JOHN DEWEY: Pyrkimys var- muuteen: Tutkimus tiedon ja toiminnan suhteesta. Gau- deamus, 1999. Suomentanut Pentti Määttänen. (Alkuteos The Quest for Certainty: A Study of the Relation of Kno- wledge and Action ilmestyi 1929.)
Suomalaisen lukijan ulottu- villa ei vielä ole likimainkaan riittävästi angloamerikkalaisen filosofian merkkiteoksia. Sen sijaan eurooppalaisten, var- sinkin ranskalaisten, nykyajat- telijoiden kirjoitusten kään- nöksiä esimerkiksi Gaudea- mus on viime vuosina uutte- rasti julkaissut. Useimmat fi- losofiasta kiinnostuneet luki- jat tietenkin osaavat hyvin englantia ja voivat helposti tutustua brittiläisten ja yhdys- valtalaisten filosofien tuotan- toon alkukielellä. Silti paina- va moderni klassikko, kuten John Deweyn (1859–1952) Pyrkimys varmuuteen, on hel- pompi ottaa käteen, jos joku on siirtänyt sen käsiteraken- nelman lukijan äidinkielelle.
Deweyn teosta on pidetty 1900-luvun ajattelulle yhtä tär- keänä kuin sen kanssa samal- la vuosikymmenellä ilmesty- neitä Wittgensteinin Tracta- tusta ja Heideggerin Sein und Zeitia,1 joten kirjan suomen- nos on mitä tervetullein.
Käsillä oleva käännös, joka on muun muassa mielen filo- sofian ja taiteen filosofian tut- kijana tunnetun Pentti Määt- täsen sujuvaa työtä, on sekä kääntäjältä että kustantajalta tärkeä kontribuutio suomen- kieliseen filosofiaan erityisesti siksi, ettei amerikkalaisen pragmatismin edustajia ole ai- kaisemmin juurikaan suomen- nettu. Meillä lähinnä kasva- tusajattelijana tunnetun De- weyn teos Koulu ja yhteis- kunta ilmestyi suomeksi 1957, ja hänen varhaisemman prag-
matistikollegansa William Ja- mesin 1900-luvun alussa jul- kaisemista teoksista on kään- netty Pragmatismi (1913) ja Uskonnollinen kokemus (1981).
Pragmatismin isähahmon Char- les Peircen jättiläismäisestä mutta hajanaisesta tuotannosta on suomennettu vain joitakin artikkeleita. Suomalaisista fi- losofeista Deweya ovat tähän mennessä käsitelleet vain har- vat: J.E. Salomaa hyökkäsi 1920-luvulla ankarasti dewey- laista pragmatismia vastaan, mutta Oiva Ketonen osoitti 1950- ja 1960-luvuilla enem- män ymmärrystä Deweyn na- turalistiselle todellisuuskäsi- tykselle.2 Kuvaavaa on, että vaikka Pyrkimys varmuuteen voidaan nähdä naturalistisen tietoteorian varhaisena muo- toiluna – esimerkiksi myö- hemmän epistemologisen na- turalismin isä W.V. Quine viit- taa hyväksyvästi Deweyn nä- kemyksiin – Markus Lammen- rannan muutama vuosi sitten ilmestyneessä naturalistisesti virittyneessä tietoteorian op- pikirjassa3 ei juuri Deweya käsitellä.
Suomalaisen pragmatismi- reseption ohuus olisi antanut aihetta liittää nyt arvioitavana olevaan teokseen laaja esipu- he, jossa olisi selvitelty De- weyn asemaa länsimaisen fi- losofian historiassa yleensä sekä naturalismin ja pragma- tismin historiassa erityisesti.
Miksei näin tärkeästä teok- sesta ole voitu julkaista kun- nollista, kommentoitua kään- nöstä, esimerkiksi 1990-luvulla ilmestyneiden Kantin ja Spi- nozan teosten suomennosten tapaan? Määttäsen tarjoamas- sa neljän sivun mittaisessa
“Saatteeksi”-tekstissä ei juuri puhuta Deweyn muusta (hy- vin laajasta) tuotannosta eikä siten paikanneta Pyrkimys var- muuteen -kirjaa kirjoittajansa teosten kokonaisuudessa.
Etenkin Deweyn myöhäistuo- tannon muut merkittävät jul- kaisut, kuten Experience and Nature (1925), Art as Experi- ence (1934), Logic: The Theo- ry of Inquiry (1938) ja Re- construction in Philosophy (1948), olisivat ansainneet tulla mainituiksi.4 Myös De- weyn suhteet Peirceen ja Ja- mesiin jäävät lyhyiden to- teamusten varaan. Esimerkiksi sitä, miten Dewey kehitteli pragmatismia “varsin erilai- selta pohjalta kuin James”
(8), ei saatesanoissa lainkaan eksplikoida.
Tämä ei tosin ole ainoas- taan Määttäsen syytä. Dewey itsekään ei kovin selvästi mää- rittele pragmatismiaan eikä juuri suhteuta näkemystään Peircen ja Jamesin filosofioi- hin.5 Hän tosin viittaa Peir- ceen ja Jamesiin alaviitteessä sivulla 102 (ja muutamassa muussakin kohdassa), mutta toteaa käyttävänsä “[p]ragma- tismiin liittyvien epämääräi- syyksien vuoksi” ilmaisua
“operationaalinen ajattelu”.
Mielestäni niin alkutekstin kuin suomennoksenkin luki- jan on hieman vaikea nähdä kirjan koko merkitystä tunte- matta jo etukäteen jonkin ver- ran pragmatismin traditiota.
Joka tapauksessa suomennos tavoittaa Deweyn terminolo- gian ja perusnäkemyksen var- sin hyvin, ja useimmiten kään- täjä on pyrkinyt sanomaan asiansa oikeasti suomeksi aka- teemisen jargonin sijaan: olisi esimerkiksi turhaa puhua
“eksperimentaalisesta empi- rismistä”, kun aivan luonte- vasti voidaan käyttää ilmai- sua “kokeellinen empirismi”
(139). Saatesanoissa olisi ken- ties kuitenkin voitu todeta jotakin Deweyn tärkeimmistä termeistä ja perustella lyhy- esti suomennosratkaisuja. Tar- kasti etsimällä tekstistä saat- taa löytää epätarkkuuksia: esi-
T&E 1/00 • ESITTELYJÄ JA ERITTELYJÄ
merkiksi sivuilla 223 ja 247 Dewey ei puhu “transsen- dentaalisista arvoista” vaan
“transsendenteista arvoista”
(”transcendent values”).6 De- weyn omakin terminologia toki horjuu, mutta transsen- dentin (kokemuksen ylittä- vän) ja transsendentaalisen (kokemuksen mahdollisuu- den välttämättömän ehdon) välillä tulee tehdä tarkka ero, mikäli lainkaan halutaan ym- märtää jälkikantilaista filoso- fiaa, johon pragmatismikin on luettava.7
Monissa suhteissa Pyrki- mys varmuuteen on helpoh- koa luettavaa, ei-filosofille- kin avautuvaa. Dewey käyt- tää enimmäkseen tavanomais- ta yleiskieltä ja välttää tekni- siä muotoiluja. Toisaalta hä- nen kirjoitustyylinsä on melko raskas; akateemisesti asennoi- tuvan lukijan silmissä sen ras- kautta ei vähennä, vaan pi- kemminkin lisää, hänen tai- pumuksensa olla viittaamatta muuhun filosofiseen kirjalli- suuteen. Hänen teoksestaan on myös hieman vaikea löy- tää suoraviivaisesti etenevää
“punaista lankaa”, sillä hän palaa samaan perusteesiinsä yhä uudestaan ja uudestaan.
Miltei joka luvussa koroste- taan, kuinka tärkeää on op- pia nykyaikaisen kokeellisen tieteen tiedonhankintamene- telmistä, ettemme voi saavut- taa täydellistä varmuutta to- dellisuutta koskevissa käsi- tyksissämme ja että ajatus tie- dosta ikuisten totuuksien kat- selemisena (“tarkastelijan tie- toteoria” eli “spectator theory of knowledge”) on hylättävä.
Tämän filosofian traditioon jo antiikista asti juurtuneen opin tilalle Dewey ehdottaa toiminnallista (pragmatistista, instrumentalistista, operatio- naalista) käsitystä tiedosta: tie- to on toimintaa, ei muuttu- mattoman todellisuuden pas-
siivista tarkkailua, ja tämän toiminnallisuuden tunnusta- via kokeellisia menetelmiä voidaan periaatteessa sovel- taa luonnontieteen ohella kai- killa muillakin elämän aloilla.
Tällainen tiedon ja toimin- nan, teorian ja käytännön, erottamattoman yhteyden ko- rostaminen voitaisiin kenties jopa nostaa alustavaksi prag- matismin määritelmäksi.8 Pe- rinteisen filosofian suurin vir- he on Deweyn mukaan tie- don ja toiminnan tai teorian ja käytännön irrottaminen toi- sistaan – tai pikemminkin ku- vitelma siitä, että nämä voi- taisiin irrottaa.
Dewey ei tieteellisen asen- teen painottamisesta huoli- matta ole skientisti tai ahdas- mielinen positivisti. Hänen sanojaan voisivat mietiskellä niin luonnontieteilijät kuin hu- manistitkin, erityisesti kaikki aikamme “kahden kulttuurin kuilusta” huolestuneet, kui- lun molemmin puolin (43):
“Miksi tiedon lisääntyminen uhkaisi sitä, mille annetaan arvoa, mitä ihaillaan ja mikä hyväksytään? Miksei tieteen saavutuksia käytettäisi arvo- arvostelmien parantamiseen ja toiminnan säätelemiseen siten, että arvot tulisivat tur- vatummiksi ja toteutuisivat laajemmin tässä maailmassa?
[...] Jos ihmiset yhdistäisivät arvokäsityksensä käytännön toimintaan eivätkä tietoon val- miista olevaisesta, he eivät huolestuisi tieteen saavutuk- sista. He toivottaisivat ne tervetulleiksi.” “Kokeellinen menetelmä”, jota Dewey eh- dottaa laajennettavaksi kaik- kialle inhimilliseen elämään, myös moraalia ja yhteiskun- taa koskevaan “tutkimuk- seen”, merkitsee yksinkertai- sesti ajattelun, myös arvoja koskevan ajattelun, arviointia sen tulosten nojalla – prag- maattisesti. Olennaisesti sa-
manlaista menetelmää voi- daan Deweyn mielestä nou- dattaa niin fysikaalisen luon- non pienimpien elementtien tutkimisessa kuin ihmiselä- män eettisen ja sosiaalisen monimutkaisuuden ymmär- tämisessäkin. Onhan ihmi- nen (ja myös hänen tiedon- hankintapyrkimyksensä) osa luontoa, osa sitä samaa maa- ilmaa, jossa hänen on toimit- tava saadakseen tietoa, jonka varassa hän jälleen voi toimia ja hankkia lisää tietoa. Toi- minnalliset tiedonhankinta- menetelmämme ovat “osa luontoa ja osapuolena vuoro- vaikutuksissa, jotka kaikki ta- pahtuvat luonnossa” (212).
Deweyn naturalistista ja tie- demyönteistä ajattelutapaa ei missään tapauksessa pidä se- koittaa sellaisiin tieteisuskoi- siin kuvitelmiin, joissa otak- sutaan tieteen (yleensä fysii- kan) jonakin päivänä tavoit- tavan “Kaiken Teorian”.9 De- weyn näkökulmasta tällaiset kuvitelmat syyllistyvät epä- tieteelliseen oletukseen tie- dosta ei-toiminnallisena “kat- seluna” tai “tarkastelemise- na” yhtä kohtalokkaalla ta- valla kuin klassinen metafy- siikka. Fysiikan kuvausta maa- ilmasta ei tule ymmärtää
“todellisuuden kuvaukseksi sellaisena kuin se sinänsä on”. Erityisesti ei ole syytä uskoa, että koska “objekteilla sellaisina kuin tiede ne esit- tää ei ole arvo-ominaisuuk- sia”, myöskään “Todellisuu- della ei ole sellaisia piirteitä”
(123). Deweyn filosofia, ku- ten pragmatismi yleisemmin- kin, on hyökkäys isolla alku- kirjaimella kirjoitettua “To- dellisuutta” vastaan. Deweyn mukaan on “naurettavaa” ja
“ällistyttävää”, että ihmiset saattavat uskoa tieteellisen ajattelutavan paljastavan “asi- oiden sisäisen luonteen” (122).
Pragmatistina Dewey on va-
kuuttunut siitä, että niin tiede kuin muutkin olevaisen ajat- telun tavat ovat ihmisen tiet- tyjä tarkoituksia varten kehit- tämiä toimintatapoja. Ne ovat osa luontoa ja tarjoavat meil- le ymmärrystä luonnosta, mut- ta luontoa sellaisena kuin se on meistä täysin riippumatta ei mikään inhimillinen ajat- telutapa voi paljastaa. Abso- luuttisen riippumattoman luon- non käsitteelle ei voida antaa pragmaattista sisältöä.
Vaikka Dewey kannattaa (kokeellista) empirismiä eli uskoo, että voimme saada tietoa vain tekemällä (ohjatus- ti, hallitusti) havaintoja ympä- rillämme olevasta maailmas- ta, hän on kaukana naiivista empirismistä tai positivismis- ta, joka pitäisi aistihavaintoja välittömästi “annettuina”. Itse asiassa Dewey ehdottaa, että sanojen “data” ja “annettu”
sijasta pitäisi puhua “otetuis- ta” kvaliteeteista: tutkimuk- sen lähtökohdaksi valitaan jo- kin data, aineisto, joka aset- taa ongelman tiedonhankin- nalle (158). Tutkimus on sit- ten siirtymistä ohjatun toi- minnan kautta tällaisesta on- gelmallisesta tilanteesta sen ratkaisuun. Deweyn tieteen- filosofisia ajatuksia voitaisiin hyvin verrata tunnettuun tee- siin havaintojen teoria- ja kä- sitepitoisuudesta, joka ana- lyyttisessä tieteenfilosofiassa nousi toden teolla esiin vasta 1960-luvulla. Silloin tällöin Deweyn tieteeseen liittyvät huomiot toki vaikuttavat van- hentuneilta – hän esimerkiksi pitää elektronin olemassaoloa kiistanalaisena (168) – mutta pragmatistinen käsitys tieteel- lisen tiedonhankinnan toimin- tasidonnaisuudesta on edel- leen kestävä. Huomattakoon lisäksi, ettei Dewey väheksy ei-tieteellisen, esimerkiksi es- teettisen, kokemuksen arvoa.
Esteettisessä kokemuksessa
“täydellisyyden kvaliteetti on hallitseva”; tällainen kokemus
“on lopullinen eikä pane etsi- mään jotakin muuta koke- musta” (205).10 Esteettisiä ko- kemuksia tavoitteleva taide on tieteen tavoin tärkeä to- dellisuuden hahmottamisen tapa.
On kuitenkin kysyttävä, ajautuuko Dewey ainakin jois- sakin varomattomasti muo- toilluissa väitteissään antirea- listiseen, idealistiseen tai kons- truktivistiseen metafysiik- kaan, jonka mukaan tieteelli- nen tiedonhankinta – tai ylei- semmin inhimillinen toimin- ta – luo tai tuottaa kohteenaan olevan todellisuuden.11 Jou- tuuko hän tyystin kieltämään realistien olettaman riippu- mattoman ulkomaailman? De- wey nimittää fysikaalisia ob- jekteja “reflektiivisen tutki- muksen taidokkaiden mene- telmien tuotteiksi” (172) ja hylkää käsityksen, jonka mu- kaan tiedon objekti olisi “en- nalta olemassa ja riippuma- ton itse tiedostuksesta” (173).
Hän näyttää selvästi torjuvan totuuden vastaavuus- eli kor- respondenssiteorian todetes- saan, että “tiedon objektit ovat olemassa ohjattujen operaati- oiden tuloksina, eivät siksi, että ajattelu tai havainto sopii yhteen jonkin ennalta anne- tun kanssa” (176). Kysymys Deweyn pragmatismin (anti)- realistisuudesta on tässä jätet- tävä avoimeksi. Teemasta kiis- tellään jatkuvasti Dewey-tut- kimuksessa, ja melko yleinen näkemys on, ettei Dewey edusta ainakaan vahvaa anti- realismia. Hänen pragmatis- minsa saattaa olla hyvin so- pusoinnussa maltillisen tie- teellisen realismin kanssa.12
Yksi tapa ratkaista realis- min ja pragmatismin suhdetta koskeva ongelma olisi tehdä jyrkkä ero luonnollisten (“to- dellisten”) objektien ja toi-
minnan kautta konstruoitu- jen tiedon objektien välillä:
edelliset ovat tiedostamisesta riippumattomia mutta jälkim- mäiset eivät. Jos Dewey si- toutuu tällaiseen erotteluun, kuten hän toisinaan näyttää tekevän (ks. esim. 184), hä- nen ei voida sanoa vievän pragmatismia aivan niin pit- källe kuin eräät muut (mui- den muassa William James) ovat halunneet sen viedä. Joh- donmukaisesti loppuun ke- hitellyn pragmatismin saattaa olla vaikea välttää johtopää- töstä, jonka mukaan objek- tien oleminen – ei ainoastaan niiden oleminen tiedostuk- sen kohteina, vaan niiden oleminen ylipäänsä, sillä ob- jekteja on vain, mikäli sub- jekti (“me”) niitä tiedostaa – on mahdollista vain suhtees- sa inhimillisiin käytäntöihin, toiminnallisessa kontekstissa.
Eikö pragmatistin tulisi tar- koittaa olemassaololla vain jotakin käytäntöjemme sisäis- tä? Mutta voiko tällainen prag- matismi tarjota mitään uskot- tavaa teoriaa tiedon ja toi- minnan suhteesta? Tuntuisi järkevältä ajatella, että kaikki toimintamme on väistämättä toimintaa maailmassa, jossa- kin, missä aina jo on jotakin.
Teemme toimiessamme on- tologisia sitoumuksia: mikä tahansa toiminta jo olettaa, että maailma on jonkinlai- nen.
Vaikkei Deweya luettaisi- kaan antirealistina, realismin ongelma pysyy hänen tie- teenfilosofiansa ytimessä. Hän tuntuu myös väittävän tie- teellistä realismia vastaan, että arkikokemuksen oliot ovat jollakin tavalla ensisijaisesti olemassa verrattuna tieteelli- siin, esimerkiksi fysikaalisiin, objekteihin. Suorittaessaan ar- kikokemuksen olioille “tiet- tyjä operaatioita” fysiikka tuot- taa “ajattelun objekteja” (211).
T&E 1/00 • ESITTELYJÄ JA ERITTELYJÄ
Jää epäselväksi, joudutaanko tässä luopumaan tieteellisen realismin perustavasta intuiti- osta, ajatuksesta, jonka mu- kaan tiede voi tarjota meille tietoa todellisuudesta. Ovat- ko “ajattelun objektit”, esi- merkiksi luonnontieteellisten teorioiden postuloimat ei-ha- vaittavat teoreettiset oliot, mis- sään mielessä “olemassa” De- weyn mukaan? Vai ovatko ne jonkinlaisia fiktioita? Deweyn ajattelua olisi myös kiinnos- tavaa vertailla nykyisessä tie- teen sosiologiassa suosittui- hin konstruktivistisiin virta- uksiin.
Kaikkine pulmineenkin – tai juuri niiden vuoksi – Deweyn pohdiskelut tiedon ja toiminnan suhteesta ovat tärkeää luettavaa kaikille tie- teellisen maailmankuvan fi- losofisista perusteista kiinnos- tuneille. Tästä syystä kääntäjä ja kustantaja olisivat voineet nähdä hiukan enemmän vai- vaa: Pyrkimys varmuuteen olisi ansainnut tulla julkais- tuksi kriittisenä, kommentoi- tuna suomalaisena laitokse- na, jonka pohjalta olisi ollut helppo suuntautua muuhun- kin pragmatistiseen kirjalli- suuteen. Toisaalta on hyvä, ettei kirja akateemisen ras- kauden vuoksi karkota luki- joitaan. Dewey ei pitänyt aka- teemista ja populaaria filoso- fiaa selkeästi erillisinä. Hä- nen käsittelemänsä kysymyk- set eivät juuri koskaan ole puhtaan akateemisia, vaan (hänen 1946 julkaisemansa esseekokoelman Problems of Men otsikon mukaisesti) “ih- misten ongelmia”. Ainakin pragmatistit voivat helposti myöntää, että Dewey on oi- keassa – ja mitä johdon- mukaisin pragmatisti – huo- mauttaessaan, ettei teorian ja käytännön välisen suh- teen ongelma ole vain teo- reettinen ongelma vaan “elä-
män käytännöllisin ongelma”
(244).
Sami Pihlström
v i i t t e e t
1. Johtavista nykyfilosofeista De- weyn merkitystä on korosta- nut erityisesti uuspragmatisti Richard Rorty. Ks. esim. hänen esseekokoelmaansa Objectivi- ty, Relativism, and Truth (Cam- bridge University Press, Cam- bridge, 1991). Rortyn Dewey- tulkintoja on paljon arvostel- tu, mutta Rorty on (nähdäkse- ni hieman arveluttavalla taval- la) vastannut kritiikkiin totea- malla haluavansa konstruoida eräänlaisen “hypoteettisen Deweyn” – siis Deweyn sellai- sena kuin hänen olisi pitänyt olla edustaakseen rortylaista pragmatismia!
2. Tarkastelen Salomaan ja Keto- sen Dewey-tulkintoja sekä suo- malaista pragmatismireseptiota laajemmin vielä julkaisematto- massa tutkimuksessani Filoso- fin käytännöt: Pragmatismin perinteen vaikutus suomalai- sessa filosofiassa 1900-luvul- la.
3. Markus Lammenranta, Tieto- teoria (Gaudeamus, Helsinki, 1993).
4. Suomalaisesta laitoksesta ei myöskään käy ilmi, että Pyrki- mys varmuuteen perustuu Deweyn vuoden 1929 Gifford- luentoihin.
5. En voi tässä ryhtyä vertaile- maan Deweya muihin prag- matisteihin. Ks. kuitenkin esim.
teostani Pragmatism and Phi- losophical Anthropology: Un- derstanding Our Human Life in a Human World (Peter Lang, New York, 1998), joka sisältää sekä Deweya että Jamesia käsitteleviä lukuja.
Deweyn tietoteoreettisesta naturalismista ja sen suhteesta nykyisin suosittuihin naturalis- min muotoihin ks. myös artik- keliani “Tieto ja toiminta” (Aja- tus 53, Suomen Filosofinen Yhdistys, Helsinki, 1997).
6. Olen käyttänyt The Quest for Certainty -kirjasta G.P. Putnam’s
1960 julkaisemaa painosta (täs- sä ks. 257, 285).
7. Itse asiassa olen taipuvainen ajattelemaan, että Deweyn naturalistinen ja pragmatistinen tietoteoria perustuu eräänlai- seen kantilaistyyppiseen trans- sendentaaliargumenttiin – huo- limatta siitä, että Dewey suh- tautuu hyvin kriittisesti Kantin filosofiaan (vrt. esim. luvun 11,
“Kopernikaaninen kumous”, alkua). Dewey itsekin tarkas- telee tiettyjen asioiden, eten- kin empiirisen tiedon, mahdol- lisuuden ehtoja, ja löytää ne luonnollisesta inhimillisestä toiminnasta. Juuri maailman ja toiminnan ulkopuolelle kurot- tautuvan “tarkastelijan tietoteo- rian” hylkääminen on koko pragmatismin perinnettä kes- keisesti luonnehtiva kantilai- nen piirre. Ks. tarkemmin esim.
artikkeliani “Onko transsen- dentaalifilosofia naturalisoi- tavissa?” (Ajatus 52, Suomen Filosofinen Yhdistys, Helsinki, 1996). Deweyn väite, jonka mukaan kantilaiset havainnon muodot ja kategoriat ovat “yhtä lailla havaintokyvyn tavoitta- mattomissa kuin okkulttiset muodot ja olemukset, joiden hylkääminen oli ennakkoehto modernin tieteen kehityksel- le” (251), tuskin tekee oikeutta Kantille.
8. Olen aiemmin koettanut luon- nehtia pragmatismia juuri teo- rian ja käytännön yhteenkie- toutumisen näkökulmasta. Ks.
Sami Pihlström, Structuring the World: The Issue of Realism and the Nature of Ontological Problems in Classical and Contemporary Pragmatism (Acta Philosophica Fennica 59, The Philosophical Society of Finland, Helsinki, 1996).
9. Dewey tuskin sympatisoisi esi- merkiksi fyysikko Kari En- qvistin teoksessaan Olemisen porteilla (WSOY, Porvoo, 1998) edustamaa fysikalismia – eikä myöskään monien suomalais- ten tieteenfilosofien kannat- tamaa vahvaa tieteellistä rea- lismia (ks. esim. Raimo Tuo- mela, Tiede, toiminta ja to- dellisuus, Gaudeamus, Hel- sinki, 1983; Ilkka Niiniluoto,
Maailma, minä ja kulttuuri, Otava, Helsinki, 1990).
10.Suomessakin tunnettu estee- tikko Richard Shusterman on yksi niistä nykyfilosofeista, jot- ka ovat ottaneet Deweyn taide- ajattelunsa lähtökohdaksi. Ks.
hänen teostaan Taide, elämä ja estetiikka: Pragmatistisen fi- losofian näkökulma estetiik- kaan (suom. Vesa Mujunen, Gaudeamus, Helsinki, 1997).
11.Vrt. keskustelua pragmatismista ja ontologisesta konstruktivis- mista teoksissani Structuring the World ja Pragmatism and Philosophical Anthropology . 12.Vrt. esim. J.E. Tiles, Dewey
(Routledge, London & New York, 1990).
