Ahjolan Setlementti Ry:n perheliikuntakerhojen kehittä- minen
Näkemyksiä perheliikunnan koetuista vaikutuksista aikuisen ja lapsen välisessä suhteessa.
Emmi Lehdes
Opinnäytetyö Liikunnan ja vapaa-
Tiivistelmä
Tekijä(t) Emmi Lehdes Koulutusohjelma
Liikunnan ja vapaa-ajan koulutusohjelma Raportin/Opinnäytetyön nimi
Ahjolan Setlementti Ry:n perheliikuntakerhojen kehittäminen
Sivu- ja liitesi- vumäärä 51 + 8
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tarkastella kahden perheliikuntakerhon, salibandy 3- 5- vuotiaat sekä salibandy 5-8- vuotiaat, koettuja hyötyjä sekä koettuja vaikutuksia aikuisen ja lapsen välisen suhteen kannalta. Työn tarkoituksena oli tehdä kehittämissuunnitelma kerhotoimintaan, mikä ottaa huomioon osallistujien koetut hyödyt ja tavoitteet sekä aikui- sen ja lapsen välisen suhteen. Tarkastelussa otettiin huomioon myös tekijät, jotka tekivät kerhotoiminnasta sujuvaa ja mukavaa jokaiselle osallistujalle. Opinnäytetyö toteutettiin yh- teistyössä Ahjolan Setlementti Ry:n kanssa.
Ohjatun perheliikunnan suurimpia tavoitteita on lasten ja koko perheen liikunta-aktiivisuu- den lisääminen, kaikille sopivien liikunta-aktiviteettien tarjoaminen ja myös perheen yhtei- sen tekemisen korostaminen ja tukeminen. Perheliikuntakerhoilla pyritään tukemaan lap- sen kehitystä ja liikunnallisen elämäntavan omaksumista sekä aikuisen ja lapsen välisen suhteen monipuolista huomioimista.
Opinnäytetyön tärkeimmät tutkimuskysymykset olivat perheliikuntakerhojen koetut vaiku- tukset aikuisen ja lapsen väliseen suhteeseen, perheliikuntakerhojen koetut hyödyt ja per- heliikuntatoiminnan tavoitteet osallistujien näkökulmasta katsottuna. Aineistonkeruumene- telminä toimivat alku- sekä loppukyselyt ja kirjatut havainnot tunneista. Kyselyt teetettiin paikan päällä tuntien aikana. Kohderyhmänä toimi Ahjolan Setlementin lasten ja nuorten harrastuskerhojen aikuinen-lapsi salibandykerhot.
Tutkimuksesta ilmeni perheliikuntakerhoilla olevan paljon koettuja hyötyjä ja vaikutuksia ai- kuisen ja lapsen välisen suhteen kannalta. Alku- ja loppukyselyssä nousi esiin pieniä eroa- vaisuuksia muun muassa lähentymisessä lapsen kanssa. Molemmissa ikäryhmissä ja mo- lemmissa kyselyissä nousi selvästi esiin vuorovaikutuksen parantuminen, lähentyminen lapsen kanssa sekä lapsen pystyvyyden ja itsetunnon tukeminen.
Kehittämissuunnitelman tarkoituksena oli viedä kerhotoimintaa enemmän asiakkaiden toi- veiden sekä näkemysten suuntaan, huomioiden aikuisen ja lapsen välisen suhteen. Kehit- tämissuunnitelmalle syntyi selviä pääpainoja, jotka tulivat selvästi ilmi tutkimustuloksista.
Pääpainoiksi syntyivät: harjoitteiden monipuolisuus, kerhotoiminnan muokkaaminen kohti osallistujien näkemiä tavoitteita sekä vapaiden kehitysideoiden huomioiminen ja säännölli- nen kerääminen osallistujilta. Näitä kohti lähdettiin työstämään kehittämissuunnitelmaa kerhoihin.
Kehittämissuunnitelman tarkoituksena oli siis koota yhteen tärkeimmät asiat, joilla voidaan kehittää kerhotoimintaa aikuisen ja lapsen välisen suhteen kannalta. Kehittämissuunnitel- man pääpainoilla oli tarkoitus antaa suuntaviivoja toiminnan edistämiselle haluttuun suun- taan.
Asiasanat
perheliikunta, liikunta, perheet, lapsi, aikuinen, vuorovaikutus
Sisällys
1 Johdanto ... 1
2 Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus ... 3
2.1 Liikuntasuositukset ... 4
2.2 Muutokset fyysisessä aktiivisuudessa ... 6
2.3 Liikkuminen kasvun tukena ... 8
3 Aikuisen ja lapsen välinen suhde ... 11
3.1 Vuorovaikutuksen voima………12
3.2 Lapsen hyvinvoinnin sekä itsetunnon tukeminen………..14
3.3 Esimerkkinä toimimisen tärkeys………...16
4 Perheliikunta ... 17
4.1 Perheliikunnan ohjaaminen ... 17
4.2 Ohjattu perheliikunta ja sen tavoitteet ... 20
4.3 Perheliikunta vanhemmuuden tukena ... 21
5 Opinnäytetyön tavoite ja tarkoitus………..24
6 Opinnäytetyön vaiheet……….25
6.1 Toimeksiantaja ja kohderyhmä………26
6.2 Aineistonkeruumenetelmät………..27
6.2.1 Kyselyn toteutus………...29
6.2.2 Havainnoinnin toteutus………30
6.3 Kyselyjen tulokset………..31
6.3.1 3-5- vuotiaiden salibandykerhon alkukysely………..32
6.3.2 5-8- vuotiaiden salibandykerhon alkukysely………..33
6.3.3 3-5- vuotiaiden salibandykerhon loppukysely………35
6.3.4 5-8- vuotiaiden salibandykerhon loppukysely………37
6.4 Havaintojen tulokset………..39
7 Kehittämissuunnitelma……….41
8 Pohdinta……….43
Lähteet……….48
Liitteet………..52
Liite 1………..52
Liite 2……….………...56
1 Johdanto
Perheliikunta tarkoittaa perheen aktiivista yhdessäoloa joko ulkoilun, retkeilyn tai perheille tarkoitettujen liikuntakerhojen muodoissa. Perheliikunnan käsite on laaja ja sillä tarkoite- taan nimenomaan henkilön koettua perhettä. Perheliikunta on terveyttä edistävää liikun- taa, jota koko perhe ja lähipiiri voivat harrastaa yhdessä. Erilainen perheliikunta on moni- puolista ja siinä huomioidaan eri ikäisten liikunnan tarpeet ja valmiudet. Toiminta on kai- kille soveltuvaa ja toimintaa eriytetään tarvittaessa. (Arvonen 2004, 28-29.)
Ohjatun perheliikunnan yksi isoista tavoitteista on aikuisten, lasten ja nuorten liikunta-aktii- visuuden ja – tietouden lisääminen, erilaisten terveysliikuntapalveluiden tarjoaminen sekä perheen yhteisen tekemisen korostaminen. Perheliikuntakerhoilla pyritään myös tuke- maan lapsen ja nuoren kehitystä ja liikunnallisen elämän omaksumista heti nuoresta iästä alkaen. (Arvonen 2004, 33.)
Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset ovat joka päivä vähintään kolme tuntia monipuolista liikkumista aktiivisesti leikkien ja pelaillen, mikä on lapsille luonteenomainen tapa toimia arjessa. Paikallaanoloa oli tärkeä tauottaa ja yli tunnin mittaisia istumisjaksoja tulisi välttää. Sitten taas perussuositus kouluikäisille liikunnan harrastamisessa on liikku- mista vähintään 1-2- tuntia päivässä monipuolisesti ikään sopivalla tavalla ja yli kahden tunnin mittaisia istumisjaksoja tulisi välttää. (LIKES- tutkimuskeskus 2018, 7.)
Vanhempien tuki ja kannustus liikunnan harrastamiseen on äärimmäisen tärkeä elementti.
Vanhemmat voivat välittää hyväksyvää asennetta liikuntaa kohtaan, rohkaista lasta ja nuorta liikkumaan ja löytämään omia henkilökohtaisia mielenkiinnon kohteita liikunnan pa- rista. Tuki ja kannustus näkyvät paljon myös lapsen motivaatiossa liikkua. Liikunnan ki- pinää lisäävät esimerkiksi lapsen harjoituksissa toiminnan seuraaminen, harrastuksiin kul- jettaminen sekä harrastuskuluihin osallistuminen ja myös liikunnallisena esimerkkinä ole- minen. Vanhemman kiinnostus oman lapsen tai läheisen harrastuksiin ovat äärimmäisen tärkeä tekijä myös liikkumisen pysyvyyden osalta. (Palomäki, Huotari & Kokko 2017, 84.)
Perheliikuntakerhoja löytyy laajasti ja tarjolla on monenlaista aktiviteettia kuntien tai seuro- jen järjestämänä. Esimerkiksi liikuntakerhoissa ohjaajan on tärkeä luoda turvallinen ympä- ristö sekä rento ilmapiiri toiminnan sujuvuuden kannalta. Ohjaamisessa on tärkeintä kes- kittyä itse tekemiseen ja toiminnan kautta oppiminen on avainroolissa. Hyvä ohjaaja luo oppimiselle suotuisia olosuhteita. Tärkeää on huomioida mm. myönteinen ilmapiiri, ympä- ristön olosuhteet, tilanteiden järjestely ja sujuvuus, palautteen antaminen ja opittavan
asian selkeys ja esille tuominen. (Arvonen 2004, 72-78.) Jatkuva kerhotoiminnan kehittä- minen mahdollistaa uusien toimintatapojen syntyä ja myös mahdollisten epäkohtien kor- jaamista. Perheliikuntakerhoissa on monta huomioitavaa asiaa ja toiminnassa on mukana lapset, aikuiset sekä ohjaaja/ohjaajat. Toiminnan on tärkeä sisältää mahdollisimman va- paita harjoitteita, mutta myös ohjaajan selkeitä ohjeita, huomioiden aikuisen ja lapsen väli- sen suhteen ja yhteistoiminnan korostamisen.
Tämän opinnäytetyön tavoitteena on tarkastella kahden perheliikuntakerhon, salibandy 3- 5- vuotiaat sekä salibandy 5-8- vuotiaat, koettuja hyötyjä sekä koettuja vaikutuksia aikui- sen ja lapsen välisen suhteen kannalta. Työn tarkoituksena on tehdä kehittämissuunni- telma kerhotoimintaan, mikä ottaa huomioon osallistujien koetut hyödyt ja tavoitteet sekä aikuisen ja lapsen välisen suhteen. Tarkastelussa otetaan huomioon myös tekijät, jotka tekevät kerhotoiminnasta sujuvaa ja mukavaa jokaiselle osallistujalle.
Opinnäytetyö toteutettiin yhteistyössä Ahjolan Setlementti Ry:n kanssa. Ahjolan Setle- mentti Ry järjestää ohjattua toimintaa sekä opinto- ja harrastemahdollisuuksia kaikenikäi- sille ihmisille Tampereen seudulla. Ahjolassa toimii monipuolisesti harrastuskerhoja, lyhyt- kursseja sekä päiväleirejä. (Ahjola 2019.)
2 Lasten ja nuorten fyysinen aktiivisuus
Fyysisellä aktiivisuudella tarkoitetaan monipuolista toimintaa, joka kuluttaa paljon enem- män energiaa kuin paikallaan oleminen. Lasten ja nuorten liikunnalliset harrastukset ovat iso osa päivän fyysistä aktiivisuutta, unohtamatta monipuolista arkiliikuntaa. (Terve Koulu- lainen 2019.) Fyysinen kokonaisaktiivisuus pitää sisällään muun muassa omat harrastuk- set, omatoimisen liikunnan ja leikin, koulussa tapahtuvan liikunnan sekä arjen hyötyliikun- nan ja nämä kaikki kertyvät tasaisesti päivän aikana. Suurin osa fyysisestä aktiivisuudesta toteutuu päivän aikana varhaiskasvatuksessa sekä koululiikunnassa. Lapsille ja nuorille on äärimmäisen tärkeää, että päivä sisältää mahdollisimman vähän fyysisesti passiivisia hetkiä. (LIKES- tutkimuskeskus 2018, 12-13.)
Teinit ja nuoret viettävät paljon enemmän fyysisesti passiivista aikaa verrattuna esimer- kiksi alle kouluikäisiin, jotka liikkuvat arjessa enemmän. Fyysisesti passiivinen aika eli istu- minen ja paikallaanolo hereillä olemisen aikana on Maailman terveysjärjestö WHO:n mu- kaan yksi suurimmista terveysriskeistä länsimaissa. Jo varhaisvuosina lapset tottuvat liial- liseen istumiseen ja istuvaan elämäntapaan digitalisoitumisen myötä. Digitalisointia käyte- tään hyödyksi erilaisissa oppimisympäristöissä ja oppimistilanteissa. (LIKES- tutkimuskes- kus 2018, 18-19.)
Ruutuaika eli viihdemedian käyttö lisää lasten ja nuorten passiivista aikaa ja vähentää huomattavasti fyysisesti aktiivisia toimintoja. Lapsille ja nuorille ruutuaikasuositus on kor- keintaan kaksi tuntia päivässä. Vanhempien arvioiden mukaan alle kouluikäisistä 61 pro- senttia käyttää ruutuaikaa korkeintaan kaksi tuntia päivässä. Alakouluikäisistä 9- vuoti- aista 35 prosenttia ja 11- vuotiaista 20 prosenttia arvioi pysyvänsä ruutuaikasuosituksessa (korkeintaan kaksi tuntia päivässä). Yläkouluikäisistä 13- vuotiaista 11 prosenttia ja 15- vuotiaista 8 prosenttia arvioi pysyvänsä suositellun ruutuajan sisäpuolella. Opiskelijoilla ruutuaika menee lähinnä sosiaalisen median käyttöön ja pelaamiseen ja 16 prosenttia lu- kiolaisista ja 18 prosenttia ammattiin opiskelevista arvioi käyttävänsä ruutuaikaa alle kaksi tuntia arkipäivisin. (LIKES- tutkimuskeskus 2018, 18-19.)
Lasten ja nuorten fyysistä aktiivisuutta on tärkeä miettiä lapsen iän mukaan. Liikkumisen on tärkeä tuottaa myönteisiä kokemuksia, joten toiminnan on hyvä vastata liikkujan taitota- soa, mieltymyksiä ja odotuksia. (UKK-Instituutti 2015.)
1-4- vuotiaana lapsi oppii motorisia perusvalmiuksia kuten kävelyn ja kiipeämisen. Liikku- misen olisi tärkeä tapahtua erilaisten leikkien ja satujen kautta. Tämän myötä lapsi oppii myös sosiaalisia ja ryhmässä toimimisen taitoja. 4-6- vuotiaana lapsen suoritustaso alkaa
kehittyä ja liikkeitä on helpompi alkaa yhdistelemään toisiinsa. Pelien ja leikkien tulisi myös sisältää sääntöjä ja tavoitteellisuutta. 10-12- vuotiaana kestävyys on kehittynyt ja lapsen on mahdollista tehdä pidempiä kestävyyssuorituksia kuten hiihto- tai juoksulenk- kejä. Murrosiässä taas lihasmassan ja raajojen kasvu tuo lapsuudessa syntyneisiin liike- malleihin muutoksia ja juuri silloin olisi tärkeä liikkua, jotta liikemallit ohjelmoituvat uudel- leen ja oman vartalon hahmotus säilyisi paremmin. Liikunnan avulla nuori voi helposti eh- käistä ylipainon syntymistä. (UKK- Instituutti 2015.)
2.1 Liikuntasuositukset
Fyysisesti aktiivinen elämä on tärkeä edellytys lapsen normaalille kasvulle ja kehitykselle (Kuvio 1). Alle 8- vuotiaiden päivään pitäisi aina sisältyä vähintään kolme tuntia liikuntaa, joka koostuisi kevyestä liikunnasta, reippaasta ulkoilusta sekä vauhdikkaasta liikkumi- sesta. Varhaiskasvatusiässä tulisi välttää yli tunnin mittaisia istumisjaksoja ja pitkiä paikal- laanoloja olisi myös hyvä tauottaa päivän aikana (Kuvio 1). (Varhaisvuosien fyysisen aktii- visuuden suositukset 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. Opetus- ja kulttuuriministe- riö 2016: 21, 14.)
Kuvio 1. Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016: 21.
Fyysisen aktiivisuuden perussuositus kouluikäisille eli 7-18- vuotiaille on vähintään 1-2- tuntia päivässä monipuolista liikuntaa ja liikkumisen tulisi tapahtua ikään sopivalla tavalla.
Myös yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja tulisi välttää ja ruutuaikaa olisi hyvä käyttää korkeintaan kaksi tuntia päivässä. Nämä ovat silti minimisuosituksia ja optimaalisen hyö- dyn saavuttamiseksi olisi hyvä liikkua tätäkin enemmän. (Lasten ja nuorten liikunnan asi- antuntijaryhmä 2008, 18.)
13-18- vuotiaiden liikuntasuositukset ovat liikkumista 1,5- tuntia päivässä, puolet siitä ajasta reippaasti liikkuen (Kuvio 2). Liikunnan tulisi olla monipuolista ja sisältää kestä- vyyttä, voimaa ja notkeutta sekä arjen hyötyliikuntaa pitämään mielen virkeänä. Suositus- ten mukaan sykkeen nosto ja hengästyminen on suositeltavaa joka päivä ja lihaskuntoa tulisi harjoittaa vähintään kolme kertaa viikossa. Hyötyliikunnan tärkeyttä on korostettu uu- sissa vuoden 2019 liikuntasuosituksissa. Rohkaistaan liikkumaan aina kun voi esimerkiksi portaita hyödyntäen hissin sijaan ja kävelyn tai pyöräilyn ottaminen osaksi työmatkaliikku- mista (Kuvio 2). (UKK-Instituutti 2019.)
Kuvio 2. 13- 18- vuotiaiden liikuntasuositukset. (UKK- Instituutti 2019.)
Fyysisen aktiivisuuden suositukset amerikkalaisille (2018) sisältävät paljon samoja linjauk- sia kuin Suomen suositukset. Amerikkalaisten suositusten mukaan tarhaikäisten lapsien (3-5- vuotiaat) tulisi liikkua aina kun voi päivän aikana. Pienten lasten on tärkeä oppia te- kemisen ja toiminnan kautta. Tämä edesauttaa lapsen kasvua ja kehitystä. Kouluikäisten (6-17- vuotiaat) tulisi harrastaa vähintään tunti päivässä kohtuullisesti kuormittavaa sekä
kuormittavaa liikuntaa. Lihaskuntoa tulisi harjoittaa vähintään kolme kertaa viikossa ja ke- honhuoltoa myös vähintään kolme kertaa viikossa. Aikuisten liikuntasuosituksiin kuuluu liikkua vähintään 2,5 tuntia viikossa kohtuullisen kuormittavasti tai 1 h 15 min kuormitta- vasti. Kestävyysliikuntaa tulisi myös harjoittaa viikon aikana tasaisesti ja lihaskuntoa olisi hyvä harjoittaa vähintään kaksi kertaa viikossa. (Physical Activity Guideliness for Ameri- cans 2018.)
Nämä suositukset ovat minisuosituksia fyysiseen aktiivisuuteen ja näistä suosituksista on hyvä lähteä rakentamaan omaa henkilökohtaista liikkumista ja sen jaksottamista omaan arkeen. Varsinkin aikuisilla monipuolisuus on tärkeää ja kropan totuttaminen uusiin ärsyk- keisiin edistää yleistä toimintakykyä. (Physical Activity Guideliness for Americans 2018.)
Liikunnallinen lapsuus edistää lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja ennustaa liikunnal- lista aikuisuutta. Liikunnallinen elämäntapa ehkäisee erilaisia sairauksia ja liikunnallinen lapsuus vähentää terveyspalveluiden käyttöä ja niiden aiheuttamia kustannuksia. Moni- puolisesta liikkumisesta onkin hyötyä ihmiselle itselleen sekä koko yhteiskunnalle. (Var- haisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö 2016: 21, 6.)
Lapsia innostaa aktiivinen tekeminen ja toiminnallinen oppiminen. Pieni lapsi oppii helpoi- ten liikkuen, leikkien ja touhuten. Lapsi yrittää, kokeilee, erehtyy ja yrittää uudelleen. Siksi pitkät eli yli tunnin mittaiset paikallaanolo- ja istumisjaksot eivät ole lapselle luontainen tapa viettää aikaa. Jos paikallaan pysyminen on välttämätöntä, lapselle on hyvä tarjota toi- minnallisia tehtäviä ja pientä liikettä paikallaan pysymisen lomassa. (Varhaisvuosien fyysi- sen aktiivisuuden suositukset 2016. Iloa, leikkiä ja yhdessä tekemistä. Opetus- ja kulttuuri- ministeriö 2016: 21, 14.)
2.2 Muutokset fyysisessä aktiivisuudessa
LIITU- tutkimus eli lasten ja nuorten liikuntakäyttäytyminen Suomessa on väestötason tut- kimus, jossa kerätään tietoa 7-,9-,11-,13- ja 15- vuotiaiden liikunnan harrastamisesta ja passiivisesta paikallaanolosta sekä näihin yhteydessä olevista tekijöistä. Uusin LIITU- tut- kimus kuvaa lasten ja nuorten liikuntakäyttäytymistä keväällä 2018 ja tutkimus vertailee ajassa tapahtuneita muutoksia vuoden 2014 ja 2018 välillä. (Valtion liikuntaneuvoston jul- kaisuja 2019, 9.)
LIITU- tutkimuksessa olevan raportin aineisto kerättiin maaliskuussa- toukokuussa 2018.
Aineistoon kuului internet-pohjainen kyselylomake sekä UKK-Instituutin liikemittareihin pe- rustuva mittaus. Mittari mittasi objektiivisesti paikallaanoloa, liikkumista ja unta. Tutkimuk- sen kyselylomakkeita oli neljä erilaista versiota. Kaikista nuorimmille vastaajille eli 1- luok- kalaisille oli suppein versio kyselylomakkeesta, 3- luokkalaisille taas hieman laajempi ver- sio ja 5-, 7- ja 9- luokkalaisille erilaiset A- ja B- versiot. Vanhimmista ikäluokista noin puo- let koulusta vastasi A- versioon ja toinen puolisko B- versioon. A- ja B- lomakkeet erosivat toisistaan siten, että A- lomakkeessa kysymykset koskivat liikunnan merkityksiä ja esteitä ja sitten taas B- lomakkeessa kysymykset liittyivät koululiikuntaan, koettuun pätevyyteen sekä liikuntamotivaatioon. (Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019, 10.)
7- 15- vuotiaista lapsista ja nuorista noin kolmannes (38%) liikkui tunnin joka päivä liikun- tasuositusten mukaan vuonna 2018. 7-11- vuotiaista hieman alle puolet liikkuivat suositus- ten mukaan, 13- vuotiaista noin kolmannes ja 15- vuotiaista noin viidennes. Vähän liikku- via eli 0-2 päivää viikossa oli kaikista lapsista ja nuorista joka kymmenes (12%) ja 15- vuotiaista vähän liikkuvia oli jopa joka viides (21%). (Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019, 18.)
Liikuntasuositusten mukaan pojat liikkuivat hieman tyttöjä yleisemmin, mutta tytöt sitten taas liikkuivat hieman poikia yleisimmin, kun kyse oli 5-6- päivänä viikossa liikkumisesta.
Vähän liikkuvia eli noin 0-2 päivää viikossa oli tyttöjen ja poikien joukossa sama määrä.
Varsinkin 9-15- vuotiaana pojat liikkuivat tyttöjä useammin liikuntasuositusten mukaan, mutta muissa ikäryhmissä sukupuolten välinen ero ei ollut niinkään merkitsevä. Tyttöjen keskuudessa liikkuminen pysyi melko tasaisena 13- vuotiaaksi saakka, mutta 13- ikävuo- den jälkeen suositusten mukaan liikkuvien osuus selvästi väheni. Pojilla taas suositusten mukainen liikkuminen nousi 7-9- vuotiaana, mutta kääntyi laskuun jo 11- vuotiaana ja hii- pui aina 15- vuotiaaseen saakka. (Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019, 18-19.)
WHO:n suositus rasittavaan liikuntaan lapsille ja nuorille on vähintään kolme päivää vii- kossa. Lapsista ja nuorista 64 prosenttia saavutti tämän suosituksen ja rasittavan liikun- nan suositus toteutui enemmän nuorimmissa ikäryhmissä. Jopa 70 prosenttia 9- vuotiaista liikkui rasittavasti suositusten mukaan, mutta 15- vuotiaista enää vain 56 prosenttia. Suku- puolierot suositusten saavuttamisessa olivat melkein olemattomat, mutta pojat silti liikkui- vat rasittavammin. (Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019, 19-20.)
2018 LIITU- tutkimuksen mukaan 9- 15- vuotiaat lapset ja nuoret liikkuivat enemmän kuin vuonna 2016 ja liikuntasuositus täyttyi kaikissa ikäryhmissä yleisemmin vuonna 2018, kui- tenkin 9,- ja 13- vuotiailla muutos oli merkitsevä. Poikien sekä tyttöjen liikunta-aktiivisuus
molemmissa sukupuolissa lisääntyi vuodesta 2016 vuoteen 2018 ja pojat olivat tyttöjä ak- tiivisempia vuonna 2016 melkein kaikissa ikäryhmissä. Vuonna 2018 pojat olivat edelleen aktiivisempia kuin tytöt, mutta erot olivat enää merkitseviä vain 9- ja 15- vuotiaiden ikäryh- missä. Rasittavan liikunnan osalta vuonna 2016 ja vuonna 2018 ei tapahtunut merkittäviä muutoksia kummassakaan ikäryhmässä. (Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019, 20- 22.)
Myös ruutuaika ja fyysinen aktiivisuus ovat paljon yhteydessä toisiinsa. Lapsille ja nuorille ruutuaikasuositus on korkeintaan kaksi tuntia päivässä. Vain viisi prosenttia lapsista ja nuorista täytti ruutuaikasuosituksen ja yli puolella ruutuaikasuositus ylittyi. Varsinkin van- himmassa ikäryhmässä nuorilla ruutuaika ylittyi paljon yleisemmin nuorempiin lapsiin ver- rattuna. Tytöillä ja pojilla ei ollut huomattavia eroavaisuuksia ruutuaikaan liittyen. (Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019, 22.)
Viisi prosenttia lapsista ja nuorista siis täytti ruutuaikasuosituksen ja tämä pysyi aivan sa- mana vuosina 2016 ja 2018. Lukema niille, jotka käyttivät ruutuaikaa yli kaksi tuntia päi- vässä, oli vuonna 2016 49 prosenttia ja se nousi 55 prosenttiin vuonna 2018. Tässä jou- kossa kaikissa ikäluokissa ruutuaika suureni vuoteen 2018 tultaessa. Pojat kasvattivat eniten ruutuaikaansa ollessaan 11- ja 13- vuotiaita ja tytöillä ruutuaika kasvoi eniten 9-, 13- ja 15- vuotiaana. Ruutuaikaa lisää myös se, että nuoret ovat ystävien kanssa vuoro- vaikutuksessa enemmän netin välityksellä useita kertoja päivässä tai lähes koko ajan. Ty- töt pitivät poikia ahkerammin yhteyttä ystäviinsä netin välityksellä. (Valtion liikuntaneuvos- ton julkaisuja 2019, 23.)
Nuoret ovat eniten yhteydessä läheisiin ystäviin netin välityksellä ja myös heidän laajem- paan kaveripiiriin. Lapset ja nuoret ovat myös yhteydessä omaan perheeseensä netin väli- tyksellä, mutta huomattavasti vähemmän verrattuna läheisiin ystäviin ja kaveripiiriin. Nuo- ret pitävät yhteyttä netissä myös nettituttavuuksiin, mutta tämä ei ole niin yleistä kuin yh- teydenpito läheisiin tuttuihin. (Valtion liikuntaneuvoston julkaisuja 2019, 23.)
2.3 Liikkuminen kasvun tukena
Aktiivisesti liikkuva lapsi todennäköisesti myös liikkuu aktiivisesti aikuisiällä. Jo nuorena opitut lajitaidot ja liikkumisen perustaidot edesauttavat erilaisten liikuntamuotojen aloitta- misen ja harrastamisen myös aikuisena. Monipuoliset liikuntataidot helpottavat uusien lii- kuntamuotojen omaksumista ja liikunnan uudelleen aloittaminen on huomattavasti hel-
pompaa pitkänkin tauon jälkeen. Lapselle ja nuorelle on tärkeä kehittyä myönteinen suh- tautuminen liikuntaan liikunnan pysyvyyden kannalta. (Lasten ja nuorten liikunnan asian- tuntijaryhmä 2008, 52.)
Terveyden riskitekijät muodostuvat jo lapsuudessa ja nuoruudessa ja siirtyvät siitä aikuis- ikään. Lapsilla ja nuorilla erilaiset kansansairaudet ovat kuitenkin harvinaisia ja tutkimuk- set kohdistuvatkin lähinnä sairauksien ehkäisyyn. Erilaiset sairaudet voivat kehittyä jo kou- luiässä, joten riskitekijät on hyvä huomioida jo varhaisessa vaiheessa. (Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008, 52-53.)
Fyysinen aktiivisuus tukee lapsen ja nuoren kehitystä ja kasvua monella tavalla. Kasvuvai- heita on kolme: 1. Alkukasvu, joka sijoittuu sikiökaudesta noin kuuden kuukauden ikään.
2. Lapsuuden kasvu, joka kestää alkukasvun päättymisvaiheesta murrosiän alkuun ja 3.
Murrosiän kasvu. Liikunnan aiheuttama rasitus ei haittaa kasvua ja kehitystä, mutta erit- täin kova kuormitus voi lykätä murrosiän kasvua ja hidastuttaa kasvupyrähdystä. (Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008, 55.)
Hermosolujen välisen verkoston kehitys hidastuu merkittävästi kahden ensimmäisten elin- vuosien aikana. Aivojen koko kuitenkin kasvaa murrosikään asti, joten monipuolinen aisti- ja liikeärsykkeiden saanti edesauttaa näitä muutoksia. Ärsykkeiden jatkuvalla puutteella saattaa olla päinvastainen vaikutus. Myös lihasten massa lisääntyy lapsuusvuosina, joten säännöllinen kuormitus ja luonnollinen kasvu vaikuttavat lihassolujen kokoon, rakentee- seen ja toimintakykyyn positiivisella tavalla. (Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008, 57.)
Luumassaa on tärkeä kuormittaa koko kasvuiän ajan. Luumassa lisääntyy herkimmin luun pituusakselin suuntaisen kuormituksen vaikutuksesta, joten liikuntamuodot jotka sisältävät paljon hyppyjä, vääntöjä ja tärähdyksiä ovat tärkeitä lisäämään luumassaa koko kasvuiän ajan. Liikunta on tärkeää myös erilaisten tukirakenteiden kuten nivelsiteiden ja jänteiden vahvistumisessa. (Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008, 57-58.)
Myös lapsen kasvun tueksi ja syrjäytymisen ehkäisyksi joukkueurheilu tai muu harrastus- toiminta saattaa olla hyvinkin tärkeää. Jääkiekkoseura Iceheartsin toimintamallissa lapsia osallistutetaan normaaliin yhteiskunnalliseen toimintaan ja malli on tarkoitettu lapsille, jotka eivät osallistu ohjatun vapaa-ajan harrastuksiin, mutta tarvitsevat kasvua tukevaa verkostoa ympärilleen. Toimintamalli antaa osallisuuden tunnetta ja hyväksyntää heille, jotka ovat vaarassa syrjäytyä ja eivät välttämättä saa lähiympäristön tukiverkostosta hyviä malleja toimia. (Turkka & Turkka 2008, 13-19.)
Iceheartsin toimintamallia tarkasteltaessa he ovat saaneet tulokseksi monia positiivisia vaikutuksia lasten ja nuorten kasvuprosessiin liittyen. Muun muassa suvaitsevaisuus, yh- teistoiminta, oppiminen, sääntöjen merkityksen sisäistäminen, vastuun ottaminen, sitkeys, motoriset- ja lajikohtaiset taidot ja yleiskunnon parantuminen ovat huomattavasti parantu- nut toimintamallin myötä. Lapsilla ja nuorilla erilaisuuden sietäminen on tärkeä ominaisuus ja erilaisten ihmisten kanssa on tultava toimeen monissa tilanteissa. Myös sosiaalisuuden oppiminen vaatii työstöä ja opettelua varsinkin heiltä, joille ryhmässä toimiminen vaatii vielä harjoittelua. Nimenomaan joukkueurheilu sekä muu harrastustoiminta kehittävät las- ten yhteistyökykyä toimivammaksi. Silloin kun yhteistyö sujuu, myös sääntöjen merkityk- sen sisäistäminen on huomattavasti helpompaa. Erilaiset säännöt kuuluvat elämään ja on tärkeä saada lapsi ymmärtämään miksi säännöt ovat olemassa. (Turkka & Turkka 2008, 96-103.)
Yleisesti liikuntaa, pelejä ja leikkejä pidetään tehokkaina sosiaalisen ja eettisen kasvun välineinä. Liikkuminen monipuolisuudessaan tarjoaa hyvän mahdollisuuden erilaisiin vuo- rovaikutustilanteisiin ja uusien sosiaalisten suhteiden luomiseen. Myös turha kilpailuhenki- syyden korostaminen vaikeuttaa yhteistyötä ja yhdessäoloa. Tällöin lapset eivät välttä- mättä enää tunne yhteisöllisyyttä ja yhdessä tekemisen positiivisia vaikutuksia. (Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008, 64.)
Erityisesti joukkueurheilu ja leikit saattavat sisältää ristiriitatilanteita, joita voi ratkoa vuoro- vaikutuksessa toisen kanssa. Yhdessä ratkaistut ristiriidat keskustelemalla ovat hyväksi lapsen vuorovaikutus- sekä ongelmanratkaisutaidoille. Harjoitusmenetelmissä olisi hyvä korostaa omatoimisuutta ja yhdessä työskentelyä. Liikunta antaa myös paljon mahdolli- suuksia inhimilliseen kasvuun ja kognitiivisen oppimisen edistämiseen. Liikunta on hyvä toiminnallinen oppiaine, mikä edistää aivotoiminnan aktiivisuutta ja tällöin myös uuden op- piminen tehostuu. Liikuntakasvatus on tärkeä osa peruskoulua. Se sisältää runsaasti il- maisullisia, esteettisiä ja luovuutta edistäviä elementtejä. Liikuntakasvattajien on tärkeä tietää, kuinka erilaisilla harjoitteilla sekä toimilla edesauttaa lapsen kokonaisvaltaista hy- vinvointia sekä terveyttä. (Lasten ja nuorten liikunnan asiantuntijaryhmä 2008, 65.)
3 Aikuisen ja lapsen välinen suhde
Heti vauvaiästä on tärkeä luoda kiintymyssuhde vanhempaansa, jotta lapsi saa tarvitse- maansa turvallisuuden tunnetta jo varhaisiästä alkaen. Kun kiintymyssuhde on muodostu- nut, lapsi kokee, että vanhempi on saatavilla ja tarvittaessa auttamassa ja lohduttamassa.
Jos lapsi kokee turvattoman kiintymyssuhteen, turvallisuudentunnetta on vaikea saada ai- kaiseksi. Lapsi myös kiintyy muihinkin kuin omiin vanhempiinsa. Varsinkin vauvalle raken- tuu omanlainen kiintymyssuhde jokaiseen häntä läheisesti hoitavaan aikuiseen. Suhteet ovat erilaisia jokaiseen läheiseen ihmiseen. Esimerkiksi kiintymyssuhde tarhantätiin, iso- vanhempaan tai kerhotoiminnan ohjaajaan ovat tärkeitä ja merkityksellisiä suhteita kasva- valle lapselle. Lapselle on rikkautta, että ympärillä on monia läheisiä ja turvallisia ihmis- suhteita. Kuitenkin oma vanhempi on yleensä lapselle tärkein aikuinen. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2017 a.)
Aikuinen- lapsi- suhteessa ja lasten kasvatuksessa on viime vuosina noussut esille ns.
neuvotteleva kasvatus. Neuvotteleva kasvatus nostaa esille neuvottelun ja asioista puhu- misen tärkeän taidon ja lasten olisi hyvä oppia se heti pienestä pitäen. Kuitenkin myös neuvottelevaa kasvatusta on kritisoitu paljon. Lapset tarvitsevat auktoriteettia, sääntöjä ja valmiita päätöksiä kasvuprosessinsa ajaksi. Yleisesti lapset valitsevat ja päättävät mieliha- lujensa perusteella. Aivot ovat lapsella vielä kehittymässä, joten esimerkiksi arvoihin pe- rustuvat päätökset ovat mahdottomia pienelle lapselle. Tällöin neuvottelu ei ole tasapuoli- nen ja aikuisella on enemmän valtaa kuin lapsella. Päätöksiä tehtäessä aikuinen on aina kuitenkin isoimmassa vastuussa tehdä järkeviä ratkaisuja. (Tahkokallio 2018, 11-12.) Pie- niä lapsia on tärkeä kuunnella ja ottaa huomioon heidän näkemykset asioista, mutta lop- pupeleissä aikuinen rajaa säännöt ja ohjailee lasta oikean päätöksen pariin. Lapselle on silti hyvä antaa riittävästi vastuuta, jotta lapsi oppii itsenäistymään turvallisesti. (Tahkokal- lio 2018, 14.)
Elämässä tulee vastaan haasteellisia tilanteita ja lapselle ja nuorelle on tärkeää saada ai- kuisilta tukea ja kuulluksi tulemisen kokemusta. Oli kyse sitten perhe-elämästä, lastensuo- jelun sosiaalityöstä tai muista läheisistä suhteista, lapsi ja nuori tarvitsee aitoa kohtaa- mista, luottamusta ja uskoa lähipiiriltään. Lasten ja nuorten on tärkeä antaa olla osana heitä koskevissa päätöksissä, jotta lapsi ja nuori saa enemmän varmuutta elämän eri osa- alueisiin ja tulevaisuus ei välttämättä vaikuttaisi niin pelottavalta ja hallitsemattomalta.
Lapsi ja nuori ei välttämättä varhaisiässä vielä tunnista perhesuhteiden merkitystä, mutta se ei silti tarkoita etteivät perhesuhteet olisivat nuorelle tärkeitä ja merkityksellisiä. (Las- tensuojelun Keskusliitto 2017.) Lapsuuden aikana on tärkeä antaa lapsen olla osallisena heidän elämäänsä. Vanhempi ei ole ainoa päätöksentekijä, myös lapsen on tärkeä olla
osallisena hänen sosiaalisin suhteisiin, koulun käyntiin ja harrastusmahdollisuuksiin. Tällä tavoin lapsi saa enemmän luottamusta omiin päätöksiin ja mielipiteisiinsä. (Alanen &
Mayall 2001, 4.)
3.1 Vuorovaikutuksen voima
Vauva pyrkii jo heti pienenä olemaan vuorovaikutuksessa ympärillä oleviin ihmisiin ja lap- sen mieleen syntyy sisäinen malli yhdessä olemisesta. Tällä tavoin lapsi oppii ennakoi- maan erilaisia vuorovaikutustilanteita, osallistumaan niihin ja havainnoimaan niitä. Varhai- nen vuorovaikutus eli lapsen ja vanhemman yhdessä tekeminen, kokeminen ja oleminen lapsen ensivuosina rakentaa pohjaa toimivalle vuorovaikutussuhteelle ja se on äärimmäi- sen tärkeää aikuisen ja lapsen välisen suhteen kannalta. (Mannerheimin Lastensuojelu- liitto 2018.)
Kun vanhempi vastaa lapsensa viesteille ja tulkitsee niitä lapsen tarpeiden kannalta oi- kein, lapsi kokee olevansa riittävän hyvä ja hänen tarpeensa otetaan huomioon. Tämä ra- kentaa tärkeää perusturvallisuuden ja luottamuksen tunnetta, mikä heijastuu lapsen myö- hempiin ihmissuhteisiin, itsetuntoon ja minäkuvan kehittymiseen. Riittävän perusturvan ansiosta lapsi on uteliaampi ympäristön tutkimiseen ja sen valloittamiseen. Lapsi leikkii ja oppii helposti uutta ja uskaltaa kysyä hoivaa ja tukea silloin kun hän sitä tarvitsee. Jos lap- sen tarpeet laiminlyödään jatkuvasti, lapsen on vaikea oppia luottamaan elämään ja it- seensä. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2018.)
Lapselle ja kuin myös aikuiselle on tärkeä saada palautetta itsestämme ja teoistamme.
Varsinkin lapselle säännöllinen kehuminen ja positiivinen palaute tuntuvat hyvältä ja mer- kitsevät paljon itsetunnon kehitykselle. Kehun on tärkeä olla vilpitön ja liittyä selvästi esi- merkiksi lapsen ylpeyden aiheeseen, onnistumisen tunteeseen tai muuten vain uuden op- pimiseen. Erilaisissa vuorovaikutustilanteissa on tärkeää muistaa kehumisen voima, oli kyseessä sitten perhe, päiväkoti tai kerhotoiminta. Kehuminen auttaa lasta selviämään ti- lanteista, missä lapsi kokee olevansa huono. Lapset joutuvat aikuisia useammin yrittä- mään asioita, joissa he eivät koe olevansa erityisen hyviä. Jos lapsi kokee tilanteen ahdis- tavaksi, saattaa syntyä erilaisia kauhukuvia ja traumoja. Tällöin kehuminen auttaa tilantee- seen ja lapsi myös tulevaisuudessa uskaltaa yrittää uutta ja hänelle mahdollisesti vaikeaa asiaa. (Vehkalahti 2007, 116-117.)
Sosioemotionaalinen oppiminen eli tunne- ja vuorovaikutusoppiminen tarkoittaa prosessia, missä omaksutaan ja sovelletaan erilaisia tietoja, taitoja ja asenteita, joiden avulla voidaan tukea ihmisen sosiaalista ja myös psyykkistä hyvinvointia. Tunne- ja vuorovaikutustaitoja
voi opetella ja harjoitella läpi elämän ja hyödyntää monissa eteen tulevissa erilaisissa vuo- rovaikutustilanteissa. (Talvio & Klemola 2017, 18.)
Sosioemotionaalisen oppimisen malliin kuuluu viisi osa-aluetta: minätietoisuus, itsensä johtaminen, sosiaalinen tietoisuus, ihmissuhdetaidot ja vastuullinen päätöksenteko. Minä- tietoisuus ja itsensä johtaminen liittyvät oman toiminnan säätelyyn, kun taas sosiaalinen tietoisuus ja ihmissuhdetaidot liittyvät enemmän yhteiseen toimintaan ja sen kehittämi- seen. Vastuullinen päätöksenteko sisältää oman toiminnan sekä yhteisen toiminnan sää- telyyn liittyviä asioita. (Talvio & Klemola 2017, 18-19.)
Koko malli lähtee ajatuksesta, että ihmisen on ensin opittava tunnistamaan oma sisäinen maailmansa ja vasta sen jälkeen on mahdollista säädellä toimintaa omien tavoitteiden ja pyrkimysten saavuttamiseksi. Vuorovaikutustilanteissa tietous siitä, miten oma panos toi- seen vaikuttaa, säätelee omaa toimintaa ja samalla lisää positiivisia suhteita ja helpottaa vuorovaikutusta erilaisissa tilanteissa toisen ihmisen kanssa. (Talvio & Klemola 2017, 19- 20.)
Sosioemotionaalinen oppiminen ja kehittyminen on kiinni jokaisesta itsestään ja kehittymi- nen tapahtuu yhdessä toisen kanssa. On tärkeä oppia taitoja ja keinoja, jotka auttavat meitä oppimaan itsestämme lisää ja taidot myös auttavat yhteiselontaitoja toisten kanssa.
Ihmisen tunne- ja vuorovaikutustaidoilla voidaan rakentaa ihmissuhteen luottamusta kuten aikuinen- lapsi suhteessa. Taitojen avulla voidaan ehkäistä ongelmien syntymistä ja esi- merkiksi kotona voidaan oppia ratkaisemaan ristiriitoja niin että molemminpuolinen arvos- tus ja kunnioitus säilyvät. Sosioemotionaaliset taidot ovat tärkeitä työkaluja, millä toimivaa vuorovaikutusta rakennetaan. (Talvio & Klemola 2017, 95-96.)
Hyvän vuorovaikutuksen tueksi aikuisen tulisi olla kannustava kasvattaja. Kannustava kasvattaja antaa tilan lapselle ja sen toiminnalle eikä ole liian tungetteleva, kykenee tuke- maan lapsen hyvää sosiaalista kehittymistä ja kokee lapsen kanssa jaettuja ilon hetkiä.
Kannustava vuorovaikutus rakentuu ICDP- ajattelun (International Child Development Program) mukaisesti kolmeen aikuisen ja lapsen väliseen vuoropuheluun: tunnepohjai- seen, merkityksiä luovaan ja säätelevään dialogiin. Tunnepohjainen dialogi keskittyy enemmän lapsen tunne-elämän kehitykseen ja se antaa perustan lapsen luottamukselle ja inhimillisyydelle elämässä. Merkityksiä luova dialogi kehittää lapsen ajattelua ja oppimista.
Säätelevän dialogin avulla lapsi saa tukea ja ohjausta sosiaalisten taitojen ja moraalin ke- hittymiseen. Säätelevä dialogi antaa pohjaa itsesäätelylle ja kontrollille. (Ensi- ja turvako- tienliitto 2016.)
Vuorovaikutustaitoja voi siis oppia harjoittelemalla. Myönteinen ja rakentava vuorovaikutus varsinkin aikuisen ja lapsen välisen suhteen kannalta on tärkeä elementti. Myönteistä ja rakentavaa vuorovaikutusta voi olla: tarkkaavainen läsnäolo, myönteinen, mutta samalla realistinen palaute, tuki ja kuunteleminen, myötätunto ja huomioiminen ja ilahduttaminen.
Läsnä oleva kohtaaminen on arvokasta molemmille osapuolille ja lämmin sekä arvostava vuorovaikutus kohottaa molempien osapuolien mielialaa ja lisää toiveikkuutta. (Suomen Mielenterveys Ry 2019.)
3.2 Lapsen hyvinvoinnin sekä itsetunnon tukeminen
Itsetunnolla yleensä tarkoitetaan itsensä tuntemista ja itsensä hyväksymistä. Itsetunnon kehittäminen saattaa olla koko elämän mittainen prosessi ja elämässä itsetunto saattaa vaihdella eri elämäntilanteissa. Lapsella tärkeitä kehitysvaiheita ovat 2-3- vuoden ikään ajoittuva tahtomisen harjoitteluvaihe ja nuoruuden vaihe. (Mannerheimin Lastensuojelu- liitto 2017 b.)
Hyvän itsetunnon omaava lapsi tuntee itsensä pidetyksi ja hyväksytyksi. Lapsi ajattelee positiivisia asioita itsestään, hän uskoo itseensä ja omiin kykyihinsä. Huonon itsetunnon omaava lapsi taas on todella itsekriittinen ja hän ajattelee olevansa huonompi kuin muut lapset. Hän myös epäilee omia taitojaan ja ajattelee heti automaattisesti alisuoriutuvansa tehtävistä. (KidsHealth 2018.)
Vanhemman hoiva edesauttaa pienen lapsen myönteisen itsetunnon kehittymistä. Van- hempi voi viestittää katsekontaktilla, ilmeillään, kosketuksella ja äänenpainolla lapselle, että lapsi on arvokas ja vanhemmille mielihyvää tuottava. Tämä auttaa lapsen luottamuk- sen syntyä ja lapselle syntyy turvallinen olo, että häntä ei jätetä yksin. (Mannerheimin Las- tensuojeluliitto 2017 b.)
Luottamus lapseen on todella tärkeää itsetunnon vahvistamisen kannalta. Luottamus ra- kentuu myös toisinpäin, lapsi tarvitsee aikuisia joihin voi luottaa. Lapsi tarvitsee turvaa ja yhdenkään lapsen ei tulisi olla yksin. Lapsen itsetuntoa voi tukea kasvattamalla pienen lapsen luottamusta itseensä. Jos lapselle tulee tunne, että häneen ei luoteta, hänen on myös vaikea luottaa itseensä ja omiin valintoihinsa. Silloin kun aikuinen asennoituu lapsiin uskoen heidän olevan luottamuksen arvoisia, he useimmiten ovat. (Vehkalahti 2007, 56- 57.)
Luottamuksen osoittamisen voi tehdä monella erilaisella tavalla. Tilannetta voi tarkastella lasten näkökulmasta ja tarkkailla sitä, minkälaisten periaatteiden mukaisesti he toimivat.
Lapsella saattaa olla muodostunut mielikuva siitä, että aikuinen on vihollinen, joten opetta- minen esimerkillä on tärkeää ja osoitus luottamuksesta puolin toisin tulisi huomioida. Myös vastuuta jakamalla ja luottamustehtäviä antamalla aikuinen osoittaa luottavansa lapseen.
Välillä on myös tärkeää ottaa riskejä ja antaa isojakin luottamustehtäviä lapsille. Se raken- taa lapsen itseluottamusta omiin taitoihinsa. Kun muutkin ihmiset luottavat, on helpompi myös luottaa itseensä. Todellinen luottamus tarkoittaa luottamusta lapsen arvosteluky- kyyn, älyyn ja taitoihin. (Vehkalahti 2007, 57-58.)
Lapsen näkeminen ja huomioiminen ovat tärkeitä osa-alueita itsetunnon kehittämisessä.
Huomioiminen voi tarkoittaa ihan konkreettista katsomista ja muutenkin lapsen kokonais- valtaista huomioimista. (Vehkalahti 2007, 12.)
Erilaisissa tutkimuksissa on kuitenkin tuotu esille seikkoja, jotka tukevat lapsen itsetunnon kehitystä perheen ilmapiiriin liittyen. Tällaisia ovat esimerkiksi perheen kiinteät siteet lap- sen ja vanhemman välillä, vanhempien sallivuus on rajallista, vanhemmat eivät käytä ran- kaisemista kasvatusmenetelmänä, vaan kasvatuksen painopiste on suorituksen kiittämi- sessä, perhe-elämä on tasa-arvoista ja vanhemmat antavat enemmän arvoa yksilöllisyy- delle kuin mukautumiselle. (Keltikangas-Järvinen 2017, 202-205.)
Kasvattajan tulisi olla aidosti kiinnostunut lapsensa asioista. Silloin kun aikuinen ja lapsi kykenevät juttelemaan tasavertaisesti mielipiteitä vaihtaen, aikuinen ei ole vain haastatteli- jan roolissa. Yhdessäolo lapsen kanssa ei ole vain toimintaa ja yhdessä harrastamista, se on myös asioiden pohtimista ja niistä keskustelemista. Lapsen itsetunnon kehittämisessä vanhempien sallivuuden rajallisuus on myös tärkeä seikka. Vanhempien kuuluukin asettaa rajoja lapsille ja ottaa perheessä aikuisen vastuu. Aikuisen täytyy uskaltaa sanoa lapselle myös ”ei”. (Keltikangas-Järvinen 2017, 202-205.)
Lapsen on tärkeä saada sisäinen malli ajatuksesta, että vanhemmat uskovat siihen, että lapsi voi totella myös ilman rangaistuksia. Lapselle tulee turvallinen olo, kun häntä kiite- tään suorituksesta, mutta ei hylätä mahdollisen epäonnistumisen takia. Lapsella on myös sananvaltaa ja häntä kohdellaan yksilönä eikä yritetä mukauttaa tiettyyn muottiin. Silloin kun perheessä toteutuu myös tasa-arvo, kaikkien kodissa eläjien toiveet otetaan huomi- oon mahdollisimman tasapuolisesti. Perheen välistä demokratiaa voi myös tulkita virheelli- sesti. Demokratiassa kaikista asioista ei tarvitse neuvotella ja yhteiskeskustella. Asioista keskustellaan yhdessä, mutta se joka kantaa vastuun myös tekee lopullisen päätöksen.
Tämä henkilö on yleensä aikuinen. Aikuisen ei kuitenkaan tule siirtää päätösvaltaa lapsen harteille. (Keltikangas-Järvinen 2017, 202-205.)
3.3 Esimerkkinä toimimisen tärkeys
Innostaminen onnistuu parhaiten, jos itse on innostunut. Lapsi huomaa helposti, kun aikui- nen on vilpittömästi innostunut jostakin asiasta ja lasten innostus voi vuorostaan tarttua myös aikuiseen. Näin syntyy helposti energinen ilmapiiri, missä uudet kokemukset ovat jännittäviä ja odotettuja. Aikuinen on yleensä avainasemassa virikkeiden annossa, innos- tamisessa ja innostumisessa. (Vehkalahti 2007, 104-105.)
Isän ja äidin liikuntatottumuksilla on merkitystä lapsen liikunnallisen elämäntavan kehitty- misessä. LIKES- tutkimuskeskuksen ja Helsingin Yliopiston pitkittäistutkimuksessa todet- tiin, että vanhempien liikuntatottumukset näkyvät heidän lastensa liikuntatottumuksissa jopa 46- vuotiaaksi saakka. Yhteys näkyy erityisen vahvana 24- vuotiaaksi saakka, mutta säilyy ainakin keski-ikään asti. (Olympiakomitea 2017.) ”Tutkimuksen tulokset kannustavat vanhempia liikunnan pariin. Vanhempien vapaa-ajan liikunta luo perustaa lasten ja nuor- ten liikuntatottumusten muotoutumiselle sen lisäksi, että se edistää vanhempien omaa hy- vinvointia” (Kaseva 2017).
Varhaiskasvatuksen liikunnan asiantuntija Elina Savilahti kertoo Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu Ry:n artikkelissa, että lapsien on tärkeä oppia jo varhain liikkumisen olevan luonnollinen osa arjen rutiineja ja päivittäistä elämää. Juurikin arjen tavallinen puuhastelu kuten aktiiviset leikit ja pihan haravoiminen ovat sitä tärkeää fyysistä aktiivisuutta. Lasten kannustaminen omatoimisuuteen ja rohkaiseminen tukee pienen lapsen motoriikan kehit- tymistä. (Liiku Ry 2019.)
Jos aikuiselta ei tule kannustusta liikunnallisen elämäntavan omaksumiseen ja fyysisen aktiivisuuden hyödyntämiseen, pienen lapsen on vaikea saada liikuntaa omaan arkeensa.
Tällä tavoin on myös isompi riski suosia myöhemmin inaktiivista elämäntyyliä. Lapselle muodostuu helpommin käsitys liikkumattomasta elämäntyylistä ja sen normaaliudesta.
(Liiku Ry 2019.)
4 Perheliikunta
Perheliikunta käsitteenä tarkoittaa perheen aktiivista yhdessäoloa. Tekeminen voi olla mo- nipuolista kotona tai muualla esimerkiksi pihatöitä, retkeilyä, ulkoilua tai osallistumista eri- laisiin liikuntaryhmiin. Perheliikunnalla tarkoitetaan henkilön koettua perhettä ja perhelii- kuntaa voi myös kutsua pienyhteisöliikunnaksi. Ydinperheen lisäksi perheliikunta- käsit- teeseen voi kuulua lasten ja aikuisten ystävät, työyhteisö tai muut perhekokoonpanot. Per- heliikunnan määritelmässä korostuu vuorovaikutus ja sosiaalisuus perheen välillä ja per- heliikunta on terveyttä edistävää liikuntaa, jota koko perhe ja lähipiiri voivat harrastaa yh- dessä. (Arvonen 2004, 28-29.)
Perheiden arjessa kiire on arkipäivää ja varsinkin yhteinen ajankäyttö tiukalla. Ajankäyttö helposti jakautuu työn, perheen ja omien henkilökohtaisten tarpeiden välille. Lapset ja nuoret viettävät suurimman osan vapaa-ajastaan keskenään. Se aika mikä omistetaan perheelle, on täynnä odotuksia ja erilaisia virikkeitä. Välillä on tärkeä nauttia yhdessä olosta ilman erillisiä suunnitelmia ja ohjelmaa. Ammattitaitoisesti ohjattu perheliikunta voi tukea perheen kasvatustyötä ja perheliikunnalla voidaan auttaa esimerkiksi yksinhuoltaja- perheiden tai syrjäytymisvaarassa olevien perheiden tilannetta ja sitä voidaan tietoisesti käyttää perheiden yhteistoimintamuotona. (Arvonen 2004, 11.)
Perheen kanssa liikkuminen on valinta, minkä kautta lapset helpommin oppivat liikkumi- sen kuuluvan päivittäiseen elämään. Perheliikunta opettaa lapselle vuorovaikutustaitoja, toisen kuuntelemista ja kunnioittamista sekä suvaitsevaisuutta kaikkia kohtaan. Jokaisen perheenjäsenen huomioiminen on tärkeää muutenkin arjessa, varsinkin erilaisissa yhteis- toimissa. (Liiku Ry 2019.)
Toiminnallisuutta voi järjestää helposti arjen aktiviteetteihin. Perheen sisällä voi jakaa esi- merkiksi toiminnallisia kotitehtäviä, yhteisiä liikuntatuokioita ja yhteisiä pihatalkoita, mitkä lopulta muotoutuvat arkeen säännöllisiksi tekemisiksi. Yhteiset kokemukset lisäävät lähei- syyttä perheenjäsenten välille. (Liiku Ry 2019.)
4.1 Perheliikunnan ohjaaminen
Perheliikunnan ohjaaja vaikuttaa lasten, perheiden ja aikuisten hyvinvointiin liikunnan ja toiminnan kautta. Ohjaajina voivat olla aloittelijat tai jo monta vuotta työskennelleet ohjaa- jakonkarit. Aluksi työskentely kokeneen ohjaajan apuohjaajana auttaa nopeasti oppimaan erilaisia käytäntöjä. Jokaisen ohjaajan on tärkeä hyödyntää omaa persoonallisuuttaan ja omia vahvuuksiaan heti alussa. Ohjaajien moniammatillinen koulutus antaa myös hyvän
pohjan erilaisten perheiden liikuttamiseen. Lisäkoulutuksilla voi helposti hankkia uutta tie- toa sekä uusia virikkeitä perheliikunnan ohjaamiseen. (Arvonen 2004, 71-72.)
Perheliikunnan ohjaajan on tärkeä kehittää jatkuvasti omia tietoja aikuisten ja lasten ter- veysliikunnasta, fysiologiasta ja biomekaniikasta. Ohjaajan on tärkeä tiedostaa lasten ke- hityksen vaiheet, hänellä on oltava käsitys ympäristön tarpeista ja myös perheiden elä- mäntilanteesta sekä toimintaa järjestävän paikan tavoista ja tavoitteista. Ohjaajalla on tär- keä rooli luoda ilmapiiriä ja ylläpitää kerholaisten vuorovaikutusta toistensa kanssa. Per- heliikunnan ohjaaja tarvitsee sosiaalisia taitoja toiminnan suunnittelussa, käynnistämi- sessä, toteutuksessa ja itse ohjaamistilanteessa. (Arvonen 2004, 72-73.) Esimerkiksi lii- kunnanopettajien kuten kerhonohjaajienkin on tärkeä tuntea ohjattavansa. Ohjaus on su- juvaa silloin, kun ohjaaja tuntee oppilaiden persoonan ja kuinka he oppivat opetettavan asian. Jokainen osallistuja on yksilö ja jokaisella on erilaiset oppimistyylit. Myös erilaisten pedagogisten menetelmien käyttö on hyödyllistä opetuksessa ja ohjaajan asiantunteva ote ja opetettavan asian osaaminen ja sisäistäminen. (Ward & Lehwald 2018, 4.)
Kerho-ohjaajan on tärkeä kiinnittää huomio vuorovaikutukseen. Hyvä vuorovaikutus ker- hoissa koostuu pienistä asioista. Aina on tärkeä tervehtiä kerholaisia ja heidän saattaji- aan, puhutella jokaista nimellä ja osoittaa kiinnostusta katseella, silloin kun kerholainen tekee askareita. Jokaisen silmiin katsominen ja hymyily auttavat poistamaan jännitystä ja antavat uskallusta toimintaan. (Juntunen 2015, 28.)
Jokaisen lapsen on tunnettava itsensä tärkeäksi. Lapsille syntyy kokemus omasta erityi- syydestään ja arvostaan erilaisista vuorovaikutustilanteista. Nimien opettelu on ehdotto- man tärkeää sekä se, että ohjaaja on selvästi kiinnostunut lapsista ja heidän elämästään.
Jokaisen lapsen on tärkeä tiedostaa, että juuri hän on ryhmän tärkeä jäsen. Kaikkien ryh- mäläisten tasapuolinen huomioiminen rentouttaa ilmapiiriä. (Juntunen 2015, 28.)
Uuden opettamisessa kerholaisille on tärkeä muistaa, että näyttäminen ja mielikuvien luo- minen ovat ohjauksessa tärkeää. Sanallisten ohjeiden tulisi olla selkeitä ja lyhyitä. Myös tunteilla ja ilmapiirillä on suuri vaikutus oppimiseen liikunnan ohjaustilanteissa. Liikkeiden oppimisessa erotetaan kolme erillistä vaihetta: 1) Ymmärtämisvaihe: mitä tehdään? 2) Yh- distelyvaihe: miten tehdään? 3) Automaattinen vaihe: ei tarvitse enää ajatella! Onnistumi- sen elämykset ovat iso osa kerhotoimintaa ja sen tavoitteita. Opetustilanteessa hyvä oh- jaaja siis puhuu vähän, näyttää paljon ja harjoittaa eniten. (Arvonen 2004, 75-76.)
Perheliikunnassa sekä ohjaaja että aikuiset ja lapset oppivat koko ajan paljon uutta. Toi- minnassa koetaan ja kokeillaan erilaisia asioita ja uudet kokemukset nivotaan entisiin ko- kemuksiin. Toimintaa suunniteltaessa ohjaajan on tärkeä huomioida osallistujien valmiu- det. Ryhmään saattaa myös tulla uusia osallistujia, joten ohjaaja aina tarvitsee tuntosarvia arvioidessaan uusia tilanteita ja ilmiöitä. Ohjaaja luo oppimiselle positiivisen ympäristön ja on tärkeää huomioida myönteinen ilmapiiri, ympäristön olosuhteet, ohjaajan innostunut ote opetettavasta asiasta, opittavan asian selkeys, ryhmän hallinta, tilanteiden sujuvuus ja palautteen antaminen. Myönteisen ilmapiirin luominen luo suotuisan olosuhteen oppia, sil- loin kaikilla osallistujilla on turvallinen olo ja hyväksytyksi tulemisen tunne. (Arvonen 2004, 77-78.)
Juurikin tämä myönteinen ilmapiiri luo oppimiselle hyviä edellytyksiä. Ohjaustilanteessa rohkaisu ja kannustus innostavat aikuista sekä lasta uusiin yrityksiin sekä kokeiluihin.
Kannustus ohjaa molempia osapuolia kehittymään. Viestinnän toimiminen molempiin suuntiin auttaa ohjaajaa rekisteröimään palautetta. Palautetta nopeasti rekisteröivä oh- jaaja on valmis muuttamaan toimintaansa ja tällä tavoin toiminnan saa parhaiten sujuvaksi ja perheliikuntakerhot muodostuvat kaikille antoisiksi. (Arvonen 2004, 84-85.)
Niin sanottua hampurilaispalautetta voi hyödyntää ohjauksissa (Kuvio 3). Ohjaajan on tär- keä suunnata parantamisehdotukset suoraan itse liikesuoritukseen. Esimerkiksi ohje ”pidä jalka suorana” on ymmärrettävämpi ja se antaa heti halutun mielikuvan kuin ohje ”älä kou- kista jalkaa”. (Arvonen 2004, 85.)
Hampurilaispalautteessa ohjaaja ensiksi kehuu suoritusta ja tuo esille jonkin hyvän puolen kyseisestä suorituksesta. Väliin ohjaaja kertoo mitä voisi parantaa ja mitä hyötyä paran- nuksesta olisi. Sitten taas lopuksi ohjaaja kertoo jonkin rohkaisevan kommentin suorituk- sesta (Kuvio 3). (Arvonen 2004, 85.)
Kuvio 3. Hampurilaispalaute. (Arvonen 2004, 85.)
Hyvin menee..
Kehittämisehdotus
Hienosti menee!
Hampurilaispalautetta (Kuvio 3) on myös kritisoitu paljon. Lapsille hampurilaispalaute voi olla hyvinkin toimiva, mutta aikuisille hampurilaispalaute voi jättää paljon epäselvyyksiä ja palaute jää liian yleistäväksi palautteeksi. Johtamiskouluttaja Risto Ahonen (2012) kertoo, että varsinkin työelämässä ihmiset eivät halua vihjailuja, vaan suoraa, mutta asiallista pu- hetta. Kun kannustava ja korjaava palaute erotetaan kunnolla toisistaan, ihmiset ymmärtä- vät missä he ovat onnistuneet ja missä eivät. (Seies 2012, 46.)
4.2 Ohjattu perheliikunta ja sen tavoitteet
Perheliikuntakerhoissa aikuinen ja lapsi liikkuvat yhdessä ja tunnin suunnittelussa on tär- keä huomioida lapsen tarpeet ja tunnilla pääosin liikutaan lapsen ehdoilla. Varhaislapsuus on tärkeää aikaa oppimisen ja kehityksen kannalta. Lapsen oppiminen yleensä tapahtuu omissa kokeiluissa ja tutkivassa toiminnassa esimerkiksi erilaisissa leikeissä. Perheliikun- nan tärkeitä tavoitteita on mm. tukea lapsen motorista sekä sosiaalista kehitystä ja perhe- liikunnassa lapset oppivat mallin avulla parhaiten, joten esimerkin voima on suuressa roo- lissa. Ohjatussa perheliikunnassa monipuolisuus on tärkeässä roolissa ja liikuntatuoki- oissa on tärkeä käyttää monia ärsykkeitä, kuten musiikkia, loruja ja erilaisia liikuntaväli- neitä. (Suomen Voimisteluliitto 2016, 24.)
Kuten yllä todettiin, perheliikunnan yksi tavoitteista on tukea lapsen motorista sekä sosiaa- lista kehitystä. Yksi laajempi tavoite on myös yleisesti ottaen tukea aikuisten, lasten ja nuorten liikunta-aktiivisuuden- ja tietouden lisäämistä. Perheliikunta tukee lasten koko- naisvaltaista kehitystä, vanhemmuutta ja kasvatustyötä ja perheliikunta toiminnalla pyri- tään myös parantamaan perheen välistä sosiaalista vuorovaikutusta. (Arvonen 2004, 33.)
Varsinkin lapsille motoriset tavoitteet tarkoittavat kehon eri osien opittua käyttämistä, lapsi oppii perusliikkeitä monipuolisesti ja lopulta hän oppii yhdistelemään niitä. Lapsen kehitys- vaiheessa monipuolisten liikkeiden harjaannuttaminen on myös äärimmäisen tärkeää mo- torisen kehityksen kannalta. (Suomen Voimisteluliitto 2016, 25.)
Lapsille kognitiivisiin tavoitteisiin liittyy kehon osien opetteleminen ja nimeäminen, lapsi oppii hahmottamaan ja muistamaan liikkeitä ja lapsi harjoittelee ongelmanratkaisutilan- teissa toimimista. Sosio-emotionaalisiin tavoitteisiin taas kuuluu esimerkiksi oman kehon tuntemus ja sen hyväksi kokeminen, onnistumisen elämykset, muiden auttaminen, vas- tuun ottaminen ja toisten huomioiminen. (Suomen Voimisteluliitto 2016, 25.)
Lasten tavoitteiden lisäksi perheliikunnassa huomioidaan myös aikuiset. Jokaisella perhe- liikuntakerralla myös aikuinen saa omalle kuntotasolleen sopivaa liikuntaa ja isompien li- hasryhmien harjoittamista. Kerhoissa aikuinen liikkuu lapsen mukana ja aikuisille voidaan myös antaa haastavampia harjoitteita. Perheliikuntakerhoissa aikuinen saa myös tietoa terveysliikunnan monista ja tärkeistä terveyshyödyistä. (Arvonen 2004, 34-35.)
Varhaiskasvatuksen liikunnassa tärkeintä on juurikin motoristen perustaitojen harjaannut- taminen. Perustaitojen harjaannutus vaihtelee erilaisiksi sisällöiksi lapsen kasvaessa. Alle neljä- vuotiailla havaintomotoriset taidot sekä motoriset perustaidot ovat keskiössä. Kun lapsi opettelee konttaamaan ja siirtymään paikasta toiseen, hänen liikkumisympäristönsä laajenee. Aikuisen on tärkeä rakentaa lapsen ympäristöstä kehitystä vastaava, mikä sisäl- tää erilaisia alustoja ja telineitä. Alle neljä- vuotiaille motoristen perustaitojen harjoittami- nen voi tarkoittaa esimerkiksi kävelemistä monilla eri alustoilla, juoksua pallon perässä tai narusta vetäen, pieniä hyppyjä esteiden yli ja heittämistä pienellä pallolla tiettyyn kohtee- seen. Lasten liikunnan on tärkeä olla sisällöltään monipuolista, rikasta ja lajirajoja ylittävää liikkumista erilaisten välineiden kanssa. (Hujala & Turja 2011, 140-141.)
Yli neljä- vuotiaille monipuolista liikkumista on esimerkiksi voimistelu ja tanssi, pallonkäsit- tely- leikit ja- pelit, luontoliikunta, talviliikunta ja vesiliikunta. Voimistelussa käytetään hyö- dyksi luovaa liikkumista esimerkiksi musiikkiin yhdistettynä, pallonkäsittelyleikeissä lap- selle tarjotaan kokemuksia erilaisista palloista ja harjoitellaan vierittämistä, heittämistä, kiinniottamista ja kuljettamista. Sitten taas luontoliikunta monipuolisessa metsässä valmis- taa vaativimpiin suunnistusleikkeihin ja liikkuminen epätasaisessa maastossa kehittää ta- sapainoa ja kehonhallintaa. Talvi ja lumi tarjoavat myös mahdollisuuksia monenlaiseen liikkumiseen ja vesiliikunnassa lapsi oppii liikkumaan vedessä niin että, lapsi tuntee olonsa mukavaksi ja turvalliseksi. (Hujala & Turja 2011, 141-142.)
Ohjatulla perheliikunnalla voi hyödyntää erilaisia tavoitteita monipuolisesti. Ottaa yhtä lailla huomioon niin aikuisten kuin lasten tarpeet ja vastata niihin. Ohjatun perheliikunnan moni- puoliset tavoitteet ovat siis aikuisten ja lasten liikunta-aktiivisuuden ja- tietouden lisäämi- nen, terveysliikunnan tarjoaminen, kasvatusta liikuntaan ja liikunnan avulla elinikäiseen liikuntaharrastukseen ohjaaminen, lasten kokonaisvaltaisen kehityksen tukeminen, per- heen sisäisen sosiaalisen vuorovaikutuksen parantuminen ja perheen- sekä vanhemmuu- den kasvatustyön tukemista. (Arvonen 2004, 34.)
4.3 Perheliikunta vanhemmuuden tukena
Vanhemmuudessa kasvatusta on kaikki se toiminta, jolla vanhempi vaikuttaa lapseensa joko tietoisesti tai tiedostamatta. Kasvatuksen yhtenä isona tavoitteena tulevaisuutta aja- tellen on tukea lasta selviytymään itsenäisesti elämässään. Kasvatuksessa lapsi oppii mikä on oikein ja mikä väärin, arvokasta ja vältettävää ja myös sen, mitkä ovat hänen oi- keutensa ja velvollisuutensa yhteiskunnassa. Kasvatuksessa lapsi vaikuttaa myös van- hempaan ja vanhempi kasvaa kasvattajan tehtävässään. Kasvatus on aina vuorovaiku- tusta puolin toisin. (Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2019.)
Kasvatustietoisuuteen liittyy vanhemman käsitys hänen omista tavoista ja arvoista, vuoro- vaikutuksesta lapsen kanssa ja se, kuinka lapsi kasvaa ja kehittyy. Näihin kysymyksiin ke- hittyy vastaukset vähitellen ja vanhemmuuteen ja kasvattajaksi kasvetaan pikkuhiljaa, yh- dessä lasten kanssa. Joskus vanhempi haluaa siirtää kasvatusoppeja omasta lapsuuden- kodistaan ja joitakin hän haluaa välttää. Tällä tavoin saa luotua uusia ajanmukaisia kasva- tusideologioita ja karsia pois vanhoja ja kaavoihinsa juurtuneita kasvatusmenetelmiä.
(Mannerheimin Lastensuojeluliitto 2019.)
Perheliikunta kasvatuksen apuna voi olla monipuolista toimintaa. Se motivoi sekä lasta että aikuista ja se on positiivinen toimintamuoto, jonka avulla molemminpuolinen tutustu- minen tapahtuu luontevasti toiminnan kautta. Erilaiset perheliikuntakerhot voivat tarjota malleja vanhemmille yhdessäoloon lapsen kanssa. Terveellisen elämäntavan sekä lii- kunta-aktiivisuuden mallit muotoutuvat lapsuudessa ja vanhemmat voivat suurelta osin vaikuttaa siihen, miten lapsi kokee liikkumisen olevan osa arkielämää. (Arvonen 2004, 140.)
Ammattitaitoisesti ohjatut perheliikuntakerhot ja kerhoissa tapahtuvat harjoitteet voivat auttaa vanhempia löytämään sopivia ja toimivia vuorovaikutustapoja lapsen tai nuoren kanssa. Kerhotoiminta voi myös auttaa lisäämään toiminnallisia hetkiä ja yhteisiä onnistu- misen kokemuksia aikuisen ja lapsen välisessä suhteessa. Yhdessä tekemisestä syntyy luottamus toiseen ja aikuisen on luottamuksen synnyttyä helpompi pitää yhteyttä nuoreen murrosiän ajan. (Arvonen 2004, 37-38.)
Huolehtivaa ja luottamusta rakentavaa toimintaa erilaisissa perheliikuntakerhoissa on helppo toteuttaa. Perheliikunnassa suurin osa kommunikaatiosta on non-verbaalista vies- tintää kuten esimerkiksi ilmeitä ja eleitä. Aikuisen ja lapsen välinen luottamussuhde on tär- keä ja aikuisen ja lapsen välisissä jumppaleikeissä luottamusta kohentavia leikkejä harjoi-
tetaan esimerkiksi kierimällä yhdessä lattialla, ryömimällä toisen alta ja päältä ja tasapai- noilemalla toisen päällä. Luottamuksen lisääntyessä kyseisiä harjoituksia voi tehdä koko ryhmän kanssa. Tämä on hyvä keino rakentaa luottamuksen ilmapiiri koko ryhmään. Se helpottaa niin aikuisten kuin lastenkin vuorovaikutusta keskenään. (Arvonen 2004, 39.)
Vanhempien arjessa jaksamiseen liittyy yleensä monia tekijöitä ja varsinkin se, mitä per- heen joka päiväsessä arjessa tapahtuu. Vanhempien jaksamista auttavat mm. ystävät ym- pärillä, hyvä parisuhde, lastenhoitoapu, harrastukset, liikunta ja juurikin perheen yhteinen aika. Vanhemmuuden tukeminen on siis laaja kokonaisuus ja näitä tekijöitä tulisi hyödyn- tää monipuolisesti lapsiperheiden hyvinvointia edistävässä työssä. Lapsi- vanhempi- toi- minnassa voidaan siis tukea perheen yhteisen ajan viettoa ja myös vanhempien välisten kontaktien syntymistä. Yhteydet toisiin lapsiperheisiin ovat yleensä vanhemmille tärkeitä ja niiden luominen ei ole välttämättä helppoa. Kasvatusneuvoja voi jakaa muidenkin sa- massa tilanteessa olevien kanssa ja samalla parantaa suhdetta lapseen yhteisen toimin- nan avulla. (SOS- Lapsikylä 2019.)
5 Opinnäytetyön tavoite ja tarkoitus
Tämän opinnäytetyön tavoitteena oli tarkastella kahden perheliikuntakerhon, salibandy 3- 5- vuotiaat sekä salibandy 5-8- vuotiaat, koettuja hyötyjä sekä koettuja vaikutuksia aikui- sen ja lapsen välisen suhteen kannalta. Työn tarkoituksena oli tehdä kehittämissuunni- telma kerhotoimintaan, mikä ottaa huomioon osallistujien koetut hyödyt ja tavoitteet sekä aikuisen ja lapsen välisen suhteen. Tarkastelussa otettiin huomioon myös tekijät, jotka te- kivät kerhotoiminnasta sujuvaa ja mukavaa jokaiselle osallistujalle.
Suurimmat tutkimuskysymykset olivat: 1. Kuinka paljon perheet kokevat perheliikuntaker- hon vaikuttavan aikuisen ja lapsen väliseen suhteeseen? 2. Mitä koettuja hyötyjä perhelii- kuntakerhoilla on? Ja 3. Mitkä ovat perheliikunnan tärkeimmät tavoitteet osallistujien nä- kemyksestä? Näiden kysymysten avulla lähdettiin hakemaan pohjaa kehittämissuunnitel- malle hyödyntäen alku- sekä loppukyselylomakkeita (Liite 1& Liite 2). Tutkittiin myös ker- hotoiminnan sujuvuutta, ilmapiiriä ja kehittymistä omien havaintojeni perusteella sekä alku- ja loppukyselyjen vertailulla toisiinsa (Liite 1& Liite 2). Kerhotoiminnan sujuvuus, il- mapiiri ja kehittyminen ovat olennainen osa myös aikuisen ja lapsen välistä suhdetta ja sen huomioimista.
Kehittämissuunnitelman tarkoitus oli kehittää salibandy 3-5- vuotiaiden ja salibandy 5-8- vuotiaiden perhekerhojen toimivuutta ottaen huomioon perheliikunnan koetut vaikutukset aikuisen ja lapsen välisen suhteen kannalta. Kehittämissuunnitelma otti huomioon perhe- kerhotoiminnan sujuvuuden, ilmapiirin sekä aikuisen ja lapsen välisen suhteen. Kehittä- missuunnitelma auttaa perheliikuntakerhojen ohjaajia muokkaamaan toimintaa enemmän perhesuhteita huomioivaksi yhteistoiminnaksi ja perheen vuorovaikutussuhteita korosta- vammaksi tekemiseksi.
6 Opinnäytetyön vaiheet
Opinnäytetyöprosessi alkoi aiheeseen perehtymällä ja tutkimalla teoriatietoa perheliikun- nasta, aikuisen ja lapsen välisestä suhteesta ja perheliikunnan jo tutkituista vaikutuksista aikuisen ja lapsen väliseen suhteeseen. Teoriatietoa tutkiessa ja tutkimusongelman mää- rittämisessä myös kyselylomakkeiden haastattelukysymykset alkoivat hahmottua. Haas- tattelukysymykset muovaantuivat myös itse kerhoja tutkimalla ja niihin perehtymällä (Ku- vio 4).
Oli tärkeä miettiä, mihin kerhojen havainnoinnissa kiinnittää suurimman huomion. Perhelii- kuntakerhojen kehityssuunnitelman suunnittelu ja punainen lanka perustuivat asiakkaiden näkemyksiin toiminnan tärkeydestä aikuisen ja lapsen välisen suhteen kannalta sekä toi- veisiin liittyen kerhotoiminnan sisältöön.
Perheliikuntakerhojen kyselylomakkeet toimivat tärkeimpänä tietolähteenä kehityssuunni- telmaa hahmoteltaessa. Kyselylomakkeiden avoimista kysymyksistä etsi samankaltaisia vastauksia ja monivalintakysymyksistä samoja valintoja. Yhtäläisyyksiä oli mielenkiintoista lähteä erittelemään muista vastauksista.
Kuvio 4. Työvaiheet 1. Teoriatietoon tutustuminen
1. Aiheen teoriatie- toon sekä liikuntaker- hoihin perehtyminen.
Tutkimusongelman määrittäminen.
2. Tutkimusongel- man, teoriatiedon sekä kerhojen poh- jalta kyselylomakkei- den suunnittelu.
3. Tutkimusongelman sekä kyselylomakkei- den pohjalta havain- noinnin keskittäminen.
4. Alkukyselyn teettä- minen ryhmälle ja alku- havaintojen kirjaami- nen.
5. Loppukyselyn teet- täminen ryhmälle ja loppuhavaintojen kir- jaaminen.
6. Tuloksien ja havain- tojen läpikäyminen ja erittely + kehityssuun- nitelman tekeminen.
Kerhotoiminnan kehittämisessä on tärkeä jatkuvasti kokeilla uusia toimintatapoja ja har- joitteita, jotta kerhon toiminta olisi mahdollisimman tavoitteita palvelevaa. Jos tavoite on huomioida mahdollisimman paljon aikuisen ja lapsen välistä suhdetta, tunnin rakenteen on tärkeä keskittyä esimerkiksi vuorovaikutusta parantaviin harjoitteisiin ja yhteishenkeä ko- rottaviin leikkeihin.
Kokeilevassa kehittämisessä palvelu koko prosessin aikana muokkautuu kohti tavoitelta- vaa muotoa. Kokeilevassa kehittämisessä uusien toimintatapojen kokeilu on ennen kaik- kea kehittämisprosessi. Tuotetta tai palvelua kehitetään jatkuvasti, eikä palvelulle tai tuot- teelle ole lopullista toimivuuden testaamista (pilotointia). Asiakkaat ovat vahvasti mukana koko kehittämisprosessin aikana. Tällöin saadaan parhaiten tietoa palvelun toimivuudesta sekä asiakkaiden toiveista. Kehittäminen on enemmän käyttäjälähtöistä. (Poskela, Kutin- lahti, Hanhike, Martikainen & Urjankangas 2015, 12.)
Opinnäytetyössäni kerhotoiminnan kehittäminen oli mahdollisimman käyttäjälähtöistä. Ke- hityssuunnitelman teko pohjautui asiakkaiden näkemyksiin, kokemuksiin sekä toiveisiin tuntien sisällöstä. Tätä kautta oli helppo lähteä etenemään kehityssuunnitelman kanssa huomioiden aikuisen ja lapsen välistä suhdetta.
6.1 Toimeksiantaja ja kohderyhmä
Opinnäytetyön toimeksiantajani oli Ahjolan Setlementti Ry. Ahjolan Setlementti Ry tarjoaa ohjattua toimintaa sekä opinto- ja harrastusmahdollisuuksia kaikenikäisille ihmisille Tam- pereen alueella. Ahjolassa on tarjolla niin opinto- ja kerhotoimintaa sekä lapsi- ja nuoriso- työtä. (Ahjola 2020.)
Ahjola järjestää syys- ja kevätkaudella toimivia lasten ja nuorten harrastuskerhoja, lyhyt- kursseja sekä päiväleirejä. Ahjolan kerhon arvoissa painotetaan yhdessä toimimista ja uu- sien oppimiskokemusten saamista rennossa ilmapiirissä. Toiminta kutsuu kaikki tervetul- leeksi taustaan tai sukupuoleen katsomatta. (Ahjola 2020.)
Ahjolan toiminnasta löytyy tanssi-, liikunta- ja musiikkikerhoja, mutta myös sirkus-, ilmaisu- taito ja kädentaitokerhoja. Aina kevätkauden päätteeksi Ahjola järjestää kevätjuhlan, missä esittävän taiteiden kerhot esiintyvät. Kerho-ohjaajina toimivat monien harrastusalo- jen ammattilaiset sekä nuoret apuohjaajat. (Ahjola 2020.)
Syksyllä 2018 Ahjola käynnisti Koko perhe harrastaa- hankkeen. Hankkeen tavoitteena on lisätä aikuisten ja lasten yhteisiä harrastuskerhoja ja järjestää erilaisia maksuttomia tapah- tumia perheille. (Ahjola 2020.)
Hankkeessa havaittiin, että tietyt lajit kannustivat isiä tai muita lapselle läheisiä miesaikui- sia osallistumaan kerhoihin yhdessä lapsen kanssa. Joukkuepelit, erityisesti salibandy, houkuttelivat enemmän miehiä osallistumaan perheliikuntakerhotoimintaan. Kiinnostuksen kohteet ja erilaiset lajit eivät kuitenkaan katso sukupuolta ja salibandyn ohella myös sir- kuskerhot kiinnostivat miehiä. (Isän näköinen 2019.)
Kohderyhmänä oli kaksi perheliikuntakerhoa, salibandykerho 3-5- vuotiaat sekä saliban- dykerho 5- 8- vuotiaat. Molemmissa perhekerhoissa aikuisista enemmistö oli miehiä, mutta lasten keskuudessa sukupuolijakauma oli tasainen. Miesten ikäjakauma jakaantui 30- 60- vuotiaisiin ja he olivat joko lasten vanhempia tai isovanhempia. Kerhojen maksimi- osallistujamäärä oli 12 osallistujaa. Ryhmistä löytyi lajin harrastajia, kuin myös juuri lajin pariin tulleita lapsia sekä aikuisia.
Kerhoissa oli uusia osallistujia sekä myös monta vuotta osallistuneita. Kerhot kokoontuivat joka lauantai aamupäivällä ja kesto oli 45 minuuttia. Osallistujia oli noin 10-12 henkilöä kummassakin kerhossa.
6.2 Aineistonkeruumenetelmät
Opinnäytetyössäni aineistonkeruumenetelminä käytettiin kahta eri kyselylomaketta, alku- sekä loppukyselyä ja havainnointia kyseisistä kerhoista. Alkukyselylomake kartoitti enem- män sitä, miksi perheet ovat osallistuneet kyseiseen toimintaan ja mitä hyötyjä he kokevat kerholla olevan aikuisen ja lapsen välisen suhteen kannalta (Liite 1). Loppukyselylomake kartoitti kerhon kehityskulkua, ilmapiiriä sekä sujuvuutta verraten kerhon alkukertoihin ja myös koettuja vaikutuksia aikuisen ja lapsen välisen suhteeseen (Liite 2). Alun havain- noinnissa keskityttiin tunnin harjoitteisiin ja harjoitteiden monipuolisuuteen sekä siihen tu- kevatko harjoitteet monipuolisesti vuorovaikutusta, motorisia taitoja ja hyvää yhteishen- keä. Sen lisäksi alun havainnoinnissa otettiin huomioon aikuisen osallistuminen tunnin harjoitteisiin. Loppukyselykerralla toteutetussa havainnoinnissa havainnoinnin kohteet oli- vat samat, mutta huomio kiinnittyi myös kerhotuntien sujuvuuteen verrattuna alkukertoihin.
Kyselylomake aineistonkeruuna on yksi perinteisimmistä tavoista kerätä aineistoa. Nyky- päivänä kyselylomakkeen ei tarvitse olla paperiversio, rinnalle on tullut myös paljon säh- köisiä kyselyitä. Kyselyt voidaan toteuttaa esimerkiksi sähköpostin tai sosiaalisen median kautta. Kyselylomaketta on pidetty tärkeänä menetelmänä kerätä aineistoa tutkimuksiin jo 1930- luvulta alkaen. Aineistonkeruussa kyselylomakkeelle on oma paikkansa ja käyttötar- koituksensa. (Valli 2018, 92.)
Kyselylomakkeen oikeaoppinen rakentaminen on myös ensiarvoisen tärkeää. Usein lo- makkeen alku sisältää taustakysymykset, joilla tiedustellaan esimerkiksi vastaajan ikä ja sukupuoli. Nämä alun kysymykset virittävät vastaajan varsinaiseen aiheeseen, jolloin vas- taajan on tärkeä lukea kysymykset keskittyneesti. (Valli 2018, 94.)
Taustakysymyksien jälkeen tulevat helpot kysymykset. Vastaajan on helpompi aluksi käydä läpi lyhyemmät ja esimerkiksi monivalintavaihtoehtoja sisältävät kysymykset. Kyse- lyn loppuun on järkevä sijoittaa henkilökohtaisimmat ja jopa pidempää pohdintaa vaativat kysymykset. Lopuksi kyselylomakkeeseen voi vielä sijoittaa jäähdyttelyvaiheen kysymyk- siä, jotka sisältävät vain muutaman helpon ja lyhyen kysymyksen. (Valli 2018, 94.)
Kyselylomakkeen kysymysten muotoilu sekä käytetty kieli auttavat luomaan luottamus- suhdetta tutkijan ja tutkittavan välille. Lomakkeessa on tärkeä heti ensisilmäyksellä osoit- taa kyselyn tärkeys ja mielekkyys, jotta tutkittava vastaa ajatuksella tutkimuksen kannalta tärkeimpiin ja oleellisempiin kysymyksiin. Kielellisesti lomakkeessa on tärkeä käyttää yh- teistä kieltä. Monimutkaisten ja vierasperäisten sanojen käyttöä kannattaa välttää, jotta tutkittavalle ei tule etäinen olo ja silloin tutkittava saattaa jättää vastaamatta arkaluontoisiin kysymyksiin. Silloin tutkimuksen kannalta tärkein tieto voi jäädä uupumaan. (Valli 2018, 94-95.)
Havaintojen tekeminen tieteellisessä tutkimuksessa vaatii suunnitelmallisuutta, johdonmu- kaisuutta, ennakolta rajattua ja tietoisesti valikoitunutta otetta. Tieteellisessä merkityk- sessä havainnoinnissa täytyy noudattaa kriittistä otetta ja tieteellisiä periaatteita. Yleensä havainnot ilmenevät tutkimuksessa johtolankoina, joiden avulla tuodaan ilmiön tai asian merkitykset esiin uuden tiedon löytämisen avuksi. (Valli 2018, 156-157.)
Tutkijalla oleva esitieto ja esiymmärrys tutkittavasta asiasta ohjailevat tutkijan kykyä toimia havaitsijana. Esiymmärryksen pohjalta tutkija näkee havainnon aina jonain. Havainnot myös riippuvat siitä, miten tutkija ymmärtää tilanteen, missä havainnot tehdään ja mikä on hänen käsityksensä tutkimuskohteesta. (Valli 2018, 159.)
