Herbert Marcusen poliittisen teknologian kritiikki näkymä

53 Esittelyjä ja eri ttelyjä

HERBERT MARCUSEN POLIIT- TISEN TEKNOLOGIAN

KRITIIKKI

"Kun matkustaa autolla etäiseen paikkaan valitsen reittini maan- tiekartan avulla. Kaupungit, jär- vet ja vuoret ovat esteitä, jotka täytyy ohittaa. Moottoritie muo- toilee ja organisoi maiseman:

kaikki matkalla kohtaamani on moottoritien sivutuotetta tai sii- hen liittyvää. Lukemattomat merkit ja julisteet kertovat mat- kustajalle, mitä pitää tehdä ja aja- tella: ne jopa osoittavat milloin on kiinnitettävä huomiota luon- nonkauneuksiin tai historiallisiin nähtävyyksiin. Muut ovat ajatel- leet matkustajan puolesta,.ja ehkä paremmin kuin hän itse. Mukavia pysäköintialueita on rakennettu sinne, missä näköalat ovat upeita.

Suuret mainokset ilmoittavat, milloin on syytä pysähtyä ja vir- kistäytyä. Ja kaikki tämä on to- della tehty matkustavaisen par- haaksi, hänen turvallisuudekseen

h

Näin kuvailee Saksasta muut- tanut Herbert Marcuse Yhdys- valtojen hihway-verkostoa ar- tikkelissaan''Some Social Impli- cations of Modern Technology"

vuodelta 1941 (s. 419). Tässä ar- tikkelissa tulee hyvin esille eräs Marcusen tuotannon keskeinen teema: yksilön suhde moderniin, anonyymiin tekniseen koneis- toon tai aparaattiin.

Marcuse tiivistää itse esimerk- kinsä opetukset seuraavasti: Rat- kaisevaa on, että tällainen asenne, joka esimerkkimme matkustavai- sella on, hajottaa kaikki toimin- nat näennäistarpeiden reaktioi- den ketjuksi. Ne ovat reaktioita tiettyihin mekaanisiin normeihin.

Matkustavaisemme asenne ei ole ainoastaan täysin rationaalinen Ja järkevä yksilön kannalta. Kaik-

kinainen protesti näitä normeja vastaan on .järjetöntä. Yksilö, jo- ka pitäisi kiinni toimintavapau- destaan tällaisessa tilanteessa tu- lisi hulluksi. Ei ole mitään yksilöl- listä pakoa järjestelmästä, joka on mekanisoinut ja standardisoi- nut maailman: 'Se on rationaa- linen järjestelmä tai aparaatti, jo- ka yhdistää äärimmäisen tehok- kuuden äärimmäiseen mukavuu- teen, säästää aikaa ja energiaa, so- peuttaa kaikki keinot päämää- rään, ennakoi seurauksia, turva- ten laskennallisuuden ja turval- lisuuden" (emt).

Marcusen analyysijärjestel- män edustamasta teknisestä ra- tionaalisuudesta tuo eittämättä mieleen klassisen saksalaisen so- siologian, ^etenkin Max Weberin kulttuurikritiikin (ks. Gronow 1979). Weberin mukaanhan mo- dernin ihmisen kohtalona on se, että kapitalismin henki — vapai- den yksityisyrittäjien toiminta- periaate — on korvautunut for- maalilla rationaalisuudella. Yk- silöt eivät enää aseta aidosti omia päämääriään, vaan järjestelmä määrää yksilöiden toiminnan ja.

toiminnan mielen. Yksilön teh- täväksi tulee vain sopeutua järjes- telmän anon yymiin toimintape- riaatteeseen. Tämä rationaalisuu- den muoto ei kaiken lisäksi mää- rää pelkästään taloudellista toi- mintaa vaan koko yhteiskunnal- lista ajattelua ja toimintaa.

Max Weberille kapitalismin

"rautahäkki" on modernin ihmi- sen kohtalo, josta ei ole ulospää- syä. Toiminnan mieli ja vapaus ovat ainiaaksi kadotettu a. Klas- sisen sosiologian sivilisaatiokri- tiikki on siten luonteeltaan pes- simististä.Marcuse ei jaa tätä pessimismin vaan luottaa siihen, että tekninen, formaali järki on korvattavissa uudella, aidommal- la yhteiskunnallisella rationaali- suudella. Marcusen oma teknisen järjen kritiikki tulee osoittaneeksi tämän itse asiassa mahdottomak- si.

3 Tarkoitan nimenomaan Marcusen tätä teosta enkä esim. Max Hork- heimerin ja Theodor W. Adornon

"Valistuksen dialektiikkaa" (1947).

4 Ja lueskellessaan voi kuunnella.

John Lennonin "Imagine"-kappa.- letta, joka lienee edelleen paras esi- tys utooppisen ajattelun luonteesta.

Lähteet

Carlsen, Schanz, Schmidt & Thom- sen: Kapitalisme, behov og civilisa- tion 1-71. Modtryk 1980.

Horkheimer, Max & Adorno, Theo- dor W.: (1947) Dialektik der Auf- klärung, Fischer, Frankfurt a/M 1971.

Kasvio Antti: Teollisuusö ja elämän- tapa. Tutkimus kahden suuren te- ollisuuslaitoksen ammattitaitoisten työntekijöiden työn ja työn ulko- puolisten elämän kehispiirteistä 1980-luvun suomalaisessa yhteis- kunnassa. Acta Universitatis Tamperensis Ser. A, vol. 134 Tam- pere 1982.

Marx, Karl: Pääoma I. Petroskoi 1957.

Marcuse, Herbert: One-Dimensional Man. Studies in the Ideology of Ad- vanced Industrial Society. Rout- ledge & Kegan Paul Ltd, London

1964. (Suom: Yksiulotteinen ih- minen, Weilin + Göös, Tapiola 1969).

Niiniluoto, Ilkka: Tekniikan filosofi- asta. (Moniste) 1982.

Pietarinen, Juhani: Millainen luon- toon kohdistuva toiminta on oi- keutettua? HS 9. 5. 1982.

Steinbock, Dan: Filosofit eivät voi ve- täytyä yhteiskunnallisesta vas- tuusta. HS 14. 11. 1981.

54 Esittelyjä ja erittelyjä TIEDE JA EDISTYS 1/ 83

Tekninen järki on pääoman järkeä

Marcusen mukaan Max Weber tekee virheen identifioidessaan teknisen järjen (tai formaalin ra- tionaalisuuden) ja porvarillisen herruuden keskenään. Weber ei käsitä, että kapitalismin rauta.- häkkiä ei tuota "puhdas" tekni- nen' vaan "herruuden järki"

(ks. Marcuse 1965a, 178). Webe- rin formaalin rationaalisuuden käsite palautuu itse asiassa jään- nöksettömästi pääoman rationaa- lisuuteen, "jatkuvaan voitonta- voitteluun pyy. syvässä, rationaali- sessa kapitalistisessa yrityksessä.

Rationaalisuudesta tulee kannat- tavuuden ehto, joka puolestaan on suuntautunut systemaattiseen metodiseen laskennallisuuteen,

"pääomalaskentaan" (emt., 164).

Formaalin rationaalisuuden osoittavat pääoman toimintape- riaatteeksi jo sen historialliset eh- dotkin, vapaa työ ja vapaa kilpai- lu. Formaalin rationaalisuuden käsite ei Marcusen kriittisen tul- kinnan mukaan olekaan arvova- paa käsite — niin kuin Weber an- taa ymmärtää. Tätä rationaali- suutta hallitsee abstraktio, joka määrittää kapitalismin aikakaut- ta niin teoreettisesti kuin prakti- sestikin: laadun redusoituminen määräksi.

Puhdas tekninen rationaali- suus kuuluu Marcusen mukaan sellaisenaan ihmisen ja luonnon väliseen suhteeseen, niin sisäisen kuin ulkoisenkin luonnon hallin- taan. Kyse on tällöin esineiden tuottamisesta ja raaka-aineiden muokkaamisesta tieteellisesti konstruoidun koneiston avulla, jonka suoritusta voidaan tieteel- lisesti kontrolloida: "Sen ratio- naalisuus kontrolloi esineitä ja ih- misiä, tehtaita ja hallintobyro- kratiaa, työtä, vapaa-aikaa (. .)"

(emt.). Tekninen järki on luon- teeltaan formaalia jajuuri tämän takia se voidaan kulloinkin alis- taa minkä tahansa päämäärän, yhtä hyvin pääoman arvonlisäyk- sen kuin ihmiskunnan vapautuk- senkin palvelukseen. Tätä Max

Weber ei Marcusen mukaan kä- sitä samaistaessaan oikopäätä formaalin rationaalisuuden pää- oman toi mi taperiaatteeseen.

Poliittisen teknologian kritiikki

Marcuse ei kuitenkaan tarkastele

— niin kuin Weber-kritiikki an- taisiymmärtää — tekniikkaa, ja.

teknistä rationaalisuutta vain vä- lineenä, joka voidaan panna pal- velemaan sille ulkoisia päämää- riä: Jo itse tekniikka, eikä vain sen määrätty käyttö, edustaa her- ruutta. Se edustaa tieteellistä ja laskennallista herruutta. Tekniik- kaan ei ainoastaan tuoda alkoa- päin määrättyjä päämääriä ja in- tressejä, vaan ne sisältyvät itse teknisenapar aatin rakenteeseen:

. . tekniikka on kulloinkin his- toriallis-yhteiskunnallinen pro- jektio: siihen on projisoitu se, mi- tä yhteiskunta ja sen hallitsevat intressit aikovat tehdä ihmisille ja esineille. Tällainen herruuden 'päämäärä' on 'materiaalinen' ja kuuluu itse teknisen herruuden muotoon" (emt., 179). Tekninen järki on siten toisaalta aina for- maalia, toisaalta se jo alunperin on poliittista. ja määrätyn herruus- intressin rajoittamaa (ks. emt., 180).

Käsitys teknisen järjen imma- nentista herruusluonteesta tulee selvimmin esille Marcusen vuon- na 1964 ilmestyneessä teoksessa One-Dimensional Man. Tämä — aikoinaan paljon keskustelua ja kritiikkiä herättänyt — käsitys voidaan tiivistää seuraavasti: tie- de ja tekniikka eivät ole neutraa- leita herruuden suhteen. Tekni- nen rationaalisuus on ruumiillis- tunut tekniseen koneistoon, eikä kone ole indifferentti sen käytön suhteen. Tiede ja sen sovellutuk- set noudattavat siten samaa he- ruuden logiikkaa (ks. emt., 127).

Sen enempää kansallistaminen kuin sosialisointikaan ei muuta miksikään teknisen rationaali- suuden fyysistä ruumiillistumaa, koneellista aparaattia (ks. emt., 34). Nykyinen herruus ei toteudu

vain tekniikan välityksellä vaan itse teknologiana.

One-Dimensional Manissa on kuitenkin myös kohtia, jotka an- tavat ymmärtää, että tekninen koneisto voi olla indifferentti po- liittisten päämäärien suhteen: se voidaan vapauttaa riiston palve- luksesta ja panna palvelemaan edistystä (ks. emt., 182 — 185). Tä- mä ambivalenttisuus selittyy Marcusen teknisenjärjen käsit- teestä. Toisaalta tekninen rati- onaalisuus on poliittisesti neut- raalia, ja se voidaan alistaa minkä tahansa päämäärän palveluk- seen, koska se on abstraktia, kvantifioivaa rationaalisuutta.

Mutta toisaalta juuri siksi, että se on abstraktia rationaalisuutta, jo- ka abstrahoi kaikesta laadullises- ta ja erityisestä, se jo sellaisenaan edustaa yksilöitä alistavaa her- ruutta. Tämän käsitteellisen epä- määräisyyden takia Marcusen Weber-kritiikki ei oikein vakuu- ta. Marcuse tulee itse asiassa vain toistaneeksi sen minkä Max We- berkin esittää: formaali rationaa- lisuus on pääoman rationaali- suutta, mutta samalla se on rati- onaalisuuden puhdas ja korkein tyyppi.

Vallankumousteorian kriisi Stefan Breuerin Krise der Revolu- tionstherorie -teoksen (1977) sys- temaattisen Marcuse-tulkinnan mukaan juuri One-Dimensional Man -teoksessa voidaan havaita tärkeä muutos Marcusen ajatte- lussa. Kun Marcuse on aikaisem- min tarkastellut tekniikkaa neut- raalina välineenä, se käsitetään nyt herruuden läpitunkemaksi.

Vaikka Breuer ehkä turhaan dra- matisoi Marcusen käsitysten muutosta (vrt. edellä käsiteltyjä Marcuse 1941 ja 1965a), Breuer on oikeassa sikäli, että teknisen järjen käsite on erityisesti tässä teoksessa kiinnostavalla tavalla problemaattinen.

Breuerin mielestä muutos Mar- cusen ajattelussa johtuu siitä, että.

Marcuse havaitsee, ettei ^tekniik- kaa voi modernissa teollisuudessa

1/83 TIEDE JA EDISTYS Esittelyjäja erittelyjä 55

enäätarkastella yksilön tuotan- tovälineenä. ^Tekniikka on muut- tunut "menettelytapojen ja val- miuksien sekä esineellisten ra- kenteiden järjestelmäksi" (Breuer 1977, 180). Koneet ovat toki si- nänsä poliittisesti neutraaleita:

sen enempää syklotroni kuin tie- tokonekaan ei edusta mitenkään suoranaisesti poliittista herruut- ta. Tekninen rakenne on suhteel- lisen avoin erilaisille tarkoitus- perille. Tarkasteltaessa yksittäi- sen koneen sijasta tieteen ja tek- niikan järjestelmää käy kuitenkin selväksi, että koneet edellyttävät tietynlaista työnjakoa ja työn or- ganisaatiota. Kun tuottajat kapi- talismissa irrotetaan tuotantovä- lineistään, he eivät enää itse aseta työprosessin päämääriä: "Pää- määrän asettaa nyt laajassa mie- lessä taloudellinen suhde, joka mukautti itseensä joukon luon- nonominaisuuksia käyttöarvoina anastaakseen yksipuolisesti rik- kautta, kun taas konejärjestelmä oli työläisille vain abstrakti pe- rusta toteuttaa heille vieraita pää- määriä ja ylläpitää omaa olemas- saoloaan; tämä viimeksimainittu oli sivutuote, ei tuotannon mää- räävä momentti" (emt., 194).

Kun määrätty yhteiskuntara- kenne on esineellistynyt tekniik- kana ja kun te ka on laajen- tunut koko "Lebensweltiin" ja tu- honnut kaiken "ei-pääoma-adek- vaatin todellisuuden", esineellis- t n ttä kuorta ei voida enää kä- sittää pelkäksi mystifikaatioksi,

"Scheiniksf . Kun käyttöarvoja tuottava työ ei enää ole aitoa ins- trumentaalista toimintaa, arvo- esineellisyyden läpi ei voida enää nähdä. Ero itsenäistyneen tava- n kierron ja sellaisen tuot- tavan perustan välillä, jota arvo ei vielä täysin hallitse, häviää. Yh- teiskunnallinen synteesi ei tällöin toteudu sisällön suhteen riippu- mattoman muodon tasolla (ks.

emt., 202).

Marcusen ongelmana on Breu- erin mielestä kuitenkin se, että Marcuse tarkastelee teknologiaa ja yhteiskuntaa varsin epämääräi-

sen herruuskäsitteen avulla. Mar- cuse ^onkin taipuvainen esittä- mään herruuden subjektin ja objektin, ihmisen ja luonnon vä- lisenä ylihistorialhsena suhteena eikä historiallisena ja yhteiskun- nallisena suhteena. Herruudesta tulee siten ihmisen kohtalo, ja kri- tiikki lähenee porvarillista kult- tuurikritiikkiä (ks. emt., 184 — 185). Vaikka Marcuse ei reflek- toikaan spesifiä kapitalistista yh- teiskunnallisuutta eikä arvomuo- toa, hänen teknisen järjen kritiik- kinsä ilmaisee kuitenkin "reaalis- ta asiantilaa". Tämä on Breuerin mielestä Marcusen suuri ansio.

Pääoman tekninen arvomuoto Marcusen ansiota on myös se, et- tä hän tematisoi uudelleen tradi- tionaalisen marxismin unoh- taman, mutta Marxin kapitalis- mikritiikin sisältämän teknolo- giakritiikin. Voidaan jopa väit- tää, että Pääoman ja Grundrissen tiede- ja teknologia-analyysin tu- losten ja Marxin valla kumous-

m

neellinen suurteollisuus on pää- oman adekvaatti aineellinen olo- muoto Marx tulee samalla osoit- taneeksi sen, miten tällainen kri- tiikki perustuu esikapitalistisen ULi varhaiskapitalistisen työpro- sessin hypostatisoinnille. Sille ei ole perustaa modernissa teolli- sessa tuotantoprosessissa, koska työn reaalinen subsumptio on tu- honnut käyttöarvojen tuotannon arvotuotannosta riippumatto- man luonteen.

Käsityömäisessä manufaktuu- riteollisuudessa, missä pääoma on alistanut työn vasta formaalis- ti, työn porvarillinen yhteiskun- nallistuminen ulottuu pelkästään työn tuotteisiin ja vain välillisesti tai muodollisesti itse tuotanto- prosessiin (ks. Oetzel 1978, 160 — 161). On tosin jo olemassa "por- varillinen esine", muttei vielä tä- män esineen tuotantoa. Kapita- listisessa tuotantoprosessissa voi- daan tällöin vielä työ- ja arvonli- säysprosessi erottaa toisistaan, solloin tuotantoprosessi sisältää ekä taloudellisia että ulkotalou- dellisia määreitä (ks. emt., 189 — 190).

Oetzelin mukaan Marx on osoittanut, että esineellistyneen työ- pääoma -suhteen läpi ei voi näh- dä samalla tavoin kuin tavara-ra- ha suhteen läpi silloin, kun pää- oma on alistanut työn reaalisesti.

On suhteellisen helppoa erottaa rahan taloudellinen muotomää- ritys sen muista määreistä: kulta on rahaa, mutta samalla se on myös koru tai jokin muu hyödyl- linen esine. Sama ei pidä paik- kaansa koneeseen nähden: silloin kun "staattinen" raha on muut- tunut koneen "dynaamiseksi", tekniseksi arvomuodoksi ja rahan

"skemaattisuus" koneen "ske- maattisuudeksi", konkreetti työ ei voi enää toimia esineellistymi- sen "valistusperustana" (ks. emt., 163). Siirtyminen koneteollisuu- teen merkitsee siirtymistä uuteen tuotantoimmanenttiin, tekniseen arvomuotoon: "Teknisen arvo- muodon syntyminen vaikuttaa suoranaisesti työn ulkotaloudel-

56 Esittely» ja erittelyjä TIEDE JA EDISTYS 1/ 83

liseen, itsenäiseenja ylitsekäy- vään funktioon. Esineellinen työ- väline, kone, pakottaa työn abs- traktin työn muottiin" (emt., 191). Työ tuottaa nyt reaalisesti arvoja ja vain ideaalisesti käyt- töarvoja. Työ ei tosin menetä ta- louden ulkopuolisia tehtäviään vaan ainoastaan ulkotaloudelli- sen ja vastaanpanevan ominai- suutensa (ks. emt., 192).

Jos materiaalisia tuotantovä- lineitä ei voida erottaa yksiselit- teisesti ja analyyttisesti niiden ka- pitalistisesta muodosta, ei prole- tariaatti voi myöskään käsittää it- seään pääomasubjektin sijasta.

tuotantoprosessin aidoksi subjek- tiksi. Ellei käsitteillä 'koneisto si- nänsä' ja 'teollinen pääoma' ole eri sisältöä, historiallinen mate- rialismi menettää kumouksellisen potenssinsa (ks. emt., 193 — 194).

Koska Marx samastaa käsityö- mäisen työn instrumentaalisuu- den työn rakenteen kanssa yli- malkaan, hänen työn käsitteensä on Oetzelin tulkinnan mukaan pi- kemminkin normatiivinen kuin analyyttinen. Sen sisältö määräy- tyy siitä tehtävästä, joka sillä on vallankumousteoriassa. (Marxin työn prinsiipistä ks. myös Lange 1980). Vaikka Marxin analyysi konejärjestelmän vaikutuksesta työn yhteiskunnallistumiseen päätyy tulokseen, jonka mukaan kokonaistyöläisen koneen välit- tämä konstituutiopelkistää tuot- tavan työn teknisesti abstraktiksi, arvoaluovaksi työksi ja tyhjentää yksittäisen työn sen sisällöstä, Marx pitää toisaalta kuitenkin kapitalistisen kokonaistyöläisen syntymistä työläisen tuottavien tehtävien todellisena laajentu- misena: "Hänen (Marxin — J. G.) tulkintansa tuotannon ja yhteiskunnallisuuden vastakoh- t aisuudestaapelkästään ohime- nevänä, työn tuotantovoiman ke- hityksen korkeamman tarkoituk- sen takia jopa välttämättömänä erona, saa hänet pettävästi luot- tamaan porvarillisen yhteiskun- nan historiaan kuuluvan työn ja pääoman välisen prosessin val-

lankumoukselliseen lopputulok- seen"(emt., 196). Oetzelin tulkin- nan mukaan Pääomasta löytyy siis tavallaan sekä esoteerinen et- tä eksoteerinen Marx, muotoa- nalyyttisen koneteorian Marx ja tuotantovoimien kehitykseen toi- vonsa paneva Marx.'

Työnreaalisen subsumption prosessiin liittyvän työprosessin oman itsenäisen toimintaperiaat- teen tuhoa täydentää tiedon er- kaneminen tuottavasta työstä.

Esikapitalistisissa ja varhaiska- pitalistisissa oloissa tuotannolli- nen tieto liittyi välittömästi konk- reettiseen työhön. Kehittyneen kapitalismin oloissa työstä ja tie- dosta tulee toistensa vastakohtia.

Tuotannollinen tieto ei ainoas- taan erkane, työläisen kokemuk- sista, vaan siitä tulee samalla eri- laista, abstraktia tietoa, tiedettä.

Kun tiedon yleisyyden ja käypyy- den takasi aikaisemmin se, että se oli työläisen tietoa, sen takaa nyt se, että se ei ole työläisen tietoa.

Kokemustieto erkanee työstä ja samalla siitä tulee tiedettä, joka esineellistyneen työn muodossa.

koneellisena järjestelmänä on elä- vää työtä vastassa tuotannossa (ks. emt., T82).

Tästä huolimatta Marx luottaa tieteen emansipatoriseen merki- tykseen samoin kuin konkreetin työn kriittiseen potenssiin. Vaik- ka Marxin analyysi työn reaali- sesta subsumptiosta Pääomassa it- se asiassa osoittaa, että tiede on todellisuudessa alistuksen väline ja vain näennäisesti vapautuksen väline — se vapauttaa työn vain tekemällä siitä sisällyksetöntä ja riistämällä siltä sen kokemuspe- rustan — niin Marx kääntää val- lankumouksellisten intentioiden- sa (tai ehkä paremminkin histo- rianfilosofisten lähtökohtiensa) takia johtopäätöksen päälael- leen: nyt tiede palveleekin todel- lisuudessa emansipaatiota ja vain välillisesti alistusta. Tieteen emansipatorista merkitystä ko- rostavassa versiossa Marx ei joh- da tieteen asemaa pääomasuh- teesta vaan kaikista historiallisis-

ta muutoksista riippumattomasta ihmisen aineenvaihdunnasta luonnon kanssa. Tiede edustaa nyt yleistä hyödyllisyyttä (ks.

emt., 184). Samalla tavoin kuin Marx erottaa koneen tekniikkana siitä erityisestä tuotantosuhtees- ta, missä sitä käytetään, hän erot- taa toisistaan tieteen yleisen hyö- dyllisyyden ja sen käytön riiston välineenä. Koska tiede tällöin edustaa työn tuotantovoimaa, jo- ka vain väliaikaisesti on erotettu työstä, sen tuotantoteknologinen käyttö merkitsee itse asiassa sitä, että työ ottaa jälleen haltuunsa oman alkuperäisen tuotantovoi- mansa. Tiedeja teknologia toteut- tavatkin siten työn subversiivis- porvarillista yhteiskunnallistu- m ista. Kuten Oetzell toteaa, näitä kahta käsitystä on vaikea sovittaa yhteen (ks. emt., 185).

011essaan vakuuttunut siitä, et- tä sama prosessi (työn tuotanto- voiman kasvu), joka luo vapaa-ai- kaa, lakkauttaa sen kapitalistisen luonteen lisäaikana, Marx ei ota huomioon oman muotoanalyyt- tisen koneteoriansa tulosta: työ- ajan määrällinen lyhentäminen sisältää laadullis-teknisen aspek- tin. Dekvalifioitu työ on aistimel- lisuudesta ja kokemuksista köy- hää työtä (ks. emt., 186).

Herran ja rengin dialektiikka:

työn emansipaatiopotentiaali Osoitettuaan One-Dimensional Manissa miten tekninen järki on rakenteeltaan herruuden läpitun- kemaa Marcuse alkaa ensimmäi- sen kerran tuotannossaan epäillä käsitystään 'järjestä' ja 'työstä' (ks. Breuer 1977, 182). Marcusen käsitys työn ja järjen yhteydestä onperustunut tulkintaan He elin ja Marxin 'työn yleisestä filosofi- sesta käsitteestä' ja etenkin He- gelin Die Phänomenologie des Geistes -teoksessaan esittämästä herran ja rengin dialektiikasta.

Marcusen Hengen fenomeno- logian tulkinnassa herran ja ren- gin välinen työnjako johtaa sii- hen, että renki-työläinen on sidot- tu työhön; se määrää hänen koko

1/83 TIEDE JA EDISTYS Esittelyglja erittelyjä 57

olemassaoloaan. Hänestä tulee esine, jonka koko olemassaolo pe- rustuu käytettynä olemiseen (ks.

Marcuse 1973 (1941), 116). Her- ruutta taas määrittää se, että her- ra hallitsee esineitä, joiden avulla hän voi tyydyttää halunsa teke- mättä työtä. Käsitellessään esi- neitä omaisuutenaan hän itse asi- assa käsittelee toisen, työläisen it- se-tietoisuutta. Koska hän tnr- dyttää halunsa työläisen avinla, herra tiedostaa, että hän ei ole it- senäinen olento vaan olennaisesti riippuvainen sellaisen toisen olennon toiminnasta, joka tekee hänen puolestaan työtä (ks. emt., 117).

Rengin vapaus suhteessa her- raan perustuu siihen, että hän muokkaa esinemaailmaa. Hänen toimintansa ei häviä. Sen tulos säilyy esineissä. Koska työn tuot- teet siten ovat osa häntä itseään, työläinen oppii, että hänen työn- sä tuotteet täyttävät koko maail- man. Renki-työläinen on sekä luonut maailman työllään että on tämän esineellisen maailman vanki. Herra taas on vapaa esi- nemaailman kahleista mutta riip- puvainen työläisen työstä, joka välittää hänen suhdettaan esinei- siin. Sen enempää herra kuin ren- kikään ei tämän takia voi tuoda olemassaolon kokonaisuuteen päämääriä ja toimintaan mieltä.

Renki ei voi, koska hän on esi- nemaailman vanki; herra ei voi, koska hän ei luo työllään maail- maa.

Hieman karkeistaen Marcusen Hegel-tulkinnan voisi tiivistää seuraavasti: Rengin työ edustaa instrumentaalista rationaalisuut- ta, keinojen valintaa esinemaail- man muokkaamiseksi. Herra taas edustaa vapautta asettaapää- määriä ja tuoda työhön ja toimin- taan mieltä. Toisistaan riippuvai- sina ja toisilleen vastakkaisina kumpikaan ei voi olla vapaa:

Koska alistettujen 13raksis rajoit- tuu yhteisön välttämättömien tarpeiden tyydyttämiseen ja hal- litsevien praksis taas on täysin ir- rallaan esinemaailman muokkaa-

misesta, työn koko vaiva ja rasi- tus lankeaa materiaalisen tuotan- non ja uusintamisen piiriin, vält- tämättömyyden praksikseen, kun taas vapauden ulottuvuus tyhje- nee ja erotetaan tuosta praksik- sesta. Tällöin myös työltä ja toi- minnalta materiaalisen tuotan- non ulkopuolella on riistetty sen varsinainen mieli: se ei voi tuoda päämääriä ja mieltä olemassa- olon kokonaisuuteen (ks. Mar- cuse 1965b (1933), 46 — 47). Vain herran ja rengin välisen työnjaon kumoaminen voi vapauttaa työn esineellistymisestä ja vieraantu- misesta ja tehdä siitä jälleen ole- muksensa mukaista: "kokonais- ten ihmisten vapaata ja täydellis- tä toteutumista historiallisessa maailmassa" (emt., 47 — 48).

Vapauden ja välttämättömyyden valtakunnat

Huolimatta teknisen järjen kritii- kistään Marcuse luottaa vielä One-Dimensional Manissakin työn vapautuksen ohjelmaan sel- laisena kuin se herrana rengin dialektiikin tulkinnassa on esitet- ty. Vaikka modernissa yhteis- kunnissa riippuvuutta ei. enää Marcusen mukaan voidakaan luonnehtia herran ja rengin väli- sellä suhteella vaan noidankehäl- lä, joka sulkee sisäänsä niin her- ran kuin renginkin, sama dialek- tinen suhde toteuttaa kuitenkin emansipaation, nyt vain vapau- den ja välttämättömyyden val- takuntien välisenä suhteena. Nyt tekninen kehitys automaation muodossa toteuttaa renki-työläi- sen tai ihmisen vapautumisen esi- neellisen maailman pakkopaidas- ta, työn hallitsemasta olemassa- olosta:

"Kehittynyt teollisuusyhteis- kunta on lähestymässä vaihetta, missä jatkuva edistys vaatisi val- litsevan kehityksen suunnan ja.

organisaation radikaalia ku- mousta. Tämä vaihe olisi saavu- tettu silloin, kun materiaalinen tuotanto välttämättömät palvelut mukaanlukien on automatisoitu siinä määrin, että kaikki oleelliset

tarpeet voidaan tyydyttää samal- la, kun välttämätön työaika on vähennetty marginaaliseksi ajak- si. Tästä hetkestä alkaen tekno- loginen kehitys ylittäisi välttä- mättömyyden valtakunnan rajat, joiden sisällä se palveli hallinnan ja riiston välineenä, mikä rajoitti sen rationalisuutta; teknolo a olisi nyt kykyjen vapaan leikin kohteena taistelussa luonnonja yhteiskunnan rauhoittamiseksi"

(Marcuse 1968, 29; vrt. myös Marcuse 1972, 29 — 31.

Kun ihminen automaation myötä vapautuu välttämättö- myyden valtakunnan rajoista, kun työ, jota tehdään välttämät- tömien tarpeiden tyydyttämisek- si, ei enää määrää olemassaolon kokonaisuutta, tekniselle kehi- tykselle voidaan vapauden val- takunnasta käsin asettaa uusia, laadullisesti erilaisia päämääriä.

Täydellinen automaatio avaa sel- laisen vapaa-ajan ulottuvuuden, missä ihmisen yksityinen olemas- saolo konstituoi itse itsensä. Täl- laisessa sivilisaatiossa tekniikkaa käytetään olemassaolon taistelun rauhoittamiseksi (ks. Marcuse 1968, 179 —180). Tämä merkitsee uutta sekä teoreettisen että prak- tisen järjen käsitettä: "Tieteen ja tekniikan kehitys on tähän asti tehnyt mahdolliseksi arvojen muuttamisen teknisiksi tehtäviksi

— arvojen materialisoinnin. Nyt on siten kyse arvojen määritte- lemisestä uudelleen teknisin ter- mein, osana teknologista proses- sia. Nämä uudet päämäärät voi- sivat silloin toimia teknisinä pää- määrinä jo koneiston suunnitte- lussa ja konstruoinnissa eikä vain sen käytössä" (emt., 182 —183).

Näin voitaisiin toteuttaa Marcu- sen historiallinen vaihtoehto: "re- surssien suunnitelmallinen hyö- dyntäminen (. . .), vapaa-ajan muuttaminen vapaaksi ajaksi ja olemassaolon taistelun rauhoit- taminen" (emt., 198). Tätä histo- riallista vaihtoehtoa luonnehti- valla uudella teknisellä rationaa- lisuudella olisi objektiivinen pe- rusta: " 'Rauhoittaminen', 'in-

58 Esittelyjäjaerittelyjä TIEDE JA EDISTYS 1/83

himillisten tarpeiden ja kykyjen vapaa kehitys voidaan määritellä empiirisesti käytettävissä olevien intellektuaalisten ja materiaalis- ten resurssien ja mahdollisuuk- sien puitteissa ja niiden järjestel- mälhsenä käyttönä olemassaolon taistelun hillitsemiseksi"( emt.

175).

Marcusen esittämä vapauden ja välttämättömyyden emansi- paatiodialektiikka on periaattees- sa samanlainen kuin herran ja rengin dialektiikka. Nyt herran ja rengm tilalle on vain tullut palk- katyöläisen vapaa-aika ja työ, va- pauden ja välttämättömyyden valtakunnat: välttämättömyyden valtakunta edustaa teknistä rati- onaalisuutta, jolla ei ole omia päämääriä ja joka sen takia voi- daan alistaa palvelemaan mitä ta- hansa päämääriä. Vapauden val- takunta taas edustaa subjektin ai- toja päämääriä, jotka tulee yhdis- tää tekniseen rationaalisuuteen aidon rationaalisuuden toteut- tamiseksi ja olemassaolon taiste- lun rauhoittamiseksi.

Käsitys vapauden ja välttämät- tömyyden (herran ja rengin) dia- lektiikasta emansipaatiologiik- kana on kuitenkin vain vaikeasti yhdistettävissä käsitykseen tek- niseen aparaattiin ja rationaali- suuteen sisältyvästä herruude_sta.

Tämän ongelman Marcuse tuo it- se esille artikkelikokoelmaansa Kultur und Gesellschaft kirjoit- tamassaanesipuheessa (1965c).

Tuossa esipuheessaan Marcuse nimittäin toteaa, että Marxin kä- sitys sen enempää vapauden kuin välttämättömyydenkään valta- kunnasta ei vastaa kehittyneiden teollisuusmaiden todellisuutta.

Välttämättömyyden valtakuntaa ja aineellista uusintamista ei enää määritä käsityömäinen työ. Mar- xin vapauden valtakunta siihen kuuluvine yksilöllisine subjektei- neen, luovan toiminnan ja vapaan ajan sekä vahingoittumattoman luonnon ulottuvuuksineen näyt- tää romanttiselta muistelulta ny- kyisen massademokratian pers- pektiivistä. Herruus ja edistys

ovat tuhonneet subjektin auto- nomisuuden jo kauan sitten (ks.

emt., 13: ks. myös Marcuse 1968, 197 —198).

Toisaalta välttämättömyyden valtakunnasta on nykyisin mah- dollista vapautua, sillä tekninen koneisto ei enää tarvitse elävää työtä. Samalla kun automaatista on tullut todellinen subjekti, se

"työntää luotaan työtätekevät ja palvelevat ihmiset ja vapauttaa.

nämä ajatteleviksi, tietävilsi, ko- keileviksi ja leikkiviksi" (emt.,15).

Totalitaarisessa, teknisessä yh- teiskunnassa vapaus on Marcu- sen mielestä mahdollista siten vain "aparaatin" ulkopuolella.

Tämä vapaus edellyttää kuiten- kin mahdollisuutta rajoittaa

"aparaattia"ja rakentaa se uudel- leen pitäen silmällä olemassaolon rauhoittamista, rauhan ja onnen löytämistä. Vaikka materiaalisen kurjuuden lakkauttaminen on

"olemassaolevan puitteissa"

mahdollista, "työn lakkauttami- nen, rauha ja ilo" eivät ole mah- dollisia. Tähänperustuu kuiten- kin ainoa olemassaolevan ku- moamisen mahdollisuus (ks. emt., 16). "Aparaatin" ja "olemassa- olevan" kumoaminen on siis sa- manaikaisesti sekä mahdotonta että välttämätöntä. Vaikka Mar- cuse osoittaa, miten vapauden valtakunta itse asiassa on joutu- nut totalitaarisen yhteiskunnan valvontaan ja muuttunut siten välttämättömyyden valtakunnan kaltaiseksi, hän vaatii edelleen vapauden toteuttamista myös suhteessa välttämättömyyden valtakuntaan.' Samalla Marcuse itse toteaa kuitenkin autonomian ja vapauden teknisen koneiston suhteen olevan "sellaisen toteut- tamista, jota pidetään utopiana"

(emt., 17).

Juuri Kultur und Gesellschaftin esipuheeseen Breuerkin viittaa todetessaan, että Marcuse alkaa epäillä _järjen ja työn yhteyttä.

Kun Marcuse aikaisemmin on erottanut välttämättömyyden, materiaalisen tuotannon valta- kunnan päämäärien valtakunnas-

ta ja oikeuttanut tällä tavoin riis- ton kaikkine kärsimyksineen his- toriallisesti edistyksellisenä il- miönä, hän alkaa nyt epäillä tätä.

Kun ^tekniikka ei enää ole subjek- tin väline vaan paremminkin itse subjekti, ei materialistinen kri- tiikki voi enää asettaa vastakkain tuotannossa syntynyttä yleisyyttä ja hallitsevaa partikulaarisuutta, yhteiskunnallista sisältöä ja muo- toa. Silloin kun teknisestä koneis- tosta tulee yhteiskuntaa hallitse- van herruuden ja kontrollin väli- ne, ei emansipatorisen vallan- kumouksen toteuttamiseksi enää riitä vallitsevien päämäärien tu- hoaminen. On asetettava kyseen- alaiseksi itse "herruuden logii- kan" läpitunkema porvarillisen järjen käsite (ks. Breuer 1977, 182 — 183).

Marcuse ei kuitenkaan kos- kaan täysin luovu tarkastelemas- ta yhteiskunnan emansipaatiota vapauden ja välttämättömyyden dialektiikan tuotteena, vaikka hän toisaalta osoittaaki n tämän dialektiikan aikansa eläneeksi

yksiulotteisessa yhteiskunnas- sa, missä työ- ja arvonlisäyspro- sessia ei voida enää erottaa yksi- selitteisesti toisistaan ja missä päämäärä — keino -suhde ei enää päämäärä

työprosessia. Marcusen myöhäistuotannossa yhteiskun- nan kaksidimensionaalisuus to- sin muuntuu esteettisessä dimen- siossa säilyneen "toisen todelli- suuden" ja vallitsevan "huonon todellisuuden" voimattomaksi vastakkaisuudeksi (ks. Marcuse 1978), mutta sikäli kuin vallitse- van todellisuuden kumoaminen yleensä enää ajatellaan mahdol- liseksi, se noudattaa vapauden, ja.

välttämättömyyden dialekt*.k- kaa.

Marcusen erityinen teoreetti- nen ajankohtaisuus — teknolo- giakritiikin yleisen ajankohtai- suuden ohella — perustuu siihen, että hän tulee problematisoineek- si Marxin kapitalismikritiikin lähtökohdat siltä osin, kuin Marx luottaa työprosessia luonnehti- van päämäärä — keino -suhteen

1/83 TIEDE JA EDISTYS Esittelyä ja erittelyjä 59

säilymiseen kapitalismissa muut- tumattomana. Tämä tuotanto- voimien kehitykseen toivonsa pa- neva Marx luottaa työprosessia kollektiivisen subjektin, 'koko- naistyöläisen', tuottavan kans- sakäymisessään luonnon kanssa aidon rationaalisuuden muodon, joka syrjäyttää arvonlisäyspro- sessin subjektin, pääoman, edus- taman rationaalisuuden. Tämän käsityksen Marcusen teknologia- kritiikki asettaa vahvasti kyseen- alaiseksi. Sen johtopäätöksenä on, ettei modernissa kapitalismis- sa ole mitään sitä itseään kumo- avaa ristiriitaa, ainoastaan vas- takohtaisuuksia. Vaikkakin pää- oman repressio synnyttää jatku- vasti vastarintaa ja modernin palkkatyöläisen monimuotoisen kapinan, kapitalismi ei millään välttämättömyydellä synnytä jär- jestelmää itseään uhkaavaa vas- tavoimaa.

Jukka Gronow Viitteet

1. Hannu Hartikainen on kirjoitukses- saan Teknologiakritiikistä — eli pu- tosiko Marx kyydistä 1970-luvulla?

(1982) esittänyt kaksi Marxin käsi- tystä teknologiasta ja työprosessis- ta. Hartikaisen mielestä Marxilla on käsitys sekä pääoman ja teknolo- gian funktionaalisesta suhteesta et- tä pääoman leimaamasta tekniikas- ta.11artikainen ei kuitenkaan pohdi näiden käsitysten suhdetta Marxin vallankumousteoriaan.

2 Andre Gorzin (1980; ks. myös Gro- now 1982) käsitys autonomisen ja heteronomisen sektorin, vapauden v

a välttämättömyyden valtakuntien älisestä suhteesta on peräisin Mar- cuselta. Gorz on oppi-isäänsä joh- donmukaisempi jättäessään hete- ronomisen sektonn emansipaation ulkopuolelle. Samalla hän on kui- tenkin Marcusea naiivimpi uskoes- saan autonomisen sektorin auto- nomisuuteen, minkän takia hänen ei tarvitse asettaa aidon autonomisuu- den ehdoksi vapautta myös välttä- mättömyyden valtakunnan suhteen.

Kirjallisuus

Bahr, Hans-Dieter, Die Klassenstruk- tur der Maschinerie. Anmerkun- gen zur Wertform. Teoksessa Vahrenkamp, R. (toim.), Techno-

logie und KapitaL Suhrkamp Ver- lag, Frankfurt am Main 1973.

Breuer, Stefan, Die Krise der Revolu- tionstheorie. Negative Vergesells- chaftung und Arbetsmetaphysik bei Herbert Marcuse. Syndikat, Ver- lag, Frankfurt am Main 1977.

Gorz, Andre, Abschieivom Proletari- at. Jenseits des Sozialisinus. Eu- ropäische Verlagsanstalt. Frank- furt am main 1980.

Gronow, Jukka, Formaali rationaali- suus ja pääomasuhde. Max We- berin "Wirtschaft und Gesells- chaftin" ideaalityypit ja ymmär- tävän sosiologian metodi. Helsin- gin yliopiston sosiologian laitos.

Working Papers n:o 9, Helsinki 1979.

Gronow, Jukka, Työn vapautuminen vai työstä vapautuminen? Andre Gorzin jäähyväiset proletariaatil- le. Tiede & Edistys 1982: 1, 47—

Hartikainen, Hannu, Teknologiakri- tiikistä — eli putosiko Marx kyy- distä 1970-luvulla? Tiede&Ediss 1982: 1, 52-55.

Lange, Enrst Michael, Das Prinzip A r- beit. Drei metalkritische Kapitel iiber Grundbegriffe, Struktur und Darstellung, der ' Kritik der politis- chen Okonomie' von Karl Marx.

Verlag Ullstein, Frankfurt am Main & Berlin & Wien 1980.

Marcuse, Herbert, Some Social Imp.

lications of Modern Techonology.

Zeitschrift fur Sozialforschung 1941: 3, 414 —439.

Marcuse, Herbert, Industrialisierung und Kapitalismus. Teoksessa Stammer, 0. (toim.), Max Weber

und die Soziologie heute. Verhand- lungen des 15. deutschen Sozio- logentages. J. C. B. Mohr (Paul Siebeck), Ttibingen 1965. (1965a) Marcuse, Herbert, Ober die philoso- phichen Grundlagen des wirts- shaftswissenschaftlichen Arbeits- begriffs. Teoksessa Marcuse, H.

Kultur und Gesellschaft 1— 2. Sulir- kamp Verlag, Frankfurt am Main

1965. (1965b)

Marcuse, Herbert, Vorwort. Teokses- sa Marcuse, H., Kultur und Ge- sellschaft 1-2. Suhrkamp Verlag, Frankfurt am Main 1965. (1965c) Marcuse, Herbert, One-Dimensional

Man. The Ideology of Industrial Society. Sphere Books, London 1968. (Suom. Yksiulotteinen ih- minen. Weilin + Göös, Tapiola 1969)

Marcuse, Herbert, Counterrevolution and Revolt. Allen Lane The Pen- guin Press, London 1972. (Suoni.

Vastavallankumous ja kapina. Jy- väskylän yliopiston ylioppilas- kunnan julkaisuja, Jyväskylä (ei painov.))

Marcuse, Herbert, Reason and Revo- lution. Hegel and the Rise of Social Theoty. Routledge & Kegan Paul, London 1973.

Marcuse, Herbert, The Aesthetic Di- mension. Toward a Critique of Marxist Aesthetics. Beacon Press, Boston 1978.

Oetzel, Klaus-Dieter, Wertabstrak- tion und Erfahrung. Ober das Pro- blem einer historisch-materialistis- chen Erkenntniskritik. Campus Verlag, Frankfurt am Main

& New York 1978.

Uusi suomennos Herbert Marcuselta:

VASTAVALLANKUMOUS JA KAPINA

"Lopputulos riippuu ratkaisevasti siitä, että nuori sukupolvi ei 'erkaannu' liikkeestä eikä sopeudu, vaan oppii organisoitumaan uudel- leen tappion jälkeen ja kehittämään uuden ais- tiherkkyyden ohella uuden rationaalisuuden, kestääkseen pitkän kasvatusprosessin — se on välttämätön edellytys suuren tyylin poliittisiin te- koihin siirtymiselle."

Jyväskylän Yliopiston Ylioppilaskunnan Julkai- susarja 20 mk osoitteesta Siljonkuja 1 B, 40600 Jyväskylä 60.