leimunnet Winter,
Kolkanniemen täkkilinUi 2
‘t&a ‘Hakkarainen
Saarijärven Joulussa 2003 käsittelin Gerda von Haartmannin (1877—
1963) elämänvaiheita vuoteen 1929, jolloin hän solmi avioliiton Saari
järven seurakunnan legendaarisen kirkkoherran Hugo Winterin kanssa ja muutti Kolkanniemen pappilaan vuosiksi 1929-49.
Gerda von Haartmannin vaiheista neiti-ihmisenä sain kohtuullisella vaivalla tietoja, mutta hänen vaiheistaan ruustinna Winterinä en löytänyt juuri mitään kirjallisessa muodossa.
Niinpä haastattelin nauhalle neljää hänen aikalaistaan ja silminnäki
jää: Annikki Multamäkeä, os. Mäkinen, Riitta Parantaista, os. Kuusela, Helena Särkkää, os. Reipas, ja Selma Tikkaa. Olen purkanut haastattelut kirjalliseen muotoon ja niiden pohjalta hahmottanut kuvaa ruustinna Winteristä. Neljän naisen haastattelut ovat paikoin herkullista kuultavaa.
Lukijan on hyvä muistaa, että absoluuttista muistia ei ole ja muistotkin elävät vuosien saatossa omaa elämäänsä.
Kolkanniemen häkkilintuun tutustuminen on pakottanut minut tarkista
maan myös käsityksiäni seurakuntalaisten kunnioittamasta rovasti Hugo Winteristä. Onneksi, mutta myös - valitettavasti.
? (yo ä n ta fi to in en rinnallakulkija
f aikka vuosi sitten käsittelin
■: f ruustinnan vaiheita ennen Kolkanniemeä, palattakoon
• ' niihin vielä Annikki Multa- mäeltä saamieni tietojen johdosta.
Annikki kertoi, että Gerda von Haart
man oli Venäjän viimeisellä tsaaritta- rella hovinaisena. Siellä hän tutustui chevalier-upseeriin ja kihlautui hänen kanssaan. Kihlattunsa haavoittumisen jälkeen Gerda pyysi eroa virastaan.
Hän hoiti sulhasensa hautaan asti ja muutti sitten takaisin Suomeen.
Suomessa Gerdaa odotti uusi hoi
totehtävä, sillä hänen äitinsä oli huo
nossa kunnossa. Kun äiti oli saatettu hautaan, edessä oli entistä hankalampi tehtävä. Gurli-sisaren mies oli kuollut ja perhe oli jäänyt puille paljaille. Hy
väntahtoisena ja uhrautuvana ihmisenä Gerda alkoi miettiä, miten auttaa sisa
rensa perhettä eteenpäin.
Gerda muuttikin Amerikkaan, jossa oli rikkaassa perheessä taloudenhoita
jana. Koska hän ansaitsi hyvin, hän lä
hetti säännöllisesti määrätyn summan vaikeuksiin joutuneelle sisarelleen ja hänen perheelleen. Luonteeltaan Gerda oli auttavainen ja hyväntahtoinen.
M i s s ä o n m a t k a l i p p u s i , G e r d a ?
Gerdan ja Hugo Winterin tapaaminen Amerikassa oli sattuma. Sitä ei oltu suunniteltu etukäteen. He tapasivat toisensa suomalaisten siirtolaisten kokoontumisissa, jonne Winteriä oli mahdollisesti pyydetty puhumaan.
He tapasivat toisensa uudelleenkin ja äitinsä juuri menettäneellä Winterillä heräsi ajatus, että hän saisi Gerda von Haartmannista pappilaan hyvän talou
denhoitajan.
Winter suunnitteli yhteiselämää taloudenhoitajansa kanssa pappilas
sa ilman kirkollista vihkimistä. Sen ajan moraalikäsityksiä ajatellen tämä osoittaa, että Winter liiteli pilvissä ja ainakin tällä kohden oli elämästä vieraantunut teoreetikko. Jalat maassa - ihmisenä Gerda von Haartman piti
kuitenkin avioliittoa edellytyksenä pappilaan muuttamiselle, ja sai myös tahtonsa läpi.
Gerda ja Hugo vihittiin Helsingissä.
Häät oli valmistettu kuten kakskymp- piselle nuorelle parille. Tuore aviopari vietti yönsä Helsingissä eri osoitteissa.
Häitten jälkeen he olivat sopineet ta
paamisesta Helsingin rautatieasemalla.
Winter oli luonnollisesti ajoissa. Näh
tyään uunituoreen vaimonsa tulevan kohtaamispaikalle hän huiskutti omaa lippuaan ja kysyi: ”Gerda, var är din biljett?” (Gerda, missä on sinun mat
kalippusi?) Gerda oli kummissaan, sillä hän ei voinut kuvitellakaan, että aviomies oli ostanut matkalipun vain itselleen. Tämän episodin on ruustinna itse kertonut Annikki Multamäelle.
K a n s a i n v ä l i n e n l a h j a k k u u s S a a r i j ä r v e n s a l o m a i l l a
Ruustinna Winter oli tyytyväinen elämäänsä pappilassa ja oli ihmisenä pidetty. ”En nähnyt Gerdaa koskaan katkerana. Hän oli tyytyväinen elä
määnsä. Hän oli nähnyt elämässään paljon. Hänellä oli ollut suruja ja hyviä aikoja. Ei hän ollut sellainen, joka olisi katkeroitunut katsoessaan vanhana taaksepäin”, muistelee Annikki.
”Hän oli myös harras uskovainen ja yritti sovitella Jumalan tahtoa elämäs
sään. Omat rukouskirjansakin hänellä oli, ehkä hän kävi kirkossakin istumas
sa.. ..Ruustinna oli vapaa häkkilintu.
Vapaasti hän sai tulla ja mennä. Mat
tiloilla hän kävi useasti, ja muitakin paikkoja oli.”
”Gerdalla oli aina semmoinen kiin
teä pitsikaulus, hyvin nätti ja kaunis.
Hänellä oli myös kultakoru, rintaneula, jonka hän lahjoitti meijän Maijalle.”
"Suomen kieli oli hänelle vaikeaa.
Meidän perheväkemme kanssa hän puhui ruotsia. Hän puhui erinomaisesti myös ranskaa, venäjää, ja englantia.
sekä saksaa auttavasti. Tässä euromaa- ilmassa hän olisi saanut työtä pelkän kielitaitonsa perusteella. Keskikoulun hän oli käynyt, mutta ei jatkanut siitä pitemmälle.”
”Gerda oli myös hyvä ruoanlaitta
ja. Venäläinen ja ranskalainen keittiö olivat hänelle tuttuja Venäjän ajoilta.
Arkioloissa pappilan ruoat oli melko vaatimattomia, mutta kun oli taitava maustaja, niistä tuli hyviä.”
"Ratsumestari Kallio väittää, että ruustinna oli kuuluisa laulajatar. To
siasia on, että Gerda ei laulanut lain
kaan. Hän oli täysin epämusikaalinen.
On olemassa kuitenkin toinen von Haartman, joka oli laulajatar, mutta Gerda ei tuntenut häntä.
” D e t ä r b a r a H u g i !”
Annikki Multamäen mukaan rovasti ja ruustinna tulivat keskenään hyvin toimeen, eikä ruustinna kokenut ole- vansa alistetussa asemassa. ”Vuosien kuluessa he tottuivat toisiinsa. Gerda
oppi kaikkiin näihin erikoisuuksiin ja hyväksyi miehensä semmoisenaan.”
”Det är bara Hugi”, hän sanoi.
"Gerda oli ollut lujilla elämässään, nyt hänellä oli hyvät päivät pappilassa.
Hän ymmärsi, että hänellä on vanhuu
den turva ja se merkitsi hänelle arvaa
mattoman paljon.”
"Hugon ja Gerdan yhteiselämä toi
mi, koska Kolkanniemen pappilassa oli riittävästi tilaa kahdelle erilaiselle ihmiselle. Kumpikin eleli omissa oloissaan. Eihän heillä ollut koko aika
na yhteistä huonettakaan. Hugolla oli omansa toisessa päässä ja Gerdalla toi
sessa päässä. Kyllä Winter tunnettiin.
Hän oli hyvin itsepäinen, eikä muut
tanut mielipiteitään helpolla... Avio- kauppa, sopimus, mustaa valkoiselle.
Ei kai se niin epätavallista ollut.”
R u u s t i n n a n v a d e l m a t
Rovastilla ja ruustinnalla oli pappilan seinien sisäpuolella selkeä työnjako ja omat reviirinsä. Heitä yhdisti kui
tenkin pappilan ylpeys, hyvin hoidettu puutarha. Mutta sielläkin heillä oli omat reviirinsä. Rovastin silmäterä oli koristepuutarha jorriineineen ja orvokkeineen, sekä hiekkakäytävät, joita hän hoiti säntillisesti. Winter oli innokas kitkijä ja käytti työskennel
lessään erityistä jakkaraa. Ruustinnan reviiriin kuului kasvimaa, jonka hoi
toon rovasti ei puuttunut. Ruustinnan hyötykasvitarha oli erityisen hyvin hoidettu. Luonnon antimia ja tuotteita riitti lähitalojen emännillekin.
"Gerda Winter oli käytännön ih
minen ja hyvä talousihminen”, kertoo Annikki ja jatkaa: "Ja ne pappilan vadelmat, ne olivat ihania ja suuria.
Ja vaikka ne olivat puutarhavattuja, ne maistuivat metsävatuille. Ruustinna nousi joka aamu neljältä. Kun aurinko ei ollut vielä liian kuuma, hän hoiti niitä ja otti mahdolliset madot pois.
Winterin vadelmat olivat kuuluisia.
Joskus ruustinna soitti, että Annikin pitäisi tulla katsomaan vadelmia, mutta ei saa tulla polkupyörällä, kun ne vadelmat menevät huonoksi. Luu-
5
letkos, että Annikki käveli sinne asti!
Piilotin polkupyörän Mattilan maalle ja kävelin loppumatkan. Talvella tulin jäätä pitkin, kun minulla oli asiaa pap
pilaan.”
H e l s i n g i n v a i h e e t
Winterin kuoleman jälkeen vuonna 1949 pappilassa pidettiin huutokaup
pa. Pappila tyhjeni muuttuakseen muutaman vuoden kuluttua lastenko
diksi. Gerda Winterillä oli jälleen uusi elämänvaihe edessään. Hän muutti Helsinkiin sisarenpoikansa maisteri Gunnar von Haartmannin luokse.
Ilmeisesti aikoinaan oli sovittu, että Gunnar "maksaa" tällä tavoin takaisin tädiltään saamansa huolenpidon.
Ruustinnan kanssa samoihin aikoi
hin Helsinkiin muuttivat myös Mul
tamäet. He asuivat Fredrikinkadun ja Kalevankadun kulmauksessa. Annikki muistelee, että Gerda kävi heillä aina kun ennätti. Myös Gunnar vieraili Multamäillä. Gerda Winterillä ei ollut Helsingissä kovinkaan paljon tuttuja.
Olihan hän ollut niin paljon elämäs
sään maailmalla.
Gunnarin perheessä häntä hoidettiin loppuun asti. Entäpä Gerda Winterin
kuolema? Täsmälliset faktat eivät ole tiedossani, mutta siteeraan Annikkia.
"Oletan, että tällainen hyvä ihminen on saanut nukahtaa pois kaikessa rauhassa elämäntyönsä tehtyään. Ajat- telen, että Taivaan Isä on kouluttanut häntä elämässä niin paljon, että hän on varmasti niitä ihmisiä, jotka istuvat tuolla "pilven päällä”.
Puhuttelevin kohta Annikin haas
tattelussa on Gerda Winterin henkilö
kohtainen tilitys omasta elämästään:
"Kuule Annikki! Jos minua ei olisi lapsena rakastettu ja hemmoteltu, niin epäilenpä olisinko jaksanut tämän elä
män halki!”
(Lähteenä Annikki Multamäen, o.s. Mäkinen, haastattelu 14.8.2004)
Liian namilkkiä j a mansikatta
Ruustinna Winter liittyy kolkan- lahtelaisen Riitta Parantaisen, os.
Kuuselan lapsuudenmuistoihin ja myöhempiinkin vaiheisiin. Riitan isällä Onni Kuuselalla oli kiinteät yh
teydet seurakuntaan. Hän toimi muun
muassa kirkkoväärtinä vuodesta 1923 ja kirjoitti kymmenen vuotta käsin kirkollisverokuitteja. Työ oli valtava.
Äiti Maija Kuusela hallitsi kansa
koulunopettajana virsien säestämisen urkuharmoonilla. Saarijärven Joulussa 2003 Kolkanniemen häkkilinnun tär
keänä lähdeaineistona oli juuri Maija Kuuselan litteroitu haastattelu.
Kuuselat ja Winterit olivat paljon tekemisissä keskenään. Vierailujakin tehtiin puolin ja toisin ja ruustinna kävi Kuuseloilla yksinkin. Kolkanlah- den koulu ja Kuuseloitten koti olivat sopivasti matkan varrella kirkolta ja kirkosta Kolkanniemeen.
N a i s k a u n e u t t a
Riitta muistelee, kuinka heillä oli kerran kotona hieno päivällinen ja Winterit olivat vierailulla. Ruustinna Winter oli kaunis nainen, jolla oli hyvä ryhti vanhanakin. Ruustinnalla oli talvipalttoo, joka oli ruskeata hy
vännäköistä kangasta. Helmassa oli 20 cm:n turkis. Lisäksi oli muhvi ja hattu, jossa oli samanlainen turkis kuin palt
toossa. Ruustinnan luonnonsilkkinen ja vaaleanpunainen kaulahuivi näkyi aina. Aidot, parisenttiset korvanapit
Pappilan p u u tarh a uuden tulemisensa kynnyksellä syksyllä 2004. Kuva EH.
kiinnittivät myös Riitan huomion.
"Kaunista”, kuvailee Riitta. Ruustin
nan kaunismuotoinen nenä ja nuttura ovat myös jääneet mieleen.
Ihmisenä hän oli miellyttävä, ja hä
nen käytöksensä oli hienoa ja arvokas
ta. Aatelistausta löi läpi myönteisesti.
Suomea ruustinna ei puhunut oikein hyvin, mutta asiat kuitenkin aina sel- visivät.
H e r b e r t - m a n s i k k a
Myös Riitta Parantainen kertoo ihail
len pappilan puutarhasta ja muistelee Herbert-mansikkaa, jota kasvoi pap
pilassa. Herbert - mansikka oli kirk
kaanpunainen, aikainen laji, jossa oli vitivalkoinen sisus. Riitta kertoo ruus
tinnan hoitaneen puutarhan niin hyvin, että vadelmatkin olivat peukalonpään kokoisia.
Mutta Riitta tietää myös salaisuu
den puutarhan hyvinvointiin. 'T ie
dätkös millä ruustinna lannoitti? Kato kun ennen oli yöpotti sängyn alla.
Siihen laitettiin vettä aamulla ja sitten ruustinna kävi kaatelemassa sen kas
veilleen ja kuule...näin meni! Kusi- potti ja siihen laitettiin vettä. Se on sitä ureaa...Ruustinna oli taitava, hän teki työtä hirveästi, ja hänellä oli sellainen vaalea kiva essu edessä arkipäivinä.”
M a r s s i j ä r j e s t y s
Pappilan sisällekin Riitta on päässyt kurkistamaan ja muistaa erään arkipäi
vän, kun hän äitinsä ja sisarensa kans
sa kävi pappilassa. Mieleen on jäänyt keittiö ja sen vieressä ollut ruustinnan huone.
Rovastin erikoinen pianokin on jää
nyt mieleen ja tietysti rovastin pianon
soitto isossa salissa ilman nuotteja. ”Se oli ihmeellistä”, kuvailee Riitta.
Marssijärjestys pappilan väellä oli selvä sekä maantiellä että elämässä muutoinkin. Hugo kulki kymmenen metriä Gerda - puolisoaan edellä.
Winterien avioelämästä Riitta ei muis
ta kotona puhutun.
Tiedot ja muistikuvat ruustinnan liikkumisista yksinään tai Hugonsa kanssa vaihtelevat suuresti. Näyt
tää siltä, että ruustinna vietti hyvin paljon aikaa Kolkanniemessä ja sen ympäristössä. Ystäväperheitä hänellä oli myös kirkolla. Muistikuvat hänen kirkkomatkoistaan ovat epämääräisiä.
Kanssakäyminen seurakunnan kanssa jäi vähäiseksi.
(Lähteenä Riitta Parantaisen, o.s. Kuusela, haastattelu 29.9.2003)
'Miiminaii mukana pappilassa
Helena Särkän kotitalo, Rauhala, oli myös lähellä pappilaa, lahden toisella puolella. Helenan mummo oli usein apulaisena pappilassa ja teki kaiken
laista. Koska hän oli hyvä kokki, hän laittoi pitoja pappilassa.
”Kun olin pikkuinen tyttö, ja kun minun kotini oli lahden toisella puolel
la, niin menin usein mummon luokse pappilaan. Sain siellä aina tietenkin jotakin hyvää”, muistelee Helena.
”Kerran sattui seuraavanlainen ta
paus. Oli kova pohjatuuli, kun minä menin tuulen mukana lahden yli pappilaan. Kun sitten lähdin pienen kelkkani kanssa vastatuuleen takaisin, en päässytkään. Tulin aina takaisin rantaan ja rupesin itkemään. Viimein äitini näki, että en pääse pois ja tuli hakemaan minut.”
"Ruustinna oli oikein ystävällinen lapsille, uskomattoman ystävällinen.
Hän oli hiljainen, vaatimaton ja fik
su. Pappilassa olivat myös Rikhard ja Aino Riedel. Aino oli kotiapulainen ja Rikhard oli renkinä, hoiti hevosia ja teki kaikkea. Hänellä oli Max-
7
niminen poika. Ruustinna oli pieni hentonen nainen, hauraan näköinen.
Hän kävi usein meillä, ja haki kermaa samalla, kun haki mummoa pappilaan.
He kävivät myös Hugon kanssa yhdes
sä. Koska Hugo oli ihan samanikäinen kuin mummo, niin hän päivitteli:
”Myö vanhat, myö vanhat...”
Winteriin Helenalla on erityinen suhde, sillä hän on ensimmäinen Win- terin kastama lapsi. Winter muistelikin aina: ” Ja nuin isoks tuo tyttö on kasva
nut. Vastahan minä sen kastoin.”
”Muistan myös sen, kun Winter tuli kastamaan pikkusiskoani Kaijaa.
Jalkaisinhan ne tulivat, ruustinna ja rovasti. Tuli ukonilma, ja niin he jou
tuivat Purolaan sadetta pitämään. Ja koska Winter myöhästyi jonkin verran, niin siitä seurasi mahdoton anteeksi
pyy täminen .. .mutta kun täytyi sadetta pitää, kun tuli ukkosenilma ...mutta kun
"Winter piti kerran vuodessa kah
vitarjoilun kyläläisille ja meidätkin oli käsketty, äiti, mummo ja minut. Win
ter kutsui myös isän, mutta kun hän ei mennyt, ei hän saanut sen koonta kutsua.”
E r i p l a n e e t o i l t a
Ruustinna ja rovasti olivat kuin eri pla
neetoilta. Heillä ei ollut Helena Särkän mukaan kovin paljon yhteistä. Hugo ei ottanut huomioon ruustinnaa niin kuin olisi ehken pitänyt. Kanssakäyminen- kin kotona oli etäistä. He asuivat eri huoneissakin. Helenakin muistaa, että ruustinna ja rovasti kulkivat maantiellä peräkkäin.
Helenan mieleen on jäänyt eräs vierailu pappilassa. Äiti oli viemässä isän pyytämiä kaloja pappilaan. Joku pianotaiteilija oli siellä vierailulla.
Helena, hänen äitinsä ja mummonsa saivat nauttia arvokkaasta seurasta pappilan salissa ruustinnan, rovastin ja pianotaiteilijan seurassa. Helena kertoo, että hänen äitinsä tunsi olonsa pappilan salissa kaikesta huolimatta orvoksi.
Helenan käsitys on, että Gerda Win- terille sopeutuminen Kolkanniemeen ja oman paikkansa löytäminen oli vaikeaa. Ruustinnan ja emännän roolin löytämisen tiellä oli monia esteitä.
Winterin kuoltua 1949 pappilassa järjestettiin huutokauppa. Helena oli pappilan huutokaupassa äitinsä kans
sa. Hän oli myös kirkossa rovastin
siunaustilaisuudessa. "Kirkko oli ihan täynnä. Winterin sisar Maila Talvio myöhästyi ja häntä jouduttiin odotta
maan ainakin tunti. Maila oli sellainen pieni, vanha ihminen ja hän piti puheen rovastiveljensä arkun ääressä.”
(Lähteenä Helena Särkän, o.s. Reipas, haastattelu 2.10. 2003)
Tappilan fuialta toimii
Selma Tikan syntymäkoti on rajan ta
kana Valkjärven Salokylässä, joka on
"maailman parhain paikka”. Lähellä Kolkanlahden pappilan tienhaaraa on hänen evakkokotinsa. Selma muutti Saarijärvelle vuonna 1944. Hän ys
tävystyi ruustinna Winterin kanssa syistä, joita ei oikein itsekään osaa selittää.
Selman elämänkumppani Jussi Ko
valainen oli seurakunnan pitkäaikainen taloudenhoitaja. "Kun Vaalasta syntyi
sin ollut Jussi meni seurakunnalle töi
hin, hän heti osti seurakunnalta tämän tontin ja rakensi talon yhdessä vanhan Hellstenin kanssa. Hän asui Sivulan yläkerrassa niin kauan kunnes tämä koti oli valmis”, kertoo 87-vuotias Selma.
Muiden tavoin Selmakin tietää, että Gerda-ruustinnan ehtona pappilaan muuttamiselle oli papin aamen. Ja kun siitä ei meinannut tulla mitään, niin Gerda uhkasi lähteä pois. Mutta Winter ei suostunut laskemaan Gerda von Haartmannia pois, koska huomasi tämän olevan hyvä huusholli-ihminen.
Selma kertoo, että Winter oli pyytänyt kuulutuksen lukenutta pappia luke
maan kuulutuksen oikein hiljaa!
Winterien avioelämä pulpahtaa keskusteluissamme nopeasti pintaan.
"Ruustinna meni joskus iltasella Hugon sängyn viereen istuman. Hän ihmetteli sitten ja puhui Lehtiselle ja Hovikoskelle, että mitähän se minun vaimoni meinaa, kun se tulee iltasella minun sänkyni reunalle istumaan....”
Selma on sitä mieltä, että ”ruustinna ei osannut pitää Hugoa oikein miehe
nään.”
Selma kuvailee ruustinnaa taval
liseksi ja miellyttäväksi ihmiseksi, joka joutui sopeutumaan miehensä sääntöihin ja tapoihin. "Ruustinna oli ihan tavallinen ihminen, ei näytellyt mitään erikoista. Vaikka hänellä oli
aatelinen tausta, hän ei tuonut sitä esille. Hän oli oikein mukava ja ar
vokkaasti pukeutunut seuraihminen.
Hän teki käsin kaikki vaatteet, eihän siellä ompelukonetta ollutkaan, hän oli sellainen käsityöihminen. Ne vaatteet olivat jalkaterää myöten, silloin pitivät vissiin kaikki pitkiä.”
K a n a n m u n i l l a o r v o k k i p e l a k u i t a
"Kävin monta kertaa pappilassa. Ruus
tinna osallistui kaikkeen. Siellä oli mahdottoman hyvä puutarha, puutar- havattuja. mansikkamaa ja mansikoita.
Niin kauan saatiin mansikat ja vatut pappilasta, kun ruustinna oli siellä.
Hän laittoi Haajasen tuomaan niitä meille.”
"Winter nyppi haarukan kanssa hei
niä ja rikkaruohoja käytävältä, mutta ruustinna hoiti puutarhan ja laittoihan se rovastille vissiin ruoankin. Mutta eri ruoat heillä oli, eri kaikki, kun oli korttiannokset, sokerit ja voit erikseen.
Ruustinna sai sitten meiltä oikeata voita ja lihaa. Minä kirnusin, kun meillä oli lehmätkin. Ruustinna käski Haajasen viemään marjoja Lehtisen ja Hovikosken rouvillekin. Minäkin vein joskus. Ja se Maija Mäkinen oli aina siellä ruustinnan kanssa touhuamassa, laittamassa pitoja ja hautajaisia.”
”Minä olin elävien kukkien ystävä.
Minulla piti olla ikkunatkin täynnä komeita kukkia. Kun Jussi sano, että ruustinnan verannalla olivat orvokki- pelakuut mahdottoman kauniita, niin minäkin yritin. Ne eivät kuitenkaan lähteneet kasvamaan. Jussi sano, että kun panet kukkaruukkuun kananmunia ja viet ruustinnalle, niin kyllä saat orvokkipelakuita. Niin teinkin. Ruus
tinna toi heti minulle orvokkipelakuun, kun sai ruukussa kananmunat.”
R o v a s t i n p e l k o a
"Kun minä ensimmäisen kerran menin pappilaan, se pappi ei ollut siellä. Sil
loin ruustinna näytti kaikki huoneet ja tarjosi minulle kahvia. Pyhänä hän aina leipoi piparkakkuja. Kaikkea sellaista hän teki pyhänä, sillä Winterin aikaan hän ei tehnyt sellaisia töitä. Winter oli kai kerran sanonut, että pyhänä ei saa töitä tehdä.”
”Winterin poissa ollessa hän sii- voutti huoneetkin. Kun Huuskan Anna oli siellä yhden kerran siivoamassa,
tuli Winter yllättäen kotiin ja kysyi, että kuka teidät on tänne käskenyt.
Anna oli niin fiksu, että ei vastannut.
Winter kuitenkin arvasi, että eihän ku
kaan muu mene hänen huoneeseensa kuin ruustinna. Ruustinna tykkäs, että kun ihmisiä kävi, pitää olla puhdasta.
Hän oli siisti ihminen, ja moitti sitä, kun Winter oli semmoinen, että mitään ei olis saanut siivota.”
”Pyhänä ruustinna oli aina kotona ja minulle hän sano, että saat tulla aina pyhänä tänne hänen luokseen. Silloin kun Winter oli kotona, ei ruustinna voinut olla vieraittensa kanssa missään muualla kuin omassa huoneessaan.”
”Ruustinnan Gurli-siskon tyttö kah
den lapsensa kanssa kävi joskus pappi
lassa. Lapset eivät saaneet kuitenkaan mennä kävelemään mihinkään muualle kuin ruustinnan huoneeseen. Se pappi kun oli sanonut, että se ei siedä lapsia eikä mittään ...”
Ruustinnan Helsinkiin muuttoa Sel
ma ei muista, mutta muistaa sen, että Jussi Kovalainen, hänen elämänkump
paninsa, oli huutokaupassa kirjurina.
(Lähteenä Selma Tikan haastattelu 6.8.2004)
lKut@& seura&ta
Matkani Gerda Winterin jalanjäljissä on tältä osin päättynyt. Hän oli Kol
kanniemen häkkilintu, mutta vapaa sellainen, joka näyttäytyi niille, joille halusi. Useimmilta hän lensi karkuun ja piiloutui.
Kaikesta päätellen hän oli sympaat
tinen ja viehättävä nainen. Elämän koulussa kovia kokenut, sydämellinen lähimmäinen.
Miten olisikaan Hugo Winter sel
vinnyt ilman häntä? Gerdan löytymi
nen maailmalta Malvina-äidin kuole
man jälkeen merkitsi sitä, että pappilan huolto oli taattu vuosiksi eteenpäin.
Mielenkiintoinen väittämä on, että äiti oli huolehtinut Hugo-poikansa käytän
nön asioista kuolemaansa asti!
Pappilan avioelämä on aina kiehto
nut seurakuntalaisia, mutta vain Gerda ja Hugo tietävät totuuden ja sen he ovat vieneet mukanaan hautaan. Kai
kesta päätellen Winterien avioliitto oli kuitenkin toimiva ja tarkoituksenmu
kainen naimakauppa.
Mutta missä oli ruustinna rovastin ulkomaanmatkojen aikana? Vuonna 1935, kun rovasti kävi Yhdysvalloissa,
1936 Pariisissa, 1937 Unkarissa, 1938 Etelä - ja Väli-Amerikassa ja Länsi- Intian saarilla ja 1939 Portugalissa ja Italiassa. Sitten alkoikin jo toinen maailmansota, ja 73-vuotiaalla kirk
koherralla riitti työtä kotirintamalla maallisen matkan loppuun asti.
Hugo on haudattu Hartolaan ja Gerda Helsinkiin. Entäpä, jos ruustin
nan viimeiseksi leposijaksi olisi tullut Winterien sukuhauta? Mitä Hugo
olisi sanonut? Mahdollisesti hän olisi ihmetellyt: ”Gerda - vad gör du här
?” (”Gerda - mitä tekemistä sinulla on täällä?”)
Kolkanniemen häkkilintu I ja II ovat syntyneet kuunnellessani naisten kertomuksia ja muistelmia.
Jatkossa tutustun ruustinnaan kuun
telemalla miehiä, jotka ovat tunteneet tai tavanneet hänet.
G erda W interiin tutustuin haastattelem alla Annikki M ultam äkeä, R iitta P aran tais
ta, Helena S ärkkää ja Selma Tikkaa. Jokaisella heistä on henkilökohtaisia m uistoja ruustinnasta. Heidän haastatteluistaan muodostui se neliruutuinen ikkuna, josta seurasin "K olkanniem en häkkilinnun” vaiheita. R iitta P arantaisella on kädessään pappilan huutokaupasta ostettu kristallim alja.
R iitta P arantainen (o.s. Kuusela), on syn
typeräinen kolkanlahtelainen. Hänen vanhem pansa olivat kirkkoväärtinäkin toim inut O nni Kuusela ja opettaja M ai
j a Kuusela. R iitta viettää eläkevuosiaan keskustassa j a vapaa-aikaansa pappilan tuntum assa.
Helena S ärkän (o.s. Reipas) lapsuuden
koti R auhala on Kolkanlahdessa. P appi
laan on m atkaa m uutam an kivenheiton verran. Eläkevuosiaan Helena viettää Kuusankoskella.
Kuvat EH.
A nnikki M ultam äen (o.s. M äkinen) koti oli aikoinaan ''kirkolla” . H än ystävästyi G erda W interin kanssa niin, että yhtey
denpito ja tk u i myöhemmin vielä Helsin
gissäkin. Eläkepäiviään A nnikki viettää Seinäjoella.
Selma Tikka on syntynyt Valkjärvellä.
H änen evakkokotinsa on Kolkanlahdes
sa, jossa hän edelleen asuu. R uustinnan muisteleminen saa Selman vieläkin in
nostum aan pappilan orvokkipelakuista.
