Tulvariskien alustava arviointi Simojoen vesistöalueella
II suunnittelukausi
Sisällysluettelo
1 Johdanto ... 3
1.1 Tulvariskien hallinnan tavoitteet ja tarkoitus ... 3
1.2 Tulvariskien alustava arviointi ... 3
1.3 Tulokset ensimmäisestä suunnittelukaudesta ... 4
1.4 Viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi ... 5
1.5 Kuuleminen tulvariskien alustavasta arvioinnista ... 6
2 Vesistöalueen kuvaus ... 7
2.1 Korkeussuhteet ja maaperä ... 7
2.2 Ilmasto-olosuhteet ... 8
2.3 Hydrologia ... 9
2.4 Asutus- ja maankäyttö ... 13
2.5 Kaavoitus ... 16
2.6 Vesien tila ... 17
2.7 Luonnonsuojelualueet ja kulttuuriperintökohteet ... 18
2.8 Tulvasuojelu ja vesistön käyttö ... 20
2.8.1 Tulvasuojelu ... 20
2.8.2 Vesistön käyttö ... 21
3 Historiallinen tulvatieto ... 23
3.1 Toteutuneet tulvat ... 23
3.2 Arvio vastaavien tulvien vaikutuksista nykytilanteessa... 25
4 Mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit ... 26
4.1 Ilmastonmuutoksen vaikutus ... 26
4.2 Muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus tulvariskeihin ... 27
5 Tulvariskien tunnistamisen menetelmä ja arviointitekijät ... 28
5.1 Vahingollisten seurausten arviointi ... 28
5.2 Tulvariskien tunnistamisen lähtötiedot ... 29
6 Vesistöalueen tulvariskien tunnistaminen ... 30
6.1 Tulvariskit terveydelle ja turvallisuudelle ... 30
6.2 Tulvariskit välttämättömyyspalveluille ... 31
6.2.1 Lämmön- ja sähkönjakelu ... 31
6.2.2 Vesihuolto ... 31
6.2.3 Liikenneyhteydet ... 32
6.2.4 Muuta välttämättömyyspalvelut ... 32
6.3 Tulvariskit kulttuuriperinnölle ... 32
6.4 Tulvariskit ympäristölle ... 33
6.5 Tulvariskit yhteiskunnan taloudelliselle toiminnalle ... 34
6.6 Muut tulvariskit ... 34
6.6.1 Aiemmat tulvat ja niiden aiheuttamat vahingot ... 34
6.6.2 Alueelliset ja paikalliset olosuhteet ... 35
6.6.3 Vesistörakenteiden aiheuttama tulvariski ... 35
7 Tulvariskien arvioinnin yhteenveto ... 36
7.1 Kooste tunnistetuista tulvariskeistä... 36
7.2 Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi ... 37
8 Lähteet ... 38
9 Liitteet ... 40
1 Johdanto
1.1 Tulvariskien hallinnan tavoitteet ja tarkoitus
Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) ja siihen liittyvä asetus (659/2010) tulivat voimaan kesällä 2010. Lain tarkoituksena on vähentää tulvariskejä, ehkäistä ja lieventää tulvista aiheutuvia vahingollisia seurauksia sekä edistää varautumista tulviin. Lain tarkoituksena on myös sovittaa yhteen tulvariskien hallinta ja vesistöalueen muu hoito ottaen huomioon vesivarojen kestävän käytön sekä suojelun tarpeet. Vesitaloudellisten keinojen ohella kiinnitetään huomiota erityisesti alueiden käytön suunnitteluun, rakentamisen ohjaukseen sekä pelas- tustoimintaan. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on vähentää vahingollisia seurauksia ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle. Lain ja asetuksen avulla toimeenpannaan Euroopan unionin tulvadirektiivi (Direktiivi tulvaris- kien arvioinnista ja hallinnasta, Eurooppa 2007).
Tulvariskien hallintaan kuuluvat tulvariskien alustava arviointi, mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden ni- meäminen, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen laatiminen sekä toimenpiteiden selvittäminen (Kuva 1). Lisäksi tulvariskien hallinnan suunnitteluun sisältyy viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi (SOVA-laki) (tarkemmin luvussa 1.4). Tulvariskien hallinnan suunnittelun prosessi ja SOVA-lain mu- kaiset vaiheet on esitetty kuvassa 1.
Tulvariskien alustava arviointi luo tärkeän pohjan tulvariskien hallinnalle. Suomessa vesistöalueiden ja meren- rannikon tulvariskien alustavien arviointien laadinta kuuluu elinkeino-, liikenne-, ja ympäristökeskuksien (ELY) tehtäviin. Kunnat vastaavat hulevesitulvariskien arvioinnista alueillaan.
Poronhoitolakia (848/1990) sovelletaan poronhoidon harjoittamiseen poronhoitoalueella. Poronhoitoalue kä- sittää Lapissa koko maakunnan alueen Kemiä, Keminmaata ja Torniota lukuun ottamatta. Lisäksi lailla on määritetty erityisesti poronhoitoa varten tarkoitettu alue. Tällä alueella olevaa valtion maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Poronhoitolain 53 §:n mukaan suunnitellessaan valtion maita koskevia, poronhoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavia toimenpiteitä, valtion viranomais- ten on neuvoteltava asianomaisen paliskunnan edustajien kanssa.
1.2 Tulvariskien alustava arviointi
Lain mukaan tulvariskien alustava arviointi tehdään toteutuneista tulvista sekä ilmaston ja vesiolojen kehitty- misestä saatavissa olevien tietojen perusteella ottaen huomioon myös ilmaston muuttuminen pitkällä aikavä- lillä. Arvioinnissa kerätään tiedot toteutuneista ja mahdollisista tulevaisuuden tulvista ja niiden haitallisista vai- kutuksista. Laajoja uusia selvityksiä ei tulvariskien alustavan arvioinnin yhteydessä tehdä, vaan tarkastelu pe- rustuu olemassa olevaan tietoon. Vesistöalueiden tulvariskien alustava arviointi tehdään vesistöalueittain ja meritulvariskien alustava arviointi ELY-keskuksittain. Maa- ja metsätalousministeriö nimeää vesistöalueen ja merenrannikon merkittävät tulvariskialueet elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ehdotuksesta.
Alue, jolla tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella todetaan mahdollinen merkittävä tulvariski tai jolla sel- laisen riskin voidaan olettaa ilmenevän, nimetään merkittäväksi tulvariskialueeksi (laki tulvariskien hallinnasta, 8 §). Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon alueelliset ja paikalliset olosuhteet, tulvan to- dennäköisyys sekä seuraavat tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seu- raukset:
1) vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle,
2) välttämättömyyspalvelun, kuten vesihuollon, energiahuollon, tietoliikenteen, tieliikenteen tai muun vas- taavan toiminnan, pitkäaikainen keskeytyminen,
3) yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaavan taloudellisen toiminnan pitkäaikainen keskeytyminen, 4) pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle,
5) korjaamaton vahingollinen seuraus kulttuuriperinnölle.
Kuva 1. Tulvariskien hallinnan suunnittelun prosessi. Sinisellä tulvalain (620/2010) mukaiset vaiheet ja vihreällä SOVA-lain (200/2005) mukaiset vaiheet (*huom. kuulemisen päivämääriä ei ole vielä vahvistettu)
1.3 Tulokset ensimmäisestä suunnittelukaudesta
Tulvariskien alustava arviointi tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Arvioinnissa selvitettiin alueet, joilla tulvista voi aiheutua merkittävää vahinkoa. Suomessa nimettiin yhteensä 21 merkittävää tulvariskialuetta, niistä Lapin alueelle sijoittui viisi merkittävää tulvariskialuetta (Rovaniemi, Kittilä, Kemijärvi, Ivalo ja Tornio).
Simojoen vesistöalueelta ei nimetty merkittäviä tulvariskialueita, mutta Simon taajama tunnistettiin muuksi tul- variskialueeksi tulvavaarassa olevan asukasmäärän ja aiemmin esiintyneiden tulvien perusteella.
Arvioinnissa nimetyille merkittäville tulvariskialueille on tehty tulvavaara- ja tulvariskikartoitus vuonna 2013 ja on laadittu koko vesistöalueen kattavat tulvariskien hallintasuunnitelmat vuonna 2015. Tulvariskien hallinta- suunnitelmissa on esitetty tulvariskien hallinnan tavoitteet vesistöalueella sekä toimenpiteet tulvariskien vä- hentämiseksi.
Simojoelle on laadittu yleispiirteinen tulvavaarakartta vuonna 2010. Ensimmäisessä tulvariskien alustavassa arvioinnissa käytettiin Simojoen pääuoman osalta tulvavaarakarttaa ja muualla vesistöalueella yleispiirteistä tulvariskien alustavaa arviointia varten tehtyä tulvamallia (turina-tulvamallia). Simojoen vesistöalueelle ei ole laadittu tulvariskien hallintasuunnitelmaa, koska vesistöalueella ei ole merkittäviä tulvariskialueita. Simojoen alueella on suurien tulvien jälkeen tehty tulvapenkereitä talojen suojaksi Simon keskustassa, Simonkylällä ja Tainikoskella. Tulvapenkereiden myötä tulvavahingot asutukselle on vähentyneet merkittävästi. Yksityiskoh- tainen tulvakartoitus Simojoelle laaditaan lähivuosina.
1.4 Viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arviointi
Tulvariskien hallinnan suunnitteluun liittyy olennaisena osana myös ympäristövaikutusten arviointi, josta sää- detään laissa viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (200/2005) (SOVA- laki). Tulvariskien hallintasuunnitelmasta vastaavan viranomaisen tulee selvittää ja arvioida suunnitelman ja tarkasteltavien vaihtoehtojen toteuttamisen mahdollisesti merkittävät ympäristövaikutukset ja laatia ympäris- töselostus.
Ympäristöselostuksen sisältövaatimukset on määritelty valtioneuvoston asetuksessa viranomaisten suunnitel- mien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (347/2005, 4 §). Lain mukaisesti ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan suunnitelman välittömiä tai välillisiä vaikutuksia
a) ihmisten terveyteen, elinoloihin ja viihtyvyyteen;
b) maaperään, vesiin, ilmaan, ilmastoon, kasvillisuuteen, eliöihin ja luonnon monimuotoisuuteen;
c) yhdyskuntarakenteeseen, rakennettuun ympäristöön, maisemaan, kaupunkikuvaan ja kulttuuriperintöön;
d) luonnonvarojen hyödyntämiseen;
e) a–d alakohdassa mainittujen tekijöiden keskinäisiin vuorovaikutussuhteisiin.
SOVA-lain mukaisesti kuuleminen ympäristövaikutusten arvioinnista toteutetaan kahdessa vaiheessa. Suun- nitelman käynnistyessä suunnitelmaa laativan viranomaisen on kuultava ympäristöselostuksessa annettavien tietojen laajuudesta ja yksityiskohtaisuudesta ja suunnittelun edetessä suunnitelman ja ympäristöselostuksen luonnoksesta. Viranomaisten kuuleminen ensimmäisessä vaiheessa voidaan toteuttaa joko lausuntomenette- lyin tai viranomaisten välisessä neuvottelussa ja toisessa vaiheessa lausuntomenettelyin. Ympäristövaikutus- ten arvioinnissa on kuultava ainakin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusta ja tarpeen mukaan kunnan ter- veys- ja ympäristöviranomaisia sekä muita vaikutusalueella toimivia viranomaisia. Jos kysymyksessä on alu- eellisesti laajakantoinen tai muuten merkittävä suunnitelma tai ohjelma, viranomaisen on kuultava myös ym- päristöministeriötä sekä sosiaali- ja terveysministeriötä.
Lain mukaisesti myös yleisöllä tulee olla mahdollisuus saada tietoja suunnitelman ja ympäristöselostuksen lähtökohdista, tavoitteista ja valmistelusta ja esittää asiasta mielipiteensä. Mikäli suunnitelmalla on mahdollisia rajat ylittäviä todennäköisesti merkittäviä ympäristövaikutuksia, tulee ympäristöministeriön huolehtia tiedotta- misesta ja neuvottelutehtävistä kyseisen valtion kanssa.
Suunnitelman hyväksymistä koskevasta päätöksestä tai suunnitelmasta on käytävä ilmi perusteltu kannanotto siitä, miten ympäristöselostus ja siihen liittyvät lausunnot, mielipiteet ja neuvottelut on otettu huomioon. Lisäksi suunnitelmassa on oltava selvitys millä tavoin ympäristönäkökohdat ovat vaikuttaneet suunnitelman sisältöön ja vaihtoehtojen valintaan. Suunnitelmassa on tultava myös ilmi, miten suunnitelmasta aiheutuvia merkittäviä ympäristövaikutuksia seurataan (12 §) ja millaisiin toimenpiteisiin ryhdytään ympäristöhaittojen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi.
Tulvariskien alustavan arvioinnin kuulemisen (ks. luku 1.5.) yhteydessä toteutettiin ensimmäisen vaiheen kuu- leminen valtakunnallisesti yhteisellä asiakirjalla "Tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen
valmistelu: osallistuminen, tiedottaminen ja kuuleminen". Toisen vaiheen kuuleminen toteutetaan hallintasuun- nitelman ja ympäristöselostuksen luonnoksesta vuonna 2021.
Ympäristövaikutusten arvioinnista huolehtiminen on tärkeää toimittaessa luonnonsuojelun kannalta erityisillä alueilla (Natura 2000 -alueet, yksityiset suojelualueet, muut suojelualueet). Lisäksi tulvariskien hallinnassa tu- lee huomioida myös vesien- ja merenhoidon suunnitelmat. Lain tulvariskien hallinnasta (620/2010, 12 §) mu- kaisesti on huolehdittava siitä, että tulvariskien hallintasuunnitelmassa esitetyt toimenpiteet sovitetaan yhteen vesienhoidontoimenpideohjelman ympäristötavoitteiden kanssa.
1.5 Kuuleminen tulvariskien alustavasta arvioinnista
Lapin ELY-keskus on järjestänyt tulvariskilain (620/2010, 17§) mukaisen kuulemisen 9.4. - 9.7.2018 ehdotuk- sesta Lapin merkittäviksi tulvariskialueiksi. Samassa yhteydessä järjestettiin SOVA-lain (200/2005, 8§) mukai- nen kuuleminen tulvariskien hallintasuunnitelman ja ympäristöselostuksen valmistelun osallistumisesta, tiedot- tamisesta ja kuulemisesta (ks. luku 1.4). Lapin ELY-keskus on pyytänyt lisäksi asiaa koskettavilta viranomai- silta lausunnon ehdotuksesta merkittäviksi tulvariskialueiksi. Kuulemisen aikana käytiin neuvottelut niiden kun- tien kanssa, joiden alueelle ehdotetaan nimettäväksi merkittäviä tulvariskialueita (Kemi, Tornio, Rovaniemi, Kittilä, Kemijärvi ja Inari).
Lausuntoja saatiin Lapin alueelta kaikkiaan 17 kpl ja muita mielipiteitä 1 kappale. Lausunnoista 2 kpl saapui lausuntopalvelu.fi -palvelun kautta. Lausunnoissa ei ole ollut huomautettavaa Lapin ELY-keskuksen ehdotuk- seen Lapin merkittäviksi tulvariskialueiksi, mutta muutamissa lausunnoissa ja kuulemisen aikana pidetyissä neuvotteluissa kuntien kanssa on esitetty joitakin korjaustarpeita tausta-asiakirjojen tietoihin. Kooste ja vastine lausuntoihin on saatavilla osoitteesta: www.ymparisto.fi/vaikutavesiin > tulvariskien hallinta > Lappi.
Simojoen tulvariskien alustavan arvioinnin raporttiin on tehty seuraavat täydennykset kuulemisen jälkeen:
Päivitetty tulvariskien hallinnan prosessikaavio sisältämään SOVA-lain (200/2005) mukaiset vaiheet (s.4)
Lisätty luku 1.4. Luvussa kerrotaan viranomaisten suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista ja lain soveltamisesta tulvariskien hallinnan suunnittelussa (s.5)
Lisätty luku 1.5. Luvussa kerrotaan alustavan arvioinnin kuulemisesta ja mitä muutoksia raporttiin on tehty kuulemisen jälkeen (s.6)
Lisätty lukuihin 1.1 ja 2.4 tietoa poronhoitoalueella toimimisesta ja lukuun 2.4 lisätty vesistöalueen paliskunnat (s. 3 ja 14)
Lisätty lukuun 2.4 tarkennusta vesistöalueen tiestöstä (s.14) ja maatalousalueista (s.15)
Täydennetty lukuun 2.7 tarkempaa tietoa kulttuuriperinnön suojelusta (s.18-19)
Lisätty lukuun 3.1 täydennystä tulvien esiintymisestä ja vahingoista (s.21-22)
Täydennetty luku 6.2 ja selkeytetty tekstiä (s.31-32)
Lisätty tekstiä lukuun 6.4. (s.33)
Täydennetty lukua 6.6.1 tulvavahinkotilastotiedoilla (s.34)
Lähdeluettelo on päivitetty
2 Vesistöalueen kuvaus
Simojoen vesistöalue (64) kuuluu Kemijoen vesienhoitoalueeseen. Kemijoen vesienhoitoalueeseen kuuluvat Kemijoen, Simojoen ja Kaakamojoen vesistöalueet sekä Perämeren rannikkoalue. Simojoen pääuoma saa alkunsa Ranuan kunnan alueella sijaitsevan Simojärven itäpuolen karuilta ylänköalueilta. Simojoki virtaa Ra- nuan ja Simon kuntien halki päätyen Perämereen (Kuva 2). Simojoen vesistöalue on laajuudeltaan 3 160 km² ja sen järvisyysprosentti on 5,66 (Ekholm 1993). Vesistöalueen ainoa taajama-alue (YKR) on Simo.
Simojoen vesistöalue on suojeltu koskiensuojelulailla voimalaitosrakentamiselta. Simojoki on osa Natura 2000 -suojeluverkostoa ja se edustaa Fennoskandian luonnontilaiset jokireitit -luontotyyppiä. Simojoessa on run- saasti koskia, joissa sijaitsevat myös luonnonvaraisen lohikannan tärkeimmät elinalueet.
Kuva 2. Kemijoen vesienhoitoalue ja Simojoen vesistöalue
2.1 Korkeussuhteet ja maaperä
Simojoen vesistöalueen maa- ja sisävesialueet kuuluvat Fennoskandian kilven luonnonmaantieteelliseen alu- eeseen. Vesistöalue sijaitsee melko tasaisella alueella, jossa korkeuserot ovat pienet. Vesistöalueen ala- ja keskiosassa on laajoja suoalueita. Ylempänä vesistöalueella maasto on mäkisempää ja maisemaa luonnehti- vat metsän peittämät moreeniselänteet. Meren lähellä Simon kunnassa korkeus pysyttelee alle 50 metriä me- renpinnan yläpuolella ja maanpinnan korkeus nousee hitaasti Ranualle päin (Kuva 3). Vesistöalueen korkein alue sijaitsee vesistöalueen itäisessä osassa, Posion kunnan alueella. Korkeimmat alueet ovat noin 300 metriä merenpinnan yläpuolella.
Alaosa Simojokivarresta on maaperältään jokikerrostumaa. Suurin osa vesistöalueen maaperästä on sora- ja hiekkamoreenia ja turvekerrostumaa. Kumpumoreenia on vesistöalueella Portimojärven, Simojärven sekä
Siika-Kämän välisellä alueella. Pienialaisia alueita prekvartäärisen kallioperän paljastumia on eri puolilla ve- sistöaluetta.
Simojoen vesistöalueen alaosa kuuluu kasvimaantieteellisesti Pohjanmaa-Kainuun alueeseen ja ylemmät osat Peräpohjolan metsäkasvillisuusvyöhykkeeseen (Kalliola 1973). Alue sijaitsee Etelä- ja Pohjois-Suomen väli- sessä vaihettumisvyöhykkeessä, jossa esiintyy eteläisiä ja pohjoisia lajeja sekä kasvillisuustyyppejä.
Ympäristöhallinnon pohjavesiaineiston mukaan Simojoen vesistöalueella on kaiken kaikkiaan 44 pohjavesi- aluetta. Vedenhankintaa varten tärkeitä pohjavesialueita on yhteensä 15. Niistä neljä sijaitsee Simon kunnassa ja loput Ranuan kunnassa. Vedenhankintaan soveltuvia alueita on yhteensä kuusi ja muita vedenhankinta- käyttöön soveltuvaa pohjavesialuetta on viisi. Loput ovat muita pohjavesialueita. Pohjavesien kokonaismää- räksi on arvioitu yhteensä 11 000 m3/d.
Kuva 3. Maanpinnan korkeussuhteet ja pohjavesialueet Simojoen vesistöalueella. (yhdistetty KM2 ja KM10 korkeusmallit)
2.2 Ilmasto-olosuhteet
Simojoen vesistöalue kuuluu keskiboreaaliseen lauhkeaan ilmastovyöhykkeeseen. Ilmastolle on tyypillistä sa- teisuus ympäri vuoden, pitkät ja kylmät talvet sekä lyhyt kesä. Alueen keskilämpötila on +1-2 astetta (ºC).
Talven keskilämpötila on -10 asteen vaiheilla ja kesän keskilämpötila on noin +14 vaiheilla. Vuoden lämpimin kuukausi on tyypillisesti heinäkuu ja kylmin tammikuu.
Keskimääräinen vuotuinen sademäärä on noin 550–600 millimetriä. Sateisinta on heinäkuussa, jolloin sade- määrä on 65–85 millimetriä. Lumipeite vesistöalueella on keskimäärin marraskuusta toukokuun alkuun asti.
Keskimääräinen lumipeitteen paksuus on 60–70 cm. Lumipeite on talven aikana paksuimmillaan maaliskuun puolivälissä.
Seuraavassa kuvassa (Kuva 4) on esitetty vuoden keskilämpötilat ajanjaksolla 1963–2017 Ilmatieteen laitok- sen Ranuan havaintoasemilla (yhdistetty kirkonkylän ja lentokentän havainnot). Keskilämpötiloissa on esiinty- nyt huomattavaa vaihtelua erityisesti 1980 -luvun loppupuolella. Vuosi 1985 on ollut havaintojakson kylmin, silloin keskilämpötila on ollut lähes -2 astetta. Myös vuodet 1966, 1978 ja 1987 on ollut viileitä (keskilämpötila
2015, jolloin keskilämpötila on ollut yli +2,5 astetta. Lähes yhtä lämmintä on ollut myös vuosina 1974, 1989, 2000, 2005, 2011 ja 2014.
Kuva 4. Vuoden keskilämpötilat Ranuan havaintoasemilla vuosina 1963–2017 (yhdistetty Ranuan kirkonkylän ja lentokentän havaintoasemien tiedot)
Simojoen vesistöalueen vuosisadanta ajanjaksolla 1965–2007 on esitetty seuraavassa kuvassa (Kuva 5). Sa- demäärissä on havaittavissa vuosien välistä vaihtelua. Sateisimpia vuosia ovat olleet vuodet 1992, 1998, 2000 ja 2007, jolloin vuosisadanta on ollut yli 600 millimetriä. Suurin vuosisadanta on vuodelta 1998, jolloin se oli yli 800 millimetriä. Kuivimpia vuosia on havaintoaseman tietojen mukaan mm. vuodet 1969, 1976, 1978 ja 1980, jolloin vuosisadanta on ollut noin 400 mm tasolla.
Kuva 5. Vuosisadanta vuosilta 1965–2007 Simon Simonniemen havaintoasemalta
2.3 Hydrologia
Simojoen vesistöalue (64) jakautuu yhdeksään valuma-alueeseen (Kuva 6, Taulukko 1), joista kukin jakaantuu 4-9 osavaluma-alueeseen. Simojoen pituus on 193 km ja kokonaispudotuskorkeus on 176 metriä. Sen suu- rimmat kosket ovat Valajankosket, Maaninkakoski, Mötyskoski, Tainikoski, Veitsikoski, Harrikosket, Hamarin- kosket ja Isopetäjä. Simojoen pääuoman lisäksi vesistössä on 7 sivujokea, joiden valuma-alue on yli 100 km² (Kuva 7, Taulukko 2). Vesistöalueen merkittävimmät joet ovat Simojoki, Tainijoki, Ruonajoki, Kuivasjoki, Kä- mäjoki, Kelukkajoki, Ylijoki ja Martimo-oja. Vesistössä on 38 järveä, joiden pinta-ala on yli 50 ha. Suurimmat järvet ovat Simojärvi, Ristijärvi-Välttämönselkä, Penämöjärvi, Impiönjärvi, Toljanjärvi ja Särki-Kämä (Taulukko 3).
Taulukko 1. Simojoen vesistöalueen valuma-alueiden pinta-alat [F] ja järvisyys [L].
Nro Nimi Alaraja F km² L % F₁ km² L₁ %
64 Simojoen vesistöalue Perämeri 3 159,75 5,66 3 159,75 5,66
64.01 Simojoen alaosan alue Perämeri 411,88 0,96 3 159,75 5,66 64.02 Simojoen keskiosan alue Kalmakoski 374,54 1,06 2 601,06 6,66 64.03 Portimojärven alue Köngäs (Q-1017) 557,05 3,71 1 981,29 8,46 64.04 Simojoen yläosan alue Toljanjärvi 446,21 4,68 1 076,69 12,49 64.05 Simojärven valuma-alue Välttämönsalmi 630,48 18,02 630,48 18,02 64.06 Kuivasjoen valuma-alue Simojoki 146,81 1,21 146,81 1,21 64.07 Iso Tainijoen valuma-alue Simojoki 245,23 0,69 245,23 0,69 64.08 Ruonajoen valuma-alue Simojoki 200,75 1,18 200,75 1,18
64.09 Kämäjoen valuma-alue Simojoki 146,8 6,86 146,8 6,86
*₁= yläpuolisen valuma-alueen ala ja järvisyys valuma-alueen purkupisteessä
Kuva 6. Simojoen vesistöalueen 2. jakovaiheen valuma-alueet
Kuva 7. Simojoen vesistöalueen suurimmat joet ja järvet sekä käytössä olevat vedenkorkeuden ja virtaaman mittausasemat.
Taulukko 2. Simojoen vesistöalueen suurimmat joet (valuma-alue yli 100 km2).
Nimi Pituus [km] Valuma-alueen
pinta-ala [km2]
Pudotuskorkeus [m]
Simojoki 127 3 160 150
↑ IsoTainijoki 22 245 50
↑ Ruonajoki 23 201 30
↑ Kuivasjoki 20 147 45
↑ Kämäjoki 15 147 33
↑ Kelukkajoki 23 117 55
↑ Ylijoki Simojoki 20 116 36
↑ Martimo-oja 15 108 34
Taulukko 3. Simojoen vesistöalueen järvet, joiden pinta-ala on yli 50 ha.
Nimi Vesiala [ha] Kunta
Simojärvi 8993 Ranua
Ristijärvi-Välttämönselkä 1006 Ranua
Penämöjärvi 443 Ranua
Impiönjärvi 419 Ranua
Toljanjärvi 329 Ranua
Särki-Kämä 283 Rovaniemi
Portimojärvi 280 Ranua
Martimojärvi 255 Simo
Kuopasjärvi 222 Ranua
Sääskijärvi 191 Ranua
Saunajärvi 175 Ranua
Siika-Kämä 172 Ranua
Luolajärvi 164 Simo
Korvajärvi 160 Ranua
Kaitajärvi 142 Ranua
Roosinginjärvi 125 Ranua
Ylimmäinen Sankajärvi 116 Simo
Saarijärvi 115 Ranua
Alajärvi 107 Ranua
Peurajärvi 106 Ranua
Hiisijärvi 96 Ranua
Rytijärvi 89 Ranua
Ristijärvi 88 Ranua
Yli-Soppananjärvi 85 Ranua
Kuivasjärvi 83 Simo
Yli-Portimojärvi 82 Ranua
Majavajärvi 79 Ranua
Saukkojärvi 79 Ranua
Paavonjärvi 69 Ranua
Keski-Voho 66 Posio
Ruonalampi 65 Ranua
Suhankojärvi 61 Ranua
Koskenlampi 59 Ranua
Soppananjärvi 57 Ranua
Juurikkajärvi 57 Ranua
Mämmilampi 56 Ranua
Lihalampi 56 Rovaniemi
Tainijärvi 55 Ranua
Saukkojärvi 55 Ranua
Saarijärvi 53 Ranua
Auralampi 53 Ranua
Niskajärvi 52 Ranua
Vesistöalueella on käytössä 3 vedenkorkeuden ja 2 virtaaman mittausasemaa (Kuva 7, taulukko 4 ja taulukko 5). Taulukossa 4 ja 5 on kuvattu Simojoen vesistön keski- ja ääriarvoja eri mittausasemilla.
Simon havaintoasemalla Simojoen pääuoman keskivirtaama on noin 40 m3/s. Virtaamien vaihtelu on suurta ja tulva-aikoina virtaamat kasvavat moninkertaisiksi. Keskimäärin virtaama vaihtelee noin 6 m³/s ja 400 m³/s vä- lillä ja vedenkorkeus on keskimäärin N2000+11,36 metriä. Alin mitattu virtaama Simon havaintoasemalla on ollut maaliskuun loppupuolella ja huhtikuun alussa vuonna 1942, jolloin se oli vain 1 m³/s. Suurin virtaama on ollut toukokuussa vuonna 1982, jolloin se oli 730 m³/s. Vedenkorkeus oli tällöin N2000+13,57 metriä. Korkein havaittu vedenkorkeus on 2.5.1986, jolloin se oli N2000+13,70 metriä. Muita suuria virtaamia on ollut mm. vuosina 1977 (672m3/s), 1989 (716 m3/s) sekä vuonna 1948 (685 m3/s).
Hosionkoskella virtaamat ovat hieman pienempiä kuin Simon havaintoasemalla. Keskivirtaama on alle 30 m3/s ja ylivirtaamat ovat keskimäärin noin 220 m3/s. Suurin mitattu virtaama on ollut toukokuussa vuonna 1993, jolloin se oli 341 m3/s. Vedenkorkeus oli tällöin myös havaintojakson korkein, N2000+112,22 metriä. Alin mitattu virtaama on ollut noin 2 m3/s (syksyllä vuonna 2006), jolloin myös vedenkorkeus on ollut havaintojakson alin (N2000+109,29 metriä). Vedenkorkeus Hosionkoskella on keskimäärin N2000+110,0 metriä.
Simojoen vesistöalueen suurimmalla järvellä Simojärvellä on mitattu vedenkorkeutta vuodesta 1962 alkaen.
Simojärven keskimääräinen vedenkorkeus on havaintoaseman tietojen mukaan N2000+176,55 metriä. Suurin havaittu vedenkorkeus on vuodelta 1973, jolloin se oli N2000+177,51 metriä. Alimmillaan vedenkorkeus on ollut vuonna 1962, jolloin se oli N2000+176,0 metriä.
Taulukko 4. Simojoen vesistöalueen virtaamien keski- ja ääriarvoja. Havaintoarvot [m²s] käyttöönotosta vuoden 2017 loppuun.
Tunnus Virtaama-asema Käytössä MQ HQ NQ MHQ MNQ
6400310 Hosionkoski 1962 alkaen 26 341 2,1 221 5,0
6400400 Simo 1911 - 1955 49 685 1 427 4,8
6400410 Simo 1965 alkaen 41 730 3 410 6,5
MQ = keskivirtaama, HQ = ylivirtaama, NQ = alivirtaama, MHQ = keskiylivirtaama, MNQ = keskialivirtaama
Taulukko 5. Simojoen vesistöalueen vedenkorkeuden keski- ja ääriarvoja. Havaintoarvot [N2000+m] käyttöönotosta vuoden 2017 loppuun.
Tunnus Vedenkorkeus-
asema Käytössä MW HW NW MHW MNW
6400310 Hosionkoski 1962 alkaen 110,00 112,22 109,29 111,47 109,53
6400400 Simo* (NN) 1912 -1963 7,65 11,26 6,79 9,78 7,14
6400410 Simo 1965 alkaen 11,36 13,70 10,74 12,94 10,91
6400300 Portimonsalmi 1961–1995 142,07 144,36 141,39 143,61 141,70
6400100 Simojärvi 1962 alkaen 176,55 177,51 176,00 176,97 176,36
1 Korkeusjärjestelmä NN
2 MW = keskivedenkorkeus, HW = ylivedenkorkeus, NW = alivedenkorkeus, MHW = keskiylivedenkorkeus, MNW = keskialivedenkorkeus
2.4 Asutus- ja maankäyttö
Suurin osa Simojoen vesistöalueesta sijoittuu Simon ja Ranuan kuntien alueelle, mutta pieniltä pohjoisilta reu- naosiltaan vesistöalue ulottuu Keminmaan, Tervolan ja Rovaniemen kuntien alueille ja itäiseltä reunalta Posion kunnan alueelle. Vesistöalueen ainoa taajama-alueeksi (YKR 2016) merkitty alue on Simon keskustassa. Ra- nuan kunnan keskustaajama sijaitsee vesistöalueen ulkopuolella.
Koko vesistöalueella on yhteensä hieman alle 2 500 asukasta (RHR 2016). Asukkaiden määrä on hieman vähentynyt ensimmäisen alustavan arvioinnin jälkeen ja tilastokeskuksen ennusteiden mukaan vesistöalueen kuntien asukasmäärät vähenevät edelleen tulevina vuosina (Taulukko 6). Asukkaat ovat sijoittuneet Simojoen pääuoman varteen sekä Simojärven rannoille.
Taulukko 6. Simojoen vesistöalueen kuntien väestön määrä ja ennustettu kehitys (lähde: Tilastokeskus 2018)
Kunta v.20091 v.2016 v.2021 v.2027 Muutos (%) 2009–2016
Muutos (%) 2016–2027
Simo 3 496 3 223 3 063 2 895 -7,81 -10,18
Ranua 4 407 3 984 3 752 3 546 -10,00 -10,99
1Ensimmäisen kierroksen alustavan arvioinnin tilanne
Simojoen vesistöalueen länsireunassa kulkee Simon taajaman läpi valtatie 4 (E75), Ouluntie. Tie on yksi tär- keimmistä päätieyhteyksistä Suomessa ja pääyhteys Etelä- ja Pohjois-Suomen välillä. Tie on myös osa yleis- eurooppalaiseen päätieverkkoon kuuluvaa eurooppatietä E75. Tie kuuluu kokonaisuudessaan yleiseurooppa- laiseen TERN-tieverkkoon. Liikennemäärät Simon kohdalla ovat liikenneviraston aineiston mukaan 7700-8600 ajoneuvoa vuorokaudessa (tilanne vuonna 2017).
Simojoen eteläpuolella Simosta Ranualle kulkee seututie 924, Ranuantie, joka yhtyy Rovaniemeltä Pudasjär- velle Ranuan läpi kulkevaan kantatiehen 78 Nuupaksessa lähellä Ranuan kirkonkylää. Tie ylittää Simojoen Taininiemessä, jossa tien nimi vaihtuu Pohjoispuolentieksi ja Ranuan kunnan rajalla Simontieksi. Taininie- messä ennen siltaa on risteys, josta alkaa seututie 849 (Ranuantie) jatkuen Simojoen vartta pitkin Yli-Kärpän itäpuolelle. Uusikummun kohdalla Yli-Kärpässä Ranuantie muuttuu pienemmäksi yhdystieksi (nro 9243) ja tien nimi muuttuu Ranuan kunnan puolella Simojoentieksi. Tie jatkuu Simojoen vartta pitkin yhtyen takaisin Poh- joispuolentiehen. Hosionniemen itäpuolella on silta Simojoen yli.
Simojoen pohjoispuolella kulkee pienempi Pohjoispuolentie (yhdystie 9241). Harrikosken yläpuolella on silta joen yli ja siitä lähtee Sompujärventie (seututie 923), joka vie Tervolaan. Simojärven länsipuolella kulkee seu- tutie 942, Pekkalantie, joka on tieyhteys Ranualta kantatielle 81. Simojärven kaakkoispuolella kulkee seututie 941, Posiontie, josta on yhteys Ranualta Posiolle.
Kuva. Simojoen vesistöalueen kunnat, taajamat ja yleiset tiet
Koko vesistöalue kuuluu poronhoitoalueeseen. Poronhoitoalueella olevaa valtion maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle. Suunnitellessaan valtion maita koskevia, poron- hoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavia toimenpiteitä valtion viranomaisten on neuvoteltava asianomai- sen paliskunnan edustajien kanssa (poronhoitolaki 53 §). Simojoen vesistöalueella sijaitsee Simon kunnan
Simojoen vesistöalueen maankäytön jakautuminen on esitetty seuraavassa taulukossa (Taulukko 7, Kuva 8).
Yli 90 % Simojoen vesistöalueen pinta-alasta on metsämaata ja suota. Rakennetun alueen osuus kokonais- pinta-alasta on hyvin pieni, ainoastaan Simon taajama on luokiteltu rakennetuksi alueeksi. Maatalousalueita on enimmäkseen Simojoen pääuoman varrella, jossa on maataloudelle sopivaa rehevää maaperää. Vesialu- eesta suurin osa sijoittuu Simojärven alueelle. Maankäyttö on säilynyt melko samanlaisena kuin ensimmäi- sessä tulvariskien alustavassa arvioinnissa, jolloin oli käytössä vuoden 2000 maankäyttöaineisto. Uudem- massa aineistossa pinta-alatiedot ovat hieman tarkentuneet edellisestä arvioinnista.
Taulukko 7. Maankäyttö Simojoen vesistöalueella [Corine 2012]
Maankäyttöluokka Pinta-ala [ha] Määrä [%]
Rakennetut alueet 157 0,05
Maatalousalueet 4 236 1,3
Metsät sekä avoimet kankaat ja kalliomaat 245 482 77,6
Kosteikot ja avoimet suot 48 719 15,4
Vesialueet 17 126 5,4
Kaikki yhteensä 315 720 100,0
Simojoen vesistöalueella maatalous on maitotilavaltaista ja peltoviljely on pääasiassa nurmiviljelyä. Tilojen koko on valtakunnalliseen tasoon nähden pieni. (Räinä ym. 2015.) Luonnonvarakeskuksen tilastotietokannan mukaan vuonna 2017 käytössä olevaa maatalousmaata oli Simojoen vesistöalueen kunnissa yhteensä 6 241 hehtaaria (Simo 2102 ha ja Ranua 4 139 ha). Lapin alueella oli tietokannan mukaan kaiken kaikkiaan 1 366 maatalous- ja puutarhatilaa, niistä Simojoen vesistöalueen kuntiin sijoittuu 167 tilaa (Simo 51 tilaa ja Ranua 116 tilaa). Kotieläimet tiloilla ovat pääosin nautoja ja lampaita. Suurin osa maatilojen ravinnekuormasta huuh- toutuu vesistöihin tulva-aikana. Maatalouden aiheuttama kuormitus Kemijoen vesienhoitoalueella oli vuosina 2006-2012 keskimäärin 32 tonnia fosforia ja 285 tonnia typpeä vuodessa. (Räinä ym. 2015.)
Kuva 8. Maankäytön jakaantuminen Simojoen vesistöalueella (Corine 2012, päätaso)
2.5 Kaavoitus
Kaavoitus on alueiden käytön suunnittelua, ja kaavoilla päätetään eri toimintojen, kuten asumisen ja työpaik- kojen, sijoittuminen kaavoitetulle alueelle. Kaavoituksella alueiden tulvariskejä voidaan vähentää ohjaamalla merkittävät toiminnot tulvavaara-alueiden ulkopuolelle. Maankäytön suunnittelu on tehokkain keino vähentää alueiden tulvariskejä. Maankäytön suunnittelu perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin. Maankäytön suunnit- telujärjestelmään kuuluvat valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet, maakuntakaava, yleiskaava ja asema- kaava. Maakuntakaava ohjaa periaatteet ja suuntaviivat alueiden käytölle ja yleiskaavoissa ja asemakaavoissa määrätään tarkemmat määräykset tulvauhan alaisen alueen rakentamisesta.
Valtioneuvoston päättämät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö- ja raken- nuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Maakunnan suunnittelussa ja muussa alueiden käy- tön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista (MRL 24 §). Uusien VAT:ien mukaisesti tulva-asiat tulee huomioida seu- raavasti:
"Varaudutaan sään ääri-ilmiöihin ja tulviin sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Uusi rakentaminen sijoitetaan tulvavaara-alueiden ulkopuolelle tai tulvariskien hallinta varmistetaan muutoin."
Ensimmäinen valtakunnallinen opas alimmista rakentamiskorkeuksista julkaistiin vuonna 1999 (Ollila ym).
Suosituksia on päivitetty ja uusimmat suositukset ovat julkaistu vuonna 2014 (Parjanne - Huokuna). Ensim- mäiset suositukset ylimpien vedenkorkeuksien huomioiseen rakentamisessa on julkaistu jo vuonna 1984. Op- paassa on annettu ohjeet ranta-alueille rakentamiseen ja valtakunnalliset suositukset minkä suuruiseen tul- vaan ranta-alueella rakentamisessa tulisi varautua riippuen rakennuksen käyttötarkoituksesta. Suositukset pi- tävät sisällään myös toistuvuuksiin liittyvät epävarmuudet. Suositusten mukaan asuinrakennuksien osalta tulisi varautua sisävesillä kerran 100 vuodessa toistuvaan tulvaan ja rannikolla kerran 250 vuodessa toistuvaan tulvaan.
Maakuntakaavassa suunnitellaan rakentamisen ja ympäristön kehittämisen suunnat maakunnassa tuleville vuosikymmenille. Maakuntakaava on ohjeena kuntien kaavoitukselle ja muulle viranomaistoiminnalle, jolla vai- kutetaan alueidenkäyttöön. Maakuntakaavan laatii ja siitä päättää maakunnan liitto. Maakuntakaavaa laadit- taessa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on otettava huomioon ja kaavaa laadittaessa on kiinnitettävä huomiota maakunnan oloista johtuviin erityisiin tarpeisiin. Simojoen vesistöalueella on voimassa Simon kun- nan alueella Länsi-Lapin maakuntakaava ja Ranuan kunnan alueella Rovaniemen maakuntakaava. Lisäksi vesistöalueen itäosassa on voimassa Itä-Lapin maakuntakaava. Länsi-Lapin maakuntakaavassa on seuraava kaavamääräys tulvien huomioisesta:
Tulva-, sortuma- ja vyörymävaara- alueet on osoitettava yleis- ja asemakaavoissa joko alueina tai raken- tamisrajoituksina. Rakennuspaikkoja ei saa suunnitella sijoitettavaksi alueille, joilla on tulvan, sortuman tai vyörymän vaaraa. Maankäytön suunnittelussa tulee ottaa huomioon tulvariskialueet ja tulvien hallintasuun- nitelmat.
Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toiminto- jen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista.
Simojoen vesistöalueen kaavoissa on huomioitu tulvariskit määräämällä kaavamääräys alimmasta rakenta- miskorkeudesta. Kaavojen päivittämisen yhteydessä korkeustaso yleensä päivitetään uusimman suosituksen mukaiseksi. Simojoen uusimpaan yleiskaavaan (ehdotusvaihe) on esitetty seuraava kaavamääräys:
"Tulvavahingoille alttiiden rakenneosien tulee olla vähintään kaavakartassa määrätyn korkeusaseman (merkitty jokeen) tasolla, mikäli rakennusluvan myöntävä viranomainen ei olosuhteista johtuen vaadi ra-
Maankäytön suunnittelun tasoista asemakaava on yksityiskohtaisin kaava. Myös asemakaavoissa tulvariskit huomioidaan kaavamääräyksin ja kaavamerkinnöin. Asemakaavat pyritään suunnittelemaan jo lähtökohtai- sesti siten, että tulvavaara-alueille ei sijoiteta uutta rakentamista (MRL 116 §).
2.6 Vesien tila
Tulvariskien hallintaa ja vesienhoitoa koskeva lainsäädäntö edellyttää, että tulvariskien hallinnan toimenpiteet on sovitettava yhteen vesienhoidon ympäristötavoitteiden kanssa. Tulvariskien hallinnan suunnittelussa on otettava huomioon, että suunniteltavat toimenpiteet eivät saa vaarantaa merkittävästi vesienhoidossa suunni- teltujen ja toteutettujen toimenpiteiden tavoitteita ja vaikutuksia.
Simojoen vesistöalue kuuluu Kemijoen vesienhoitoalueeseen, joka koostuu Kemijoen, Simojoen ja Kaakamo- joen päävesistöalueista sekä Viantienjoen pienestä valuma-alueesta. Kemijoen vesienhoitoalueen pintavesien ekologinen tila on laajalti hyvä tai erinomainen lukuun ottamatta sisempiä rannikkovesiä ja keinotekoisia tai voimakkaasti muutettuja vesiä, jotka ovat pääosin tyydyttävässä tilassa. Simojoen vesistöalueella pintavesien ekologinen tila on Simojoen pääuomassa ja Simojärvellä erinomainen (Kuva 9). Simojokeen laskevat sivujoet ja Simojärven pohjoisosa on luokiteltu hyvään ekologiseen tilaan. Vesistöalueella ei ole yhtään pintavesistöä luokiteltu hyvää tilaa huonomaan tilaan. Vesistöalueen pintavesien kemiallinen tila on myös pääosin hyvä.
Ainoastaan elohopean osalta on havaittu kansallisen ympäristölaatunormin ylittävää kuormitusta. (Räinä ym.
2015.)
Kemijoen vesienhoitosuunnitelmassa vesienhoidon ympäristötavoitteiksi on asetettu, että erinomaisessa ti- lassa olevien pintavesien tila säilyy erinomaisena ja hyvässä tilassa olevien pintavesien tila hyvänä. Hyvää huonommassa tilassa olevien pintavesien osalta pyritään saavuttamaan hyvä tila. Hyvää ja erinomaista tilaa tulee ylläpitää, jotta niiden tila ei pääse huononemaan. Pohjavesien osalta vesienhoidon tavoitteena on, että tila säilyy hyvänä kaikilla pohjavesialueilla. (Räinä ym. 2015.)
Kuva 9. Simojoen vesistöalueen vesien ekologinen tila
2.7 Luonnonsuojelualueet ja kulttuuriperintökohteet
Suojelualueet
Simojoen pääuoma on suojeltu koskiensuojelulailla (35/1987), joka kieltää voimalaitosrakentamisen Simojo- ella. Simojoen vesistöalueella on yhteensä 15 Natura 2000 -verkostoon kuuluvaa suojelualuetta, mutta näistä kolme sijaitsee vesistöalueen reunassa eikä varsinaisesti vesistöalueella. Kaiken kaikkiaan Natura- verkos- toon kuuluvaa aluetta vesistöalueella on vajaa 30 000 hehtaaria. Luontodirektiivin mukaisia erityisten suojelu- toimien SAC-alueita on yhteensä noin 28 500 hehtaaria ja lintudirektiivin mukaisia erityisiä suojelualueita, SPA -alueita on noin 11 500 hehtaaria. Kuusi vesistöalueen Natura 2000 -alueitta kuuluu molempiin suojelutyyp- peihin.
Vesistöalueen Natura 2000 -alueista neljä on merkitty vesienhoidon kannalta erityisiin alueisiin (Taulukko 8, Kuva 10). Ne ovat merkittäviä alueita vesiluontotyyppien ja lajien suojelun kannalta. Näistä Korouoma-Jänis- kaira sijaitsee vain hyvin pieneltä osin vesistöalueen itäreunalla.
Mikäli Simojoen vesistöalueella laaditaan suunnitelmia tai toteutetaan Natura 2000 -alueisiin vaikuttavia hank- keita, jotka joko yksistään tai tarkasteltuna yhdessä muiden hankkeiden ja suunnitelmien kanssa todennäköi- sesti merkittävästi heikentää Natura 2000 -verkostoon sisällytetyn alueen luonnonvaroja, on luonnonsuojelu- lain (1096/1996) vaatimukset otettava huomioon.
Taulukko 8. Vesienhoidon kannalta erityiset Natura 2000 -alueet Simojoen vesistöalueella (Lindqvist ja Posio 2005 ja ympäris- töhallinnon tietojärjestelmät)
Tunnus Nimi VPD peruste
FI1301205 Simojärvi Alueellisesti merkittävä karu kirkasvetinen järvi
FI1301602 Martimoaapa-Lumiaapa-Penikat Luontotyypit, linnusto
FI1301613 Simojoki Jokireitti, kalasto mm. lohi, uhanalainen laji
FI1301104 Korouoma-Jäniskaira* Luontotyypit
* Sijaitsee vesistöalueella vain hyvin pieneltä osin
Rakennettu kulttuuriympäristö
Rakennettua kulttuuriympäristöä ovat kaupunkien, kuntakeskusten ja maaseudun eri ikäiset rakennukset ja rakennetut alueet, niitä yhdistävät liikenneväylät ja energiaverkot. Rakennettu ympäristö on kehittynyt vaiheit- tain esihistorialliselta ajalta ja keskiajalta lähtien ja jatkunut Ruotsin kuningaskunnan, Venäjän keisarikunnan sekä itsenäisen tasavallan aikana. Valtaosa Suomen rakennetusta ympäristöstä on hyvinvointivaltion raken- tamisen ajalta. Tulvariskien hallinnan toimenpiteitä suunniteltaessa, on otettava huomioon mahdolliset kulttuu- rihistoriallisesti arvokkaat kohteet.
Museovirasto on inventoinut vuonna 2009 valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009). Inventoinnin kohteet tulee huomioida alueidenkäytön suunnittelussa. Tietoa inventoinnin kohteista on luettavissa internetissä sivulla www.rky.fi. Rakennettuja kulttuuriympäristökohteita ovat Simon rautatieasema ja Simonkylän ja Simoniemen kyläasutus sekä Putkivaaran kylä Ranualla (Taulukko 9, Kuva 10). Lisäksi Poh- janmaan rantatie kulkee vesistöalueen länsireunalla.
Merkittävä osa valtion omistamista rakennuksista, rakennusryhmistä ja rakennetuista alueista on suojeltu asetuksella (480/1985). Asetuksen nojalla tehdyt suojelupäätökset pysyivät voimassa omistuksesta riippu- matta, vaikka asetus kumottiin, kun laki rakennusperinnön suojelemisesta säädettiin. Rakennusperinnön suo- jelemisesta 11 annetun lain (498/2010) nojalla voidaan suojella rakennusten lisäksi rakennelmia, rakennus- ryhmiä tai rakennettuja alueita. Niillä tulee olla merkitystä rakennushistorian, rakennustaiteen, rakennusteknii- kan, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta. Suojelu voi koskea myös rakennuksen osaa, rakennuksen kiinteää sisustusta taikka muuta rakentamalla tai istuttamalla muodostettua aluetta. Valtion asetuksella suojeltuja kohteita Simojoen vesistöalueella on kaksi, Martimoaavan
Taulukko 9. Kulttuuriympäristökohteet Simojoen vesistöalueella
Kulttuuriympäristökohteet Määrä Kohteet
Valtakunnallisesti merkittävät rakennetut kulttuuriym-
päristöt (RKY) 4 Pohjanmaan rantatie, Simon rautatieasema, Putkivaaran
kylä, Simonkylän ja Simoniemen kyläasutus Valtion asetuksella suojellut kohteet 2 Simon rautatieasema (sis. 10 rakennusta),
Martimoaavan niittysauna
Muinaisjäännökset 114 pistemäiset 114, aluemaiset 31
Kirkollisten rakennusten suojelusta on säännöksiä sekä evankelis-luterilaista kirkkoa koskevassa kirkko- laissa (1054/1993) että laissa ortodoksisesta kirkosta (985/2006). Kirkkolain mukaan kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut evankelis-luterilaiset kirkolliset rakennukset kiinteine sisustuksineen ja taideteoksineen ovat suo- jeltuja. Kirkkojen lisäksi kirkollisiin rakennuksiin kuuluvat mm. kellotaputlit ja hautakappelit. Myös ortodoksi- sesta kirkosta annetun lain mukaan ennen vuotta 1917 rakennettu kirkko on kiinteine sisustuksineen, taidete- oksineen ja piha-alueineen suojeltu. Suojeltuja kirkkoja ei ole Simojoen vesistöalueella.
Maailmanperintökohteet
Suomessa on tällä hetkellä seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta, joista kuusi kulttuurikohdetta ja yksi luontokohde. Jokainen Suomen kohteista edustaa yleismaailmallisesti erityisen arvokasta kulttuuri- tai luon- nonperintöä. Simojoen vesistöalueelle ei sijoitu näistä mikään kohde.
Kulttuurimaisema
Ympäristöministeriön johdolla on inventoitu maaseudun edustavimpia kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskan- taan. Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita on Suomessa 156. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepää- töksen maisema-alueista ja maisemanhoidon kehittämisestä 1995. Simojoen vesistöalueella on yksi valtakun- nallisesti arvokas maisema-alue, Simojoen suun kulttuurimaisemat (MAO 120133). Kohde edustaa Perämeren rannikon perinteistä kulttuurimaisemaa. (Ympäristöministeriö 1992.) Arvokkaat maisema-alueet tulee ottaa huomioon maankäytön suunnittelussa.
Kuva 10. Simojoen vesistöalueella sijaitsevat Natura 2000 -alueet ja kulttuuriperinnölle arvokkaat kohteet (vesienhoidolle mer- kittäville Natura 2000 -alueille on merkitty tunnus)
Arkeologinen kulttuuriperintö
Kiinteät muinaisjäännökset ovat keskeinen osa arkeologista kulttuuriperintöä ja ne on rauhoitettu muinaismuis- tolailla muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta. Arkeologiseen kulttuuriperintöön kuuluu myös sellaisia rakenteita ja paikkoja, joita Museoviraston linjauksen mukaisesti ei lueta muinaismuistolain tarkoittamiin kiin- teisiin muinaisjäännöksiin, mutta joiden säilyttämistä pidetään perusteltuna niiden historiallisen merkityksen ja kulttuuriperintöarvojen vuoksi. Tällaisia kulttuuriperintökohteita voidaan esittää säilytettäväksi esimerkiksi kaa- voituksen keinoin.
Museovirasto ylläpitää muinaisjäännösrekisteriä, johon on koottu muinaismuistolain (295/1963) nojalla rauhoi- tetut kiinteät muinaisjäännökset. Simojoen vesistöalueella on 114 muinaisjäännösrekisterin kohdetta. Osalle pistemäisistä kohteista on digitoitu aluemainen rajaus, joka kuvaa muinaisjäännöksen laajuutta tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella.
2.8 Tulvasuojelu ja vesistön käyttö
2.8.1 Tulvasuojelu
Simon kunnan alueella, lähinnä Asemanseudulla ja Simojoen suualueella, on rakennettu 1990-luvun alussa ja 2000-luvulla useita tulvapenkereitä (Kuva 11). Simojoella on lisäksi suoritettu jokiuoman ruoppauksia. Ruop- pauksilla on saatu mataloituneet ja lietteiset väylät johtamaan tehokkaammin pois tulvavettä ja jää ei takerru pohjaan yhtä herkästi kuin aiemmin. Jääpatojen ehkäisemiseksi on suoritettu keväisin jäänsahauksia ja -hie- koituksia. (Ojala ym. 1999.) Useana keväänä jäänsahausta on tehty jääpatoalttiilla alueilla Simojokisuulla, Nik- kilänsuvannolla ja valtatien 4 (E75) sillan ja rautatiesillan välisellä alueella.
Tulvapenkereitä Simon taajamassa on rakennettu vuoden 1987 tulvan jälkeen yhteensä noin 1,2 kilometriä.
Veteraanitien alueella on rakennettu tulvapengertä jätevedenpuhdistamon, veteraanitalon ja omakotitalon eteen. Erkinantin talon suojaksi on vuonna 2000 rakennettu tulvapengertä rakennusten ympärille. Onkalon tien varteen on rakennettu rakennusten suojaksi tulvapengertä kahteen eri paikkaan yhteensä n. 400 metriä.
Lisäksi Taininiemen alueelle on rakennettu tulvapengertä omakotitalon suojaksi n. 200 metriä. (Saarijärvi 2011.)
Vuosina 2007–2008 Simon alueelle rakennettiin viisi eri tulvapengertä ja muutamia tulvaesteitä ja rantasuo- jauksia. Simojokisuun länsirannalle rakennettiin pengertä noin 500 metriä, Simojoen itärannalle Onkaloon 580 metriä, Nikkilänsuvantoon 600 metriä ja Uutun talon suojaksi 60 metriä Koivuojan varteen. Simon leirintä- alueen ympärille rakennettiin puuverhoiltua teräsponttiaitaa leirintäalueen päärakennuksen ympärille ja Ojalan alueelle tulvapengertä noin 500 metrin matkalle. Lisäksi Onkalontien tulvapenkereen kohdalle 4-tien suun- nasta laskeva luonnonoja käännettiin laskemaan Onkalontien itäpuolta noin 800 metrin päässä etelässä ole- vaan kuivatusojaan. Penkereiden korkeudet on esitetty taulukossa 10.
Taulukko 10. Simon alueen tulvapenkereiden korkeuksia (korkeudet N2000 -korkeusjärjestelmässä)
Penkereen nimi Korkeus (m) Pituus (m)
Simojokisuun länsirannan tulvapenger 4,20 500
Onkalon tulvapenger 4,4-5,3 580
Nikkilän suvannon tulvapenger 9,4-10,4 600
Uutun talon tulvapenger 9,9 60
Ojalan alueen tulvapenger 12,90 500
Veteraanintien tulvapenger* 10.9-11.3 432
Erkinantin tulvapenger* 12,2 163
Onkalontien tulvapenkereet 10,8-12,2 400
Leirintäalueen tulvaeste 12,22 132
Tainiemen Hopeatörmän penger - 200
*Penkereen korkeus on arvioitu maaston korkeusmallista
Kuva 11. Simon ja Simojoen suualueen tulvapenkereiden sijainti
2.8.2 Vesistön käyttö
Simojoki on Tornionjoen ohella toinen Suomen Itämeren puoleinen lohijoki, jossa on oma luontaisesti lisään- tyvä lohikanta. Simojoen vesistöalueella tavattavia alkuperäisiä kalalajeja ovat muun muassa lohi, taimen, vaellussiika, muikku, harjus ja ankerias. Taloudellisesti tärkeä on Simojokisuulla pyydettävä nahkiainen. Ra- pua pyydetään joen alajuoksulla ja Portimojärven seudulla. Vapakalastajien piirissä Simojoki tunnetaan yhtenä maamme suosituimmista virkistyskalastuskohteista.
Simojoki oli jo keskiajalla tunnettu kalastuksesta. Simojoen tärkein saaliskala oli lohi, jota pyydettiin kesäkuun alusta elokuun alkuun. Syksymmälle ajoittuva siianpyynti oli myös merkittävää. Joesta kalastettiin myös tai- menia ja muuta pienempää kalaa. Simojoella 1950-luvulla suoritettujen uitto- perkausten seurauksena lohen poikastuotanto aleni ja lohisaaliit heikkenivät huomattavasti, kun suojapaikat ja kutualueet vähenivät ja elinym- päristö yksipuolistui.
Simojoen kalataloudellisia kunnostustoimenpiteitä on tehty useissa eri hankkeissa. Kalataloudellisesta kun- nostamisesta hyötyy etenkin Simojärven vaeltava taimenkanta, jonka poikastuotannon ja luontaisen lisäänty- misen edellytykset paranevat kunnostusten myötä. Jokien ja virta-alueiden kunnostukset luovat edellytyksiä myös alueen harjuskannan tilan kohentumiselle ja mahdollistavat myös muun vesieliöstön monimuotoisuuden lisääntymisen kunnostetuilla alueilla. Koskikunnostusten, pitkäjänteisen lohikannan hoidon ja kalastusjärjeste- lyjen vaikutuksesta Simojoesta kehittyi 1990-luvun loppupuolella jälleen suosittu virkistyskalastuskohde. Hil- jaisten vuosikymmenien jälkeen lohi on jälleen palannut takaisin Simojokeen.
Simojoki on kunnostettu mm. vuosina 1976–1977 sekä 1980-luvun loppupuolella Simojoen uittosäännön la- kattua. Simojoki-Life -hankkeessa "Simojoen kunnostus ja suojelu" vuosina 2002–2007 Simojoen pääuoman virta- ja koskialueita kunnostettiin koneellisesti kaikkiaan 155 hehtaaria, yhteensä 24,5 km. Ekologisen kun- nostuksen tavoitteena oli virta-alueiden alkuperäisen biologisen tuottavuuden, eliöstön monimuotoisuuden ja koskimaisemien palauttaminen lähelle luonnontilaa. Kalataloudellista kunnostusta on tehty myös Simojärven itärannalle laskevien, Ranuan ja Posion kunnissa sijaitsevien Paason-, Keski-, Paha-Paason-, Korva-, Pe- nämö- ja Impiönjoen alueille vuosina 2012–2013. Jokien kalataloudellisella kunnostamisella on pyritty palaut- tamaan muuttuneet jokiuomat lähemmäksi niiden luontaista tilaansa.
Uusin virtapaikkojen kunnostushanke Simojoen alueella on ollut vuosina 2016–2017, jolloin Simojoella oli kan- sainvälinen yhteistyöhanke "Perämereen laskevia vesistöjä – Menetelmien kehittäminen ja ekologinen kun- nostaminen – Rajat ylittävä Suomalais-Ruotsalainen yhteistyöhanke vuosina 2016–2017". Hankkeessa kun- nostettiin kaikkiaan 14 koskialuetta. Simojoen kutualueiden kunnostustoimenpiteet sisälsivät mm. koskien ki- veämistä, kynnysrakenteiden rakentamista, virtasyvänteiden tekoa, suisteiden purkua ja kutusoran laittoa jo- keen. Kunnostustoimenpiteet Simojoella parantavat arvokkaiden virtakutuisten kalalajien lisääntymismahdol- lisuuksia, lisäävät poikastuotanto- ja oleskelualueita, kalansaaliita ja virkistyskalastusmahdollisuuksia sekä pa- rantavat kalankulkua. Hankkeen on myös arvoitu olevan yleisen kalatalousedun kannalta merkittävä. Koskien kiveäminen ja kynnystäminen hidastavat veden virtausnopeutta ja pienentävät talvella sulana pysyvien aluei- den pinta-alaa, jolloin todennäköisyys supon ja hyydepatojen muodostumiselle pienenee.
Simojoen lisäksi Simojärvellä on erinomaiset kalastusmahdollisuudet. Lähes koko järvi on yhteislupa-alueena.
Taimen- ja kuhaistutusten ansiosta järvi on suosittu vetouistelukohde. Järvellä järjestetään vuosittain useita kalastustapahtumia. Heinäkuussa Simojärvellä soudettava Kultainen taimen -uistelu on noussut Suomen suu- rimpien vetouistelukilpailujen joukkoon. Veneenlaskupaikkoja on Kultisalmen tuntumassa kalasatamassa ja järven eteläpäässä Simontaipaleen venesatamassa.
Kalastuksen ohella Simojoki on suosittu myös melontaharrastajien keskuudessa. Monimuotoinen jokireitti tar- joaa vaihtelevia elämyksiä ja monipuolisia palveluja. Simojoki on hyvin retkimelontaan sopiva kapea joki, jossa on runsaasti koskia.
3 Historiallinen tulvatieto
3.1 Toteutuneet tulvat
Simojoen alajuoksulla Alaniemestä alaspäin useat vesistöalueen sivujoet laskevat sulamisvedet yhtä aikaa pääuomaan aiheuttaen nopeasti veden nousun ja jäiden liikkumisen. Simojoen törmät ovat monin paikoin hie- norakeista silttiä ja hiekkaa, jotka lähtevät helposti kulkeutumaan tulvaveden mukana. Huuhtoutuneet maa- massat ovat laskeutuneet alavirran suvantoihin madalluttaen jokiuomaa. Madaltunut jokiuoma on osaltaan lisännyt huipputulvien vedenkorkeutta sekä keväisin jääpatojen riskiä.
Simon keskustaajama on sijaintinsa vuoksi joutunut lähes vuosittain kärsimään tulvan seurauksista (Taulukko 11). Suuria tulvia on ollut mm. vuosina 1913, 1929, 1934, 1948, 1967, 1977, 1982, 1987, 1992, 1993 ja 2000 (Saarijärvi 2011). Vuonna 2000 jääpatotulva (Kuva 12) Patosaaren yläpuolella ohjasi tulvavedet Oritojan kautta Simon keskustaan, jolloin tulvavedet veivät mennessään yleistä tietä useamman sadan metrin matkalla.
Tästä aiheutui mittavat vahingot kunnalle. Lisäksi tulva kasteli useita rakennuksia kyseisen tien läheisyydessä.
Tulvavahingoiksi arvioitiin vuonna 2000 Simon alueella 160 000 euroa. Simon keskustan alueella on esiintynyt jääpatotulvia useina vuosina 2000 -luvulla, mutta suuremmilta vahingoilta on vältytty tehokkaan jääpatojen torjunnan avulla. Jääpatoja on ollut ainakin vuosina 2001, 2002, 2004, 2006 ja 2009. Simon keskustaan on rakennettu useita tulvapenkereitä suojaamaan asuinrakennuksia jääpatojen aiheuttamilta tulvilta, mikä on mer- kittävästi vähentänyt tulvavahinkoja Simon alueella. Kuva 13 on esitetty paikat, joissa on esiintynyt toistuvasti jääpatoja.
Kuva 12. Vuoden 2000 kevättulva Simossa (kuva Veikko Saarijärvi)
Muulla vesistöalueella tulvavahinkoja syntyy harvemmin. Vuosina 2000 ja 2001 Taininiemen alueella Taini- kosken kohdalla jääpatotulva aiheutti huomattavia vahinkoja Hopeatörmän tilalla. Vahinkojen korjaamiseen käytettiin kyseisinä vuosina rahaa n. 50 000 €. (Saarijärvi 2011.) Hopeatörmän tila on nykyisin suojattu tulva- penkereellä. Hosiossa 1980-1990 luvun taitteessa jouduttiin jääpadon takia evakuoimaan kaksi taloa ja navet- taa. Vuonna 2012 on havaittu hyydetulva Heinikoskella ja Simonkankaalla.
Ensimmäisen kierroksen tulvariskien alustavan arvioinnin jälkeen Simojoella ei ole esiintynyt suurtulvia, mutta hieman tavanomaista suurempi tulva on ollut mm. vuonna 2014, jolloin tulvavahinkotilastojen mukaan kaksi asuinrakennusta kärsi vahinkoja. Tulvavahinkoja on korvattu Simon kunnan alueella yhteensä noin 128 000 euroa (tulvavahinkotilastot) vuosien 1995–2015 välillä. Näistä suurin osa (noin 120 000 €) on korvattu vuonna
2014 asuinrakennusvahinkoihin. Loput korvaukset ovat kohdistuneet vapaa-ajan asuinrakennusvahinkoihin ja muihin pienempiin vahinkoihin.
Taulukko 11. Suurimmat havaitut vedenkorkeudet ja virtaamat Simon havaintoasemalla (toistuvuus laskettu virtaaman mu- kaan) sekä tietoa vahingoista
Päivämäärä Vedenkorkeus [N2000+m]
Virtaama [m³/s]
Arvio toistuvuudesta
(Gumbel)
Tietoa vahingoista
1932 11,26 NN 357 1/20a -
1963 11,26 NN - 1/20a -
1967 13,49 620 1/15a -
1977 13,62 672 1/20a -
1982 13,57 7301 ~1/35a -
1986 13,701 440 1/5a -
1987 12,79 368 alle 1/5a 120 vahinkoilmoitusta, joista 74 vahinkoa on
korvattu (yht. 2,5 milj. mk)2
1989 13,68 716 ~1/30a -
1992 13,17 504 ~1/10a Ainakin leirintäalueen päärakennus kastui3
1993 13,41 595 ~1/10a -
2000 13,13 489 alle 1/5a
Tietä rikkoontui ja useita rakennuksia kastui Simossa, vahingot noin 160 000 €, lisäksi va- hinkoja omakotitalolle Taininiemessä 50 000 €
2006 12,57 277 alle 1/5a Ei vahinkoja
2009 12,60 286 alle 1/5a
Muutamia piharakennuksia siirtyi ja kastui (va- joja ja saunoja), Leirintäalueen 6 mökkiä ja kioski kastui (lattiat), Asuin-/mökkitiet kärsivät pieniä vaurioita.
2014 12,54 197 alle 1/5a 2 asuinrakennusta kärsi vahinkoja, vahinkojen
korvaussumma 120 000 €
1 Korkein mitattu havainto (korkeusjärjestelmämuutos Simon alueella N2000= N60+40 cm)
2 Lähde Pohjolan sanomat 29.4.1998
3 Lähde Helsingin sanomat 9.11.2007
Kuva 13. Simojoen jääpatojen muodostumiskohdat
3.2 Arvio vastaavien tulvien vaikutuksista nykytilanteessa
Ennen sattuneiden tulvien vaikutuksia on hyvin vaikea arvioida nykytilanteessa, sillä Simojoella tulvat ovat yleensä jääpatojen aiheuttamia. Jokaisen jääpatotulvan muodostumiseen vaikuttavat monet tekijät, jolloin tul- van vedenkorkeutta ja laajuutta on vaikea arvioida.
Rakennetut tulvapenkereet suojaavat asuinrakennukset nykyisin, jolloin niiltä osin tulvavahingot Simossa pie- nevät merkittävästi. Kaavoituksessa ja rakennuslupamääräyksissä tulvat otetaan entistä paremmin huomioon, jolloin uutta rakennuskantaa ei pitäisi tulla jatkossakaan alaville tulvaherkille alueille.
Vuoden 2000 jääpadon aiheuttaman tulvan vahingoiksi arvioitiin Simossa 160 000 euroa. Nykytilanteessa sa- man tyyppinen tulva aiheuttaisi samankaltaiset vahingot kuin vuonna 2000. Tulvapenkereitä Simossa tarvittai- siin vielä Oritojan suun alueelle noin 0,5 – 1 km ja Matansaaren rakennusten suojaksi tulvaestettä noin 200 metriä.
4 Mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit
4.1 Ilmastonmuutoksen vaikutus
Ilmastonmuutos vaikuttaa tulviin sateiden ja lämpötilan muutosten kautta. Tuoreimmat tutkimukset ilmaston- muutoksen vaikutuksista osoittavat, että tulevaisuudessa lämpötilat tulevat nousemaan kesällä 2-3 astetta ja talvella 4-5 astetta sekä sateet tulevat kasvamaan erityisesti talvella. Nämä tekijät vaikuttavat lumipeitteen paksuuteen, joka vaikuttaa merkittävästi kevättulvien kokoon. Simojoen vesistöalueella on havaittavissa kes- kilämpötilan lievää nousua 1990-luvulta alkaen (ks. luku 2.2.).
Etelä- ja Keski-Suomessa talven vedenkorkeudet ja virtaamat kasvavat selvästi, kun talven aikana entistä suurempi osa sateesta tulee vetenä ja lunta sulaa talven aikana. Muutokset talven virtaamissa ja vedenkor- keuksissa tulevat hitaammin Pohjois-Suomessa, jossa luminen talvi säilyy pidempään. Keskimäärin lumen määrä vähenee koko maassa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta (Kuva 14). Lumipeitteisen ajanjakson arvioi- daan lyhenevän sekä syksyllä että keväällä. Runsaslumisia talvia kuitenkin esiintyy tulevaisuudessakin, eten- kin Pohjois-Suomessa.
Kuva 14. Kartta: a) Lumen keskimääräisen maksimivesiarvo referenssijaksolla 1971–2000 (mm) ja sen muuttuminen (%) jaksolla 2040–69 referenssijaksoon verrattuna b) skenaariolla 1 (suuret lumen muutokset) ja c) skenaariolla 15 (pienet lämpötilan nousut ja lumen muutokset). (Kuvan lähde: Veijalainen ym. 2012)
Suomen ympäristökeskuksessa on tutkittu ilmastonmuutoksen vaikutuksia virtaamiin mm. Clim-ATIC-hank- keessa. Tutkimusten mukaan ilmastonmuutos näyttäisi pienentävän tulvariskejä minimiskenaarion mukaan erityisesti seuraavan 30 vuoden jälkeen. Maksimiskenaariot ennustavat tulvien pientä kasvua ensimmäisellä tutkimusjaksolla. Muutosprosentit ovat hyvin vaihtelevia, koska on käytetty useita eri skenaarioita, jotka anta- vat erilaisia tuloksia. Clim-ATIC-hankkeen tutkimusten mukaan näyttäisi siltä, että tulvien koko pysyy saman- suuruisena kuin nykyisin tai hieman pienenee tulevaisuudessa. Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta myös kesän ja syksyn vesisateesta aiheutuvat tulvat todennäköisesti kasvavat, mutta eivät kuitenkaan yllä yhtä suuriksi kuin kevättulvat. (Veijalainen 2010.)
Taulukko 12. Ilmastonmuutoksen vaikutus (%) virtaamiin Simojoen vesistöalueen Hosionkoskella (Veijalainen 2010)
Jakso 2010–2039 2070–2099
Muutos Maksimi Minimi Keskiarvo Maksimi Minimi Keskiarvo
