ARVOKKUUTTA PALKKATYÖN ULKOPUOLELTA?
Työttömien kokemuksia arvokkuudesta Erik Allardtin hyvinvointiteorian kehyksessä
Kaisa Soukka Pro gradu -tutkielma Sosiaalityö
Yhteiskuntatieteiden laitos
Itä-Suomen yliopisto Elokuu 2020
Tiedekunta
Yhteiskunta- ja kauppatieteiden tiedekunta
Laitos
Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä
Kaisa Soukka Työn nimi
ARVOKKUUTTA PALKKATYÖN ULKOPUOLELTA?
Työttömien kokemuksia arvokkuudesta Erik Allardtin hyvinvointiteorian kehyksessä Oppiaine
Sosiaalityö
Työn laji
Pro gradu -tutkielma Tutkielman ohjaajat
Elisa Tiilikainen (yliopistotutkija), Kaarina Mönkkönen (yliopistonlehtori) Aika
Elokuu 2020
Sivumäärä
64 sivua, 1 liite (4 sivua)
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen sitä, millaisissa asioissa tai tilanteissa työttömät ihmiset ovat kokeneet itsensä arvokkaaksi, sekä sitä, millaisissa asioissa tai tilanteissa työttömät ihmiset ovat kokeneet, että omaa arvokkuutta on jotenkin loukattu. Tutkimus- kysymyksen tarkastelua on ohjannut Erik Allardtin (1976) hyvinvoinnin having, loving ja being -ulottuvuudet. Tarkastelen arvokkuuden kokemuksia hyvinvoinnin ulottuvuuksien eri osa-alueilla.
Tutkielman aineistona olen hyödyntänyt aineistoa, joka on kerätty Itä-Suomen yliopiston Arvoa arvokkuudesta -tutkimusta varten. Aineistoa on kerätty avoimella verkkokyselylo- makkeella, jolla ihmisiltä on kysytty tyytyväisyyden, arvokkuuden ja merkityksellisyyden kokemuksista. Tässä tutkielmassa olen keskittynyt tarkastelemaan työn ulkopuolella ole- vien ihmisten kokemuksia arvokkuudesta. Aineiston kokonaismäärä muodostuu 941:sta vastauksesta, joista työttömien ihmisten antamia vastauksia on yhteensä 75.
Tutkielman analyysi on toteutettu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Tulosten pe- rusteella työttömät ihmiset kokivat sekä arvokkuuden että arvottomuuden kokemuksia kaikilla hyvinvoinnin ulottuvuuksilla. Arvokkuuden kokemuksia tuottivat esimerkiksi työn eri muodot, kuten vapaaehtoistyö tai muut yleishyödylliset työtehtävät. Sen sijaan palkkatyön puuttuminen aiheutti arvottomuutta. Terveydentilaan liittyvät asiat tuottivat sekä arvokkuuden että arvottomuuden kokemuksia. Myös kodin ja toimeentulon merki- tykset olivat kytköksissä arvokkuuden kokemukseen. Merkitykselliset ihmissuhteet, kuten perhe ja ystävät, olivat arvokkuuden kokemuksen kannalta keskeisiä. Toisaalta lannistavat ja satuttavat kohtaamiset olivat aiheuttaneet arvottomuutta. Harrastukset ja mielekäs toi- minta tuottivat arvokkuutta, mutta toisaalta kaikilla ei ollut työttömyyden takia varaa har- rastamiseen, mikä aiheutti kokemuksen arvottomuudesta.
Asiasanat
työttömyys (YSA), arvokkuus, hyvinvointiteoria
Faculty of Social Sciences and Business Studies Department of Social Sciences Author
Kaisa Soukka Title
DIGNITY OUTSIDE OF PAID LABOUR?
Experiences of dignity in unemployed people in the context of Erik Allardt’s theory of wellbeing.
Main subject Social Work
Level
Master's thesis Advisors
Elisa Tiilikainen (University researcher), Kaarina Mönkkönen (University lecturer) Date
August 2020
Number of pages
64 pages, 1 appendix (4 pages) In this Master’s Thesis I will look into the matters and situations in which unemployed people have felt themselves worthy and dignified. I will also look into those matters and situations in which unemployed people have felt their dignity threatened or insulted. The assessment of the research question has been guided by the having, loving and being as- pects of wellbeing by Erik Allardt (1976). I will assess experiences regarding dignity ac- cording to all these aspects of wellbeing.
As the material for this thesis, I have used the material gathered for the Arvoa arvokkuu- desta research of the University of Eastern Finland. The material has been gathered with an open web questionnaire form, in which people were asked about their experiences re- garding their happiness, dignity and the meaningfulness of their lives. In this thesis I have focused on the experiences of dignity in unemployed people. The sum total of the material consists of 941 answers, of which 75 answers are given by unemployed people.
The analysis part of the thesis has been carried out by way of theory-driven content ana- lysis. According to the results, unemployed people experienced both positive and negative impacts on their dignity on all the aspects of wellbeing. For example, different forms of work, such as community volunteering or other pro bono work, brought experiences of dignity. On the other hand, lack of paid labour caused experiences of worthlessness.
Health related issues were a source of both dignity and worthlessness. Home and income were likewise linked. Meaningful relationships, like family and friends, turned out central to the experience of dignity. On the other hand, discouraging and hurtful encounters caused worthlessness. Hobbies and meaningful activity brought dignity, but not all had the resources to be active due to unemployment, which caused feelings of worthlessness.
Keywords
unemployment, dignity, theory of wellbeing
1 JOHDANTO...1
2 TYÖTTÖMYYS ILMIÖNÄ ...5
2.1 Aktivoiva työttömyyspolitiikka Suomessa ...5
2.2 Työttömien ansaitsevuuden arviointi ...8
3 TYÖTTÖMYYS JA ARVOKKUUDEN ULOTTUVUUDET ... 12
3.1 Arvokkuutta palkkatyöstä ja sen ulkopuolelta ... 12
3.2 Arvokkuus Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien kehyksessä ... 14
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 18
4.1 Tutkielmassa käytettävä aineisto ... 18
4.2 Esitietoa työttömistä vastaajista ... 20
4.2 Teoriaohjaava sisällönanalyysi tutkimusmenetelmänä ... 24
4.3 Aineiston analyysi teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin ... 25
4.4 Tutkimuseettisiä näkökulmia ... 29
5 TULOKSET ... 32
5.1 Työn eri muodot ja koulutus ... 32
5.2 Palkkatyön puuttuminen ... 34
5.3 Terveyden monet merkitykset ... 38
5.4 Kodin ja toimeentulon merkitys ... 40
5.5. Merkitykselliset ihmissuhteet ... 41
5.6 Lannistavia ja satuttavia kohtaamisia ... 43
5.7 Mielekästä tekemistä ja onnistumisia ... 46
6 YHTEENVETO JA JOHTOPÄÄTÖKSET ... 50
7 POHDINTA ... 56
LÄHTEET... 60
TAULUKKO 1. Työttömien vastaajien ikä- ja sukupuolijakauma ... 19
TAULUKKO 2. Osallistuminen vapaaehtoistyöhön ... 21
TAULUKKO 3. Asumistilanne ... 21
TAULUKKO 4. Kokemus rahojen riittävyydestä ... 22
TAULUKKO 5. Merkityksellisyys ja arvokkuus kouluarvosanoin ... 22
TAULUKKO 6. Tyytyväisyys elämään kouluarvosanoin ... 23
TAULUKKO 7. Aineiston analyysi (Arvokkuus) ... 27
TAULUKKO 8. Aineiston analyysi (Arvottomuus) ... 28
1 JOHDANTO
Työttömyys on Suomessa yhteiskunnallisesti merkittävä ilmiö ja vilkasta julkista keskus- telua herättävä puheenaihe. Se on myös yksi nyky-yhteiskunnan suurista pulmista, johon kytkeytyvät niin talous- kuin sosiaalipoliittisetkin kysymykset. Työttömyys myös kosket- taa monia: Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän työllisyyskatsauksen mukaan loka- kuussa 2019 työ- ja elinkeinotoimistoissa oli yhteensä 224 700 työtöntä työnhakijaa ja työttömyysaste oli 8,6 prosenttia. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2019). Keväällä 2020 puh- jenneen koronavirustilanteen vuoksi työttömien määrä nousi lyhyessä ajassa voimak- kaasti. Työ ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan toukokuussa 2020 työt- tömiä työnhakijoita oli 432 000, mikä on yli 200 000 enemmän verrattuna vuoden 2019 lokakuun tilastoon. Koronaviruksen vuoksi tehdyt toimenpiteet lisäsivät erityisesti lo- mautettujen määrää. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020.)
Yhteiskunnallisten vaikutusten lisäksi työttömyydellä on merkittäviä suoria vaikutuksia työttömäksi joutuneiden ihmisten elämään. Työttömyys aiheuttaa esimerkiksi tulojen me- netystä, vaikuttaa arjen rytmitykseen sekä sosiaalisiin suhteisiin. (Honkanen 2007, 9; 22–
23.) Työttömyys ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys aiheuttavat merkittävän riskin ihmi- sen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille ja terveydelle. Työttömyyden on todettu vaikutta- van alentavasti esimerkiksi elinajanodotteeseen ja myös itsemurhariski on korkeampi ver- rattuna työssäkäyviin. Lisäksi masennus, päihdeongelmat sekä terveyteen heikentävästi vaikuttavat elintavat ovat keskimäärin yleisempiä työttömillä kuin työssäkäyvillä. (Män- tysaari 2019, 181.) Koska työttömyys vaikuttaa heikentävästi useisiin elämän osa-aluei- siin, siihen liitetään tyypillisesti myös esimerkiksi syrjäytymisen, huono-osaisuuden tai köyhyyden käsitteitä (Honkanen 2007, 9; 22–23).
Suomessa työttömyyskysymykseen on 1990-luvun lama-ajasta alkaen pyritty vastaamaan aktivointipolitiikalla, jonka tavoitteena on saattaa pitkään työvoiman ulkopuolella olleet ihmiset työmarkkinoiden piiriin. Aktivointipolitiikan seurauksena työttömyysturvaan ja sosiaalietuuksiin liittyvät oikeudet on alettu haastamaan painottamalla velvollisuuksia ja sanktioita. (Karjalainen & Karjalainen 2011, 7.) Velvollisuuksia korostavan poliittisen ilmapiirin seurauksena työttömyyden syitä on alettu etsimään yhä enemmän
yksilönvastuuta korostavien tekijöiden kautta (Karjalainen & Lahti 2005, 273). Tällainen ilmapiiri voi johtaa siihen, että työttömiä ihmisiä aletaan leimaamaan ja syyttelemään esi- merkiksi laiskuudesta (Honkanen 2007, 23; Walker ym. 2013).
Mitä enemmän työttömiin ihmisiin kohdistetaan arvostelua ja syytöksiä laiskuudesta, sitä tiukemmin tullaan arvioineeksi sitä, nähdäänkö työttömien ansaitsevan sosiaalietuuksia ja työttömyysturvaa. Ansaitsevuuskäsityksen (deservigness) kautta voidaan tarkastella ihmisten suhtautumista heikommassa asemassa olevia, kuten työttömiä, kohtaan. Ansait- sevuuden perusteella voidaan ajatella, että tietyt ryhmät ansaitsevat saamansa avun pa- remmin kuin toiset ryhmät. (Tarkiainen 2017, 2; van Oorschot 2006.) Ansaitsevuus siis keskittyy kysymykseen siitä, kuka ansaitsee apua ja millä perusteella (Tarkiainen 2017, 2). Jos työttömien ihmisten ansaitsevuutta aletaan haastamaan, eikä palkkatyön ulkopuo- lella olevien ihmisten katsota ansaitsevan yhteiskunnan apua, voi tämä vahvistaa koke- musta arvottomuudesta sekä hankaloittaa jo valmiiksi vaikeaa elämäntilannetta (Laihiala 2018, 36). Sennetin (2004) mukaan modernissa yhteiskunnassa erityisesti työn arvokkuus on korostunut, joka on johtanut siihen, että työtä vailla oleva joutuu perustelemaan oikeu- tustaan ja omaa arvoaan (Sennett 2004, 67–68).
Modernissa työkeskeisessä kulttuurissa työnteko on itsessään merkittävä arvokkuutta tuottava tekijä. Arvokkuus muodostuu kuitenkin palkkatyötä moniulotteisemmista teki- jöistä. Ihmisarvon ja mahdollisuuden tuntea itsensä arvokkaaksi pitäisi olla mahdollisia jokaiselle vain ihmiseksi syntymisen ja ihmisenä olemisen perusteella. Tässä pro gradu - tutkielmassa keskitynkin tarkastelemaan sitä, millaisissa asioissa tai tilanteissa työttömät ihmiset ovat kokeneet itsensä arvokkaaksi, sekä sitä, millaisissa asioissa tai tilanteissa työttömät ihmiset ovat kokeneet, että omaa arvokkuutta on jotenkin loukattu. Lähestyn tutkimuskysymystä teoriaohjaavasti tarkastelemalla työttömien ihmisten arvokkuuden kokemuksia sosiologi Erik Allardtin (1976) hyvinvointiteorian näkökulmasta. Allardtin tunnettu, klassikoksikin kutsuttu teoria jakaa hyvinvoinnin kolmeen ulottuvuuteen, joita ovat having, loving ja being. Allardtin hyvinvointiteorian mukaan hyvinvointia ei nähdä ainoastaan pysyvänä tilana, jota joko on tai ei ole, vaan se muodostuu erilaisista osa- alueista, joiden painotus vaihtelee eri elämäntilanteissa. (Kivipelto & Saikkonen 2018, 59–60). Hyödynnän samaa lähestymistapaa ja näkökulmaa tutkielmassani; tarkastelen ar- vokkuuden kokemuksia eri osa-alueilla ja elämäntilanteissa.
Having-ulottuvuudella Allardt tarkoittaa tekijöitä, jotka luovat elintason perustan. Näitä ovat esimerkiksi tulot, työllisyys ja koulutus. Loving ja being -ulottuvuudet käsittävät esi- merkiksi perhe- ja ystävyyssuhteet ja mielekkään tekemisen, kuten harrastukset. (Allardt 1976, 40–50.) Työttömän ihmisen elämässä esimerkiksi palkkatyön ulkopuolella olemi- nen voi vaikuttaa siihen, että ihminen on kokenut arvokkuutensa tulleen loukatuksi. Sen sijaan esimerkiksi vapaaehtoistyö voi lisätä arvokkuuden tunnetta. Myös esimerkiksi per- heestä huolehtiminen tai mielekäs harrastus voivat olla arvokkuuden kokemuksen läh- teitä. Tässä tutkielmassa tarkastelen siis arvokkuuden moniulotteisia kokemuksia hyvin- voinnin eri ulottuvuuksissa. Alakysymykseni onkin, miten arvokkuuden kokemukset näyt- täytyvät Allardtin hyvinvoinnin having, loving ja being -ulottuvuuksissa.
Pro gradu -tutkielmani on osa laajempaa Itä-Suomen yliopiston Arvoa arvokkuudesta - tutkimusta, jota varten on kerätty aineistoa avoimen verkkokyselylomakkeen avulla eri puolelta Suomea. Lomakkeella on kysytty ihmisten tyytyväisyyden, arvokkuuden ja mer- kityksellisyyden kokemuksista omassa elämässään. Tässä tutkielmassa keskityn tarkaste- lemaan työn ulkopuolella olevien ihmisten vastauksia. Aineiston kokonaismäärä muo- dostuu 941:sta vastauksesta, joista työttömien ihmisten antamia vastauksia on yhteensä 75. Haluan tarkastella tutkielmassa työttömien ihmisten vastauksia, koska näen tärkeänä, että työttömien ihmisten ääni ja arvokkuuden kokemukset saadaan laajasta aineistosta esille. Työttömien ihmisten arvokkuuden kokemuksien tarkastelu on tärkeää myös sosi- aalityön tutkimuksen kontekstissa, sillä työttömyyteen ja arvokkuuteen liittyvät teemat kytkeytyvät sosiaalityön ydinilmiöihin, kuten ihmisarvoon, eriarvoisuuteen sekä hyvin- voinnin vajeisiin.
Arvokkuutta on aiemmin tutkittu muun muassa köyhien ihmisten kokemana. Esimerkiksi Anna-Maria Isola & Reetta Siukola (2017) ovat tarkastelleet köyhien naisten ja miesten kokemuksia arvokkuudesta suomalaisessa hyvinvointivaltiossa. Tutkimuksen mukaan erityisesti työttömyys ja perheettömyys murentavat miehen arvokuutta. Naiselle perhe voi olla sekä arvokkuuden lähde että sen murentaja. Tutkimuksessa instituutiot näyttäy- tyivät useammin arvokkuutta murentavana kuin sitä vahvistavana. (Isola & Siukola 2017.) Teemu Kemppainen (2012) on tarkastellut hyvinvoinnin jakautumista sosiaalisen aseman perusteella eurooppalaisissa hyvinvointipoliittisissa malleissa. Tutkimuksessa köyhyydellä, työttömyydellä ja yksinäisyydellä havaittiin olevan yhteys vähäiseen
sosiaaliseen arvostukseen ja erityisesti köyhyyden ja työttömyyden yhdistelmä heikensi eniten sosiaalista arvostusta. (Kemppainen 2012, 4.)
Tutkimusraportti etenee työttömyyttä, työttömyyspolitiikkaa, arvokkuuden teemoja sekä Allardtin hyvinvointiteoriaa käsittelevän teoreettisen viitekehyksen kautta tutkielman to- teutuksen kuvaamiseen, aineiston analyysiin, tuloksiin ja johtopäätöksiin. Lopuksi poh- din tutkielman toteutusta, tutkielman herättämiä kysymyksiä sekä jatkotutkimuksen tar- vetta. Pro gradu -tutkielmani tarjoaa kiinnostavan näkökulman työttömien ihmisten ar- vokkuuden kokemuksista palkkatyön ulkopuolelta yhteiskunnassa, jossa palkkatyöstä on muodostunut keskeinen ihmisten arvokkuutta määrittelevä arvo.
2 TYÖTTÖMYYS ILMIÖNÄ
2.1 Aktivoiva työttömyyspolitiikka Suomessa
Työttömyys on Suomessa yhteiskunnallisesti merkittävä ja paljon julkista keskustelua he- rättävä ilmiö. Kun työttömyyttä tarkastellaan pidemmällä aikavälillä, on työttömien mää- rässä ollut suurta vaihtelua. (Mäntysaari 2019, 181.) 1990-luvun lama-aika aiheutti Suo- messa suurtyöttömyyttä. Pahimmillaan työttömiä oli 408 000 henkilöä työttömyysasteen ollessa 16,6 prosenttia. Laman jälkeen työttömyysaste oli jatkuvassa laskussa aina vuo- den 2008 talouskriisiin saakka, minkä jälkeen työttömien määrä lähti uudelleen nousuun.
(Kauhanen 2017, 176.) Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan loka- kuussa 2019 työ- ja elinkeinotoimistoissa oli yhteensä 224 700 työtöntä työnhakijaa ja työttömyysaste oli 8,6 prosenttia. Työttömien määrä oli tuolloin 5000 vähemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömistä työnhakijoista miehiä oli 127 600 ja naisia 97 200. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2019.) Keväällä 2020 työttömien ihmisten määrä nousi taas nopeasti ja voimakkaasti koronavirusepidemian takia. Työ ja elinkeinoministeriön työllisyyskat- sauksen mukaan toukokuussa 2020 työttömiä työnhakijoita oli 432 000 ja työttömyysaste oli 16,5 prosenttia. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2020.) Luku on siis yli 200 000 enemmän verrattuna vuoden 2019 toukokuun tilastoon.
Erityisesti pitkäaikaistyöttömyys ja rakenteellinen työttömyys nähdään edelleen moni- mutkaisena yhteiskunnallisena haasteena (Mäntysaari 2019, 181). Pitkäaikaistyöttömien osuutta työikäisistä voidaan kuvata rakenteellisen työttömyyden käsitteen kautta. Työttö- myys määritellään rakenteelliseksi tilanteessa, jossa se ei vähene, vaikka työllisyysaste on korkea ja joillakin aloilla on vajausta työvoimasta. Pitkäaikaistyöttömien katsotaan olevan työikäisiä, joilla on syystä tai toisesta vaikeuksia työllistyä työmarkkinoille. Hei- dän tilanteensa voi vaihdella työttömyyden, aktivointipoliittisten toimenpiteiden sekä pät- kätöiden välillä. (Karvonen, Kestilä & Mukkila 2019, 53.) Työ- ja elinkeinoministeriön työllisyyskatsauksen mukaan yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita pitkäaikais- työttömiä oli 61 300 ja näiden joukosta yli kaksi vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä oli 28 600. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2019.) Työttömyystilastoja lukiessa tulee huomioida vielä se, että osa työttömistä jää kokonaan virallisten työttömyystilastojen ulkopuolelle
siitä syystä, että he ovat pudonneet kokonaan työttömyysturvan ulkopuolelle. Tämä joukko koostuu karenssilla olevista tai muista syistä työnhakijaksi ilmoittautumatta jää- neistä henkilöistä. (Karjalainen & Lahti 2004, 279.)
Työttömyyttä pidetään yhtenä merkittävämpänä yksilön hyvinvointiin heikentävästi vai- kuttavana tekijänä. Työttömien ja työssäkäyvien välisessä hyvinvoinnissa on keskimää- räisesti suuria eroja. Työssäkäynti tuottaa usein itsessään hyvinvointia tarjotessaan sään- nöllisen rahallisen toimeentulon, sosiaalisia verkostoja sekä mahdollisuuden toteuttaa it- seään. (McKee-Ryan ym. 2005.) Vastaavasti työttömyyden on havaittu olevan yhteydessä moniin hyvinvoinnin vajeisiin. Työttömyys on yhteydessä taloudellisiin ongelmiin, ter- veyshaittoihin sekä yksinäisyyteen. Työttömyyden on todettu vaikuttavan alentavasti eli- najanodotteeseen ja myös itsemurhariski on korkeampi työssäkäyviin verrattuna. Lisäksi masennus, päihdeongelmat sekä terveyteen heikentävästi vaikuttavat elintavat ovat kes- kimäärin yleisempiä työttömillä kuin työssäkäyvillä. Erityisesti pitkittyneen työttömyy- den on nähty lisäävän riskiä hyvinvointiin liittyviin ongelmiin. (Karvonen 2008; Mänty- saari 2019, 181.) Tutkimuksissa on myös havaittu, että pitkäaikaistyöttömyyden riskite- kijät näyttäytyvät erityisesti miehillä (Mäntysaari 2019, 182). Työttömyydellä tai työssä- käynnillä nähdään siis olevan voimakas vaikutus ihmisen elämänlaatuun, ja usein työllis- tyminen vähentää erilaisia terveysongelmia (Mäntysaari 2019, 182; Vaarama, Siljander, Luoma & Meriläinen 2010).
Hyvinvointiin liittyvät perustelut ovat esillä työttömyyteen liittyvissä keskusteluissa (Kauppinen, Saikku & Kokko 2010, 246). Lisäksi työttömyys puhuttaa taloudellisesta näkökulmasta. Työttömyys voidaan paikantaa nykyaikaisessa yhteiskunnassa erityisesti modernin kapitalismin ongelmaksi. Työttömyyden ongelmallisuus on korostunut, kun yhteiskunnassa on alettu painottamaan talouden toimintaa ja talous on alkanut määrittä- mään työn arvoa. Tällaisessa yhteiskunnassa työttömyys näyttäytyy ongelmana, jonka ratkaisuna nähdään työllistyminen työmarkkinoille. (Honkanen 2007, 25–28.) Työssä- käynti ja siihen liittyvä talouskasvu ovatkin muodostuneet keskeisimmiksi yhteiskunnal- lisiksi arvoiksi (Karjalainen & Lahti 2004, 273). Työllisyyden tärkeyttä perustellaan usein myös sosiaaliturvajärjestelmän rahoituksen kestävyydellä, sillä työllisyysasteen noston nähdään olevan edellytys sosiaaliturvajärjestelmän toiminnalle (Kauppinen, Saikku &
Kokko 2010, 234). Korkean työllisyyden merkitys korostuu myös hallitusohjelmissa.
Esimerkiksi vuonna 2019 nimitetyn pääministeri Antti Rinteen (myöhemmin Sanna Ma- rinin) hallitusohjelmassa talouspolitiikan päämääräksi on asetettu hyvinvoinnin lisäämi- nen, mikä tarkoittaa muun muassa korkeaa työllisyyttä. Hallitusohjelmaan on listattu, että osatyökykyisten, vaikeasti työllistettävien ja maahanmuuttajien osallistumisen lisäämi- nen työmarkkinoille on keskeistä. Ohjelman mukaan näiden ryhmien työllistämiseksi tar- vitaan vaikuttavia toimia, jotta 75 prosentin työllisyysaste olisi mahdollista saavuttaa.
(Pääministeri Antti Rinteen hallituksen ohjelma 6.6.2019, 12.)
Työllisyyden merkityksen lisääntymistä sosiaalipolitiikassa on kuvattu siirtymäksi hyvin- voinnin politiikasta (welfare) työperustaiseen hyvinvointiin (workfare). Työperustainen hyvinvointi perustuu aktivointiin ja kannustamiseen, joista on tullut keskeisimpiä työttö- myyden vastaisen toiminnan välineitä. (Juhila 2006, 57.) Suomessa työttömyyskysymyk- seen on 1990-luvun talouslamasta alkaen pyritty vastaamaan aktivointipolitiikalla, jonka tavoitteena on pitkään työvoiman ulkopuolella olevien ihmisten saattaminen työmarkki- noiden piiriin. Aktivointipolitiikan seurauksena työttömyysturvaan ja sosiaalietuuksiin liittyvät oikeudet on alettu haastamaan painottamalla velvollisuuksia ja sanktioita. (Kar- jalainen & Karjalainen 2011, 7.) Samalla vastuu pitkäaikaistyöttömyydestä on siirtynyt yhä enemmän yksilön omille harteille. Aktivointipolitiikkaa on kuvattu vastaiskuksi hy- vinvointivaltion sallivuudelle ja passivoinnille, joka kohdistuu erityisesti pitkäaikaistyöt- tömiin. Aktivointipolitiikan perusajatuksena on, että pitkäaikaistyöttömät eivät voi elää passiivisesti sosiaalietuuksien siivellä, vaan vastikkeena yhteiskunnan tarjoamasta sosi- aaliturvasta heidän tulee aktivoitua ja osallistua yhteiskunnan toimintoihin. (Karjalainen
& Lahti 2005, 273.)
Aktivointipolitiikkaa ilmentää Suomessa erityisesti vuonna 2001 voimaan tullut laki kun- touttavasta työtoiminnasta, jossa korostuu yksilötasoinen aktivointi. Laissa työttömien aktivoinnin välineitä ovat esimerkiksi aktivointisuunnitelma sekä kuntouttava työtoi- minta. (189/2001.) Aktivointitoimenpiteiden tavoitteena on saada pitkäaikaistyöttömät takaisin työmarkkinoille sitomalla työttömyysturvan saaminen aktivointiehtoon, joka vel- voittaa henkilöä osallistumaan erilaisiin aktivoiviin toimiin. Jos aktivointiehdot eivät täyty, johtaa tämä työttömyysturvan karenssiin ja toimeentulon heikkenemiseen. Akti- vointipolitiikka vahvistaa ajattelua, jossa työssäkäyntiä pidetään arvostettavana ja hyväk- syttävänä, kun taas työttömyyttä pidetään ei-hyväksyttävänä tilana, josta tulee pyrkiä pois. Aktivointi korostaa politiikkaa, jossa painotetaan työssäkäynnin ensisijaisuutta ja
pidetään pitkään jatkunutta työttömyyttä poikkeuksellisena olotilana. (Karjalainen &
Karjalainen 2011, 7.)
Aktivointipolitiikka, jossa työttömyysturvaetuuksiin kohdistetaan leikkauksia, ei välttä- mättä kuitenkaan lisää työllisyyttä, vaan voi mahdollisesti ainoastaan syventää huono- osaisuuden tilaa ja hyvinvoinnin vajeita, kun leikkaukset kohdistuvat työttömiin ihmisiin, joiden toimeentulo on jo ennestään alhainen (Karjalainen & Moisio 2010, 112). Työttö- myysturvaa heikentävän aktivointipolitiikan kääntöpuolena on, että etuuksia leikkaa- malla ja toimeentuloa entisestään pienentämällä tullaankin syventäneeksi huono-osaisuu- den ongelmaa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien ihmisten osalta (Kauppinen, Saikku & Kokko 2010, 247). Työttömyysongelmassa ei kuitenkaan useinkaan ole kyse työttömien haluttomuudesta tehdä työtä. Sen sijaan tietyissä tilanteissa työttömien työha- lukkuus on jopa korkeammalla tasolla kuin työllisen väestön, eikä valtaosa työttömistä tarvitsisi erillistä kannustusta työmarkkinoille hakeutumiselle. Työttömyyden taustalla voi olla esimerkiksi terveyteen tai perheeseen liittyvät haasteet. Sen sijaan työhaluttomien työttömien määrä on marginaalisen pieni. (Muraja 2019, 103–105.) Kansainvälisten ver- tailujen mukaan antelias sosiaaliturva ei heikennä motivaatiota hakeutua palkkatyöhön, vaan päinvastoin nostaa työhalukkuutta. Sanktioiden sijaan tarvittaisiinkin joustavuutta ja yksilöön kohdistuvan arvostelun kitkemistä. Arvostelun sijaan olisi olennaista keskit- tyä häpeän kokemuksen vähentämiseen ja arvokkuuden tunteen sekä itsetunnon vahvis- tamiseen. (Muraja 2019, 103–105.)
2.2 Työttömien ansaitsevuuden arviointi
Aktivoivan työttömyyspolitiikan myötä työttömien elämäntapa ei ole yhteiskunnan kan- nalta enää yhdentekevää, kun politiikan tavoitteena on yhä enemmän sosiaalietuuksien vastikkeellisuus. Yhteiskunnan tarjoamat edut ja palvelut tulisi siis toisin sanoen ansaita.
(Matthies 2005, 310.) Ansaitsevuudella (deservingness) tarkoitetaan avun tarpeessa ole- vien moraalista oikeutusta vastaanottaa apua, kuten hyvinvointivaltion tarjoamia palve- luita tai tukia (Larsen 2013, 191–192). Ansaitsevuus keskittyy kysymykseen siitä, kuka ansaitsee apua ja millä perusteella. Ansaitsevuuskäsitysten kautta voidaan tarkastella ih- misten suhtautumista heikommassa asemassa olevia ihmisiä kohtaan. Ansaitsevuuden
arviointi kohdistuu vähemmistöihin ja marginaaliryhmiin suhteessa valtavirtaan. (Tarki- ainen 2017, 2.)
Ansaitsevuuden perusteella toisten ryhmien katsotaan ansaitsevan yhteiskunnan tarjoa- maa apua ja tukea paremmin kuin toisten. (Tarkiainen 2017, 2; van Oorschot 2006.) Joi- denkin ryhmien ominaisuudet luetaan sellaisiksi, ettei ryhmän edustajia nähdä hyvinvoin- tivaltiollisten tukijärjestelmien arvoiseksi. Ansaitsemattomuuden vuoksi ratkaisuna näh- dään otteiden tiukentaminen. (Juhila 2006, 81–82.) Van Oorschot (2000) on hahmotellut viisi kategoriaa, joiden kautta ihmisten ansaitsevuutta arvioidaan:
1. Kontrollin taso (the control over one’s neediness): mitä vähemmän ihmiseen tar- vitsee kohdistaa kontrollia, sitä korkeampi ansaitsevuuden taso on
2. Tarvetaso (the level of need): mitä korkeampi tarvetaso ihmisellä on, sitä korke- ampi ansaitsevuuden taso on
3. Identiteetti (the identity): mitä lähempänä ihminen on "meitä", sitä korkeampi an- saitsevuuden taso on
4. Asenne tarjottavaan tukeen (the attitude towards the support): mitä kiitollisempi, oppivaisempi ja vaatimustenmukaisempi vastaanottaja on, sitä korkeampi ansait- sevuuden taso on
5. Vastavuoroisuuden taso (the degree of reciprocation): mitä korkeampi aiemman tai tulevan takaisinmaksun taso on, sitä korkeampi ansaitsevuuden taso on Tyypillisesti ikääntyneitä, sairaita, vammaisia ja lapsia pidetään apua ansaitsevina ryh- minä. Sen sijaan monien muiden marginaaliryhmien, kuten työttömien tai maahanmuut- tajien, ansaitsevuus saatetaan kyseenalaistaa ja haastaa. (Tarkiainen 2017, 2; Van Oor- schot 2000.) Työttömien ansaitsevuus arvioidaan heikommaksi, koska työttömien katso- taan pystyvän kontrolloimaan tilannettaan paremmin itse verrattuna esimerkiksi vammai- siin, sairaisiin tai eläkeläisiin (Van Oorschot 2000).
Van Oorschot ja Halman (2000) ovat hahmotelleet neljä eri lähestymistapaa, joiden kautta ihmiset jäsentävät syitä työttömyydelle, köyhyydelle tai huono-osaisuudelle. Heidän mal- linsa mukaan syitä työttömyydelle jäsennetään joko yksilöllisten tai sosiaalisten syiden kautta. Ensimmäinen näistä on yksilöllinen syytös, jossa työttömyyden nähdään johtuvan
omasta käyttäytymisestä ja henkilökohtaisista ominaisuuksista, kuten esimerkiksi lais- kuudesta, moraalittomuudesta tai haluttomuudesta kouluttautua. Yksilöllinen kohtalo taas korostaa epäonnekkuutta, kuten esimerkiksi sairastumisen vuoksi aiheutunutta työkyvyt- tömyyttä. Kun työttömyyttä tarkastellaan sosiaalisesta näkökulmasta, tarkastelu siirtyy yksilön ominaisuuksista yhteiskunnallisiin tekijöihin. Sosiaalisen syytöksen mukaan aja- tellaan, että työttömyys on seurausta tietyn ryhmän, poliittisten toimien tai järjestelmien epäoikeudenmukaisista toimista. Sosiaalisen kohtalon mukaan työttömyyden taas ajatel- laan johtuvan kontrolloimattomien kehityskulkujen, kuten talouslaman takia. (Van Oor- schot & Halman 2000, 7.)
Näkemys työttömyyden taustalla olevista syistä vaikuttaa siihen, miten työttömien saa- maan apuun ja ansaitsevuuteen suhtaudutaan. Ihmisillä on taipumus pitää niitä ryhmiä ansaitsevimpina, joiden katsotaan olevan hallitsemattomien tapahtumien uhreja, kuin niitä, joiden katsotaan olevan syyllisiä omaan tilanteeseensa. (Van Oorschot, 2000.) Esi- merkiksi keväällä 2020 puhjenneen koronavirustilanteen takia työttömien määrä nousi lyhyessä ajassa voimakkaasti. Koronavirustilannetta seurannutta työttömyysaaltoa voitai- siinkin nimittää Van Oorschotin ja Halmanin hahmotelman mukaiseksi sosiaaliseksi koh- taloksi, sillä julkisessa keskustelussa työttömyyden taustalla olevien syiden nähtiin joh- tuvan kontrolloimattomasta epidemiatilanteesta yksilöllisten taustatekijöiden sijaan. Ko- ronatilanteen vuoksi työttömäksi joutuneiden ihmisten osalta käytiinkin keskustelua, jossa korostettiin auttamisen tärkeyttä, yhteisvastuuta sekä korkeaa ansaitsevuutta.
Ansaitsevuuskäsityksessä raja universaalien, kaikille kansalaisille tarkoitettujen palvelu- jen ja etuuksien ja tarveharkintaisten, kontrolliin perustuvien etuuksien välillä on keskei- nen (Juhila 2006, 82). Tarvehankintaan ja kontrolliin perustuviin etuihin ja niiden ansait- sevuuteen kiinnitetään erityistä huomiota ja valvontaa, koska kyse on eduista, joita hyvin toimeentulevat valtavirran edustajat eivät saa, mutta joiden kustantamiseen he katsovat osallistuvansa maksamalla veroja. Tämä tuottaa keskustelua tarveharkintaisia etuuksia saavien ihmisten todellisesta avuntarpeesta sekä sen arvioimisesta, onko heidän yksilöl- lisillä teoillaan tai ominaisuuksillaan osuutta avuntarpeeseen. (Laihiala 2018, 36.) Ansait- sevuuden arvioimisen kautta ilmapiiri voi muuttua sellaiseksi, että autettavat joutuvat pe- rustelemaan rehellisyyttään, avuntarpeen todellisuutta sekä arvokkuuttaan täysivaltaisena kansalaisena. Tilanne, jossa työtön yhdistetään ryhmään, jossa hänen ei katsota ansaitse- van saamaansa apua tai jossa häntä ei kohdella arvokkaana yhteiskunnan jäsenenä, on
omiaan vahvistamaan arvottomuuden kokemusta sekä mutkistamaan jo valmiiksi vaikeaa elämäntilannetta. (Laihiala 2018, 36.)
3 TYÖTTÖMYYS JA ARVOKKUUDEN ULOTTUVUUDET
3.1 Arvokkuutta palkkatyöstä ja sen ulkopuolelta
Arvokkuuden tai sen luonnehtinen, mikä tekee ihmiselämän arvokkaaksi, ei ole yksinker- taista. Asiaa on pyritty selittämään esimerkiksi filosofisesta näkökulmasta. Filosofi Pekka Himanen (2010, 12) on esittänyt, että elämän päämääränä tulisi olla mahdollisuus elää arvokasta elämää. Himasen mukaan ihmisellä on tarve tulla tunnustetuksi arvokkaaksi sekä puolustaa samalla toisen ihmisen oikeutta arvokkuuteen. Filosofi Veikko Launis (2018) on puolestaan tarkastellut ihmisarvon ja arvokkuuden käsitettä. Hänen mukaansa arvokkuutta voidaan englannin kielellä kuvata termillä dignity. Sana dignity taas juontaa juurensa latinan kielen sanoista dignitas ja dignus (arvo, arvokas), joilla on tarkoitettu jotakin mittapuuta, jonka mukaisesti ihmisiin pitäisi suhtautua. (Launis 2018, 12.) Launis puhuu itse ihmisarvosta ja arvokkuudesta, joilla hän kertoo tarkoittavansa samaa asiaa.
Hän sanoo ihmisarvon tarkoittavan kaikille ihmisille yhtäläistä arvokkuuden ilmentymää, joka on otettava huomioon kaikessa inhimillisessä toiminnassa ja jota tulee kunnioittaa.
(Launis 2018, 12.)
Sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan tutkija Allan Borowski (2010, 723–725) on tuonut esiin, että arvokkuus, arvokkuuden puolustaminen ja ihmisarvo ovat keskeisiä käsitteitä myös sosiaalityössä. Arvokkuuteen kytkeytyvät kysymykset ovat olennainen osa päivittäistä käytännön sosiaalityötä. Ihmisarvon (ja arvokkuuden) kunnioittaminen on sosiaalityön keskeinen arvo ja myös yksi tärkeimmistä asiakastyötä ohjaavista elementeistä. Borows- kin mukaan ihmisen arvokkuutta voidaan edistää sosiaalityössä esimerkiksi pyrkimällä vaikuttamaan sellaisiin poliittisiin toimenpiteisiin, mitkä voivat heikentää huono-osaisten ihmisten elinoloja. Sosiaalityössä pyritään edistämään ihmisten yhtäläisiä mahdollisuuk- sia ihmisarvoiseen elämään tarjoamalla myös esimerkiksi toimeentuloa. Arvokkuutta voi- daan edistää myös vahvistamalla sosiaalisia suhteita ja yhteisöjen toimivuutta sekä pyr- kimällä lisäämään ihmisen omaa autonomiaa ja hallintaa omasta elämästään. (Borowski 2010, 723–725.)
Sosiologi Richard Sennett (2004) lähestyy ihmisen arvokkuutta kunnioituksen käsitteen kautta. Hän sanoo kunnioituksen olevan erityinen osa ihmisten välisiä sosiaalisia suhteita
ja identiteettiä. (Sennett 2004, 59). Filosofi Ilkka Niiniluoto (1994) on puolestaan kytke- nyt arvokkuuden käsitteen ihmisen hyvään elämään. Hänen mukaansa ihmisen arvokkuu- den kokemus ja hyvä elämä muodostuvat siitä, miten ihminen näkee oman asemansa osana yhteiskuntaa ja miten ihminen toteuttaa tätä asemaa. Hänen mukaansa arvokkuus ja hyvä elämä rakentuvat arvokkaista, perimmäisistä arvoista. (Niiniluoto 1994.) Myös filosofi ja sosiologi Axel Honneth (1995) on esittänyt, että yksilön arvokkuuteen ja ar- vostukseen vaikuttaa pitkälti se, missä määrin yksilö pystyy edistämään yhteiskunnan ar- vojen toteutumista. Niinpä yksilön arvokkuus määrittyy pitkälti yhteiskunnan synnyttä- mästä arvomaailmasta. (Honneth 1995.)
Sennetin (2004) mukaan modernissa yhteiskunnassa erityisesti työn arvokkuus on koros- tunut, jolloin työikäisen ihmisen tulee todistaa oma arvonsa työnsä kautta. Työn arvok- kuus on johtanut siihen, että työtä vailla oleva saattaa joutua perustelemaan oikeutustaan ja arvoaan. (Sennett 2004, 67–68.) Myös Kemppaisen (2012) mukaan palkkatyön teke- minen on yksi modernin yhteiskunnan keskeisimmistä arvoista. Hänen mukaansa työssä- käynti lisää säännöllisten palkkatulojen lisäksi sosiaalista arvostusta ja mahdollisuutta kokea itsensä hyödylliseksi. (Kemppainen 2012.) Honneth (1995) on esittänyt, että työs- säkäynnin ollessa modernin yhteiskunnan keskeinen arvo, paikantuu työttömyys suureksi arvottomuuden muodoksi, kun yksilön arvokkuutta arvioidaan työnteon perusteella (Hon- neth 1995). Työttömyyden takia ihminen saattaa kokea olevansa yhteiskunnalle hyödy- tön, mikä voi estää arvokkuuden tunteen kokemisen (Vehmas 2015, 152). Työttömyyden onkin havaittu olevan köyhyyden ja yksinäisyyden ohella yhteydessä vähäiseen sosiaali- seen arvotukseen (Kemppainen 2012).
Palkkatyön ollessa modernissa yhteiskunnassa itsessään arvokasta, voivat palkkatyön ohella tehtävät työt, kuten vapaaehtoistyö tai kotona tehtävä hoivatyö, jäädä palkkatyön rinnalla vajanaisiksi tai vähemmän arvostusta saaviksi työn muodoiksi, vaikka nämä voi- vat tarjota rahallisen korvauksen sijaan merkityksellisyyden, osallisuuden ja arvokkuuden kokemuksia. (Hokkanen, Pirinen & Kuitunen 2014, 8; Välimaa 2011, 215.) Vapaaehtois- työtä voidaan lähestyä palkkatyön tavoin kontaktien ja arvostuksen lähteenä. Vapaaeh- toistyöntekijät ja muut aktiiviset kansalaiset ovat myös yhä olennaisempi osa yhteiskun- nallisten ongelmien ratkaisijoita. Esimerkiksi sosiaalialalla vapaaehtoistyöntekijät ovat pysyvästi ottaneet oman paikkansa esimerkiksi maahanmuuttajatyössä, asukastoimin- nassa, päihdehuollossa ja nuorisotoiminnassa. Hyvinvointipalvelujen näkökulmasta
vapaaehtoistyöllä on siis merkittävä ammatillisia ja julkisia palveluja täydentävä rooli.
(Matthies 2005, 308.)
Vapaaehtoistyön ja epäformaalisen hoivatyön lisäksi myös perustulo on nähty yhtenä kei- nona vähentää työttömyydestä syntyviä arvottomuuden tuntemuksia. Esimerkiksi sosiaa- lipolitiikan tutkija Satu Ojala (2016) on esittänyt näkemyksen, että perustulo sekä tähän yhdistettävä yhteiskunnallisesta työstä maksettava aktiivisuuslisä voisivat lisätä arvok- kuuden tuntemuksia, ehkäistä syrjäytymisen kierteitä sekä kasvattaa omaehtoista aktiivi- suutta. Siitosen (1999, 117) mukaan ihmisellä on luontainen tarve kokea itsensä arvoste- tuksi, ja jo pienikin lisäys arvokkuuden tuntemukseen voi kasvattaa merkittävästi ihmisen kyvykkyyttä toimia. Perustulokeskustelua väitöskirjassaan tutkinut Johanna Perkiö (2016) on kyseenalaistanut nykyistä jatkuvaa talouskasvua painottavaa työllisyyspolitiik- kaa ja palkkatyön korostunutta merkitystä. Hänen mukaansa tulevaisuuden hyvinvoin- tiyhteiskunnan päämääränä pitäisi olla ihmisten itsemääräämisoikeuteen nojaava ekolo- gisesti kestävä yhteiskunta. Ojalan tavoin myös Perkiö näkee perustulon ja yhteiskunnal- lisen työn ratkaisuna yhteiskunnassa, jossa työn tekemisen muodot tulevat muuttumaan ekologisen kriisin määritellessä uudet raamit työnteolle. (Perkiö 2016, 129.) Murajan (2019, 107, 124) mukaan perustulo poistaisi pakon tunnetta sekä sosiaaliturvan hakemi- seen liittyviä häpeän ja arvottomuuden tuntemuksia. Se antaisi ihmisille paremmin tilaa tehdä omia elämänvalintoja. Hänen mukaansa kynnys yrittämiselle ja osa-aikatöiden te- kemiselle pienenisi, kun tukia ei heti poistettaisi palkkatulojen kasvaessa. Perustulo voisi Murajan mukaan vapauttaa luovuutta, lisätä tasa-arvoa ja parantaa hyvinvointia. (Muraja 2019, 107, 124.)
3.2 Arvokkuus Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien kehyksessä
Tarkastelen tässä pro gradu -tutkielmassa työttömien arvokkuuden kokemuksia sosiologi Erik Allardtin (1976) hyvinvointiteorian kehyksessä, jota voidaan nimittää klassikoksikin muodostuneeksi teoriaksi. Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuuksien käsitteet having (elin- taso), loving (yhteisyyssuhteet) sekä being (itsensä toteuttamisen muodot) mahdollistavat hyvinvoinnin tarkastelemisen moniulotteisesti, ja sen keskeiset käsitteet ovat hyvin siir- rettävissä myös nykyaikaan. Vaikka näkökulmana tässä tutkielmassa on työttömien ih- misten arvokkuuden kokemukset eikä hyvinvoinnin ulottuvuudet, tarjoaa hyvinvointiteo- ria mahdollisuuksia myös arvokkuuden kokemuksien tarkasteluun. Allardtin teorian
mukaan hyvinvointia ei nähdä vain tilana, jota joko on tai ei ole, vaan se muodostuu eri- laisista osa-alueista, joiden painotus vaihtelee ihmisen elämäntilanteen mukaan. (Kivi- pelto & Saikkonen 2018, 59–60.) Sama lähestymistapa on sovellettavissa myös arvok- kuuden kokemuksiin — arvokkuutta voidaan lähestyä moniulotteisena tilana, joka muo- dostuu erilaisissa tilanteissa erilaiseksi. Lähtökohtani teoriaohjaavalle tarkastelulle tässä tutkielmassa on se, että palkkatyön ulkopuolella oleva ihminen voi tuntea samanaikaisesti sekä arvokkuutta ja arvottomuutta. Allardtin (1976) hyvinvoinnin kolme ulottuvuutta an- tavat mahdollisuuden tarkastella työttömyyttä monipuolisena ja eri ilmenemismuotoja saavana tilana.
Allardtin teorian mukaan elintason (having) osatekijöillä voidaan tarkastella kaikkea sitä, mitä ihmiset tarvitsevat pysyäkseen hengissä ja välttääkseen kurjuudessa elämisen. Elin- tason osatekijät luovat siis perustan hyvinvoinnille. Alhainen elintaso vaikuttaa kokonais- valtaisesti ihmisen elintasoon, käyttäytymiseen sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen. Al- lardtin mukaan keskeisiä elintason osatekijöitä ovat tulot, asumistaso, työllisyys, koulutus ja terveys. (Allardt 1976, 40; 50.) Kun osatekijöitä peilataan palkkatyön ulkopuolella olevan ihmisen elintason osatekijöihin, siinä voidaan nähdä olevan puutteita. Palkkatyön puuttumisen lisäksi työttömyys vaikuttaa heikentävästi tulotasoon ja tätä kautta mahdol- lisesti myös asumisen tasoon sekä terveyteen (Karvonen 2008; Mäntysaari 2019, 181).
Yhteisyyssuhteiden (loving) käsitteellä Allardt tarkoittaa, että ihmisillä on tarve solidaa- risuuteen ja toveruuteen sekä tarve olla osa sosiaalisten suhteiden verkostoa, jossa ilmais- taan toisista pitämistä sekä välittämistä. Ihmisellä on luontainen tarve symmetriseen rak- kauteen ja hellyyteen, jossa ihminen saa osakseen rakkautta ja huolenpitoa sekä vastaa- vasti osoittaa rakkautta ja huolenpitoa muita ihmisiä kohtaan. Kun suhteet ovat symmet- risiä ja sisältävät rakkauden ilmaisuja ja huolenpitoa, voidaan puhua yhteisyydestä. (Al- lardt 1976, 43.) Allardtin mukaan yhteisyyssuhteisiin kuuluvia osatekijöitä ovat paikal- lisyhteisyys, perheyhteisyys sekä ystävyyssuhteet. Allardt huomauttaa, että ihmiset löy- tävät yhä enenevissä määrin yhteisyyttä organisaatioista tai järjestöistä, jolloin organisaa- tion jäsenyys tai työtoveruus voivat olla tärkeitä yhteisyyssuhteisiin liittyviä resursseja.
(Allardt 1976, 50–51; Allardt 1989, 6.) Työttömyyden näkökulmasta katsottuna voidaan ajatella, että työssäkäynti lisää mahdollisuuksia sosiaalisiin verkostoihin sekä yhteisyy- teen, kun taas vastaavasti työttömyys voi lisätä yksinäisyyttä (McKee-Ryan ym. 2005;
Mäntysaari 2019, 181). Toisaalta perhesuhteet ja ystävyyssuhteet voivat tarjota työn
ulkopuolisia yhteisyyssuhteita. Yhteisyyssuhteita voi löytyä myös muualta kuin palkka- työn kautta, kuten esimerkiksi vapaaehtoistyöstä tai harrastustoiminnasta.
Itsensä toteuttamisen arvoluokka (being) on Allardtin teorian mukaan tärkeä, mutta laaja ja vaikeasti mitattavissa oleva hyvinvoinnin osa-alue. Being käsittää mahdollisuuden elää kiinnittyneenä yhteiskuntaan ja elää harmoniassa luonnon kanssa. Allardtin mukaan it- sensä toteuttamista ei voida mitata yksilön saavutuksilla tai teoilla, sillä vain osa ihmisistä pyrkii toteuttamaan itseään saavutuksien avulla, kun taas toiset eivät. (Allardt 1976, 46.) Allardtin mukaan itsensä toteuttamisen mahdollistaa se, että yksilöä pidetään persoonana.
Tämä edellyttää tiettyä määrää korvaamattomuutta, jota voi esiintyä esimerkiksi per- heessä, ystäväpiirissä tai organisaatiossa. Mitä vaikeammin yksilö on korvattavissa, sitä vahvemmin hän voi kokea olevansa persoona ja yksilö. Allardtin mukaan työelämä ja mielekkäät työtehtävät ovat keskeinen osa itsensä toteuttamista. Myös mahdollisuus osal- listua itseään koskevaan päätöksentekoon ja poliittiseen toimintaan on osa itsensä toteut- tamista. (Allardt 1976, 47.)
Lisäksi yksilön osakseen saama arvonanto (status) vaikuttaa ihmisen itsensä toteuttami- sen mahdollisuuksiin. Arvonanto viittaa yksilölliseen kunniaan ja kunnioitukseen. Ihmi- set haluavat henkilökohtaista arvonantoa ja kunnioitusta osakseen riippumatta heidän ase- mastaan. Allardtin mukaa arvonanto liittyy kuitenkin aina jossakin määrin sosiaaliseen asemaan. (Allardt 1976, 47–48.) Korvaamattomuuden tunteen ja statuksen lisäksi itsensä toteuttamiseen sisältyy mahdollisuus mielekkäisiin harrastuksiin ja vapaa-ajan toimintoi- hin, jota Allardt nimittää doing-lisäulottuvuudeksi. (Allardt 1989, 7.) Allardtin mukaan vapaa-ajan toiminnan puute on yhteydessä toiminnan puutteeseen sekä sosiaaliseen eriy- tymiseen. Vastaavasti harrastaminen ehkäisee sosiaalista eriytymistä. Tekeminen näh- dään edellytyksenä itsensä toteuttamiselle. (Allardt 1976, 48–49.) Työttömyyden näkö- kulmasta being-ulottuvuus voi vähentää, mutta myös tuottaa arvokkuuden kokemuksia.
Palkkatyö voidaan nähdä tärkeänä osana itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia ja samalla lisätä yksilöllisen kunnioituksen tunnetta. Toisaalta harrastustoiminta, vapaaehtoistyö tai muu mielekäs tekeminen ovat mahdollisia myös palkkatyön ulkopuolella, jolloin arvok- kuuden kokemukset being-ulottuvuudella eivät olisi sidottuja vain palkkatyön tekemi- seen.
Allardtin hyvinvoinnin ulottuvuudet nähdään melko monipuolisena kuvauksena ihmisen hyvinvoinnin eri osa-alueista. Nykypäivän näkökulmasta sitä on kuitenkin kritisoitu esi- merkiksi perhe-elämän näkökulmasta, ja esimerkiksi Salmi & Lammi-Taskula (2014) ovatkin ehdottaneet teemojen uudelleensijoittelua. Allardtin (1976) mallissa perhesuhteet nähdään osana loving-ulottuvuutta, mutta Salmen ja Lammi-Taskulan mukaan perhe-elä- mään sisältyy myös paljon (palkattoman) työn tekemistä, jolloin having-ulottuvuuden työnteon elementit sekoittuvat myös loving-ulottuvuuteen (Salmi & Lammi-Taskula 2014, 40). Allardt määrittelee terveyden osaksi having-ulottuvuutta, mutta Salmi ja Lammi-Taskula näkevät terveyden liittyvän keskeisesti myös loving ja being -ulottuvuuk- siin. Vastaavasti doing-käsite liitetään Allardtin mallissa vapaa-ajan toiminnan tekemi- seen, vaikka Salmen ja Lammi-Taskulan mukaan tämä on kytköksissä myös esimerkiksi merkitykselliseksi koetun hoivatyön tekemiseen perheessä. (Salmi & Lammi-Taskula 2014, 41.)
4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
4.1 Tutkielmassa käytettävä aineisto
Hyödynnän tässä tutkielmassa aineistoa, joka on kerätty Itä-Suomen yliopiston Arvoa ar- vokkuudesta -tutkimusta varten. Arvokkuustutkimuksen tutkimusprosessi käynnistettiin keväällä 2019, jolloin aloitettiin myös aineistonkeruu. Aineistoa on kerätty avoimella verkkokyselylomakkeella (Liite 1), jolla ihmisiltä on kysytty tyytyväisyyteen, arvokkuu- teen ja merkityksellisyyteen liittyvistä kokemuksista niin työssä kuin muussakin elä- mässä. Kyselylomakkeen ovat laatineet sosiaalityön yliopistolehtori Kaarina Mönkkönen ja sosiaalipedagogiikan apulaisprofessori Arto O. Salonen Itä-Suomen yliopistosta sekä yliopettaja Annukka Tapani Tampereen ammattikorkeakoulusta. Kyselylomakkeen taus- tamuuttujien osalta on hyödynnetty aiemmissa tutkimuksissa testattuja kysymyksiä (esim. Salonen & Konkka 2017). Tutkimusprosessin käynnistyessä keväällä 2019 kyse- lylomake lähetettiin kolmen eri kunnan verkkosivuille. Lisäksi kyselylomaketta jaettiin useita eri kanavia hyödyntäen, esimerkiksi Facebookissa sekä järjestöjen verkkosivuilla.
Verkossa tapahtuvan aineistonkeruun lisäksi aineistoa käytiin keräämässä kohdennetusti kasvokkain.
Kysely on strukturoitu aineistonkeruumenetelmä, joka mahdollistaa monipuolisen ja laa- jan aineistonkeruun. Kyselylomakkeen avulla aineistoa voidaan kerätä esimerkiksi haas- tattelemalla, lähettämällä lomake postissa, antamalla lomake vastaajalle täytettäväksi kas- vokkain tai keräämällä vastauksia verkossa. Viime vuosina erityisesti verkossa tehtävät kyselyt ovatkin lisääntyneet, sillä niihin vastaamisen etuna nähdään helppous ja vaivatto- muus. (Luoto 2009.) Kyselyn englanninkielinen termi survey tarkoittaa standardoitua, kaikilta vastaajilta täsmälleen samalla tavalla kysyttävää asiaa, joka voidaan kerätä esi- merkiksi kyselyn, haastattelun tai havainnoinnin keinoin. Kysely mahdollistaa laajan ja tehokkaan tutkimusaineiston keräämisen, mikä nähdäänkin kyselylomakkeen yhtenä etuna. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 193–195.) Kyselylomakkeen etuna on myös sen helppo käsiteltävyys: huolella suunnitellun lomakkeen voi myös nopeasti siirtää tal- lennettuun muotoon ja analysoida sitä erilaisten tietokoneohjelmien avulla. Kyselytutki- muksen heikkoutena voidaan puolestaan nähdä kerätyn aineiston mahdollinen pintapuo- leisuus tai vaatimattomuus sekä se, ettei tutkijan ole mahdollista tietää vastaajien
huolellisuudesta tai rehellisyydestä vastauksien suhteen. Myös väärinymmärryksiä sekä vastausvaihtoehtojen erilaisia tulkintoja on vaikea kontrolloida. (Hirsjärvi, Remes & Sa- javaara 2009, 195.)
Tutkielman kirjoitusprosessin aikana (keväällä 2020) kysely on ollut edelleen auki, mutta tässä tutkielmassa olen keskittynyt tarkastelemaan marraskuuhun 2019 mennessä annet- tuja vastauksia rajatun aikataulun takia. Marraskuuhun 2019 mennessä kyselyyn on tullut yhteensä 941 vastausta. Tutkielmassa analysoidaan kyselyyn vastanneiden työttömien ih- misten vastauksia, joita on aineistossa yhteensä 75, eli hieman alle 8,0 % vastaajista.
Excel-tiedostomuodossa olevaa aineistoa on säilytetty Arvokkuus-tutkimuksen Teams- alustalla, josta aineisto on ollut ladattavissa tutkielman tekemistä varten. Taulukossa 1 kuvataan työttömien vastaajien taustatietoja. Vastaajista naisia oli 45 (60,0 %), miehiä 29 (38,7 %) ja muita 1, joten naiset muodostivat vastaajien enemmistön. Eniten vastaajia (24) oli 25–35-vuotiaiden ikäryhmästä. Seuraavaksi suurimmat vastaajaryhmät olivat lä- hes yhtä suuret: 15–24-vuotiaiden ryhmässä oli 17 vastaajaa ja 35–44-vuotiaiden ikäryh- mässä 16 vastaajaa. 45–54-vuotiaden ryhmässä oli 9 vastaajaa ja 55–64-vuotiaden ryh- mässä 8 vastaajaa. Vastaajien joukossa oli yksi yli 65-vuotias.
TAULUKKO 1. Työttömien vastaajien ikä- ja sukupuolijakauma
Ikä Nainen Mies Muu % ikä n ikä
15–24 7 9 1 22,66 17
25–34 14 10 - 32,0 24
35–44 10 6 - 21,33 16
45–54 7 2 - 12,0 9
55–64 6 2 - 10,67 8
65–74 1 - - 1,33 1
n 45 29 1
% 60,0 38,7 1,33
4.2 Esitietoa työttömistä vastaajista
Olen valinnut tutkielman tarkastelun kohteeksi kaikki ne vastaukset, joissa vastaaja il- moitti elämäntilanteekseen työttömyyden. Jätin tarkastelun ulkopuolelle ne vastaukset, joissa vastaaja ilmoitti työttömänä olemisen lisäksi olevansa myös esimerkiksi yrittäjä tai opiskelija. Tein rajauksen siitä syystä, että vastaukset olivat paremmin vertailtavissa eikä joukkoon sekoittunut muita kuin työttömien ihmisten antamia vastauksia.
Aineistoa on kerätty kyselylomakkeella, jonka 13:sta kysymyksestä kaksi olivat avoimia ja loput monivalintakysymyksiä tai numeroasteikollisia kysymyksiä. Lisäksi vastaajia on pyydetty kertomaan nykyisestä tai viimeisimmästä ammatista tai ammattista, johon par- haillaan opiskelee. Avo- ja monivalintakysymykset mahdollistavat sekä aineiston tilas- tollisen tarkastelun että avokysymysten laadullisen analyysin. Olen keskittynyt tämän tut- kielman analyysissa erityisesti avokysymysten laadulliseen analyysiin sisällönanalyysin keinoin, mutta tämän lisäksi olen tarkastellut työttömien ihmisten antamia määrällisiä vastauksia kuvailevassa mielessä. Määrällisten kysymysten kuvaileva tarkastelun olen tehnyt tilastotieteelliseen analyysiin suunnitellulla IBM SPSS Statistics 24 -ohjelmalla ja sen Descriptive Statistics -toiminnolla, joka on tarkoitettu aineiston kuvailevaan tarkas- teluun.
Monivalintakysymyksissä on kysytty vastaajan ikää, sukupuolta, asuinpaikkaa, nykyi- sestä elämäntilannetta, osallistumista vapaaehtoistyöhön, kokemusta rahojen riittävyy- destä sekä asumistilannetta. En ole keskittynyt tarkastelemaan tässä tutkielmassa vastaa- jien asuinpaikkaa, joten se on jätetty myös kuvailevan tarkastelun ulkopuolelle. Taulukko 2 kuvaa vastaajien osallistumista vapaaehtoistyöhön. Vastaajista 45 (60,0 %) ilmoitti, ettei osallistu vapaaehtoistyöhön. Noin kolmasosa (33,3 %) ilmoitti osallistuvansa joskus vapaaehtoistyöhön, ja vajaa 7,0 % ilmoitti tekevänsä vapaaehtoistyötä säännöllisesti.
TAULUKKO 2. Osallistuminen vapaaehtoistyöhön
Osallistutko vapaaehtoistyöhön? n 100 %
En osallistu 45 60,0
Osallistun joskus 25 33,3
Osallistun säännöllisesti 5 6,7
Taulukkoon 3 on koottu työttömien ihmisten antamia vastauksia asumiseen liittyen. Sel- keästi suurin ryhmä muodostui yksin asuvista (54,6 %). Puolison kanssa asui 16,0 % vas- taajista, puolison ja lasten kanssa 12,0 % vastaajista, vanhempien kanssa 10,7 % vastaa- jista ja yksin lasten kanssa 5,3 % vastaajista. Näin ollen siis 44,0 % vastaajista asui jonkun muun kanssa yhdessä. Yksi vastaajista ilmoitti asumismuodoksi jonkun muun.
TAULUKKO 3. Asumistilanne
Miten asut? n 100 %
Yksin 41 54,6
Vanhempien kanssa 8 10,7
Puolison kanssa 12 16,0
Puolison ja lasten kanssa 9 12,0
Yksin lasten kanssa 4 5,3
Muu 1 1,3
Taulukossa 4 kuvataan työttömien ihmisten antamia vastauksia kysymykseen rahojen riit- tävyydestä. Selkeä enemmistö (37,3 %) koki, että joutuu tinkimään ostoksista lähes aina, ja 21,3 % koki joutuvansa tinkimään ostoksista ajoittain. Yhteensä siis yli puolet, liki 60,0
% vastaajista koki rahatilanteen olevan huono joko aina tai ajoittain. Vastaajista 21,3 % koki pärjäävänsä rahallisesti silloin, kun tekee ostokset harkiten. Hieman yli kymmenes (12,0 %) koki tulevansa rahallisesti melko mukavasti toimeen ja vajaa kymmenes (8,0 %) erinomaisesti.
TAULUKKO 4. Kokemus rahojen riittävyydestä
Kokemuksesi siitä kuinka rahat riittävät? n 100 %
Joudun tinkimään lähes kaikesta aina 28 37,3
Joudun ajoittain tinkimään ostoksista 16 21,3
Pärjään kun teen ostokset harkiten 16 21,3
Tulen melko mukavasti toimeen 9 12,0
Tulen erinomaisesti toimeen 6 8,0
Monivalintakysymysten lisäksi vastaajia pyydettiin arvioimaan oman elämänsä merki- tyksellisyyttä ja arvokkuutta sekä yleistä tyytyväisyyttä omasta elämästään kouluarvosa- noin. Taulukossa 5 kuvataan vastaajien antamia arvosanoja kysymykseen ”Kunka merkitykselliseksi ja arvokkaaksi koet elämäsi asteikolla 4–10”. Työttömien antamien vastauksien keskiarvo tähän kysymykseen oli 7,24. Yhteensä yli neljännes (26,6 %) vas- taajista antoi elämänsä merkityksellisyydelle ja arvokkuudelle kiitettävän tai erinomaisen arvosanan 9 tai 10.
TAULUKKO 5. Merkityksellisyys ja arvokkuus kouluarvosanoin Kuinka merkitykselliseksi ja arvokkaaksi koet elämäsi asteikolla
4–10? n % 100
4 7 9,3
5 7 9,3
6 13 17,3
7 12 16
8 16 21,3
9 10 13,3
10 10 13,3
Taulukkoon 6 on koottu vastaajien antamia arvosanoja kysymykseen ”Kuinka tyytyväinen olet kaiken kaikkiaan elämääsi asteikolla 4–10” Tämän kysymyksen keskiarvoksi muo- dostui 7,01. Työttömät kokevat siis vastausten perusteella elämän arvokkuuden ja merki- tyksellisyyden hieman suuremmaksi (KA = 7,24) kuin yleisen tyytyväisyyden (KA =
7,01) omasta elämästään. Yhteensä yli neljännes vastaajista antoi elämänsä merkityksel- lisyydelle ja arvokkuudelle kiitettävän tai erinomaisen arvosanan 9 tai 10. Sen sijaan elä- män tyytyväisyyttä mittaavassa kysymyksessä arvosanan 9 tai 10 antoi yhteensä puolet vähemmän, vain 13,3 % vastaajista. Molempien kysymysten osalta vastausten moodiksi eli useimmiten esiintyväksi arvoksi muodostui arvosana 8.
TAULUKKO 6. Tyytyväisyys elämään kouluarvosanoin
Kuinka tyytyväinen olet kaiken kaikkiaan elämääsi asteikolla
4–10? n % 100
4 5 6,7
5 9 12,0
6 11 14,7
7 19 25,3
8 21 28,0
9 6 8,0
10 4 5,3
Avokysymyksissä vastaajia on pyydetty omin sanoin kuvaamaan arvokkuuden kokemuk- sia seuraavasti:
1. Kerro vapaamuotoisesti, minkälaisissa asioissa tai tilanteissa koet tai olet koke- nut elämäsi merkitykselliseksi ja itsesi arvokkaaksi.
2. Kuvaile vapaamuotoisesti jokin asia tai tilanne, jossa koet tai olet kokenut, että arvokkuuttasi on jotenkin loukattu.
Työttömien ihmisten antamat vastaukset avokysymyksiin olivat sekä laajuudeltaan että tyyliltään vaihtelevia. Osa vastauksista oli sävyltään pelkistetympiä ja lyhyehköjä to- teamuksia, kun taas osa vastauksista oli pohdiskelevimpia ja kuvailevimpia. Muutamissa
vastauksissa ei ollut ollenkaan avovastausta. Lyhimmillään vastaukset olivat yhden tai kahden sanan mittaisia ja pisimmillään yli 500 sanan mittaisia. Yhteensä avoimista kysy- myksistä kertyi 22 liuskaa analysoitavaa aineistoa. Keskityin tutkielman analyysissa avo- vastausten laadulliseen tarkasteluun, joten seuraavissa alaluvuissa kuvataankin aineiston laadullisen analyysin eteneminen teoriaohjaavan sisällönanalyysin ohjaamana laajemmin vaiheittain.
4.2 Teoriaohjaava sisällönanalyysi tutkimusmenetelmänä
Olen tässä tutkielmassa keskittynyt tarkastelemaan työttömien ihmisten omia kuvauksia arvokkuudesta sisällönanalyysin keinoin. Analyysi on toteutettu hyödyntämällä teoriaoh- jaavaa sisällönanalyysia. Sisällönanalyysi mahdollistaan esimerkiksi dokumenttien sys- temaattisen ja objektiivisen analyysin. Sisällönanalyysin kohteina olevia dokumentteja voivat olla esimerkiksi kirjat, artikkelit, haastattelu, puhe, raportit tai miltei mitkä tahansa muut kirjalliseen muotoon saatetut materiaalit. Analyysin keinoin pyritään siis etsimään tekstin merkityksiä ja kuvaamaan dokumenttien sisältöä sanallisesti. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 117–119.)
Aineistolähtöisen sisällönanalyysin tavoin myös teoriaohjaava sisällönanalyysi etenee ai- neiston ehdoilla kuitenkin sillä erolla, että aineistolähtöisessä analyysissa teoreettiset kä- sitteet luodaan aineistosta, kun taas teoriaohjaavassa ne tuodaan valmiina. Esimerkiksi aineiston alaluokat voidaan synnyttää aineistolähtöisesti, kun taas aineiston yläluokat ovat jo valmiiksi tiedettyinä. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 133.) Olen hyödyntänyt tässä tut- kielmassa samaa analyysitapaa, sillä olen etsinyt aineistosta erilaisia ilmauksia peilaten näitä Allardtin (1976) hyvinvointiteorian mukaisiin having, loving ja being -ulottuvuuk- siin, jotka ovat toimineet samalla tutkielman teoriaohjaavina yläluokkina.
Teoriaohjaavan sisällönanalyysin tarkoitus on muodostaa tutkittavasta ilmiöstä tiivistetty kuvaus. Teoriaohjaavassa sisällönanalyysissa aineisto jaetaan ensin pieniin osiin, jonka jälkeen siitä muodostetaan laajempia kokonaisuuksia kadottamatta kuitenkaan aineiston sisältämää informaatiota. Tarkoituksena on pyrkiä luomaan aineiston pohjalta jo olemissa oleville teorioille ja käsitteille uusia ajatusuria ja näkökulmia, ei siis pyrkiä luo- maan uutta teoriaa. (Tuomi & Sarajärvi 2018, 109–110, 122, 133.) Seuraavassa
alaluvussa on kuvattuna analyysin eteneminen teoriaohjaavan sisällönanalyysin mukai- sesti vaihe vaiheelta.
4.3 Aineiston analyysi teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin
Suoritin aineiston laadullisen analyysin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin. Kerä- sin analyysin valmisteluvaiheessa kaikki avovastaukset yhdeksi tekstitiedostoksi aineis- ton käsiteltävyyden helpottamiseksi. Ryhmittelin avovastaukset tekstitiedostossa kunkin vastaajan osalta kahden eri pääotsikon alle. Kyselylomakkeen kolmannessa kysymyk- sessä vastaajia pyydettiin kertomaan asioista tai tilanteista, joissa on kokenut elämänsä merkitykselliseksi tai itsensä arvokkaaksi. Ryhmittelin nämä vastaukset Arvokkuus-nimi- sen otsikon alle. Kysymyksessä neljä vastaajia pyydettiin kuvailemaan asiaa tai tilannetta, jossa kokenut arvokkuutensa tulleen loukatuksi. Nämä vastaukset ryhmittelin Arvotto- muus-otsikon alle. Jätin kunkin avovastauksen kohdalle näkyväksi myös vastaajan ilmoit- taman sukupuolen sekä ikäryhmän (esimerkiksi N15–24 = nainen 15–24-vuotta). Avo- vastauksista muodostui yhteensä 22 tekstiliuskaa, jotka tulostin paperille analyysin teke- mistä varten.
Etsin analyysia tehdessäni siis vastausta tutkimuskysymykseeni, eli siihen, millaisissa asioissa tai tilanteissa työttömät ihmiset ovat kokeneet itsensä arvokkaaksi, sekä sitä, mil- laisissa asioissa tai tilanteissa työttömät ihmiset ovat kokeneet, että omaa arvokkuutta on jotenkin loukattu. Tein aineiston analyysin Allardtin hyvinvointiteorian yleiskäsitteiden ohjaamana. Alakysymyksenä tarkastelinkin sitä, miten arvokkuuden kokemukset näyttäy- tyvät Allardtin hyvinvoinnin having, loving ja being -ulottuvuuksissa. Allardtin hyvin- vointiteorian käsitteet having, loving ja being olivat siis valmiiksi tiedettyinä ja ne toimi- vat aineiston yläluokkina.
Suoritin aineiston analyysin käymällä läpi aineistoa yksi yläkäsite kerrallaan. Aloitin ana- lyysin redusoinnilla eli pelkistämisellä, jossa aineistosta etsitään tutkimuksen kannalta oleelliset kohdat ja merkitään ne esimerkiksi värikoodauksella. Lopuksi värikoodatut kohdat pelkistetään kirjoittamalla ne uudelleen tiivistettyyn muotoon. (Leinonen 2018).
Aloitin pelkistämisvaiheen tarkastelemalla aineistoa having-käsitteen ohjaamana, jonka keskeisiä osatekijöitä ovat tulot, asumistaso, työllisyys, koulutus ja terveys (Allardt 1976, 40; 50). Sen lisäksi, että aineiston lukua ohjasi having-yläluokka, sitä ohjasivat samalla
myös alaluokkina toimivat osatekijät tulot, asumistaso, työllisyys, koulutus ja terveys.
Luin aineistoa läpi etsimällä sieltä ilmauksia, joista löytyi edellä mainittuihin osatekijöi- hin liitettäviä ilmauksia.
Pelkistämisvaiheessa Allardtin hyvinvointiteoria ohjasi tulkintaani siitä, mitkä aineiston ilmaukset liitin having-yläluokkaan. Etsin aineistosta Arvokkuus-otsikon mukaiset vas- taukset ja merkitsin ne käyttämällä omaa värikoodia. Saman tarkastelun, tulkinnan ja vä- rikoodauksen tein myös loving ja being -käsitteiden ohjaamana muiden Arvokkuus-otsi- kon alle ryhmiteltyjen vastausten osalta. Loving-ulottuvuudessa aineiston lukemista oh- jasivat alakäsitteet paikallisyhteisyys, perheyhteisyys ja ystävyyssuhteet. Being-ulottu- vuudessa alakäsitteet arvonanto (status), korvaamattomuus, poliittiset resurssit sekä mie- lenkiintoinen vapaa-ajan toiminta (tekeminen) toimivat aineiston lukemista ohjaavina alakäsitteinä. Tämän jälkeen siirryin tarkastelussa Arvottomuus-otsikon mukaisiin vas- tauksiin. Kävin jälleen vastauksia läpi erikseen jokaisen ulottuvuuden ja näiden osateki- jöiden osalta. Jätin analyysin ulkopuolelle ne ilmaukset, jotka eivät liittyneet Allardtin hyvinvointiteorian mukaisiin ulottuvuuksiin eikä niiden osatekijöihin. Jätin nämä ilmauk- set kokonaan tarkastelun ulkopuolelle, koska ne eivät olleet relevantteja tutkimuskysy- mykseni kannalta.
Pelkistämisen jälkeen siirryin analyysissa klusterointivaiheeseen eli ryhmittelyyn. Ryh- mittelyssä pelkistetyt ilmaukset ryhmitellään niin, että samaa asiaa kuvaavat ilmaukset muodostavat oman alaluokkansa, ja lopuksi alaluokat nimetään sisältöä kuvaavalla otsi- kolla. (Leinonen 2018.) Tässä vaiheessa ryhmittelin värikoodatut ilmaukset jo valmiiksi tiedettyihin alaluokkiin. Esimerkiksi having-ulottuvuudessa ryhmittelin työn tekemiseen liittyvät ilmaukset valmiiksi tiedettyyn työllisyys-alaluokkaan ja niin edelleen.
Kun kaikki ilmaukset oli ryhmitelty omiin alaluokkiinsa, ne teorian mukaiset alaluokat, joita vastaavia ilmauksia ei löytynyt aineistosta ollenkaan, pudotin kokonaan pois. Lo- puksi jäljelle jääneet alaluokat nimettiin vielä uudelleen aineistolähtöisesti niiden sisältöä parhaiten kuvaavalla tavalla. Taulukossa 7 kuvataan aineiston analyysin eteneminen ylä- luokkien kautta aineistolähtöisesti nimettyihin uusiin alaluokkiin Arvokkuus-otsikon mu- kaisten vastausten osalta.
TAULUKKO 7. Aineiston analyysi (Arvokkuus) Yläluokka
(teorialähtöinen)
Alaluokka (teorialähtöinen)
Uusi nimetty alaluokka (aineistolähtöinen) otsikko: arvokkuus
having
- tulot - asumistaso - työllisyys - koulutus - terveys
- työn eri muodot ja koulutus - terveyden monet merkityk-
set
- kodin ja toimeentulon mer- kitys
otsikko: arvokkuus loving
- paikallisyhtei- syys
- perheyhteisyys - ystävyyssuhteet
- merkitykselliset ihmissuh- teet
otsikko: arvokkuus being
- arvonanto (sta- tus)
- korvaamatto- muus
- poliittiset resurs- sit
- mielenkiintoinen vapaa-ajan toi- minta (tekemi- nen)
- mielekästä tekemistä ja on- nistumisia
Arvokkuutta kuvaavina yläluokkina säilyivät siis teorian mukaiset having, loving ja being -luokat. Nämä saivat aineistolähtöisesti uudelleen nimetyt alaluokat. Having-luokassa ni- mesin uusiksi alaluokiksi ”työn eri muodot ja koulutus”, ”terveyden monet merkitykset”
sekä ”kodin ja toimeentulon merkitys”. Loving-luokan mukainen alaluokka sai aineisto- lähtöisesti nimen ”merkitykselliset ihmissuhteet” ja being-luokan uusi nimetty alaluokka oli ”mielekästä tekemistä ja onnistumisia”.
Taulukossa 8 on kuvattuna aineiston analyysin eteneminen yläluokkien kautta aineisto- lähtöisesti nimettyihin uusiin alaluokkiin Arvottomuus-otsikon mukaisten vastausten osalta.
TAULUKKO 8. Aineiston analyysi (Arvottomuus) Yläluokka
(teorialähtöinen)
Alaluokka (teorialähtöinen)
Uusi nimetty alaluokka (aineistolähtöinen) otsikko: arvottomuus
having
- tulot - asumistaso - työllisyys - koulutus - terveys
- palkkatyön puuttuminen - terveyden monet merkityk-
set
- kodin ja toimeentulon mer- kitys
otsikko: arvottomuus loving
- paikallisyhtei- syys
- perheyhteisyys - ystävyyssuhteet
- lannistavia ja satuttavia kohtaamisia
otsikko: arvottomuus being
- arvonanto (sta- tus)
- korvaamatto- muus
- poliittiset resurs- sit
- mielenkiintoinen vapaa-ajan toi- minta (tekemi- nen)
- mielekästä tekemistä sekä onnistumisen kokemuksia
Arvottomuuden kokemusten osalta having-luokan uudet aineistolähtöiset alaluokat saivat nimen ”palkkatyön puuttuminen”, ”terveyden monet merkitykset” sekä ”kodin ja toi- meentulon merkitys”. Loving-luokan alaluokka sai nimen ”lannistavia ja satuttavia koh- taamisia”. Sisällytin being-ulottuvuuden mukaiset arvottomuuden kokemukset samaan alalukuun arvokkuuden kokemuksien kanssa, koska näitä ilmauksia ei löytynyt
aineistosta kovin paljon. Tästä syystä myös alaluokan otsikko pysyi samana: ”mielekästä tekemistä ja onnistumisia”.
Lopuksi analyysissa muodostetaan yleiskäsitteet eli aineisto abstrahoidaan. Abstrahoin- nissa luokittelua jatketaan niin, että edellisessä vaiheessa luodut alaluokat yhdistellään yläluokkiin. (Leinonen 2018.) Tässä tutkielmassa aineiston yläluokat olivat teorialähtöi- sesti jo valmiiksi tiedetyt, eli Allardtin teorian mukaiset having, loving ja being -luokat.
Lopuksi yhdistin uudelleen nimetyt alaluokat näitä kuvaaviin yläluokkiin. Teorialähtöi- sen sisällönanalyysin keinoin tehdyt tulkinnat ja vastaukset tutkimuskysymyksiin esite- tään myöhemmin tutkielman tulosluvussa 5.
4.4 Tutkimuseettisiä näkökulmia
Sosiaalityön tutkimukselle on ominaista tutkittavien aiheiden arkaluonteisuus sekä tutkit- tavien yksilöiden ja ryhmien haavoittuvuuteen liittyvät eettiset pohdinnat (Mertens &
Ginsberg 2008, 485). Arvokkuustutkimuksen ja arvokkuuteen liittyvien kysymyksien voidaan nähdä koskevan universaalisti kaikkia ihmisiä, mutta tämän tutkielman konteks- tissa arvokkuusteeman keskiössä ovat työttömät ihmiset. Omasta näkökulmastani ajatte- len arvokkuuden tutkimisen olevan eettisesti tärkeää, koska tunne omasta arvokkuudesta on ihmiselämän peruspilareita. Oma näkemykseni on, että ihmisen arvokkuus muodostuu ulkoisia asioita (kuten palkkatyö) suuremmasta kokonaisuudesta, kuten omasta hyvin- voinnista ja terveydestä, mahdollisuudesta tehdä itselleen mieluisia asioita tai ajan viet- tämisestä tärkeiden ihmisten seurassa. Mielestäni onkin merkityksellistä kysyä, mistä ih- miset kokevat arvokkuutensa muodostuvan. Toisaalta on tärkeää nostaa esiin myös niitä kokemuksia, joissa arvokkuutta on jotenkin loukattu.
Mielestäni on eettisesti tärkeää nostaa esiin työelämän suhteen marginaalissa olevien ih- misten kokemuksia arvokkuudesta ja arvottomuudesta. Erityisen tärkeää tämän näkökul- man esiin tuominen on mielestäni yhteiskunnassa, jossa työnteko nähdään itsessään ar- vokkaana, jolloin työttömyys voi vastaavasti paikantua arvottomuuden kokemuksia tuot- tavaksi. Pahimmillaan työttömiin ihmisiin saatetaan kohdistaa arvokkuutta murentava ar- vostelua. Muun muassa tästä syystä arvokkuuden teemaa on mielestäni tärkeää nostaa esiin palkkatyötä moniulotteisempana teemana.
