Kulttuuriympäristöstrategiaksi 2014–2020

Työryhmän esitys

Kulttuuriympäristöstrategiaksi

2014–2020

ESIPUHE

Esitys kulttuuriympäristöstrategiaksi 2014–2020 perustuu pääministeri Kataisen hal- litusohjelmaan, jonka mukaan hallitus laatii kulttuuriympäristöstrategian. Esitys kulttuuriympäristöstrategian laatimisesta sisältyi myös valtioneuvoston selontekoon 2010 kulttuurin tulevaisuudesta.

Strategiaa on valmistellut opetus- ja kulttuuriministeriön sekä ympäristöminis- teriön 17.2.2012 asettama työryhmä. Asettamispäätöksen mukaan tavoitteena on, että strategia luo edellytykset kokonaisvaltaiselle kulttuuriympäristöpolitiikalle, jolla vahvistetaan kulttuuriympäristön arvoa ja suojelua sekä muutosten ja riskien hallintaa.

Työryhmä on kokoontunut yhteensä 14 kertaa, joiden yhteydessä on järjestetty myös asiantuntijakuulemisia. Sidosryhmäyhteistyö on toteutettu yliopistotutkijoille ja viranomaistahoille kohdistetulla webropol-kyselyllä sekä kahdella Tulevaisuu- den tutkimuskeskuksen fasilitoimalla työpajalla. Niistä ensimmäinen ”Kulttuu- riympäristö – ihmisen ympäristö” kohdistui erityisesti kansalaisyhteiskuntaan ja jälkimmäinen ”Kulttuuriympäristö taloudellisena voimavarana” elinkeinoelämän toimijoihin. Kansalaisilla on ollut mahdollisuus osallistua strategiatyöhön otakantaa.

fi- verkkosivun kautta.

Kulttuuriympäristöstrategian tavoitteet on esityksessä kiteytetty kolmeen näkö- kulmaan: mahdollisuus, kestävä kehitys ja hyvä hallinto. Hyvin hoidettu ja elinvoi- mainen kulttuuriympäristö lisää ihmisten hyvinvointia ja sillä on tärkeä merkitys elinkeinotoimintojen kehittämisessä ja viihtyisän asuinympäristön luomisessa.

Esityksen valinnat muodostavat viisi strategian tavoitteisiin perustuvaa koko- naisuutta. Toimenpiteitä on yhteensä 30. Tarkoituksena on, että valtioneuvoston periaatepäätöksen jälkeen strategiatyötä jatketaan toimeenpanosuunnitelmalla, jossa yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa konkretisoidaan toimenpiteiden toteutustavat, vastuutahot, aikataulut ja niiden seuranta.

Helsingissä 19. päivänä kesäkuuta 2013

rakennusneuvos Matti Vatilo ympäristöneuvos Tapio Heikkilä

ympäristöministeriö ympäristöministeriö työryhmän puheenjohtaja

ympäristösuunnittelija Frank Hering johtava lakimies Ulla Hurmeranta

Kymenlaakson liitto Kuntaliitto

osastonjohtaja Mikko Härö johtaja Timo Jokelainen

Museovirasto Lapin ELY-keskus

yliarkkitehti Sirkkaliisa Jetsonen ylitarkastaja Petra Stenfors

Museovirasto työ- ja elinkeinoministeriö

kulttuuriasiainneuvos Leena Laaksonen erityisasiantuntija Tuija Mikkonen opetus- ja kulttuuriministeriö ympäristöministeriö

(1.6.2012 lähtien)

kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen yliarkkitehti Raija Seppänen opetus- ja kulttuuriministeriö maa- ja metsätalousministeriö museonjohtaja Heli-Maija Voutilainen Aura Kivilaakso

Keski-Suomen museo Suomen Kotiseutuliitto

työryhmän sihteeri (31.5.2013 saakka)

ylitarkastaja Merja Tapalinen hallitussihteeri Anna Simola ympäristöministeriö ympäristöministeriö

työryhmän sihteeri (31.8.2012 saakka) työryhmän sihteeri (1.9.2012 lähtien)

SISÄLLYS

Esipuhe ...3

1 Kulttuuriympäristöstrategian tavoitteet ...7

2 Kulttuuriympäristö nyt ...8

2.1 Kulttuuriympäristö – ihmisen ympäristö ...8

2.2 Muuttuva kulttuuriympäristö ...9

2.3 Kulttuuriympäristön säädösperusta... 11

3 Strategiset valinnat ...13

3.1 Kulttuuriympäristö on voimavara ...13

Kulttuuriympäristö tukee kestävää kehitystä ... 13

Taloudelliset resurssit ovat riittävät ja oikein suunnatut ... 15

3.2 Kulttuuriympäristölainsäädäntö ja sen soveltaminen on laadukasta ...16

3.3 Kulttuuriympäristön merkitys ja arvo tunnistetaan ...19

Kulttuuriympäristön merkitys vahvistuu ... 19

Kulttuuriympäristökasvatus lisää ymmärrystä ja arvostusta ... 21

Kulttuuriympäristöalan koulutus ja tutkimus on laadukasta ja riittävää ...22

3.4 Yhteistyöstä voimaa ...23

Hyvä hallinto, selkeä työnjako ...23

Kansalaisten ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö on tuloksellista .. 24

3.5 Kulttuuriympäristötieto on riittävää ja laadukasta ...26

4 Strategian toteuttaminen, seuranta ja vaikutusten arviointi ...29

4.1 Strategian toteutus ja seuranta ...29

4.2 Taloudelliset vaikutukset ...29

4.3 Vaikutukset ympäristöön ...30

Ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen kohdistuvat vaikutukset ...30

Yhdyskuntarakenteeseen, rakennuksiin, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön kohdistuvat vaikutukset ...30

Maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen sekä luonnonvarojen hyödyntämiseen kohdistuvat vaikutukset ...30

Liite 1: Kooste strategian toimenpide-ehdotuksista ...31

1 Kulttuuriympäristöstrategian tavoitteet

Kulttuuriympäristö on yhteiskunnan muistin ja identiteetin perusta. Hyvin säilynee- nä, alueellisesti omaleimaisena ja eri aikakausista rakentuvana se on mittava kansal- linen omaisuus, johon sisältyy merkittäviä arvoja. Kulttuuriympäristön suunnitel- mallinen ylläpito ja kehittäminen lisäävät alueiden viihtyisyyttä ja elinvoimaisuutta, tukevat kestävää kehitystä sekä ylläpitävät kansallisomaisuuden arvoa.

Kulttuuriympäristöstrategialla on kolme päätavoitetta. Tavoitteina on, että vuon- na 2020 kulttuuriympäristön vaaliminen ja kehittäminen nähdään voimavarana ja uusien mahdollisuuksien antajana yhteiskunnassa. Kulttuuriympäristön suunnitel- mallinen hoito edistää kestävää kehitystä ja kulttuuriympäristöhallinto toimii sekä valtakunnallisesti että alueellisesti hyvin tukien muita toimijoita.

Mahdollisuus. Kulttuuriympäristö on merkittävä kulttuurinen, taloudellinen, so- siaalinen ja ekologinen voimavara ja uuden toiminnan mahdollisuus. Strategian tavoitteena on lisätä ymmärrystä näitä mahdollisuuksia kohtaan sekä edistää kult- tuuriympäristön vaalimista ja kestävää hyödyntämistä. Vahvistamalla kulttuuriym- päristön asemaa ja merkitystä yksityisten ihmisten, yritysten, yhteisöjen ja hallinnon päätöksenteossa tuetaan kulttuuriarvojen lisäksi muun muassa taloutta, työllisyyttä, alueiden kilpailukykyä ja kansalaisyhteiskunnan toimintaa. Strategialla pyritään vah- vistamaan eri tahojen edellytyksiä toimia kulttuuriympäristön hyväksi ja korostetaan yhteistyön sekä omistajien ja kansalaisten toiminnan merkitystä.

Kestävä kehitys. Strategian tavoitteena on tukea kestävää kehitystä ja siihen si- sältyviä ekologisia, taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia arvoja edistämällä kult- tuuriympäristön hyvää hoitoa ja vastuullista kehittämistä. Varsinkin rakennettuun kulttuuriympäristöön on sitoutunut huomattava määrä materiaalia ja energiaa, ja siksi sen suunnitelmallinen ylläpito ja hoito ovat kestävän kehityksen kannalta vält- tämättömiä. Tavoitteena on sovittaa nämä näkökohdat yhteen kulttuuriympäristön vaalimis- ja suojelupyrkimysten kanssa. Strategian perusnäkemys on, että kulttuu- riympäristö voi uudistua ja sopeutua ajan tuomiin muutoksiin säilyttäen samalla keskeiset ja eri-ikäiset piirteensä.

Hyvä hallinto. Strategialla luodaan edellytykset kokonaisvaltaiselle kulttuuriym- päristöpolitiikalle. Tavoitteena on turvata kulttuuriympäristöhallinnon valtakun- nallinen, alueellinen ja paikallinen palvelu- ja toimintakyky sekä selkeyttää hallin- non vastuujakoa ja sektorivastuita. Tavoitteena on myös, että hallinto tarjoaa hyviä työkaluja ja selkeän lainsäädännön tukemaan kansalaisten osallistumista, toimintaa ja vaikuttavuutta kulttuuriympäristöasioissa. Strategiassa ehdotetut toimenpiteet edistävät Suomen allekirjoittamien kulttuuriympäristöön liittyvien kansainvälisten sopimusten toteutumista ja kulttuuriympäristön suojelua.

VISIO VUODELLE 2020:

Kulttuuriympäristö – hyvinvoinnin ja elinvoiman lähde

Suomalaiset arvostavat kulttuuriympäristöä. Hyvin hoidettu kulttuuriympäristö elää ajassa ominaispiirteensä säilyttäen.  Se lisää viihtyisyyttä ja tuo alueille elinvoimaa.

Ihmiset kokevat mielihyvää ja ylpeyttä historian jäljistä ympärillään. Elinkeinoelämälle kulttuuriympäristön monimuotoisuus avaa menestymisen mahdollisuuksia.

2 Kulttuuriympäristö nyt

2.1

Kulttuuriympäristö – ihmisen ympäristö

Tässä strategiassa kulttuuriympäristöllä tarkoitetaan ihmisen toiminnasta tai ihmisen ja luonnon vuorovaikutuksesta syntynyttä, erilaisia ja eri-ikäisiä elementtejä käsittä- vää kokonaisuutta – ihmisten päivittäistä ympäristöä. Osa siitä on suojeltu tai muuten määritelty erityisen arvokkaaksi.

Kulttuuriympäristöjä ovat esimerkiksi maanviljelysalueet, kaupunkien keskustat ja lähiöt, kartanomiljööt, teollisuusalueet, kylät sekä jäljet kauan sitten eläneiden ihmisten elämästä. Kulttuuriympäristö on täynnä merkkejä elinkeinoista, asumises- ta, ympäristön virkistyskäytöstä, liikkumisesta ja uskonnon harjoittamisesta ennen ja nyt. Se sisältää myös aineettomia merkityksiä – tarinoita, uskomuksia, tapoja ja arvostuksia kuten saamelaisilla.

Suomalaiselle rakennusperinnölle tyypillistä on sen nuori ikä: Suomessa on noin 3,4 miljoonaa rakennusta¹ ja niistä noin 80 prosenttia on rakennettu toisen maailman- sodan jälkeen. Uutta kulttuuriympäristöä syntyy jatkuvasti ja samalla olemassa oleva muuttuu. Tärkeää kulttuuriympäristön eri-ikäisten kerrostumien säilymiselle on sen hyvä hoito ja luonteva käyttö.

Käsitykset siitä, millainen ympäristö on arvokasta ja hyvää, muuttuvat ajan myötä.

Kulttuuriympäristö käsitteenä yhdistetään usein kauniisiin maisemiin, arvokkaisiin rakennuksiin ja historiallisiin kohteisiin, joihin liittyy positiivisia mielleyhtymiä.

Kulttuuriympäristö voi kuitenkin olla todiste myös asioista, joita ei haluttaisi muis- tella. Arvostukset muuttuvat, mutta hitaasti: tänä päivänä tavanomaisena pidetty paikka voi olla tulevaisuuden arvostettua ja omasta ajastaan havainnollisella tavalla kertovaa kulttuuriympäristöä.

Suomessa jokaisella – niin yksittäisellä ihmisellä, yhteisöllä, yrityksellä kuin julki- sella sektorilla – on vastuu kulttuuriympäristön arvojen vaalimisesta ja ympäristön hyvästä ylläpidosta omassa elinpiirissään. Jokaisella on myös oikeus hyvään kult- tuuriympäristöön ja sen antiin: sen sisältämään tietoon, viihtyisyyteen ja esteetti- syyteen. Hyvä kulttuuriympäristö merkitsee ihmisille eri asioita. Yhteistä hyväksi koetuille kulttuuriympäristöille kuitenkin on, että ne vahvistavat ihmisten suhdetta elinympäristöönsä sekä auttavat ymmärtämään menneen kautta myös nykyisyyttä ja rakentamaan tulevaisuutta.

1 Tilastokeskus ilmoittaa rakennusten määräksi noin 1,5 miljoonaa rakennusta. Tästä luvusta kuitenkin puuttuvat mm. kesäasunnot ja maatalousrakennukset. Tässä strategiassa käytetyssä luvussa, noin 3,4 miljoonaa rakennusta, on huomioitu kaikki rakennukset käyttötarkoitukseen katsomatta.

STRATEGIAN KESKEISIÄ KÄSITTEITÄ

Kulttuuriympäristö tarkoittaa ihmisen toiminnasta sekä ihmisen ja luonnon vuo- rovaikutuksesta syntynyttä ympäristöä. Siihen kuuluu kulttuurimaisema, rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaisjäännökset. Osa kulttuuriympäristöistä on määritelty erityisen arvokkaiksi ja osa on säilymisen turvaamiseksi suojeltu. Kulttuuriympäristö pitää sisällään sekä aluekokonaisuuksia että yksittäisiä kohteita.

Kulttuurimaisema muodostaa mittakaavaltaan laajimman kulttuuriympäristön elementin. Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen (SopS 14/2006) mukaan ”mai- sema tarkoittaa aluetta sellaisena kuin ihmiset sen mieltävät ja jonka ominaisuudet johtuvat luonnon ja/tai ihmisen toiminnasta ja vuorovaikutuksesta”. Maisemat ovat myös ympäristön visuaalisen hahmottumisen lähtökohta. Alueen maisema voi olla yhtä lailla tunnettu ja arvostettu miljöö kuin jokapäiväinen arjen näkymä.

Rakennettu kulttuuriympäristö eli rakennusperintö tarkoittaa rakennuksia, rakennettuja alueita sekä erilaisia rakenteita, kuten teitä, siltoja ja sähkölinjoja. Ra- kennettua kulttuuriympäristöä ovat sekä arkiympäristöt että erityistä tunnustusta saaneet ja suojellut alueet ja kohteet.

Muinaisjäännökset eli arkeologinen kulttuuriperintö muodostaa kulttuuriym- päristön vanhimman ajoitettavan kerrostuman ja kulttuuriympäristön historiallisen pohjan. Ne ovat maisemassa, maaperässä tai veden alla säilyneitä rakenteita, muo- dostelmia tai esineitä, jotka ihminen on tehnyt – muistoja aikaisemmasta asutuksesta ja historiasta.

2.2

Muuttuva kulttuuriympäristö

Kulttuuriympäristöön vaikuttavat lukuisat sosiokulttuuriset, poliittiset, ekologiset sekä talouteen, elinkeinoelämään ja väestökehitykseen liittyvät muutokset. Ne voivat ilmetä globaalilla, kansallisella, alueellisella, paikallisella tai yksittäisten ihmisten henkilökohtaisen elämän tasoilla. Muutosten seuraukset ja niihin liittyvät ilmiöt ovat usein monisyisessä yhteydessä toisiinsa. Kulttuuriympäristön vaaliminen edellyttää, että ympäristössä tapahtuvat muutokset huomioidaan ja niihin osataan reagoida.

Muutoksiin liittyy myös uudenlaisia, hyödynnettäviä mahdollisuuksia.

Ilmastonmuutos ja siihen sopeutuminen vaikuttavat rakennettuun ja luonnon- ympäristöön, rakennuksiin ja muinaisjäännöksiin. Esimerkiksi rakennusten perus- tamisolosuhteet voivat vaikeutua, korjaustarpeet nopeutua ja muinaisjäännösten säilyminen vaarantua. Maisemaa voivat muuttaa esimerkiksi tulviin varautuminen ja muutokset kasvuoloissa. Ilmastonmuutos seurannaisilmiöineen asettaakin uusia haasteita kulttuuriympäristön hoidolle ja tutkimiselle.

Myös ilmastonmuutokseen liittyvät poliittiset valinnat näkyvät kulttuuriympä- ristössä. Suomi on sitoutunut kansainvälisiin tavoitteisiin hiilidioksidipäästöjen rajoittamiseksi, ja linjaukset heijastuvat kansalliseen energiapolitiikkaan. Kansalli- sessa ilmasto- ja energiastrategiassa (2013)² edellytetään merkittäviä toimenpiteitä energiankäytön tehostamiseksi ja uusiutuvan energian käytön lisäämiseksi. Tämä vaikuttaa kulttuuriympäristöihin monin tavoin. Esimerkiksi tuulivoimalat korkeine

2 Valtioneuvoston selonteko eduskunnalle 20. päivänä maaliskuuta 2013 VNS 2/2013 vp.

mastoineen voivat muuttaa visuaalista maisemaa. Samalla, kun uudet energiantuo- tantomuodot muuttavat olemassa olevaa ympäristöä, ne tuottavat uutta, tämän ajan kulttuuriympäristöä.

Globalisaation seurauksena kulttuurit ja aatemaailma sekä moniarvoistuvat et- tä samankaltaistuvat. Kansainvälistymisen kulttuuria yhtenäistävä vaikutus näkyy muun muassa rakennusten paikallisten erityispiirteiden katoamisena, kun toisesta maasta tai kulttuurista tulevat ihanteet heijastuvat uudis- ja korjausrakentamiseen.

Globalisaation vastareaktiona paikallistunne ja omien perinteiden arvostus kuitenkin myös lisääntyvät. Globalisaation seurauksena omistuspohja kansainvälistyy.

Globalisaatio vaikuttaa välillisesti myös yhdyskuntien elinkaareen. Kasvukeskuk- sissa otetaan uusia alueita asuinkäyttöön ja olemassa olevia rakenteita uudistetaan ja tiivistetään. Samanaikaisesti niiden ulkopuolella sijaitsevia rakennuksia ja piha- piirejä autioituu ja perinteisiä kulttuurimaisemia umpeutuu. Vajaakäyttö tai käytön puute ovat suurimpia haasteita kulttuuriympäristöjen säilyttämiselle. Esimerkiksi teollisuuden työpaikkojen siirtyessä ulkomaille teollisuusrakennusten käyttö loppuu.

Jäykät normit voivat estää käytöstä pois jäävien rakennusten joustavan uusiokäytön ja säästävän korjaamisen, joka voisi tarjota ponnahduslaudan esimerkiksi uudelle elinkeinotoiminnalle.

Kulttuuriympäristössä näkyvät myös väestörakenteen muutosten vaikutukset.

Väestön ikääntymisen seurauksena esteettömyyskysymykset on otettava aikaisempaa paremmin huomioon koko väestöä hyödyttävällä tavalla, ja helposti muunneltavien tilojen tarve kasvaa niin kodeissa kuin julkisissa rakennuksissa. Väestönrakenteen muutos vaikuttaa myös siihen, millaisille tiloille on tarvetta.

Kuntarakenteiden uudistaminen vaikuttaa kuntakeskusten välisiin suhteisiin, liikkumiseen ja palveluiden järjestämiseen. Kun hallinnolliset alueet kasvavat, voivat muutokset taajama- ja haja-asutusalueiden maankäytön suunnittelussa ja rakentami- sen ohjauksessa vaikuttaa alueiden kehittämisperiaatteisiin.

Liikenteen ja infrastruktuurin kehittyminen vaikuttaa myös kulttuuriympäris- töön. Liikenteen tarpeita varten kulttuuriympäristöön rakennetaan jatkuvasti uu- sia rakenteita, jotka ovat itsessään toiminnallinen osa kulttuuriympäristöä. Vaikka henkilö- ja tavaraliikenteen määrät ovat pääsääntöisesti kasvaneet Suomessa, on liikenne tietyillä osuuksilla vähentynyt – näin myös liikenteen ympäristöjä voi jäädä vajaakäytölle ja ajan myötä rappeutua. Tietoliikenteen kehittyminen ja tiedon digi- taalisuus puolestaan helpottavat tiedon leviämistä ja sen saavutettavuutta. Erilaiset paikkatiedon sovellukset maankäytön, liikenteen ja infrastruktuurin kehittämisessä palvelevat myös kulttuuriympäristön huomioon ottamisen tavoitteita.

Julkishallinnon käytössä olevien taloudellisten resurssien niukkuus vaikuttaa paitsi kulttuuriympäristön tukiin myös julkisyhteisöjen omistajapolitiikkaan. Valtion omistamia kiinteistöjä ja suojeltuakin rakennuskantaa myydään yksityisille. Varus- kuntien lakkauttamisen myötä tulee ratkaistavaksi näiden alueiden käyttömahdol- lisuudet muihin tarkoituksiin. Kunnat ovat jo pitkään luopuneet vajaakäyttöisistä tai käyttökustannuksiltaan kalliista palvelurakennuksista, esimerkiksi pienistä kou- luistaan. Myös seurakuntien resurssit pienenevät ja kirkollista rakennuskantaa jää paikoin ilman käyttöä. Omistussuhteiden muuttuessa ja julkisen hallinnon resurssi- en supistuessa kansalaisten ja elinkeinoelämän panos kulttuuriympäristön hoitoon muuttuu yhä tärkeämmäksi.

KULTTUURIYMPÄRISTöÄ LUKUINA Maisemat:

• Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita on 156. Valtakunnallisesti arvokkai- den maisema-alueiden päivitysinventoinnin on tarkoitus valmistua vuoden 2015 loppuun mennessä, jolloin määrä saattaa muuttua.

• Luonnonsuojelulain mukaisia valtakunnallisia maisemanhoitoalueita on kolme ja maakunnallisia kaksi.

• Kansallisia kaupunkipuistoja on kuusi.

Maisemanhoitoalueille ja kansallisille kaupunkipuistoille laaditaan hoito- ja käyt- tösuunnitelmat, joiden mukaan edistetään alueiden hoitoa ja turvataan maiseman oleellisia piirteitä.

Rakennettu ympäristö:

• Rakennusperinnön suojelemisesta annetun lain ja sitä edeltäneen rakennussuojelu- lain nojalla suojeltuja kohteita on 279 (toukokuu 2013). Yhteen suojelukohteeseen voi sisältyä useita rakennuksia. Asemakaava-alueella kaavasuojelu on ensisijainen menettely

• Valtion omistamien rakennusten suojelusta annetun asetuksen nojalla on suojeltu noin 800 rakennusta. Asetus on kumottu vuonna 2010, mutta sen nojalla tehdyt suojelupäätökset ovat voimassa.

• Kirkkolailla suojeltuja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkkoja ja siunaus- kappeleita on 567 (huhtikuu 2011) ja hautakappeleita noin 200.

• Ortodoksisesta kirkosta annetun lain nojalla suojeltuja kirkkoja on 19 ja rukous- huoneita neljä.

• Kaavoituksella suojeltuja rakennuksia ja rakennettuja ympäristöjä on tuhansia, mutta niistä ei ole kattavaa valtakunnallista tilastoa

• Valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä (RKY) on 1260.

2.3

Kulttuuriympäristön säädösperusta

Kulttuuriympäristö on huomioitu lukuisissa säädöksissä joko suoraan tai välillisesti.

Perustuslain (731/1999) 20 §:n mukaan vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudes- ta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikut- taa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Kulttuuriympäristökysymyksiin vaikuttavat myös muut perustuslain perusoikeussäännökset. Näitä säännöksiä ovat etenkin 10 §:ssä säädetty yksityiselämän suoja, 15 §:ssä säädetty omaisuuden suoja sekä 17 §:ssä säädetty oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin.

Kulttuuriympäristön kehittämisestä, hoidosta ja suojelusta säädetään useassa eri laissa. Keskeisimpiä lakeja ovat maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999, jatkossa MRL), laki rakennusperinnön suojelemisesta (498/2010, jatkossa rakennusperintölaki), muinaismuistolaki (295/1963), luonnonsuojelulaki (1096/1996) sekä eräät erityislait kuten kirkkolaki (1054/1993) ja laki ortodoksisesta kirkosta (985/2006). Myös Euroo- pan Unionin lainsäädäntö ja politiikkaohjelmat vaikuttavat kulttuuriympäristöön.

Kulttuuriympäristöön vaikutetaan suoraan tai välillisesti useita muitakin lakeja so- vellettaessa. Esimerkiksi energiataloutta, ympäristönsuojelua, luonnonsuojelua, maa- aineisten ottoa, vesialueita, kaivostoimintaa, liikennöintiä, maaseudun kehittämistä ja maatalouden tukijärjestelmää koskevien säännösten soveltaminen voi vaikuttaa myös kulttuuriympäristöön. Euroopan unionin yhteinen maatalouspolitiikka ja sitä toimeenpanevat kansalliset säädökset vaikuttavat maatalousalueiden käyttöön ja hoi- toon sekä maaseudun kehittämiseen. Myös opetusta ja erilaisia ammattivaatimuksia koskevilla säännöksillä on välillisiä vaikutuksia kulttuuriympäristöön.

Kulttuuriympäristöä koskevia kansainvälisiä sopimuksia on useita. Keskeisiä YK- sopimuksia ovat Unescon yleissopimus maailman kulttuuri- ja luonnonperinnön suojelemiseksi eli maailmanperintösopimus (SopS 19/1987) sekä yleissopimus kult- tuuriomaisuuden suojelemista aseellisen selkkauksen sattuessa eli Haagin sopimus (Sops 93/1994). Euroopan neuvostolla on neljä kulttuuriperintöön liittyvää sopi- musta: Eurooppalainen yleissopimus arkeologisen perinnön suojelusta eli Maltan sopimus (SopS 26/1995), Euroopan rakennustaiteellisen perinnön suojelua koskeva yleissopimus eli Granadan sopimus (SopS 10/1992) sekä edellä mainittu Euroop- palainen maisemayleissopimus eli Firenzen sopimus. Neljäs on kulttuuriperinnön yhteiskunnallista arvoa ja merkitystä käsittelevä Faron puiteyleissopimus (2005), johon Suomi ei toistaiseksi ole liittynyt.

Kansallinen lainsäädäntö antaa hyvät edellytykset kulttuuriympäristön vaalimi- seen paikalliset olosuhteet huomioiden. Moniin eri lakeihin hajautuvat säännökset ovat kuitenkin myös haaste kulttuuriympäristön kokonaisvaltaiselle kehittämiselle ja suojelulle.

3 Strategiset valinnat

Kulttuuriympäristö on identiteettiä vahvistava, alueellinen ja paikallinen voima- vara. Hyvä kulttuuriympäristö tukee asukkaiden viihtyvyyttä, uusien elinkeinojen syntymistä ja vanhojen kehittymistä sekä seudun omiin vahvuuksiin perustuvaa kehittämistä, esimerkiksi matkailua. Hyvä kulttuuriympäristö houkuttelee ihmisiä ja lisää parhaimmillaan taloudellista tuottavuutta, jonka vaikutus voi ulottua paikal- liselta tasolta laajemmille alueille. Kulttuuriympäristö tuottaa työpaikkoja ja tarjoaa erilaisia yrittäjyyden mahdollisuuksia. Kulttuuriympäristön taloudellisista arvoista ei kuitenkaan ole riittävästi kotimaista tutkimustietoa.

Alueiden monimuotoisuus tarjoaa mahdollisuuksia kulttuuriympäristöjen veto- voimaisuuden kehittämiselle. EU:n Alueellisen agenda 2020:n mukaan ekologiset arvot, ympäristön laatu ja kulttuurivarat ovat hyvinvoinnin ja talousnäkymien kan- nalta ratkaisevan tärkeitä ja tarjoavat ainutlaatuisia kehitysmahdollisuuksia. EU:n rahoituskaudelle 2014–2020 valmisteilla olevissa kansallisissa säädöksissä on lukuisia rakennettuun ympäristöön liittyviä osia.

Strategiset valinnat vastaavat strategian tavoitteisiin, joilla kulttuuriympäristön voimavarat saadaan käyttöön parhaiten. Alaluvuissa luodaan katsaus nykytilaan, kuvataan työryhmän asettamat tavoitteet ja ehdotukset toimenpiteiksi.

3.1

Kulttuuriympäristö on voimavara

Kulttuuriympäristö tukee kestävää kehitystä

Olemassa olevan rakennuskannan, infrastruktuurin ja kulttuurimaisemien ylläpi- täminen ja hoito ovat kestävän kehityksen perusta. Rakennuskannan ja erilaisten rakenteiden ylläpito, hoito ja suunnitelmallinen korjaaminen säästävät rakennus- materiaaleja, energiaa, luonnonvaroja ja rahaa. Myös panostaminen arkkitehtuuri- ja maisemasuunnittelun laatuun niin uudis- kuin korjausrakentamisen yhteydessä on kestävän kehityksen mukaista. Koska rakennuskanta uudistuu melko hitaasti, korjausrakentaminen on tärkein tekijä sen arvon säilymisessä ja laadullisessa ke- hittämisessä. Korjausrakentamisen ja uudisrakentamisen kokonaistaloudellisesta edullisuudesta tarvittaisiin lisää kotimaista tutkimustietoa.

Tyhjenevien rakennusten uusi käyttö on sekä rakennusten säilymisen, alueen ja ihmisten työllisyystilanteen että kestävän kehityksen näkökulmasta perusteltua. Uu- siokäyttö voi tarjota mahdollisuuksia monenlaisille uusille toiminnoille sekä tilojen ryhmäomistajuudelle ja rinnakkaisille käytöille.

Kulttuuriympäristöjen vaaliminen ja hyödyntäminen voi olla merkittävä kilpai- lutekijä elinkeinojen kehittämisessä. Perinteiset tuotannontekijät, kuten työvoima, pääoma ja tuotantovälineet, eivät enää takaa taloudellista kilpailukykyä, vaan tiedon, osaamisen ja luovuuden merkitys lisääntyy jatkuvasti myös elinkeinoelämässä. Yri- tysten näkökulmasta on tärkeää sekä turvata yrityksen oma osaaminen että ymmärtää ja hyödyntää kuluttajien kulttuurisia, emotionaalisia ja eettisiä tarpeita ja arvostuksia.

Kulttuuriympäristöt voivat tukea näitä tavoitteita esimerkiksi toimimalla yritysten ympäristövastuun symboleina.

Ilmastonmuutos on tuonut uudenlaisia vaatimuksia muun muassa rakennusten energiatehokkuudelle ja niiden sijoitteluun, maankäytön suunnitteluun sekä raken- nusmateriaalien ja -tekniikoiden käyttöön ja kehittämiseen. Energiapoliittiset linja- ukset edellyttävät, että rakennusten korjaustöiden yhteydessä on mietittävä niiden energiatehokkuuden parantamista. Koska osa energiatehokkuutta parantavista toi- menpiteistä voi vaikuttaa rakennusten ominaisluonteeseen ja erityispiirteisiin, tulisi omistajilla sekä korjaustöiden suunnittelijoilla ja toteuttajilla olla riittävästi tietoa ja osaamista myös rakennusperinnön ominaispiirteistä ja keinoista niiden säilyttä- miseen. Energiatehokkuuden parantamisesta kulttuurihistoriallisesti arvokkaissa kohteissa on jonkin verran tutkimustietoa, mutta kokonaiskuvan muodostaminen aiheesta on edelleen kesken.

Etenkin kasvukeskuksissa yhdyskuntarakenteen tiivistämisellä ja täydennysra- kentamisella toteutetaan ekotehokkaampaa kaupunkirakennetta ja helpotetaan tont- tipulaa. Toisaalta liikkumisen ja energiahuollon rakentaminen muuttaa kaupunkien läheistä maaseutua. Asuinrakentamiselle varattujen tonttivarantojen hidas käyttöön saaminen voi asettaa paineita ottaa virkistys- ja viljelyalueita asuinkäyttöön. Kulttuu- riympäristön kannalta on tärkeää, että täydennysrakentaminen suunnitellaan hyvin ja alueiden ominaispiirteet tunnistetaan ja niitä kunnioitetaan.

Maisemat ja niiden luonto- ja kulttuuriperintöarvot ovat yksi Suomen matkailun vahvuustekijöistä. Suomen matkailustrategian 2020 mukaan Suomeen suuntautuvas- sa kulttuurimatkailussa painottuvat muun muassa paikalliset kulttuuriympäristöt, yksittäiset kulttuurikohteet ja reitit sekä alueelliset, omaleimaiset kulttuuripiirteet kuten saamelaisuus. Myös arkeologinen kulttuuriperintö kiinnostaa ihmisiä ja voi toimia matkailun resurssina. Kulttuuriympäristön kokonaisvaltainen ylläpito on siten myös kestävän matkailun näkökulmasta tärkeää.

Tavoitetila:

Kulttuuriympäristöön sisältyvät mahdollisuudet ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja siihen sopeutumisessa tunnetaan, samoin rakennusten korjaamisen kokonaistalou- dellisuus suhteessa purkamiseen ja uuden rakentamiseen. Tyhjeneville rakennuksille saadaan uutta käyttöä. Korjausrakentamisen normeissa otetaan huomioon raken- nusperinnön vaalimisen reunaehdot. Omistajat tuntevat kiinteistöjensä ominaispiir- teet sekä kulttuurihistoriallisen merkityksen ja ovat sitoutuneita suunnitelmalliseen kiinteistönpitoon sekä kunnostukseen. Energiatehokkuus ja kulttuurihistorialliset arvot sovitetaan rakentamishankkeissa yhteen. Kulttuuriympäristön arvot otetaan huomioon myös energia- ja liikenneverkkojen suunnittelussa.

Toimenpiteet:

1. Selvitetään, miten kulttuuriympäristön hoidolla ja kestävällä käytöllä voidaan vaikuttaa ilmastonmuutoksen hillintään ja siihen sopeutumiseen. Selvitetään myös korjausrakentamisen kokonaistaloudellisuus suhteessa purkamiseen ja uudisrakentamiseen.

2. Energia- ja liikenneverkkojen suunnittelussa otetaan huomioon kulttuuriym- päristön arvot ja pyritään hyödyntämään olemassa olevaa infrastruktuuria.

3. Kannustetaan kiinteistöjen omistajia ja haltijoita omaisuuden jatkuvaan hoi- toon ja vahvistetaan heidän käsitystään asianmukaisen, oikea-aikaisen ja ma- teriaalitehokkaan kunnossapidon merkityksestä. Korjausrakentamista ja aluei- den uudistamista ohjataan kulttuurihistorialliset arvot huomioivaan suuntaan.

4. Edistetään tyhjilleen jäävien rakennusten ja ympäristöjen väliaikaista käyttöä sekä rakennuskannan innovatiivista uudelleenkäyttöä. Parannetaan kaavoit- tajien ja muiden toimijoiden mahdollisuuksia reagoida esimerkiksi elinkei- noelämän rakennemuutoksista aiheutuviin tarpeisiin muuttaa rakennusten käyttötarkoituksia.

Taloudelliset resurssit ovat riittävät ja oikein suunnatut

Kulttuuriympäristössä on kyse mittavasta kansallisesta omaisuudesta. Rahalliselta ar- voltaan merkittävimmän osuuden kulttuuriympäristöstä muodostavat asuin- ja muut rakennukset, rakennettu ympäristö sekä maa- ja vesirakenteet. Niiden rahallinen arvo on noin 70 prosenttia Suomen koko kansallisvarallisuudesta. Kulttuuriympäristön aineeton arvo on puolestaan korvaamaton. Kulttuuriympäristön kehittäminen ja hoitaminen ovat historian, identiteetin ja kulttuurin vaalimista sekä vastuunkantoa kansallisvarallisuudesta.

Kulttuuriympäristön hoitoon tarkoitetut julkiset resurssit ovat vähentyneet vii- me vuosina. Tämä koskee niin hallinnon asiantuntijaresursseja, määrärahoja kuin toimijoille ja kansalaisille myönnettäviä avustuksia. EU:n rahoitusmahdollisuudet ovat osittain pienentyneet, vaikka EU:n rahoitus on edelleen suurin julkinen rahoi- tuskanava kulttuuriympäristön kehittämiseen.

Kulttuuriympäristöjä ylläpitävät ensisijaisesti yksityiset tahot, mikä mahdollistaa verotuksellisten kannustimien käytön kulttuuriympäristön hoidossa. Verotuksen kautta voitaisiin tukea myös kuntien ja yritysten kiinteistönpitoa. Nykyinen, vuonna 1993 käyttöön otettu kiinteistöverojärjestelmä ei kuitenkaan tue rakennuskannan hoi- toa, sillä rakennuksen kunnostaminen voi nostaa kiinteistöveroa. Yksityishenkilöillä myönnetyt avustukset voivat vaikuttaa mahdollisuuteen hyödyntää kotitalousvä- hennystä verotuksessa.

Suomessa on useita tahoja, jotka myöntävät avustuksia kulttuuriympäristön hoi- toon ja kehittämiseen. Julkisyhteisöt myöntävät avustuksia lähinnä käytännön työ- hön kulttuuriympäristön hoidossa. Apurahoja myöntävät säätiöt tukevat tieteellistä tutkimusta sekä kulttuuriympäristöä tunnetuksi tekeviä kulttuuri- ja taidehankkeita.

Erilaisia avustusjärjestelmiä on paljon, mutta yksittäisen järjestelmän käytettävissä olevat määrärahat ovat usein melko pieniä. Pienetkin avustukset toimivat kuitenkin usein yhdyssiteenä toimijoiden ja hallinnon välillä sekä lisäävät molemminpuolista ymmärrystä yhteisistä tavoitteista. Tieto eri avustuksista on hajallaan, ja niiden ha- kuajat sekä myöntökriteerit ovat erilaisia.

Julkisen rahoituksen vähentyessä on kehitettävä uusia toimintatapoja kulttuuriym- päristöjen tilan ylläpitämiseksi ja parantamiseksi. Elinkeinoelämän panos voisi tarjota uudenlaisia mahdollisuuksia kulttuuriympäristöjen vaalimiseen. Elinkeinoelämän hyvästä kulttuuriympäristöstä saamia taloudellisia ja imagohyötyjä ei ole selvitetty.

Hyötyjen tutkiminen voisi edistää kiinnostusta panostaa kulttuuriympäristön vaa- limiseen taloudellisesti.

Yleinen taloudellinen tilanne heijastuu kulttuuriympäristöön vaikuttavien eri- laisten hankkeiden määrään, suunnitteluun sekä omistajapolitiikkaan. Myös kaa- voittamisen intressit voivat vaihdella taloudellisesta tilanteesta ja käytössä olevista resursseista riippuen.

Tavoitetila:

Valtio kantaa vastuunsa kulttuuriympäristön hoidon, vaalimisen ja suojelun resurs- seista. Kiinteistönomistajat huolehtivat omistamastaan kulttuuriperinnöstä. Talou- delliset kannustimet tukevat kulttuuriympäristön kunnossapitoa. Erilaisista avus- tuksista, niiden ehdoista ja hakuajoista löytyy helposti tietoa.

Alueellisten kulttuuriympäristöjen erityispiirteet ja vahvuudet tunnistetaan entistä paremmin myös elinkeinojen kehittämisessä. Elinkeinoelämä näkee olemassa olevas- sa, hyvin hoidetussa kulttuuriympäristössä liiketoiminnallista arvoa ja osoittaa sen hoitoon ja kehittämiseen myös taloudellisia voimavaroja.

Toimenpiteet:

5. Edistetään kulttuuriympäristön taloudellista merkitystä ja kehittämismah- dollisuuksia konkretisoivaa selvitys- ja tutkimustyötä. Lisätään tietoisuutta kulttuuriympäristölähtöisistä liiketoiminta-mahdollisuuksista. Lisätään elin- keinoelämän ja hallinnon välistä yhteistyötä kulttuuriympäristöasioissa.

6. Kehitetään avustusmenettelyjä sekä parannetaan ja kootaan yhteen avustuk- sista annettavaa tietoa.

7. Kannustetaan kiinteistönomistajia rakennusten kunnossapitoon taloudellisia kannustimia kehittämällä.

8. Selvitetään, voidaanko kulttuuriympäristövaikutusten arviointi ottaa tuen ehdoksi julkista rahoitusta saaville rakennus- ja infrastruktuurihankkeille.

3.2

Kulttuuriympäristölainsäädäntö ja sen soveltaminen on laadukasta

Kestävän käytön ja suunnitelmallisen hoidon lisäksi kulttuuriympäristön vaalimi- nen edellyttää myös kohteiden lakisääteistä suojelua sekä tietoa, taitoja ja rahoitusta vaalimisen tueksi.

Maankäytön suunnittelujärjestelmän eli kaavoituksen toimivuus on kulttuuriym- päristön kannalta erittäin tärkeää. Kaavoitus perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999), jonka mukaan alueiden käytön suunnittelun yhtenä tavoitteena on edis- tää rakennetun ympäristön kauneutta ja kulttuuriarvojen vaalimista. Eri kaavataso- jen sisältövaatimuksissa korostetaan muun ohella maiseman, kulttuuriperinnön ja

rakennetun ympäristön vaalimista. Myös olemassa olevan rakennuskannan käyttöön kiinnitetään huomiota. Kaavoitus onkin käytetyin kulttuuriympäristön suojelun ja kehittämisen väline.

Kaavoituksen lainsäädännölliset lähtökohdat ovat kulttuuriympäristön näkökul- masta hyvät. Kaavoitus tarjoaa mahdollisuuden tutkia rakennetun ympäristön ja maiseman kulttuuriarvoja ja ratkaisumahdollisuuksia kokonaisuuden osana. Kaa- voitusprosessissa kuitenkin sovitetaan yhteen eri toimintoja ja tarpeita, jolloin kult- tuuriympäristön arvot saattavat tietyssä tilanteessa joutua väistymään vahvemmaksi koettujen, esimerkiksi taloudellisten intressien tieltä. Toisinaan ongelmana ovat kaa- vat, jotka ovat kulttuuriympäristön näkökulmasta vanhentuneet. Myös kaavoituksen niukat voimavarat joissain kunnissa voivat heikentää kunnan mahdollisuuksia kult- tuuriympäristöjen riittävään huomioon ottamiseen kaavoituksessa.

Kaavoitusprosessi edellyttää toimivia vuorovaikutusmenettelyjä ja riittävää tieto- pohjaa. Kaavan tulee perustua riittäviin tutkimuksiin ja selvityksiin. Kulttuuriym- päristön osalta kaavoituksen apuna toimivat esimerkiksi alueelliset ja paikalliset kulttuuriympäristöselvitykset. Myös paikkatietoihin perustuvat sovellukset auttavat kaavoituksessa, samoin esimerkiksi alueelliset ja paikalliset kulttuuriympäristöoh- jelmat, joita voidaan käyttää ympäristötiedon lisäämisen ja paikallisen identiteetin rakentamisen ohella osittain myös kaavoituksen pohjatietona.

KULTTUURIYMPÄRISTö jA VALTAKUNNALLISET ALUEIDENKÄYTTöTAVOITTEET

Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö- ja rakennus- lain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Kulttuuriympäristön osalta niiden tavoitteena on turvata valtakunnallisesti merkittävien kulttuuriympäristöjen ja luonnonperinnön arvojen säilyminen.

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden tarkoittamia valtakunnallisia kulttuu- riympäristöinventointeja ovat:

• Inventointi valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä (RKY 2009)

• Inventointi valtakunnallisesti arvokkaista maisema-alueista (1995). Maisemainven- tointia päivitetään parhaillaan ja se valmistuu vuonna 2015, jolloin aluevalikoima ja rajaukset tarkistetaan.

• Arkeologista kulttuuriperintöä koskeva inventointi (1985)

Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaan alueidenkäytössä on otettava huomioon kulttuuri- ja luonnonperintöä koskevat kansainvälisten sopimusten vel- voitteet sekä valtioneuvoston päätökset. Viranomaisten laatimat valtakunnalliset inventoinnit otetaan huomioon alueiden suunnittelun lähtökohtina.

Ajantasaiset pohjatiedot ovat perusedellytys kaavoituksen vaikutusten arvioinnissa, joka kohdistuu muun ohella kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja ra- kennettuun ympäristöön. Monet inventoinnit, kuten valtakunnallisiin alueidenkäyt- tötavoitteisiin (VAT) liittyvä ”Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriym- päristöt” -inventointi, tukevat yksittäisten kaavahankkeiden selvitysten laatimista.

Kaavoitus luo puitteet myös infrastruktuurin suunnittelulle ja toteutukselle. Eri- tyisesti väylien, sähkölinjojen ja energiantuotantolaitosten, kuten tuulipuistojen,

toteutustapa heijastuu myös kulttuuriympäristöjen tilaan. Vuorovaikutteinen suun- nitteluprosessi, vaikutusselvitysten tasokkuus sekä hyvä yhteistyö kaavoittajan, ra- kennussuunnittelijan, rakennusvalvonnan, toteuttajan ja kulttuuriympäristöasian- tuntijan kesken varmistavat kulttuuriympäristön parhaalla mahdollisella tavalla huomioivan ratkaisun.

Kaavoituksen lisäksi rakennuksia ja rakennelmia voidaan suojella erityislainsää- dännön perusteella. Kaikkiin paitsi kirkollisiin rakennuksiin ja rakennelmiin sovel- lettava laki on rakennusperinnön suojelemisesta annettu laki eli rakennusperintö- laki (498/2010). Vuonna 2010 voimaan tulleen rakennusperintölain soveltaminen asemakaava-alueella on aikaisempaa helpompaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että vireille tulevien rakennussuojeluprosessien määrä ELY-keskuksissa on kasvamassa.

Kiinteiden muinaisjäännösten suojelusta säädetään muinaismuistolaissa (295/1963), jonka nojalla kaikki kiinteiksi muinaisjäännöksiksi määritellyt kohteet ovat rauhoitettuja. Lisäksi rauhoitettuja ovat kaikki vähintään satavuotiaat irtaimet muinaisesineet ja laivalöydöt. Käytännössä tämä tarkoittaa, että vaikka muinais- jäännös sijaitsisi omalla maalla, sen tai sen suoja-alueen kaivaminen, peittäminen, muuttaminen, vahingoittaminen, poistaminen ja muu siihen kajoaminen on ilman lupaa kielletty. Arkeologinen kulttuuriperintö huomioidaan maankäytön suunnitte- lussa kuten kulttuurihistoriallisesti merkittävät rakennuksetkin. Muinaismuistolaki laadittiin 1960-luvun alussa nykyisestä olennaisesti poikkeavaan toimintaympäris- töön. Muinaismuistolain uudistaminen on perusteltua, jotta toimintaympäristössä ja muussa lainsäädännössä tapahtuneet muutokset voitaisiin ottaa nykyistä paremmin huomioon.

Kuntien rakennusvalvontaviranomaiset ovat kulttuuriympäristön vaalimisen kan- nalta keskeisessä asemassa. He myöntävät maankäyttö- ja rakennuslain mukaisia rakennus- ja purkamislupia sekä valvovat rakentamisen suunnittelua ja toteuttamista.

Tavoitetila:

Kulttuuriympäristön hoidossa, vaalimisessa ja suojelussa tarkastellaan kulttuuriym- päristöä kokonaisuutena. Kulttuuriympäristöt ovat maakuntien ja kuntien voimava- ra ja vetovoimatekijä, mikä näkyy maankäytön suunnittelussa ja päätöksenteossa.

Kaavoitusprosessit sekä kaavojen sisällöt tukevat kulttuuriympäristön alueellisiin lähtökohtiin perustuvaa ja kestävää hyödyntämistä.

Kulttuuriympäristön tilan seuranta on järjestetty, vastuut selkeästi määritelty ja seurannan tuloksia hyödynnetään politiikassa ja hallinnossa. Alueellisesti ja paikal- lisesti arvokkaiden kulttuuriympäristöjen merkitys ymmärretään ja niitä vaalitaan.

Suojeltujen rakennusten omistajia ja haltijoita kannustetaan ja tuetaan erilaisin kei- noin. Arkeologista kulttuuriperintöä koskeva lainsäädäntö on ajantasaista.

Toimenpiteet:

9. Huolehditaan kaavojen ajantasaisuudesta kulttuuriympäristön kannalta ja kehitetään sitä tukevia arviointimenetelmiä.

10. Laaditaan kulttuuriympäristöön liittyvien säännösten kokonaisarviointi eri- tyisesti kulttuuriympäristöön vaikuttavien kansainvälisten sopimusten näkö- kulmasta. Ajantasaistetaan arkeologista kulttuuriperintöä koskevat säädökset käynnistämällä muinaismuistolain uudistaminen.

11. Selvitetään valtakunnallisesti merkittäville rakennetuille kulttuuriympäristöille (RKY) asetettujen tavoitteiden toteutuminen.

12. Laaditaan kulttuurimaisemalle Eurooppalaisen maisemayleissopimuksen edellyttämät laatutavoitteet. Maisema-alueille ja laaja-alaisille valtakunnalli- sesti merkittäville rakennetuille kulttuuriympäristöille laaditaan maiseman- hoitosuunnitelmat.

13. Lisätään mahdollisuuksia pitää kunnossa rakennusperintöä parantamalla olennaisesti rakennussuojelun resursseja.

3.3

Kulttuuriympäristön merkitys ja arvo tunnistetaan

Kulttuuriympäristön merkitys vahvistuu

Kulttuuriympäristön vaaliminen perustuu sen arvostamiseen. Eri ihmisillä on kuiten- kin erilaiset käsitykset hyvästä ja vaalimisen arvoisesta kulttuuriympäristöstä. Arvot myös muuttuvat ajan myötä. Siksi arvoista on tarpeen käydä keskustelua sekä etsiä tapoja erilaisten arvojen ja arvostusten huomioon ottamiseksi kulttuuriympäristöä kehitettäessä.

Asukkaat, muut arkiympäristössään toimivat ihmiset ja matkailijat ovat kulttuu- riympäristön päivittäisiä käyttäjiä. Kulttuuriympäristön parissa työskentelevien am- mattilaisten ja asukkaiden arvostukset ja näkemykset saattavat kuitenkin poiketa toisistaan. Etenkin omana elinaikana syntyneiden ja arkisien ympäristöjen arvostus jakaa mielipiteitä. Asiantuntijat tulkitsevat tiettyä kohdetta usein osana laajempaa kulttuuriympäristöä ja historiallista jatkumoa. Paikallisilla ihmisillä voi kuitenkin olla sellaisia kotipaikkaan liittyviä arvoja, joita asiantuntijat eivät kulttuuriympäristössä näe. Esimerkiksi kaupunkiluonto tai kotipaikkaan liittyvät tarinat voivat olla asuk- kaille tärkeitä. Ne voivat muodostaa kiinteän osan asuinalueen identiteettiä ja arvoa.

Asukkaiden arvomaailma ei aina heijastu viranomaisten määrittelemiin kulttuuriym- päristön muutos- tai suojelutavoitteisiin, joten asukkaiden ja viranomaisten väliselle vuorovaikutukselle ja ruohonjuuritason keskustelulle on yhä enemmän tarvetta.

Suomen tämän hetkisestä Suomessa nuori eli 1900-luvun puolivälin jälkeen synty- nyt rakennettu kulttuuriympäristö on ihmisten arkiympäristöä, jossa asutaan, työs- kennellään ja vietetään vapaa-aikaa. Rakennuskannasta noin 80 % on rakennettu 1900-luvun puolivälin jälkeen. Nuoren kulttuuriympäristön eli tyypillisen arkiym- päristön laatu on ihmisten hyvinvoinnin kannalta tärkeä. Silti nuorta kulttuuriym- päristöä voidaan muokata ja purkaa ottamatta huomioon sitä, että samalla saatetaan tuhota sellaista ympäristöä, jota tulevat sukupolvet jäävät kaipaamaan.

Kulttuuriympäristön nuoruuden lisäksi puurakentaminen on Suomelle tyypillistä.

Sitäkään ei aina ole osattu arvostaa. Nykyään ikävöidään 1960- ja 1970-luvuilla pu- rettuja kaupunkien keskustoja ja työväestön aiemmin asuttamia puutalokortteleita.

Samanlaisten purkuilmiöiden estäminen tulevaisuudessa vaatii ihmisiltä kykyä ym- märtää ympäristöön vaikuttaneita ilmiöitä sekä avointa suhtautumista ympäristön kestävään käyttöön. Esimerkiksi lähihistoriasta kertovien rakennusten ja ympäristö- jen, kuten liikuntapaikkojen tai kauppakeskuksen, arvoa ei nykyään aina tunnisteta.

Viime vuosina on kuitenkin alettu arvostaa yhä enemmän myös nuorta kulttuuriym- päristöä. Lähiöt, taajamat, erilaiset teollisuusmaisemat, satama-alueet sekä liikenteen ja infrastruktuurin ympäristöt on alettu nähdä kulttuurimaisemina.

Tavoitetila:

Eri-ikäisten kulttuuriympäristöjen arvo tunnetaan ja tunnustetaan. Kulttuuriympä- ristö nähdään korvaamattomana kansallisena voimavarana, jonka arvon säilyttämi- nen ja hyvä hoito ovat valtiovallan erityisiä tavoitteita. Yksityishenkilöt, yrittäjät ja viranomaiset ovat sitoutuneet kulttuuriympäristön vaalimiseen. Elävien ja monimuo- toisten kulttuuriympäristöjen arvoja ylläpidetään kulttuuriperintöä kunnioittavan, laadukkaan ja harkitun uudistamisen avulla.

Toimenpiteet:

14. Lisätään tietoa etenkin nuoresta eli 1900-luvun puolivälin jälkeen syntyneestä kulttuuriympäristöstä ja kehitetään sen arvot säilyttäviä korjausmenetelmiä.

15. Kulttuuriympäristön vaaliminen integroidaan maakunta- ja paikallistason kehittämiseen (strategiat, suunnitelmat, ohjelmat).

16. Kulttuurihistoriallisesti arvokkaita, valtion ja kuntien omistamia rakennuksia, kulttuurimaisemia ja arkeologista kulttuuriperintöä vaalitaan ja hoidetaan niin, että ne välittävät tietoa vastuullisesta ja suunnitelmallisesta omistajuu- desta. Julkishallinto kantaa vastuunsa myös yksityisille myytävien kohteiden kulttuurihistoriallisen arvon vaalimisesta ja säilymisestä.

Kulttuuriympäristökasvatus lisää ymmärrystä ja arvostusta

Kulttuuriympäristön arvostaminen vaatii kykyä ymmärtää ja tulkita sitä. Yleisen kulttuuriympäristömyönteisen ilmapiirin luomisessa kodeilla, päiväkodeilla ja kou- luilla on keskeinen merkitys, sillä varhais- ja peruskasvatuksessa omaksutut arvot vaikuttavat usein läpi koko elämän.

Esi- ja perus- sekä toisen asteen opetuksessa kulttuuriperintöosaamisen kehittä- minen kuuluu opetussuunnitelmaan. Kulttuuriympäristöä käsitellään peruskoulussa ja lukiossa eri oppiaineissa, muun muassa kuvataiteen, historian sekä maantiedon opetuksessa. Kuntien opetussuunnitelmissa ja koulujen työsuunnitelmissa painotuk- set voivat vaihdella ja opettajan oma aktiivisuus ja mielenkiinto vaikuttavat viime kädessä oppituntien sisältöön. Opettajien omaan perus- ja täydennyskoulutukseen sisältyvä kulttuuriympäristötieto on siten ensiarvoisen tärkeää.

Museoilla on keskeinen rooli kulttuuriympäristötiedon esittäjinä, kokoajina ja tulkitsijoina. Museot toimivat yhteistyössä koulujen kanssa, mutta tavoittavat toi- minnallaan myös laajemmin eri väestöryhmiä. Museot tuottavat sisältöjä ja palveluita tekemällä tutkimuksia ja inventointeja, tuottamalla verkkoaineistoja, kokoamalla näyttelyitä ja järjestämällä erilaisia tapahtumia.

Internet tarjoaa yhä paremmin tietoa kulttuurimaisemista, rakennuksista ja mui- naisjäännöksistä. Tietoverkkoon on luotu myös vuorovaikutteisia sovelluksia, joiden kautta kansalaiset voivat tuoda esille omia muistojaan ja tietojaan kulttuuriympä- ristöstä. Myös asumista käsittelevät aikakauslehdet ja muut medialähteet välittävät tietoa kulttuuriympäristöstä ja sen suojelusta.

Kulttuuriympäristötiedon ja -ymmärryksen edistämisessä yhdistyksillä on tärkeä merkitys. Alueelliset ja paikalliset yhdistykset järjestävät tilaisuuksia, projekteja, tal- koita ja muuta toimintaa kulttuuriympäristön hyväksi. Kansalaisjärjestöjen toiminta on tärkeää myönteisen asenneilmapiirin kehittämisessä, ajankohtaisten asioiden esille nostamisessa, osallistumismahdollisuuksien järjestämisessä ja kulttuuriympäristön vaalimisessa.

Euroopan neuvoston ja komission aloitteesta järjestettävien Euroopan rakennuspe- rintöpäivien (”European Heritage Days”) tarkoitus on lisätä tietoa kulttuuriperinnön monimuotoisuudesta. Tapahtumien avulla herätetään keskustelua sekä edistetään paikallisen rakennusperinnön tuntemusta ja arvostusta. Euroopan rakennusperin- töpäivät on jokasyksyinen tapahtuma. Suomessa tapahtumat keskittyvät syyskuun toiseen viikonloppuun. Rakennusperintöpäivien tapahtumia toteuttavat paikalliset toimijat.

Kulttuuriympäristöä koskevan tiedon ja kiinnostuksen lisäämiseksi tarvitaan yh- teistyötä monien eri toimijoiden ja asiantuntijoiden kesken. Kulttuuriympäristökas- vatusta pitäisi olla tarjolla kaikille kansalaisille läpi koko elämän.

Tavoitetila:

Lapset, nuoret ja aikuiset oppivat hyvän kulttuuriympäristönlukutaidon. He tunnis- tavat eri aikakausien piirteitä ja tarinoita omassa lähiympäristössään ja arvostavat niitä. Museot tarjoavat, tallentavat ja julkaisevat tietoa kulttuuriympäristöstä sekä tarjoavat mahdollisuuden osallistavaan ja vuorovaikutteiseen toimintaan. Kulttuu- riympäristön parissa toimivat yhdistykset ovat aktiivisia, välittävät kulttuuriympä- ristötietoa ja sitä kautta vahvistavat kulttuuriympäristön arvostusta.

Toimenpiteet:

17. Edistetään monimuotoista kulttuuriympäristökasvatusta päiväkodeissa, kouluissa, ammatti- ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa sekä museoissa.

Koulujen opetussuunnitelmiin sisältyy kulttuuriympäristönäkökulma ja se otetaan kouluissa huomioon läpäisyperiaatteella eri oppiaineiden opetuksen yhteydessä.

18. Tuetaan museoita kehittymään elinikäisen kulttuuriympäristöoppimisen alu- eellisina ja paikallisina keskuksina.

19. Edistetään kulttuuriympäristötiedon digitalisointia ja tiedonvälitystä. Kehite- tään ja tehostetaan digitaalisten lähteiden käyttöä kulttuuriympäristökasva- tuksen osana.

20. Edistetään Suomessa Euroopan kulttuuriympäristöpäiväksi laajennettavan Euroopan rakennusperintöpäivän paikallisten tapahtumien kulttuuriympäris- tökasvatuksellista merkitystä. Tuetaan kulttuuriympäristökasvatuksen parissa toimivien tahojen keskinäistä yhteistyötä kulttuuriympäristöpäivän tapahtu- mien toteutuksessa.

Kulttuuriympäristöalan koulutus ja tutkimus on laadukasta ja riittävää

Oppilaitokset, erityisesti yliopistot, tuottavat tärkeää kulttuuriympäristöön liittyvää tutkimustietoa ja kouluttavat uusia asiantuntijoita. Yliopistoissa kulttuuriympäristön tutkimus ja opetus on monipuolista. Se kattaa niin rakennetun kulttuuriympäristön, arkkitehtuurin, arkeologian, perinnebiotoopit kuin maisemantutkimuksen. Opiske- lu ja tutkimus mahdollistavat monialaisen asiantuntemuksen ja osaamisen, vaikka Suomessa ei olekaan kattavaa kulttuuriympäristöalan koulutusta samalla tavoin kuin esimerkiksi Ruotsissa (kulturmiljövård, byggnadsvård).

Kulttuuriperinnön säilyttämiseen tähtäävää konservointialan koulutusta on am- mattikorkeakouluissa toistaiseksi. Restaurointi- eli entistämiskoulutusta järjestetään useissa ammatillisissa oppilaitoksissa sekä käsi- ja taideteollisissa oppilaitoksissa.

Nykyisellään rakennuskonservoinnin ja -restauroinnin koulutukset keskittyvät pää- asiassa perinnerakentamiseen. Tarvetta on erityisesti nuoren rakennuskannan kor- jausperiaatteiden opetukselle ja tutkimukselle.

Myös toisen asteen oppilaitosten joissakin opintosuunnitelmissa on tarpeen kehit- tää kulttuuriympäristöasioiden sisältöjä. Päteviä korjausrakentamisen ammattilaisia tarvitaan tulevina vuosina yhä enemmän. Kulttuuriympäristön kannalta on olennais- ta, että paitsi korjaustöiden suunnittelijoilla, myös niiden toteuttajilla on ymmärrystä rakennuskannan ominaisuuksista, historiallisista piirteistä ja aineettomista arvoista.

Kulttuuriympäristön hyvän ja sen arvot huomioon ottavan kehittämisen kannalta ovat avainasemassa ne, jotka liittyvät ympäristön suunnittelutyöhön. Ympäristön suunnittelutyöhön osallistuvien ammattilaisten lisäksi kuntien rakennusvalvojien ja kiinteistöpalvelujen, isännöitsijöiden ja seurakuntien hallinnon työntekijöiden kulttuuriympäristöosaamisella on merkitystä, kun hankkeita suunnitellaan ja niistä päätetään. Eri ammattiryhmiä yhteen kokoavalle kulttuuriympäristöalan täydennys- koulutukselle on tarvetta.

Uudet rakentamisen teknologiat ja niiden soveltaminen ympäristön arvot huo- mioivalla tavalla vaativat suunnittelijoilta laaja-alaista osaamista. Siksi yhteistyön ja yhteisen kehittelyn tarve on tärkeää, kun uusia teknologioita suunnitellaan käytet- täväksi olemassa olevassa ympäristössä.

Tavoitetila:

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen perusopetuksessa sekä toisen asteen opetuk- sessa käsitellään riittävästi kulttuuriympäristöasioita. Kulttuuriympäristöön liittyvä uusin tutkimustieto siirtyy hallinnon käyttöön päätöksenteon tueksi. Korjausraken- tamisen opetus on tasokasta, kohdentuu myös nuoreen rakennuskantaan ja sitä on riittävästi tarjolla. Konservointialan koulutuspaikkoja on riittävästi ja valmistuneet työllistyvät hyvin. Kulttuuriympäristön kanssa työskenteleville eri ammattiryhmille on tarjolla heidän tarpeisiinsa räätälöityä täydennyskoulutusta.

Toimenpiteet:

21. Laaditaan selvitys kulttuuriympäristön asiantuntijoiden ammatillisesta kou- lutuksesta, sen sisällöllisestä kattavuudesta, riittävyydestä ja suhteesta työ- markkinoihin. Vahvistetaan asiantuntijoiden perus- ja täydennyskoulutusta.

22. Tuetaan yliopistoissa ja muissa tutkimuslaitoksissa tehtävää soveltavaa tut- kimusta sekä siihen liittyvää yhteistyötä viranomaisten kanssa.

3.4

Yhteistyöstä voimaa

Hyvä hallinto, selkeä työnjako

Kulttuuriympäristöasioita käsitellään useilla eri hallinnonaloilla ja -tasoilla. Keskeisiä valtionhallinnon toimijoita ovat ympäristöministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, maa- ja metsätalousministeriö, ministeriöiden aluehallinto ja muut viranomaiset.

Museovirasto on keskeinen toimija kulttuuriympäristöasioissa. Myös työ- ja elinkei- noministeriöllä sekä liikenne- ja viestintäministeriöllä on kulttuuriympäristötehtäviä.

Kukin valtion viranomainen vastaa toimialuettaan koskevin osin myös kulttuuriym- päristöasioista. Useille tahoille jakautuvat vastuut ja velvoitteet eivät aina ole kansa- laisille ja muille toimijoille selkeitä.

Kulttuuriympäristön kannalta erityisen tärkeässä asemassa ovat aluehallintoviran- omaiset, kunnat ja maakuntien liitot, jotka ohjaavat kulttuuriympäristön kehittämistä ja suojelua kaavoituksella. Lisäksi kunnat vaikuttavat kulttuuriympäristöön ohjaa- malla ja valvomalla rakentamista. Kunnissa tehdään suurin osa kulttuuriympäristöä koskevista tai siihen vaikuttavista päätöksistä. Kansalaista lähellä ovat erityisesti alueellisesti ja kuntien alaisuudessa toimivat maakuntamuseot, joista osa hoitaa myös kulttuuriympäristön viranomaistehtäviä. Maakunnissa toimii myös laaja-alaisia, eri asiantuntijoista koostuvia kulttuuriympäristön yhteistyöryhmiä.

Museovirasto on solminut kulttuuriympäristön suojelun asiantuntija- ja viran- omaistehtäviä koskevia yhteistyösopimuksia sellaisten maakuntamuseoiden kanssa, joilla on valmiudet näiden tehtävien hoitoon. Yhteistyösopimus on solmittu myös Saamelaismuseo Siidan kanssa. Saamelaisten osallistumisoikeus alueensa ympäris- töhallintoon on huomioitu myös parhaillaan laadittavassa Pohjoismaisessa saame- laissopimuksessa.

Kulttuuriympäristön kehittämisen on oltava pitkäjänteistä ja sen muutoksien hal- littuja. Hyvä hallinto edellyttää ajantasaista lainsäädäntöä, joka luo toiminnan edel- lytykset ja osoittaa sen suuntaviivat sekä määrittää eri toimijoiden roolit. Hyvään hallintoon kuuluu kansalaisten ja hallinnon vireä vuoropuhelu.

Tavoitetila:

Valtionhallinnon eri toimijoiden työnjako ja vastuut kulttuuriympäristöasioissa ovat selkeitä ja kansalaisille ymmärrettäviä. Valtion, kuntien ja maakuntien liittojen pää- töksenteossa kulttuuriympäristön merkitys tunnistetaan ja otetaan huomioon. Asian- tuntijapalveluiden laatu ja riittävyys on turvattu myös alueellisesti.

Toimenpiteet:

13. Selvitetään valtionhallinnon eri toimijoiden kulttuuriympäristöasioiden pal- velukyky kokonaisuutena ja turvataan riittävä asiantuntijaresurssien määrä.

Selkiytetään sekä valtionhallinnon eri toimijoiden keskinäisiä että valtionhal- linnon, maakuntamuseoiden ja maakuntien liittojen välisiä sektorivastuita ja yhteistyötä kulttuuriympäristöasioissa.

24. Saamelaisalueen kulttuuriympäristötyön toiminta vakiinnutetaan.

Kansalaisten ja muiden toimijoiden välinen yhteistyö on tuloksellista

Kulttuuriperintöä koskevat kansainväliset sopimukset nostavat kansalaiset keskei- seen asemaan kulttuuriympäristön käyttäjinä ja vaalijoina. Eurooppalaisessa maise- mayleissopimuksessa korostetaan maiseman roolia ihmisten elinympäristönä. Faron puiteyleissopimuksessa kulttuuriperinnöllä tarkoitetaan myös yhteistä hyvää – sitä, että riippumatta paikan juridisesta omistusoikeudesta, suuri joukko ihmisiä voi tun- tea sen henkisesti ”omakseen”. Euroopan neuvoston sopimuksissa korostetaan lisäksi julkishallinnon ja yksityisten yhteisvastuuta kulttuuriperinnön vaalimisessa

Suomalaisen kulttuuriympäristön historialliset arvot säilyvät pääasiassa ympäris- tön tavanomaisen hyvän hoidon ja käytön ansiosta. Merkittäviä kulttuuriympäristön vaalijoita ovat kiinteistöjen omistajat, haltijat ja muut käyttäjät - usein yksityiset ihmiset. Kulttuuriympäristön kehittymiseen ja säilymiseen vaikuttavat paljon myös elinkeinoelämän toimijat, joiden omistuksessa ja hallinnassa on runsaasti rakennus- kantaa ja maa-alueita. Sen vuoksi elinkeinoelämän rakennemuutokset vaikuttavat oleellisesti kulttuuriympäristön käyttöön ja kehittämiseen. Maaseutu- ja maatalous- elinkeinot, erityisesti maanviljely, muovaavat maaseudun kulttuurimaisemaa. Viljely pitää peltomaisemat avoimina ja maatalouselinkeinojen harjoittaminen vaikuttaa myös muun maaseutuympäristön kunnossapitoon.

Suomessa näkyvin kulttuuriympäristöasioihin osallistuva kansalaistoimijoiden taho ovat yhdistykset, kuten valtakunnalliset kulttuuriympäristöjärjestöt, paikalliset asukas-, kotiseutu- ja kyläyhdistykset sekä tieteelliset seurat. Yhdistysten toiminnalla on suuri merkitys kulttuuriympäristön tilan ja arvostusten ylläpitämisessä. Yhdis- tykset toimivat pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin. Niiden päämäärät ja osallistu- mistavat vaihtelevat. Myös tietyt ammatilliset järjestöt vaikuttavat toiminnallaan kulttuuriympäristöasioihin.

Julkisen vallan ja yhdistysten hyvä yhteistyö edistää kulttuuriympäristöasioiden hoitoa. Yhdistyksillä on tietoa ja osaamista, joista on apua hallinnolle. Yhdistykset puolestaan odottavat valtiolta ja kunnilta taloudellisen tuen lisäksi neuvontaa se- kä erilaisten lupa- ja muiden prosessien helpottamista. Myös kolmannen sektorin toimijoiden keskinäisellä yhteistyöllä on tärkeä merkitys. Verkottumalla pienetkin yhdistykset voivat jakaa kokemuksia, yhdistää voimavaroja ja oppia toisiltaan hyviä toimintatapoja.

Julkisen sektorin käytössä olevien voimavarojen supistuessa kansalaisyhteiskun- nan asema korostuu. Yhdistysten ja erilaisten ammatillisten järjestöjen rinnalla myös elinkeinoelämän panosta tarvitaan yhä enemmän kulttuuriympäristöjen vaalimiseen ja kestävään kehittämiseen.

Kulttuuriympäristö tukee paikallisidentiteettien muotoutumista, ja ymmärrys omasta elinympäristöstä lisää arvostusta sitä kohtaan. Kansalaisyhteiskunnan toi- mintamahdollisuudet paranevat, kun ihmiset ovat tietoisia omista osallistumismah- dollisuuksistaan. Tieto, osaaminen ja taidot parantavat ihmisten toimintakykyä. Kan- salaisyhteiskunnan toimintaedellytyksiä voidaan tukea vahvistamalla ja selkeyttä- mällä kolmannen sektorin asemaa. Tässä hallinnon ja kansalaisyhteiskunnan välisen yhteistyön ja avoimen keskustelun merkitys on keskeistä.

Tavoitetila:

Kansalaistoiminta kulttuuriympäristön hyväksi on houkuttelevaa, tuloksellista ja palkitsevaa. Kulttuuriympäristön parissa toimivien yhdistysten toimintaedellytykset ovat kunnossa. Yhdistykset saavat tukea, apua ja neuvoja toimintaansa.

Kulttuuriympäristön kehittämisessä ovat mukana laajassa yhteistyössä alueen elinkeinoelämä, julkinen sektori, kolmas sektori ja kansalaiset. Ihmiset tuntevat omat osallistumismahdollisuutensa ja osaavat käyttää niitä.

Kulttuuriympäristöpolitiikka vastaa myös Euroopan Neuvoston kulttuuriperin- nön yhteiskunnallista arvoa ja merkitystä koskevan Faron puiteyleissopimuksen tavoitteita.

Toimenpiteet:

25. Edistetään kulttuuriympäristön ammattilaisten, kansalaisyhteiskunnan ja elin- keinoelämän toimijoiden välillä tapahtuvaa vuoropuhelua ja vahvistetaan siten molemminpuolista ymmärrystä.

26. Edistetään kansalais- ja yhteisölähtöistä kulttuuriperintöpolitiikkaa valmistele- malla Suomen liittyminen Euroopan Neuvoston Faron puiteyleissopimukseen.

3.5

Kulttuuriympäristötieto on riittävää ja laadukasta

Kulttuuriympäristön kehittäminen, vaaliminen ja suojelu vaativat tuekseen ajan- tasaista tietoa kulttuuriympäristöstä, oikeista menettelytavoista sekä suojelluista kohteista. Tietolähteitä on paljon, mutta tieto on hajallaan – sitä on kiinteistöjen omistajilla, kunnilla, maakuntien liitoilla, valtion viranomaisilla, tutkimuslaitoksissa, museoissa, kirjastoissa ja arkistoissa. Tietolähteiden runsaus sekä tiedon keräämis- ja esittämistapojen hajanaisuus vaikeuttavat tiedon löytymistä ja sen käyttöä.

INVENTOINNIT jA SELVITYKSET – MITÄ jA MIKSI?

Inventointityö tarkoittaa tiedon systemaattista kokoamista olemassa olevista lähteistä sekä sen täydentämistä kohteesta saaduin tiedoin. Historiatiedon lisäksi inventoinnit kertovat paljon myös kohteen nykytilasta. Inventointeja tehdään niin kulttuurimaisemista, rakennetusta ympäristöstä kuin arkeologisesta kulttuuriperin- nöstä. Ne voidaan rajata alueellisesti, temaattisesti tai esimerkiksi ympäristötyypeit- täin. Lähtökohtana on, että inventointeja täydennetään tarvittaessa.

Selvityksillä, kuten kulttuuriympäristö-, maisema- tai rakennushistoriaselvityksillä, tarkoitetaan asteen syvempiä kohdeanalyysejä, jotka sisältävät myös johtopäätöksiä ja yhteenvetoja esimerkiksi rakennukseen tai maisemaan liittyvistä arvoista.

Kaavaselvitykset ovat tutkimuksia ja selvityksiä, joihin kaava perustuu. Kaavaa laadittaessa on tarpeellisessa määrin selvitettävä suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntatalo- udelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia.

Inventoinnit ja selvitykset muodostavat pohjan kulttuuriympäristön arvojen määrit- telylle. Ne ovat etenkin viranomaisille ja suunnittelijoille tärkeitä kulttuuriympäristön kehittämisen ja suojelun työkaluja. Inventoinnit kuuluvat tiiviisti myös museotoimen työhön, jolloin niiden lähtökohta on ensisijaisesti kulttuuriympäristöön liittyvän tiedon tallentaminen ja tuottaminen. Selvitykset toimivat pohjatietona kaavoituk- sessa ja erilaisissa hankkeissa. Sekä selvitysten tekijöiltä että arvojen määrittelijöiltä vaaditaan ammattitaitoa ja alan perusteellista asiantuntijuutta.

Paikallisilla ja alueellisilla kulttuuriympäristöohjelmilla on tärkeä tietoa tuottava ja valmisteluprosessin kautta eri toimijoita osallistava ja yhteistä tahtotilaa kehittävä merkitys. Ohjelmien lähtökohtana ovat alueen kestävään kehittämiseen liittyvien yhteisten tavoitteiden määritteleminen sekä toimenpiteiden ja toimintatapojen suun- nitteleminen. Niissä nostetaan esiin muun muassa ympäristöjen kehittämistarpeita ja linjataan ohjeellisia toimintatapoja. Ne toimivat keskusteluavauksina esimerkiksi maankäyttöön liittyvissä hankkeissa. Ohjelmien tavoitteena on, että ne heijastavat alueiden erityisyyttä ja tukevat paikallisia identiteettejä. Kulttuuriympäristöohjelmi- en laatiminen tuo alueen asukkaat ja muut toimijat yhteen pohtimaan alueen arvoja ja kulttuuriympäristön tavoitteita.

KULTTUURIYMPÄRISTöOHjELMAT

Alueelliset kulttuuriympäristöohjelmat. ELY-keskukset ja maakuntien liitot laativat yhteistyössä maakuntamuseoiden ja muiden sidosryhmien kanssa alueellisia kulttuuriympäristöohjelmia, jotka kattavat koko maakunnan alueen tai osia siitä.

Kuntien kulttuuriympäristöohjelmat. Kunnat laativat oman kuntansa aluetta koskevia kulttuuriympäristöohjelmia, joiden valmisteluun asukkaat, yhteisöt, viran- omaiset ja elinkeinoelämä voivat osallistua.

Kulttuuriympäristöohjelmien laatimisen tueksi ympäristöministeriö on julkaissut oppaan Kulttuuriympäristöohjelma – miksi ja miten (2009).

Julkisten tietoaineistojen avaaminen kansalaisten, yhteisöjen ja yritysten käyttöön sekä niiden hyödyntäminen on yksi hallitusohjelman kärkihankkeista ja perustuu hallituksen maaliskuussa 2011 tekemään periaatepäätökseen. Päätös tietoaineistojen avaamisesta vahvistettiin kehysriihessä maaliskuussa 2013. Julkisen tiedon saatavuus on yhteiskunnan palvelukehityksen ja innovaatiotoiminnan kannalta tärkeä tekijä.

Tavoitteena on myös lisätä yhteiskunnan toiminnan läpinäkyvyyttä.

Kulttuuriympäristötiedon ja siihen liittyvien palveluiden ja järjestelmien kokonai- suuden hallintaa voidaan parantaa ottamalla käyttöön kokonaisarkkitehtuurimene- telmiä. Työ käynnistyy eri hallinnonalojen ja toimijoiden yhteisten tavoitteiden ja tiedontarpeiden määrittelyllä. Kokonaisarkkitehtuurityön avulla pyritään paranta- maan tiedon, palveluiden ja järjestelmien yhteentoimivuutta ja sopimaan yhteisistä periaatteista kuten avoimista rajapinnoista ja tiedon yhteismitallisuudesta.

Internetistä löytyy monia, etenkin rakennettuun ympäristöön liittyvää tietoa tarjoa- via palveluita. Kulttuuriympäristöasioista viestitään monikanavaisesti, vuorovaikut- teisesti ja sosiaalista mediaa hyödyntäen esimerkiksi viranomaisten Facebook-sivuilla ja blogeissa. Uusia mahdollisuuksia tiedon lisäämiseksi kulttuuriympäristöasioista voisivat tarjota esimerkiksi sosiaalisen median sovellukset sekä aktivoivat pelit.

Yksityiset korjausrakentamiskeskukset edistävät kulttuuriympäristön vaalimista.

Ne tarjoavat yksityisille rakentajille neuvontaa perinteisistä korjausmenetelmistä ja –materiaaleista. Myös käytettyjä rakennusosia välittävät varaosapankit palvelevat yksityisiä korjausrakentajia.

Tavoitetila:

Toimijoilla on tietoa oman elinympäristönsä historiasta, nykypäivästä ja tulevaisuu- den mahdollisuuksista. Toimivien tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävien palve- luiden avulla toimijat saavat ajantasaista ja oikeaa tietoa kulttuuriympäristöstä ja pystyvät osallistumaan kulttuuriympäristöä koskevaan keskusteluun ja päätöksen- tekoon. Kulttuuriympäristön tietovarannot, esimerkiksi erilaisten inventointien ja rekisterien sisältämä tieto, ovat mahdollisimman avoimesti eri käyttäjäryhmien saata- villa ja hyödynnettävissä. Valtakunnallisesti merkittävistä kulttuuriympäristöistä on olemassa yhtenäinen ja ajantasaisena pidettävä tieto, joka kattaa kulttuurimaisemat, rakennetun ympäristön ja arkeologisen kulttuuriperinnön.

Toimenpiteet:

27. Edistetään kulttuuriympäristöä koskevan tiedon yhteentoimivuutta, saata- vuutta, kattavuutta ja käytettävyyttä niin, että kansalaiset saavat helposti ha- luamaansa tietoa kulttuuriympäristöstä ja että tieto vastaa elinkeinoelämän tarpeisiin.

28. Yhdistetään valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden mukaiset kulttuu- riympäristön inventoinnit yhtenäiseksi valtakunnallisesti arvokkaiden kult- tuuriympäristöjen inventoinniksi, jota täydennetään tarvittavin osin erityisesti arkeologisen kulttuuriperinnön, kaupunkimaisemien ja perinnebiotooppien osalta. Selvitetään ohjelmallisen rakennussuojelun tarve ja kohteet. Valtakun- nallisiin inventointeihin kuuluvien ympäristöjen tilan seuranta toteutetaan.

29. Parannetaan inventointien, selvitysten ja kulttuuriympäristöohjelmien laatua ja tietojen vertailukelpoisuutta. Laaditaan inventointiohjeet myös kaupunki- maisemille.

30. Selvitetään vuonna 2014 käyttöön otettavan pysyvän rakennustunnuksen käyttömahdollisuudet rakennetun ympäristön vaalimisen edistämisessä ja seurantatietojen keräämisessä.

4 Strategian toteuttaminen, seuranta ja vaikutusten arviointi

4.1

Strategian toteutus ja seuranta

Strategiassa esitetyistä toimenpiteistä laaditaan ympäristöministeriön johdolla tar- kempi toimeenpanosuunnitelma syksyn-talven 2013–2014 aikana. Toimeenpanosuun- nitelmassa esitetään toimenpiteiden toteutustavat, vastuutahot, aikataulut ja niiden seuranta. Toimeenpanosuunnitelma laaditaan yhteistyössä keskeisten ministeriöiden sekä niiden sidosryhmien kanssa, joiden vastuulle toimenpiteiden toteutus kuuluu.

Valmistunutta toimeenpanosuunnitelmaa päivitetään sen toteutumisen edetessä.

Strategiasta on tarkoitus tehdä valtioneuvoston periaatepäätös syksyn 2013 aikana.

4.2

Taloudelliset vaikutukset

Kulttuuriympäristö muodostaa merkittävän osan suomalaista kansallisvarallisuutta.

Kulttuuriympäristön hyvä hoito ja ylläpito säilyttävät ja nostavat sen arvoa. Hou- kutteleva kulttuuriympäristö edistää myös matkailua. Hyvä kulttuuriympäristö ja rakennusperinnön kestävä käyttö tukevat alueellista elinkeinotoimintaa ja talouselä- mää. Yksittäistapauksissa kulttuuriympäristön ja rakennusten vaaliminen ei aina voi sopia kaikkien toimijoiden suunnitelmiin. Kokonaisuudessaan kulttuuriympäristön vaaliminen kuitenkin hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Lainsäädännön kokonaisarviointi ja siitä tehtävät johtopäätökset, laadittavat oh- jeet, hallinnon kehittäminen, eri tahojen välisen yhteistyön ja kulttuuriympäristön kestävän käytön lisääntyminen tehostavat hallintoa. Toimenpiteet myös lisäävät vi- ranomaisten, elinkeinoelämän ja kansalaisten toimintaa kulttuuriympäristön hyväksi.

Lisääntyvän korjausrakentamisen työllisyysvaikutus parantaa korjausrakentajien työllisyyttä ja lisää valtion tuloverokertymää. Kulttuuriympäristön hyödyntäminen alueellisena voimavarana voi vähentää valtion kustannuksia rakennemuutospaik- kakunnilla.

Arviot kulttuuriympäristöstrategian toteutumisen kustannusvaikutuksista valtion talouteen ovat suuntaa antavia. Toteutumisen taloudellisia vaikutuksia arvioidaan vuosittain valtion talouden suunnittelujärjestelmän puitteissa.