Tein elokuun lopussa kaksi matkaa kansainvälisiin konferensseihin: Creating Knowledge seminaariin Kööpenhaminassa ja IFLAn vuosikokoukseen Sou- lissa. Seuraavassa käsittelen matkalta mukaan tarttuneita asioita. Lisätietoja, mm. päivien esitykset, löytyvät molempien seminaarien kotisivuilta:
http://www.ck-iv.dk/papers/ ja http://www.ifla.org/IV/ifla72/.
Informaatiolukutaitoa ja tietämyksenhallintaa oppimassa
Jarmo Saarti
N
ordINFOLIT järjesti jo neljännen kerran Cre- ating Knowledge seminaarin, tällä kertaa Köö- penhaminassa 16. - 18.8.2006. Seminaarin pää- teemoina olivat tänäkin vuonna informaatiolu- kutaidot ja laajemmin akateemiseen opiskeluun liittyvät perustaidot ja niiden välittäminen kor- keakouluissa. Erityisinä teemoina olivat korkea- koulun perustoimintoihin integroituminen ja plagiarismi. Osallistuimme kokoukseen ja pi- dimme siellä myös esityksen Arja Juntusen, An- ne Lehdon ja Johanna Tevaniemen kanssa.Oppimisen tuki vai arkisto?
Seminaarin esityksissä tuli esille kirjastonhoitajan ja informaatikon toimenkuvassa käynnissä ole- va muutos. Kirjastohenkilökunta ei voi olla enää pelkästään kirjastonhoitajana, opettajia me em- me ole, mutta meillä on tärkeä rooli opiskelijoi- den oppimisen tukemisessa.
Tässä tehtävässä tulee hyödyntää uusimpia op- pimisen tutkimuksen tuloksia. Opiskelijoita tulee tukea myös tieto- ja kirjastopalveluiden hyödyn- tämisessä konstruktivistiseen tekemiseen, väittele- miseen, argumentointiin ja kaiken kaikkiaan aktii- visena oppijana olemiseen. Kirjaston tavoitteena on tutkimuksen tekemisen taitojen tukeminen.
Lisäksi korostettiin sitä, että kirjastonhoitajien tulee jalkautua ulos kirjastoista ja osallistua ak- tiivisena toimijana akateemiseen yhteisöön. Mei- dän tulee alkaa puhua akateemisista asioista kir- jaston asioiden sijaan. Tämä antaa mahdollisuu- den myös integroida informaatiolukutaidon ta- voitteet normaaliin opetukseen ja opetusohjel- miin: tiedekuntia kiinnostaa kaikki, mikä aut- taa ja tehostaa opiskelua ja opetusta. Elinikäinen oppiminen ja informaatiolukutaidot onkin nos- tettu UNESCOn tasolla kaikkien ihmisten pe- rusoikeudeksi.
Luennoissa tähdennettiin myös oppimisen uu- den vision etsimisen tärkeyttä. Matkimiseen ja toistoon perustuva oppiminen ei riitä vaan ryh- mässä tapahtuva muilta oppiminen ja sen kautta tapahtuva uuden tietämyksen luominen on kor- keakouluopetuksen tavoitteena.
Tutkiminen tulisikin integroida oppimiseen heti korkeakouluopintojen alusta lähtien.
Tässä on tavoitetta myös kirjastojen antamal- le opetukselle – kuinka integroimme sen tutki- muksen tekemiseen ja teemme perusopetukses- takin tutkimuksen tai ainakin uuden tiedon etsi- misen kaltaista? Kirjastojen visioiden on tuettava korkeakoulun ja kampuksen visiota. Hyvänä esi- merkkinä seminaarissa tuli se, nähdäänkö kirjasto kampuksella arkistona eli paikkana, jonne tutki- muksen tulokset museoidaan, vai uuden tiedon ja oppimisen turbiinina tai myllynä?
Tähän liittyen IFLAssa oli esillä kirjaston rooli hiljaisen tiedon jakamisessa. Kirjasto tulisi näh- dä lisäarvon tuottajana kehysorganisaatiolleen ja paikkana, jossa tietoa jaetaan toisten organisaa- tion jäsenten kanssa. Tämä asettaa vaativan haas- teen tietopalvelun kehittämiselle: kuinka siitä tehdään entistä enemmän tietoa soveltavaa, pa- ketoivaa ja organisaatiossa tapahtuvan uuden tie- don tuottamiseen integroituvaa toimintaa?
Plagioinnin ongelma
Erityisesti englanninkielistä tiedemaailmaa hait- taa tällä hetkellä voimakas plagioinnin yleistymi- nen. Arvion mukaan noin 10 prosenttia tehtävis- tä on plagiaatteja. Englantiin on lisäksi syntynyt jo opinnäytteiden haamukirjoittajien ammatti- kunta. Plagiointi on ongelma, joka vaatii yhteis- työtä opettajien ja tutkijoiden kanssa.
Plagiointiin liittyvä koulutus onkin tullut erääk- si tärkeäksi tehtäväksi kirjastoille. Ensimmäinen ongelma on plagiaatin määrittely: periaatteessa plagiointi on toisen työn esittämistä omana työ- nään, mutta käytännössä rajanveto on hankalaa.
Tämä tuli hyvin esille kun salillinen osanottajia yritti määritellä käytännön rajoja esitelmän pitä- jän antaman tehtävän mukaan – mielipiteet sa- lissa vaihtelivat suuresti.
Määrittely riippuu myös kontekstista. Opetta- jien tehtävänä on auttaa opiskelijoita oppimaan plagioinnin rajat kussakin käyttöyhteydessä, ei- kä niinkään kertoa mitä saa ja mitä ei saa tehdä.
Plagioinnista on jo tehty hyviä verkkosivustoja,
joista mainittakoon seuraavat: http://www.ldu.
leeds.ac.uk/plagiarism, http://www.lc.unsw.edu.
au/olib.html
Näyttää myös siltä, että kirjastojen rooli tie- teellisen tekstin tuottamisen oppimisessa koros- tuu: esimerkiksi edellä mainittuun plagiarismiin liittyvät tekijänoikeudelliset ja tässä olennaisena osana olevat tiedonhallinnan taidot lähdeviittei- den hallitsemisineen ovat – tai ainakin tulisi olla – kirjastojen erityisosaamisaluetta.
Integraatio oppimisen prosesseihin
Kaiken kaikkiaan IL-keskustelussa näyttää täl- lä hetkellä olevan muodissa opiskelijoiden voi- maannuttaminen (empowerment) ja laitosten keskinäinen yhteistyö. Opiskelijoille halutaan an- taa kaikki akateemiseen toimintaan liittyvät val- miudet yhtenä pakettina. Tämän paketin osana ovat mm. kielitaidot, tutkimuksen tekemiseen liittyvät taidot, projektityön taidot, opiskelutai- dot, tiedonhaun ja hallinnan taidot ja tieteellisen tekstin tuottamisen taidot.Kirjastoihmisten on unohdettava oman am- mattislangin käyttö ja puhuttava opiskelijoil- le ja laitosten henkilökunnalle heidän ymmär- tämäänsä kieltä. Kirjastojen on myös osattava ajoittaa oman tietämyksensä opettaminen sellai- siin kohtiin, joissa opiskelijoilla on suurin tarve näille taidoille.
Yhteinen kieli löytyykin akateemisten toimin- tojen, ei laitosten identiteettien kautta. Näitä toimintoja ovat mm. akateemisen kirjoittamisen prosessi, tiedonhaun prosessi ja projektityön pro- sessi. Jollei kirjastojen palveluita ja osaamista pys- tytä yhdistämään näihin prosesseihin, jatkuu ns.
”jonkun toisen homma” ajattelu erityisesti tiede- laitoksella. Informaatiolukutaidon tavoitteet ei- vät ole edelleenkään kovin selvät opiskelijoilla ja tiedelaitoksilla, ja tätä asiaa ei ainakaan edistetä ammattislangia käyttämällä.
Myös IFLAn IL-osioissa korostettiin perus- taitojen valmentamista aloittaville opiskelijoille.
Tässä esitettiin uusien web-teknologioiden mah- dollisuuksia, mm. blogien ja pelien käyttämistä
perustaitojen opettamisessa ja opiskelijoiden ak- tiivisessa integroimisessa oppimiseen.
Lisäksi esille tuli arviointi ja sen räätälöiminen kullekin oppimisen tasolle. Opiskelijoilla, opet- tajilla ja tutkijoilla tulisi kullakin olla osaamista- son varmistavat testit ja nämä pitäisi pystyä te- kemään myös anonyymisti (erityisesti opettajat ja tutkijat).
Globalisaation ja tiedon saatavuuden haasteet
IFLAn 72. kongressi pidettiin tänä vuonna Sou- lissa. Etelä-Koreassa on vuosituhannen alusta maan demokratiakehityksen myötä panostettu paljon myös kirjastoihin (yleiset, tieteelliset ja koulukirjastot), jotka nähdään tärkeänä tieto- yhteiskuntatekijänä. Kaikkialla näkyi, että maa haluaa olla sekä sisällöllisesti että teknologises- ti eturintamassa maailman tietoyhteiskuntake- hityksessä.
Koreassa on käynnissä mm. laaja digitointioh- jelma. Vuoden 2006 heinäkuussa kokotekstisiä dokumentteja oli digitoituna 1,2 miljoonaa kap- paletta/72 miljoonaa sivua (mm. puoli miljoonaa opinnäytetyötä, satatuhatta kirjaa ja puoli miljoo- naa tieteellistä artikkelia). Lisäksi maan johto oli näkyvästi mukana kongressin järjestelyissä, mis- tä myös näkyi kirjastojen ja lukemisen merkitys kansakunnalle.
Osallistuin kokouksessa lähinnä tieteellisiä kir- jastoja koskeviin istuntoihin, joista seuraavissa kappaleissa yhteenvetoa ja kokemuksia. Kehitys- maiden edustajat korostivat omissa puheenvuo- roissa kirjasto- ja informaatiotieteeseen (provo- katiivinen suomennos kirjoittajan) liittyen, et- tä globalisoituvassa maailmassa K&I-tiede tu- lee nähdä entistä enemmän yhteiskuntatieteenä.
Painopistettä tulisi siirtää enemmän tiedon käy- tön ja tarjonnan paikallisiin ongelmiin, ihmisten tarpeisiin ja konkreettisiin jokapäiväisiin ongel- miin (ks. kuvio 1.).
Kirjastotiede nähtiin muutamassa esityksessä jopa poliittisena tieteenä ja kirjastot paikkoina, joilla on merkittävä rooli globalisoituvassa tie-
donvälityksessä varmistaa alkuperäisen (indige- nous) väestön oman kulttuurin ja sen synnyttä- mien dokumenttien säilyvyys ja jakelu. Hyvänä esimerkkinä tästä on Afrikan HIV-tilanne ja sii- hen liittyvä kirjasto- ja tietopalvelutoiminta – on- gelmia ei voida palauttaa tietoteknologisiin rat- kaisuihin ympäristössä, jossa lukutaidossa, teknii- kan saatavuudessa ja ennen kaikkea kulttuurisis- sa syissä tiedon jakamiselle ja jakamattomuudel- le on suurimmat haasteet.
Tämä keskustelu näyttää olevan myös suo- malaisessa K&I-tutkimuksessa ajankohtainen – mikä alamme tieteessä on kansainvälistä ja mi- kä kansallista.
Tilastoinnilta vaaditaan hyötyjä
Tilasto-osiossa nostettiin esille entistä enemmän kerättyjen tietojen hyödynnettävyys, erityisesti kustannustehokkuuden mittaaminen. Jos tilas- tolukuja ei hyödynnetä, ei niitä myöskään kan- nata kerätä. Lisäksi näyttää siltä, että kirjastojen tilastolukujen keräämisen tarkkuus on yleismaa- ilmallinen ongelma – tilastolukujen määrittely on ikuisuusongelma. Siksi hyvänä nyrkkisään-tönä esitettiin, että likiarvot riittävät (”fairly va- lid is enough”).
Kyselyjen suorittamista on alettu ulkoistaa kau- pallisille toimijoille. Tällä haetaan toisaalta te- hokkuutta ja asiantuntemusta, mutta myös ul- kopuolista objektiivista tahoa erityisesti, jos ky- seessä on useamman toimijan toimintaa koskeva selvitys. Käynnissä on useita hankkeita arvioin- tiin liittyen (mm. BIX, CASC, Swedish quality handbook, HELMS, Alankomaiden benchmark- kaus). Kaikille yhteisenä haasteena on mittaris- ton kehittäminen ja jatkuvuus, jotta päästäisiin seuraamaan trendejä pelkkien vuosittain vaihtu- vien mittaamisten sijasta.
Perustunnuslukujen pohtiminen on myös yleistä. Erityisesti digitaalisen aineiston ja digi- taalisen toimintaympäristön kohdalla ei tunnu olevan vielä yleistä selvyyttä, mitä halutaan mi- tata ja miten se tehdään.
Esimerkkeinä digitaalisen toiminnan mitta- ristosta esitettiin mm. järjestelmän sisälle kir- jautumiset, tehdyt kyselyt, kokotekstien latauk- set ja sähköisen aineiston osuus muusta aineis- tosta. Toisena mittaristona oli digitaalisen koko- Kuvio 1. K&I-tieteen kolme ydinkohdetta
ihmiset, yhteisöt, kieli,
kulttuuri
informaatio, dokumentit, kokoelmat globaali
informaatioteknologia ja välittävät järjestelmät
elman koko, sen käyttö ja osuus koko kokoel- masta. Digitaalinen kokoelma käsitteenä on vie- lä sekava, viite- ja kokotekstitietokannat näyttä- vät olevan puhujasta riippuen samanlaista tai eri- laista aineistoa.
Benchmarking kiinnostaa
Vertaisarviointi on myös käynnissä useassa maas- sa. Erityisesti australialaiset yliopistokirjastot ovat tehneet tähän liittyen runsaasti työtä. Lisäksi he ovat laatineet vertaisarviointiin liittyvät sivuston (http://www.caul.edu.au/best-practice/), jossa on esimerkkejä valituista tunnusluvuista esimerkiksi asiakastyytyväisyyden ja toimintaprosessien mit- taamiseen liittyen. Heillä on pisimmälle vietynä asiakassuuntautunut toimintojen mittaaminen ja kehittäminen.
Vertaisarviointien esittelyssä korostui ensinnä- kin se, että arviointien tulee perustua yhteisesti sovittuihin kriteereihin. Jollei kriteerejä ole so- vittu yhteisesti, on todennäköistä, että vertailun pohjaksi ei saada luotettavia tunnuslukuja; tai pa-
himmassa tapauksessa kirjastot päätyvät erimie- lisyyteen vertailun tuloksista. Vasta yhteisesti so- vituista mittareista seuraa konsensus.
Sovitut mittarit tulee olla sekä määrälliselle mittaamiselle (mittarit) että toiminnan vaikut- tavuudelle (indikaattorit). Etelä-Afrikassa itsear- vioinnin kriittisiksi menestystekijöiksi on asetet- tu seuraavat: integroituminen kehysorganisaati- on toimintaan, resurssit, osaamisresurssit, proses- sit, palvelujen saavutettavuus (access), palvelujen laatu, arviointi ja palaute.
Kiitokset Opetusministeriölle sekä Helsingin ja Kuopion yliopistolle taloudellisesta ja ajalli- sesta mahdollisuudesta tehdä edellä kuvatut mat- kat.&
Tietoa kirjoittajasta:
Saarti, Jarmo, kirjastonjohtaja Kuopion yliopiston kirjasto email. jarmo.saarti@uku.fi
