palvelut supistuvat tai kaikkoavat kokonaan. Elämäntapa muuttuu liikkuvammaksi ja monipaikkaisemmaksi sekä pendelöinti ja etätyö yleistyvät. Korona on osaltaan lisännyt kotimaan matkailua, etätyötä ja -opiskelua.
Myös liikkuvan väestön kulutuspotentiaali tarjoaa mahdollisuuksia alueiden elinvoiman kehittymiseen väestömäärän supistumisesta huolimatta.
Julkaistu Sanomalehti Karjalaisessa 19.3.2021
