T I E TE ES
S
ÄTA
A P TU H U
54
TIETEESSÄ TAPAHTUU 7/2007
Pascal Boyer: Ja ihminen loi jumalat. Miten us- konto selitetään. Suom. Tiina Arppe. WSOY, 2007.
Kognitiivinen uskontotiede syntyi 1990-luvun al- kupuolella, kun monet tutkijat alkoivat toisistaan riippumatta soveltaa kognitiivisen psykologian ja kielitieteen löydöksiä uskonnollisten ilmiöiden selittämiseen. Tärkeitä teoksia olivat esimerkiksi E. Thomas Lawsonin ja Robert McCauleyn Re- thinking Religion (1990), Stewart Guthrien Faces in the Clouds (1993), sekä Pascal Boyerin Natural- ness of Religious Ideas (1994). Nämä teokset olivat kuitenkin hyvin teoreettisia ja raskaslukuisia. Ne olivat vaikeasti lähestyttäviä lähes kaikille pait- si kaikkein motivoituneimmille uskontotieteen tutkijoille. Muutaman viime vuoden aikana on kuitenkin ilmestynyt teoksia, joissa kognitiivi- sen uskontotieteen lähtökohtia ja tutkimusta esitellään tavalla, joka avautuu myös kapeaa asiantuntijajoukkoa laajemmalle lukijakunnal- le. Pascal Boyerin teos Ja ihminen loi jumalat on näistä ensimmäinen. Teos ilmestyi ranskaksi ja englanniksi vuonna 2001.
Kognitiivisen uskontotieteen vaikeus ei pii- le pelkästään humanisteille ja teologeille oudos- sa käsitteistössä. Lähestymistapa haastaa monet itsestäänselvinä pidetyt olettamukset uskonnon luonteesta ja erityisesti siitä, kuinka uskontoa pi- täisi tieteellisesti lähestyä. Tämä haastavuus ei ole riippuvaista siitä, mikä käsitys lukijalla on us- konnollisten käsitysten totuudesta. Boyerin teos antaa runsaskätisesti ajattelemisen aihetta sekä uskoville että uskonnon kriitikoille.
Länsimaisessa keskustelussa pidetään esimer- kiksi usein itsestäänselvyytenä, että uskonto on moraalin lähde. Uskonnot tarjoavat kuvauksia yliluonnollisista toimijoista ja niiden tahdosta.
Niinpä tuntuu luontevalta ajatella, että näihin kuvauksiin uskovat pitävät jumalten ja henkien tahtomuksia velvoittavina ja mukauttavat käy- töksensä niiden mukaisesti. Boyerin mukaan tilanne on kuitenkin todennäköisesti juuri päin- vastoin: ”Uskonto ei ole moraalin perusta vaan juuri moraaliset intuitiot tekevät uskonnosta us- kottavan.” (s. 194).
Uskonnollisten instituutioiden oman selityk- sen mukaan instituutiot ovat olemassa, koska on
olemassa erityinen oppijärjestelmässä ilmaistu usko, jonka levittämiseksi ja ylläpitämiseksi insti- tuutiota tarvitaan. Boyer kuitenkin osoittaa, että
”oppijärjestelmät ovat sellaisia kuin ovat johtuen tavasta, jolla uskonnolliset instituutiot ovat jär- jestäytyneet, ei päinvastoin” (s. 309).
Meistä tuntuu myös luontevalta olettaa, että yhteisen uskonnollisen opin jakaminen vahvistaa ihmisten yhteenkuuluvuutta. Uskontokriitikot ajattelevat lisäksi mielellään, että uskontojen luo- ma vahva sitoutuneisuus on suorastaan vaarallis- ta ja että kaikkein hirveimmät rikokset tehdään juuri uskonnollisten totuuksien puolustamisek- si. Tässäkin skenaariossa on Boyerin mukaan lä- hes kaikki päälaellaan.
Kysymys ”Mihin uskontoon kuulut?” kuulos- taa aivan yksinkertaiselta. Boyer kuitenkin muis- tuttaa, että monet ihmiset maailmassa eivät edes käsittäisi sen merkitystä. Antropologit ovat do- kumentoineet lukuisia esimerkkejä kansoista, joiden uskonnonharjoitus koostuu yhteydenpi- dosta ja kanssakäymisestä erilaisten henkiolen- tojen kanssa. Näiltä kansoilta kuitenkin puuttuu uskontoa koskeva järjestelmällinen ”oppi” – pu- humattakaan, että vaatimalla vaadittaisiin täl- laisiin ”oppeihin” sitoutumista. Ihmisillä ei ole välttämättä mitään käsitystä siitä, että vuorovai- kutus henkien kanssa liittäisi heidät erityisellä ta- valla yhteen. Uskonnollisten oppijärjestelmien ja koulutettujen uskonoppineiden ammattikuntien olemassaolo onkin hyvin erikoislaatuisten histo- riallisten prosessien tulosta.
Kognitiivinen näkökulma tarjoaa myös uu- sia avaimia uskonkiihkon ja uskonnollisen fun- damentalismin selittämiseen. Uskontokriitikot ovat syyttäneet maltillisia uskonnollisia yhteisö- jä siitä, että ne tarjoavat suojaverhoa myös kiih- keämmille uskonilmauksille. Tosiasiat eivät tue tätäkään katsantoa. Uskonnollisille instituutioille on päinvastoin luonteenomaista, että ne pyrkivät kaikin keinoin hillitsemään erilaisia uskonkiih- kon ilmauksia. Uskonnollisille ammattikunnil- le on tärkeää tehdä omista palveluista pysyviä ja tunnistettavia. Ilmestyksiä, transseja ja muita intensiivisempiä uskonnollisuuden ilmauksia on vaikea yhtenäistää ja valvoa. Siksi ne uhkaavat aina instituutioiden yhtenäisyyttä, ja sen vuoksi niihin suhtaudutaan epäluuloisesti.
Uskonto ajateltuna uudelleen
Kimmo Ketola
ET TI E E
ÄSS
TAPAHT UU
TIETEESSÄ TAPAHTUU 7/2007
55
Fundamentalistisista liikkeistä on esitetty kah- denlaisia populaareja selityksiä. Yhtäältä väite- tään usein, että uskonnollisilla ääriliikkeillä ei ole mitään tekemistä uskonnon kanssa ja että kyse olisi pelkästään yhteiskunnallisesta tekijöistä joh- tuvasta epätoivoisesta vallantavoittelusta. Toisen yleisen ajattelutavan mukaan fundamentalismi on pelkästään uskonnon kannattamisen liioitel- tu muoto ja liittyy siksi elimellisesti uskontoon.
Kumpikaan selityksistä ei oikeastaan vastaa ky- symykseen, mikä ajaa ihmisiä väkivaltaan näis- sä liikkeissä.
Boyer tarkastelee fundamentalismia liittoutu- misen psykologisen dynamiikan näkökulmasta.
Liittouma on vapaaehtoisen yhdistymisen muo- to, jossa yhteistyö tuottaa hyötyä, mutta jossa myös luopuruus on mahdollista. Liittoutumisen jatkaminen tulee kalliiksi, jos muut luopuvat. Täl- tä kannalta katsottuna fundamentalistinen väki- valta on yritys lannistaa potentiaalisia luopioita osoittamalla luopuruuden kova hinta. Tämä se- littää, miksi fundamentalistit kohdistavat kaik- kein eniten huomiota ryhmän omien jäsenten julkiseen käyttäytymiseen ja pukeutumiseen tai miksi normien rikkomuksista rangaistaan niin julkisesti ja näyttävästi. Samasta syystä funda- mentalistien pääasiallisena hyökkäyksen koh- teena on yleensä oman uskonnollisen perinteen modernisoitunut ja paikallinen muoto. Funda- mentalismi ei ole sen enempää uskonnon yli- lyönti kuin politiikkaa toisessa muodossa. ”Se on halua säilyttää tietty hierarkian tyyppi, joka perustuu liittoutumisen psykologialle ja jota luo- puruuden helppous ja kasvava todennäköisyys uhkaavat” (s. 336).
Edellä on käyty läpi vain muutamia esimerk- kejä siitä, millaisiin johtopäätöksiin kognitiivinen uskontotiede johdattelee. Teoksessa käydään lä- pi laaja kirjo uskonnollisia ilmiöitä ja pohditaan niille annettuja selityksiä. Neljännessä luvussa käsitellään seikkaperäisesti sitä, miksi juuri ju- malat ja henkiolennot ovat uskonnossa niin taval- lisia. Viides luku käsittelee uskonnon ja moraalin kytkentää, mutta myös onnettomuuksien uskon- nollista merkitystä. Kuudennessa luvussa käsi- tellään kuolemaa ja seitsemännessä rituaaleja.
Kahdeksas luku on omistettu edellä sivutuille uskonnollisten oppijärjestelmien, ryhmäkuntai- suuden ja väkivallan aihepiireille. Maallikkoja ehkä eniten kiinnostavaa kysymystä siitä, miksi ihmiset uskovat, käsitellään vasta kirjan viimei- sessä, yhdeksännessä luvussa.
Ilmiöiden käsittelyyn tarvittavat teoreettiset työkalut esitellään kirjan kolmessa ensimmäi- sessä luvussa. Ensimmäisessä luvussa käydään
tiiviisti ja havainnollisesti läpi perinteisten us- kontoteorioiden heikkoudet. Luku on tarpeellis- ta luettavaa kaikille uskontoa tavalla tai toisella pohtiville, vaikkei kognitiivisia vastauksia hy- väksyisikään. Luku on hyvä katsaus länsimais- ten uskonnon selitysten kirjoon ja siinä esitetään monta kriittistä kysymystä.
Kolmannessa luvussa Boyer esittelee kehit- telemänsä tarkastelutavan yliluonnollisiin kä- sitteisiin. Kognitiivisessa uskontotieteessä jo yleisesti hyväksytyn tavan mukaan yliluonnol- lisia käsitteitä kuvataan täsmällisemmin ”intui- tionvastaisiksi”, mikä tarkoittaa, että ne sisältävät informaatiota, joka on ristiriidassa niiden auto- maattisten odotusten kanssa, jotka syntyvät kun mielemme liittää tarkastellun asian johonkin on- tologiseen kategoriaan. Ontologiset intuitiot, jois- ta tässä puhutaan, ovat kaikkialla samanlaisia ja perustuvat ihmislajin evolutiiviseen historiaan.
Esimerkiksi ”kaikkitietävä jumala” on us- konnollinen käsite, joka määrittää ontologiseksi kategoriaksi ”henkilön”, johon liitetään poikkea- via kognitiivisia kykyjä. Vastaavasti zombit ovat henkilöitä, joilla intuitioita loukaten ei ole lain- kaan kognitiivisia kykyjä. Patsaat ja ikonit taas käsitellään ihmisten valmistamiksi artefakteiksi, joilla toisinaan on intuitionvastaisesti kognitiivi- sia kykyjä. Uskonnollisilla käsitteillä on tarkkaan ottaen kaksi ehtoa. Sen lisäksi, että ne rikkovat joitakin ontologisten kategorioiden asettamia ennakko-odotuksia, ne myös säilyttävät kaikki muut merkitykselliset oletuspäätelmät. Toisin sa- noen ”hyvä” uskonnollinen käsite sallii kaikki ne päätelmät, joita ontologinen loukkaus ei nimen- omaisesti kiellä. Loukkauksia ei saa olla liikaa, muuten käsite menettää kykynsä tarjota relevant- teja päätelmiä.
Intuitionvastaiset käsitteet eivät tietenkään ra- joitu mitenkään erityisesti uskontoon, vaan nii- tä tavataan myös viihteessä ja kansanperinteessä, ja myös tieteelliset käsitteet voivat olla intuition- vastaisia. Intuitionvastaisuus ei siis tarkoita ir- rationaalista tai luonnotonta. Itse asiassa monet luonnonilmiöt, kuten perhosten läpikäymä muo- donmuutos, ovat ristiriidassa biologisten intui- tioidemme kanssa. ”Uskonnollisiksi” kutsutaan tavallisesti vain niitä intuitionvastaisia käsittei- tä, joilla on merkittäviä sosiaalisia seuraamuksia:
niiden ympärille on kehkeytynyt rituaaleja tai ih- miset määrittävät ryhmäidentiteettiään niiden avulla. Toisin sanoen uskonnollisia ovat sellai- set intuitionvastaiset käsitteet, joilla on merkitys- tä ja joihin liittyy voimakkaita tunnetiloja.
Boyerin teoria uskonnosta ei nojaa pelkästään intuitionvastaisuuden idealle, vaikka se onkin
T I E TE ES
S
ÄTA
A P TU H U
56
TIETEESSÄ TAPAHTUU 7/2007
ehkä tunnetuin osa hänen teoriaansa. Hän käy läpi lukuisan joukon kognitiivisessa psykologi- assa, evoluutiopsykologiassa ja sosiaalipsykolo- giassa tutkittuja inhimillisiä päättelyjärjestelmiä.
Nämä päättelyjärjestelmät kytkeytyvät päälle tai pois riippuen huomiomme kohteesta ja ne toi- mivat nopeasti, automaattisesti ja tiedostamat- ta. Eniten tutkittuja päättelyjärjestelmiä ovat intuitiivinen fysiikka, joka käsittelee elottomien esineiden mekaanisia ominaisuuksia, sekä intui- tiivinen psykologia, joka tuottaa intuitioita mui- den mielentiloista. Boyerin mukaan näissäkin on oikeastaan kyse kokonaisesta joukosta pienem- piä erikoistuneita järjestelmiä.
Boyerin selitys uskonnolle nojaa siihen aja- tukseen, että määrätyt käsitteet kykenevät akti voimaan useita mentaalisia valmiuksia sa- manaikaisesti. Jotkut käsitteet ovat helpommin muistettavia, toiset käynnistävät tunteisiin liitty- vät mentaaliset ohjelmat, eräät taas ovat yhtey- dessä sosiaalisen mielen tuottamiin päätelmiin.
Ne käsitteet, jotka tekevät kaiken tämän saman- aikaisesti, ovat menestyksekkäitä uskonnollisia käsitteitä. Selitys on arkiajattelun ja inhimillisen ymmärryksen kannalta todella haastava. Me ajat- telemme luonnostamme, että meillä on uskomuk- sia, koska ne ovat meistä järkeviä tai hyödyllisiä tai koska ne tarjoavat tyydyttävän maailmanku- van. Tosiasiat eivät valitettavasti tue näin imarte- levaa kuvaa uskomuksistamme. ”Käsitteet, jotka
’kiihottavat’ päättelyjärjestelmiä eniten, vastaa- vat parhaiten niiden odotuksiin ja synnyttävät runsaasti päätelmiä, omaksutaan ja siirretään eteenpäin herkimmin. Kulttuuristen käsitteiden ominaisluonne ei johdu niiden järkevyydestä tai hyödyllisyydestä […]” (s. 188).
Boyerin teoria ei kuitenkaan ole tieteen viimei- nen sana näistä asioista. Päinvastoin, monet hä- nen esittämistään käsityksistä ovat luonteeltaan enemmän alustavia hypoteeseja kuin vahvaan empiiriseen näyttöön pohjaavia tuloksia. Monis- ta hänen esittämistään näkemyksistä ei olla kog- nitiivisten tutkijoiden keskuudessa yksimielisiä.
Boyerin teoriaa on kritisoitu esimerkiksi siitä, et- tä se keskittyy liiaksi uskonnollisiin ideoihin itse-
näisinä kulttuurisen valinnan kohteina. Lyhytkin silmäys maailman myyttiperinteeseen antaa viit- teitä siitä, että kaikki uskonnolliset käsitteet eivät noudata Boyerin antamaa yksinkertaista reseptiä.
Vastauksena on ehdotettu, että varsin usein us- konnolliset käsitteet muodostavat laajempia us- komusjärjestelmiä. Tämä huomio ei kuitenkaan tee tyhjäksi sitä ajatusta, että kognitiiviset tekijät ohjaavat myös näiden laajempien uskomusjärjes- telmien omaksumista ja leviämistä.
Boyerin teos on yhtä kaikki merkittävä virs- tanpylväs uskontotieteessä. Teos on ensimmäi- siä laajemmalle lukijakunnalle tarkoitettuja kokonais esityksiä kognitiivisen uskontotieteen alueelta ja siinä luodaan seikkaperäinen synteesi siitä, miten uskonto hahmottuu, kun sitä tarkas- tellaan evoluutiossa muodostuneiden mentaa- listen valmiuksien valossa. Boyerin teoksessaan esittämät teoriat tarjoavat testattavissa olevia hy- poteeseja uskontoilmiön monista eri osa-alueista, ja ne ovat vieneet uskonnon empiiristä tutkimus- ta aimo harppauksen eteenpäin. Monia hypotee- seista testataan parhaillaan ympäri maailmaa erilaisin empiirisin aineistoin.
Kognitiivisesta uskontotieteestä on jo pit- kään kaivattu suomenkielistä yleisesitystä ja tämän tarpeen Boyerin kirja täyttää mainios- ti. Tiina Arppen ranskankieliseen alkutekstiin perustuva suomennos on kautta linjan erittäin ansiokas. Kognitiivisen uskontotieteen termino- logian kääntäminen luontevaan suomalaiseen kieliasuun on hieno saavutus. Kieli on sujuvaa ja vaikeatkin käsitteet tulevat ilmaistuiksi luon- tevasti. Kirjaa voikin suositella kenelle tahansa, jota uskontoa koskevat kysymykset askarrutta- vat, niin maallikoille kuin aiheeseen perehtyneil- le tutkijoille ja teologeille. Jos ei teoksesta muuta irtoa, niin ainakin siitä välittyy se viesti, että tie- teen kannalta uskonnossa ei ehkä olekaan kyse niin yksinkertaisesta asiasta kuin usein ajatte- lemme.
Kirjoittaja on filosofian tohtori ja Kirkon tutkimus- keskuksen tutkija.
