Sosioekonomisen aseman vaikutus nuoren uramuuntuvuuteen

(1)

Katariina Järvinen

SOSIOEKONOMISEN ASEMAN VAIKUTUS NUOREN URAMUUNTUVUUTEEN

ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Filosofinen tiedekunta Ohjauksen koulutus Pro gradu -tutkielma Tammikuu 2021

(2)

Tiedekunta

Filosofinen tiedekunta

Osasto

Kasvatustieteiden ja psykologian osasto Tekijä

Katariina Järvinen Työn nimi

Sosioekonomisen aseman vaikutus nuoren uramuuntuvuuteen Pääaine

Ohjaus

Työn laji

Pro gradu -tutkielma

Päivämäärä 13.1.2021

Sivumäärä 65+4

Tiivistelmä

Tässä tutkielmassa tarkastellaan, millaisena nuoren uramuuntuvuus näyttäytyy ja miten sosioekonominen asema vaikuttaa nuoren uramuuntuvuuteen. Ilmiötä tarkastellaan uramuuntuvuuden käsitteen kautta, jolla tarkoitetaanyleisiä voimavaroja ja strategioita, joita yksilö hyödyntää uraa rakentaessaan.

Uramuuntuvuuden ulottuvuudet ovat huoli, uteliaisuus, kontrolli ja itseluottamus.

Tutkimusmenetelmänä käytetään systemaattista kirjallisuuskatsausta. Kyseessä on metodi ja tekniikka, jossa tutkitaan tehtyä tutkimusta. Aineisto koostuu yhteensä 23 tutkimusartikkelista, jotka on valittu tarkoin, erikseen määritellyin kriteerein. Tulokset analysoidaan aineistolähtöisesti ja esitetään teemoittain.

Analyysin tulosten mukaan nuorten uramuuntuvuus näyttäytyy vahvana, eri ulottuvuuksien välisten erojen ollessa pieniä. Uramuuntuvuuden on todettu olevan yhteydessä muun muassa toivoon, optimismiin ja hyvinvointiin, ja nuoret tarvitsevat sosiaalista tukea vahvistamaan uramuuntuvuuttaan.

Sosioekonominen asema vaikuttaa nuoren uramuuntuvuuteen lähinnä välillisesti, esimerkiksi yleisen hyvinvoinnin tai saadun sosiaalisen tuen kautta.

Tutkielman luotettavuuden kannalta olennaisimmiksi tarkastelukohteiksi nousevat sen systemaatti- suus, avoimuus, kattavuus ja toistettavuus. Lisäksi tutkielma tuottaa tietoa Opetus- ja Kulttuuriminis- teriön (OKM) rahoittamaan Suuntaa lukiOpolulle! -hankkeeseen (2018-2021).

Avainsanat: Uramuuntuvuus, sosioekonominen asema, systemaattinen kirjallisuuskatsaus

(3)

UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND

Faculty

Philosophical faculty

School

School of Educational Sciences and Psychology Author

Katariina Järvinen Title

The influence of socioeconomic status on career adaptability of young people Main subject

Education,

career counselling

Level

Master’s thesis

Date 13.1.2021

Number of pages 65+4

Abstract

The aim of this thesis is to study how a young person's career adaptability manifests itself and how socioeconomic status affects career adaptability. This phenomenon is examined through the concept of career adaptability, which refers to the general resources and strategies that an individual uses to build a career. The dimensions of career adaptability are concern, control, curiosity and confidence.

The research method is a systematic literature review. This is a method and a technique for studying the research carried out. The research material consists of a total of 23 research articles selected on a well-defined basis. The results are analysed in a data-driven manner and presented by themes.

According to the results, young people's career adaptability appears strong, with small differences between different dimensions. Career adaptability has been found to be linked to hope, optimism and well-being, among other things, and young people need social support to strengthen their career adaptability. Socioeconomic status affects career adaptability mainly indirectly, for example through general well-being or social support received.

The reliability of this study has been ensured by its systematicity, transparency, coverage and repeat- ability. In addition, the research is part of “Suuntaa LukiOpolulle!” project (Ministry of Education and Culture 2018-2021).

Keywords: Career adaptability, socioeconomic status, systematic literature review

(4)

SISÄLTÖ

1 JOHDANTO ... 1

2 SOSIOEKONOMINEN ASEMA ... 5

2.1 Sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen pääoma ... 7

2.2 Sosiaalisen stratifikaation pääkomponentit: koulutus, ammattiasema ja tulot ... 9

3 URAMUUNTUVUUS ... 12

3.1 Uramuuntuvuuden ulottuvuudet... 16

3.2 Uramuuntuvuuden mittaaminen ... 18

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 21

4.1 Systemaattinen kirjallisuuskatsaus menetelmänä ... 21

4.2 Sisäänotto- ja poissulkukriteerit ... 23

4.3 Aineiston keruu, lähiluku ja kriittinen arviointi ... 25

4.4 Aineiston analysointi ... 29

4.5 Tutkimusaineiston kuvaus ... 31

4.6 Tutkielman luotettavuuden tarkastelu ... 32

5 NUORTEN URAMUUNTUVUUS JA SOSIOEKONOMISEN ASEMAN MERKITYS ... 34

5.1 Nuorten vahva uramuuntuvuus ... 35

5.2 Uramuuntuvuuden läheinen yhteys asenteisiin ... 38

5.3 Sosiaalinen tuki uramuuntuvuutta vahvistamassa ... 43

5.4 Sosioekonominen asema nuoren uramuuntuvuutta merkitsevänä tekijänä ... 48

6 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 54

7 POHDINTA ... 58

LÄHTEET ... 60

LIITTEET ... 66

Liite 1: Aineistoon valikoituneet tutkimukset ... 66

(5)

1 JOHDANTO

Koulutuksen periytyvyydestä on oltu huolissaan jo pitkään. Aihe kiinnostaa tutkijoita ja se nousee esiin tasaisin väliajoin myös mediassa. Jenni Tikkanen (2020) on omassa väi- töstutkimuksessaan tarkastellut, miten sosiaaliset rakenteet heijastuvat koulutuksen kent- tään ja siten nuorten elämänkulkujen rakentumiseen. Myös Heiskala, Erola & Kilpi-Ja- konen (2020) ovat selvittäneet vanhempien koulutustason yhteyttä lasten korkeakouluva- lintaan. Yksi suomalaisen koulutuspolitiikan pitkäaikaisista tavoitteista on ollut antaa kaikille mahdollisuus kouluttautua riippumatta siitä, millaiset lähtökohdat ovat. Yleisesti pu- hutaan mahdollisuuksien tasa-arvosta, jossa perhe- ja kotiolot eivät saa toimia nuoren koulutuksellista asemaa määräävinä tekijöinä. Tähän tasa-arvoihanteeseen sisältyy usko- mus siitä, että koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo olisi ajan saatossa parantunut.

Kivinen, Hedman ja Kaipainen (2012) ovat omissa pitkittäisaineistoilla tehdyissä tarkas- teluissaan todenneet, että koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo on Suomessa selvästi ko- hentunut ja erot erilaisista kotitaustoista tulleiden välillä kaventuneet. Sittemmin on huo- mautettu, että tasa-arvokehitys on hidastunut ja jopa heikentynyt, ja tämä huono kehitys- suunta koskee nimenomaan vanhempien koulutuksen ja ammatin sekä varallisuuden vaikutusta muun muassa lasten oppimistuloksiin ja kouluttautumiseen (Työn murros ja elin- ikäinen oppiminen 2018, 17–18). Toisaalta, Karhunen ja Uusitalo (2017) puolestaan ovat havainneet tutkimuksissaan, ettei koulutusmahdollisuuksien tasa-arvo ole sotien jälkei- sinä vuosikymmeninä parantunut laisinkaan niin kuin on uskottu, vaan taustalla on ylei- nen koulutustason nousu, joka selittää koulutusmahdollisuuksien parantumista.

(6)

Vanhempien taustan vaikutus lasten korkeakoulutukseen hakeutumiseen on viimeisen 50 vuoden aikana pysynyt vakaana, tai jopa hieman vahvistunut. Huoli koulutuksen pitkään jatkuneen tasa-arvoistumiskehityksen heikentymisestä ja erojen kääntymisestä kasvuun on näin ollen ennenaikainen, sillä tasa-arvoistumiskehitys ei varsinaisesti ole pysähtynyt, koska se ei ole ehtinyt vielä alkaakaan.

Mielenkiinto kohdistuu merkittäviin siirtymävaiheisiin, jolloin tyypillisesti tapahtuu jakautuminen eri koulutusreiteille. Siirtymävaiheissa nuorelta kaivataan omien koulutus- ja ammattitoiveiden selkiinnyttämistä, koulutuksiin pääsyn edellytysten arviointia sekä mahdollisuuksien tunnistamista (Timonen, Silvonen & Vanhalakka-Ruoho 2016, 191).

Koulutuspoliittisten tavoitteiden mukaan nuoren olisi kyettävä itse ottamaan vastuu elä- mänsuunnittelustaan ja suhtauduttava koulutus- ja uravalintoihin vakavasti. Erilaisten urapolkujen suunnittelu tapahtuu kuitenkin sellaisessa yhteiskunnallisessa tilanteessa, jossa aikaa luonnehtii yhtäältä Savickasin (2009, 242) kuvailema tiedon yliannostus ennemmin kuin sen puute, mutta toisaalta tarjolla on myös paljon epävarmuutta ja ennakoi- mattomia muutostekijöitä (Timonen ym. 2016, 191).

Useat tutkimukset (ks. esim. Tikkanen 2020; Heiskala, Erola & Kilpi-Jakonen 2020;

Saari, Aarnio & Rytkönen 2015) ovat osoittaneet yhteyden vanhempien koulutustaustan ja nuoren koulutusvalintojen välillä. Kyseessä on mielenkiintoinen ja jokseenkin para- doksaalinen ilmiö, kun vallitseva yksilöllisyyden aikakausi ja omien valintojen merkityksellisyyden korostaminen (Savickas 2009, 240) on ristiriidassa koulutuksen vahvan pe- riytyvyyden kanssa. Tämä tutkielma kuvaa aikaa ennen näitä valintoja, sillä nyt ollaan kiinnostuneita siitä, miten nuori käsittelee kohtaamiaan koulutuksellisia ja ammatillisia kehitystehtäviä, haasteita ja siirtymiä.

Lisäksi tutkielma tuottaa tietoa Opetus- ja Kulttuuriministeriön (OKM) rahoittamaan Suuntaa lukiOpolulle! -hankkeeseen (2018-2021). Hankkeen keskeisenä lähtökohtana on uudistuvan lukiolain edellyttämät kehittämistarpeet yksilöllistyvien opintopolkujen ja jatko-opintoihin siirtymisen tukemisessa. Tavoitteena on kehittää ja luoda alueellinen yh- teistyömalli, joka edistää lukioiden, yliopiston ja sidosryhmien välistä uraohjausta, yksi- löllistä tukea ja työelämäyhteyksiä sekä on jalkautettavissa kaikkien lukioiden käyttöön alueelliseksi ja valtakunnalliseksi verkkotäydennyskoulutukseksi. Hankkeessa lisätään alan henkilöstön ja alaa opiskelevien tutkimukseen perustuvaa ohjauksellista pedagogista osaamista. Tämän tutkielman tulokulma on aiheen kannalta tärkeä, sillä nuorten

(7)

ohjauksessa on oleellista ymmärtää, millainen yhteys sosioekonomisella asemalla on nuoren tulevaisuuden suunnitteluun, erityisesti uramuuntuvuuteen.

Savickas (2013, 158) selittää uramuuntuvuuden tarkoittavan yleisiä voimavaroja ja strategioita, joita yksilö hyödyntää uraa rakentaessaan. Vaikka uran rakentumisen prosessit ovat kiinnostaneet tutkijoita ympäri maailman eikä eri teorioiden tarjoamista selityksistä ole puutetta, niin kuitenkin nuorten uramuuntuvuudesta puhuttaessa astutaan avoimem- malle kentälle. Uramuuntuvuuden mittaamisessa on keskitytty lähinnä aikuisiin, mikä perusteleekin käsillä olevan tutkielman tarpeellisuutta. Lisäksi, vaikka nuoriin kohdistuva uramuuntuvuustutkimus on jo itsessään tarkastelun arvoinen aihe, huomio kiinnittyy sen ohella myös vanhempien koulutustasoon ja sosioekonomiseen asemaan laajemminkin.

Eshelman & Rottinghaus (2015, 320) ovat osuvasti huomauttaneet, että huomioidessa sosioekonominen asema, huomioidaan samalla myös eroavaisuudet eri luokkien välillä, mikä edesauttaa tasa-arvoa. Sosioekonomisen aseman määrittely ei ole yksiselitteistä ja eriäviä mielipiteitä siihen lukeutuvista indikaattoreista on esitetty. Näitä avataan tarkemmin aihetta käsittelevässä luvussa 2. Nuoren koulutuksellisten ja ammatillisten valintojen tekemiseen vaikuttaa oletettavasti sosioekonominen asema, mutta myös nuoren omat kyvyt ja resurssit. Näitä kykyjä ja resursseja käsitellään tarkemmin luvussa 3.

Tutkielma lähestyy aihetta systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Tavoitteena on ilmiön kuvailu ja aiheen ymmärtäminen aikaisemman tutkimuksen valossa, ei niinkään uuden tiedon luominen. Kyseessä on metodi ja tekniikka, jossa tutkitaan tehtyä tutkimusta. Tämän tutkielman hyödyllisyyttä perusteleekin lisäksi se, ettei lukijan tarvitse et- siä jokaista tutkimusta erikseen. Aineiston valikoitumiselle on asetettu tietyt aineiston si- säänotto- ja poissulkukriteerit, joiden seurauksena on löytynyt joukko analysoitavia tutkimusartikkeleita, jotka käsittelevät joko nuorten uramuuntuvuutta tai nuorten uramuuntuvuutta sekä sosioekonomista asemaa. Tutkimuksen toteutus esitellään luvussa 4. Tee- moittelun myötä löydetyt tulokset on ryhmitelty kokonaisuuksiksi, jotka esitellään niitä käsittelevässä luvussa 5.

Suuntaa lukiOpolulle! -hankkeen ensisijaisena kohderyhmänä on lukiolaisnuoret. Tämä tutkielma haluaa noudattaa hankkeen määritelmiä, mutta uramuuntuvuuden – ja varsinkin sosioekonomisen aseman vaikutus huomioiden – ollessa suhteellisen tuore tutkimus- kenttä, on nuoruus pakotettu ymmärtämään lukiolaisten ikäryhmää laajempana. Suuntaa lukiOpolulle! -hankkeessa toteutetussa seurantatutkimuksessa Joensuun seudun lukioissa

(8)

on saatu alustavia tutkimustuloksia siitä, että nuoren sosioekonomisella asemalla on tilas- tollisesti merkitseviä yhteyksiä nuoren uramuuntuvuuteen. Tämän kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tuottaa taustatietoa tästä tematiikasta tarkastelemalla muualla tehtyjä tutkimuksia. Lisäksi on huomioitava, että uramuuntuvuuteen voivat vaikuttaa myös muut taustatekijät, kuten sukupuoli, mutta aiheen rajaamiseksi nämä on jätetty tutkielman ulkopuolelle.

(9)

2 SOSIOEKONOMINEN ASEMA

Sosiaalinen stratifikaatio kuvaa yhteiskunnallista hierarkiaa, joka viittaa yhteiskuntien si- säiseen jakautumiseen erilaisiin kerroksiin varallisuuden, vallan ja sosiaalisen arvostuk- sen suhteen. Sosiaaliset prosessit määrittävät, missä määrin erilaiset taloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset tai fyysiset resurssit ovat tavoiteltuja ja tuovat yksilölle etua esimerkiksi työmarkkinoiden näkökulmasta käsin. Monet resurssit tapaavat keskittyä siten, että ne ruokkivat tai syövät pois toisiaan myös muilla osa-alueilla. Resurssien epätasainen jakautuminen indikoi yhteiskunnassa esiintyvää epätasa-arvoa. Sosiologiassa tätä jakoa on kuvattu perinteisesti yhteiskuntaluokan käsitteellä. (Sirniö 2016, 14.)

Yhteiskuntaluokan (ts. sosiaalisen luokan) käsitettä nähdään käytettävän ristiin sosioekonomisen aseman kanssa. Yhteiskuntaluokilla tarkoitetaan Erolan (2010, 27; 29) mukaan ensisijaisesti ammattien eroille perustuvia yhteiskunnallisia ryhmittymiä. Eri tutkimustra- ditioissa on keskitytty hieman erityyppisiin ammatteja erotteleviin tekijöihin, mutta tutuin lienee jaottelu palkkatyöläisten, itsenäisten yrittäjien ja työnantajien välillä, ammatin it- senäisyyden, valvonnan asteen sekä niiden vaatiman erityisosaamisen tason mukaan. On esitetty, että yhteiskuntaluokat olisivat katoamassa ja tätä päivää luonnehtiva yksilölli- syyden aikakausi työntäisi syrjään sen kaltaiset ihmisiä yhdistävät luokitukset (Komulai- nen, Räty & Korhonen 2008, 192), mutta Erola (2010, 33; 35) pitää tämän kaltaisia väit- teitä kaunokirjallisena pohdiskeluna, jotka eivät perustu havaintoihin tosielämästä. Voi- daan kuitenkin pitää todennäköisenä, että koska yhteiskunnat muuttuvat, myös yhteiskun- taluokkien kriteerit muuttuvat.

(10)

Ammateille perustuva yhteiskuntaluokittelu on parhaimmillaankin kapea-alaista. Siksi onkin mielekkäämpää lukea mukaan myös ammattiasemien syyt ja seuraukset, kuten siihen johtanut koulutus ja siitä juontuvat tulot. Tämänkaltainen laaja-alaisempi näkökulma on heti subjektiivisempi ja se on vahvemmin yhteydessä reaalimaailman ilmiöihin, sillä se sisältää yksilön tietoisuuden omasta paikastaan yhteiskunnan sosiaalisissa rakenteissa.

(Erola 2010, 40–41.) Tästä löytyy myös se tekijä, mikä lopulta erottaa yhteiskuntaluokan käsitteen sosioekonomisen aseman käsitteestä: sosioekonominen asema määritellään puhtaasti tilastollisin kriteerein, kun taas yhteiskuntaluokan selittäminen pohjautuu vahvasti teoriaan.

Tilastokeskus (1989) käyttää sosioekonomisen aseman mittareina aineellisia voimavaroja, kuten tuloja, varallisuutta ja asumistasoa sekä edellytyksiä niiden hankkimiseen, kuten koulutusta ja asemaa työelämässä. Sosioekonomisen aseman luokitus pyrkii kuvaa- maan sellaisia sosioekonomisia ryhmiä, joiden jäsenet elävät yhteiskunnassa suurin piir- tein samantapaisissa asemissa. Luokituksessa huomioidaan henkilön elämänvaihe, kuten ammatissa toimiminen tai opiskelu, ja sitä täydennetään ammatin tai työn luonnetta ku- vaavilla jaoilla. Luokittelukriteereitä on useita, koska yksittäistä jakoperustetta käytettä- essä kaikkia keskeisimpiä henkilön asemaan vaikuttavia tekijöitä ei voitaisi ottaa huomi- oon. (Sosioekonomisen aseman luokitus 1989, 4.)

Etenkin yleiskielessä sosioekonominen asema sekoitetaan usein sosiaaliseen asemaan, mikä ymmärretään kuitenkin laajemmaksi käsitteeksi, sisältäen sosioekonomisen aseman lisäksi tai sen sijaan myös kulttuurisidonnaisia tekijöitä, kuten ikään perustuvaa arvos- tusta (Sosioekonomisen aseman luokitus 1989, 4). Autin, Douglass, Duffy, England &

Allan (2017, 2) näkevät, ettei sosioekonominen asema ole riittävän kattava mittari, jotta voitaisiin ymmärtää yksilön todellista asemaa yhteiskunnassa, vaan tarkastelu tulisi kes- kittää nimenomaan yksilön subjektiiviseen eli koettuun sosiaaliseen asemaan yhteiskunnan hierarkiassa. Myös muun muassa Eshelman & Rottinghaus (2014) ovat eritelleet nämä kaksi näkökulmaa toisistaan tutkiessaan sosioekonomisen aseman ja sosiaalisen luokan vaikutuksia nuorten koulutuksellisiin ja ammatillisiin toiveisiin ja odotuksiin.

Tutkimuksessa sosioekonominen asema määritellään useimmin koulutustason, ammatin ja tulojen perusteella. Nuorten sosioekonomista asemaa mitattaessa indikaattoreina toimivat vanhempien koulutus, vanhempien ammatti ja perheen tulotaso. Sosioekonomisen aseman määrittäminen ylipäänsä on haasteellista, koska ihmiset usein kokevat oman

(11)

yhteiskunnallisen asemansa eri tavalla. Tieto onkin pääteltävä muista tiedoista, jotta ti- lastot saataisiin vertailukelpoisiksi. (Sosioekonomisen aseman luokitus 1989, 9.)

Quon & McGrath (2015) ovat havainneet sosioekonomisella asemalla olevan yhteys muun muassa nuorten terveyteen ja hyvinvointiin. Nuorisobarometrin (2017, 130) mukaan perheen sosioekonominen tausta näyttäisi heijastuvan kielteisesti nuoren sosiaaliseen hyvinvointiin peruskoulussa sekä elämään tyytyväisyyteen. Lisäksi vanhempien koulutustason on tutkittu ennustavan nuorten hyvinvointia pitkälle aikuisuuteen. Etenkin matalasti koulutettujen äitien lapset raportoivat muita yleisemmin erilaisia hyvinvointi- ongelmia kuten ahdistuneisuutta. (Kestilä, Karvonen, Parikka, Seppänen, Haapakorva &

Sutela 2018, 4.) Äidin koulutustason on todettu myös vahvasti selittävän nuorten syrjäy- tymisriskiä (Savioja 2007).

2.1 Sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen pääoma

Vaikka sosioekonomisen aseman operationalisoinnista on esitetty eriäviä mielipiteitä siihen lukeutuvien indikaattoreiden suhteen, yhtä mieltä ollaan siitä, että sosioekonomisen aseman ydin löytyy pääsystä käsiksi resursseihin, ts. pääomaan. Yleisesti resursseilla tarkoitetaan erilaisia konkreettisia ja aineettomia tuen muotoja, kuten taloudellista tai emo- tionaalista tukea, koulutus- tai työmahdollisuuksia. (Heppner & Jung 2013, 87.) Coleman (1988) kuvaa pääoman muotoja olevan kolme: fyysinen pääoma, henkinen pääoma ja sosiaalinen pääoma. Fyysinen pääoma on konkreettista omistamista, joka aineellistuu va- rusteissa, tarvikkeissa ja muussa materiassa. Henkinen pääoma nähdään (yleensä koulutuksen kautta) hankittuina tietoina ja taitoina. Sosiaalinen pääoma kattaa sosiaaliset ver- kostot ja sosiaaliset suhteet, joka normeihin ja luottamukseen perustuen edistää resurssien hyödyntämistä ja yhteistoimintaa. (Coleman 1988, 100–101.)

Bourdieu (1986, 243; 249) käyttää niin ikään resurssien jakautumista kolmeen pääoma- luokkaan, jossa fyysinen pääoma heijastuu suoraan taloudelliseen pääomaan, rahaan ja varallisuuteen, ja sosiaalinen pääoma viittaa enemmänkin siihen, kuinka sosiaaliseen pää- omaan liittyviä resursseja kyetään kartuttamaan ja kasamaan. Henkisen pääoman sijaan Bourdieu (1986, 245–246) puhuu kulttuurisesta pääomasta, joka on perinteisesti nähty melko moniulotteisena osana yksilön habitusta. Kulttuurista pääomaa ilmentävät paitsi koulutus, myös esimerkiksi vapaa-ajan vietto, kuten lukeminen ja taide, sekä

(12)

kulttuurisesti syntyneet arvot, kuten suotava käyttäytyminen. Kulttuurinen pääoma on usein tietojen ja taitojen välittyessä realisoitavissa taloudelliseksi pääomaksi.

Yhteiskunnan hyvinvointi ja kilpailukyky rakentuvat koulutuksen ja tietotaidon varaan, jolloin nuorten rooli itsenäisinä, itseensä luottavina, sosiaalisina ja taitavina elinikäisinä oppijoina korostuu. Sosiaalinen pääoma muotoutuu näiden tekijöiden pohjalta, mutta sen vaikutukset eivät rajoitu vain yksilön eikä edes yhteiskunnan ominaisuuksiin, vaan paljon pidemmälle yli seuraavan sukupolven. Perheen sosiaalinen pääoma siirtyy siis sukupolvelta toiselle ja samalla nuoret ovat saaneet hyvin erilaiset lähtökohdat tulevaisuuteensa.

(Keltinkangas-Järvinen 2007, 23.) Perheillä on hallussaan hyvin vaihteleva määrä sosiaalista pääomaa. Keltinkangas-Järvinen (2007, 23) esittää, että kehittämällä tiettyjä ominaisuuksia, joiden pohjalta sosiaalinen pääoma muovautuu, sosiaalisen taustan aiheutta- mia eroja voidaan tasoittaa. Tällaisia ominaisuuksia ovat esimerkiksi itseluottamus, kiinnostuneisuus, sosiaalisuus ja itsenäisyys. Toisin kuin taloudellisen pääoman mittaaminen, sosiaalisen pääoman mittaaminen tarkasti on mahdotonta.

Kulttuurista pääomaa esiintyy Bourdieun (1986, 243) käsittämän mukaan kolmessa muodossa, joita ovat objektivoitu, subjektivoitu sekä institutionalisoitu muoto. Objektivoitu- nut muoto pitää sisällään materiaaliset kulttuuriset esineet, esimerkiksi soittimet, taide- kokoelmat ja kirjat. Subjektivoitu muoto puolestaan edustaa yksilön sisäistämiä kulttuurisia tendenssejä, toimintavalmiuksia ja taitoja. Institutionalisoitunut kulttuurinen pääoma ilmenee esimerkiksi yksilön suorittamina tutkintoina. Rytkönen (2016, 113) puhuu hiljai- sesta tiedosta, jonka myötä omat mahdollisuudet ja keinot tavoitella itselle hyödyllisiä polkuja ymmärretään paremmin. Esimerkiksi korkeakoulutettujen vanhempien lapset omaavat kotiympäristössään kehittyneen ymmärryksen koulutuksen tärkeydestä, sen ra- kenteista ja edellytyksistä. Kulttuurinen pääoma rikastuttaa nuorta uudella tavalla, mutta samalla matalammasta sosioekonomisesta asemasta tulevat perheet eivät pysty tarjoa- maan vastaavanlaista ympäristöä. Menestymisen mahdollisuudet jäävät väistämättä pie- nemmiksi, kun resurssit itsensä kehittämiselle ovat niin erilaiset. (Rytkönen 2016.) Per- heen kulttuurisen pääoman merkitystä ei pidä resurssina aliarvioida, ja varsinkin nykyai- kana peilaten sen suhde taloudelliseen pääomaan on mielenkiintoinen ja ne tukevat toinen toisiaan.

Pääomien kokonaismäärästä riippuu, mihin yhteiskunnalliseen kerrokseen ihminen sijoit- tuu. Taloudellinen pääoma on kenties laskettavuutensa ja rahassa mitattavuutensa vuoksi helpoiten ymmärrettävissä. Kulttuurinen ja sosiaalinen pääoma ovat johdettavissa

(13)

taloudellisesta pääomasta, ja toisaalta taloudellisella pääomalla pystytään hankkimaan kulttuurista pääomaa (Bourdieu 1986, 252). Vaikka esimerkiksi koulutusmahdollisuuksien väitetään pitkälti maksuttomuuteen perustuen olevan kaikille samat, on havaittu, että korkeasti koulutettujen vanhempien lapset haluavat hakeutua – ja pääsevät – useammin korkea-asteen koulutukseen (Penttinen 2015, 102).

Sosioekonominen asema ei yksistään määritä yksilön kulttuurisia ja sosiaalisia käytössä olevia resursseja, mutta taloudelliset resurssit ovat kuitenkin pohja, jonka päälle muut resurssit tapaavat rakentua (Bourdieu 1986, 252). Resurssien epätasainen jakautuminen kasvattaa ja uudelleen-tuottaa sosiaalista stratifikaatiota (Heppner & Jung 2013, 87). Re- surssien jakautuminen ja sosiaalinen stratifikaatio on nähty yhteiskunnassa melko pysy- vänä, jopa periytyvänä ilmiönä (Saegert, Adler, Bullock, Cause, Liu & Wyche 2007, 6).

Tämän kehityskulun pysäyttämiseksi on tarjottu niin kutsuttua mahdollisuuksien tasa-arvoa, eli samoja mahdollisuuksia kaikille taustoista riippumatta. Näin ollen yksilöt eivät ole vastuussa olosuhteista, joista tulevat, vaan ainoastaan omasta panoksestaan asioiden saavuttamisessa. (Sirniö 2016, 14–15.)

2.2 Sosiaalisen stratifikaation pääkomponentit: koulutus, ammattiasema ja tulot

Koulutusta pidetään yleisesti tärkeimpänä sosioekonomisen aseman mittarina. Koulutus kasvattaa osaamista, tuottaa pätevyyttä sekä vahvistaa yksilöiden kompetensseja. Tätä kautta se myös eriyttää eri tehtäviin työmarkkinoilla. (Pöyliö & Erola 2015, 33.) Koulu- tuksen on tutkittu vaikuttavan paitsi työllisyyteen, ammattiin ja tulotasoon, myös psyko- sosiaalisiin resursseihin sekä terveyteen ja hyvinvointiin yleensä (Saegert ym. 2007, 9).

Koulutusmahdollisuuksien tasa-arvon periaatteen mukaisesti kaikilla tulee olla samanlai- set mahdollisuudet kilpailla avoimista koulutuspaikoista ja edetä koulutusportaita pitkin, kukin edellytyksiensä mukaan (Kivinen, Hedman & Kaipainen 2012, 559). Mahdolli- suuksien tasa-arvoa on tavoiteltu muun muassa vähentämällä vanhempien taloudellisten resurssien merkitystä opintotuen ja -lainan muodossa sekä kasvattamalla korkeakoulutus- paikkojen määrää. Toisaalta Erola (2010, 322) esittää huolen siitä, kuinka korkeakoulu- tuksen raju lisääminen voi edesauttaa koulutusinflaatiota, eli tällöin koulutus ei enää oli- sikaan yhtä suurella todennäköisyydellä hyvän sosiaalisen aseman tae.

(14)

Vaikka koulutusinflaatio on ollut toistaiseksi heikkoa (Erola 2010, 322), mahdollisuuksien tasa-arvo on kuitenkin kohdannut muunlaisia haasteita. Instituutioissa, kuten koulu- tuksessa, ei ole pystytty tasaamaan yksilöiden mahdollisuuksia niin paljon kuin on toi- vottu, koska vanhempien toiminta vaikuttaa tähän. Vanhemmat vaikuttavat lasten sosiaaliseen asemaan edelleen etenkin juuri koulutuksen kautta ja kuten Heiskala, Erola &

Kilpi-Jakonen (2020, 12) ovat todenneet,korkeakoulutettujen lapset hakeutuvat korkea- kouluun useammin ja he myös jatkavat koulutuspolulla pidempään koulumenestyksestä riippumatta.

Heiskalan ym. (2020, 2; 12) mukaan selitys löytyy siitä, kuinka perheet tekevät koulutus- päätöksiä ennakoiden sitä, että lapsille turvattaisiin vähintään yhtä korkea sosioekonominen asema kuin vanhemmillaan. Koulutukseen tavataan investoida vähintään niin paljon, että sillä on mahdollista saavuttaa ainakin vanhempien luokka-aseman taso. Kyse on ra- tionalismista, jolloin yksilöt pyrkivät maksimoimaan elinikäiset tulonsa, ja koska koulutus on yhteydessä korkeampiin tuloihin, koulutukseen pyritään investoimaan niin paljon kuin mahdollista. Investoinnit voivat olla niin rahallisia kuin ajallisiakin. (Härkönen 2010, 60.)

Toinen keskeinen sosioekonomisen aseman mittari on ammatti. Työn tekeminen itsessään voi olla palkitsevaa, mutta sillä on myös taloudellisia, sosiaalisia ja muita etuja. Sosio- ekonomisen aseman näkökulmasta korkeammalle rankatut ja siten jollain tapaa arvoste- tummat ammatit ovat usein niitä, joissa työntekijällä on mahdollisuus hyödyntää koulu- tustaan ja osaamistaan monipuolisesti, ja joissa työoloihin voi itse vaikuttaa. Vastakoh- tana ovat fyysisesti kuormittavat vuorotyöammatit, joissa omat vaikutusmahdollisuudet jäävät vähäisiksi. (Saegert ym. 2007, 10.)

Koulutus ja ammatti korreloivat usein tulojen kanssa, mutta yhteys on häilyvä. Esimerk- kejä löytyy niin korkeasti koulutetuista pienipalkkaisista, kuin matalasti koulutetuista ta- loudellisista menestyjistä. Tulot takaavat kuitenkin helpomman pääsyn palveluiden, kuten terveyspalveluiden, piiriin. Rahan puute puolestaan voi altistaa taloudelliselle ahdin- golle ja haasteiden pitkittyessä jopa mielenterveydellisille ongelmille. Pelkkien rahallis- ten tulojen lisäksi sosioekonomista asemaa voidaan tarkastella myös muun varallisuuden ja omistajuuden näkökulmasta. (Saegert ym. 2007, 10–11.)

Vaikka sanotaan, että kyvyt ja kiinnostuneisuus ratkaisevat ihmisen pärjäämisen elämässä ja aseman yhteiskunnassa, todellisuudessa näin ei tapahdu, vaan Naumasen &

(15)

Silvennoisen (2010, 86–87) mukaan aseman periytyminen sukupolvelta toiselle on edelleen perustavanlaatuinen syy sosiaaliselle eriarvoisuudelle. Yhteiskunnalliset arvot ja asenteet vaikuttavat keskeisesti siihen, mitä pidetään sosiaalisen eriarvoisuuden keskei- sinä tekijöinä, ja nyt näinä määrittelijöinä toimivat koulutus, luokka ja tuloerot. Ervasti (2010) osoittaa keskustelua käytävän yhtäällä siitä, kuinka tulonjaon tasaamisessa on Suomessa onnistuttu ja toisaalla siitä, onko yhteiskunnan hyväosaisin joukko päässyt muilta karkuun niin tulojen kuin muidenkin hyvinvoinnin ulottuvuuksien suhteen.

Yhteiskunnallista stratifikaatiota voidaan tarkastella myös ylisukupolvisena ilmiönä, jolloin käytetään sosiaalisen liikkuvuuden käsitettä. Sosiaalinen liikkuvuus mittaa vanhem- man ja lapsen sosiaalisen aseman poikkeavuutta toisistaan. Se ilmaisee, missä määrin lapsen sosiaalinen asema eroaa vanhempien asemasta. Vastakohta sosiaaliselle liikkuvuu- delle on sosiaalinen periytyvyys, joka kertoo vanhempien sosiaalisen aseman periytyvyy- den asteen suhteessa lapseen. Yhteiskunta tavataan mieltää sitä avoimempana ja tasa-ar- voisempana, mitä korkeampaa sosiaalinen liikkuvuus on. Puolestaan sen puute, sosiaalinen periytyvyys, on yksi tärkeimmistä eriarvoisuuden mittareista. Liikkuvuutta voi tapah- tua ylöspäin tai alaspäin, jossa ylöspäin suuntautuva sosiaalinen liikkuvuus osoittaa lapsen olevan paremmassa asemassa kuin vanhempansa, ja alaspäin suuntautuvassa liikku- vuudessa päinvastoin. (Pöyliö & Erola 2015, 30–31.)

Koulutus on merkittävin yksittäinen sosiaalisen uusintamisen ja liikkuvuuden väylä. Sii- hen, millaisia koulutuksellisia ja ammatillisia valintoja nuori tekee ja miten hän tällaisista uraa koskevista päätöksistä selviytyy, vaikuttaa oletettavasti sosioekonominen asema, mutta myös nuoren omat kyvyt ja resurssit. Seuraava luku käsittelee näitä kykyjä ja resursseja, jotka kuvastavat yksilön valmiuksia käsitellä uraan kytkeytyviä valintoja, haasteita ja siirtymiä.

(16)

3 URAMUUNTUVUUS

Tätä päivää luonnehtivat yksilöllistyminen, monikulttuuristuminen sekä eri ikävaiheisiin kytkeytyvien normatiivisten odotusten hämärtyminen. Talouden kysymykset keskittyvät globalisaatioon, mihin kytkeytyvät myös kysymykset maailmanlaajuisista vaikutuksista ja vastuista sekä ekologisuudesta. Yhteiskunta on saanut etuliitteekseen sanan ”tieto” ja elämä on digitalisoitunut. Työurien ja elämänkulkujen näkökulmasta tämä on merkinnyt ennustamattomuutta, tuonut mukanaan epävarmuutta sekä asettanut vaateita toistuvien siirtymien ja epäjatkuvuuksien kohtaamiselle. (Vanhalakka-Ruoho 2015, 44–45.) Muu- toksia on paljon ja ne tapahtuvat nopeasti, ja yksilöltä tämä edellyttää aikaisempaa enem- män joustavuutta ja sovittautumista muuttuviin tilanteisiin (Savickas 2013, 149).

Työelämän rakenteiden muutokset heijastuvat ammatinvalintaan ja sanelevat sitä, millaisia työpaikkoja ja -tehtäviä tulevaisuudessa on tarjolla. Penttinen (2015, 109) huomauttaa, että enää ei voi luottaa siihen, että yhden ammatillisen koulutuksen antamat valmiudet kantaisivat läpi työuran. Nykyistä työntekoa luonnehtii monissa eri yrityksissä ja organi- saatioissa työskenteleminen sekä työtehtävistä toiseen liikkuminen. Työnäkymien vaike- ampi määriteltävyys ja työn uudet muodot asettavatkin haasteita. Nuorten täytyy varautua siirtymiin, joita tapahtuu yhä useammin ja jotka ovat entistä vaikeampia. Heidän tulee kasvaa elinikäisiksi oppijoiksi omaten vahvaa uramuuntuvuutta kuvastava ajatusmaa- ilma. (Savickas, Nota, Rossier, Dauwalder, Duarte, Guichard, Soresi, Esbroek & Vianen 2009, 240.)

(17)

Ura ymmärretään tässä tutkimuksessa samoin kuin Vanhalakka-Ruoho (2015, 40) sen esittää, eli kapea-alaisen professionaalisen, nousujohteisen työuran sijaan sen nähdään viittaavan kattavaan ja monirooliseen suunnanottoon elämänkulussa laajemmin. Näin elä- mänura virittää tarkastelemaan opiskelua, koulutusta, ammatteja ja työtä ihmisen elämän kokonaisuudessa, jossa yksilö yhdistää ammatilliset valmiudet, ihmissuhteet, terveyden, vapaa-ajan, kansalaisena toimimisen sekä maailmankatsomuksen kentät yhtenäiseksi elä- mänuraksi. Uramuuntuvuuden käsite tarjoaa perustan sille, millaisia taitoja ja ominaisuuksia uraohjauksessakin tulisi vahvistaa. Yksilön tulee kyetä suunnittelemaan uraansa, tutkia erilaisia vaihtoehtoja, ratkoa eteen tulevia haasteita ja tehdä päätöksiä. (Eronen &

Tallgrén 2019, 35.) Uramuuntuvuuden sijaan suomennoksena on nähty käytettävän myös urasopeutuvuutta (mm. Kuurila 2014).

Uudet näkemykset työstä ja urista ovat edellyttäneet siirtymistä yksilöllisyyttä korosta- vaan aikakauteen ja pakottaneet ammatinvalinnan- ja uraohjauksen tarkastelemaan työtä ja sen merkitystä osana yksilön elämänprojekteja (Vanhalakka-Ruoho 2015, 42). Ura- muuntuvuus on käsitteenä suhteellisen tuore, mutta sen juuret yltävät kauas. Donald Su- perin (1953) luoma kehityksellinen elämänkaariteoria ei keskity tarkastelemaan amma- tinvalintaa ja työuraa vain yhtenä ajankohtana tapahtuvana valintana ja sovittautumisena, vaan läpi elämän kulkevana kehityskaarena. Kehityksellisen lähestymistavan ytimessä on kehittyvä, ura- ja elämänkaaren aikana kypsyvä yksilö. Superin teoria nivoo yhteen vai- kutteita muun muassa kehitys-, persoonallisuus- ja sosiaalipsykologiasta, ja keskeistä on yksilön oma minäkäsitys sekä se, minkälaisia merkityksiä yksilö antaa kyvyilleen, kiin- nostuksilleen, arvoilleen ja valinnoilleen. Tämä määrittää olennaisesti ammatillista suuntautumista, mutta lisäksi suuntautumista työhön ja ammatteihin muovaavat yksilön elä- mänkaaren roolit sekä se, millainen näkemys yksilölle välittyy työn maailmasta. Elämän- kenttää ympäröivät useat sosiaaliset roolit, joiden puitteissa ammatilliset valinnat ja työ- ura toteutuvat. Voidaankin puhua ns. kaksoissuuntautumisesta, jossa korostuvat suuntautuminen sekä minään että suuntautuminen ympäristöön. (Vanhalakka-Ruoho 2015, 42.) Yksi Superin teorian keskeisistä käsitteistä on uravalinnan kypsyys, jota käytetään erityisesti hahmotettaessa nuorten elämänkulun suunnittelua. Urakypsyydellä tarkoitetaan yk- silön valmiutta tehdä hyviä uraa koskevia päätöksiä, ja sen osatekijöinä pidetään suunni- telmallisuutta, tutkivaa asennetta, päätöksentekotaitoa, tiedonhakutaitoa sekä realismia.

(Vanhalakka-Ruoho 2015, 42–43.) Myöhemmin Savickas (1997) kehitti Superin kehityk- sellistä urateoriaa yhdistämällä siihen konstruktivistista ja kontekstuaalista ajattelua.

(18)

Kehityksellisestä teoriasta poiketen keskeinen ajatus on se, kuinka yksilö toimii uransa aktiivisena rakentajana sen sijaan, että ura vain avautuisi ja otettaisi vastaan valmiiksi määriteltynä polkuna. Kontekstilla ja ympäristöllä on merkittävä rooli urien rakentumi- sessa, samalla kun yksilö luo yksilöllisyytensä kulttuuristen raamien ja sosiaalisten roolien vaikuttamina. (Vanhalakka-Ruoho 2015, 47–48.)

Uravalintaan kypsyminen on asetettu nimenomaisesti nuoruuden kehitystehtäväksi (Van- halakka-Ruoho 2015, 43). Sen on kuitenkin nähty konnotoivan liikaa nuoruuden yleisten kehitystehtävien kanssa (Rottinghaus & Miller 2013, 116), ja Savickasin teoriassa tilalle onkin muotoutunut uramuuntuvuuden käsite. Uramuuntuvuus kuvastaa ihmisen ja ympä- ristön välistä suhdetta, joka vaatii huomiota osakseen elämänuralla ja etenkin siirtymä- vaiheissa. Uramuuntuvuus on valmiutta kohdata kehitystehtäviä, uramuutoksia tai muita eteen tulevia ammatillisen uran koettelevia tilanteita. Se on kykyä selviytyä ennakoimat- tomista tapahtumista valmistauduttaessa ja osallistuttaessa uran eri rooleihin, sekä taitoa käsitellä työhön ja työolosuhteisiin liittyviä yllättäviä muutoksia ja säätelyitä. Sittemmin uramuuntuvuuden määritelmää on tarkennettu itsesäätelykyvyiksi tai -resursseiksi, joiden avulla yksilö voi käsitellä ammatinvalintatehtäviin, ammatillisiin siirtymiin tai työtrau- moihin liittyviä tapahtumia. Uramuuntuvuusresurssit voidaan nähdä psykososiaalisina ra- kenteina, jotka ohjaavat yksilön sopeutumisstrategioita ja -toimintaa. (Vanhalakka- Ruoho 2015, 48.) Savickas & Porfeli (2012, 663) tulkitsevat uramuuntuvuusresurssien kuvastavan inhimillistä pääomaa, jota yksilö voi kerryttää suhteessaan ja vuorovaikutuk- sessaan ympäristön kanssa sekä koulutuksen ja kokemuksen kautta.

Edellä kuvattujen Superin ja Savickasin teorioiden lisäksi uramuuntuvuuskäsitteen taustalla on vaikuttanut myös life design -teoria (esim. Savickas, Nota, Rossier, Dauwalder, Duarte, Guichard, Soresi, Esbroeck & Vianen 2009). Vanhalakka-Ruoho (2015, 48) käyt- tää life design -teoriasta nimitystä elämänuran muotouttamisen teoria, koska vakiintu- nutta suomenkielistä nimitystä ei vielä ole. Suomennos kuvastaa teorian korostamaa elä- mänuran kontekstuaalisuutta, dynaamisuutta ja moninaisuutta, jossa Savickasin teorian tavoin keskeisenä ajatuksena on se, ettei yksilö toimi irrallaan ympäristöstään vaan mi- nuuden rakentumiseen vaikuttavat niin fyysinen ja kulttuurinen ympäristö, sosiaaliset suhteet kuin yhteiskunnalliset rakenteet. Kyse on siitä, kuinka yksilö rakentaa elämän- uraansa ja miten hän arvioi työnsä merkityksellisyyden osaksi elämäänsä siinä yhteiskunnassa, jossa hän toimii ja elää. Usealla eri elämänalueella toimiessaan yksilö tunnistaa

(19)

niitä prosesseja, jotka virittävät heidän identiteettiään ja saavat suuntamaan toimintaa.

(Vanhalakka-Ruoho 2015, 48.)

Heppner & Jung (2013, 84) ovat kiitelleet Savickasin (1997) uran rakentamisen teoriaa siitä, että se huomioi uran rakentamista laajemmaltikin kuin vain ammatillisten valintojen näkökulmasta. Teoria ymmärtää uran rakentuvan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa, ja noteeraa sen sidoksellisuuden eri elämän rooleihin eri elämän osa-alueilla. Samalla tämä tarkoittaa myös sosioekonomisen aseman merkityksellisyyttä. Ammatillinen identiteetti rakentuu sosiaalisessa kontekstissa, ja Heppnerin & Jungin (2013, 84) mukaan kiin- nostus tulisi kohdistaa erityisesti heihin, jotka kuuluvat alempaan sosioekonomiseen asemaan, sillä he kohtaavat todennäköisemmin enemmän uraa rajoittavia tekijöitä.

Toisaalta Hooley, Sultana & Thomsen (2018) pitävät ongelmallisena urateorioiden liial- lista nojaamista yksilöpsykologisiin näkökulmiin. Samaan aikaan kun yksilöpsykologi- nen näkökulma voi auttaa ymmärtämään jotakin yksilön ja yhteiskunnan välisen vuoro- vaikutuksen dynamiikasta, se jättää huomioimatta eriarvoisuuteen liittyvien voimien sys- teemisen, sosiaalisen ja poliittisen luonteen. Yksilökeskeisyys pyrkii edustamaan urake- hitystä henkilökohtaisen tahdon tuloksena, ikään kuin kyky kertoa itselleen tarinoita paikastaan maailmassa riittäisi narrativisoimaan itsensä ulkopuolelle yhteiskunnan raken- teellisista rajoituksista, kuten vähävaraisuudesta, mahdollisuuksien puutteesta tai systee- misesti aiheutuneesta eriarvoisuudesta. (Hooley ym. 2018, 6; 15.)

Yhteistä eri uramalleille on sisäänrakennettu perusolettamus yksilöiden omasta vahvasta vastuusta ja autonomiasta työuran muotouttamisessa (Vanhalakka-Ruoho 2015, 45). Sa- vickas (2013, 156–157) muistuttaa uramuuntuvuusresursseja vaativien tilanteiden voivan olla haluttuja tai ei-toivottuja, suunniteltuja tai odottamattomia. Olosuhteiden muuttuessa yksilöltä vaaditaan uudenlaista lähestymistapaa, jolloin vastaanottavaisuus, joustavuus ja mukautuvuus muutokselle ovat kysyttyjä. Yksilön uramuuntuvuuden kehittymiseksi tulisi edistää viittä käyttäytymismallia – orientaatio, tutkiminen, luominen, hallitseminen sekä irrottautuminen – jotka ymmärtäessään yksilön mukautuminen on tehokkaampaa.

(Savickas 2013, 156.) Jokaisella käyttäytymismallilla on oma funktionsa, mutta yhdessä ne muodostavat prosessin, jonka läpikäynnin seurauksena yksilö osoittaa sopeutuneensa muuttuneeseen kontekstiin. Käytännössä Savickas & Porfeli (2012, 662) kuvaavat tämän tarkoittavan sitä, kuinka yksilö ensin vastaanottaa ja hyväksyy muutoksen ympäristös- sään, on sen jälkeen valmis vaadittavaan tiedonhakuun ja -hallintaan, jota seuraa

(20)

eräänlainen oman paikan ottaminen, kokeileminen ja roolin omaksuminen, kunnes lopulta tilanne raukeaa ja suuntaudutaan eteenpäin.

Ihmisten halukkuus ja valmiudet muutokselle vaihtelevat. Savickas & Porfeli (2012, 662) näkevät sopeutumiskyvyn jokseenkin pysyvänä yksilön piirteenä, ja perustaipumuksena sitä joko on tai ei ole. Samoin Bimrose, Brown, Barnes & Hughes (2011, v) yhdistävät yksilön muuntuvuusvalmiuden osaksi identiteettiä. Persoonallisuuspiirteistä Savickas &

Porfeli (2012, 662) olettavat uramuuntuvuuden kytkeytyvän avoimuuteen ja ulospäin- suuntautuneisuuteen, tunnollisuuteen ja sovinnollisuuteen. Uramuuntuvuutta motivoi ja ohjaa yksilön omat tavoitteet (Savickas & Porfeli 2012, 662) sekä uusiin tilanteisiin liit- tyvät perspektiivin laajeneminen ja henkilökohtainen kehittyminen (Bimrose ym. 2011, 5). Sopeutuessaan yksilö saattaa sisäiset tarpeensa ja ulkoiset mahdollisuutensa tasapai- noon (Savickas 2013, 157; Bimrose ym. 2011, 5).

3.1 Uramuuntuvuuden ulottuvuudet

Savickasin (2013, 158) teoria jäsentää uramuuntuvuuden neljään ulottuvuuteen, joita ovat huoli, kontrolli, uteliaisuus ja itseluottamus. Ulottuvuudet edustavat yleisiä muuntuvuuden voimavaroja ja strategioita, joita yksilöt hyödyntävät uraa rakentaessaan. Tässä tutkimuksessa ulottuvuudet on suomennettu Timosen, Silvosen ja Vanhalakka-Ruohon (2016) tutkimusartikkelin mukaan, mutta myös muunlaisia käännöksiä esiintyy (esim.

Eronen & Tallgrén 2019). Jokainen ulottuvuus pitää sisällään asenteita, uskomuksia ja kompetensseja, jotka konkretisoituvat yksilön mukautuvana käyttäytymisenä. Asenteet ja uskomukset ohjaavat yksilöä taipumuksenomaisesti tietynlaiseen toimintaan, ja kompe- tenssit, kuten asioiden käsityskyky ja ongelmanratkaisutaidot, saavat suuremman roolin urasuunnitelmien täytäntöönpanovaiheessa. (Savickas 2013, 158.)

Uramuuntuvuuden ulottuvuuksista ensimmäinen ja tärkein on huoli omasta ammatillisesta tulevaisuudesta. Se kuvastaa yksilön tulevaisuusorientaatiota eli uskomusta siitä, että tulevaisuuteen valmistautuminen on tärkeää ja mahdollista. Asenteista suunnitelmal- lisuus ja optimistisuus ovat niitä, jotka edesauttavat ammatillisten kehitystehtävien ja siirtymien kohtaamisessa sekä valintojen tekemisessä. Olennaista on yksilön usko kokemus- ten jatkuvuuteen, mikä näkyy tarkasteltaessa yksilön tilannetta menneessä, tässä päivässä ja kohti tulevaa. (Savickas 2013, 159.) Näkemys jatkuvuudesta antaa mahdollisuuden

(21)

kuvitella tämänhetkisten toimien vaivannäkö huomisen mahdollisuuksina, perustuen toivoon ja optimismiin (Savickas ym. 2009, 245). Yksilö voi olla myös välinpitämätön tai piittaamaton omaa ammatillista tulevaisuuttaan kohtaan, mikä heijastuu apatiana, pessi- misminä sekä kyvyttömyytenä suunnitteluun. (Savickas 2013, 159.)

Kontrolli on uramuuntuvuuden ulottuvuuksista toiseksi tärkein. Se liitetään usein itsenäi- syyteen ja riippumattomuuteen, autonomiaan ja itsemääräämisoikeuteen, mutta tässä tapauksessa uraan liittyvän kontrollin halutaan kuitenkin valtaa ja voimakkuutta enemmän kuvastavan yksilön luottamusta siihen, että omilla toimilla on merkitystä ammatillisten kehitystehtävien ja siirtymien läpikäymisessä. Kontrolli sitouttaa yksilöt ja saa heidät neuvottelemaan uraan liittyvistä tehtävistä ja siirtymistä, ennemmin kuin välttelemään niitä. (Savickas 2013, 159–160). Yksilön ei tarvitse ainoastaan tyytyä sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin, vaan niihin voidaan vaikuttaa (Savickas ym. 2009, 245) ja omaa tule- vaisuutta voidaan suunnata ottamalla vastuu itsestä ja ympäristöstä (Savickas & Porfeli 2012, 663). Asennetasolla hyödynnetään itsekuria ja sinnikkyyttä (Savickas & Porfeli 2012, 663) sekä harkitsevaisuutta ja järjestelmällisyyttä (Savickas 2013, 160). Kontrol- lintunteen vastakohtana esiintyy hämmennystä tai epävarmuutta omasta ammatillisesta tulevaisuudesta, jolloin vaihtoehdot nähdään kapeina ja vaikutusmahdollisuudet pieninä, ja se heijastuu asioiden lykkäyksinä ja impulsiivisuutena (Savickas 2013, 160).

Kontrollin tunteesta kumpuaa halu oppia lisää ja huomioida tarjolla olevia eri mahdollisuuksia. Uramuuntuvuuden kolmas ulottuvuus, uteliaisuus, kuvastaakin tiedonhaluisuutta ja vaihtoehtojen tutkimista omasta yhteensopivuudesta työmarkkinoilla. (Savickas 2013, 160.) Uteliaisuus itsestä ja sosiaalisista mahdollisuuksista kasvattavat ihmisten aktiivista tutkivaa käyttäytymistä (Savickas ym. 2009, 245). Systemaattisen uteliaisuuden ja reflek- toinnin myötä yksilö oppii paitsi itsestään myös ympäristöstään, ja pikkuhiljaa viaton na- iivius muuttuu tiedoksi ja ymmärrykseksi siitä, miten maailma toimii. Avoimuus ja ko- keilunhalu johdattelevat pois omalta mukavuusalueelta ja usein tällaisilla ihmisillä on hyvä käsitys omista kyvyistään, kiinnostuksistaan, arvoistaan ja valmiuksista eri amma- teissa. Ymmärrys tuo mukanaan realismia ja objektiivisuutta valintojen tekemiseen. Vas- takohtaisesti uteliaisuuden puute voi johtaa epärealistisiin tavoitteisiin ja virheelliseen kä- sitykseen itsestä ja omista kompetensseista. (Savickas 2013, 160–161.)

Uramuuntuvuuden neljäs ulottuvuus, itseluottamus, kuvastaa yksilön pystyvyysusko- muksia, varmuutta suoriutua ammatillisten valintojen tekemisestä ja päätöstä seisoa ase- tettujen tavoitteiden takana haasteista huolimatta (Savickas 2013, 161; Savickas ym.

(22)

2009, 245). Itseluottamusta ihminen tarvitsee uskaltaakseen kuunnella omia toiveitaan ja toteuttaakseen niitä. Uraan liittyvä itseluottamus ja uravalinnoissa vaadittava ongelman- ratkaisukyky syntyy päivittäisten askareiden ongelmanratkaisutilanteissa, ja lisäksi laa- jempi kokemuksellisuus kasvattaa itseluottamusta edelleen. Yksilöt, joilla ei ole ollut mahdollisuutta osallistua tietyntyyppisten tehtävien suorittamiseen, voivat kokea epävar- muutta hakeutua vastaavien tehtävien pariin myös jatkossa. Tämä rajaa myös ammatillisia tavoitteita, kun yksilö on vähemmän kiinnostunut ammateista, jotka vaativat tällaisia taitoja. Uraan liittyvän itseluottamuksen puute on urakehittymistä rajoittava tekijä, joka voi pysäyttää ammatillisten roolien saavuttamisen ja tavoitteiden onnistumisen. (Savickas 2013, 161.)

Kun muuntuvuutta kysyviä tilanteita kohdataan, kasvava huoli omasta tulevaisuudesta auttaa suuntaamaan eteenpäin ja valmistautumaan siihen, yksilö tuntee vastuuta valin- noistaan, on utelias ja kykenevä pohtimaan eri vaihtoehtoja ja on luottavainen ja sitoutu- nut tekemiinsä päätöksiin. (Savickas & Porfeli 2012, 663.) Todellisuudessa uramuuntuvuuden prosessi kehittyy eriasteisena, johon mukaan kuuluvat mahdolliset taantumat ja pakkomielteet. Ulottuvuuksien keskinäinen epätasapaino tuottaa ongelmia urapreferens- sien kirkastumisessa sekä ammatillisten valintojen tarkentumisessa. Uraohjauksessa tä- mänkaltaiset haasteet selitetään yleensä välinpitämättömyytenä, jahkailuna, epärealis- mina sekä rajoittuneisuutena. (Savickas 2013, 162.)

Neljän edellä kuvatun lisäksi uramuuntuvuutta on täydennetty myös viidennellä ulottu- vuudella. Esimerkiksi Timonen, Silvonen ja Vanhalakka-Ruoho (2016) käyttävät tutkimuksessaan huolen, kontrollin, uteliaisuuden ja itseluottamuksen lisäksi suhteisuutta, jonka kautta he pyrkivät tuomaan esille suhdeverkoston merkityksen yksilön uramuuntuvuuteen. Bimrose, Brown, Barnes & Hughes (2011) selittivät uramuuntuvuuden roolia taitojen kartuttamisessa lisäksi sitoutuneisuudella.

3.2 Uramuuntuvuuden mittaaminen

Yksilö, jolla on uramuuntuvuutta, kiinnostuu ammatillisesta tulevaisuudestaan, pyrkii kontrollin avulla valmistautumaan omaan ammatilliseen tulevaisuuteensa, osoittaa ute- liaisuutta tutkimalla mahdollisia minuuksiaan ja tulevaisuuden skenaarioitaan sekä vahvistaa itseluottamustaan voidakseen toteuttaa pyrkimyksensä (Savickas & Porfeli 2012,

(23)

663). Uramuuntuvuuden ulottuvuudet – huoli, kontrolli, uteliaisuus ja itseluottamus – ovat myös Career Adapt-Abilities Scale (CAAS) -mittarin ulottuvuuksia. CAAS-mittaria on kehitetty laajassa, 13 maata käsittelevässä tutkimusprojektissa, jossa keskeisenä mie- lenkiinnon kohteena on ollut mittarin rakenteen, validiteetin ja reliabiliteetin tarkastelu erilaisissa kulttuureissa sekä erilaisilla kohderyhmillä. (Savickas & Porfeli 2012; Timo- nen ym. 2016, 193.)

Alkuperäinen CAAS-mittari sisältää kuusi väittämää kustakin neljästä ulottuvuudesta, eli yhteensä 24 väittämää. Jokaista väittämää arvioidaan viisiportaisella asteikolla sen mukaan, kuinka vahvoiksi erilaiset taidot ovat kehittyneet vastaajan kohdalla, jossa 1 = heikko ja 5 = erittäin vahva. Huoli-ulottuvuus sisältää esimerkiksi väittämän ”Ajattelen tulevaisuuttani”, kontrolli ”Teen päätökseni itse”, uteliaisuus ”Otan selvää ympäristös- täni” sekä itseluottamus ”Suoriudun tehtävistäni tehokkaasti”. (Savickas & Porfeli 2012, 664; Timonen ym. 2016, 195.)

Suuri osa CAAS-mittarilla toteutetuista tutkimuksista on keskittynyt yliopisto-opiskeli- joiden (ks. esim. Öncel 2014) tai aikuisten uramuuntuvuuteen. Tutkimuksissa on Ros- sierin (2015, 157) mukaan selvitetty uramuuntuvuuden yhteyttä urapolkuihin, kuten työl- lisyyteen, työstressiin ja työhön sitoutumiseen, sekä sen suhdetta esimerkiksi ammatillisen päätöksenteon piirteisiin ja persoonallisuuteen. Työelämäkontekstissa Johnston, Lu- ciano, Maggiori, Ruch & Rossier (2013) ovat tutkineet uramuuntuvuuden ja työstressin suhdetta, ja McKenna, Zacher, Sattari Ardabili & Mohebbi (2016) ovat selvittäneet uramuuntuvuuden yhteyttä uratyytyväisyyteen ja aikomuksiin yrittäjyyteen.

Suomessa uramuuntuvuusmittaria ovat pilotoineet Timonen, Silvonen ja Vanhalakka- Ruoho (2016) tutkiessaan nuorten uramuuntuvuutta toisen asteen opintojen alussa. Li- säksi Ryba, Zhang, Huang & Ainola (2017) ovat tutkineet nuorten suomalaisten urheili- joiden uramuuntuvuutta. He kehittivät uuden CAAS-DC -mittarin, jossa ”DC” viittaa sa- noihin dual career concern ja se kohdentuu paremmin kaksoisuraa rakentaville urheili- joille (Ryba ym. 2017, 88).

Kansainvälisesti uramuuntuvuutta on nähty mitattavan myös muunlaisin sovellutuksin.

Rottinghaus, Buelow, Matyja & Schneider (2012) kehittivät Career Futures Inventory- Revised (CFI-R) -mittarin, jossa uramuuntuvuus määrittyy viiden eri ulottuvuuden kautta: uratoimijuus, uranäkymät, ammatillinen tietoisuus, tuki sekä työ- ja yksityiselä- män tasapaino. Mittari sisältää 28 väittämää, joihin vastataan CAAS -mittarin tavoin

(24)

viisiportaisella asteikolla. (Rottinghaus ym. 2012, 128.) CFI-R -mittarin ulottuvuudet li- mittyvät osittain Savickasin (2013) neljän uramuuntuvuusulottuvuuden kanssa. Uratoi- mijuus sisältää piirteitä kontrollin ja itseluottamuksen ulottuvuuksista, ammatillinen tietoisuus rinnastuu uteliaisuuteen ja uranäkymät kuvastuvat tulevaisuudesta huolehtimi- sena. CFI-R -mittaria nuorten uramuuntuvuuden tarkastelussa ovat käyttäneet esim. Es- helman (2013) ja Richard (2018).

Eshelmanilla (2013) oli omassa tutkimuksessaan käytössä myös Savickasin & Porfelin (2011) kehittämä Career Maturity Inventory Form C (CMI-Form C) -mittari. CMI-Form C -mittari tarkastelee ammatillisia valmiuksia uramuuntuvuusulottuvuuksista huolen, uteliaisuuden ja itseluottamuksen kautta. Lisäksi käytössä on neuvottelu -ulottuvuus, jolla arvioidaan sitä missä määrin yksilö tarvitsee tai pyytää uraansa koskevaa apua muilta.

Mittarissa on 24 väittämää, joihin vastataan kaksiportaisesti joko ”samaa mieltä” tai ”eri mieltä”. (Savickas & Porfeli 2011, 364.) CMI-Form C on kehittyneempi versio alkupe- räisestä ja paljon käytetystä Career Maturity Inventory (CMI) -mittarista, joka niin ikään mittaa ammatillisia valmiuksia, mutta jota on sittemmin kritisoitu yleisluontoisuudestaan ja löyhemmästä teoriasidonnaisuudestaan (Savickas & Porfeli 2011, 356–357). CMI - mittari oli käytössä mm. Leen & Yin (2010) tutkimuksessa.

(25)

4 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

Tämän tutkielman tavoitteena on vastata tutkimusongelmaan, jossa pohditaan sosioekonomisen aseman vaikutusta nuoren uramuuntuvuuteen. Tutkimuskysymykset muotoutui- vat seuraavanlaisiksi:

1. Millaisena nuoren uramuuntuvuus näyttäytyy?

2. Miten sosioekonominen asema vaikuttaa nuoren uramuuntuvuuteen?

Tässä luvussa kuvataan systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmän pääperiaatteet, joita tässä pro gradu -tutkielmassa on sovellettu tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi.

Luku sisältää tarkan raportoinnin tutkimuksen eri vaiheista. Ensin avataan systemaattinen kirjallisuuskatsaus menetelmänä. Tämän jälkeen kuvataan aineiston sisäänotto- ja poissulkukriteerit, jota seuraa aineiston keruu, lähiluku ja kriittinen arviointi, sekä aineiston analysointi ja tutkimusaineiston esittely. Luvun lopussa on tutkielman luotettavuuden tarkastelu. Tutkielman lähestymistapa on teoreettisfilosofinen.

4.1 Systemaattinen kirjallisuuskatsaus menetelmänä

Tutkimuskysymyksiin pyritään löytämään vastauksia systemaattisen kirjallisuuskatsauksen keinoin. Kirjallisuuskatsauksella rakennetaan kokonaiskuvaa tietystä aihepiiristä, kuten tässä tapauksessa nuorten uramuuntuvuudesta, sen ilmenemisestä ja sosioekonomisen

(26)

aseman vaikutuksesta siihen. Kirjallisuuskatsaus on metodi ja tekniikka, jossa tutkitaan tehtyä tutkimusta. Kyseessä on säännönmukainen, täsmällinen ja toistettavissa oleva me- netelmä, jota voidaan käyttää valmiina olevan ja julkaistun tutkimusaineiston arvioinnissa ja tiivistämisessä. Se on toimiva tapa myös hypoteesien testaamisessa. (Salminen 2011, 3–5; 9.)

Aveyard (2014, 4) perustelee kirjallisuuskatsauksen käyttöä sillä, että kokonaiskuvan saa- miseksi voi olla tehokkaampaa sitoa yhteen joukko tutkimuksia, jotta lukijan ei tarvitse etsiä jokaista tutkimusta erikseen. Lisäksi yksittäisen tutkimuksen tuloksia voidaan har- voin yleistää edustamaan koko totuutta käsiteltävänä olevasta asiasta ja tämä johtaa luki- jaa harhaan. Salminen (2011, 9) esittääkin, että systemaattinen kirjallisuuskatsaus on hyvä keino kartoittaa käytävää keskustelua ja seuloa esiin niitä tutkimuksia, jotka ovat tieteellisten tulosten kannalta kiinnostavia ja merkityksellisiä.

Salminen (2011, 5) huomauttaa, että on olennaista ymmärtää myös se, mitä kirjallisuuskatsaus ei ole. Se ei ole kirja-arvostelu, referaatti eikä selityksin täydennetty lähteistö.

Pelkät luettelot ja tiivistelmät jonkin aihealueen kirjallisuudesta eivät riitä täyttämään kirjallisuuskatsauksen vaatimuksia, joihin usein liitetään kriittisen tarkastelun kriteeri.

Aveyardin (2014, 4) mukaan kirjallisuuskatsausten ongelmana onkin nähty viittaaminen tutkimuksiin ilman riittävän kattavaa selvitystä siitä, miten tutkimukset on toteutettu. Tut- kimuksen laaja-alaisuus ei olekaan arvo sinänsä, sillä laajakin työ voi jäädä lähdevalin- noiltaan yksipuoliseksi. Vaikka kirjallisuuskatsaus sisältäisi määrällisesti useita tutkimuksia, mutta niiden valinnan prosessia ei ole esitelty, kyseessä ei tällöin ole systemaattinen katsaus ja tuloksiin tulee suhtautua varauksella (Aveyard 2014, 4).

Systemaattisella kirjallisuuskatsauksella on siis neljä tavoitetta. Ensinnäkin on tärkeää vastata selkeään tutkimuskysymykseen. Toiseksi, alkuperäistutkimuksia tulee kerätä kat- tavasti, jotta vältetään tiedon valikoitumisesta ja satunnaisuudesta aiheutuvat harhat. Kol- manneksi, tutkimuksista on selvitettävä niiden menetelmällinen laatu ja neljänneksi, tutkimusten referoinnin on oltava objektiivista. Kirjallisuuskatsaus edellyttää siis tarkkaa prosessin suunnittelua ja kuvausta ollakseen läpinäkyvä ja toistettavissa. (Salminen 2011, 9.)

Tutkimusmenetelmänä systemaattinen kirjallisuuskatsaus on muiden menetelmien tavoin eroteltavissa useamman vaiheen kokonaisuudeksi, mutta vaiheet etenevät osittain pääl- lekkäisesti suhteessa toisiinsa. Keskeinen ja koko tutkimusprosessia ohjaava

(27)

ensimmäinen vaihe on tutkimuskysymyksen muodostaminen. Seuraavaksi haluttuun tutkimuskysymykseen pyritään löytämään vastaus oikeanlaisen ja tarpeenmukaisen aineiston valitsemisella. Valittu aineisto kuvataan ja jäsennellään ilmiön ymmärtämisen edel- lyttämällä tavalla ja lopulta tulokset esitellään teemoittain. (Kangasniemi, Utriainen, Ahonen, Pietilä, Jääskeläinen & Liikanen 2013, 294.) Kirjallisuuskatsauksen systemaat- tisuus syntyy muiden tutkimusmenetelmien tavoin kriteeristöstä ja struktuurista, jotka tuovat tutkimukselle tieteellistä uskottavuutta (Salminen 2011, 10).

Systemaattista kirjallisuuskatsausta on kritisoitu siitä, että se ainoastaan tukisi muita me- todeja ja sillä olisi lähinnä tutkimuksen alkuasetelmaa rakentava rooli. Metodin itsenäi- sellä luonteella on kuitenkin Salmisen (2011, 9) mukaan monia tukijoita ja kirjallisuuskatsaus kantaa läpi tutkimuksen. Parhaimmillaan kirjallisuuskatsaus voi tuoda ilmi aikaisemman tutkimuksen puutteellisuuden tai riittämättömyyden ja nostaa näin esiin uusia tutkimustarpeita. Aveyardin (2014, 3) mukaan menetelmän päälinjoja ja yleisiä periaat- teita voi soveltaa ja kirjallisuuskatsaus voi silti olla laadukas ja systemaattisesti toteutettu.

Esimerkiksi opinnäytetyön vaatimuksena ei voi olla sen yhtä suuri tarkkuus tai laajuus kuin mikä kansainvälisillä tutkimuslaitoksilla on omissa systemaattisissa kirjallisuuskat- sauksissaan. Raportoinnissa on kuitenkin noudatettava systemaattisen kirjallisuuskatsauksen vaatimuksia, vaikka aineiston arvioinnin, analyysin ja synteesin ei tarvitsekaan olla yhtä järjestelmällistä ja kokonaisvaltaista.

Aveyard (2014, 10–11) esittää systemaattisen kirjallisuuskatsauksen noudattavan tarkkaa tutkimussuunnitelmaa, johon sisältyy muun muassa aineiston tutkimuksille osoitettu kri- teeristö. Näitä kriteerejä kutsutaan sisäänotto- ja poissulkukriteereiksi ja ne on kuvattu tarkemmin seuraavassa luvussa 4.2. Kriteerien valintaan vaikuttavat tutkimuskysymykset sekä käytännölliset syyt.

4.2 Sisäänotto- ja poissulkukriteerit

Sisäänotto- ja poissulkukriteerien avulla tutkittavalle aiheelle sekä aineistolle asetetaan selkeät rajat. Kriteerien luominen auttaa löytämään tutkimuskysymysten kannalta rele- vanteimmat tutkimukset. Sisäänotto- ja poissulkukriteereiden muodostamiseen vaikuttavat luonnollisesti tutkijan asettamat tutkimuskysymykset sekä opinnäytetyön tekemiseen liittyvät rajoitukset. (Aveyard 2014, 77.)

(28)

Tähän tutkimukseen on sisällytetty vain sellaisia tutkimuksia, jotka ovat saatavilla Itä- Suomen yliopiston kirjaston tai Google Scholarin kautta maksutta. Mukaan on valittu suomen- ja englanninkielisiä artikkeleja, jotka on vertaisarvioitu tieteellisessä julkaisussa. Aineisto koostuu vain empiirisistä alkuperäisartikkeleista, joten kirjallisuuskatsaukset on rajattu ulkopuolelle. Uramuuntuvuustutkimus antaa pääsääntöisesti tuoreita tuloksia, mutta hakuehtojen laajentuessa julkaisuvuosi rajattiin vuosiin 2000-2020.

Tutkimuskysymysten mukaisesti aineistoon on valittu tutkimuksia, joissa käsitellään nuorten uramuuntuvuutta ja/tai sosioekonomisen aseman vaikutusta siihen. Suuntaa lu- kiOpolulle! -hankkeen pääkohderyhmänä on lukioikäiset nuoret. Kuitenkaan aikaisempaa tutkimusta ei ole niin paljoa, että olisi järkevää rajata ikähaarukkaa suomalaisia lu- kioikäisiä vastaavaksi, varsinkaan, kun koulutusjärjestelmissä on myös maiden välistä vaihtelua. Näin ollen nuorilla tarkoitetaan tässä tapauksessa Suomen nuorisolain 3§:ssa määritellysti alle 29-vuotiaita. Seuraavaksi esitellään aineiston haussa ja keruussa käyte- tyt sisäänotto- ja poissulkukriteerit. Kriteerit saivat nykyiseen muotonsa kattavan tausta- työn seurauksena.

Sisäänottokriteerit:

• Akateeminen tutkimus, joka on julkaistu tieteellisesti vertaisarvioidussa julkaisussa

• Alkuperäisartikkeli

• Julkaistu suomen tai englannin kielellä

• Julkaisuvuosi 2000-2020

• Uramuuntuvuus tai uramuuntuvuusmittari

• Sosioekonominen asema tai sosiaalinen luokka

• Tutkittavien ikä alle 29 vuotta

• Itä-Suomen yliopiston kirjaston tai Google Scholarin kautta saatavilla olevat maksut- tomat artikkelit

• Kvalitatiivinen tai kvantitatiivinen empiirinen tutkimus

Poissulkukriteerit:

• Vertaisarvioimattomat artikkelit

• Kirjallisuuskatsaukset

• Uutiset, kolumnit

• Julkaisuvuosi ennen 2000

• Julkaistu muulla kuin suomen tai englannin kielellä

(29)

• Artikkelissa ei käsitellä nuorten uramuuntuvuutta

• Tutkittavien ikä yli 29 vuotta

• Artikkelit, jotka eivät ole saatavilla maksuttomasti Itä-Suomen yliopiston kirjaston tai Google Scholarin kautta

4.3 Aineiston keruu, lähiluku ja kriittinen arviointi

Tutkielman aineiston valintaa ohjaavat tutkimuskysymykset ja tarkoituksena on löytää mahdollisimman relevantti aineisto niihin vastaamiseksi. Kirjallisuuskatsaus on menetel- mänä aineistolähtöinen ja sillä on ilmiön ymmärtämiseen tähtäävä luonne, joka ilmenee osittain samanaikaisesti tapahtuvassa aineiston valinnassa ja analyysissa. Aineiston valinnassa huomio kiinnitetään jokaisen tutkimuksen rooliin suhteessa tutkimuskysymykseen. (Kangasniemi ym. 2013, 295.) Muiden tutkimusmenetelmien tavoin systemaattinen kirjallisuuskatsaus edellyttää jokaisen tehdyn valinnan huolellista perustelua ja dokumen- tointia, jotta tutkimus olisi mahdollisimman läpinäkyvä lukijalle. Seuraavaksi kuvataan tutkimuksen aineistonkeruuprosessi.

Tutkimuskysymysten asettamisen jälkeen edessä on tietokantojen ja käytettävien hakutermien valinta. Elektronisista tietokannoista valitaan koehakujen perusteella ne tietokan- nat, joista löytyy parhaiten aiheen kannalta relevanttia tutkimusta. Hakutermien ja -lau- sekkeiden huolellinen nimeäminen puolestaan takaa hakutulosten rajaamisen siten, että jäljelle jäävä materiaali on tutkimuskysymyksen kannalta tarkoituksenmukaista. Seuraa- vat vaiheet koskevat seulontaa. Hakutuloksia karsitaan käytännön seulan kautta, eli edellä esitettyjen sisään- ja poissulkukriteerien mukaisesti. (Salminen 2011, 10.)

Osa alun perin soveltuviksi ajatelluista tietokannoista karsiutui koehakujen aikana pois, kuten EBSCOhost Academic Search Premier. Koehakujen perusteella tutkimuksessa pää- dyttiin käyttämään seuraavia tietokantoja:

1. SAGE Journals Online 2. ScienceDirect (Elsevier) 3. Google Scholar

4. ERIC (ProQuest)

5. ARTO – kotimainen artikkeliviitetietokanta

(30)

Hakuterminä toimi suomeksi uramuuntuvuus, mutta tiedossa oli jo ennakkoon, ettei suo- malaista tutkimusta aiheesta löydy kuin yksi kappale. Käytännössä ARTO -tietokanta rajattiin tämän jälkeen ulkopuolelle. Englanninkielisinä hakutermeinä toimivat muun muassa career adaptability, career adapt-abilities scale, socioeconomic status ja social class, sekä ikää rajaavat termit kuten adolescence ja high school students. Hakufraasien muodostamiseksi käytettiin Boolen operaattoreita (and ja or). Näiden lisäksi käytettiin

”peer reviewed”-toimintoa, jonka avulla tiedonhaun pystyi rajaamaan vain vertaisarvioi- tuihin artikkeleihin.

Varsinainen aineiston keruu aloitettiin siten, että kaikki tärkeimmät hakutermit olivat mu- kana. Eli termit liittyen uramuuntuvuuteen, sosioekonomiseen asemaan ja toisen asteen opintoihin sopivaan ikään. Seuraavat tutkimusartikkelit löytyivät:

- Timonen, Silvonen & Vanhalakka-Ruoho (2016): Nuorten uramuuntuvuus toisen as- teen opintojen alussa

- Eshelman (2013): Socioeconomic Status and Social Class as Predictors of Career Adaptability and Educational Aspirations in High School Students

- Eshelman & Rottinghaus (2015): Viewing Adolescents' Career Futures Through the Lenses of Socioeconomic Status and Social Class

Seuraavaksi haku toteutui muuten samanlaisena, mutta ikähaarukkaa laajennettiin ylös- päin. Seuraavat tutkimusartikkelit löytyivät:

- Autin, Douglass, Duffy, England & Allan (2017): Subjective social status, work voli- tion, and career adaptability: A longitudinal study

- Blustein, Chaves, Diemer, Gallagher, Marshall, Sirin & Bhati (2002): Voices of the Forgotten Half: The Role of Social Class in the School-to-Work Transition

- Richard (2018): The Influence of Socioeconomic Status and Subjective Social Status on the Career Development of College Students

Ikähaarukkaa laajennettaessa alaspäin löytyivät seuraavat tutkimusartikkelit:

- Carvalho (2015): Future time perspective as a predictor of adolescents’ adaptive be- havior in school

- Hirschi (2009): Career adaptability development in adolescence: Multiple predictors and effect on sense of power and life satisfaction

(31)

Täsmennettäessä hakuehtoja koskemaan nimenomaan uramuuntuvuuden mittareita, sosioekonomista asemaa ja soveltuvaa ikäryhmää, hakutuloksena löytyi seuraava tutki- musartikkeli:

- Lee & Yi (2010): Family systems as predictors of career attitude maturity for Korean high school students

Career adapt-abilities scale -mittarilla haettaessa haku voitiin rajata ikäryhmältään nuoriin, mutta sosioekonomisen aseman tarkastelu täytyi jättää ulkopuolelle, sillä kriteerit kaikkineen eivät tuottaneet relevantteja hakutuloksia. Näin löytyivät seuraavat tutkimusartikkelit:

- Ginevra, Magnano, Lodi, Annovazzi, Camussi, Patrizi & Nota (2018): The role of career adaptability and courage on life satisfaction in adolescence

- Hlad’o, Kvasková, Ježek, Hirschi & Macek (2019): Career Adaptability and Social Support of Vocational Students Leaving Upper Secondary School

- Karacan-Ozdemir (2019): Qualitative exploration of career adaptability of Turkish adolescents

- Karacan-Ozdemir & Guneri (2017): The Factors Contribute to Career Adaptability of High‐School Students

- Negru-Subtirica & Pop (2016): Longitudinal links between career adaptability and academic achievement in adolescence

- Pouyaud, Vignoli, Dosnon & Lallemand (2012): Career Adapt-Abilities Scale – France form: Psychometric properties and relationships to anxiety and motivation - Santilli, Marcionetti, Rochat, Rossier & Nota (2017): Career Adaptability, Hope, Op-

timism, and Life Satisfaction in Italian and Swiss Adolescents

- Soresi, Nota & Ferrari (2012): Career Adapt-Abilities Scale – Italian form: Psycho- metric properties and relationships to breadth of interests, quality of life, and per- ceived barriers

- Šverko & Babarović (2016): Vocational development in adolescence: Career con- struction, career-decision making difficulties and career adaptability of Croatian high-school students

- Tien, Lin, Hsieh & Jin (2014): The Career Adapt-Abilities Scale in Macau: Psycho- metric characteristics and construct validity

- Urbanaviciute, Kairys, Pociute & Liniauskaite (2014): Career adaptability in Lithu- ania: A test of psychometric properties and a theoretical model

(32)

- Wilkins, Santilli, Ferrari, Nota, Tracey & Soresi (2014): The relationship among pos- itive emotional dispositions, career adaptability, and satisfaction in Italian high school students

Viimeisenä hakuna haettiin uramuuntuvuutta yhdistettynä nuoriksi soveltuviin ikäryh- miin, jättäen ulkopuolelle sosioekonomiseen asemaan liittyvät haut. Seuraavat tutkimusartikkelit löytyivät:

- Kenny & Bledsoe (2004): Contributions of the relational context to career adapta- bility among urban adolescents

- Şahin & Kirdök (2018): Investigation of Relationship between High School Students’

Career Adaptability, Subjective Well-Being and Perceived Social Support

Lopputuloksena löytyi joukko tutkimusartikkeleita, jotka käsittelivät joko nuorten uramuuntuvuutta tai sekä nuorten uramuuntuvuutta että sosioekonomisen aseman tai sosiaalisen luokan vaikutusta siihen. Tutkielman aineisto koostuu siis yhteensä 23 artikkelista, joista yhdeksässä käsiteltiin uramuuntuvuuden lisäksi sosioekonomisen aseman, kuten vanhempien koulutustason, vaikutusta. Merkittävin tekijä aineiston valinnassa oli sen vastaavuus tutkimuskysymyksiin. On myös huomioitava, että osa tutkimuksista, jotka abstraktin perusteella olisivat täyttäneet sisäänottokriteerit, jäivät kokonaan tavoittamatta, koska niitä ei ollut kokonaisuudessaan saatavilla tai niitä ei ollut käännetty englannin kie- lelle.

Systemaattinen kirjallisuuskatsaus vaatii aineistolle tehtävän kriittisen arvioinnin, jolloin arvioidaan erityisesti sitä, kuinka korkeatasoisia tutkimukset ovat. Tutkimusten laatu arvioidaan muun muassa tehtyjen metodologisten valintojen, julkaisukanavien ja sisäisen validiteetin kautta. Kun kriittistä arviointia tehdään, huomio kiinnittyy jokaisen tutkimuksen kohdalla samoihin kysymyksiin, kuten: Kuinka uskottavia tutkimustulokset ovat? Li- sääkö tutkimus ymmärrystä tutkittavana olevasta aiheesta? Vastaako tutkimus omiin tut- kimuskysymyksiinsä? Suorittamalla kriittisen arvioinnin, tutkija voi vaikuttaa kirjalli- suuskatsauksensa pätevyyteen ja luotettavuuteen. (Pope, Mays & Popay 2007, 32; 34–

40.)

Aveyardin (2014, 101; 103) mukaan kriittinen arviointi vaatii tutkimusten huolellista hal- tuun ottamista, mikä tarkoittaa käytännössä niiden lukemista useaan kertaan. Samalla pohditaan kunkin tutkimuksen merkitystä oman tutkimuksen kannalta sekä niiden vah- vuuksia ja heikkouksia. Aveyard (2014, 109) esittää pohdittaviksi muun muassa