Informaatiolukutaidon etiikkaa
Olli Mäkinen
Hyvä ja kaunis
Ihmisten kehittämät järjestelmät eivät voi olla hyviä itsessään. Ne ovat aina hyviä jossakin suh- teessa, suhteessa johonkin. Järjestelmiä arvioi- daan esimerkiksi niiden toimivuuden suhteen, mutta myös demokratia tai sen edistäminen voi olla järjestelmän mittari.
Kauneuskin voi olla yksi hyvyyden mittatik- ku. Jos ulkonäköä ja nuoruutta korostetaan yh- teiskunnassa, silloin puhutaan vitaalisista arvois- ta. Yksilö on hyvä, koska on nuori ja kaunis.
Työelämän rekrytoinnissa suositaan tutkimusten mukaankin nuoruutta, hyväkuntoisuutta ja kau- neutta (Kinnunen 2008, 151–162.).
Voiko pelkkä järjestelmä sitten olla kaunis – ja siinä suhteessa hyvä? Opinnäytetöiden ohjaajat kiinnittävät usein huomiota siihen, että gradus- sa tai väitöskirjassa ja sen sisällysluettelossa vallit- see tietty symmetrinen tasapaino, siis sopusuhtai- suus, harmonia tai kauneus. Myös prosessikaavio voi olla yksinkertaisen kaunis.
On huomattava, että tällainen kauneus ei ker- ro mitään järjestelmän toimivuudesta, tehokkuu- desta tai sisällön laadusta. On kyseessä eräänlai- nen virhepäätelmä: systeemiä, jossa pätevät sen sisäiset säännöt ja kriteerit, tarkastellaankin esi- merkiksi estetiikan näkökannasta.
Tietämättömyyden eliminointi
Informaatiolukutaito-opetukseen suhtaudutaan yleensä positiivisesti – ainakin opettajilta, lai- toksilta ja tiedekunnilta saadun palautteen mu- kaan. Tiedekirjasto Tritoniassa tehdyn tutkimuk- sen mukaan opetus vaikutti suoraan opiskelijoi- den tiedonhakutaitoihin mutta myös käsityksiin plagioinnista ja sen seuraamuksista (Mäkinen, Kuoppala & Rintamäki 2006.).Näin voidaan sanoa, että informaatiolukutai- don opetus on ”hyvää” pragmaattisessa ja väli- neellisessä mielessä. Mutta onko informaatiolu- kutaidon opetus ”kaunista”, siitä voidaan olla montaa mieltä.
Informaatioon ja sen vapaaseen saatavuuteen liittyy monia eettisiä ja juri- disia ongelmia: Kenen hallussa informaatio on, miten sitä saa käyttää, millä tavalla sitä käytetään, käytetäänkö sitä oikein ja jos näin on, missä suhteessa oikein. Nämä eettisen ongelmat kanavoituvat sitten myös informaatiolukutai- toon ja sen opetukseen. Tässä artikkelissa tarkastellaan esseistisesti informaa- tiolukutaidon etiikkaa. Esille otetaan aiheeseen liittyviä asioita kuten kriittisyys, plagiointi, vapaa kommunikaatio ja itsesääntely. Aiheen käsittely ei ole mis- sään suhteessa tyhjentävä ja eroaa artikkelistani Informaatiolukutaito ja etiikka (Mäkinen 2007).
Informaatiolukutaidon oppimista voidaan lä- hestyä yhdeltä mielenkiintoiselta näkökannalta.
Oletetaan, että sen oppiminen edistää tietämis- tä, näinhän on ainakin sen tavoitteiden mukaan.
Professori Tarmo Kunnas esittää teoksessaan Paha (2008, 78–81), että pahuus sekä tietämättömyys ja tyhmyys kulkevat käsi kädessä. Näkökanta ei ole Kunnaksen oma, vaan sillähän intellektuellit ja filosofit ovat kautta aikain todistelleet ja perus- telleet etevyyttään ja hyvyyttään.
Näin katsottuna informaatiolukutaidon opetus on välineellistä hyvää, joka on valjastettu hyvän sinänsä (tietämättömyyden eliminointi) palve- lukseen. Aika mairittelevaa on, että tällaisen nä- kemyksen mukaan peruskirjastyötä tekevä kir- jastonhoitaja tai informaatikko olisi hyvän pal- veluksessa, eräänlainen sankari siis aivan kuten Rupert giles teinitelevisiosarjassa Buffy, vampyy- rintappaja.
Tieto on pääomaa
Tieto ja informaatio ovatkin tänä päivänä kaik- kein tärkein tuotantotekijä. On siis tärkeää, ke- nen hallussa tämä tuotantotekijä on. Tietoa ha- vitellaan yhtä innokkaasti kuin entisaikoina en- sin raaka-aineita ja sitten markkinoita niistä val- mistetuille teollisuustuotteille.
Informaatiolukutaitoon liittyy useita eettises- ti merkittäviä näkökantoja. Informaatiolukutai- tostandardissa (Association of College and Re- search Libraries, 2000) määritellään opiskeli- jan kannalta tärkeät informaatiota ja tietotek- niikkaa koskevat keskeiset eettiset taidot. Vii- dennessä standardissa käsitellään mm. tieto- suojaa, tekijänoikeuksia, plagiointia, netikettiä ja tutkimusetiikkaa – yleisesti informaatioon liittyviä taloudellisia, eettisiä ja lainsäädännöl- lisiä seikkoja.
Näin siis informaatiolukutaidon sisällä. Itse in-
formaatiolukutaito on väline, jonka avulla kansa- laiset pystyvät arvioimaan kriittisesti heille jaetta- vaa informaatiota ja suojautumaan informaation pakkosyötöltä ja manipulaatiolta. Näin ajatellen ollaan lähellä uusvasemmiston ja kriittisen teori- an (Critical Theory) arvomaailmaa.
Kriittisyys
Kriittisyys on yksi informaatiolukutaidon tuki- pylväistä. Informaatiolukutaidon kolmannessa standardissa todetaan, että informaatiokompe- tenssi opiskelija kykenee arviomaan sekä hank- kimaansa tietoa että sen lähteitä kriittisesti.
Näkökanta tai arvo on erittäin tärkeää aika- na, jolloin informaation määrä lisääntyy kiihty- vällä vauhdilla. Opiskelija on jätetty yhä enem- män oman onnensa nojaan, hänestä on tullut informaation suhteen loppukäyttäjä. Aikaisem- min tieto joutui kulkemaan monen seulan läpi ennen kuin se asetettiin tarjolle esimerkiksi yli- opiston kirjastossa. Nyt nämä välikädet mones- ti puuttuvat, ja tieto on suoraa saatavilla Inter- netin välityksellä.
Silloin loppukäyttäjän vastuu korostuu. Hän joutuu itse suorittamaan sen arvion, jonka vä- littäjäorganisaatiot tekivät aikaisemmin hänen puolestaan.
Uudet oppimiskäsitykset tukevat itsenäistä tie- donhankintaa. Konstruktivistisen oppimiskäsi- tyksen mukaan oppiminen ei ole enää tiedon pas- siivista vastaanottamista vaan opiskelijan aktiivis- ta kognitiivista toimintaa, jossa tämä tulkitsee se- kä havaintojaan ja hankkimaansa uutta tietoa ai- kaisemman tietonsa ja kokemustensa pohjalta.
Konstruktivistisessa oppimiskäsityksessä, sii- hen perustuvassa opetuksessa ja koulutukses- sa, korostetaan oppijan omaa aktiivisuutta tie- don prosessoijana ja tulkitsijana. Tällöin hanki- tun tiedon kriittinen evaluointi on erittäin tär- keä osa tiedonhankintaprosessia. Opiskelijalle tulisi tuoda esille lähdekritiikin tarpeellisuus ja sen periaatteet.
Kriittisyys voidaan nähdä myös eräänlaisena moraalisena velvollisuutena. Kriittisyys asettaa
vallitsevat ja luutuneet arvot ja käytänteet ky- seenalaiseksi. Ilman kriittisyyttä ei tapahdu myös- kään muutosta tai uudistusta. Myös tieteellinen ajattelu ja työskentelymetodi edellyttävät kriit- tistä asennetta.
Plagiointi
Plagiointitapaukset käynnistävät usein keskus- telun, jossa pohditaan tiedon käytön eettisyyttä.
Voidaan sanoa, että plagiointi on tiedon tuotan- toon liittyvä kouriintuntuva eettinen – tai mo- raalinen – ongelma. (Mäkinen, Holmlund & Mi- kola 2008, 9–13)
Plagiointiin syyllistyvät monesti opiskelijat, mutta ei käytäntö ole tiedemaailmassakaan tun- tematon. Kyselyjen ja kommenttien perusteella on saanut sen kuvan, että ”aineiston luvattomaan lainaamiseen” syyllistyneet ovat usein vierasopis- kelijoita, jotka eivät tunne suomalaista tai länsi- eurooppalaista tekijänoikeuslainsäädäntöä.
Plagiointi on yleistynyt Internetin myötä. In- ternet kun on koko maailma. Sen käyttäjät eivät jaa mitään yhtenäistä arvopohjaa. On kuitenkin ilmeistä, että valistuksella voidaan saada käyttä- jät, tai ainakin jokin erillisryhmä, esimerkiksi kor- keakouluopiskelijat, muuttamaan käyttäytymis- tään plagioinnin suhteen. (Mäkinen, Kuoppala
& Rintamäki 2006) Äärimmäinen toimenpide on uhka: korkeakoulu hankkii plagioinninesto- ohjelman ja julkistaa selvät ohjeet tai säännöt sii- tä, mikä on plagiointia ja mitä tästä seuraa.
Postmoderni toi mukanaan uuden tavan suh- tautua tekijyyteen. Tyypillinen postmoderni tai- deteos sisältää ilman lähdeviitteitä olevia laina- uksia sieltä täältä. Postmodernin teorian mukaan kaikki olemassa olevat tekstit ovat yhtä suurta kertomusta, joka on ihmiskunnan yhteistä omai- suutta. Siksi omistaminen ja tekijänoikeuksilla suojaaminen on rikollista, ei lainaaminen tai pa- himmassa tapauksessa plagiointi. Hyvä esimerk- ki postmodernista romaanista on Salman Rush- dien Saatanalliset säkeet.
Sananvapaus ja tekijänoikeus
Niin kutsutun piraattipuolueet (www.piraatti- puolue.fi; www.piratpartiet.se) perustelevat va- paan kopioinnin ideologiaansa esimerkiksi sa- nanvapaudella. Vastustajiksi on myös helppo lei- mata suuret monikansalliset yritykset, niin levy- yhtiöt kuin ohjelmistotuottajat. Piratistit esittä- vät itsensä Robin Hoodeina: he ottavat rikkailta ja jakavat köyhiltä.Tässä valossa plagioinnin vastainen taistelu näyttää vaikealta. On ilmeistä, että koko teki- jänoikeusperiaate tulee jossain suhteessa muuttu- maan, ollaan siis murrosvaiheessa. Sisällöntuotta- jilla on erilaisia projekteja meneillään, yksi niis- tä on ACAP (Automated Content Access Proto- col). Siis se, mitä informaatiolukutaidon nimis- sä tänään opetetaan, saattaa olla huomenna op- pina jo vanhanaikaista.
On selvää, että tekijänoikeusperiaatteet sisältä- vät hyvin ristiriitaisia painotuksia. On taloudel- liset oikeudet, joita voidaan tarkastella eri toi- mijoiden näkövinkkeleistä. On toisaalta sanan- vapausperiaatteet, jotka ovat demokratian mit- ta. Tieteen suhteen voidaan puhua universaali- suudesta ja oikeudenmukaisuudesta globaalissa mielessä tai vaikkapa open source -periaate, jo- ka korostaa myös yhdessä tekemisen tehokkuut- ta ja ylivoimaisuutta.
Habermas ja kommunikatiivisuus
Nykyfilosofeista ennen kaikkea Jürgen Habermas on tutkinut poliittisen toiminnan ja kommuni- kaation suhdetta etiikkaan. Habermasin ajatuk- set on liitettävissä Internetiin ja informaation saa- tavuuteen ja täten myös informaatiolukutaitoon.Habermas puhuu julkisesta tilasta (public sphe- re), jossa korostuu vapaus (vapaa kommunikaa- tio), oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus – nämä ovat taas onnistuneen viestinnän edellytyksiä.
Keskustelu ja yhteisymmärrys ovat Haberma- sin diskurssietiikan perusta. Habermasin mu- kaan kommunikaatio on yhteiskunnassa vallitse- van demokratian mittari: mitä paremmin yhteis- kunta kommunikoi, sitä onnistuneempi demo-
kratia siinä on. (Habermas 1989, 136–142; Ha- bermas 1994, Mäkinen 2008, 469)
Myös Habermasin diskurssietiikan mukaises- ti informaatiolukutaito olisi tavoitettavissa ole- va olotila. Eikö tämä näkökanta sitten, yhdessä Kunnaksen näkemyksen kanssa, vie meitä kohti normatiivista etiikkaa, jossa laaditaan sääntöjä ja normeja sille, mikä on oikein ja väärin.
Internet ja pelisääntöjen muutos
Kun Internet syntyi, se oli aluksi pienen yhtei- sön viestintäväline. Kaikki pitivät sitä hyödylli- senä ja varjelivat sitä esimerkiksi kaupallisuudel- ta. Seppo Visala on sanonut (2004), että kysees- sä oli ”tiukkaan kulttuuriin tottunut organisaa- tio, väljien viestintäsääntöjen ja korkean etiikan yliopistomaailma sekä www:n kohdalla kiinteä fyysikoiden tutkimusyhteisö”.Internet on tietenkin etääntynyt täydellises- ti tuon homogeenisen ryhmän yhteisestä ja jos- sain määrin idealistisesta arvomaailmasta. Kui- tenkin se on tiedon välittäjänä korvaamaton vä- line. Internetissä operoivat uudet yhteiskunnal- liset liikkeet (NMS) edustavat habermasimais- ta näkemystä: ne hyödyntävät kommunikaa- tiossa verkkoa, sen halpuutta, nopeutta ja sen kaikkia interaktiivisia mahdollisuuksia (Mäki- nen 2006, 153).
Normatiivisuus on nettiaktivisteille kirosana – se edustaa heille valvontaa ja hankalia sääntöjä.
He ajattelevat, että netti on uusi vapauden valta- kunta, maailma ilman normeja. Normatiivisuu- teen ei tule kuitenkaan suhtautua pelkästään ne- gatiivisesti, kuten georg Henrik von Wright on todennut (1968, 3). Hänen mielestään käsitys normatiivisesta etiikasta eräänlaisena moraalisena lainsäädäntönä, silloin kun se liittyy vallassa ole- van moraalisten standardien kritiikkiin, on yksi- puolinen ja harhaanjohtava (Ibid).
Moraalinen hyvyys koostuu pienistä osateki- jöistä. Toimivat käytännöt ja käsitykset oikeas- ta ja väärästä, hyvästä ja pahasta, tulisi voida siir- tää reaalimaailmasta virtuaalimaailmaan. Silloin plagioinnista voidaan edelleen puhua informaa-
tiolukutaidon opetuksessa, ainakin niin kauan kuin kysymyksenasettelu on relevantti reaali- maailmassa.
Itsesääntely
Järjestelmien toimivuus edellyttää niiden sääte- lyä. Optimaaliset prosessit perustuvat turhien rönsyjen poiskarsimiselle. Ne koostuvat usein epätarkoituksenmukaisista käytänteistä, jotka ovat syntyneet ilman, että ne olisivat tarkoituk- senmukaisia järjestelmän toimivuuden tai koko- naisuuden kannalta.
Pitääkö tällaiset rönsyt sitten aina karsia pois?
Nehän edustavat usein kulttuurissa sitä rikkaut- ta, joka tekee elämästämme miellyttävää. Esi- merkiksi taiteilija toimii luomistyössään harvem- min tarkoituksenmukaisesti. Esteettisen artefak- tin olemassaoloa voidaan perustella kauneusnä- kökulmasta katsoen, ei kuitenkaan sen hyödyllä.
Itse taiteilijakin on usein epätarkoituksenmukai- suuden tai epärationaalisuuden mannekiini: on- ko järkevää uhrata elämänsä niin hyödyttömien asioiden kuin taide-esineiden vuoksi.
Yliopistoissa vallalla olevia hallinnollisia uudis- tuspyrkimyksiä on arvosteltu tältä kannalta: jär- jestelmä tehostuu, mutta moninaisuus häviää.
Informaatiotyöntekijät keskittyvät (tai syyllis- tyvät) tietojärjestelmien toimivuuden paranta- miseen. Yhä lisääntyvää informaatiomassaa yri- tetään jatkuvasti hallita sekä vanhoilla että uu- silla työkaluilla.
Projekti on sinällään käsitettävä, mehän hu- kumme muuten kaikkeen informaatioon. On tar- koituksenmukaista luokitella tietoa niin, että sen käyttäjän olisi mahdollisimman vaivatonta poi- mia tarvitsemansa bitit omiin tarpeisiinsa.
Itseään korjaava yhteisöllisyys
Informaatiolukutaito ja sen opetus on projekti, jolla omalta osaltaan pyritään vastaamaan tehok- kuuden vaatimukseen. Sen takana ovat uudet op- pimiskäsitykset ja se korostaa loppukäyttäjän ase- maa ja vastuuta omasta itsestään.Informaatiolukutaito perustuu paljolti itse-
sääntelyn ideologialle. Itsesääntelyllä tarkoite- taan tilanteita, joissa toimijat luovat oma-aloit- teisesti toiminnalleen säännöt ja rajat. Pyrkimyk- senä on toiminnan parantaminen tai optimoimi- nen. Termi on lainsäädännön vastakohta: lain- säädäntöä harjoittaa valtio tai valtioiden yhteisö (Mäkinen 2006b, 42.).
Informaatiolukutaidon opetuksella olisi siis tar- koitus kasvattaa itsenäiseen työskentelyyn pysty- viä, eettisesti kypsiä kansalaisia ja heidän muo- dostamiaan yhteisöjä ja ryhmiä. He huolehtisi- vat siitä, että verkko toimii moitteettomasti: tä- hän päästään sääntöjä noudattamalla. Kun järjes- telmä huomaa, että sen toimivuus kärsii, se rea- goi ja korjaa häiriötekijät.
Useat internettutkijat ovat väittäneet, että ei se näin ole. Netissä on koko ajan enemmän sekä rikollisuutta että avoimen järjestelmän hyväksi- käyttäjiä. On kuitenkin hämmästyttävää, että In- ternet pystyy koko ajan kehittymään ja korjaa- maan kaikki puutteensa.
Informaatiolukutaidon opetuksessa on siis kaksi pyrkimystä: sekä tehokkuuden saavutta- minen (löytää oikea tieto informaatiotulvasta, käyttää sitä tehokkaasti) että kriittiseen arvi- ointiin kykeneminen (osata käyttää tietojärjes- telmiä kriittisesti, kyseenalaistaa niiden tarjo- ama tietomössö).
Kriittiseen ajatteluun ohjaaminen
On tärkeää tuoda myös esille itsesääntelyn pe- rusteet: jos emme alistu itsekuriin ja -säänte- lyyn, järjestelmän toimivuus kärsii. Tämähän oli jo Thomas Hobbesin (1588–1679) valtiofiloso- finen oivallus ja hänen ”yhteiskuntasopimuksen- sa” perusta.Itse näen velvollisuuteni kasvattajana olevan juuri kriittiseen ajatteluun ohjaaminen. Kun elämme läpeensä kaupallisessa mediayhteiskun- nassa, kyky kriittiseen ajatteluun varmaan estyy.
Kaupallisuusideologia ja sen arvomaailma kaipaa vastavoimia – siis kriittistä ajattelua.
Parhaiten kriittistä ajattelua voi opettaa tuo- malla esille sen hyödyt. Esimerkiksi plagioin-
titapauksissa koko työyhteisö kärsii, lopulta ei edes ”luvaton lainaaja” ole voittaja, sillä hän ei ole omaksunut mitään (Tietenkin hän voi jäädä myös kiinni.). Suurin häviäjä on kuitenkin yhtei- sö, joka on omaksuessaan epärehelliset toiminta- tavat ajautunut viidakon lain piiriin: ota tai jäät ilman. Silloin myös itsesääntely – jolle tämän päi- vän tiimien ja työyhteisöjen toiminta perustuu – tulee mahdottomaksi.
Kriittinen ajattelu ei ole vain vasemmiston tai kriittisen teorian ohjenuora: se on filosofian ja kaiken tieteen perusta. Kriittistä ajattelua – kai- ken epäilyä – ei voi tuputtaa kenellekään. Siihen voi vain ohjata sokraattisella majeutikalla. Jär- jestelmien toimivuuden kannalta se on kuiten- kin välttämätöntä.
Parhaassa tapauksessa kriittinen ajattelu aset- taa sitten sitä tukevat järjestelmät kyseenalaisiksi ja kaataa ne, kuten Thomas Kuhn on todennut.
Kun puhutaan tieteen kehityksestä ja sen pyrki- myksestä kohti lopullista totuutta, tällaiset para- digmanvaihdot ovat ehdottoman tarpeellisia.
Tehokkuutta vai kykyä arvioida?
Informaatiolukutaidon ja etiikan suhteesta on löydettävissä kaksi selvästi toisistaan erottuvaa juonnetta. Pyrkimys tehokkuuteen on yksi infor- maatiolukutaitostandardien näkyvästi esille tuo- ma pääajatus. Tehokkuus nähdään perustelluksi toimintaympäristössä, jossa informaation mää- rä koko ajan lisääntyy aina vain kiihtyvämmäl- lä vauhdilla.
Tehokkuutta voidaan perustella myös inhimil- lisillä vaatimuksilla. Jos yksilö ei kykene käsitte- lemään kaikkea informaatiota, hän voi joko jää- dä disinformaation johdateltavaksi tai jopa ko- konaan syrjäytyä.
Tehokkuus liittyy usein pragmatismiin, joka on filosofinen oppisuunta, mutta se voidaan nähdä myös välineenä. Kun järjestelmät toimivat tehok- kaasti, hyötyjiä ovat kaikki. On kuitenkin tärke- ää osata keskustella maksimaalisen tehokkuuden haitoista: ihmisestä ei saa yrittää tehdä konetta.
Koneet ovat ihmisiin verrattuna yksinkertaisia
järjestelmiä, mutta ihmisen rinnastamisella ko- neeseen saattaa olla tuhoisat seuraamukset.
Informaatiolukutaidon kolmannessa standar- dissa määritellään sitten kriittisyys. Yksilö jou- tuu median vietäväksi, jollei hän kykene arvioi- maan kriittisesti kaikkea vastaanottamaansa in- formaatiota.
Kriittisyys on ankara vaatimus. Jos informaa- tiolukutaidon opettaja pyrkii ohjaamaan opiske- lijoita kriittisyyteen, on hänen kyettävä asetta- maan kritiikin kohteeksi myös oma toimintan- sa. Tämä koskee sekä opetusta (informaatiolu- kutaidon opetus) että itse substanssia (informaa- tiolukutaito).
Mikä on informaatiolukutaidon opetuksessa kaikkein tärkeintä? Aihehan on varsin laaja nii- hin tuntimääriin verrattuna, joita opetukseen on tarjolla. Pitääkö korostaa teknisiä tiedonhakuval- miuksia kuten Boolen logiikkaa, vai opettaa kriit- tisyyteen. Siihenhän kirjastoalalla on lähdekritii- kissä jo hyvät työkalut.
Tärkeä asia on myös opetuksen toteutus, kes- tääkö se kriittisen tarkastelun. Opettajina koem- me usein, että informaatiolukutaidon opetuk- sessa meidän on vaikea saada opiskelijat moti- voituneiksi. Olemmeko osanneet soveltaa ope- tukseemme uusia oppimiskäsityksiä, joille koko informaatiolukutaidon opetus perustuu, vai to- teutammeko siinä perinteistä kateederipedago- giikkaa. &
Lähteet
Association of College and Research Libraries (2000).
Information Literacy Competency Standards for Higher Education. http://www.ala.org/ala/mgrps/divs/acrl/stan- dards/informationliteracycompetency.cfm.
Habermas, J. (1989). The Public Sphere: an Encyclopae- dia Article. (In Stephen Eric Bronner and Douglass Kell- ner (eds.), Critical Theory and Society: A Reader. New York: Routledge, 136–142).
Habermas, J. (1994). Järki ja kommunikaatio: tekstejä 1981–1989. Helsinki: Gaudeamus.
Kinnunen, T. (2008). Lihaan leikattu kauneus. Kosmeet- tisen kirurgian ruumiillistuneet merkitykset. Helsinki:
Gaudeamus.
Kunnas, T. (2008). Paha. Mitä kirjallisuus ja taide paljas-
tavat pahuuden olemuksesta. Jyväskylä: Atena.
Mäkinen, O., Kuoppala, H. & Rintamäki, K. 2006. infor- maation luonne ja plagiointi: empiirinen tutkimus opis- kelijoiden käsityksestä tiedosta, sen käytöstä ja heidän suhtautumisestaan virtuaaliopetukseen. Teoksessa Mä- kinen, O. (toim.), Akateemisia opiskelutaitoja oppimas- sa: opiskelijoiden kokemuksia verkkokurssilta ja tiedon- hakutaitojen kehity lähiopetuksessa. Vaasa: Vaasan yli- opisto, 59–118.
Mäkinen, O., Holmlund, S. & Mikola, M. 2008. Good and Bad in Information retrieval – Ethics in Information Literacy Education. Case The Tritonia Academy Libra- ry, Vaasa. Vaasa: Tritonia.
Mäkinen, O. (2006a). Internet ja etiikka. Helsinki: BTJ.
Mäkinen, O. (2006b). Näkökulmia tietoverkkojen itse- sääntelyyn. Informaatiotutkimus 25 (2), 41–52.
Mäkinen, O. (2007). Informaatiolukutaito ja etiikka.
Teoksessa Nevgi A. (toim.) Informaatiolukutaito yliopis- to-opetuksessa. Helsinki: Yliopistopaino Kustannus. Pal- menia-sarja, 53–70.
Mäkinen, O. (2008). Philosophy of web-based media- tion. In Hansson, T. (ed.) Handbook of Digital Informa- tion Technologies: Innovations and Ethical Issues. Her- shey: IGI Global Publications, 463–479.
Visala, S. (2004). Internet: yhteisöjen tukivälineestä yh- teisöjen uhaksi. IT Universitas, nro 6 / 23. syyskuu- ta 2004.
von Wright, G. H. (1968). The Varieties of Goodness.
London: Routledge & Kegan Paul.
Tietoa kirjoittajasta:
FT Olli Mäkinen, FT, yliopettaja Turun ammattikorkeakoulu, kirjas- to ja tietopalvelun koulutusohjelma email: olli.makinen@turkuamk.fi
