Havaintoja
Vı LkuNA,KUsTAA 1990: Etunimet. Avus- tajat MARKETTA I-IUTTU ja PıRJo MIKKONEN. Keuruu 1990.
de Vries = JAN DE VRıEs, Altnordisches etymologisches Wörterbuch. Toi- nen, korjattu painos. Leiden 1962.
Opiskeluessee tekstityyppinä
Korkeakouluopinnoissa pyritään nykyisin korostamaan entistä enemmän itsenäisen työskentelyn kykyä ja analysointitaitojen kehittymistä. Tästä syystä yhä useammilla koulutusaloilla opiskelijat voivat luennoille osallistumisen ja tenttimisen sijasta kirjoit- taa itsenäisiä esseitä annetusta teemasta tai valitun kirjallisuuden pohjalta. Kuva es- seestä on kuitenkin jokseenkin epämääräi- nen. Varsinkaan opiskelijoilla ei ole selvää kuvaa siitä, mitä esseellä tarkoitetaan ja mitä siltä vaaditaan. Rajanveto esseen, seminaariesitelmän, tenttivastauksen ja kommentoidun, subjektiivisen referaatin välillä on liukuva. Varsinaisesta objektiivi- sesta referaatista edelliset tekstityypit eroa- vat siinä, että niissä kirjoittajan odotetaan esittävän myös omia tulkintojaan ja mielipi- teitään.
Nykysuomen sanakirjan mukaan essee on lyhyt, tavallisesti yleistajuinen esitys jol- takin tieteen tai varsinkin kirjallisuuden, tai- teen alalta, tutkielma, kirjoitelma s.v. essee.
Alun perin esseellä onkin tarkoitettu nimen- omaan henkilökohtaisia kannanottoja sisäl- täviä, filosofisen pohdiskelevia tekstejä, tut- kielmia ja kirjeitä. Tyypillisiä nykyajan es- seitä ovat kirjallisuusesseet ja lehdistön teksteistä kolumnit ja toisaalta ns. tieteelli- set esseet, joissa kirjoittajan persoonallinen tyyli ei ole yhtä selvästi näkyvissä. Opiske- luesseet ovat yleensä jälkimmäistä tyyppiä.
Opinto-ohjeissa ja kirjoittamisoppaissa suositellaan yleensä ››aktiivityöskentelyn››
408
ts. esseen kirjoittamisen valitsemista passii- visemman tenttimisen sijasta. Samalla opis- kelijoita kuitenkin varoitetaan siitä, että es- seeltä vaaditaan enemmän kuin tenttivas- taukselta ja että esseen kirjoittaminen vie itse asiassa enemmän aikaa kuin tenttiin valmistautuminen (esim. Lehikoinen - Soikkanen 1985). Esseen kirjoittamisen ta- voitteet liittyvät nimenomaan tieteellisen diskurssin pelisääntöjen omaksumiseen. Es- seiden kirjoittamisen avulla perehdytään mm. tieteelliseen ajatteluun ja ongelmanrat- kaisuun, tieteelliseen esitystapaan, lähteiden etsimiseen ja hyödyntämiseen ja tie- teelliseen kommunikointiin ja raportointiin (Eskola - Hämäläinen 1991). Esseet, kuten muutkin Opinnäytetyöt, ovatkin osa meritoi- tumistekstien laajempaa joukkoa. Niiden ta- voitteena on osoittaa, että opiskelija hallit- see säädettyjen kriteerien mukaisen op- pineisuuden osoittamisen. Esseen kirjoitta- misen avulla opetellaan tieteentekemisen kädentaidot (Jyrkiäinen ym. 1991).
Viime vuosina monet yliopistot ovat jul- kaisseet opiskelijoidensa avuksi oppaita es- seiden ja seminaaritöiden laatimiseen. Si- sällöltään oppaat ovat varsin samanlaisia.
Tosin osa oppaista käsittelee aihetta laajem- min ja esittelee myös opinnäytteiden kirjoit- tamisen taustoja, osa taas keskittyy pelkäs- tään kieli- tai muotoseikkoihin. Yleensä op- paissa käydään läpi tiedonhankintamenetel- miä, kirjoitelman rakennetta ja viittaustek- niikkaa sekä keskitytään seminaaritöiden ja gradujen laatimisen hienouksiin. Vain har- voissa oppaissa käsitellään muita teksti- tyyppejä, esimerkiksi esseitä tai tenttivas- tauksia (ks. kuitenkin Lehikoinen - Soik- kanen 1985, Luostarinen-Väliverronen
1991).
Oppaiden essee-kuvauksissa toistuu kak- si ominaispiirrettä: essee on persoonallinen ja pohdiskeleva tekstityyppi. Esseen kirjoit- tajan odotetaan referoinnin sijasta pohdis- kelevan aihetta valitsemastaan näkökulmas- ta persoonallisella tyylillään. Kirjoittajalla on oltava omakohtaista sanottavaa, muussa tapauksessa ei voida puhua esseestä lain- kaan. Lähdeaineiston ajatuksia ja väitteitä on problematisoitava, analysoitava, vertail-
tava ja arvioitava. Väitteitä on perustellusti kiistettävä tai tuettava. Olennaista esseessä on ongelmakeskeinen lähestymistapa. Vaik- ka kirjoittajan tyyli ja näkökulma voi olla persoonallinen, pyritään esseen argumen- toinnissa kuitenkin puolueettomuuteen ja yleisesti hyväksyttyjen perustelutapojen käyttöön, ts. tieteelliseen argumentointiin.
(Latomaa et al. 1991, Eskola - Hämäläinen 1991, Viskari 1991.)
Essee on lyhyehkö tutkielma, jossa poh- ditaan jotakin aihetta, mutta ei pyritä laati- maan siitä tyhjentävää kuvausta. Essee ero- aa referaatista nimenomaan problematisoi- van, arvioivan ja kantaaottavan luonteensa puolesta. Kaunokirjallisesta esseestä tieteel- lisen esseen erottaa taas se, että siinä doku- mentoidaan esitetyt väitteet lähdeviittein.
Väitteiden alkuperä ei siis ole kirjoittajan mielikuvituksessa vaan tekstissä noudate- taan tieteellisen kirjoittamisen konventioita.
Varsinaisesta tutkimusraportista essee eroaa siinä, että esseessä ei koota empiiristä ai- neistoa päätelmien pohjaksi, ja siinä, että essee voi olla luonteeltaan spekulatiivisem- pi kuin esimerkiksi tieteellinen artikkeli (Eskola - Hämäläinen 1991).
Vaikka oppaissa korostetaan kirjoittajan omaan persoonallisen tyylin ja mielipitei- den tärkeyttä, muistutetaan opiskelijoita sii- tä, että pelkät mielipiteet eivät riitä. Mieli- piteet on perusteltava tieteellisen argumen- toinnin edellyttämällä tavalla. Keskeistä on esittää olennaista tietoa asetetun ongelman ratkaisemiseksi ja rakentaa uutta tietoa eri lähteistä yhdistellyn tiedon avulla. Esseet ovat luonteeltaan argumentatiivisia ja dialo- gisia, ja niiden avulla pyritään vaikuttamaan lukijoiden mielipiteisiin. Myöskään lähde- kritiikkiä ei sovi unohtaa, sillä tieteessä ei ole ››pyhiä kirjoja››. (Lehikoinen - Soikka- nen 1985, Jahnukainen - Rökman 1988).
Toisaalta opiskelijat saattavat pelätä mieli- piteiden esittämistä, koska pitävät sitä epä- tieteellisenä. Ja kun opiskeluesseiden avulla pitää osoittaa, että hallitsee tieteellisen dis- kurssin pelisäännöt, ei ole ihme, että mieli- piteiden esittämistä vältetään. Opiskeluteks- tien varovaisuus saattaa helposti muuttua jopa älylliseksi epärehellisyydeksi, näköis-
Havaintoja tieteellisyydeksi (Jyrkiäinen ym. 1991).
Essee on paitsi tyyliltään myös rakenteel- taan vapaampi kuin tieteellinen raportti tai artikkeli. Osa oppaista tyytyy toteamaan, että esseen rakenne on vapaa, mutta tekstin tulee edetä järjestelmällisesti, ei yksityis- kohdasta toiseen hyppelehtien. Yleensä es- seeltä edellytetään sekä vertailevaa että ar- vioivaa lähestymistapaa. Vertailu tapahtuu joko ennalta sovitun tai opiskelijan päättä- män kriteerin perusteella.
Osassa oppaista annetaan viitteellisiä oh- jeita esseen rakenteesta. Esimerkiksi: Essee alkaa johdannolla, jossa esitellään ongelma, annetaan taustaa aiheen käsittelylle, tehdään rajaukset, esitellään näkökulma ja perustel- laan valinnat. Johdantoa seuraa varsinainen asian käsittelyosa, joka voi koostua monis- takin alaluvuista. Onnistuneessa esseessä on myös jonkinlainen lopetusosa, jossa pohdi- taan keskeisiä päätelmiä ja kehitellään aja- tuksia edelleen ja käsitellään esimerkiksi asian käytännöllistä merkitystä ja annetaan mahdollisia toimenpidesuosituksia. Tärkeää esseen rakentamisessa on edetä asioittain, ei esimerkiksi kirjoittajittain. Tekstin jäsente- lyn on oltava selkeä, kiinteä, johdonmukai- nen, tiivis, ponnekas, mielenkiintoa herättä- vä ja luonteva. Siinä pitää olla selvä punai- nen lanka (mitä sillä sitten tarkoitetaan- kaan). (Esim. Latomaa et al. 1991, Viskari 1991, Eskola - Hämäläinen 1991.)
Kaiken kaikkiaan kirjoittamisoppaiden ohjeetkin luettuaan opiskelija saattaa olla epävarma siitä, mitä esseellä tarkoitetaan.
Lisäksi näyttää siltä, että eri tieteenaloilla ja jopa opettajilla on erilainen käsitys siitä, mikä essee on ja mitä siltä vaaditaan. Tii- vistäen voisi sanoa, että opiskeluessee on pohtiva, tyyliltään persoonallinen, argu- mentoiva ja rakenteeltaan suhteellisen va- paa kirjoitus jostain aiheesta.
Suurin osa suomalaisista korkeakou- luopiskelijoista ei kuitenkaan ole pelkästään oppaiden lukemisen varassa kirjoittamis- taidon harjaantumisessa. Useimmilla koulu- tusaloilla järjestetään ns. kirjallisen viestin- nän kursseja opiskelijoille. Kurssit ovat useimmiten yhden opintoviikon laajuisia, ja opiskelijat osallistuvat niille ensimmäisenä
409
Havaintoja
tai toisena opintovuonnaan. Osa kursseista sisältää sekä luentoja että harjoituksia, osa vain harjoituksia.
Muutamissa yliopistoissa, esimerkiksi Jyväskylän yliopistossa, kursseja järjeste- tään yhteistyössä ainelaitosten kanssa niin sanottuina viestintäseminaareina. Kirjalli- sen viestinnän kursseilla käydään läpi kir- joittamisprosessia, harjoitellaan tieteellisen kirjoittamisen perusasioita, asiasuomen pe- russääntöjä (ns. kielenhuotoa) ja annetaan ohjeita tutkimusraportin rakenteesta, viit- taustekniikasta ja lähdeviitteiden laadinnas- ta. Laajemmilla kursseilla voidaan käydä läpi myös muita tekstityyppejä, esimerkiksi argumentoivia tekstejä tai populaaritekstejä.
Kursseilla korostuu kuitenkin selvästi tie- teellisen tekstin kirjoittaminen ja valmen- tautuminen proseminaariesitelmän ja pro gradun kirjoittamiseen. Esseiden tai tent- tivastausten kirjoittamista ei näillä kursseil- la yleensä käsitellä lainkaan (ks. tarkemmin Luukka - Muikku-Wemer 1992).
Toisaalta essee näyttäisi olevan tulevai- suuden tekstityyppi, ainakin opiskelijoiden kannalta. Itsenäisen opiskelun osuus näyttää lisääntyvän myös suomalaisissa korkeakou- luissa. Toisaalta myös ulkoimaille lähteviä opiskelijoita pitäisi valmentaa esseen kir- joittamisessa, sillä kirjoittaminen on keskei- nen opiskelumuoto ainakin brittiläisissä ja amerikkalaisissa yliopistoissa. On mielestä- ni kohtuutonta vaatia, että opiskelijat osai- sivat kirjoittaa hyviä esseitä vieraalla kie- lellä, ellei heitä ole opastettu siihen edes äi- dinkielellä.
MINNA-RIITTA LUUKKA
LÄHTEET
EsKoLA, J. - HÄMÄLÄINEN, J. 1991: Pil- kusta asiaa - ohjeita tieteellisen es- seen kirjoittajalle. Kuopion yliopiston julkaisuja. Yhteiskuntatieteet 1/1991.
Kuopion yliopisto.
JAHNUKAINEN, I. - RökMAN, M. 1988: Ai- neopintojen seminaaritutkielman laa-
timisopas. Yrityksen taloustieteen ja yritysoikeuden laitoksen julkaisuja.
Sarja B 2. Opetusmonisteita 9. Tam- pereen yliopisto.
JYRKiÄıNEN, J. - LUOSTARINEN, H. - NIE- MINEN, H. 1991: Opasta, kärsi ja un- hoita. Avuksi tutkielman laatijoille.
Tampereen yliopisto, Tiedotusopin laitos.
LAroMAA, T. ~ PAvAs, L. - KEMPPAINEN, T. 1991: Referaatista tutkimukseen.
Kirjallisten töiden laatimisohjeita.
Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan opetusmonisteita ja se- losteita, 42/1991. Oulun yliopisto.
LEHıkoINEN, A. - SOIKKANEN, T. 1985:
Opas poliittisen historian opiskeluun ja tutkielmien laatimiseen. Poliittinen historia, Turun yliopisto, Julkaisuja C
18. Turku.
LUosrAmNEN, H. - VÄuvERRoNEN, E.
1991 : Tekstinsyöjät. Yhteiskuntatie- teellisen kirjallisuuden lukutaidosta.
Vastapaino, Tampere.
LUUKKA, M.-R. - MUIKKU-WERNER, P.
1992: Kielenhuollosta tieteelliseen kirjoittamiseen. Katsaus korkeakoulu- jen kirjallisen viestinnän opetukseen.
Korkeakoulujen kielikeskuksen jul- kaisuja Nzo 45. Jyväskylä.
VISKARI, S. 1991: Esseen kirjoittaminen.
Ohjeita essee-seminarilaisille. Tampe- reen yliopisto, kasvatustieteen laitos, opetusmonisteet B 6.
Tempusten ja modusten käyttö toisen kielen kirjoittamisessa
Tarkoitukseni on tässä kirjoituksessa verra- ta toisen kielen oppijan ja syntyperäisen ar- gumentointikykyjä eräiden verbimuotojen frekvenssitutkimusten avulla. Joitakin kvan- titatiivisia tuloksia esitetään myös argumen- toivan ja narratiivisen diskurssin eroista verbimuotojen käytön osalta. Argumen- toivaan tekstityyppiin liittyvät suomenkieli- sessä tekstissä hyvin kiinteästi mm. sellaiset verbikategoriat kuin kieltomuodot, impera-
