94
Tiedotustutkimus 2007:3
JOURNALISMI TUO GALLUPIT KAIKILLE
Pertti Suhonen: MIELIPIDETUTKIMUS JA YHTEISKUNTA.
Tampere: TUP. 2006. 360 s.
Pertti Suhonen on 1960-luvun lopulta lähtien tehnyt mielipidetutkimusta, tut- kinut mielipidetutkimusta ja kritisoinut tehtyä mielipidetutkimusta ja gallupjour- nalismia eri foorumeilla. Suurin osa Mieli- pidetutkimus ja yhteiskunta -kirjan teksteis- tä on ennen julkaistuja. Vanhin teksti on vuodelta 1969, mutta pääpaino on kuiten- kin 1990-luvun alun jälkeen julkaistuis- sa teksteissä. Mukana on myös kaksi Juho Rahkosen ennen julkaisematonta tekstiä.
Suhosen pitkä ja monipuolinen koke- mus mielipidetutkimuksesta näkyy kirjas- sa teemojen ja tekstien runsautena. Saa- te- ja loppusanojen lisäksi kirjassa on 19 tekstiä, jotka vaihtelevat pitkistä artikke- leista lyhyisiin yleisönosastoälähdyksiin.
Osa vanhoista teksteistä on nyt julkaistu lyhennettynä. Tekstit on ryhmitelty kol- meen osaan. Ensimmäisessä osassa käy- dään aluksi läpi mielipidetutkimuksen historiaa ja nykypäivää, minkälaista mieli- pidetutkimusta tehdään ja ketkä sitä teke- vät. Toisen osan tekstit käsittelevät yleisen mielipiteen käsitteen historiaa yhteiskun- tatieteissä ja mielipidetutkimuksen suh- detta demokratiaan. Kolmannessa osassa huomio kohdistuu mielipidetutkimusten menetelmiin ja tulosten tulkitsemiseen.
Kirjan avaa mielipidetutkimuksen var- haista historiaa käsittelevää luku, jossa käydään läpi erityisesti poliittisten mieli- pidemittausten historiaa Yhdysvalloissa sekä mielipidetutkimuksen vaiheita Bri- tanniassa ja Ruotsissa. Suhonen esitte- lee pioneeri Emil Hurjan panosta nykyai- kaisten kampanjatutkimusten perusperi- aatteiden kehittäjänä 1920-luvun lopulta lähtien Yhdysvalloissa. Poliittinen histo- ria on nostanut suomalaissyntyisen Hur- jan tunnetun George Gallupin rinnalle ja jopa edelle poliittisen mielipidetutkimuk- sen menetelmien kehittäjänä.
Gallupjournalismin suhdanteita ja his- toriaa käsittelevistä luvuista ensimmäi- nen perustuu viidestä suurimmasta sano-
malehdestä sekä radio- ja televisiouutisista kerättyyn poikkileikkausaineistoon. Toi- nen perustuu Helsingin Sanomista vuosilta 1945–1995 kerättyyn mielipidetutkimuk- sia käsittelevän juttuaineistoon. Suho- nen kuvaa: ”Mukaan otettiin myös jutut, joiden aiheena ovat ihmisten toimintaa, käyttäytymistä ja olosuhteita koskevat tut- kimukset, mikäli niiden aineisto on koottu laajalla otoksella tehdyn kyselyn tai haas- tattelun avulla” (s. 53). Näin gallupjourna- lismiksi on tulkittu kaikki lomakeaineis- toihin perustuvat jutut – olivat ne sitten median tilaamia kannatustutkimuksia tai akateemista tutkimusta.
Eroa mielipidetutkimusten uutisoin- nin ja akateemisen tutkimuksen popula- risoinnin (jota kirjassa toisaalla kutsutaan tutkimusjournalismiksi, s. 336) välille ei ole tehty myöskään aineistoa koodattaes- sa. Vaikka tämän erottelu olisi hidastanut koodaamista, se olisi selkiyttänyt empii- ristä analyysia. Tällöin olisi saatu näkyviin esimerkiksi gallupjournalismin ja ”tutki- musjournalismin” suhteellisissa osuuksissa tapahtuneet muutokset. Ehkä selkein rat- kaisu kirjan kokonaisuuden kannalta oli- si ollut rajata pois akateeminen ja sektori- tutkimus ja keskittyä gallupjournalismiin, joka käsittelee kannatus- ja mielipidetut- kimuksia.
Puutteista huolimatta historialuku tuo esille merkittäviä muutoksia mielipidetut- kimuksissa ja niiden uutisoinnissa. Hel- singin Sanomissa uutisten määrä kuusin- kertaistui vuosina 1945–2005 ja ne jul- kaistaan näkyvämmin kuin aikaisemmin.
Median rahoittamista tutkimuksista on tullut pääuutisia, vaikka niiden sisältö ei sitä edellyttäisi.
Kirjassa on useita analyysejä tutkimus- sarjojen ja yksittäisten mielipidetutki- musten uutisoinneista. Näillä esimerkeil- lä Suhonen tuo esille gallupjournalismin puutteita. Kirjoittajalla ei ilmiselvästi ole hyvää käsitystä toimitusten ja toimittaji- en osaamisesta, johtui osaamattomuus sit- ten kiireestä, välinpitämättömyydestä tai muista syistä. Tekstit eivät kuitenkaan jää tehtyjen virheiden listauksiksi, vaan niis- sä osoitetaan virheiden merkitys tulosten tulkinnalle.
Esimerkiksi keväällä 2005 uutisoi- tiin laajasti luovan luokan kutistumises-
KIRJ A -A RV IO T
95
Tiedotustutkimus 2007:3
ta Suomessa 2000-luvulla. Suhonen ana- lysoi kokonaisen luvun tätä uutista, joka perustui pääasiassa luovan luokan hata- raan käsitteellistämiseen ja alkuperäisen tutkimuksen raportoinnin heikkouksiin.
Uutisesta tuli kuitenkin keskustelun aihe pitkäksi aikaa. Myös jotkut tutkijat otti- vat uutisen luovan luokan kadosta kritii- kittömästi faktana ja pohtivat vakavasti syitä luovan luokan katoon.
Kirjassa näytetään, miten kysymyk- sen sanamuoto ja kysymyksen konteks- ti lomakkeessa voivat muuttaa tuloksia ja tehdä esimerkiksi kahdesta eri ajankohta- na kerätystä tehdystä aineistosta vertailu- kelvottomia. Internet-kyselyjen yleistymi- seen liittyviä kysymyksiä ja pulmia kirjas- sa ei kuitenkaan käsitellä.
Suhonen huomauttaa, että vaikka mie- lipidetutkimusten virhemarginaalien (toi- sinaan väärinlaskettujen s. 293) mainitse- minen on yleistynyt, jutut näyttävät siltä, että virhemarginaalin merkitystä tulos- ten tulkinnalle ei ole ymmärretty: ”Vir- hemarginaalin ilmoittamisesta on tullut rituaali, jolla pikemminkin vahvistetaan tulosten uskottavuutta kuin esitetään varauksia tulosten luotettavuuden suh- teen” (s. 333).
Suhonen osoittaa, että erityisesti toi- mittajien – mutta lisäisin, että monien muidenkin – tulisi hallita tutkimusmene- telmiä pystyäkseen arvioimaan alkuperäi- siä tutkimuksia, niistä tehtyjä tiedottei- ta ja uutisia. Ilman tällaista tutkimuksen lukutaitoa (mielipide)tutkimusten tulok- sista tulee kyseenalaistamatonta faktaa.
Yhtenä parannuksena Suhonen ehdottaa, että mielipidetutkimuslaitokset ja media alkaisivat julkaista materiaalia mielipide- tutkimuksista yleensä ja erityisesti esillä olevasta tutkimuksesta.
Suhonen ei ole yksin galluplukutai- dottomuutta koskevan huolensa kanssa.
Englanninkielisissä maissa on erityises- ti 1990-luvulta lähtien virinnyt keskus- telua, jossa on korostettu numerolukutai- don merkitystä (”numeracy”, ”data litera- cy” ja ”statistical literacy”) ja mietitty kei- noja sen parantamiseksi. Suhonen ei viit- taa uudemmissakaan teksteissä näihin keskusteluihin. Hän ei myöskään viittaa Vesa Kuuselan teksteihin, vaikka Kuuse- la on pitkään kirjoittanut erityisesti tilas-
tografi ikan leväperäisestä ja toisinaan tar- koitushakuisesta käytöstä tutkimusuuti- sissa.
Loppusanoissaan Suhonen ottaa kan- taa. Hän puolustaa mielipidetutkimuksia ja kutsuu niitä kansanäänestysten kevyt- versioiksi, sellaisina ne tuovat yleistä mie- lipidettä sekä päättäjien että kansalais- ten tietoon. Median vastuu yleisen mie- lipiteen välittäjänä on tästä syystä suu- ri. Demokratian kannalta ongelmallisi- na Suhonen pitää ”ei julkista” tutkimusta, jolla ”yhteiskunnan taloudellisen, poliitti- sen ja kulttuurisen vallan keskukset kan- san selän takana tarkkailevat sen arvojen ja asenteiden muutoksia” (s. 341).
Kirja sopii hyvin myös pieninä annok- sina luettavaksi, koska luvut toimivat itse- näisinä. Sekä tutkijoiden että journalis- tien soisi kohentavan omaa galluplukutai- toaan Suhosen kirjan äärellä.
MARJA ALASTALO
LISÄYS LEHDESSÄ 2/2007 JULKAISTUUN VUODEN 2006 OPINNÄYTELISTAAN TAMPEREEN YLIOPISTO Puheopin laitos
Puheviestintä Ojamies, Maiju:
Keskusteleminen parisuhteessa
