Tieteellinen elämä näkymä

166

T T T

T T I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N I E T E E L L I N E N E L Ä M Ä E L Ä M Ä E L Ä M Ä E L Ä M Ä E L Ä M Ä

ROGER GARAUDY, 84-vuo- tias ranskalainen filosofi ja 60- luvun tunnettu marxilainen teoreetikko sai helmikuussa 1998 maksettavakseen 120 000 Ranskan frangin sakot. Sak- kojen aiheena oli se, että hän epäilee uusimmassa, vuonna 1996 ilmestyneessä “israelilai- sen politiikan myyttejä” käsit- televässä kirjassaan natsien surmaamien juutalaisten lu- kumäärää ja kaasukammioi- den olemassaoloa keskitys- leireillä.

Garaudystä tuli “holocaust- revisionisti” vasta pitkän tien kuljettuaan. Vuonna 1970 hä- net erotettiin Ranskan kom- munistisesta puolueesta kes- kuskomitean jäsenenä osoit- tamiensa “eurokommunistis- ten tendenssien takia”. Pian tämän jälkeen hän kääntyi ka- tolisuuteen, sen jälkeen pro- testantismiin ja pari vuot- ta sitten militanttiin islamiin.

Hänen teostensa otsikotkin kertovat hänen kulkemastaan tiestä, alkaen nuoruudenteok- sesta “Tieteellisen sosialismin lähteistä” (1949), jonka jäl- keen hän julkaisi teokset “Ma- terialistinen teoria” (1953), Karl Marx (1965) sekä suurta huomiota saaneet kirjat “He- gelistä” (1966) ja Lenin (1968).

Tämän jälkeen hän kirjoitti uutta uskoaan tunnustavan teoksen “Tarvitsemmeko me Jumalaa” (1984) ja poleemi- sen “Islamin suuruus ja deka- denssi” (1996). Sakot hän sai uusimmasta kirjastaan, jolle ei löytynyt kustantajaa. Garau- dy painattikin sen omakus- tanteena, jonka julkaisijaksi hän oli keksinyt “Samizdat”- nimisen kustantamon.

OLEMME tällä palstalla seu- ranneet jo parin vuoden ajan Pierre Bourdieun ‘yhden mie-

hen sotaa’ neoliberalismia vas- taan. Maaliskuun Le Monde diplomatiquessa ilmestyi jäl- leen Bourdieulta tästä aiheesta koko sivun kirjoitus “L’essence du néolibéralisme”. Mitään olennaisesti uutta argument- tia Bourdieu ei esitä, ellei sel- laisena pidetä yleistä teesiä, että neoliberalismin ohjelmal- lisena tavoitteena on sellais- ten kollektiivisten rakenteiden tuhoaminen, jotka ovat estee- nä puhtaiden markkinoiden logiikalle. Nyansioidumpaa analyysiä on uusimmassa Ac- tes de la recherche en scien- ces sociales -lehdessä (121/

122, maaliskuu 1998) julkais- tussa Bourdieun ja Loïc Wac- quantin artikkelissa “Sur les ruses de la raison impérialis- te” (“Imperialistisen järjen juo- net”). Maaliskuun lopussa il- mestyi lisäksi kokoelma Bour- dieun viimeaikaista poliittisista kirjoituksista ja puheista: Cont- re-feux (Liber/Raison d’agir, 1998). Bourdieun perustama pieni non-profit-kustantamo, Liber/Raison d’agir, joka toi- mii hänen Collége de Fran- cen toimistonsa osoitteessa, on mielenkiintoinen ilmiö. Se julkaisee pieniä 100-sivuisia kirjasia, jotka maksavat vain 30 frangia eli noin 27 mark- kaa! Kirjasarjan avaus, Bour- dieun Sur la télévision (1996), oli myös melkoinen myynti- menestys: sitä on myyty 95 000 kappaletta. Vielä paremmin on myynyt sarjassa marras- kuun puolivälissä ilmestynyt Le Monde politiquen toimit- tajan Serge Halimin mediayh- teiskuntaa kritisoiva kirja Les Nouveaux Chiens de garde (“Uudet vahtikoirat”): yli 135 000 kappaletta, jolla lu- vulla Ranskassa pääsee jo ai- van tietokirjallisuuden best- seller-listojen kärkipaikoille.

Hamilin menestys on sii- näkin mielessä erikoinen, että hän on kieltäytynyt systemaat- tisesti kaikesta julkisuudesta, mm. kirjallisista tv-ohjelmis- ta, jotka ranskalaisessa kult- tuurissa ovat yleensä hyvän kirjamyynnin edellytys.

SUOMESSA tutkijoiden näyt- tää tätä nykyä olevan verra- ten helppo päästä, paitsi tele- visioon, yhtä hyvin iltapäivä- lehtien kuin naistenlehtien jul- kisuuteen, jos vain halua on – riskinä tietysti on mieli- pideautomaatiksi muuttumi- nen (vrt. Bourdieun kritisoi- mat “pika-ajattelijat”, “fast-thin- kers”). Epäselvää tosin on, kuinka paljon tällainen julki- suus edistää oman kirjan myyntiä, saati varsinaisen in- tellektuaalisen viestin julki- suutta. Toistaiseksi vakavasti otettavat tietokirjat eivät ole näkyneet edes Akateemisen kirjakaupan kymmenen eni- ten myydyn kirjan listoilla.

Mutta ehkä aina julkisuudes- sa olon tarkoituksena ei ole- kaan egoistinen myynninedis- täminen, vaan (tutkija)narsis- tinen esilläolo: ‘julkaisen, olen siis olemassa’ -ambition on syrjäyttänyt tavoite ‘olen jul- kisuudessa, olen siis olemas- sa’. Tunnetustihan luonnon- tieteissä, eritoten lääketietees- sä jo kansainvälisesti kilpail- laan julkisuudesta; mitä enem- män tutkimustulokset saavat julkisuutta, sitä parempi mah- dollisuus on saada isoja tut- kimusmäärärahoja. Tätä ny- kyä sama periaate näyttää siis valtaavan alaa humanis- tisilla ja yhteiskuntatieteelli- sillä aloilla. Toistaiseksi on tosin epävarmaa, tuoko se lisää rahoitusta.

167

KUN Anthony Giddens intro- dusoi 90-luvun esseistisissä kirjoissaan ‘elämänpolitiikan’

(life politics) käsitteen, häntä kritisoitiin sosiologipiireissä siitä, että hänen evidenssinsä oli lähinnä intuitiivista ja jour- nalistista, ellei peräti naisten- lehdistä. Paradoksaalista tai ei, sikäli kuin kritiikki pitää paik- kansa, nyt Giddensin elämän- politiikka on palannut takai- sin (?) lähteilleen, naistenleh- tiin. Pääsiäisviikolla Anna-leh- dessä julkaistiin aiheesta iso teemanumero. Siinä puffattiin uutta J.P. Roosin ja Tommi Hoikkalan toimittamaa kirjaa, mutta jotenkin täkäläisestä Annan lukijasta vaikutti kuin Giddens olisi matkalla – pait- si popularisoitunut – kovasti vulgarisoitunut, ja samalla kommentoivat tutkijat muut- tuneet yhtä viisasta poikkeusta lukuun ottamatta pikemmin- kin uudeksi aineistoksi kuin kommentiksi Giddensin elä- mänpoliittiselle analyysille.

PÄÄMINISTERI Paavo Lippo- nen on seurannut presidentti Martti Ahtisaaren jalanjälkiä ja kirjoittanut lukijalle saate- sanat Stephen Toulminin Kos- mopolis-kirjan suomennok- seen (WSOY, 1998). Avusta- jamme mielestä filosofian har- rastaja Lipponen selviää teh- tävästään yllättävän hyvin, ja paljon paremmin kuin Ahti- saari Jeremy Rifkinin Työn lo- pun saatesanoissa, jotka oli- vat sangen latteaa ja kömpe- löäkin tekstiä. Lipposen saa- tesanat ovat harkitummin kir- joitetut, ja hän osoittaa luke- neisuuttakin. Nyt soisi että myös Lipposen nimeltä mai- nitsema Allan Janikin ja Toul- minin hieno klassikko Witt- genstein’s Vienna suomennet- taisiin. Pari tyylillistä putoa-

mista Lipposelle sattuu: Bert- rand Russellin Länsimaisen filosofian historiaan viittaa- minen on ristiriidassa Toul- minin postmodernin asenteen kanssa; outoa on myös se, että Lipponen allekirjoittaa saatesanansa: “pääministeri”

– ei kai hän ole kirjoittanut niitä pääministerinä, vaan fi- losofian tunnettuna harrasta- jana ja Toulminin kirjan ihai- lijana. Sinänsä pääministerin rohkaisua “elämään ‘postmo- dernissa’ epävarmuuden maa- ilmasssa” varmasti tarvitaan- kin koko Suomen kansalle.

LUKIJAMME, ikiradikaali libe- raali sosiologi toimitti tiedok- semme norjalaisen yhteiskun- tatieteellisen aviisin, josta sel- viää että 13. maaliskuuta 1998 Norjan hallitus on asettanut tutkijaryhmän viideksi vuo- deksi selvittämään vallan ja demokratian suhteita (“en ny utredning om makt og demo- krati”). Teemana on norjalai- sen kansanvallan ehdot ja nii- den muutokset. Tutkijaryh- mään kuuluu viisi yhteiskun- tatieteilijää. Meitä informoi- nut sosiologi mutisi jotain pa- ralleelista: Suomen hallituksen historioitsijoista Topeliuksen parissa. Ehkä Topelius-huu- man ja tietoyhteiskunta-eufo- rian välissä olisi meilläkin jo- tain muutakin tutkittavaa (kuin lama) myös moderneile yh- teiskuntatieteilijöille. Ajettiin- han sitä joskus Tandemilla- kin??!

PALSTALLAMME aiemmin (3/

95) jo graduna kiitetty, tätä- kin lehteä käsittelevä Kimmo Lindin sosiologian lisensiaa- tintutkielma ilmestyy loppu- kesällä 1998 Jyväskylän yli- opiston ylioppilaskunnan jul- kaisemana. Kirjan nimi on Ra-

dikalismista aikalaisanalyysiin – Tutkijaliiton kehityslinjoja 1970-luvulta 1990-luvulle.

RANSKALAINEN, nykyisin Kalifornian yliopistossa Ber- keleyssä työskentelevä Loïc Wacquant – joka tunnetaan myös Pierre Bourdieun “oi- keana kätenä” – on tullut kuu- luisaksi 1980-luvun jälkipuo- liskon kenttätutkimuksestaan Chicagon South Siden mus- tien slummissa. Tutustuakseen slummin asukkaisiin mitään pelkäämätön kärpässarjan mies meni – Chicagon yli- opiston sosiologien varoitte- luista huolimatta – slummin nyrkkeilysalille täysin vihreä- nä opettelemaan nyrkkeilyä.

Wacquant on jo julkaissut ai- heesta useita artikkeleita, mut- ta monografiamuotoinen kir- ja on vasta ilmestymässä. Hil- jattain Wacquant palkittiin ainutlaatuisesta kenttätutki- musotteestaan Yhdysvallois- sa MacArthurin apurahalla, niin kutsutulla “genius gran- tillä”, joka on suuruudeltaan 235 000 dollaria (siis lähes mil- joonakolmesataatuhatta Suo- men markkaa). Henkilökoh- taisen apurahan käyttötarkoi- tusta ei ole mitenkään rajoi- tettu, mutta se on käytettävä viiden vuoden aikana. Pal- kinnon saatuaan Wacquant matkusti ensimmäiseksi Kali- forniasta Chicagoon maksa- maan vanhan sparrauskave- rinsa 4 000 dollarin takuut, sillä kaveri oli pidätetty crackin myynnistä...