T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 0 73
Tieteen ja perheen
historiaa
Heikki Saarinen
Päiviö Tommila: Vihreän lampun taika, Eero Tommila, kemisti.
Bidrag till kännedom av Finlands natur och folk 182. Suomen Tiedeseura 2009.
Vuoden 2009 joulukuussa maam- me niukka tieteenhistorian kirjalli- suus sai merkittävän lisän, kun yli- opistomuseo Arppeanumissa jul- kistettiin Helsingin yliopiston en- simmäisen fysikaalisen kemian professorin Eero Tommilan (1900–
68) elämänkerta. Esipuheessaan teoksen kirjoittaja, akateemikko Päiviö Tommila sanoo olleensa vel- kaa tämän kirjan isälleen, profes- sori Eero Tommilalle. Samalla te- kijä toteaa, että hänen historiantut- kijan koulutuksensa ei välttämättä ole riittävä kuvaamaan isäänsä tä- mä edustaman tieteenalan, kemi-
an, sisältä päin. Tässä kohdin hän on kuitenkin saanut tukea alan asiantuntijoilta, jotka ovat tarkas- taneet teoksen kemian tutkimusta käsittelevät osat.
Vihreän lampun taika ei ole kir- ja pelkästään professori Eero Tom- milasta, vaan se kertoo myös koko perheen, erityisesti Päiviö Tommi- lan äidin Salli Tommilan (o.s. Nii- ninen) historian. Suurena apuna tässä on ollut vanhemmilta säily- nyt sangen laaja arkisto, jota kir- joittaja on täydentänyt Jyväsky- län seminaarin (Kasvatusopillisen korkeakoulun) ja Helsingin yli- opiston, etenkin Kemian laitoksen arkistoista sekä muista kokoelmis- ta ja lähteistä saamillaan tiedoilla.
Eero Tommilan henkilökuvaa tar- kentavat myös monet tekijän suo- rittamat haastattelut. Teokseen liit- tyy sangen laaja lähdeluettelo. Kir- jan loppuun on kirjattu käytetyt lähteet kappaleittain etenemisjär- jestyksessä sekä täydellinen hen- kilöhakemisto. Kirjan kuvitus on ilahduttavan runsas. Tämä selittyy suurelta osin sillä, että Eero Tom- mila oli aivan koulupojasta lähtien myös innokas valokuvaaja.
Rakenteeltaan Vihreän lampun taika noudattaa kronologista jär- jestystä. Kirjan ensimmäinen lu- ku kuvaa Eero Tommilan sukujuu- ria, elämää porilaisena koulupoi- kana, ystäväpiiriä, uran valintaa, opiskelua Helsingin yliopistossa sekä avioliittoa kuopiolaisen Sal- li Niinisen kanssa. Tämän jälkeen kerrotaan nuorenparin muutos- ta Jyväskylään, mistä kumpikin oli saanut luonnontieteen lehtorin vi- ran, Eero seminaarista ja Salli tyt- tölukiosta. Kun Jyväskylän semi- naari muutettiin Kasvatusopilli- seksi korkeakouluksi, Tommilasta tuli myös uuden korkeakoulun en-
simmäinen sihteeri. Nykyisin tä- mä tehtävä vastaisi korkeakoulun hallintojohtajan virkaa. Opetus- työnsä ohella Tommila jatkoi tut- kimustyötään Helsingissä, ja vuon- na 1932 valmistui hänen eräiden alifaattisten dikarboksyylihappo- jen sähkökemiallista hapettamis- ta käsitellyt väitöskirjansa: Über die electrolytische Oxydation eini- ger aliphatischen Dicarbonsäuren.
Eero Tommilan vuonna 1938 tekemälle opintomatkalle Oxfor- diin professori Cyril Hinshelwoo- din johtamaan Trinity Collegen laboratorioon on kirjassa omis- tettu oma lukunsa. Tämä oli var- masti paikallaan, siksi ratkaisevaa Englannissa vietetty aika oli Tom- milan myöhemmälle tutkimus- työlle, joka sähkökemian asemes- ta alkoi suuntautua kemiallisten reaktioiden nopeuksien ja liuotin- vaikutusten selvittämiseen. Opet- tajana Hinshelwood, joka myö- hemmin sai Nobelin palkinnon ja aateloitiin, oli varmasti paras mah- dollinen. Myöhempinä vuosina reak tiokinetiikasta tulikin Tom- milan keskeisin tutkimusalue. Täl- le alalle hänen oppilaistaan muo- dostui koulukunta, jonka jäsenis- tä 11 nimitettiin myöhemmin pro- fessoreiksi maan eri yliopistoihin.
Tommilan tarkoituksena oli teh- dä toinenkin tutkimusmatka Oxfor- diin, mutta kiristyneen maailman- tilanteen ja pian syttyneen sodan johdosta hanke ei kuitenkaan to- teutunut. Tommilaa tarvittiin puo- lustusvoimien palvelukseen. Ha- rakan saarella Helsingissä toimi- nut Puolustusvoimien Kemiallinen Laboratorio, viralliselta nimeltään Koelaitos oli talvisodan syttyessä siirretty Vaasaan. Uhkaavassa tilan- teessa laboratorio tarvitsi lisävoimia erilaisiin kehittely- ja tutkimusteh-
74 T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 0
täviin. Täten Tommila, monen muun kemistin tavoin, sai komen- nuksen Vaasaan, missä hänen työ- paikakseen tuli koelaitoksen kaa- sunsuojeluosasto. Välirauhan aika- na Tommilat muuttivat Helsinkiin, jossa Eero saattoi jatkaa tutkimus- työtään yliopistossa. Sodan sytty- essä uudelleen korpraali Tommila komennettiin jälleen Puolustusvoi- mien Kemialliseen laboratorioon, jossa hänen tutkimusalueeseensa kuuluivat edelleen kaasunsuojelu- asiat, aluksi kokopäiväisesti ja myö- hemmin puolipäiväpalveluksessa.
Saatuaan ikänsä puolesta vapautuk- sen palveluksesta, Tommila saattoi jälleen keskittyä tutkimustyöhönsä.
Koko sodan ajan Tommilalla oli meneillään viranhaku yliopis- tollisiin virkoihin, parhaimmil- laan samanaikaisesti kolme. Tuol- loin avoinna oleviin virkoihin saa- tiin poikkeuksetta useita hakijoita ja niistä käytiin kovaa kilpailua. Tom- milan valinta yliopiston fysikaalisen kemian professoriksi ei ollut pelk- kä läpihuutojuttu. Hänen pahin kil- pahakijansa oli 14 vuotta vanhempi TKK:n dosentti Yrjö Kauko. Asian- tuntijoiden mielipiteet hajosivat, ja täyttöprosessista seurasi valituk- sia, jopa henkilökohtaisuuksiin as- ti menneitä kanteluja. Nämä puoles- taan kirvoittivat matemaattis-luon- nontieteellisessä osastossa kiivaita keskusteluja.
Eero Tommilan tullessa fysikaa- lisen kemian professoriksi vuon- na 1944 oppituoli oli viides Hel- singin yliopiston kemian profes- suuri. Tuolloin suomenkielinen ja ruotsinkielinen opetus oli erotet- tu toisistaan. Ruotsinkielisen pro- fessorin virassa oli Kurt Buch, jo- ka hoiti yksinään ruotsinkielisen luento-opetuk sen ja tutkinnot, har- joitustyöt olivat kaikille yhteisiä.
Kemian laitoksen esimiehenä toimi orgaanikko, professori Niilo Toivo- nen, epäorgaanisen kemian opetuk- sesta vastasi professori Sulo Kilpi ja biokemiasta, joka myöhemmin ero- tettiin kemiasta omaksi oppiaineek- seen, professori Artturi I. Virtanen, Suomen Akatemian silloinen esi- mies.
Helsingin yliopiston kemian lai- tos kasvoi voimakkaasti 1940-lu- vulle asti. Sodanjälkeiset vuodet olivat kuitenkin sangen vaikeita, puutetta oli kaikesta: kemikaaleis- ta, tutkimuslaitteista ja kirjallisuu- desta. Lisäksi valmistuneiden oli vaikea löytää koulutustaan vastaa- vaa työtä. Vaikea työllisyystilanne johti jopa siihen, että eräät laitok- sen assistentit julkaisivat sanoma- lehdessä uusille ylioppilaille suun- natun kehotuksen olla tulematta opiskelemaan kemiaa.
Vähitellen tilanne kuitenkin hel- pottui, rahoitustilanne parani, saa- tiin uusia virkoja ja hankittiin mo- derneja tutkimuslaitteita. Samalla kemian laitoksesta muodostui eräs Helsingin yliopiston suurimmista ainelaitoksista. Eero Tommilan jää- dessä eläkkeelle vuonna 1967 opis- kelijoiden määrä oli yli 800. Opis- kelijamäärän kasvusta oli kuitenkin välittömänä seurauksena ankara ti- lanpuute, jota pyrittiin korjaamaan monilla, valitettavasti kuitenkin ai- na eri syistä rauenneilla, uudisra- kennushankkeilla. Toki jotain hel- potustakin ahtauteen saatiin, kun kemiasta omaksi oppiaineekseen eriytetty biokemia sai omat tilan- sa Unioninkadulta. Samaan raken- nukseen muutti myös professori Jorma K. Miettisen johtama uusi ra- diokemian laitos. Kemian laitosra- kennuksen vaivalloisen, monta eri vaihetta käsittäneen taipaleen voi- daan katsoa päättyneen vasta vuo-
sikymmeniä myöhemmin, kun lai- toksen uudet toimitilat valmistuivat Kumpulaan vuonna 1995.
Eero Tommilan professuurin myötä fysikaalinen kemia nou- si omaksi itsenäiseksi oppiaineek- seen ja sai omat opetussuunnitel- mansa. Tätä ennen ainetta oli ope- tettu muiden kemian osa-aluei den, lähinnä epäorgaanisen kemian kurssien yhteydessä. Etenkin Tom- milan kirjoittaman oppikirjan, Fy- sikaalinen kemia, merkitys aineen opetukselle oli keskeinen. Kir- jan ensimmäinen painos ilmestyi vuonna 1950 ja siitä otettiin usei- ta, tekijänsä huolellisesti uudista- mia painoksia. Fysikaalinen ke- mia muodostui pian kemian ope- tuksen klassikoksi ja sitä käytet- tiin parinkymmenen vuoden ajan oppikirjana kaikissa maamme yli- opistoissa, korkeakouluissa ja tek- nillisissä opistoissa. Fysikaalista kemiaa voidaan täydellä syyllä pi- tää maamme ensimmäisenä mo- dernina, korkean kansainvälisen tason kemian oppikirjana. Myö- hempinä vuosina teoksen käyttö kemian opetuksessa kuitenkin vä- heni, lähinnä siksi, että kemian tut- kimuksen painopisteiden muuttu- essa sen spektroskopiaa käsitellyt osa oli jäänyt verraten suppeaksi.
On valitettavaa, että Fysikaa- lista kemiaa ei Tommilan suurek- si pettymykseksi saatu käännettyä muille kielille. Oli mielenkiintois- ta lukea, että valmistelut teoksen kääntämiseksi englanniksi olivat jo varsin pitkällä, kääntäjä ja kus- tantajakin olivat jo tiedossa, kun- nes hanke, lähinnä teknisistä syis- tä jouduttiin hautaamaan.
Seurasin Tommilan opetusta aloittaessani vuonna 1962 kemi- an opiskelun Helsingin yliopiston kemian laitoksella. Tuolloin Tom-
T i e T e e s s ä Ta pa h T u u 3 / 2 0 1 0 75 mila luennoi fysikaalisen kemi-
an cum laude - ja laudatur-kurs- seja sekä kemian historian kurssia.
Fysikaalisen kemian ohella juuri kemian historia oli hänelle aluee- na sangen rakas. Mieleeni ovat hy- vin jääneet Tommilan muodoltaan täydelliset, mutta samalla ehkä hie- man värittömät luennot. Opetuk- sessaan Tommila seurasi tarkoin Fysikaalisen kemian tekstiä, jonka hän osasi niin tarkoin ulkoa, että mitään muistiinpanoja ei tarvittu.
Näinä aikoina laitoksella oli ta- pana, että kirjallisten lopputenttien palautusten yhteydessä professo- ri piti myös suullisen kuulustelun.
Tämä tapahtui Tommilan toimis- tohuoneessa, jonka nahkasohval- le opiskelijat, joko yksin tai pienis- sä ryhmissä sijoitettiin, professo- rin käydessä kirjoituspöytänsä ta- kaa läpi tenttivastauksia. Vaikka nämä suulliset kuulustelut sujuivat useimmiten sangen leppoisasti, ovat ne varmasti jääneet tuon ajan kemi- an opiskelijoiden mieleen. Mainitta- koon, että Tommilan toimistohuo- neen nahkasohva ja kirjan otsikos- sa mainittu vihreäkupuinen pöytä- lamppu ovat löydettävissä nykyisen fysikaalisen kemian professori Lau- ri Halosen työhuoneesta Kumpulan kemian laitoksessa.
Niilo Toivosen jäätyä eläkkeel- le vuonna 1957 Eero Tommilas- ta tuli virkaiältään vanhimpana kemian professorina laitoksen esi- mies. Professuurista ja esimiehen asemasta seurasi monia merkittä- viä yliopiston ulkopuolisia luotta- mustoimia sekä jäsenyyksiä koti- maisissa ja ulkomaisissa tieteellisis- sä yhdistyksissä. Tommila oli pit- kään myös Suomen Kemistilehden päätoimittaja ja lukuisten yleissi- vistävien tekstien kirjoittajana ah- kera tieteen popularisoija.
Opetuksen ja tutkimuksen ohel- la kemian laitoksen esimiehen vas- tuulla oli laitoksen yleinen hallinto.
Esimies vastasi myös hankinnoista, kirjastosta ja henkilökunnan valin- nasta. 1960-luvun alussa kemian lai- toksella käytiin tiukkaa vääntöä esi- miehen toimivallasta. Tätä kirjassa kuvataan sangen yksityiskohtaises- ti, ehkä kuitenkin pääasiassa Eero Tommilan näkökulmasta katsot- tuna. Aloitteen tekijä oli Niilo Toi- vosen professuurin perinyt Pekka Hirsjärvi, joka epäorgaanisen ke- mian professori Reino Näsäsen tu- kemana esitti kemian laitoksen ja- kamista neljäksi itsenäiseksi laitok- seksi: epäorgaanisen ja analyyttisen kemian, orgaanisen kemian, fysi- kaalisen kemian ja ruotsinkielisen opetuksen laitokseksi. Monia eri vaiheita sisältänyt riita päättyi sii- hen, että osastojen itsenäisyysesi- tyksestä luovuttiin, mutta kullekin kemian osastoille nimettiin omat as- sistentit ja kukin professori sai itse hoitaa osastonsa vaatimat hankin- nat. Osa laitoksen assistenteista jä- tettiin kuitenkin esimiehen harkin- nan mukaan sijoitettavaksi tarpeen mukaan eri osastoille.
Yliopiston suuren ainelaitoksen esimiehenä Tommilalla oli käytös- sään kuusi suurta huonetta käsit- tävä virka-asunto Hallituskadul- la. Asunto sijaitsi kemian laitoksen ylimmässä kerroksessa, kätevästi aivan fysikaalisen kemian laborato- rion yläpuolella. Täällä Eero ja Sal- li Tommila asuivat kaksin aina Ee- ron eläkkeelle lähtöön asti (1967).
Koska eläkeläisprofessorilla ei ollut aikomustakaan lopettaa tutkimus- työtään, oli tärkeää, että myös uusi asunto sijaitsee lähellä kemian lai- tosta. Tämä löytyikin pian kolmen korttelin päästä, Vironkadulta.
Tommilan eläkeaika jäi kuitenkin
valitettavan lyhyeksi hänen kuol- lessaan äkillisesti sydänkohtauk- seen jo vuoden kuluttua Lontoos- sa Royal Societyn kokouksessa, jonne hän oli matkustanut Suoma- laisen tiedeakatemian puheenjoh- tajan ominaisuudessa neuvottele- maan Euroopan maiden välisestä tutkijanvaihto-ohjelmasta.
Kaikesta näkee, että Päiviö Tommila on koko sydämellään pa- neutunut hyvän kirjan aikaansaa- miseksi. On ymmärrettävää, että teoksen pääasiallisena tarkoituk- sena ei niinkään ole ollut esitel- lä Eero Tommilan tieteellisiä jul- kaisuja tai kertoa hänen tutkimus- tulostensa yksityiskohdista, vaan kokonaisvaltaisesti kuvata erästä maamme merkittävimpiin kemian tutkijoihin ja opettajiin kuulunutta tiedemiestä. Samalla kirja on hieno kertomus kirjoittajan isän ja äidin elämänvaiheista. Päiviö Tommi- la onkin aidoimmillaan juuri van- hempiensa historian kuvaajana.
On ollut hämmästyttävää havaita, kuinka runsaasti henkilökohtai- sia muistiinpanoja, kirjeitä ja mui- ta dokumentteja Tommiloiden elä- mästä on säilynyt. Näiden kautta on myös välittynyt runsaasti uutta tie- toa kemian lähihistoriasta. Samal- la teos kuvaa mielenkiintoisella ta- valla Helsingin yliopiston kemian laitosta neljännesvuosisadan ajan- jaksolta sotien jälkeen. Voin hyvin suositella teosta kaikille sosiaalihis- toriasta ja maamme tieteen histori- asta kiinnostuneille
Kirjoittaja on vuosina 1992–2003 Hel- singin yliopiston kemian laitoksen esi- miehenä toiminut emeritusprofessori.
