Katsauksia
Vilho Setala 1892-1985
Filosofian tohtori Vilho Suonio Setala kuoli 93 vuoden korkeassa iassa 11. huh- tikuuta 1985.
Vilho Setala oli syntynyt Helsingissa 4.
huhtikuuta 1892; hanen vanhempansa oli- vat silloinen dosentti Eemil Nestor Setala ja Helmi Krohn. Poika osoittautui jo nuo- rena monitoimiseksi kaytannon puuha- mieheksi; yksi hanen erikoisaloistaan oli tuolloin viela harvinainen valokuvaushar- rastus. Isansa kielitieteellisiin pyrintoihin han osallistui tekemalla v. 1912 isan ja maisteri E. A. Saarimaan seurassa kuusi- viikkoisen tutkimusmatkan liivilaisten pa- riin, paatehtavana Iiivilaisten elamanpiirin
356
ikuistaminen kameralla. Silloin otetut va- lokuvat ovat jaaneet harvinaisiksi doku- menteiksi haviavasta Liivin kansasta.
Varsinaista tieteilijaa ei Vilho Setalasta kuitenkaan tullut. Valmistuttuaan filoso- fian kandidaatiksi 1922 han astui kustan- nusosakeyhtio Otavan palvelukseen, jossa pysyi vuoteen 1964. Kaytannon miehena han toimitti harrastamistaan asioista mm. suositun Kodin taitosanakirjan ( 1930); sen seuraaja Suuri taitokirja ilmestyi 8. pai- noksena viela 1964. Yleiselta kannalta kaikkein merkityksellisinta oli kuitenkin Setalan tyo vuodesta 1932 hankkeissa ol- leen monumentaalisen Tekniikan sanas- ton toimitussihteerina ( 1934-40). Ohessa han julkaisi useita valokuvausta kasittele- via opaskirjoja ja kehitti valokuvaustai- toaan uusiin suuntiin; han oli maamme taidevalokuvauksen uranuurtajia.
Olematta kielitieteilija sanan varsinai- sessa merkityksessa Setala oli tarmokas ja taitava kaytannon kielimies. Hanen suo- sikkiharrastuksiinsa kuului esperanto (mm. Kalevalan ja Seitseman veljeksen es- perantonkieliset kaannokset). Mutta nii- hin kuului myos suomen kielen, varsinkin tekniikan kielen, ilmaisun kehittaminen.
Ei ole tarkkaa tietoa siita, onko Tekniikan sanaston johdantoon painettu selvitys eri johdostyyppien rajaamisesta kokonaan Vilho Setalan kasialaa vai onko osuutensa siihen myos sanaston kieliasiantuntijalla professori Oiva J. Tallgren-Tuuliolla ja sanaston lahjakkaalla factotumilla tek- nikko Kalle Huuskosella. Noille rajauspe- riaatteille Setala joka tapauksessa nayttaa
olevan uskollinen mm. valokuvaussanas- ton kehittelyssa, jota han esitteli - oman osuutensa tosin vaatimattomasti taka-alal- le painaen - Kotikielen Seurassa marras- kuussa 1962 ja sitten Virittajassa 1963.
Mainitsen vain pari yksityiskohtaa, joilla on ollut merkitysta kielen myohemmalle kehity kselle. -in-johtimiset laitteennimet on Tekniikan sanastossa ensimmaisen kerran omaksuttu johdonmukaisesti seka ei-automaattisten etta enemman tai va- hemman automaattisten valineiden ni- miksi; siten oli jatetty unohduksiin Suom.
Kirj. Seuran kielitieteen valiokunnan ko- kouksessa 1932 omaksuttu epakaytannol- linen periaate, etta esim. autoalalla vaih- teen muutin, po/Jin ja mutterin kiristin oli- sivat kylla -in-loppuisia mutta »itsenaisesti toimivat» jiiiihdyttiijii, kaasuttaja, iiiinen- vaimentaja, tuulilasin pyyhkijii jne. pysyisi- vat -ja, -)ii -loppuisina. Kukapa tuollaista itsenaisen ja ei-automaattisen laitteen eroa pystyisi laheskaan aina edes tekemaan.
Tekniikan sanaston kanta tuli sitten mm.
E. A. Saarimaan Kielenoppaan ja Nyky- suomen sanakirjan kautta tutuksi, ja vii- me vuosikymmenet ovat olleet -in-johti- men jatkuvaa voittokulkua. (Tekniikan sanastossa 1940 ovat talla tietoa esim. seu- raavien johdosten ensiesiintymat: ahdin 'kompressori', hidastin, hoyrystin, kuu- mennin, lauhdutin, rajoitin, sumutin, tulis- tin, vakain.)
Samanlainen kahtiajako Tekniikan sa- nastossa tehtiin, kun johdin -e omaksut- tiin -in-johdosten sijaan eraiden muiden tehtaviensa ohella »aineellisten vaikuttei- den» (ts. valineena kaytettyjen aineiden) ja
»rakenneosien» nimiin: voide, sytyte, Jah- de, hapete, pelkiste, hidaste, puhdiste, liuote jne.; side, tiiyte, pidiite, nide (mutta nidos
=
nitomisen tulos, kirja). Tamakin periaate on sittemmin tullut yleiseen kayttoon;
pantakoon merkille vaikka laaketieteen uudehkot ja uudet termit rokote (viela 1930-luvulla yleisesti »rokotusaine» tai
»rokkoaine» ), nukute, puudute, rauhoite tai Tekniikan sanastosta viela puuttuva tekniikan termi ohenne. Tallaisten rinnalla tosin pitavat yha puoliaan jotkut aineen-
Katsauksia
nimea merkitsevat -in-johdokset: juoksu- tin, hapatin (meijerialalla nykyaan jo kan- sanomainen juoksute ja jo G. E. Eurenin tuntema hapate), liuotin (varsinkin kemias- sa; tekniikan puolella usein liuote). Onpa rinnalle ilmaantunut muutama uusikin samanlainen: »kovetin», »pehmitin» yms.
Valokuvauksen alalla vanhimmat -e-joh- timiset sanat ovat kai kehite ja huuhde (molemmat Vilho Setalan loytamia jo 1905 ilmestyneesta alan oppaasta, ks. Vir.
1963 s. 99). Lieneeko Setalan samassa kir- joituksessa mainitsemia termeja herkiste,
vahvenne, heikenne, jyrkenne toisaalta pi- dettava hanen omina luomuksinaan?
Vilho Setala seurasi kiinteasti sanavaa- likkiensa kohtaloita. Virittajassa 1947 (»Ettei unohtuisi») han muistutti Teknii- kan sanaston hyvista, usein kansankieli- sista loydoista, jotka eivat ainakaan tuol- loin olleet viela yleistyneet: meisti 'stanssi', luotta 'sabloni', vanunki 'metallilanka', pinne 'kiinnityspuristin' (muutenkin kuin sahkojohtimen), aunio 'puolivalmiste', sii- lyt 'matkatavarat', viilekkeet 'repun, hou- sun jne. kantimet' jne. Toisaalta eraat ha- nen mainitsemansa sanat ovat tuon jal- keen tulleet nopeasti tutuiksi: taajuus (ei enaa »jaksoluku» ), piirturi. Setalan valo- kuvatermi otos on vakiintunutta nyky- suomea; ulote 'dimensio' ottaa vasta ensi askeleitaan, vaikka se tavallaan piilee jo kolmi-, moni/ulotteinen -tyyppisissa muo- dosteissa, jotka Setala otti kayttoon »mo- niulottuvaisen» jne. tilalle eraassa ylioppi- laana tekemassaan luentosuomennoksessa
V. 1913.
Kirjainten ja aanteiden tekstitaajuudet kiinnostivat Vilho Setalaa. Han julkaisi Virittajassa 1961 kirjoituksen »Kirjainten ja aanteiden useudet suomessa» ja 80-vuo- tiaana veteraanina kirjasen »Suomen kie- len dynamiikkaa», joka ansioidensa pe- rusteella sai sijan Suomalaisen Kirjalli- suuden Seuran Suomi-sarjassa. Hanen kir- joitustyylinsa, kasitteli han sitten kielen tai
muiden alojen asioita, oli luontaisen sel- keaa: elavaa, ilmaisevaa nykysuomea.
Filosofian kunniatohtoriksi Vilho Seta- la vihittiin Helsingin yliopistossa 1973.
357
Katsauksia
Han oli miltei viimeisiin vuosiinsa asti ah
kera Kotikielen Seuran kokouksissa kavi
ja ja kokouskeskusteluissa puheenvuoro
jen kayttaja. Suomen kielen harrastajat kunnioittavat hanen muistoaan kiitollisi
na.
TERHO I TKONEN
