4 • niin & näin /
N I I N . V A I . N Ä I N
– ’peruste’) ja sekoittavat täsmällisempiä termien merkityksiä arkiseen kielenkäyt- töön (esim. ’ikoni’ ei Peircen semiotii- kassa ole vain kuva vaan yleisemmin merkki, jonka merkkiluonne perustuu sa- mankaltaisuuteen). Oma kantamme (ja Peircen kanta) asiaan on sama kuin mitä Agathon Meurman esitti jo v. (käyt- täen esimerkkeinä – sattumalta – juuri subjektia ja predikaattia):
”Epäilemättä on suureksi eduksi, jos kie- leen voidaan luoda oppisanoja, jotka syntynsä ja merkityksensä puolesta jo ohjaavat ymmärtämään itse käsitettäkin.
Mutta sellaisten luku on aina oleva suu- resti rajoitettu, ja suurin vahinko tapah- tuu, jos tämmöisen pyrinnön tähden ollaan huolimatta sanan täsmällisyy- destä. Apua käsitteen selvittämiseksi ei ole ollenkaan tällaisista epämääräisistä sanoista, mutta haittaa monenkaltaista.
Otetaanpa esimerkki. Kieli-opetuksessa tahdottiin ensi innossa käyttää peri- suomalaisia tiedesanoja. Niinpä lau- seen osat sanottiin ”alukseksi” ja ”mai- neeksi”. Auttaako nyt näiden sanain suo- malainen muoto ketään ymmärtämään näiden sanain käsitettä? Eikö päinvas- toin, ainakin lapsi, sekaannu sellaiseen harhakuvitelmaan, että tässä olisi joku alus mainetta kuljettamassa veden yli.
Yhtä vähän tosin viittaavat hänelle sanat subjekti ja predikati, mitä niiden käsite on, mutta etu tässä on se, ett’ei hän joudu mihinkään harhakuvitelmiin, että hän kohta huomaa tässä olevan jotakin määrittyä, täsmällistä opittavana. Sanat subjekti ja predikati on hän kuitenkin paljon pikemmin oppinut, kuin hän selvään käsittää itse asian, mikä lau- seessa on subjekti ja predikati. Alus ja maine ovatkin jo tykkänään hyljätyt, ne aaveilevat vaan, suureksi haitaksi, muu- tamissa oppikirjoissa.” (Agathon Meur- man Kirjallisessa Kuukauslehdessä , lainattuna teoksessa Koukkunen , s. ).
Omasta mielestämme tiukkaa kotoperäis- tämistä parempi vaihtoehto onkin usein se, että uusille termeille – Peircen ter- minologian etiikankin mukaisesti – luo- daan alkuperäisestä kielestä mukailtu ver- sio, joka soveltuu hyvin suomen kieleen.
Toinen keskeinen periaate on se, että kan- nattaa yrittää luoda yhtenäistä alan ter- minologiaa. Vierasperäisten sanojen ym- märtämistähän voi sitten pyrkiä helpot- tamaan – kuten alan peruskirjoissa usein
tehdään – selittämällä nämä sanat ja nii- den kantamuodot erikseen viitteissä tai erillisellä sanastolla.
Kaiken kaikkiaan on sanottava, että näin laaja Peircen suomennosten koko- elma on tärkeä lisä suomenkieliseen fi - losofi seen kirjallisuuteen, ja yleisilmeel- tään Långin suomentama teksti on var- sin miellyttävää luettavaa. Siksi onkin sitä valitettavampaa, että fi losofi an kan- nalta mukaan on jäänyt näin paljon sekä virheellisiä että ymmärtämistä hankaloit- tavia käännösratkaisuja. On totta, kuten Lång itsekin toteaa, että erehtyminen on inhimillistä – kuten Peircen fallibilismi- kin (Långilla ’erehtyväisyys’) esittää – ja että tämän tyyppisistä linjanvedoista voi- daan olla eri mieltä. Tällaisissa ratkai- suissa ei ole mitään auktoriteettia, joka kertoisi ehdottoman oikean totuuden, mutta juuri siksi on tärkeää punnita erilaisten ratkaisujen perusteita ja järke- vyyttä – ja tuoda myös näitä perusteita julkisesti pohdittavaksi.
Sami Paavola & Mats Bergman
Lähteet
CP = Peirce, Charles S., -. Collected Papers of Charles Sanders Peirce, volu- mes, vols. -, toim. Charles Hartshorne and Paul Weiss, vols. -, toim. Arthur W. Burks. Harvard University Press, Cam-
bridge, Mass.
Koukkunen, Kalevi, . Nykysuomen sanakirja
: Vierassanojen etymologinen sanakirja.
WSOY, Porvoo.
Lång, Markus, . ”Suomentajalta”. Kirjassa Charles S. Peirce. Johdatus tieteen logiik- kaan ja muita kirjoituksia, s. vii-ix. Vasta- paino, Tampere.
Lång, Markus, a. ”Mielettömiä odotuksia eli fi losofi aa sanasta sanaan?” Vastine lis.
Vehkavaaralle”, niin & näin /, s. -.
Lång, Markus, b. ”Tulkitsemisen väistämät- tömyydestä – Vastaus lis. Vehkavaaralle”, niin & näin /, s. .
Peirce, Charles S., a. ”Mikä merkki on?” Suo- mentaneet Mats Bergman and Sami Paa- vola, Ajatus, , s. -. Saatavilla myös:
http://www.helsinki.fi /science/commens/
papers/sfmerkki.
Peirce, Charles S., b. Johdatus tieteen logiik- kaan ja muita kirjoituksia. Valinnut ja suo- mentanut Markus Lång. Vastapaino, Tam- pere.
Pihlström, Sami, . ”Tieteen ja rakkauden loo- gikko”, Teologinen Aikakauskirja /, s.
-.
Vehkavaara, Tommi, a. ”Mielen merkillisyy- destä”, niin & näin /, s. -.
Vehkavaara, Tommi, b. ”Ideoiden selkeyttä- misen puolesta – Kommentteja Markus Långin vastineeseen”, niin & näin /, s. -.
Merkityksistä: kommentti Lauri Rauhalan ja Hannu Lauerman kirjoituksiin Filosofi an laukaisemasta maniasta
Jo pian sata vuotta sitten kuuluisa fi loso- fi an professori, looginen empiristi Eino Kaila kirjoitti Sielunelämän rakenne -kir- jassaan:
”Kehittyneen tajunnan läpinäkyvänä piirteenä on, että kaikki siinä tarkoit taa jotakin, kaikki on mer- kityksien kyllästämää. Kaikki miel- teemme ja käsitteemme kohdis- tuvat johonkin – todelliseen tai ajateltuun; kaikki arvostelmamme lausuvat jotain jostain – todellisesta tai ajatellusta – oloseikasta; jopa tunteemme ja tahtomisemmekin näyttää tällä tavoin kohdistuvan eli tähtäävän johonkin niiden ul- kopuolella olevaan. Me käytämme mitä laajemmassa mitassa merkkejä – sanoja ja lauseita – jotka tarkoit- tavat olioita ja oloseikkoja; me käy- tämme niitä niiden merkitysten tähden, jotka tämä tarkoittaminen niille antaa.”
Filosofi en (Lauri Rauhala, Jyri Puhakai- nen) ansioksi on sanottava, että he ovat nostaneet tärkeän asian pöydälle, asian, josta suurin osa psykiatreista vaikenee:
ih misen tajunnan lääketieteellistämisen.
Tämä huolestuttava pyrkimys fysikali- soida tajunta ja medikalisoida, siis pelkis- tää tajuntaa kolhivia (koettelevia) elämi- seen liittyviä asioita ja ongelmia lääketie- teen avulla selitettäviksi ja hoidettaviksi, on nykyisen aivotutkimuksen myötä kiis- tatta yleistynyt ja siksi niin aivotutki- mukseen kuin biologiseen psykiatriaan- kin kohdistettu kritiikki on varsin terve- tullutta ja perusteltua.
Ihmisenä olemisen keskeisin puoli on varsinaisen ”täälläolon” (Dasein) jäl- keen kysymys kuinka saamme tietoa ja kuinka tämä tieto voi muuttua merkityk- siksi, ymmärrykseksi, ajattelun ja toimin- nan liikuttajaksi. Tämä kyky nousta itse- tietoisuuteen ja intentionaalisuuteen on evoluution korkein aikaansaannos ja sen
000-000 niin&n in 1/2003 4 20.3.2003, 09:49
/ niin & näin • 5
N I I N . V A I . N Ä I N
mahdollistamat tajunnan valmiudet lie- nevät lopulta elämämme kannalta kaik- kein oleellisimpia asioita, paljon oleelli- sempia kuin esim. aineen rakenne ja sitä tutkiva ns. reaalitieto, jonka fysikalismi on silti nostanut etusijalle.
Käsitteellisen köyhyytensä takia ja holistisen ihmiskuvan torjuessaan fysika- lismi (behaviorismi) ei kuitenkaan näitä tajunnan olemuspuolia (merkityksiä, ak- teja) pysty mitenkään selittämään, vain kuvaamaan niihin liittyvää aivofysiolo- giaa, jolla taas tajunnan merkityssisältöjä ja itse mielen akteja sekä intentionaali- suutta ajatellen ei ole sen suurempaa mer- kitystä kuin ratakiskoilla on junalle. Ne eivät ole Kaikenkattavan Teorian ’heiniä’.
Tässä merkitystajunnan ja sen toiminta- tapojen selvitystyössä on emeritusprofes- sori Lauri Rauhalan tekemä, holistisen ihmiskuvan muodossa kiteytyvä, elämän- työ ainutlaatuista Suomessa.
Toisin kuin Lauerma, joka haluaa ym- märtää tajunnan piiriin kuuluvia asioita enemmän fysikaalisesti, olen itse koke- nut, että Rauhala on mielisairauden käsit- teen kiistäessään vain painottanut, ettei mieli voi sairastua, ainoastaan kärsiä epä- suotuisuuksista, muttei kiistänyt sitä, et- teikö aivoaineessa tapahtuvat ilmiöt, siis aivosairaudet, olisi sairauksia, joita on hoidettava lääketieteen keinoin. Silloin on vain puhuttava aivosairauksista tai neurologisista sairauksista. Tässä olen itse täysin samaa mieltä Rauhalan kanssa.
Merkityksiä ei voi pitää sairautena koska ne eivät ole biologisia entiteettejä:
jos olen oppinut merkityksiä ’väärin’, tai en ole oppinut lainkaan tai huonosti, ja tulkitsen sen johdosta maailmaa epäsuo- tuisasti ja toimin epäadekvaatisti, niin kyse ei ole sairaudesta. Liioin ei kasva- tukseen liittyvä puute tai sopeutumis- pakko kuten ei kulttuuriin kuuluva tapa- kaan voi olla identtinen sairauden kanssa.
Myös psykoosi on usein aktiivinen sopeu- tumisyritys tilanteessa, jossa ei ole omaa itsenäistä kehitystä tukevaa vaihtoehtoa tarjolla tai jonka tavoittelu vaatisi mui- den aseman ja vallankäytön kyseenalais- tamista.
Rauhala, jota jotkut psykiatrit ovat minusta halunneet ymmärtää väärin, ei ole kieltänyt lääkehoitojen oikeutusta sil- loin kun niiden kohteena on aivoissa to- dettu kemian vaje tai aivotoiminnan ylei- nen normalisoiminen silloin, kun siinä on tapahtunut kemiallinen ’raiteiltameno’
ja syntynyt epätasapainon tila – kuten esim. käy alkoholin, muun päihteen, tok-
sisen aineen, infektion tai muun laukai- sevan tekijän vaikuttaessa aivosoluun – ja jonka jälkeen yksilö ei enää pysty toi- mimaan realiteetin puitteissa jollaista ti- lannetta Lauermakin esimerkissään ku- vaa. Tämä Rauhalan asenne lääkehoitoi- hin näkyy myös hänen vastauksessaan Lauerman esittämään tapausselostukseen tämän lehden edellisessä numerossa.
Paljon sairaus-sanaa osuvampi nimi tajunnan mekanismien häiriintymiselle tai epäsuotuisuudelle on Rauhalan käyt- tämä subjektiivisen maailmankuvan häi- riö, jossa lääketieteellinen ja biologinen auktoriteetti eivät korostuu. Kun merki- tykset ja niiden pohjalta tapahtuva mie- len toiminta ovat ensisijaisesti suhtees- saoloon, kieleen, vuorovaikutukseen ja elämänhistorian psykologisiin seikkoihin vahvasti yhteydessä olevia ja niitä heijas- tavia asioita, niin tuntuu todella nurin- kuriselta puhua sairauksista tajunnan il- miöiden kohdalla. Näin toimittaessa voi puhua jo niin tekevien tahojen jonkin- asteisesta realiteetti-häiriöstä. Silloinhan yllä esitetyt Eino Kailan sanat tajunnasta mitätöityvät kuten myös koko se dyna- miikka, joka tietoisuuttamme merkitys- ten kautta ohjaa. Tässä on kyse hyvin suuresta ja yksilön kannalta tärkeästä asi- asta ja minusta on perin outoa, etteivät sitä kaikki tahot lääketieteen sisällä halua hyväksyä ja ymmärtää.
Kun esim. Lauerma puhuu ’fi loso- fi an laukaisemasta maniasta’, niin silloin hän on jo myöntänyt, että merkitys on ohjannut koko prosessia, manian kehit- tymistä, jota ehkä ilman tätä merkitysta- son tulkintaa ei olisi lainkaan syntynyt tai ehkä sen olisi laukaissut joku muu merkityksellinen asia. Se, että näin on käynyt ja Lauerman kuvaama potilas on ajautunut sellaiseen tajunnan epäsuotui- suuden tilaan, jossa on tapahtunut ei-toi- vottuja asioita, on toki valitettavaa ja ei- toivottua. Sitä ei mitenkään voi puolus- taa eikä hyväksyä, vain ymmärtää.
Mutta useammin niin manian kuin muunkin psyykkisen reagoinnin takana ovat aivan toisenlaiset syyt kuin fi losofi n tekstin väärinymmärtäminen ja – sivu- mennen sanoen – tähän väärinymmär- tämiseen ovat usein syyllistyneet aivan muut, lähinnä valtaa pitäneet tahot. Voi vain kysyä mitä kaikkea laukaisee harki- tusti omaa voittoaan ajava media ja inter- net? Pystymmekö edes vastaamaan mitä kaikkea vapaasti telmivä porno- ja väki- valtateollisuus laukaisee, entä työttömyys ja syrjäytyminen, ja haluammeko vastata
tai olla huolissamme niiden vaikutuk- sista lasten ja nuorten kehitykseen?
Minusta olisi aiheellisempaa ottaa nämä muut ja todella suurta huolta tuottavat suuret ja merkittävät syyt, joi- hin varmaan Lauermakin vaativassa työs- sään jatkuvasti törmää, esiin eikä näper- rellä epäoleellisuuksissa ja korostaa niitä, mutta sitähän virallinen psykiatria ei mie- lellään tee vaan piileskelee lääketieteen (virallisen vallan) selän takana ja luokit- telee sieltä käsin sairaudeksi asioita, joita kukaan järkevä ei voi pitää sairautena vaan erilaisten merkitysten laukaisemina tajunnan raiteelta suistumisina.
Tietenkään en tässä puolusta tällaisen raiteelta suistuneen tajunnan hätään jou- tumista enkä avunannon eväämistä sil- loin kun tilanne sitä vaatii. Päinvastoin, apua pitäisi olla paljon nykyistä enem- män saatavilla ja erityisesti silloin kun ih- minen sitä itse tuntee tarvitsevansa mutta lääketieteen antamassa muodossa vain yllä mainituin rajoituksin silloin, kun kyse on aivoperäisestä sairaudesta tai jo aivokemian epänormaaliin tilaan saatta- neesta ilmiöstä, jossa ns. potilaskin usein itse tuntee olevansa lääkkeen tarpeessa.
Lauerma kysyy, onko eettisesti oi- keampaa antaa ihmisten kärsiä kuin käyt- tää uusia tehokkaita hoitomuotoja ja to- teaa, että medikalisaatio on seurausta lääketieteen kehittymisestä ja että hyvä renki voi muuttua huonoksi isännäksi.
Näin todella on käynyt ja psykiatriassa se on seurausta tajunnan mieltämisestä lää- ketieteen erikoisalaksi. Voisi sanoa, että kyse on siten myös psykiatrien oman tajunnan teknistymisen tai tajuntatietei- den ja –tiedon huonon osaamisen ja ym- märtämisen seurauksesta.
Eettisesti viisasta on kuitenkin ensisi- jaisesti vain sellainen apu, joka auttaa ih- mistä ymmärtämään maailmassa oloaan ja luomaan sellaisia valmiuksia, joilla elä- mää voidaan saada tunteen ja järjen yh- teistyöllä sekä edessä olevia esteitä rai- vaamalla suuremman ymmärryksen hal- lintaan ja siten uuteen ja paremmin toi- mivaan muotoon, ei sensijaan pelkkä kemiallinen manipulointi, joka tätä ta- voitetta ei palvele kuin epäsuorasti ja tila- päisesti aivokemiaa normalisoidessaan.
Seppo K. J. Utria
000-000 niin&n in 1/2003 5 20.3.2003, 09:49
