Lasten osallisuus palvelutarpeen arvioinneissa
Milko Valve Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto Syksy 2017
TIIVISTELMÄ
LASTEN OSALLISUUS PALVELUTARPEEN ARVIOINNEISSA Milko Valve
Sosiaalityö
Pro gradu tutkielma Yhteiskuntatieteiden laitos Itä-Suomen yliopisto
Ohjaaja: Professori Riitta Vornanen Syksy 2017
69 sivua
Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään, kuinka lasten osallisuus näkyy uuden sosiaalihuoltolain mukaisissa palvelutarpeen arvioinneissa. Lasten osallisuutta tarkastellaan lastensuojelun historiassa vahvistuneena käsitteenä laissa, tutkimustiedossa ja lasten kanssa tehtävässä käytännön sosiaali- työssä. Teoreettinen viitekehys sijoittuu osallisuuden portaisiin, sekä kohtaamisosallisuuden ja pro- sessiosallisuuden toteutumisen tarkasteluun.
Uudistunut sosiaalihuoltolaki ja uuden sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi korostaa ennaltaehkäisevyyttä ja varhaista puuttumista ja on madaltanut avun hakemisen kynnystä. Uuden lain tarkoituksena on ollut vahvistaa peruspalvelujen roolia ennaltaehkäisevänä toimenpiteinä perhei- den tilanteisiin. Koska palvelutarpeen arviointi on verrattain uusi asia lastensuojelun kentällä, oli ai- heen tutkiminen ajankohtaista.
Lastensuojelun dokumenttien tutkimus ohjasi valitsemaani tutkimusotetta. Valitsin laadullisen tutki- muksen ja tarkemmin induktiivisen ja deduktiivisen sisällönanalyysin sopiviksi lähestymistavoiksi tutkimaani aiheeseen. Aineistoni koostuu 50:stä palvelutarpeen arvioinnin yhteenvedosta, jotka on laadittu loka- marraskuussa 2015. Dokumenttien lapset ovat iältään 0,5-17 vuotiaita. Olen jakanut aineistoni pieniin lapsiin (0,5-6 vuotiaat) ja isoihin lapsiin (7-17 vuotiaat)
Tutkielman tulosten mukaan lasten osallisuus toteutuu parhaiten silloin, kun palvelutarpeen arvioin- nissa on kyse lapsesta lähtöisin olevasta huolesta, syystä tai ongelmasta. Myös lapsen ikä näyttää olevan yhteydessä osallisuuden määrään siten, että vanhempien lasten osallisuus näkyy dokumen- teissa monin tavoin vahvemmin. Aikuislähtöisen huolen, syyn tai ongelman käynnistäessä palvelu- tarpeen arvioinnin ja lapsen ollessa pieni, lapsen osallisuus näkyy heikommin. Tällöin lasta ei aina kohdata vaan lapsen osallisuuden toteutumisesta pyritään huolehtimaan esimerkiksi prosessiosalli- suuden keinoin kuulemalla vanhempia ja muita asianosallisia aikuisia lasten sijasta. Lasten osallisuus saattaa jäädä myös kokonaan toteutumatta edellä mainittujen molempien riskitekijöiden toteutuessa.
Avainsanat: Palvelutarpeen arviointi, lasten osallisuus.
ABSTRACT
PARTICIPATION OF THE CHILDEN IN THE SERVICE NEED ASSESSMENTS Milko Valve
Social Work Master’s thesis Social Science
University of Eastern Finland Advisor: Professor Riitta Vornanen Autumn 2017
69 pages
________________________________________________________________________________
The purpose of this master’s thesis is to find out how the child participation is visible in the service need assessments of the new social welfare law. The child participation is viewed in the history of the child welfare, and in the studies and practical work with the children as well. The theories used here are: the theory of the ladder of participation, the meeting participation and the process partici- pation.
The new social welfare care laws concerning social welfare care and new service need assessments emphasizes the preventive measures and the early intervention which has made it easier to ask for help on a lower scale. The purpose of the new law has been to make the basic municipal services as prophylactic activities for the families in need.
My choice was to research the documents of the child welfare services and that decision gave direc- tion to my methodological approach in my study. It was the inductive and deductive content analy- sis which I found the best way to approach my topic. The documentation now includes 50 service need assessments, the summaries of which are from October and November 2015. The ages of the children are between 0,5-17 years which have been divided in two groups: the youngest (0,5-6 years) and the older children (7-17 years).
The data of my thesis shows that the participation of children actualizes the most, when service need assessment is started from children based reasons.
It is the age of the child which appears to correlate with the amount of the participation of the prob- lem as well. The participation of the older children appears in many ways stronger than that of the younger children. Naturally in the cases where the child is very young, there the participation of the child is the weakest.
When service need assessment is started from adult based, and the child is young, the participation of the child is the weakest. In these cases, the child is not always been met with, but then the child participation has been included in the concept of the process participation. Practically it means lis- tening to the parents and some other reliable people who may have some information of the child.
But if both of these are confronted, it may mean the total neglect of the child participation in the service need assessment process.
Keywords: service need assessment, children participation
1 JOHDANTO ... 1
2 LAPSI JA OSALLISUUS ... 4
2.1 Lapsi ja muuttunut lapsuuskäsitys... 4
2.2 Osallisuus ... 5
2.3 Osallisuuden historia ja lakimuutokset ... 6
2.3.1. Lasten osallisuus vahvistuu ... 7
2.3.2. Lasten osallisuus uudelleen arvioitavana ... 9
2.4 Osallisuuden toteutumisen haasteita käytännön sosiaalityössä ... 11
3 DOKUMENTOINTI JA ARVIOINTI ... 15
3.1 Velvoitteet dokumentointiin lastensuojelussa... 15
3.1.1. Dokumentointi eettisesti ja ammatillisesti perusteltuna toimintana sosiaalityössä ... 15
3.1.2. Dokumentointiosallisuus ... 16
3.2 Arviointi ... 18
3.3 Palvelutarpeen arviointi ja lastensuojelutarpeen selvitys ... 21
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 25
4.1 Laadullinen tutkimus ... 25
4.2 Sisällön analyysi ja sisällön erittely tutkimusmenetelmänä ... 26
4.3 Osallisuuden portaat ... 27
4.4 Prosessi- ja kohtaamisosallisuus ... 30
4.5 Tutkimuksen kohteena oleva aineisto ... 31
4.6 Eettiset kysymykset ... 35
5 TUTKIMUSTULOKSET ... 37
5.1 Syyperusteinen luokittelu palvelutarpeen arviointien yhteenvedoissa ... 37
5.1.1. Vanhempilähtöinen palvelutarpeen arviointi ... 37
5.1.2. Lapsilähtöinen palvelutarpeen arviointi ... 38
5.1.3. Monisyinen palvelutarpeen arviointi ... 39
5.2 Yhteenvetodokumentti ja lasten osallisuus ... 41
5.2.1. Yhteenvetodokumentti ja työntekijöiden havainnot aineistoni pienistä lapsista ... 43
5.2.2. Lasten prosessiosallisuus ... 44
5.2.3. Asiakkaan oma mielipide ja näkemys palveluntarpeesta... 46
5.2.4. Lapsen mielipiteen ja näkemyksen puuttuminen ... 47
5.2.5. Lasta suojellaan tiedolta ... 48
5.3 Osallisuuden portaat ja aineistoni lapset ... 48
5.4Osallisuuden portaiden ulkopuolelle jäänyt aineisto ... 53
6 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 58
Lähteet ... 64
1 JOHDANTO
Lapsikeskeisyys lastensuojelussa on ollut tutkimuksen ja ammatillisten käytäntöjen kiinnostuksen ai- heena jo pitkään. Lapsikeskeisyys onkin tullut olennaiseksi osaksi lastensuojelun kontekstia. Lasten näkökulman selvittäminen ja osallisuuden varmistaminen omissa asioissaan kuuluu nykyään kaikkiin lastensuojelun arviointiprosesseihin. Lapsikeskeisyyden toteutumisen onnistumista onkin pidetty edellytyksenä koko lastensuojelun onnistumiselle. Lapsen osallisuuden huomioiminen on vaatinut entistä tarkempaa lasten tiedon ja heidän kokemustensa tavoittamista, ymmärtämistä ja hyödyntä- mistä huomioiden lasten ihmisarvo, yhdenvertaisuus ja autonomisuus. Se on myös vaatinut tilanne- kohtaista herkistymistä lapsen asiassa ja erityistä lapsisensitiivistä työotetta, joka on yksi ammatillista osaamista edellyttävä taito. (Jaakola 2016, 115-116.)
Uuden sosiaalihuoltolain idea on ollut varhaiseen tukeen panostaminen, peruspalveluiden kehittämi- nen ja riittävyys ennen lastensuojelun tarvetta (HE164/2014). Sosiaalihuoltolain mukaan lapsiper- heillä on oikeus saada esimerkiksi kotipalvelua, silloin kun se on välttämätöntä lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi (1301/2014, 19§), asiakkailla on oikeus niihin palveluihin, joilla turvataan välttämätön huolenpito ja toimeentulo sekä lapsen terveys ja kehitys. Kaikilla sosiaalihuollon asiakkailla on oi- keus saada tarvittaessa arvio palvelutarpeesta sekä nimetty omatyöntekijä. (1301/2014, 3. ja 4. luku.) Palvelutarpeen arviointi on sosiaalihuoltolain (1301/2014) mukainen prosessi, jossa nimensä mukai- sesti selvitetään lapsen ja lapsen perheenjäsenten palvelutarvetta tilanteissa, joissa joko asianomaiset itse, tai muu ulkopuolinen taho pyynnöllä palvelutarpeen arvioimiseksi, tai lastensuojeluilmoituksella on ottanut yhteyttä sosiaalihuollon palveluksessa olevaan henkilöön. Palvelutarpeen arviointi on aloi- tettava viipymättä, mutta viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotosta, ellei sitä todeta tar- peettomaksi. Kiireellisen avun tarve arvioidaan välittömästi, palvelutarvetta arvioidaan riittävässä laajuudessa ja lasta on tavattava. Lasta tavataan lapsilähtöisin menetelmin ja riittävän useasti, jotta lapsen osallisuus ja mielipide tulee huomioiduksi. Arvioinnin tulee valmistua kolmessa kuukaudessa.
Palvelutarpeen arviointi sisältää lastensuojelutarpeen selvityksen (1301/2014, 39§). Palvelutarpeen arvioinnin perusteella voidaan päätyä kolmenlaiseen ratkaisuun. Avataan lastensuojelun asiakkuus, mikäli lapsen tilanteesta on lastensuojelullista huolta ja lastensuojelun avohuollon tukitoimet katso- taan vastaavan parhaiten asiakkaan tilanteeseen. Asiakkaan ja asiakkaan huoltajien suostumuksella voidaan avata myös sosiaalihuoltolain mukainen perhepalveluiden asiakkuus, mikäli tuen tarpeessa oleva perhe katsotaan riittävästi hyötyvän ennaltaehkäisevistä palveluista, kuten kotipalvelusta, per- hetyöstä, tukihenkilöstä tai tukiperheestä. Mikäli tuen tarvetta ei ole, suljetaan selvitys avaamatta kumpaakaan asiakkuutta. Palvelutarpeen arviointityöskentelystä kirjoitetaan yhteenvetodokumentti,
joka luovutetaan asiakkaalle ja asianosaisille.
Tämän pro gradu - tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, miten lasten osallisuus näkyy palvelutar- peen arviointien yhteenvetodokumenteissa. Tutkimuskysymykseni on: Miten lasten osallisuus näkyy sosiaalihuoltolain mukaisissa palvelutarpeen arvioinneissa?
Palvelutarpeen arviointien yhteenvetodokumenteista etsin laadullisen tutkimuksen ja tarkemmin si- sällön analyysin keinoin lasten osallisuutta sisältävää työntekijöiden kirjaamaa kuvausta lapsen ker- tomista asioista. Aineistona minulla on käytössäni 50 suurehkon suomalaisen kaupungin lapsiperhei- den sosiaalitoimen laatimaa palvelutarpeen arvioinnin yhteenvetoa, jotka on laadittu syksyllä 2015.
Olen itse ollut sosiaalityöntekijän viransijaisena tekemässä palvelutarpeen arviointeja ja laatimassa palvelutarpeen arviointien yhteenvetodokumentteja, joten minulla on ennakkokäsitys siitä, mitä pro- sessi pitää sisällään ja millaista sisältöä näistä dokumenteista lähtökohtaisesti oletan löytyvän. Minua kiinnostaa myös se, miten lait ovat huomioineet lasten osallisuuden eri aikakausina ja kuinka lasten osallisuus on ymmärretty erityisesti lastensuojelulain näkökulmasta? Lait pyrkivät palvelemaan sään- nöksillään yhteiskuntaa kunkin ajan mukaisesti siitä, miten yhteiskunta ja ihmiset siinä ymmärretään.
Tästä esimerkkinä vuoden 2007 lastensuojelulain muutos, jossa haluttiin ajankohtaistaa lakia vuonna 1983 voimaan tulleen lain jälkeen, sillä erilaiset merkittävät yhteisölliset ja rakenteelliset yhteiskun- nalliset muutokset olivat ehtineet vaikuttaa jo lastensuojelulain ulkopuolisiin lainsäädäntöuudistuk- siin. Tuolloin muutokset perherakenteissa ja vanhemmuudessa, sekä lasten lisääntyvässä psyykki- sessä pahoinvoinnissa ja oireilussa ohjasivat osaltaan lastensuojelulakia ja sitä sivuavia lakeja ajan- kohtaistumaan, täydentymään ja selkiyttämään säännöksiään. (Mahkonen 2007, 26- 27.)
Tutkimustiedon mukaan lasten osallisuuden osalta oli nähty, että lapsi ei näy päähenkilönä asiassaan eikä asiakkaana asioissaan, eikä tule kuulluksi. Lastensuojelussa on paljon puutteita palveluproses- sien, henkilöstön osaamisen, ja koko lastensuojelun suunnanmäärityksen suhteen. (Rousu 2007, 96- 101.)
Tutkielmani lastensuojelulakiin painottuvasta historiakatsauksesta saatamme havaita, että lasten osal- lisuus on nykyään otettu huomioon jo kaikissa lastensuojelun vaiheissa ja lapsi on ymmärretty tär- keänä tiedon tuottajana aikuisten ohella. Myös menetelmiä ja työtapoja lasten kuulemiseksi, mielipi- teen selvittämiseksi ja osallisuuden vahvistamiseksi on kehitetty. Lasten osallisuuden toteutumisen haasteet ovat kuitenkin niitä tekijöitä, joihin on suhtauduttava jatkossakin riittävällä intensiteetillä.
Tällä tarkoitan näiden haasteiden tunnistamista ja huomioon ottamista ennaltaehkäisevästi sekä mah-
dollisten osallisuuden esteiden poistamista lasten kanssa tehtävässä sosiaalityössä, mutta myös oikeu- dellisissa prosesseissa, kuten lasten vanhempien tuomioistuinpäätöksiin asti menevissä patologisissa ero- ja huoltoriidoissa.
Uudistettu sosiaalihuoltolaki ja siihen liittyvä palvelutarpeen arviointi ovat verrattain uusia asioita lastensuojelun kontekstissa ja kuten tässä tutkielmassa tuon esiin, lasten osallisuuden toteutumista lastensuojelussa kritisoidaan osittain edelleen. Näiden seikkojen vuoksi olen kokenut tärkeäksi tutkia, miten lasten osallisuus on toteutunut sosiaalihuoltolain uudistuksen jälkeen.
2 LAPSI JA OSALLISUUS
2.1 Lapsi ja muuttunut lapsuuskäsitys
Lapsella lastensuojelun kontekstissa tarkoitetaan alle 18-vuotiasta henkilöä lapsia koskevien lakien, säädösten ja sopimusten määritelmien mukaisesti. Lastensuojelulain (417/2007) 6§:n mukaan pie- nellä lapsella juridisesti tarkasteltaessa tarkoitetaan alle 12-vuotiasta lasta, jolla ei ole samanlaisia oikeuksia mielipiteensä ilmaisemiseen kuin tätä vanhemmilla lapsilla. Lastensuojelulain 21 §:n mu- kaan 12 vuotta täyttäneellä lapsella on oikeus käyttää huoltajan tai muun laillisen edustajan ohella erikseen puhevaltaa häntä itseään koskevassa asiassa. Myös hallintolain (434/2003) mukaisesti 12 vuotta täyttänyttä lasta on velvollisuus kuulla. Tässä pro gradu - tutkielmassa kuitenkin pienestä lap- sesta puhuttaessa tarkoitan alle 7-vuotiasta lasta aineistoni luokittelun mukaisesti.
Perinteinen lapsuustutkimus lähestyi lapsia kehityskeskeisesti, tarkastellen lapsuutta väliaikaisena vaiheena kohti aikuisuutta. Vasta kasvattamalla muokkaus saisi aikaiseksi täysimittaisen kansalaisen.
(Pekkarinen 2010, 17.) Uusi monitieteinen lapsuustutkimus kuitenkin kritisoi lapsuuden perheistä- mistä, sosialisaatio- ajattelua, sekä perinteistä kehityspsykologista yksipuolista lapsinäkemystä. Kri- tiikki oli erityisesti kohdistunut siihen että aiemmat näkökulmat eivät olleet huomioineet lapsia, vaan enemmänkin heidän kasvua ja kehitystä. Tiedon lähteinä olivat lisäksi aiemmissa näkökulmissa toi- mineet vanhemmat sekä lapsi- ammattilaiset, näkökulmien painopisteen ollessa ongelmakeskeinen.
(Forsberg, ym. 2006, 8.)
Perinteinen lapsuuskäsitys ja kehityspsykologinen lapsuuden tarkastelu on perustunut Sigmund Freu- din biologisiin kypsymisteorioihin, Jean Piaget'n universaali- konstruktiiviseen teoriaan, tai kulttuu- rikehysteorioihin joissa kehitys- ja ikävaiheiden peräkkäisyydellä on omat tehtävänsä. Näistä esi- merkkeinä Eriksonin kehitysteoria tai Levinsonin elämänstruktuuriteoria. (Lyytinen & Korkiakangas
& Lyytinen 2003, 19-20.)
Lapset on sittemmin alettu nähdä aikuisten ohella tiedon tuottajina ja heidän osallisuutta omiin asioi- hinsa on haluttu korostaa (Bardy 1996, 213- 215), sillä monitasoinen lapsuustutkimus syvensi käsi- tyksiä lapsuudesta ja perhe-elämästä (Hämäläinen, 2006, 179). Uusi lapsuustutkimus joka korosti lasten osallisuuden tärkeyttä suojelun kohteena olemisen sijaan, haastoi kritiikillään lastensuojelun näkemään lapset keskiössä syrjäyttäen perhekeskeisen näkemyksen. (Forsberg 1998, 48- 49.)
Yhteiskuntatieteellinen lapsuuden sosiologia tuli 1980-luvulla vastaamaan aikuiskeskeisyyteen lap-
siasioissa. Sen tehtävänä oli tuoda näkyviin aiemman yhteiskuntatutkimuksen diskriminoiva suhtau- tuminen lapsiin ja lapsuuteen, selvittää syyt tähän syrjintään, sekä kehittää toisenlaisia lapsilähtöisiä teoreettisia lähtökohtia sosiologisesti ymmärrettynä (Sankari & Jyrkämä 2001, 167). Sittemmin mo- nitieteellinen lapsuuskäsitys on huomioinut lapsuuden kehityksen laajemmalla perspektiivillä. Esi- merkkinä ympäristö- oppimisteoria, jossa Brofenbrennerin systeemiteoria esittää että ihmiset ovat vuorovaikutuksessa välittömän ja välillisen kerroksisen ympäristönsä kanssa sekä ovat luomassa omaa ympäristöään, eikä ainoastaan oppimassa siitä. (Lyytinen & Korkiakangas & Lyytinen 2003, 21.)
Tämä lapsuuden sosiologian uusi paradigma näki lapsuuden yhteiskunnallisena historiallisesti, ajal- lisesti ja paikallisesti muuttuvana ilmiönä, jossa lapset ovat sosiaalisia toimijoita useissa yhteiskun- nallisissa suhdejärjestelmissä, joten siksi lasten osallisuus olisi tuotava tutkimuksen keinoin näky- väksi. Lapsuuden instituutiot säätelevät ”normilapsuutta” joka samalla sekä rajaa - että mahdollistaa lasten osallistumisen yhteiskunnassa. Toisaalta lapset myös itse rakentavat omaa tilaansa, joten aiem- malle kasvatustieteelliselle ja psykologiselle kasvatuslapsen normittamiselle oli syntynyt uudenlaista lapsuuden laajemman yhteiskuntatieteellisen lapsuuskäsityksen asiantuntijuutta. (Sankari & Jyrkämä 2001, 176- 178.)
2.2 Osallisuus
Lasten asioista puhuttaessa vilahtelee usein myös termejä ”lapsen oikeudet” ja ”lapsen etu”. Lapsen oikeudet viittaa juridisena terminä laajempaan kokonaisuuteen lapsen oikeuksia, näistä esimerkkeinä lastensuojelulaissa (417/2007) mainitut oikeus suojeluun tai oikeus edunvalvojaan tai oikeus käyttää puhevaltaansa. Osallisuus ja sen huomioon ottaminen on osa lasten oikeuksia. Lasten etu on määri- teltävissä monin eri tavoin riippuen näkökulmasta tai määrittäjästä. Näin ollen tässä tutkielmassani keskityn täsmällisempään ja tutkielmani kannalta merkityksellisempään termiin: osallisuus.
Lapsen osallisuus ja sen huomioon ottaminen liittyvät lapsen mielipiteen selvittämiseen. Lapsen mie- lipiteet hänen omasta huolenpidosta ja hoivasta vaikuttaa häntä itseään koskeviin päätöksiin. Kuule- misen ja mielipiteen huomioimisen tärkeys korostuu siinä, mitä tärkeimmästä lapsen elämään liitty- västä asioista on kyse. Lapselle on myös esitettävä mielipiteen selvittämisen yhteydessä vaihtoehtoja, jotta lapsi voi muodostaa niistä käsityksen ja mielipiteen. Näin viranomaisen on huolehdittava myös, että lapsi saa kaiken tiedon haltuunsa ymmärrettävästi. (Räty 2010, 157 – 158.)
Lain mukaan lasta tulee kuulla iästä tai puheenkehityksestä riippumatta. Jo pieni vauvakin ilmaisee itseään ääntelyllään ja itkullaan. Siten sillä ja muulla sanattomallakin viestinnällä on suuri merkitys
itseilmaisussa. Sami Mahkonen (2007) lainaa kirjassaan Lastensuojelu ja laki, psykiatri Matti Kai- vosojaa, jonka mukaan lasten kuulemisella on erilaisia tehtäviä. Se on oman tahdon huomioon otta- mista, selvittämistä, tiedon hankkimista monipuolisesti kaikilta asianosaisilta, sekä huolehtimista siitä, että kaikki saavat äänensä kuuluviin. Asianosaisten monipuolisen ja laajan kuulemisen myötä päätöksentekijän työ helpottuu. (Mahkonen 2007, 102 – 103.)
Osallisuus on myös vuorovaikutusta. Lasten osallisuus osallistuttaa vastavuoroisuuteen myös ne ai- kuiset, joita lapset kohtaavat. (Törrönen 2001, 36.) Lasten osallisuus ja sen toteutumisen mahdolli- suudet määrittyvät usean asiantuntijatahon, lasten itsensä, sekä heidän vanhempiensa tiedon ja tul- kintojen kokonaisuudesta. Lasten osallisuus on sidoksissa siihen määrään tietoa, jota lapsi on voinut itse tuottaa ja jota hänelle on annettu tehtäessä lasta koskevia päätöksentekoja sekä arviointeja varten kaikissa lastensuojeluprosessien vaiheissa, on kyse sitten ennaltaehkäisevästä työskentelyvaiheesta tai jälkihuoltoon liittyvistä päätöksistä. (Hotari, Oranen & Pösö 2009, 125.)
Osallisuus edellyttää, että lapsella on mahdollisuus tuottaa tietoa kokemuksistaan, tilanteistaan ja odotuksistaan (Hurtig 2007, 167). Henna Pajulammen (2014) väitöskirjan mukaan lasten osallisuus nähdään oikeudellis - psykologisesta näkökulmasta lähes yhtä tärkeänä kuin terveys ja hyvinvointi ja lapselle olisi tarjottava mahdollisuus ilmaista näkemyksiään aina kuin mahdollista. Osallisuus on lap- sen henkilökohtaista tapaamista, suunnitelmien tekemistä yhteistyössä lapsen kanssa ja aidon keskus- teluyhteyden pitämistä koko lastensuojeluprosessin ajan. (Pajulammi 2014, 58, 402- 403.)
2.3 Osallisuuden historia ja lakimuutokset
Tämän osuuden tarkoituksena on kuvailla kuinka lastensuojelulait ovat muuttuneet hitaasti muun mu- assa lapsikäsityksen muutosten myötä ja miten erityisesti lasten osallisuus on niissä muutoksissa ym- märretty. Esimerkkeinä ovat ensimmäisen lastensuojelulain voimaantulo 40 vuotta kestäneen pro- sessin jälkeen (Pulma 1987, 160), sekä uusimman lastensuojelulain voimaantulo vuonna 2007, vaikka lakiuudistukseen pyrkivä työ oli aloitettu jo 1990- luvulla (Mahkonen 2007, 27).
Ensimmäinen lastensuojelulaki astui voimaan vuonna 1936. Laki jatkoi oikeastaan köyhäinhoitola- kia, mutta toi uutena huostaanottosäädöksen, jolla voitiin ottaa huonotapainen tai pahamaineinen lapsi kasvatettavaksi kodin ulkopuolelle. Huostaanotossa pyrittiin yhteistyöhön vanhempien kanssa, mutta toimiin voitiin alkaa myös tahdon vastaisesti. (Pulma 1987, 158- 159.) Lapsi nähtiin tuohon aikaan kontrollin kohteena, jossa lastensuojeluun lainattiin kriminologista ajattelua huonotapaisesti käyttäytyviin lapsiin. Huostaanotto nähtiin ennaltaehkäisevänä interventiona, koska ajateltiin että epäsosiaalisuus pahenisi iän myötä ja johtaisi lopulta rikollisuuteen. (Toikko 2005, 145.)
Vuoden 1983 lastensuojelulain valmistelu alkoi 1950- luvulla. Ensimmäinen ehdotus lastensuojelu- laiksi valmistui vuonna 1966, jota kuitenkin pidettiin kelvottomana. Tuolloinen lastensuojelukomitea korosti perheen näkemistä kokonaisuutena, jossa myös lapsella tulisi olla puheoikeus. Tämä näkemys tukeutui silloiseen sosiaalihuollon casework- henkisyyteen, joka korosti yksilö- ja perhekeskeisyyttä.
(Puonti, Saarnio & Hujala 2004, 325.)
1970 ja 1980 luvuilla eli voimakkaana käsitys siitä, että perheitä tukemalla voitaisiin ehkäistä lasten ongelmia. Puhuttiin perhekeskeisestä sosiaalityöstä (Hämäläinen 2007). Päivähoito nähtiin perheitä tukevana järjestelmänä ja lastenneuvolatyössä kehitettiin perhekeskeisiä työmuotoja. Mannerheimin lastensuojeluliitossa kehiteltiin vanhempien tueksi vanhempainkoulu, sekä julkaistiin opiskelumate- riaalia vanhempana toimimisen tueksi. Perheiden kasvatuksen lisäksi yleistyivät perheterapiat diag- nosoivien yksilötutkimusten rinnalle, ja aiemmasta lääkärijohtoisesta tiimityöskentelystä siirryttiin sosiaalityöntekijä- psykologi – työpareihin. (Hämäläinen 2007, 369- 371.)
Velvoite lapsen mielipiteen kuulemiseksi tuli voimaan vuoden 1983 lastensuojelulaissa (683/1982 10§ ja 14§). Hallituksen esityksessä lastensuojelulaiksi (13/1983), lapsen etu nähtiin johtavana peri- aatteena lastensuojelulain tulkintaohjeiksi ristiriitaisiin tilanteisiin. Pykälään 10 kirjattiin viranomais- ten velvollisuus huomioida lapsen toivomukset ja mielipide selvitettäessä lapsen etua ja 15-vuotiaalle tuli oikeus käyttää puhevaltaansa huoltajan ohella. (Lastensuojelulaki 683/1982, 10§.) Keskeisimmäksi käsitteeksi vuoden 1983 laissa muodostui perhe- ja yksilökohtainen lastensuojelu, jossa lastensuojelun keskiössä on perhe ja suojelun kohteena lapsi. Laissa lähdetään lapsen suojelun tarpeesta koko perheen kuntouttaminen tavoitteena. (Puonti ym. 2004, 77.)
Näiden eri lakimuutosten välisenä aikana lakidiskurssi lastensuojelussa vahvistui. Lakien sisältöä määriteltiin tavoitteiden, toimenpide ja palvelukokonaisuuden kautta. Erityisesti lasten osallisuuteen ja oikeuksiin vuoden 1983 lain jälkeen tehtiin muutoksia 1990-luvulla, sillä aiemmin lakia saatettiin tulkita hyvin laajasti, eikä vähiten siksi, että lastensuojelu käsitteenä oli laissa määriteltynä väljästi.
Lisäksi kuntien sosiaalitoimistojen käytännöt eivät välttämättä olleet muuttuneet lakien muutosten myötä, vaan olivat säilyttäneet toimintakäytäntöjään entisenään. (Heino 1997, 23- 24.)
2.3.1. Lasten osallisuus vahvistuu
Vuoden 1983 lastensuojelulakia muutettiin 9.2.1990 annetulla lailla ja muutoksista pääosa astui voi- maan 1.7.1990. Hallituksen selontekoryhmä oli todennut lain muutosten näkemyksiin muun muassa 12- 14-vuotiaiden mahdollisuuksiin vaikuttaa asioihinsa epäjohdonmukaiseksi, sillä laki salli tähän
ikäryhmään kuuluvien laittaa joitain asioita vireille mutta ei hakea niihin muutoksia. Toisia asioita he eivät voisi panna vireille, mutta heitä olisi kuitenkin näissä asioissa kuultava. Uutena asiana yli 12- vuotiaiden kohdalla vaadittiin itsenäinen valitusoikeus. (Lapsipoliittisen selontekotyöryhmän raportti 1994, 1, 38.)
Kyseisen raportin mukaan lapset olivat jääneet sivuosaan lastensuojelun sosiaalityössä. Lainmuutos ei ollut toteuttanut sitä, että 12- vuotta täyttäneet olisivat tulleet kuulluksi heitä koskeneissa päätök- sissä. Kuultavien mielipiteitä lastensuojelun päätösdokumenteissa aiemmin ei kirjattu, eikä perus- teltu. Lapsen oikeusturva tulla kuulluksi ja olla osallisena itseään koskevassa päätöksenteossa ei to- teutunut käytännön lastensuojelutyössä. Raportti pohti myös aikarajoja huostaanottopäätöksiä tehtä- essä. Asetetut määräajat, 30 ja 60 vuorokautta, eivät selonteon mukaan riittäisi vaikeimmissa tapauk- sissa selvittämään huostaanoton perusteita riittävällä tavalla. (Lapsipoliittisen selontekoryhmän ra- portti 1994, 39- 43.)
Hallituksen esityksessä (139/1990) 10§:n pykälän 2. momentiksi tarkentaa lapsen edun selvittämistä ja puhevaltaa siten, että lasten edun toteutumista ja avustamisesta puhevallan käytössä tulisi valvoa hänen asioistaan vastaava sosiaalityöntekijä. Myös lapsen kehitystaso ja ikä huomioiden tulisi selvit- tää lapsen mielipide ja toivomukset aina kuin se olisi mahdollista ennen huostaanottoa, sekä sijais- huollon sijoitusta tai huostaanoton lopetusta ja varattava 12 vuotta täyttäneelle tilaisuus tulla kuul- luksi. (HE 139/1990, 17§.)
Lapsioikeudellista päätöksentekomenettelyä selvittänyt toimikunta korosti mietinnössään (1995) myös YK:n lapsen oikeuksia koskevaa sopimusta, joka julisti lapsen edun ensisijaisuutta, oikeutta erityiseen suojeluun ja itseään koskevaan päätöksentekoon, sekä oikeuteen ilmaista mielipiteensä kai- kissa häntä koskevissa asioissa. LOS mukaan lapsen etu olisi joka tapauksessa ensisijainen. Myös Euroopan Neuvoston ministerineuvosto oli hyväksynyt lasten oikeuksien yleissopimuksen. Käytän- nössä se tarkoitti, että EU:n sopimusvaltioiden olisi ryhdyttävä lainsäädännöllisiin toimiin sopimuk- sessa tunnustettujen oikeuksien toteuttamiseksi. (Lapsioikeudellisen päätöksenteko- toimikunnan mietintö, STM 1995:12, 5.)
Suomi oli sitoutunut noudattamaan Lapsen oikeuksien sopimusta jo vuonna 1991. Tuolloin kuitenkin katsottiin, että olemassa oleva lapsilainsäädäntömme noudattaisi jo valmiiksi sopimuksen linjauksia (Bardy 2009, 34). Lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan 12 ja 13 artiklan mukaan kaikki lapset, jotka kykenevät muodostamaan omat näkemyksensä, saavat vapaasti ilmaista näkemyksensä ja mie- lipiteensä kaikissa itseään koskevissa asioissa ja nämä näkemykset tulee ottaa huomioon ikä ja kehi- tystaso huomioiden (LOS, 12 ja 13 artikla).
Lapsen etua oli siis huomioitu vuoden 1990 lain tarkistuksissa merkittävästi. Lapsen edun toteutumi- nen olikin uudistuksen keskeisin päämäärä. Mielipiteet ja toivomukset olisi lain mukaan otettava huo- mioon. Todellinen lasten subjektiivisten oikeuksien toteutuminen käytännön työssä ei kuitenkaan ol- lut toteutunut, sillä työkäytännöt eivät mukautuneet lakeihin yhtä nopeasti. Päivi Sinko (2001) nojaa Lapsipoliittisen selontekoryhmän muistioon 1994, kuvaillessaan että erityisesti lapsen ottaminen mu- kaan perheensä tilanteiden ja päätösten suunnitteluun oli ollut vaikea toteuttaa käytännössä ja että lapsikeskeisyyden sijasta työkentällä alkoi näkyä vanhempikeskeisyyttä. Erääksi syyksi Sinko arvioi 1990 alkuvuosien laman tuoden mukanaan lisääntyvät asiakasmäärät ja asiakkaiden moninaistuvat ongelmat. (Sinko 2001, 130.)
2.3.2. Lasten osallisuus uudelleen arvioitavana
Ennen uuden lastensuojelulain (2007) voimaantuloa tutkimuksissa oli kritisoitu lastensuojelun sosi- aalityötä aikuiskeskeisyydestä. Aiemmin oli nähty, että lapsia autetaan parhaiten välillisesti heidän vanhempiaan auttamalla ja että lapset jäävät vähemmälle huomiolle lastensuojelun sosiaalityössä, työskentelyn ollessa vanhempi- ja äitikeskeistä (Heino 1997, 377-378; Forsberg 1998, 244; Kääriäi- nen 2006, 62-64), mutta myös vanhempien näkemykset saatettiin ohittaa (Juhila 2000, 111). Lapset saattoivat myös olla läsnä aikuiskeskeisissä tapaamisissa, mutta se ei ollut tae sille, että lapsia olisi otettu mukaan työskentelyyn. (Hurtig 2003, 167-169.) Lisäksi työntekijät olivat saattaneet itsekin kokea, että heillä ei ollut riittäviä valmiuksia lasten kanssa työskentelyyn (Ervast & Tulensalo 2006, 59).
Lasten osallisuutta omiin asioihinsa tarkistettiin vuoden 2007 lakimuutoksessa. Hallituksen esityk- sessä uudeksi lastensuojelulaiksi (HE 252/2006) todetaan aiemman lain yleisluontoisuudesta johtuen, että kaikki tavoitteet eivät ole täyttyneet, eikä näin ollen lasten tai heidän vanhempansa oikeudet täy- sin toteutuneet. Lasten osallisuutta tulisi uudessa laissa korostaa. Mielipiteen selvittämistä ja kuule- mista, sekä niihin liittyvistä oikeuksista ja menettelyistä esitys ehdotti luotavan omat säädöksensä.
Hallitus päätti esittää lain neljättä lukua koskemaan lapsen osallisuutta. Tässä luvussa olisi tarkoituk- sena tarkentaa kaiken ikäisten ja kehitystason omaavien lasten omien näkemysten huomioon otta- mista lastensuojelua toteutettaessa. Niistä poikkeuksellisista tilanteista, joissa lapsen mielipide voi- taisiin jättää selvittämättä, säädetään erikseen. Lapsille täytyisi antaa tietoa itseään koskevista asi- oista, toimenpiteistä ja aikatauluista. 12-vuotiaalle ehdotettiin oikeudeksi käyttää puhevaltaansa kii- reellistä sijoitusta, huostaanottoa, sijaishuoltoa, huostassa pidon lakkaamista ja yhteydenpitoa koske- vassa asiassa. (HE 252/2006.)
Lastensuojelulain sisältöön otti kantaa myös Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö (59/2006).
Tämä valiokunta katsoi hallituksen esityksestä poiketen, että lapsen kuulemisen ikäraja itseään kos- kevissa asioissa tulisi olla 12- vuotta esitetyn 15-vuoden sijasta. Myös perustusvaliokunta antoi lau- suntonsa uuden lastensuojelulain valmisteluun, sillä hallituksen esityksessä uudeksi lastensuojelu- laiksi sisältyi merkityksellisiä seikkoja myös perusoikeuksien toteutumisen kannalta.
Perustusvaliokunnan kannantotossa lastensuojelulain osallisuutta koskeviin asioihin todetaan, että perusoikeudet kuuluvat myös lapsille. Perustuslain 6§:n 3:s momentti korostaa lapsen osallisuuden oikeutta vaikuttaa omiin asioihinsa kehitystään vastaavasti. Aiemmin hallituksen esitys Eduskunnalle perustuslakien perusoikeussäännösten muuttamisesta, Hallituksen esitys 1993 (HE 309/1993) tar- kensi yksilön oikeuksia suhteessa julkiseen valtaan ja yhteiskuntaan. Perusoikeussäännöstön tuli tä- män esityksen mukaan kuvata aikakauttaan ja silloisen kansainvälistymisen myötä näiden säännös- töjen tuli myötäillä kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia, kuten Suomen ratifioiman Euroopan ih- misoikeussopimuksen (SopS 18 ja 19/90) mukaisesti säädetään.
Uusi lastensuojelulaki tuli voimaan vuonna 2007. Osallisuuden osalta lastensuojelulain (417/2007,) 4. luku, osallisuus sisältää mielipiteen selvittämisen (20§), puhevallan käytön (21§), kuulemisen vaa- teet, sekä edunvalvonnan todellisuudessa toteutuviksi ja osallisuuden turvaaviksi oikeuksiksi (22§, 24§). 12-vuotiaalla on oikeus käyttää puhevaltaansa lastensuojeluasioissa, tämän ikäisiä koskee myös juridinen kuuleminen, joka tarkoittaa oikeutta näkemystensä ilmaisemiseen, sekä oikeutta myös vas- tustaa häntä koskevaa esitystä. (21§). Tätä seikkaa korostavat myös hallintolain (434/2003) 34§ ja 36 pykälät. Lastensuojelulain 5§:n mukaan lapselle on tiedon antamisen keinoin annettava mahdollisuus esittää asiansa itseään koskevassa lastensuojeluasiassa. Lasten tulee voida osallistua myös palvelujen kehittämiseen. (Lastensuojelulaki, 417/2007, 8§.) Toisin sanoen, lastensuojelulaki (2007) korostaa lapsen osallisuuden huomioimista kaikissa lastensuojelun vaiheissa. Lapsen tarpeesta lähtöisin voi- daan myös huomioida lastensuojelutarpeen selvitys 27§, sekä selvittää lapsen tuen tarvetta vastoin huoltajien tahtoa eräissä tilanteissa hallinto-oikeuden luvalla 28 § Suunnitelmat on tehtävä yhdessä lapsen kanssa 30 §, häntä on tavattava 29§ ja keskustelua on pidettävä yllä 53§ (417/2007)
Myös lastensuojelulakia sivuavat muut lait säätelevät osaltaan lastensuojelun sosiaalityötä ja koros- tavat lasten osallisuuden tärkeyttä asiassaan. Perustuslain mukaan lapset on huomioitava yksilöinä ja heillä on oltava kehityksensä mukaisesti mahdollisuus vaikuttaa omiin asioihinsa. (731/1999, 6 §.) Laki sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista (812/2000, 10 §), korostaa lapsen mielipiteen ja toivomusten huomioimista ikä- ja kehitystaso huomioon ottaen, sekä hallintolain mukaan osalli- suuteen liittyy oikeus saada tietoa itseään koskevista asioista ja mahdollisuus mielipiteen ilmaisuun.
(Hallintolaki 434/2003, 34§.) Sosiaalihuoltolaki korostaa, että ”sosiaalihuollon tarvetta arvioitaessa, lasta ja nuorta koskevaa päätöstä tehtäessä sekä sosiaalihuoltoa toteutettaessa lapsen ja nuoren mieli- piteisiin ja toivomuksiin on kiinnitettävä erityistä huomiota. Lapselle on turvattava hänen ikäänsä ja kehitystasoaan vastaavalla tavalla mahdollisuus saada tietoa häntä koskevassa asiassa ja esittää siitä mielipiteensä ja toivomuksensa”. (Sosiaalihuoltolaki, 1301/2014, 32§, 1.)
2.4 Osallisuuden toteutumisen haasteita käytännön sosiaalityössä
Lasten osallisuuden toteutumiseen liittyviin haasteisiin otti kantaa lapsipoliittisen työryhmän selon- tekotyöryhmä vuonna 1994, joka nosti esiin lapsen edun ja osallisuuden esteitä lastensuojelussa. Se- lonteon mukaan haasteita ovat menettelysäännösten ohella työntekijöiden toimintatavat, eettiset pe- riaatteet, lastensuojelun taloudelliset edellytykset, ammatilliset valmiudet ja työkuormitus, tapa orga- nisoida lastensuojelutyö sekä viranomaisten valmius toimia yhteistyössä ja jatkaa, että käytännössä aidosti kuuleminen vaatii muutoksia asenteissa, koulutuksessa, työmalleissa, toimintakäytännöissä ja lakimuutoksissa. (Lapsipoliittinen selontekotyöryhmä 1994, 5.)
Vaikka lastensuojelussa on pyrkimys yhteistyöhön kaikkien asianomaisten kanssa, näkemyksiä voi olla useita. Näitä näkemyksiä voi olla lapsen itsensä lisäksi hänen vanhempien, sosiaalityöntekijän, avustavan sosiaalityöntekijän ja muiden asianosaisten käsityksissä. Näin ollen lapsen ääni ja hänen oikeus käyttää puhevaltaansa on vaarassa hukkua aikuisten näkemysten alle. (Törrönen 2001, 111.) Marjomaa ja Laakso (2010) tarkentavat asianosaisen juridisena terminä viittaavan 12 vuotta täyttä- neeseen henkilöön, jonka etua, oikeutta tai velvollisuutta asia koskee. Asianosaisella he viittaavat myös muuhun olemassa olevaan huoltajaan tai määrättyyn edunvalvojaan. Lastensuojelua toteutetta- essa he näkevät käytettävän myös toista termiä ”asiaan osallinen”, tällä termillä viitataan henkilöihin, jotka eivät ole lapsen vanhempia, mutta jotka ovat osallistuneet lapsen hoitoon ennen asian vireille tuloa. Tällainen henkilö voi olla esim. sijaishuoltopaikan edustaja tai vanhemman uusi puoliso. Mer- kittävin ero asianosaisilla ja asiaan osallisilla on juridisesti se, että vain asianosaiset voivat laittaa asiaa vireille sosiaalitoimessa, vaikka asiaan osallisia onkin kuultava ennen päätöksen tekoa. (Marjo- maa & Laakso 2010, 62.)
Lapsen osallistuminen ja vaikuttamisen mahdollisuudet asiaansa koskien ovat lainsäädännön puit- teissa kunnossa, mutta lastensuojelun käytännössä lasten osallistumismahdollisuuksia saattaa kaven- taa sosiaalityöntekijän heikko tavoitettavuus, sekä työntekijöiden nopea vaihtuvuus. (Lapsiasiaval- tuutetun vuosikirja 2009, 38, 44.) Yhteiskunnan monitahoiset muutokset vaikuttavat suhtautumisissa lapsiin väestöryhmänä ja käsityksiin lapsuudesta. Myös väestön ikärakenteen muutos johtaa siihen,
että lapset ja perheet jäävät poliittisesti vähemmälle huomiolle. Markkinavetoinen politiikka ulottuu kaikille yhteiskunnan tasoille aatteineen ja käytäntöineen. Yhteiskunnan tehtävänä on kuitenkin val- voa, että suojelusta vastaavissa laitoksissa on riittävä henkilökunnan määrä huomioimaan lapsen etu.
(Bardy 2009, 27- 28, 33.) Lastensuojelutyön sosiaalityöntekijöillä on kuitenkin kohtuuttoman suuria asiakasmääriä (STM 2013, 39). Lapsen kuuleminen lastensuojelussa toteutuu heikosti ja riittämättö- mällä tavalla lakiin ja suosituksiin nähden. Lapsen kuulemisen toteutumiseen vaikuttaa merkittävästi sekä sosiaalityöntekijän osaaminen, että riittävä henkilöstöresurssi. (Kurttila 2017, 29.)
Lapsen osallisuus, kohtaaminen ja näkemys ensisijaisena asiakkaana ovat tuoneet mukanaan uusia haasteita lastensuojelun sosiaalityöhön. Asiakaslähtöisyys kohtaavana ja kasvokkain nähdään arvok- kaana ja eettisesti kestävänä työnä, mutta perustuslaki, hallintolaki, sosiaalihuollon asiakaslaki sekä hyvän hallinnon vaatimukset ovat myös osa sosiaalityötä. Byrokratian keskeisyys ei kuitenkaan saa olla este asiakkaan eettisesti kestävälle kohtelulle. On siis tärkeää, että asiakas otetaan mukaan myös byrokratiatyöhön, jossa yhdessä määritellään tavoitteita, aina kun mahdollista. (Heinonen ja Sinko 2009, 91- 93.)
Asiakkaat ovat myös tietoisempia oikeusturvastaan ja tämä näkyy lastensuojelupäätöksistä kantelui- den lukumäärän kasvussa. Valitukset tutkitaan hallinto-oikeudessa huolellisesti ja päätöksiin vaadi- taan pitäviä perusteluja. Juridisoitumisen vaikutus lastensuojelutyöhön käytännössä saattaa vaikuttaa koko työprosessiin, ajatuksiin, asenteisiin tai tapaan dokumentoida, sekä yksittäisten sosiaalityönte- kijöiden tiedostamiseen työn luonteesta. Vaarana on, että lastensuojelun keskiö sijoittuu oikeudelli- siin asioihin näyttövaatimusten vuoksi. (Sinko, 2004, 70- 71.) Lasten osallisuudessa ei ole kyse pel- kästään juridisista päätöksistä, vaan myös arkipäivää koskevista päätöksistä, joita lastensuojelussa tehdään jatkuvasti (Sinko 2001, 140).
Lastensuojelutyössä osallisuuden ja suojelun välillä vallitsee jännite. Tämä näkyy lastensuojelulain 20 §:ssä jossa lapsella säädetään olevan oikeus osallistumiseen ja tiedonsaantiin, mutta myös oikeus suojeluun ja turvallisuuteen. Toivomukset ja mielipide on selvitettävä mutta hienovaraisesti, ettei siitä aiheudu tarpeettomasti haittaa tai se voidaan jättää kokonaan selvittämättä, mikäli uhkana tällöin olisi lapsen terveydelliset tai kehitykselliset vaarat. (Hotari ym. 2009, 126.)
Lapsuutta pidetään usein haastavana, tärkeänä ja haavoittuvana kehityksen vaiheena, siksi lastensuo- jelun sosiaalityönkin toiminnan perusteena toimii fyysisten ja emotionaalisten tarpeiden turvaaminen.
Lapset nähdään riippuvaisina, haavoittuvina, osaamattomina, jotka tarvitsevat hoitoa, suojelua ja oh- jausta aikuisten hallitessa lapsuutta. (Neale 2004, 7.)
Päivi Sinko (2004) toteaa raportissa Sosiaalityön näkökulma lastensuojelulain uudistamiseksi, lasten osallisuudesta siten, että lasten oikeutta tiedon saantiin tulisi painottaa. Hän tukeutuu myös aikansa lapsuustutkijoihin, jotka ovat sitä mieltä, että lapset ovat paremmin perillä omista ja perheensä asi- oista, kuin luullaan ja että siksi lapsen suojelemisen korostamista osallisuuden kustannuksella tulisi harkita tarkemmin. Sinko punnitsee tätä seikkaa lasten kuulemiseen liittyvässä tilanteessa: onko oi- kein käyttää tiedon lähteenä vain aikuisia suojelullisessa näkökulmassa suomalla lapsille ”viattoman lapsen” rooli, sillä tämä voi tarkoittaa samalla lapsen kokemuksen mitätöimistä. (Sinko 2004.) Toimiva lastensuojelu- selvityksen loppuraportin (2013) mukaan lasten näkemyksiä ja mielipiteitä ei kuulla vieläkään riittävästi lastensuojelussa ja lasten osallisuutta tulee edelleen vahvistaa. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2013, 21, 33.) Tila ja valta ovat lastensuojelussa pääosin aikuisten hallinnassa ja lapset näkyvät vähän tai eivät lainkaan. (Hotari 2013, 155.) Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisun, Lastensuojelun laatusuosituksen (2014) mukaan lapsen pitäisi olla lastensuojelussa ensisijainen asia- kas ja toiminnan keskiössä ja lastensuojeluasiassa asianomaisten ja muiden eri osapuolten täytyy ko- kea ja luottaa siihen, että jokainen tulee kuulluksi omana itsenään ja pääsee tuomaan näkemyksensä käsiteltävään asiaan. (Lastensuojelun laatusuositus, STM 2014.)
Suomi on saanut useaan otteeseen Lasten oikeuksien komitealta huomautuksia siitä, että Suomessa ei ole riittävästi ymmärretty lapsen edun käsitettä tuomioistuinratkaisuissa, eikä alle 12 vuotiaiden lasten etua ja mielipidettä ole huomioitu korkeimman oikeuden päätöksissä (Hakalehto 2011). Haka- lehdon mukaan Suomessa Lapsen oikeuksien sopimusta ei tunneta sen pitkästä voimassaolosta huo- limatta, eikä sopimuksen ratifioinnin ajateltu vaikuttavan oikeudelliseen kenttään. Käytännössä tämä näkyy oikeusratkaisuiden aikuisten oikeudet edellä tehtävissä päätöksissä lastensuojelua, huolto-, ta- paamis- ja elatusriitoja tai isyyskysymyksiä ratkaistaessa. (Hakalehto-Wainio 2016, 510- 511.) Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttila puolestaan (2017) on nostanut huoleksi, että lapsen kuuleminen huoltoon, tapaamisiin ja asumiseen ei nykyisellään toteudu tyydyttävällä tavalla. Lasta olisi kuultava nykyistä aktiivisemmin, perusteellisemmin ja monipuolisemmin huoltoriidoissa. Lapsiasiavaltuutettu esittääkin, että laissa lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta (361/1983) 16§, säädettäisiin lapsen mie- lipiteen selvittämisestä ja lapsen kuulemisesta ja että olosuhdeselvityksiin kirjattaisiin ilman eri poik- keusta, miten lasta on kuultu ja miten lapsen mielipide on selvitetty. Kuuleminen toteutuu valtuutetun mukaan myös lastensuojelussa heikosti. Alle 12-vuotiaan mielipiteen selvittämisen tulisi olla myös tärkeää ja työntekijän tulisi tavata lasta lastensuojelun aktiivisessa vaiheessa vähintään kaksi tuntia kuukaudessa. Myös valtion talouden tarkastusviraston havaintojen mukaan lapsen kuuleminen on tällä hetkellä kaukana lastensuojelun laatusuositusten tasosta. (Kurttila 2017, 26- 29.)
Lainsäädännön perspektiivi ja tuki lasten osallisuuden toteuttamiseksi on hyvin vahva, kuten tämän tutkielman lastensuojelulakeja tarkastelevassa osuudessa todettiin. Osallisuuden toteutuminen käy- tännön sosiaalityössä ei kuitenkaan ole ollut täysin yksiselitteistä eikä nopeaa, kuten viimeisin tutki- mustieto, sekä lain valmisteluasiakirjat ovat antaneet ymmärtää. Toisin sanoen, vaikka lasten osalli- suutta omiin asioihinsa on lain keinoin vahvasti suojattu, sen toteutuminen käytännön lastensuojelun sosiaalityössä riippuu useasta tekijästä.
3
DOKUMENTOINTI JA ARVIOINTI3.1 Velvoitteet dokumentointiin lastensuojelussa
Lainsäädännössä on määriteltynä laajalti lastensuojelun dokumentointivelvoitteita. Näitä velvoitteita määritellään henkilötietolaissa, julkisuuslaissa, hallintolaissa, lastensuojelulaissa ja sosiaalihuolto- laissa. Lapsen osallisuutta huomioivia kirjaamisvelvoitteita ovat lastensuojelulaissa 33§ Yleinen kir- jaamisvelvoite, 30§, Asiakassuunnitelma, sekä 26,3§ merkintä asiakkuuden alkamisesta. Sosiaali- huoltolain mukaan lapsen mielipiteen selvittämisen tapa ja pääasiallinen sisältö on kirjattava lasta koskeviin asiakasasiakirjoihin (Sosiaalihuoltolaki 1301/2014, 32§, 1). Laki sosiaalihuollon asia- kasasiakirjoista (254/2015) korostaa yhdenmukaisia menettelytapoja käsiteltäessä sosiaalihuollon asiakasta koskevia tietoja ja siten edistää sosiaalihuollon dokumentointiin liittyvien tehtävien asian- mukaista hoitamista. Samassa laissa säädetään tarkemmin asiakastietojen kirjaamisesta ja siihen liit- tyvistä velvoitteista sosiaalihuollossa, jotka alkavat siitä hetkestä kun palvelunantaja on saanut tiedon henkilön palveluntarpeesta tai ryhtynyt toteuttamaan sosiaalipalvelua. (Laki sosiaalihuollon asiakas- kirjoista, 254/2015 2 luku, 4§-6§.)
Lastensuojelutyössä on velvollisuus kirjata tehty asiakastyö, suunnitelmat, yhteenvedot, päätökset, niiden perusteet, jne. Dokumentoinnin tarkoituksena onkin tehdä asiakkaiden mielipiteet näkyviksi, mutta dokumentointi toimii työntekijöille myös arviointien, suunnitelmien ja päätösten tukena. (Laki sosiaalihuollon asiakasasiakirjoista 20.3.2015/254) Dokumentointi on tietojen säilyttämistä, mutta dokumentoinnin avulla edistetään myös asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden oikeusturvaa ja par- haimmillaan lujitetaan luottamuksellisen asiakassuhteen syntymistä (Räty 2010, 249). Dokumenttei- hin kirjataan lapsen kannalta oleellinen tieto ja lapsen mielipide pyritään dokumentoimaan sellaisena kuin lapsi sen ilmaisee (Lastensuojelulaki 2007/417, 20,1§). Kirjaaminen on myös rajaamista sekä valintojen tekemistä tapaus ja asiakaskohtaisesti siitä, mitä kirjoitetaan (Kääriäinen, Leinonen & Met- säranta 2006, 24).
3.1.1. Dokumentointi eettisesti ja ammatillisesti perusteltuna toimintana sosiaalityössä
Lasta koskeviin teksteihin kirjataan useita erilaisia teemoja yhtäaikaisesti. Näiden teemojen avulla sosiaalityöntekijät rakentavat ammatillista ymmärrystä lapsen tilanteesta. Dokumentointi toimii työn- tekijälle myös tiedon prosessoinnin apuna. Koska sosiaalityöntekijöillä on työskentelyssä mukana valta ja kontrolli, tulee dokumentointi ottaa huomioon myös työn eettisyyttä tarkastellessa. Kuten tutkielmani lakiosuudesta saatoimme havaita, lastensuojelutyö on juridisoitunutta lakien määrittäessä
sitä vahvasti. Tämän vuoksi asiakaskirjauksilla on suuri merkitys sekä työntekijöille että asiakkaille, sillä vaikka lait sitovat työntekijää, mutta ne tuovat samalla myös valtaa. (Kääriäinen 2003, 3–21.) Vallan ja tiedon suhde kietoutuu dokumentoinnissa yhteen, tuoden esiin kuka asiakirjoihin on doku- mentoinut, mitä ja kenen näkökulmasta? Toisaalta sosiaalityöntekijää sitoo lainsäädännön mukainen normisto, mitä asiakirjoihin kirjataan. (Laitinen & Niskala 2013, 274.)
Asiakirjoista tulee selvitä missä ja millä tavoin lapsen mielipidettä on selvitetty ja ketkä selvitystä ovat tehneet tai olleet läsnä. Kirjauksissa tulee säilyttää autenttisuus, eli niistä tulee kuulua lapsen ääni juuri siten kun hän on asian ilmaissut. Jos tilannetta ei ole taltioitu, merkinnöistä tulisi ilmetä kysymykset ja vastaukset. Kuulemiskertomukset tulisi esittää objektiivisesti ilman viranomaisten omia mielipiteitä tai tulkintoja. Näin suojellaan lapsen mielipidettä myös siinä tapauksessa, että se olisi mielipiteen selvittäjän vastainen. (Räty 2010, 160.) Lait vahvistavat osapuolten oikeusturvaa, mutta dokumentointityylejä voi olla erilaisia ja niitä saatetaan myös tulkita eri tavoin, kuten seuraa- vassa esitän.
Kääriäisen mukaan asiakirjat ovat moniäänisiä tekstejä, joiden tarkoituksena on tuoda esiin eri näkö- kulmia. Näin lukijalla on mahdollisuus tehdä niistä oma tulkintansa. Sosiaalityöntekijät asettuvat teksteissä ulkopuolisen asemaan ja antavat muille toimijoille äänen. Kääriäinen on huomioinut, että tekstit pitävät sisällään usein huolipuhetta, toisaalta huoli saattaa joskus myös hukkua asiakirjaan, jolloin apu voi jäädä saamatta. (Kääriäinen 2003, 165- 167.) Toisaalta sosiaalityön asiakirjat eivät välttämättä sisällä kertomuksia todellisuudesta, vaan saattavat kertoa enemmänkin jotain kirjoittajan valinnoista. Niistä ei myös aina löydy kaikkia työntekijän saamia ja päätöksien taustoilla olleita tie- toja. (Kääriäinen 2003, 19-20.) Koska asiakirjoihin kuitenkin usein dokumentoidaan eri osapuolten näkemyksiä, tulisi nämä näkemykset kirjoittaa siten että lukijakin ymmärtää kuka oli mitäkin mieltä mistäkin asiasta (Laaksonen 2011, 52).
3.1.2. Dokumentointiosallisuus
Laissa viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999), on määritelty jokaisen oikeudesta saada halutessaan tietoa viranomaisten laatimasta dokumentoinnista. Asiakkaalla on myös joka tapauksessa aina mahdollisuus tarkistaa mitä omiin asiakaskirjoihin on kirjattu. (Henkilötietolaki 1999/523, 24.
ja 26. §.) Tietojen saantioikeus ulottuu kaikkiin viranomaisen säilyttämiin ja arkistoimiin asiakirjoi- hin (Laki viranomaisen toiminnan julkisuudesta 621/1999, 12. §).
Asiakkaan osallisuus dokumentointiin liittyen on huomioitu yhtenä tärkeänä osana asiakkaiden osal- lisuutta ja luo hyvän lähtökohdan työskentelyn etenemiselle (Kananoja, Lähteinen & Marjamäki, 2011, 195). Esimerkiksi Helsingin kaupunki kehitti arjen lastensuojelutyön ohella osallistavan do- kumentoinnin työtapaa vuosina 2005- 2010. Dokumentit töissä- loppuraportin mukaan työtapa va- kiintui käytäntöön, jossa työntekijät ovat kokeneet lastensuojeluprosessien jäsentyneen ja selkeyty- neen, kun asiakkaiden kanssa erilaisista tulkinnoista ja väärintulkinnoista voidaan keskustella reaa- liajassa. Itse työtavan kehittäminen on selkiyttänyt entisestään lastensuojelutyön prosessiluonnetta, kun asiakkaatkin ovat osallistuneet dokumentointiin päästyään korjaamaan kirjauksia reaaliajassa.
(Pyykönen 2012, 25, 17.)
Työntekijät kokivat osallistavan dokumentoinnin myös lisäävän asiakkaiden osallisuutta asioissaan, sillä asiakas osallistui selkeämmin työskentelyn suunnitelmaan ja tavoitteiden asetteluun. Lisäksi koska kirjoitettua tekstiä voi lukijasta riippuen tulkita eri tavoin, on prosessin etenemisen kannalta ollut tärkeää tarkistaa kirjoitetut/tehdyt tulkinnat asiakkaan kanssa reaaliajassa. Tulkintavirheiden eh- käisyn lisäksi osallistavan dokumentoinnin tavoitteiksi oli asetettu yhteisen ymmärryksen luominen, asiakkaan hallinnan ja kontrollin tunteen lisääminen asioissaan, asiakkaan itsearvioinnin taitojen kasvu lastensuojeluprosessissa. Kontrollin ja tuen elementtien läpinäkyvyyden ajateltiin myös anta- van asiakkaalle mahdollisuuden valvoa viranomaisen työskentelyä. (Pyykönen 2012, 25, 17.)
Sosiaali- ja terveysministeriön Toimiva lastensuojelu- raportin mukaan dokumentointiosallisuudella on nähty olevan tärkeä rooli asiakkaiden oikeusturvan ja osallisuuden vahvistajina. (STM 2013, 38).
Kansalliset sosiaalityön ja lastensuojelun asiakirjojen laatimista koskevat dokumentointiohjeistukset ovat huomioineet osallistavan dokumentoinnin tärkeyden ja niitä pyritään yhdenmukaistamaan val- takunnallisesti. (Laaksonen & al. 2011.)
Dokumentoivaa työtapaa on arvioitu Dokumentit töissä- hankeen mukaan hyötyjen ja haittojen nä- kökulmasta seuraavasti: työntekijät listasivat hyödyiksi että se selkeyttää ja jäsentää työtä, lisää suun- nitelmallisuutta, lisää dialogisuuden mahdollisuutta, neuvotteluiden sisällä tapahtuvat tulkintavirheet voidaan korjata reaaliajassa, avoimuus ja läpinäkyvyys, rohkeus ja työntekijän oikeusturva lisäänty- vät, kirjaustaidot kehittyvät, moninäkökulmaisuus tulee paremmin esiin ja asiakkaiden pyynnöt saada asiakirjat itselleen vähenevät luottamuksen kasvaessa. Haitoiksi työntekijät näkivät mahdolliset työntekijöiden keskinäiset erilaiset näkemykset asiakasprosessissa ja huolen siitä, näkyykö monisär- mäisyys riittävästi kirjauksissa. (Pyykönen 2012, 18.)
Asiakkaan nähtiin siis hyötyvän läpinäkyvyydestä ja siitä että ei ole olemassa salaista tietoa. Osallis-
tavan dokumentoinnin nähtiin myös selkiyttävän asiakkaalle lastensuojelun prosessia. Osallistava do- kumentointi lisää asiakkaan itseymmärrystä, tietoa, oikeusturvaa ja osallisuutta. Se rakentaa yhteistä ymmärrystä ja väärinymmärrykset sekä virheet on helppo korjata heti. Haitoiksi asiakkaan kannalta ajateltiin mahdollisessa kiireessä tehdyt dokumentit ja mahdolliset asiakkaan vahvuuksien puute do- kumenteissa. Kaikkia dokumentteja ei aina voisi antaa tiedoksi lapselle tai nuorelle, sillä joskus lasta täytyy voida suojella tiedolta, mikäli olisi arvioitavissa että siitä on hänelle haittaa. Osallistavan do- kumentoinnin uskotaan lisäävän luottamusta ja syventävän yhteistyötä työntekijöiden ja asiakkaiden välillä. (Pyykönen 2012, 18, 38.)
Väli-Suomessa toteutetun LasSe- hankkeen (2013- 2015) loppuraportin mukaan asiakkaat olivat ko- keneet osallistavan dokumentoinnin työtavan mielekkääksi. Asiakkaat olivat kokeneet osallistavan dokumentoinnin vähentävän ennakkoluuloja. Asiakkaat olivat myös tyytyväisiä avoimuuteen ja vä- littömästä tiedosta siihen, mitä asiakastietojärjestelmiin heistä kirjataan. Työntekijät puolestaan ko- kivat työtavan vähentäneen työtaakkaa dokumentoinnin osalta, vähentäneen väärinkäsityksiä asiak- kaiden ja työntekijöiden välillä, sekä antaneen enemmän irti asiakkaasta. (LasSe- hankkeen loppura- portti 2015, 26.) Tiina Muukkosen (2016) tutkimuksen mukaan yhteiset näkemykset tuen tarpeesta työntekijöiden ja asiakkaiden välillä rakentavat luottamusta ja hälventävät ennakkoluuloja sosiaali- työtä kohtaan (Muukkonen 2016 238 - 251).
3.2 Arviointi
Arviointi lastensuojelun sosiaalityön kontekstissa on systemaattista laaja-alaista ja kokonaisvaltaista tiedonkeruuta. Arviointi on prosessia, jossa työntekijä työskentelee yhdessä asiakkaan kanssa kerä- täkseen tietoa ja yhteistä ymmärrystä mm. siitä mitä pitäisi tehdä, kuten Englannissa tuen tarpeessa olevien lasten tilanteen arviointiin käytetty malli listaa: arviointi on lapsikeskeistä, osallisuudessa tasa-arvoista, voimavaroja ja vaikeuksia tunnistavaa, jatkuvaa ja näyttöön perustuvaa arviointityös- kentelyä. (Department of Health 2000, 10- 16.) Lastensuojelun arvioinnissa tarkoituksena on yrittää ymmärtää lapsen tilannetta, huomioon ottaen puutteiden lisäksi myös vahvuudet ja lapsen ympäristön erinäiset resurssit ja voimavarat. (Coulshed & Orme 2006, 24.) Asiakkaan tilannetta koskevaan arvi- oon kuuluu siis kokonaisvaltainen asiakkaan tilanteen, puutteiden ja vahvuuksien sekä resurssien kar- toittaminen. Näiden pohjalta on mahdollista asettaa tavoitteet jatkotyöskentelylle tai interventiolle.
Työskentelyn onnistuminen ratkeaa merkitsevästi oikean arvion tekemisen myötä. (Rostila 2001, 64.) Lastensuojelun arvioinnin täytyy perustua tiettyihin kriteereihin: työntekijöiden näkemykset perustu- vat omiin arvoihin, kokemukseen, koulutukseen ja ammatillisuuteen joiden pohjalta he sitten keräävät
tietoa tehdessään arviointityöskentelystä. (Sinko 2004, 65.) Lastensuojelutyössä arviointi ja arvioin- tiprosessi perustuvat siis työntekijän näkemyksiin ja arvioon, jotka tulee kirjoittaa näkyväksi. Asiak- kuuksien alkuvaiheessa tapahtuvaa arviointia pidetään sosiaalityön ydinosaamisen alueena. Alkuvai- heen arviointi ohjaa myöhempää työskentelyä, joten arviointiin liittyvää menetelmäosaamista tulisi kaikkien lastensuojelussa työskentelevien hallita. (Hietamäki 2015 19- 20.)
Helsingin kaupungin sosiaalivirasto lähti työntekijävetoisesti toteuttamaan lapsikeskeisen työotteen hankkeita: ensin Kohtaavaa lastensuojelua -hanke vuosina 2001- 2004 (Muukkonen & Tulensalo 2005, 1-2) ja myöhemmin Lapsen kanssa- hanke 2006- 2007 (Ervast & Tulensalo 2006). Näiden hankkeiden myötä lapset pyrittiin tuomaan näkyviin kaikissa lastensuojelun vaiheissa. Samalla ni- mettiin uusia työtapoja, mm. alkuvaiheen arviointi (Kääriäinen 2006), sekä lapsikeskeinen tilannear- vio – ja prosessi. Lapsikeskeisen tilannearvion tarkoituksena oli tukea suunnitelmallisuutta ja syste- maattisuutta arviointityöskentelyssä ja painottaa lapsen osallisuutta prosessin kaikissa vaiheissa, sekä tarjota toiminnallisia menetelmiä lasten kohtaamisiin, sillä usein lasten on usein helpompi kertoa asi- oista menetelmien avulla. (Ervast & Tulensalo 2006, 38- 39, 58.)
Myös valtakunnallinen lastensuojelujärjestö Pesäpuu on kehittänyt toiminnallisia välineitä lasten ja nuorten kohtaamisten tueksi, mm. lapsen elämäntilanteen kartoitus-työskentelymallin. (Möller 2004.) Tässä mallissa pääpaino on lapsen elämäntilanteen kartoittamisessa joka sisältää suunnitelmallisen rakenteen lastensuojelutarpeen arviointiin. Työskentelymalli tarjoaa toiminnallisia välineitä arvioin- tiprosessiin, jossa keskitytään erityisesti lasten tarpeiden osa-alueisiin, kuten arki, kasvatus, huolen- pito ja läheisverkostojen kartoittaminen. Mallin on ajateltu vahvistavan lasten ja perheiden osalli- suutta arviointiprosessissa ja lisäävän luottamusta sekä avoimuutta yhteistyössä asiakasperheiden kanssa. (Kääriäinen & Leinonen & Metsäranta 2006, 4.) Mallin tarkoituksena on kerätä, kartoittaa ja analysoida tietoa myöhemmän päätöksenteon tueksi. Malli toimii myös interventiona, sillä siinä ta- voitellaan asiakkaan voimaantumista. (Möller 2004, 16, 26.)
Toisin sanoen, lapsen ympäristö ja elämäntilanne huomioidaan arvioinnissa kokonaisvaltaisesti, ku- ten esimerkiksi Englannin lastensuojelun arvioinnin kehyksen mallista saattaa havainnollistaa. Malli on esitettävissä seuraavan kuvion 1 (Arvioinnin kehys) avulla, jossa lapsen asioihin liittyvät elämän- alueet on jaettu eri ulottuvuuksiin. Näitä ovat lapsen kehitykseen liittyvien tarpeiden ulottuvuudet johon liittyy lapsen terveys, koulutus, identiteetin kehittyminen, sosiaaliset suhteet, tunneilmaisu ja tunne-elämän kehittyminen. Toinen ulottuvuus liittyy vanhempien voimavaroihin: perushoivaan, tur- vallisuuden takaamiseen ja emotionaaliseen lämpöön ja kolmas ulottuvuus perheeseen vaikuttavat
moninaiset ympäristötekijät, kuten perheen historia, asuminen, työ ja toimeentulo ja käytettävissä olevat erinäiset resurssit.
Kuvio 1. Arvioinnin kehys. (Department of health 2000, 17.)
Lapsikeskeinen tilannearvio tukee suunnitelmallisuutta ja systemaattisuutta arviointityöskentelyssä ja painottaa lapsen osallisuutta lastensuojelun kaikissa vaiheissa. Lapsikeskeisyys on lapsen suoje- luemisen lisäksi hänen kuulemista ja arvostamista. Lapsi huomioidaan lastensuojelun työprosesseissa omilla tapaamisilla ja lapsen tulee olla asianosaisten ja vanhempien kanssa keskustelun keskiössä.
Arvioinnin tavoitteena on kokonaiskäsityksen muodostaminen lapsen tilanteesta, mutta myös lapsen subjektiivisen näkökulman tavoittaminen, josta on hyötyä jatkotyöskentelyäkin silmällä pitäen työs- kenneltäessä lapsen ja perheen kanssa. (Muukkonen & Tulensalo 2004, 11-19.)
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Suomen Kuntaliiton laatusuosituksen mukaan keskeinen lähtökohta lastensuojelun arviointiprosesseille on vanhempien ja huoltajien tukeminen ja yhteistoiminta lapsen kasvun ja kehityksen turvaamisessa. Arviota tulee tehdä realistisesti ja arvion perusteella määritellä ongelmat, huolet, tavoitteet, ja auttamisen keinot. Huolellinen arviointi lisää luotettavuutta ja tietoa lapsen tilanteesta. Suunnitelmallisesti tehty lastensuojelutarpeen selvitys on perusta lastensuojelutyön vaikuttavuudelle ja tehokkaalle työskentelylle. (Lastensuojelun laatusuositus STM, 2014:4.)
Lastensuojelulain lakimuutoksessa 2007 alkuvaiheen arvioinnista tuli lakisääteistä. Alkuarviointi- työskentely nimitettiin lastensuojelutarpeen selvitykseksi. (2007/417, 26§.) Sosiaalihuoltolain voi- maan tultua 1.4.2015 lastensuojelulain alkuarviointia koskeva osuus muuttui uuden sosiaalihuoltolain (1301/2014) myötä siten, että lapsi ei ole enää lastensuojelun asiakkaana lastensuojelutarpeen selvi- tyksen aikana (417/2007, 26§). Sosiaalihuoltolain ennaltaehkäisevän hengen (HE 164/2014) mukai- sesti asiakkaan tilannetta arvioidaan jatkossa palvelutarpeen arvioinnin alla, johon sisältyisi myös lastensuojelulaissa mainittu lastensuojelutarpeen selvitys. (417/2014, 36§.)
3.3 Palvelutarpeen arviointi ja lastensuojelutarpeen selvitys
Nykyinen sosiaalihuoltolain mukainen palvelutarpeen arviointi sisältää tarvittaessa myös lastensuo- jelutarpeen selvityksen. Lastensuojelutarpeen selvitys sisältää pitkälti samoja teemoja, kuin nykyinen palvelutarpeen arviointi. Toisaalta, vaikka palvelutarpeen arviointi tehdään aina kokonaisvaltaisessa laajuudessa, on sosiaalityöntekijän tehtävänä myös arvioida mahdollinen tuentarpeen kiireellisyys.
Eräs eroavaisuus vanhan malliseen selvitystyöhön uudessa sosiaalihuoltolaissa on, että arvioitaessa palveluntarvetta, arvioidaan samalla lastensuojelun ja sosiaalihuollon asiakkuuden tarvetta. Sosiaali- huollon asiakkuus perustuu suostumukseen, mutta lastensuojelun asiakkuus voi alkaa myös viran- omaispäätöksellä. (2007/417, 27 §).
Hallituksen esityksessä uudeksi sosiaalihuoltolaiksi (HE 164/2014) lain henki oli painottaa ennalta- ehkäisevyyttä ja asiakaskeskeisyyttä. Nähtiin että sosiaalipalvelut eivät toimineet riittävän hyvin kun- nissa ja että sosiaalihuoltolaki oli vanhentunut. Perheiden kanssa tehtävän sosiaalityön osalta lain tavoitteena oli painopisteen siirtäminen korjaavasta sosiaalityöstä peruspalvelujen ääreen. Selvitys- ja tukitoimia järjestetään lapsesta ja vanhemmista johtuvista syistä ehkäisevistä palveluista ja tukitoi- mista lapsen tai perheen laitokseen sijoittamiseen. (HE 164/2014.)
Kaikilla on jatkossa oikeus saada tarvittaessa palvelutarpeensa arvioiduksi ja sosiaalihuollon asiak-
kaalle nimetään omatyöntekijä. Palvelutarpeen arvioinnin tarve voi tulla esiin lastensuojeluilmoituk- sesta tai muutoin sosiaalihuollon tuen tarpeessa olevasta, esim. hakemuksesta tuen tarpeen arvioi- miseksi vanhemman tai omaisen pyynnöstä. Sosiaalihuollon työntekijän saatuaan tietää sosiaalihuol- lon tarpeessa olevasta henkilöstä, on arvioitava kiireellisen tuen tarve ja mikäli tarve, käynnistettävä palvelutarpeen arviointi.
Palvelutarpeen arviointi on aloitettava välittömästi ja saatettava loppuun ilman aiheetonta viivytystä.
Arvioinnin tekeminen on aloitettava viimeistään seitsemäntenä arkipäivänä yhteydenotosta sosiaali- palveluista vastaavaan kunnalliseen viranomaiseen palvelujen saamiseksi. Arvioinnin on valmistut- tava viimeistään kolmen kuukauden kuluessa vireille tulosta. Lastensuojelutarpeen selvittämisestä palvelutarpeen arvioinnin yhteydessä säädetään lastensuojelulaissa. Arviointi tehdään asiakkaan elä- mäntilanteen edellyttämässä laajuudessa yhteistyössä muiden asianomaisten ja läheisten kanssa.
(1301/2014, 36§.) Arvion palvelujen ja tukitoimien tarpeesta tekee sosiaalityöntekijä. Arviointi teh- dään kunkin kyseessä olevan tapauksen olosuhteiden edellyttämässä laajuudessa. Sosiaalityöntekijä voi tarvittaessa olla yhteydessä myös lapselle läheisiin henkilöihin sekä eri yhteistyötahoihin ja asi- antuntijoihin. (1302/2014, 26§.)
Seuraavassa kuviossa 2, palvelutarpeen arvioinnin prosessi, hahmotan palvelutarpeen arvioinnin pro- sessin kaaviona.
Kuvio 2. Palvelutarpeen arvioinnin prosessi.
Sosiaaliviranomainen tavoittaa yhteydenoton tai lastensuojeluilmoituksen ja päättää asian kiireelli- syyden mukaiset mahdolliset toimenpiteet. Seitsemän arkipäivän sisään on ratkaistava, aloitetaanko palvelutarpeen arviointi. Arvioinnin on valmistuttava viimeistään kolmessa kuukaudessa vireille tu- losta laskettuna. (1302/2014, 26§ ja 5§.) Palvelut järjestetään palvelutarpeen arvioinnin mukaisesti.
Kun tuen tarve on luonteeltaan tilapäistä, on oikea-aikaisilla ja riittävillä tilapäisillä palveluilla pyrit- tävä ehkäisemään pidempiaikaisen tuen tarvetta. Kun tuen tarve on jatkuvaa tai toistuvaa, palveluja on järjestettävä siten, että tavoitteena on asiakkaan itsenäinen selviytyminen ja tuen tarpeen päätty- minen asiakkaan kanssa tavoitteeksi asetetun määräajan jälkeen. Henkilöille, joiden tuen tarve on pysyvä tai pitkäaikainen, tuki on pyrittävä järjestämään siten, että turvataan palvelujen jatkuvuus,
ellei palvelujen muuttaminen ole asiakkaan edun mukaista. Jos tuen tarve on vain osittain pysyvä tai pitkäaikainen, on tuki järjestettävä muilta osin siten kuin edellä 1 ja 2 momentissa säädetään.
(1301/2014, 38§.)
Palvelutarpeen arvioinnin perusteella voidaan päätyä kolmenlaiseen ratkaisuun asiakkaan tilanteesta, tukitoimien tarpeellisuudesta ja osapuolten näkemyksistä riippuen: avataan lastensuojelun asiakkuus, avataan sosiaalihuollon mukainen asiakkuus tai ei avata asiakkuutta.
Vuoden 2008 alusta lähtien viimeistään huostaanoton yhteydessä on täytynyt tehdä lakisääteinen sel- vitys lapsen läheisverkoston kartoittamisesta, mutta nyt uuden sosiaalihuoltolain myötä läheisverkos- ton kartoitus olisi tehtävä mielellään jo osana palvelutarpeen arviointia (2014/1301, 43§). Läheisver- koston kartoitukseen liittyvää lasten osallisuutta ja kuulluksi tulemista asioissaan jo asiakkuuden al- kuvaiheessa on viime vuosina edistetty myös Pesäpuun Lähemmäs - hankkeen (2013 – 2016) myötä.
Läheisverkoston kartoittamisen onkin osaltaan koettu vahvistavan lasten omaa osallisuutta asiois- saan. (Pesäpuu 2016.)
Arviointi on siis tärkeä osa lapsiperheiden sosiaalityössä tehtävää työtä. Työskentelymallien- ja me- netelmien tarkoituksena on kartoittaa lapsen ja perheen tilanne kokonaisvaltaisesti. Uuden sosiaali- huoltolain ennaltaehkäisevän hengen mukaisesti palvelutarpeen arvioinnin tekeminen ei edellytä las- tensuojelun asiakkuutta, kuten aiemmassa lastensuojelutarpeen selvityksen mukaisessa prosessissa.
Tämä koettanee arvioinnin kohteina olevien lapsiperheiden puolesta mielekkäänä uudistuksena.
Tämän tutkielman myöhemmässä vaiheessa kuvailen tutkielmani kohteena olevaa aineistoani esit- täen, mitä asioita palvelutarpeen arvioinnin yhteenvedon otsikoinnin alle tyypillisesti pyritään palve- lutarpeen arvioinnista dokumentoimaan. Tutkielmani tulososiossa pyrin lasten osallisuuden monita- hoisen tarkastelun lisäksi tulkitsemaan, miten tutkimani aineiston dokumenteissa eräänä keskeisenä arvioinnin kohteena olleet asiat eli yhteenvedoissa mainitut perheeseen tai lapsiin liittyneet ongelmat ja huolet näyttäytyvät aineistoni lasten prosessiosallisuuden tai kohtaamisosallisuudesta tuottaman tiedon näkökulmasta. Olen siis pyrkinyt tarkastelemaan myös sitä, onko lasten osallisuuden tuotta- malla tiedolla ollut merkitystä jatkotyöskentelyä suunniteltaessa tai muita päätöksiä tehtäessä?
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
4.1 Laadullinen tutkimus
Tutkielmani tutkimusotteena on laadullinen tutkimus ja kohteena kirjallinen, laadullinen aineisto, jota voi olla lähes kaikki kirjoitettu teksti (Eskola & Suoranta 1998). Laadullisen induktiivisen tutkimuk- sen tavoitteena on aineiston kokonaisvaltainen, monitahoinen, mutta yksityiskohtainen tarkastelu. Ai- neisto ohjaa tutkijaa ja kertoo mikä on olennaista ja tärkeää, sillä ne muokkaavat tutkielmaa tutki- muksen edetessä. Laadullisessa tutkimuksessa tutkittavien näkökulmat ja äänet pääsevät esille esi- merkiksi dokumentteihin kirjoitetun tekstin analyysin myötä. Tutkittavia tapauksia kohdellaan ainut- laatuisina. (Hirsijärvi & Remes & Sajavaara 2009, 164.)
Laadullisessa tutkimuksessa puhutaan induktiivisesta (yksittäisestä yleiseen) ja deduktiivisesta (ylei- sestä yksittäiseen) analyysistä. Puhtaasti aineistolähtöistä tutkimusta on kuitenkin vaikea toteuttaa, sillä jo ajatus aineiston havaintojen teoriapitoisuudesta on yleisesti hyväksytty periaate (Alasuutari, 2011, 95- 96). Laadullisessa tutkimuksessa on lukuisia tapoja mahdollista järjestellä, eritellä, luoki- tella ja tyypitellä tutkimuksen kokonaisuutta (Tuomi & Sarajärvi 2009, 25).
Laadullinen aineiston analyysi on havaintojen pelkistämistä ja arvoituksen ratkaisemista. Havainto- jen pelkistämisessä aineistoa tutkitaan tietyn teoreettisen viitekehyksen näkökulmasta ja tutkimusky- symyksen kannalta olennainen (esimerkiksi analyysin kohteena oleva tekstimassa) yhdistetään har- vemmiksi joukoiksi havaintoja, joka esitetään tiivistetysti. Arvoituksen ratkaiseminen on tulkintaa, jossa käytettävissä olevien vihjeiden ja johtolankojen pohjalta tehdään merkitystulkintaa tutkittavasta ilmiöstä. (Alasuutari 2011, 39–44.)
Kvalitatiivista ja kvantitatiivista lähestymistapaa on vaikea erottaa tarkkarajaisesti toisistaan. Ne voi- vat täydentää toisiaan esimerkiksi siten, että yksinkertaisten laskennallisten tekniikkojen avulla tu- loksia voidaan laajentaa koskemaan koko aineistojoukkoa, johon muutoin olisi vaikea saada otetta.
Numerot ja merkitykset keskustelevat keskenään: numerot käsitteellistävät ja merkityksiä voidaan ilmaista numeroin. (Hirsjärvi & Remes & Sajavaara 2009, 136-137.) Kvantitatiivisen osatarkastelun keinoin laadullisessa tutkimuksessa voidaan koodata eri muuttujat taulukkomuodossa ja siten tutki- muksen selittämisvaiheessa voidaan käyttää johtolankoina myös kvantitatiivisen analyysin tuloksia, mutta lopulta merkitystulkintojen tekeminen kohteiden määrällisessäkin tarkastelussa on laadullisen tutkimuksen ydintä. (Alasuutari 2011, 53.)
