9.4.2018 Yhteistyössä:
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella
II Suunnittelukausi
Sisällysluettelo
1 Johdanto ...3
1.1 Tulvariskien hallinnan tavoitteet ja tarkoitus ...3
1.2 Tulvariskien alustava arviointi ...4
1.3 Kooste I suunnittelukaudesta ...4
2 Vesistön kuvaus ...5
2.1 Hydrologia ...6
2.1.1 Valuma-alue ...6
2.1.2 Virtaamat ja vedenkorkeudet ...9
2.1.3 Sadanta ja lämpötila ... 11
2.2 Asutus ja maankäyttö ... 12
2.3 Kaavoitus ... 16
2.4 Vesien tila ... 18
2.5 Suojelualueet ja kulttuuriperintö ... 19
2.6 Tulvasuojelu ... 22
2.7 Vesistörakenteet ja vesistön käyttö ... 22
3 Historiallinen tulvatieto ... 24
3.1 Toteutuneet tulvat ... 24
3.2 Jääpatotulvat ... 26
3.3 Arvio toteutuneiden tulvien vaikutuksesta nykytilanteessa ... 28
4 Mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit ... 29
4.1 Ilmastonmuutoksen vaikutus ... 29
4.2 Muun pitkäaikaisen kehityksen vaikutus tulvariskeihin ... 31
5 Paikkatietoaineistojen käyttö tulvariskialueiden määrittämisessä ... 32
5.1 Vahingollisten seurausten arviointi ... 32
5.2 Tulvariskialueiden tunnistamisen lähtötiedot ... 33
6 Tulvariskialueiden tunnistaminen ... 35
6.1 Tulvariskit ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle ... 35
6.1.1 Asukkaat ja rakennukset tulvavaara-alueella ... 35
6.1.2 Vaikeasti evakuoitavat kohteet tulvavaara-alueella ... 35
6.2 Tulvariskit välttämättömyyspalveluille ... 36
6.2.1 Lämmön- ja sähkönjakelu ... 36
6.2.2 Vesihuolto ... 36
6.2.3 Liikenneyhteydet ... 36
6.2.4 Tietoliikenneyhteydet ja muut välttämättömyyspalveluiden kohteet ... 37
6.3 Tulvariskit kulttuuriperinnölle ... 37
6.4 Tulvariskit ympäristölle ... 38
6.5 Tulvariskit yhteiskunnan taloudelliselle toiminnalle ... 39
6.6 Muut tulvariskit ... 40
6.6.1 Aiemmat tulvat ja niiden aiheuttamat vahingot ... 40
6.6.2 Säännöstelyn ja vesistörakenteiden aiheuttamat tulvariskit ... 40
6.6.3 Alueelliset ja paikalliset olosuhteet ... 40
7 Tulvariskien arvioinnin yhteenveto ... 41
7.1 Kooste tunnistetuista tulvariskeistä ... 41
7.2 Ehdotus merkittäviksi tulvariskialueiksi ... 42
8 Tulvariskien alustava arviointi Norjassa ... 43
9 Lähteet ... 44
10 Liitteet ... 46
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 3
1 Johdanto
1.1 Tulvariskien hallinnan tavoitteet ja tarkoitus
Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) ja siihen liittyvä asetus (659/2010) tulivat voimaan kesällä 2010.
Lain tarkoituksena on vähentää tulvariskejä, ehkäistä ja lieventää tulvista aiheutuvia vahingollisia seu- rauksia sekä edistää varautumista tulviin. Lain tarkoituksena on myös sovittaa yhteen tulvariskien hal- linta ja vesistöalueen muu hoito ottaen huomioon vesivarojen kestävän käytön sekä suojelun tarpeet.
Vesitaloudellisten keinojen ohella kiinnitetään huomiota erityisesti alueiden käytön suunnitteluun ja ra- kentamisen ohjaukseen sekä pelastustoimintaan. Tulvariskien hallinnan tavoitteena on vähentää vahin- gollisia seurauksia ihmisten terveydelle ja turvallisuudelle. Lain ja asetuksen avulla toimeenpannaan Euroopan unionin tulvadirektiivi (2007/60/EY).
Tulvariskien hallinnan suunnitteluun kuuluvat tulvariskien alustava arviointi, mahdollisten merkittävien tulvariskialueiden nimeäminen, tulvavaara- ja tulvariskikarttojen laatiminen sekä toimenpiteiden selvit- täminen (kuva 1). Tulvariskien alustavan arvioinnin avulla tunnistetaan alueet, joilla tulvista voi aiheutua merkittävää vahinkoa. Näille mahdollisille merkittäville tulvariskialueille laaditaan tulvavaara- ja tulvaris- kikartat. Tulvavaarakartalla esitetään tulvan laajuus ja vesisyvyys karttapohjalla tietyllä todennäköisyy- dellä. Tulvariskikartalla kuvataan puolestaan tietyn suuruisen tulvan aiheuttamat mahdolliset vahingot, mm. seurauksista kärsivien asukkaiden määrä ja ympäristölle haitalliset kohteet. Tulvariskien hallinta- suunnitelmissa esitetään toimenpiteet tulvariskien vähentämiseksi. Vesistötulvien osalta hallintasuunni- telmat laaditaan vesistöalueille, joilla on yksi tai useampi mahdollinen merkittävä tulvariskialue. Vesis- töalueiden ja merenrannikon tulvariskien alustavasta arvioinnista huolehtii elinkeino-, liikenne-, ja ym- päristökeskus (ELY). Kunnat vastaavat hulevesitulvariskien arvioinnista alueellaan
Kuva 1. Tulvariskien hallinnan suunnittelun prosessi.
1.2 Tulvariskien alustava arviointi
Tulvariskilain mukaan tulvariskien alustava arviointi tehdään toteutuneista tulvista sekä ilmaston ja ve- siolojen kehittymisestä saatavissa olevien tietojen perusteella ottaen huomioon myös ilmaston muuttu- minen pitkällä aikavälillä. Arvioinnissa kerätään tiedot toteutuneista ja mahdollisista tulevaisuuden tul- vista ja niiden haitallisista vaikutuksista. Laajoja uusia selvityksiä ei tulvariskien alustavan arvioinnin yhteydessä tehdä, vaan se perustuu olemassa olevaan tietoon. Vesistöalueiden tulvariskien alustava arviointi tehdään vesistöalueittain ja meritulvariskien alustava arviointi ELY-keskuksittain. Maa- ja met- sätalousministeriö nimeää vesistöalueen ja merenrannikon merkittävät tulvariskialueet elinkeino-, lii- kenne- ja ympäristökeskuksen ehdotuksesta.
Alue, jolla tulvariskien alustavan arvioinnin perusteella todetaan mahdollinen merkittävä tulvariski tai jolla sellaisen riskin voidaan olettaa ilmenevän, nimetään merkittäväksi tulvariskialueeksi (laki tulvaris- kien hallinnasta, 8§). Tulvariskin merkittävyyttä arvioitaessa otetaan huomioon alueelliset ja paikalliset olosuhteet, tulvan todennäköisyys sekä seuraavat tulvasta mahdollisesti aiheutuvat yleiseltä kannalta katsoen vahingolliset seuraukset:
1) vahingollinen seuraus ihmisten terveydelle tai turvallisuudelle
2) välttämättömyyspalvelun, kuten vesihuollon, energiahuollon, tietoliikenteen, tieliikenteen tai muun vastaavan toiminnan, pitkäaikainen keskeytyminen
3) yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja turvaavan taloudellisen toiminnan pitkäaikainen keskey- tyminen
4) pitkäkestoinen tai laaja-alainen vahingollinen seuraus ympäristölle 5) korjaamaton vahingollinen seuraus kulttuuriperinnölle.
1.3 Kooste I suunnittelukaudesta
Tulvariskien alustava arviointi tehtiin ensimmäisen kerran vuonna 2011. Arvioinnissa selvitettiin alueet, joilla tulvista voi aiheutua merkittävää vahinkoa. Suomessa nimettiin yhteensä 21 merkittävää tulvaris- kialuetta, joista viisi aluetta sijaitsee Lapin alueella. Kemijoen vesistöalueelta nimettiin Rovaniemen kau- punki, Kittilän kirkonkylä sekä Kemijärven kaupunki, Ivalojoen vesistöalueelta Ivalon taajama ja Torni- onjoen-Muonionjoen vesistöalueelta nimettiin Tornion kaupunki. Tenojoen vesistöalueelta ei nimetty merkittäviä tulvariskialueita.
Tenojoen vesistöalueella ei ole sattunut suuria vahinkoja aiheuttaneita tulvia ensimmäisen alustavan arvioinnin jälkeen, mutta vesistöalueelta on saatavilla joiltakin osin tarkempia tietoja, joita voidaan hyö- dyntää alustavan arvioinnin tarkistamisessa.
Tenojoen vesistö on rajavesistö Suomen ja Norjan välillä. Norja ei kuulu EU-maihin, mutta se kuuluu Euroopan talousalueeseen (ETA) Euroopan vapaakauppaliiton (EFTA) kautta. Ensimmäisellä suunnit- telukierroksella alustavan arvioinnin laatimisen aikana oli vielä epäselvää aikooko Norja toimeenpanna tulvadirektiiviä. EU:n tulvadirektiiviä ei ole toimeenpantu Norjassa, minkä vuoksi tulvariskien alustavien arviointien tarkistaminen ei koske Norjaa. Norjassa energia- ja vesiresurssien hallinnoinnista vastaa öljy- ja energiaministeriön alainen virasto NVE (Norwegian Water Resources and Energy Directorate).
Vaikka Norja ei ole toimeenpannut tulvadirektiiviä, on Tenojoen alustavan arvioinnin ajantasaistamiseksi vaihdettu tietoja Suomen ja Norjan välillä.
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 5
2 Vesistön kuvaus
Tenon vesistöalue sijaitsee Suomen puolella Lapin maakunnan pohjoisosassa ja Norjan puolella Finn- markin läänin keskiosassa (kuva 2). Suomessa Teno on osa Tenon-Näätämöjoen-Paatsjoen vesienhoi- toaluetta ja Norjassa osa Finnmarkin vesienhoitoaluetta. Suomen alue jakaantuu pääosin Utsjoen ja osittain myös Inarin kunnan alueille. Norjassa alue sijoittuu Koutokeinon, Kaarasjoen ja Tanan kuntien alueille. Joki muodostaa yhdessä latvajokensa Inarijoen kanssa 288 km:n matkalla osan Suomen ja Norjan välisestä rajasta. Vesistö virtaa etelästä pohjoiseen, ja varsinainen Tenojoki alkaa Suomen puo- lelta Inarijoen ja Kaarasjoen yhtymäkohdasta Karigasniemen kylän alapuolelta. Joki laskee Teno- vuonoon ja viimeiset 50 km se virtaa Norjan puolella. Tenojoen vesistöalue (Suomessa nro 68 ja Nor- jassa nro 234) on kokonaisuudessaan laajuudeltaan 16 386 km2, josta 31 % on Suomessa ja 69 % Norjassa ja sen järvisyysprosentti on 3,1.
Karigasniemen ja valtakunnanrajan välillä Tenojoessa on putousta 109 metriä ja valtakunnanrajalta Jää- mereen 15 metriä. Jokea pidetään eräänä Euroopan merkittävimmistä vaelluskalajoista. Joki on sivuve- sistöineen luonnontilassa. (Vesihallitus 1980) Vesistöalue kuuluu kokonaisuudessaan sekä saamelais- ten kotiseutualueeseen että poronhoitoalueeseen. Alueella harjoitetaan saamelaisten perinteisiä elin- keinoja, kuten poronhoitoa ja kalastusta.
Kuva 2. Tenojoen vesistöalue, saamelaisten kotiseutualue ja valtakunnan rajat
2.1 Hydrologia
2.1.1 Valuma-alue
Teno-Inarijoen laakso on geologisesti jäätikkökulutuksen muotoilema, poikkileikkaukseltaan U-kirjaimen muotoinen ruuhilaakso. Joki virtaa monin paikoin 200-300 metriä ympäröivää tunturiylänköä alempana.
Laaksoihin on muodostunut harjuja ja deltoja. Joki on aikojen kuluessa kasannut suuria hiekkakerros- tumia, joihin se on virratessaan kaivanut eri korkeustasoille hyvinä viljely- ja asuinsijoina toimivia jokite- rasseja. (Monikäyttösuunnitelma 2000) Vesistöalueen keskimääräinen korkeus on 333 m meren pinnan yläpuolella ja noin 80 % alueesta on 200 ja 450 m mpy korkeuskäyrien välillä (Pettersson 2002). Korkein vuori alueella on Gaissaene ja sen korkein huippu Rasti Gaissa (1067 m mpy) (Hoseth ym. 2004). Ve- sistöalueen korkeussuhteet on esitetty kuvassa 3.
Tenojoki itsessään on dynaaminen jokivesistö, joka on melkein kokonaan koskematon ihmisen toimin- nasta. Jokiuoma voi liikkua huomattavastikin kaudesta kauteen. Tätä edesauttavat jokiuoman luonnol- liset eroosioprosessit, jotka muuttavat ja kaivertavat jokipenkereitä ajan kuluessa ja virtaaman muutok- set. Rantapenkereet ja hiekkainen joen pohja ovat suuria sedimentin lähteitä, jotka erosioituvat ja kul- keutuvat alavirtaan muuttaen jokiuoman kulkureittiä. Tulvat voivat lisäksi huomattavasti edesauttaa eroosiota ja sedimentaatiota.
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 7 Tenojoen vesistöalue (68) jakautuu yhdeksään valuma-alueeseen (suomalainen vesistöjakojärjestelmä) (taulukko 1 ja kuva 4), joista kukin jakaantuu 6-9 osavaluma-alueeseen. Norjassa käytetään Suomen valuma-aluejakojärjestelmästä poikkeavaa järjestelmää. Norjan puolella Tenon vesistöalueeseen (nro 234) kuuluu lisäksi alueita, jotka virtaavat suoraan mereen. Norjan järjestelmän mukaan Tenon vesistö- alue on jaettu kahdeksaan Tenovuonoon virtaavaan osavaluma-alueeseen (234.1-234.8). Tenojokeen virtaa yksitoista osavaluma-aluetta (234.A-234.L).
Taulukko 1. Osavaluma-alueiden pinta-alat ja järvisyysprosentit (Ekholm 1993)
No Nimi Alaraja F
[km2] L [%]
Fala
[km2]
Lala
[%]
68 Tana watershed Pulmankijoki (ml) 14 890,80 3,1 14 890,80 3,1
68.01 Tana lower part Pulmankijoki (ml) 906,17 0,6 14 890,80 3,1
68.02 Tana middle part Utsjoki (pl) (Q-998) 7 730,65 3,5 10 863,56 2,1
68.03 Inarijoen a Karasjåkka (pl) (Np) 1 875,12 0,1 3 132,91 0,9
68.04 Inarijoen – Kietsimäjoen va Vuobmaveäijohka (pl) 1 257,79 0,3 1 257,79 0,8
68.05 Pulmankijoen va Teno 754,32 3,9 754,32 3,9
68.06 Vetsijoen va Teno 701,97 6,8 701,97 6,8
68.07 Utsjoki lower part Teno 407,43 1,4 1664,78 2,6
68.08 Utsjoki upper part Kevojärvi 763,15 4,7 763,15 4,7
68.09 Kevojoen va Kevojärvi 494,2 0,5 494,2 0,5
* Arvoihin sisältyy myös Suomen ulkopuoliset osat (lukuun ottamatta Suomen rajalta mereen laskevaa osaa) ala = yläpuolisen valuma-alueen pinta-ala ja järvisyys alarajalla
Kuva 4. Tenon vesistöalueen valuma-aluejako.
Tenojokeen virtaa 15 sivujokea, joiden valuma-alue on yli 100 km² (Liitteen 1 taulukko 1). Lisäksi alu- eella on 27 sivujoen sivujokea ja edelleen yhdeksän niihin virtaavaa jokea, joiden kaikkien valuma-alu- een pinta-ala on yli 100 km2 (kuva 5). Vesistöalueen merkittävimmät joet ovat Tenojoki, Inarijoki, Utsjoki, Pulmankijoki, Vetsijoki ja Kevojoki Suomen puolella ja Karasjohka, Valljohka, Gåssjohka ja Masjohka Norjan puolella. Tenojoen pääuoman suurimmat kosket ovat Outakoski, Yläköngäs ja Alaköngäs.
Suomen puolella vesistöaluetta on 50 järveä ja Norjan puolella 131 järveä, jonka pinta-ala on yli 50 hehtaaria. Suurimmat järvet ovat Jiesjavri, Iddajavri, Pulmankijärvi, Vetsijärvi, Vuogojavri, Tuolbajavri, Stuorrajavri, Mierasjärvi ja Mantojärvi (Liitteen 1 taulukko 2). Norjan puolella sijaitseva Jiesjavri (68 km2) on huomattavasti muita vesistöalueen järviä suurempi. Suurin osa järvistä on kooltaan alle 1 km2. Te- nojoen vesistöalueella ei ole säännösteltyjä jokia tai järviä.
Kuva 5. Vesistöalueen suurimmat järvet ja joet
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 9 Ympäristöhallinnon pohjavesialueaineiston mukaan Tenon vesistöalueen Suomen puoleisella osalla on yhteensä 112 pohjavesialuetta, yhteensä 448 km2. Vedenhankintaa varten tärkeitä pohjavesialueita on kolme, kaksi pohjavesialuetta on vedenhankintaan soveltuvia ja loput ovat (107 kpl) muita pohjavesialu- eita (taulukko 2).
Taulukko 2. Tenojoen vesistöalueella sijaitsevien pohjavesialueiden määrä, pinta-ala ja arvio antoisuudesta.
Pohjavesiluokka Määrä Pinta-ala
[km2]
Arvio antoisuudesta [m3/d]
Muu pohjavesialue 107 381,7 69 667
Vedenhankintaa varten tärkeä pohjavesialue 3 6,39 2 662
Vedenhankintaan soveltuva pohjavesialue 2 59,39 2 000
Yhteensä 112 447,48 74 329
2.1.2 Virtaamat ja vedenkorkeudet
Tenojoen vesistöalueella on käytössä viisi vedenkorkeuden ja kuusi virtaaman mittausasemaa (taulukot 3 ja 4 liitteessä 1, kuva 8). Tenojoen virtaamat vaihtelevat paljon 12 kuukauden jakson aikana. Ilmasto on tärkein virtaamiin vaikuttava tekijä. Tenon vesistöalueella ei ole mahdollisuuksia varastoida suuria tulvavirtaamia, sillä järviä ja suoalueita on vähän. Tulvat voivat siten tapahtua hyvinkin nopeasti pääuo- massa. Alhaisimmat virtaamat tapahtuvat talviaikaan sadannan tapahtuessa lumen muodossa.
Tenojoen keskivirtaama Alakönkäällä on noin 180 m3/s ja Tenojoen yläjuoksulla noin 40 m3/s. Tulvavir- taamat Tenojoella ovat huomattavasti suurempia kuin vuoden keskivirtaama. Huippuvirtaamat esiintyvät yleensä touko-kesäkuun vaihteessa lumen sulamisen ja sadannan kasvun seurauksena (kuva 6). Suu- rimmat havaitut virtaamat 2735 m3/s Alakönkäällä ja 2099 m3/s Onnelansuvannossa on havaittu vuonna 1968. Suurin syysvirtaama (1137 m3/s), mikä aiheutui yhden päivän rankkasateesta, on havaittu elo- kuussa vuonna 1999. Virtaama aiheutti korkeimman koskaan mitatun syysvedenkorkeuden N2000 + 66,42 m (kuva 7). Tulvia on käsitelty tarkemmin luvussa 3.1.
Kuva 6 Keskivirtaama ja virtaama vuonna 2017 Onnelansuvannossa. Harmaalla havaintojen vaihteluväli.
Kuva 7. Keskivedenkorkeus ja vedenkorkeus vuonna 2017 Onnelansuvannossa. Harmaalla havaintojen vaihteluväli.
Kuva 8. Käytössä olevat hydrologiset havaintoasemat ja ilmatieteenlaitoksen sääasemat Tenon vesistöalueella.
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 11
2.1.3 Sadanta ja lämpötila
Tenojoen vesistöalueella sataa keskimäärin 400 mm vuodessa. Sateisimmat vuodet ovat olleet 1964 (582 mm), 1992 (578 mm) ja 1999 (597 mm) (kuva 9). Heinä- ja elokuu ovat märimmät kuukaudet;
maalis- ja huhtikuu puolestaan kuivimmat kuukaudet (kuva 10).
Kuva 9. Vuosisadanta ja havaintoarvojen lineaarinen trendiviiva Ilmatieteenlaitoksen Kevon mittausasemalla.
Kuva 10. Keskimääräinen kuukausisadanta ja sadannan vaihteluväli Ilmatieteenlaitoksen Kevon mittausasemalla (1962- 2016)
Vuoden keskilämpötila on Nuorgamissa keskimäärin -0,41 °C (vuodet 1970-2016). 2000-luvulla vuoden keskilämpötila on kuitenkin ollut pääosin nollan yläpuolella kuutta vuotta lukuun ottamatta (kuva 11).
Kylmimmät vuodet ovat olleet 1998 (-2,68 °C), 1981 (-2,56 °C) ja 1985 (-2,5 °C). Lämpötila Nuorgamissa on keskimäärin nollan alapuolella marraskuusta huhtikuuhun (kuva 12).
Kuva 11. Vuoden keskilämpötila ja havaintoarvojen lineaarinen trendiviiva Ilmatieteenlaitoksen Nuorgamin havainto- asemalla.
Kuva 12. Kuukausien keskilämpötilat ja vaihteluväli (vuodet 1970-2016) Ilmatieteenlaitoksen Nuorgamin havaintoase- malla.
2.2 Asutus ja maankäyttö
Vesistöalue levittäytyy Inarin ja Utsjoen kuntien alueelle Suomen puolella (kuva 14) ja Kautokeinon, Karasjoen ja Tanan kuntien alueelle Norjan puolella. Utsjoen kunnassa asutus on keskittynyt pääosin Utsjoen kirkonkylän asemakaava-alueelle, Suomen ja samalla koko EU:n pohjoisimman kylän Nuorga- min kylä-alueelle ja Karigasniemen kylä-alueelle. Lisäksi asutusta on tiheämmälti muutamassa muussa pienemmässä kylässä ja hajallaan pitkin Tenojoen vartta. Inarin kunnan väestö on pääosin keskittynyt Ivalon ja Inarin taajamiin, jotka sijaitsevat Tenojoen vesistöalueen ulkopuolella. Inarin kunnasta vesistö- alueella on vain muutama asukas Angelin kylässä ja Inarijokivarren haja-asutuksena. Norjassa suurim- mat asutuskeskittymät ovat Tanabrun ja Karasjoen taajamissa. Kautokeinon kunnan keskustaajama si- jaitsee Tenojoen vesistöalueen ulkopuolella.
Rakennus- ja huoneistorekisterin mukaan vuoden 2016 lopussa noin 1250 henkilöä asui Tenojoen ve- sistöalueen Suomen puoleisella osalla. Vuonna 2009 Norjan puoleisella osalla asui 5900 ihmistä (NVE).
Taulukossa 3 on kuvattu Tenojoen vesistöalueen kuntien väkiluvun kehittymistä tulvariskien hallinnan suunnittelukausien mukaan. Väkiluku Utsjoen kunnassa on vähentynyt ensimmäisen kierroksen alusta- van arvioinnin jälkeen. Väkiluvun ennustetaan vähenevän tulevaisuudessa kaikissa alueen kunnissa Inarin kuntaa lukuun ottamatta.
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 13 Taulukko 3. Tenojoen vesistöalueella sijaitsevien kuntien väestön määrä ja ennustettu väestön kehitys (Lähde: Tilasto- keskus 2018a ja 2018b, Statistisk sentralbyrå 2018a ja 2018b )
Kunta v.20091 v.2016 v.2021 v.2027 Muutos (%) 2009–2016
Muutos (%) 2016–2027
Inari 6799 6825 6810 6841 0,38 0,23
Utsjoki 1308 1241 1225 1205 -5,12 -2,90
Tana 2951 2910 2882 2821 -1,39 -3,06
Karasjok 2786 2682 2573 2516 -3,73 -6,19
Kautokeino 2971 2947 2903 2809 -0,81 -4,68
1 Ensimmäisen kierroksen alustavan arvioinnin tilanne
Vesistöalue kuuluu sekä saamelaisten kotiseutu- alueeseen että Suomen puolelta kokonaisuudes- saan poronhoitoalueeseen. Poronhoitoalueella olevaa maata ei saa käyttää sillä tavoin, että siitä aiheutuu huomattavaa haittaa poronhoidolle.
Suunnitellessaan valtion maita koskevia, poron- hoidon harjoittamiseen olennaisesti vaikuttavia toimenpiteitä valtion viranomaisten on neuvotel- tava asianomaisen paliskunnan edustajien kanssa (poronhoitolaki 53 §). Vesistöalueella toi- mivat Paistunturin (1), Kaldoaivin (2) ja Muotka- tunturin (10) paliskunnat, jotka vastaavat poron- hoidosta alueillaan (kuva 13).
Tenojoen vesistöalueella tieverkostoa on suhteellisen vähän (kuva 14). Maantie kulkee kummallakin puolta jokea Tana brusta Karigasniemelle. Suomessa sisämaahan Tenojoen varresta pääsee Angelista, Karigasniemeltä, Utsjoelta ja Nuorgamista Norjan kautta kiertämällä Neidenin kautta Sevettijärvelle ja siitä Inariin. Vesistöalueen Suomen puolella kulkee valtatie Helsingistä Utsjoelle (vt 4, eurooppatie E75).
Maantie valmistui Utsjoelle asti vuonna 19591 ja se muutettiin valtatieksi Utsjoen sillan rakentamisen jälkeen vuonna 1993. Aiemmin nelostie kulki Kaamasen kautta Karigasniemelle. Utsjoelta tie haarautuu Suomen puolella Tenojoen vartta pitkin kulkevaksi seututieksi nro 970 Nuorgamiin ja Karigasniemelle sekä Tenojoen yli Norjan puolelle. Nuorgamin ja Karigasniemen välinen tie oli valmis polkutienä vuonna 1972 ja se parannettiin maantieksi vuonna 19832. Suomen puolella kulkee maantie lisäksi jokivartta pitkin Karigasniemeltä Angelin kylän kautta Inariin (tienrot 9704 ja 9553). Siltoja Tenojoen yli on Utsjoen kirkonkylän lisäksi Karigasniemen kylällä ja Tana brussa Norjan puolella.
1 https://www.mattigronroos.fi/Tiet/Vt4.htm (Luettu: 16.1.2018)
2 https://www.mattigronroos.fi/Tiet/Mt970.htm (Luettu 16.1.2018) Kuva 13. Suomen paliskunnat, poronhoitoalue ja saame- laisten kotiseutualueen raja. Lähde: www.paliskunnat.fi
Taulukko 4. Keskimääräinen vuorokausiliikenne Tenojoen vesis- töalueen päätieverkostolla vuonna 2016. Lähde: Liikennevirasto 2017.
Tieosuus Tieluokka ja -
numero ajoneuvoa/vrk
Utsjoki-Kaamanen Valtatie 4 214
Karigasniemi-Kaamanen Kantatie 92 259 Utsjoki-Karigasniemi Seututie 970 131
Utsjoki-Nuorgam Seututie 970 306
Utsjoki-Utsjoen matkailu-
hotelli Yhdystie 9701 61
Karigasniemi-Angeli Yhdystie 9704 44
Angeli-Inari Yhdystie 9553 41
Norja- Nuorgam 639
Norja-Karigasniemi 723
Norja--Utsjoki 149
Kuva 14. Tenojoen vesistöalueen kunnat ja päätieverkosto.
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 15 Yli 90 % vesistöalueen Suomen puolen pinta-alasta on metsämaata, kosteikoita ja suota (taulukko 5).
Rakennetut alueet sijoittuvat pääosin Utsjoen kirkonkylään, Nuorgamiin ja Karigasniemen kylään (kuva 15). Maatalousalueita on hyvin vähän. Norjan puoleinen vesistöalueen osa paljon vuoristoisempi (kor- keudet 500 metristä mpy 1000 metriin mpy). Maatalousalueita on Norjan puolella hieman enemmän, mutta pääosin maankäyttö jakautuu samantyyppisesti kuin Suomen puolella.
Kuva 15. Maankäyttö (CLC2012) Tenon vesistöalueella.
Taulukko 5. Maankäyttö (CLC2012, Corine Land Cover 2012) Tenojoen vesistöalueella Maankäyttöluokka / Arealtype
Suomi Norja1
pinta-ala /Areal
[ha] % pinta-ala / Areal
[ha] %
Rakennetut alueet / Bebygd og annet opparbeidet areal 1406 0,27 438 0,04
Maatalousalueet / Jordbruksareal 442 0,09 7058 0,63
Metsät sekä avoimet kankaat ja kalliomaat / Skog og annen fastmark 426512 83,19 913969 82,01
Kosteikot ja avoimet suot / Myr og våtmark 66411 12,95 156013 14,00
Vesialueet / Vann 17902 3,49 36978 3,32
Yhteensä 512673 100,00 1114457 100,00
1 Norsk institutt for bioøkonomi, Norjan osalta pinta-alat suuntaa antava tieto, aineiston tarkkuustaso ei ole tarkoitettu tilastolli- siin analyyseihin. Aineisto tuotettu visuaalisiin tarkoituksiin. Norjassa tarkemmat tiedot maankäytöstä on muissa kansallisissa aineistoissa. (Aune-Lundberg & Strand, 2010)
2.3 Kaavoitus
Kaavoitus on alueiden käytön suunnittelua, ja kaavoilla päätetään eri toimintojen, kuten asumisen ja työpaikkojen, sijoittuminen kaavoitettavalle alueelle. Kaavoituksella alueiden tulvariskejä voidaan vä- hentää ohjaamalla merkittävät toiminnot tulvavaara-alueiden ulkopuolelle. Maankäytön suunnittelu on tehokkain keino vähentää alueiden tulvariskejä. Maankäytön suunnittelu perustuu maankäyttö- ja ra- kennuslakiin. Valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden lisäksi maankäytön suunnittelujärjestelmään kuuluvat maakuntakaava, yleiskaava ja asemakaava. Maakuntakaava ohjaa periaatteet ja suuntaviivat alueiden käytölle ja yleiskaavoissa ja asemakaavoissa määrätään tarkemmat määräykset tulvauhan alaisen alueen rakentamisesta.
Valtioneuvoston päättämät valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT) ovat osa maankäyttö- ja rakennuslain mukaista alueidenkäytön suunnittelujärjestelmää. Maakunnan suunnittelussa ja muussa alueiden käytön suunnittelussa on huolehdittava valtakunnallisten alueidenkäyttötavoitteiden huomioon ottamisesta siten, että edistetään niiden toteuttamista (MRL 24 §). Uusien VAT:ien mukaisesti tulva- asiat tulee huomioida seuraavasti:
"Varaudutaan sään ääri-ilmiöihin ja tulviin sekä ilmastonmuutoksen vaikutuksiin. Uusi rakenta- minen sijoitetaan tulvavaara-alueiden ulkopuolelle tai tulvariskien hallinta varmistetaan muu- toin."
Maakuntakaavassa suunnitellaan rakentamisen ja ympäristön kehittämisen suunnat maakunnassa tu- leville vuosikymmenille. Maakuntakaava on ohjeena kuntien kaavoitukselle ja muulle viranomaistoimin- nalle, jolla vaikutetaan alueidenkäyttöön. Maakuntakaavan laatii ja siitä päättää maakunnan liitto. Maa- kuntakaavaa laadittaessa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet on otettava huomioon ja kaavaa laa- dittaessa on kiinnitettävä huomiota maakunnan oloista johtuviin erityisiin tarpeisiin.
Tenojoen vesistöalueen Suomen puoleisella osalla on voimassa 28.1.2008 vahvistettu Pohjois-Lapin maakuntakaava. Tulviin liittyen voimassaolevassa maakuntakaavassa on koko kaava-aluetta koskeva määräys: "Tulva-, sortuma- ja vyörymävaara- alueet on osoitettava yleis- ja asemakaavoissa joko alu- eina tai rakentamisrajoituksina. Rakennuspaikkoja ei saa suunnitella sijoitettavaksi alueille, joilla on tul- van, sortuman tai vyörymän vaaraa.". Pohjois-Lapin maakuntakaavan päivittäminen on tullut vireille vuonna 2017.
Yleiskaava on kunnan yleispiirteinen maankäytön suunnitelma. Sen tehtävänä on yhdyskunnan eri toi- mintojen, kuten asutuksen, palvelujen ja työpaikkojen sekä virkistysalueiden sijoittamisen yleispiirteinen ohjaaminen sekä toimintojen yhteensovittaminen. Yleiskaavoituksella ratkaistaan tavoitellun kehityksen periaatteet, ja yleiskaava ohjaa alueen asemakaavojen laatimista.
Alueella on voimassa kaksi osayleiskaavaa, toinen Nuorgamissa ja toinen Karigasniemellä. Utsjoen osayleiskaava on vireillä. Tulvariskit on huomioitu merkitsemällä tulva/eroosiouhatut alueet kaavakart- toihin ja antamalla kaavamääräys alimmaksi rakentamiskorkeudeksi (taulukko 6). Pulmankijärven alu- eella on oma yleiskaava. Tenojoen varrella on lisäksi muutama rantakaava, joissa ei ole esitetty kaava- määräyksiä tulviin liittyen. Rantakaavoissa rakennusalueet sijaitsevat korkeiden törmien päällä.
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 17 Taulukko 6. Tenojoen vesistöalueen yleiskaavat, jotka sijoittuvat vesistöjen läheisyyteen
Yleiskaava Hyväksytty Miten tulvariskit huomioitu
Pulmankijärven rantayleiskaava 9.11.2001
Kaavamääräys: Muun kuin saunarakennuksen etäisyyden keski- veden mukaisesta rantaviivasta on oltava vähintään 40 m ja kos- teudelle alttiin rakennusosat vähintään 2,5 m sen yläpuolelle, ellei maasto ym. maisemallisista syistä ole tarpeen tehdä poik- keusta. Alle 16 k-m2 saunarakennus voidaan sijoittaa vähintään 20 m etäisyydelle keskiveden mukaisesta rantaviivasta.
Nuorgamin osa-alueen osayleis-
kaava 5.6.2007
Kaavamääräys: Rakennusten alimmat kastumiselle arat raken- teet tulee sijoittaa vähintään korkeustasolle hw/50 (keskimäärin 50 vuoden välein toistuva tulvaveden korkeus) + 1 m
Tenonlaakson rantaosayleiskaa- van muutos Nuorgamin kyläalu- eella
5.9.2014 Ei ole kaavamääräystä
Karigasniemen osa-alueen
osayleiskaava 28.9.2011
Kaavamääräys: Rakennusten alimmat kastumiselle arat raken- teet tulee sijoittaa vähintään korkeustasolle HW/50 (keskimäärin 50 vuoden välein toistuva tulvaveden korkeus) + 1 m. Mikäli tällä tavoin saatu korkeus on havaintojen mukaan joskus ylitetty, tulee tämä ylin havaittu tulvakorkeus ottaa määrääväksi rakennuspaik- kaa ja perustamiskorkeutta hyväksyttäessä.
Utsjoen osa-alueen osayleiskaava vireillä Kaavamääräys
Maankäytön suunnittelun tasoista asemakaava on yksityiskohtaisin kaava. Myös asemakaavoissa tul- variskit huomioidaan kaavamääräyksin ja kaavamerkinnöin. Asemakaavat pyritään suunnittelemaan jo lähtökohtaisesti siten, että tulvavaara-alueille ei sijoiteta uutta rakentamista (MRL 116 §). Joissakin poik- keustapauksissa rakentamisen mahdollistavia tontteja on esitetty tulvavaara-alueille kaavaan, mutta nii- den osalta on yleensä tarkistettu maanpinnan riittävä korkeus maastomittauksin ja lisäksi on esitetty kaavamääräys, jonka mukaisesti alimmat kastuvat rakenteet tulee sijoittaa suositusten mukaisesti vä- hintään kerran 100 vuodessa toistuvan tulvakorkeuden yläpuolelle. Asemakaavassa voi olla myös yksi- tyiskohtaisia määräyksiä ranta-alueelle rakentamisessa (rakennuspaikan korkeusasema, materiaalit, pengerrys yms.) tai tulvasuojauksen rakentamisesta. Asemakaavan määräys alimmasta rakentamiskor- keudesta voi olla muodoltaan samanlainen kuin em. yleiskaavoissa esitetyt määräykset.
Tenojoen vesistöalueella on voimassa kaksi asemakaavaa, toinen Utsjoen kirkonkylälle ja toinen Aitti- suvannossa. Utsjoen kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus on vireillä.
Norjan puolella on koko kunnan kattavat maankäyttösuunnitelmat Tanan, Karasjoen ja Kautokeinon kunnissa. Norjan puolella on ainakin neljä tarkempaa yleiskaava; Tana bru, Karasjoen keskusta, Gren- sen ja Bakiljoki. (Alaraudanjoki ym. 2001.)
2.4 Vesien tila
Tulvariskien hallintaa ja vesienhoitoa koskeva lainsäädäntö edellyttää, että tulvariskien hallinnan toi- menpiteet on sovitettava yhteen vesienhoidon ympäristötavoitteiden kanssa. Tulvariskien hallinnan suunnittelussa on otettava huomioon, että suunniteltavat toimenpiteet eivät saa vaarantaa merkittävästi vesienhoidossa suunniteltujen ja toteutettujen toimenpiteiden tavoitteita ja vaikutuksia.
Parhaassa tapauksessa tulvariskien hallinnan toimenpiteet voivat tukea vesienhoidon hyvän ekologisen tilan tavoitetta ja parantaa vedenlaatua. Vesienhoidon tavoitteita voivat uhata lähinnä perkaukset, pen- kereet ja virtaamien ja vedenkorkeuksien säännöstely. Niitä suunniteltaessa ja toteutettaessa vaikutuk- set ekologiseen tilaan ja veden laatuun täytyy ottaa erityisesti huomioon.
Vesienhoidon ympäristötavoitteet pe- rustuvat vesienhoitolain (1299/2004) 21–25 §:iin. Vesienhoitosuunnitelman ja toimenpideohjelman tavoitteena on, että
pinta- ja pohjavesimuodostumien tila ei heikkene ja että niiden tila on vä- hintään hyvä
keinotekoisten ja voimakkaasti muu- tettujen vesimuodostumien tila ei heikkene ja että niillä on vähintään
hyvä saavutettavissa oleva ekologi- nen tila ja hyvä kemiallinen tila
pintavesimuodostumia suojellaan, parannetaan ja ennallistetaan, siten että aiemmissa kohdissa tarkoitettu
tila voidaan saavuttaa viimeistään vuonna 2015
pohjavesimuodostumia pilaavien ai- neiden pitoisuuksien pysyvää ja merkittävää kasvamista ehkäistään.
Tenojoen vesistöalue on osa Tenon- Näätämöjoen-Paatsjoen vesienhoito- aluetta. Vesienhoitoalueen järvistä kaikki on luokiteltu hyvään tai erinomai- seen ekologiseen tilaan. Hyvää huo-
nompaa tilaan ei ole luokiteltu yhtään järveä. Jokivesistöistä ainoastaan Akujoki Paatsjoen vesistöalu- eella on luokiteltu vedenlaadun perusteella huonoon tilaan. Pohjavesistä kaikki ovat hyvässä tilassa.
(Räinä ym. 2015.)
Kuva 16. Tenon-Näätämöjoen-Paatsjoen vesienhoitoalueen vesien tila vuonna 2013. (Räinä ym. 2017)
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 19 Taulukko 7. Tilatavoitteet vesienhoitoalueen jokivesissä ja järvissä osa-alueittain (ei voimakkaasti muutetut vedet) vuo- teen 2021 mennessä. (Räinä ym. 2015)
Osa-alue
Jokivedet [km / %] Järvet [km2 / %]
Erinomaisena säilyminen
Hyvänä säilyminen
Hyvän saavuttaminen
Erinomaisena säilyminen
Hyvänä säilyminen
Luttojoki-Nuorttijoki 481 / 96 18 / 4 0 8,5 / 92 0,7 / 8
Näätämöjoki 234 / 100 0 0 137,1 / 78 38,5 / 22
Paatsjoki 1380 / 94 82 / 6 14 / <1 440,4 / 28 1109,7 / 72
Tenojoki 880 / 91 88 / 9 0 56,7 / 90 6,2 / 10
Yhteensä 2975 / 94 187 / 6 14 / 0 642,7 / 36 1155,1 / 64
2.5 Suojelualueet ja kulttuuriperintö
Suojelualueet
Suomen puolella vesistöalueella on 12 Natura2000 –aluetta, joista neljä kuuluu vesienhoidon järjestä- misen suojelualuerekisteriin (taulukko 8). Suojelualuerekisteriin valituilla suojelualueilla veden tilan yllä- pidolla tai parantamisella on suuri luonnonsuojelullinen merkitys suoraan vedestä riippuvaisten elinym- päristöjen tai lajien suojelun kannalta. Pöyrisjärven erämaa-alueesta (FI 1300103) ja Lemmenjoen kan- sallispuistosta (FI 1300201) on Tenon vesistöalueella vain hyvin pienet alueet vesistöalueen reunoilla.
Suojelualueet peittävät noin 70 % vesistöalueen Suomen puoleisesta pinta-alasta (kuva 17). Norjassa ei ole Natura2000- luokitusta, mutta vastaavanlainen luokittelu on kehitteillä.
Taulukko 8. Vesienhoidon järjestämisen suojelualuerekisteriin valitut Natura2000 alueet Tenon vesistöalueen Suomen puolella ja suojelualueet Norjan puolella
ID Nimi Tyyppi Peruste suojelualuerekisteriin valinnalle
FI1302001 Kevo SCI ja SPA Jokireitit, tunturijoet ja -purot. Lohi.
Lähteet ja lähdesuot
FI1302002 Kaldoaivin erämaa SCI ja SPA Luontotyypit, mm. tunturijoet ja -purot ja jokireitit.
Kalasto, mm. lohi. Uhanalainen laji.
FI1302003 Paistunturin erämaa SCI Jokireitit, tunturijoet ja -purot. Lohi.
FI1302004 Pulmankijärvi SCI Tunturijoet ja -purot, lohi.
Norja Øvre Anarjohka Nasjonalpark Nasjonalpark
Norja Ovdaldasvarri Naturreservat
Norja Harrelv Naturreservat
Norja Tanamunningen Naturreservat
Norja Oahcesaisuolo Naturreservat
Norja Gossjohka Naturreservat
Kulttuurimaisema3
Ympäristöministeriön johdolla on inventoitu maaseudun edustavimpia kulttuurimaisemia, joiden arvo perustuu monimuotoiseen kulttuurivaikutteiseen luontoon, hoidettuun viljelymaisemaan ja perinteiseen rakennuskantaan. Valtakunnallisesti arvokkaita maisema-alueita on Suomessa156. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen maisema-alueista ja maisemanhoidon kehittämisestä 1995. Arvokkaat mai- sema-alueet otetaan huomioon maankäytön suunnittelussa.
Tenojoen vesistöalueella on kaksi valtakunnallisesti arvokasta maisema-aluetta: Utsjoen ja Tenojoen laaksot.
3 https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/kulttuurimaisema, luettu 27.3.2018
Maailmanperintökohteet
Suomessa on tällä hetkellä seitsemän Unescon maailmanperintökohdetta, joista kuusi kulttuurikohdetta ja yksi luontokohde. Jokainen Suomen kohteista edustaa yleismaailmallisesti erityisen arvokasta kult- tuuri- tai luonnonperintöä. Tenojoen vesistöalueen Suomen puolella ei sijaitse maailmanperintökohteita.
Rakennettu kulttuuriympäristö4
Rakennettua kulttuuriympäristöä ovat kaupunkien, kuntakeskusten ja maaseudun eri ikäiset rakennuk- set ja rakennetut alueet, niitä yhdistävät liikenneväylät ja energiaverkot. Rakennettu ympäristö on kehit- tynyt vaiheittain esihistorialliselta ajalta ja keskiajalta lähtien ja jatkunut Ruotsin kuningaskunnan, Venä- jän keisarikunnan sekä itsenäisen tasavallan aikana. Valtaosa Suomen rakennetusta ympäristöstä on hyvinvointivaltion rakentamisen ajalta. Museovirasto on inventoinut vuonna 2009 valtakunnallisesti mer- kittävät rakennetut kulttuuriympäristöt (RKY 2009). Inventoinnin kohteet tulee huomioida alueidenkäytön suunnittelussa. Tietoa inventoinnin kohteista on luettavissa internetissä sivulla www.rky.fi. Vesistöalueen rakennettuja kulttuuriympäristöjä ovat: Strömstadin rauhan rajakivet, Alakönkään koskenkiertotie, Uts- joen kirkkomaisema, Utsjoen postipolku ja postituvat, Tenojokilaakson ja Utsjokilaakson saamelaisasu- tus Välimaassa, Dalvadaksessa, Rauduskaidissa, Mieraslompolossa ja Fallejohkassa. Lisäksi raken- nettuihin kulttuuriympäristöihin kuuluu seitsemän poroerotuspaikkaa/ -aitaa.
Kirkollisten rakennusten suojelusta5 on säännöksiä sekä evankelis-luterilaista kirkkoa koskevassa kirkkolaissa (1054/1993) että laissa ortodoksisesta kirkosta (985/2006). Kirkkolain mukaan kaikki ennen vuotta 1917 rakennetut evankelis-luterilaiset kirkolliset rakennukset kiinteine sisustuksineen ja taidete- oksineen ovat suojeltuja. Kirkkojen lisäksi kirkollisiin rakennuksiin kuuluvat mm. kellotapulit ja hautakap- pelit. Myös ortodoksisesta kirkosta annetun lain mukaan ennen vuotta 1917 rakennettu kirkko on kiin- teine sisustuksineen, taideteoksineen ja piha-alueineen suojeltu. Tenojoen vesistöalueella on yksi kirk- kolain nojalla suojeltu kirkko; Utsjoen kirkko.
Merkittävä osa valtion omistamista rakennuksista, rakennusryhmistä ja rakennetuista alueista on suo- jeltu asetuksella (480/1985). Asetuksen nojalla tehdyt suojelupäätökset pysyivät voimassa omistuksesta riippumatta, vaikka asetus kumottiin kun laki rakennusperinnön suojelemisesta säädettiin (498/2010).
Rakennusperinnön suojelemisesta6 annetun lain (498/2010) nojalla voidaan suojella rakennusten li- säksi rakennelmia, rakennusryhmiä tai rakennettuja alueita. Niillä tulee olla merkitystä rakennushisto- rian, rakennustaiteen, rakennustekniikan, erityisten ympäristöarvojen tai rakennuksen käytön tai siihen liittyvien tapahtumien kannalta. Suojelu voi koskea myös rakennuksen osaa, rakennuksen kiinteää si- sustusta taikka muuta rakentamalla tai istuttamalla muodostettua aluetta. Tenojoen vesistöalueella val- tion asetuksella (480/1985) suojeltuja kohteita ovat: Utsjoen pappila ja Utsjoen poliisiasema.
Arkeologinen kulttuuriperintö7
Kiinteät muinaisjäännökset ovat keskeinen osa arkeologista kulttuuriperintöä ja ne on rauhoitettu mui- naismuistolailla muistoina Suomen aikaisemmasta asutuksesta. Arkeologiseen kulttuuriperintöön kuu- luu myös sellaisia rakenteita ja paikkoja, joita Museoviraston linjauksen mukaisesti ei lueta muinais- muistolain tarkoittamiin kiinteisiin muinaisjäännöksiin, mutta joiden säilyttämistä pidetään perusteltuna niiden historiallisen merkityksen ja kulttuuriperintöarvojen vuoksi. Tällaisia kulttuuriperintökohteita voi- daan esittää säilytettäväksi esimerkiksi kaavoituksen keinoin.
Museovirasto ylläpitää muinaisjäännösrekisteriä, johon on koottu muinaismuistolain (295/1963) nojalla rauhoitetut kiinteät muinaisjäännökset. Vesistöalueen Suomen puoleiselta osalta on löydetty lähes 500 kiinteää muinaisjäännöstä. Osalle pistemäisistä kohteista on digitoitu aluemainen rajaus, joka kuvaa muinaisjäännöksen laajuutta tämänhetkisen tutkimustiedon perusteella. Aluemaisia rajauksia vesistö-
4 https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/rakennettu-kulttuuriymparisto, luettu 27.3.2018)
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 21 alueella on 228 kappaletta. Norjan puolella vanhoja kulttuurikohteita on noin 280 kappaletta (metsäs- tyskuoppia, uhrikiviä ja –paikkoja jne.) ja 230 rakennusta, jotka ovat kulttuurihistoriallisesti kiinnostavia (rakennukset, jotka on rakennettu ennen vuotta 1945).
Taulukko 9. Kulttuuriympäristökohteet Tenon vesistöalueen Suomen puolella
Luokka Kohde
Maailmanperintökohteet -
RKY kohteet
Strömstadin rauhan rajakivet Alakönkään koskenkiertotie Utsjoen kirkkomaisema Utsjoen postipolku ja postituvat
Tenojokilaakson saamelaisasutus (Välimaa ja Dalvadas)
Utsjokilaakson saamelaisasutus (Raudusskaidi, Mieraslompolo ja Fallejohka) Poroerotuspaikat ja -aidat (Badusoaivi, Erttegvarri, Vadat, Ailigas, Cohkavárri, Ristenasoaivvi ja Gárdemaras)
Valtion asetuksella suojellut kohteet ja suojellut kirkot
Utsjoen pappila (sis. 11 rakennusta/rakennelmaa) Utsjoen kirkko ja vanha sakasti
Utsjoen poliisiasema (sis. 4 rakennusta/rakennelmaa) Kirjastot, arkistot, museot -
Muinaisjäännökset 448 muinaisjäännöstä ja 228 muinaisjäännösaluetta
Kuva 17. VPD Natura 2000 -alueet ja kulttuuriperintökohteet Tenon vesistöalueella
2.6 Tulvasuojelu
Vesistöalueella ei ole massiivisia tulvasuojausrakenteita. mutta joitakin pienempiä tulvasuojelutoimen- piteitä on tehty (Ollila ym. 2000). Vetsijoen suuhun on rakennettu tulvasuojaus (noin 100 metrin penkere) suojelemaan asutusta jäidenlähdön ja tulvan aiheuttamilta vaaratilanteilta. (Lundvall ym. 2001). Noin 2,5 km Nuorgamin kylästä Utsjoelle päin on muutama tila suojeltu tulvilta parantamalla tilojen läheltä kulkevan uoman virtauskykyä paannejääongelmien vuoksi vuonna 1999.
Eroosiosuojauksia on rakennettu kriittisiin kohtiin, missä on asutusta ja aktiivista maataloutta, mutta vain pienelle osalle jokivartta. Valtion kustannuksella Suomen puolella on rakennettu rantasuojauksia yh- teensä 10 490 metriä. Vuosina 1976-1994 on suojattu Ailigasniemi, Nuvvusjokisuu, Teppanansaari, Nili- joki, Aittijoki, Nuorpiniemi, Reisti, Rovisuvanto, Nuorgam, Polvarinniemi, Inarijoki, Savikoste, Vetsijoki ja Ylä-Pulmankijoki. (Monikäyttösuunnitelma 2000) Norjan puolella on rakennettu eroosiosuojauksia pää- uomaan (valtioiden välisellä rajaosuudella) yhteensä 8 800 metriä. Karasjoella on rakennettu eroo- siosuojauksia Karasjoen kylän ja pääuomaan yhtymäkohdan välillä yhteensä 13 600 metriä. Osa Ka- rasjoen kylän ympärillä olevista suojauksista toimii myös tulvasuojauksena. Tenon pääuomassa Pul- mangin ja jokisuun välillä on rakennettu eroosiosuojauksia yhteensä 22 800 metriä.
Suomen puolella on laadittu tulvavaarakartta Nuorgamin kylälle (2012). Norjan puolella on laadittu tul- vavaarakartat neljälle alueelle: Karasjok (2002)8, Polmak9 (2006), Seida (2006) ja Bonakas (2006).
Vesistöalueelta ei ole aiempia selvityksiä tulvatasanteista tulvavesien pidättämisalueina. Vesistöalueen topografian (paljon jyrkkiä maaston muotoja), pienen järvisyyden ja vähäisen soiden määrän vuoksi te- hokkaita tulvavesien pidättämisalueita ei käytännössä ole.
Tenojoen vesistö on osa koko Suomen kattavaa valtakunnallista vesistömallia. Suomen ympäristökes- kuksen ylläpitämässä vesistömallissa näkyy aluesadanta, lumipeite, haihdunta maalta ja järvistä, pai- nannevarastot, maankosteus, maan pintakerroksessa liikkuva vesi, pohjavesi, valunta sekä järvet ja joet. Mallin laskemien vesistöennusteiden avulla voidaan arvioida mm. tulvariskiä ja jääpatojen synty- ajankohtaa. Tärkeimmät ennusteet ja muita vesistömallin laskentatuloksia on nähtävillä internet-sivuilla www.ymparisto.fi/vesistoennusteet. Ennustekuvat päivittyvät automaattisesti useita kertoja vuorokau- dessa.
2.7 Vesistörakenteet ja vesistön käyttö
Tenojoen yli on rakennettu kolme siltaa; yksi Karigasniemellä (Inarijoen torvikosken silta (nro 936)), yksi Utsjoella (Saamen silta (nro 1915)) ja yksi Norjan puolella Tana brussa. Tenojoen sivu-uomien yli tiet kulkevat joko sillan tai rumpujen päältä. Taulukossa 10 listattujen siltojen lisäksi Tenojoen varressa kul- kevalla tiellä on lukuisia tierumpuja.
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 23 Taulukko 10. Päätieverkoston sillat Tenojoen vesistöalueella. (Lähde: Liikennevirasto.)
Tieosuus Tieluokka ja -
numero Sillan nimi (numero)
Utsjoki-Kaamanen Valtatie 4
1. Alaseitsikkojoen silta (975) 2. Yläseitsikkojoen silta (974) 3. Mielkejoen silta (5065) 4. Patonivan silta (971) 5. Rassiojan silta (5064) 6. Kenesosken tulva-aukon silta
(5081)
7. Keneskosken silta (969)
8. Suukosken silta (968) 9. Leppäjoen silta (5070) 10. Korretojan silta (5071) 11. Harabjoen silta (5068) 12. Iivanashjoen silta (965) 13. Kuktshjoen silta (1928) 14. Moalkkijoen sitla (962) Karigasniemi-Kaamanen Kantatie 92 1. Pyhäharjunojan silta (552)
Utsjoki-Karigasniemi Seututie 970
1. Äimäjoen silta (1638) 2. Nuorasjoen silta (5060) 3. Kuoppilasjoen silta II (1711) 4. Kuoppilasjoen silta I (1710) 5. Paddajoen silta (1709) 6. Pahkojalvenojan silta (1708) 7. Tanssijoen silta (5056) 8. Kosterjoen silta (1706) 9. Paatusjoen silta (5054)
10. Hannunjoen silta (1704) 11. Nuvvusjoen silta (1703) 12. Nilijoen silta II (1702) 13. Nilijoen silta I (1701) 14. Jeägelveijoen silta (1700) 15. Akujoen silta (1635) 16. Piesjoen silta (1634) 17. Kaivojoen silta (1633) 18. Vulliojan silta (5034)
Utsjoki-Nuorgam Seututie 970
1. Utsjokisuun silta (979) 2. Ailigaspuron silta (980) 3. Virtaveijoen silta (981) 4. Vetsikkojoen silta I (1514) 5. Vetsikkojoen silta II (1516)
6. Vetsikkojoen tulvauoman silta (5134)
7. Yläjeägelveijoen silta (1515) 8. Alajeägelveijoen silta (1502)
Karigasniemi-Angeli Yhdystie 9704
1. Pasijoen silta (894) 2. Karigasjoen silta I (1887) 3. Karigasjoen silta II (1888) 4. Nuhppirjoen silta (1697) 5. Kamiljoen silta (1695)
6. Palggakjoen silta (1962) 7. Kuoldnajoen silta (1693) 8. Kuoddeveäijoen silta (1964) 9. Soulusjoen silta (1963) 10. Vuobmaveäijoen silta (1965) Tenojoella lohen kalastus on vesistön käyttömuodoista tärkein. Kalastus on tärkeä sekä luontaiselinkei- nona että matkailun näkökulmasta. Kalastusta harjoitetaan verkoilla, padoilla, nuotalla, kulkuttamalla sekä vapa- ja viehekalastuksena. Eräitä kalastustapoja voivat harjoittaa vain kalastusoikeuden omaavat paikalliset asukkaat ja sellaiselta perintönä kalastusoikeuden saaneet henkilöt. Kalastuksen lisäksi ve- sistöalueella harjoitetaan porotaloutta ja jonkin verran maataloutta. (Lapin ympäristökeskus 2006.) Inarijokea ja Tenojokea käytetään vesireittinä ja liikenneväylänä. Veneilyyn liittyen on Tenojoen varrella jonkin verran rantautumis- ja vesillelaskupaikkoja. Vesistöalueella on jonkin verran luontopolkuverkos- toa (mm. Kevon reitti ja Sulaojan luontopolku). Vesistöalueella on talviaikaan moottorikelkkareitit mm.
Sevettijärveltä ja Utsjoelta Nuorgamiin. Hiihtoreittejä on Utsjoen ja Karigasniemen kylien läheisyydessä.
(Lapin ympäristökeskus 2006.)
3 Historiallinen tulvatieto
3.1 Toteutuneet tulvat
Tenojoella esiintyy lähes vuosittain jonkinasteinen tulva jäiden lähdön yhteydessä. Tenojoen suurilla virtaamilla ei kuitenkaan yleensä kastu rakennuksia, sillä Tenojoki on leveä ja virtaa syvässä kanjonissa.
Suurimpia vahinkoja on syntynyt silloille ja tiepenkereille, kun suuret virtaamat syövyttävät maa-ainesta ja jäät puskeutuvat teille. (Ollila ym. 2000) Alla olevaan taulukkoon on koottu Tenojoen suurimpia tulva- vuosia.
Taulukko 11. Suurimpia tulvia Tenojoen vesistöalueella.
10 Modellering av isdammer i Karasjohka http://publikasjoner.nve.no/rapport/2001/rapport2001_14.pdf
11 Utsjoen osa-alueen yleiskaavan selostus, 22.1.2014 http://www.utsjoki.fi/media/Tekninen/Kaavoitus/Uts- Vuosi Tulvatyyppi Vedenkorkeus/Virtaama Lisätieto
1917 jääpato NVE Polmak: 3429 m3/s (13.6.) Jääpato Karasjoessa Ajunjargassa10 1920 NVE Polmak: 3844 m3/s (21.5.) Hetkellinen huippuvirtaama 3866 m3/s
1938 1938 tapahtui tulva, jolla oli vakavat vaikutuksen Karasjoen ky-
lään. Mahdollisesti vahinkoja myös alempana Tenojoessa.
1959 Jääpato
Vuonna 1959 Karasjoen kylässä oli suuri tulva. Tulvan aiheutti pääosin suuri jääpato Ajunjarga (vai Markanjarga) –nimisessä paikassa. Suuria alueita kylästä, monet rakennukset ja tärkeää infrastruktuuria kärsi tulvasta. Yli 700 ihmistä evakuoitiin kodeis- taan. Mahdollisesti vahinkoja myös alempana Tenojoessa.
1967 Alaköngäs: 1610 m3/s (31.5.) Vuoden 1967 suuri tulva kaatoi kaikki puut Gárnjárgan saa- relta11.
1968 vesistötulva/
jääpato
NVE Polmak: 3208 m3/s (8.6.) Alaköngäs: 2735 m3/s (8.6. suu- rin havaittu)
Kevät tuli myöhään ja lumi suli toukokuussa.
Vuonna 1968 tapahtui myös suuri tulva Karasjoella. Useita ra- kennuksia ja koteja oli tulvan vaikutusalueella. Tulvan aiheutti jääpadon ja suuren tulvavirtaaman yhdistelmä. Vuonna 1968 tul- vavirtaama oli suurin sitten edellisen huipun vuonna 1920.
1970 jääpato Alaköngäs: 2406 m3/s (12.5.)
1978 NVE Polmak: 2706 m3/s (26.5.) Alaköngäs: 2506 m3/s (26.5.) 1981 NVE Polmak: 2317 m3/s (25.5.)
Alaköngäs: 2149 m3/s (24.5.) 1984 jääpato NVE Polmak: 2485 m3/s (19.5.)
Alaköngäs: 2545 m3/s (19.5.)
Vuoden 198412 korkea vedenkorkeus aiheutui nopeasta lumen sulamisesta ja jääpadosta
1999 jääpato Alaköngäs: 694 m3/s (29.4.)
Syksyllä 1998 jäänlähtö aiheutti jääpadon, joka ylettyi uoman pohjaan asti. Jääpato aiheutti keväällä 1999 suuren tulvan Uts- jokisuuhun (Monikäyttösuunnitelma 2000).
Lumen sulaminen aiheutti Lapin jokiin toisen, äkillisesti nous- seen kevättulvan 20.5 jälkeen. Tenojoella jäiden ruuhkautumi- nen Karnjargan saarta vasten 20-23.5. nostatti veden Niemelän ja Karnjargan kylien kohdalla 1,5 m vuonna 1922 havaittua aiempaa ennätystä ylemmäksi.13
13 tilaa kärsi vahingoista, joiden kokonaissumma nousi hieman yli 260 000 €.
2000 NVE Polmak: 2253 m3/s (1.6.) Alaköngäs: 2155 m3/s (1.6.)
8 tilaa kärsi vuoden 2000 kevättulvasta, jolloin virtaama oli sa- teista ja lumen nopeasta sulamisesta johtuen suuri.
2005 Alaköngäs: 2095 m3/s (28.5.)
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 25 Suurin Pulmangissa mitattu tulva tapahtui vuonna 1920, jolloin virtaama oli 3844 m3/s (hetkellinen huip- puvirtaama 3866 m3/s) (kuva 18) Norjalaisen toistuvuusanalyysin mukaan Pulmangin suurin havaittu virtaama vastaa kerran sadassa vuodessa toistuvaa tulvaa (Pettersson 2002) (taulukko 12). Ylempänä vesistöalueella, Karigasniemellä, suurin tulva on tapahtunut vuonna 1981,jolloin virtaama oli 1300 m3/s, mikä vastaa kerran sadassa vuodessa toistuvaa tulvavirtaamaa. (Alaraudanjoki ym. 2001) Vedenkor- keus samoihin aikoihin oli N43 +127,48 m.
Kuva 18. Kevään huippuvirtaamat ja lineaarinen trendiviiva NVE:n Polmakin havaintoasemalla.
Alueella on vähän rakennettuja alueita, joten rankkasateiden merkitys tulvariskien aiheuttajana vesistö- alueella ei ole suuri. Jatkuva pidempiaikainen rankkasade voi kuitenkin nopeasti lisätä virtaamia sivu- joissa, maaston suurien korkeuserojen ja vähäisen järvien ja soiden määrän aiheuttaman valuman kas- vun myötä. Viimeisimmät sateista johtuneet tulvat on havaittu syksyllä 1999, jolloin syksyn virtaamat ovat olleet poikkeuksellisen suuret kaikilla Tenon havaintoasemilla. Ko. Syystulva oli lähes kaksi kertaa suurempi kuin aiemmin havaitut (kuva 19).
Kuva 19. Syksyn (elokuu-lokakuu) huippuvirtaamat ja lineaarinen trendiviiva NVE:n Polmakin havaintoasemalla.
Taulukko 12. Gumbelin jakauman mukaiset virtaamat (m3/s) eri tulvan toistuvuuksille Alakönkään, Onnelansuvannon ja Karigasniemen havaintoasemilla.
Tulvan toistuvuus
Alaköngäs 1963-2017
Onnelansuvanto 1959-2017
Karigasniemi 1961-2017
Karasjoki 1974-1991
Polmak 1912-2000
1/20a 2405 1767 905 886 3000
1/50a 2723 1995 1073 1001 3500
1/100a 2962 2166 1198 1085 3880
1/250a 3276 2391 1363 11631 42501
1/1000a 3751 2731 1613 12682 47502
1 Norjalaisilla toistuvuus 1/200a 2 Norjalaisilla toistuvuus 1/500a
Suurimman kevätvirtaaman päivämäärä Onnelansuvannon havaintoasemalla on keskimäärin 23.5 (vuo- det 1959-2017). Aikaisin tulvahuippu (29.4) on esiintynyt vuonna 1990 ja myöhäisin (11.6) vuonna 1997 (kuva 20). Tulvahuippujen päivämääristä muodostetun lineaarisen trendin mukaan tulvahuippu näyttäisi aikaistuneen tultaessa 1960-luvulta tähän päivään. Vuosien välillä on kuitenkin paljon hajontaa ja joina- kin keväinä tulvahuippuja voi olla enemmän kuin yksi, mitä ei ole huomioitu kuvassa 20.
Kuva 20. Vuosien 1959-2017 kevään suurimman virtaaman päivämäärät Onnelansuvannossa.
3.2 Jääpatotulvat
Teno on ainoa suuri joki, joka virtaa etelästä pohjoiseen sekä Norjassa että Suomessa. Sulaminen alkaa yleensä eteläisimmästä ja korkeimmasta päästä keväisin. Yhdistettynä suhteellisen isoon jäänpaksuu- teen tilanne johtaa vakaviin jääpatoprosesseihin, jolloin suuret määrät sulavaa jäätä virtaa alavirtaan, missä kohtaavat kovempaa vielä sulamatonta jäätä pienemmän virtaaman alueilla ja mahdollisesti al- kavat muodostaa jääpatoa.
Jääpatoja esiintyy jollakin tasolla joka vuosi, mutta vaikutukset eroavat vuosittain melko paljon. Jääpa- dot ovat historiallisen tiedon mukaan aiheuttaneet joko samansuuruisia tai jopa suurempia tulvia kuin kevätvirtaamat ilman jääpatoja. Jääpatotulvat tapahtuvat usein huomattavasti nopeammin kuin vesistö- tulvat. Jäänlähtö tapahtuu yleensä joitakin päiviä ennen suurinta tulvavirtaamaa.
Jään ominaisuuksia on mitattu vuodesta 1997 lähtien jokisuusta Karasjoen alaosalle asti. Jään paksuus on yleensä suurimmillaan 80-100 cm välillä (maalis-huhtikuun vaihteessa). Jää on melko paksua ver- rattuna suurimpaan osaan muita suuria jokia Pohjois-Norjassa ja Suomessa. Vesikerroksia jääkerrosten väleissä esiintyy hyvin harvoin Tenon jääprofiileissa. Suuria määriä hyydettä muodostuu jääkannen alle tietyissä paikoissa mm. Alakönkäällä. Yleisimmät jääpatojen muodostumispaikat on esitetty kuvassa 21.
Jääpatoja on muodostunut useisiin kohtiin, joissa veden virtausnopeus on alhainen. Yleisimmät jääpa- tojen muodostumispaikat ovat Yläköngäs ja Alaköngäs (Alaraudanjoki ym. 2001).
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 27 Kuva 21. Havaittujen jääpatojen tyypillisimmät sijainnit.
Räjähteitä on käytetty aiemmin massivisten jääpatojen purkuun, mutta niiden on havaittu olevan tehot- tomia ja lisäksi niistä voi aiheutua haittaa ympäristölle. Jääpadot purkautuvat yleensä muutaman päivän jälkeen muodostumisesta, kun veden paine ylävirran puolelta on tarpeeksi suuri. Poikkeuksena on jää- pato, joka muodostuu lähes joka vuosi Alakönkäälle, jossa jääpato voi olla stabiili pidemmän aikaa (jopa kaksikin viikkoa).
Kolmella ylimmällä Tenon sivujoella Inarijoella, Karasjoella ja Iesjohkassa jäänlähtöprosessit ovat erilai- set. Inarijoen alaosalla voidaan havaita ongelmia joinakin vuosina, Karasjoella jääpatojen aiheuttamia ongelmia on usein ja Iesjohkassa ongelmia on hyvin harvoin. Viimeisimpinä vuosina ensimmäiset jää- ongelmat Karasjoella on havaittu Bieskennjargassa ja muutamia päiviä myöhemmin ongelmia voi ilmetä alempana joessa.
On todettu, että jäänlähdön ajankohdalla ja tulvan suuruudella on selvä yhteys. On tutkittu, että mitä myöhäisempi jäänlähtö on sitä suuremmat riskit vahinkojen aiheutumiselle. Myöhäiset jäänlähdöt tapah- tuvat yleensä suurempien virtaamien aikaan verrattuna aikaisiin jäänlähtöihin. (Alaraudanjoki ym. 2001.)
3.3 Arvio toteutuneiden tulvien vaikutuksesta nykytilan- teessa
Menneiden tulvien nykypäivänä aiheuttamien vahinkojen arvioidaan olevan samaa luokkaa kuin aiem- min, koska uusien rakennusten määrä on pieni ja rakennukset on kaavoituksen avulla ohjattu tarpeeksi kauas rannoilta. Lisäksi asukkaiden määrä alueella on laskenut viime vuosikymmenten aikana ja väki- luvun odotetaan laskevan tulevaisuudessakin. Yleiskaavoissa tulvauhan alaiset alueet on merkitty melko hyvin, eikä uutta rakentamista sallita ko. alueilla. Alueella ei ole merkittäviä kaavoituspaineita ja uudet rakennuspaikat ohjataan kaavoituksessa olemassa olevan rakennuskannan läheisyyteen suurim- missa kylissä (Utsjoki, Nuorgam, Karigasniemi).
Tulvariskien alustava arviointi Tenojoen vesistöalueella 29
4 Mahdolliset tulevaisuuden tulvat ja tulvariskit
4.1 Ilmastonmuutoksen vaikutus
Lumen määrän muuttuminen on yksi merkittävimpiä ilmastonmuutoksen vaikutuksia Suomessa. Keski- määrin lumen määrä vähenee koko maassa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta (kuva 22). Lumipeittei- sen ajanjakson ennustetaan lyhenevän sekä syksyllä että keväällä. Runsaslumisia talvia kuitenkin esiin- tyy tulevaisuudessakin, etenkin Pohjois-Suomessa.
Kuva 22. Kartta: a) Lumen keskimääräisen maksimivesiarvo referenssijaksolla 1971–2000 (mm) ja sen muuttuminen (%) jaksolla 2040–69 referenssijaksoon verrattuna b) skenaariolla 1 (suuret lumen muutokset) ja c) skenaariolla 15 (pienet lämpötilan nousut ja lumen muutokset). (Kuvan lähde: Veijalainen ym. 2012)
Ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpötilan nousu ja siitä johtuvat aikaisemmat keväät li- säävät haihduntaa erityisesti keväällä. Haih- dunnan ennustetaan kasvavan vuosina 2010- 39 noin 5-10 % ja vuosina 2040-96 noin 10-20
%. Sadanta kasvaa Suomessa keskimäärin 3- 17 % jaksoon 2040-69 mennessä. Valunta kas- vaa sadannan kasvua vähemmän kasvavan haihdunnan myötä. Pohjois-Suomessa valun- nan ennustetaan kasvavan kaikilla skenaa- rioilla 4-12 %. Suhteellisesti valunta kasvaa eri- tyisesti talvella (joulu-helmikuu). Kevään va- lunta kasvaa 6-19 %, kun aiemmin kesäkuulle jatkunut lumen sulaminen tapahtuu kokonai- suudessaan jo kevätkuukausien aikana (kuva 23). Lumen sulamisen siirtyminen kokonaan keväälle aiheuttaa valunnan pienentymisen kesällä.
Tulvien muuttuminen ilmastonmuutoksen seurauksena riippuu voimakkaasti tarkasteltavan vesistön ominaisuuksista. Lapissa, jossa tulvat aiheutuvat kokonaan tai pääosin kevään lumen sulamisesta, tul- vat tulevat pienenemään lumen vähenemisen johdosta. Tällaisia kohteita ovat etenkin Pohjois- ja Itä- Suomen pienehköt jokivesistöt. Kaikkein pohjoisimmilla alueilla Lapissa tulvat eivät jaksolla 2010-39
Kuva 23. Päivittäinen keskimääräinen valunta referenssijak- solla 1971-2000 ja jaksolla 2040-69 skenaariolla Ka A1B Pohjois-Suomessa. (kuvan lähde: Veijalainen ym. 2012)
