Verkkopedagogiikan osaamisalueista näkymä

254

ja tietoverkkoja hyväkseen käyttävä koulutus on nykyään kiinnostuksen kohteena mo- nissa oppilaitoksissa ja organi- saatioissa ja niiden yhteistyö- verkostoissa. Chydenius-Insti- tuutin erikoistutkija Kari Ki- viniemi on kirjoittanut ai- heesta käyttökelpoisen, selke- än ja ajattelemaan laittavan raportin, jonka sivujen voi kuvitella kiertyvän hiirenkor- ville vuorovaikutuksellisista verkko-opinnoista kiinnostu- neiden suunnittelijoiden ja toteuttajien käsissä. Raportti on tehty tilaustyönä

AVERKO:lle (Avoin verkosto- ammattikorkeakoulu) ja mo- nia sen verkko-opintoja ja ratkaisuja on käytetty esi- merkkeinä ja caseina, mutta varsinainen tarkastelu on kui- tenkin yleistä.

Raportin keskeisenä punaisena lankana ja pedago- gisena ytimenä korostuu verkko-opintojen(kin) takaa löytyvän koulutuksellinen ko- konaisnäkemys. Minkälainen pedagoginen lisäarvo tieto- verkon oppimiskäytöllä on erilaisissa tilanteissa - vai onko sitä ollenkaan? Kuinka usein kuuleekaan puhuttavan, että “siirretään” tämä ja tuo Kiviniemi, Kari (2000) Johdatus verkko- pedagogiikkaan. 162 s.

K e s k i p o h j a n m a a n a m m a t t i k o r k e a k o u l u n julkaisusarja A: Tutki- muksia - Forskningar.

Kokkola: KP-paino.

opetus verkkoon! Verkko tuo toki joustavuutta ajallisessa ja paikallisessa riippumattomuu- dessa suhteessa opetusta jär- jestävään organisaatioon, mutta poikkeaa kuitenkin toimintakulttuuriltaan niin paljon lähiopetuksesta tai vaikkapa kahdenvälistä vuoro- vaikutusta suosivasta perintei- sestä etäopetuksesta, että se vaatii oman pedagogisen pa- nostuksensa ja resurssointinsa.

Tietoverkko itsessään ei saa aikaiseksi oppimista, eikä missään tapauksessa tee sen enempää oppimisesta kuin opettamisestakaan parempaa.

Kiviniemi painottaa, että opettaja (kuin tietysti myös muut verkkotoimijat) tuo verkkoon oman pedagogisen käyttöteoriansa - ei opettaja- keskeiseen opetukseen vieh- tynyt opettaja muuta opetus- tyyliään oppijakeskeiseksi

“hiiren napsautuksella”; eikä yksisuuntainen, monologinen vuorovaikutus muutu auto- maattisesti verkossa monen- keskiseksi dialogiksi. Ihmiset voivat toimia verkossakin sa- moja ajattelu- ja toimintamal- lejaan toteuttaen kuin kasvok- kaisissa opetus-oppimistilan- teissa. Kiviniemen asenne on rauhallisen toteava, eikä hän peräänkuuluta asenteiden ja käsitysten reflektointia. Itseä- ni painaa epäilys siitä, että verkkoon todellakin siirretään konventionaalinen koulutus- kulttuuri näennäisine muu- toksineen, jotka johtuvat enemmänkin välineen tekni- syydestä kuin verkkopedago- gisista syistä.

Kiviniemi tarkastelee tasaisen rauhalliseen tyyliinsä keskeisiä verkko-opintojen suunnitte- lussa ja toteutuksessa esille nousevia tai -nostettavia, käy- tännöllisiäkin kysymyksiä;

niin hyperrakennetta, materi- aaleja, verkkotyökaluja (lähin- nä ryhmätyöohjelmia), oppi- mistehtäviä, verkko-oppijaa yksilöllisesti ja yhteisön jäse- nenä kuin myös tutorointia, tukea, palautetta ja arviointia- kin. Ehkä Kiviniemen tietyllä tavalla kantaaottamaton tyyli on harkittu tehokeino saada lukijat itse asettamaan asioita kyseenalaiseksi ja pohdinnan alle?

Kiviniemen raportista käy hyvin ilmi se moninainen osaamisalueiden kirjo, johon verkko-opintojen suunnitte- lussa ja toteutuksessa törmää.

Siinä pedagoginen ja tekni- nen osaaminen lyövät kättä päälle; molempia tarvitaan.

Lisäksi tarvitaan osaamista, joka “kääntää” sisällöllisen puolen tekniikan tai ehkä pa- remminkin verkon rakenteel- listen, viestinnällisten ja toi- minnollisten ominaispiirtei- den “kielelle” - eli ottaa huo- mioon verkkodidaktiikan ja vuorovaikutuksellisen oppi- misprosessin. Käytännössä se tarkoittaa mm. sitä, miten ih- miset toimivat ja miten he kokevat toimintansa erilaisissa (oppimis)tilanteissa kommu- nikatiivisessa verkossa. Tähän problematiikkaan Kiviniemi ei tarkastelussaan syvemmin tartu, vaikka verkon ominais- piirteiden tuntemus on pe- rusasia myös verkkopedagogi- sessa mielessä.

K I R J A - A R V I O I T A

Verkkopedagogiikan osaamisalueista

AIKUISKASVATUS 3/2000

255

Raportissa pohditaan myös verkko-oppijan ominai- suuksia ja häneltä edellytettä- viä itseohjautuvaisuuden vaa- timuksia. Vallan ja vastuun kysymykset ovat mielenkiin- toisia pohdittavia; itse käytän keskustelujen ulkopuolelle jää- vistä opiskelijoista nimitystä

“tarkkailijat”, Kiviniemi kuvaa heitä (Hilzin termillä?) “pas- siivisina lymyilijöinä”. Kum- mallakin näkökulmalla on puolensa: keskusteluun osallis- tumaton ei tuo omaa panos- taan yhteiseen prosessointiin (passiivista lymyilyä yhteisölli- syyden näkökulmasta), mutta toisaalta saattaa yksilöllisesti olla hyvinkin saamapuolella ja seurata (tarkkailla) todella ak- tiivisesti kaikkea mitä verkossa tapahtuu. Jos opinnot on suunniteltu vuorovaikuttei- seksi ja tavoitteena on yhtei- sen dialogin kautta oppimi- nen, ei lymyilijöitä/tarkkaili- joita voi kuitenkaan ohittaa olankohautuksella, koska mi- tään prosessia ei kehity ilman aktiivisia toimijoita.

Interaktiivisen teknolo- gian käyttö ei sinällään johda verkkovuorovaikutuksen syn-

tymiseen. Jos vuorovaikutus nähdään pedagogisesti tärkeä- nä ja merkityksellisenä, se täy- tyy “luoda”, sitä täytyy ruok- kia ja sille täytyy antaa mah- dollisuus kukoistaa. Kaikessa raadollisuudessaan se siis edellyttää suunnitelmallisuut- ta. Täytyy pohtia, mikä saa ihmiset sitoutumaan, jotta he ottaisivat verkon “omakseen”

- osallistuisivat aktiivisesti keskusteluihin ja oppisivat monenkeskistä, prosessuaalista verkkodialogia, joka sekään ei synny itsestään - eikä toki välttämättä edes silloin, vaikka se olisi suunniteltukin.

Raportin otsikossa luvataan “johdatusta” verkko- pedagogiikkaan ja tämän teh- tävän se mielestäni täyttää hy- vin. Verkko-opetusta mietti- ville, aloitteleville ja toteutta- ville oppilaitoksille ja opetta- jille raportti antaa hyvän ko- konaiskuvan niistä monista osatekijöistä, joita suunnitte- lussa ja toteutuksessa joutuu pohtimaan. Jos jotain olisi voinut olla toisin, niin olisin kaivannut enemmän pohdin- toja itse tietoverkon viestin- nällisistä erityispiirteistä ja

“luonteesta”, ja näiden peda- gogisista ja didaktisista merki- tyksistä verkko-oppimis- ja opetuskonteksteissa. Verkko- vuorovaikutuksessa on kysy- mys ihmisten kohtaamisesta ja virtuaalisen yhteisöllisyyden kokemuksen syntymisestä ajan virrassa. Itse näen ja koen sen siis vahvasti luonteeltaan pro- sessuaalisena - prosessi etenee polveillen ja eri tahtiin eri yksilöillä, vaihdellen myös sa- man yksilön kohdalla tilan- teesta riippuen. Uskon, että suurin haaste verkko-oppimi- sen ja -opetuksen suhteen onkin luoda mahdollisuuksia prosesseille ja heittäytyä nii- hin mukaan kuin näiden pro- sessien taltuttamisessa “toivo- tunlaisiksi” tai ennalta määri- tellyiksi. Pidän kuitenkin Ki- viniemen raporttia tällaise- naankin ansiokkaana, koska se antaa selkeästi hahmottuvan kuvan verkko-opintojen suunnittelun ja toteuttamisen pedagogisesta haasteellisuu- desta ja laaja-alaisuudesta roh- kaisten samalla tarttumaan näihin haasteisiin.

Päivi Mäkinen