150 u NÄKÖKULMIA KIRJALLISUUTEEN u AIKUISKASVATUS u 2/2008
K
asvatustieteen professori Päivi Atjosen teos Hyvä, paha arviointi on ajankohtainen ja tär- keä kirja. Monien yhteiskunnal- listen muutosten seurauksena arvioinnista on tullut laaja kysy- mys, eikä se enää koske yksin- omaan koulutusjärjestelmää.Juuri tästä syystä oli tärkeää, että aiheesta kirjoitetaan oppikirja.
Atjosen kirja ei kuitenkaan ole vain arviointikäytäntöihin liittyä oppikirja vaan aivan liian vähäl- le jätetyn arvioinnin etiikan tee- man kattava ja opettavainen koonti.
Teos koostuu seitsemästä lu- vusta, joissa etiikan yleisestä luonnehdinnasta siirrytään suju- vasti erilaisten arviointikäytän- töjen arvioinnin kautta yhteis- kunnallisten sidoksia ja valta- asetelmia tarkastellen arvioitsi- jan hyveiden määrittelyyn. Teok- sen lukujen kautta lukija saa pe- rustiedot erilaisesta etiikan käsi- tystavoista ja Atjonen osoittaa myös, kuinka ne voidaan perus- tellusti liittää osaksi arvioinnin käytäntöjä.
Kirjan avaa luku Arviointi ja etiikka – käsitteitä ja käytän- töjä, missä Atjonen avaa etiik- ka- käsitteen sekä arvioinnin kä- sitteen määrittelyjä. Atjonen osoittaa kiinnostavalla tavalla, kuinka etiikka ja arviointi jo läh- tökohdallisesti kietoutuvat yh- teen. Teemaa käsitellessään At- jonen tarjoaa alustavan kuvauk- sen arviointikäytäntöjen muu- toksesta ulkoisesta arvioinnista sisäiseen arviointiin, joissa arvi- oinnin kohteena olevat tahot
Oppikirja arvioinnin etiikasta painottaa yksilön näkökulmaa
Päivi Atjonen (2007). Hyvä, paha arviointi. Tammi. 256 sivua.
ovat samalla siirtyneet ulkopuo- lisesta roolistaan osallisen roo- liin. Juuri tämä muutos tekee etii- kan pohdinnan arviointitoimin- nassa Atjosen mukaan niin kes- keiseksi.
Toinen luku käsittelee eetti- sesti kestävän arvioinnin omi- naispiirteitä ja periaatteita. Sii- nä Atjonen erittelee eettisesti hy- vän arvioinnin keskeisiä arvoja ja periaatteita sekä pyrkii kumoa- maan arviointiin liittyviä virheel- lisiä myyttejä. Luvun keskeisen sanoman, monien kiinnostavien yksityiskohtien välisen sidok- sen voisi tiivistää siihen, että hyvän ja eettisesti kestävän ar- vioinnin estävät erityisesti mo- ninaiset asenteet. Erityisesti tämä kiteytyy Atjosen mukaan asenteessa erilaisia arvioitsijoi- ta kohtaan. Useinhan ajattelem- me, että mitä tämä arviointia suo- rittava asiantuntija voi tietää enemmän esimerkiksi työstäni tai sen ongelmista, minähän työtä- ni teen ja näitä ongelmia koen.
Yleisten teoreettisten kysy- mysten ja linjausten jälkeen At- jonen lähestyy seuraavassa lu- vussa arvioinnin etiikkaa koski- en oppimisen ja sen ohjaamisen arviointieettisiä kysymyksiä. Atjonen käsittelee erilaisten fi- losofisten ihmiskäsityksen kaut- ta oppimisen arviointia koskevia lähestymistapoja. Arvioinnin tar- koituksena hän näkee tukea op- pimista.
Kiinnostava listaus luvun lo- pussa koskee pahan arvioinnin tunnuspiirteistöä. Tätä listausta olisi voinut avata enemmän ai-
kalaiskriittisen arvioinnin suun- taan ja samalla pohtien kysymys- tä erityisten ja yleisten vaatimus- ten ja tavoitteiden välisistä suh- teista.
Neljännessä luvussa Atjosta kiinnostaa jo edellisessä luvus- sa esille noussut osallistuvan arvioinnin eettinen perusta.
Atjosen mukaan monipuolinen, vastavuoroinen, voimauttava ja tunnustusta tarjoava sekä vas- tuuta ja autonomisuutta tukeva arviointi, joka edellisessä luvus- sa kuvattiin konstruktivistisen oppimiskäsityksen valossa, vaa- tii juuri arvioitavan osallisuutta arviointiprosessissa. Kuten At- jonen kirjoittaa, arvioitavalla on siis tietynlainen omistajuus ar- viointiin (s. 99). Atjonen kuvaa luvussa eräänlaisen kumppa- nuusperiaatteen, joka takaa luot- tamuksen ilmapiirin arviointiti- lanteessa, kun sitä tarkastellaan sisäisenä arviointina. Tämä luot- tamus on omiaan turvaamaan hänen mukaansa moniäänisyyt- tä ja viimekädessä turvaa huo- nommassa osassa olevien etuja.
Viides luku käsittelee ulkoi- sen arvioinnin oikeutusta. At- josen mukaan ulkoinen arviointi voi saavuttaa parhaimmillaan puolueettoman ja riippumatto- man aseman. Jos arvioitava tilan- ne on erittäin ongelmallinen, kät- keytyy ulkoisen arvioinnin puo- lueettomuuteen lupaus siitä, että esimerkiksi ihmiset olisivat juuri puolueettomuuden nojalla moti- voituneita soveltamaan arvioin- nin kautta saavutettuja toimen- pide- ym. ehdotuksia. Tietenkin tähän kaikkeen jatkuvaan arvi- ointiin saattaa Atjosen mukaan
151 sisältyä vaara, että päädytään ar-
vioitavien esineellistämiseen. At- jonen kirjoittaa: ”Teknologises- sa ja hallinnollisessa edistymis- pyrkimyksessään moderni maa- ilma menettää näyn moraalises- ta ja inhimillisestä tarpeesta, jota sen pitäisi palvella. Tehokkuus ensisijaiseksi arvoksi kohotettu- na alkaa vähätellä inhimillisiä huolenaiheita. Yksilöitä kohdel- laan välineinä tavoitteen saavut- tamisessa, ja tavoitteita suurem- pi hyöty, alemmat tuotantokus- tannukset ja tuotannon nopeut- taminen.” Onko tämän ajankoh- taisempaa huolta!
Edellisen vaaran välttämisek- si Atjonen keskittyy luvussa Vallankäytöstä huolenpitoon:
arvioinnin kahdet eettiset kas- vot käsittelemään vallan ja vai- kutusvallan problematiikkaa.
Tähän lukuun olisi tuonut erit- täin tärkeän panoksen Erich Fromm, koska hänen kasvatus- toimintaan liittyvät huomiot kes- kittyivät muun muassa erilaisten valtasuhteiden erittelyyn1. Atjo- nen kuitenkin lähestyy kysy- mystä toisin ja painottaa yksilön kykyä hyödyntää arviointityös- sä olevia valta-asetelmia joko taitavasti tai taitamattomasti.
Taitavasti käytettynä ne voivat tukea yhteisöllisyyttä. Tällöin arvioitsija kantaa huolta arvioi- tavien hyvinvoinnista auttaa heitä kasvuun, itsensä toteutta- miseen ja itseohjautuvuuteen.
Atjonen asettaa kasvun, itsen- sä toteuttamisen ja itseohjautu- vuuden tavoitteet arvioinnin keskeisiksi päämääriksi.
K
uten edellisen luvun teemas- ta voi hyvin päätellä, päätyy At- jonen seitsemännessä luvussa käsittelemään arvioijan keskei- siä hyveitä aristotelisen hyve- etiikan pohjalta. Koko ajatushyveellisestä arvioitsijasta huu- taa rinnalleen pohdintaa itsekas- vatuksesta. Jos ihmiset kasvavat jo varhain tiettyyn yhteiskun- taan ja sen mukana tiettyihin toi- mintaodotuksiin ja -rooleihin(siis yhteiskunnallistuvat – Verge- sellschaftlichung kuten Ernst Simmel kirjoitti), niin millä edel- lytyksillä ihminen voisi kasvaa esimerkiksi parempaan ihmisyy- teen tai hyveellisyyteen myö- hemmin? Aristoteles varmasti vastaisi, ettei tätä mahdollisuut- ta ole enää sen jälkeen, kun tie- tyt luonteenpiirteet on saavutet- tu. Sinä joko olet tai et ole esi- merkiksi suurisieluinen. Tässä mielessä Aristoteleen kohtalai- sen staattisen eettisen kosmolo- gian nostaminen tässä yhteydes- sä on hieman ontuvaa, koska ar- vioinnissa on kuitenkin lopulta kysymys yksittäisten ihmisten sopeutumisesta tiettyihin heille ulkoisiin vaatimuksiin. Edellises- täkin huolimatta Atjonen kuitenkin rohkenee esittää arvioijan hyveet: autonomia, suhteessa olon kyky ja itsensä ylittämisen kyky.
Kirjan päättävässä luvussa Kohti eettisesti kestävää arvi- ointia Atjonen kokoaa esittämi- ään teemoista eräänlaisen ohjel- mallisen hahmotelman huolenpi- don ja oikeudenmukaisuuden etiikan näkökulmasta, jossa pai-
nottuu yksilön näkökulma.
Kaiken kaikkiaan Päivi Atjo- sen esittämät näkökannat arvi- ointiin liittyvistä kysymyksistä ovat tärkeitä ja niistä tulisi kes- kustella aktiivisesti myös yleisiä kulttuurisina teemoina. Paikoitel- len olisin toivonut yksilöä pai- nottavan näkökulman rinnalle yhteiskunnan kehityskulkuja avaavaa ja erittelevää asetelmaa.
Tällainen näkökulma olisi avau- tunut esimerkiksi Frankfurtin koulun kriittisestä teoriasta pon- nistavan kasvatusteorian avul- la2.
Teos on selkeästi kirjoitettu ja tekstin lomaan on ripoteltu poh- dintaa edistäviä teemoja ja ky- symyksiä. Suosittelenkin kirjaa lämpimästi oppikirjaksi ja ajatte- lun herättelijäksi kaikille arvioin- tia opiskeleville, arvioinnista kiinnostuneille ja arviointityötä tekeville ihmisille.
Viitteet
1. Ks. Esim. Päivi Moisio (1999).
Kasvattamisen vaikea taito.
Teoksessa Olli-Pekka Mosio, Kritiikin lupaus. Jyväskylä: So- Phi.
2. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa Stephen Brookfield teoksillaan Critically Reflective Teacher (1995) ja Power of Criti- cal Theory (2005).
Olli-Pekka Moisio
2/2008 u AIKUISKASVATU
