258 uKIRJA-ARVIOITA uAIKUISKASVATUSu3/2006
Tajun ja tajuttomuuden välissä
Sihvonen Jukka (2004).Media- tajun paluu – pistokkeen pääs- sä. LIKE . 185 sivua.
E
lokuvatutkimuksen professo- ri Jukka Sihvosen teosMedia- tajun paluuei pyri antamaan konkreettisia työkaluja, joilla mediakasvatusta voitaisiin opettaa. Sen sijaan hän ottaa askeleen taaksepäin ja lähtee tutkimaan niitä lähtökohtia, joiden avulla mediakasvatusta voidaan ylipäätään alkaa ajatel- la. Käytännössä nämä voidaan kiteyttää kahteen laajempaan ongelmakenttään. Ensinnäkin siihen miten jatkuvassa muu- toksessa olevaan mediaan voi- daan tarttua ja toiseksi millai- sena ilmiönä ihmisen ja median välinen suhde tulisi käsittää?Mediatajun paluuon työstet- ty Sihvosen aiemmista esseistä ja se haarukoi aihepiiriään laa- ja-alaisesti vaikka eksplisiitti- sempää otetta tiettyihin kysy- myksiin jääkin kaipaamaan.
Toisaalta tällainen rakenne noudattaa hyvin kirjan esittä- mää pedagogiikkaa: kyse ei ole valmiiden ajatusten antamises- ta vaan pyrkimyksestä herättää ihmisessä oleva potentiaali aja- tella. Tämä voitaisiin nähdä myös jonkinlaisena mediakas- vatuksen päämääränä.
Sihvosen oivallus on, että mediaa ei tulisi määritellä sen välineiden tai teknologioiden mukaan vaan pitäisi etsiä eri- laisten mediumien taustalla ole- via laajempia yhdistäviä kult- tuurisia ilmiöitä. Tietyllä taval- la kyse on jo Kantilta peräisin olevasta näkemyksestä, jossa asiaan itsessään ei ole pääsyä, mutta on olemassa tiettyjä ana-
lysoitavia rakenteita, joiden avulla asioita hahmotamme.
Sihvoselle pysäytyskuvan- ja valvontakameran -käsitteet edustavat tällaisia rakenteita, sillä ne ovat ”kaksi teknologis- ta, ideologista ja ilmaisullista muotoa”, jotka ”määrittävät me- diatajun ajallis-tilalliset ulottu- vuudet” (s. 14).
Pysäytyskuvassa on kyse pyrkimyksestä kontrolloida ja jäsentää aikaa pysäyttämällä sen virta. ”’Koko maailman’ py- säyttiv ät W TC:n torneihin pysähtyneet matkustajalentoko- neet nelisen vuotta Dianan py- sähtymisen jälkeen ja ‘koko Suomi’ taas pysähtyi Myyrman- nin räjähdyksen hetkellä loka- kuussa 2002" (s. 59–60). Val- vontakamera taas on metafora todellisuuden ilmaisulliselle voimalle. Kyse on esimerkiksi
”bittipelien” tavasta tuottaa jat- kuvuudeltaan mahdollisimman aidoilta vaikuttavia ympäristö- jä. Tiivistetysti sekä pysäytys- kuvassa että valvontakameras- sa on kyse uudenlaisesta ajan ja tilan hahmottamisen logiikasta.
Teoksessaan Sihvonen pyrkii ravistelemaan kahta perinteistä käsitystä, jotka koskevat suh- tautumista mediaan ja media- kasvatukseen. Yhtäällä on esi- merkiksi Neil Postmanin 1980- luvulla muotoilema ajatus ”au- gustinolaisesta selibaatista”- käsityksestä, jonka mukaan media nähdään lapsuuden tuho- avana isona pahana sutena. Tois- ta ääripäätä edustaa koulukun- ta, jolle media näyttäytyy mes- siaanisena yltäkylläisyyden ja kaikkivoipaisuuden voimana, joka vapauttaa lapset toteutta- maan itseään. Sihvosen mukaan
kumpikin kyseisistä ajattelu- malleista sortuu yksiulotteiseen ja idealisoivaan käsitykseen sekä mediasta että lapsuudesta.
”Ensimmäinen askel kohti ko- konaisvaltaisempaa mediatajua on oivaltaa, että kasvun mahdol- lisuudet eivät rajoitu näihin kahteen vaihtoehtoon”, Sihvo- nen toteaa (s. 176).
Mediataju sijaitsee siis jos- sain turruttavan tajuttomuuden lähteen ja toisaalta uudenlais- ten potentiaalien välimaastossa.
Sihvosen pohja mediatajuisel- le ihmiselle löytyy Giorgio Agambenin homo sacer -ihmi- sen käsitteestä: ”Agambenille homo sacer on erilaisia ihmis- mäisinä ja ei-ihmismäisinä ym- märrettyjä välitiloja merkitsevä
‘kynnystermi’” (s. 176). Sihvo- sen ajattelussa ihminen määrit- tyy tällöin hahmoksi, jossa in- himillinen (lapsuus) ja ei-inhi- millinen (media) kohtaavat.
Kyse ei enää ole dikotomisesta suhteesta, jossa ihminen ja me- dia voidaan erottaa toisistaan vaan Sihvosen mukaan saatam- me olla siirtymässä aikakauteen, jolloin elämänmuotoja median määrittämien rajojen ulkopuo- lella ei enää ole.
Sihvosen näkemys tällaises- ta elämästä ei kuitenkaan ole pessimistinen, vaan se tulisi mieluummin mieltää olemassa olevana tosiasiana, johon on vain opittava suhtautumaan.
Mediataju voi palata mediata- juttomuudesta, mikäli ”media- iskujen” rakennetekijät opitaan tuntemaan syv ällisem min (s.178–179). Tätä voisi olla me- diakasvatus.
TERO KARPPI
