68 TIETEESSÄ TAPAHTUU 4 2019 KIRJALLISUUS
Surveymetodiikkaa ja työkaluja haasteisiin
Seppo Laaksonen: Survey Met- hodology and Missing Data.Tools and Techniques for Practi- tioners. Springer 2018.
Emeritusprofessori Seppo Laakso- selta ilmestyi syksyn 2018 aikana kaksi teosta, joista tässä kirja-arvos- telussa tarkasteltava on englannin- kielinen Survey Methodology and Missing Data. Tools and Techni- ques for Practitioners. Toinen taas on Helsingin yliopiston valtiotieteel- lisen tiedekunnan julkaisusarjassa ilmestynyt teos Surveymetodiikan nousu. Henkilöhistoriallinen katsa- us vuosilta 1985–2018. Kummatkin teokset antavat laajan näkymän sur- veymetodiikkaan tilastotieteen osa- aluee na. Jälkimmäisen saa ilmai- seksi Helsingin yliopiston Heldasta, edellinen on kaupallinen ja saata- vissa myös yliopiston kirjastosta.
Kirjoittaja määrittelee laajasti kohteensa. Surveymetodiikka on ti- lastotiedettä, mutta myös yhteiskun- tatieteitä mukaan lukien taloustiede ja sosiologia, käyttäytymistieteitä ja sovellusmielessä jopa humanistisia- kin. Se on myös tietotekniikkaa, ma- tematiikkaa ja kognitiivista psykolo- giaa. Tämä määritelmä antaa myös hyvän kuvan kirjoittajan lähesty- mistavasta. Tarkoituksena ei ole ainoas taan metodinen näkökulma kysely- ja haastattelumenetelmään vaan paljon laajempi lähestymis- tapa. Tämä näkyy erityisesti kirjan monipuolisissa esimerkeissä, aineis- tovalinnoissa ja kirjoitustavassa, jol- la vaikeitakin asioi ta on havainnol- listettu lukijalle.
termejä, on ollut tarpeen määri- tellä jopa viisi perusjoukkoa, jois- ta tulokset estimoidaan tavoite- perusjoukon tasolle. Lukijalle korostetaan myös ennakkosuun- nittelun ja käytettävien rajoitusten määrittelyn tär keyttä. Puuttuva tie- to (vastauskato) voi olla joko sel- laista, että ennalta valittu vastaa- ja ei osallistu ollenkaan eli ei anna yhtään vastausta. Tällaista katoa kutsutaan yksikkövastauskadoksi.
Toisaalta vastaaja voi antaa osaan kysymyksistä vastauksensa, jolloin kyseessä erävastauskato. Kum- mankinlaiseen katoon voi varau- tua ennakolta. Kirjassa on käsitelty esimerkiksi lomakkeen suunnitte- lun yhteydessä keinoja, joilla voi- daan auttaa vastaajaa antamaan vastauksensa. Toisaalta puuttuviin tietoihin voi varautua keräämäl- lä hyviä apumuuttujia, joiden ar- vot ovat tiedossa niin vastanneille kuin vastaamattomille.
Ylipäänsä kirjassa korostuu en- nakoimisen tärkeä merkitys eli kaikki se työ, mikä tapahtuu ennen varsinaisen aineiston keräämistä.
Kadon huomioivista menetelmistä kirjassa esitellään laajasti painotus- ta ja imputointia eli puuttuvan tie- don korvaamista yksilötasolle. Ai- kaisemmin mainitut esimerkkien surveyaineistot eivät sovellu sellai- senaan imputointiin ja tämän vuok- si käytössä on erillinen EU-projek- tin tuloja koskeva aineisto. Lisäksi on omistettu oma luku tilastollisel- le editoinnille, joka on merkittävä toimenpide ennen aineiston varsi- naisten analyysien alkua.
Toiseksi viimeinen luku sisältää yhteenvedon aineiston luomisesta ja puhdistamisesta. Viimeisessä luvussa johdatellaan surveyaineis- ton analyysiin siten, että analyysi tehdään oikein ottaen huo mioon erityisesti osituksen, aineiston mahdollisen ryvästymisen ja par- haiden mahdollisten painojen käytön. Tuloksena saadaan laa- dukkaat piste-estimaatit ja niiden tarkkuutta mittaavat luottamusvälit tai mediassa käytetyt virhemargi- naalit. Ala on vaikea eikä laaduk- kaita tuloksia ole helppo saada.
Teoksen voi nähdä jatkona Laaksosen aiemmin vuonna 2010 suomenkielellä julkaisemalle Sur- veymetodiikka-kirjalle ja sen uu- sintapainokselle vuodelta 2013.
Tekijän päätutkimusalueilta kirja sisältää uusinta mahdollista tietoa.
Suomenkieliset kirjat ovat olleet käytössä kirjoittajan yliopistolla pi- tämillä eri surveymetodiikan kurs- seilla. Nyt julkaistu kirja soveltuu erityisesti surveymetodiikan opis- kelun alkutaipaleella oleville, mut- ta osin se vaatii syvällisempää osaamista. Tätä varten kirjaan on koottu jokaisen luvun lopuksi oma viiteluettelo. Toisaalta jo hieman surveymetodiikkaan perehtyneen tai pidemmälläkin olevalle kirja tarjoaa muun muassa tiiviin pake- tin tärkeimmistä käsitteistä.
Esimerkit ja aineistot Kirjassa on paljon esimerkkejä, joissa on käytetty oikeita tilasto- aineistoja. Esitystapa ei ole riip- puvainen tilasto-ohjelmasta eikä varsinaista
”
nappitekniikkaa”
esi- tellä lainkaan. Esimerkeissä käyte- tään muun muassa European So- cial Surveyn (ESS), World Values Surveyn (WVS) ja koululaisia kos- kevia PISA-aineistoja. Lukijan kan- nalta aidoilla aineistoilla tehdyt esimerkit auttavat ymmärtämään syvällisemmin havainnollistetta- via menetelmällisiä asioita. Lisäk- si mainitut surveyaineistot ovat vapaasti ladattavissa kirjautumi- sen jälkeen omaan käyttöön. Tule- vaisuudessa kirjoittaja ehkä voisi harkita esimerkkien jakamista esi- merkiksi verkkosivun tai Github- tyyppisen ratkaisun kautta.Haasteellinen puuttuva tieto Kirjassa, aivan aiheellisesti, ko- rostuu puuttuvan tiedon rooli eri- tyyppisissä aineistoissa. Sillä riip- pumatta siitä, miten aineisto on kerätty, puuttuva tieto on käytän- nössä aina läsnä, usein kiusalli- sella tavalla. Laaksosen kirjassa puuttuvan tiedon huomioiva nä- kökulma on jo mukana, kun ai- neiston keruuta suunnitellaan. Esi- merkiksi esiteltäessä keskeisiä
TIETEESSÄ TAPAHTUU 4 2019 69 KIRJALLISUUS
Kaikkien surveyaineistoja käyttä- vien olisi hyvä olla perillä kirjassa esitetyistä perusteista.
Kohti yhä monipuolisempia aineistoja
Vaikka tilastotiede on kehittynyt ja erilaiset laskentamahdollisuu- det ovat aivan toista luokkaa kuin aiem min, on surveyaineistojen käyttäjillä edelleen haasteita. Eri- tyisesti puuttuneisuus on pahen- tunut vuosi vuodelta ainakin ke- hittyneissä maissa. Lisäksi uudet tiedonlähteet ja erilaisten aineis- tojen yhdistelmät luovat aivan uu- denlaisia haasteita, mutta myös mahdollisuuksia. Kirjan korostama ennakoiva tapa reagoida mahdol- lisiin haasteisiin ennen varsinaisen aineiston keruun alkua mahdol- listaa ongelmien ratkaisua tilasto- tieteen tarjoamilla keinoilla. Kirjan soisi olevan jokaisen surveyaineis- toa keruuta suunnittelevan ja käyt- tävän käsikirjana.
MARIA VALASTE
Kirjoittaja on Helsingin yliopiston yliopis- tolehtori ja soveltavan tilastotieteen do- sentti, joka on erikoistunut surveymeto- diikkaan.
Kunnianhimoinen teoria ihmisen synnystä
Michael Tomasello: Becoming Human. A Theory of Ontoge- ny. The Belknap Press / Harvard University Press 2019.
Yhdysvaltalainen kehityspsykologi Michael Tomasello (s. 1950) on vii-
Hän näkee antro pogeneesin pro- sessin pikemmin emergenttisenä:
Homo sapiens -laji ilmentää kehi- tyshistoriallisesti jotain aivan uutta ja ainutlaatuista, mutta tämä uusi perustuu edeltäneen ”luonnon- historiallisen” kehityksen luomille mahdollisuuksille.
On mielenkiintoista tarkas- tella Tomasellon teoriaa ihmi- sen synnystä 1970-luvulla kiivaa- na käyneen sosiobiologia-debatin valossa. Siinä, missä sosiobiolo- gian kannattajilla oli tendenssi pa- lauttaa myös ihmisten sosiaalisuus biologisiin tekijöihinsä, heidän krii- tikkonsa, jotka usein olivat vasem- mistolaisia, puolestaan korostivat sosiaalisuutta ja yhteiskunnalli- suutta sinä ratkaisevana tekijänä, joka erottaa ihmisen muista eläi- mistä. Tämä vasemmistolainen kri- tiikki sosiobiologiaa kohtaan no- jautui päällisin puolin marxilaisille argumenteille, mutta pitkälti se sil- ti uusinsi 1700-luvun ranskalaisen valistusfilosofin Claude-Adrien Hel- vétiuksen teoriaa, jonka mukaan ihmisessä ei ole mitään luontope- räisesti ”annettua”, vaan kaikki, ai- van kaikki, on kasvatuksen tulosta:
l’homme est tout éducation.
Tomasellon antropogenesis- teoria näyttäisi onnistuvan ylittä- mään tämän dikotomian, ainakin hänen lähestymistapansa on lu- paava. Sen mukaan ihmisellä ei ole sosiaalisia ominaisuuksia val- miina a priori, mutta kuitenkin ylei- nen dispositio jakaa toimintan- sa motiiveja lajikumppaneidensa kanssa (niin sanottu kollektiivinen intentionaalisuus). Ennen kaik- kea ihmisellä ei ole mitään aprio- risia kielellisiä rakenteita valmiina päässään syntymästä alkaen. Täs- sä Tomasello ottaa jyrkästi kan- taa Noam Chomskyn universaali- kielioppi-teoriaa vastaan. Sinänsä Chomskyn reputtaminen ei toki ole vaikeaa. Chomsky ei näet ole kyennyt perustelemaan kantaan- sa millään muulla kuin sillä äärim- mäisen epätodennäköisellä hy- poteesilla, että jossain vaiheessa apinalle on sattunut onnellinen geneettinen mutaatio, joka antoi sille kyvyn puhua.
meiset vuodet toiminut Leipzigin Max Planck -instituutin evoluutio- antropologian tutkimuslaitoksen johtajana. Tänä aikana hän on vienyt eteenpäin jo 1990-luvulla aloittamaansa uraauurtavaa tutki- musta inhimillisen sosiaalisuuden ja kielen alkuperästä. Sen tulok- sia hän on tiivistäen esittänyt tuo- reissa teoksissaan A Natural His- tory of Human Thinking (2014) ja A Natural History of Human Mo- rality (2016). Nyt ilmestynyt Be- coming Human on viimeisin ja jo melko lopulliselta vaikuttava syn- teesi Tomasellon projektista. Niin kuin kirjojen nimistä näkyy, Toma- sello ei halua selvitellä ihmisajat- telun erityispiirteitä ainoastaan suppean kehityspsykologisesta näkökulmasta, vaan laajentaa sitä kunnianhimoiseksi teoriaksi ihmi- sen synnystä, antropogenesikses- tä. Näin hän joutuu astumaan mo- nellekin tieteenalalle yhtaikaisesti – näkökulma ei ole vain kehitys- psykologinen, joskin tämä pysyy keskeisenä, vaan mukaan tulevat myös antropologian, etologian, kielitieteen, yhteiskunta- ja kult- tuuritieteiden, jopa moraaliteori- an teemat. Tämä tuo Tomasellon näkemyksiin kokonaisvaltaisuutta, mutta samalla tiettyä rosoisuutta, jonka silottaminen on tiedeyhtei- sössä käytävän keskustelun asia.
Tärkeä piirre Tomasellon pro- jektissa on sen empiirinen ja luon- nonhistoriallinen painotus. Ih- minen selvästi poikkeaa muista eläinlajeista, jopa lähisukulaisis- taan ihmisapinoista, mutta Toma- sello pyrkii selittämään ihmisen ainutlaatuisuuden johtamalla sen evoluution tuottamista edellytyk- sistä. Tär keää osaa hänen perus- teluissaan esittävät yhtäältä ihmis- apinoiden (etenkin simpanssien ja bonobojen) ja toisaalta ihmis- lasten varhaiskehitystä selvittävät psykologiset kokeet. Näistä läh- tökohdista huolimatta Tomaselloa ei varsinaisesti voi kutsua natura- listiksi, ei ainakaan, jos ”naturalis- milla” tässä yhteydessä ymmär- retään ihmisen erityispiirteiden redusoimista biologisiin tekijöihin.
