”EDES HIEMAN AVUKSI, EHKÄ ILOKSIKIN”
Tutkimus Maailmanvaihto ry:n vapaaehtoisten 2014–2015 kokemuksista kansainvälisessä vapaaehtoistyössä
Anu Molarius
Pro gradu -tutkielma Itä-Suomen yliopisto Kulttuurintutkimus Kulttuuriantropologia 11/2017
Filosofinen tiedekunta Humanistinen osasto Tekijät – Author
Anu Molarius Työn nimi – Title
”Edes hieman avuksi, ehkä iloksikin.” - Tutkimus Maailmanvaihto ry:n vapaaehtoisten 2014–2015 kokemuksista kansainvälisessä vapaaehtoistyössä
Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –
Date Sivumäärä – Number of pages Kulttuurintutkimus,
erikoistumisalana kulttuuriantropologia Pro gradu -tutkielma X 5.11.2017 74 sivua + 3 sivua liitteitä Sivuainetutkielma
Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
Tiivistelmä – Abstract
Käsittelen Pro gradu -tutkielmassani kansainvälisten vapaaehtoisten kokemuksia työnsä merkityksestä työpaikalleen, paikalliselle yhteisölle ja heille itselleen. Tutkielman tarkoituksena on selvittää, miten merkittäväksi tai hyödylliseksi vapaaehtoiset kokivat vapaaehtoistyönsä. Tuon esille tutkielmassa vastasiko työ heidän odotuksiaan, mitkä asiat heidän työssään nousivat esiin negatiivisina, mitkä positiivisina ja kokivatko he vapaaehtoistyössä eettisiä ristiriitoja.
Tutkielman aineisto koostuu Maailmanvaihto ry:n vuonna 2014-2015 vaihtoon lähteneiden vapaaehtoisten seitsemästä blogitekstistä sekä nettikyselystä, johon vastasi kaksitoista vapaaehtoista. Analysoin aineistoa aineistolähtöisesti sisällön analyysin avulla ja sovelsin analyysiin kansainvälisen vapaaehtoistyön
motivaatioteorioita ja valtasuhdeteorioita. Tutkielma perustuu fenomenografiseen tieteenfilosofiaan.
Aineiston analyysissa selvisi, että vapaaehtoistyö vastasi suurimmaksi osaksi vapaaehtoisten odotuksia.
Melkein kaikki vapaaehtoistöihin lähtemisen motiiveista täyttyivät, mutta hyvän tekemisen ja hyödyksi olemisen motiivit nousivat esiin ristiriitaisina. Vapaaehtoiset kokivat suurimmaksi osaksi olevansa hyödyllisiä työpaikalla, mutta kokemus saattoi vaihdella vapaaehtoistyöjakson aikana. Oleellista
hyödyllisyyden kokemuksessa oli sekä vapaaehtoisen että vapaaehtoistyöpaikan yhteiset, realistiset odotukset ja tavoitteet vapaaehtoistyöjaksolta sekä sitoutuminen niiden toteutumiseen.
Vapaaehtoiset kokivat olevansa hyödyksi työpaikoillaan etenkin konkreettisena työpanoksena, käytännön töissä, sekä mahdollistamalla asioita, joita ei muuten olisi voitu toteuttaa. Myös erilaisen tietotaidon ja osaamisen jakaminen ja kulttuurien välinen oppiminen nähtiin erittäin hyödyllisenä asiana. Lisäksi, vapaaehtoiset kokevat vapaaehtoistyöllä olevan myös laajempia, pitkäkestoisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Työpaikalla tapahtuva kulttuurienvälinen oppiminen koettiin tästä näkökulmasta erityisen tärkeäksi.
Vapaaehtoistyön eettisyys nousi aineistossa tärkeäksi näkökulmaksi, varsinkin silloin, kun yksi keskeinen motiivi vapaaehtoistyölle oli auttaminen. Eettisistä näkökulmista vapaaehtoisia askarruttivat etenkin
kysymykset vapaaehtoisen, vapaaehtoistyöpaikan ja vapaaehtoisia välittävän organisaation välisestä suhteesta ja siihen liittyvästä osallistumismaksusta sekä vapaaehtoistyön ”oikeista” motiiveista.
Avainsanat – Keywords
Kansainvälinen vapaaehtoistyö, vapaaehtoisturismi, blogitutkimus
Philosophical Faculty School of Humanities Tekijät – Author
Anu Molarius Työn nimi – Title
”Edes hieman avuksi, ehkä iloksikin.” –
Tutkimus Maailmanvaihto ry:n vapaaehtoisten 2014–2015 kokemuksista kansainvälisessä vapaaehtoistyössä Pääaine – Main subject Työn laji – Level Päivämäärä –
Date Sivumäärä – Number of pages Cultural Studies, specializing in Cultural
Anthropology Pro gradu -tutkielma X 5.11.2017 74 pages + 3 pages
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma
Tiivistelmä – Abstract
The purpose of this master’s thesis is to study how meaningful or useful international volunteers felt their volunteer work to be. This study describes, did the work correspond with the volunteer’s expectations, what were the pros and cons of the volunteer work, and did the volunteers have ethical contradictions during their work.
The data of the thesis consists of seven blogs and an internet survey. The blogs are written by young people who have worked as volunteers abroad in 2014-2015 sent by ICYE-Finland (Maailmanvaihto ry). The survey was sent to the same group of volunteers and twelve of them replied to it. The data were analysed by using content analysis method and adapting motivation theories and power relationship theories dealing with international volunteer work. The study bases on phenomenographical science philosophy which focuses on the meanings people give to their experiences.
The data analysis pointed out that the volunteer work mostly corresponded with the volunteer’s expectations.
Almost all the volunteers’ motives realized; however, the motives of helping people appeared somehow in contradiction. The volunteers mostly felt that they were useful at their working place but the experience could vary during the volunteering period. If both the volunteer and the employer shared the common motives and expectations for volunteer, work volunteers felt more useful at the working place.
The volunteers felt that they were most useful as concrete help and doing things that could not be done
without extra resources. Additionally, sharing knowhow and knowledge, as well as inter-cultural learning was seen as a very useful aspect. In addition, the volunteers felt that their work has broader, far reaching and social impacts. Therefore, they felt that the inter-cultural learning was especially important.
The ethical aspect of volunteering became an important issue for many volunteers, especially if one of their main motives was to be useful or to help local citizens. The questions considering the relationship between a volunteer, the host organization and the sending organization, including volunteer payments, as well as the
“real” motives of volunteer work, raised ethical reflection.
Avainsanat – Keywords
International voluntary work, voluntary tourism, blog research
SISÄLLYSLUETTELO
1. JOHDANTO ... 1
1.1.Tutkimuksen tausta ja tavoitteet ... 1
1.2.Tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset ... 3
1.3. Aikaisempi tutkimus ... 4
1.4. Antropologinen tutkimus ja tutkijapositio ... 6
2. KANSAINVÄLINEN VAPAAEHTOISTYÖ ... 8
2.1. Työtä lomalla vai lomaa töillä? ... 8
2.2. Lähetystyötä, kehitysyhteistyötä ja kansainvälisiä suhteita ... 10
2.3. Mikä motivoi maailmalle? ... 12
2.4. Kansainvälinen vapaaehtoistyö ja valta ... 14
3. METODOLOGINEN VIITEKEHYS JA AINEISTO ... 18
3.1. Fenomenografia ja kokemus ... 18
3.2. Internet kenttänä ... 19
3.3. Blogien tutkimus ... 20
3.4. Nettikysely ... 23
3.5. Tutkimusaineisto ... 26
3.6. Sisällönanalyysi ... 29
4. VAPAAEHTOISTÖISSÄ MAAILMALLA ... 32
4.1. ”Hyvät naiset ja herrat – edessä on seikkailu!” ... 32
4.2. ”Kun ei oo kielipäätä, ei oo kielipäätä” ... 35
4.3. ”Saunaa vaille paratiisi, lähes” ... 42
4.4. ”Tyhmä, hidas, nuori gringo” vai oikeasti avuksi? ... 45
5. ”KUNNIOITETTAVAA JA HIENOA, EIKÖ?” ... 50
5.1. Kulttuurienvälinen oppiminen ... 51
5.2. Kulttuuristen stereotypioiden purku ... 54
5.3. Kansainvälisen vapaaehtoistyön eettisyys ... 55
5.4. ”Elämäni parhaimpia päätöksiä” ... 60
6. YHTEENVETO ... 62
AINEISTOLUETTELO ... 66
LÄHDELUETTELO ... 66
LIITE 1: kyselylomake ... 71
1. JOHDANTO
1.1. Tutkimuksen tausta ja tavoitteet
Tein talvikautena 2014–2015 puoli vuotta vapaaehtoistyötä Boliviassa Proyecto Horizonte - nimisessä1 järjestössä, jossa työskentelin paikallisten lasten ja nuorten parissa. Lähdin matkaan Maailmanvaihto ry:n koordinoiman International Cultural Youth Exchange (ICYE) -vapaaehtoistyöohjelman kautta. Vapaaehtoistyö Boliviassa oli minulle monella tavalla mieleenpainuva ja avartava kokemus, jonka aikana koin monia positiivisia, mutta myös ristiriitaisia tunteita auttamiseen ja vapaaehtoisuuteen liittyen. Muiden vapaaehtoisten kanssa pohdimme useita kertoja vapaaehtoistyön eettisyyttä ja tarpeellisuutta. Välillä, kun töitä ei tuntunut löytyvän tarpeeksi kaikille vapaaehtoisille, tai kielitaito rajoitti tehtävien hoitamista, mieleen hiipi epäilys siitä, olenko sittenkin vain työntekijöiden tiellä ja hidasteena. Eräs ystäväni puolestaan oli erittäin harmissaan, sillä hän koki, että hänen ideoitaan ja ehdotuksiaan ei otettu työpaikalla huomioon, vaikka hänellä olisi ollut paljon kontakteja ja osaamista jaettavanaan. Toisaalta isossa lapsiryhmässä työskennellessä apukädet tulivat välillä todella tarpeeseen ja silloin oma työ tuntui myös hyödylliseltä.
Vapaaehtoistyöjakson aikana työn hyödyllisyyteen ja eettisyyteen liittyvät teemat alkoivat kiinnostaa minua ja halusin jatkaa niiden tarkastelua pro gradu -tutkielman muodossa.
Tutkielmassani selvitän muiden ICYE-vapaaehtoisten omia kokemuksia pitkäkestoisesta kansainvälisen vapaaehtoistyön mielekkyydestä ja merkittävyydestä.
International Cultural Youth Exchange – eli ICYE-Federaatio – on voittoa tavoittelematon nuorten kansainvälisiä vaihtoja organisoiva järjestö. ICYE-Federaatio perustettiin vuonna 1949 ja se toimii tällä hetkellä yli 40 maassa. Järjestö järjestää vapaaehtoistyö- nuorisovaihtoja ympäri maailmaa ja edistää näin nuorten liikkuvuutta, aktiivisuutta ja globaalia kansalaisuutta. Vapaaehtoistyön avulla pyritään vahvistamaan nuorten omaa itsenäistymistä, kansainvälistä ymmärrystä, sekä sitoutumista rauhaan ja oikeuteen. Järjestö tarjoaa sekä pitkäkestoisia että lyhytkestoisia vapaaehtoistyöjaksoja. Ohjelman tarkoituksena on myös lisätä osallistujien suvaitsevaisuutta erilaisuutta kohtaan, kiinnostusta
1Pryecto Horizonten nettisivut: http://www.ushpa-ushpa.com/
tasa-arvokysymyksiin sekä lisätä nuorten tietoisuutta maailmasta ja maailmanlaajuisista sosiaalisista, taloudellisista ja poliittisista kysymyksistä. (ICYE 2016.)
Maailmanvaihto ry on ICYE-Federaation jäsenjärjestö, joka koordinoi ICYE-vaihtoa Suomen osalta. Se koordinoi myös Euroopan sisäistä Euroopan Unionin rahoittamaa Europan Voluntary Service (EVS) -vapaaehtoistyötä, joka on osa Erasmus+-ohjelmaa.
Järjestö lähettää vuosittain noin 30–40 nuorta ympäri maailmaa erilaisiin vapaaehtoistyökohteisiin ja vastaanottaa vapaaehtoisia Suomeen niin Euroopasta kuin Euroopan ulkopuolelta. Maailmanvaihto ry on perustettu 1958 nimellä Kansainvälinen Kristillinen Nuorisovaihto ry. Alussa järjestön toiminta oli pääasiassa oppilasvaihtoa.
Järjestön nimi vaihtui vuonna 1998 Maailmanvaihto ry:ksi ja vähitellen se keskittyi yhä enemmän vapaaehtoistyöhön eikä vaihto-oppilastoimintaa enää ole. Uuden nimen katsottiin kuvastavan paremmin ICYE:n toimintaa poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumattomana nuorisovaihtojärjestönä. Maailmanvaihto ry rahoittaa toimintaansa pääosin vapaaehtoistyöjaksoihin osallistuvien suomalaisten osallistumismaksuilla, Euroopan Unionin Erasmus+-ohjelman tuella sekä opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä avustuksella. (Maailmanvaihto ry 2017a.) Vaihtoon lähdettäessä vapaaehtoinen maksaa osallistumismaksun, jonka suuruus vaihtelee kohteen ja keston mukaan (3500-5500e).
Osallistumismaksu kattaa täyden ylläpidon, vakuutuksen, koulutukset ja leirit, päivittäiset työmatkat, ICYE-toimistojen tuen niin Suomessa kuin kohdemaassa sekä pienen taskurahan.
(Maailmanvaihto ry 2017b.)
ICYE-Federaation ja sen jäsenjärjestöjen toimintaa ohjaa solidaarisuusperiaate, joka mahdollistaa vaihdon myös köyhemmistä maista rikkaimpiin. Tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisen osallistujan osallistumismaksulla maksetaan tänne tulevan ulkomaalaisen kulut ja suomalaisen ohjelma kustannetaan kohdemaasta lähteneen osallistujan osallistumismaksulla. Suomalaisen osallistujamaksusta käytetään osa suomalaisen vapaaehtoisen kuluihin kotimaassa, osa vakuutukseen ja pieni osa toiminnan kehittämiseen ja kouluvierailutoimintaan. Suurempi osa maksusta kuluu Suomen hallintokuluihin ja osa kansainvälisiin hallintokuluihin, joihin myös solidaarisuusmaksut kuuluvat. Lopulla osalla rahoitetaan Suomeen tulevien vapaaehtoisten ylläpito ja tuki. Suomalaisen ylläpito kohdemaassa rahoitetaan puolestaan paikallisen ICYE:n vapaaehtoisten osallistumismaksuilla. (Maailmanvaihto järjestöesittely 2016.) Solidaarisuus näkyy lisäksi kansainvälisen hallinnon kulujen jakamisessa, jolloin esimerkiksi rikkaiden maiden ICYE:n
jäsenmaksu ICYE-Federaatiolle on suurempi kuin köyhempien maiden. Myös kansainvälisen yleiskokouksen kulut jaetaan solidaarisuusperiaatteella.
ICYE-Federaatiolla on olemassa omat vaatimukset, joiden mukaan paikallinen ICYE järjestö valitsee vapaaehtoistyöpaikkakohteet. ICYE:n työntekijän tulee vierailla ainakin kerran kohteessa ennen valintaa. Tärkein tekijä työpaikkoja valitessa on se, että työpaikan tulisi olla avoin ja motivoitunut ottamaan vastaan kansainvälistä kokemusta ja heidän tulisi olla halukkaita ja kiinnostuneita tukemaan vapaaehtoista ja tämä motivaation tulisi olla jaettua kaikkien työntekijöiden kesken. (ICYE 2017, 14.) Työpaikalla tulee olla tarjottavana vähintään 20 ja enintään 40 tuntia viikossa mielekkäitä työtehtäviä vapaaehtoiselle (ICYE 2009). Kun työpaikka on valittu vapaaehtoistyöpaikaksi, se perehdytetään ottamaan vastaan vapaaehtoisia. Työpaikalle kerrottaan kulttuurienvälisestä oppimisprosessista, ICYE:n ja paikallisen ICYE-järjestön rakenteesta ja toimintatavoista, työpaikan ja vapaaehtoisen oikeuksista ja velvollisuuksista, tukihenkilöiden, paikallisen ICYE:n toimistohenkilökunnan ja työkavereiden roolista. On tärkeää, että sekä vapaaehtoinen että työpaikka, ymmärtävät toistensa odotukset. Paikallisella ICYE järjestöllä on keskeinen rooli tässä ja se, miten hyvin tässä käytännössä onnistutaan, vaihtelee maittain ja tilanteittain. (ICYE 2017, 15.)
1.2. Tutkimusongelma ja tutkimuskysymykset
Pro gradu -tutkielmassani tutkin, miten Maailmanvaihdon vuoden 2014–2015 vapaaehtoiset kuvaavat kansainvälisen pitkäkestoisen vapaaehtoistyönsä mielekkyyttä ja merkityksellisyyttä. Selvitän miten he kokevat työnsä vaikuttavan työpaikkaansa ja siihen yhteisöön, missä he työskentelevät, ja mitkä tekijät ovat heille tärkeitä työn mielekkyyden kannalta. Keskityn tutkielmassa nimenomaan vapaaehtoistyöhön, enkä niinkään koko vapaaehtoisjakson tuottamaan hyötyyn (asuminen vieraassa kulttuurissa yms.), jota on kartoitettu jo ennestään melko paljon (ks. esim. Wearing 2001). Etenkin vapaaehtoisten kokemukset työn eettisyydestä ovat kiinnostavia, sillä lyhytkestoinen vapaaehtoisturismi on saanut siitä mediassa kritiikkiä (ks. esim. Berner & Welp 2015; Mäkinen 2013).
Aineistona tutkielmassa käytän vapaaehtoisten blogitekstejä ja vastauksia aiheeseen liittyvään nettikyselyyn. Molempia aineistoja analysoin sisällönanalyysin avulla. Oleellisia
termejä tutkielmani kannalta ovat kansainvälinen vapaaehtoistyö ja vapaaehtoisturismi.
Teoriatasolla pohjaan aineistoani etenkin vapaaehtoistyöhön liittyviin motivaatioteorioihin ja valtasuhdeteorioihin. Motivaatioteoriat ovat oleellisia, sillä vapaaehtoisten motiivien täyttyminen on tärkeää positiivisen vapaaehtoistyökokemuksen muodostumisen kannalta.
Valtasuhdeteoria puolestaan nousee keskeiseen asemaan vapaaehtoistyön eettisyyttä tarkastellessa. Eettisyys taas on tärkeä tekijä etenkin niiden vapaaehtoisten kannalta, jotka haluavat auttaa työllänsä paikallista yhteisöä.
Tutkimuskysymykseni on: Miten Maailmanvaihto ry:n kautta kansainvälisessä pitkäkestoisessa vapaaehtoistyössä 2014–2015 olleet vapaaehtoiset kuvaavat oman vapaaehtoistyönsä merkitystä työpaikalleen, paikalliselle yhteisölle ja heille itselleen?
Tarkentavia kysymyksiä aineistolleni ovat:
• Täyttyivätkö vapaaehtoisten motiivit vapaaehtoistyöhön lähtemiselle vapaaehtoistyöjakson aikana?
• Vastasiko vapaaehtoistyö vapaaehtoisten odotuksia?
• Mitkä asiat vapaaehtoiset kokevat työssänsä positiivisiksi ja mitkä negatiivisiksi?
• Miten merkittäväksi tai hyödylliseksi vapaaehtoiset kokevat työnsä?
o Kokevatko vapaaehtoiset voivansa auttaa työllään paikallisia ihmisiä, yhteisöä tai ympäristöä?
• Kokeeko vapaaehtoinen työnsä eettisesti hyväksyttäväksi vai nouseeko tässä esille ristiriitoja?
o Miten vapaaehtoistyön valtasuhteet vaikuttavat vapaaehtoisten kokemukseen vapaaehtoistyön eettisyydestä?
1.3. Aikaisempi tutkimus
Vapaaehtoistyötä on tutkittu usealla eri tieteenalalla ja monista eri näkökulmasta, ja eri kansalaisjärjestöt ovat tuottaneet aiheeseen liittyviä selvityksiä. Lisäksi aiheesta löytyy opinnäytetöitä niin ammattikorkeakoulun kuin yliopiston puolelta. (Esim. Aarnio 2015;
Astala 2014; Ikoninen & Katavisto 2010.) Ari Marjovuo (2014, 14–19) avaa väitöskirjassaan vapaaehtoistyön tutkimusta Colin Rochesterin ja tutkijakumppaneiden (2010) typologisen
jaottelun mukaan. Hän tiivistää vapaaehtoistyöstä tehdyn tutkimuksen kolmeen näkökulmaan. Ensinnäkin tutkimuksessa vallitsee paradigma, joka korostaa vapaaehtoistyötä organisoituna auttamiseen tähtäävänä toimintana, jossa vapaaehtoiset koulutetaan tiettyä tehtävää varten. Toiseksi tutkimus on luokiteltavissa kansalaisyhteiskuntaparadigmaan, jossa tutkitaan niin sanottua ruohonjuuritason vapaaehtoistyöstä, jonka keskiössä on keskinäinen apu ja kansalaistoiminta. Kolmanneksi tutkimus voidaan luokitella vapaa-aikaparadigmaan, jossa vapaaehtoistyötä tutkitaan vapaa- ajan tutkimuksen näkökulmasta. Vapaaehtoistoiminta sijoittuu tällöin yleensä esimerkiksi taiteen, kulttuurin tai urheilun pariin, mutta vapaa-ajan viettotapa on normaalia vastuullisempi ja tavoitteellisempi (”serious leisure”). Vapaaehtoisuus voi tällöin olla esimerkiksi ohjaamista, tapahtumien järjestämistä tai esiintymistä. Näistä perusmalleista voidaan kuitenkin myös tehdä erilaisia yhdistelmiä erityylistä vapaaehtoistyötä tutkittaessa.
(Marjovuo 2014, 15–18.)
Kansainvälinen vapaaehtoistutkimus ei ole selkeästi luokiteltavissa pelkästään yhteen kolmesta perusparadigmasta. Vapaaehtoisilla on usein motiivina lähteä maailmalle auttamaan ihmisiä, mutta työ itsessään, voi olla niin ruohonjuuritason toimintaa, koulutuksen vaativaa työtä kuin vapaa-aikaankin liittyvää toimintaa. Lisäksi, jos kansainvälistä vapaaehtoistyötä tarkastelee vapaaehtoisturismin näkökulmasta, vapaa- aikaparadigma korostuu, sillä vapaaehtoisturismi voidaan nähdä matkailun vastuullisempana ja vakavampana muotona. Vapaaehtoistyötä onkin tutkittu usein myös vapaaehtoisten motivaatiotutkimuksen sekä altruismin käsitteen kautta.
Kehitysyhteistyön parissa tehtyä vapaaehtoistyötä on tutkittu Suomessa melko vähän, vaikka varsinkin järjestöjen kehitysyhteistyössä vapaaehtoisilla on keskeinen rooli. Aiheesta on tehty joitakin opinnäytetöitä (esim. Aarnio 2015; Astala 2014) ja kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry on julkaissut aiheeseen liittyviä raporttisarjoja (esim. Leskinen 2008;
Lager, Laihiala & Kontinen 2009). Maailmalla kehitysyhteistyön parissa tehtävää vapaaehtoistyötä on tutkinut muun muassa Devereux (2008).
Vapaaehtoisturismi on myös melko uusi tutkimuskohde. Ekoturismin tutkija Stephen Wearingia (2001) pidetään termin ”volunteer tourism” ensimmäisenä käyttäjänä samannimisessä teoksessaan. Wearing tutki kansainvälistä vapaaehtoistyötä osana vaihtoehtomatkailua. Vapaaehtoisturismia voidaan tarkastella tutkimuksissa muun muassa
vastaanottavan paikallisyhteisön (esim. Guttentag 2009), vapaaehtoisen (esim. Alexander 2012, Pan 2014) tai laajemman yhteiskunnallisen vaikutuksen (esim. Mostafanezhad 2013) näkökulmista. Kansainvälisen vapaaehtoistyön vaikutuksia voidaan tarkastella myös vapaaehtoisohjelman sisällön ja vapaaehtoistyöjakson keston mukaan (Aarnio 2015, 5).
Kriittisemmin kansainvälistä vapaaehtoistyötä ja sen vaikutuksia on tarkastellut muun muassa Jamie Lomier (2009) ja Kate Simpson (2005). Vapaaehtoisturismi nähdään usein tutkimuksissa positiivisena ja kestävänä vaihtoehtona massaturismille (esim. Wearing 2001;
Brown 2005). Lisäksi tutkimuksissa korostuu vapaaehtoistyön motivaatiotutkimus (esim.
Coghlan & Fennell 2009; Chen & Chen 2011).
Oma tutkielmani hyödyntää kansainvälisen vapaaehtoistyön motivaatiotutkimuksia, mutta toisin kuin niissä, en pyri vain kartoittamaan syitä vapaaehtoistyölle, vaan tarkastelen etenkin sitä, täyttyivätkö motiivit vapaaehtoistyöjakson aikana. Keskityn tutkimaan kansainvälisten vapaaehtoisten kokemuksia nimenomaan heidän vapaaehtoistyöstänsä, eikä koko vaihtojaksosta ulkomailla. Tätä näkökulmaa on tutkittu yllättävän vähän, sillä tutkimus keskittyy yleensä koko vapaaehtoistyöjakson hyötyihin, kuten asuminen ja matkustelu vieraassa kulttuurissa.
1.4. Antropologinen tutkimus ja tutkijapositio
Olen ollut aina kiinnostunut maailmasta ja sen tasa-arvokysymyksistä. Vähitellen myös maailmankuvani laajentui niin matkustelun kuin opiskeluiden kautta ja rohkeus lähteä maailmalle kasvoi samaa tahtia uteliaisuuden kanssa. Yhteisöpedagogi-opintojeni loppuvaiheessa minulla oli mahdollisuus suorittaa projektiopintoni ulkomailla, päätin tarttua haasteeseen: lähdin vapaaehtoistöihin Boliviaan. Maailmanvaihto ry:n vapaaehtoisohjelma kesti yhteensä 6 kk, jona aikana työskentelin paikallisten lasten ja nuorten parissa ohjaten ja suunnitellen heille erilaista toimintaa. Asuminen vieraassa kulttuurissa toisella puolella maailmaa oli minulle todella puhutteleva kokemus, joka jätti minuun lähtemättömän jäljen.
Antropologit ovat perinteisesti pakanneet reppunsa ja lähteneet kenttätöihin ulkomaille tekemään etnografista tutkimusta ja tutkimaan vierasta kulttuuria. Historiansa alkuaikoina antropologia peri tutkimuskohteekseen muilta tieteiltä niin sanotun ”villeyden lokeron”
(Savage slot). Antropologien odotettiin siis tutkivan ”toisia”, ei-länsimaalaisia ihmisiä, jotka elivät usein pienissä ja suljetuissa yhteisöissä. Nykymaailmassa raja läntisten ja ei-läntisten kulttuurien välillä on hämärtynyt, ja antropologien on määriteltävä tutkimuskohteensa uudelleen. Yhä useammat antropologit ovat siirtyneet tutkimaan länttä erilaisista näkökulmista. (Trouillot 1991, 22.) Oma tutkielmani ei ole perinteisellä tavalla etnografinen, mutta koska minulla on kokemusta kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä, tutkin ilmiötä ikään kuin ”sisältäpäin”, pyrkien selittämään ja avaamaan pitkäkestoisen kansainvälisen vapaaehtoistyön merkityksiä muille.
Antropologisessa tutkimuksessa painotetaan refleksiivisyyttä vastauksena monitulkinnallisuuden ongelmaan. Refleksiivisellä tutkimusotteella tarkoitetaan tutkimuksen suunnitteluun, tekoon ja raportointiin vaikuttavia subjektiivisten, menetelmällisten ja tiedon olemusta koskevien tekijöiden tiedostamista ja arviointia.
Oleellista on tutkijan oman elämänkokemuksen, valmiuksien, kiinnostustenkohteiden ja käsitysten sekä näiden vaikutusten tiedostaminen. Kun tutkija avaa nämä omat lähtökohtansa tutkimuksessaan, tutkimus saa oman paikkansa erilaisten näkökulmien joukossa, ja näin lukijat ymmärtävät mistä lähtökohdista ja millä perusteella tutkimus on tehty. Refleksiivisyys siis lisää etnografisen tutkimuksen uskottavuutta. (Fingerroos &
Jouhki 2014 88–90.)
Uskon että se, että minulla on samanlaisia kokemuksia saman järjestön vapaaehtoistyöohjelmasta kuin tutkimusaineistoni kirjoittajilla, auttaa minua ymmärtämään heidän kuvauksiaan vapaaehtoistyöstä ja jopa tajuamaan vaikeasti kuvailtavissa olevia kokemuksia ja ulkomailla kohdattuja ongelmia paremmin. Tiedän myös, miten kyseinen vapaaehtoistyöohjelma pääpiirteittäin toimii, mikä auttaa minua ymmärtämään vapaaehtoisten kuvaamia vapaaehtoisohjelmaan kuuluvia piirteitä. Toisaalta riskiksi voi kuitenkin muodostua aineiston ”ylitulkinta” omien kokemusteni pohjalta. Lisäksi minulla on omaan kokemukseeni perustuvia ennakko-oletuksia vapaaehtoisten kokemuksista, jotka voivat ohjata tulkintaani blogiteksteistä. Otan tämän huomioon analyysivaiheessa.
Hyödynnän omaa vapaaehtoistyökokemustani pääteemojen analysoinnissa, mutta avaan analyysiluvuissa omia kokemuksiani vapaaehtoistyöstä, jotta tutkimuksen reflektiivisyys säilyy. En kuitenkaan tutki autoetnografiseen tapaan omaa kokemustani, vaan keskiössä ovat muut suomalaiset vapaaehtoiset ja heidän kokemuksensa ulkomaalaisesta vapaaehtoistyöstä.
2. KANSAINVÄLINEN VAPAAEHTOISTYÖ
2.1. Työtä lomalla vai lomaa töillä?
Tämän tutkielman kannalta oleellisia käsitteitä ovat kansainvälinen vapaaehtoistyö ja vapaaehtoisturismi. Seuraavaksi avaan näitä termejä, sillä niistä puhutaan kirjallisuudessa välillä hieman päällekkäin. Aloitan määrittelemällä vapaaehtoistyön ja vapaaehtoistoiminnan, sillä sitä kautta myös kansainvälinen vapaaehtoistyö on helpompi ymmärtää.
Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) vuoden 2001 yleiskokouksen laatiman määritelmän mukaan työn vapaaehtoisuuden tulee täyttää kolme peruskriteeriä: 1) Toiminta tapahtuu vapaasti ja ilman pakottamista, 2) taloudellinen hyöty ei ole työntekijän päämotivaatio ja 3) työstä hyötyy joku muu kuin vapaaehtoistyöntekijä (Devereux 2008, 358–359). Robert Stebbins (2004, 5) päätyy melko samanlaiseen määritelmään, jonka mukaan vapaaehtoistyö tarkoittaa pakottamatonta apua, jota tarjotaan muodollisesti tai epämuodollisesti ilman maksua tai korkeintaan symbolisesta maksusta vapaaehtoista itseään ja muita varten.
Vapaaehtoistyön määrittelyssä korostuu usein kaksi käsitettä: vapaaehtoisuus ja palkattomuus, ja nämä molemmat määritelmät täyttyvät myös ICYE:n kautta tehtävässä vapaaehtoistyössä.
Anne Pessi (entinen Yeung) ja Marianne Nylund ovat tutkineet vapaaehtoistyötä Suomessa ja käyttäneet laajempaa termiä vapaaehtoistoiminta, jolla he tarkoittavat palkatonta, vapaasta tahdosta kumpuavaa yleishyödyllistä toimintaa, joka on useimmiten organisoitunut jonkun tahon avulla (Nylund 2008, 27). Yeung (2002, 11) mukaan Margriet- Marie Govaart ja tutkijakumppanit (2001) määrittelevät vapaaehtoistoiminnan kolmen näkökulman kautta. Näitä ovat toimijoiden keskinäinen tuki, auttaminen ja yhteiskunnallinen osallistuminen. Tämän pohjalta vapaaehtoistoiminta määritellään palkattomaksi ja pakottamattomaksi toiminnaksi, jota tehdään toisten ihmisten tai yhteisön eduksi. Vapaaehtoistoiminnan määritelmässä korostuu myös altruismin idea, eli toive auttaa muita. Tämä näkyy motivaation ja odotusten tasolla myös monilla ICYE-vapaaehtoisilla.
Kansainvälisestä vapaaehtoistyöstä puhuttaessa törmää myös vapaaehtoisturismin käsitteeseen. Käsitteitä onkin hankala erottaa toisistaan, sillä niitä käytetään usein ristiin ja ne ovat osittain päällekkäisiä. Wearing määrittelee vapaaehtoisturismin seuraavasti:
Yleistermi ”vapaaehtoisturismi” viittaa niihin matkailijoihin, jotka eri syistä tekevät organisoidusti vapaaehtoistyötä lomallansa. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joidenkin ryhmien auttamista ja materiaalisen köyhyyden lievitystä, ympäristön ennalleen palauttamista tai kunnostamista tai yhteiskuntaa tai ympäristöä koskevaan tutkimukseen osallistumista. (Wearing 2001, 1.)
Vapaaehtoisturismi on kasvanut viime vuosikymmeninä vaihtoehtoisen turismin muotona, kun ihmiset ovat alkaneet etsiä kestävämpää, tuottavampaa ja interaktiivisempaa kokemusta matkailulleen (Keese 2011; Wearing 2001). Usein vapaaehtoiset osallistuvat vapaaehtoistyöhön erilaisten voittoa tavoittelemattomien järjestöjen tarjoamien kehitysohjelmien kautta. Suurin osa vapaaehtoisista tulee länsimaista ja Japanista, ja he menevät tekemään työtä kehitysmaihin. (Keese 2011, 257.) Tämä on kuitenkin muuttumassa ja monet kansainväliset järjestöt, kuten ICYE, tarjoavat nykyisin kahdensuuntaisia vaihto- ohjelmia, joissa myös ihmiset kehitysmaista tulevat vapaaehtoistöihin rikkaampiin maihin.
Vapaaehtoiset osallistuvat usein vapaaehtoistyöjaksonsa aikana myös nähtävyyksien katseluun ja erilaisiin seikkailuaktiviteetteihin, jotka luovat vapaaehtoistyöjaksoon loman ja matkustamisen tuntua. Keese (2011, 258) määritteleekin vapaaehtoisturismin yhdistelmäksi kehitysyhteistyötä, opetusta ja turismia. Hän huomauttaa, että vapaaehtoisturismi on maantieteellisesti tiettyyn paikkaan sidottua, sillä vapaaehtoiset voivat omien valintojensa kautta vaikuttaa siihen, minne päin maailmaa sijoittuvat.
Vapaaehtoisturismin määritelmissä korostuu sanan kaksijakoisuus: toisaalta matkalle lähdetään tekemään vapaaehtoistöitä ja toisaalta keskiössä on matkustaminen. Brown (2005, 480–481) jakaa vapaaehtoiset kahden tyyppisiin vapaaehtoisiin:
”vapaaehtoiskeskittyneisiin” (volunteer-minded) ja ”matkustelukeskittyneisiin” (vacation- minded). Näistä ensin mainituilla vapaaehtoistyöjakson keskiössä on vapaaehtoistyö ja jälkimmäisillä lomailu ja matkustaminen. Vapaaehtoisturismi ja kansainvälinen vapaaehtoistyö ovatkin yleensä enemmän tai vähemmän näiden kahden asian sekoituksia:
toisaalta ihmisillä on oikeasti halu auttaa ja päästä ”pintaa syvemmälle” paikalliseen kulttuuriin, mutta kokemuksia haetaan myös perinteisen reppureissaamisen (backpacking) ja lomailun kautta.
Vapaaehtoisturismi voidaan nähdä tutkimuksesta ja tilanteesta riippuen joko osana kansainvälistä vapaaehtoistyötä tai sen synonyymina. Jos termit halutaan erottaa toisistaan, vapaaehtoisturismi-termiä käytettäessä korostetaan kansainvälisen vapaaehtoistyön matkailuluonnetta ja sen paikkaa osana laajempaa matkailun kenttää. Monet pitkäaikaista kansainvälistä vapaaehtoistyötä tarjoavat järjestöt pyrkivät välttämään vapaaehtoisturismi- termin käyttöä, sillä siihen liitetään helposti mielikuvia lyhyistä, eettisesti kyseenalaisista vapaaehtoistyöjaksoista ulkomailla. Periaatteessa kuitenkin vapaaehtoisturismin piiriin kuuluvat niin lyhyet, parin viikon tutustumismatkat hankekohteisiin kuin pitkäkestoiset, erityistä ammattiosaamista vaativat yli vuoden kestävät vapaaehtoistyöjaksot (Aarnio 2015, 18).
Tässä tutkielmassa tarkoitan vapaaehtoistyöllä edellisten määritelmien tapaan palkatonta työtä, jota tehdään vapaasta tahdosta tietyn asian hyväksi. Kansainvälisellä vapaaehtoistyöllä tarkoitan ulkomailla, vieraassa kulttuurissa yhdessä paikallisten, ja mahdollisesti muiden kansainvälisten vapaaehtoisten kanssa tehtävää vapaaehtoistyötä.
Vapaaehtoisturismin puolestaan käsitän osaksi kansainvälistä vapaaehtoistyötä, jolloin termi korostaa globaalin vapaaehtoistyöhön liittyvää matkailua, mutta käytän kuitenkin itse pääosin kansainvälinen vapaaehtoistyö -termiä, sillä sitä myös blogien kirjoittajat ja Maailmanvaihto ry käyttävät. Käytän tässä tutkielmassa myös termiä vapaaehtoiset, joilla viittaan nimenomaan kansainvälisiin vapaaehtoisiin, eli niihin henkilöihin, jotka ovat lähteneet ulkomaille tekemään kansainvälistä vapaaehtoistyötä.
2.2. Lähetystyötä, kehitysyhteistyötä ja kansainvälisiä suhteita
Kansainvälisellä vapaaehtoistyöllä on maailmanlaajuisesti pitkät perinteet. Suomessa siitä voidaan nähdä piirteitä jo 1800-luvun lopun lähetystyössä. Kirkot olivatkin aikanaan kehitysyhteistyön ja kansainvälisen vapaaehtoisuuden uranuurtajia. (Lager ym. 2009, 12–
13.) Alkuaikoina vapaaehtoistyö oli etenkin pohjoisesta etelään suuntautuvaa toimintaa, mutta nykyisin se on muuttanut muotoaan niin, että monet vapaaehtoistyöohjelmat lähettävät vapaaehtoisia myös etelästä pohjoiseen (Devereux 2008, 359). Erilaiset vapaaehtoisohjelmat ovat olleet osa kehitysyhteistyötä sen alusta alkaen. (Lager ym. 2009, 12–13.)
Maailmalla kansainvälisen vapaaehtoistyön juuret ovat ensimmäisen maailmansodan jälkeisissä jälleenrakennusvapaaehtoistyöleireissä, joihin vapaaehtoiset lähtivät itsenäisesti, ilman järjestöjen tukea jo 1920-luvulla. Hieman myöhemmin 1930–40 -luvuilla vapaaehtoisuus alkoi keskittyä kehitysmaihin hätäavun muodossa. Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin monia isoja ja pieniä kansainvälisiä järjestöjä takaamaan rauhaa ja mahdollistamaan ihmisten välistä vuoropuhelua (esim. YK, ICYE). Australiassa Melbournen yliopistossa vuonna 1951 toimintansa aloitti Graduate Volunteer Scheme, jonka voidaan katsoa olevan ensimmäinen pitkäkestoista vapaaehtoistyötä tarjoava vapaaehtoistyöohjelma. Tämän jälkeen ympäri maailmaa perustettiin monia samantapaisia ohjelmia. (Devereux 2008, 359.)
Kansainvälisiä vapaaehtoistyömahdollisuuksia tarjoavien organisaatioiden määrä on kasvanut 1990-luvulta alkaen. Kasvuun on vaikuttanut muun muassa globalisaation aikaan saama kiinnostus maailmanlaajuisia ilmiöitä kohtaan, informaatiotekniikan kehitys ja matkustamisen helpottuminen. (Lager ym. 2009, 115.) Järjestöjen lisäksi sadoilla oppilaitoksilla Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa on erilaisia ohjelmia, joiden kautta opiskelijat voivat mennä ulkomaille vapaaehtoistyöhön.
Kansainvälinen vapaaehtoistyö kiinnostaa etenkin välivuotta viettäviä opiskelijoita ja työelämästä taukoa pitäviä aikuisia, jotka haluavat saada ulkomaan kokemusta. (Lager ym.
2009, 13) Tämä näkyi myös omassa aineistossani:
Hetkenä tämä tuntui nyt sopivalta lähteä. Lukion päätettyäni yksi elämän jakso olisi takanapäin ja ennen kodista pois muuttoa ei vuokrakämpän kanssa tarvitsisi sumplia. Näin päädyin pitämään välivuoden ennen yliopistoa. (2.
blogi.)
Vuonna 1985 Suomessa perustettiin kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry, joka toimii edelleen, vaikka sen toiminta onkin muuttanut muotoaan vuosien varrella (Kepa 2016).
Esimerkiksi Kepa ry:n koordinoima, vuonna 1995 perustettu Etelän vapaaehtoistyöohjelma Etvo, jouduttiin lopettamaan vuonna 2015 kehitysyhteistyöhön kohdistettujen leikkauksien takia (Kepa 2015). Etvon takana oli alun perin viisi suomalaista järjestöä: Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry, Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry, Maailmanvaihto ry, Suomen Tinku ja Kepa ry (Etvo 2015). Nykyisin kansainvälistä vapaaehtoistyötä toteuttavia
järjestöjä Suomessa ovat esimerkiksi Kansainvälinen vapaaehtoistyö ry, Maailmanvaihto ry ja Suomen Nuorisoyhteistyö Allianssi ry.
2.3. Mikä motivoi maailmalle?
Psykologiassa motiiveilla viitataan niihin ulkoisiin ja sisäisiin tekijöihin, jotka saavat ihmisen toimimaan (Yeung 2005, 84). Ihmisten valintojen ja tekojen taustalla on aina joitakin ihmisen toimintaan vaikuttavia asioita. Näitä voidaan kutsua motiiveiksi. Motiivit ovat henkilökohtaisia, mutta tutkimusten perusteella voidaan koota yleistyksiä tiettyyn toimintaan vaikuttavista motiiveista. Motivaatio taas on halu tehdä jotakin, ja se syntyy motiivien pohjalta. (Astala 2014, 13.) Sitoutumisen käsite liittyy motivaatioon läheisesti, mutta ei ole suoraan verrannollinen sen kanssa. Usein kuitenkin joko motivaatio voi johtaa sitoutumiseen tai sitoutuminen motivaatioon. Yhteys on siis kaksisuuntainen. (Yeung 2005, 87.) Motiivit liittyvät läheisesti vapaaehtoisten odotuksiin vapaaehtoistyöstä. Odotusten täyttyminen puolestaan on tärkeää vapaaehtoistyön mielekkyyden kannalta.
Useissa vapaaehtoistyön motivaatiotutkimuksissa on todettu, että juuri halu auttaa on yksi keskeisiä tekijöitä vapaaehtoistyöhön ryhdyttäessä (esim. Wearing 2001, Yeung 2002).
Auttamishalu voidaan yhdistää altruismiin eli pyrkimykseen tehdä epäitsekkäästi hyvää muille (esim. Pessi & Saari 2008). Vapaaehtoistyötä voidaan pitää altruismiin perustuvana työnä, sillä se on vapaaehtoista, toisia auttavaa toimintaa, jota tehdään ilman odotusta palkitsemisesta (Musick & Wilson 2007, 23). Altruismi on globaali ilmiö, joka esiintyy jollakin tavalla kaikkien ihmisten ja yhteisöjen toiminnassa (Leskinen 2008, 12). Joissakin tutkimuksissa (esim. Nylund 2008, 28) altruistisen toiminnan vastakohtana pidetään egoistista toimintaa: pyrkimystä tuottaa itselle hyvää (Astala 2014, 15). Usein vapaaehtoistyöstä haetaankin myös jotain hyötyä itselle, esimerkiksi henkistä kasvua ja uusien asioiden oppimista. Muita itsekkäitä syitä kansainväliselle vapaaehtoistyölle voivat olla esimerkiksi hyvän omatunnon hankinta, halu nähdä maailmaa tai saada etulyöntiasema työpaikan saamisessa.
Usein motiivit ovatkin kietoutuneita toisiinsa ja vapaaehtoisilla on yhtäaikaisesti monia eri motiiveita suorittaa kansainvälistä vapaaehtoistyötä. Oman hyödyn tavoittelu voidaan kokea epäitsekkään toiminnan sivutuotteena tai tietoisena päämääränä (Viljanen 2009). Jaana
Lähteenmaa (1998, 151–152), avaa tätä ilmiötä käsitteellä hedonistinen altruismi. Käsite kuvastaa altruismia hedonismin lähteenä, mutta hedonismi ei kuitenkaan merkitse suoraan egoismia. Kun yleishyödyllisen päämärän eteen toimiminen tuottaa tekijälleen henkilökohtaista mielihyvää, oma henkilökohtainen mielihyvä yhdistyy yhteisen hyvän tavoittelun kanssa. Lähteenmaa toteaa, että altruismi voi olla hedonismin lähde nimenomaan siksi, että se ei ole pakollista. Jos vapaaehtoinen ei enää saa mielihyvää vapaaehtoisuudesta, hän voi lopettaa vapaaehtoistyöt. Coghlan & Fennel (2009, 377) ovat puolestaan sitä mieltä, että vaikka vapaaehtoisturistit voivat käyttäytyä altruistisesti, heidän henkilökohtaiset kokemuksina saadut edut ovat keskeisimpiä kokemukselle vapaaehtoistyöstä.
Vapaaehtoistyön motiiveja voidaan jaotella monella tavalla. Esimerkiksi Nylund (2000) jakaa vapaaehtoistoiminnan motiivit viiteen eri luokkaan, joita ovat 1) arvomotiivit, 2) oppimismotiivit, 3) itsearvostukseen liittyvät motiivit, 4) sosiaaliset motiivit ja 5) uramotiivit. Arvomotiivit on nähty tärkeäksi motivoijaksi myös muissa tutkimuksissa.
Esimerkiksi Tapio Leskinen (2008, 15–16.) toteaa, että arvot kertovat siitä, mitä ihminen pitää arvokkaana, mitä hän on valmis puolustamaan. Leskisen mukaan vapaaehtoistyö kehitysyhteistyön parissa sisältää humanistisia arvoja, uskonnollisia arvoja ja moraalista valintaa oikean ja väärän välillä. Humanistisissa arvoissa korostuvat yleiset ihmisarvot ja niiden puolustaminen, mikä näkyy esimerkiksi juuri haluna auttaa ihmisiä. Uskonnollisissa arvoissa lähimmäisenrakkaus ja kultainen sääntö – tee toisille niin kuin toivot muiden tekevän sinulle – saavat painoarvoa. Arvomotiivien voidaan ajatella myös sisältävän halun toimia esimerkiksi juuri ympäristönsuojelun tai ihmisoikeuksien parissa.
Oppimismotiiveihin voi kuulua esimerkiksi halu oppia vieraasta kulttuurista tai eri elämäntavoista. Itsearvostukseen liittyviä motiiveja ovat muun muassa uusien kokemusten saaminen, oman maailmankuvan avartaminen ja vapaaehtoisen henkinen kasvu. Sosiaalisiin motiiveihin liittyy uusien sosiaalisten verkostojen luominen ja uudet ystävät. (Kontinen 2005, 41–42) Uramotiivia löytyy etenkin niiltä vapaaehtoisilta, jotka suunnittelevat uraa kansainvälisissä kehitysyhteistyötehtävissä (Kontinen 2005, 42). Musick ja Wilson (2007, 57–63) lisäävät vapaaehtoistyön motiivien listaan halun löytää ratkaisuja omiin ongelmiin.
Vapaaehtoisturismin motiivit jaetaan turismia koskevassa kirjallisuudessa usein kolmeen pääluokkaan: 1) itsekkäät motiivit, 2) ihmistenväliset motiivit 3) muut motiivit. Urakehitys, henkilökohtainen kasvu ja seikkailunhalu ja uuden oppiminen liitetään itsekkäisiin
motiiveihin. (Aarnio 2015.) Toisten auttaminen, kulttuuriin tutustuminen, ”takaisin-maksu”
(giving back) ja uusien ystävien saanti (ks. Brown 2005) ovat puolestaan ihmistenvälisiä motiiveja. Muihin motiiveihin voidaan laskea kuuluvaksi erilaisia teemoja, kuten hyvä ajankohta, tietty paikka ja vapaaehtoisohjelman sisältö. (Chen & Chen 2011, 437.) Myös syyllisyys voi toimia motivaationa, varsinkin kehitysyhteistyön pariin hakeutumiselle.
(Gould 2000, 84) Erilaiset luonnonkatastrofit, sodat tai muut kriisit voivat saada ihmiset lähtemään vapaaehtoistöihin (Musick & Wilson 2007, 370–371).
Kansainvälisen vapaaehtoistyön syitä voidaan tarkastella myös ihmisen psykologisten luonteenpiirteiden kautta. Seikkailunhalu, rauhan ja rentoutuksen etsiminen, koulutuksen ja uusien kokemusten hankkiminen voidaan katsoa olevan tällaisia, osittain ihmisen persoonallisuudesta kumpuavia syitä. (Santana 2003, 67.) Vapaaehtoistyö saattaa myös liittyä elämän siirtymävaiheeseen. Esimerkiksi oman identiteetin etsiminen nuorena, avioero, kyllästyminen tai uupuminen työhön ja lasten kotoa muutto ovat esimerkkejä elämäntilanteista, jotka voivat laukaista päätöksen lähteä maailmalle etsimään ”jotakin uutta”. (Kontinen 2005, 42.) Leinikin (2005, 140) tutkimuksessa havaittiin, että lähtöpäätöstä pidettiin aina merkittävänä ja se sidottiin osaksi haastateltavan elämänkulkua.
Päätöksen taustalla voi siis olla useita eri syitä ja motiiveja, mutta itse päätös on usein kuitenkin vahvasti merkityksellinen kansainväliseen vapaaehtoistyöhön kehitysyhteistyöhön lähteville.
Tässä tutkielmassa käytän vapaaehtoistyön motivaatioteorioita peilaamaan vapaaehtoisten kokemuksia työnsä merkityksellisyydestä. Oleellista on tuoda esiin ne motiivit, jotka saivat heidät alun perin lähtemään vapaaehtoistöihin maailmalle ja tarkastella sitä, täyttyivätkö nämä motiivit vapaaehtoistyöjakson aikana. Motivaatioteoriat kulkevat siis mukana analyysin taustalla.
2.4. Kansainvälinen vapaaehtoistyö ja valta
Hyväntekeminen ja auttaminen, varsinkin globaalilla tasolla, on aina ollut myös politiikan ja valtasuhteiden leimaamaa, eikä kansainvälinen vapaaehtoistyökään pääse eroon tästä ongelmasta. Anna Viljanen (2008) on tutkinut pro gradu -tutkielmassaan kansainvälisen vapaaehtoistyön valtasuhteita vapaaehtoistyöntekijän, vapaaehtoistyöorganisaation tai
muun välittäjätahon ja paikallisen kohdejärjestön välillä. Hän kuvaa suhteita seuraavalla kuviolla:
Viljanen toteaa näiden suhteiden muodostavan vastavuoroisen vaihtosuhdejärjestelmän, jossa jokainen osapuoli sekä antaa että saa ja samalla vaikuttaa muiden osapuolten sitoutumiskykyyn. Lisäksi jokainen osapuoli on potentiaalinen toisen osapuolten hyväksikäyttäjä, etenkin jos vapaaehtoistyön välitystoimintaa ei valvota ja toimijoiden intressit perustuvat lyhytaikaiseen oman hyödyn tavoitteluun. (Viljanen 2008, 37–38.) Näiden vaihtosuhteiden väliset mahdolliset hyödyt ja ongelmat Viljanen tiivistää seuraavasti:
Suhde 1:2:ssa kansainvälinen vapaaehtoinen hyötyy työn välittäjätahosta, joka etsii vapaaehtoiskohteen, on sinne yhteydessä ja antaa tukea, ohjausta ja koulutusta vapaaehtoiselle ennen lähtöä ja vapaaehtoisaikana. Työnvälittäjätaho voi myös auttaa käytännön järjestelyissä, kuten lentojen, majoituksen sekä kansainvälisen ja paikallisen byrokratian hoitamisessa. Työnvälittäjä puolestaan hyötyy vapaaehtoisesta taloudellisesti.
Lisäksi esimerkiksi kansalaisjärjestö, joka lähettää vapaaehtoisen omaan kohteeseensa saa aktiivisen ja asioita ajavan jäsenen paikan päälle, joka voi palattuaan esimerkiksi kouluttaa seuraavia lähtijöitä. (Viljanen 2008, 38.) Maailmanvaihto ry:n tapauksessa hyödyt järjestölle ovat osittain taloudellisia, mutta myös mahdolliseen kotimaanvapaaehtoistoimintaan
liittyviä. Monet vapaaehtoiset jatkavatkin mukana järjestön toiminnassa vielä matkansa jälkeen.
1:2 suhteen mahdollisena ongelmana voidaan nähdä tilanne, jossa työnvälittäjä käyttää hyväkseen vapaaehtoisen intoa vapaaehtoistyöhön ja rahastaa paikan välittämisestä suuria summia. Kansalaisjärjestö voi myös käyttää vapaaehtoista hyväkseen ajaakseen omaa ideologiaansa kehitysmaissa. Toisaalta vapaaehtoinenkin saattaa aiheuttaa ongelmia työnvälittäjälle esimerkiksi käyttäytymällä huonosti tai epärehellisesti työpaikallaan, jolloin työnvälittäjä joutuu osaltaan vastaamaan paikallisjärjestölle vapaaehtoisen toimista.
(Viljanen 2008, 38.)
Paikallisjärjestön ja vapaaehtoistyöntekijän välisessä suhteessa (1:3) vapaaehtoistyöntekijä hyötyy paikallisjärjestöstä monella tapaa. Hän saa arvokasta kansainvälistä työkokemusta, kielitaitoa, elämyksiä, kokemuksia, merkityksellisyyden tunnetta, hyvää mieltä, uusia ystäviä ja avartaa maailmankuvaansa, mikä saattaa johtaa pitkäaikaisempiin muutoksiin.
Paikallisjärjestö taas saa ilmaista työvoimaa, tietotaitoa ja uusia ajatuksia sekä vieraan ulkomailta. Kuitenkin on mahdollista, että vapaaehtoinen käyttää hyväkseen paikallisjärjestön tarjoamaa mahdollisuutta pelkästään oman egonsa ja/tai statuksensa vahvistamiseen, oman työuransa edistämiseen tai eksoottisten ja erikoisten matkakokemusten hankkimiseen. Paikallisjärjestön kohdalla ongelmaksi voi nousta vapaaehtoisen käyttäminen itsestään selvänä halpatyövoimana, jolloin esimerkiksi järjestön toimintaan kuuluvia oleellisia töitä voidaan teettää vapaaehtoisilla palkkaamatta oikeaa työvoimaa. Huonosti koulutettu tai kokematon vapaaehtoinen voi myös olla este tai hidaste paikallisjärjestössä. (Viljanen 2008, 38–39.)
Suhde 2:3:ssa työnvälittäjätaho hyötyy taloudellisesti lähettämällä vapaaehtoisen ulkomaiseen järjestöön töihin ja saa lisäksi tietoa ja kokemusta paikallisjärjestön toiminnasta. Vastaanottava järjestö taas hyötyy koulutetusta, sopivasta ja työhön ohjatusta vapaaehtoisesta, jonka se saa helposti työnvälittäjän kautta. Mahdollinen ongelma voi olla tilanne, jossa työnvälittäjä käyttää myös paikallisjärjestöä rahastuksen välineenä välittämättä itse avustustyöstä tai sen luonteesta. Tällöin välittäjätaho saattaa lähettää järjestöön esimerkiksi huonon tai epäsopivan vapaaehtoisen. Toisaalta paikallinen taho saattaa myös odottaa liikaa länsimaiselta yhteistyökumppanilta tai työnvälittäjältä ja yrittää omalta osaltaan hyötyä taloudellisesti enemmän kuin on mahdollista. Paikallisen järjestön
toiminnan luonne saattaa myös muuttua kansainvälisen yhteistyön myötä: järjestö saattaa alkaa välittää yhä enemmän vapaaehtoisten tyytyväisyydestä ja jättää vähemmälle huomiolle paikallisyhteisön todelliset tarpeet. (Viljanen 2008. 39.)
Vapaaehtoistyön valtasuhteet ovat linkittyneet vapaaehtoistyön eettisyyteen. Tässä tutkielmassa valtasuhdeteoriat nousevat oleellisiksi etenkin analysoidessani vapaaehtoistyöhön liittyvää rahankäyttöä ja mahdollisia epätasa-arvoa luovia rakenteita, jotka huolestuttivat joitakin vapaaehtoisia. Vapaaehtoistyön eettisyys nousee merkitykselliseksi tekijäksi varsinkin auttamisen motiivin ja hyödyllisyyden tarpeen täyttymisen yhteydessä.
3. METODOLOGINEN VIITEKEHYS JA AINEISTO
3.1. Fenomenografia ja kokemus
Fenomenografinen tiedonfilosofia tutkii maailmaa sellaisena kuin ihminen sen kokee ja ymmärtää. Fenomenografiassa tutkimukselle on keskeistä tutkittavien ajatteluiden muodot ja kokemuksellisuus (Rissanen 2016) sekä ihmisen tiedonmuodostuksen mekanismit.
Fenomenografisen tutkimuksen lähtökohdat perustuvat ihmisen pyrkimykseen muotoilla vastaanotettava tieto niin, että se muodostaa käsitettävän ja hyväksyttävän kokonaisuuden.
Ihmisen ajatellaan olevan rationaalinen olento, joka liittää asiat, tapahtumat ja kokemukset mielessään näitä selittäviin yhteyksiin. Näiden yhteyksien pohjalta hän muodostaa asioista käsityksiä. Nämä käsitykset nousevat keskeisiksi fenomenografisessa analyysissä. Ulkoinen ilmiö ja ihmisen käsitys ovat samanaikaisia ja erottamattomia. Kokemus puolestaan on se suhde, joka yhdistää nämä kaksi toisiinsa. Näin ollen käsitys on kokemuksen ja ajattelun avulla muodostettu kuva tutkittavasta ilmiöstä. (Syrjälä, Syrjäläinen & Saari 1994, 114–
116.)
Fenomenografisen tutkimuksen taustalla on ajatus siitä, että objektiivista todellisuutta ei ole olemassa, vaan se ilmenee eri tavoin ihmisten käsityksissä (Marton & Wenestam 1984, 267–
286). Analyysin avulla pyritään selvittämään niitä eroja, joita ihmisten käsityksissä on.
Tutkimuksessa sekä vertaillaan eri ihmisten käsityksiä ilmiöstä että suhteutetaan käsityksiä muihin käsityksiin. (Virtuaaliammattikorkeakoulu 2016.) Teoria toimii fenomenografisessa tutkimuksessa tutkimuksen taustalla olevana tukirankana (Syrjälä & ym. 1994, 122).
Tutkimuksen lähtökohdaksi nousee tutkijan esiymmärrys aiheesta sekä alustavat tutkimuskohdetta koskevat tiedot ja käsitteistö. Tutkijan rooli onkin tutkimuksessa erityisen keskeinen hänen tehdessään havaintoja ja tulkitessaan aineistoa oman käsitemaailmansa kautta. Tutkija luo aineistosta merkitysluokkia, joita aineistossa itsessään ei objektiivisesti katsottuna ole. Tutkimuksen tulos onkin tutkijan näkökulma asiaan eikä tutkimuksella pyritä löytämään objektiivista totuutta. (Syrjälä & ym. 1994, 122–123.)
Fenomenografiassa voidaan erottaa kaksi tiedon tasoa. Ensimmäisessä vaiheessa tutkimus pyrkii kokoamaan yhteen ja kartoittamaan tutkittavien erilaiset tavat käsittää tutkittavaa ilmiötä. Toisessa vaiheessa tarkastelua jatketaan syvemmälle, jolloin tutkija luo tulkintoja ihmisten käsityksistä ja niiden merkityssisällöistä. Tutkija pyrkii havainnoimaan, millaiseksi ilmiön merkitys muodostuu erilaisten käsitysten kautta. Fenomenografisessa tutkimuksessa ilmiön kontekstin tunnistaminen on erityisen tärkeää, sillä konteksti nähdään selityksenä ihmisten erilaisille käsityksille tutkittavasta ilmiöstä. Ihmisten kokemukset ovat yhteydessä siihen tilanteeseen ja ympäristöön, jossa ne tapahtuvat, jolloin kokemuksia ei voi tutkia irrallaan, erossa kontekstistaan. (Rissanen 2016.)
Omassa tutkielmassani keskityn etenkin tiedon ensimmäisen asteen analyysiin, eli kartoitan vapaaehtoisten kokemuksia vapaaehtoistyöstä, sekä niitä merkityksiä, joita vapaaehtoiset antavat vapaaehtoistyöllensä kokemustensa pohjalta. Tiedon toisen asteen analyysissä kokoan yhteen näitä merkityskategorioita ja teen sisällönanalyysin avulla yhteenvetoa tutkittavan ilmiön merkityssisällöistä ja syvemmistä käsityksistä. Tutkielmassani otan kontekstin huomioon siten, että luen sekä blogitekstejä että kyselyaineistoa kokonaisuutena.
Vaikka otankin tarkemman tarkastelun alle vain suoraan vapaaehtoistyöhön liittyvät kohdat, en unohda sitä taustaa, jonka valossa kyseinen asia on mainittu. Lisäksi esittelen blogit lyhyesti, jotta lukija saa myös käsityksen siitä kontekstista, jossa blogin kirjoittaja aineistoa kirjoittaa.
3.2. Internet kenttänä
Antropologisessa tutkimuksessa ”kenttää” on tarkasteltu perinteisesti fyysisenä, oikeasti olemassa olevana paikkana. Ajallis-paikallista rajautuneisuutta voidaan kuitenkin kritisoida, sillä sen voidaan nähdä ilmentävän kulttuurisen toiseuden representaatiota. Kenttä voidaan nähdä myös ei-paikkana, koska ”kenttä” muuttuu rajautuneeksi kokonaisuudeksi vasta kun etnografi määrittelee sen tekstissään. (Söderholm 1997, 110–111.) Tämä nousee keskeiseksi tutkimuksissa, joiden kohde ei ole selkeästi rajattu tiettyyn tilaan tai aikaan, kuten internetissä tehtävä tutkimus (Laitinen 2003, 359). Nykyisin ”kentän” käsite onkin laajentunut koskemaan hyvin monenlaista tutkimusympäristöä.
Myös internet on alettu näkemään tutkijoiden kenttänä, paikkana, jossa vuorovaikutus tapahtuu ja ihmiset muokkaavat sosiaalista todellisuuttaan. Internetiä on helppo pitää vain virtuaalisena todellisuutena, mutta jo tapa, jolla siitä puhumme – netti sivuilla käynti tai vierailu, kotisivut, surffailu, netissä oleminen, nettiosoitteet – kertoo tavastamme mieltää internet paikaksi, tai ainakin useiksi paikoiksi, joiden välillä voi liikkua (Laitinen 2003, 360).
Robert Arpon (2001) mukaan internet muodostaa kanavan jo olemassa olevalle kulttuurille, mutta myös tuottaa ja muokkaa kulttuuria samalla. Lisäksi ihmisten taustalla oleva ”oikea”
kulttuuri vaikuttaa heidän toimintaansa nettiympäristössä, siinä missä ”virtuaalinen kulttuurikin”. Kenttätyö internetissä voidaan siis nähdä kulttuurin rakenteiden tarkasteluksi, kuten perinteinen kenttätyökin. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi erilaisten viestien keräämistä ja tekstien analysointia. (Apro 2001, 195–196.) Tämän ajattelutavan mukaan esimerkiksi matkailublogien tarkastelu ei kerro asioita ainoastaan matkailublogikulttuurista, vaan myös niistä sosiaalisista rakenteista, jotka vaikuttavat bloggaajien taustalla.
Kulttuurintutkimuksen kannalta internetiä tarkasteltaessa mielenkiintoista ei ole pelkästään itse sivujen sisältö, vaan se mitä niiden takaa löytyy. Sivut eivät ole olemassa itsestään, vaan niillä on yksi tai useampi tekijä jotka vaikuttavat nettisivujen sisältöön ja asioiden esittämistapoihin. (Laitinen 2003, 363.)
Internetsivut ovat kuitenkin vain yksi yhteisöllisyyden ulottuvuus, joka toimii kokemusten ja tarinoiden välittäjänä. Itse tarinat ja ne kokemukset, jotka luovat yhteisöllisyyden tunteet, syntyvät muualla, internetin ulkopuolella. Merkittävää kenttäaineistoihin pohjautuvassa tutkimuksessa onkin internetin ominaisuus leikkauspisteenä, jonka kautta on mahdollisuus saada tietoa tutkittavasta kohteesta. Leikkauspisteenä ja tiedonvälittäjänä se on erittäin oleellinen ja tärkeä osa tutkittavan ilmiön kartoittamista ja sen luonteen ymmärtämistä.
(Laitinen 2003, 366–367.)
3.3. Blogien tutkimus
Nykyisin ulkomaille muuttaneilla suomalaisilla on sosiaalisen median ja muiden uusien teknologioiden avulla hyvät mahdollisuudet jakaa kokemuksiaan ja pitää yhteyttä perheisiinsä ja ystäviinsä kotimaassaan sekä luoda kontakteja muihin kohdemaassa asuviin suomalaisiin.
Myös monille kansainvälisille vapaaehtoisille on muodostunut tavaksi kirjoittaa blogia, joka
voidaan tässä tapauksessa nähdä eräänlaisena virtuaalisena matkakertomuksena (Pelevina 2015, 1). Blogien suosio on kasvanut samaa tahtia, kun niiden käyttö on erilaisten blogialustapalveluiden (esim. LiveJournal, Wordpress, Blogger ja Vuodatus) kautta yleistynyt. Blogeja voidaan pitää merkittävänä teknologisena, sosiaalisena ja taloudellisena muutosvoimana, joka tekee lukijoista julkaisijoita ja kuluttajista tuottajia. (Kilpi 2006, 3-4.)
Blogien suosion myötä ne ovat alkaneet kiinnostaa tutkijoita myös tutkimuskohteina.
Blogeja on käytetty etenkin opinnäytetöiden ja pro gradu -tutkielmien aineistoina (esim.
Pelevina 2015; Typpö 2009; Väyrynen 2014), mutta myös muutamassa väitöskirjassa blogeja on tutkittu (esim. Arpo 2005). Blogin määritelmiä on useita, ja eri blogeissa korostuukin erilaisten tekstilajien piirteet. Blogit voidaan siis nähdä eräänlaisena hybridimuotona, joka ammentaa käytäntöjä useista eri tyyleistä ja internetin keskusteluympäristöistä (Östman 2007, 52) sekä sosiaalisesta mediasta.
Ari Heinonen ja David Domingo (2009, 7) määrittelevät blogin sosiaaliseksi mediaksi, verkkoviestintäympäristöksi, jossa käyttäjät ovat sisällön aktiivisia tuottajia ja välittäjiä. Blogia voidaan pitää ensimmäisenä aidosti verkkopohjaisena viestinnän tapana. Tyypillistä blogeille onkin niiden tuottamisen lisäksi, jakaminen ja kommentointi, jotta tieto leviää asiasta kiinnostuneille. Blogeille on myös luonteenomaista merkintöjen, ”postausten”, ilmestyminen blogiin kronologisessa järjestyksessä ja säilyminen muuttumattomina näkyvillä. (Kilpi 2006, 3-4.) Aikajärjestys blogeissa on kuitenkin käänteinen: uusin postaus näkyy aina sivun ylälaidassa, vanhempien jäädessä alemmas sivustolle. Blogi on siis julkaisualusta (Rulyova & Zagibaloy 2012), verkkosivu tai sivusto jonne ”bloggaaja” eli blogin kirjoittaja tuottaa säännöllisesti sisältöä ”bloggaamalla” eli julkaisemalla kirjoituksia, kuvia tai videoita. Kirjoitukset ovat tyypillisesti lyhyitä, suoria ja epämuodollisia, tyylilajiltaan usein ironisia tai satiirisia. (Pelevina 2015, 2.)
Matkablogit ovat blogeja, jotka käsittelevät matkustamista tai ulkomailla asumista eri näkökulmista. Ne voidaan nähdä myös digiajan matkakertomuksina. Matkakertomuksilla on merkittävä rooli ihmisten muodostaessa käsitystään ympäröivästä maailmasta ja paikastaan siinä. Lisäksi myös matkakertomusten lukijat muodostavat käsityksensä kohdemaista kertomuksen perusteella. Matkablogin keskeisenä sisältönä on yleensä omien kokemusten kertominen ja muistiin tallettaminen sekä paikallisen elämän havainnointi. Blogeissa on
yleensä nähtävissä tietynlainen kokemuksista kumpuava paikallisen kulttuurin
”asiantuntijuus”, joka halutaan välittää postausten kautta lukijoille. (Pelevina 2015, 3.)
Matkablogeja kirjoitetaan monesta eri syystä ja niitä voidaan luokitella esimerkiksi käyttötarkoituksen mukaan (matkapäiväkirja, ”henkilökohtainen vuodatus”, journalistinen matkakertomus) tai niiden sisällön mukaan (vaihtoblogit, aupair-blogit, perhe-expat-blogit, seikkailublogit). Matkakertomuksissa on yleensä keskiössä kirjoittaja, hänen omat kokemuksensa ja väliaikainen status ulkomailla, matkalla. (Pelevina 2015, 28.) Aineistoni blogit edustavat enimmäkseen vaihtoblogien ja seikkailublogien tyyliä ja ne ovat usein kirjoitettu matkapäiväkirjan tapaan omien ajatusten jäsentämiseksi ja kuulumisten kertomiseksi. Blogien käyttötavoissa näkyy kaikkia kolmea muotoa: matkapäiväkirja-tyyliin niihin raportoidaan ja kirjataan kokemuksia, henkilökohtainen vuodatus näkyy tunteiden purkautumisena ja laajemmat kokonaisuutta kuvaavat tai asiaan keskittyvät postaukset tuovat mieleen journalistisen blogin piirteet. Nämä kolme painotusta vaihtelevat myös blogien esittelyissä. Osa vapaaehtoisista kuvaa blogiaan yksinkertaisesti vaihtokertomukseksi: ”Tämä blogi seuraa vuoden ajan elämää vapaaehtoistyössä Costa Ricassa.” (1. blogi) Osa taas korostaa blogin informaatio-osuutta tuleville vapaaehtoisille ja reissaajille: ”Tervetuloa lukemaan, jos tällainen vapaaehtoistyön konsepti kiinnostaa, tai kaipaat ehkä (reppu)reissausvinkkejä käymiini paikkoihin!” (5. blogi.) Jotkut taas kokevat blogin olevan väline kuulumisten kertomiseen: ”Toivottavasti pystyn kirjotella tänne paitsi ennen lähtöä myös paikan päältä Mosambikista, jotta iskäkin tietää, missä likka huitelee ja että meno on skorpioneista huolimatta ihan easygoing.” (7. blogi).
Haastatteluaineistoon verrattuna blogeista on mahdollista saada sellaista informaatiota, jota tutkittavat eivät välttämättä antaisi kasvotusten. Blogeja on mielekästä tutkia etsimällä niistä vastauksia kysymyksiin, joihin kirjoittaja ei tiedä vastaavansa. (Pelevina 2015, 6.)
Bloggaus on sosiaalista toimintaa ja se muodostaa kiinnostavan yhdistelmän yksityistä ja julkista informaatioita (Bonnie & Schiano 2004). Blogi henkilöityy vahvasti blogin kirjoittajaan, mutta koska se on julkisesti netissä kaikkien luettavissa, se kuuluu julkiseen sfääriin (Arpo 2005, 48). Blogien erikoispiirre onkin siinä, että ne voivat sisältää hyvinkin yksityistä ja henkilökohtaista sisältöä, mutta olla samaan aikaan täysin julkisesti esillä netissä. Julkisuudesta kertoo myös mahdollisuus kommentoida ja jakaa blogeja, jota osa bloggaajista suorastaan korostaakin. Tutkimuseettisesti blogitutkimuksen suurin ongelma on
määritellä blogien julkisuus-aste ja siitä johdettavissa olevat kysymykset esimerkiksi blogien kirjoittajien informoinnista ja heidän mahdollisesta anonyymiudestaan. (Typpö 2009, 45).
Omassa tutkielmassani ratkaisin nämä tutkimuseettiset kysymykset olettaen blogien olevan hyvin julkisia. Vapaaehtoistyöhön lähdettäessä vapaaehtoisilta pyydettiin lupa julkaista vapaaehtoisten blogeja Maailmanvaihto ry:n nettisivuilla ja suostuessaan vapaaehtoiset myös antoivat blogiensa osoitteet Maailmanvaihto ry:n käyttöön. Jos tämän luvan antoi, oli jo tässä vaiheessa tietoinen blogin tulevasta julkisuudesta. Lisäksi bloggaajat julkaisivat pienet esittelyt itsestään Maailmanvaihto ry:n sivuilla. He esiintyivät näissä esittelyissä ja omissa blogeissaan etunimillä, mutta päätin kuitenkin anonymisoida blogit tutkimustani varten, jotta ne eivät ole niin suoraan yhdistettävissä henkilöihin. Blogit eivät kuitenkaan olleet minkään salasanan takana vaan julkisesti netistä saatavilla. Lisäksi halusin saada vapaaehtoisilta myös suorempia vastauksia tutkimuskysymyksiini, joten lähetin heille nettikyselyn aiheesta. Lähetin kyselyn Facebook-vertaisryhmämme kautta. Kyselyn yhteydessä kerroin tutkielmastani ja kerroin käyttäväni aineistona vapaaehtoisten blogeja Maailmanvaihto ry:n sivuilta sekä lisäksi kyseistä kyselyä, johon vapaaehtoiset voisivat vielä itse vastata.
Blogeja, kuten kaikkia kertomuksia tutkittaessa on varottava ajatusta siitä, että kertomus sellaisenaan avaisi täydellisesti subjektiivisen kokemuksen ja näkökulman ihmisen sisäiseen maailmaan (Hyvärinen 2006, 3). Ihminen kertoo aina tarinansa tietystä näkökulmasta korostaen syystä tai toisesta joitakin asioita ja vähätellen toisia. Huomioin myös tutkielmassani, että blogitekstit on kirjoitettu tiettyä tarkoitusta varten (tiedon välitys, kuulumisten kertominen, hämmästyttäminen, ”avautuminen” jne.) ja ne kuvaavat vain tiettyjä tapahtumia, joten olisi väärin olettaa, että niistä saisi objektiivisen kokonaiskuvan tutkittavasta aiheesta. Ennemminkin ne tarjoavat näkökulman tutkimuskohteeseen.
3.4. Nettikysely
Pääaineistoni koostuu vapaaehtoisten kirjoittamista blogiteksteistä, mutta päätin kerätä aineistoa myös nettikyselyn (katso liite 1) avulla, minkä kautta vapaaehtoiset voivat
tarkentaa kokemuksiaan vapaaehtoistyöstänsä. Kyselyn vastaukset toimivat mielenkiintoisena vertailukohtana blogiteksteille: kuinka erilaisen kuvan blogitekstit ja kyselyn vastaukset antavat vapaaehtoistyöstä? Myös aika on kiinnostava elementti aineistoja tutkiessa, sillä blogitekstit on kirjoitettu suoraan ”paikan päällä”, ja ne välittävät kokemuksia vapaaehtoistyöjakson eri vaiheista, kun taas kyselyn vastaukset kertovat kokonaiskuvaa ja sitä mielikuvaa, joka vapaaehtoisille jäi vapaaehtoistyöstä.
Kyselylomake on yksi perinteisimmistä tavoista kerätä tutkimusaineistoa.
Aineistonkeruumenetelmäksi tutkimuksiin se on tullut jo 1930-luvulla. Nykyisin internetin ja muiden sosiaalisten medioiden kehittymisen myöstä, myös nettitutkimukset ovat yleistyneet aineistonkeruutapoina (Valli & Perkkilä 2015, 109). Kyselyjen rakenne sekä kysymysten muoto vaihtelevat paljon tutkimuksesta ja kohderyhmästä riippuen (Valli 2015, 84).
Kyselyaineiston käyttämisessä on paljon etuja muihin aineistoihin nähden. Kyselyn laatiminen on taloudellista, ja etenkin sähköisellä kyselyllä tavoitetaan helposti suuri määrä ihmisiä. Toisaalta ihmisten houkutteleminen kyselyn vastaamiseen saattaa olla haastavaa, vaikka he olisivatkin tietoisia kyselystä. Kyselyn kysymykset ovat kaikille vastaajille samoja, joten kyselyiden vertailtavuus paranee. Vastaaja ei kuitenkaan pysty kysymään tarkentavia kysymyksiä tutkijalta, mikä saattaa aiheuttaa kysymysten väärinymmärtämistä.
Tutkijakaan ei pysty selventämään kysymyksiään, mutta toisaalta hän ei myöskään voi johdatella vastauksia. Kyselyssä vastaaja voi myös vertailla omia vastauksiaan ja korjata niitä, mikä voi lisätä kyselyn luotettavuutta ja johdonmukaisuutta. (Jyrinki 1977, 25–27.)
Sähköisen kyselyn vahvuuksia ovat nopeuden ja taloudellisuuden lisäksi myös visuaalisuus ja uudet mahdollisuudet liittää kyselyyn esimerkiksi videoita, linkkejä ja kuvia. Lisäksi aineiston sähköinen muoto vähentää tutkijan työtä, kun litterointia ei enää tarvitse tehdä.
Myös tutkimuksen luotettavuus lisääntyy, kun vastaukset säilyvät vastaajien kirjoittamassa muodossa. (Valli & Perkkilä 2015, 109–110.)
Vastaamiseen liittyy myös kysymys siitä, millä perusteella kyselyyn on vastattu.
Anonyymissä kyselyssä tutkijalla ei ole tietoa siitä, kuka kyselyyn on vastannut, joten hän ei voi päätellä, mitkä seikat ovat vaikuttaneet kyselyn vastaamiseen. (Jyrinki 1977, 27.) Esimerkiksi ihmisillä on usein taipumusta kertoa emotionaalisesti vaikuttavista
kokemuksista, olivatpa ne sitten positiivisia tai negatiivisia. Voisin siis olettaa, että omaan kyselyyni vastasivat helpoiten ne vapaaehtoiset, jotka kokivat oman vapaaehtoistyönsä erityisen positiivisena tai negatiivisena.
Oli kyse sitten lomakekyselystä tai nettikyselystä, kyselyn rakenteen ja kysymysten muodon kanssa tulee olla erityisen huolellinen. Väärinymmärryksiä voidaan ehkäistä kyselyn testaamisella. Kysymysten tulisi olla tarkkaan muotoiltuja, yksiselitteisiä, eivätkä ne saa olla johdattelevia. (Valli 2015, 85.) Yritin välttää tätä ongelmaa näyttämällä kyselyni sekä tutkielman ohjaajalleni, pro gradu -seminaariryhmälleni, että Maailmanvaihto ry:n sihteerille, pyytäen heiltä kommentteja ja mielipiteitä kysymyksistäni ja niiden rakenteesta.
Muokkasin kyselyäni useaan otteeseen heidän kommenttiensa perusteella.
Kyselyssäni päädyin käyttämään paljon avoimia kysymyksiä, koska halusin kerätä tutkimukseeni nimenomaan laadullista aineistoa, jota voisin analysoida sisällönanalyysin avulla. Avointen kysymysten käyttämisen etuja ovat muun muassa vastausten syvällisyys ja niistä saatavan tiedon monipuolisuus. Toisaalta ne ovat työläitä analysoida ja työläitä vastata, jolloin niihin saatetaan vastata ympäripyöreästi tai jättää kokonaan vastaamatta.
Vastaus voi myös mennä asian vierestä, jolloin siitä voi tulla hyödytön. (Valli 2015, 106.) Omassa kyselyssäni vastaamatta jättäminen kysymyksiin ei muodostunut ongelmaksi, sillä lähes koko kysely perustui laadullisille kysymyksille ja pystyin asettamaan nettikyselyssä kysymyksiin vastaamisen pakolliseksi. Pääsääntöisesti vastaukset olivat kohtalaisen tarkkoja ja monipuolisia. Laadullisessa tutkimuksessa on myös se etu, että vaikka vastaaja kertoisi asioita kysymyksen vierestä, niiden tarkastelu voi olla yhtä mielenkiintoista, kuin
”oikeiden” vastaustenkin.
Laadin kyselyn käyttämällä GoogleForms -kyselypohjaa. Kyselyn rakenne on tärkeä vastaajan mielenkiinnon ylläpitämiseksi. Usein kyselyn alussa on helppoja taustakysymyksiä (esim. ikä, sukupuoli, koulutustausta), jotka lämmittelevät kyselyyn vastaamiseen ja toimivat vertailukohtana kyselyn tuloksissa. (Valli 2015, 86.) Itse en kuitenkaan halunnut laittaa näitä taustakysymyksiä alkuun, sillä en tahtonut johdatella vapaaehtoisia vastaamaan kyselyyn tietyn iän, sukupuolen tai koulutustaustan omaavana henkilönä. Siksi siirsin nämä kysymykset loppuun ja aloitin kyselyn helpoilla yksiselitteisillä monivalintakysymyksillä vapaaehtoistyöhön liittyen (esim. vapaaehtoistyö maa, aikajakso, lähtöaika, työnkuva). Kyselyn puolessa välissä esitetään yleensä eniten
