Jenni Jusslin
”ME PIDÄMME HUOLTA SIITÄ, ETTÄ TE PÄÄSETTE ÄÄNEEN” – toimittajan vallan representaatiot Ylen puheenjohtajatenteissä vaalikaudella 2019
Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto
Kulttuurintutkimus, erikoistumisalana mediakulttuuri ja viestintä
Syyskuu 2020
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta Osasto
Humanistinen osasto Tekijä
Jenni Jusslin Työn nimi
”ME PIDÄMME HUOLTA SIITÄ, ETTÄ TE PÄÄSETTE ÄÄNEEN” – toimittajan vallan representaatiot Ylen puheenjohtajatenteissä 2019
Pääaine
Työn laji Päivämäärä Sivumäärä Kulttuurintutkimus, mediakult-
tuuri ja viestintä Pro gradu -tut-
kielma X 7.9.2020 71
Sivuainetutkielma Kandidaatin tut- kielma
Aineopintojen tut- kielma
Tiivistelmä
Tutkimus käsittelee toimittajan vallan representaatioita Yleisradion kahdessa puheenjohtajien vaalitentissä keväällä 2019. Tutkimuksen tarkoituksena on lähiluvun, representaation ja päiväjärjestysteorian keinoin tar- kastella toimituksellisen vallankäytön representaatioita aineistossa sekä analysoida representaatioita päiväjär- jestysteorian kolmella tasolla. Päiväjärjestysteorian kolme tasoa ovat perustason agendan asettamisen malli, attribuuttiagendan asettamisen malli sekä verkoston agendan asettamisen malli. Tutkimuksen aineisto koostuu kahden vaalitentin avainkohtauksista. Tutkimusaihe on relevantti, koska media ei ole objektiivinen toimija, vaan merkittävä yhteiskunnallisen vallan käyttäjä. Jotta toimituksellista valtaa olisi mahdollista analysoida, sitä täytyy tehdä näkyväksi.
Tutkimuksen tuloksena aineistosta havaittiin kolme toimittajan vallan representaatiota: puhujavallan repre- sentaatio, menetetty valta -representaatio sekä poliittisen vallan representaatio. Vallankäyttöä on toimittajan toiminnassa mutta myös toimimattomuudessa. Omalla toiminnallaan toimittajat määrittävät keskustelun raa- mit, mutta myös rakentavat suhteita teemojen ja ihmisten välillä, luovat vastakkainasettelu- ja altavastaaja- asetelmaa. Havaitut vallan representaatiot linkittyvät päiväjärjestysteorian kolmeen tasoon. Puhujavallan rep- resentaatio ei liity aiheiden valitsemiseen ja kuvailemiseen, mutta määrittää agendan asettamisen voimak- kuutta. Menetetty valta -representaatiolla ei näytä olevan suoraa agendaa asettavaa vaikutusta, vaan mahdol- listaa haastateltaville itselleen agendan määrittämisen. Erityisesti poliittisen vallan representaatiolla on vahva linkki siihen, miten media asettaa yleisön agendaa.
Avainsanat – Keywords
Representaatio, päiväjärjestysteoria, valta, media, televisio, lähiluku, avainkohtaukset, Yleisradio, vaalitentit
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Faculty
Philosophical faculty School
School of Humanities Author
Jenni Jusslin Title
”ME PIDÄMME HUOLTA SIITÄ, ETTÄ TE PÄÄSETTE ÄÄNEEN” – toimittajan vallan representaatiot Ylen puheenjohtajatenteissä 2019
Main subject
Level Date Number of pages Cultural studies, media culture
and communications Pro gradu -tut-
kielma X 7.9.2020 71
Sivuainetutkielma Kandidaatin tut- kielma
Aineopintojen tut- kielma
Abstract
This study is on journalistic representations of power. The study uses close reading, representations and agenda setting theory to examine representations of power within the data. The data consists of key scenes from two election debates broadcast within the National Broadcasting company YLE in Finland in spring 2019. The study topic is relevant, since the media is not an objective actor, but controls significant societal power. To be able to analyze power used by journalists, that power should be made visible.
As results, the data presented three representations of power: representation of speaker power, the representa- tion of lost power, and the representation of political power. The wielding of power manifests itself within the actions of a journalist, but also outside those actions. With their own actions, journalists define how an elec- tion debate flows, but also build relations between people and themes, create contradiction and underdogs.
The observed representations of power can be linked to the three levels of agenda setting theory. The repre- sentation of speaker power doesn’t relate to topic selection and description, but defined the strength, how agenda is set. The representation of lost power doesn’t seem to have a direct effect on agenda-setting, but al- lows the interviewee to set the agenda. Especially the representation of political power has a strong link to how the media sets the audience’s agenda.
Keywords
Representation, agenda setting theory, power, media, television, close reading, key scenes, National Broad- casting company Yle, election debates
SISÄLLYSLUETTELO
1 JOHDANTO ... 1
1.1 Tutkimuksen asetelma ja tutkimuskysymykset ... 3
2 MEDIAN VALTA JA YHTEISKUNNALLINEN ROOLI ... 5
2.1 Valta ja julkisuus mediayhteiskunnassa ... 5
2.2 Media toimii julkisesti ja toteuttaa julkisuutta ... 8
2.3 Media on valtavoima ... 10
2.4 Televisio on journalistin julkisen vallan tila ... 12
2.5 Representaatiot ja kulttuuriset tekstit ... 16
2.6 Media asettaa yleisön agendaa: käsittelyssä päiväjärjestysteoria ... 18
3 MENETELMÄT JA AINEISTO ... 23
3.1 Lähiluku ... 23
3.2 Tutkimuskohde ja aineisto ... 24
3.3 Tutkimusaineiston koostaminen ... 28
3.4 Tutkimusetiikka ja oma positio tutkijana ... 29
4 ANALYYSI ... 31
4.1 Vallan representaatiot puheenjohtajatenttien avainkohtauksissa ... 32
4.2 Puhujavallan representaatio ... 32
4.3 Menetetty valta -representaatio ... 42
4.4 Poliittisen vallan representaatio ... 47
4.5 Toimittajan vallan representaatiot ja päiväjärjestysteorian kolme tasoa ... 54
4.6 Perustason agendan asettamisen malli ... 55
4.7 Attribuuttiagendan asettamisen malli ... 57
4.8 Verkoston agendan asettamisen taso ... 59
5 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 62
LÄHTEET ... 67
1
1 JOHDANTO
Medialla on rooli – yhteiskunnallisena toimijana, sananvapauden toteuttajana, ajankohtaista- pahtumien raportoijana, todellisuutta muokkaavana ja todellisuutta myös vääristävänä toimi- jana.
Yksi median tärkeimmistä tehtävistä on toimia vallan vahtikoirana sekä toisaalta suodatti- mena suuren yleisön eli kansalaisten ja vallankäyttäjien eli poliitikkojen, suuryritysten johta- jien ja muiden valtaapitävien välillä. Suomalainen media on perinteisesti suhtautunut tehtä- väänsä vakavasti. Journalistin ohjeiden mukaan suomalainen journalisti on vastuussa lukijoil- leen, kuulijoilleen ja katselijoilleen, joilla on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapah- tuu (JSN 2011). Journalistin ohjeet myös toteavat, että journalisti ei saa käyttää asemaansa väärin (JSN 2011). Median toimintaa, roolia ja merkitystä on erityisen relevanttia tarkastella nykypäivän suomalaisessa mediailmastossa, jossa niin sanottu perinteinen journalistien hal- lussa oleva uutis- ja ajankohtaismedia kilpailee yleisön huomiosta subjektiivisten mediatoimi- joiden: bloggaajien, populistien, trollien ja valemedioiden, kuten Magneettimedia, kanssa.
Suomen mediatalojen toimintaa leimaavat toistuvat yt-ilmoitukset ja toimitukselliset resurssit on vedetty kotimaassa ohuelle.
Mediat Suomessa taistelevat keskenään, mutta myös populistisen lähteiden kesken lukijoista kilpaillaan niin voimallisesti ja niin paljon perinteisestä journalistisesta hyvästä tavasta poike- ten, että esimerkiksi mediakritiikki on noussut esille aivan uudella tavalla. Facebookin yhtei- sösivu Klikinsäästäjä paljastaa niin kutsutut uutiset klikkiotsikoiden takaa. Vuoden 2017 Esi- lukija-uutiskirje kritisoi anonyymisti perinteisen laatumedian juttuja ja antoi lukijoille suosi- tuksia mitä juttua lukea ja mihin ei tarvitse käyttää aikaa. Myös Ylen Noin viikon studio - viihdeohjelma ja sitä edeltänyt Noin viikon uutiset -ohjelma kritisoi median toimintaa ran- kalla kädellä viikoittain. Joonas Nordman Show on nostanut viikon uutistapahtumat prime- timeen keväällä 2020.
Samalla maailmanpolitiikkaa leimaavat keskustelut siitä, kuinka erilaisten arvojen ja aatteiden puhemiehet valjastavat median omiin tarkoituksiinsa, viimeisimpänä esimerkkinä Yhdysval- tojen uuden presidentin Donald Trumpin toiminta. BBC:n toimittaja Amol Rajan analysoi,
2
että Trump on päässyt suoraan käsiksi äänestäjiinsä sosiaalisen median toiminnallaan, radio- puheillaan ja suosimalla äärioikeistolaisia verkkosivuja, ja tehnyt näin journalisteista merki- tyksettömiä puuhastelijoita. (BBC 2017). Työni lähtökohtana on tehdä näkyväksi itseään ylei- sesti objektiivisena pitävän journalistien ammattikunnan toimintaa sekä asemaa julkisessa keskustelussa tarkastelemalla median ja journalismin valta-asemaa yhteiskunnassa vaalitent- tien asiayhteydessä. Asiaa on kiinnostava tutkia, sillä Suomessa elää vahva ajatus siitä, että toimittajat ovat objektiivisuuden ja tiedonvälityksen puolestapuhujia, vailla agendaa, teke- mässä maailmasta ja sen tapahtumista näkyviä kansalaisille. Objektiivisuus, neutraalius ja kansalaisten asialla oleminen sekä haastateltavaan kohdistuvan dominoivan vallankäytön raja on hiuksenhieno. On vaikea erottaa milloin toimittaja esittää oivaltavan, kriittisen kysymyk- sen tai milloin hän käyttää valtaansa julmasti haastateltavaa kohtaan. Herää kysymyksiä siitä, toimivatko toimittajat todella journalististen ihanteiden mukaisesti, vai olisiko heidän toimin- nassaan tarkastelemisen varaa. Kun erilaisia räikeitä esimerkkejä on ilmestynyt mediakentälle niin herää kysymys, missä määrin perinteiset luotettavat mediatoimijat ovat luotettavia ja ob- jektiivisia.
Analyysissani tarkastelen journalistisen vallan representaatioita television suorissa lähetyk- sissä. Tutkimuskohteeni on yksi yhteiskunnallisen keskustelun ja vallankäytön pääareenoista:
television vaalitentti vaalikeväänä 2019, jossa toimittajien tentattavana ovat suomalaisten suurten puolueiden puheenjohtajat. Asiaa on kiinnostava tarkastella, sillä journalistit toimivat journalistin ohjeiden alaisuudessa, jotka pitkälti määrittelevät toiminnan tapaa. Vaalitentit ovat kuitenkin poikkeuksellisen jännitteinen journalistinen sisältö, jossa toimittajien tarkoi- tuksenakin on tentata eli haastatella tiukkasävyisesti yhdeksää ihmistä kerrallaan. Journalistin ohjeiden kuvaamat tavoitteet herättävät kysymyksiä suhteessa vaalikeskusteluun, kuten mitä on journalistisen aseman käyttö tai miten journalisti voi toimia väärin. Yksi tapa käsitellä tätä on tehdä näkyväksi journalistisen vallankäytön keinoja, niin sanallisia kuin sanattomiakin.
Tulen tekemään näkyväksi journalistisen vallankäytön representaatioita television suorassa lähetyksessä ja tarkastelen representaatioita suhteessa päiväjärjestysteoriaan.
On hyvä ymmärtää, että mediaa tutkitaan ainakin mediakulttuurin, mediatutkimuksen, jouk- koviestintätutkimuksen kuin viestinnänkin tutkimuksen näkökulmasta. Yhteiskuntatieteet, valtio-oppi ja poliittinen tutkimus sivuavat mediaa myös, kuten psykologia ja markkinointi- kin. Relevantit taustateoriat alalla ovat monitieteisiä, vain painotukset vaihtuvat tutkimuspe- rinteen mukaan. Työni keskeinen käsite on media, jota tarkastelen eri taustateorioiden valossa
3
käsitellen muun muassa median roolia ja valtaa yhteiskunnassa historian, nykypäivän ja me- dian merkityksen kannalta.
1.1 Tutkimuksen asetelma ja tutkimuskysymykset
Tarkastelen työssäni representaatioita vallasta yhteiskunnallisen vaalikeskustelun osana. Olen rajannut vallankäytön toimijaksi median edustajan eli toimittajan. Analyysin avulla tutkin eri- tyisesti sitä, miten toimittajan valta ilmenee eli representoituu lähdeaineistossani. Erittelen analyysiani päiväjärjestysteoriaan nojaten. Asetelmani on mediakriittinen.
Kulttuurintutkimuksen näkökulmasta pieninkin ilmiö on kiinnostava tutkimuskohde, jos se osoittaa jotain kulttuurista itsestään. Lather (2004) argumentoi, että tiede itsessään on paradig- mamuutoksessa. Kulttuuriset arvot ovat muuttuneet valistuksen ajasta ja maailma itsessään on merkitty vallan ja varallisuuden epätasa-arvolla (Lather 2004, 206). Tutkimuksessani tarkaste- len vallan epätasa-arvon ilmenemistä vallan representaatioiden kautta, median edustajan eli toimittajan toiminnassa. Siinä missä neutraali tutkimusasetelma voisi tarkastella vaalitenttejä esimerkiksi puheaikoja vertaillen ja sen pohjalta havaiten, pureudun analyysissani syvem- mälle ja lähestymiseni on jo valmiiksi kriittinen äänessä olevia toimittajia kohtaan.
Latherin mukaan tutkijat voivat omaksua kriittisiä tutkimussuunnitelmia, joita leimaa muun muassa interaktiivisten ja dialogisten tutkimustyökalujen käyttö, ja tätä kautta he voivat liittää merkitystä laajempiin sosiaalisen vallan, kontrollin ja historian rakenteisiin. Hänen mukaansa kriittinen lähestymistapa painottaa avointa teorianrakennusta, jossa huomioidaan ihmisten ko- kemukset. Vaikkakin Latherin tausta on sukupuolitutkimuksessa, hänen ajatuksensa koskien kriittistä tutkimusta ja post-positivismia eivät ole rajattuina vain sukupuolen, seksuaalisuuden, rodun ja etnisyyden tarkasteluun, ja niitä voi hyödyntää myös muissa asiayhteyksissä. Työni jatkaa tätä perinnettä.
Käsitän opinnäytteessäni representaatiot konstruktivisesti. Tällöin kysyn kuten Seppänen (2005, sivu 95), että millaisen todellisuuden analyysini kohde, mediaesitys eli vaalikeskustelu tuottaa ja millaisilla keinoilla. Ammennan tutkimuskysymykseeni Seppäsen pohdintaa ja tut- kimuskysymykseni onkin:
4
Miten toimittajan vallankäyttö representoituu Ylen vuoden 2019 puheenjohtajatenttien avain- kohtauksissa?
Tutkimukseni alakysymys on:
Miten vallan representaatiot suhteutuvat päiväjärjestysteorian kolmeen tasoon?
5
2 MEDIAN VALTA JA YHTEISKUNNALLINEN ROOLI
Valta itsessään on hyvän ja pahan tuolla puolen. (Seppänen & Väliverronen, 2012, 127).
Näin voi todella olla, kun valtaa tarkastelee irrallisena, omana ulottuvuutenaan. Kun tarkastel- laan, millä tai kellä on valtaa, sitaatin sävy muuttuu merkittävästi. Media voi käyttää valtaa esimerkiksi tuomalla tiettyjä aiheita yhteiskunnallisen keskustelun piiriin. Tällaisella vallan- käytöllä voi olla merkittäviä seurannaisvaikutuksia. Esimerkiksi vuonna 2018 media nosti jul- kiseen keskusteluun vanhusten kaltoinkohtelun Esperi Care Oy:n vanhainkodeissa. Tämä johti yrityksen toimitusjohtajan eroon (kts. esim Helsingin Sanomat 2019, Iltalehti 2019). Ai- heiden valitsemisen lisäksi vallankäyttöä voidaan havaita siinä, miten asiat mediassa kuva- taan. Tapa, jolla aiheista kerrotaan voi olla merkitsevää paitsi viestin välityksen kannalta, myös laajemmin yhteiskunnan tasolla. Seppäsen (2005, 218) mukaan mediaesitykset voivat yhtä lailla tarjota mahdollisuuksia demokraattiseen päätöksentekoon kuin tarjota aineksia jopa propagandalle. Käsittelen valtaa, sen käyttäjiä ja median suhdetta valtaan erilaisten valtakäsi- tyksien, päiväjärjestysteorian ja journalistin näkökulmasta.
2.1 Valta ja julkisuus mediayhteiskunnassa
Media on yhteiskuntaa ja yhteiskunta mediaa. Median valta ei rajaannu vain median alueelle, vaan ennemminkin on hyödyllistä tarkastella, miten valta toimii koko yhteiskunnassa, jossa media on ihmisten arjessa merkittävä osa (Seppänen & Väliverronen 2012, 171.) Oma mie- lenkiintoni asettuu nimenomaan median valtaan. Koska media on yhteiskuntaa ja yhteiskunta mediaa, täytyy tehdä näkyväksi median monia ulottuvuuksia, niiden suhteita julkisuuteen sekä julkisuuden ja median suhdetta valtaan. Kun tutkimuskohteena on media tai median edustaja, on alue varsin laaja. Suomen kielessä sana media viittaa yksittäiseen välineeseen eli mediaan, mutta sitä käytetään myös, kun puhutaan joukkoviestinnän kokonaisuudesta (Niemi- nen & Pantti 2004, 15).
Mediaa tarkastellaan myös käytön näkökulmasta eli mihin ihmiset käyttävät mediaa. Medialle nähdään kolme eri funktiota (Nieminen & Pantti 2004): media tuottaa informaatiota sisältöjen välityksellä, fantasioita viihteen välityksellä, ja lisäksi media on tärkeä yhteisöllisyyden koke-
6
misen paikka. Näitä funktioita kutsutaan median informatiiviseksi, sosiaaliseksi ja viihteel- liseksi funktioksi. Kolmijakoa täydennetään orientoivalla funktiolla, jolla viitataan median taustoittavaan, syventävään ja selittävään rooliin – media on yhteiskunnan asioiden ja tapahtu- mien tulkki. (Nieminen ja Pantti 2004, 12–15.)
Media julkaisualustana tarjoaa julkista tilaa ja mahdollisuuksia välittää informaatiota erilai- sille ihmisille. Median kautta on mahdollista saavuttaa yhdellä sisällöllä – lehtiartikkelilla, nettijutulla, uutisklipillä, radiolähetyksellä – valtava määrä ihmisiä, jotka eivät muuten välttä- mättä olisi ollenkaan tekemisissä keskenään. Suomessa etenkin Yleisradio tuottaa massoittain informaatiota ja viihdesisältöä, joka on vapaasti kaikkien suomalaisten käytettävissä. Osa me- diasta on erilaisten maksumuurien tai tilauksien takana. Maksullinen media on kuitenkin saa- vuttanut jo sen verran laajan lukija- tai tilaajakunnan ja vahvan aseman, että nekin voidaan nähdä julkisina lähteinä.
Vaikka nykymediasta sanotaan, että yleisöt ovat segmentoituneet ja fragmentoituneet oman mielenkiintonsa, taustansa ja kulutustottumustensa osalta, median vaikutus on nähdäkseni ny- kypäivänä juuri tuo: yhdellä mediassa esitetyllä viestillä tavoittaa valtavan määrän yleisöä eli lukijoita, katsojia ja kuulijoita. Vaikka viestin vaikutusta katsojassa tai viestin vastaanotta- jassa ei etukäteen voi varmasti tietää, mahdollisuus erilaisten ihmisten tavoittamiseksi sekä viestien ja informaation levittämiseksi nopeasti ja luotettavan oloisesti tekee mediasta houkut- televan toimintaympäristön niin ammatistaan ylpeille journalisteille, lahjoitusvaroja etsiville kolmannen sektorin toimijoille kuin liiketoimintaansa kehittäville yrityksillekin. Mediasta on sanottu, että se on millä tahansa mittarilla vaikutusvaltaisin viestintämuoto missä vain yhteis- kunnassa – sillä mitattuna, kuinka paljon ihmisiä sen kautta voi tavoittaa ja vaikuttaa kuin myös sillä mitattuna, millaisia symbolisia interaktioita se voi luoda (Lin 2014, 591).
Jo median varhaisessa toimintavaiheessa medialla on nähty myös vastuu: medialla oli demo- kratiassa lukuisia merkittäviä tehtäviä täytettäväksi, kuten täsmällinen raportointi (Ward 2014, 11). Kaikella kansalla ei ole pääsyä tiedon tai kaikkien yhteiskunnan tapahtumien ää- reen, siksi median tehtävänä on jo alusta alkaen nähty noiden tapahtumien raportointi. Tämä ei kuitenkaan tarkoittanut riippumattomuutta eikä puolueettomuutta, objektiivista asioista ker- tomista. Medialla on nähty olevan tärkeä tehtävä siinä, että se esittäisi edustavan kuvan yh- teiskunnan eri ryhmistä, avustaisi yhteiskunnan tavoitteiden ja arvojen kertomisessa ja kirkas- tamisessa ja tarjoaisi täydellisen pääsyn päivän tietoihin (Ward 2014, 11).
7
Mediakriitikkojen mukaan massamedian perustehtävä on tehdä toisen käden maailmasta luon- nollinen ja näkymätön siihen osallistuville. Tämä on tulkittu mm. siten, että media värittää to- dellisuutta, antaen sille luonnollisuuden tunnetta, jotta “luonnollisuus ja historia menevät se- kaisin joka käänteessä” (Smythe 1994, 285). Kun keskustellaan valtamediasta esimerkiksi Suomen osalta, harvemmin nostetaan esille, että journalistinen prosessi sisältää aina todelli- suuden värittämistä. Todellisuutta ei ole mahdollista kuvata sellaisenaan, sillä median tila ei yksinkertaisesti anna myöden tuoda esille kaikkien aiheiden kaikkia eri näkökulmia. Kyse ei kuitenkaan ole vain tilanpuutteesta, vaan myös median asemasta taloudellisena toimijana. Me- dian merkitys on (Smythe 1994, 285) “operoida itseään niin kannattavasti vahvistaakseen kil- pailemattoman kunnioituksen omaa taloudellista merkitystään kohtaan (laajemmassa kulttuu- risessa ja sosiaalisessa) systeemissä”. Suoremmin sanottuna: media tarvitsee sisältöjä, voidak- seen niiden sivussa kerätä varoja omaa toimintaansa varten esimerkiksi mainosten avulla.
Massamedialla voidaan kriittisen näkemyksen mukaan nähdä neljä päätavoitetta. Massame- dian tavoitteena on luoda yleisö, josta 1) tulee kuluttajia mediassa mainostetuille tuotteille sa- malla kun 2) yleisö osallistuu kulutuskäytöntöihin, jotka taipuvat vallalla olevan omistusindi- vidualismiin, jota kapitalistinen poliittinen systeemi tukee 3) samalla kun yleisö taipuu val- lalla olevaan yleiseen mielipiteeseen, joka tukee valtion strategista politiikkaa. Median neljäs tärkeä tavoite on tehdä kaikkensa sen eteen, että kuluttajat yleisön jäseninä uskoisivat, etteivät he ole kulutushyödykkeitä. (Denzin 2017, 79.)
Symboliset interaktionistit näkevät median yksinomaan talousintressien välineenä. Interak- tionistien tulkinnan mukaan massamedia, missä vain muodossa, on olemassa pääasiallisesti taloudellisia, ei sosiaalisia tarkoituksia varten. Informaatioteknologiat muuttavat ihmiset hyö- dykkeiden kuluttajiksi. Interaktionistien mukaan 2000-luvun yhteiskuntien informaatiotekno- logiat pakkaavat ja myyvät ihmisten kokemuksia, muuttaen ne hyödykkeeksi, jolla on viih- dearvoa. Ihmiset opetetaan tämän kokemuksen kuluttajiksi. Heitä opetetaan myös, kuinka ku- lutetaan muita hyödykkeitä, joita mainostetaan massamedian toimesta ja massamedian sisällä (Denzin 2017, 79).
Hahmotan itse median sekä julkisuuden areenana että kohtaamispaikkana julkiselle keskuste- lulle. Median toimijoilla esimerkiksi uutisten parissa on velvoite koota päivän tapahtumia yleisölle. Tuo virta on kuitenkin aina värittynyttä jostain näkökulmasta, eikä objektiivista tai
8
puolueetonta journalismia ole olemassa. Ajatukseni ei ole mitenkään uusi tai oma, jo 1970- luvulla todettiin, että esimerkiksi uutisten ja ajankohtaisohjelmien objektiivisuus on myytti (Connel 1980, 129). Ammennan interaktionistien ajatusmaailman alkujuurilta, missä tunnis- tan, että median toimijat haluavat välittää toiminnallaan myös viihdearvoa. Näin median kulu- tus voi jatkua ja media voi mainos- ja muilla tuloilla kerätä varoja esimerkiksi journalistien palkanmaksua varten. Vaikka tunnistan, että mediatalot ovat taloudellisia toimijoita, en näe, että media olisi olemassa vain taloudellista hyötyä varten. Media elää talousmaailmassa, ku- ten yhteiskuntakin, mutta medialla on myös rooli talouden ulkopuolella tiedonvälittäjä, yh- teiskunnan tapahtumien raportoijana sekä päivän agendan määrittäjänä
2.2 Media toimii julkisesti ja toteuttaa julkisuutta
Julkisuutta voidaan tarkastella liberalistisesta näkökulmasta, jolloin julkisuus nähdään mark- kinapaikkana; alueena, jossa tuottaja tai myyjä kohtaa ostajan tai asiakkaan. Tällaisessa julki- suudessa kaikki on tasavertaista, ja julkisuudessa esiintyvien asioiden arvo määräytyy niiden kysynnän mukaan. Mitä enemmän kysyntää, sitä arvokkaampi asia on. (Nieminen & Pantti 2004, 33.) Media itsessään on kanava tai areena, joka tarjoaa paikan julkisen, yhteiskunnalli- sen keskustelun käymiseen.
Julkisen ja yksityisen erottelu on tärkeää. Julkisen ja yksityisen erottelu ei koske pelkästään mediaa, vaan on yksi länsimaisen ajattelun kulmakivistä. Julkisen ja yksityisen suhdetta on eroteltu kahteen vastakohtaan: julkinen- salainen sekä yhteinen-yksilöllinen. Julkinen viittaa julkistamiseen (tai julkaisemiseen) esimerkiksi mediassa. Toisaalta julkisuus viittaa myös yh- teiseen toimintaan. Esimerkkeinä tällaisesta ovat muun muassa julkiset asiakirjat, joiden vas- takohtana ovat salaiset asiakirjat. Yksityinen ja julkinen voidaan ymmärtää myös periaatteina, jotka kuvaavat toimintaa – yksityinen on sitä, mitä ihmiset tekevät henkilökohtaisesti, julki- nen yhteistä ja kollektiivista toimintaa, esimerkiksi politiikkaa. (Seppänen & Väliverronen 2012, 49.)
Julkisuus ei ole pelkästään yksityisen elämän vastakohta, vaan siihen voidaan viitata myös paikkana. Yhteiskuntafilosofi Jürgen Habermas esittelee ajatusta julkisuudesta yhteiskunnan tasavertaisen keskustelun areenana. Moderni demokratia vaatii Habermasin mukaan avointa poliittista julkisuutta, joka toimii neljällä periaatteella. Julkisuuden pitää olla avointa kaikille
9
kansalaisille, julkisessa keskustelussa kaikki ovat tasavertaisia, kaikki aiheet kuuluvat julki- seen keskusteluun ja julkisen keskustelun tuloksena syntyvä yleinen mielipide sitoo päätök- sentekijöitä. (Nieminen & Pantti 2004, 34.)
Habermas tarkastelee julkisuutta sekä avoimena tilana että periaatteena. Avoimessa tilassa käydään keskustelua, muodostetaan mielipiteitä ja tehdään päätöksiä yhteisistä asioista. Peri- aatteella Habermas tarkoittaa, että yhteiskunnan päätöksenteon tulee olla avointa ja keskuste- levaa. Julkisuus muodostaa perustan myös yhteiskunnan poliittiselle organisoitumiselle. (Sep- pänen & Väliverronen 2012, 72.)
Habermas tuo klassisessa teoriassaan esille, että julkisuus kehittyi kansalaisyhteiskunnan ja julkisen vallan piirejä toisiinsa välittäväksi rakenteeksi (Pietilä 2005, 66). Julkisuus siis toimii paikkana, jossa kansalaiset ja valta käyvät keskustelua keskenään ja toteuttavat demokratiaa.
Julkisuuden kehä on verkosto, jossa viestitään tietoa ja näkökulmia. Julkisen kehän proses- sissa viestinnän uomia (eng. streams) käsitellään niin, että ne muodostavat lopulta julkisen mielipiteen. Julkinen kehä syntyy viestintäteoissa, joihin tarvitaan luonnollista kieltä ymmär- rettävyyden mahdollistamiseksi. Vuorovaikutus on keskeinen osa elämismaailman toimintaa.
Median ohjaavan voiman avulla erilaiset yhteiskunnan järjestelmät ja toiminnot pääsevät yh- teiskuntaan mukaan. Kieli on keskeinen: kielen avulla tuodaan vuorovaikutus yksityisistä ja julkisista kehistä ja muokataan ymmärrystä muotoon, jossa se voi kulkea yhteiskunnan läpi.
(Habermas 1996, 354-360.)
Habermasia tulkiten, media on sekä viestintäväline, kanava, että osa julkisuuden prosessia.
Erilaisia viestinnän uomia käsitellään mediassa niin, että syntyy yleisiä mielipiteitä. Media on ohjaava voima yhteiskunnan järjestelmien ja toimintojen mukaan pääsemiseksi yhteiskuntaan.
Habermasin ajatukset julkisuuden, median ja yhteiskunnan yhteen nivoutumisesta korostavat median painoarvoa yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa, ja siten myös yksittäisten toimit- tajien toiminnan merkitystä. Tämä vahvistaa työni perusoletusta eli median edustajan toimin- nan tarkastelua kriittisesti.
Habermasin julkisuuskäsityksen yhdeksi ongelmaksi on esitetty sitä, että se pohjautuu tiuk- kaan rajaukseen yksityisen ja julkisen erosta, kun tosiasiassa asioiden paikka määritellään aina tilannekohtaisesti (Seppänen ja Väliverronen 2012, 74). Julkisuus nykypäivänä voidaan
10
nähdä lähes synonyymina medialle: siinä, missä yhteiskunnan asiat aiemmin kuulutettiin to- reilla kaikelle kansalle, kerrotaan mediassa nykyisin niin yritysten yhtiökokouksista, erilai- sista tiedoksi saatettavista kunnallisista ja valtakunnallisista asioista kuin takaisinvedettävistä, kuluttajalle riskejä sisältävistä tuotteista. Näin ollen voitaisiin vetää karkea johtopäätös, että media on yhtä kuin julkisuus, ja asia on julkinen vasta, kun se on julkistettu mediassa.
2.3 Media on valtavoima
Valta ei ole lähtökohtaisesti paha asia, vaan pikemminkin välttämätön osa yhteisöllistä elä- mää, vuorovaikutusta ja koko yhteiskunnan toimintaa. Vallan käyttö ja sen rakenteet voivat alistaa, mutta valta itsessään on neutraali. Etenkin mediaa analysoidessa on tärkeä pitää mie- lessä neutraali analyyttinen ote, koska median vallan ajatellaan usein olevan pahaa valtaa (Seppänen ja Väliverronen 2015).
Filosofi Michel Foucault’n ajatukset ovat pohjana lukuisissa valtateoreettisissa analyyseissa.
Seppänen kirjoittaa (2005) Foucault’n klassikkositaatin:
"Valta ei ole instituutio, valta ei ole rakenne, se ei ole kyky, joka joillekuille on an- nettu, vaan se on nimi, joka annetaan tietyssä yhteiskunnassa vallitsevalle monimut- kaiselle strategiselle tilanteelle. (Seppänen 2005, 253)
Seppäsen mukaan luonteva tulkinta Foucault’lle on, että valtaa voi ja sitä pitääkin joskus ana- lysoida siten, että se kuuluu jollekin ja sitä voi todella tässä mielessä "hankkia ja jakaa". Valta hajaantuu lukuisiin eri pisteisiin ja tulee näkyviin toimijoiden välisessä vuorovaikutuksessa, eikä valta ole jonkin hallussa oleva ominaisuus (Seppänen 2005, 255). Hahmotan opinnäyt- teessäni vallan vahvasti Michel Foucalt’n näkemyksen mukaan, jossa ei ole pysyvää vastak- kainasettelua hallitsijoiden ja hallittujen välillä – valta ei toimi ainoastaan yhteen suuntaan ja yhdellä tavalla. Vaikka tutkin toimittajan vallankäytön representaatioita, voi valta olla myös poissa toimittajan käsistä.
Valta kietoutuu suhteisiin, joiden mukaan yhteiskunta jäsentyy (Valtonen 2004, 225). Pohdin työssäni millä keinoilla vallankäyttö tulee näkyväksi rajatussa ympäristössä, vaalitentissä.
Tehdessäni näkyväksi toimittajan vallan representaatioita, teen näkyväksi myös suhteita eri ihmisten ja aiheiden välillä, joita toimittajan vallankäyttö on luonut.
11
Vallankäytön näkökulmasta media on jännitteinen toimija. Esimerkiksi hegemoniateorian mu- kaan valtaeliitillä yhteiskunnassa on pääsy mediaan omien näkemyksensä ja tahtonsa läpitun- kemiseksi (engl. impose), ja nämä näkökulmat ja tahdot taipuvat (engl. conform) valtaeliitin toivomiin poliittisiin ja taloudellisiin agendoihin. Tämä voi tarkoittaa sitä, että mediatoimijat voivat korostaa valtaeliitin toivomaa näkökulmaa vähätelläkseen median avoimen viestin- täfoorumin tehtävää ja keskivertokansalaisen tasavertaisia mahdollisuuksia viestiä niin kan- sallisessa kuin kansainvälisessäkin perspektiivissä. (Lin 2014, 601.)
Valtonen (2004, 220) tekee kiinnostavan havainnon journalistisesta diskurssista suhteessa val- taan ja vallankäyttöön: tiedotusvälineet eivät ole vallan linnakkeita tai vallan juoksupoikia, vaan enemmän voimavara vallan strategioille. Tämä on oleellinen havainto niin median kuin vallankin luonteesta. Media on keskeinen yhteiskunnallinen vallankäyttäjä eikä objektiivinen vallan vahtikoira, joksi se yrittää profiloitua.
Media ei ole neutraali tiedonvälittäjä, jonka kautta ihmiset oppivat asioita ja saavat informaa- tiota. Ennemmin, media on merkittävä valtavoima ihmisten ja yhteiskunnan elämässä. Tätä on todennut jo kulttuurintutkimuksen uranuurtaja Stuart Hallin tutkimusryhmä, jonka näkemyk- set toivat uuden lähestymistavan mediatutkimukseen. Siinä missä aiempi mediatutkimus oli keskittynyt median rooliin massamedian sekä suoraan vaikutuksen näkökulmasta, Hall ja ryh- mänsä lähestyi mediaa ideologisen näkökulman kautta. Hallin mukaan media on merkittävä kulttuurinen ja ideologinen voima, jolla on dominantti asema suhteessa siihen, miten sosiaali- set suhteet ja poliittiset ongelmat määritetään, sekä siihen, miten tuotetaan ja siirretään val- taideologioita yleisöön (Hall 1980, 104). Tulkiten voisi siis todeta, että media ei ole neutraali tai objektiivinen, vaan sillä on valtaa suhteessa ihmisiin ja heidän ajatuksiinsa. Tämä näkemys mediasta leimaa tutkimukseni perusjännitettä, jossa näen median vallankäyttäjänä ja teen tätä näkyväksi analysoimalla vallankäytön representaatioita vaalitenteissä.
Hallin kanssa samankaltaista ajatusta ovat todenneet myös Kellner ja Durham (2006), joiden mukaan median voi nähdä roolimallien, sukupuoli-identiteetin, normien, arvojen sekä sopivan ja sopimattoman käytöksen määrittäjänä, joka positioi yleisöä käyttäytymään eri tavoilla. Hal- lin sekä Kellnerin ja Durhamin ajatukset eroavat yhdessä ydinosassa toisistaan. Hallin ajatus sisältää näkemyksen siitä, kuinka medialla on dominantti asema valtaideologioiden siirtämi- sessä yleisöön. Kellnerin ja Durhamin ajattelussa myös yleisölle annetaan valtaa –yleisö on
12
aktiivinen ja luova sekä kykeneväinen luomaan merkityksiä ja identiteettejä kulttuurinsa ai- neksista (Kellner & Durham 2006, xxiii).
Näen median valtavoimana, vallankäyttäjänä ja aktiivisena yhteiskunnallisena toimijana. Tu- len tarkastelemaan median vallan representoitumista suorissa uutishaastatteluissa, siitä näkö- kulmasta, että toimittaja käyttää valtaa.
2.4 Televisio on journalistin julkisen vallan tila
Suomalaisten luottamus valtakunnallisiin uutismedioihin on korkealla tasolla. Toisaalta ylei- sön luottamus median riippumattomuuteen ja kykyyn valvoa vallankäyttöä on vähäisempää kuin ennen. Myös arviot siitä, millaista roolia media ja journalismi yhteiskunnallisesti pitävät ja miten ne suoriutuvat, ovat tulleet kriittisemmiksi. Suomalaisten arviot siitä miten media edistää suomalaista kulttuuria ja yhteenkuuluvuutta, ovat heikentyneet. Myös luottamus sekä median riippumattomuuteen että sen kykyyn valvoa vallankäyttöä on vähäisempää kuin en- nen. (Matikainen et al, 2020, 2.) Kun yleisö on huolissaan sekä median riippumattomuudesta että sen kyvystä valvoa vallankäyttöä, on perusteltua tarkastella toimittajan toimintaa yhdessä suosituimmista viestintävälineistä: televisiossa.
Ajankohtaisohjelmissa toimittajan kysymykset sisältävät agendoja, vastakkainasetteluja sekä tarkoituksellista ja tarkoituksetonta johdattelua. Toimittajan omat reaktiot ja jatkokysymykset rakentavat haastatteluun jännitettä, toisaalta myös yleisön kannalta mielenkiintoa. Journalistin tehtävä on viedä haastatteluja eteenpäin ja pitää haastateltava aiheessa kiinni eli niin sanotusti palauttaa ruotuun, jos haastateltava lähtee rönsyämään aiheesta. On vaikeaa tehdä eroa, mil- loin kyse on tavallisesta journalistisesta toiminnasta ja milloin vallankäytöstä. Vallankäyttöä tarvitaan, jotta haastattelu kulkisi eteenpäin, mutta vain tilannekohtaisesti voidaan määritellä tuon vallankäytön mahdollista hyväksikäyttävää luonnetta.
Toimittajan ja haastateltavan välinen valtasuhde on monimutkainen. Siinä missä haastateltava tietää, että toimittaja määrittelee, millaista kuvaa julkisuuteen piirtyy, vastaavasti toimittaja tietää, että haastateltavalla on mahdollisuus päättää mitä hän sanoo. Sekä toimittajan että haastateltavan roolit ovat osa jaettua vallan rakennetta, jonka ansiosta haastattelu ylipäätään on mahdollinen. (Seppänen & Väliverronen 2012, 174.)
13
Median puhehenkilöt, kuten uutisankkurit, hyödyntävät erilaisia tekniikoita luodakseen neut- raalia mielikuvaa. Media tyypillisesti luo illuusion neutraalista toiminnasta esimerkiksi käyt- tämällä yksilön kolmatta persoonaa kerronnan muotona uutisissa. Tämä kerrontatapa auttaa hävittämään informaation alkuperän, ja vahvistaa niin sanottua totuus-efektiä (engl. truth ef- fect) luomalla vaikutelmaa täydellisestä objektiivisuudesta ja faktoihin nojaamisesta kerron- nassa. Muun muassa muodollinen pukeutuminen ja pöydän takaa raportointi luovat autoritaa- rista kuvaa ja luovat etäisyyttä asiantuntijaviestin välittäjän ja vastaanottajan, yleisön välillä.
(Martin 2014, 63.)
Journalistin rooli itsessään on ristiriitainen. Tyypillisesti toimittajat nähdään yleisön silmissä objektiivisina reporttereina. Totta sinällään on, että esimerkiksi televisiouutisissa kerrotut asiat pohjautuvat siihen, mitä on tapahtunut yhteiskunnassa, maailmassa ja Suomessa. Yhtä lailla totta on myös fakta journalistisen valinnan rajaavuudesta: journalistinen päätös siitä mitä kerrotaan, on aina valinta jättää jotain muuta kertomatta. Verrattain pieni ryhmä ihmisiä, journalistit, käyttävät päivittäin merkittävää valtaa siinä, millaisista asioista heidän yleisönsä saa tietoa ja mistä näkökulmasta. Journalistista työtä ohjaavat monenlaiset päätöksentekome- kanismit, joista se, että jotain on tapahtunut, on vain yksi valintakriteeri siihen, että kerro- taanko asiasta yleisölle. Muita vastaavia voivat olla asian yleinen kiinnostavuus (mikä nostaa kysymyksen siitä, että kiinnostava kenen kannalta), asian yhteiskunnallinen merkittävyys (mikä nostaa kysymyksen siitä, kenen kannalta) ja myös ajatus siitä, kiinnostaako sisältö riit- tävän suurta määrää katsojia.
Tarkastelen televisiossa suorana lähetyksenä lähetettyä vaalikeskustelua. Numeroilla tarkas- teltuna television kautta tavoittaa yleisö hyvin. Televisiolähetykset tavoittavat keskimäärin joka toisen suomalaisen (Finnpanel 2018). Suomen suosituimpia uutis- ja ajankohtaislähetyk- siä ovat erilaiset suorat lähetykset eli lähetykset, jotka lähetetään televisiosta ulos samalla, kun ne tapahtuvat studiossa. Päivittäin Ylen puoli yhdeksän uutisten keskitavoittavuus on kes- kimäärin noin 677 000 suomalaista (Finnpanel 2019a). Myös ajankohtaisohjelmat, kuten vaa- litentit, keräävät runsaasti katsojia. Ylen toinen eduskuntavaalien puheenjohtajatentti nimel- tään ”Eduskuntavaalit 2019: Suuri vaalikeskustelu” oli huhtikuun 2019 toisiksi katsotuin oh- jelma, joka jäi keväällä 2019 katsojaluvuissa jälkeen ainoastaan vaalien tulosiltalähetykselle (Finnpanel 2019b).
14
Toimittajan rooli on keskeinen televisiolähetyksessä. Televisiokeskustelut ovat tyypillinen julkisen keskustelun muoto, jossa on keskustelun sääntöjä ja ympäröivän yhteiskunnan kes- kustelukulttuurin normeja. Myös televisiojournalismin käytännöt ja televisioteknologia vai- kuttavat keskusteluihin. Tyypillisesti televisiokeskustelut ovat institutionaalisia, niitä siis teh- dään yhden instituution eli television tarpeisiin. Usein näissä keskusteluissa esiintyy jonkin muun yhteiskunnallisen instituution edustajia keskustelemassa ja tuomassa edustamansa insti- tuution näkökulmaa keskustelussa esiin. Institutionaaliset keskustelut eivät ole tasa-arvoisia, vaan mediainstituution edustaja, toimittaja, säätelee keskustelun kulkua. Toimittaja on myös tällaisen institutionaalisen keskustelun asiantuntija, siinä missä haastatteluun tullut vieras on tilanteessa maallikko. Televisiokeskustelussa suhde toimittajan ja haastateltavan välillä on siis epäsymmetrinen, sillä tilanne on toimittajan hallitsema. Vaikka keskustelu käydään studiossa olevien osapuolten välillä, siinä on mukana myös äänetön kolmas osapuoli (yleisö), joka seu- raa keskustelua osallistumatta siihen. Toimittajan rooli on hyvin keskeinen kaikissa televisio- keskusteluissa. (Porkka 2018, 36–38.)
Oma analyysin kohteeni, vaalikeskustelu, on erityinen institutionaalinen keskustelu. Voidaan nähdä, että vaalikeskustelulla on merkittävämpää yhteiskunnallista painoarvoa kuin muilla te- levision ajankohtaislähetyksillä – edustettuna ovat kaikki merkittävät puolueet omine poliitti- sine linjoineen. Siinä missä ajankohtaisohjelmien sisällöt ovat yleensä väljemmin määritel- tyjä, vaalikeskustelun sisältöä ohjaa vahvasti toimituksellinen näkökulma – kysymykset käsit- televät sekä haastateltavien menneitä toimia että tulevia suunnitelmia sekä haastateltavien nä- kemyksiä vaalivuoden ajankohtaisiin teemoihin. Television suora lähetys on tutkimuskoh- teena selkeä, sillä toimittaja ohjaa tilannetta omalla puheellaan ja eleillään. Tilannetta ei lei- kata tai editoida, vaan se ajetaan yleisölle ulos pääasiassa sellaisena, kuin se tapahtuu – mah- dollisia teknisiä ongelmia lukuun ottamatta. Ainoat erityisvalinnat, joita toimittaja ei tilan- teessa tee, ovat käytetyt ja valittavat kuvakulmat sekä se, mihin kameraan tulee kulloinkin katsoa. Kuvakulmat ja kameraohjaus ovat ohjauksellista ja tuotannollista näkökulmaa, eivätkä kuulu analyysini kohteisiin. Tutkielmani analyysin kohteena on toimittajan puheenvuorojen lisäksi myös toimittajan toiminnan non-verbaalinen puoli ja miten se ilmentää valtaa.
Sosiaalisen median ulottuvuus on tuonut yleisön lähemmäksi television sisällöntuottajia. Jois- sain ajankohtaisohjelmissa sosiaalisessa mediassa esittämiä kysymyksiä tuodaan osaksi lähe- tystä. Teen kuitenkin omassa opinnäytteessäni tietoisen valinnan rajata yleisöulottuvuus ana-
15
lyysini ulkopuolelle keskittyen erityisesti toimittajan käyttämään valtaan. Mahdollisia journa- listin esittämiä yleisökysymyksiä tarkastelen opinnäytteessäni toimittajan tekeminä. Vaikka television sisällöt ovat tuotannon käsissä, se kerää aiheita ja käsittelytrapoja maailmasta ja ih- misistä (kts. tuotannon rakenteesta tarkemmin mm. Brown 2016). Televisio, televisiota ympä- röivä maailma ja television yleisö ovat olennainen osa toisiaan, ja ne vaikuttavat toisiinsa.
Vaikka oma analyysini keskittyykin toimittajan toimintaan ja siinä erityisesti vallan represen- taatioihin, teen tietoisia havaintoja toimittajan toimintaa ohjaavista tuotannollisista ja yhteis- kunnallisista ratkaisuista ja keinoista siinä määrin, miten ne ilmenevät toimittajan toimin- nassa.
Esseessään ”On television” Pierre Bourdieu kirjoittaa, että toimittajat ovat yhteiskunnalle merkittäviä, sillä heillä on monopoliasema informaatiota välittävien instrumenttien informaa- tion tuottamiseen ja jakamiseen. Näiden instrumenttien kautta journalistit kontrolloivat paitsi tavallisten kansalaisten, myös oppineiden, taiteilijoiden ja kirjailijoiden pääsyä niin kutsut- tuun julkiseen tilaan eli laajan levikin (engl. mass circulation) tilaan. Vaikka journalistit eivät tuota runsaasti kulttuurista sisältöä, journalistit käyttävät erityistä vallan muotoa: he hallitse- vat julkista ilmaisua. Journalistien voidaan nähdä kontrolloivan yksilöiden edellytyksiä tulla tunnistetuksi julkisina henkilöinä. (Bourdieu 2012, 329.)
Journalistit voivat määrittää koko yhteiskunnalle oman näkökulmansa, visionsa maailmasta, sekä oman konseptinsa yhteiskunnallisista ongelmista. Journalisteilla on pysyvä pääsy julki- seen näkyvyyteen, laajaan levikkiin ja massadiffuusioon – tilaan, johon yksikään kulttuurinen tuottaja ei päässyt ennen televisiota. Agendan asettamisessa televisiolla on merkittävä valta.
Uutisaiheesta tulee keskeinen vasta kun televisio tarttuu siihen, käsittelee sitä laajasti ja siten antaa sille myös poliittista merkitystä. (Bourdieu 2012, 330-332).
Televisio on nähdäkseni joukkoviestintäväline ja areena, jossa toimittaja pitää valtaa käsis- sään. Televisiolähetysten ainutlaatuinen ulottuvuus on yleisö, joka muodostaa esimerkiksi ajankohtaislähetyksessä televisioon kolmannen ulottuvuuden toimittajan ja haastateltavan li- säksi. Toimittaja ja haastateltava tekevät sisältöä yleisölle, kuitenkaan yleisön osallistumatta ohjelman sisältöön. En tutkimuksessani ota kantaa tähän television kolmanteen ulottuvuuteen, vaan keskityn erityisesti toimittajan tekniikkoihin asettaa agendaa. Ammennan tutkielmani asetelmassa Bourdieun ajatuksista. Miellän toimittajat kuten Bourdieu, yhteiskunnallisesti merkittävinä toimijoina, joilla on monopoliasema informaation jakamiseen, ja siksi haluan
16
tehdä näkyväksi representaatioita toimittajien vallankäytöstä. Näen televisiolla merkittävän vallan agendan asettamisessa, jossa media antaa uutisaiheelle myös poliittista merkitystä.
2.5 Representaatiot ja kulttuuriset tekstit
Tutkin työssäni vallan representaatioita. Representaatio on yhteinen nimittäjä, jonka avulla tehdään maailma sekä näkyväksi että käsitettäväksi. Tulkitsen representaation laajasti: repre- sentaatio ei ole sama kuin mikä jokin asia itsessään on, vaan pikemminkin mihin se viittaa ja mitä se merkitsee. Tämä representaation viittaava ja merkitsevä luonne tekee mahdolliseksi kuvata lähdeaineistoani ja muodostaa sieltä laajempia representaatioita. Stuart Hallin (1997, 37) esimerkki siitä, kuinka mekko ei ole mekko, vaan merkitsee juhlia, ja solmio taasen muo- dollisuutta, havainnollistavat erinomaisesti myös representaatiota työssäni. Ei asia itsessään, vaan se, mitä asia voi merkitä tai symboloida.
Representaation symbolinen arvo on keskeinen osa representaation käsitettä. Jatkaen Stuart Hallin mekkoesimerkkiä ja laajentaen sitä, mekko voi tilanteesta ja tulkinnasta riippuen repre- sentoida monia asioita: lapsen viattomuutta (esimerkiksi kastemekko), stereotypiaa maksulli- sesta naisesta (esimerkiksi tyköistuva ja avarakaula-aukkoinen mekko), afrikkalaista heimo- kulttuuria (miesten juhlavaate usein mekko) ja niin edelleen. Representaatiolla onkin aina jon- kinlainen kulttuurinen linkki. Eri asiayhteyksistä riippuen sama asia voi tarkoittaa jotain ihan muuta. Tyypillinen esimerkki tästä on nyökkääminen, joka aasialaisessa kulttuurissa tarkoit- taa kieltäytymistä, länsimaissa puolestaan myöntymistä. Representaatio antaa meille mahdol- lisuuden käsitellä myös abstrakeja käsitteitä eli sellaisia, joita ei voi aistia tai joita ei kenties ole olemassa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi rakkaus, enkelit, kuolema – tai valta, siinä kult- tuurisessa asiayhteydessä, missä niitä tutkitaan.
Yksi tyypillinen aineisto representaatiotutkimukselle on teksti. Teksti voidaan kulttuurintutki- muksessa nähdä kuitenkin muunakin kuin painettuna sanana, ja enemmänkin yläkäsitteenä erilaisille merkitsijöille. Tekstin konsepti sisältää kaikki merkinannon käytännöt: merkityksen luomisen kuvilla, äänillä, esineillä ja aktiviteeteilla kuten tanssilla ja urheilulla. Koska kuvat, äänet, objektit ja käytännöt ovat merkkijärjestelmistä, niihin voi viitata kulttuurisina teksteinä.
Barkerin mukaan kulttuurinen teksti on mikä vain kirjallinen, audiovisuaalinen tai muuten fyysisessä maailmassa ilmenevä lopputuote (Barker 2005, 10). Tutkimuskohteeni kulttuurinen
17
teksti on televisiolähetyksen tallenne, jota tutkin muistiinpanojen, havaintojen, tekstihuomioi- den ja aineistoirrotusten keinoin. Työssäni tämä kulttuurinen teksti on aineistoni, vaalilähe- tys, josta etsin vallan representaatioita. On tärkeää huomata, että kaikki tekstien lukijat eivät kuitenkaan välttämättä näe kulttuurisella tekstillä samoja merkityksiä.
Tekstit representaation muotona ovat polyseemisiä eli monimerkityksellisiä, mikä tarkoittaa, että teksteillä voidaan nähdä useita eri merkityksiä riippuen siitä, kuka kyseistä tekstiä lukee.
Merkitys syntyy tekstin ja lukijan vuorovaikutuksessa. Samasta lähdeaineistosta joku muu voisi löytää muita representaatioita tämän tutkimuskysymyksestä tai taustateorioista riippuen.
Myös itse ”kulutushetki” eli se, milloin kulttuurinen teksti koetaan, on tärkeä merkityksellis- tämisen hetki. Merkitystä luodaan merkityksellistämisen käytännöillä. Kulttuuria tutkitaan representaation merkityksellistämisen kautta. Representaatiot ovat sisäänkirjattuina ääniin, objekteihin, kuviin, kirjoihin, lehtiin ja televisio-ohjelmiin. Representaatiot tuotetaan, toteute- taan, käytetään ja ymmärretään tietyissä sosiaalisissa konstruktioissa. (Barker 2005, 7–10).
Stuart Hall kiteyttää representaation lyhyesti: Representaatio on merkityksen tuottamista kie- len kautta. Hän kuvaa, että kulttuurisessa merkityksen luomisessa on kaksi toisiinsa liittyvää representaation järjestelmää. Ensimmäinen antaa meille itsellemme kyvyn tuottaa merkityksiä maailmasta luoden linkkejä asioiden (ihmisten, objektien, tapahtumien, abstraktien ideoiden jne) sekä omien käsitteidemme, tai käsitteidemme kartan välillä. Toinen riippuu niin sanotun vuorovaikutuksen (engl. correspondence) rakentamisesta omien käsitteidemme sekä erilaiset merkkien välillä. Nuo merkit välittyvät käytetyn kielen kautta. Asioiden, konseptien ja merk- kien välinen suhde on keskeinen, kun luodaan merkityksiä. Prosessi, joka linkittää nämä kaikki kolme elementtiä yhteen, on Stuart Hallin mukaan representaatio. (Hall 1997, 16–19.)
Näin ollen, kun tutkin representaatioita, yhdistän merkin (toimittajan teko, sana tai vastaava), konseptin (valta) ja asian (ihmisen, objektin, tapahtuma tai vastaava) saavuttaakseni represen- taation.
Keskeistä on Seppäsen (2005) havainto representaatioiden toiminnallisuudesta. Joku tuottaa representaatiot, niitä käytetään ja kulutetaan – minä tutkijana tuotan representaatiot työtäni varten, josta niitä voi käyttää ja kuluttaa, tietyllä tavalla myös arvioida. Representaatio viittaa tuotantoon, käyttöön ja tulkinnalliseen prosessiin, jossa ihmisten mielikuvat, aistien välittämä
18
esinemaailma ja erilaiset kielet kohtaavat toisensa. Representaatio on nimi tulkinnalliselle prosessille. (Seppänen 2005, 84).
Representaatio voidaan nähdä myös esittämisen ja kuvaamisen lisäksi edustamisena – Leena- Maija Rossin sanoin ”jonkun tai jonkin toisen paikalla olemiseen” (Rossi 2010, 263). Näin ollen kun työssäni teen näkyväksi vallan representaatioita toimittajan toiminnassa, en etsi suo- ria osoituksia vaan laajempia kokonaisuuksia – miten valta, yksittäisistä teoista irrotettuna, näyttäytyy toimittajien toiminnassa. Näin ollen toimittajan käyttämä valta ja sen representaa- tiot eivät edusta juuri kyseisen toimittajan tekemää yksittäistä tekoa vaalitentin aikana, vaan sitä miten valta ilmenee vaalitentissä toimittajan toiminnassa laajassa kuvassa ja mitkä ha- vainnot tällaisia representaatioita tukevat.
Representoiminen voi tarkoittaa sitä, että jokin edustaa jotain muuta – näin ollen kielen merkki viittaisi johonkin itsensä ulkopuoliseen. Representaatio voi olla myös ilmiö, joka mah- dollistaa todellisuuden ymmärtämisen. Konstruktivisesti tarkasteltuna representaatiossa kysy- tään millaisin merkein ne tuottavat todellisuutta ja millainen tuo todellisuus on. Representoi- misessa voidaan tehdä myös näkyväksi jonkin näkymättömissä oleva. Kun siis teen analyysis- sani näkyväksi vallan representaatioita, olen syvällä konstruktivistisessa käsityksessä repre- sentaatioista. Löytämäni representaatiot rakentuvat omassa kulttuurisessa ympäristössäni, jossa kulutan kulttuurisen tekstin eli vaalitentin. Valta rakentuu toimittajan teoissa, ja toimit- tajan tekoja on erityisen runsaasti vaalitenteissä. Siksi etsin vaalitenteistä vallan representaati- oita. (Rossi 2010, 263–268.)
Representaatio on tietyllä tavalla haastava analysoitava. Tutkijalla voi olla selkeä aineisto, mutta hän ei kuitenkaan tarkastele todellisuutta, vaan representaatioita, jotka merkitsevät to- dellisuutta jollain tavalla – merkitsemisellä tässä yhteydessä kaksinainen tarkoitus merkitä / tarkoittaa sekä merkitä / osoittaa. Analysoidessani vallan representaatioita analysoin tavallaan jotain poissa olevaa tai pakenevaa. Vaalitenttiaineistossani ei voida nähdä valtaa. Mutta val- taan voidaan viitata sanojen lisäksi erilaisilla merkeillä, äänillä muoteilla, liikkeillä, ilmeillä, malleilla, vaatteilla, kuvilla ja niiden yhdistelmillä. (kts. representaatioista ja viittaamisesta mm. Törrönen 2010, 276.).
2.6 Media asettaa yleisön agendaa: käsittelyssä päiväjärjestysteoria
19
Tutkin suoria lähetyksiä saadakseni sellaista aineistoa, joka on mahdollisimman vapaa journa- listisesta tulkinnasta ennen kuin sitä lähetetään yleisölle. Tämä on tutkimusaiheeni kannalta relevanttia. Jos aineistonani olisivat nauhoitetut haastattelut tai esimerkiksi uutisten insertit, niitä on leikelty, haastateltavan sanomisia yhdistelty toisiinsa ja kokonaisuus journalistisesti tulkittu yleisöä varten. Suora lähetys on näin ollen puhtaampi tutkimuskohde journalistiselle vallankäytölle haastateltavia kohtaan. Media vaikuttaa yleisöön, ja näin ollen myös minuun tutkijana, jo sisällöllisillä valinnoillaan. Tätä vaikutusta on tutkittu tarkemmin päiväjärjestys- teorian (engl. agenda-setting theory) nimissä. Päiväjärjestysteorian kautta on mahdollista ha- vainnollistaa, kuinka merkittävä vaikutus medialla on siihen, mikä on sekä yhteiskunnan että median yleisön agendalla, toisin sanoen siihen, millaiset asiat ovat tärkeitä ja näin ollen saavat sekä yleisön että päättäjien huomion.
Dearing ja Rogers kuvaavat päiväjärjestysteorian prosessia jatkuvaksi kilpailuksi eri teemojen kannattajien välillä, jotta he saisivat median, yleisön ja päättäjien huomion. Agendan asetta- minen (agenda setting) tarjoaa heidän mukaansa selityksen sille, miksi tiettyä tietoa on julki- sesti saatavilla ja toisista asioista ei ollenkaan; miten julkinen mielipide muodostuu ja miksi tietyt teemat saavat päätöksentekijät liikkeelle ja toiset eivät. (Dearing & Rogers 1996, 2-4.)
Kuviossa 1 on agendan asettamisen prosessi Dearing & Rogersin (1996,5) mukaan. Kuvio ha- vainnollistaa erinomaisesti minkälainen kokonaisuus yleisön ja julkisen keskustelun agendan rakentamiseksi on käynnissä ja mikä rooli medialla on kaikkien yhteisen agendan rakentami- sessa. Kuvion sisältö on vapaasti suomennettu.
Kuvio 1. Pääkomponentit agendan asettamisen prosessissa. Median agenda, yleisön agenda ja päättäjien agenda. (Dearing & Rogers 1996, 5.)
20
Media, erityisesti uutismedia, tekee sisällöllisiä valintoja päivittäin. Yksi median merkittä- vimmistä päivittäisistä päätöksistä on aiheiden valinta: mitä yleisölle kerrotaan juuri tänään.
Usein pimentoon jäävä näkökulma tästä uutisprosessin alkuvaiheesta on myös valitsematta jättäminen – kaikki valinnat johtavat siihen, että jotain muuta jää valitsematta. Tämä on me- dian toiminnan perusjännite. Päiväjärjestysteorialla nähdään kolme perustasoa: perustason agendan asettamisen malli, attribuuttiagendan asettamisen malli ja verkoston agendan asetta- misen malli, kuviossa 2. Kuvio perustuu McCombs & Guon (2014, 251–268) artikkelissa esit- tämiin tasoihin ja termit on vapaasti suomennettu.
Kuvio 2. Päiväjärjestysteorian kolme tasoa. (McCombs & Guo 2014, 251–268)
Päiväjärjestysteorian ensimmäinen eli niin kutsuttu perustaso on median arkitoimintaa. Uutis- media voi päivittäin käsitellä vain muutamia, pääuutisaiheiksi valitsemiaan teemoja.
McCombs ja Guo (2014) toteavat, että tämä valinta ei ole uutismedialta välttämättä tarkoituk- sellinen teko yleisön mielipiteisiin vaikuttamiseksi, vaan ennemmin välitön seuraus tarpeesta keskittyä päivittäin muutamiin avainaiheisiin. Aiheen ympärillä kerätty empiirinen aineisto antaa McCombin ja Guon mukaan ymmärtää, että yleisö hyväksyy median laatiman agendan
21
omaksi päivän tärkeimpien asioiden agendakseen (McCombs & Guo 2014, 252). Median tie- dostamattomatkin valinnat siis vaikuttavat siihen, mitkä asiat ovat yleisön mielestä tärkeitä.
Ruotsin vuoden 2006 eduskuntavaaleista selvitettiin mikä on yleisön käsitys vaalien tärkeim- mästä ongelmasta (engl. most important problem, MIP) suhteessa poliittiseen uutisointiin, ja miten se vaikuttaa äänestäjien käsityksiin siitä, kuinka tärkeä jokin teema vaaleissa on (engl.
issue salience). Tutkijoiden mukaan poliittisten uutisten saama huomio vaikutti merkittävästi äänestäjien käsitykseen siitä, kuinka tärkeä jokin teema kokonaisuudessaan on. McCombsin ja Guon mukaan tämä tarkoittaa, että uutismedian agendaa määrittävä efekti yleisöön on näh- tävissä Ruotsin esimerkin osalta siinä, kuinka äänestäjät määrittävät jonkin teeman tärkeyttä vaaleissa. (McCombs & Guo 2014, 253).
Päiväjärjestysteorian toinen taso on attribuuttitaso. Kun jostain teemasta kerrotaan uutisissa, joitain näkökulmia korostetaan, joitain mainitaan harvemmin ja joitain näkökulmia ei lain- kaan. Teoreettinen asetelma tässä on, että median attribuuttiagenda vaikuttaa siihen, kuinka tärkeinä yleisö näkee eri aiheen attribuutteja. Tämä on osoitettu lukuisissa tutkimuksissa esi- merkiksi 1996 Espanjan vaalien yhteydessä sekä 2006 Israelin vaalien yhteydessä.
McCombsin ja Guon mukaan tämä tarkoittaa, että median agendaa asettavasta vaikutuksesta on vahvaa näyttöä kahdella tasolla: siinä, mitkä asiat suuri yleisö näkee päivän tärkeimpinä aiheina sekä siinä, kuinka se hahmottaa näiden aiheiden eri näkökulmia. (McCombs & Guo 2014, 254–256.)
Tämä kaikki vaikuttaa verrattain viattomalta ja yksinkertaisesti uutiskierron sivutuotteelta.
Tosiasioina täytyy tunnustaa, että media ei yksinkertaisesti voi kertoa maailman joka ikisestä asiasta kaikkine eri näkökulmineen. Tämä on niin sanotusti järkeenkäypää. Päiväjärjestysteo- rian mukaan kuitenkin medialla on merkittävä valta vaikuttaa yleisöön. Median tekemien va- lintojen seuraukset korostuvatkin mediakriitikon kannalta huolestuttavasti kun tarkastellaan päiväjärjestysteorian kolmatta tasoa.
McCombs ja Guo selittävät tämän seuraavasti:
”On teoretisoitu, että eri ohjektien ja niiden attribuuttien välinen suhde siirtyy uutismediasta yleisöön.” (McCombs & Guo 2014, 257).
22
McCombs ja Guo hypotetisoivat siis, että uutismedialla on kyky rakentaa kuva maailmasta ihmisten ajatuksiin. Tämä kuva maailmasta sisältää myös eri objektien, ihmisten ja teemojen välisiä suhteita, ei yksinomaan asioiden tilaa. Tätä mallia McCombs ja Guo kutsuvat nimellä verkoston agendan asettamisen malli (engl. network agenda setting model). Jos yksinkertais- tan, McCombs ja Guo hypotetisoivat, että asioiden väliset suhteet siirtyvät (engl. transfer) yleisölle sellaisenaan – yleisön asiaa tutkimatta, taustoittamatta tai juurikaan edes miettimättä asiaa. Yksinkertaistettuna tämä voi tarkoittaa sitä, että media päättää mitä mieltä yleisö on:
mikä on totta, mikä on tärkeää, mitä ja millä tavalla asioista ja maailmasta pitää ajatella. Päi- väjärjestysteorian kolmas vaihe on vielä vähän tutkittu (McCombs & Guo 2014, 257). Vies- tinnän kentällä päiväjärjestysteorian kolmas vaihe on verrattavissa perinteiseen viestintäkäsi- tykseen viestinnästä informaation siirtona: viestin lähettäjä lähettää tiedon, ja tuo tieto siirtyy sellaisenaan yleisön edustajan omaksi tiedoksi (kts. esim. Pietilä 2005, 36).
Tutkimukseni kannalta päiväjärjestysteoria tarjoaa kiinnostavan ulottuvuuden toimittajien val- lankäytön syvempään tarkasteluun. Media on merkittävä yhteiskunnallinen vallankäyttäjä, ja televisio on keskeinen median vallankäytön kanava. Median vallankäyttö voi ilmentyä yksit- täisten toimittajien toiminnassa. Median vallankäytön seurauksena voi muodostua suhteita siinä, mitkä aiheet yleisö näkee tärkeänä, mitkä näkökulmat näissä aiheissa ovat tärkeitä, sekä miten eri aiheet tai teemat liittyvät tai vaikuttavat toisiinsa. Representaatio on työkalu, jolla teen toimittajien vallankäyttöä näkyväksi. Päiväjärjestysteorian avulla ankkuroin nuo vallan- käytön representaatiot mediatutkimuksen piiriin ja selvitän, millaisia yhteyksiä havaitsemil- lani representaatioilla ja päiväjärjestysteorian kolmella tasolla voidaan nähdä.
23
3 MENETELMÄT JA AINEISTO
3.1 Lähiluku
Metodinani aineiston tarkasteluun käytän lähilukua. Lähiluku mielletään perinteisesti kirjalli- suudentutkimuksen käsittelytavaksi, mutta on varsin hyödynnetty myös kulttuurintutkimuk- sen puolella. Lähiluvulla viitataankin nykyisin lähes kaikkeen huolelliseen ja ymmärtävään teoksen tulkintaan (Pöysä 2010, 331). Vaikka käytän omassa tekstissäni sanaa lukeminen, on oma metodini yhdistelmä enemmän kuuntelemista, katsomista ja ajattelua enemmänkin kuin sanojen lukemista paperilta. Pääasiallinen työkaluni prosessissa on havaintojen kirjoittaminen ylös, havaintojen myöhempi analysointi, uudelleen kirjoittaminen, aineiston uudelleen tarkas- telu, uusien havaintojen kirjoittaminen ja yhdistely. Kun puhun tekstistä, tarkoitan ennen kaikkea kulttuurista tekstiä Barkerin (2005, 10) määritelmän mukaisesti, jossa kulttuurinen teksti on mikä vain kirjallinen, audiovisuaalinen tai muuten fyysisessä maailmassa ilmenevä lopputuote. Tutkimuskohteeni kulttuurinen teksti on televisiolähetyksen tallenne, jota tutkin muistiinpanojen, havaintojen, tekstihuomioiden ja aineistoirrotusten keinoin.
Lähilukeminen on useaan kertaan tapahtuvaa lukemista samasta aineistosta. Aineistoa ei vält- tämättä lueta samalla tavalla joka kerralla, vaan lukutavat voivat vaihdella: eritellen, katkonai- sesti tai hitaasti. Kun aineistoa tarkastelee ensimmäisen kerran, siihen sisältyy ennakko-odo- tuksia tekstin sisällöstä, genrestä ja muista yksityiskohdista. Ensimmäinen kerta eroaa kuiten- kin merkittävästi myöhemmistä kerroista, sillä lähiluvun prosessissa myöhemmät lukukerrat alkavat tuottaa tiedostavaa lukemista – myöhemmin tekstistä näkee asioita, joita ei aiemmin huomannut. (Pöysä 2010 338–339.)
Lähiluvun prosessiin kuuluu oleellisella tavalla muistiinpanojen tekeminen havaintojen ja aja- tustyön tueksi. Oma aineistoni on audiovisuaalinen, ja sen fyysiseen kopioon minulla ei ole mahdollista tehdä huomioita. Voin kuitenkin opinnäytteessäni tarkastella havaintojeni kirjal- lista puolta. Pöysä (2010, 339) kuvaakin, että lähiluku on kirjoittamista: alleviivaukset, muis- tiinpanot, post-it-laput ja vastaavat ovat esimerkkejä kirjoittamisesta, joka yhdistyy tulkitse- vaan lukemiseen. Kun lähiluvun prosessi etenee, kirjoitettu teksti muuttuu ja teksti alkaa
24
saada tulkitsevia ilmentymiä. Kirjallisuustermein syntagmaattisesta lukutavasta, jossa tarkas- tellaan tekstiä ketjuna, siirrytään paradigmaattiseen lukutapaan, jossa tekstien eri osia rinnas- tetaan ja vertaillaan keskenään (Pöysä 2010, 340).
Oma lähilukuprosessini muistutti vahvasti kirjoittamiseen yhdistyvää tulkitsevaa lukemista.
Ensimmäisten havaintojen ja niistä syntyneiden kirjallisten muistiinpanojen pohjalta haaru- koin pohja-aineistoa avainkohtauksiksi. Sitten keskitin huomioni avainkohtauksiin. Avain- kohtauksien katselun, muistiinpanojen tekemisen, uudelleen katselun ja uusien muistiinpano- jen pohjalta lyhyet tekstimuotoiset havainnot alkoivat muodostaa pidempiä, kirjoitettuja ko- konaisuuksia ja tekstin kautta avainkohtauksista löytyi analyyttisempia havaintoja. Varsinai- sen analyysia tein vertaillen muistiinpanojani ja aineistoirrotuksia jatkuvasti uutta, tulkitsevaa tekstiä tuottaen, kunnes teksti, havaintoni ja aineistoirrotukseni ottivat lopullisen muotonsa.
Tämän jälkeen vein havaitsemani representaatiot päiväjärjestysteorian piiriin ja tulkitsevalla kirjoituksella analysoin, mitä laajempaa merkitystä havainnoillani voisi nähdä.
Tarkastelen vertaillen ja analyyttisesti kahta vaalitenttiä keväältä 2019. Kummassakin vaali- tentissä on samat osanottajat, puolueiden puheenjohtajat, joten näin ollen niitä voi pitää vaali- kevään tärkeimpinä vaalikeskusteluina. Kahden tai kolmen tekstin tarkastelu toisiinsa suh- teutettuna voi olla antoisaa ja toteutettavissa huolellisesti (Pöysä 2010, 341).
3.2 Tutkimuskohde ja aineisto
Televisiokeskustelun analysointi asettaa tutkimukselle erityisiä vaatimuksia. Televisiossa esi- tetään liikkuvaa kuvaa, erotuksena esimerkiksi valokuvalle, joka on staattinen ja paikallaan oleva kuva. Valokuvia voidaan käyttää ohjelmien sisältöinä, mutta ne eivät muodosta pääasi- allista sisältöä. Sisällöt, joita analysoin opinnäytetyössäni, koostuvat äänestä ja liikkuvasta ku- vasta. Omassa tutkimuksessani tutkimuskohteena ovat sekä televisiotallenteen audio että liik- kuva kuva.
Rose (2000) kuvaa videoaineiston tutkimusta laajaksi kokonaisuudeksi. Kun videota syntyy tai kuvaa on tallennettu, kuvan yhteyteen syntyy aikakoodi, joka kertoo täsmälleen missä koh- dassa videotallennetta ollaan. Tutkijalla on useita tehtäviä tutkiessaan videoaineistoa: tutki- muskohteen systemaattinen katsominen; notaatiosysteemin (suom. koodiston) luominen, joka
25
selittää miksi tiettyjä tapahtumia tai tapahtumajaksoja on kategorisoitu tietyllä tavalla; sekä lopuksi tallennetun tiedon analyyttinen prosessointi. (Rose 2000, 246–262.).
Kun tutkimuskohteena on televisioaineisto, jo aineiston muokkaaminen tai koodaaminen tut- kittavaan tilaan on täynnä valintoja. Miltä osin ja minkä verran erilaista visuaalista sisältöä valitaan tutkittavaksi on merkittävä päätös. Kun audiovisuaalista tallennetta muutetaan tutkit- tavaksi, jotain jää väistämättä ulkopuolelle. (Bauer et al. 2000, 247.)
Pilvi Dufva analysoi gradussaan Moraaliltaan kieroutunut mutta sympaattinen Tony Soprano - Sympatian struktuuri ja myötätuntoisen vuorovaikutussuhteen rakentuminen elokuvallisin kerronnan keinoin televisiosarjan henkilöä ja hänen toimintaansa (Dufva 2016). Dufva kuvaa, kuinka suuret aineistot ovat laadullisessa tutkimuksessa haastavia, ja esimerkiksi hänen ta- pauksessaan sarjan analysoiminen kokonaisuudessa ei ole mielekästä (Dufva 2016, 14). Tut- kimuksen käytännön toteutusta varten Dufva on rajannut yhden jakson mittaisesta aineistos- taan kolme vaihtelevan mittaista avainkohtausta, jotka hänen mukaansa ovat merkityksellisiä hänen tutkimuskysymyksilleen ja tutkimuksen keskeisille teemoille (Dufva 2016, 15.)
Olen valinnut oman analyysini kohteeksi kahden vaalikeskustelun avainkohtaukset. Koen oleelliseksi tarkastella kahta vaalitenttiä, koska niiden luonne on ainutlaatuinen. Journalisti harvemmin haastattelee samaa henkilöä samasta aiheesta kahta kertaa kuukauden sisään, var- sinaan näin yhteiskunnallisesti merkittäviä henkilöitä. Vaalit ovat myös yhteiskunnallisesti äärimmäisen latautunut tilanne, jossa panokset ja äänensävyt saattavat koventua mitä lähem- mäs vaaleja mennään.
Koska aineistonani on liikkuva kuva sekä ääni, analysoitavaa materiaalia on runsaasti. Tämä osaltaan perustelee syventymistä pieneen aineistomäärään eli muutamiin avainkohtauksiin kummastakin vaalitentistä. Teen avainkohtauksien valinnan teoriaan pohjautuen tarkastellen erityisesti missä vaalikeskustelun kohdissa kiteytyy journalistin vallankäytön representaatiot ja jotka havainnollistavat kokonaisuutta ilmiönä.
Vaalitentti on kiinnostava kokonaisuus analyysille verrattuna fiktiiviseen sarjaan, sillä lyhy- enkin ajan sisällä voi tapahtua runsaasti asioita. Valta voi olla näennäisesti journalistin kä- sissä, mutta sekunnin sadasosassa valta voi vaihtaa omistajaa, ja olla keskustelijoiden käsissä.
Vaikka opinnäytteeni fokuksessa onkin toimittajan toiminta, vallan siirtymän painopisteet
26
keskustelun aikana tulevat jossain määrin näkymään analyysini lopputuloksessa. Sovellan ai- neistoni havaitsemiseen ja tutkimusprosessiin Dufvan kuvaamaa nelivaiheista prosessia: kat- selu, muistelu, muistiinpanojen tekeminen ja uudelleen katselu (Dufva 2016, 16–17.)
Alkuperäinen lähdemateriaalini on kahden televisiolähetyksen tallenteet. Ensimmäisen tallen- teen lähetys nimeltä ”Eduskuntavaalit 2019 - Suuri vaalikeskustelu” nähtiin Yle TV1:ssa sekä Yle Areena-palvelussa 14.3.2019 klo 21 alkaen. Suoran lähetyksen tallenne on ollut tentistä saakka saatavilla Yle Areena -palvelussa, ja olen käyttänyt tätä palvelua myös tallenteen tut- kimisessa. Tentin toimittajina toimivat Sakari Sirkkanen ja Seija Vaaherkumpu Yleisradiosta.
Tentin vieraina olivat yhdeksän puolueen silloiset puheenjohtajat: Li Andersson, Sari Es- sayah, Pekka Haavisto, Jussi Halla-Aho, Anna-Maj Henriksson, Petteri Orpo, Antti Rinne, Juha Sipilä sekä Sampo Terho.
Toisen tallenteen lähetys nimeltä ”Eduskuntavaalit – Suuri vaalikeskustelu”, nähtiin Yle TV1:ssa sekä Yle Areena -palvelussa 11.4.2019 klo 21 alkaen. Suoran lähetyksen tallenne on ollut tentistä saakka saatavilla Yle Areena -palvelussa, joa olen käyttänyt tätä palvelua myös tallenteen tutkimisessa. Kuten ensimmäisessä vaalitentissä, tentin toimittajina toimivat Sakari Sirkkanen ja Seija Vaaherkumpu. Tentin vieraina olivat samat yhdeksän puolueen silloiset puheenjohtajat: Li Andersson, Sari Essayah, Pekka Haavisto, Jussi Halla-Aho, Anna-Maj Henriksson, Petteri Orpo, Antti Rinne, Juha Sipilä sekä Sampo Terho.
Katsoin kummatkin vaalitentit kokonaan huolellisesti ja tein samalla kirjallisia muistiinpa- noja. Muistiinpanoihin merkitsin aikakoodin (tuntia, minuuttia, sekuntia) sekä havaintoni. Ha- vaintoni oli joko toimittajan sitaatti tai toiminto, tai muu yleinen kommentti keskustelun ku- lusta liittyen vallankäytön representaatioihin. Ensimmäisen katselukerran tarkoituksenani oli erityisesti löytää sellaiset avainkohdat, jotka vastaavat tutkimuskysymykseeni parhaalla mah- dollisella tavalla. Myöhempi lähilukuni keskittyi näihin avainkohtiin. Valitsin avainkohdat kiinnittäen huomioni ensimmäisen katselukerran muistiinpanoihin ja erityisesti aikakoodei- hin. Niissä muistiinpanojeni kohdissa, joissa aikakoodit esiintyivät erityisen tiheään suhteessa toisiinsa, oli nähtävissä selkeitä representaatioita toimittajan vallankäytön eri muodoista. Näi- den lisäksi olin myös erillisiä huutomerkkejä käyttäen korostanut mielestäni erityisen tärkeitä havaintoja tutkimuskysymykseni kannalta kummankin vaalitentin aikana. Huutomerkkien ja
27
aikakoodien lisäksi kävin kirjalliset huomioni kummastakin tentistä läpi. Katsoin tentit lyhy- esti uudelleen ja kelaillen vahvistaakseni valintani. Tämän prosessin pohjalta valitsin seuraa- vat avainkohdat tarkempaan lähilukuun:
Vaalitentti 1:
”Pääministeriehdokkaiden terveys.” Kesto 09:38:00-00:14:00
”Lihakeskustelun puheenvuorot.” Kesto 01:00:00-01:08:08.
Vaalitentti 2:
”Puheenvuorojen menetys ja nokittelu.” Kesto 05:46:00-00:14:50
”Työllisyyskeskustelu.” 00:25:12-00:34:00.
”Maahanmuutto” 01:07:00-01:08:52
”Toimittajaan vetoaminen” 01:44:10-01:47:10
Nämä valitsemani ja nimeämäni avainkohtaukset ovat tämän tutkimuksen tarkka tutkimusai- neisto.
Analyysin käytännön toteutusta leimasivat tietyt reunaehdot. Analyysini kohteena ovat liik- kuva kuva sekä lähikuvat ja ääni, joita tarkastelen tietystä tilanteesta ja tietystä näkökulmasta tehdyn tallenteen kautta. Myös erilaiset toimitukselliset rajaukset ja lähetyksen lainalaisuudet ohjasivat työskentelyäni runsaasti. Koska kyseessä on vaalitentti, sen osanottajina oli kaikki- aan yhdeksän puoluepuheenjohtajaa sekä toimittajat. Kaikkiaan tallenne käsittää 11 ihmisen toimintaa kahden tunnin ajan. Näin ollen en suoraan voi todentaa toimittajien toimintaa koko neljän tunnin ajan, sillä vaalitenttitallenne on suoran lähetyksen tallenne. Suora lähetys on kooste tuotannollisia lainalaisuuksia ja näin ollen myös tuotannollisia päätöksiä sisältävä lop- putuote. Lähetyksen lähettämisen aikana ruudussa näkyvää kokonaisuutta on ohjattu toimi- tuksellisesti: hyödyntäen erilaisia kuvakulmia ja leikkauksia sekä vaihdeltu niitä henkilöitä, jotka kulloinkin ruudussa näkyvät. Paikoitellen tutkimusaineiston tarkastelu, vaikkakin ky- seessä AV-aineisto, muistutti audiotallenteen lähilukua siinä mielessä, että avainkohtauksessa oli hetkiä, jolloin toimittajia ei näkynyt ruudussa, mutta heidän äänensä kuului ja hetkessä oli tapahtumassa toimittajan vallankäytön esimerkki.
