TIIVISTELMÄ Tekijä
Inka Valkeapää
Työn julkaisuvuosi 2012
Laitos Median laitos
Koulutusohjelma
Visuaalisen journalismin maisteriohjelma Työn nimi
Kehot teksteinä
– Kriminaalikoodin representaatio Sergei Vasilievin valokuvissa Russian Criminal Tattoo Encyclopaedia -trilogiassa Opinnäytteen tyyppi
Tieteellinen opinnäyte
Kieli suomi
Sivumäärä 85 Tiivistelmä
Tämä opinnäytetyö tarkastelee venäläisen kriminaalikoodin representaatiota Sergei Vasilievin valokuvissa.
Tutkimus perustuu representaatiotutkimukseen. Lähestymistapa aineiston representaatioon on strukturalistinen:
tutkimuksessa pyritään selvittämään, minkälaisen vaikutelman sosiaalisesta todellisuudesta tatuointikuvissa esitetty symbolinen kieli muodostaa vankiladiskurssissa ja miten kuvat reflektoivat tekstien symbolista merkitystä ja venäläistä kriminaalikulttuuria. Lisäksi tutkimuksessa tarkastellaan, miten vallan diskurssi näyttäytyy Vasilievin valokuvissa.
Tutkimusaineistona ovat Sergei Vasilievin valokuvat vuosilta 1988-1993, jotka on kuvattu Venäjän eri vankiloissa vuosina 1988-1993 ja julkaistu kolmiosaisessa kirjasarjassa Russian Criminal Tattoo Encyclopaedia Volume I, II ja III (Baldaev 2003-2008).
Tutkimusaineistossa esitetyt venäläiset vankilatatuoinnit perustuvat kriminaalikoodiin, ”varkaiden lakiin”, joka määrittelee vankiyhteisön sisäisen hierarkkisen järjestyksen ja käyttäytymissäännöt.
Tutkimuksen teoreettisena taustana ja historiallisena viitekehyksenä on hyödynnetty venäläisten vankilatatuontien historiaa käsittelevää kirjallisuutta ja dokumenttielokuvia. Analyysin taustana on käytetty dokumentaarista valokuvaa ja valtaa käsittelevää tutkimusta.
Tutkimuksessa havaittiin, Vasilievin valokuvat venäläisistä vankilatatuoinneista ovat konkreettinen esimerkki kielen käytöstä vallan ja statuksen siirtämisessä. Vankilatatuoinneissa käytetty kieli – kriminaalikoodi – rakentaa todellisuutta ja määrittelee ryhmän sisällä vallitsevia valtasuhteita ja sen myötä vankien välistä sosiaalista kanssakäymistä.
Analyysi vahvisti, että tatuoinneissa esitetty kriminaalikoodi määrittelee voimakkaasti vaikutelmaa kuvien
todellisuudesta. Vankilatatuoinneissa esitetty symbolinen salakieli luo valokuviin toisen todellisuuden tason. Symbolien välityksellä monimutkaisetkin asiat on voitu esittää yksinkertaisin visuaalisin merkein.
Tutkimuksen päällimmäinen johtopäätös on, että valokuva antaa ilmaisumuotona tatuointitekstille uuden elämän ja kuvissa esiintyvien ihmisten kehoihin kaiverrettu symbolinen maailma jää elämään.
Avainsanat
Venäjä, vankilatatuointi, kriminaalikoodi, valta, dokumentaarinen, valokuva, kieli, representaatio, semiotiikka
Kehot teksteinä
– Kriminaalikoodin representaatio Sergei Vasilievin valokuvissa Russian Criminal Tattoo Encyclopaedia -trilogiassa
Inka Valkeapää
Maisterin tutkinnon opinnäyte
Visuaalisen journalismin maisteriohjelma Median laitos
Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Aalto-yliopisto
2012
Don’t wait for me Mama Don’t expect the nice boy I used to be
Expect a crook and a thief The prison quicksands have swallowed
Me up
And my life is an eternal prison.
- Perinteinen venäläinen vankien kansanlaulu (Lambert 2003, 148.)
1. Johdanto...7
2. Tutkimuksen pääkysymykset ja siinä käytetyt metodit...10
2.1 Tutkimuskysymykset...10
2.2 Tutkimusmetodit...12
2.2.1 Representaatio...12
2.2.2 Visuaalinen järjestys...13
2.2.3 Kuvan kielioppi...14
2.2.4 Koodi merkitysten sitojana...14
2.2.5 Semioottinen kuvatulkinta...15
3. Venäläisten vankilatatuointien historiaa...16
3.1 Kainin merkki...16
3.2 Gulag...18
3.3 Kriminaalikoodi – varkaiden laki...20
3.3.1 Vankilatatuointien merkityksiä...21
3.3.2 Tatuointien tekotapa Venäjän vankiloissa...22
3.3.3 Kriminaalikoodin katoaminen...22
3.4 Varkaiden musiikki...24
3.5 Russian Criminal Tattoo Encyclopaedia ja Sergei Vasliev...25
3.6 Tatuointikoodin rikkominen – Ihmisiho arkistoituna...26
4. Valokuva ja valta...28
4.2 Dokumentaristinen valokuva ja todellisuuden problemaattisuus...28
3.8 Rankaiseva katse – kriminaalikoodi vallanvälineenä...30
5. Aineiston kuvaus ja analyysi...33
5.1 Aineiston kuvaus...33
5.2 Analyysi...36
5.2.1 Hiljainen kieli...36
5.2.2 Tunnistekuva vs. muotokuva...39
5.2.3 Taittoratkaisut Russian Criminal Tattoo Encyclopaediassa...39
5.2.4 Kuvien analyysi...40
Kuvaliitteet...49
6. Lopuksi...79
6.1. Pohdintaa...79
6.2. Johtopäätökset...80
Lähteet...82
Sisällysluettelo
Tutkin tässä opinnäytteessä venäläisen kriminaalikoodin representaatiota Sergei Vasilievin valokuvissa venäläisistä vanki- latatuoinneista. Nämä kuvat on julkaistu yhdessä merkittävimmistä venäläisten vankilatatuointien historiaa käsittelevis- tä teoksista: Russian Criminal Tattoo En- cyclopaedia I–III (Baldaev 2003–2008).
Arkiston perustanut etnografi Danzig Bal- daev piirsi yli 3000 piirrosta venäläisten vankien tatuoinneista yli 50 vuoden ajal- ta vuosina 1948–1986, työskennellessään vanginvartijana Neuvostoliiton eri van- kiloissa. Baldaevin kollegana työskennel- lyt Sergei Vasiliev kuvasi nämä tatuoinnit vangeilla. Piirrosten ohella nämä valoku- vat täydentävät arkistoa tästä ainutlaa- tuisesta kulttuurista. (Baldaev 2006, 17.) Analysoitavana aineistona käytän rajat- tua joukkoa Sergei Vasilievin valokuvia (15 kuvaa), jotka on kuvattu Venäjän eri vankiloissa vuosina 1988–1993 ja julkais- tu kolmeosaisessa kirjasarjassa Russian Criminal Tattoo Encyclopaedia Volume I, II ja III. Sanakirjana ja kriminaalikoo- diston lähteenä kuvatulkinnassa käytän venäläistä kriminaalikoodistoa, varkai- den lakia, jonka avulla pyrin avaamaan tatuointien koodattuja merkityksiä.
Tutkimusmetodina käytän repre- sentaatiotutkimusta. Lähestymistapani aineiston representaatioon on struktu- ralistinen: pohdin minkälaisen vaikutel-
man sosiaalisesta todellisuudesta kuvis- sa esitetty kieli muodostaa vankiladis- kurssissa. Teoreettisena kiinnekohtana valtakäsitteelle tutkimuksessani ovat Michel Foucaultin vankilan syntyä kä- sittelevä alkuperäisteos Discipline and Punish: The Birth of The Prison (1977) ja Santeri Tuorin (2001) Vallan kuva –Tut- kimus valokuvasta kontrollipolitiikan välineenä.
Valitsin tämän opinnäytteeni aiheek- si, koska olen erittäin kiinnostunut venä- läisen kriminaalikulttuurin historiasta, symbolisesta koodikielestä ja visuaali- sesta representaatiosta. Tämän lisäksi vankien ja vankilatatuointien represen- taatio valokuvissa muodostaa mielen- kiintoisen tutkimuskohteen, jolla on sekä kulttuurinen että yhteiskunnallinen merkitys katoavan kulttuuriperinteen kuvaajana. Vankilatatuointien perin- teinen merkitys statussymboleina alkoi murentua Neuvostoliitossa perestroikan uudistuksien myötä 1980-luvulla (Balda- ev 2008, 43). Nykypäivänä vankilatatu- oinnit ovat saaneet länsimaisia vaikut- teita ja alkaneet muuttua puhtaasti deko- ratiivisiksi (Baldaev 2008, 43).
Baldaevin piirrokset ja Vasilievin va- lokuvat vankien tatuoinneista muodos- tavat uniikin gallerian; ne ovat passi pii- lotettuun maailmaan. Tatuoinnit käsis- sä, jaloissa, säärissä, torsoissa, otsissa,
1. Johdanto
”The thieve’s tradition makes up the unwritten rules of the prison world.”
(Baldaev 2008.)
silmäluomissa, pakaroissa ja genitaali- alueilla muodostavat dokumentin nope- asti katoavasta rikollisyhteiskunnasta, missä historia, status ja jopa seksuaali- nen suuntautuminen on representoituna kehossa. (Baldaev 2006, takakansi). Ta- tuoinnit muodostavat vankilan yhteis- kunnallisen järjestyksen ja hierarkian, ne ovat käytöskoodi vangeille. Sittem- min rikollistatuoinnit ovat soluttautu- neet ja vaikuttaneet länsimaiden mieli- kuvaan Venäjän salaisimmista ja vaaral- lisimmista puolista.
Venäjän vankiloissa vangin koko elä- mä on kirjoitettu tämän ihoon. Ilman ta- tuointeja häntä ei ole olemassa. Vangit ilman tatuointeja ovat saaneet lisänimi- tyksen ”harmaa mies” (Lambert 2003, 34). Suurin osa venäläisistä rikollisis- ta kantaa kehossaan kokoelmaa komp- leksisista symboleista, jotka sisältävät paljon yksityiskohtaista informaatio- ta kyseisestä henkilöstä, antaen täyden kuvan perhe-elämästään ja rikollisesta menneisyydestään. Näiden tatuointien sijoittelulla kehossa on yhtä suuri merki- tys kuin itse tatuointisymboleilla. Kuten muidenkin maiden järjestäytyneen ri- kollisuuden parissa on tapana, myös Ve- näjän mafia käyttää tatuointeja jäsenten- sä identifioimiseen ja näiden hierarkki- sen statuksen määrittelemiseen. Mafian käytäntö pohjaa venäläiseen kriminaa- likoodin perinteeseen. Ansaitsematto- milla tatuoinneilla kehuskeleminen on rangaistava rikos, joka voi johtaa tatu- oinnin poistoon hapolla tai muulla hyvin raa’alla tavalla. Pakottamalla otsaan tai kasvoihin tehty tatuointi on tyypillinen rangaistuskeino, jolla kriminaaliyhtei- sö julkisesti nöyryyttää ja paljastaa kri- minaalikoodia rikkoneen henkilöllisyy- den merkitsemällä tämän näkyvästi.
Venäjän vankilatatuoinnit ovat kie-
li jo itsessään ja koostuvat monenlai- sista symboleista ja kuvista, jotka ovat koodeja vangin tekemille rikoksille ja poliittiselle uskollisuudelle ja hänen sijoittumiselleen vankilan hierarkiassa.
Kuvatut kuviot esittävät sensuroimatto- masti kriminaaliluokan elämää, kuvien ilmeiset aiheet vaihtelevat väkivalta- ja pornokuvastosta politiikkaan ja alkoho- liin ja huumeisiin, mutta niiden kulttuu- rinen ja symbolinen merkitys perustuu tiukasti venäläiseen kriminaalikoodis- toon. Pyrin avaamaan tätä kehoissa ja kuvissa esitettyä koodistoa opinnäyttee- ni luvussa 3.3. Ottaen huomioon, kuinka kontekstiin sidottuja kriminaalikoodin mukaan tehdyt tatuoinnit opinnäyttee- ni kuva-aineistossa ovat, keskityn tässä tutkimuksessa tarkastelemaan vanki- latatuointien representaatiota yksin- omaan venäläisen kriminaalikoodin näkökulmasta, välttäen yleistyksiä tatu- ointikulttuurista yleensä.
Koska kannan myös omalla ihollani venäläisiin vankilatatuointeihin perus- tuvia tatuointeja, toimin ikään kuin ku- vituksena omalle opinnäytteelleni. To- sin venäläisissä vankiloissa tatuoinnin
”luvaton käyttö” on rangaistava teko, jo- ten venäläisessä vankilassa olisin toden- näköisesti kuolemaantuomittu.
Työni jakautuu kuuteen osaan. Lu- vussa kaksi esittelen tutkimuksen pää- kysymykset, tärkeät avainkäsitteet ja tutkimuksessa käytetyt metodit. Käyn läpi erilaisia lähestymistapoja repre- sentaation tutkimukseen, visuaalisen järjestyksen käsitettä, kuvan kielioppia, koodia merkitysten sitojana sekä semi- oottista kuvatulkintaa. Luvussa kolme tarkastelen venäläisen vankilatatuointi- perinteen taustalla vaikuttavaa vankila- tatuointien historiaa. Esittelen vankien merkitsemisen alkuperää sekä venäläis-
tä kriminaalikoodia, jolla on keskeinen merkitys tutkimusaineistonani olevissa valokuvissa. Luvussa neljä tarkastelen valokuvaa ja valtaa. Pohdin todellisuu- den problematiikkaa dokumentaarisissa valokuvissa, muotokuvien ja tunniste- kuvien perinnettä valokuvan merkitys- tä valtakoneiston välineenä sekä kri- minaalikoodia vallan välineenä. Luvus- sa viisi esittelen aineistoni, perustelen sen rajauksen sekä käyn läpi aineiston alkuperäisiä lähtökohtia. Tämän jäl- keen pureudun aineiston analyysiin ja pohdin kriminaalikoodin representaa- tiota, visuaalisia järjestyksiä ja vallan diskurssia Sergei Vasilievin valokuvis- sa. Etenen analysoimalla aineistoani ensin joukkona ja pohtimalla sitä, miten kriminaalikoodi ja kuvien alkuperäinen konteksti rakentavat kuvien represen- taatioon. Lisäksi pyrin tarkastelemaan ja erittelemään kuvissa toistuvia piirtei- tä ja säännönmukaisuuksia. Tämän jäl- keen syvennyn aineistoni tarkempaan analyysiin ja analysoin kuvia yksittäin.
Luvussa kuusi tiivistän tutkimukseni tu- lokset ja pohdin tutkimukseni onnistu- mista ja saamieni tulosten merkittävyyt- tä. Lopuksi kertaan tutkimusprosessin vaiheet ja kokoan kuva-analyysin johto- päätökset. Lähestyn koko opinnäytepro- sessin problematiikkaa itsereflektoinnin kautta ja pohdin mahdollisia jatkotutki- muksen aiheita.
2.1 Tutkimuskysymykset
Opinnäytteessäni pyrin hahmottamaan venäläisen kriminaalikoodin represen- taatiota Sergei Vasilievin valokuvissa venäläisistä vankilatatuoinneista vuo- silta 1988–1993. Tutkimukseni aineis- to, Vasilievin valokuvat, on kuvattu venäläisissä vankiloissa osana Vasilie- vin ja Danzig Baldaevin projektia, jonka tarkoituksena oli tallentaa venäläisiä vankilatatuointeja kontekstissa, jossa ne oli tehty. Tutkimus on toteutettu laa- dullista kuva-analyysiä käyttäen. Omat ydinkysymykseni liikkuvat representaa- tion ja vallan piirissä. Tärkeitä kysymyk- siä, joihin tutkimusaineistoni analyysi kytkeytyy, ovat:
• Millaisen merkitysjärjestelmän sosiaalisesta todellisuudesta kuvissa esitetty kieli (kriminaalikoodi) rakentaa?
• Miten vallan diskurssi näyttäytyy kuvissa?
Lähtökohtani analysoimiseen on repre- sentaatiotutkimus konstruktivistisesta näkökulmasta. Näitä kuvia analysoimal- la on siis tarkoitus saada jonkinlainen ymmärrys siitä, minkälaisen vaikutel- man sosiaalisesta todellisuudesta kuvat muodostavat ja minkälaisia johtopää-
töksiä niiden perusteella voidaan vetää.
Tarkoituksenani on tarkastella sitä, miten ja millä tasolla vankilan diskurs- si vaikuttaa näiden valokuvien repre- sentaatioon. Valokuvan todellisuus ei löydy todellisesta maailmasta jossa se on otettu, eikä itse valokuvasta vaan kon- tekstista, jossa valokuva on tuotettu ja jaettu. Tämä määrite on yksi keskeinen elementti analysoidessani opinnäytteeni kuva-aineistoa. Pohdin, miten näiden va- lokuvien todellisuus rakentuu valitsemi- eni taustateorioiden, kriminaalikoodin ja vallan käsitteen kautta, sekä Russian Criminal Tattoo Encyclopaedia -kirjois- sa julkaistun taustatiedon läpi tarkas- teltuna. Tarkastelen opinnäytteessäni myös kuvissa esitetyn salaisen kielen – kriminaalikoodin – jatkumoa. Erityises- ti pyrin keskittymään kuvan ja tekstin välisen dialogin tarkastelemiseen. Tar- koitan tekstillä opinnäytteeni aineis- tossa kuvattujen vankien venäläiseen kriminaalikoodiin perustuvia tatuointe- ja. Vasilievin valokuvien ja Danzig Balda- evin kuvituskuvien välinen vuoropuhelu, visuaaliset järjestykset ja dialogi kirjan tekstiosuuden kanssa Russian Criminal Tattoo Ecyclopaedia I-III:ssa (Baldaev 2009, 2006, 2008) asettavat visuaali- sen esityksen osaksi kerronnallista ja historiallista jatkumoa, osaksi Venäjän historiaa.
2. Tutkimuksen pääkysymykset ja metodit
”I was born free and should be free.”
(Wikipedia: Criminal tattoo 2012.)
Visuaalisten järjestysten tunteminen vaatii visuaalista lukutaitoa. (Seppänen 2001, 37–38.) Kuten aina, myös opin- näytteeni tutkimusaineistossa visuaa- liset järjestykset nivoutuvat valtaan ja normeihin. Kriminaalikoodi tatuoin- neissa on merkkien kieltä, joka vaatii tietyn kulttuuri-instituution visuaalista lukutaitoa.
Opinnäytteessäni tärkeä avainkäsite on venäläinen kriminaalikoodi (crimi- nal code). Tällä termillä viittaan venäläi- seen ”varkaiden lakiin”, säännöstöön, joka määrittelee rikollisten identiteetin ja sosi- aaliset säännöt, ja jolla on pitkät perinteet Venäjän vankiloissa. Kaikki tutkimusai- neistona olevissa valokuvissa esiintyvät vankilatatuoinnit perustuvat tälle salai- selle merkkien kielelle. Avaan venäläisen kriminaalikoodin käsitettä ja tatuointien merkityksiä luvussa 3.3 Kriminaalikoodi - varkaiden laki. Toinen keskeinen käsite on vankilatatuointi. Määrittelen vankila- tatuoinnin seuraavalla tavalla:
1. Tatuointi, joka on tehty vankilassa vangin toimesta, vapaaehtoisesti tai pakottaen.
2. Tatuointi, joka osoittaa/merkitsee omistajansa jonkin tietyn vankilajengin tai -kulttuurin jäseneksi.
Muut tärkeät avainsanat opinnäyttees- säni sijoittuvat kriminaalikoodin sisälle.
Olen merkinnyt tärkeiden avainsanojen jälkeen sulkuihin alkuperäisen venäjän- kielisen sanan.
Aineiston valokuvat edustavat laji- tyypiltään dokumentaarista valokuvaa.
Opinnäytteeni tutkimuskysymyksien kannalta katsottuna niiden todellisuus rakentuu kriminaalikoodin pohjalta.
Tarkoituksenani on pohtia, miten kri- minaalikoodi rakentaa ikään kuin toista
todellisuuden tasoa Vasilievin kuvien representaatiossa. Toinen todellisuus määrittyy ja kuvattujen objektien ja kie- len tulkinta tapahtuu suhteellisen va- kiintuneiden lajityyppikoh taisten omi- naisuuksien ehdoilla. Tatuoitu ihminen, tutkimukseni kohdalla venäläinen vanki, on merkitty tietyn sosiaalityypin, venä- läisen kriminaalin, edustaja ja Sergei Va- silievin valokuvat ovat metodi käsitellä tätä tiettyä sosiaalityyppiä.
“Näkeminen tulee ennen sanoja,” ku- ten John Berger (1972. Suom. 1991) tote- aa teoksessaan Näkemisen tavat. Tunne- tuista ikoneista ja maalauksista on tullut informaatiota; yhtä lailla kuten maala- uksenkin kasvot, vankilatatuoinnit ovat viestejä ja aina reproduktioita tunnetuis- ta symboleista ja ikoneista, joita tämän kielen tunteva osaa lukea. Käsittelen tar- kemmin symboleita semiotiikan näkö- kulmasta luvussa 2.2 Tutkimusmetodit.
Valitsin Sergei Vasilievin vankila- valokuvien representaation tutkimisen opinnäytteeni aiheeksi, koska jengit ja varkaiden maailma – ja erityisesti Venä- jän vankiloiden ja kriminaalikulttuurin historia ja visuaalisuus – kiinnostavat minua suuresti. Tämän lisäksi vankien ja vankilatatuointien representaatio va- lokuvien kontekstissa muodostaa mie- lenkiintoisen tutkimuskohteen, jolla on myös sekä kulttuurinen että yhteiskun- nallinen merkitys tietyn katoavan genren kuvaajana.Jokainen tatuointi kertoo aina jotain kulttuurista, johon se liittyy. Jokai- nen kuva kätkee sisälleen yhden tai use- amman tarinan ja ihmiskohtalon. Toinen yhtä lailla kiinnostava globaali instituutio on vankila. Samankaltainen vallankäyt- töön liittyvä rangaistusjärjestelmä esiin- tyy joka puolella maailmaa, ja tämä jär- jestelmä synnyttää, tai tavalla tai toisella pitää elinvoimaisena, erilaisia jengejä.
Halusin rajata opinnäytteeni aiheen kos- kemaan ainoastaan perinteisen venäläi- sen kriminaalikoodin esitystä venäläisten vankien tatuoinneissa, sillä vankila- tai rikollistatuointikulttuurien visuaalisten esitysten ja niiden valokuvauksen käsitte- leminen laajemmin olisi kokonaan toisen tutkimuksen aihe.
2.2 Tutkimusmetodit
Tässä luvussa esittelen tutkimusmeto- dit, joiden avulla analysoin aineistoani.
Tutkimusmetodin valinnan perusteena oli selvittää, millä metodisella lähesty- mistavalla kykenen parhaiten vastaa- maan asettamiini tutkimuskysymyksiin.
Tutkin Sergei Vasilievin vankilatatuoin- ti-valokuvia tarkastelemalla kriminaa- likoodin representaatiota ja erityisesti sitä, miten kriminaalikoodin kieli esiin- tyy kuvissa. Lähestymistapani aineiston representaatioon on strukturalistinen:
pohdin minkälaisen merkitysjärjestel- män todellisuudesta kuvissa esitetty kieli muodostaa vankiladiskurssissa.
Teoreettisena kiinnekohtana valtakä- sitteelle tutkimuksessani olivat Michel Foucaultin vankilan syntyä käsittelevä alkuperäisteos Discipline and Punish:
The Birth of The Prison (1977) ja Santeri Tuorin (2001) Vallan kuva – Tutkimus valokuvasta kontrollipolitiikan välinee- nä. Käyn seuraavassa läpi joitakin me- todisia lähestymistapoja visuaalisten esitysten representaation tarkastelemi- seen, joita käytän opinnäytteeni kuva- aineiston analysoimisessa.
2.2.1 Representaatio
Representaatio tarkoittaa kuvan tai/ja tekstin esitystä. Kuvat esittävät kuvien todellisuutta. Janne Seppäsen (2005,
102) mukaan on kolme mahdollista tapaa ymmärtää representaatio: refleksiivinen, intentionaalinen ja konstruktivistinen.
1. Refleksiivinen tapa ymmärtää representaatio
Jos kysytään vastaako jokin tietty rep- resentaatio todellisuutta, lähtökohta on refleksiivinen. Seppäsen mukaan tämä on luonteva tapa käsitellä representaa- tiota kuvajournalismin yhteydessä, sillä siinä vaikuttaa todellisuuden vaade.
Toisaalta lähestymistapa voi kuitenkin olla ongelmallinen, koska jonkin tietyn kuvan totuuden arvioiminen on vai- keasti määriteltävissä. Miten määritellä todellisuus, mihin kuvaa pitäisi verrata?
Refleksiivisen lähtökohdan kohdalla on muistettava, että konteksti, jossa jour- nalistinen kuva julkaistaan, vaikuttaa todellisuuteen ja määrittää väistämättä kuvan representaatiota.
Refleksiivisen lähestymistavan kan- nalta opinnäytteeni aineistoa katsoessa tulisi esittää kysymys kuvan totuudesta.
Konteksti, jossa nämä kuvat on julkais- tu, on tietokirjamainen katsaus Venäjän vankilatatuointikulttuuriin ja tatuoin- tien visuaalisiin järjestyksiin. Refleksii- visesti näiden kuvien representaatiota tarkasteltaessa voitaisiin pohtia niiden todistusarvoa ja yrittää verrata, vastaa- vatko kuvat sitä todellisuutta, jota ne esittävät.
2. Intentionaalinen tapa ymmärtää representaatio
Intentionaalisesta näkökulmasta voi- daan asettaa kysymys: mitä tekijä haluaa representaatiollaan sanoa ja millä tavoin kerronta heijastaa tekijänsä intentioita, tarkoitusperiä? Intentionaalinen lähes- tymistapa kiinnittää huomion tekijään.
Tekijän on voinut tarkoittaa alun perin
jotain aivan muuta kuin mitä lopputulos representoi. Tämän lisäksi ongelmallista on, että kuvallinen tuotanto ymmärre- tään usein useiden eri ihmisten yhteis- työn tulokseksi. Tässä tapauksessa pitää kysyä, kuka on se tekijä, jonka intentioita pitäisi tarkastella? (Seppänen 2005, 95.)
Intentionaalisen lähestymistavan kannalta katsottuna opinnäytteeni ai- neistona olevien vankilatatuointikuvien kohdalla voitaisiin melko varmasti tode- ta, että valokuvaaja Sergei Vasilievin in- tentiot kuvien ottamiseen ovat olleet ku- vien todistusarvo. Kuvien alkuperäinen tarkoitus on ollut tuottaa etnografisia todisteita vankilamaailman kulttuuripe- rinteestä. Samalla kuvat ovat visuaalisia kertomuksia tietystä alakulttuurista sii- nä missä Danny Lyonin Bikeriders –va- lokuvakirja (1968, 2003) chicagolaisista motoristeista 1960-luvulta.
3. Konstruktivistinen tapa ymmärtää representaatio
Konstruktivistisen lähestymistavan kan- nalta katsottuna ei määritellä sitä, miten representaatio vastaa todellisuutta tai miten tekijä on halunnut todellisuuden esittää. Sen sijaan kysytään: millaisen todellisuuden mediaesitys rakentaa ja millaisilla keinoilla? Seppänen (2005, 95) kirjoittaa, että konstruktivistinen tapa tarkastella todellisuutta on ollut yh- teiskuntatieteissä hyvin suosittu viime vuosikymmenten aikana. Tämä kytkey- tyy kielelliseen käänteeseen, jolloin yh- teiskuntatieteissä todellisuutta alettiin tarkastella aiempaa enemmän kielen nä- kökulmasta. Konstruktivismin keskeinen väite on, että kieli on sosiaalista todelli- suutta. Seppäsen mukaan ajatus oli, että kieli itsessään muodostaa, konstruoi, to- dellisuutta eikä pelkästään heijasta sitä.
Lähestymistapaa pelkän todellisuuden
rakentumisen ymmärtämisellä on myös kritisoitu. On kysyttävä, onko represen- taatiossa kyseessä pelkästään kielellinen konstruktio, vai kenties jotain enemmän?
(Seppänen 2005, 95.)
Tässä tutkimuksessa olen valinnut lähestymistavaksi konstruktivistisen tavan ymmärtää esityksen representaa- tio, siksi koska näistä kolmesta edellä mainitusta tavasta ymmärtää represen- taatio, käsittää konstruktivistinen lä- hestymistapa parhaiten kielen tarkaste- lun visuaalisissa esityksissä. Vasilievin valokuvien representaatiossa kiinnos- tavaa on juuri tarkastella todellisuuden rakentumista symbolisen, visuaalisissa vankilatatuoinneissa esitetyn koodikie- len kautta. En siis pyri arvioimaan kuvi- en autenttisuutta vaikka näiden kuvien representaatio viittaakin viranomais- ten tunnistuskuviin ja voidaan katsoa tältä kannalta edustavan todisteita jon- kin asian olemassa olosta. Tarkastelles- sani Vasilievin kuvien representaatio- ta konstruktivistisesta näkökulmasta, pyrin analysoimaan kuvissa esiintyvän kielen, kriminaalikoodin merkitysjär- jestelmiä sekä tämän sanattoman kielen ja tatuointeja kantavien vankien välistä dialogia.
2.2.2 Visuaalinen järjestys
Visuaalinen järjestys on täynnä merki- tyksellisiä asioita, kuvien kertomuksia.
Visuaalisilla järjestyksillä on vakiintu- neita ja jaettuja kulttuurisia merkityk- siä. Ne ovat myös toiminnallisia ja ma- teriaalisia järjestyksiä, jotka vaikuttavat erilaisten instituutioiden toimintaan.
(Seppänen 2001, 36.) Visuaalisten jär- jestysten tunteminen vaatii visuaalista lukutaitoa. (2001, 37–38.) Kuten aina, myös opinnäytteeni tutkimusaineistos- sa visuaaliset järjestykset nivoutuvat
taa venäläiseen kriminaalikoodiin, jonka merkkejä ja symboleita vankilatatuoin- nit ovat. Kress ja van Leeuwen (1996, 12) huomauttavat, että kieltä on käytetty val- lan ja statuksen siirtämiseen nykyajan sosiaalisessa kanssakäymisessä. Voidaan ajatella, että tässä opinnäytteessä tut- kimusaineistona olevat Vasilievin valo- kuvat venäläisistä vankilatatuoinneista ovat konkreettinen esimerkki kielen käy- töstä vallan ja statuksen siirtämisessä.
Vankilatatuoinneissa käytetty kieli – kriminaalikoodi – rakentaa todellisuutta ja määrittelee ryhmän sisällä vallitsevia valtasuhteita ja sen myötä vankien vä- listä sosiaalista kanssakäymistä. Tämä salainen kieli muodostaa yhteiskunnalli- sen todellisuuden vankilan kontekstissa ja lyö niin konkreettisella kuin käsitteel- liselläkin tasolla ajateltuna leimansa ryhmän jäseniin.
2.2.4 Koodi merkitysten sitojana Janne Seppäsen (2005, 87) mukaan koodi on sidos, joka mahdollistaa eri merkkijärjestelmien suhteellisen va- kaan rakenteen. Kieleen kasvaminen on sen koodiston omaksumista, eräänlai- sta käännöstyötä, jossa merkit (sanat, kuvat, äänet) liittyvät mentaalisiin rep- resentaatioihin. Kun vankilatatuoin- tien tapauksessa puhutaan piirretystä kuvasta, niin esimerkiksi koodi kynttilä sitoo kuvan tai kuvayhdistelmän niihin mentaalisiin representaatioihin, jotka kriminaalikoodin tunteva tunnistaa. Ve- näläisessä kriminaalikoodissa kynttilä on kuoleman symboli, varkaiden tulkit- semana se voi tarkoittaa ”olen elossa niin kauan kuin kynttiläni palaa” tai ”en ole onnellinen tässä syntisessä maailmassa, mutta seuraavassa” (Baldaev, 2006, 45).
Kynttilä on universaalisti tunnettu kuol- leiden muistamisen ja juhlan uskonnol-
lisena symbolina, joten katsojalle joka ei tunne kriminaalikoodia, tämä merkki saattaa tuoda mieleen kynttilän tutum- mat symboliset merkitykset. Perinteisis- sä venäläisissä vankilatatuoinneissa on käytetty paljon kaikille tuttuja symbolei- ta ja ikonisia kuvia, kuten sydän, pääkal- lo, piikkilanka, kotka, aurinko, ankkuri tai kissa. Näillä kaikilla merkeillä on vahva symbolinen merkitys taidehistori- assa ja antropologiassa, mutta vasta osa- na venäläistä kriminaalikoodistoa niihin latautuu ilmeisimmästä poikkeavia mer- kityksiä ja kokonainen käyttäytymiskoo- di. Tatuointikuvia analysoidessani pyrin avaamaan koodia ja kääntämään merk- kien sisältämiä merkityksiä venäläisen vankilakulttuurin kontekstissa.
2.2.5 Semioottinen kuvatulkinta Semiotiikan tehtävänä on paljastaa, mi- ten myyttiset merkitykset toimivat (Sep- pänen 2005, 113). Viime vuosien kuvase- mioottisessa tutkimuksessa painopiste on siirtynyt kokonaisten merkitysjärjes- telmien analyysistä kohti yksittäisten teosten lähilukua (close reading), jolloin tarkastellaan sitä, minkälaisia merkityk- siä kuvat voivat saada joissakin erityisis- sä konteksteissa (Karvonen 2005, http://
viesverk.uta.fi/johdviest/luento3.html).
Sosiaalisen semiotiikan teoria todelli- suudesta ei voi määrittää representaati- on absoluuttista totuutta tai epätotuutta.
Se voi ainoastaan osoittaa onko annettu (visuaalinen, verbaalinen tai muu) esi- tetty totuutena vai ei. Sosiaalisen semio- tiikan näkökulmasta todellisuus on se- mioosiksen synnyttämä konstruktio, ja sellaisena määrätyn sosiaalisen ryhmän todellisuus, joka koostuu ryhmän arvois- ta ja uskomuksista. On huomattava, että ihmiset eivät jaa ja vahvista ainoastaan omassa ryhmässään vallitsevia todelli-
sia arvoja ja uskomuksia. Tämän lisäksi he jakavat ja myöntävät toisten ryhmien totuuksia ja epätotuuksia. (Kress & van Leeuwen 1996, 159-160.) Representaa- tio edellyttää, että merkitsijät valitsevat esityksen muodon, jonka kokevat anne- tussa kontekstissa sopivimmaksi (emt., 11). Mielenkiintoista on, miten kieltä on käytetty vallan ja statuksen siirtämiseen nykyajan sosiaalisessa kanssakäymi- sessä (Kress & van Leeuwen 1996, 12).
Aineistonani olevat Vasilievin valokuvat venäläisistä vankilatatuoinneista ovat konkreettinen esimerkki kielen käytöstä vallan ja statuksen siirtämisessä. Tämän tutkimuksen kohdalla kieli on sanatonta ja visuaalista, mutta kätkee sisäänsä ver- baalisen kielen.
Tatuoinnit ovat nykyään yleisesti hyväk- syttyjä kulttuurissamme, mutta kauan sitten ne kuuluivat ainoastaan tiettyihin alakulttuureihin. Vankilatatuoinneilla on pitkät perinteet, vankeja on merkit- ty jo raamatun ajoista lähtien (Lambert, 2001) ja vangit itse ovat tatuoineet toi- siaan jo vuosisatoja. Opinnäytteessäni tarkastelen yhtä tyylilajia perinteisestä vankilatatuoimisesta, venäläistä vanki- latatuointiperinnettä ja sen visuaalista representaatiota Sergei Vasilievin valo- kuvissa.
Tässä luvussa esittelen tutkimukse- ni teoreettiset lähtökohdat ja käyn läpi, miten venäläisiä vankilatatuointeja on aikaisemmin tutkittu ja dokumentoitu.
Esittelen vankilatatuointien historiaa en- sin yleisesti ja sen jälkeen tarkennan Ve- näjän vankilatatuointiperinteisiin ja si- käläiseen kriminaalikoodiin – varkaiden lakiin – jota vankilatatuoinnit esittävät.
Kriminaalikoodi on kieli, jonka avulla ta- tuointien merkityksiä on mahdollista lu- kea, ja tätä koodia koetan tässä opinnäyt- teessä murtaa. Esittelen tutkimusaineis- tonani olevan Russian Criminal Tattoo Encyclopaedia -kirjasarjan ja sen tekijät, erityisesti valokuvaaja Sergei Vasilievin.
Lisäksi käyn lyhyesti läpi myös Stalinin ajan Gulag -pakkotyöleirejä, jotka vai- kuttivat miljoonien venäläisten elämään kommunistisen Neuvostoliiton aikakau-
della ja joilla on suuri merkitys venäläi- sen vankilatatuointikulttuurin syntyyn.
Olen käyttänyt teoreettisena taustana venäläisten vankilatatuointien histo- riaa käsittelevää kirjallisuutta: tutki- musaineistoni lähde Russian Criminal Tattoo Encyclopaedia I-III (Baldaev 2003–2008) on mittava historiankuvaus venäläisestä vankilatatuointikulttuuris- ta. Toinen merkittävä lähde tutkimuk- sessani on samaa aihetta käsittelevä teos Russian Prison Tattoos: Codes of Autho- rity, Domination and Struggle (Lam- bert 2003). Kirjallisen tuotannon lisäksi olen hyödyntänyt aihetta käsitteleviä dokumenttielokuvia The Mark of Caïn (Lambert 2001) ja Blatnoi Mir – Varkai- den maailma (Hiltunen 2001), Natio- nal Geographic Special -sarjaa Russia’s Toughest Prisons (2009, osat 1–2) sekä Youtube -videopalvelusta löytynyttä Ve- näjän vankiloiden historiaa käsittelevää dokumenttia Punishment: The Russian Prison Yesterday and Today (Fedorov &
Shilovsky 2006).
3.1 Kainin merkki
The Mark of Caïn -dokumentin (Lam- bert 2001) mukaan kriminaalitatuoin- nit juontavat juurensa kauas raamatun aikoihin. Genesiksen luomiskertomuk-
3. Venäläisten vankilatatuointien historiaa
”He who has not been there will get his turn. He who has been there will never forget it.”
- Neuvostoliittolainen sananlasku vankiloista.
sen mukaan Jumala merkitsi maailman ensimmäisen murhaajan ennen tämän lähettämistä maanpakoon. Kain oli en- simmäisten ihmisten, Aadamin ja Eevan, poika. Hän tappoi veljensä Abelin. Kain suuttui veljelleen ja murhasi tämän, kos- ka Jumala oli ollut suosiollisempi Abe- lin uhrille. Tapon jälkeen Jumala kysyi Kainilta, missä hänen veljensä on, johon Kain vastasi: ”Olenko minä veljeni var- tija?” Kain kirottiin, ja häneen pantiin Kainin merkki. Raamattu ei kerro, mil- lainen tuo merkki oli, mutta sen tarkoi- tus oli olla merkkinä, ettei kukaan, kuka hänet kohtaa, tappaisi häntä. (1. Moos 4:1–24.) Kainin merkki merkitsi kanta- jansa pysyvästi rikolliseksi ja sosiaali- seksi hylkiöksi.
Rikollisten merkitsemistä – jota on harjoitettu Venäjällä muinaisista ajoista lähtien – voidaan pitää toisena proto- tyyppinä modernin rikollisen tatuoin- nista. Vuoteen 1846 asti Venäjällä pakko- työhön tuomittuja rikollisia nimitettiin nimellä VOR (varas). Kirjaimet tatuoi- tiin rikollisten poskiin ja otsaan, näin kaikki lainkuuliaiset ihmiset saattoivat tunnistaa merkityn kriminaalin senkin jälkeen kun tämä oli vapautettu vanki- lasta. Käytössä oli kolme erilaista kir- jainyhdistelmää: kirjaimet SK: Ssylno- Katorzhny (pakkotyövanki); SP: Ssylno- Poselents (pakkotyöstä karkotettu); ja B:
Begly (vankikarkuri). Näitä elinikäisiä merkkejä pakkotyöhön tuomittujen ke- hoissa ja kasvoissa voidaan pitää ensim- mäisinä symboleina jäsenyydestä maa- ilman syrjäytyneisiin: ensimmäisinä ri- kollisten tatuointeina Venäjällä. Vuonna 1846, kun rangaistukset siirrettiin ase- tukseen, merkki VOR korvattiin merkil- lä KAT (katorzhik) (kuva 3.1a), joka tar- koitti kolmea ensimmäistä kirjainta sa- nasta ”pakkotyövanki”. K lisättiin vangin
oikeaan poskeen A otsaan ja T vasem- paan poskeen. Tästä lähtien sana KAT on merkinnyt persona non grataa, epätoi- vottua henkilöä, jolle mikään ei ole py- hää. Brändäys jatkui vuoteen 1863. Syr- jäytyneiden maailmassa nämä olivat en- simmäisiä rikollisten tatuointeja. Vaikka tatuoinnit oli tehty väkisin ja pakotta- malla, ne alkoivat toimia kastimerkkei- nä sitoen merkityt rikolliset yhteen ryh- mään. Kuitenkaan vangit ja pakkotyöhön tuomitut eivät vielä tässä vaiheessa teh- neet omia tatuointeja korostaakseen sta- tustaan. Ehkäpä vallitseva tapa merkitä vankeja väkisin vei heiltä innon koristel- la kehoaan. (Baldaev 2008, 21.) Rikolli- sia tatuoitiin viranomaisten toimesta sa- maan aikaan myös muualla maailmassa, esimerkiksi 1800-luvun Ranskassa var- kaat tatuoitiin V-kirjaimella, mikä tuli ranskankielen sanasta voleur eli varas.
1800-luvun lopussa Englannin armeijan sotilaskarkurit merkittiin D-kirjaimella, mikä tulee sanasta deserter (Ruotsalai- nen 2001, 19.).
Merimiesten tatuoinnit olivat alku- peräinen vastine venäläisille kriminaali- tatuoinneille. Yhteyden todistaa tyypil- liset motiivit, joita englantilaiset tatu- ointitaiteilijat käyttivät ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä. Englan- tilaisten ja venäläisten kriminaalitatu- ointien kuva-aiheissa on huomattava yhteneväisyys – molemmissa symbolei- na toistuivat mm. kättely, pääkallo, ham- paansa näyttävä tiikeri, lentävät suuret laivat ja ankkurit. Yhteys näiden kah- den ryhmän välillä ei ole ollut koskaan selvä. Laivojen kapteenit eivät tuolloin juurikaan kiinnittäneet huomiota meri- miesten taustoihin ja usein laivaan pää- tyi henkilöitä, joilla saattoi olla hämärä menneisyys ja rikollinen tausta. Myös merimiehet päätyivät usein telkien
taakse, koska olivat taipuvaisia pääty- mään vaaratilanteisiin. Tämän johdosta on olemassa kiistaton yhteys venäläis- ten vankilatatuointien ja englantilaisten merimiestatuointien välillä. (Baldaev 2008, 21.) Toiseen maailmansotaan asti mikä tahansa tatuointi merkitsi jäse- nyyttä ammattimaisen rikollisten velje- ydessä. Ainoa poikkeus olivat merimie- het, joiden tatuointeja pidettiin amma- tillisina tunnuksina (Baldaev 2008, 27).
Tatuoinnit yleistyivät Venäjällä 1900-luvun alussa. On vaikea sanoa, mil- tä ne näyttivät tuohon aikaan, koska ei tiettävästi ole olemassa erityistä tuki- musta ajalta ennen Venäjän vallankumo- usta. Mikhail Gernet kirjoittaa teokses- saan Tattoos in Places of Incarceration the City of Moscow (1924), että tuolla ajalla rikollisten tatuoinnit olivat sattumanva- raisia, vailla salattua symbolista merki- tystä. Gernet toteaa myös, että neuvos- tovallan ensimmäisellä vuosikymmenel- lä tatuoinnit eivät olleet kovin tavallisia vankien keskuudessa, vain 25 prosentil- la vangeista oli tatuointeja. Tämä osuus koostui varkaista, ryöstäjistä, murhaajis- ta ja huijareista. Näin ollen olisi ollut lii- oiteltua kiinnittää erityistä symboliikkaa vankilatatuoinneissa: tatuoinnit olivat vain yksi todiste rikollisesta menneisyy- destä. (Baldaev 2008, 24–25.)
3.2 Gulag
Venäläisen rikolliskastin alkuperä lepää syvällä Venäjän historiassa, tsaarien työ- leireillä, Pietarin slummeissa ja maaseu- dun köyhyydessä. Mutta julma, hierark- kinen ja erikoinen kulttuuri alkoi levitä vasta 1920-luvulla Venäjän vallankumo- uksen ja sitä seuranneen sisällissodan myötä. Leninin massaterrori synnytti
tuhansia orpoja ja katulapsia, joiden määrä kasvatti nopeasti rikollisrivejä.
Kun Josef Stalin 1930-luvulla aloitti po- liittisten massapidätysten ensimmäisen aallon, tavalliset venäläiset kohtasivat ammattirikolliset työleireillä, joista oli tullut ”koti” miljoonille ihmisille Neu- vostoliitossa. (Baldaev 2006, 17.) Näitä leirejä kutsuttiin nimellä Gulag.
Alexander Solshenitsyn toi aikanaan yleiseen tietoisuuteen käsitteen GULAG – neuvostolyhenne sanoista Glavnoe up- ravlenie, leirien päähallinto. Gulag, jota kutsuttiin myös nimellä ”Zone”, oli Neu- vostoliiton turvallisuuspoliisin NKVD:n osa, joka hallinnoi pakkotyöleirejä. Lei- reille lähetettiin ”oikeita” rikollisia sekä kielletystä poliittisista toiminnasta tuo- mittuja ”valtion vihollisia”. Stalinististen työleirien työvoimalla oli suuri merkitys Neuvostoliiton rakentajana: leireille tuo- mittujen tehtävänä oli rakentaa taloja tai yleisiä liikenneyhteyksiä kuten kaupun- geissa metroja, maaseudulla isoja rauta- tieyhteyksiä tai patoja ja erilaisia kana- via. (http://fi.wikipedia.org/wiki/Gulag.) Ensimmäiset systemaattiset leirit pysty- tettiin 1920-luvulla Vienanmeren Solo- vetskin luostarisaarille.
Gulagissa poliittiset vangit kohtasivat ammattirikolliset (urki, blatnye) ja saivat ennen pitkää tottua näiden erikoiseen ul- komuotoon ja äärimmäisiin käytöstapoi- hin. Varkaiden laki ja käyttäytymissään- nöt kehittyivät vankileireillä, leirien si- sällä rikollisten maailmassa vallitsi tiuk- ka kriminaalikoodiin perustuva hierarkia ja luokkajako, jonka synty oli peräisin Tsaarin ajan Venäjältä kriminaalien ala- maailmasta. (Applebaum 2004, 262.)
”Oikeat” rikolliset hallitsivat Gulagissa, varkaiden korkeampi status tuntui hou- kuttelevalta nuoremmille vangeille, jotka joskus voitiin hyväksytä osaksi veljes-
Kuva 3.1 a
Venäläiset pakkotyövangit (katorzhik) merkittiin vuosi- na 1846–1863 merkillä KAT. (Kuva: Baldaev 2008, 20.)
kuntaa suorittamalla erilaisia rituaale- ja. Rikollisten klaaniin pyrkiessään nuo- ret kokelaat joutuivat mm. vannomaan valan, jossa lupasivat olla ”arvokkaita varkaita” ja hyväksyivät varkaiden lain.
Uudet tulokkaat voivat edetä rikollisuu- den polulla, jos joku kokeneempi klaanin jäsen heitä suositteli. (Applebaum 2004, 264.) Tarkastelen kriminaalikoodia lä- hemmin seuraavassa luvussa.
Nyky-Venäjällä tarinat vankilatatu- oinneissa kuvastavat elämää rikkonai- sessa jälki-neuvosto-systeemissä. Vaikka Gulagin aikakausi on virallisesti loppu- nut, ovat sen päivät merkittynä ikuisesti vankien kehoihin. (Lambert 2003, 5.) Ve- näjän vankiloissa on edelleen väkilukuun suhteutettuna Yhdysvaltain ohella eniten vankeja maailmassa (Baldaev 2008).
3.3 Kriminaalikoodi – varkaiden laki Kriminaalikoodin alkuperä juontaa juu- rensa Tsaarin ajan Venäjän kriminaalien alamaailmaan, ajanjaksolle jolloin var- kaiden ja kerjäläisten ammattikunnat hallitsivat pikkurikollisuutta. Kriminaa- liyhteisö kasvoi valtaviin mittoihin neu- vostovallankumouksen ensimmäisten vuosikymmenten aikana, kiitos tuhansi- en orpojen, jotka olivat suoria vallanku- mouksen, sisällissodan ja kollektivismin uhreja. Orpolapset selviytyivät ensin katulapsina ja kunnes kasvoivat ja heistä tuli varkaita. Venäläisten rikollisten kri- minaalikoodiin perustuva kastijärjestel- mä syntyi 1920-luvun lopussa Stalinin Gulag-vankileirien aikaan, aikana jolloin huomattava osa venäläisistä koostui vangeista ja vanginvartijoista.
1930-luvun alussa arvovaltaiset am- mattirikolliset, kriminaalikastin eliitti (vory v zakone, blatnye) alkoivat erot-
tautumaan muista tatuoinneilla (Bal- daev 2008, 25). Tatuointi sai merkityk- sen statussymbolina ja sen seurauksena lähes kaikki ammattimaiset rikolliset tatuoitiin. Venäläisillä vankilatatuoin- neilla on historiallinen paikka vankila- kulttuurissa. Jo vuosikymmenten ajan vangit ovat merkinneet uskonsa ja his- toriansa kehoonsa. (http://natgeotv.
com/asia/inside-russias-toughest-pri- sons.) Vankilatatuoinnit perustuivat kri- minaalikoodiin. Gulagin vangit kehitti- vät kompleksisen sosiaalisen struktuu- rin, rikollisyhteisön sisäisen kastijär- jestelmän. Tämän myötä vangit alettiin merkitä symbolisilla tatuoinneilla, jot- ka ilmoittivat kantajansa kastin muille ryhmän jäsenille yhteisölle. Tatuoinnit identifioivat vangin; tatuointisymbo- lit toimivat koodeina vangin rikoksille, tuomioille ja vankiloille, joissa vanki oli istunut. (Lambert, 2001.) Vankilatatu- oinnit julistavat symbolisesti kantajansa taustan ja asettavat tämän hierarkiassa oikealle tasolle vankien monimutkaises- sa sosiaalisessa järjestelmässä vankilan sisällä. Tatuoinnit oli otettava huomioon käyttäytymiskoodissa ja käyttäjä saattoi joutua maksamaan verellään, mikäli uh- masi tapoja tai toimi ansaitun vastaises- ti. Tatuointien salaisesta symbolismista tuli metodi, jolla paljastettiin huijarei- ta yhteisössä. (Baldaev 2008, 33.) Kri- minaalikoodi sisälsi todella tiukat ran- gaistukset sääntörikkomuksille. Jokai- nen joutui vastaamaan teoistaan. Kri- minaalien oikeudelliset rituaalit olivat yhtä monimutkaisia kuin niiden rituaa- liseremoniatkin: niihin kuului tuomiois- tuin, oikeudenkäynti ja tuomio, joka voi olla pahoinpitely, nöyryytys tai jopa kuo- lema. Käytössä oli väkivaltatuomioita, kuten sormien, käsien tai jalkojen leik- kaamista, mutta erilaiset nöyryytykseen
liittyvät tuomiot saattoivat monta kertaa olla vielä pahempia; esimerkiksi kortti- pelissä hävinnyt vanki saatettiin määrätä puhekieltoon kolmeksi vuodeksi. Ja vaik- ka tätä siirrettiin leiristä toiseen, ei hän uskaltanut rikkoa rangaistustaan, sillä kaikki ammattikriminaalit tiesivät siitä.
Sanottiin, ettei kriminaalikoodia rikko- nut kukaan, kaikki tiesivät että rangais- tuksena olisi kuolema.
Varkailla oli erityinen asema vanki- leireillä, he asettuivat muiden vankien yläpuolelle. Venäläiset rikolliset olivat vankileirien aikaan hyvin luokkatietoi- sia ja hierarkialla oli heidän keskuudes- saan suuri merkitys. Itse asiassa luokka merkitsi heille kaikkea. Varkaiden hie- rarkiassa isot rikolliset kuten pank- ki- tai junaryöstäjät, olivat yläluokkaa.
Toisessa päässä sosiaaliluokkaa olivat pikkurikolliset, kuten taskuvarkaat.
Näiden välissä olivat kaikki muut rikol- liset, kriminaalien keskiluokka, joka se- kin oli tarkasti hierarkkiseen järjestyk- seen jaettu. Nämä yhdessä muodostavat kriminaalikoodin. Monella tavalla tämä kummallinen sosiaalinen yhteisö muis- tutti valtiota, tai paremminkin karika- tyyriä valtiosta. Kriminaalien maailmas- ta voi löytää vastineen jokaiselle sävylle ihmisen hyveistä ja epäonnistumisista.
(Applebaum 2004, 262.)
Kun vankileirit levisivät massiivises- ti 1920-luvun lopussa, oli ammattirikol- lisista tullut neuvostovaltiosta täysin erillinen yhteisö, joka noudatti tiukasti kriminaalikoodia, mikä kielsi heiltä yh- teydet neuvostotasavaltaan. Korkeim- malla kriminaalikoodin hierarkiassa olivat ammattirikolliset (urki, blatnye), jotka asettivat säännöt muille. Rikollis- yhteisön korkeimpia jäseniä kutsuttiin nimellä ”thief-in-law” (vory v zakone).
Venäläiset ammattikriminaalit elivät
kriminaalikoodin tarkkojen sääntöjen ja tapojen mukaisesti Gulagissa ja edel- leen sen jälkeen. Todellinen thief-in-law kieltäytyi töistä, passista ja tekemästä mitään yhteistyötä virkavallan kans- sa, paitsi jos tarkoituksena oli käyttää näitä hyväksi. (Applebaum 2004, 263.) Korkea-arvioisimmat rikolliset erottui- vat muista Gulagin vangeista kielenkäyt- tönsä, pukeutumisensa ja tatuointien- sa kautta. Tatuointien avulla varkaiden maailmaan kuuluneet ammattirikolli- set voitiin erottaa muista rikollisvan- geista, samoin pystyttiin identifioimaan kriminaalin paikka tuossa hierarkiassa.
(esim. Applebaum 2004, Baldaev 2003, Lambert 2003.)
3.3.1 Vankilatatuointien merkityksiä Perinteisen venäläisen kriminaalikoodin sääntöjen mukaan jokaisella tatuoinnil- la oli erityinen merkitys ja tatuointi tuli aina ansaita. Tähdet olkapäissä mer- kitsevät varkaan statusta, polvissa ne tarkoittavat ”en polvistu minkään viran- omaisen edessä”. 1950-luvulla vangeille tuli tavaksi tatuoida pisteitä tai pieniä rasteja nyrkkeihin merkitsemään tuomi- on pituutta. Sormustatuointien symbo- lismia on käytetty Venäjän vankiloissa vuosikymmeniä. (Baldaev 2008, 35.) Kuolema on yleinen aihe venäläisissä vankilatatuoinneissa. Pääkallo ja risti symbolisoivat viestiä ”synnyin kuole- maan” tai ”ainoastaan kuolema korjaa minut” (Baldaev 2006, 45.) Hämähäk- ki tarkoittaa ”kävelen rikollista polkua”.
Pääkalloon tatuoituna hämähäkki tar- koittaa ”olen varas loppuun asti”. Ylös- päin kiipeävä hämähäkki tarkoittaa, että kantaja jatkaa rikollista elämää. Alaspäin kävelevä hämähäkki taas tarkoittaa, että tämän tatuoinnin kantaja haluaa lopet- taa rikollisen elämän. Madonnalla on
kaksi päämerkitystä: tatuoinnin omis- taja on uskollinen kriminaaliklaanille.
Toisen koodin mukaan Madonna-tatu- oinnin kantaja uskoo jumalan äitiin, joka pelastaa hänet. Madonna ja lapsi taas symbolisoivat hieman harhaanjohtavas- ti, että tämän tatuoinnin kantaja on ollut varas jo lapsena. Seilaava purjelaiva voi tarkoittaa ”olen valmis pakenemaan, jos löydän kumppaneita” tai ”elän vaeltele- vaa elämää”. Veitsen lävistämä pääkal- lo merkitsee murhaajaa. Ruusu tatuoi- daan useimmiten niille, jotka päätyvät vankilaan ennen täysi-ikäistymistään.
Nouseva aurinko tai ”aamu” tarkoittaa
”käännyin pois isäni valitsemalta tieltä”.
Kyyhkystatuointi symbolisoi vapautta ja itsenäisyyttä vankilassa. Valkoinen kyyhky merkitsee onnellista lapsuut- ta. Kyyhkyset (kuva 3.3.1a) tunnetaan venäläisten ja siperialaisten rikollisten suosikkieläiminä (Lilin 2010, 21). Myös kuoleman teema on hyvin käytetty van- kilatatuoinneissa, kuolemaa symboloivat esimerkiksi pääkallo ja kynttilä (Baldaev 2006). Johtavilla kriminaaleilla on aina tatuointi, jossa on kuvattu ristiinnaulit- seminen. Heidän jälkeensä alempiarvoi- silla rikollisilla on oikeus pitää tiettyjä kastin mukaan määrättyjä tatuointeja, kuten petoeläimiä. Vankilassa tappajilla, jotka tunnetaan vankilassa myös nimellä
”täytäntöön panijat”, on kuvia pääkal- lon lävistävistä tikareista. Tällä kuvalla he mainostavat palveluitaan (Lambert 2003, 4). Vankilatatuoinneilla on tuhan- sia merkityksiä ja on tärkeää huomioida, että tatuoinnin sijainnilla kehossa on yhtä suuri merkitys kuin tatuoinnilla it- sellään. Sama kuva merkitsee eri asioita riippuen siitä, mihin osaan kehoa se on tehty. (Lambert 2001.)
Tatuoidut symbolit ovat arkisto var- kaan elämästä, rikollisten parissa elämä
itse. Varkaalle kaikista hänen tatuoin- neista tulee ”merkityksellisiä asioita”.
Mitä tahansa ei saa tatuoida, jokainen merkki oli ansaittava ja ilman lupaa tatu- oidusta kuvasta voitiin rankaista. Tatu- ointien maailma on yksi symbolien jat- kumoista, joka on hyväksytty totuutena.
Tatuoinnit ovat rikollisten itsensä kehit- tämä kriminaalimaailman perustuslaki, varkaiden laki. Perinteiseen kriminaali- koodiin on aina liittynyt arvokkuus, kun- nia ja hierarkia. Alix Lambertin (2003, 111) mukaan ensimmäinen ja tärkein sääntö on vankilassa, jossa eletään va- pauden puutteessa, on ”älä petä omiasi”.
3.3.2 Tatuointien tekotapa Venäjän vankiloissa
Vankiloissa tatuointeja on voitu tehdä ainoastaan hyvin alkukantaisilla mene- telmillä ja jopa vaarallisilla kemikaaleil- la. Välineinä Ihon merkitsemiseen on käytetty klemmareita, pinnejä, erilaisia johtoja, partateriä ja lasinpalasia. Väri- pigmentteinä toimivat hiilijauhe, puu- hiili, poltettu kumi, korkki, täytekynät, muste, akvarellivärit ja liitu, jotka usein sekoitettiin veden, virtsan, saippuan, kerman tai rasvan kanssa. (Mirczak 2010.) Rikollisten maailmassa tatuoin- ti on usein toteutettu pakottamalla ja tulkitaan usein kidutukseksi, se on nau- tintoa sekoitettuna pelkoon. Tällainen kidutus symbolisoi kehon pakottamista puhumaan totuutta itsestään tulevai- suudessa. (Baldaev, 2006.)
3.3.3 Kriminaalikoodin katoaminen 1920-luvulla yleistynyt vankien ta- tuoiminen venäläisen varkaiden lain mukaisesti alkoi eriytyä perinteisestä kriminaalikoodista 1980-luvulla ennen Neuvostoliiton hajoamista. Perestroi- kan myötä 1980-luvulla Neuvostoliitos-
Kuva 3.3.1a
Kyyhkystatuointi symbolisoi vapautta ja itsenäisyyttä van- kilassa. Valkoinen kyyhkynen merkitsee onnellista lapsuut- ta. (Kuva: Lambert 2003, 153.)
sa tehtiin lukuisia uudistuksia, minkä johdosta myös tatuointiliikkeitä alkoi ilmestyä katukuvaan. Tatuoimisesta tuli muodikasta ja tatuoinnit eivät enää ol- leet ainoastaan rikollisten yksinoikeus.
Tällöin myös osa vankilatatuointien te- kijöistä alkoi erikoistua vankilamotiivi- en lisäksi myös puhtaasti dekoratiivisiin tatuointeihin. Tämä muutti rikollisten tatuointien funktion merkityksellisi- nä statussymboleina ja enteili salaisen symbolismin lopullista kuoliniskua ve- näläisissä vankiloissa. Tämän katsotaan reflektoivan myös laajemmin venäläi- sen yhteiskunnan muutosta. Olisi väärin olettaa, että rikollisten tatuoinnit olisivat tuolloin täysin menettäneet symbolisen merkityksensä. Tatuoinnit ovat edelleen vanhan koulukunnan ammattirikollisten tunnusmerkkejä. (Baldaev 2008, 43.)
3.4 Varkaiden musiikki
Russian Criminal Tattoo Encyclopaedia II:n mukaan varkaan tatuoitu keho on ensisijaisesti lingvistinen objekti. Tatu- oinnit ovat ainutlaatuinen symbolinen kieli, jonka lukemisen säännöt siirtyvät eteenpäin suullisen perinteen kautta. Tä- män rikollisten salakieli kätkee sisäänsä salaisen tiedon kantajistaan, suojellak- seen itseään ulkopuolisilta (fraera). Sa- malla tavalla kuin salakieli on maskee- rattu kieli neutraaleja sanoja, joilla on koodattu merkitys, myös tatuoinnit vä- littävät pyhän symbolisen informaation allegoristen yleismaailmallisten kuvien kautta, jotka ensi näkemältä näyttäytyvät tutulta kenelle tahansa katsojalle. Tämä kieli on sosialisoitunut ja politisoitunut.
Rikollisten erikoiskielellä perinteinen kokoelma tatuointeja iholla on nimeltään koristeltu hännystakki (frak s ordenami).
(Baldaev 2003, 27.)
Baldaevin (2003, 29) mukaan tatuoin- neissa on representoituna koko varkai- den maailman kieli, ne ovat sosiopoliit- tisen kommunikaation väline, jota voisi verrata varkaiden ‘massamediaan’. Tatu- ointien kantaja välittää niillä viestin ase- mastaan koko vankilalle. Tatuoinnit ovat symboleja koko julkiselle identiteetille, itseilmaisulle ja kollektiiviselle muistol- le. Ne muodostavat ryhmäkäyttäytymi- sen stereotyyppejä ja asettavat säännöt ja rituaalit, joita rikollisten maailmassa vaaditaan järjestyksen säilyttämiseksi.
Nämä vankilatatuoinnit esittävät koko- naisen laillisen koodin rikollisten maa- ilmassa, ne määrittävät kantajansa käyt- täytymissäännöt tulevaisuudessa ja tul- kinnan tämän menneisyydestä.
Tekstit ihossa voivat määrätä tatu- oinnin omistajan tulevaisuuden, koska ihminen, jolla tatuointi on, hyväksyy ne käyttäytymissääntönä ja statussymbo- lina. Tällä tavoin tatuoidun kehon on mahdollista määritellä elämän kohtalo.
Ihmisestä tulee täysin riippuvainen ta- tuointisymboleistaan. Ja koska tatuoin- nilla on viitekehyksenä taianomainen rituaalimerkitys, mikä ilmenee erilaisis- sa ”talismaaneissa”, ne muokkaavat kan- tajastaan oman rikollisen myyttinsä san- karin. Elävä ihminen muuttuu hahmoksi tatuointien maailmassa. (Baldaev 2003, 27.) Jos kriminaalikoodia petetään, pi- detään sitä jumalanpilkkana, todellisen pyhän kielen rikkomisena. Vangin ke- hon osat ovat muuntautuneet julkiseksi näyttämöksi rikollisten politiikalle.
Vangit ja rikolliset ovat itse kehittä- neet oman ”kielensä” ja koodinsa. Teksti on syntynyt perinteistä ja yhteisön sisäl- tä ilman ulkopuolisia vaikutteita (paitsi kuvissa käytetty historiallinen, poliitti- nen ja uskonnollinen kuvasto). Tatuoin-
tikielen lisäksi kriminaaleilla oli myös toinen, verbaalinen kieli, varkaiden puhe (blatnoe slovo, blatnaya muzyka), kirjai- mellisesti ”varkaiden musiikki”, jonka käytöstä tuli vangeille eräänlainen ritu- aalinen käytäntö. Tämä rikas kieli ref- lektoi kriminaalien moraalia; naisista käytettiin kieltä joka oli puoliksi röyhke- ää, puoliksi ylisentimentaalista. Jotkin sanat saivat merkityksensä kontekstis- ta, jossa niitä käytettiin. Useat sanat var- kaiden puheessa ovat peräisin hepreas- ta. Tämä johtuu mahdollisesti siitä, että Venäjän juutalaisten asuttama kaupun- ki Odessa toimi tuolloin salakuljetusten keskuspaikkana, ja sillä oli huomattava merkitys kriminaalikulttuurin kehityk- seen Venäjällä. (Applebaum 2004, 266.) Tarkoitukseni on tutkia näkemisen tapojen ja yhteiskunnallisten ehtojen välistä suhdetta vankilatatuointien rep- resentaatiossa Vasilievin valokuvissa.
Vankilatatuoinnit vankilan kontekstis- sa ovat vuoropuhelua vankien kesken, hiljaista tietoa, jonka vangit jakavat toi- silleen ja toimivat merkkien mukaan.
Vankilatatuointien ja kriminaalikoodin tapauksessa emme koskaan katso vain yhtä asiaa (tekstiä) vaan me katsom- me asioiden ja itsemme välistä suhdet- ta (Berger 1991, 9). Vankilatatuoinneis- sa kyse on ei vain yhdestä yksittäisestä merkistä iholla vaan usein niiden vuoro- puhelusta.
Tatuoitu keho on osa jatkuvaa ’dialo- gia’ sitä ympäröivän maailman kanssa.
Tatuoinnit vaativat kantajaltaan mää- rättyä sovittua käyttäytymismallia, elei- tä ja puhetta. Usein tatuoinnit määrittä- vät kantajansa käytöksen muita ihmisiä kohtaan. Yksilön, joka on tekemisissä ri- kollisen kanssa, on yksinkertaisesti nou- datettava omaa stereotyyppiään, joka hä- nelle on merkitty. Rikollisten tatuoinnit
muodostavat siis kokonaisen sosiopoliit- tisen tilan rikollisten yhteisössä. Koska tatuoinnit ovat keskeinen osa varkaiden kieltä, kaikki niitä ympäröivä tila on alis- teinen niille. Näin ollen kehon kieli, joka ylimmällä rikollisella yhteisössä on, jä- sentää elämän koko yhteisössä. (Baldaev 2003, 30.) Kuva ja sana ovat harvoin au- tonomisia ja toisistaan riippumattomia yksikköjä. Monentyyppiset kulttuuriset artefaktit yhdistelevät kuvaa ja sanaa ja saattavat ne vuorovaikutukseen lukuisin eri tavoin. Kielellisen ja kuvallisen ilmai- sun alueet toimivat saumattomasti yh- teistyössä. (Mikkonen 2005, 187.)
3.5 Russian Criminal Tattoo Encyclo- paedia ja Sergei Vasiliev
Danzig Baldaev syntyi Ulan-Udessa, Buryatiayssa Neuvostoliitossa vuon- na 1925 ja kasvoi poliittisten vankien lapsille tarkoitettussa orpokodissa, sen jälkeen kun hänen isänsä oli julistet- tu ”kansan viholliseksi”. Toisen maail- mansodan päättymisen jälkeen Baldaev pakotettiin NKVD:n (KGB:n edeltäjän) toimesta vanginvartijaksi kuuluisaan Krestyn vankilaan Leningradiin (nyk.
Pietari), jossa hän työskenteli vuosi- na 1948–1981. Vankilassa Baldaev alkoi tallentaa kriminaalien vankilatatuoin- teja piirtäen (kuva 5.1a ja 5.1b). Balda- ev keräsi tatuointikokoelmansa useissa eri vankiloissa ympäri Neuvostoliittoa vuosina 1948–2000. Työskennellessään vanginvartijana etnografi Baldaev piirsi yli 3000 piirrosta venäläisten vankien tatuoinneista yli 50 vuoden ajalta vuo- sina 1948–2000. KGB:n edeltäjä NKVD tuki Baldaevin hanketta, koska tunnis- ti kerättyjen dokumenttien käytettä- vyyden taistelussa ”vihollista” vastaan.
Tämän opinnäytteen kuva-aineiston valokuvaaja Sergei Vasiliev syntyi Chu- vashin alueella Neuvostoliitossa vuonna 1937. Vasiliev työskenteli valokuvaajana Vecherny Chelyabinsk -sanomalehdessä yli 30 vuoden ajan. Hän on saanut useita palkintoja, mukaan lukien Internatio- nal Master of Press Photography from the International Organization of Photo Journalists (Praha, 1985), Honoured Worker of Arts of Russia ja The Golden Eye Prize. Hänen teoksiaan on ollut esil- lä kansainvälisesti ja niitä löytyy useista museokokoelmista. Vasiliev on myös julkaissut yli 20 kirjaa, mukaan lukien Russian Beauty (1996) ja Zonen (1994).
Valokuvaaja Sergei Vasiliev, joka työs- kenteli tuolloin vanginvartijana Balda- evin kanssa samoissa vankiloissa, kuvasi vartijan työnsä ohella venäläisiä vanke- ja, joiden tatuointeja Baldaev piirsi (Bal- daev 2006, 17.) Baldaevin ja Vasilievin projektin alku sijoittui ajanjaksoon, jol- loin neuvostoliittolainen yhteiskunta oli ajautunut kriisiin sekä poliittisesti että taloudellisesti. Kaksikko ehti vuosien aikana tallentaa merkittävän ajanjakson neuvostolaisesta yhteiskunnan huippu- vuosista sen murenemiseen asti, kaiver- rettuna vankien ihoon.
Kuvista ja piirroksista muodostui merkittävä arkisto Venäjän vankilatatu- ointi-perinteestä. Vuonna 2003 kustan- nusyhtiö Murray & Sorrell FUEL alkoi julkaista Baldaevin ja Vasilievin piirros- ja valokuva-arkistoa ja avata niiden koo- dattuja merkityksiä kolmiosaisessa tie- tokirjassa The Russian Criminal Tattoo Encyclopaedia I-III. FUEL osti koko ar- kiston Baldaevin leskeltä vuonna 2003.
Nämä kirjat ovat osa Lontoon Design museon pysyvää kokoelmaa.
Kiinnostavaa on, miksi tämä vangin- vartija, joka oli menettänyt laskelmiensa
mukaan 58 perheenjäsentä ja sukulaista neuvostovallan kidutukselle ja sorrol- le, halusi dokumentoida kriminaalitatu- ointeja ja kohtauksia Gulagin elämästä.
Baldaevin lesken kertomuksista on sel- vinnyt, että tämä toiminta oli moraali- nen vastaus kommunistisen aikakauden ylilyönneille. Baldaevilla ei ollut mitään sympatioita valtiota kohtaan: ”Ideologi- set valheet, taitavasti suunnitellut kan- sainväliset konfliktit, ihmisten nöyryyt- täminen, kunniakkaan elämän kieltä- minen – tai elämän itsensä kieltäminen.
Nämä ovat valtion synnit,” hän kirjoitti.
(Hodgkinson, 2010.)
3.6 Tatuointikoodin rikkominen – ihmisiho arkistoituna
Katarzyna Mirczak (2010) kirjoittaa artikkelissaan Preserving the Criminal Code, että CSI -laitos Miliisin päämajas- sa (CSI Department of Militia Head- quarters) Varsovassa, Puolassa julkaisi 1970-luvulla oikeuden syyttäjille todis- tusaineistoksi tarkoitetun dokumentin, jossa on analysoitu 2300 tatuointia. Tut- kijat seurasivat yli neljän vuoden ajan vankeja, sotilaita ja rikollisia, jotka istui- vat tuomiotaan Tsekkoslovakiassa ja Ju- goslaviassa, Saksassa ja Neuvostoliitos- sa (USSR). Tänä aikana analysoitavia ta- tuointeja kerättiin läheisistä vankiloista.
Tatuoinnit irrotettiin menehtyneiden vankien ihoista ruumiinavauksen yhte- ydessä. Tämän tutkimuksen tuloksena luotiin ennennäkemätön kuvasto, johon on tallennettu tutkittujen tatuointien merkitykset. Tatuointikokoelma (kuva 3.6 a), jota säilytetään Jagellonian yli- opiston oikeuslääketieteen laitoksella Krakovassa, sisältää 60 tatuointia säilöt- tynä formaldehydiin.
Kuva 3.6 a
Vankilatatuointiarkiston kuvia. Oikeuslääketieteen laitos, Jagellonian yliopisto, Krakova, Puola. (Kuvat: Katarzyna Mirczak: Preserving the Criminal Code: http://www.foto8.com/new/online/photo-stories/
1175-prison-tattoos. 1.7.2010.)
4.1 Dokumentaarinen valokuva ja todellisuuden problemaattisuus Yksi valokuvauksen ensimmäisistä käy- tännöistä, muotokuvaus, periytyi suo- raan maalaustaiteesta. Muotokuvaus oli toiminut sosiaalisen identiteetin luojana ja vahvistajana, mutta niiden korkea hinta säilytti muotokuvamaalauksen tradition ainoastaan aristokraattien yk- sinoikeutena, kunnes syntyi miniatyy- rimaalauksen traditio, joka mahdollisti muotokuvamaalaukset myös vaurastu- valle porvaristolle. Valokuvauksen myötä miniatyyrimaalausten traditio jatkui ja pian sen keksimisen jälkeen (1839) valo- kuvauksessa siirryttiin miniatyyrimuo- tokuvien massatuotantoon. (Tuori 2001, 60; Tagg 1993, 34-38.) 1880-luvulle tulta- essa suorasta kasvokuvasta oli tullut hy- väksytty muoto suositussa amatööriku- vauksessa. Kasvokuvia alettiin tallentaa myös viranomaisten asiakirjoihin, kuten vankiloiden rekistereihin ja erilaisiin sosiaalipoliittisiin tutkimuksiin, joissa valokuvan merkitys valvonnan välineenä alkoi korostua. (Tagg 1993, 37). Valokuvi- en avulla ihmisiä oli helpompi luokitella.
Santeri Tuorin (2001, 64) mukaan muotokuvat toimivat sosiaalisen iden- titeetin rakentajina, vahvistajina ja to- dentajina. Tuorin mukaan Allan Sekula puhuu valokuvauksen kunnioittavasta
funktiosta, joka valokuvauksen myötä pystyi tunkeutumaan alaspäin yhteis- kunnassa. Kunnioittavan funktion vas- tapuolella valokuva alkoi myös toimia samanaikaisesti repressiivisesti: valoku- va ei ainoastaan ollut mukana luomassa kuvaa sankareista, ylhäisistä ja muista moraalisista esikuvista, vaan myös ri- kollisista, köyhistä, sairaista ja muista alempiarvoisista henkilöistä. Myös po- liisit ja muut viranomaiset ottivat valo- kuvauksen nopeasti käyttöön. Esimer- kiksi rikollisia kuvattiin ja tallennet- tiin arkistoihin. Valokuvauksen keinoin luotiin kattava arkisto, joka sisälsi kai- ken sairaasta terveeseen ja rikollisista moraalin esikuviin. Näiden arkistojen avulla yhteiskunnan jokainen yksilö voi- tiin luokitella ja arvottaa. Arvottamisen prosessissa ketään ei jätetty ulkopuolel- le. Vaikka muotokuvan ja tunnistekuvan käytännöt olivat samankaltaiset, niiden historiat poikkesivat toisistaan olen- naisesti. Muotokuvaus periytyi maala- ustaiteen muotokuva-traditiosta, kun taas poliisin tunnistekuvat perustui- vat ensisijaisesti luonnontieteisiin ja ihmistieteisiin ja valokuvauksen avulla eri luokista alettiin koota tunnistetta- via ominaisuuksia, jotka perustuivat fy- siologisiin piirteisiin. (Tuori 2001, 64.) Valokuva ei olisi voinut toimia todistee- na, jos ei olisi ollut mitään, mistä todis-
4. Valokuva ja valta
”He who has not been there will get his turn. He who has been there will never forget it.”
- Neuvostoliittolainen sananlasku vankiloista.
taa. Samaan aikaan muodostui ymmär- rys siitä, mitä valokuva todisti; erilaisia sosiaaliluokkia, kuten rikollisia, mie- lenvikaisia, sairaita tai porvareita. Eri valokuvauskäytännöt olivat kiinteä osa muotoutuvaa valtiota ja yhteiskuntaa.
Ne osallistuivat normaalin ja epänor- maalin määrittämiseen yhteiskunnassa ja osaltaan loivat modernia kansalais- ta. Valokuva hyvin konkreettisesti antoi kasvot eri yhteiskuntaluokkien ihmisil- le. (Tuori 2001, 127.) Valokuva osaltaan loi vaarallisen ihmisen luokkaa ja sen avulla oli mahdollista tallentaa totuutta tästä luokasta. Tämä keskustelu liittyy modernin subjektin syntyyn, siihen, mi- ten ihmisestä oli uusien tieteiden avulla mahdollista saada uutta tietoa. Porvarit ja rikolliset saivat identiteettinsä samaa logiikkaa noudattaen. (Tuori 2001, 55.)
Metonymia tarkoittaa sitä, että jon- kin kokonaisuuden osasta tulee merkki, joka alkaa edustaa tätä kokonaisuutta.
Valokuva on aina metonyminen merkki, koska se esittää aina vain osan todelli- suudesta. Metonymian kautta valoku- valla on paljon valtaa todellisuuden ra- kentajana, sillä metonymia on voima- kas merkityksen rakentamisen kei- no. (Seppänen 2005, 125.) Valokuvaa pidetään yleensä todenmukaisempana esityksenä kuin esimerkiksi piirrosta.
Tätä perustellaan sillä, että valokuvaa- jan tai ainakin kameran on täytynyt olla läsnä kuvan ottopaikalla. Toisena usein toistuvana takeena valokuvan totuudel- le pidetään sitä, että valokuva esittää maailmaa lahjomattomasti, juuri sel- laisena kuin se linssin edessä näyttäy- tyy. Kumpaakin valokuvan ominaisuutta voidaan kuvata semioottisella käsitteel- lä. Valokuvaajan läsnäolopakko viittaa valokuvan indeksisyyteen ja metono- misyyteen ja toinen perustelu taas liit-
tyy valokuvan ikonisuuteen. (Seppänen 2005, 106.) Valokuvalle annetaan usein enemmän merkityksiä ja sen pelkkä si- säänkirjoitettu ”kieli” tulkitaan monissa tapauksissa vahvemmaksi kuin tekstin.
Valokuvan semioottisen ominaisuudet, kuten indeksisyys ja metonomisyys, ovat usein syynä näihin tulkintoihin. Koko keskustelu representaatiosta perustuu semiotiikkaan, joten sen merkitystä vi- suaalisten esitysten tulkinnassa ei sovi sivuuttaa. Semiotiikka on ollut mediaku- vien tutkimisen keskeinen metodinen lä- hestymistapa 1950-luvun lopulta lähtien (Seppänen 2005, 106).
Journalistisella kuvalla katsotaan olevan paljonkin autentisaatiovaikutuk- sia: kuva todistaa, että näin on tapahtu- nut. Tutkimukseni aineistona olevilla kuvilla on kiistaton todistusarvo venä- läisen vankilakulttuurin todellisuuden tallenteina ja samalla niitä voidaan myös tarkastella kulttuurihistoriallisina mo- numentteina. Se, että valokuva voi esiin- tyä todisteena, ei tarkoita luonnollista eksistentiaalista muotoa, vaan sosiaa- lista, semioottista prosessia, vaikkakaan tämä ei tarkoita, että todistusarvo on pa- kattu printtiin, abstraktiin apparaattiin, tai tiettyyn merkitykselliseen strategi- aan (Tagg 1993, 4). John Tagg kirjoittaa teoksessaan The Burden of Representa- tion (1988, 4) todellisuuden problemaat- tisuudesta valokuvallisessa realismissa:
voidakseen osoittaa, mikä on retrospek- tiivisesti totta, tarkemmin sanottuna koskettava ”todellisuus, jota ei voi enää koskettaa”. Tagg nostaa esiin, että vas- taanottaja ei kuitenkaan kykene määrit- telemään representaation ulkopuolelle jäävää todellisuutta. Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tarkastella todellisuut- ta joka on nähtävissä: sen materiaalin todellisuus, joka meillä on käsissämme.
Realismi on representaation sosiaalinen käytäntö (Tagg 1988, 99). Tämän sosiaa- lisen representaation valossa tarkastelen kuva-aineistoani tässä opinnäytteessä.
Dokumentaarinen valokuva toimii inhimillisen toiminnan todistajana val- litsevissa olosuhteissa. John Bergerin (1972) mukaan valokuva on tulos valoku- vaajan päätöksestä tallentaa jokin tiet- ty tapahtuma tai objekti, joka on nähty.
Valokuva ei juhli itse tapahtumaa eikä tapahtumapaikkaa itsessään. Valokuva itsessään on viesti tallennetusta tapah- tumasta. Valokuvalla ei ole omaa kieltä.
Valokuvaa opitaan lukemaan samalla tavalla kuin jalanjälkiä tai sydänkäyriä.
Valokuvan käyttämä kieli on tapahtu- mien kieltä. Kaikki sen referenssit ovat ulkoisia ja tästä syntyy jatkumo. Pierre Bourdieu (Evans & Hall ed. 1999, 162) kirjoittaa, että valokuvaa pidetään täy- dellisen realistisena ja objektiivisena näkyvän maailman tallentajana, koska se on alunperin tarkoitettu sosiaaliseen käyttöön, jota pidetään “realistisena” ja
“objektiivisena”. Tärkeää on huomata, että valokuvalla on todistava voima, ja että todistus ei lepää itse objektissa, vaan ajassa. Fenomenologisesta näkökulmas- ta autenttisuuden voima ylittää repre- sentaation voiman. (Tagg 1988, 88–89.) Elokuvaohjaaja voi manipuloida aikaa kuten maalari voi manipuloida yhtymä- kohtia tapahtumissa, joita hän kuvaa. Va- lokuvaajalla ei ole tähän mahdollisuutta.
Ainoa päätös, mitä valokuvaaja voi tehdä, on valita hetki, jonka hän valitsee taltioi- da. Kuitenkin juuri tämä ilmeinen rajoite antaa valokuvalle sen ainutlaatuisen voi- man. Mitä kuva näyttää herättää mielen- kiinnon siihen, mitä ei näytetä. Katsoja voi katsoa mitä tahansa valokuvaa arvos- taakseen tätä totuutta. Välitön suhde sen välillä mitä kuvassa on esillä ja mikä on
rajattu kuvasta ulos, on keskeistä jokai- sessa valokuvassa. (Berger 1972.)
4.2 Rankaiseva katse
– kriminaalikoodi vallan välineenä Valokuvauksen osuus modernin yh- teiskunnan muodostumisessa on jopa yllättävän merkittävä ja moniulotteinen, mutta sitä on yleensä lähestytty hyvin
”viattomista” lähtökohdista sivuutta- malla vallankäyttöön liittyvä proble- matiikka. Valokuvausta on tarkasteltu itsenäisenä, yhteiskunnasta irrallisena ilmiönä ja samalla rajattu näkökulma hyvin kapeaksi. Valokuvauksen käyt- töönottoa erilaisissa instituutioissa ja käytännöissä voidaan pitää avaime- na siihen ratkaisevaan hetkeen jolloin kuvat ja tekstit kohtaavat toisensa ja synnyttävät uusia tieto- ja valtasuhteita ja osallistuvat modernin yhteiskunnan luomiseen. (Tagg 1988, 4; Onnela 1995.) Perinteisesti koko klassisen ajan kas- vanut usko visuaalisen todistusaineis- ton voimaan oli läheisessä yhteydessä uusien tiedon muotojen syntymiseen ja ihmisten luokitteluun. Foucault’n (200, 1977) mukaan näkeminen, erityisesti tarkkailevassa muodossa, vahvistaa val- lankäyttöä tai on itsessään sitä.
Äärimmäinen esimerkki rankai- sevasta katseesta on panoptikon, van- kila, jossa vanki on jatkuvan tarkkailun alaisena ja häntä valvotaan yhdestä pis- teestä käsin. Rakennelman arkkitehtuu- rin kehitti Jeremy Bentham 1700-luvun lopulla, jolloin hän suunnitteli saman- nimisen vankilan, joka erotti näkemisen ja nähtynä olemisen kokemukset jyr- kästi toisistaan. Vankilan keskustornis- ta näkyivät kaikki sen ympärillä olevan kehämäisen rakennuksen sellit, mutta
