Keskustelua
Fennistiikan nykytila ja tulevaisuus
Keskustelun avaukseksi tarkoitetussa kirjoi- tuksessaan Miten fennístiikan käy? (Vir.
l/93) Vesa Koivisto esittää monia näke- myksiä, joista olen hänen kanssaan samaa mieltä, ja toisia, joista olen osaksi tai ko- konaan eri mieltä. Keskustelun jatkamiseksi puutun lähinnä jälkimmäisiin.
Koivistoa tuntuu vaivaavan pelko siitä, että aiemmin yhtenäiseen tieteenparadig- maan sitoutunut ja siitä viime vuosikym- meninä vapautunut fennistiikka on nyt tuu- liajolla ja uhkaa vapaiden tuulien riepotte- lemana ilman kollektiivista johtoa ja tavoit- teenasettelua joutua perikatoon. Oma käsi- tykseni fennistiikan nykytilasta on astetta valoisampi. Vaikka Setälän viime vuosisa- dan lopulla tuoreeltaan välittämä ja kanoni- soima historiallis-vertaileva nuorgrammaat- tinen tutkimustraditio saikin fennistiikassa niin hallitsevan aseman, että sen edut ja hai- tat ovat nähtävissä tämän vuosisadan puoli- väliin saakka ja osin sen jälkeenkin, on mielestäni perusteetonta väittää, kuten usein tehdään, että muunlaista fennististä tutki- musta ei ennen 60- tai 70-lukua olisi ollut- kaan. Kyllä osa suomen kielen tutkijoista on kulloistenkin mahdollisuuksien mukaan pyrkinyt nuuhkimaan myös kansainvälisen lingvistiikan uusia tuulia ja soveltamaan omiin tutkimuksiinsakin vaihtoehtoisia teo- reettisia malleja ja metodeja. Tietysti on tot- ta, että varsinaiseen lingvististen teorioiden ristiaallokkoon suomen kielen tutkijat ovat joutuneet tai päässeet vasta 60-luvulta läh-
tien.
Tällä hetkellä fennistiikassa vallitsevaa 430
tilannetta voi teorioiden osalta kuvata sel- kiintymättömäksi. Nyt tarvittaisiin uusiin lingvistisiin teorioihin perehtymisen ja nii- den soveltamisen lisäksi teorioiden kriittistä arviointia fennistiikan näkökulmasta ja kautta uuden teoriapohjan selkiyttämistä, mikä olisi tarpeen esimerkiksi nykytietä- mystä vastaavan yhtenäisen rakenneku- vauksen laatimiseksi suomen kielestä. Tä- hän asiaan kiinnitin itse huomiota v. 1985 pitämässäni virkaanastujaisesitelmässä (Suomen kielen tutkimuksen tehtävistä, Sa- nanjalka 27), jossa mm. toin esiin ajatuksen uuden kielioppikornitean asettamisesta.
Teorioiden ristiaallokkoa sinänsä ei pidä pelätä, se vain ravistelee nukkuvaa tiedeyh- teisöä hereille. Monien vaihtoehtoisten nä- kökulmien hyödyntäminen on ollut fennis- tiikallekin eduksi, minkä myös Koivisto to- teaa. Itse pidän moniarvoisuutta kaikelle tutkimukselle elintärkeänä. Kovin vahvoista ja itseriittoisista koulukunnista on usein
enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kirjoituksessaan Koivisto painottaa yli- opistojen suomen kielen laitosten merkitys- tä, koska fennistinen tutkimus on suureksi osaksi niiden toiminnan varassa. Käytän- nössä laitosten toiminnassa joudutaan tutki- musta keskeisemmälle sijalle yleensä aset- tamaan opetus, joka myös nielee kaikista resursseista leijonanosan. Tämä selittää pit- kälti laitosten yhdenmukaisuuden, johon Koivisto viittaa; onhan fennistiikan laitos- ten tärkeänä velvollisuutena kouluttaa äi- dinkielen (suomen kielen) opettajia ja muita asiantuntijoita. Kun muistetaan, että yliopis- toissa tutkimuksen ja opetuksen tulisi kyt- keytyä saumattomasti yhteen, on luonnol- lista, että kaikkien suomen kielen laitosten tutkimustyössäkin jo opetustavoitteiden sa-
Keskustelua
Fennistiikan nykytila ja tulevaisuus
Keskustelun avaukseksi tarkoitetussa kirjoi- tuksessaan Miten fennistiikan käy? (Vir.
1/93) Vesa Koivisto esittää monia näke- myksiä, joista olen hänen kanssaan samaa mieltä, ja toisia, joista olen osaksi tai ko- konaan eri mieltä. Keskustelun jatkamiseksi puutun lähinnä jälkimmäisiin.
Koivistoa tuntuu vaivaavan pelko siitä, että aiermnin yhtenäiseen tieteenparadig- maan sitoutunut ja siitä viime vuosikym- meninä vapautunut fennistiikka on nyt tuu- liajolla ja uhkaa vapaiden tuulien riepotte- lemana ilman kollektiivista johtoa ja tavoit- teenasettelua joutua perikatoon. Oma käsi- tykseni fennistiikan nykytilasta on astetta valoisampi. Vaikka Setälän viime vuosisa- dan lopulla tuoreeltaan välittämä ja kanoni- soima historiallis-vertaileva nuorgrammaat- tinen tutkimustraditio saikin fennistiikassa niin hallitsevan aseman, että sen edut ja hai- tat ovat nähtävissä tämän vuosisadan puoli- väliin saakka ja osin sen jälkeenkin, on mielestäni perusteetonta väittää, kuten usein tehdään, että muunlaista fennististä tutki- musta ei ennen 60- tai 70-lukua olisi ollut- kaan. Kyllä osa suomen kielen tutkijoista on kulloistenkin mahdollisuuksien mukaan pyrkinyt nuuhkimaan myös kansainvälisen lingvistiikan uusia tuulia ja soveltamaan omiin tutkimuksiinsakin vaihtoehtoisia teo- reettisia malleja ja metodeja. Tietysti on tot- ta, että varsinaiseen lingvististen teorioiden ristiaallokkoon suomen kielen tutkijat ovat joutuneet tai päässeet vasta 60-luvulta läh- tien.
Tällä hetkellä fennistiikassa vallitsevaa 430
tilannetta voi teorioiden osalta kuvata sel- kiintymättömäksi. Nyt tarvittaisiin uusiin lingvistisiin teorioihin perehtymisen ja nii- den soveltamisen lisäksi teorioiden kriittistä arviointia fennistiikan näkökulmasta ja tätä kautta uuden teoriapohjan selkiyttämistä, mikä olisi tarpeen esimerkiksi nykytietä- mystä vastaavan yhtenäisen rakenneku- vauksen laatimiseksi suomen kielestä. Tä- hän asiaan kiinnitin itse huomiota v. 1985 pitämässäni virkaanastujaisesitelmässä (Suomen kielen tutkimuksen tehtävistä, Sa- nanjalka 27), jossa mm. toin esiin ajatuksen uuden kielioppikomitean asettamisesta.
Teorioiden ristiaallokkoa sinänsä ei pidä pelätä, se vain ravistelee nukkuvaa tiedeyh- teisöä hereille. Monien vaihtoehtoisten nä- kökulmien hyödyntäminen on ollut fennis- tiikallekin eduksi, minkä myös Koivisto to- teaa. Itse pidän moniarvoisuutta kaikelle tutkimukselle elintärkeänä. Kovin vahvoista ja itseriittoisista koulukunnista on usein
enemmän haittaa kuin hyötyä.
Kirjoituksessaan Koivisto painottaa yli- opistojen suomen kielen laitosten merkitys- tä, koska fennistinen tutkimus on suureksi osaksi niiden toiminnan varassa. Käytän- nössä laitosten toiminnassa joudutaan tutki- musta keskeisemrnälle sijalle yleensä aset- tamaan opetus, joka myös nielee kaikista resursseista leijonanosan. Tämä selittää pit- kälti laitosten yhdenmukaisuuden, johon Koivisto viittaa; onhan fennistiikan laitos- ten tärkeänä velvollisuutena kouluttaa äi- dinkielen (suomen kielen) opettajia ja muita asiantuntijoita. Kun muistetaan, että yliopis- toissa tutkimuksen ja opetuksen tulisi kyt- keytyä saumattomasti yhteen, on luonnol- lista, että kaikkien suomen kielen laitosten tutkimustyössäkin jo opetustavoitteiden sa-
mankaltaisuuden vuoksi on yhtymäkohtia.
Minusta tutkimustavoitteiden tai teemojen jyrkkä rajaaminen äidinkielessä ei ole pe- rusteltua sen paremmin laitosten sisällä kuin niiden välilläkään. Toisaalta laitosten tutkimusprofıileissa on jo nyt varsin selviä eroja. Esimerkkinä voi mainita, että Turun yliopistossa fennistien ja fennougristien keskeiset tutkimusalat ovat vuosikymme- nien ajan olleet syntaksi ja sanasto, siinä erityisesti sananmuodostus.
Laitosten protiloituminen ja sen muutok- set ovat kytköksissä tutkimus- ja opetushen- kilökunnan omiin tutkimusintresseihin. Toi- sin kuin Koivisto minä pidän itsestään selvänä asiana, jonka muuttaminen vaatisi luopumista tutkijanvapauden periaatteesta ja virkojen täyttämisestä vapaan haun pe- rusteella. En myöskään hyväksy väitettä, jonka mukaan laitosten (tutkimus)toiminta olisi yleisesti arvioiden suunnittelematonta ja sattumanvaraista. Valitettavan usein lai- tokset vain joutuvat resurssien vähyyden vuoksi tinkimään tai kokonaan luopumaan hyvinkin suunnitelluista hankkeistaan, mikä hankaloittaa pitkäjännitteistä kokonaissuun- nittelua ja antaa siitä helposti vääristyneen kuvan. Resurssoinnin ongelmat nousevat ratkaiseviksi erityisesti suurehkoja, usean tutkijan yhteishankkeita suunniteltaessa ja toteutettaessa. Käytännössä vähänkin laa- jemmat tutkimushankkeet edellyttävät Suo- men Akatemian tai jonkin muun laitoksen ulkopuolisen rahoittajan tuen. Edellä mai- nitsemani perusongelmat eivät kuitenkaan poistu siitä, että asioiden suunnittelu ja oh- jaus keskitetään yhteen paikkaan.
Laitosten toimintaa arvioidessaan Koivis- to muistaa muistuttaa, että varsinaisen tut- kimustyön sijasta laitokset ovat aivan liiaksi keskittyneet aineistojen keruuseen ja arkis- tointiin. Tästä fennistejä on moitittu mones- ti aikaisemminkin. Aineistojen korostami- sen syynä monet pitävät juuri fennistien hellimää tutkimusperinnettä, toiset taas ke- räilyviettiä, joka suomalaisilla melko pit- kään jatkuneen keräilytalouden perintönä olisi voimakkaampi kuin esim. etelä- ja län- sieurooppalaisilla, kuten eräs ranskalainen oppilaani hiukan sarkastisesti huomautti.
Keskustelua On selvää, että hyvienkään aineistojen ke- ruu ei ole tiedettä eikä sillä voida puolus- tella laiminlyötyä tutkimusta. Kattavien, luotettavien ja hyvin järjestettyjen tutki- musarkistojen kokoaminen ja ajan tasalla pitäminen on silti arvokasta työtä. Suomes- sa fennistiikalla on erityistehtäviä, jotka ovat seurausta siitä, että työn kohteena on äidinkieli. Fennistiikan tulee kattaa suomen kielen rakenteen ja käytön kaikki ilmene- mismuodot, eikä tämä ole mahdollista il- man suunnitelmallisesti kerättyjä ja järjes- tettyjä tutkimusaineistoja. Laaja-alaisen pe- rustutkimuksen lisäksi fennistien on myös kannettava huolta suomen kielen jatkuvasta kehittämisestä muuttuvan yhteiskunnan kaikkia tarpeita palvelevana sivistyskielenä.
Tutkijan kannalta en sinänsä näe mitään pe- riaatteellista ristiriitaa fennistiikan ja ling- vistiikan välillä, vaan olen sitä mieltä, että hyvä fennisti voi olla myös hyvä lingvisti.
Ratkaisuksi fennistiikan ahdinkoon tai ehkä oikeammin portiksi kukoistavaan tu- levaisuuteen Koivisto ehdottaa fennistiikan valtakunnallista suunnittelu- ja seuruuryh- Koiviston sanoin: ››Ryhmän tehtäviin kuuluisi fennistisen tutkimuksen yleinen ta- voitteenasettelu, suunnittelu ja koordinointi.
Tämä koskisi niin metodi- ja sisältö- kysymyksiä kuin tutkimuksen käytännön toteutustakin. Ryhmän vastuulla olisi myös yhteydenpito muihin tieteisiin ja muuhun yhteiskuntaan (myös ulkomaille) sekä näi- den kontaktien kehittäminen» Tätä lukies- sani mieleeni syöksähti hätkähdyttävä kuva tulevaisuuden fennististä kyhäämässä valta- kunnallisen johtoryhmän pääsihteerille tie- dustelua, mitä, missä, milloin, keiden kans- sa, minkälaisin menetelmin ja mihin pyrki- en hän voisi tutkia. Eihän Koivisto voi- nut tarkoittaa!
Olen valtakunnallisen suunnittelu- ja seu- ruuryhmän tarpeellisuudesta ja hyödyllisyy- destä eri mieltä kuin Koivisto. Suunnittelu, keskustelu ja yhteistyö ovat välttämättömiä, ohjailu, keskittäminen ja karsinointi eivät.
Suomen kieltä opetetaan ja tutkitaan kaikis- sa yliopistoissamrne, ja minusta niin tulee tehdäkin. Turun yliopiston päärakennuksen otsikkokirjoitus ››Vapaan kansan lahja va- 431 mankaltaisuuden vuoksi on yhtymäkohtia.
Minusta tutkimustavoitteiden tai teemojen jyrkkä rajaaminen äidinkielessä ei ole pe- rusteltua sen paremmin laitosten sisällä kuin niiden välilläkään. Toisaalta laitosten tutkimusprofiileissa on jo nyt varsin selviä eroja. Esimerkkinä voi mainita, että Turun yliopistossa fennistien ja fennougristien keskeiset tutkimusalat ovat vuosikymme- nien ajan olleet syntaksi ja sanasto, siinä erityisesti sananmuodostus.
Laitosten profiloituminen ja sen muutok- set ovat kytköksissä tutkimus- ja opetushen- kilökunnan omiin tutkimusintresseihin. Toi- sin kuin Koivisto minä pidän tätä itsestään selvänä asiana, jonka muuttaminen vaatisi luopumista tutkijanvapauden periaatteesta ja virkojen täyttämisestä vapaan haun pe- rusteella. En myöskään hyväksy väitettä, jonka mukaan laitosten (tutkimus)toiminta olisi yleisesti arvioiden suunnittelematonta ja sattumanvaraista. Valitettavan usein lai- tokset vain joutuvat resurssien vähyyden vuoksi tinkimään tai kokonaan luopumaan hyvinkin suunnitelluista hankkeistaan, mikä hankaloittaa pitkäjännitteistä kokonaissuun- nittelua ja antaa siitä helposti vääristyneen kuvan. Resurssoinnin ongelmat nousevat ratkaiseviksi erityisesti suurehkoja, usean tutkijan yhteishankkeita suunniteltaessa ja toteutettaessa. Käytännössä vähänkin laa- jemmat tutkimushankkeet edellyttävät Suo- men Akatemian tai jonkin muun laitoksen ulkopuolisen rahoittajan tuen. Edellä mai- nitsemani perusongelmat eivät kuitenkaan poistu siitä, että asioiden suunnittelu ja oh- jaus keskitetään yhteen paikkaan.
Laitosten toimintaa arvioidessaan Koivis- to muistaa muistuttaa, että varsinaisen tut- kimustyön sijasta laitokset ovat aivan liiaksi keskittyneet aineistojen keruuseen ja arkis- tointiin. Tästä fennistejä on moitittu mones- ti aikaisemminkin. Aineistojen korostami- sen syynä monet pitävät juuri fennistien hellimää tutkimusperinnettä, toiset taas ke- räilyviettiä, joka suomalaisilla melko pit- kään jatkuneen keräilytalouden perintönä olisi voimakkaampi kuin esim. etelä- ja län- sieurooppalaisilla, kuten eräs ranskalainen oppilaani hiukan sarkastisesti huomautti.
Keskustelua
On selvää, että hyvienkään aineistojen ke- ruu ei ole tiedettä eikä sillä voida puolus- tella laiminlyötyä tutkimusta. Kattavien, luotettavien ja hyvin järjestettyjen tutki- musarkistojen kokoaminen ja ajan tasalla pitäminen on silti arvokasta työtä. Suomes- sa fennistiikalla on erityistehtäviä, jotka ovat seurausta siitä, että työn kohteena on äidinkieli. Fennistiikan tulee kattaa suomen kielen rakenteen ja käytön kaikki ilmene- mismuodot, eikä tämä ole mahdollista il- man suunnitelmallisesti kerättyjä ja järjes- tettyjä tutkimusaineistoja. Laaja-alaisen pe- rustutkimuksen lisäksi fennistien on myös kannettava huolta suomen kielen jatkuvasta kehittämisestä muuttuvan yhteiskunnan kaikkia tarpeita palvelevana sivistyskielenä.
Tutkijan kannalta en sinänsä näe mitään pe- riaatteellista ristiriitaa fennistiikan ja ling- vistiikan välillä, vaan olen sitä mieltä, että hyvä fennisti voi olla myös hyvä lingvisti.
Ratkaisuksi fennistiikan ahdinkoon tai ehkä oikeammin portiksi kukoistavaan tu- levaisuuteen Koivisto ehdottaa fennistiikan valtakunnallista suunnittelu- ja seuruuryh- mää. Koiviston sanoin: ››Ryhmän tehtäviin kuuluisi fennistisen tutkimuksen yleinen ta- voitteenasettelu, suunnittelu ja koordinointi.
Tämä koskisi niin metodi- ja sisältö- kysymyksiä kuin tutkimuksen käytännön toteutustakin. Ryhmän vastuulla olisi myös yhteydenpito muihin tieteisiin ja muuhun yhteiskuntaan (myös ulkomaille) sekä näi- den kontaktien kehittäminen» Tätä lukies- sani mieleeni syöksähti hätkähdyttävä kuva tulevaisuuden fennististä kyhäämässä valta- kunnallisen johtoryhmän pääsihteerille tie- dustelua, mitä, missä, milloin, keiden kans- sa, minkälaisin menetelmin ja mihin pyrki- en hän voisi tutkia. Eihän Koivisto tätä voi- nut tarkoittaa!
Olen valtakunnallisen suunnittelu- ja seu- ruuryhmän tarpeellisuudesta ja hyödyllisyy- destä eri mieltä kuin Koivisto. Suunnittelu, keskustelu ja yhteistyö ovat välttämättömiä, ohjailu, keskittäminen ja karsinointi eivät.
Suomen kieltä opetetaan ja tutkitaan kaikis- sa yliopistoissamme, ja minusta niin tulee tehdäkin. Turun yliopiston päärakennuksen otsikkokirjoitus ››Vapaan kansan lahja va- 431
Keskustelua
paalle tieteelle›› muistuttaa siitä, että yli- opiston on pidettävä kiinni tutkimuksen va- paudesta. Minun semantiikassani vapaus ja vastuu kuuluvat samaan kenttään.
Keskeinen seikka, jota Koivisto kirjoi- tuksessaan korostaa, on fennistien välisen kommunikaation ja yhteistyön parantami- nen. Tämän asian aiheellisuudesta olen hä- nen kanssaan täysin samaa mieltä. Tutkijoi- den välinen avoin ja rehellinen keskustelu on tieteellisen tutkimuksen elinehto, ja Koi- visto on aivan oikeassa siinä, että fennis- tien(kin) kommunikoinnin lisäämisessä ja parantamisessa on paljon tehtävää. Totta on myös, että suomen kielen ja sen sukukielten laitosten nykyistä avoimemmasta ja tiiviim- mästä yhteistyöstä olisi suurta hyötyä näi- den alojen tutkimukselle ja opetukselle. Ra- kentavan yhteistyön edellytyksenä kuiten- kin on, että kaikkien siihen osallistuvien mahdollisuudet ja tarpeet otetaan tasapuoli- sesti huomioon ja että kaikki vapaaehtoises- ti sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin. Luotta- muksellinen tiedonvälitys voisi olla se alue, josta kaikkia hyödyttävä yhteistyö kannat- taisi aloittaa: ajankohtainen fennistiikkaa koskeva tieto, josta tämän alan tutkijat, opettajat ja opiskelijat ovat kiinnostuneita, pitäisi kerätä ajantasaisiksi tiedostoiksi, joista se välittyisi kaikille halukkaille. Sa- moin tulisi tutkijoita, opettajia ja opiskeli- joita kannustaa keskusteluun ja yhteistyö- hön ja helpottaa yhteistyön mahdollisuuksia käytännössä. Näiden tavoitteiden toteutta- miseksi saattaisi hyvinkin olla tarpeen val- takunnallinen koordinaattori tai fennistiikan tietotoimisto.
Aı MoHAKANEN
Emme elä samassa maailmassa
Virittäjän numerossa 1/93 Vesa Koivisto julkaisi keskustelunavauksen Miten fennis- tiikan käy? Koivisto pelkää suomen kielen tutkimuksen pirstoutuvan henkisesti ja kes-
432
kusteluyhteyksien katkeavan fennistiikan osa-alueiden välillä.
Liityn keskusteluun, koska Koivisto viit- taa myös minun kymmenen vuoden takai- seen puheenvuorooni Lingvistisen jafennis- tisen tutkimuksen suhteita (Vir. 2/83). Tuos- sa puheenvuorossani kannoin oikeastaan varsin samanlaista huolta kuin Koivisto nyt - liekö kirjoitukseni otsikko johtanut Koi- vistoa vähän harhaan, kun hän kirjoittaa (s.
120): ››Jopa fennistiikan ja lingvistiikan suhteet (ks. Anhava l983) ovat tällä hetkel- lä ongelmattomammat kuin fennistiikan si- säiset suhteet» Olihan minun aiheenani vä- hintään yhtä paljon suomen kielen tutki- muksen sisällä ammottanut mielipide- ja ar- vostuskuilu.
Koiviston sanoman ydin on ehkä tiivis- tyneenä hänen lauseeseensa (s. 118): ››Kie- litieteen spesialisoituminen ja moninaistu- minen ei sinänsä liene vaarallista tutkijayk- silölle tai -yhteisöllekään, mutta alan siitä seuraava henkinen pirstoutuminen on sitä- kin vakavampi uhka.››
Tämän ydinvirkkeen kumpikin osa antaa aihetta lisätarkasteluun. Oman kantani voi tiivistää virkkeen ensimmäisen lauseen osalta kysymykseen ››Voiko sanoa, että vanheneminen on ihmiselle vaarallista?›› ja jälkimmäisen osalta kysymykseen ››Voiko uhasta enää puhua, kun se on jo toteutu- nut?››.
*
Kun M. A. Castrén sai nimityksen suomen kielen professoriksi v. 1850, viran vastuu- alueeseen kuuluivat niin suomen kieli, suo- men sukukiclct kuin Suomen kirjallisuus ja kansanrunouskin. Helsingin yliopiston ny- kyisistä oppiaineista siis ainakin viisi on ai- kanaan kuulunut aineeseen nimeltä ››suo- men kieli››. Fennistiikan moninaistumisen voi nähdä olevan luonnollista jatkoa tälle toistasataa vuotta kestäneelle jakautumisel- le; sitäkin luonnollisempaa, kun se on lähes poikkeukseton tendenssi kaikilla tieteen- aloilla, niin humanistisilla kuin luonnontie- teellisilläkin.
Amerikkalainen tiedetoimittaja Jonathan Weiner on maailman ympäristöongelmia Keskustelua
paalle tieteelle» muistuttaa siitä, että yli- opiston on pidettävä kiinni tutkimuksen va- paudesta. Minun semantiikassani vapaus ja vastuu kuuluvat samaan kenttään.
Keskeinen seikka, jota Koivisto kirjoi- tuksessaan korostaa, on fennistien välisen kommunikaation ja yhteistyön parantami- nen. Tämän asian aiheellisuudesta olen hä- nen kanssaan täysin samaa mieltä. Tutkijoi- den välinen avoin ja rehellinen keskustelu on tieteellisen tutkimuksen elinehto, ja Koi- visto on aivan oikeassa siinä, että fennis- tien(kin) kommunikoinnin lisäämisessä ja parantamisessa on paljon tehtävää. Totta on myös, että suomen kielen ja sen sukukielten laitosten nykyistä avoimemmasta ja tiiviim- mästä yhteistyöstä olisi suurta hyötyä näi- den alojen tutkimukselle ja opetukselle. Ra- kentavan yhteistyön edellytyksenä kuiten- kin on, että kaikkien siihen osallistuvien mahdollisuudet ja tarpeet otetaan tasapuoli- sesti huomioon ja että kaikki vapaaehtoises- ti sitoutuvat yhteisiin tavoitteisiin. Luotta- muksellinen tiedonvälitys voisi olla se alue, josta kaikkia hyödyttävä yhteistyö kannat- taisi aloittaa: ajankohtainen fennistiikkaa koskeva tieto, josta tämän alan tutkijat, opettajat ja opiskelijat ovat kiinnostuneita, pitäisi kerätä ajantasaisiksi tiedostoiksi, joista se välittyisi kaikille halukkaille. Sa- moin tulisi tutkijoita, opettajia ja opiskeli- joita kannustaa keskusteluun ja yhteistyö- hön ja helpottaa yhteistyön mahdollisuuksia käytännössä. Näiden tavoitteiden toteutta- miseksi saattaisi hyvinkin olla tarpeen val- takunnallinen koordinaattori tai fennistiikan tietotoimisto.
AıMo HAKANEN
Emme elä samassa maailmassa Virittäjän numerossa 1/93 Vesa Koivisto julkaisi keskustelunavauksen Miten fennis- tiikan käy? Koivisto pelkää suomen kielen tutkimuksen pirstoutuvan henkisesti ja kes-
432
kusteluyhteyksien katkeavan fennistiikan osa-alueiden välillä.
Liityn keskusteluun, koska Koivisto viit- taa myös minun kymmenen vuoden takai- seen puheenvuorooni Lingvistisen ja fennis- tisen tutkimuksen suhteita (Vir. 2/83). Tuos- sa puheenvuorossani kannoin oikeastaan varsin samanlaista huolta kuin Koivisto nyt - liekö kirjoitukseni otsikko johtanut Koi- vistoa vähän harhaan, kun hän kirjoittaa (s.
120): ››Jopa fennistiikan ja lingvistiikan suhteet (ks. Anhava 1983) ovat tällä hetkel- lä ongelmattomammat kuin fennistiikan si- säiset suhteet» Olihan minun aiheenani vä- hintään yhtä paljon suomen kielen tutki- muksen sisällä ammottanut mielipide- ja ar- vostuskuilu.
Koiviston sanoman ydin on ehkä tiivis- tyneenä hänen lauseeseensa (s. 118): ››Kie- litieteen spesialisoituminen ja moninaistu- minen ei sinänsä liene vaarallista tutkijayk- silölle tai -yhteisöllekään, mutta alan siitä seuraava henkinen pirstoutuminen on sitä- kin vakavampi uhka.››
Tämän ydinvirkkeen kumpikin osa antaa aihetta lisätarkasteluun. Oman kantani voi tiivistää virkkeen ensimmäisen lauseen osalta kysymykseen ››Voiko sanoa, että vanheneminen on ihmiselle vaarallista?›› ja jälkimmäisen osalta kysymykseen ››Voiko uhasta enää puhua, kun se on jo toteutu- nut?››.
*
Kun M. A. Castrén sai nimityksen suomen kielen professoriksi v. 1850, viran vastuu- alueeseen kuuluivat niin suomen kieli, suo- men sukukielet kuin Suomen kirjallisuus ja kansanrunouskin. Helsingin yliopiston ny- kyisistä oppiaineista siis ainakin viisi on ai- kanaan kuulunut aineeseen nimeltä ›>suo- men kieli››. Fennistiikan moninaistumisen voi nähdä olevan luonnollista jatkoa tälle toistasataa vuotta kestäneelle jakautumisel- le; sitäkin luonnollisempaa, kun se on lähes poikkeukseton tendenssi kaikilla tieteen- aloilla, niin humanistisilla kuin luonnontie- teellisilläkin.
Amerikkalainen tiedetoimittaja Jonathan Weiner on maailman ympäristöongelmia
