8 2
Teoksen nimi herätti kysymyk- sen, onko ammattikorkeakoulul- la oma etiikkansa ja jos on, ke- nen tai keiden etiikasta oikeas- taan on kysymys ja miten se määrittyy. Teoksen 18 kirjoitta- jaa vastaavat kysymykseen ku- kin omalla tavallaan. Artikkeleis- sa kuuluu eri alojen tutkijoiden ja opettajien sekä koulutuksen ja työelämän asiantuntijoiden ääni. Kirjan tarkoituksena on tuoda esille eri näkökulmista nousevia eettisiä, filosofisia, ja pedagogisia haasteita ammatti- korkeakoulujen omaan kehittä- mistyöhön (s. 12).
Yhtenäistä eettistä normis- toa ammattikorkeakoulujen toi- mintaperiaatteille ei kirjasta löy-
AMMATTIKORKEAKOULUN HYVÄ JA PAHA
FRIMAN, MERVI, LAMPINEN, OSMO, NUMMELA PEKKA &
VOLANEN MATTI VESA ( toim.) Ammattikorkeakoulu- etiikka. Opetusministeriön jul- kaisuja 2004: 30.
dy. Sen sijaan teos avaa paikoi- tellen ansiokkaastikin ammatti- sivistyksen ja hyvän ihmisen ideaaleja sekä herättää eettistä pohdintaa. Kirjoittajien pohdin- nat ulottuvat laajemmalle kuin teoksen hieman kapea-alaiselta kuullostavasta nimestä voisi päätellä.
MONIÄÄNISYYS MYÖS HAJAUTTAA
Toisaalta moniäänisyys antaa etiikasta käsitteenä ja ilmiönä melko hajanaisen kuvan, ja jois- sakin artikkeleissa eettisten ky- symysten tunnistaminen jää pinnalliseksi. Jäin kaipaamaan kokoavaa katsausta siihen, mi- ten etiikka teoksessa ymmärre- tään. Eettisyydestä puhutaan mm. vastuullisuutena, joka puo- lestaan edellyttää autonomiaa.
Autonomia ilmenee mm. insti- tuution vapautena markkinavoi- mien ohjauksesta ja valtion tiu- kasta säätelystä sekä toisaalta
yksilön vapautena aitoihin va- lintoihin ja omien prioriteettien asettamiseen. Lisäksi asetetaan runsaasti eettisiä ideaaleja ja normeja eri toimijoille. Enemmän olisi voinut painottua se, millai- sin edellytyksin koulutusinsti- tuutioiden ja työyhteisöjen jä- senet voisivat pohtia omaa etiik- kaansa aidon reflektiivisesti sekä arvioida toimintakulttuuri- aan ja päämääriään.
Osa kirjoittajista puhuu eet- tisen toiminnan ideaaleista kol- lektiivisen instituution tai yri- tyksen äänellä. Esimerkiksi
”…ammattikorkeakoulut joutu- vat tekemään arvovalintoja…”
ja niiden ”… tulee olla myös ak- tiivinen yhteiskunnallinen muu- tosagentti hyvän työelämän, hyvän yhteiskunnan, hyvän ympäristön ja hyvän elämän edistämiseksi” (Lampinen &
Nummela, s.11–12). Yrityksiltä puolestaan edellytetään yritys- etiikkaa ja yhteiskuntavastuuta.
AIKUISKASVATUS 1/2005 KIRJA-ARVIOITA
8 3
YKSILÖLLISIÄ ÄÄNIÄ Useimmista artikkeleista löytyy kuitenkin myös yksilöllisiä toi- mijoita eli ajattelevia ihmisiä, jotka voivat ottaa vastuun toi- minnan eettisyydestä – tai toi- saalta jättää sen tekemättä. Esi- merkiksi Risto Honkosen ja Timo Koranderin artikkelissa konkretisoituu eri professioiden ammattietiikoiden erilaisuus ja niitä edustavien toimijoiden eettiset ristiriidat. Eettisten nä- kökulmien erilaisuus on merki- tyksellistä erityisesti moniam- matillisessa yhteistyössä. Eet- tisten ristiriitojen näkyväksi te- keminen yleensäkin selkeyttää keskustelua arvoista ja etiikas- ta ja niiden merkityksestä toi- minnan kannalta.
EETTISYYDELLÄ MYÖS SIVISTYSNÄKÖKULMA Ammattikorkeakoulun arvope- rustaa tarkastellaan mm. sivis- tyksen käsitteen kautta. Eetti- syys nähdään ammattisivistyk- sen keskeisenä ehtona. Myös yliopiston ja ammattikorkea- koulun suhdetta valotetaan si- vistyksen näkökulmasta. Sami Pihlström katsoo, että ammatti- sivistyksen luonnetta ja ammat- tikorkakoulujen tehtävää voi- daan ymmärtää deweyläisen pragmatismin kautta, jossa tie- to ja käytännön toiminta kiinnit- tyvät toisiinsa. Deweyn natu- ralismin mukaan maailmassa oleminen nähdään ihmiselle tyypillisenä tapana tulla toi- meen ympäristössään. Myös Aristoteleen hyve-etiikan poh- jalta käytännöllisyys (praxis) voidaan ymmärtää maailmassa olemisena, jatkuvana suhteena toiseuteen ja tulevaisuuteen.
Siten ammattikorkeakoulun toi- minnan lähtökohdat voisivat Mervi Frimanin mukaan olla
EETTISYYS JA ASIANTUNTEMUS
Keskustelussa asiantuntijuu- desta unohtuu usein eettinen näkökulma. Teos avaa asiantun- tijuuden käsitettä arvo-osaami- sen ja eettisen vastuullisuuden suhteen mielenkiintoisesti. Am- matillinen sivistys ja asiantun- tijuus edellyttävät paitsi ammat- tien eettisten normistojen tun- temista, myös yksilön henkilö- kohtaista etiikkaa. Hyvän ihmi- sen ja ammatillisen asiantunti- jan ideaaleja tarkastellaan mm.
teologisen kutsumusajatuksen ja antiikin hyveellisyyden ide- aalien kautta. Aristoteleen hyve-etiikassa ihmisen luon- teen hyveisiin yhdistyy par- haimmillaan käytännöllinen jär- kevyys (fronesis), joka ei sulje pois myöskään emotionaalista herkkyyttä. Kasvattajan tehtä- väksi määrittyy käytännöllisen järjen opettaminen sekä hyveel- lisyyden mielekkyyden osoitta- minen omassa toiminnassaan.
(Friman, s. 137–139.)
Sijansa saa oikeutetusti am- mattietiikan opetuksen tarkaste- lu sekä ammatillisiksi opettajik- si opiskelevien eettisen ajatte- lun ja kasvatustietoisuuden ke- hittyminen. Ilma Tahvanaisen mukaan opettajan eettisyys il- menee nimenomaan kasvatus- tietoisuutena, joka edellyttää kasvatuksellisten tekojen laa- dun ja merkityksen pohdintaa.
Kasvatuksellinen toiminnan ehtona nähdään kasvatussuh- teessa oleminen. Lisää eettisiä vaateita opettajuudelle lisäävät yhteiskunnallinen muutos, glo- balisoituminen ja opettajan au- tonomian lisääntyminen. Uhka- na näyttäytyy sekä ammatilli- suuden että kasvatuksellisuu- den häviäminen ammatillisesta opettajuudesta ja opettajuuden redusoituminen opetusteknis- elävästä elämästä nousevassa
ymmärryksessä, johon sisältyy myös eettisten kysymysten tun- nistaminen ja pohtiminen.
Rajanveto tiedekorkeakou- luihin nähden jää teoksen poh- jalta epämääräiseksi eikä sen tekeminen ole kai tavoitteena- kaan. Esimerkiksi Pihlström ko- rostaa tutkimukseen perustuvaa opetusta ja kriittisen ajattelun taitojen kehittämistä kaikkien korkeakoulujen ihanteina. Sel- keän erottelun vaikeus tiede- ja ammattikorkeakoulujen välillä johtunee mm. siitä, että eri tie- teen- (ja taiteen)aloilla on ko- vin erilaiset käsitykset tiedon luonteesta, oppimisesta ja asiantuntijuudesta yliopistojen sisälläkin. Siksi jotkin kirjassa esitetyt yleistykset yliopistojen tiedon- ja oppimiskäsityksen luonteesta eivät ole perusteltu- ja.
Myös alueellinen eriytymi- nen epäyhtenäistää yliopisto- jen tavoitteita ja tehtäviä. Erityi- sesti yliopistojen ns. kolmas tehtävä eli ympäröivän yhteis- kunnan kehityksen tukeminen lähentää ammattikorkakoulujen ja yliopistojen tehtäväkenttää sekä tuo esiin yhteisiä eettisiä ja yhteiskunnallisia ongelmia mm. tutkimusrahoitukseen liitty- en (ks. Panu Raatikainen). Yh- distäviä asioita ovat useat eet- tiset peruskysymykset, kuten tutkimusetiikka ja tutkijan vas- tuu sekä pohdinnat tieteen ar- vovapaudesta. Tosin Osmo Lampinen (s. 23) hieman yllät- tävästi väittää, että tutkijalla ei yleisesti ottaen olisi vastuuta tutkimustulostensa käytöstä kuten ammattikorkeakoulujen kasvattamilla asiantuntijoilla on.
Näin ollen ammattikorkeakou- luilla on hänen mielestään suu- rempi moraalinen vastuu kuin yliopistoilla.
AIKUISKASVATUS 1/2005 KIJRA-ARVIOITA
8 4
ten innovaatioiden tuottami- seen (ks. Friman, s. 142, Pihl- ström, s. 59, Tahvanainen, s.
159). Konkreettisena ehdotuk- sena teoksessa perätään entis- tä suunnitelmallisempaa ammat- tietiikan opetusta.
Teoksessa korostuu työelä- män yksipuolisten tehokkuus- ideaalien ja markkinavoimien säätelemän toiminnan kriittinen tarkastelu. Niihin liittyvien eet- tisten epäkohtien kautta perus- tellaan työelämän muutoksen tarvetta ja ammatillisen korkea- koulutuksen hyveellisiä pää- määriä. Sen sijaan ammattikor- keakoulun omien toimintakult- tuurien arviointi jää melko vä- häiseksi, vaikka teoksen ni- mestä voisi toisin päätellä. Esi- merkiksi ammattikorkeakoulun historiallista kehitystä valotta- va artikkeli olisi voinut antaa pohjaa instituution rakenteiden
ja käytäntöjen kriittisemmälle arvioinnille. Toisaalta kirjasta löytyy jonkin verran myös am- mattikorkakoulun toimijoiden itsekriittistä pohdintaa, mikä li- sää teoksen vakuuttavuutta.
Jäin kuitenkin miettimään, kenel- le kirja on oikeastaan kirjoitet- tu. Jossain määrin se epäilemät- tä palvelee ammattikorkea- koulun sisäistä kehittämistä, mutta samalla näkyy pyrkimys selkeyttää instituution asemaa ja roolia ulkopuolisille. Jälkim- mäisellä tavoitteella ei paikoitel- len näytä olevan kovinkaan paljon tekemistä etiikan kanssa.
Teoksessa ilmenevä ”hyvän ja pahan” erittely voi kuitenkin palvella molempia tavoitteita.
Ammattikorkeakoulun etii- kan uhkina nähdään siis mark- kinaperustaiset arvot, liike-elä- män ohjaus ja opiskelijan
”redusoituminen työelämän toi-
mijaksi”. Ideaaleiksi ja päämää- riksi nousevat puolestaan aka- teeminen vapaus ja institutio- naalinen autonomia sekä niihin liittyen toimijoiden mahdolli- suus ja valmius kriittiseen ja eettiseen ajatteluun. Opiskelijan kasvun päämäärinä nähdään hyvään ammatillisuuteen liitty- en kansalaisuus, lähimmäisyys sekä kumppanuus, ja lisäksi pyrkimyksenä on ”kytkeä opis- kelijoita tieteellisen tutkimuksen ja sivistyksen perinteeseen, to- tuuden ja hyvän elämän etsin- tään” (Pihlström, s. 59). Tällä tiel- lä professioiden ja ammattikun- tien eettiset ohjenuorat nähdään tärkeänä, samoin kuin eettisten ideaalien ja reflektiivisyyden näkyvyys ammattikorkeakou- lun opettajien omassa toimin- nassa.
Sirpa Törmä
AIKUISKASVATUS 1/2005 KIRJA-ARVIOITA
