Luojana tyranni: Pahan ongelma Antony Flew’n uskonnonfilosofiassa
Pro gradu -tutkielma Systemaattinen teologia toukokuu 2021 Mikko Haltsonen
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Filosofinen tiedekunta
Osasto – School Teologian osasto Tekijä – Author
Haltsonen Mikko Työn nimi – Title
Luojana tyranni: Pahan ongelma Antony Flew’n uskonnonfilosofiassa
Pääaine – Main subject Työn laji - Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Systemaattinen teologia Kandidaatintutkielma
Pro gradu -tutkielma Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma
26.5.2021 45
X
Tiivistelmä – Abstract
Pro gradu tutkielman tehtävänä on tutkia Antony Flew’n näkemystä pahan ongelmasta. Antony Gerrard Flew (1923–2010) oli englantilainen filosofi, joka tunnettiin työstään uskonnonfilosofian alueella ja ateismin puolustajana. Hän kuitenkin kääntyi elämänsä viimeisinä vuosina deismiin. Flew ei koskaan sitoutunut näkemyksissään mihinkään uskonnolliseen liikkeeseen.
Hänelle Jumala oli voimallinen äly, joka on luonut ja säätänyt koko maailmankaikkeuden.
Tutkielman metodina on systemaattinen analyysi. Flew’n tekstien tyyli on argumentatiivista, joten analyysi on painottunut argumentaatioanalyysin ja edellytysten analyysiin. Tutkielmassa on pyritty selvittämään minkä tyyppistä argumentaatiota Flew perusteluissaan käyttää ja mihin perusolettamuksiin hänen argumenttinsa rakentuu. Pääasiallinen tutkimuskysymys on, mitä Flew ajattelee pahan ongelmasta. Tutkimusaineistona on Flew’n kirja God & Philosophy ja essee Divine Omnipotence and Human Freedom. God & Philosophy on Flew’n yleisluontoinen kritiikki teismiä kohtaan. Divine Omnipotence and Human Freedom esseessä Flew kritisoi vapaan tahdon käyttämistä ratkaisuna pahan ongelmaan.
Flew’n filosofiaa taustoittaa materialistinen ontologia ja positivistinen epistemologia. Hän liittyy vahvasti brittiläisen empirismin perinteeseen ja hänen filosofiansa on ottanut voimakkaasti vaikutteita loogisesta positivismista. Flew on ajattelussaan erityisen kiinnostunut käsitteistä, niiden loogisista suhteista ja kuinka ne soveltuvat kuvaamaan empiirisesti havaittavaa todellisuutta.
Flew’lle kielen tehtävänä on esittää väitelauseita havaitusta todellisuudesta. Hän näkee uskonnolliset ilmaisut väitelauseina, jotka voidaan rinnastaa luonnontieteellisiin väitteisiin. Flew näkee pahan ongelman ensisijaisesti loogisena ongelmana. Hän näkee, että Jumalan kuvaamiseen käytetyt käsitteet ovat ristiriidassa pahan kiistattoman olemassaolon kanssa.
Flew’n on ajattelussaan hyvin voimakkaasti sitoutunut omiin perusolettamuksiinsa. Hän esittää argumenteissaan kritisoimansa näkemykset omista lähtökohdistaan käsin. Tämän vuoksi hän tekee kristinuskosta tulkintoja, jotka poikkeavat täysin valtavirran kristillisestä ajattelusta. Nämä tulkinnat perustuvat hänen itsensä määrittelemien käsitteiden loogisiin suhteisiin. Flew’n keskeisin käyttämä käsite on Luoja. Hän määrittelee Luojan kaikkivoipaiseksi ja kaikkitietäväksi. Luoja-käsitteestä Flew tekee johtopäätöksen, että kristinuskon Jumala on Luojana viimekädessä vastuussa ihmisistä ja heidän teoistaan. Jumala luo ihmisen tietäen kaiken mitä hän tulee tekemään tai jättää tekemättä. Halutessaan Jumala olisi voinut luoda myös toisin. Flew perustelee päättelyllään, että kristinusko on täysin deterministinen. Mitään Jumalan tahdon ja vaikutuksen ulkopuolista ei voi tapahtua.
Jumala on silloin myös vastuussa kaikesta pahasta mitä maailmassa tapahtuu.
Avainsanat – Keywords
uskonnonfilosofia, modernismi, empirismi, looginen positivismi, materialismi, vapaa tahto, kompatibilismi, Flew
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND Tiedekunta – Faculty
Philosophical faculty
Osasto – School School of Theology Tekijä – Author
Haltsonen Mikko Työn nimi – Title
Tyrant as Creator: Problem of evil in Antony Flew’s philosophy of religion
Pääaine – Main subject Työn laji - Level Päivämäärä – Date Sivumäärä – Number of pages Systematic theology Kandidaatintutkielma
Pro gradu -tutkielma Aineopintojen tutkielma Sivuainetutkielma
26.5.2021 45
X
Tiivistelmä – Abstract
The mission of this master’s thesis is to study Antony Flew’s view on problem of evil. Antony Gerrard Flew (1923 – 2010) was English philosopher who was known for his work on philosophy of religion and as defender of atheism. Nevertheless, he converted to deism during the last years of his life. Flew never committed to any religious view. For him, God was powerful intelligence that had created and tuned the whole universe.
Method of this study is systematic analysis. The style of Flew’s texts is very argumentative so the analysis has emphasis on analysis of argumentation and presupposes. In this study it has been attempted to understand what type of argumentation Flew uses to make his claims and what presupposes must be true for them to make sense. The main question of this study is what Flew thinks about the problem of evil. The research materials that were used are Flew’s book God & Philosophy and his essay Divine Omnipotence and Human Freedom. God & Philosophy is Flew’s general criticism towards the idea of theism and Divine Omnipotence and Human Freedom is Flew’s criticism towards so-called free will defence that is commonly used to answer to problem of evil.
As a backdrop for Flew’s philosophy, he is strongly subscribed to materialistic ontology and positivistic epistemology. He is strongly attached to the tradition of British empiricism and his philosophy draws strong influences from a movement known as logical positivism. In his thinking, Flew is specially interested in terms, their logical relationships and how they are applicable to describe empirically perceptible reality. For Flew the function of language is to represent declarative sentences about precepted reality. He sees religious utterances as declarative sentences that can be equated to claims about the natural world in the same sense that scientific claims are. Flew sees the problem of evil primarily as logical problem. He sees that the terms used to describe God are in contradiction with the undeniable fact that evil exits in the world.
In his thinking Flew is very committed to his basic assumptions. He presents the topic he criticises from his own starting point.
Because of this, he makes interpretations about Christianity that strongly deviate from mainstream thought. These interpretations are based on logical relations of terms Flew himself has defined. The main term Flew uses is Creator. He defines Creator as omnipotent and all-knowing. From the term Creator, Flew concludes that God as Creator is in the end responsible for all of humanity and its actions and their omissions. God could have always opted to create differently. With this reasoning Flew validates his claim that Christianity is completely deterministic. There cannot be anything that can happen outside of God’s will or influence. According to Flew, God is also responsible for everything evil that happens within the world.
Avainsanat – Keywords
philosophy of religion, modernism, empiricism, logical positivism, materialism, free will, compatibilism, Flew
Sisällysluettelo
1 Johdanto ... 1
1.1 Aiempi tutkimus ... 3
1.2 Tutkimuksen tehtävä ja metodin esittely ... 3
1.3 Tutkielman kulku ... 4
2 Flew’n materialistinen ontologia ja uskonnollinen kieli ... 5
2.1 Materialismi ja looginen positivismi ... 5
2.2 Flew’n materialismi ja Jumalan tunnistamisen ongelma ... 10
3 Flew ja pahan ongelma ... 21
3.1 Flew’n käyttämät käsitteet Jumalasta ... 24
3.2 Flew’n vapaan tahdon puolustuksen kritiikki ... 27
4 Yhteenveto ... 41
Lähde- ja kirjallisuusluettelo ... 44
1 1 Johdanto
Pro gradu -tutkielmani aihe on Antony Flew’n (11. helmikuuta 1923, Lontoossa - 8. huhtikuuta 2010, Readingissä1) käsitys pahan ongelmasta. Flew oli englantilainen filosofi, joka erityisesti tunnetaan työstään uskonnonfilosofian alalla. Hänen filosofiansa liittyy vahvasti brittiläisen empirismin perinteeseen ja se on tyypiltään kieleen ja käsitteisiin keskittyvää analyyttista filosofiaa. Flew tunnettiin läpi elämänsä vahvana ateismin puolustajana, mutta hän kääntyi elämänsä loppupuolella deismiin. Flew ei kannattanut kääntymyksensä jälkeen mitään tiettyä uskonkuntaa tai uskonut kuolemanjälkeiseen elämään. Flew kasvoi kristillisessä perheessä, mutta kääntyi ateismiin nuorella iällä. Yhdeksi merkittäväksi syyksi ateismilleen Flew luonnehti pahan ongelman: Miksi kaikkivoipainen, kaikkitietävä ja täydellisen hyvä Jumala sallii pahuuden maailmassa?
Antony Garrard Newton Flew syntyi 11.2.1923 Lontoossa. Hän syntyi uskonnolliseen perheeseen, jossa hänen isänsä oli metodisti pastori.2 Flew kuvailee olleensa elämänsä alkupuolella melko uskonnollinen. Hän kävi koulua kristillisessä sisäoppilaitoksessa Kingswood Schoolissa Bathissa.
Kouluaikana Flew ei kokenut minkäänlaista intoa hengellisiin aiheisiin, vaikkakin hän oli taustansa vuoksi kristinuskoon sitoutunut. Jumalanpalveluksiin ja muuhun uskonnolliseen toimintaan Flew osallistui lähinnä velvollisuudentunnosta. Hän tunsi paljon suurempaa kiinnostusta muihin aiheisiin, kuten historiaan ja politiikkaan.3
Ensimmäisiä syitä Flew’n kääntymykselle kristinuskosta ateismiin oli teodikean ongelma. Teodikean ongelma tarkoittaa ristiriitaa, joka ilmenee maailmassa olevan pahuuden ja kaikkivoipaisen sekä täydellisen hyvän Jumalan välillä. Flew ajatteli, että kaikkea pahuutta maailmassa ei voinut selittää ihmisen syntisellä luonnolla.4 Teodikean ongelman ilmenemiseen Flew’lle vaikutti merkittävästi hänen vanhempiensa kanssa tehty vierailu Saksassa. Vierailu tapahtui ennen toista maailmansotaa, jolloin Saksassa oli antisemitistinen ilmapiiri. Kun Flew oli tullut 15-vuoden ikään, hän oli hylännyt ajatuksen täydellisen hyvästä ja kaikkivoipaisesta Jumalasta, joka olisi luonut maailman.5
Flew kääntyi deismiin vuonna 2004. Tämä kääntymys ei ollut Flew’lle hengellinen tai varsinaisesti uskonnollinen kokemus. Flew itse kuvaili prosessia ”järjen pyhiinvaellukseksi seurata todisteita sinne, minne ne johtavat.” Flew’n kääntymyksen merkittävimmät perustelut voidaan luokitella luonnolliseksi teologiaksi. Hän käytti esimerkkinä DNA:n rakennetta ja perusteli että siinä havaittu
1 Stefon, 2010.
2 Grimes, 2010.
3 Flew & Varghese 2007, 9.
4 Grimes, 2010.
5 Flew & Varghese 2007, 11-12, 14.
2
monimutkaisuus ei ole mahdollista ilman korkeamman älyn suunnittelua. Flew kertoi kääntymyksestään ja sen perusteluista kirjassa There is a God: How the World's Most Notorious Atheist Changed His Mind. Flew ei kirjoittanut kirjaa yksin vaan hänen korkean ikänsä vuoksi häntä auttoi Roy Abraham Varghese. Flew’n kääntymys ja Varghesen rooli kirjan kirjoittamisessa herättivät kohua ateistipiireissä. Varghesen vaikutusta kirjan sisältöön korostettiin ja Flew’n kääntymyksen autenttisuutta epäiltiin. Esimerkiksi Mark Oppenheimer väitti, että kirjan sisältö on enemmän Varghesen tuotosta ja Flew’n mieli oli jo iän mukana haurastunut.6 Flew’n kääntymyksen motiivina myös epäiltiin olevan kuolemanpelko.
Flew itse on myöhemmin vakuuttanut, että kirjassa esitettävät mielipiteet ovat hänen omiaan. Flew’n deismissä on mielenkiintoista nähdä kuinka hänen perusoletuksensa todellisuuden materialismista ja Jumalan todistettavuudesta ovat samanlaisia, kuin hänen ollessaan ateisti. Flew’n kirjoituksissa on selkeästi havaittavissa, että Jumalan aineettomuus on Jumalan todistettavuuden kannalta suuri ongelma. Kääntyessään deismiin Flew näki, että luonnossa ilmenee sellaista monimutkaisuutta, joka ei ole mahdollista ilman että sen taustalla olisi suunnittelua. Tästä monimutkaisuudesta Flew käyttää erityisesti esimerkkinä DNA:ta ja luonnonlakien elämää mahdollistava luonnetta. DNA on Flew’n mielestä liian monimutkainen, että se voisi syntyä pelkästään satunnaisesti ilman suunnittelua. Flew myös piti epätodennäköisenä, että maailmankaikkeudessa vaikuttavat erilaiset fysiikan ja kemian lait olisivat vahingossa mahdollistaneet elämän syntymisen ja ylläpitämisen. Tämän tyyppiset perustelut sopivat Flew’n ajatteluun, koska niillä halutaan osoittaa, että Jumalan olemassaolo on havaittavissa luonnollisessa maailmassa. Toisin sanoen, Flew voi hyväksyä Jumalan olemassaolon vain, jos se osoitetaan empiirisesti mahdolliseksi.
Tutkielmani lähteinä käytän Flew’n God & Philosophy teosta ja esseetä Divine Omnipotence and Human Freedom. God & Philosophy teoksessa Flew kritisoi yleisiä teismin perusteluja ja argumentoi Jumalan olemassaoloa vastaan. Divine Omnipotence and Human Freedom esseessä Flew kritisoi vapaan tahdon puolustusta, jolla pyritään ratkaisemaan kaikkivoipaisen, kaikkitietävän ja täydellisen hyvän Jumalan sekä maailman pahuuden välinen ristiriita. Flew’n keskeisin teesi esseessä on, että Jumala olisi voinut halutessaan luoda maailman, jossa ihmiset valitsevat vapaasta tahdostaan aina oikein.
6 Oppenheimer 11.04.07.
3 1.1 Aiempi tutkimus
Flew’stä ei ole ylipäätään tehty kovin suurta määrää tutkimusta. Hänen tuotannostaan on lähinnä kirjoitettu kirja-arvosteluja. Suomeksi Leo Näreaho on kirjoittanut kirja-arvostelu Flew’n There is a God kirjasta.7
Tämän tutkielman aiheeseen liittyy kaksi aikaisempaa tutkimusta. Keith Burgess-Jackson on kirjoittanut Flew’n ajattelusta artikkelin otsikolla Rethinking the presumption of atheism.8 Artikkelissa Burgess-Jackson käsittelee kysymystä liittyen Flew’n esittämään argumenttiin ateismin ennakko-oletuksesta. Flew’n mukaan ateismin tulee olla Jumalan olemassaoloon liittyvässä keskustelussa metodologinen lähtökohta. Teisteillä on tämän lähtökohdan vuoksi silloin todistuksen taakka perustella Jumalan olemassaolo. Näkemyksen ateismin ennakko-oletuksesta Flew tarkensi vasta myöhemmässä tuotannossaan, mutta se on nähtävissä jo tämänkin tutkielman lähteissä.
Abdullah Mekki on kirjoittanut artikkelin otsikolla A critical appraisal of Antony Flew’s conception of philosophical foundations of Islam.9 Artikkelissa Mekki arvioi Flew’n kritiikkiä islamia kohtaan suhteessa islamilaisen filosofian traditioon. God & Philosophy:ssa Flew alustaa omaa tarkasteluaan sillä, että hänen kritiikkinsä kohdistuu teismin ideaan yleisesti eikä esimerkiksi vain kristinuskoa kohtaan. Mielestäni Flew’n tarkastelu kohdistuu kuitenkin vain kristilliseen ajatteluun, eikä hänen tehtävänsä toteudu ei-kristillisten näkemysten osalta. Kirjan teistiset ajattelijat edustuvat poikkeuksetta kristinuskoa. Näiden ajattelijoiden taustan jakauma painottuu selvästi katoliseen ja anglikaaniseen traditioon.
1.2 Tutkimuksen tehtävä ja metodin esittely
Tutkielmani aiheena on Antony Flew’n käsitys pahan ongelmasta. Tutkimuskysymyksenä on: Mitä Flew ajattelee pahan ongelmasta? Minkä tyyppistä argumentaatiota Flew käyttää perustelleessaan näkemyksiään? Minkä perusolettamuksien tulee olla totta, jotta Flew’n ajattelu on sisäisesti johdonmukaista?
Valitsin aiheen, koska tein Flew’stä kandidaatintutkielman, jossa tutkin Flew’n käsitystä deistisen Jumalan älyn ja voiman ominaisuuksista. Flew’n kääntymys deismiin ja sen perustelut ovat
7 Näreaho 2008.
8 Burgess-Jackson, 2018.
9 Mekki, 2017.
4
mielenkiintoisia. Hänelle henkilökohtaisesti tärkein syy ateismille vaikutti olevan pahan ongelma.
Koska Flew ei kirjassa There Is A God esittänyt pahan ongelmalle vasta-argumentteja halusin selvittää mitä hän aiheesta on aikaisemmassa tuotannossaan kirjoittanut.
Flew on tunnettu argumentistaan, jonka mukaan teisteillä on todistuksen taakka ja ateismin tulee olla metodologinen lähtökohta. Aihepiiri todistuksen taakasta ja Jumalan olemassaolosta on lähivuosina kiinnostanut tutkijoita. Oma tutkielmani liittyy samaan aihealueeseen, sillä Flew’n ajattelu näyttää olevan ateistisen lähtökohdan läpileikkaamaa myös hänen näkemyksissään liittyen pahan ongelmaan.
Vaikka Flew on tunnettu uskonnonfilosofisista näkemyksistään, mutta hänen ajatteluaan ei ole juuri tutkittu.
Tutkielmassa käytetty metodi on systemaattinen analyysi. Systemaattinen analyysi on systemaattisen teologian tutkimusmetodi, joka on tarkoitettu tekstilähteiden tutkimiseen. Metodin tavoitteena on syventää ymmärrystä tekstin sisällöstä ja sitä kautta tekstin kirjoittajan ajattelua. Tämä tapahtuu erilaisten analyysin muotojen avulla. Esimerkiksi käsiteanalyysin tarkoituksena on selvittää mitä tekstissä käytetty käsite todellisuudessa tarkoittaa. Yhdellä käsitteellä voi olla useita merkityksiä ja niiden välillä voi olla ristiriitaisuuksia. Analyysin lopullisena tavoitteena on päästä tekstin taakse sanomattomaan sisältöön. Tarkoituksena on luoda lähteen sisältämästä ajattelusta rekonstruktio.
Lopputuloksena pyritään esittämään perusteltu näkemys, jossa huomioidaan lähdetekstin perusolettamukset, heikkoudet ja vahvuudet.
1.3 Tutkielman kulku
Tutkielmaan kuuluu tämän johdantoluvun lisäksi kaksi päälukua, yhteenveto sekä kirjallisuusluettelo.
Ensimmäisessä pääluvussa taustoitan tutkimuskysymystä. Käsittelen Flew’n ajattelun taustalla vaikuttavia perusolettamuksia, jotka ovat tutkimuskysymyksen kannalta oleellisia. Luku käsittelee Flew’n ajatteluun vaikuttaneita henkilöitä, hänen suhdettaan materialistiseen ontologiaan, loogisen positivismin suuntauksen vaikutusta hänen omaan ajatteluunsa sekä hänen suhdettaan uskonnolliseen kieleen.
Toisessa pääluvussa vastaan tutkimuskysymykseen. Käyn läpi Flew’n näkemyksiä pahan ongelmasta aiemmin käsitellyn taustan valossa. Tarkoituksena on löytää Flew’n ajattelusta implisiittisesti sanoitettua tietoa, joka liittyy hänen näkemyksiinsä pahan ongelmasta.
5
2 Flew’n materialistinen ontologia ja uskonnollinen kieli
Tässä luvussa tarkastelen Antony Flew’n ontologisia lähtökohtia ja hänen suhdettaan uskonnollisen kieleen. Flew on ajattelussaan vahvasti sitoutunut materialistiseen näkökantaan ja hän näkee uskonnollinen kielen asiasisällöltään merkityksettömänä. Hänen ajattelunsa taustalla on 1900-luvulla voimakkaasti vaikuttanut positivistinen filosofia.
Flew’n vaatimus Jumalan tunnistettavuudesta liittyy hänen näkemykseensä materialismista ja loogisen positivismin vaikutuksesta. Jumalan tunnistamisen vaatimus liittyy loogisen positivismiin verifiointiperiaatteeseen. Lauseen sisältämän väitteen täytyy olla varmennettavissa empiirisellä tavalla. Muutoin lause on sisällöltään mieletön. Flew’lle todellisuus pohjautuu materialismiin ja kaikkien aineettomien ilmiöiden taustalla on oltava jotakin aineellista. Jumalan on oltava todistettavissa aineellisessa, mitattavissa ja havaittavissa olevalla tasolla. Myöhemmin kääntyessään deismiin, Flew perusteli Jumalan olemassaoloa luonnollisen teologian argumentein. Jumalan olemassaolosta tuli Flew’lle mahdollinen, kun aineellinen todellisuus näytti viittaavan hänen mielestään Jumalan olemassaoloon. Flew’n näkemysten ymmärtämiseksi käyn seuraavaksi läpi yleisesti materialistista ontologiaa ja loogisen positivismin epistemologiaa sekä sen vaikutusta Jumalasta käytävään keskusteluun.
2.1 Materialismi ja looginen positivismi
Materialismi on laajassa merkityksessä metafyysinen teoria, jonka mukaan koko todellisuus on viimekädessä aineellista. 1900-luvun alkupuolella materialismi liitettiin usein osaksi naturalismia.
Naturalismin mukaan kaikki olennot ja tapahtumat maailmankaikkeudessa ovat luonnollisia eli ne ovat luonnonlakien vaikutuksen piirissä. Kaikki todellisuus on silloin periaatteessa havaittavissa luonnontieteellisin menetelmin. Naturalismi ja materialismi sopivat hyvin yhteen, koska luonnontieteen tutkimuskohteena on aineellinen todellisuus. Luonnontiede alettiin nähdä silloin parhaimpana, jopa ainoana, tapana saada todellista tietoa. Tämän tyyppinen ajattelu johti aineettoman todellisuuden kieltämiseen ja vahvaan uskontokritiikkiin.10
Teismille haasteellisia materialismin tyyppejä voidaan jaotella kahteen eri ryhmään: Eliminatiivinen ja välttämätön materialismi.11 Eliminatiivisen materialismin mukaan ainoastaan aineellinen
10 Naturalism, 2017.
11 Taliaferro 1998, 84.
6
todellisuus on olemassa. Ihmismielen ilmiöt kuten ajatukset ja tunteet eivät sinänsä ole olemassa, vaan ainoastaan esimerkiksi aivojen neurologiset prosessit, jotka tuottavat niitä. Eliminatiivinen materialismi tekee suuren eron arkikielellisten ilmaisujen ja todellisuutta hahmottavan teorian välillä.
Eliminatiivinen materialismi rajaa tieteen kysymyksenasettelua keskittymään ainoastaan ilmiöiden aineellisesti havaittavaan puoleen. Kaikki tieteellisesti tutkittavat asiat olisivat periaatteessa matemaattisesti mitattavissa, koska niiden taustalla on aina jotain aineellista. Luonnontieteiden tehtävänä on silloin tutkia objektiivista aineellista todellisuutta, joka on kaiken todellisuuden taustalla. Eliminatiivinen materialismi tekee tieteestä tarkkarajaisen ja yhtenäisen sillä ainoastaan mitattava aineellinen todellisuus olisi tieteelliselle tarkastelulle mahdollista. Kaikkea tieteellistä tutkimusta voitaisiin tehdä samankaltaisilla metodeilla koska vain mitattavat tutkimuskohteet olisivat relevantteja. Se mikä ei olisi mitattavissa rajattaisiin tieteellisen tarkastelun ulkopuolelle.
Aineettomana pidetyt ilmiöt, kuten tunteet ja usko olisivat tieteelle kiinnostavia vain niiden taustalla olevien aineellisten ilmiöiden vuoksi. Ilmiöiden todellinen luonne olisi aina selvitettävissä tutkimilla sen taustalla vaikuttavia aineellisia tekijöitä.
Teorian kannattajat näkevät siinä vahvuutena arkitodellisuuden kyseenalaistamisen, joka luo parempia edellytyksiä tieteen kehittymiselle. Eliminatiivinen materialismi tekee mielekkään keskustelun Jumalasta melkein mahdottomaksi. Jumalaan viitataan paljon inhimillistä toimintaa kuvaavalla kielellä, kuten esimerkiksi sanomalla, että Jumala rakastaa. Eliminatiivisessa materialismissa rakkaus redusoidaan esimerkiksi aivokemialliseksi ja hormonaaliseksi prosessiksi.
Rakkautta ei ole sinänsä olemassa ei-fysiologisena asiana. Tämä sama periaate pätee eliminatiivisen materialismin mukaan kaikkeen ihmisen toimintaan. Kuten katsomiseen, puhumiseen ja tuntemiseen.
Jos inhimillistä toimintaa ei sinänsä ole olemassa, vaan ainoastaan sen mahdollistava aineellinen todellisuus, meillä ei ole keinoja viitata mielekkäästi aineettomaan Jumalaan.12
Toisin kun eliminatiivisessa materialismissa, välttämättömässä materialismissa hyväksytään henkisen todellisuuden, kuten ajatusten ja tunteiden olemassaolo. Ajatukset ja tunteet ovat yhteneviä niiden mahdollistavien aineellisten prosessien kanssa. Henkinen todellisuus on olemassa, mutta se katsotaan lopulta osaksi aineellista todellisuutta. Mitään varsinaisesti ei-fyysistä ei välttämättömänkään materialismin mukaan voi olla olemassa.13 Flew’n ajattelu lukeutuu lähinnä välttämättömän materialismin piiriin. Välttämättömän materialismin aiheuttamat haasteet teismille ovat samankaltaisia kuin eliminatiivisen materialismin. Perusolettamus että todellisuus on
12 Taliaferro 1998, 85-86.
13 Taliaferro 1998, 88.
7
pohjimmiltaan aineellista, tekee aineettomaan Jumalaan viittaamisesta hankalaa. Välttämättömän materialismin kannattajat näkevät, että aineettoman ja aineellisen kuilun kurominen on mahdotonta siinä määrin kuin teismi vaatii. Jos Jumala on aktiivinen ja persoonallinen toimija, silloin Jumalan täytyy olla jollain tapaa aineellinen. Aineettoman olennon ei nähdä kykenevän olevan samalla lailla toimija kuin aineellisen olennon. Välttämättömän materialismin kannattajien mielestä aineettomuus on aina aineellisen jatke, eikä se voi olla päinvastoin. Aineettomalla olennolla ei nähdä olevan mahdollisuutta vaikuttaa aineelliseen todellisuuteen. Jumalan aineettomuuden ongelmaa havainnollistaa ihmisen toimintaa kuvaavat keholliset ilmaisut. Ihmisen toimintaa kuvataan sillä oletuksella, että ihmisellä on aineellinen keho. Esimerkiksi puhuminen vaatii aineellisen kehon (suun), jota aineettomalla Jumalalla ei ole. Ongelmana on, kuinka ihmisen kehollista toimintaa kuvaavia käsitteitä voidaan soveltaa kehottomaan (aineettomaan) Jumalaan.14 Välttämättömän materialismin kannattajat näkevät, että mikäli Jumala on olemassa, on Jumalan oltava aineellinen.
Jumalan aineellisuus taas tekisi Jumalan havaitsemisen periaatteessa mahdolliseksi. Silloin Jumalan olemassaolo pitäisi olla luonnontieteen keinoin mahdollista todistaa.
Materialistisesta ontologiasta seurasi luontevasti positivistinen epistemologia. Tätä epistemologista lähestymistapaa nimitetään loogiseksi positivismiksi tai loogiseksi empirismiksi. Se voidaan nähdä brittiläisen empirismin ja valistuksen ajan filosofian jatkumona sekä filosofisena vastauksena aikansa modernin fysiikan saavutuksiin. Varsinaisena filosofisena liikkeenä se on lähes täysin kadonnut, mutta sen vaikutus argumentatiiviselle menettelytavalle filosofiassa ja muussa akateemisessa työskentelyssä on edelleen havaittavissa. Flew’n ajattelua ei voida puhtaasti kategorisoida loogiseksi positivismiksi, mutta sen vaikutus on silti vahvasti läsnä.15 Esittelen seuraavaksi lyhyesti liikkeen ajattelua.
Loogisen positivismin filosofia on analyyttista filosofiaa. Sen tarkastelun kohteena on käsitteet, niiden loogiset suhteet ja väitelauseet. Loogisessa positivismissa kielen päätehtävänä on ilmaista tosiasioista ja filosofian tehtävänä on verifioida kielen sisältö. Liikkeen ajattelua kuvastaa sen joidenkin kannattajien haave luoda tiede, jonka pohjalla olisi ideaalisiin symboleihin perustuva kieli.
Kieli olisi silloin selkeää, yksiselitteistä ja tarkkaa. Liikkeen verifiointi periaate teki ei-empiirisestä kielestä tarkoituksetonta. Metafyysisiä ja uskonnollisia väitteitä ei voida empiirisesti todentaa.
Jumalan kuvaaminen uskonnollisella kielellä on silloin merkityksetöntä.16
14 Taliaferro 1998, 88-90.
15 Gilje 2001 424.
16 Stiver 1996, 43.
8
Loogisen positivismin syntyyn vaikutti merkittävästi Wittgensteinin teos Tractatus logico- philosophicus. Wittgensteinin teoksessa näkyy vahva vaikutus Humen ajattelusta liittyen merkityksellisten lauseiden kahdesta kategoriasta. Tämä jako tunnetaan nimellä Humen haarukka.
Humen tavoin, myös Wittgenstein jakaa lauseet kahteen kategoriaan. Tosiasioita kuvaaviin väitelauseisiin ja lauseiden loogisia suhteita kuvaaviin lauseisiin. Ensimmäinen kategoria käsittelee väitelauseita, joiden tarkoitus on kuvata empiiristä todellisuutta. Ne voivat joko olla tosia tai epätosia.
Esimerkiksi lause ”Maapallolla on yksi kuu” on väitelause, joka on totta, mutta periaatteessa se voisi myös olla epätosi. Toinen kategoria käsittelee väitelauseiden suhteita. Tämän kategorian lauseilla on tarkoitus ilmaista asioita kielestä ja käytetyistä symboleista. Ne ovat välttämättä tosia tai epätosia riippuen niiden merkityssisällöstä. Esimerkiksi lause ”Kaikki poikamiehet ovat naimattomia.” Lause on merkityksellinen koska määrittelemme sanan poikamies tarkoittamaan naimattomuutta.17
Wittgensteinin huomiot Humen haarukasta innoittivat loogisen positivismin kannattajia. Sen vaikutuksesta vuonna 1922 joukko tiedemiehiä, filosofeja ja matemaatikkoja kokoontui keskustelemaan filosofisista kysymyksistä. Tämä joukko tunnetaan nimellä Wienin piiri. Piirin filosofiaa leimaa kriittinen suhtautuminen kaikkeen metafysiikkaan, etiikkaan ja teologiaan.18 Kuten aikaisemmin mainitsin, loogisen positivismin harjoittama filosofia keskittyi kieleen ja erityisesti verifiointiperiaatteeseen. Humen haarukkaa mukaillen mielekkäät väitelauseet olivat sellaisia, joita pystyttiin empiirisesti varmentamaan. Esimerkiksi lause ”Olohuoneessa on tuoli.” on väitelause, joka pystytään varmentamaan menemällä olohuoneeseen.
Verifiointiperiaate asetti uskonnollisen kielen uudenlaiseen asemaan. Loogisen positivismin kannattajien mielestä verifiointiperiaate osoitti metafyysiset ja uskonnolliset ilmaisut järjellisesti merkityksettömiksi. Lausetta ”Jumala on olemassa” pidettiin ennen merkityksellisenä lauseena, vaikka todisteet sen paikkansapitävyydelle olisivatkin kiistanalaisia. Loogisen positivismin mukaan lause on hölynpölyä, koska metafyysisiä väitelauseita on mahdotonta varmentaa verifiointiperiaatteen mukaisesti. Metafysiikan uskottavuuden mureneminen merkitsi koko filosofian roolin uudelleen määrittämistä. Loogisen positivismin kannattajat näkivät, että filosofian rooli on luonnontieteen apuväline. Luonnontieteellinen kieli nähtiin järjellisesti merkityksellisimpänä. Filosofian rooli olisi pohtia tieteellisen kielen ja tieteellisen teorian luonnetta. Koko filosofia redusoitiin tieteenfilosofiaksi.19
17 Stiver 1996, 38.
18 Stiver 1996, 42.
19 Stiver 1996, 44.
9
Looginen positivismi törmäsi alkuinnostuksen jälkeen tyypilliseen voimakkaan skeptisismin ongelmaan. Vaatimus mielekkäiden lauseiden empiirisestä verifioitavuudesta ei ollut sovellettavissa itse verifiointiperiaatteeseen. Se on kehäpäätelmä. Karl Popper kritisoi loogisen positivismin verifiointiperiaatetta luonnontieteen harjoittamisen näkökulmasta. Luonnontieteessä verifioinnin sijaan falsifiointi on oleellisempaa. Hypoteesiin päätyminen ei sinänsä ole oleellista, vaan kuinka hyvin se kestää falsifiointia. Hypoteeseja ei ole mahdollista täysin verifioida. Esimerkiksi jos sanon väitelauseen ”Jos hyppään alas kerrostalon katolta, minä putoan.” Jos olen pudonnut se ei vielä varmenna, että olisin hypännyt alas kerrostalon katolta. Olisin voinut hypätä toisesta korkeasta rakennuksesta tai lentokoneesta. Jos kuitenkin olisin hypännyt alas kerrostalon katolta ja en olisi pudonnut, se olisi yleispätevänä väitelauseena falsifioitu.20
Flew’n tunnetuimpia argumentteja Jumalan olemassaoloa vastaan on hänen väitteensä, että teologisia ilmauksia ei voi falsifioida. Popper piti falsifiointiperiaatetta erityisesti luonnontieteeseen soveltuvana tarkastelutapana, eikä nähnyt sen sopivan arvioimaan esimerkiksi uskonnollisia väittämiä. Flew’n ajattelussa on nähtävissä samankaltainen halu löytää universaali, kaiken kattava tietoteoria kuin loogisessa positivismissa. Popper näki, että falsifiointiperiaate ei täytä Flew’n ja vastaavien ajattelijoiden mahdottomia kriteerejä. Vaikka luonnontieteen tutkimusprosessissa hypoteesien falsifiointi on välttämätöntä, mikään hypoteesi ei ole koskaan täysin falsifioitavissa.
Yhdestä näkökulmasta falsifioidulle hypoteesille voidaan periaatteessa aina löytää uusia selitysmalleja, jotka tukevat hypoteesia.21
Flew’n kielifilosofisiin näkemyksiin on Popperin falsifiointiperiaatteen lisäksi vaikuttanut J.L.
Austinin puheaktiteoria. Austin kritisoi loogisen positivismin näkemystä, että kielen pääasiallinen tarkoitus on vain välittää tietoa varmennettavissa olevilla yksiselitteisillä väitelauselmilla.
Arkikieliset ilmaisut eivät usein ole vain faktojen toteamista. Kieleen kuuluu erilaisia puheakteja.
Esimerkiksi kun kaupunginjohtaja ilmaisee ”Tie on avattu,” ilmaisu tekee sen sisällöstä samalla totta.
Austin näkee, että lauseissa on kolme ulottuvuutta: lokutiivinen, illokutiivinen perlokutiivinen.
Lokutiivinen viittaa lauseen kielelliseen muotoon. Lauseen ymmärtäminen edellyttää, että lause ei ole muodoltaan siansaksaa. Illokutiivinen ulottuvuus viittaa lauseen tarkoitukseen. Esimerkiksi voimme yrittää varoittaa toista henkilöä vaarasta. Perlokutiivinen ulottuvuus sisältää lauseen vaikutuksen. Varoittamamme henkilö voi joko kuunnella varoitustamme tai jättää sen huomiotta.
Austin ei käsitellyt uskonnollista kieltä puheaktiteoriansa näkökulmasta kovin merkittävästi. Hän näki haasteena suorien totuusväittämien ja muiden puheaktien erottamisen. Lause ”Jumala on Herra”
20 Stiver 1996, 45–46.
21 Stiver 1996, 46.
10
voidaan periaatteessa tulkita totuusväitteeksi, uskontunnustamiseksi tai rukoukseksi. Tarkkoja rajavetoja niiden välillä on mahdotonta tehdä.22
2.2 Flew’n materialismi ja Jumalan tunnistamisen ongelma
Flew kritisoi Jumalan olemassaoloa aineettomuuden näkökulmasta. Flew näkee että, ennen kuin Jumalan olemassaolosta voidaan keskustella, Jumalan täytyy olla tunnistettavissa. Jumalan aineettomuus on tunnistamisen kannalta haasteellista. Aineettoman olennon (incorporeal) pitäisi täyttää Jumalan määritelmän kriteerit. Koska aineettomuus on negatiivinen termi, Flew ei pidä mahdollisena, että aineeton olento olisi tunnistettavissa. Tämä johtuu siitä, että aineettomuuteen ei voi liittää mitään määreitä ja sen vuoksi aineettoman objektin tunnistaminen on mahdotonta. Muut aineettomuuteen viittaavat termit, kuten aineeton substanssi (incorporeal substance) tai henkinen olento (spiritual being) eivät Flew’n mielestä ratkaise ongelmaa. Substanssin käsite on Flew’lle synonyymi yksilölle. Se edelleen jättää jälkeensä kysymyksen kuinka aineettoman substanssin voi tunnistaa. Aineettomuuden korvaaminen henkinen käsitteellä liittää olentoon joitain positiivisia merkityksiä. Sen toimintaan oletettavasti silloin kuuluu persoonallisia määreitä. Henkisen olennon määrittämisen ongelma on samanlainen kuin aineettoman olennon määrittäminen. Ongelmana on mihin määreet, kuten persoonallisuus, viisaus ja hyvyys tulisi liittää.23
Aineettomuuteen liittyen Flew näkee Jumalan kuvaamisen persoonallisilla positiivisilla termeillä ongelmallisena. Jumalasta käytettävät positiiviset persoonalliset termit liittyvät ihmisten toimintaan.
Toimijana oleminen, tahdon osoittaminen ja viisauden osoittaminen ovat niin vahvasti ihmisten erityispiirre, että ne viittaavat kokonaisuudessaan vain ihmisten väliseen toimintaan ja kokemukseen.
Näiden ominaisuuksien liittäminen muihin eläviin olentoihin on enenevissä määrin pakotettua ja luonnotonta, mitä alemmas mennään evolutiivista asteikkoa. Jos taas positiiviset ominaisuudet liitetään olentoon, joka ei ole eläin, se tekee Flew’n mielestä käsitteiden ymmärtämisestä mahdotonta.24
Flew käy läpi ratkaisua, jossa Jumalan käsite voi olla mielekäs, vaikka se viittaa johonkin aineettomaan. Flew’n mukaan muun aineettoman käsitteen tunnistaminen, kuten esimerkiksi käsitteen oikeus ei sisällä samaa ongelmaa kuin Jumalan tunnistaminen. Käsitteet kuten oikeus eivät
22 Stiver 1996, 80–81.
23 Flew 2005, 2.13 – 2.14.
24 Flew 2005, 2.23.
11
ole Flew’lle täysin aineettomia. Ne saavat merkityksen käyttötavasta, jonka kautta niiden oikeanlainen ja vääränlainen käyttö opitaan. Ne viittaavat ihmiselle saavutettavaan ilmiöön.25 Flew määrittelee aineettomuuden termin ei-fyysiseksi, mutta samalla hän puhuu käsitteiden aineellisuudesta. Tämä jaottelu näyttää viittaavaan Flew’n näkemykseen välttämättömästä materialismista ja kielen käyttötarkoituksesta. Flew’n perusolettamus on, että todellisuus on vain aineellista ja kaikki aineettomaksi luokitellut asiat (kuten käsitteet) ovat lopulta aineellisia. Flew’lle kielen käyttötarkoitus on muodostaa empiirisiä väitelauseita, jotka viittaavat ja välittävät tietoa aineellisesta havaitusta todellisuudesta. Jumalan käsite ei Flew’n mukaan viittaa mihinkään aineelliseen ja empiiriseen todellisuuteen, joten siksi Jumalan käsitteellä ei ole soveltuvuutta mihinkään. Käsitteet oikeus ja Jumala ovat Flew’lle aineettomia, mutta niiden soveltuvuus tekee oikeuskäsitteestä ”todellisemman.” Oikeuden käsite viittaa empiirisesti havaittaviin ilmiöihin, joissa oikeus tapahtuu, kuten oikeudenkäynti.26
Flew näkee, että Jumalalla kuvitellaan olevan keho, kun Jumalan toimintaa kuvataan. Tämä on Flew’lle ristiriitaista koska Jumala määritellään aineettomaksi. Jumalalle kuvitellaan keho koska Jumalan toimintaa kuvataan käyttämällä inhimillisen toiminnan käsitteitä. Tämän ei pitäisi olla mahdollista koska ihmisellä on aineellinen keho, mutta Jumalalla ei ole. Charles Taliaferro esittelee Paul Edwardin lainauksen, joka kuvaa myös Flew’n ajattelua kehollisuuden ja Jumalan aineettomuuden ongelmallisuudesta:27
…Kuitenkin minulle tämä näyttää siltä, että kaikki nämä sanat menettävät merkityksensä, jos meille kerrotaan, että Jumala ei omaa kehoa. Minä ajattelen, että jokainen, joka sanoo toisin, kuvittelee mielikuviensa taustalla Jumalalle kehon.
Minkälaista se olisi olla oikeudenmukainen ilman kehoa? Ollakseen oikeudenmukainen henkilön täytyy toimia oikeudenmukaisesti – hänen täytyy käyttäytyä tietyllä tavalla…
…Mutta kuinka se on mahdollista suorittaa nämä teot ja käyttäytyä vaadittavalla tavalla ilman kehoa? Samankaltaiset huomautukset koskevat muitakin jumalallisia ominaisuuksia.28
25 Flew 2005, 2.13.
26 Brown ja Bredin 2005, 286.
27 Taliaferro 1998, 88.
28 Taliaferro 1998, 89. Edward: “…However, it seems to me that all these words lose their meaning if we are told that God does not possess a body. Anyone who thinks otherwise without realizing this I think is supplying a body in the background of his images. For what would it be to be like, just, without a body? To be just, a person has to act justly – he has to behave in certain ways… …But how is it possible, to perform these acts, to behave in required ways without a body? Similar remarks apply to the other divine attributes.”
12
Edwardsin lainaus kuvaa välttämättömän materialismin todellisuuskäsitystä. Taliaferro näkee Edwardsin lainauksessa puheaktiteorian vaikutuksen. Flew’n suhtautuminen Jumala-käsitteeseen ja aineettomien ilmiöiden käsitteisiin on hyvin samankaltaista. Flew’n mukaan käsitteet kuten oikeus viittaavat ilmiöihin, jotka tapahtuvat havaittavassa olevassa maailmassa. Oikeuden käsite ei sinänsä ole aineellinen, mutta oikeuden tapahtuminen aineellisessa maailmassa tekee siitä osittain aineellista.
Jumalan käsitteellä ei ole Flew’lle samanlaista viitteellisyyttä, vaikka uskonnollisessa kielessä käsitettä käytetäänkin. Koska Jumalan käsitteellä ei ole pohjaa aineellisessa maailmassa, se tekee Jumalan tunnistamisen mahdottomaksi.
Flew tarkastelee kolminaisuusopin näkökulmasta esitettyä ratkaisua Jumalan tunnistamisen ongelmaan. Puhe Jumalasta siirretään Jeesukseen, joka on inhimillisen todellisuuden tavoitettavissa.
Loppuunvietynä Flew’lle tämä lähestymistapa on viallinen ja tuhoisa. Siinä termi Jumala tulee yhdeksi nimeksi historialliselle henkilölle, eikä silloin voida enää puhua Jumalasta, johon liitetään yli-inhimillisiä ominaisuuksia. Flew näkee, että jos ajatus viedään loppuun asti Jumalasta puhuminen olisi silloin sama asia kuin historiallisesta henkilöstä puhuminen ja se johtaisi katolisen kristinuskon hylkäämiseen.
Flew ei avaa sen tarkemmin miksi tämä lähestymistapa on tuhoisa nimenomaan katoliselle kristinuskolle. Hän saattaa myös käyttää käsitettä kuvaamaan kristinuskoa yleisesti. Näen Flew’n tarkoittavan, jos puhe Jumalasta siirretään täysin puheeksi Jeesus ihmisestä, silloin Jumalasta ei voi enää puhua ollenkaan. Flew luokittelee Jeesuksen ihmiseksi, joten Jeesuksella ei silloin voi olla klassisen teismin Jumalan ominaisuuksia kuten aineettomuus, ajattomuus ja niin edelleen. Flew’lle näyttää olevan mahdotonta nähdä Jeesuksen omaavan yhtä aikaa sekä inhimillisiä että jumalallisia ominaisuuksia. Jos Jeesus ihmiseen ylipäätään liitetään jumalallisia ominaisuuksia, Flew näkee näiden ominaisuuksien olevan lopulta osa Jeesus ihmisestä erillistä jumalallista osaa tai olentoa. Jos tämä Flew’n näkemä erillinen Jeesuksen jumalallinen puoli katsotaan olevan samaa olemusta kuin Jeesus ihminen silloin Flew’n mielestä Jeesusta ei voida kuvata Jumalan ominaisuuksilla. Esimerkiksi Jeesus ihminen on historiallinen henkilö, joka syntyi, vaikutti ja kuoli tietyn ajan puitteissa. Ajallista historiallista henkilöä on mahdotonta kuvata ajattomuuden ominaisuudella.
Flew pitää olennon yhtäaikaista aineellisuutta ja aineettomuutta ongelmallisena. Jumalaa ei voida määritellä yhtä aikaa aineettomaksi ja aineelliseksi.29 Flew ei perustele miksi yhtäaikainen aineellisuus ja aineettomuus on ongelma. Hän ilmeisesti tulkitsee ratkaisumallissa Jeesuksen
29 Flew, 2005, 2.15–2.16.
13
dualistisena eli Jeesus ihmisessä on aineellisen ihmisyyden lisäksi erillinen aineeton jumalallinen osa.
Tai hän vaihtoehtoisesti näkee, että Jumala olisi Jeesuksesta erillinen olento.
Näen että Flew’n ajatteluun vaikuttaa tässä ensisijaisesti hänen suhtautumisensa käsitteiden loogisiin suhteisiin. Flew’n omaksumat kielen säännöt eivät anna joustavuutta esimerkiksi liittää aineettomuuden käsitettä kuvaamaan Jeesus ihmistä. Jumalan on Flew’n mielestä oltava aineettomuuden määritelmän mukaan todellakin aineeton eikä sama aineeton olento voi olla sekä aineeton että aineellinen. Näen myös, että Flew’n mielestä Jeesus ihmisen jumalallisista ominaisuuksista ei ole tyydyttävästi empiiristä tietoa, jotta Flew voisi pitää Jeesusta jumalallisena.
Flew ei anna lainkaan painoarvoa esimerkiksi evankeliumien kuvauksille Jeesuksen jumalallisesta luonteesta. Aineettomuus itsessään on myös Flew’lle ongelma. Hänen epistemologiansa perustuu näkemykseen, että vain aineellista todellisuutta on olemassa. Tieto on sitä mitä voidaan havaita aineellisesta todellisuudesta. Aineettomuuden tunnistaminen näyttää olevan Flew’lle lähtökohtaisesti mahdotonta.
Flew jatkaa, että Jumalan liittäminen historialliseen henkilöön ei myöskään vastaa hänen kysymykseensä Jumalan tunnistettavuudesta. Keskustelu siirtyisi jossain vaiheessa ajallisesta henkilöstä ajattomaan Jumalaan. Flew’n ongelmana on siis kuinka aineeton olento (johon liitetään Jumalan ominaisuudet) on tunnistettavissa. Flew’n mielestä ei voi myöskään sanoa, että Isä ja Poika ovat kaksi Jumalan persoonaa. Flew näyttää tulkitsevan tämän ratkaisun ongelman väistämiseksi.
Tässä kohtaa näkisin tyypillisen esimerkin Flew’n suhtautumisesta kristinuskon omiin tulkintoihin.
Näen Flew’n suhtautuvan niihin vähäteltävästi. Flew on enemmän kiinnostunut esittämään ja kritisoimaan asioita omasta näkökulmastaan.
Flew’n näkemyksissä kehollisuuden välttämättömyydestä ja kriittisessä suhtautumisessa dualismiin näyttää olevan vaikutusta Gilbert Rylen ajattelusta. Hän oli Flew’n opettaja. Ryle tunnetaan erityisesti kartesiolaisen dualismin keho-mieli erottelun kriitikkona. Flew’n ajattelussa on viitteitä samansuuntaisista näkemyksistä.30 Ryle näki tarpeelliseksi korjata vanhan filosofian aiheuttamia vääristymiä, jossa ilmiselviä asioita ei otettu huomioon. Rylen filosofista metodia voidaan kuvata sensitiiviseksi. Sensitiivisellä lähestymistavalla on tarkoitus havaita nämä vääristymät, kuten esimerkiksi mielen ja kehon dualismi. Kartesiolaisen dualismin kritiikissä erityisen tärkeää on kategorinen sensitiivisyys. Rylen mukaan kartesiolainen lähestymistapa johtaa näkemykseen, jossa
30 Flew 1984, 129. “The word ‘I’ is no synonym for ‘my body’, nor ‘my mind’ nor ‘my soul’, nor for any combination of the two; as any doubter who tries a few substitutions will quickly discover for himself. If we are indeed compound of two such disparate elements, then that is a contingent fact about people and not part of what is meant by ‘person’ and other person words.”
14
ihminen on vain kehoa ohjaava aave koneessa. Ihmisen henkiset ominaisuudet kuten älykkyys tai persoonallisuus liitetään osaksi mieltä. Tämä on Rylen mukaan kategorinen virhe. Kun ihmistä kuvaillaan älykkäänä, mukavana, äkkipikaisena emme ajattele, että hänen mielensä on näitä asioita, vaan että hän itsessään on niitä. Epämääräistä ”mielen astiaa” ei ole olemassa. Ryle näkee, että filosofian tulee keskittyä ihmisen toimintaan, vaikka toiminta ei olisi helposti havaittavissa.31
Flew’n mukaan aineellinen todellisuus on välttämättä olemassa ja mitään aineetonta ei sinänsä voi olla olemassa. Todellisuus, jonka käsitämme aineettomana, kuten ajatukset ja tunteet ovat olemassa, mutta niiden olemassaolo myös perustuu aineeseen. Flew kieltää reduktiivisen materialismin tulkinnan. Flew’n määritelmä reduktiiviselle materialismille on, että monimutkaisilla asioilla tai asioiden kokonaisuuksilla ei ole ominaisuuksia, jotka eivät ole palautettavissa niiden osiin. Flew’n materialismi näyttää luokittuvan liberaaliin materialismiin. Liberaalissa materialismissa todellisuus nähdään pohjimmiltaan aineellisena, mutta samalla nähdään, että kaikkia henkisiä ominaisuuksia ei voida palauttaa aineellisiin ominaisuuksiin.32 Flew perustelee näkemystään sillä, että ihmiset kykenevät kokemaan nautintoa ja kärsimystä ja on järjetöntä kysyä mitä ihmisen molekyyliset rakenneosat tuntevat. Flew tunnistaa tasoeron henkisten ominaisuuksien ja materian välillä. Se viittaisi emergenttiin näkökantaan materialismista. Emergenttisen materialismin mukaan mieli ja tietoisuus ovat ihmisen kehosta nousevia itsenäisiä ilmiöitä, joita ei voi palauttaa aineelliseen todellisuuteen. Flew’n näkemys dualismista viittaa siihen, hän ei ollut valmis näkemään ihmisen mieltä omana itsenäisenä todellisuuden tasona. Vaikka ihmistä ei voisi palauttaa vain aineeseen, ihmisen henkiset ilmiöt ovat vahvasti sidottuja aineelliseen tasoon.
Flew eksplisiittisesti kieltää subjektiivisen idealismin mahdollisuuden. Flew’n mukaan Jumalan aineettomuuden taustalla on Platonin Phaedosta kumpuava filosofia. Sen mukaan ihmiset ovat pohjimmiltaan aineettomia ja että ihmiset ovat itsessään olemassa. Flew’n mielestä ajatus ihmisten pohjimmaisesta aineettomuudesta on väärä, mutta näkee ihmisten olevan itsessään olemassa. Flew’n perustelu ihmisen pohjimmaisen aineettoman substanssin kieltämiselle on sen tunnistettavuuden ongelmassa. Aineeton substanssi ei ole Flew’n olettaman empiirisen vaatimuksen tavoitettavissa.33 Flew vahvasti näkee materialistisen ontologian totuudenmukaisempana kuin idealismin. Materialismi näyttäytyy Flew’lle objektiivisena ja riippumattomana kun taas idealismi on oikullinen ja riippuvainen subjektin tulkinnasta. Flew ei perustele merkittävästi tätä näkökantaa. Hän vain toteaa, että Newmanin ja Berkeleyn kannattama idealismi on täysin väärässä. Flew käyttää Newmanin
31 Brown ja Bredin 2005, 918-919.
32 Flew 2005, 5.25, 5.31; Rosenkrantz 2010, 166-167.
33 Flew 2005, 2.14.
15
lainausta esimerkkinä idealismista.34 Newmanin mukaan fyysinen tapahtuma itsessään ei vielä sisällä tapahtuman selitystä ja kokemus ei kerro meille tapahtumien syitä. Tapahtumien käsittäminen edellyttää tulkintaa, joten lopullinen totuus tapahtumasta on nimenomaan subjektin tulkinnassa. Flew näkee, että havaittu tapahtuma selittää suoraan syitä sille, miksi jotain tapahtuu. Tästä esimerkkinä Flew käyttää Vesuviuksen purkausta, jossa purkaus on havaittu tapahtuma, joka selittää syyn eli miksi Pompeji tuhoutui. Tulivuoren purkaus ja sen vaikutuksesta tapahtuvat syy-seuraussuhteet eivät ole subjektin tulkittavissa.35
Flew tarkastelee näkökulmaa, jossa Jumalan tunnistamisen haasteet selittyvät Jumalan ainutlaatuisen luonteen kautta. Jumala on Luojan roolissa täysin erilainen kuin mikään luomistyöstä riippuva objekti. Tämän vuoksi ei voi olettaa, että Jumalasta pystyttäisiin keskustelemaan kuin mistä tahansa muusta luomisesta riippuvaisesta objektista.36 Flew argumentoi, että vaikka Jumala pitäisikin tunnistaa erityisellä tavalla, sen pitäisi silti olla mahdollista. Flew perustelee tätä sillä, että jos Jumala on yksilöllinen, itsenäisesti olemassa oleva toimija, jolla on oma tahto ja kyky vaikuttaa maailmassa, hänen on oltava jollakin lailla tunnistettavissa. Paul Tillich puolusti näkemystä, että Jumala ei ole olento (a being) vaan oleva (being-itself). Flew väittää, että Tillichin näkemys tekee Jumalasta abstraktion ja silloin Jumala ei voi olla yksilöllinen olento. Jos Jumala ei ole yksilö, silloin Jumalan ei voi olettaa olevan toimija. Flew’lle Jumalan on oltava jollain lailla tunnistettava objekti, jotta Jumalan voidaan sanoa olevan olemassa.37
Empiirinen tunnistettavuus näyttää olevan Flew’lle mielekkään keskustelun ensisijainen kriteeri.
Olemassaolon on oltava aineellista koska aineetonta todellisuutta ei voi havaita. Flew’n kielifilosofiassa on nähtävissä samanlainen Humen haarukan jaottelu kuin loogisen positivismin filosofiassa. Flew näkee uskonnollisen kielen ensisijaisesti esittävän väitelauseita ja hän toistuvasti perustelee kantaansa sanojen merkityksillä sekä niiden loogisilla suhteilla.
Esseessään Theology and Falsification Flew haluaa osoittaa, että uskonnolliset ilmaisut ovat immuuneja falsifikaatiolle. Teismin kannattajat eivät ole valmiita luopumaan kannastaan millään perusteella. Essee alkaa vertauksella kahdesta tutkimusmatkailijasta, jotka on nimetty Uskovaiseksi ja Skeptikoksi. He kohtaavat viidakossa aukion, jossa kasvoi paljon kukkia. Uskovainen väittää, että paikasta pitää huolta puutarhuri. Kun puutarhuria ei näy Skeptikko väittää, että puutarhuria ei ole.
Uskovainen vastaa, että ehkä puutarhuri on näkymätön. He asettavat alueelle erilaisia ansoja ja koiria,
34 Flew 2005, 5.9. Newman:” we have no experience of any cause but Will; [for] physical phenomena, as such, are without sense; and experience teaches us nothing of physical phenomena as causes.”
35 Flew 2005, 5.9.
36 Flew 2005, 2.17.
37 Flew, 2005, 2.17–2.18.
16
joiden avulla näkymätönkin puutarhuri saataisiin varmasti kiinni. Kun puutarhuria ei näy Skeptikko toteaa, että näkymätöntäkään puutarhuria ei ole. Uskovainen ei suostu myöntymään tähän vaan sanoo että paikalla on puutarhuri, joka on näkymätön, aineeton, hajuton, äänetön ja niin edelleen, joka rakastavasti huolehtii puutarhastaan. Skeptikko päättää vertauksen kysymällä: ”Kuinka näkymätön, aineeton, hajuton ja äänetön puutarhuri voi olla tunnistettavissa tai erotettavissa puutarhurista, joka ei ole olemassa?”38
Flew väittää, että teologiset ilmaisut kuten ”Jumalalla on suunnitelma” tai ”Jumala rakastaa kuten isä rakastaa lapsiaan” näyttävät väitelauseilta. Flew myöntää, että vaikka lauseilla voi olla muitakin käyttötapoja, niiden ulkomuoto on riittävä syy tarkastella niitä myös väitelauseina.39 Flew soveltaa väitelauseisiin falsifikaatioperiaatetta ja esittelee sen seuraavasti. Väitelauseen on oltava yhtä kuin sen negaation kieltäminen. Eli väitelauseessa ”Jumala on olemassa” kielletään sen negaatio, joka on
”Jumala ei ole olemassa.” Kaikki mikä katsotaan väitelausetta vastaan, on oltava osa sen negaatiota.
Eli se että Jumalaa ei voi nähdä, koskettaa, haistaa ja niin edelleen on osa Jumalan olemassaolon negaatiota. Flew’n mielestä negaation kautta väitelauseen sisältö ymmärretään parhaiten.
Puutarhurivertauksellaan Flew haluaa osoittaa, että teologiset lauseet eivät suostu negaatiolle.
Alkuperäistä väitelausetta muutetaan ikään kuin väistämään negaation seuraukset. Flew’n mukaan lopputuloksena on silloin väite, joka ei sano yhtään mitään. Teologisen kielen puutarhuri on silloin erottamaton puutarhurista, jota ei ole lainkaan olemassa.40
Flew käyttää samaa falsifikaatiota pahan ongelman perustelussa. Lause ”Jumala rakastaa ihmisiä kuin Isä lapsiaan” ei suostu negaatiolle vaan sen merkitystä muutetaan samalla tavalla kuin Flew’n puutarhurivertauksessa. Flew käyttää esimerkkinä sairastunutta lasta, jonka isä menee huolestaan sekaisin, mutta Jumala ei näytä selviä merkkejä huolenpidostaan. Silloin Jumalan rakkauden määritelmää muutetaan siten, että se ei ole samanlaista kuin ihmisen rakkaus. Kärsimys on silloin yhteensopiva Jumalan rakkauden kanssa. Flew’n mielestä tällä tavoin määritelty rakkaus ei tarkoita mitään. Väite Jumalan rakkaudesta ei koskaan alistu negaatiolle. Lopputulos ei silloin voi koskaan olla, että Jumala ei rakasta ihmistä tai Jumala ei ole olemassa.41
Flew’n falsifikaation ongelmana on, että hänen soveltamansa periaate ei itsessään ole falsifioitavissa.
Tämä ongelma oli jo havaittavissa, kun loogisen positivismin kannattajat pyrkivät tekemään siitä universaalin tarkastelutavan. Flew’llä on perusolettamus, että falsifikaatioperiaate on ainoa tapa
38 Flew 1963, 96.
39 Flew 1963, 97.
40 Flew 1963, 98.
41 Flew 1963, 98–99.
17
tarkastella väitelauseita. Kuten edellä on todettu, periaatteen kehittäjä Popper ei nähnyt sen soveltuvan uskonnollisen kielen tarkasteluun. Jumala ei voi olla luonnontieteellisen tarkastelun kohde. Flew ei perustele miksi falsifikaatioperiaate on sovellettavissa hänen esittämiinsä teologisiin lauseisiin sen ongelmista huolimatta.42
Flew’n essee synnytti julkaisunsa aikana kiivasta keskustelua. Tunnetuimpia vastauksia Flew’n uskonnollisen kielen kritiikkiin esittivät Richard Hare, Basil Mitchell ja John Hick.
Haren lähtökohta Flew’n kritiikkiin on myöntyä ajatukselle, että uskonnolliset lauseet eivät välttämättä ole kognitiivisia. Uskonnollisen kielen tehtävä ei ole samalla lailla kuvata maailmaa.
Haren väite on, että kieli voi silti olla merkityksellistä, vaikka se ei täytä Flew’n asettamaa empiirisyyden kriteeriä. Kuten Flew, Hare käyttää vertausta havainnollistamaan näkemystään. Hän kuvailee tilannetta, jossa on harhainen henkilö, joka pelkää kaikkia professoreita ja uskoo että he kaikki juonivat häntä vastaan. Harhaisen henkilön ystävä esittelee hänet professorille, joka on häntä kohtaan ystävällinen ja kohtelias. Tämän kohtaamisen jälkeenkin harhainen henkilö on edelleen vakuuttunut, että sekä esitelty professori että kaikki muutkin heistä ovat häntä vastaan. Hare käyttää esimerkissään termiä blik. Harhaisella henkilöllä on vääristynyt blik ja muilla on oikeanlainen blik.43 Hare näkee, että blikeihin ei voi soveltaa Flew’n falsifikaatioperiaatetta, mutta ne ovat silti eksistentiaalisesti merkittäviä. Teorian ongelmana on kuinka erottaa vääristyneet blikit ja oikeat blikit toisistaan. Jos blikit ovat kaiken falsifioinnin ja verifioinnin ulkopuolella, ne voivat pahimmillaan olla täysin järjettömiä. Niitä on mahdotonta kategorisoida perusteltuihin ja perustelemattomiin blikeihin. Haren teorian puutteista huolimatta, hän teoriallaan kykeni osoittamaan, että uskonnollisetkin lauseet voivat olla merkittäviä lauseita. Merkittävyys ei vaadi altistusta falsifioinnille kuten Flew ajattelee.44
Vastauksessaan Haren blikeistä Flew näkee, että Haren ajatus uskonnollisesta kielestä ei- kognitiivisina väitelauseina on vastoin perinteistä tulkintaa kristinuskosta. Jos Haren esittämä
”uskonto” ei väitä mitään maailmasta tai siinä vaikuttavasta persoonallisesta luojasta niin silloin kyse ei voi olla kristinuskosta. Samansuuntaisesti Flew näkee, että Haren tulkitsemat blikit tekevät uskonnollisista ilmaisuista järjettömiä. Esimerkiksi lauseesta ”Minun täytyy toimia näin koska se on Jumala tahto” tulee väitelauseena vain ”Minun täytyy toimia näin.” Jos uskonnollinen kieli on ei- kognitiivista, silloin uskonnollisten lauseiden perustelut ovat olemattomat. Flew’n mukaan
42 Stiver 1996, 49.
43 Stiver 1996, 51.
44 Stiver 1996, 51.
18
uskonnollisiin ilmaisuihin kuuluu perusolettamus, että ne ovat väitelauseita ainakin omassa kontekstissaan. Niiden tulkintatapaa muutetaan vain apologeettisista syistä.45
Mitchellin teoria voidaan nähdä Haren teorian vastaparina. Haren näkemys on, että uskonnollisen kielen ei tarvitse olla kognitiivista eli sen ei tarvitse välittää tietoa ollakseen mielekästä. Mitchell näkee, että uskonnolliset ilmaisut voivat olla kognitiivisesti mielekkäitä. Hän haluaa suoraan haastaa Flew’n väitteen uskonnollisten ilmaisujen merkityksettömyydestä. Mitchell hyödyntää vertausta Vieraasta, joka on vastarintaliikkeen johtaja. Henkilö tapaa Vieraan ja heillä on merkittävä kohtaaminen, jonka seurauksena henkilö päättää luottaa Vieraaseen. Seuraavien kuukausien aikana henkilö tapaa Vieraan erilaisissa yhteyksissä. Välillä Vieras suoraan auttaa vastarintaliikkeen jäseniä, välillä hän esiintyy poliisina, joka vangitsee liikkeen jäseniä. Vieraan ristiriitaisista toimista huolimatta hänen tapaamansa henkilö luottaa häneen.46
Mitchellin mukaan henkilö voi joko lakata luottamasta Vieraaseen tai hän voi luottaa, että Vieraalla on hyvä syy olla aina tarjoamatta apuaan. Ei ole itsestään selvää, milloin henkilön asettama luottamus Vieraaseen on perustelematon ja milloin ei. Päätökseen ei voi soveltaa Flew’n falsifiointiperiaatetta.
Vieraan vastarintaliikettä haittaava toiminta on hänen uskottavuutensa negaatiota. Luottamusta ei voida silti arvioida yksinkertaisesti empiirisellä verifioinnilla tai falsifioinnilla. Luottamuksen luonteeseen kuuluu henkilökohtaisen kohtaamisen konteksti, joka ei ole objektiiviselle tarkastelulle altistettavissa.47
Mitchell näyttää yhtyvän Popperin näkemykseen falsifiointiperiaatteen soveltamisesta luonnontieteen ulkopuolella. Mitchell argumentoi, että harvoin asioita on järkevää arvioida vain luonnontieteellisen verifioinnin näkökulmasta. Esimerkiksi ihmistieteissä, joissa asioita katsotaan kokonaisuuksina, todisteet ovat kumulatiivisia. Mitchell haluaa esimerkillään Vieraasta osoittaa samankaltaisen holistisen arvioinnin tapahtuvan ihmisten henkilökohtaisissa suhteissa. Ihmisten arvioidessa esimerkiksi toisen luotettavuutta, se ei ole luonnontieteellisen tutkimuksen tasoista verifiointia, mutta se ei myöskään ole yksilön kaoottista arvailua. On mahdotonta vaatia oman henkilökohtaisen arvioin toisesta ihmisestä tyydyttävän kaikkia, vaikka se olisikin hyvin perusteltu näkemys.48
Mitchell argumentoi, että teistinen vakaumus on falsifioitavissa ja uskonnollinen kieli on silloin kognitiivisesti mielekästä. Todisteet voidaan laskea teististä vakaumusta kumoavaksi, mutta varmaa
45 Flew 1963, 108.
46 Stiver 1996, 52–53.
47 Stiver 1996, 53.
48 Stiver 1996, 53.
19
vastausta ei voi ennakkoon tietää. Arvioinnin luonne on yksilöllinen, kumulatiivinen ja monimutkainen. Mitchellin näkemyksen heikkous on, että se ei tyydyttävällä tavalla vastaa Flew’n kritiikkiin uskonnollisen kielen falsifioinnista. Flew’n falsifioinnin keskiössä on väite, että teistit lisäävät väitteisiinsä erilaisia määreitä loputtomiin. Uskonnollinen väitelause ei erilaisten lisättyjen määreiden jälkeen sano yhtään mitään. Mitchellin näkemys antaa teistille luvan pitäytyä kannassaan loputtomiin. Teisti voi hyväksyä erilaisten asioiden heikentävän esimerkiksi väitteen ”Jumala rakastaa ihmistä” luotettavuutta. Koska väitteen luotettavuuden arviointi on henkilökohtainen prosessi, teisti voi luottaa väitteen paikkansapitävyyteen riippumatta vastakkaisista todisteista. Silloin arvioinnista tulee vain teistin uskon koettelua, josta todellinen uskova lopulta selviää. Mitchellin kritiikki Flew’n falsifioinnin soveltamisesta uskonnolliseen kieleen on siitä huolimatta perusteltua.49 Flew vastauksessaan Mitchellin kritiikkiin näkee ongelmana Jumalaan liitettävät kaikkivoipaisuuden, kaikkitietävyyden ja luojan ominaisuudet. Flew’n mukaan pahan ongelma syö uskottavuutta väitteeltä, että Jumala rakastaa ihmistä. Teismin kannattaja kuitenkin ajattelee, että ongelmalle on tyydyttävä ratkaisu. Flew’n mielestä Jumalan edellä mainitut ominaisuudet tekevät ratkaisun löytämisestä mahdotonta. Mitchellin vertauksessa Vieraasta on ongelmana, että Vieras on ihminen.
Vieras ei välttämättä pysty aina auttamaan. Ihmisenä hän voi olla tilanteessa kyvyiltään tai tiedoiltaan rajoittunut. Samojen rajoitteiden ei pitäisi koskea kaikkivoipaista Jumalaa. Luojana Jumalalla on myös kaikki vastuu luotujen ihmisten moraalisista valinnoista ja luodun maailman epäkohdista.
Tarpeeksi kattava tarkastelu johtaa teologisessa kielessä Flew’n kuvaamaan ”tuhansien määritelmien kuolemaan.” Teologiset väitteet määritellään uudelleen niin monta kertaa, että ne lopulta eivät sano yhtään mitään.50
Mitchellin uskonnollisen kielen falsifioinnin mahdollisuudesta jatkoi myöhemmin John Hick. Hickin näkemyksen mukaan uskonnollinen kieli ja teistinen vakaumus on falsifioitavissa sekä verifioitavissa eskatologisessa mielessä. Hick hyödyntää muiden keskustelijoiden tavoin vertausta. Vertauksessa on kaksi matkustajaa, jotka kulkevat tietä pitkin. Toinen heistä uskoo, että tie johtaa Taivaalliseen kaupunkiin ja toinen heistä on vakuuttunut, että tie ei johda mihinkään. He kulkevat tietä koska se on ainoa mitä pitkin matkata. Matkansa aikana he kohtaavat sekä hyviä että huonoja hetkiä. Taivaalliseen kaupunkiin uskova tulkitsee matkan eri tapahtumat rohkaisuna ja vahvistuksena, jotka valmistavat häntä kaupunkiin saapumista varten. Toinen matkaaja ei näe tapahtumilla mitään suurempaa selitystä, vaan ne ovat vain sattumuksia. He kokevat samat asiat, mutta he tulkitsevat niitä vastakkaisilla
49 Stiver 1996, 54.
50 Flew 1963, 106–107.
20
tavoilla. Heidän väitteensä Taivaallisen kaupungin olemassaolosta tai olemattomuudesta voidaan varmentaa vasta tuonpuoleisessa todellisuudessa.51
Hick halusi vertauksellaan osoittaa, että uskonnollinen kieli on teoriassa empiirisesti verifioitavissa, joten se ei ole kongitiivisesti mieletöntä kuten Flew väittää. Hickin näkemyksen ongelmana on, että se ei varsinaisesti ole sovellettavissa tähän maailmaan. Hänen käsityksensä empiirisyydestä on hankala, koska sitä halutaan soveltaa todellisuuteen, joka ei tässä hetkessä ole empiirisesti havaittavissa. Hänen vertauksessaan näkyy myös Pascalin vedonlyönnin tyyppinen ajattelu. Pascalin vedonlyönnissä perustellaan uskoa Jumalaan sillä, että uskominen on turvallinen vaihtoehto. Jos Jumala on olemassa niin usko johtaa maksimaaliseen hyvään. Usko olemattomaan Jumalaan ei tuota merkittävää tappiota, mutta epäusko Jumalan ollessa olemassa voi johtaa kadotukseen. Pascalin vedonlyönti on hyvin laskennallinen ja harvoin kuvastaa uskonnollisen uskon luonnetta. Hickin teorian hyöty jää melko ohueksi, koska sen luotettavuutta ei voi varsinaisesti mitenkään testata.52
51 Stiver 1996, 55–56.
52 Stiver 1996 56–57.
