Materialismi on laajassa merkityksessä metafyysinen teoria, jonka mukaan koko todellisuus on viimekädessä aineellista. 1900-luvun alkupuolella materialismi liitettiin usein osaksi naturalismia.
Naturalismin mukaan kaikki olennot ja tapahtumat maailmankaikkeudessa ovat luonnollisia eli ne ovat luonnonlakien vaikutuksen piirissä. Kaikki todellisuus on silloin periaatteessa havaittavissa luonnontieteellisin menetelmin. Naturalismi ja materialismi sopivat hyvin yhteen, koska luonnontieteen tutkimuskohteena on aineellinen todellisuus. Luonnontiede alettiin nähdä silloin parhaimpana, jopa ainoana, tapana saada todellista tietoa. Tämän tyyppinen ajattelu johti aineettoman todellisuuden kieltämiseen ja vahvaan uskontokritiikkiin.10
Teismille haasteellisia materialismin tyyppejä voidaan jaotella kahteen eri ryhmään: Eliminatiivinen ja välttämätön materialismi.11 Eliminatiivisen materialismin mukaan ainoastaan aineellinen
10 Naturalism, 2017.
11 Taliaferro 1998, 84.
6
todellisuus on olemassa. Ihmismielen ilmiöt kuten ajatukset ja tunteet eivät sinänsä ole olemassa, vaan ainoastaan esimerkiksi aivojen neurologiset prosessit, jotka tuottavat niitä. Eliminatiivinen materialismi tekee suuren eron arkikielellisten ilmaisujen ja todellisuutta hahmottavan teorian välillä.
Eliminatiivinen materialismi rajaa tieteen kysymyksenasettelua keskittymään ainoastaan ilmiöiden aineellisesti havaittavaan puoleen. Kaikki tieteellisesti tutkittavat asiat olisivat periaatteessa matemaattisesti mitattavissa, koska niiden taustalla on aina jotain aineellista. Luonnontieteiden tehtävänä on silloin tutkia objektiivista aineellista todellisuutta, joka on kaiken todellisuuden taustalla. Eliminatiivinen materialismi tekee tieteestä tarkkarajaisen ja yhtenäisen sillä ainoastaan mitattava aineellinen todellisuus olisi tieteelliselle tarkastelulle mahdollista. Kaikkea tieteellistä tutkimusta voitaisiin tehdä samankaltaisilla metodeilla koska vain mitattavat tutkimuskohteet olisivat relevantteja. Se mikä ei olisi mitattavissa rajattaisiin tieteellisen tarkastelun ulkopuolelle.
Aineettomana pidetyt ilmiöt, kuten tunteet ja usko olisivat tieteelle kiinnostavia vain niiden taustalla olevien aineellisten ilmiöiden vuoksi. Ilmiöiden todellinen luonne olisi aina selvitettävissä tutkimilla sen taustalla vaikuttavia aineellisia tekijöitä.
Teorian kannattajat näkevät siinä vahvuutena arkitodellisuuden kyseenalaistamisen, joka luo parempia edellytyksiä tieteen kehittymiselle. Eliminatiivinen materialismi tekee mielekkään keskustelun Jumalasta melkein mahdottomaksi. Jumalaan viitataan paljon inhimillistä toimintaa kuvaavalla kielellä, kuten esimerkiksi sanomalla, että Jumala rakastaa. Eliminatiivisessa materialismissa rakkaus redusoidaan esimerkiksi aivokemialliseksi ja hormonaaliseksi prosessiksi.
Rakkautta ei ole sinänsä olemassa ei-fysiologisena asiana. Tämä sama periaate pätee eliminatiivisen materialismin mukaan kaikkeen ihmisen toimintaan. Kuten katsomiseen, puhumiseen ja tuntemiseen.
Jos inhimillistä toimintaa ei sinänsä ole olemassa, vaan ainoastaan sen mahdollistava aineellinen todellisuus, meillä ei ole keinoja viitata mielekkäästi aineettomaan Jumalaan.12
Toisin kun eliminatiivisessa materialismissa, välttämättömässä materialismissa hyväksytään henkisen todellisuuden, kuten ajatusten ja tunteiden olemassaolo. Ajatukset ja tunteet ovat yhteneviä niiden mahdollistavien aineellisten prosessien kanssa. Henkinen todellisuus on olemassa, mutta se katsotaan lopulta osaksi aineellista todellisuutta. Mitään varsinaisesti ei-fyysistä ei välttämättömänkään materialismin mukaan voi olla olemassa.13 Flew’n ajattelu lukeutuu lähinnä välttämättömän materialismin piiriin. Välttämättömän materialismin aiheuttamat haasteet teismille ovat samankaltaisia kuin eliminatiivisen materialismin. Perusolettamus että todellisuus on
12 Taliaferro 1998, 85-86.
13 Taliaferro 1998, 88.
7
pohjimmiltaan aineellista, tekee aineettomaan Jumalaan viittaamisesta hankalaa. Välttämättömän materialismin kannattajat näkevät, että aineettoman ja aineellisen kuilun kurominen on mahdotonta siinä määrin kuin teismi vaatii. Jos Jumala on aktiivinen ja persoonallinen toimija, silloin Jumalan täytyy olla jollain tapaa aineellinen. Aineettoman olennon ei nähdä kykenevän olevan samalla lailla toimija kuin aineellisen olennon. Välttämättömän materialismin kannattajien mielestä aineettomuus on aina aineellisen jatke, eikä se voi olla päinvastoin. Aineettomalla olennolla ei nähdä olevan mahdollisuutta vaikuttaa aineelliseen todellisuuteen. Jumalan aineettomuuden ongelmaa havainnollistaa ihmisen toimintaa kuvaavat keholliset ilmaisut. Ihmisen toimintaa kuvataan sillä oletuksella, että ihmisellä on aineellinen keho. Esimerkiksi puhuminen vaatii aineellisen kehon (suun), jota aineettomalla Jumalalla ei ole. Ongelmana on, kuinka ihmisen kehollista toimintaa kuvaavia käsitteitä voidaan soveltaa kehottomaan (aineettomaan) Jumalaan.14 Välttämättömän materialismin kannattajat näkevät, että mikäli Jumala on olemassa, on Jumalan oltava aineellinen.
Jumalan aineellisuus taas tekisi Jumalan havaitsemisen periaatteessa mahdolliseksi. Silloin Jumalan olemassaolo pitäisi olla luonnontieteen keinoin mahdollista todistaa.
Materialistisesta ontologiasta seurasi luontevasti positivistinen epistemologia. Tätä epistemologista lähestymistapaa nimitetään loogiseksi positivismiksi tai loogiseksi empirismiksi. Se voidaan nähdä brittiläisen empirismin ja valistuksen ajan filosofian jatkumona sekä filosofisena vastauksena aikansa modernin fysiikan saavutuksiin. Varsinaisena filosofisena liikkeenä se on lähes täysin kadonnut, mutta sen vaikutus argumentatiiviselle menettelytavalle filosofiassa ja muussa akateemisessa työskentelyssä on edelleen havaittavissa. Flew’n ajattelua ei voida puhtaasti kategorisoida loogiseksi positivismiksi, mutta sen vaikutus on silti vahvasti läsnä.15 Esittelen seuraavaksi lyhyesti liikkeen ajattelua.
Loogisen positivismin filosofia on analyyttista filosofiaa. Sen tarkastelun kohteena on käsitteet, niiden loogiset suhteet ja väitelauseet. Loogisessa positivismissa kielen päätehtävänä on ilmaista tosiasioista ja filosofian tehtävänä on verifioida kielen sisältö. Liikkeen ajattelua kuvastaa sen joidenkin kannattajien haave luoda tiede, jonka pohjalla olisi ideaalisiin symboleihin perustuva kieli.
Kieli olisi silloin selkeää, yksiselitteistä ja tarkkaa. Liikkeen verifiointi periaate teki ei-empiirisestä kielestä tarkoituksetonta. Metafyysisiä ja uskonnollisia väitteitä ei voida empiirisesti todentaa.
Jumalan kuvaaminen uskonnollisella kielellä on silloin merkityksetöntä.16
14 Taliaferro 1998, 88-90.
15 Gilje 2001 424.
16 Stiver 1996, 43.
8
Loogisen positivismin syntyyn vaikutti merkittävästi Wittgensteinin teos Tractatus logico-philosophicus. Wittgensteinin teoksessa näkyy vahva vaikutus Humen ajattelusta liittyen merkityksellisten lauseiden kahdesta kategoriasta. Tämä jako tunnetaan nimellä Humen haarukka.
Humen tavoin, myös Wittgenstein jakaa lauseet kahteen kategoriaan. Tosiasioita kuvaaviin väitelauseisiin ja lauseiden loogisia suhteita kuvaaviin lauseisiin. Ensimmäinen kategoria käsittelee väitelauseita, joiden tarkoitus on kuvata empiiristä todellisuutta. Ne voivat joko olla tosia tai epätosia.
Esimerkiksi lause ”Maapallolla on yksi kuu” on väitelause, joka on totta, mutta periaatteessa se voisi myös olla epätosi. Toinen kategoria käsittelee väitelauseiden suhteita. Tämän kategorian lauseilla on tarkoitus ilmaista asioita kielestä ja käytetyistä symboleista. Ne ovat välttämättä tosia tai epätosia riippuen niiden merkityssisällöstä. Esimerkiksi lause ”Kaikki poikamiehet ovat naimattomia.” Lause on merkityksellinen koska määrittelemme sanan poikamies tarkoittamaan naimattomuutta.17
Wittgensteinin huomiot Humen haarukasta innoittivat loogisen positivismin kannattajia. Sen vaikutuksesta vuonna 1922 joukko tiedemiehiä, filosofeja ja matemaatikkoja kokoontui keskustelemaan filosofisista kysymyksistä. Tämä joukko tunnetaan nimellä Wienin piiri. Piirin filosofiaa leimaa kriittinen suhtautuminen kaikkeen metafysiikkaan, etiikkaan ja teologiaan.18 Kuten aikaisemmin mainitsin, loogisen positivismin harjoittama filosofia keskittyi kieleen ja erityisesti verifiointiperiaatteeseen. Humen haarukkaa mukaillen mielekkäät väitelauseet olivat sellaisia, joita pystyttiin empiirisesti varmentamaan. Esimerkiksi lause ”Olohuoneessa on tuoli.” on väitelause, joka pystytään varmentamaan menemällä olohuoneeseen.
Verifiointiperiaate asetti uskonnollisen kielen uudenlaiseen asemaan. Loogisen positivismin kannattajien mielestä verifiointiperiaate osoitti metafyysiset ja uskonnolliset ilmaisut järjellisesti merkityksettömiksi. Lausetta ”Jumala on olemassa” pidettiin ennen merkityksellisenä lauseena, vaikka todisteet sen paikkansapitävyydelle olisivatkin kiistanalaisia. Loogisen positivismin mukaan lause on hölynpölyä, koska metafyysisiä väitelauseita on mahdotonta varmentaa verifiointiperiaatteen mukaisesti. Metafysiikan uskottavuuden mureneminen merkitsi koko filosofian roolin uudelleen määrittämistä. Loogisen positivismin kannattajat näkivät, että filosofian rooli on luonnontieteen apuväline. Luonnontieteellinen kieli nähtiin järjellisesti merkityksellisimpänä. Filosofian rooli olisi pohtia tieteellisen kielen ja tieteellisen teorian luonnetta. Koko filosofia redusoitiin tieteenfilosofiaksi.19
17 Stiver 1996, 38.
18 Stiver 1996, 42.
19 Stiver 1996, 44.
9
Looginen positivismi törmäsi alkuinnostuksen jälkeen tyypilliseen voimakkaan skeptisismin ongelmaan. Vaatimus mielekkäiden lauseiden empiirisestä verifioitavuudesta ei ollut sovellettavissa itse verifiointiperiaatteeseen. Se on kehäpäätelmä. Karl Popper kritisoi loogisen positivismin verifiointiperiaatetta luonnontieteen harjoittamisen näkökulmasta. Luonnontieteessä verifioinnin sijaan falsifiointi on oleellisempaa. Hypoteesiin päätyminen ei sinänsä ole oleellista, vaan kuinka hyvin se kestää falsifiointia. Hypoteeseja ei ole mahdollista täysin verifioida. Esimerkiksi jos sanon väitelauseen ”Jos hyppään alas kerrostalon katolta, minä putoan.” Jos olen pudonnut se ei vielä varmenna, että olisin hypännyt alas kerrostalon katolta. Olisin voinut hypätä toisesta korkeasta rakennuksesta tai lentokoneesta. Jos kuitenkin olisin hypännyt alas kerrostalon katolta ja en olisi pudonnut, se olisi yleispätevänä väitelauseena falsifioitu.20
Flew’n tunnetuimpia argumentteja Jumalan olemassaoloa vastaan on hänen väitteensä, että teologisia ilmauksia ei voi falsifioida. Popper piti falsifiointiperiaatetta erityisesti luonnontieteeseen soveltuvana tarkastelutapana, eikä nähnyt sen sopivan arvioimaan esimerkiksi uskonnollisia väittämiä. Flew’n ajattelussa on nähtävissä samankaltainen halu löytää universaali, kaiken kattava tietoteoria kuin loogisessa positivismissa. Popper näki, että falsifiointiperiaate ei täytä Flew’n ja vastaavien ajattelijoiden mahdottomia kriteerejä. Vaikka luonnontieteen tutkimusprosessissa hypoteesien falsifiointi on välttämätöntä, mikään hypoteesi ei ole koskaan täysin falsifioitavissa.
Yhdestä näkökulmasta falsifioidulle hypoteesille voidaan periaatteessa aina löytää uusia selitysmalleja, jotka tukevat hypoteesia.21
Flew’n kielifilosofisiin näkemyksiin on Popperin falsifiointiperiaatteen lisäksi vaikuttanut J.L.
Austinin puheaktiteoria. Austin kritisoi loogisen positivismin näkemystä, että kielen pääasiallinen tarkoitus on vain välittää tietoa varmennettavissa olevilla yksiselitteisillä väitelauselmilla.
Arkikieliset ilmaisut eivät usein ole vain faktojen toteamista. Kieleen kuuluu erilaisia puheakteja.
Esimerkiksi kun kaupunginjohtaja ilmaisee ”Tie on avattu,” ilmaisu tekee sen sisällöstä samalla totta.
Austin näkee, että lauseissa on kolme ulottuvuutta: lokutiivinen, illokutiivinen perlokutiivinen.
Lokutiivinen viittaa lauseen kielelliseen muotoon. Lauseen ymmärtäminen edellyttää, että lause ei ole muodoltaan siansaksaa. Illokutiivinen ulottuvuus viittaa lauseen tarkoitukseen. Esimerkiksi voimme yrittää varoittaa toista henkilöä vaarasta. Perlokutiivinen ulottuvuus sisältää lauseen vaikutuksen. Varoittamamme henkilö voi joko kuunnella varoitustamme tai jättää sen huomiotta.
Austin ei käsitellyt uskonnollista kieltä puheaktiteoriansa näkökulmasta kovin merkittävästi. Hän näki haasteena suorien totuusväittämien ja muiden puheaktien erottamisen. Lause ”Jumala on Herra”
20 Stiver 1996, 45–46.
21 Stiver 1996, 46.
10
voidaan periaatteessa tulkita totuusväitteeksi, uskontunnustamiseksi tai rukoukseksi. Tarkkoja rajavetoja niiden välillä on mahdotonta tehdä.22