TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2021 79
Koirankuonolaisia, päättömiä miehiä ja varjojalkoja
Miikka Tamminen: Keskiajan hir- viöt. Gaudeamus 2021.
Keskiajan tutkija Miikka Tammisen mukaan hirviöuskomukset ovat jääneet keskiajan tutkimuksessa melko vähälle huomiolle, vaikka niiden avulla voitiin käsitellä mo- nenlaisia tieteellisiä, uskonnollisia ja moraalisia kysymyksiä. Hänen teoksensa Keskiajan hirviöt käsit- telee ”luonnollisia hirviöitä”, toisin sanoen ihmisiä tai eläimiä muistut- tavia kuolevaisia olentoja, jotka ei- vät sopineet määriteltyihin kate- gorioihin, vaan haastoivat luonnon ja ihmisyyden rajoja. Yliluonnolli- sia olentoja taas ovat esimerkik- si demonit, keijut ja vampyyrit, joi- ta Tamminen lupaa käsitellä kirjan jatko-osassa.
Tietoja keskiaikaisista hirviö- uskomuksista on saatu monen- laista lähteistä. Erilaisissa matka- kertomuksissa kuvattiin matkoilla tavattuja merkillisiä asioita. Osa matkakertomuksista perustui to- dellisiin matkoihin, jotkut olivat alusta lähtien sepitettyjä. Keski- aikaisissa bestiaareissa kuvail- tiin erilaisia eläimiä ja annettiin samalla kristillisiä elämänohjeita.
Mukana oli lukijoille tuttuja eläi- miä, kuten kettu ja siili, eksootti- sia elämiä, kuten kirahvi ja kroko- tiili, sekä mielikuvituksellisempia eläimiä, kuten yksisarvinen ja fee- niks-lintu. Myös uskonnollisissa
80 TIETEESSÄ TAPAHTUU 3 2021 KIRJALLISUUS
pyhimyselämäkerroissa ja apokry- fisissä kirjoituksissa pyhimykset ja apostolit kohtaavat eläinhirviöi- tä, jotka he kukistavat tai hirviöih- misiä, jotka he käännyttävät kris- tinuskoon. Lisäksi hirviöistä on kerrottu kirjeissä, kronikoissa, tie- teellisissä kirjoituksissa ja ensyk- lopedioissa. Viimeksi mainittuihin pyrittiin keräämään kaikki mahdol- linen tieto, joten niihin lisättiin jat- kuvasti uutta, myös uusia hirviö- tietoja.
Kansalle kerrottiin hirviöistä saarnoissa, niitä esiintyi myös ru- noissa ja lauluissa, kirkkotaide ja jotkut aatelisvaakunatkin levitti- vät hirviötietoa. Aatelisten parissa luettiin bestiaareja, romansseja ja matkakertomuksia, ja 1200-luvulta lähtien myös kansankieliset kirjoi- tukset sisälsivät tietoja hirviöistä.
Suomessakin on kerrottu esimer- kiksi koirankuonolaisista, joita ve- näläiset käyttivät etsimään piilou- tuneita suomalaisia isonvihan ja pikkuvihan aikaan 1700-luvulla.
Hirviöt kauhun ja ihmetyksen aiheena
Tamminen toteaa, että hirviöiden tarkoituksena on ollut pelottaa, viihdyttää, varoittaa ja opettaa.
Kun matkakuvauksissa kerrottiin todellisista tai kuvitelluista mat- koista kaukaisille alueille, ”maail- man ääriin”, lukijat odottivat saa- vansa lukea myös hirviökuvauksia.
Tarinoiden lukijoita ja kuulijoita kauhistuttivat kaukaisten maiden kummalliset ihmiset ilman päätä tai suuta, eläinpäiset, yksijalkaiset tai monikätiset ihmishirviöt. Vaikka matkakertomuksissa oli mukana paljonkin fiktiivisiä aineksia, niihin pääosin uskottiin. Pidettiin tärkeä- nä, että tavatut hirviöt pystytään kuvailemaan ja nimeämään, että voitiin tavallaan hallita niiden ai- heuttamaa uhkaa. Nykyajan näkö- kulmasta kaunokirjallisuutta ovat esimerkiksi Mandevillen matkoista sekä Aleksanteri Suuren seikkai- luista kertovat romaanit, mutta ne olivat aikanaan erittäin suosittuja ja vaikuttivat hirviöuskomuksiin.
Hirviötarinoissa oli usein jokin opetus tai varoitus. Esimerkiksi pie-
net, lyhytikäiset pygmit symboloi- vat ihmisiä, jotka antavat helpos- ti periksi eivätkä taistele tarpeeksi paheita vastaan. Päättömät olen- not olivat vailla suuntaa ja johtajaa, monipäiset tai monikasvoiset puo- lestaan viittasivat päättämättömyy- teen ja epärehellisyyteen. Hirviöitä voitiin myös asettaa ihmisille esi- kuviksi, esimerkiksi piispa Jacques de Vitry piti esimerkillisinä amatso- neja, jotka elivät suurimman osan elämästään selibaatissa.
Eurooppalaisen keskiajan ihmi- nen oli valkoihoinen kristitty sekä ulkonäöltään ja käytökseltään ku- takuinkin tietyn standardin mukai- nen. Jonkinlaisina hirviöinä on ku- vattu myös aivan ihmisen näköisiä olentoja, joilla on ollut eurooppa- laisen näkökulmasta kummallisia käytöstapoja. Nelinkontin liikku- minen, koiranmaidon juominen tai avoimen seksuaalinen käytös viit- tasi hirviömäisyyteen siinä missä päättömyyskin. Keskeinen kysy- mys hirviöiden kohdalla oli kysy- mys sielusta. Jos kysymykses- sä oli olento, jolla oli sielu, se tuli käännyttää kristinuskoon.
Ei vain keskiaikaa
Keskiajan tutkijoita kiinnostivat teoriat hirviöiden alkuperästä. Yk- sittäisten olentojen, esimerkiksi epämuodostuneitten lasten, koh- dalla huomio kiinnittyi helpos- ti vanhempien ominaisuuksiin ja käytökseen tai kysymyksessä pääteltiin olevan varoitus tai en- neviesti taivaasta. Kokonaisten kansojen kohdalla etsittiin mui- ta selityksiä. Kansan tai hirviö- rodun syntymisen perimmäise- nä alkusyynä nähtiin tavallisesti jonkinlainen tabujen rikkominen.
Tamminen pohtii käyttämäänsä hirviörotujen käsitettä, ja kertoo, että nämä yhdistettiin usein to- dellisiin uskonnollisiin tai etnisiin ryhmiin. Pitkälle nykyaikaan ovat vaikuttaneet esimerkiksi raama- tulliset selitykset Kainin tai Haa- min kirotuista jälkeläisistä, joita on käytetty muun muassa orjuuden oikeuttamiseen.
Tamminen käsittelee hirviöiden ulkonäköä sekä pohdintoja niiden
alkuperästä ja tarkoituksesta sekä hirviöiden suhdetta keskiajan poli- tiikkaan, uskontoon ja tieteeseen.
Hän osoittaa, ettei keskiaikaisten hirviöiden tutkiminen ole pelkäs- tään seikkailua jännittävien kurio- siteettien parissa, vaan keskiajan hirviöuskomuksista löytyy taustaa ja selityksiä monille keskiajan ilmi- öille sekä myöhemmille uskomuk- sille ja käytänteille.
Kaikkiaan Keskiajan hirviöt on muhkea tietopaketti aiheesta, jos- ta ei ole kovin paljon tutkimus- ta millään kielellä. Suomenkielis- tä keskiajan hirviöiden historiaa ei ole kirjoitettu ennen tätä kirjaa.
Kirjan lopussa on hyvä lähdeluet- telo sekä hakemisto. – Otsikon varjojalat olivat yksijalkaisia, jotka suojautuivat polttavalta auringol- ta makaamalla selällään ja käyttä- mällä isoa jalkaansa varjona.
MERJA LEPPÄLAHTI
Kirjoittaja on tietokirjailija ja kriitikko.
