Saarijärven kirkonkylä 1930-1940 lukujen vaihteessa · DIGI

(B ^ ls k o

aar,

Saarijärven kirkonkylä

1930-1940 lukujen vaihteessa

”01en unessa useasti” viimeaikoina palannut lapsuuteniaikaiseen Saarijär­

ven kirkonkylän maisemiin.

illoin kirkonkylän tienoo oli vielä verraten neitseellisessä tilassa siihen nähden, mitä tulee esim.

maaston muotoihin. Niitä ei oltu kovin suuresti vielä mullistettu.

Eräs suurempi muodonmuutos, joka vähitellen oli tapahtunut, oli so- ranottopaikka, joka sijaitsi nykyisen valtion virastotalon paikalla. Siitä oli vuosikymmenten saatossa hävinnyt pala kaunista harjua, mutta kun soran­

ajo 1930-luvulla tapahtui pääasiassa hevoskärryillä ja lapiopelissä, niin maiseman muuttuminenkin oli hidasta.

Hiekkamonttu sijaitsi koulutiem­

me varrella, joten siinä tapahtuvia muutoksia saimme seurata päivittäin.

Talvisin se tarjosi oivan laskettelupai­

kan, jossa pyrimme päihittämään tove- reitamme, kilpaillen siitä, kuka laskisi vaikeimmat laskut. Monet sukset siinä katkottiin. Montun reunamilla oli val­

tavat määrät törmäpääskyn pesiä. Nii­

täkään ei taida nykyisen keskustan alu­

eelta enää löytyä.

Myöhempinä vuosina soramonttu autojen ja konekaivureiden myötä on laajentunut valtavasti ja mäellä ollut viehättävä männikkö polkuineen ja poikasten urheilupaikkoineen on lähes tyystin hävinnyt. Paikalla on siis nyt valtion virastotalo ja kaukolämpökes- kus. Arvokkaita rakennuksia nekin.

Kun kulkee pitkin nykyistä Paa­

vontietä halki keskustan tai vanhan kirkonkylän, Tarvaalan pappilan riste­

yksestä lossin eli Mannilan risteykseen muistellen 30-luvun reittiä, niin paljon on muuttunut. Sitä tuskin tuntee enti­

seksi.

Pappilan tienoilla oli mäenkumpa­

re, joka laskeutui ohi vanhan Hammar- enin apteekin ja Sieväsen kaupan Pal- vasalmen sillalle. Sitten seurasi loiva nousu, joka päättyi kellotapulin tuntu­

massa pienen töyrään päälle. Nykyisin tämä tienoo vaikuttaa täysin tasatulta.

Mäkien sijaintia on enää mahdoton maastosta erottaa. Samoin on hävinnyt olemattomiin esim. Hyötylänmäki, joka sijaitsi nykyisen Hyötylän kiin­

teistön eli vanhan paloaseman kohdal­

la, viettäen nykyisen Kauppakadun ris­

teyksen suuntaan. Hyötylän kiinteis­

tössä sijaitsi silloin myös puhelinkes­

kus.

Vastakkainen loiva mäki laskeutui läntisen hautausmaan portin tienoilta tähän samaan notkoon, joka sekin sil­

loin oli alempana kuin nykyisin, joten mäetkin olivat suuremmat.

Siinä oli kirkonkylän lasten mie­

luinen laskettelupaikka talvisin. Lii­

kenne ei silloin paljon häirinnyt, ja niin voitiin potkukelkoista rakentaa pitkiä "junia”, joilla sitten lasketeltiin edestakaisin hautausmaan ja Hyötylän- mäen väliä.

Edelleen jatkettaessa matkaa ny­

kyistä Paavontietä länteen, seuraava merkittävämpi mäki oli ns. Mendeli- ninmäki vähän ennen nykyistä museo­

ta. Sekin on leikattu täysin sileäksi.

Sanoimme mäkeä Mendelininmä- eksi, koska sen päällä sijaitsi Mendeli- nin talo, Koivikko, joka niihin aikoihin oli runoilija Irene Mendelinin kotina.

Sen jälkeen tielinja onkin muuttu­

nut täysin. Vanha tie kulki mutkitellen ohi meijerin pitkin Herajärven rantaa, ohi Juholan ja Pyyhkälän, yhtyen ny­

kyiseen tielinjaan vasta vähän ennen lossin eli Mannilan risteystä.

Miksi Mannila? Vanha Mannilan risteys sijaitsi nykyisen tsasounan luo­

na. On se siinä vieläkin, mutta kun 1930-luvun lopulla lossin paikkaa muutettiin, siirrettiin Mannilan risteyk­

sen nimikin uudelle risteykselle, joka sekin taisi sijaita Mannilan mailla.

1930-luvun Saarijärven kirkonky­

lä oli jakautunut kahteen keskukseen.

Oli ns. Tirkkosen kulma, nykyinen Ilo- lantien risteys. Niillä tienoilla olivat mm. Tirkkosen kauppaliike, Kansallis-

Osake-Pankin talo siinä vastapäätä kir­

kon puolella. Saarijärven Osuusliike ja Säästöpankin talo. nykyinen Säästölä, ja tietenkin Ilolan taloja Lusikkalinna, myöhemmin Seurahuone. Kirkko tie­

tenkin oli tämän keskuksen näkyvin maamerkki. Kuntalasta käsin hoidet­

tiin kunnan asiat. Niillä tienoin onnek­

si ovat senaikuiset rakennuksetkin vie­

lä säilyneet.

Toinen kirkonkylän keskus oli kansakoulun tuntumassa: Varvikon ta­

lot, Tammio, Työväentalo, Suojelus­

kunnan talo eli Suoja urheilukentti- neen, Salosen kauppa, Sivula, vanha yhteiskoulu, Päivölä, Kemppinen jne.

Mielenkiintoista on todeta, että 30-lu- vun lukuisista yksityiskaupoista pit- käikäisimmäksi osoittautui vaatimatto­

min, Tmi Riku Vallivaara, joka sekin on nyttemmin joutunut sulkemaan ovensa.

Jatkettaessa nykyistä Ilolantietä, silloista Viitasaaren tietä ohi Seurahuo­

neen, oli tiessä pitkähkö lasku notkel­

maan nykyisen Vapaakirkon tienoille, josta sitten noustiin ns. Pumminmäel- le. Siinä oli tien vieressä Heramäen puolella konstaapeli Pummin asunto.

Siitä se nimi johtui. Mikä lienee ollut aikaisempi nimi?

Pumminmäeltä oli taas reilu lasku alas Autiolahteen. Kannonkosken ja Viitasaaren teiden risteykseen, Mänty­

län ja Lahdenperän talojen tienoille sen ajan kirkonkylä jo päättyikin.

Autiolahden suunnalta on syytä mainita vielä Heralaan johtava pikku­

tie, joka erkani Viitasaaren maantiestä hieman Seurahuoneen jälkeen. Se nou- datteli suunnilleen nykyisen rautatien linjaa. Sen varrelta löytyivät mm. Hak­

karaisen, Lepistön ja Jäntin talot, ja tien päässä Herala ja vähän kauempana kunnanlääkäri Järvisen asunto ja vas­

taanottotilat Koivumäen kiinteistössä Heramäen juurella. Autiolahdesta, Pumminmäeltä, johti myös pieni kylä­

tie ohi Heralan ja Sivulan yhtyen Paa­

vontiehen Sivulantien risteyksessä.

22

Vanha Jyväskylän m aantie Tarvaa­

lan pappilan kohdalta, taustalla Sillankorvan liiketalo, jossa oli tuolloin P J . Sieväsen kauppa.

Taustalla myös kirkko ja tapuli.

K uvaaja E ric Söderström ja kuvausaika on 1940-luvun lopulla.

K uvaaja Eric Söderström ja kuvausaika on n. 1938.

Siinä olivat myös kunnansairaala ja synnytyslaitos nykyisen veteraanitalon paikalla. Siellä täällä vanhat tienpohjat vielä näkyvät.

Rautatien ja ohitustien rakentami­

nen 1950-luvulla tuhosi kirkonkylän seudun luontoa raskaalla kädellä. Pie­

nen Lumperoisen rantaa tärveltiin ai­

nakin kilometrin pituudelta. Samoin kävi Herajärven rannan. Haikeana muistelen Lumperoisen rantamaise­

maa Palvasalmen ja Ilolanrannan väli­

seltä osalta. Rantaviiva jäi suurimmal­

ta osalta massiivisen pengerryksen alle.

Siinä oli meidän, siis kirkonkylän asukkaiden uimaranta hautausmaan alapuolella. Kulkutietä sinne ei kyllä muuta ollut, kuin että piti kulkea kir­

kon pääoven editse ja sitten pitkin hau­

tausmaan laitaa rantaan. Ei se silloisis­

sa oloissa kuitenkaan ketään häirinnyt.

Siinä se laidunsi suntio Manninenkin lehmäänsä hautumaan laidalla ja uima­

rannalla.

Toinen hävinnyt idylli oli pyykki- ranta, jota muistelen kutsutun myös härkävalkamaksi. Sen paikka oli Ilo­

lanrannan ja uimarannan välisessä poukamassa, notkossa Osuusliikkeen takana. Siinä oli myös talvisin suosittu mäenlaskupaikka.

Nykyisin notko on ollut varsin sur­

keassa kunnossa, mutta onneksi kun­

nostustyöt ovat hyvässä vauhdissa. To­

sin entinen rantaviiva ja mäkirinteet peittyvät maamassojen alle.

Miten sitten on Saarijärven puo­

leisten rantojen käynyt?

Siellä alkuperäistä luontoa on hie­

man paremmin säilynyt, mutta asutuk­

sen laajentuessa Mansikkaniemen pel­

toalueille, rannat ovat sielläkin suurel­

ta osalta siirtyneet yksityiskäyttöön.

Tarvaalan pappilan edustalla oleva idyllinen niemi on kokolailla entisen­

sä, mutta Mansikkaniemen rannoilla on tapahtunut muutoksia. Vanha ja vie­

hättävä kirkonkyläläisten retkeilykoh-

de oli 1930-luvulla Kahvikallio. Se oli mainio uimapaikka, kunnes se 40-lu- vun loppupuolella joutui yksityisomis­

tukseen ja pois yhteisestä käytöstä, varsinkin kun uusi omistaja rakensi rantamökkinsä suoraan kallion päälle!

Kettuniemi oli Leuhunkosken sa­

han aluetta. Siellä oli allekirjoittaneen ja monen muunkin koulupojan kesä­

työpaikka 40-luvun loppupuolella.

Sahan vierellä oli pitkä hiekkaran­

ta, Kettuhiekka, joka nykyisin, järven­

pinnan korkeuden vuoksi on pääasias­

sa veden alla, kuten suurin osa Mato- rannankin hiekkarannoista. Kettuhie- kan länsipäässä oli Kymin uittoyhdis­

tyksen laivaranta. Siinä oli vankka lai­

23

turi, johon hinaajalaiva kiinnittyi. Sii­

nä oli myös hyvä uimapaikka. Laiturin päässä oli lähes viisi metriä vettä, jo ­ ten siinä oli poikien hyvä kilpailla sii­

tä, kuka sukeltaisi pohjaan saakka.

Laivarannassa toimi sota-aikana ja vä­

hän myöhemminkin pieni pilketehdas, jossa valmistettiin puupilkkeitä puu- kaasuautojen häkäpönttöihin. Siinä oli minunkin ensimmäinen työpaikkani, josta sain säännöllistä palkkaa.

Tie Kukonhiekasta, tai SjöViikistä eli Syöviikistä, kuten sitä silloin saari- järveläisittäin nimitettiin, kulki Käky- enkangasta, pitkin kaunista honkahar- jannetta, ohi Pajuniemen ja nykyisen Lumperon, jota sitäkään ei silloin vielä ollut. Oikealla välkkyivät Pienen Lum- peroisen kirkkaat vedet, pienen Pelto- lammen vilkkuessa syvällä harjanteen vasemmalla puolella puiden välissä.

Tässä yhteydessä lienee syytä puuttua erääseen nimikysymykseen, nimittäin Lumpero ja Lumperoinen.

Järvien nimet ovat Pieni ja Iso Lumpe­

roinen. Ei siis mikään Lumpero, jota monet asiaa tuntemattomat käyttävät väärin, jopa oman paikallislehtemme- kin palstoilla. Mainittakoon yhtenä esimerkkinä mm. Lumperon hölkkä.

Pitäisi kai olla Lumperoisen hölkkä.

Tämä ei suinkaan ole ainoa tapaus.

1960-luvulla seurakunta perusti leiri­

keskuksen VR.Itä vapautuneeseen pa- rakkikylään Pienen Lumperoisen ran­

taan. Leirikeskukselle etsittiin nimeä.

Järjestettiin jonkinlainen kilpailukin.

Siitä syntyi Lumpero-nimi. Muistaak­

seni sen ehdottaja oli agronomi Aarno Tavaila. Lumpero on siis leirikeskuk­

sen nimi, ei järvien. Vanhan saarijärve- läisen korvaan nimen väärinkäyttö tuntuu pahalta. Lumperon kesäteatte­

rin nimenä sana kyllä on paikallaan, mutta hölkkä on jo eri asia.

Lumperon harjanteilta laskeutui pitkä ja monipolvinen mäki, jota me kutsuimme Lindemanin mäeksi, alas Paskolammen tuntumaan nykyisen rautatieaseman luokse. Siinä oli sitten vastassa jyrkkä ja korkea Paskomäki.

Se oli varmaan pahin kirkonkylän seudun mäistä. Kerran muistan polku­

pyörällä polkeneeni sen ylös, mutta koville se otti. Vauhtia piti Lindemanin mäestä ottaa niin paljon kuin sielu sie­

ti. Varmaan Castrenin veljekset sen polkivat joka päivä ylös asti, kun oli­

vat koulumatkoillaan siihen tottuneet, mutta ei se aivan joka pojalta onnistu­

nut. Aikamoinen urheilusuoritus se oli.

Sitten tuleekin jo Pajupuron tien­

haara, josta tie laskeutui alas Hietalah- teen, jossa siinäkin oli ennen kaunis hiekkaranta. Nykyisin se on entisen Saarijärven auton korjaamorakennuk- sen alla.

Edelleen harjua kirkonkylän suun­

taan jatkettaessa saavumme Timonmä- elle. Siinä vanha tienpohja vielä on harjulla näkyvissä. Timonmäeltä tie laskeutui notkelmaan Pappilanlahden rantamaisemaan, ja jälleen ylös S-kir- jaimen muotoista nousua pappilan rii­

hen tuntumaan, josta alkoi lasku kohti Palvasalmen siltaa.

Palvasalmi, Palavasalmi, Palaava- salmi. Siinä salmen nimet joita olen kuullut käytettävän. Ehkä Palavasalmi- muoto oli käytetyin 30-luvulla.

Siinä on vielä jäljellä palanen van­

haa 30-luvun Saarijärveä, ainakin muutamia rakennuksia pappilasta kirk­

koon saakka. Eniten olen surrut enti­

sen lapsuudenkotini, vanhan KOP:n rakennuksen hävittämistä Paavontien ja Ilolantien risteyksestä. Siinä olisi ol­

lut suojelunarvoinen kohde.

Siinä talossa oli 30-luvulla Heinon kauppaliike ja myöhemmin KOP:n konttori ja nimismiehen kanslia. Vasta­

päätä sijaitsi Paavo Tirkkosen sekata­

varakauppa.

Nykyisen urheilukentän puolella oli Lottala, lottien emännöimä kahvila ja lottien toimintakeskus, nykyisin nuorisotalo. Se rakennettiin pari vuotta ennen talvisotaa.

Urheilukentän paikalla oli rum­

makko, suo, jolta muistan poikasena syöneeni ensimmäiset karpaloni. Suon takana oli ja on vieläkin, - Kyöpelin harju. Se oli vielä 40-luvulla oivallinen mäenlaskupaikka hyppyrimäkineen.

15-20 metrin hyppyjä siinä silloin hy­

pättiin, kunnes sitten rakennettiin suu­

rempi mäki Kusiaismäkeen, Pajulam- men rannalle. Hypytkin olivat siellä noin 50-metrin luokkaa.

Nykyisen Ilolantien suunnassa oli­

vat Osuusliikkeen ja Säästöpankin kiinteistöt, joista viimemainittu on vie­

läkin pystyssä. Vasemmalla puolella tietä oli mm. Äijäsen kauppaliike ja sitä vastapäätä oikealla Wahlmannin talo. Se oli erikoisuus, kai jostakin Terijoen suunnalta siirretty venäläis- tyyppinen huvilarakennus monine par- vekkeineen ja lisukkeineen. Vahinko sekin, että se nyt on siinä hyvin pelkis­

tetyssä muodossa, josta alkuperäistä hahmoa on mahdoton tunnistaa.

Ilolan talo on onneksi pysynyt suunnilleen ennallaan. Se oli maalais­

talo, jonka yhteydessä oli myös Vihtori Hytösen nahkurinliike. Rannassa oli­

vat nahkaverstaat ja päärakennuksen pohjoispäässä oli nahkurinpuoti.

Seurahuoneen paikalla oli Lusik- kalinnaksi kutsuttu Veikko Hytösen omistama rakennus, joka sitten muu­

tettiin Seurahuoneeksi. Ensimmäinen varsinainen ravintola Saarijärvellä, el­

lei sitten oteta huomioon mm. Sivulan kestikievarin tarjoamia palveluita.

Jotakin arvokasta kirkonkylämme seudulla on sentään vielä jäljellä enti­

sistä ajoista. Monia arvokkaita ja van­

hoja rakennuksia tässä on jo mainittu­

kin.

Erikoismaininnan ansaitsee vielä esim. Heralan vanha maalaistalo taide- aarteineen.

Vielä tulee mieleeni Herajärveen pistävässä niemessä sijaitseva synty- mäkotini, nykyisin Matti Rutasen omistuksessa oleva idyllinen Kotiran­

ta, jonka ulkoasu ja miljöö on säilynyt aika hyvin 30-luvun asussa. Suojelu­

kohteena se tullee sellaisena säilymään vielä pitkään.

Eräs arvokkaimpia muistoja van­

hasta Saarijärvestä on mm. Mannilan männikkö Honkaharjuineen, Lemmen- polkuineen ja Matorannan hiekkaran­

toineen. Onneksi vältyttiin kerrostalo­

jen rakentamiselta alueelle. Tsasouna siinä alkupäässä on, mutta mielestäni se hyvin sopii tähän maisemaan ja on muistuttamassa niistä ortodokseista, jotka tänne 30-40 -lukujen vaihteessa muuttivat.

Myös Heramäen ja Kusiaismäen ulkoilualueiden soisi säilyvän mahdol­

lisimman luonnonmukaisina kaupun­

kimme asukkaiden virkistysalueina.

Edellä kirjoittamani on pääpiirteis­

sään minun näkemykseni 30-luvun Saarijärven kirkonkylästä ja sen mai­

seman muuttumisesta tai säilymisestä.

Jonkun toisen näkemys on var­

masti erilainen, ainakin joissakin koh­

din. Ehkä tämä kuitenkin saattasi kir­

voittaa joitakin muistikuvia lapsuu­

temme ja nuoruutemme ajoilta, joista kenties voisimme jossakin sopivassa tilaisuudessa vaihtaa nostalgisia aja­

tuksia toistemme kanssa.

Tästä puuttuvat tarkoituksella mel­

kein tyystin sen ajan henkilöt ja tapah­

tumat, mutta se olisikin sitten koko­

naan toinen juttu.

24