Nousiaisten kotiseutumuseon rakennusten historiaa
1. Härjänsilmän Alitalon päärakennus
Härjänsilmän talo on mainittu 1400-luvun lopulla Turun tuomiorovastin omaisuutena. Ensimmäinen asiakirjassa mainittu lampuoti Thomas Mårtenson viljeli sen maita 1556 - 1560. Tämän jälkeen talo oli vuoroin alustalais- tai kruununtalona vuoteen 1761 asti, jolloin sen lunastivat perintötalokseen virsirunoilijanakin tunnettu Anders Grelsson ja vaimo Maria Mattsdotter. Lapsia oli yhteensä seitsemän, joista poikia kolme. Talo jaettiin vuonna 1778 kahtia, jolloin saivat alkunsa Ylitalo ja Alitalo. Pojista vanhin eli Matts sai Ylitalon isännyyden. Anders lähti opiskelemaan Turun katedraalikouluun ja sai pappisvihkimyksen vuonna 1765, käytti sukunimeä Björkqvist. Nuorin eli Michel aloitti Alitalon ensimmäisenä isäntänä.
Alitalon päärakennuksen pohjakaava on paritupa, joka muodostuu rakennuksen keskellä olevan porstuan viereisistä tuvasta ja salista. Lisäksi päädyissä on tupa- ja salikamari sekä eteisen perällä porstuakamari. Vesikaton rakenteena ovat kattotuolit ja niitten varaan asetetut ruodelaudat, joihin päreet on naulaamalla kiinnitetty. Rakennukseen on tehty myöhemmin tiilikatto jolloin pärekatto jäi aluskatteeksi. Hirsien salvostyyppi on suoranurkka, jota alettiin käyttää yleisesti 1800-luvun alkupuolelta lähtien. Ikkunat ovat kertaustyyliset uusrenessanssi ristikarmi-ikkunat (1870–1890).
Kahdessa ikkunassa on rakennuksen alkuperäiset ikkunankulmasaranat, kulmaraudat ja helat (1850–1890). Väliovet ovat viisipeilisiä, joiden peilit on kiinnitetty amerikkalaiseen tapaan.
Porstuan edessä on suorakaiteen muotoinen kuisti, jonka ulko-ovi on paneloitu kapealla sormipaneelilla. Rakennuksen julkisivut on verhottu peiterimallisella pystylaudalla. Perustus on tehty lohkotuista kivistä.
Alitalon päärakennus on siirretty museoalueelle vuonna 1986.
Rakennus on saatu lahjoituksena Juhani Alitalolta 5.9.1986.
2. Santamalan Markulan talon Lehtiniemen torppa
Santamalan Markulan talo tunnettiin aikaisemmin nimellä Pirilä. Eskil Ericsonin ollessa isäntänä talo sai vuonna 1632 uuden nimen Markula, joka oli perintötalona tämän vuosisadan lopulle asti.
Oltuaan kruununtalona useat vuosikymmenet, siitä tuli perintötalo jälleen vuonna 1765. Talo omisti myös Topoisten ja Sontamalan kylien rajalla olevan palstan, johon alettiin rakentaa vaivaistupaa 1700-luvun lopulla. Tähän käyttöön sitä ei kuitenkaan tarvittu, vaan se jäi autiotaloksi, joita organisoitiin 1800-luvun alussa kohentamaan seurakuntien pitäjänapulaisten asumisoloja. Myös tämä rakennus luovutettiin pitäjänapulaisten käyttöön. Sen ensimmäinen haltija Gustaf Villenius oli pitäjänapulaisen virassa 1826–1836. Hän antoi paikalle Löfnäs eli Lehtiniemi-nimen, johon hän oli tutustunut Hämeenkyrössä sijaitsevassa Turun akatemian voudin Löfnäsin virkatalossa. Arvid William Utter oli paikan seuraava pitäjänapulainen, virassa 1836–1845. Hänen jälkeensä Löfnäsissä asui Henrik Ahlgren vuodesta 1846 viran lakkauttamiseen asti. Maskun ja Nousiaisten vastavalittu nimismies Fredrik Eklund muutti vuonna 1862 Löfnäsiin jossa eleli vuoteen1867. Tämän jälkeen Lehtiniemestä tuli Markulan talon torppa, jonka asukkaiksi muuttivat renki Matti Juhonpoika ja vaimo Kustava Antintytär. Heidän poikansa puuseppä August Lehtinen hankki Lehtiniemen omistukseensa vuonna 1914. Hän toimi myös kunnallislautakunnan esimiehenä, jonka vuoksi Lehtiniemessä hoidettiin myös kunnan asioita. August ja vaimo Agnes Lehtinen muuttivat vuonna 1927 uuteen päärakennukseen, jolloin vanhan rakennuksen tupaan tehtiin sauna ja kamariin perustettiin maitokamari.
Lehtiniemen rakennuksen hirsikehikon pituus on kaksitoista kyynärää ja leveys kymmenen, eli se on voitu lukea kolmen vuoden rakennukseksi kruununvoudin katselmuksessa, jos muu kiinteä omaisuus on ollut riittävä. Rakennuksen hirsissä on siirtomerkit, joten sitä on todennäköisesti
siirretty jo ennen museointia. Nurkkasalvokset on tehty kirveellä sen muotoiseksi, että ne kiilautuvat yhä tiiviimmäksi ajan mittaan hirsien kuivuessa. 1800-luvun puolella ei enää tehty tällaisia suuritöisiä salvoksia käsisahan yleistyttyä.
Lehtiniemen torppa ei ole varsinainen museorakennus, vaan se on sisustettu 1920-luvun tyyliseksi kokoontumispaikaksi. Tämän vuoksi siitä jätettiin pois rakennusosia, joista vanhimmat kustavilaisaikaisia (1772–1809).
Lehtiniemen rakennus on siirretty museoalueelle vuonna 2011.
Rakennus on saatu lahjoituksena Kalervo Sainion perikunnalta.
3. Alakylän Pilpolan talon Pokkalan torppa
Alakylän Paijun talo sai uuden nimensä Pilpola sitä vuosina 1563 - 1569 hallinneesta Philipus Perssonin etunimestä eli Pilpusta. Hänen jälkeensä talo oli perintötalona, välillä kruununtalona, autiona sekä 1600-luvun lopulla Ohensaaren kartanon alustalaistalona. Perintötaloksi Pilpola lunastettiin vuonna 1761, jolloin isäntäväkenä oli Erik Mattsson ja vaimo Gertrurd Mattsdotter.
Pokkala-nimi mainitaan ensimmäisen kerran asiakirjassa vuonna 1852, jolloin renki Anders Wilhelm Johansson ja piika Gustava Johansdotter muuttivat Pilpolan talon maalla olleeseen torppaan. Lapsia heillä oli neljä, joista Antti Wilhelm oli Pokkalan seuraava itsellinen.
Pokkalan torpassa sijaitsevat tupa, tupakamari, porstua, porstuakamari sekä kammio.
Rakennuksen vanhimmat osat ovat peräisin 1700-luvun puolivälistä. Alun perin siinä on ollut malkakatto, jossa vuoliaisten, eli päädystä päätyyn olevien kannatinpalkkien päällä olivat ruoteet ja varsinaisena vesikatteena koivuntuohilevyt, joita piti paikoillaan malkapuut. Tuvan ja kammion hirsien salvokset ovat myös itsestään tiivistyvää tyyppiä. Porstuan ja sen perällä olevan huoneen ulkoseinät ovat varhopatsasrakenteiset. Myöhemmin rakennetun tupakamarin salvostyyppi on suoranurkka. Tuvan lattian alapuolisia seiniä on kiertänyt aikoinaan kaksi kyynärää leveät multapenkit, joita tukivat parin hirsikerran korkuiset multiaishirret tai mahdollisesti kivistä rakennetut kehikot. Kamarin kaksi ulkoseinää on suojattu säiltä pärein. Merkinnät hirsissä osoittavat, että rakennusta on siirretty aikaisemminkin. Rakennuksessa on asuttu vuoteen 1961 asti.
Pokkalan torppa siirrettiin museoalueelle vuonna 1981.
Rakennus on saatu lahjoituksena Eino Laineelta.
4. Killaisten Pitulan talon Mäkisen torpan riihi
Killaisten Pitula säilyi perintötalona vuoteen 1565. Vuonna:1540 - 1579 talo oli Thomas Erikson Spithan omistama perintötalo. Talo oli perintötalona vuoteen 1656 asti, jonka jälkeen se muuttui kruununtaloksi maksamattomien verojensa vuoksi. Talo oli välillä autiona vuodesta 1679 lähtien vuoteen 1703 ja sen jälkeen lampuotien hoidossa. Vuonna 1744 taloon tuli vävyksi Matts Henriksson, joka toimi valtiopäivämiehenä ajanjaksona 1755 - 1756. Hän osti Pitulan talon vuonna 1762 perintötalokseen.
Ensimmäisenä Pitulan talon Mäkisen torpparina mainitaan vuonna 1879 Johan August Mattsson ja vaimo Amanda Mattsdotter Grönroos. Heidän poikansa Juha August Mäkinen oli seuraava torppari. Hän lunasti torpan itselleen ja teki siitä vuonna 1904 itsenäisen Mäkilän tilan.
Mäkilän riihessä on erillinen kiuashuone ja luuva eli puimahuone. sekä myöhemmin rakennettu olkilato. Hirsien salvostyyppi on suoranurkka. Riihessä on päädystä päätyyn ulottuva kurkihirsi, jonka reunustalla sijaitsevat pituussuuntaiset vierushirret, jotka tukevat harjalta räystäälle olevia kattovasoja, ja niitten päällä sijaitsevia ruoteita. Rakennuksen alkuperäinen olkikatto on vaihtunut pärekatoksi, jota on jatkettu julkisivun puoleisella sivulla suojakatokseksi. Kiuashuoneen takanurkassa on luonnonkivistä muurattu kiuas, jonka yläpuolella on kolmen kannatinorren varassa parvi, jonne kuivattavat lyhteet aseteltiin. Kolmitaitteinen laipio on neljän vuoliaishirren varassa.
Pienen ulko-oven lisäksi kiuashuoneessa on kaksi pienikokoista tuuletusräppänää. Luuvan ja
kiuashuoneen välisessä seinässä on ovellinen luukku, josta kuivatut lyhteet ojennettiin puitavaksi.
Luuvan ulkoseinät ovat varhopatsasrakenteiset. Lattia on rakennettu kiuashuoneen lattiaa korkeammalle, jolloin sen alle saatiin säilytyspaikka. Ulko-ovi on poikkisuunnassa kaksiosainen, Luuvan jatkona oleva lautarakenteinen ja pariovellinen lato on nähtävästi rakennettu myöhemmin.
Riihirakennuksessa on nurkkakiviperustus.
Mäkisen riihi on pystytetty museoalueelle vuonna 1980.
Rakennus on saatu lahjoituksena Juhani Pitulalta.
5. Alakylän Pietilän savusauna
Alakylän Pietilä on mainittu ensimmäisen kerran vuoden 1519 laamanninoikeuden pöytäkirjassa, jolloin Henrik Petherla oli lautamiehenä. Talo oli vuosina 1540 - 1556 Simon Larsonin omistama perintötalo, joka oli pitkään autiona 1500-luvun lopulta 1600-luvun puoliväliin. Oltuaan
kruununtalona, alustalaistalona ja toistamiseen autiona, se hankittiin perinnöksi vuonna 1765.
Ostajana oli tuolloin Pietilän vävy Henrik Henriksson ja vaimo Anna Andersdotter.
Vuonna 1868 Pietilän isännäksi tuli Vahdon Silvolan puustellin entinen vuokraviljelijä Anders Johansson. Hän oli jäänyt leskeksi ja avioitui vuonna 1872 palvelijattarensa Vilhelmina Andersdotterin kanssa. Heidän pojastaan Juhosta tuli vuonna 1898 Killaisten Pitulan talon isäntä.
Pietilän sauna on rakennettu hirsistä, joitten salvostyyppi on suoranurkka. Saunarakennus on alkuaan tehty ilman eteistä, jonka vuoksi vuoliaisten varaan rakennettu malkakatto on pidennetty sisäänkäynnin suojaksi. Tämän seikan vuoksi saunassa on vieläkin kolme hirsistä päätykolmiota.
Pidennetyn katon alle on myöhemmin rakennettu lautarakenteinen pukuhuone ja päätyyn puusuoja.
Kolmitaitteinen laipio on neljän vuoliaishirren kannattama. Kiuas on muurattu luonnonkivistä, johon on kasattu kiuaskivet, joiden läpi savukaasut nousevat, poistuen ulos seinässä olevan räppänän kautta. Lauteet ovat peräseinällä, päätyseinien läpi menevien, kolmen orren varassa.
Rakennus on siirretty museoalueelle vuonna 1983.
Rakennus on saatu lahjoituksena Hilkka ja Eino Seippeliltä.
6. Koljolan Hunsan talon paja
Hunsa erotettiin Nikkilän talosta vuonna 1561, jolloin sen omistajaksi tuli Nikkilän poika Mats Sigfredsson. Hunsa oli perintötalona vuoteen 1625, ja kruununtalona vuoteen 1650, jolloin se liitettiin ratsumestari Krookin perustamaan Kuokkalan kartanoon. 1700-luvun alussa siitä tuli tavallinen kruununtalo, jota viljelivät lampuodit. Talo jaettiin kahtia 1700-luvun alkupuoliskolla, jolloin toinen puolikas sai entisen nimensä Hunsa, jonka lunastivat itselleen vuonna 1762 Johan Johansson ja vaimo Lisa Mårtensdotter.
Hunsan pajan suorakaiteenmuotoisen hirsikehikon salvokset ovat tyyppiä lohenpyrstö.
Rakennuksen toisessa päässä on lautarakenteinen vaja, jollaisessa sepät ennen kengittivät hevosia.
Ulko-ovi on vajan puoleisella päätyseinällä, ikkunat ovat sivu- sekä päätyseinällä, lattiana paljas maa. Pajassa on rakennuksen mittainen kurkihirsi sekä samansuuntainen vierrehirsi, joihin kattovasat on kiinnitetty. Vasoihin on naulattu ruodelaudat, joitten päällä pärekatto ja päällimmäisenä savitiilikatto. Ahjo on pajan sydän, jossa hiilien avulla kuumennetaan taottavat rauta-aihiot, jotka työstetään alasimen päällä pajavasaralla halutun muotoiseksi. Kappale saadaan hehkuvan kuumaksi puhaltamalla kyteviin pajahiiliin ilmaa palkeella. Käsiteltäessä kuumia kappaleita seppä tarvitsee avukseen myös erilaisia pihtejä. Pajassa on lisäksi vesikaukalo karkaisemista varten.
Vierrehirsi l.kattoriuku eli kurkihirren suuntaisesti kulkevia hirsiä, jotka tukevat harjalta räystäälle.
Hunsan paja on siirretty museoalueelle vuonna 1994.
Rakennus on saatu lahjoituksena Seppo Hunsalta.
7. Riitalhon Palomäen torpan aitta
Maskun Kankaisten herra, ritari Henrik Horn osti vuonna 1558 koko Riitalhon niittyalueen nousiaislaisilta talonpojilta. Maskun kihlakunnan kruununvouti Johan Nyholm hankki saman niittyalueen omistukseensa 1700-luvun alussa. Johan Wilhelm Johansson oli ensimmäinen torppari, joka lunasti vuonna 1894 Riitalhon Palomäen torpan, jossa hänen isovanhempansa olivat asuneet jo vuodesta 1828 lähtien.
Palomäen aitan hirsien salvostyyppi on suoranurkka. Kattorakenne on ollut alkuaan sellainen, jossa vuoliaisten päällä ovat ruoteet ja vesikatteena koivuntuohilevyt, joita pitivät sijoillaan liuskekivilaatat. Päätyseinällä on katos, jonka suojassa on sisään aukeava lukollinen ovi. Aitan perustus on tehty hirsistä rakennetun kehikon avulla korkeaksi, jotta tuuletus toimii myös lattian alapuolella.
Palomäen aitta on siirretty museoalueelle 1980.
Rakennus on saatu lahjoituksena Ilpo Koivistolta.
8. Repolan Hamaron talon aitta
Hamaro on Repolan kylän kantatila, jonka omistajaksi on mainittu vuosina 1540 - 1556 Bertil Philpusson. Tila jatkoi asuttuna perintötalona vuoteen 1601, jonka jälkeen se oli autiona vuoteen 1721 asti. Tämän jälkeen Hamaro oli kruununtilana vuoteen 1793, jolloin lääninkanslisti Pehr Johan Pettersson osti sen perinnöksi. Tämän jälkeen talolla oli useita aatelisia omistajia, jotka eivät kuitenkaan asuneet tilalla. Hamaron lampuoti Gustaf Johansson osti vuonna 1852 talon perinnökseen. Hän oli Hamaron ensimmäinen omistaja, joka myös asui tilallaan vakituisesti.
Hamaron aitta on parvella varustettu hirsirakennus, jonka salvostyyppi on lukkonurkka.
Rakennuksessa on alkuaan ollut malkakatto, jossa vuoliaisten päällä oli ruoteet ja varsinaisena vesikatteena koivuntuohilevyt, joitten päällä malkapuut. Nykyisin rakennuksessa on pärekatto.
Perustuksena ovat nurkkakivet.
Aitta on siirretty museoalueelle vuonna 1985.
Rakennus on saatu lahjoituksena Toini ja Eino Sihvolta.
9. Santamalan Krouvilan talon aitta
Santamalan Krouvilan perintötilan isännäksi on mainittu vuosina 1540 - 1556 Johan Thomason, jonka perilliset jatkoivat tilallisina vuoteen 1620. Tämän jälkeen talosta tuli kruununtalo, joka oli autiona, alustalaistalona sekä 1600-luvun lopulta asuttuna 1720-luvulle asti. Vuonna 1762 talon ostivat perinnöksi Jacob Johansson ja vaimo Maria Jöransdotter.
Santamalan Markula osti Krouvilan talon maat, jolloin myös aitta siirtyi kaupan mukana Markulan omistukseen.
Krouvilan kaksikerroksisen aitan hirsien salvostyyppi on lukkonurkka. Vesikaton kantavana rakenteena on koko rakennuksen pituinen kurkihirsi ja siihen liitetyt kattovasat. Tämän rakenteen päällä on laudasta tehty tasainen alusta kolmiorimoille ja kattohuovalle.
Aitta on nykyään museon näyttelytila, jossa pidetään ajankohtaisia näyttelyitä.
Krouvilan aittarakennus siirrettiin museoalueelle vuonna 1992 Rakennus on saatu lahjoituksena Nousiaisten kunnalta.
10. Lemun Kaitaisten Alistalon luhtiaitta
Ensimmäinen asiakirjamaininta Lemun Kaitaisten kylästä on vuodelta 1449, jolloin Per Carpelan ja hänen puolisonsa Ingered Jönsdotter lahjoittivat tilan Naantalin luostarille. Vuonna 1540 kylässä oli
kaksi taloa, jonka isäntinä olivat Gress Pedersson ja Morthen Pedersson. Kylän taloja alettiin 1720- luvulla kutsumaan asiakirjoissa Ylistaloksi ja Alistaloksi. Johan Mattsson ja vaimo Johanna Eriksdotter hankkivat Alistalon perinnökseen vuonna 1831. Vuonna 1974 Alistalon rakennuksia myytiin huutokaupalla jolloin luhtiaitta päätyi Askaisten Livonsaareen, josta rakennus lahjoitettiin Nousiaisten kotiseutuyhdistykselle.
Alistalon luhtiaitan alakerran huonetta sanotaan puodiksi ja yläkerran kahta huonetta luhdiksi.
Julkisivupuolella on rakennuksen levyinen parveke eli sola, josta sisäänkäynti luhteihin ja johon kuljetaan portaitten kautta. Molempien kerrosten lattiat on tehty lankuista. Rakennuksen salvostyyppi on suoranurkka, paitsi solan etuosan kaiteen salvos on lukkonurkka. Ovet on varustettu sepän takomin saranoin ja lukoin. Rakennuksessa on ilmeisesti ollut alkuaan malkakatto, joka on myöhemmin vaihdettu päreeksi.
Alistalon luhtiaitta on siirretty museoalueelle vuonna 2009.
Rakennus on saatu lahjoituksena Anne Tirkkoselta.
11. Alakylän Pilpolan talon makasiini
Killaisten Pitulan talon isännäksi tuli vuonna 1883 Kalannin Siivolan Pentistä Carl Gustaf Carlsson ja vaimo Henrika Adolfina Mattsdotter Lundén. He hallitsivat Pitulaa vuoteen 1890 asti, jolloin lähtivät isännöimään Alakylän Pilpolan taloa. Heidän pojastaan Martti Fabianista tuli seuraava Pilpolan isäntä.
Pilpolan lautarakenteinen makasiini on läpiajettava eli siinä on kummallakin puolella pariovet.
Rakennuksen kurkihirteen on kiinnitetty kattovasat, joihin on naulattu laudoista tasainen alusta kolmiorimoille ja kattohuovalle. Makasiinin kummallakin sivulla on parvet.
Makasiini on siirretty museoalueelle vuonna 1983.
Rakennus on ostettu vuonna 1983 Pentti Pilpolalta.
12. Puotusten talon Kirjunpajun torpan makasiini
Puotunen on mainittu ensimmäisen kerran vuonna 1432, jolloin Jons Potoinen oli toiminut maankatselmusmiehenä Mynämäessä. Talo luovutettiin Naantalin luostarille vuonna 1479.
Puotusten kruununtalon ensimmäinen lampuoti vuosina 1556 - 1560 oli Simon Thomasson. Talo oli kruununtalona vuoteen 1594, jolloin kuningas Sigismund läänitti sen Pernon kartanolle. Oltuaan vuodesta 1630 lähtien Nyynäisten kartanon alustalaistalona, se palautettiin kruununtaloksi 1685, jossa ominaisuudessa se oli vuoteen 1766. Tällöin Johan Mattsson lunasti Puotusten talon itselleen ja vaimolleen Maria Mattsdotterille. Heidän tyttärenpoikansa Johan Johansson ja vaimo Justina Andersdotter olivat Kirjunpajun ensimmäiset torpparit. Heidän poikansa Johan oli seuraava torppari.
Kirjunpajun lautarakenteinen makasiini on läpiajettava. Vesikaton kantavana rakenteena on A- malliset kattotuolit, joihin on kiinnitetty ruodelaudoitus, ja päällimmäisenä pärekatto. Rakennus on perustettu nurkkakivien varaan. Etelänpuoleisessa päädyssä on puutavarakatos. Makasiinissa säilytetään maatalouskäytössä olleita koneita ja laitteita sekä maatalouden käsityövälineitä.
Se on siirretty museoalueelle vuonna 1992.
Makasiini on saatu lahjoituksena Keijo Uusitalolta.
13. Nummen Haijasten talon makasiini
Haijanen oli vuonna 1556 kruununtalo, jonka Kustaa Vaasa oli peruuttanut Turun tuomiokirkon Pyhän Annan alttarilta, lampuotina oli tuolloin Lucas Matsson vuoteen 1574 asti. Tämän jälkeen talo oli eri kartanoiden alustalaistalona vuoteen 1683, jolloin siitä tuli jälleen kruununtalo.
Haijasista tuli perintötalo vuonna 1738, jolloin isäntänä oli Matts Larsson ja vaimo Kirstin Johansdotter.
Haijasten lautarakenteisessa makasiinissa on peltikate. Rakennuksen kummallakin puolella on pariovet, joten se on myös läpiajettava. Vesikaton kantavana rakenteena ovat vahvistetut A-malliset kattotuolit, joihin on kiinnitetty ruodelaudat, ja päällimmäiseksi aaltopeltikate. Rakennus on perustettu nurkkakivien varaan. Makasiinissa säilytetään maatalouskäytössä olleita suurikokoisia koneita ja laitteita sekä muitakin maataloudessa käytettyjä työvälineitä. Makasiinissa on keskikäytävän toisella sivulla parvi, jossa museon esineistöä esillä.
Makasiini on siirretty museoalueelle vuonna 2003.
Makasiini on saatu lahjoituksena Tarja ja Mikko Nurmiselta
14. Äeskatos
Äeskatoksen runko on tehty museon alueelta kaadetuista puista. Laudoitus on tehty museon hankkimasta puutavarasta. Rakennus on varustettu pärekatolla.
Rakennuslupa on saatu vuonna 2007.
Äeskatoksen rakennustyöt on saatu lahjoituksena Olavi Herpiöltä.
15. Paijulan Taka-Paijulan talon tuulimylly
Paijulan kylä oli pitkään kolmitaloinen, kunnes talojen määrä väheni yhteen vuonna 1616, josta lähtien se oli kruununtalo, jonka isäntänä oli Eric Michelsson vuoteen 1638 asti. Tämän jälkeen Paijula oli jakamattomana yksinäistalona vuoteen 1760, jolloin se jaettiin Etu- Paijula ja Taka- Paijula nimisiin osiin. Vuonna 1766 Taka- Paijulan osti perintötaloksi Johan Mattsson ja vaimo Lisa Mattsdotter.
Taka-Paijulan tuulimylly on niin sanottu varvas- eli konttimylly. Tämä lautarakenteinen myllyhuone kääntyy vankan pystypatsaan varassa, jota tukevat kartiomaisesti asetetut vinotuet ja ristikkäiset aluspuut, jotka muodostavat myllyn varpaat. Jauhinkivipari on myllyhuoneessa, jota käännetään tuuleen vaakasuoran häntäpuun avulla. Mylly on katettu laudoilla samoin kuin sisäänkäynnin edessä oleva pieni katos.
Tuulimylly on siirretty museoalueelle vuonna 1979.
Tuulimylly on saatu lahjoituksena Reino Laineen perheeltä.
16. Köönikkälän talon kivikellari
Köönikkälän talon asiakirjallinen historia alkaa vuodesta 1498, jolloin Pohja-Suomen laamanni, ritari Henrik Bitz antoi vaimolleen Anna Tottille huomenlahjaksi sekä Nyynäisten kartanon että siihen kuuluvan Köönikkälän. Vuonna 1535 Köönikkälän kartano jaettiin kapteeni Jakob Pederssonin ja hänen serkkujensa kesken. Ollessaan välillä Sääksmäen voutina hän palasi noin 1565 Köönikkälään. Vuosien 1556- 1757 välisenä aikana Köönikkälässä oli useita omistajia. Se oli yhdysviljelyssä ja välillä vuokrattuna Ohensaaren kartanon kanssa 1758- 1919. Viimeisin vuokraaja oli Josef Törnroos ja vaimo Wilhelmina Johansdotter. Vuonna 1919 Köönikkälän tila myytiin ja sen osti edellisten poika Oskar Oivanen ja vaimo Alexandra Wilhelmina.
Köönikkälän maakellarin rakennusvuotta ei tarkalleen tiedetä, mutta on kerrottu sen olevan 1900-luvun alkupuolelta. Kellari on sijoitettu pohjoispuoleiseen mäenrinteeseen. Seinät ja holvi on muurattu lohkotuista kivistä, jotka on tuettu toisiaan vasten kiilakivillä sekä laastilla.
Sisäänkäyntinä on pieni eteinen eli halssi, jossa ulko- ja sisäovi. Lattia on maanvarainen, jonka kautta kellariin pääsee maaperässä oleva lämpö. Kellarin holvi on peitetty ohuella hiekkakerroksella, jonka päällä on maakerros luonnonkasveineen. Julkisivulla on raitisilmaventtiili
ja katolla luonnonkivistä muurattu poistoilmaputki, jotka ovat maakellarin tärkeimpiä varusteita ilmanvaihdon vuoksi.
Kellari on siirretty museoalueelle vuonna 1998.
Kellari on saatu lahjoituksena Seija ja Kalle Oivaselta.
17. Vedenjakohuone
Lautarakenteinen vedenjakokeskus on tehty paikan päällä.
18. Puuceerakennus
Puucee eli ”salainen huone” on rakennettu paikan päällä.
19. Kasvitarha
Taloudellisen hyödyn aika on Ruotsin historian vapauden aikakaudesta (1718–1772) käytetty nimitys. Museon kasvitarhassa on hyödyn aikakauden kasveja noin puoli tusinaa. Tarkoituksena lisätä näitten kasvilajien määrää ajan mittaan.
20. Pelto
Pellossa on kasvatettu pääasiassa perunoita, joita koululaiset ovat olleet nostamassa.
Topoisten alueen karttapiirros
Nousiaisten kotiseutuyhdistyksen museo sijaitsee Topoisten historiallisen talon maalla. Aluetta on kutsuttu maamme arvokkaammaksi paikaksi sen johdosta, että Suomen kansallispyhimys Pyhä Henrik piti sitä päämajanaan. Talo oli 1100-luvulta 1200-luvulle Nousiaisten hiippakunnan ja myöhemmin Turun hiippakunnan omistuksessa, kunnes Turun. piispa Bero II Balk (1385–1412) määräsi sen Turun arkkiteinin virkaan kuuluvaksi. Kuningas Kustaa Vaasa peruutti kaikki
"arkkiteininpöydän" lampuotitalot kruunulle vuonna 1542.
Tämän jälkeen se oli peruutettuna kruununtalona vuoteen 1572, jolloin siitä tuli aatelisten omistama rälssitalo. Vuonna 1694 talo peruutettiin jälleen kruunulle ja vuonna 1699 siitä muodostettiin Turun läänin jalkaväkirykmentin Nousiaisten komppanian kapteenin virkatalo. Sen haltijoita olivat majuri Jakob Ferguson (1723–1734), kapteeni Johan Pihl (1736–1749), kapteeni Nils Fredrik von Wallvijk (1751–1767), välillä talossa asui kruununvouti Petter Willandt (1787–
1792) ja hänen jälkeensä majuri Fredrik Wilhelm Lagerborg (1793–1810).
Virkatalokauden jälkeen Topoisista tuli vuokraviljelijöiden eli arentimiesten hoitama talo, jonka ensimmäinen vuokraaja jätti tilanhoidon omalle arentimiehelleen eli lampuoti Simon Simonssonille. Ensimmäinen varsinainen vuokraviljelijä oli Johan Thomasson (1827–1853).
Seuraava vuokraviljelijä oli hänen poikansa Josef Johansson (1853 –1873), jonka poika Joose Wilhelm Joosenpoika toimi arentimiehenä vuoteen 1906 saakka. Tämän jälkeen Topoisen vuokrasi turkulainen vanginvartija Mauri Viitanen.
Koonnut: Jukka Sainio
