Maaseudun sosiaalinen representaatio: Maaseudun arki, elämä ja asukkaat nuorten kokemusmaailmassa

MAASEUDUN SOSIAALINEN REPRESENTAATIO Maaseudun arki, elämä ja asukkaat nuorten kokemusmaailmassa

Helena Rovamo Pro gradu –tutkielma Sosiaalipsykologia Yhteiskuntatieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Elokuu 2020

TIIVISTELMÄ Itä-Suomen yliopisto

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Helena Rovamo Tutkielman ohjaaja

Apulaisprofessori Inari Sakki Työn nimi

Pääaine

Sosiaalipsykologia

Työn laji

Pro gradu –tutkielma

Aika

Elokuu 2020

Sivuja

106 sivua, 5 liitettä (5 sivua) Tiivistelmä

Tässä pro gradu –tutkielmassa tarkastellaan maaseudun sosiaalisen representaation sisältöä ja merkitystä nuorten kokemusmaailmassa. Tutkielman tavoitteena on selvittää, miten nuoret määrittävät maaseutua alueellisesti, millaisena elämää maaseudulla kuvataan ja miten maaseudulla asuvia ihmisiä luonnehditaan. Tutkielman aineisto koostuu kolmen Itä-Suomessa keväällä 2019 järjestetyn ryhmäkeskustelun sekä keskustelujen yhteydessä kerättyjen sana-assosiaatiotehtävien sisällöistä.

Tutkielman taustateoriana toimii Serge Moscovicin sosiaalisten representaatioiden teoria sekä tätä edelleen kehittäneen Ivana Markován sosiaalisten representaatioiden dialoginen suuntaus.

Sosiaalisten representaatioiden teoria painottaa tiedon sosiaalisesti rakentuvaa luonnetta osana yhteisön historiaa ja kulttuuria. Sosiaalisten representaatioiden nähdään toisaalta luovan ymmärrystä ympäröivästä maailmasta sekä mahdollistavan yksilöiden ja ryhmien keskinäisen kommunikaation. Sosiaalisten representaatioiden dialoginen suuntaus painottaa kielen ja kommunikaation roolia sosiaalisten representaatioiden muodostumisessa ja näiden muutoksen edistäjinä. Tutkimuksen aineiston analysoinnissa hyödynnetään myös subjektiasemien käsitettä sekä retorista sosiaalipsykologiaa.

Tutkielmassa maaseutu nähdään moniulotteisena konstruktiona, jota voidaan määrittää toisaalta sen fyysisten ominaisuuksien, toisaalta alueellisten piirteiden kautta. Toisaalta maaseutu on sosiaalinen representaatio, joka muotoutuu julkisen keskustelun, ihmisten vuorovaikutuksen sekä yksilön sisäisen dialogin kautta. Maaseudun representaatio saa erilaisia merkityksiä ja sisältöjä eri ajoissa ja kulttuureissa.

Tutkielman perusteella maaseutua määritetään ennen kaikkea kaupungin vastinparina ja arvotetaan suhteessa tähän. Maaseutuun myös liitetään tiettyä ajallista jälkeenjääneisyyttä, kuten nostalgisoivaa puhetta sekä käsitystä yksinkertaisemmasta elämästä. Tutkielman tuloksista kuvautuu maaseudun positiivisina miellettyjen ominaisuuksien, kuten puhtaan luonnon ja rauhallisuuden, rinnalla syrjäisen maaseudun kokemus kuihtuvista maatiloista ja yksinäisestä elämästä.

Avainsanat: maaseutu, sosiaalinen representaatio, dialogisuus, ryhmäkeskustelu, sana-assosiaatio

ABSTRACT

University of Eastern Finland Faculty

Social Sciences and Business studies

Department Social Sciences Author

Helena Rovamo Advisor

Assistant Professor Inari Sakki Title

Major Subject Social Psychology

Level

Master thesis

Date

August 2020

Page Number

106 pages, 5 appendices (5 pages) Abstract

This master’s thesis examines the content and the meaning of social representations of Finnish rural area as experienced by young people. The aim of the study is to find out how do young people localize rural areas, how do they describe the life there, and how they characterize rural people. The data of the study consists of three group discussions held in Eastern Finland in spring 2019 and also includes word association tasks gathered during the discussions.

The theoretical framework of this study is based on Serge Moscovici’s theory of social representations and its further dialogical approach developed by Ivana Marková. The theory of social representations emphasizes the social nature on knowledge as a part of community’s history and culture. Social representations are considered both to create understanding of the surrounding world and to enable communication between individuals and/or groups. The dialogical approach of social representations emphasizes the role of language and communication in forming and transforming society’s shared knowledge. In the analysis, this study also makes use of subject positions and the rhetorical social psychology.

In this study rural areas are seen as a multidimensional concept. On the one hand they can be defined by physical features such as locality or landscape. On the other hand, the countryside can be seen as a social representation shaped and formed by public media, interaction between people and individuals’ internal dialogue. As the representations are part of their community they can have different forms in different times and different cultures.

This study shows that rural areas are defined by comparison to urban areas. The countryside is also seen as a part of a different era, traditionalist culture, where life is more simple than in urban places.

The outcome of this study shows that rural area has many positive properties in young peoples’ views such as clean nature and peacefulness. On the other hand, rural areas can be described by abandoned farms and solitude life, especially in the remote parts of the countryside.

Key words: rural studies, social representations, dialogicality, group discussion, word association

SISÄLLYSLUETTELO

1 JOHDANTO 1

1.1. Tutkielman aihe ja merkitys 2

2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS 6

2.1. Aikaisempi maaseutututkimus 6

2.2. Sosiaaliset representaatiot 16

2.3. Sosiaalisten representaatioiden dialoginen suuntaus 22

2.4. Retorinen sosiaalipsykologia 27

2.5. Subjektiasema 29

2.6. Tutkimuskysymykset 31

3 MENETELMÄ 33

3.1. Aineistonkeruumenetelmät 33

3.1.1. Sana-assosiaatiotehtävä 33

3.1.2. Ryhmäkeskustelu 34

3.2. Aineisto 37

3.2.1. Aineiston kerääminen 37

3.2.2. Aineiston esittely 40

3.2.3. Aineiston arviointi 43

3.3. Aineiston analyysi 45

3.3.1. Sana-assosiaatioiden analyysi 46

3.3.2. Ryhmäkeskustelujen analyysi 47

3.4. Eettinen pohdinta 51

4 TULOKSET 55

4.1. Maaseudun sosiaalisen representaation rakenne 55

4.2. Kaupungin sosiaalisen representaation rakenne 63

4.3. Maaseudun ja kaupungin subjektiasemien analyysi 68

4.3.1. Arki maaseudulla: yksinäisyyttä, palveluiden puutetta ja yhteisöllisyyttä 69

4.3.2. Maaseudun asukkaat: vanhoilliset maanviljelijät 81

4.3.3. Maaseutumaisema: harva asutus ja hiljaiset kylätiet 85

5 YHTEENVETO 91

5.1. Maaseuturepresentaation kantateemat 91

5.2. Maaseudun sosiaalinen representaatio 95

5.3. Tutkimustulosten arviointi ja hyödyntäminen 98

5.4. Lopuksi 100

6 LÄHTEET 103

7 LIITTEET 110

7.1. Liite 1: Keskustelurunko 110

7.2. Liite 2: Tutkimuskutsu 112

7.3. Liite 3: Tiedote tutkimukseen osallistujalle 113

7.4. Liite 4: Suostumuslomake tutkimukseen osallistumisesta 114

7.5. Liite 5: Sana-assosiaatiotehtävän vastauslomake 115

TAULUKOT

Taulukko 1. Ryhmäkeskustelujen kysymykset, kysymysten laatu ja teemat. ... 39

Taulukko 2. Tutkimuksessa käytetyt litteraatiomerkinnät sekä niiden selitykset. ... 48

Taulukko 3. Kategorialuokat... 55

Taulukko 4. ”Maaseutu” sana-assosiaation kategoriat ja vastaukset. ... 56

Taulukko 5. Kategorialuokkien sisältämien vastausten määrä sekä kategorialuokkien sisältämien vastausten sijaintien keskiarvo sanoista ”kaupunki” ja ”maaseutu”. ... 57

Taulukko 6. Kategorialuokkien sisältämien vastausten määrä sekä kategorialuokan sisältämien vastausten sijainnin keskiarvo ärsykesanasta ”maaseutu” ryhmitettynä neljään luokkaan. ... 59

Taulukko 7. Kategorialuokkien sisältämien vastausten määrä sekä kategorialuokan sisältämien vastausten sijainnin keskiarvo ärsykesanasta ”kaupunki” ryhmitettynä neljään luokkaan. ... 63

Taulukko 8. Ryhmäkeskusteluissa esiintyvät Maaseutu ja kaupunki –eronteot Arki maaseudulla - pääluokassa, lausumien esiintymismäärät yhteensä sekä lausumien esiintymismäärät eri ryhmäkeskusteluissa... 69

Taulukko 9. Ryhmäkeskusteluissa esiintyvät Maaseutu ja kaupunki –eronteot Maaseudun asukkaat - pääluokassa, lausumien esiintymismäärät yhteensä sekä lausumien esiintymismäärät eri ryhmäkeskusteluissa... 81

Taulukko 10. Ryhmäkeskusteluissa esiintyvät Maaseutu ja kaupunki –eronteot Maaseutumaisema - pääluokassa, lausumien esiintymismäärät yhteensä sekä lausumien esiintymismäärät eri ryhmäkeskusteluissa... 85

KUVIOT Kuvio 1. Maaseudun sosiaalisen representaation rakenne sana-assosiaatioiden mukaan. ... 60

Kuvio 2. Kaupungin sosiaalisen representaation rakenne sana-assosiaatioiden mukaan. ... 65

Kuvio 3. Keskusteluaineistossa esiintynet maaseudun sosiaalisen representaatioin kantateemat. .... 92

1 JOHDANTO

Tämän pro gradu –tutkielman tavoitteena on selvittää, millaisia mielikuvia lukioikäisillä nuorilla on maaseudusta, maaseudun asukkaista ja elämästä maaseudulla. Suomen kaupungistuminen on tapahtunut hitaasti muihin länsimaihin verrattuna (Koste, Neuvonen, Schmidt-Thomé 2018, 9).

Kaupungistumisen taustalla on monia syitä, mutta erityisesti elinkeinorakenteen muutos sekä uudenlaisen kaupunkikulttuurin synty ovat vaikuttaneet voimakkaasti muuttoliikkeeseen 1900-luvun puolestavälistä eteenpäin (emt., 12). Huolimatta pitkään jatkuneesta muuttotrendistä suomalaiset pitävät edelleen koko maan asuttamista mielekkäänä tavoitteena: esimerkiksi valtaosa nykyisen hallituksen kansanedustajista pitää koko Suomen asutettuna pitämistä realistisena tavoitteena (Pilke 2019). Tahtotila koko Suomen asuttamisesta ja toisaalta muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin sisältävät ristiriitaisuutta keskenään, jota pyrin oman tutkielmani kontekstissa ymmärtämään.

Erityisen aktiivisesti kaupunkeihin muuttavat nuoret aikuiset (Koste ym. 2018, 13). Mikäli Suomen maaseutu halutaan pitää asuttuna, tulee asumispolitiikan taustalla olla tietoa ja ymmärrystä siitä, mitkä tekijät houkuttavat nuoria ihmisiä kaupunkeihin ja pois maaseudulta. Pro gradu –tutkielmani pyrkii laadullisen tutkimuksen keinoin tuomaan ymmärrystä nuorten mielikuviin maaseudusta ja sen houkuttelevuudesta asuinympäristönä. Esimerkiksi Demos Helsingin julkaisussa (emt.) tarkastellaan tekijöitä, jotka houkuttavat ihmisiä kaupunkiin. Kuitenkin muuttoliikettä olisi hyvä tarkastella myös maaseudun näkökulmasta ja selvittää, millaiset tekijät houkuttaisivat nuoria asumaan maaseudulla, ja mitkä toisaalta tällä hetkellä ajavat muuttamaan maaseudulta pois.

Tutkielmassani tarkastelen maaseudun sosiaalista representaatiota. Sosiaalisten representaatioiden tutkimuksessa tarkastellaan arkiymmärrysten muodostumista sekä sosiaalisissa yhteisöissä ilmiölle tai käsitteille annettuja merkityksiä (Sakki, Mäkiniemi, Hakoköngäs & Pirttilä-Backman 2014, 317).

Näkemykseni on, ettei maaseutu konstruktiona rajaudu vain sen fyysisten rajojen tai ominaisuuksien määritelmään, vaan siihen liitetään myös mielikuvia, tunteita ja muistoja. Maaseutua saatetaan myös määrittää sen kautta mitä se ei ole, ja tehdä vertailua usein vastinpariksi muodostuvaan kaupunkiin (kts. esim. Alasuutari & Alasuutari 2011, 7–8 & 12 –15). Lisäksi on huomattavaa, ettei maaseudun fyysinenkään määrittely ole aivan mutkatonta (kts. esim. Aho & Rahkonen 2013). Konkreettisen, määriteltävissä olevan alueen sijaan maaseutu on sosiaalisesti muodostunut käsite, ja puhuttaessa maaseudusta puhutaan itse asiassa siitä kuvasta, mikä yhteisöllä maaseudusta on: sen sosiaalisesta representaatiosta (Hyyryläinen & Ryynänen 2018, 25).

1.1. Tutkielman aihe ja merkitys

Maaseutua määritetään eri maissa hieman eri tavoin: esimerkiksi muuhun Eurooppaan verraten Suomesta ainoastaan pääkaupunkiseutu määritettäisiin kaupunkimaiseksi muun Suomen määrittyessä näin maaseuduksi (Sireni, Halonen, Hannonen, Hirvonen, Jolkkonen, Kahila, Kattilakoski, Kuhmonen, Kurvinen, Lemponen, Rautiainen, Saukkonen & Åström 2017, 13–14).

Suomessa on vakiintunut käyttöön aluemäärittely, jossa kunnat jaotellaan kaupunkeihin sekä kolmentyyppisiin maaseutukuntiin: kaupunkien läheiseen maaseutuun, ydinmaaseutuun sekä harvaan asuttuun maaseutuun (Sireni ym. 2017, 18; Malinen, Kytölä, Keränen & Keränen 2006, 6). Myös tässä tutkielmassa tulen käyttämään esitettyä jaottelua.

Maa- ja metsätalousministeriön vuonna 2006 luomassa tyypittelyssä kaupunkien läheisen maaseudun ominaispiirteiksi luettiin mahdollisuus käydä töissä lähikaupungissa, korkea hyvinvointi ja lapsiperheiden korkea määrä. Tämänkaltaista maaseutua esiintyy eniten Etelä- ja Länsi-Suomessa.

Tällä alueella on selvityksen mukaan parhaat edellytykset elinkeinorakenteen monipuolistumiselle ja monet tähän maaseututyyppiin kuuluvista kunnista nauttivatkin muuttovoitosta. Ydinmaaseuduksi määritetään alueet, joissa on paljon alkutuotantoa sekä joissain tapauksissa teollisuuden keskittymiä.

Ydinmaaseudun läheisyyteen sijoittuu usein keskisuuria asutuskeskuksia ja useimmat kylät ovat elinvoimaisia. Kolmas maaseututyyppi on harvaan asuttu maaseutu, johon lukeutuvat kunnat kärsivät tyypillisesti huonosta kehityskierteestä. Kuntien palvelut vähenevät ja maatalous menettää alueellisesti merkitystään. Uusia työpaikkoja ei juurikaan synny ja alueen nuoret muuttavat toisille paikkakunnille, luoden muuttotappiota sekä vääristäen väestön ikäjakaumaa. Kaikilla näillä ilmiöillä on negatiivinen vaikutus harvaan asuttujen maaseutukuntien taloudelle. Valtaosa tähän tyyppiin kuuluvista kunnista sijaitsevat Itä- ja Pohjois-Suomessa. (Malinen ym. 2006, 6.)

Pro gradu –tutkielmani aineistonkeruu toteutettiin kahdella paikkakunnalla kevään 2019 aikana:

Kuopiossa ja Rantasalmella. Molemmat paikkakunnat sijaitsevat Itä-Suomessa, ensimmäinen Pohjois- ja jälkimmäinen Etelä-Savossa. Rantasalmen kunta on perustettu vuonna 1578, jolloin se toimi merkittävänä Venäjän ja Ruotsi-Suomen rajapitäjänä aina Haminan rauhaan (1809) asti. Tähän päivään tultaessa kunnan maantieteellinen alue on kutistunut Suur-Rantasalmen ajoista. (Soininen 1985.) Rantasalmen ajankohtainen väkiluku on vajaa 3500 henkilöä (Tilastokeskus 2019). Kuopion kaupunki perustettiin virallisesti vuonna 1775, mutta alueen asutuksesta on kirjallista aineistoa jo 1400-luvulta lähtien. Väestön voimakkain kasvu on ajoittunut 1900-luvulle, jolloin myös kaupungin keskustalle ominaiset korkeat kivikerrostalot rakennettiin. (Tikkanen 1982.) Kuntaliitokset ovat

lisänneet kaupungin väkilukua 2000-luvulla ja ajankohtaisesti Kuopiossa asuu vakinaisesti vajaa 120 000 henkeä (Tilastokeskus 2019).

Suomalainen maaseutu on kokenut voimakkaita muutoksia viimeisen sadan vuoden aikana.

Itsenäistyneessä Suomessa 1900-luvun alkupuolella maamme oli globaalisti tarkasteltuna poikkeuksellisen maaseutumainen: jopa kaksi kolmesta suomalaisesta työskenteli maatalouden piirissä. Pientilojen suuri määrä ja merkitys ensisijaisena elantona säilyi aina sotien jälkeiseen aikaan, jonka jälkeen tilojen määrä alkoi kääntyä laskuun. Erityisen suuri käänne tapahtui 1960-luvulla, jolloin maa- ja metsätalous koneistui. Tämän seurauksena yksittäisten maatilojen koot alkoivat kasvaa, ja toisaalta tilojen kokonaismäärä kääntyä voimistuvaan laskuun. Teollistumisen seurauksena väestö alkoi myös muuttaa kasvukeskuksiin ja Ruotsiin työpaikkojen perässä. Kuitenkin samaan aikaan julkisen työvoiman tarve kasvoi ja teollista tuotantoa alettiin luoda myös maaseutukeskuksiin ja teollisuuskyliin. Näiden elinkeinoelämän muutosten seurauksena maaseudun väkimäärä ei alkanut merkittävästi vähentyä teollistumisen seurauksena, vaan tämä trendi voimistui vasta 1980-luvulla.

(Sireni ym. 2017, 22–23.)

Suomen liityttyä Euroopan unioniin vuonna 1995 maataloustuotteiden markkinahinnat laskivat ja tämä vähensi aktiivisten maatilojen määrää. Toisaalta samanaikaisesti erilaiset maaseudun kehittämishankkeet ovat edistäneet maaseudun kehittämistä ja alueellista hyvinvointia, eikä EU:n liittyminen tuonut mukanaan niin suuria muutoksia maaseuduille, kuin ennakkoon pahimmissa skenaarioissa ennustettiin. 2000-luvulle siirryttäessä maaseudun asutuskeskukset ovat kuitenkin alkaneet kärsiä väestökadosta poismuuton ja väestön ikääntymisen seurauksena. Tieto- ja viestintäteknologian alueellinen keskittyminen ovat edesauttaneet tätä trendiä. Kuitenkin samanaikaisesti kaupunkien läheisten maaseutukuntien tulevaisuudennäkymät kuvautuvat valoisina ja nämä onnistuvat houkuttelemaan uusia asukkaita. (Sireni ym. 2017, 23–24.) Maa- ja metsätalousministeriön selvityksen mukaa kaupunkien läheisten maaseutukuntien hyvinvointi on valtakunnallisesti parhaalla tasolla (Malinen ym. 2006, 6).

Maaseudun väestökehitys on siis laskusuuntainen harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla muuttoliikkeen painottuessa sekä kaupunkeihin että kaupunkien läheisiin maaseutukuntiin.

Maaseudun tulevaisuuden ennustaminen on kuitenkin haastavaa. Tästä huolimatta on mahdollista nostaa esiin trendejä, joilla on merkitystä maaseudun kehittymisen kannalta. Ensinnäkin elinkeinorakenteen uudistuminen kohti jälkiteollista tietotaloutta ja tähän linkittyvä yhteiskunnallisten toimintojen keskushakuisuus ovat ainakin tähän saakka ohjanneet muuttoliikettä maaseudulta poispäin, kohti suurempia asutuskeskuksia. Globaali epävarmuus ja Suomen rooli osana

kansainvälistä yhteisöä monimutkaisine vuorovaikutusketjuineen heikentävät tulevaisuuden ennustettavuutta. Lisäksi valtakunnallinen julkisen vallan ohjauskyvyn heikkeneminen ja jakautuminen vaikuttavat aluepolitiikkaan. (Sireni ym. 2017, 26).

Tähänastisesta muutostrendistä huolimatta maaseutupoliittisesti nähdään, että maaseudun elinvoimaisuus on avainroolissa koko Suomen elinvoimaisuuden kannalta. Maaseutupoliittinen yhteistyöryhmä on luonut vuosille 2014-2020 Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman, joka pyrkii saavuttamaan erinäisiä maaseutupoliittisia tavoitteita, kuten osallisuuden, palveluiden, infrastruktuurin sekä elinkeinojen kehittämistä vuoteen 2020 mennessä. Yhdeksi olennaiseksi maaseudun kehittämisen keinoksi työryhmä nostaa maaseutuviestinnän, ja painottaa, että esimerkiksi maaseudun ja kaupungin erilaisuuden korostaminen julkisessa keskustelussa haastaa maaseudun vetovoimaisuutta (Maaseutupoliittinen yhteistyöryhmä 2014, 5–14.)

Sosiaalisten representaatioiden teorian mukaisesti on painotettava myös sitä, miten yksilöt sosiaalisten ryhmiensä jäseninä jäsentävät maailmaa ja millaisia mielikuvia maaseutu saa ihmisten arkiajattelussa. Sosiaaliset representaatiot luovat todellisuutta ja vaikuttavat yksilöiden ja ryhmien käyttäytymiseen (kts. esim. Moscovici 2000, 70–71). Tämän vuoksi maaseutuun liitettyjen mielikuvien tutkiminen tarjoaa omalta osaltaan merkittävää tietoa maaseutujen kehittämisen tueksi.

Mikäli koko Suomi haluttaisiin tulevaisuudessa pitää asuttuna (kts. Pilke 2019) tarvitaan tavoitteen saavuttamiseksi moniulotteista ja monitieteistä tutkimusta maaseudusta sekä sen elinvoimaisuuteen ja houkuttelevuuteen vaikuttavista tekijöistä. Harvaan asutun ja ydinmaaseudun kärsiessä ikäjakauman vääristymisestä (Sireni ym. 2017, 27) näen, että erityisesti nuorten mielikuvia maaseudusta tulisi tarkastella. Pro gradu –tutkielmani pyrkii omalta pieneltä osaltaan vastaamaan näihin haasteisiin.

Tutkielmani etenee seuraavasti: toisessa pääluvussa kuvaan tutkimukseni teoreettista viitekehystä.

Aloitan luvun kuvaamalla tutkielmaani edeltävää, pääsääntöisesti suomalaista maaseutututkimusta, jonka jälkeen siirryn varsinaiseen tutkielmaani ohjaavaan sosiaalipsykologiseen teoriaan.

Tutkielmani taustateoriana toimii sosiaalisten representaatioiden teoria tämän dialogista näkökulmaa painottaen. Lisäksi hyödynnän tutkielmassani retorista sosiaalipsykologiaa sekä subjektiasemien käsitettä. Kolmas pääluku sisältää tutkielmani menetelmän kuvauksen, aineiston esittelyn sekä tutkimuksen eettisen pohdinnan. Luku neljä tarkastelee tutkimukseni tuloksia, jakautuen kolmeen alaotsikkoon: sekä maaseudun että kaupungin strukturaaliseen tarkasteluun sana-assosiaatiotehtävän pohjalta, että ryhmäkeskustelujen subjektiasemien analyysiin. Tutkielmani loppupuolella vedän

tuloksia yhteen sekä pohdin tutkimuksen toteutuksen vahvuuksia, heikkouksia sekä mahdollisia jatkotutkimuskysymyksiä.

2 TEOREETTINEN VIITEKEHYS

2.1. Aikaisempi maaseutututkimus

Maaseutu on käsitteenä kaikille tuttu mutta, määritelmällisesti monimerkityksellinen. Se tarjoaa kodin joka kolmannelle suomalaiselle sekä vapaa-ajanviettopaikan yli puolelle miljoonalle mökkeilijälle (Sireni ym. 2017, 27 & 35–36). Maaseutu on paikka, joka esiintyy mediassa sekä populaarikulttuurissa (Bell 2006, 156), että osana laajempaa julkista keskustelua (Alasuutari &

Alasuutari 2011, 4). Maaseutupoliittisissa ohjelmissa maaseutu näyttäytyy esimerkiksi

”erottamattomana osana kansallista menestystä ja yhteiskuntaa” (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä

YTR 2014, 12). Maaseudun idyllisestä rauhasta haaveilevat sekä turistit, että kaupungeista maaseudulle paremman elämän toivossa muuttavat (Sherlock 2001, 277). Ei siis liene liioittelua todeta, että jokainen suomalainen muodostaa suhteen maaseutuun – oli se sitten etäinen tai läheinen.

Laadullisessa tutkimuksessa maaseudun käsitettä on lähdetty tarkastelemaan lähtökohdasta, jonka mukaan maaseutu ei määrity ainoastaan fyysisenä tilana, vaan myös sosiaalisena rakennelmana (Hyyryläinen ja Ryynänen 2018, 26). Maaseudun mielikuvaan vaikuttavat paitsi kunkin yksilölliset kokemukset ja arvot sekä julkisesti käydyt keskustelut, myös sosiaalinen vuorovaikutus (emt., 25).

Maaseudusta muodostuukin erilaisia diskursseja riippuen siitä, kuka puhuu (Rosenqvist 2004, 41).

Esimerkiksi syrjäisellä maaseudulla asuvan nuoren metsätalousyrittäjän ja pääkaupunkiseudulla opiskelevan mielikuvat maaseudusta saattavat olla hyvinkin erilaiset.

Etenen tässä maaseutututkimusta kartoittavassa luvussani seuraavasti: aloitan tarkastelemalla, miten maaseutua on aikaisemmissa tutkimuksissa määritetty kokonaisuutena, jolla on toisaalta alueellinen, toisaalta sosiaalisessa vuorovaikutuksessa rakentuva merkitys. Alueellista rajausta määritin lyhyesti sivuilla 2, joten keskityn tässä luvussa maaseuturepresentaatiota tarkastelevaan tutkimukseen.

Mainittakoon, että vaikka käytän tutkielmani muissa osissa sosiaalisen representaation käsitettä maaseudun jäsentämisessä, pysyn tässä alaluvussa käsitteiden suhteen uskollisena lähdemateriaalilleni. Tämän vuoksi seuraavien sivujen aikana saattaa esiintyä muusta tutkielmastani poikkeavia käsitteitä, kuten ”diskurssi” ja ”mielikuva” maaseudun sosiaalisen representaation sijaan.

Lähtökohtaisesti ymmärrän, että eri käsitteiden nimitysten eroavaisuuksista huolimatta tutkimuksen kohteena on sama ilmiö. Käsitteet ”maaseutukuva” ja ”maaseutumielikuva” määritän Hyyryläisen ja Ryynäsen (2018, 24) mukaisesti niin, että maaseutukuva kuvastaa yhteisöllistä näkemystä maaseudusta, ja maaseutumielikuva kuvastaa yksilöiden todellisuutta.

Tarkasteltuani maaseuturepresentaation olemusta kuvaan maaseudusta tehtyä aikaisempaa tutkimusta. Koska maaseutu määrittyy yhteiskunnallisessa kontekstissaan (Rantamäki-Lahtinen, Vesala & Vihinen 2013, 9) ja suomalaisen maaseutu on monessa suhteessa erityispiirteinen verrattaessa esimerkiksi muuhun Eurooppaan (Sireni ym. 2017, 14–16), keskityn omassa katsauksessani ensisijaisesti suomalaiseen maaseutututkimukseen. Esittelen kuitenkin myös muissa maissa tehtyä maaseutututkimusta sekä tarjoan vuoropuhelua näiden välille. Lopuksi tiivistän lyhyesti, millaista tietoa maaseutututkimus on tähän mennessä tarjonnut sekä esitän tämän kautta perusteita omalle pro gradu –tutkielmalleni. Lisäksi peilaan tutkimukseni taustaoletuksia suhteessa aikaisempaan teoriatietoon.

Keith Halfacreen (2006) mukaan maaseutua voidaan määrittää monesta eri lähtökohdasta käsin:

esimerkiksi alueellisesti, mielikuvien tai taloudellisen tuoton kautta. Halfacree on pyrkinyt luomaan näitä näkökulmia yhdistävän mallin, joka kuvaa maaseudun tilallista rakentumista. Kolmikantainen jäsennys koostuu maaseudun paikallisuudesta (rural locality), maaseutua koskevista kuvauksista (representations of the rural) sekä elämästä maaseudulla (lives of the rural). Maaseudun paikallisuuteen Halfacree liittää sosiaalisia käytänteitä, jotka muovaavat maaseutua alueena. Ihmisen toiminnan aikaansaamat muutokset maisemassa rakentuvat puolestaan osaksi ihmisten maaseutumielikuvaa. (Emt., 44–49, 52–53; Hyyryläinen & Ryynänen 2018, 27.) Esimerkiksi suomalaisessa maaseutumielikuvassa esiintyy useimmin maatalojen ja peltomaiseman hallitsema alue (Rantamäki-Lahtinen ym. 2013, 9), jossa ihmistoiminnan muovaama maa on valta-asemassa.

Halfacreen mallin toinen tulokulma käsittää maaseutua koskevia kuvauksia. Näillä Halfacree viittaa kuvauksiin, joita maaseudusta tuotetaan ja ylläpidetään yhteiskunnassa. Kuvausten tuottajiksi Halfacree nimeää esimerkiksi taloustieteilijät, suunnittelijat sekä tieteen tekijät. Näiden ryhmien tuottamaa kuvaa toisinnetaan esimerkiksi poliittisessa keskustelussa, aluesuunnittelussa sekä akateemisessa puheessa ja ne muovaavat arvoja ja merkityksiä, joita yksittäiset ihmiset liittävät maaseutuun. (2006, 53.) Kolmas Hafacreen esittämä näkökulma on elämä maaseudulla, johon sisältyy yksilöiden ja yhteisöjen arki ja kokemukset maaseudulla elämisestä (emt., 53).

Kokonaisuudessaan Halfacreen jäsennys havainnollistaa maaseutukäsitteen moniulotteisuuden: eri ulottuvuudet ovat sidoksissa toisiinsa ja muuntuvat toisten vaikutuksesta (emt., 54; Hyyryläinen &

Ryynänen 2018, 27). Esimerkiksi muutokset maaseudusta käytävästä poliittisesta keskustelusta heijastuisi mallin mukaan myös maaseudulla elettyyn arkeen ja käytänteisiin.

Maaseudun tilallista käsitettä on tarkastellut myös Olli Rosenqvist (2004). Väitöskirjassaan Rosenqvist pyrkii tarkastelemaan maaseutua alueellisesti ja diskursiivisesti. Rosenqvistin mukaan tila

muodostuu toisaalta fyysisistä ominaisuuksista, joita voidaan havaita ja muistella ja jotka ovat olemassa myös ilman ihmisten tietoisuutta. Toisaalta tilaa voidaan tarkastella vertauskuvallisena, joka erottuu materiaalisesta todellisuudesta. (Rosenqvist 2004, 24.) Näkökulman mukaan maaseutu ei siis ole pelkästään fyysisessä maailmassa sijaitseva alue. Vertauskuvallinen käsitys maaseudusta muodostuu puheessa ja muissa kulttuurintuotteissa esitettyjen vertauskuvien kautta, jotka samalla luovat arvottavia eroja maaseudun ja toisten alueiden välille (emt., 25; Törrönen 2000, 249).

Maaseudun alueellisen määrittelyn (toisin sanoen maaseudun absoluuttisen fyysisen tilan) tarkastelussa Rosenqvist on hyödyntänyt erilaisia aluejaon keinoja, kuten jaottelua asutustiheyden ja taajamien perusteella (Rosenqvist 2004, 40).

Diskursiivisessa maaseudun määrittelyssä keskitytään maaseudusta käytettyyn puhuntaan (Hyyryläinen & Ryynänen 2018, 26). Rosenqvist näkee Halfacreen (2006, 53) tavoin, että maaseudusta käytetyt diskurssit vaihtelevat sen mukaan, kuka maaseudusta puhuu. Väitöskirjassaan Rosenqvist jaottelee maaseudusta käytettävät diskurssit yhteiskuntapoliittisiin, akateemisiin sekä maallikko-, media- että ammattilaisdiskursseihin (2004, 41). Käytännössä siis maaseutu käsitteenä saa erilaisia merkityksiä riippuen siitä, mikä on puhujan suhde ja asema suhteessa maaseutuun. Sen lisäksi, että diskurssit vaihtelevat sisällöllisesti, on diskurssien välillä myös kamppailua valta-aseman saavuttamisesta (emt., 57–58; Rosenqvist 2000, 18–19). Erilaiset maaseutumielikuvat pyrkivät siis vakauttamaan oman asemansa maaseutukuvan ensisijaisina määrittäjinä, minkä seurauksena maaseudusta käydään moniäänistä julkista keskustelua (Hyyryläinen & Ryynänen 2018, 27;

maaseudun julkisen keskustelun moniäänisyydestä kts. esim. Alasuutari & Alasuutari 2011). Eri mielikuvat pyrkivät paitsi vakauttamaan omaa asemaansa suhteessa toisiin, myös palvelemaan edustamansa ryhmän tarpeita. Hyyryläinen ja Ryynänen (2018, 25–26) korostavat artikkelissaan, että maaseutukuva toimii myös toimijoiden identiteetin lähteenä rakentaen ryhmän toiminnalle merkityksellisyyttä ja päämääriä. Esimerkiksi erilaiset kokoavat tulkinnat sekä tieteellinen tutkimus maaseudusta muovaavat osaltaan suomalaisten maaseutumielikuvia (emt., 25).

Myös Cloke (2006a, 18) määrittää maaseudun toisaalta kuvitteelliseksi kulttuurin tuotteeksi, josta voi haaveilla ja jota voi kammoksua, ja toisaalta materiaaliseksi objektiksi, jossa yksilöt voivat vierailla ja elää elämäänsä. Kuitenkin alueellinen raja kaupungin ja maaseudun välillä on epätarkentunut (emt., 19), kuten voidaan havaita myös moninaisissa suomalaisen maaseudun määrittelyn tavoissa (kts.

esim. Sireni ym. 2017, 13–14). Vaikka muuttoliike maaseudulta kaupunkiin ja kaupungista maaseudulle yhtenäistää kulttuuria, säilyy raja näiden kahden alueen välillä sosiaalisissa mielissä (Cloke 2006a, 19).

Tarkasteltaessa suomalaisen maaseutututkimuksen historiaa esiin on nostettava sosiaalipsykologi Antti Eskolan tutkimus Maalaiset ja kaupunkilaiset vuodelta 1963. Eskola tarkasteli tutkimuksessaan kaupungeissa ja maaseudulla asuvien asenteita ja ennakkoluuloja asennetutkimuksen keinoin.

Aineistona Eskola käytti neljältä eri paikkakunnalta koottuja haastatteluvastauksia. Tutkimuksessa havaittiin, että tuolloin maalaisten ja kaupunkilaisten välillä oli havaittavissa ennakkoluuloisia ja epäjohdonmukaisia käsityksiä toisistaan. Suurinta erimielisyyttä tutkimuksessa herättivät epäoikeudenmukaisiksi koettujen yhteiskunnallisten tukien jakaminen, puolin ja toisin.

Yksimielisyytäkin löytyi: sekä maaseudulla että kaupungissa asuvat osallistujat kokivat elämän kaupungissa olevan hyvinvoinnin saavuttamisen kannalta helpompaa, mutta maaseudulla turvatumpaa. Maalaisten ja kaupunkilaisten välinen jakolinja ei osoittautunut tutkimuksessa merkittävimmäksi erimielisyyttä herättäväksi jakolinjaksi, vaan yhteiskuntaluokkien välinen ero herätti voimakkaampaa vastarintaa. (Eskola 1963, 178–182.) Se, että Suomessa yhteiskuntaluokat eivät tänä päivänä keskity alueellisesti vain tietyille alueille esimerkiksi niin, että koulutettu väestö asuisi pelkästään kaupungeissa (Sireni ym. 2017, 16) voi toimia yhtenä selittävänä tekijänä sille, miksi maaseudun ja kaupungin välinen jakolinja on tähän päivään tullessa lieventynyt Eskolan tutkimuksen ajoista.

Asennetutkimusta edustaa myös Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) teettämät tutkimukset suomalaisten asenneilmapiiristä. 2000-luvun alussa julkaistiin EVA:n asennetutkimuksia vuosilta 1984-2003 kokoava teos Mitä mieltä suomalainen? (Haikonen & Kiljunen 2004), josta päästään tarkastelemaan suomalaisten asenneilmapiirissä tapahtuneita muutoksia kyseisellä ajanjaksolla.

Suomalaisten asenteita maaseudusta paljastavat ennen kaikkea suhtautuminen aluekehitykseen sekä kaupungistumiseen. Seuraavissa kappaleissa tarkastelen suomalaisten asenteita maaseutuun näiden tutkimusten valossa.

Suomalaisten muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin alkoi voimistua 1980-luvulla kiihtyvällä tahdilla. Muuttoliike on suuntautunut Etelä-Suomeen autioittaen Itä- ja Pohjois-Suomea. Haikosen ja Kiljusen mukaan muuttoliike ei liikuta pelkästään ihmisiä alueelta toiselle, vaan vaikuttaa myös yksilöiden ja yhteisöjen mielialaan (vrt. Bell 2006): esimerkiksi alueellinen kuihtuminen pakottaa sopeutumaan uusiin sosiaalisiin ja kulttuurisiin tilanteisiin vaikuttaen yksilöiden asenteisiin.

Vilkkaassa aluekeskustelussa onkin ollut havaittavissa yksi merkittävä peruslinja: maa- ja syrjäseuduille halutaan tarjota tukea, sillä niiden nähdään kärsineen muuttoliikkeestä eniten.

Vastaavasti kaupungeissa esiintyvät sosiaaliset ongelmat eivät herätä kansalaisten sympatiaa.

(Haikonen & Kiljunen 2004, 305.)

Suomeen vaikuttaneet rakennemuutokset – keskeisimpinä globalisaatio, informaatioteknologian syntyminen sekä kaupungistuminen – ovat kuitenkin muuttaneet suomalaisten arvomaailman sävyjä.

Voimakkaiden muutosten seurauksena suomalaisten asenteet ovat alkaneet jakautua 80-luvulta eteenpäin. Vaikkei tarkkarajaista jakolinjaa ole mahdollista vetää asuinalueiden tai muiden taustamuuttujien perusteella, on Haikojen ja Kiljusen (2004, 307) mukaan perusteltua puhua

”vanhasta” ja ”uudesta” Suomesta. Asennetutkimusten tarkastelun perusteella on havaittavissa, että

asuinpaikka luo systemaattisesti eroja ihmisten suhtautumiseen eri aihepiireihin, kuten esimerkiksi muuttoliikkeen säätelyyn valtiojohtoisesti (kts. emt., 306–308, 356–358, 382). 2000-luvun alussa tehdyissä kyselyissä havaitaan, että suomalaisten suhtautuminen maaseutuun on kahtalaista: toisaalta on niitä, joiden mielestä maaseutua tulisi tukea ja koko Suomi tulisi pitää asuttuna. Maaseutuun suhtaudutaankin osin tunteikkaasti, sillä se merkitsee ihmisille sukujuuria ja vapaa-ajanviettopaikkaa.

Toisaalta rinnalla kulkee maaseutua vähemmän ymmärtävä näkemys, jonka mukaan maaseutu on laaja alue, jonka ylläpitäminen on paitsi kallista, myös kannattamatonta. Eniten maaseudun tukemista vastustavia mielipiteitä löytyi 2000-luvun alussa pääkaupunkiseudulta painottuen Helsinkiin. Muut Suomen kaupungit näyttäytyivät tuolloin vielä asenneilmapiiriltään perinteisinä ja niiden yhteys maaseutuun kiinteältä. (Emt., 403–404).

Rosenqvistin artikkeli vuodelta 2003 tarkastelee maaseutua käsitteleviä maallikkodiskursseja kriittisen maaseutututkimuksen näkökulmasta. Aineistona Rosenqvist on käyttänyt Minä ja maaseutu –kirjoituskilpailun vastauksia. Rosenqvist kiinnittää huomionsa vastaajien identiteetteihin, eli siihen, mitä merkityksiä yksittäiset ihmiset antavat maaseudulle. Maaseutuidentiteettien pohjana Rosenqvist on käyttänyt modernisaatioteoriaa, jonka mukaan yhteiskunnan eri ajanjaksoissa painotetaan joko yhteisöä, toimintaa tai yksilöä. Ajanjaksojen (traditionalistinen, moderni ja jälkimoderni) mukaisesti Rosenqvist luo viisi maaseutuidentiteettiä, joissa korostuu ajalle tyypilliset ominaisuudet.

Talonpoikaisidentiteetti perustuu näkemykseen, jonka mukaan traditionaalinen kulttuuri on pysyvää.

Identiteettiä ilmennetään esimerkiksi toiveissa sukutilojen jatkamisesta tai puheissa yksilöä laajemmista yhteisöistä. Työn sankari –identiteetti pohjaa moderniin ajanjaksoon, jossa maaseutua määritetään ennen kaikkea sen yhteiskunnallisen funktion kautta. Tälle identiteetille onkin ominaista nähdä maaseutu ennen kaikkea raaka-aineiden tuottajana sekä tuottaa kuvaa sukupuolittuneesta työroolien jakautumisesta. Viimeiset kolme identiteettityyppiä Rosenqvist sijoittaa jälkimoderniin yhteiskuntaan. Vieraantunut on nimensä mukaisesti vieraantunut maaseudusta: identiteetin omaava näkee maaseudun hiipumisen vääjäämättömänä kehityskulkuna. Maaseutunautiskelijalle maaseutu edustaa puolestaan ”turvapaikkaa”, jossa voi käydä lataamassa akkuja hektisen kaupunkielämän vastapainoksi. Viimeinen identiteettityyppi on sankarijuntti, joka kyseenalaistaa paineen

modernisoitumiselle. Tässä identiteetissä sankarin vastustajaksi piirtyvät toisaalta yhteiskunnan paineet kaupunkiin muuttamiseen, ja toisaalta sankarin halventamat kaupunkien asukkaat.

(Rosenqvist 2003, 5–21.)

Edellä käsittelemäni artikkeli on julkaistu myös osana Rosenqvistin artikkeliväitöskirjaa (2004) viiden muun artikkelin kanssa. Väitöskirjansa yhteenvedossa Rosenqvist esittää, että maaseutu sijoittuu alisteiseen asemaan suhteessa kaupunkiin. Maaseutua ei esimerkiksi nähdä kilpailukykyisenä suhteessa kaupunkiin, mikä näkyy sekä ammatti- että maallikkodiskursseissa.

Alue- ja kaupunkidiskurssit hallitsevat maaseudusta käytävää keskustelua ohi maa- ja metsätalousdiskurssien, ja vieraantumisen kokemukset edustavat merkittävää osaa maallikoiden asemoitumisesta suhteessa maaseutuun. Rosenqvistin mukaan maaseudun kehittämiseen tarvittaisiin uudenlaista maaseutupolitiikkaa. (Rosenqvist 2004, 67–68.)

Vuonna 2011 Pertti ja Eero Alasuutari kirjoittivat Sitran (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto) selvityksen maaseudun merkityksestä suomalaisessa julkisessa keskustelussa. Myös tässä tutkimuksessa maaseudun merkitystä on tarkasteltu diskurssianalyyttisesti. Tutkimuksen aineistona käytettiin media-aineistoa, jonka perustella pyrittiin myös selvittämään, onko maaseudusta käyty julkinen keskustelu muuttanut muotoaan 2000-luvun aikana. Aineistosta tutkijat muodostivat neljä merkitysulottuvuutta, joista yleisin oli maaseudun vertaaminen kaupungin vastakohdaksi tai kaupunki-maaseutu jatkumon toiseksi ääripääksi. Toiseksi yleisin maaseutukäsite näkee maaseudun ensisijaisesti maa- ja metsätalousalueena, joka tarjoaa ihmisille elannon ja toimeentulon. Media- aineistossa maaseutuun viitattiin myös esteettisenä ja luonnonmukaisena maisemana. Viimeinen Alasuutarien esittämä merkityskokonaisuus asettaa maaseudun ajallis-kehityksellisesti jälkeen jääneeseen aikaan suhteessa kaupunkiin. Tässä näkökulmassa maaseutu nähdään epämodernina elinympäristönä, johon liitetään esimerkiksi tiiviit yhteisöt ja kiireetön elämä. Myös maaseudulla elävien ihmisten nähdään elävän ”entisessä ajassa”, eräänlaisessa alkuperäiskulttuurissa.

Alkuperäisyyttä pidetään toisaalta kiehtovana ja luonnonmukaisena, mutta toisaalta ahdasmielisenä ja takapajuisena. (Alasuutari & Alasuutari 2011, 6–16.) Maaseudun saamat merkitysulottuvuudet Alasuutarien tutkimuksessa heijastelevatkin sekä Halfacreen maaseudun tilamallia (2006), että Rosenqvistin maallikkodiskursseja maaseudusta (2003).

Maaseudusta esitettyjä mielikuvia tarkastelee myös David Bell (2006), joka nostaa tarkasteluun sen, mitä maaseutuidylliin kuuluu, ja mitä idyllistä toisaalta suljetaan pois. Bell näkee, että idylli palvelee kansalaista identiteettiä: maaseutu voi esimerkiksi tarjota ihmisille tunteen yhteyden saavuttamisesta menneisyyteen, luontoon tai korkeampiin voimiin. Idylli muuntuukin ajan myötä ja palvelee

kulloisiakin tarpeita: esimerkiksi tämän päivän hektisessä yhteiskunnassa maaseutuidylli tarjoaa kokijalleen rauhaa ja yksinkertaista elämää. On siis huomioitava, että sekä maaseutu että maaseudusta muodostettu idylli muotoutuvat kaupungista käsin ja kaupungissa eläviä varten. (Bell 2006, 149–

151.) Kuten Alasuutarit (2011, 15) omassa tarkastelussaan havaitsivat, myös Bell näkee, että kaupungista käsin maaseutu on toisaalta toivottava, ja toisaalta luotaan työntävä. Bell kuitenkin muistuttaa, että idylli toisaalta sulkee tiettyjä ryhmiä ja ilmiöitä maaseudusta ulkopuolelle (Bell 2006, 151). Myös Cloke (2006b, 447–448) korostaa, että maaseutututkimuksessa jätetään usein huomioimatta tiettyjä paikkoja ja ihmisryhmiä, joiden ei koeta kuuluvan maalaisidylliin. Esimerkiksi englantilainen maaseutututkimus on Cloken mukaan jättänyt huomioimatta maaseudulla esiintyvien sosiaalisten ongelmien tarkastelun (2006b, 448).

Alasuutarit (2011) havaitsivat tutkimuksessaan, että maaseutuun viitataan mediassa harvemmin ja maaseutuun liittyvä julkinen keskustelu on muuttunut 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Erityisesti ovat vähentyneet maaseutupoliittiset puheenvuorot, joissa pyrittäisiin kehittämään väestökatoa, maaseudun palveluita tai maatalouden ongelmia. (Alasuutari & Alasuutari 2011, 31).

Vaikuttaisi siis siltä, että Haikosen ja Kiljusen (2004, 312) kuvaama vuosituhannen vaihteessa esiintynyt voimakas vastakkainasettelu maaseudun ja kaupungin välillä olisi ainakin median tasolla hiljentynyt. Alasuutarien mukaan maaseudusta käytävän julkisen keskustelun väheneminen heijastaa sitä, että maaseutupolitiikka on menettänyt merkitystään päivänpolitiikassa. Toisaalta poliittisen puheen väheneminen on onnistunut monipuolistamaan maaseudusta käytyä mediakeskustelua.

Kuitenkin julkisessa keskustelussa esiintyy vain harvoin puhetta, jossa maaseutua tarkasteltaisiin yksinkertaisesti asuinpaikkana ilman poliittista latausta, maaseutueksotiikkaa tai stereotyyppisiä kuvauksia tyhmistä maanviljelijöistä. (Alasuutari & Alasuutari 2011, 34–36.)

Vuosikymmenen vaihteessa vuosina 2009-2010 Sitra käynnisti Maamerkit –ohjelman, jolla pyrittiin mm. selvittämään suomalaisten maaseutumielikuvia maaseutubarometrin avulla (Hyyryläinen &

Ryynänen 2018, 31–32). Myös edellä tarkastelemani Alasuutarien tutkimus kuului osaksi Sitran Maamerkit-ohjelmaa. Maaseutubarometrilla haluttiin päästä tarkastelemaan suomalaisten muuttuvaa maaseutusuhdetta poliittisen päätöksenteon ja maaseudun kehittämistyön tueksi (Rantamäki- Lahtinen ym. 2013, 7). Kyselytutkimus kerättiin vuosina 2009 ja 2011, ja vuoden 2011 tulokset esiteltiin Maa-ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) raportissa (emt., 3, 7).

Maaseutubarometrissa tarkasteltiin suomalaisten mielikuvia maaseudusta, vastaajien identiteettiä suhteessa maaseutuun sekä heidän näkemyksiään maaseudun tulevaisuudesta. Barometrissa lähdetään liikkeelle näkökulmasta, jonka mukaan maaseutu määrittyy sekä konkreettisena alueena

että mielikuvissa yhteiskunnallisten käytänteiden ja historiallisen roolin kautta. Esimerkiksi Suomen maaseutu määritetään usein maanviljelyn ja maatalouden harjoittamisen kautta. Kuitenkin viimeisen sadan vuoden aikana tapahtunut yhteiskunnallinen modernisoituminen ja kulttuurin individualisoituminen ovat haastaneet sekä maaseudun asemaa, että kansalaisten mielikuvia siitä.

(Rantamäki-Lahtinen ym. 2013, 9.) Kuten Alasuutarit (2011, 14–15) tutkimuksessaan totesivat, maaseutu ei ole vielä täysin sopeutunut moderniin yhteiskuntaan vaan näyttäytyy julkisessa keskustelussa jääneen jälkeen tästä kehityksestä.

Maaseutubarometrissa (Rantamäki-Lahtinen ym. 2013) suomalaisten maaseutumielikuvan ytimeen sijoittuivat maatalojen, kylien ja peltomaisemien hallitsemat alueet. Vastauksessa korostuu suomalaisen maatalouden merkitys maaseutumielikuvissa, sillä esimerkiksi metsä- ja luonnonmaisemia tai kaupungin läheisyydessä sijaitsevia asuinalueita ei määritetä yhtä selkeästi osaksi maaseutua. Kysyttäessä suomalaisten identifioitumista maalaisiksi tai kaupunkilaisiksi barometrissa havaittiin, että kaksi kymmenestä vastaajasta määritti itsensä maalaiseksi, neljä kymmenestä kaupunkilaiseksi ja loput molemmiksi. Tämänkaltainen kaksoisidentiteetti on yleisempi kaupungeissa asuvien keskuudessa. Tulos osoittaa, että kaupungissa asuvat hyväksyvät helpommin maalaisuuden osaksi identiteettiään, kuin maalla asuvat kaupunkilaisuuden. (Emt., 10–18.) Vastaajan identiteetin havaittiin kuitenkin olevan yhteydessä maaseutua arvottaviin mielikuviin: maalaisiksi itsensä identifioivat ilmaisivat enemmän idyllistä maaseutusuhdetta, kun taas kaupunkilaisiksi itsensä identifioivat näkivät maaseudun yleisemmin rasitteena (emt., 20–21). Kaupunkilaisidentiteetin itselleen määrittivät ennen kaikkea isoissa kaupungeissa asuvat (emt., 17): tämä tulos kuvastanee sitä, ettei EVA:n asennetutkimuksissa havaittu Helsingin ja maaseudun vastakkainasettelu (kts. Haikonen

& Kiljunen 2004, 404) ole kadonnut tutkimusten tekojen välisen vuosikymmenen aikana.

Hyyryläinen ja Ryynänen julkaisivat vuonna 2018 artikkelin, jossa he tarkastelivat maaseutukuvia sosiaalisina representaatioina. Aineistona tutkijat käyttivät julkaisuja, joissa on selvitetty joko suomalaisten käsityksiä maaseudusta, suomalaisten identifioitumista suhteessa maaseutuun tai analysoitu sanomalehtien maaseutukuvaa. Useita artikkelissa esiintyneitä julkaisuja on esitelty myös tässä tutkielmassa. Hyyryläinen ja Ryynänen tekevät tarkastelun perusteella johtopäätöksen, että maaseudun ja kaupungin välinen vastakkainasettelu on lieventynyt maaseutuaiheisissa julkaisuissa.

Kirjoittajien mukaan tätä päivää lähestyvät julkaisut korostavat jaettua identiteettiä maalaisten ja kaupunkilaisten vastakkainasettelun sijaan. (Hyyryläinen & Ryynänen 2018.) Kenties julkisessa keskustelussa on havaittavissa viestinnällinen muutos, jota maaseutupoliittisessa kokonaisohjelmassa vuonna 2014 peräänkuulutettiin (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2014, 14).

Viimeiseksi suomalaista maaseutututkimusta kuvaavaksi teokseksi nostan Tuuva-Hongiston, Pöysän ja Armilan tutkimuksen vuodelta 2016, jossa tarkasteltiin haastattelututkimuksen avulla nuorten kokemuksia syrjäkylillä asumisesta. Tutkimus perustuu hankkeeseen, jonka tarkoituksena oli hahmottaa, millaista on elää nuorena alueella, jossa palveluja ja tekemisen mahdollisuuksia on vain niukasti. Tausta-ajatuksena on, että syrjäkylillä asuvat nuoret ovat jääneet sekä kunnallis- että aluepoliittisessa tutkimuksessa vähälle huomiolle, sillä vähäväkisyyden vuoksi nuorisotutkimusta ei toteuteta pienillä paikkakunnilla, ja toisaalta syrjäkylien tutkimuskohteena on tyypillisesti vanhusväestö. (Emt., 9–12.) Oman tutkimukseni kannalta on mielekästä, että Tuuva-Hongiston ja muiden tutkimuksen kohderyhmä on lähes samaa ikäluokkaa kuin omani ja tutkimus on tehty maantieteellisesti samoilla seuduilla. Omaan tutkimukseeni osallistuneiden ikähaarukka sijoittui ikävuosien 16-18 väliin ja aineisto kerättiin Etelä- ja Pohjois-Savossa. Tuuva-Hongiston ja muiden tutkimukseen osallistuneet olivat iältään 14-17 vuotiaita ja asuivat Pohjois- ja Etelä-Karjalassa, Etelä- Savossa ja Kainuussa (emt., 13).

Tuuva-Hongiston ja muiden (2016) tutkimuksessa syrjäkylillä asuvat nuoret kuvasivat arkeaan seudulla, jossa pitkät välimatkat ja palveluiden vähäinen saatavuus määrittävät päivittäistä elämää.

Koulu näyttäytyykin tutkimuksen valossa paikkana, joka mahdollistaa sosiaalisen kanssakäymisen ja rytmittää arkea. Vaikka mahdollisuudet kavereiden näkemiseen ovat rajalliset, vakuuttivat nuoret tässä tutkimuksessa tyytyväisyyttä elämiinsä. Nuorten kokemuksista korostui kodin ja perheen merkitys, sekä luonnon ja rauhallisen elämän arvostus. Tutkimuksessa kuitenkin havaitaan, että nuoret tekevät eroa itsensä ja kaupunkilaisten välille. Nuoret saattoivat painottaa oman elinympäristön paremmuutta suhteessa kaupunkiin, tai toisaalta pyrkiä positioimaan itsensä ja asuinseutunsa ulos periferiasta: aina on alueita, jotka ovat vielä syrjemmässä kuin oma koti. (Emt., 23–25, 30, 32, 36.)

Tarkasteltuani aikaisempaa maaseutututkimusta on aika koota, mitä tutkimuksesta on jäänyt käteen.

Ensinnäkin yhteen vetävästi voidaan todeta, että maaseutu ei määrity ainoastaan maantieteellisenä alueena mitattavien ominaisuuksiensa perusteella, vaan yhteisöjen ja yksilöiden mielikuvissa – toisin sanoen sosiaalisena representaationa (kts. esim. Hyyryläinen ja Ryynänen 2018, 26). Alueellisesti tarkasteltuna maaseutu määrittyy usein kaupungin vastinpariksi (kts. esim. Alasuutari & Alasuutari 2011, 12). Maaseudun representaatioon vaikuttavat sekä yksilöiden omat kokemukset (Hyyryläinen

& Ryynänen 2018, 24), maaseudusta käytävä julkinen keskustelu (Alasuutari & Alasuutari 2011, 6–

9) että eri ryhmien käyttämien maaseutudiskurssien välinen valtataistelu (Rosenqvist 2000). Näiden ominaisuuksien lisäksi voidaan havaita, että maaseutu voidaan sijoittaa myös eräänlaiselle ajalliselle

jatkumolle, jossa se yleensä sijaitsee kaupungista nähden jäljessä (Alasuutari & Alasuutari 2011, 14–

15).

Tutkimuksista ilmenee, että tavat, joilla maaseudusta puhutaan ja joilla sitä kuvataan vaikuttava ihmisten mielikuviin maaseudusta. Julkisessa maaseutukeskustelussa korostuvat usein maaseudun ongelmat sekä kaupungin ja maaseudun erilaisuus. (Maaseutupoliittinen yhteistyöryhmä 2014, 14.) Julkinen puhunta tuottaa puolestaan mielikuvia, joita maaseutuun liitetään. Maaseutua voidaankin tarkastella ”brändinä”, johon liitetyt mielikuvat vaikuttavat voimakkaasti siihen, miten vetovoimaseksi maaseutu ihmisten kokemuksissa mielletään (Alasuutari & Alasuutari 2011, 7).

Esimerkiksi se, nähdäänkö maaseutu puhtaana ja rauhallisena elinympäristönä vai kaikesta syrjässä olevana takapajulana vaikuttaa siihen, kuinka mielellään ihmiset muuttaisivat asumaan maaseudulle.

Viimeisten vuosien aikana puhe maaseudusta on muuttunut myönteisempään suuntaan ja erityisesti maaseudun nostalgia vetää ihmisiä maaseudulle (Hyyryläinen & Ryynänen 2018, 34). Vaikka suomalaisten keskuudessa vallitsee tänäkin päivänä tahtotilaa koko Suomen asutettuna pitämisestä (kts. esim. Pilke 2019), ei tavoite voi toteutua, jos ihmiset eivät muuta asumaan maaseudulle.

Tarkasteltaessa maaseutua sosiaalisena representaationa tulee muistaa, että representaatiot ovat luonteeltaan dynaamisia ja muutoksen alaisia (kts. esim. Sakki & Menard 2014, 68). Näin ollen myös maaseutu saa erilaisia merkityksiä eri aikoina ja eri kulttuureissa (Rantamäki-Lahtinen ym. 2013, 9).

Vaikka maaseutua on tarkasteltu sosiaalisten representaatioiden teorian kautta (kts. esim.

Hyyryläinen & Ryynänen 2018), oman tutkielmani kaltaista, ryhmäkeskusteluihin pohjaavaa maaseutututkimusta ei ole aikaisemmin tehty. Tilastollisella maaseutututkimuksella on merkittävä rooli maaseutupolitiikan lähtökohtana, mutta tarvitaan myös tietoa siitä, millaisena maaseutu piirtyy ihmisten mielissä (emt., 25–26, 36). Lisäksi näen arvokkaaksi tutkimukseni lähtökohdan, jossa keskitytään tarkastelemaan nuorten näkemyksiä maaseudusta. Mikäli maaseutupolitiikan toiveena on, että maaseudun ammattien vetovoima lisääntyisi nuorten keskuudessa (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 2014, 50), tulisi mielestäni kuulla, millaisena nuoret kokevat maaseudun potentiaalisena asuinpaikkanaan.

Omassa tutkimuksessani lähtökohtanani on, että maaseutu on käsitteenä moniulotteinen: toisaalta maaseutua voidaan määrittää fyysisenä alueena tiettyjen piirteiden, kuten asukastiheyden tai maiseman mukaan. Toisaalta näen maaseudun sosiaalisena representaationa, joka muotoutuu julkisen keskustelun, ihmisten vuorovaikutuksen ja yksilön sisäisen dialogin pohjalta (Moscovici 2000, 27;

Sakki 2010, 39–40). Koska maaseudun representaatio muovautuu eri puhujien ja ryhmien välillä (Halfacree 2006, 53; Rosenqvist 2004, 41), kuvaa tutkimukseni vain yhtä mahdollisuutta maaseudun

sosiaalisesta representaatiosta. Seuraavassa luvussa lähdenkin tarkastelemaan teoreettisia lähestymistapoja, jotka ohjaavat tutkielmaani eteenpäin.

2.2. Sosiaaliset representaatiot

Sosiaalisten representaatioiden teoria on alkujaan Serge Mocovicin kehittämä teoriasuuntaus, jonka hän esitteli ensimmäisen kerran väitöskirjassan La Psychanalyse, son image, son public (1961).

Väitöskirjassa Moscovici tarkastelee psykoanalyysin leviämistä ranskalaiseen yhteiskuntaan.

Teoriasuuntauksen innoituksena toimi ensinnäkin Moscovicin mielenkiinto kysymykseen, miten tieteellinen tieto muotoutuu osaksi arkikieltä ja –ajattelua. Teoriaperinteessä arkitieto määritetään sellaiseksi tiedoksi, jonka yksilöt omaksuvat osana yhteisönsä sosialisaatioprosessia, eivätkä näin ollen tarvitse esimerkiksi koulutusta tiedon saavuttamiseksi. Toisaalta Moscovici halusi kritisoida näkemystä, jossa arkitieto nähtiin vulgaarina ja tieteellistä tietoa vähempiarvoisena.

Teoriasuuntauksessa sosiaalinen tieto edustaa sosiaalipsykologian sisintä olemusta, jonka alaisuuteen muut tieteenalan tutkimuksen kohteena olevat ilmiöt – kuten muistin ja asenteiden tutkimus – asettuvat. Näin ollen Moscovici korostaa arkitiedon keskeisyyttä sosiaalipsykologian tutkimukselle.

(Moscovici & Marková 2000, 226–228; Moscovici 2001, 10–11.)

Erotuksena arkitiedosta sosiaaliset representaatiot syntyvät sellaisten käsitteiden ympärille, jotka jollain tavalla askarruttavat tai kummeksuttavat ihmisiä, pyrkien luomaan merkityksiä näille (Moscovici 2000, 37). Tämän vuoksi kaikki uudet objektit, kuten arkipäiväiset käyttöesineet, eivät muotoudu sosiaaliseksi representaatioksi, vaikka ristiriitoja herättävät ilmiöt (kuten tuulivoimalat) muodostuvatkin (Marková 2003 143–144). Sosiaalinen representaatio luo objektin uudelleen (re- present) kokijalleen tämän mielessä tai ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa (Moscovici 2001, 24).

Representaatio sisältää tietoa kohteestaan: esimerkiksi siitä, millaisia arvoja, merkityssisältöjä ja käyttäytymissääntöjä objektiin kuuluu, sekä millaisia yhteyksiä objektilla on toisiin representaatioihin. Representaation sisältämä tieto mahdollistaa paitsi viestinnän, myös kanssakäymisen toisten ihmisten kanssa. Ryhmän jäsenten jakaessa käsityksen representaation merkityksistä he kykenevät kommunikoimaan siitä ja siihen liittyen. (Lage 2014, 54.) Toisaalta representaatioiden toiminnallinen puoli mahdollistaa yksilöiden yhteistoiminnan, sillä representaatioiden avulla jokainen yksilö voi toimia tilanteissa soveliaalla tavalla. Representaatiot tarjoavat siis tietoa siitä, miten objekti tulee havaita, sekä miten siihen tulee reagoida. Havaintoon

yhdistyvät kulttuurissa jaetut merkitysrakenteet ja uskomukset, reagointiin puolestaan toimintatavat, joita ylläpidetään arkielämässä. (Moscovici 2000, 23–25, 70–71.)

Sosiaaliset representaatiot ovat luonteeltaan sosiaalisia, sillä ne syntyvät yksilöiden ja ryhmien vuorovaikutuksessa (Moscovici 2001, 28). Tämän lisäksi myös jo olemassa olevat representaatiot liittyvät tähän vuorovaikutuskokonaisuuteen, jolloin representaatiot ovat vuorovaikutteisia myös keskenään, hakien merkitystä suhteessa toisiinsa (Marková 2000, 430). Näin esimerkiksi maaseudun ja kaupungin sosiaaliset representaatiot nivoutuvat toisiinsa. Sosiaaliset representaatiot ovat luonteeltaan dynaamisia ja jatkuvan muutosprosessin alaisia (Sakki & Menard 2014, 68).

Representaatiot ja kommunikaatio muodostavat yhteen kietoutuneen suhteen, jossa toista ei ole ilman toista: sosiaalinen vuorovaikutus mahdollistuu representaatioiden kautta, mutta toisaalta representaatioiden syntyminen edellyttää vuorovaikutusta (Marková 2003). Representaatiot ovat siis sekä sisältö että prosessi: kohde, josta keskustellaan, sekä kohde, joka muodostuu keskustelun kautta.

Samanaikaisesti representaatioita voidaan tarkastella käsitteellisesti, mutta täydellisen objektiivisuuden edellyttämä representaatioista ”vapautuminen” ei ole mahdollista, sillä olemme aina ryhmä(/ie)mme jäseniä. (Moscovici 2000, 23–27, 274; Moscovici 2001, 12; Sakki 2010, 40.)

Sosiaaliset representaatiot sitoutuvat osaksi kulttuuria ja historiallista jatkumoa saaden näin erilaisia merkityksiä eri ajoissa ja paikoissa (Moscovici 2000, 76). Tämän vuoksi sosiaalisissa representaatioissa voidaan havaita eroja ryhmien välillä, ja toisaalta ryhmän sisällä ajan kuluessa.

Tämänkin representaatioiden ja kulttuurin muodostaman suhteen Moscovici (2001, 19) näkee yhteen kietoutuneena: sosiaalisilla representaatioilla on toisaalta valtaa muuttaa kulttuurissa vallitsevia näkemyksiä, mutta yhtäläisesti kulttuurin muuttuessa myös representaatiot voivat joutua muutoksen alaisiksi. Tähän ominaisuuteen sitoutuu representaatioiden merkitys vallan näkökulmasta.

Representaatiot ovat jatkuvan neuvottelun alaisia sekä ryhmien sisällä, että ryhmien välillä, ja niiden saavuttama valta-asema toisaalta hyödyttää toisia ryhmiä, ja samaan aikaan heikentää toisen ryhmän asemaa (Sakki, Menard & Pirttilä-Backman 2017, 124). Maaseudun sosiaalisen representaation sisältö voi vaikuttaa esimerkiksi siihen, miten haluttavana asuinpaikkana maaseutualueet nähdään.

Tämä voi puolestaan heijastua esimerkiksi kiinteistömarkkinoihin, asettaen tietyillä asuinalueilla asuvat henkilöt taloudellisesti parempaan asemaan kuin toiset. Lisäksi representaatioita puheessa ilmentävät stereotypiat voivat luoda ihmisryhmistä joko positiivisia tai negatiivisia mielikuvia asettaen ryhmät näin eriarvoiseen asemaan (Törrönen 2010a, 281).

Vaikka sosiaaliset representaatiot ovat nimensäkin mukaisesti sidoksissa sosiaaliseen kanssakäymiseen ja sosiaalisiin yhteisöihin, painottaa teoria myös yksilöiden toimijuutta

representaatioiden muodostumisen taustalla. Representaatioiden nähdään yhdistävän yksilöllistä ja sosiaalista maailmaa, sillä niiden sisältöön ja merkityksiin vaikuttavat paitsi sosiaalinen kanssakäyminen, myös yksilöiden omat ajatukset, kokemushistoria sekä arvomaailma (Sakki 2010, 39–40). Representaatioiden sisällöstä voidaan siis käydä keskustelua paitsi yksilöiden tai ryhmien välillä, myös yksilön sisällä (Moscovici 2000, 30). Vaikka yksilö tarkasteleekin maailmaa toisaalta ryhmäjäsenyydestään käsin, herättävät representaatiot tunnereaktioita, muistoja ja mielikuvia myös tämän sisällä, näiden vaikuttaessa representaatioiden saamiin merkityksiin yksilöiden ajatuksissa (Breakwell 2001, 271). Representaatioiden saamat tunnelataukset vaikuttavat puolestaan siihen, millaisia sisältöjä niiden osaksi omaksutaan: jos siis objekti herättää kokijassaan negatiivisia tunteita, muodostuu yksilön omaavan representaation sisältö tätä negatiivista tunnetta tukevaksi (Lage 2014, 62).

Mocovicin (2000, 37) näkemyksen mukaan sosiaalisten representaatioiden ensisijainen tehtävä on muuttaa entuudestaan tuntemattomia asioita tunnetuiksi, mikä tapahtuu ankkuroinnin ja objektivoinnin kautta. Käytän tässä esimerkkinä uuden käsitteen, kuten ilmastonmuutoksen vakiintumista arkikieleen. Prosessi etenee seuraavasti: ensimmäiseksi uusi objekti käsitteellistetään jo olemassa olevan tiedon valossa (Sakki & Menard 2014, 69). Näin uusi, itselle vieras ja häiritsevä ilmiö ankkuroidaan osaksi entuudestaan tuttua merkitysjärjestelmää (Moscovici 2000 42–43).

Esimerkiksi ilmastonmuutosta selittävä kasvihuoneilmiö pyrkii selventämään fyysis-kemiallista prosessia arkipäiväisemmällä kuvauksella lämpenevistä kasvihuoneista. Perimillään ankkuroinnissa on kyseessä uuden asian nimeämisestä, minkä seurauksena tuntemattomasta tulee tunnettua (Sakki 2010, 50). Objektivoinnissa tämä uusi idea tiivistetään osaksi todellisuutta (Moscovici 2000, 49).

Objektivoinnin seurauksena uusi käsite saa figuratiivisen muodon, mielikuvan, joka representoi käsitteen ihmisten mielissä esimerkiksi symbolin tai metaforan kautta (Sakki & Menard 2014, 75).

Esimerkkinä käyttämämme ilmastonmuutos voidaan objektivoida kuvilla nälkäisistä jääkarhuista tai lumettomista talvista.

Ankkurointi- ja objektivointiprosessit tapahtuvat sekä yksilöiden mielissä, että ryhmien sisällä ja välillä osana julkista keskustelua. Esimerkiksi medialla on merkittävä rooli siinä, millaiseksi representaatiot muodostuvat julkisessa keskustelussa (Lage 2014, 56; Sakki ym. 2017, 124–125).

Lisäksi on huomattavaa, että myös joillakin yksittäisillä ihmisillä voi olla toisia suurempi valta-asema siihen, millaiseksi hegemonisen aseman saavuttava representaatio muodostuu: tämän kaltaisia henkilöitä voivat olla esimerkiksi poliitikot, taiteilijat, tieteen tekijät sekä sosiaalisen median vaikuttajat (Moscovici 2000, 49). Moscovici (2000, 49) nostaa esiin, että erityisesti objektivointiprosessissa määrittyvällä representaation visuaalisella muodolla on suuri vaikutus

kuulijoihin. Esimerkkimme ilmastonmuutoksen saamilla mielikuvilla on merkitystä siihen, kuinka vakavasti uhkaan suhtaudutaan: nähdäänkö tulevaisuudessa siis lämpimämpiä kesiä vai pimeämpiä talvia. Myös ankkurointiprosessissa on mahdollisuus vallan käyttöön: esimerkiksi ankkuroitaessa uusia ihmisiä kuuluvaksi tiettyyn ryhmään, luodaan tälle samalla oletus soveliaasta käyttäytymisestä tai oletuksia tämän ominaisuuksista (Moscovici 2000, 43). Esimerkiksi mielikuvat, joita maaseudulla asuvista ylläpidetään yhteiskunnassa vaikuttavat siihen, millaisia oletuksia maaseudulta kotoisin oleviin henkilöihin asetetaan.

Ankkuroitumisen ja objektivoitumisen seurauksena sosiaaliset representaatiot naturalisoituvat, eli juurtuvat osaksi sosiaalista todellisuutta. Naturalisoituneet representaatiot eivät ole enää vieraita, vaan toimivat välineinä jokapäiväiselle keskustelulle. Niitä käytetään esimerkiksi uusien ideoiden määrittelyssä ja niiden luokituksessa, sekä välineenä ryhmäjakojen muodostamiseen identiteettien pohjana. Vaikka naturalisoitunut representaatio onkin saavuttanut suhteellisen pysyvän aseman, eivät ne silti ole muuttumattomia, joskin muutos voi olla hidasta. (Sakki & Menard 2014, 77–78.) Oman tutkimukseni lähtökohtana on, että maaseutu on naturalisoitunut sosiaalinen representaatio, jota käytetään toisaalta maailman ymmärtämiseen sekä erilaisten luokitusten pohjana. Representaation kuvaamiseen käytän toisaalta sosiaalisten representaatioiden strukturaalista näkökulmaa, että kantateemojen käsitettä, joita käsittelen myöhemmin tässä luvussa.

Sosiaalisten representaatioiden strukturaalinen tutkimusperinne painottaa, että representaatioilla on paitsi sisältö, myös rakenne. Representaation sisältämä informaatio ja siihen liitetyt uskomukset, mielipiteet ja asenteet organisoituvat suhteessa toisiinsa hierakkisesti. Tutkimusperinteessä pyritään tunnistamaan representaation ydin ja sen periferia sekä näiden väliin sijoittuvat diffusionaaliset elementit. Ytimellä nähdään olevan kaksi tehtävää: toisaalta se kokoaa yhteen niitä elementtejä, jotka ovat keskeisiä representaation kannalta. Pyrkimyksenä on siis tunnistaa ne ominaisuudet, jotka määrittävät representaatiota ylitse muiden. Ydin edustaakin usein jotain sellaista ominaisuutta, joka symboloi koko representaatiota. Toisaalta ydin suhteuttaa representaation suhteessa toisiin representaatioihin. Ytimen nähdään edustavan representaation muuttumattomuutta, sillä ytimen muuttuessa koko representaation merkityskokonaisuus asettuu muutoksen alaiseksi. Periferia edustaa puolestaan representaation dynaamisuutta ja kontekstisidonnaisuutta yhdistäen representaation kulloisenkin todellisuuden merkitysjärjestelmään. Voidaan siis ajatella, että ydin on ominaisuus, joka on jaettu laajasti eri ryhmien välillä ja tämä mahdollistaa myös eri ryhmien välisen vuorovaikutuksen.

Periferia puolestaan ilmentää niitä ominaisuuksia, joita sisäryhmässä representaatiolle annetaan, esimerkiksi siihen liitettyjä arvoja ja toimintatapoja. (Abric 2001, 42–46; Sakki 2010, 58–59.) Esimerkiksi maaseutu muodostaa käsitteen, joka on toisaalta yhteiskunnallisesti jaettu: kaikki

ymmärtävät mistä puhutaan, kun puhutaan maaseudusta. Tämä edustaa maaseudun representaation ydintä. Kuitenkin tutkimukseni lähtökohtana on, että eri ryhmissä maaseutu saa erilaisia merkityksiä ja arvoja, joiden eroavaisuudet edustavat representaation periferiaa. Vaikka strukturaalista näkökulmaa on kritisoitu siitä, että se poissulkee representaatioiden vuorovaikutuksellista luonnetta, kykenee se kuitenkin tarjoamaan tietoa representaation pysyvyydestä ja kontekstuaalisuudesta (Sakki 2016, 447).

Kantateemojen (themata) käsite on Moscovicin 1990-luvun alkupuolella kehittämä näkökulma sosiaalisten representaatioiden tarkasteluun. Kantateemojen avulla pyritään tarkentamaan sosiaalisten representaatioiden teorian näkemyksiä kommunikaation ja kognition yhteydestä. (Sakki 2010, 58, 61.) Moscovici itse määrittää kantateeman sosiaalisten representaatioiden arkkityypiksi, alkuperäiseksi ajatukseksi, jonka pohjalta representaatiot muodostuvat. Kantateemat ovat luonteeltaan itsestään selvänä pidettyjä ja kyseenalaistamattomia muodostaen sosiaalisen representaation syvän rakenteen. (Moscovici & Vignaux 2000, 179.)

Moscovicin (Moscovici & Vignaux 2000, 183) mukaan kantateemat (esimerkiksi terveys/sairaus tai luonnollinen/epäluonnollinen) kuvaavat objektien keskeisimpiä ominaisuuksia ja selittävät toiminnan tarkoitusperäisyyttä. Käsitteet sekä erilaiset puheen muodot, kuten metaforat, esimerkit ja sanonnat antavat kantateemoille ilmaisun. Näiden pohjalta muodostetaan käyttäytymissääntöjä ja

”arkijärkeä” (common sense), jotka tarjoavat toimintamalleja ja oletuksia ryhmän toimintatavoista.

Erilaiset kielelliset ilmaukset ja toimintaan liitetyt määreet muodostavat lopulta sosiaaliset representaatiot. (Emt., 176–183.) Näiden lisäksi visuaalisilla kuvilla ja äänillä on merkityksensä representaatioiden muodostumisessa, kuten Martikainen (2020) ja Sakki (2010) väitöskirjoissaan korostavat.

Koska kantateemat ovat ryhmissä laajasti jaettuja näkemyksiä eikä niitä useinkaan kyseenalaisteta, on niillä myös normatiivista valtaa (Moscovici 2001, 31; Sakki 2010, 61). Kantateemoja pidetään arjessa itsestään selvinä, kunnes ne syystä taikka toisesta kyseenalaistetaan esimerkiksi tilanteissa, joissa joku käyttäytyy kantateeman oletusten vastaisesti (Marková, Linell, Grossen & Orvig 2007, 170–172). Kantateemat voivat luoda eri konteksteissa erilaisia uskomuksia (Moscovici 2001, 31).

Esimerkiksi ”luonnollisuus” saa erilaisia määreitä puhuttaessa ravinnosta, terveydenhuollosta tai kosmetiikasta. Tyypillistä niille on, että ne esiintyvät vastinpareittain, joissa toinen nähdään toivotumpana kuin toinen – kuten puhdas/likainen (Sakki 2010, 61). Omassa tutkimuksessani pyrin tunnistamaan maaseudun sosiaalisen representaation taustalla vaikuttavia kantateemoja luokitusten analyysin avulla. Luokitusten analyysissa pyritään tarkastelemaan keskusteluissa esiintyviä

erontekoja ”meidän” ja ”muiden” välille sekä vastaajien asemoitumista suhteessa näihin kategorialuokkiin (Törrönen & Maunu 2004). Näen näiden kategorialuokkien toimivan yhtenä mahdollisuutena kantateemojen tunnistamiseen.

Loppuun nostan vielä esille Törrösen (2010a) esittämän näkökulman sosiaalisista representaatioista todellisuuden ilmentäjinä. Sosiaaliset representaatiot eivät pelkästään kuvaa todellisuutta, vaan ovat myös osanaan rakentamassa sitä. Representaatioiden sosiaalisen alkuperän vuoksi ne saavat eri ryhmissä hieman erilaisia painotuksia, jolloin sosiaalisten representaatioiden merkitys määrittyy aina kulloisenkin kontekstin mukaan. Toisaalta, samaa ilmiötä voidaan myös representoida monella eri tavalla. Empiirisessä tutkimuksessa sosiaalisten representaatioiden voidaan nähdä ilmentävän erilaisia asioita tutkimusasetelmasta riippuen. Aineistolähtöisessä tarkastelussa keskitytään tilanteessa muodostuviin identiteetteihin ja vuorovaikutuksen ilmentämiin sosiaalisiin suhteisiin.

Kulttuurinäkökulma näkee representaation viittaavan myös ”tässä ja nyt” tilanteen ulkopuolisiin prosesseihin, jolloin kiinnostuksen kohteeksi nousee, miten representaatiot ylläpitävät, täsmentävät ja muuntavat kulttuurissa vallitsevia diskursseja ja käytäntöjä. Yhteiskunnallisessa näkökulmassa paneudutaan puolestaan representaatioiden paljastamiin yhteiskunnallisiin prosesseihin. (Törrönen 2010a, 277–284.) Myös Duveenin ja Lloydin (1990) kehittämät ontogeneesin, sosiogeneesin ja mikrogeneesin käsitteet pyrkivät huomioimaan sosiaalisten representaatioiden saamia erilaisia merkityksiä yksilöiden, yhteisöjen ja näiden vuorovaikutuksen tasolla. Oma tutkielmani sivuuttaa näitä kolmea näkökulmaa (aineistolähtöisyys, kulttuurinäkökulma ja yhteiskunnallinen näkökulma), mutta painottaa näistä voimakkaimmin kulttuurinäkökulmaa.

Sosiaalisten representaatioiden teoria on saanut osakseen myös kritiikkiä, erityisesti brittiläisen tutkimuksen parissa (Voelklein & Howarth 2005, 431). Kritiikin taustalla ovat ennen kaikkea teorian monimuotoisuus ja sen vaikeaselkoisuus, joiden seurauksena osa kritiikistä on Voelklinen ja Howarthin (2005, 431) mukaan aiheutunut silkoista väärinymmärryksistä. Tämänkaltaista kritiikkiä edustaa esimerkiksi väite, jonka mukaan Moscovici ei tee tarpeeksi selkeää erotusta sosiaalisten representaatioiden teorian ja muiden sosiaalipsykologian peruskäsitteiden, kuten asenteiden, välille (emt. 447, Sakki 2010, 76–77). Teoriassa on väärinymmärryksistä huolimatta haasteita sen laajuuden, monipuolisuuden ja joidenkin keskeisten käsitteiden määrittelyjen suhteen (Voelklein & Howarth 2005, 431). Teoriaa on kritisoitu joissain konteksteissa liian kognitiiviseksi ja individualistiseksi, toisaalla liikaa sosiaalisia prosesseja painottavaksi (emt., 438–441). Myös se, kuinka universaaleina sosiaalisia representaatioita voidaan pitää, on herättänyt kritiikkiä (Sakki 2010, 82). Kritiikistä huolimatta teoria on innostanut tutkijoita ympäri maailman läpi sen lähes 60 vuotisen historian (Moscovici &Marková 2000, 224).