iikka Rajala “EI JÄTEVEDENPUHDISTAMOA MINUN TAKAPIHALLENI”
“EI JÄTEVEDENPUHDISTAMOA MINUN
TAKAPIHALLENI”
Kirjan “EI JÄTEVEDENPUHDISTAMOA MINUN TAKAPIHALLENI - Jäteve- denpuhdistuksen päätöksenteko, päätäntäprosessit ja julkinen kes- kustelu Espoossa historiassa, nyt ja tulevaisuudessa” ovat kirjoittaneet dosentti Petri Juuti ja DI Riikka Rajala Tampereen yliopistosta.
Tämän tutkimuksen pääkysymyksiä ovat:
– Miksi Espoossa tehdään ylikunnallista yhteistyötä jätevesienpuhdistuksessa?
Miksi Suomenojalla puhdistetaan naapurikuntien jätevesiä?
– Miten jätevesien puhdistusyhteistyö on alkanut ja muuttunut vuosien varrella?
– Miksi jätevesien puhdistaminen on keskitetty vain yhteen puhdistamoon?
– Millaisia polkuriippuvuuksia kehityksestä löytyy? Mikä on niiden merkitys suun- niteltaessa tulevaisuutta?
Tutkimusaihe on hyvin ajankohtainen Espoon Suomenojan ja kalliopuhdistamo- hankkeen ympärillä käytävän julkisen keskustelun vuoksi. Nyt tehtävät jätevesirat- kaisut sitovat tulevaisuutta useiksi kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Asia herättää kiihkeitäkin tunteita tekniikan historiasta tunnetun periaatteen mukaisesti: uutta ja vierasta vastustetaan, varsinkin jos se liittyy uuteen tekniikkaan. Erityisesti silloin esiintyy vastustusta, jos uusi ratkaisu olisi otettava itse käyttöön ja jos jokin ratkaisu tulee välittömästi omaan asuin- tai elämyspiiriin.
Asia on kiteytetty lainalaisuudeksi termillä NIMBY - ei minun takapihalleni. Olivatpa keskustelua synnyttäneet syyt sitten mitä tahansa, varmaa on, että kenen takapi- halle puhdistamo aikanaan nouseekin, niin siihen se jää useammaksi kymmeneksi vuodeksi - ellei jopa vuosisadaksi.
Petri Juuti & Riikka Rajala
MINUN TAKAPIHALLENI”
Jätevedenpuhdistuksen päätöksenteko, päätäntäprosessit ja julkinen keskustelu
Espoossa
historiassa, nyt ja tulevaisuudessa
Petri Juuti & Riikka Rajala
Tampereen Yliopisto
© Kirjoittajat & Espoon vesi ISBN 978-951-857-540-8 Kansi ja taitto: Riikka Rajala Paino: Juvenes Print Oy
Tampere 2008
1. TAUSTA: JÄTEVEDENPUHDISTUKSEN ALKU,
TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA KESKEISET KÄSITTEET ...7
1.1. Johdanto ja jätevesien puhdistuksen alku Suomessa...8
1.2. Tehtävänmäärittely ...11
1.3. Keskeiset käsitteet...13
2. VESIHUOLLON ALKU ESPOOSSA: ENSIMMÄISET PÄÄTÖKSET...19
2.1. Espoon vesihuoltolinjaukset 1950- ja 1960- lukujen vaihteessa ja Espoon Vesihuolto Oy...20
2.2. Jätevesien puhdistus päätetään aloittaa Espoossa: puhdistamosuunnitelma...23
2.3. Espoon jätevedenpuhdistamot 1966...31
2.4. Espoon vesihuollon kymmenen päävaihetta ja niiden motiivit...37
3. YHTEISTYÖTARPEET JA SYNERGIAEDUT: ”MIKSI ESPOO HOITAA KAIKKIEN JÄTEVEDET?”...39
3.1. Jätevedenpuhdistussopimukset naapurikuntien kanssa...40
3.2. Viemäröintialueet päätetään...53
3.3 Suomenojan mekaaninen puhdistamo 1969...55
3.4. Keskustelua ja strategisia päätöksiä jätevesiongelman ratkaisusta 1970-luvulla...58
4. VAATIMUS PAREMMASTA PUHDISTUSTULOKSESTA OHJAA JÄTEVEDENPUHDISTUKSEN PÄÄTÖKSENTEKOA...65
4.1. Anomus ja vesioikeuden päätös...66
4.2. Typenpoistovelvoite ensimmäisenä Suomessa...71
5. ESPOO PÄÄTTÄÄ SIIRTYÄ KÄRKIPAIKALLE...73
6. TUTKIMUSTOIMINNALLA TURVALLISUUTTA JA TOIMINTAVARMUUTTA: PÄÄTÖS PANOSTAA OMAAN JÄTEVESILABORATORIOON...77
7. VOIMAA HISTORIALLISESTA YHTEISTYÖSTÄ: YHTEENVETO ...85
LÄHDELUETTELO...101
HENKILÖ- JA PAIKKAINDEKSI...106
1.
TAUSTA:
JÄTEVEDENPUHDISTUKSEN ALKU,
TEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA
KESKEISET KÄSITTEET
1.1. Johdanto ja jätevesien puhdistuksen alku Suomessa
Vesihuolto vaatii jatkuvaa huoltoa ja kehittämistä. Tämä on tullut viime aikoina tuskallisen selväksi mm. Nokialla loppuvuoden 2007 vesiepidemian takia. Espoon vesihuoltojärjestelmä toimii tällä hetkellä moitteettomasti. Mittavan järjestelmän luominen on edellyttänyt suuria investointeja ja lukemattoman määrän henkilötyövuosia.
Eteen tulleet ongelmat on haluttu ratkaista parhaalla mahdollisella tavalla. Myös järjestelmän ylläpito ja kehitys vaativat jatkuvaa huoltoa, motivoitunutta ja ammattitaitoista henkilöstöä sekä uusia investointeja. Espoossa erityisinä haasteina ovat olleet pitkät välimatkat vesilaitoksista kuluttajille sekä kaupungin väkiluvun nopea kasvu. Jätevesien puhdistus on kehittynyt vuosien varrella valtavasti ja Espoo on kulkenut tämän kehitystyön kärjessä. Erityisesti jätevesien puhdistukseen tullaan yhä enemmän kiinnittämään huomiota tulevaisuudessa. Tämä on selvää jo EU:n kiristyvien vaatimusten takia.
Suomen ensimmäiset jätevedenpuhdistamot valmistuivat vuonna 1910 Helsinkiin ja Lahteen. Muualla niitä saatiin odotella vielä vuosikymmeniä. Ennen vuoden 1961 vesilakia oli voimassa vuonna 1902 säädetty vesioikeuslaki, joka sisälsi vesilain pääperiaatteet eli sulkemis-, muuttamis- ja pilaamiskiellot. Vesioikeuslakia täydennettiin vuonna 1943.1
1 Katko 1996, 158.
Espoon jätevesienpuhdistuksesta on käyty keskustelua lehtien palstoilla. Tämä otsikko Helsingin Sanomista 7.9.2007.
Espoossa kunnanhallitus2 päätti tilata koko Espoota käsittävän vesihuoltosuunnitelman marraskuussa vuonna 1954. Tästä strategisesti merkittävästä päätöksestä voidaan katsoa jätevedenpuhdistuksen järjestäytymisen alkaneen Espoossa.
Yleisemmin Suomessa jätevedenpuhdistamoja alettiin rakentaa seuraavina vuosikymmeninä, jotta pahoin saastuneet rannat puhdistuisivat. Jäteveden puhdistamisen kehitys vaati Suomessa alusta eli vuodesta 1910 laskettuna ensin puolen vuosisadan hitaan kehitysvaiheen, jonka jälkeen puhdistustoiminta laajeni noin 20 vuodessa lähes kaikkia kaupunkien asukkaita palvelevaksi. 3 Espoon erityispiirteenä moniin muihin kaupunkeihin verrattuna ovat olleet pitkät etäisyydet ja alueen suuruus. Espoon Veden johtajana vuosina 1995–2003 toiminut Pentti Sipi toteaa:
”Yksi tyypillinen asia näkyy siinä, että kun tämä on niin laajalla alueella, iso maa-alue Espoolla, niin verkostopituudet ovat aika suuria. Siinä mielessä moneen selkeään, vanhaan kaupunkiin, kuten Turkuun tai Tampereeseen, verrattuna tämä on aivan erityyppinen. Kyllä silloin 1960- ja -70-luvuilla kun runkoverkot rakennettiin, ne osattiin yllättävän hyvin mitoittaa.” 4
2 Espoosta tuli kauppala vuonna 1963 ja kaupunki vuonna 1972.
3 Lehtonen 1994; Katko, Luonsi & Juuti 2005.
4 Sipi 31.3.2006.
Espoon jätevedenpuhdistamon tulevaisuudesta ollaan monta mieltä. Tämä kir- joittaja sijoittaisi puhdistamon Kirkkonummelle. (Vartti 9.9.2007).
Suomenojan mekaaninen jätevedenpuhdistamo vuonna 1974.
(Espoon vesi).
Yhdyskuntien jätevedenpuhdistamoja rakennettiin eniten 1970-luvun alkupuolella, parhaina vuosina jopa 100 kappaletta. Teollisuuden vesiensuojelun kehitys tuli 15–20 vuotta yhdyskuntien kehitystä jäljessä. Teollisuuden jätevesien puhdistus alkoi lähinnä meijereillä ja teurastamoilla. Vasta 1970-luvulla puhdistus levisi laajemmin muille teollisuuden aloille. Metsäteollisuuden aktiivilietelaitokset rakennettiin vasta 1980- ja 1990-luvuilla.5
1.2. Tehtävänmäärittely
Tämän tutkimuksen tehtävänä on tutkia ja analysoida Espoon jätevedenkäsittelyn historia ja yhteistyövaiheet aina 1960-luvun jätevedenpuhdistuslammikosta vuoteen 2004, jolloin Kirkkonummen keskustan jätevedet alettiin johtaa Suomenojan puhdistamolle.
Tutkimuksen pääkysymyksiä ovat:
– Miksi Espoossa tehdään ylikunnallista yhteistyötä jätevesienpuhdistuksessa? Miksi Suomenojalla puhdistetaan naapurikuntien jätevesiä?
– Miten jätevesien puhdistusyhteistyö on alkanut ja muuttunut vuosien varrella?
– Miksi jätevesien puhdistaminen on keskitetty vain yhteen puhdistamoon?
– Millaisia polkuriippuvuuksia kehityksestä löytyy? Mikä on niiden merkitys suunniteltaessa tulevaisuutta? (Ks.
polkuriippuvuus kohdasta keskeiset käsitteet.)
5 Lehtonen 1994; Katko, Luonsi & Juuti 2005.
Tarkoituksena on ollut tarkastella jätevesien puhdistuksen pitkän aikavälin kehitystä mahdollisimman laajasti muun muassa huomioiden löytyvät niin sanotut PESTEL-tekijät. (Ks. keskeiset käsitteet.) Osa vastauksista kysymyksiin löytyy koottuna taulukkoon 7.1: Jätevedenpuhdistuksen keskeiset päätökset, taustat ja aiheutuneet polkuriippuvuudet sekä taulukkoon 7.2: 30 keskeistä päätöstä, linjausta ja polkuriippuvuutta Espoon jätevesihuollossa.
Muutoin johtopäätökset on koottu lukuun 7.
Tutkimuksen lähteinä on käytetty alkuperäisaineistoja arkistoista (mm. Espoon Veden arkisto ja Vantaan kaupunginarkisto mm. Espoon kaupunginvaltuuston pöytäkirjoja), paikallislehtiä (Länsiväylä, Espoon Sanomat) ja haastatteluja. Tätä tutkimusta varten on haastateltu kahdeksaa vesihuollon ammattilaista, he ovat Pertti Heinonen, Petteri Jokinen, Rea Kahila, Kirsti Mäkinen, Jukka Piekkari, Pentti Sipi, Tuija Räty ja Jukka Yli-Kuivila. Heidät on valittu haastateltaviksi, koska he ovat tutkimuksen kannalta keskeisimmät asioita ja niiden taustoja tuntevat henkilöt ja olleet osaltaan mukana vaikuttamassa ja seuraamassa tehtyjä ratkaisuja.6 Kiitokset kaikille haastatelluille sekä Osmo Seppälälle, Kati Lyytikäiselle, Tapio Katkolle, Harri Mäelle, Pekka Pietilälle ja Marika Karhumaalle. Kaikki he auttoivat tutkimusta eteenpäin omalla panoksellaan.
Tutkimusaihe on hyvin ajankohtainen Espoon Suomenojan ja kalliopuhdistamohankkeen ympärillä käytävän julkisen keskustelun vuoksi. Nyt tehtävät jätevesiratkaisut sitovat tulevaisuutta useiksi kymmeniksi vuosiksi eteenpäin. Asia herättää kiihkeitäkin tunteita tekniikan historiasta tunnetun periaatteen mukaisesti: uutta ja vierasta vastustetaan, varsinkin jos se liittyy uuteen tekniikkaan.
6 Myös aikaisemmin toteutetut tutkimukset (Juuti & Rajala 2007a sekä Juuti 2008) ovat lähteineen kokonaisuudessaan olleet tämän tutkimuksen käytettävissä.
Tähän liittyy läheisesti teknopessimistinen asenne. (Ks. tarkemmin kohdasta keskeiset käsitteet.) Erityisesti silloin esiintyy vastustusta, jos uusi ratkaisu olisi otettava itse käyttöön ja jos jokin ratkaisu tulee välittömästi omaan asuin- tai elämyspiiriin.7
Asia on hieman humoristisesti kiteytettykin lainalaisuudeksi termillä NIMBY. (Ks. tarkemmin kohdasta keskeiset käsitteet.) Olivatpa keskustelua synnyttäneet syyt sitten mitä tahansa, varmaa on, että kenen takapihalle puhdistamo aikanaan nouseekin, niin siihen se jää useammaksi kymmeneksi vuodeksi - ellei jopa vuosisadaksi.
1.3. Keskeiset käsitteet
Polkuriippuvuus
Tutkimuksessa keskeinen käsite on polkuriippuvuus.
Yksinkertaistettuna polkuriippuvuus tarkoittaa sitä, että aikaisemmin tehdyt valinnat ohjaavat tulevia valintoja ja ”lukitsevat” kehityksen tietylle uralle.8
Haatajan (2005) mukaan:
”Historiallinen polkuriippuvuus tarkoittaa aikaisempien tapahtumien merkitystä nykyiseen vallitsevaan asiantilaan. Yritysten resurssit ovat kehittyneet tietyssä historiallisessa kontekstissa, jossa resurssien kumuloituminen on vaikuttanut siihen, millaisia resursseja nykyisin on käytössä.
Sosiaalinen monimutkaisuus viittaa vuorovaikutuksen ja kokemusten kautta syntyneisiin tietoihin, taitoihin
7 Melosi 2000; Juuti & Katko 1998.
8 Haataja 2005.
ja osaamiseen. Pelkät resurssit eivät kuitenkaan synnytä kilpailuetua yksinään vaan ne on kyettävä yhdistämään oikeaan ja toimivaan strategiaan. Oikean ja toimivan strategian toimeenpanossa tarvitaan osaavaa johtamista, ja joidenkin tutkimusten mukaan juuri johtaminen on yksi tärkeimmistä resursseista saavuttaa kilpailuetua, koska sitä ei voida kopioida, se on historiallisesti johtajan taustoihin ja kokemuksiin pohjautuvaa ja sosiaalisesti monimutkainen prosessi.”9
Haataja (2005) toteaa, että:
”Resursseilla on oltava tiettyjä ominaisuuksia, jotta ne olisivat kriittisiä ja kestävää kilpailuetua voidaan saavuttaa. Nämä ominaisuudet ovat seuraavia:
resurssien on oltava arvokkaita, epätäydellisesti imitoitavissa, harvinaisia ja niiden on oltava korvattavissa. Resurssien kopioitavuuteen vaikuttavat muun muassa historiallinen polkuriippuvuus ja sosiaalinen monimutkaisuus.” 10
Haataja summaa historiallisen polkuriippuvuuden merkitystä seuraavasti:
”Historiallinen polkuriippuvuus tarkoittaa aikaisempien tapahtumien merkitystä nykyiseen vallitsevaan asiantilaan. Yritysten resurssit ovat kehittyneet tietyssä historiallisessa kontekstissa, jossa resurssien kumuloituminen on vaikuttanut siihen, millaisia resursseja nykyisin on käytössä. Sosiaalinen monimutkaisuus viittaa vuorovaikutuksen ja kokemusten kautta syntyneisiin tietoihin, taitoihin ja osaamiseen.”11
9 Ibid.
10 Ibid.
11 Ibid.
Ruonavaara toteaa, että viime aikoina on yhteiskuntatieteissä kiinnostuttu polkuriippuvuuden ajatuksesta. Yksinkertaisimmillaan polkuriippuvuus tarkoittaa hänen mukaansa sitä, että ”historialla on väliä”. Ruonavaara toteaa, että:
”yhteiskunnallisilla ilmiöillä on erilaisista tapahtumista ja vaiheista muodostuva kehityshistoria. Tässä kehityshistoriassa on tiettyjä taitekohtia, joissa on avoinna erilaisia vaihtoehtoisia tulevaisuuden kehityslinjoja. Kun jokin vaihtoehto valitaan, astutaan kehityspolulle, jolta usein ei olekaan niin helppo enää poiketa. Erilaiset valittua kehitystä vahvistavat mekanismit takaavat sen, että samaa linjaa jatketaan — kunnes tullaan taas tilanteeseen, jossa aukeaa erilaisia vaihtoehtoisia valintoja. Kun erilaisia ilmiöitä ymmärretään polkuriippuviksi, tulee luonnollisesti tärkeäksi eritellä niitten kehityshistoriaa.”
Ruonavaara kiteyttää polkuriippuvuuden näkökulman käytön seuraavasti:
”Näkökulma korostaa prosessien alkuvaiheita; alussa tehdään usein valintoja, jotka muovaavat olennaisesti myöhempää kehitystä. Tästä näkökulmasta kaikkien polkuriippuvien ilmiöiden tutkiminen vaatisi historiallista lähestymistapaa!”12
Tässä tutkimuksessa polkuriippuvuutta käytetään sekä Haatajan että Ruonavaaran kuvailemalla tavalla. Polkuriippuvuus on kansainvälisessä tutkimuksessa varsin suosittu menetelmä ja se on levinnyt viime vuosina myös tekniikan historian tutkimukseen sekä sitä on käytetty myös useissa monitieteisissä tutkimuksissa.13
12 Ruonavaara.
13 Ks. esimerkiksi Juuti & Katko 2005.
PESTEL
Pestel-analyysi: PESTEL –käsite muodostuu seuraavien sanojen alkukirjaimista: P= Political, E=Economical, S=Social, T=Technological, E=Environmental L= Legal. Sanojen alkukirjaimet toimivat samoin myös suomeksi. Yksinkertaistettuna PESTEL- analyysi tarkoittaa sitä, että asiat ja tutkimuskohteet tarkastellaan kaikista analyysin osa-alueista lähtien kokonaisvaltaisesti eikä keskitytä vain esimerkiksi taloudellisiin ja lainsäädännöllisiin tekijöihin kuten varsin usein on tilanne.
Aikaisemmin käsite tunnettiin lyhyemmässä muodossa eli PESTE. Viime aikoina PESTEL-analyysia on käytetty etenkin ympäristöanalyyseissa. Näiden kyseisten tekijöiden lisäksi ympäristöanalyysiä tehtäessä tulisi huomioida kaikki ryhmät, joiden kanssa tutkimuksen kohteena olevalla toimijalla, yrityksellä, laitoksella tai vastaavalla, on nyt tai tulee tulevaisuudessa olemaan
”panos- vastike- ja vuorovaikutussuhde”. Näitä voivat olla esimerkiksi sijoittajat ja rahoittajat.14 Ja etenkin tässä tutkimuksessa kuntalaiset.
Kuntalaisilla ts. vesilaitosten asiakkailla on selvä ”panos-, vastike- ja vuorovaikutussuhde” tutkimuksen kohteen ollessa kunnallisessa vesihuollossa ja tässä tapauksessa tarkemmin jätevedenpuhdis- tuksen päätöksenteossa.
NIMBY
NIMBY -käsite tai lainalaisuus tulee sanoista Not In My Back Yard (tai neighbourhood). Käsite tunnetaan myös lyhyemmässä muodossa NIMB. Poliitikko Jan Vapaavuori antaa ammattitovereilleen hieman kriittistä palautetta ja samalla tulee kiteyttäneeksi tämän käsitteen varsin osuvasti:
14 Kulokivi 2002.
”Sen mukaan tiettyjä asioita tulee voida edistää ja tiettyjä rakennuksia tulee rakentaa, mutta ei minun lähipiirissäni (Not in my backyard). Klassisena esimerkkinä käytetään kaatopaikkakysymystä, jonka mukaan jokainen älykäs ihminen myöntää, että kaatopaikkoja tarvitaan, ”kunhan niitä ei tule minun naapurustooni”. Sama koskee mm. erilaisia kodittomien asuntoloita jne. NIMBiys on sinänsä ymmärrettävää edunvalvontaa. Kokonaisuudesta vastuuta kantavien luottamushenkilöiden henkinen kantti ja vastuunottokyky mitataan kuitenkin siinä, että he pystyvät nousemaan tällaisen kapeakatseisen oman reviirin puolustamisen yläpuolelle, ja että he eivät syyllisty poliittisen irtopisteiden napsimiseen milloin missäkin kaupunginosassa. Varsinkin vaalien alla se on vaikeampaa ja monien pokka pettää.” 15
Etenkin jätteenpolttoa vastustavia liikkeitä on noussut runsaasti viime vuosina. Niissä on havaittavissa usein tällainen ilmiö.16 Jätteenpolton vastustamisessa ei ole välttämättä kysymys uuden tekniikan vastustamisesta, sillä esimerkiksi Yhdysvalloissa jätteidenpoltto aloitettiin 1880-luvulla.17 Asia voi silti olla vieras ja aiheuttaa vastusreaktion, varsinkin jos sitä suunnitellaan omalle
”takapihalle”. Eräs tuore huippuesimerkki NIMBY – ilmiöstä löytyy Pirkkalasta, jossa naapurusto vastusti kiivaasti naapuriin tulevaa päiväkotia. ”Valittajat ovat huolissaan lasten aiheuttamasta melusta, kiinteistöjen arvon laskusta ja lisääntyvästä liikenteestä.” Pirkkalan uusin päiväkoti avattiin valituksesta huolimatta alkuvuodesta 2008.18 Kaikkia kansanliikkeitä ei kuitenkaan ole syytä leimata tällä perusteella, hyvin monet niistä ilmentävät aitoa huolta ja välittämistä omasta asuinpiiristä.
15 http://vapaavuori.net/?kannanotot&id=63&y=2004 Ks myös provosoiva kolumni http://www.polyteekkari.fi /index.php?k=9797.
16 http://www.ytv.fi /keskustelu/forums/665/ShowPost.aspx.
17 Melosi 2000.
18 http://www.aamulehti.fi /uutiset/pirkanmaa/66331.shtml. Luettu 28.01.2008.
Teknopessimismi
Teknopessimismi käsitteenä on varsin moniulotteinen.
Teknopessimistit näkevät etenkin uuden tekniikan hyvin kielteisenä ja vastustavat sitä mm. siksi, että sen ajatellaan määräävän yhteiskunnan kehityksen ja arvot. Optimistit taas näkevät tekniikan pikemminkin palvelevan erilaisia arvoja ja moniarvoisuutta.
Suomessa asiasta on kirjoittanut fi losofi Airaksinen.19
Huomattava on, että myös vesihuoltopalveluiden tulo alueelle on ajoittain aiheuttanut vastustusta eri puolilla maailmaa.
Esimerkiksi Yhdysvalloissa 1800-luvun jälkipuoliskolla vesilaitosten syntyvaiheessa asukkaat vastustivat vesilaitoksia kun kerran kaivoistakin sai ihan hyvää vettä. Hämeenlinnassa 1800–1900 -lukujen taitteessa koko vesilaitoksen perustamista vastustettiin etupäässä puoluepoliittisista syistä sekä myös huonon tiedottamisen takia. Esimerkiksi Tampereella taas vielä 1960-luvulla koettiin Pispalassa veden muuttuneen huonommaksi, kun Pispalan vanha osuuskuntamuotoinen vesilaitos yhdistettiin hallinnollisesti kaupungin vesilaitokseen. Vesi tuli vielä vanhasta paikasta eli Tahmelan lähteestä, mutta silti veden laadun katsottiin huonontuneen. Tällaisia esimerkkejä löytyy vielä monia muitakin. Uuden vastustaminen on osa ihmisluontoa. Tämä liittyy osin sekä teknopessimistiseen asenteeseen että osin NIMBY-käsitteeseen. Osin kyse on terveestä epäluulosta, osin tiedon puutteesta. 20
19 Ks. esim. Airaksinen 2003.
20 Melosi 2000; Juuti, Rajala & Katko 2000; Juuti & Katko 1998.
2.
VESIHUOLLON
ALKU ESPOOSSA:
ENSIMMÄISET PÄÄTÖKSET
2.1. Espoon vesihuoltolinjaukset 1950- ja 1960- lukujen vaihteessa ja Espoon Vesihuolto Oy
Espoossa oltiin 1950-luvulla tilanteessa, jossa vesihuollolle tarvitsi löytää yhteisiä ratkaisuja. Marraskuussa 1954 Espoon kunnanhallitus päätti tilata koko Espoota käsittävän vesihuoltosuunnitelman yli- insinööri Eino Kajasteelta (vesilaitos) ja yli-insinööri Paavo Hyömäeltä (viemäröinti).21 Kajaste ja Hyömäki olivat alansa tunnettuja ja arvostettuja asiantuntijoita koko maassa. Hyömäki laati mm. Vaasan kaupunkiin viemäröintisuunnitelman vuonna 1949 ja Eino Kajaste toimi mm. Helsingin kaupungin vesilaitoksen johtajana.22
Kunnanvaltuusto päätti jatkokokouksessaan 19.12.1955 periaatteesta, että kunnan yleisiä vesihuoltolaitteita ryhdytään suunnittelemaan ja rakentamaan seuraavien suuntaviivojen mukaisesti:23
”1. Kunta teettää kustannuksellaan tarpeelliset vesihuoltosuunnitelmat.
2. Kunta myötävaikuttaa vesihuoltosuunnitelmien toteuttamiseksi vesihuolto- osakeyhtiön perustamiseen.
3. Vuotuiset kuoletus- ja korkomenot suoritetaan verkostoon liittyneiltä kiinteistöiltä perittävillä vuosimaksuilla ja hoitomenot vedenkulutusmaksuilla.
4. Kunta hankkii vesihuoltosuunnitelmien vastaista toteuttamista varten tarpeellisia alueita ja käyttöoikeuksia.
21 EKA, Selvitys kauppalan hallitukselle, Johansson, Jatkola ja Ala-Kurhila 31.10.1963.
22 Ks. tarkemmin esimerkiksi Juuti & Katko 2006, Herranen 2001.
23 EKA, Selvitys kauppalan hallitukselle, Johansson, Jatkola ja Ala-Kurhila 31.10.1963.
5. Kunta kiirehtii rakennussuunnitelmien laatimista vesihuollon järjestämistä vaativilla alueilla ja pyrkii rakennuslupia käsiteltäessä ohjaamaan rakennusten sijoittamista siten, että rakennusten sijoittaminen ei aiheuta tarpeettomia lisäkustannuksia kiinteistöä yhteiseen vesijohtoja viemäriverkostoon yhdistettäessä.
6. Kunta pyrkii tiedotus-, valistus- ja neuvottelutilaisuuksia järjestämällä selvittämään kuntalaisille vesihuoltolaitoksen välttämättömyyden ja sen suomat edut sekä tekemään valmistuneet suunnitelmat tunnetuiksi.”
Espoon asukasluku 1900-luvun alusta 2000-luvun alkuun. Pienimpien ennustei- den mukaan väkiluku tulee kasvamaan yli 50 000 hengellä vuoteen 2040 men- nessä, mutta suurempiakin väestönlisäys ennusteita on tehty.
(http://fi .wikipedia.org/wiki/Espoo#V.C3.A4est.C3.B6nkehitys)
Etenkin kohdan kuusi periaate on myöhemminkin havaittu hyväksi Espoossa. Moni hyvä hanke on kohdannut nyt ja historiassa voimakasta vastustusta jos faktat eivät ole selvillä. Esimerkiksi koko Hämeenlinnan vesilaitoksen rakentaminen uhkasi kaatua koska rakentamista valmistelleet virkamiehet ajattelivat, että asian tärkeys on kaikille selvää. Hämeenlinnassa nousikin kova vastarinta koko vesilaitoshanketta kohtaan ja hanke viivästyi merkittävästi suunnitellusta. Hämeenlinnan vesilaitos valmistui vuonna 1910.24 Espoossa kunnaninsinööri Pentti Lehtomäki kertoi Espoon Sanomille 12.1.1962, että Espoon investoinnit tulisivat olemaan lähitulevaisuudessa valtavia. Rakennuslaki edellytti kunnalta vesihuolto- ja kadunrakennustehtäviä, jotka tulisivat olemaan tärkeimpiä kunnallisia investointikohteita. Samassa lehdessä kerrotaan Espoon kunnanvaltuuston käymästä vilkkaasta keskustelusta kunnan vesihuoltoa järjestämään perustetun Espoon Vesihuolto Oy:n tarvitsemasta lisärahoituksesta. Valtuutettu af Heurlin korosti useaan otteeseen sitä, että kaikkialla maailmassa vesi- ja viemärihuolto kuuluvat ehdottomasti kunnallisteknisiin tehtäviin.25
24 Juuti, Rajala & Katko 2000; Juuti 2001.
25 Espoon Sanomat 12.1.1962. Valtuutettu Silvennoinen vertasi vesihuollon tilannetta sa- maan kuin annettaisiin opetustoiminta jonkun ulkopuolisen tahon urakalla toteutettavaksi.
Valtuutettu Lindholm vaati kunnalle oikeutta edes tietää, mihin kymmenesosa sen budje- tista menee. Vilkkaan keskustelun jälkeen valtuusto päätti hyväksyä 200 miljoonan mar- kan myöntämisen viemärirakentamiseen Espoon Vesihuolto Oy:lle. Tämän lisäksi Espoon Vesihuolto Oy sai 100 miljoonan markan lainan.
2.2. Jätevesien puhdistus
päätetään aloittaa Espoossa:
puhdistamosuunnitelma
Vuonna 1954 Paavo Hyömäeltä tilattu viemäröintisuunnitelma perustui hajautettuun jätevedenpuhdistukseen, jollainen toteutettiin esimerkiksi Helsingissä.26 Vuona 1957 valmistuneessa viemäröinnin yleissuunnitelmassa Espoon kunnan alueelta kertyvät jätevedet esitettiin puolestaan pääosin koottaviksi Suomenojan maastoon puhdistettaviksi yhteisessä keskuspuhdistamossa. Puhdistamolle oli tarkoitus johtaa myös jätevesiä Helsingin maalaiskunnasta,27 joka muuttui vuonna 1974 Vantaan kaupungiksi.
Insinööritoimisto Maa ja Vesi Oy:n vuoden 1962 muistion mukaan erillisten pienten puhdistamojen rakentaminen olisi aluksi saattanut olla halvempaa kalliiden kokoojaviemäreiden jäädessä pois.
Kustannusero olisi ollut kuitenkin vähäinen verrattuna siihen haittaan, mitä Espoon vesistöjen pilaantuminen tällöin aiheuttaisi.
Jo tässä vaiheessa jätevedenpuhdistus suunniteltiin lähtökohdiltaan ylikunnalliseksi. Suuri ja tehokas keskuspuhdistamo oli tutkimusten mukaan myös ympäristön kannalta parempi vaihtoehto kuin monta pientä ja tehottomampaa puhdistamoa. Koko Espoon jätevesihuolto onkin rakennettu ylikunnallisen yhteistyön lähtökohdat huomioiden. Sama ylikunnallisuuden periaate laajeni seuraavilla
26 Valtakari 1989. Espoon vesihuoltoyhtiö jatkoi viemäröinnin yleissuunnitelman kehit- tämistä ja toteutti vuonna 1960 ns. Leppävaaran lammikkopuhdistamon. Tämä oli toimin- nassa vielä vuonna 1972, kunnes valmistui Perkkaan suurpumppaamo ja painejohto Kilon pääviemäriin ja edelleen Suomenojalle.
27 Maa ja Vesi Oy 1962.
vuosikymmenillä luontevasti tarpeen ja synergiaetujen takia myös vedenhankintaan. Tästä näkyvin ja suurin esimerkki on Päijänne- tunnelin valmistumiseen vuonna 1982 johtanut yhteistyö, mikä on koko maailmankin mittakaavassa suurhanke. 28
Pääkaupunkiseudun sopimuspohjainen ja vapaaehtoinen vesihuollon yhteistyö, joka on noussut kaikkien osapuolten tarpeista, on näyttävä esimerkki hyvin sujuneesta toimintamallista. Vesihuollon yhteistyö kattaa luontevasti koko veden syklin kaupungeissa alkaen vedenhankinnasta Päijänteen eteläpäästä, Asikkalanselältä päättyen jätevedenpuhdistamoille Viikinmäessä Helsingissä ja Suomenojalle Espoossa. Näin mittavia ja hyvin toimivia ratkaisuja on vaikeaa ja kallista korvata uusilla, täysin erilähtökohdista pohdituilla ratkaisuilla.29
Espoon Vesihuolto OY:n valinta Suomenojan hyväksi tapahtui lopullisesti vuosien 1961 ja 1962 vaihteessa, jolloin yhtiön hallitus hyväksyi Kaakkois-Espoon viemäröinnin yleissuunnitelman sekä päätti viemäriurakoista Tapiolasta, Niittykummun ja Matinkylän kautta Suomenojalle. Valtakarin mukaan vaihtoehtona oli ollut mm.
Mellstenin kalliopuhdistamo Haukilahdessa.30 Suomenojan maasto keskuspuhdistamon paikkana katsottiin kuitenkin sopivaksi keskeisen sijaintinsa vuoksi. Näin kokoojaviemäreiden pituus ei kasvanut tarpeettoman pitkiksi. Kyseinen alue oli myös riittävän suuri, jos puhdistamoa tarvitsisi myöhemmin laajentaa. Alueen läheisyydessä ei myöskään ollut taajaa asutusta, jolloin mahdollinen haitta asutukselle jäisi pieneksi. Alustava maaperätutkimus keväällä 1962 osoitti, että Espoon yleensä keskimääräistä vaikeammat perustamisolosuhteet
28 Ks. tästä tarkemmin taustaa esim. Juuti & Rajala 2007a; Juuti & Rajala 2007b; Juuti 2001; Juuti & Katko 2005; Juuti, Katko & Vuorinen 2007; Herranen 2001.
29 Ks. tästä tarkemmin taustaa esim. Juuti & Rajala 2007a; Juuti & Rajala 2007b; Juuti 2001; Juuti & Katko 2005; Juuti, Katko & Vuorinen 2007; Herranen 2001.
30 Valtakari 1989.
huomioon ottaen kyseinen paikka oli sopiva puhdistamolle. Alueen keskustassa oleva vesijättö tarjoaisi alkuvaiheessa mahdollisuuden soveltaa lammikkopuhdistusta niin kauan kuin vesimäärät olisivat pieniä.31 Suomenojan ensimmäinen puhdistamo oli 1960-luvun alussa rakennettu vaatimaton 840 metrin mittainen rengaskanava, joka yhdistettiin vuonna 1963 lammikkopuhdistamoon.32
31 Maa ja Vesi Oy 1962.
32 Juuti & Rajala 2007a.
Vuosi 1962 oli Espoon Vesihuollolla kiireistä aikaa. Finnossa tehtiin alustavia tutkimuksia uuden jätevedenpuhdistamon varalle. ( Espoon Sanomat 2.6.1962 &
31.8.1962)
Espoon Vesihuolto Oy:n viemäriverkosto vuonna 1962. Pääviemäri kulki Lep- pävaarasta Tapiolan kautta Finnoon, jonne oli suunniteltu jätevedenpuhdis- tamo. Bodomista tuleva viemäri yhtyi katkoviivalla osoitetulla tavalla muuhun viemäriverkostoon. Kolmas haarauma oli Kauklahdessa. ( Espoon Sanomat 16.3.1962)
Viemäreiden rakennustyöt käynnistyivät niin, että vuonna 1962 odotettiin Jorvaksen suunnasta tulevan pääviemärin valmistumista käyttökuntoon. Tämän viemärin kautta kulkisivat alkuvaiheessa muun muassa Tapiolan, Hakalehdon, Westendin, Matinkylän, Olarin ja Niittykummun jätevedet.33 Pääviemäri Tapiolasta Olarin ja Matinkylän kautta Finnoon lahteen jouduttiin rakentamaan erittäin vaikeassa maastossa.34
Vuonna 1962 Maa ja Vesi Oy ehdotti viemärivesien puhdistamiseen kahta eri ratkaisuvaihtoehtoa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa viemärivesien mekaaninen puhdistus tapahtuisi Suomenojan maastossa ja puhdistetut jätevedet johdettaisiin niin kauaksi matalien saarien suojaamista rantavesistä, että jätevedet saataisiin heti tehokkaasti sekoitettua suuriin vesimassoihin.
Tällöin ei paikallisiakaan haittoja syntyisi. Jätevedet johdettaisiin Iso Lehtisaaren eteläpuolelle noin seitsemän kilometrin päähän puhdistamolta.35
Toinen vaihtoehto lähti viemärivesien korkeatehoisesta puhdistamisesta Suomenojan maastossa. Tällöin puhdistetut jätevedet voitaisiin johtaa verraten mataliin vesiin noin kahden ja puolen kilometrin etäisyydelle rannasta. Insinööritoimiston esityksen mukaan oli ilmeistä, että puhdistusasteen ollessa korkea ei suurempia primäärisiä haittoja tulisi. Veden hitaan vaihtumisen seurauksena veden ravinnepitoisuus saattaisi kuitenkin kasvaa haitallisen suureksi ja ”kiihottaa liiaksi vedessä olevaa elollista toimintaa”. Tästä seuraisi rehevöitymistä ja ajoittaista hapen puutetta
33 Maa ja Vesi Oy 1962.
34 Espoon Sanomat 3.5.1963.
35 Maa ja Vesi Oy 1962.
vedessä. Molempiin ehdotuksiin sisältyi oletus, että Suomenojan suun ja Iso Lehtisaaren välillä kallio olisi ”kohtuullisella syvyydellä”
ja että se olisi niin ehyttä ja kiinteätä, että purkujohto voitiin rakentaa ilman suurempia vaikeuksia kalliotunnelina.36
Insinööritoimiston laskelmien mukaan alkuvaiheessa molempien ehdotusten kustannuserot olisivat pienet, mutta viemärivesien alempitehoinen puhdistus ja johtaminen kauemmaksi tulisivat edullisemmaksi pitemmällä aikavälillä jätevesimäärien noustessa.
Tunnelin rakentamisedellytykset tuli tutkia ja samalla jatkaa puhdistamon suunnittelua siten, että mekaanisen puhdistuksen osalta suunnitelmat olisivat valmiit vuoden 1962 loppuun mennessä.
Toimintakunnossa puhdistamon tulisi olla vuoden 1964 kesään mennessä. Puhdistamon valmistumiseen asti Tapiolan puhdistamo pidettäisiin käytössä ja Suomenojan maastossa käytettäisiin väliaikaisesti lammikkopuhdistusta.37
Espoossa tavoitteeksi asetettiin jätevesien johtaminen avomerelle pois rantavesistä. Espoon Vesihuolto Oy, joka siis vastasi Espoon alueen vesihuollosta vuoteen 1965 asti, päätti kuitenkin siirtää lopullisen puhdistamon rakentamista.38
Myös mittavat verkostotyöt tehtiin ylikunnallinen yhteistyö huomioiden. Kaikki pienemmät paikalliset puhdistamoratkaisut todettiin väliaikaisiksi ja myös ympäristön kannalta huonommiksi vaihtoehdoiksi.
36 Maa ja Vesi Oy 1962.
37 Maa ja Vesi Oy 1962.
38 Maa ja Vesi Oy 1972.
Tapiolan jätevedenpuhdistamon laajentaminen oli voimakkaasti esillä Asuntosäätiön valtuuskunnan syyskokouksessa vuonna 1962.
Tapiolan vesihuollon turvaaminen kuului rakennuslain mukaan kunnan tehtäviin, mutta Asuntosäätiö oli kustantanut sen tähän asti Tapiolan asukkailta saaduilla tonttituloilla. Syyskokouksessa kuitenkin todettiin, ettei Tapiolan jätevedenpuhdistamo enää pystynyt puhdistamaan moitteettomasti kasvavan asutuksen jätevesiä.
Valtuusto velvoitti hallituksen kiireellisesti keskustelemaan asiasta Espoon kunnan kanssa. Asuntosäätiö oli jo aikaisemmin teettänyt suunnitelmat tarvittavia laajennustöitä varten.39 Espoossa tehdyt viemäröinnin ja jätevedenpuhdistuksen päätökset vaikuttivat Tapiolan laajennussuunnitelmiin ja Asuntosäätiö luopui vuonna 1962 puhdistamon laajennuksesta ja saneerauksesta. Tapiolan puhdistamon viemäröinti siirrettiin vaiheittain Suomenojalle vuosina 1963 ja 1964.40
Väliaikaisena ratkaisuna johdettiin jätevedet vuodesta 1963 alkaen noin neljän kilometrin päähän merelle Träskholmenin itäpuolelle sekä pengerrettiin Finnoonlahti hapetusaltaaksi.41 Tämä Espoon Suomenojalle vuonna 1963 rakennettu jätevesilammikko oli todennäköisesti Suomen suurin asumajätevesien puhdistukseen tarkoitettu lammikko, jonka pinta-ala oli 22 hehtaaria.42 Varsinaisen puhdistamon rakentamisen siirtyessä resurssit keskitettiin kokoojaviemäreiden rakentamiseen. Jätevedenpuhdistamon suunnittelua jatkettiin vuonna 1965, yleissuunnitelma valmistui toukokuussa 1966 ja Espoon kauppalan valtuusto hyväksyi esitetyn suunnitelman, joten varsinainen puhdistamon suunnittelu ja urakka- asiakirjojen valmistelu pääsi käyntiin.43
39 Espoon Sanomat 5.1.1962.
40 Valtakari 1989.
41 Maa ja Vesi Oy 1972.
42 Lehtonen 1994, 47.
43 Maa ja Vesi Oy 1972.
Selkeä strateginen päätös oli johtaa jätevedet kauemmaksi rannasta, jolloin pienempikin puhdistus aluksi riittäisi. Myös Finnoonlahden pengertäminen Suomen suurimmaksi 22 ha puhdistuslammikoksi oli merkittävä strateginen päätös, joka sitoi tulevia ratkaisuja.
2.3. Espoon
jätevedenpuhdistamot 1966
Vielä 1960-luvun alussa Tapiolan ja sen lähialueen jätevedet puhdistettiin omassa puhdistamossa, jonka lisäksi Espoon Vesihuolto Oy:llä oli käytössään Leppävaaran jätevesilammikot, sekä puhdistamot Lähderannassa, Niittylässä ja Viherlaaksossa.
Jätevedenpuhdistuksen painopiste alkoi 1960-luvulla siirtyä Suomenojalle. Samana vuonna altaasta rakennettiin purkuputki merelle ja toinen rinnakkainen neljän kilometrin pituinen putki otettiin käyttöön vuonna 1967. Yleissuunnitelmassa jatkettiin jätevesien keskittämistä Suomenojalle ja samalla suunniteltiin mekaanisen puhdistamon rakentamista. Vuoden 1969 syksyllä valmistunut puhdistamo oli kauppalan siihen asti suurin yksittäinen rakennushanke.44
Vuonna 1966 kauppalan alueella toimi siis neljä jäteveden- puhdistamoa. Suomenojan väliaikaisessa hapetuslammikossa käsiteltiin noin 20 000 asukkaan jätevedet. Pääviemäreiden valmistuessa lammikon kapasiteetti olisi riittämätön. Leppävaaran hapetuslammikossa käsiteltiin puolestaan noin tuhannen asukkaan jätevedet. Tapiolassa toimi Asuntosäätiön hallinnoima aktiivilietelaitos, jossa puhdistettiin noin 10 000 asukkaan jätevedet.
Otaniemen aktiivilietelaitoksessa puhdistettiin noin 2 000 asukkaan jätevedet. Puhdistamoa hoiti Otaniemen hoitokunta. Mainitut asukasluvut eivät sisällä teollisuuden tai muiden alueella olleiden laitosten asukasvastinelukuja.45
44 Juuti & Rajala 2007a.
45 Maa ja Vesi Oy 1966.
Keskuspuhdistamon valmistumiseen asti jätevedet käsiteltiin Suomenojan hapetuslammikossa, jonka kapasiteettia voitiin lisätä mm. ruokokasvuston hävittämisellä, sekä veden kierron ja ilmastuksen tehostamisella. Puhdistamon valmistuttua jätevedet johdettaisiin lammikkoon mekaanisen selkeytyksen jälkeen, jolloin lammikon kuormitus oleellisesti pienenisi ja puhdistusaste paranisi.
Purkutunnelin valmistuttua lammikkokäsittelystä voitaisiin luopua.
Vaikka sen hetkistä purkualuetta ei voitu pitää vesiensuojelun kannalta parhaana mahdollisena, katsottiin, ettei muutaman vuoden ajan jatkuva jätevesien johtaminen aiheuttaisi pysyviä haittavaikutuksia. Tällaisista väliaikaisista ratkaisuista on muualta paljon huonoja kokemuksia,46 joten väliaikaista ratkaisua ei voida pitää parhaana mahdollisena.
Leppävaaran puhdistamo otettiin käyttöön joulukuussa 1960. Aluksi Leppävaarassa oli käytössä kaksi fakultatiivisesti anaerobista47 lammikkoa, joiden tilavuudet olivat noin 4 000 ja 3 500 kuutiometriä.
Kesäkuussa 1963 otettiin käyttöön kolmas lammikko, jonka tilavuus oli 3 200 kuutiometriä. Puhdistamossa puhdistettiin normaalia asumisjätevettä, joskin kuormitusvaihtelua aiheutti noin kilometri ennen puhdistamoa käytössä ollut verkoston ulkopuolella olevia taloja palvellut saostuskaivolietteen vastaanottoasema.
Yleisesti Suomessa olosuhteet olivat kesällä verrattain hyvät jätevesilammikoiden biologista toimintaa varten. Talvella olot olivat puolestaan vaikeat paksun jääpeitteen ja pimeyden tähden. 48
46 Ks. esimerkiksi Juuti, Äikäs & Katko 2003; Maa ja Vesi Oy 1966.
47 ”Fakultatiivisissa lammikoissa jäteveden lika-aineiden hajoaminen tapahtuu aerobisten, anaerobisten ja fa- kultatiivisten mikrobien toimesta. Jätevesi fakultatiiviseen lammikkoon tulee joko suoraan viemäristä tai esisel- keytettynä. Fakultatiivisessa lammikossa tapahtuu hajotustoiminnan ohella fotosynteesiä. Kesällä auringonvaloa on runsaasti ja levien fotosynteesi ja bakteerien hajotustoiminta on vilkasta. Levät tuottavat fotosynteesissä hap- pea ja sitovat bakteerien tuottaman hiilidioksidin ja ravinteet. Talvella lammikon aerobinen toiminta on vähäistä.
Anaerobiset haponmuodostaja bakteerit tuottavat kataboliassaan rasvahappoja, jolloin pH laskee. Veden pH:n laskun seurauksena pohjaan sitoutuneet ravinteet muuttuvat liukoiseen muotoon. Fotosynteesiin tarvitaan valoa, joten hapen määrä sekä aerobisen ja anaerobisen kerroksen raja riippuu vuorokaudenajasta ja pilvisyydestä.
Fotosynteesi saattaa keväällä ja kesällä sitoa bakteerien tuottamaa hiilidioksidia nopeammin kuin sitä syntyy, jolloin pH saattaa nousta yli 10. Näin tapahtuu järvissä keväällä - jo jään alla maaliskuussa - koska fotosynteet- tisten mikrobien toimintaa ei rajoita hapen puute.” Lähde: Salkinoja-Salonen, M (toim.) & Co. Mikrobiologian perusteita. Jyväskylä 2002, 442-443.
48 Mäkelä 1964.
Espoon Sanomat totesi pienpuhdistamoista Espoossa vuonna 1968 seuraavasti:
”Vaikka Espoossa pyritään keskitettyyn jätevesien käsittelyyn, on käytännöllisistä syistä jouduttu erillisiä pieniä alueita tai rakennuksia varten hankkimaan ja rakentamaan pienpuhdistamoita, joita Espoossa on tällä hetkellä toiminnassa 7 kpl. On kuitenkin osoittautunut, että pienpuhdistamot toimivat hyvin vain suhteellisen tasaisella kuormalla.” 49
Vuonna 1966 Espoossa aikaisemmin esitetyistä vaihtoehdoista katsottiin edelleen paremmaksi se, jossa mekaaninen puhdistus tapahtuisi Suomenojan maastossa ja puhdistetut jätevedet johdettaisiin kauemmaksi rannikosta. Ratkaisua tukevat lausunnot oli saatu myös fi losofi an tohtoreilta Sjöblom ja Voipio. Yleissuunnitelman mukaan puhdistuslaitos käsittäisi esipuhdistus-, selkeytys- ja lietteenkäsittely-yksiköt. Puhdistamolta jätevedet johdettaisiin kalliotunnelissa merelle Ison Lehtisaaren eteläpuolelle, alueelle,
49 ES 29.10.1968.
Näkymä Tapiolan jätevedenpuhdistamolta vuonna 1982. Muodoltaan puhdistamo oli pyöreä. (Espoon Vesi)
jossa meren syvyys olisi 20–30 metriä. Tunnelin pituus olisi 7,5 kilometriä. Taloudellisista syistä katsottiin tarkoituksenmukaiseksi rakentaa tunneli vasta puhdistamon ensimmäisen rakennusvaiheen jälkeen, joten aluksi jätevedet johdettaisiin mereen väliaikaisin järjestelyin.50 Purkutunnelin paikasta keskusteltiin myös Helsingin kaupungin kanssa:
”Oikean purkupaikan löytämiseksi on kesällä 1966 aloitettu Espoon ja Helsingin kaupungin toimesta yhteiset merialueiden tutkimukset. Niillä pyritään selvittämään purkupaikan edullisin sijainti sekä jätevesien mahdollinen vaikutus Suomenlahden vesiin.” 51
Yleissuunnitelmassa Espoon kauppalan alue jaettiin neljään pääviemäröintisuuntaan, joiden jätevedet johdettaisiin Suomenojalle rakennettavaan puhdistamoon. Lounais-Espoon eli Stensvikin- Kauklahden alueen yleissuunnitelma laadittiin vuonna 1965.
Yksityiskohtainen suunnittelu ja rakentaminen tultaisiin toteuttamaan siinä järjestyksessä kuin alueella tapahtuva rakentaminen edellyttää.52
Keski- ja Pohjois-Espoon sekä Kauniaisten kauppalan eli Tuomarilan suunnan pääviemäri ( Laaksolahti - Karakallio - Tuomarila - Suomenoja) valmistui käyttökuntoon vuoden 1966 alussa. Toinen rakennusvaihe osalla Tuomarila - Suomenoja katsottiin tulevan ajankohtaiseksi 1970-luvulla. Keski- ja Itä-Espoo eli Matinkylän – Kilon suunnan suunnitelma oli toukokuussa 1966 pääosiltaan valmis ja se suunniteltiin rakennettavaksi vuosien 1966–1967 aikana. Tapiolan ja Leppävaaran jätevedet voitaisiin liittää tähän pääviemäriin keskuspuhdistamon valmistumisen jälkeen. Kaakkois–
50 Maa ja Vesi Oy 1966.
51 ES 29.10.1968.
52 Maa ja Vesi Oy 1966.
Espoo eli Haukilahden – Westendin suunta oli toukokuussa 1966 pääosin jo rakennettu. Tätä viemäriä pitkin johdettiin toistaiseksi myös Niittykummun – Hakalehdon suunnan jätevedet, jotka tultaisiin myöhemmin pumppaamaan Matinkylän – Kilon pääviemäriin.
Helsingin maalaiskunnan Vantaanjoen länsipuolisen alueen jätevedet oli tarkoitus myös johtaa Espoon viemäriverkostoon kuntien kesken sovittavalla tavalla.53 Myös viemäröintialueet oli tässä vaiheessa siis jo päätetty.
53 Maa ja Vesi Oy 1966.
Kuvassa vuonna 1969 valmistuneen Suomenojan jätevedenpuhdistamon toimis- torakennus. Toisessa kerroksessa on mm. laboratorio. Takavasemmalla näkyvä korkea rakennus on mädättämö. Lietteen mädättämö otettiin käyttöön helmikuus- sa vuonna 1981. (Rajala 2008)
Vuonna 1966 oli arvioitu, että vuoteen 1972–1975 mennessä jätevesien määrä olisi kasvanut niin suureksi, ettei väliaikaisen purkamisen jatkaminen olisi enää taloudellisesti kannattavaa.
Jätevesien määrä oli kuitenkin jo vuonna 1966 kasvanut siinä määrin, että purkupuolen pumppu- ja painejohtokapasiteettia oli lisättävä.
Vuonna 1967 otettiin käyttöön uusi pumppaamo ja painejohto edellisen rinnalle. Putkien yhteinen kapasiteetti oli niin suuri, että ohijuoksutuksia suoraan altaasta mereen ei enää tarvittu.54
Koko Espoon viemäriverkoston pituus oli vuoden 1967 lopussa runsaat 158 kilometriä, josta viimeisenä vuonna rakennettua noin 30 km. Vuoden 1968 aikana verkostoa tultaisiin rakentamaan noin 23 kilometriä 55. Espoon Sanomissa todetaankin vuonna 1968, että
”Keskitetyn viemäröinnin saavuttamiseksi on jo merkittävältä osalta rakennettu neljä runkoviemärilinjaa.” Lehdessä tartutaan myös rakennuskustannuksiin:
”Pääviemärien sijoittaminen tunneliin on Espoon olosuhteissa osoittautunut edulliseksi maaston ollessa erittäin vaihtelevaa. Tunnelit lyhentävät usein linjojen pituutta, niiden hoitokustannukset ovat käytännöllisesti katsoen olemattomat ja kapasiteetti käytännössä rajaton. Rakennuskustannukset ovat olleet vahvistustöineen ja päätekaivoineen n. 650–700 mk/jm.”56
54 Maa ja Vesi Oy 1966; Maa ja Vesi Oy 1972.
55 ES 29.10.1968.
56 ES 29.10.1968.
2.4. Espoon vesihuollon kymmenen päävaihetta ja niiden motiivit
Jätevesien purkutunneli Suomenojalta mereen valmistui keväällä 1974, jolloin jätevedet voitiin johtaa 7,5 kilometrin pituisessa kalliotunnelissa Gåsgrundet-saaren edustalle, jossa laimentumisolosuhteet olivat selvästi paremmat kuin aikaisemmalla purkualueella, Bodön selällä. Suomenojan puhdistamo oli valmistumisensa jälkeen jatkuvan kehityksen ja rakentamisen kohteena. Vuonna 1975 otettiin käyttöön kemiallinen saostus, viisi vuotta myöhemmin biologinen prosessi ja vuonna 1997 alkoi typenpoisto. Espoon oma viemäriverkosto kasvoi voimakkaasti 1960-luvulta alkaen. Viemäriä rakennettiin vuodessa keskimäärin yli 20 kilometriä. Omien jätevesien lisäksi myös Vantaan länsiosien, Kauniaisten ja Kirkkonummen jätevesiä ryhdyttiin vaiheittain johtamaan Suomenojan puhdistamolle.57 Espoon vesihuollon historian kymmenen päävaihetta ja niiden motiivit on koottu tauluk- koon 2.1.
57 Juuti & Rajala 2007a.
Taulukko 2.1. Espoon vesihuollon historian kymmenen päävaihetta ja niiden motiivit.58
VA I H E E N NUMERO
VUOSI HISTORIALLINEN VAIHE MOTIIVIT
I 1934- Järjestäytyneen vesihuollon alku sekä kunnan että yksityisen toimesta
Työllistäminen, kunnan laitosten vesihuoltoon investointi, asumismukavuus II 1951-1953 Helsinki rakentaa vesihuoltoa Otaniemeen
ja Tapiolaan
Helsinki rakensi vesihuoltoa koska oletti, että alueet liitetään myöhemmin Helsinkiin
III 1957-1964 Espoon Vesihuolto Oy Yksityinen, pääosin kunnan omistama Oy vesihuollon vetovastuuseen
IV 1961-1967 Oma vedentuotanto alkaa Omavaraisuuden
nostaminen, turvallisuus 1961-1998 Bodomin ja 1967- Dämmanin pintavesilaitos
V 1965 Vesihuolto kunnallistetaan mm. Oy:n epäselvyydet
ja nopea väestönkasvu VI 1969- Keskitetyn jätevedenpuhdistuksen aika
alkaa
Ympäristönsuojelu, terveys ja hygienia VII 1970- Kolmisopimus (mm. Päijänne-tunneli) Yhteistyö naapureiden
kanssa, lisää varmuutta ja vettä tarvittiin kaupungin nopean kasvun takia. Päijänne- tunneli valmistui 1982.
VIII 1974 Vesilaitos ja viemärilaitos yhdistyivät Teknisen viraston uudelleenorganisointi, sama organisaatio huolehtii vedestä putken päästä päähän
IX 1994 Vesilaitoksesta liikelaitos Vaihtoehtoina
olivat yhdistäminen sähkölaitokseen ja yhtiöittäminen.
Kunnallinen liikelaitos säilytti omistuksen ja päätäntävallan kaupungilla. Samalla kuluja leikattiin.
X 2010? Pääkaupunkiseudun yhteinen vesilaitos? Sektorin ulkopuoliset motiiivit
58 Juuti & Rajala 2007a.
3.
YHTEISTYÖTARPEET JA SYNERGIAEDUT:
”MIKSI ESPOO
HOITAA KAIKKIEN
JÄTEVEDET?”
3.1. Jätevedenpuhdistus- sopimukset naapurikuntien kanssa
Suomenojan jätevedenpuhdistamolla on puhdistettu monen kunnan jätevesiä. Espoon jätevesien lisäksi siellä puhdistetaan Kauniaisten, Vantaan ja Kirkkonummen jätevesiä.
Kauniainen
Ensimmäinen jätevesienviemäröintisopimus Kauniaisten ja Espoon välille allekirjoitettiin jo keväällä 1966 (taulukko 3.1).
Yhteistyökumppaneista Kauniainen on sijaintinsa puolesta luonnollinen yhteistyötaho. Joka tapauksessa Kauniaisten jätevedet kulkisivat Espoon läpi joko puhdistettuna tai putkessa muualle puhdistettavaksi. Vuonna 1962 oli Kauniaisiin valmistunut 2000 asukkaalle mitoitettu rengaskanavapuhdistamo. Se oli tarkoitettu väliaikaiseen käyttöön ennen Kauniaisten liittämistä Espoon viemäriverkostoon59.
Espoon ja Kauniaisten välistä viemäröintisopimusta tarkistettiin Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa 21.11.1973.
Vanhassa vuoden 1966 sopimuksessa sovittu viemärilaitoksen käyttökustannusten jako ei enää vastannut oikeudenmukaisesti vallitsevaa tilannetta, joten kustannukset sovittiin nyt jaettaviksi jätevesimaksulain mukaisesti kulutettujen käyttövesimäärien suhteessa. ”Osuus lasketaan siten, että kaikista käyttö- ja
59 Lehtonen 1994 (Viitasaari 1963: Havaintoja rengaskanavien toiminnasta talviolosuh- teissa. Vesitalous 4, 1, 16-19.)
kunnossapitokustannuksista vähennetään Vantaan kaupungin suorittama osa ja loppu jaetaan verkostoon pumpattujen käyttövesimäärien suhteessa.” Sopimus allekirjoitettiin Espoossa 25.10.1973 ja Kauniaisissa 30.10.1973.60
Jukka Piekkari toteaa, että yhteistyö on jo maantieteellisistä syistä luontevaa: ”Kaunaisen osalta ainakin lähtökohta on ihan selvä.
Siellä Espoon sisällä ei tietenkään mitään järkeä ole lähteä omia systeemejä luomaan.”61
Vantaa
Espoo allekirjoitti vuonna 1966 jätevesisopimuksen myös Helsingin maalaiskunnan kanssa (myöh. vuodesta 1974 Vantaa). Vantaa teki oman ratkaisunsa 1960-luvulla ja päätti oman puhdistamon sijaan johtaa jätevedet puhdistettaviksi naapurikaupunkeihin. Vuonna 1966 allekirjoitettua jätevesisopimusta Espoon kanssa on tarpeen mukaan päivitetty selkeämmäksi, mm. maksuperusteita on yksinkertaistettu, mutta muuten sopimus on pysynyt periaatteiltaan samanlaisena.62 Vuoden 1974 sopimus Vantaan kanssa varautui myös tulevaisuuden varalle: ”Espoo suunnittelee ja rakentaa jätevesien johtamiseen ja käsittelyyn tarvittavat laitteet kummankin sopijapuolen hyväksymällä tavalla, kun olemassa olevien laitteiden kapasiteetti ei enää riitä tai laitteet on muuten uusittava.”63 Tämä lause kuvastaa hyvin Vantaalla tehtyä selkeää linjausta olla rakentamatta omaa
60 EKV 21.11.1973.
61 Piekkari J. 17.1.2008.
62 Heinonen ja Mäkinen, haastattelut 14.2.2008.
63 Sopimus Vantaan länsiosan jätevesien johtamisesta Espoon viemäriverkostoon 1974.
jätevedenpuhdistamoa. Espoon Sanomissa todetaankin heinäkuus- sa 1968, että ”maalaiskunta johtaa puhdistamoon jätevedet 70 000 asukkaan alueelta, vuoteen 2000 mennessä. Aluetta varattu niin paljon että mahdolliset laajennukset voidaan toteuttaa.”64
Kirkkonummi
Riittävä kapasiteetti oli edellytys tuleville jätevedenpuhdistussopimuksille naapurikuntien, erityisesti Kirkkonummen kanssa. Länsiväylässä todetaan 19.3.1981, että Suomenojan puhdistamolla olisi varaa suurempaankin käyttöön.
Puhdistamon läpi voisi virrata vuorokaudessa 108 000 kuutiota jätevettä, joka vastaisi 280 000 asukkaan jätevesiä. Syksyllä 1980 oli valmistunut puhdistamon laajennusosa.65 Espoon Veden toimitusjohtaja Pentti Sipi toteaa:
”Silloin vielä kun Kirkkonummen kanssa sopimusta hierottiin, niin todettiin että Kirkkonummen jätevedet sinne hyvin mahtuu, ei ne sitä miksikään muuta ja piti olla aika pitkäksi aikaa kapasiteettia vielä siellä.” 66
Sipi summaa Kirkkonummen liittymisestä saatuja hyötyjä:
” Kirkkonummen liittymisessä oli silloin ajatus, että me ois siitä jopa pikkusen saatu hyötyä: jätevedethän tulee hyvin pitkälti ihmisten hereillä oloaikana ja yöllä tulee niin vähän vesiä, että tavallaan se puhdistusprosessi siitä kärsii. Ajateltiin, että koska Kirkkonummelta on sen verran matkaa, että kun jätevedet pumpataan sieltä, niin ne tulevat viiveellä yöaikaan, ja se auttas sitä prosessia.”67
64 ES 23.7.1968.
65 LV 19.3.1981.
66 Sipi 31.3.2006.
67 Sipi 18.1 2008.
Kuva Suomenojan jätevedenpuhdistamolta ennen typenpoistolaitoksen rakenta- mista vuonna 1996. Taustalla mädättämöt ja vasemmassa reunassa kaasukello ja lämpökeskus. Oikeanpuoleisissa altaissa tapahtuu ilmastus ja vasemmanpuo- leiset altaat ovat jälkiselkeytysaltaita. (Espoon Vesi)
Kuva Suomenojan jätevedenpuhdistamolta ennen typenpoistolaitoksen rakentam- ista vuonna 1996. Taustalla näkyy ”kaarevakattoinen” Suomen Ympäristökeskuk- sen tutkimusasema. Sen edessä vasemmalla puhdistamon yhteinen valvomo ja laboratoriorakennus, jonka viereisessä rakennuksessa sijaitsee mm. ruuvipump- paamo. (Espoon Vesi)
Kirkkonummi teki sopimuksen Veikkolan jätevesien johtamisesta Suomenojalle 19.12.1988 ja Kirkkonummelta Veikkolasta on johdettu jätevesiä Suomenojalle vuodesta 1992. Kirkkonummen voimakas kasvu toi lisävaatimuksia vesihuoltoon ja kunnan oma jätevedenpuhdistamo Strömsbyssä alkoi käydä vanhaksi.
Vesioikeus myönsi Kirkkonummelle luvan jätevesien johtamiseksi Pikkalanlahteen keväällä 1996. Luvasta valitettiin ja lopullinen lupa saatiin korkeimmalta hallinto-oikeudelta 18.1.1999. Luvassa oli ehto, jonka mukaan Kirkkonummen tuli tehostaa omaa Strömsbyn jätevedenpuhdistamon toimintaa niin, että 70 prosentin typenpoistovaatimus olisi toteutettu vuoden 2002 alkuun mennessä.
Tämä ehto oli jo vuoden 1996 luvassa eli jo tuolloin tiedettiin tulevasta typenpoistovaatimuksesta, joka tarkoittaisi käytännössä mittavia investointeja. Tuolloin Kirkkonummen kunnanjohtaja, Kaj Gustafsson, ehdotti vesilaitokselle harkittavaksi jätevesien johtamista Espoon Suomenojan puhdistamolle.68 Kirkkonummella pohdittiin jätevesihuollon kokonaisuutta ja päädyttiin siihen, että ”omaan uuteen jätevedenpuhdistamoon investoimisen sijasta järkevämmäksi ja taloudellisemmaksi vaihtoehdoksi on nähty jätevesien johtaminen Suomenojalle.”69
Tarvittavan siirtoviemärin lisäksi samaan kaivantoon päätettiin asentaa yhdysvesijohto, jolla voitaisiin jakaa vettä Sarfvikin ja Kurkirannan tuleville asemakaava-alueille sekä varmistaa veden saanti keskustaan Espoon vesijohtoverkosta, jos vanha runkojohto Espoosta olisi esim. korjauksen takia pois käytöstä. 70
68 Kahila 2004; Kahila 4.4.2008.
69 LV 28.3.1999.
70 Kahila 2004.
Siirtoviemärin suunnittelu ja rakentaminen Kirkkonummelta Espooseen kohtasi yllättäviä haasteita mm. konsultin suunnittelijat vaihtuivat tiheään tahtiin ja liito-oravat siirsivät Kantatie 51:n suunnitelmia, joten myös siirtoviemärin linjaus oli aluksi hataralla pohjalla. Myös Upinniemen varuskunta-alueen jätevesien johtamista siirtoviemäriin harkittiin ja lopullinen päätös pois jäämisestä saatiin vasta kesäkuussa 2000. Ongelmana ei olisi ollut puolustushallinnon mukaan tulo, vaan se, että heillä ei ollut halua liittyä, mutta Uudenmaan ympäristökeskus katsoi, että heidän tulee liittyä. Myös Siuntion mahdollinen halukkuus liittyä viemäriin tuli esille myöhäisessä vaiheessa. Siuntio halusi varauksen viemäristä, mutta heillä ei ollut halukkuutta osallistua kustannuksiin rakennusvaiheessa.71
Vuonna 1999 Kirkkonummella ja Espoolla oli yhteinen suunnitelma johtaa Kirkkonummen keskusta-alueen jätevedet Suomenojalle.
Kirkkonummi varautui taloussuunnittelussa rakentamaan siirtolinjat mahdollisimman pian. Toiminta voitiin aloittaa Espoon puolelta sujuvasti, koska Kirkkonummen jätevesien takia Suomenojan puhdistamoa ei tarvinnut laajentaa. Pentti Sipi arveli Länsiväylässä 28.3.1999, että ” Suomenojan kapasiteetti riittää vielä kasvusta ja lisääntyvästä jätevesimäärästä huolimatta 10–15 vuoden päähän.”72
Pentti Sipin arvio osui varsin hyvin oikeaan, sillä Espoon kaupunginhallitus 12.9.2006 valitsi kallioon sijoitettavan puhdistamovaihtoehdon jatkosuunnittelun pohjaksi ja tavoitteeksi otettiin se, että puhdistamo valmistuu vuoden 2017 loppuun mennessä.73
71 Kahila 2004.
72 LV 28.3.1999.
73 EKA kaupunginhallitus 12.9.2006.
Vuoden 2000 sopimuksessa Kirkkonummen kanssa on sovittu että Kirkkonummi johtaa keskusta-alueensa ja Veikkolan puhdistamattomat jätevedet Espoon viemäriverkostoon. Lisäksi sopimuksessa todetaan, että:
” Kirkkonummi voi johtaa kaikkien rakennettuun viemäriverkostoon liitettyjen alueiden ja myös myöhemmin syntyvien uusien alueiden ja Siuntion jätevedet Espoon viemäriverkostoon.” Sopimuksessa todetaan, että: ”sopimukseen liittyy pitkävaikutteisia investointeja, sopimuksen purkaminen ilman korvaavaa sopimusta tulee kysymykseen vain silloin, kun asiasta vallitsee yksimielisyys.” 74
Jätevedenpuhdistuskustannuksista todetaan, että: ” Kirkkonummi osallistuu vuodesta 2001 lähtien kapasiteettivarausten mukaisilla osuuksilla Kirkkonummea palvelevan viemärilaitoksen kustannuksiin.”75
Sopimuksessa huomioidaan myös mahdollinen Kirkkonummen lisäkapasiteetin tarve niin, että tarvittaessa lisäkapasiteettia voidaan Kirkkonummelle osoittaa Espoon vielä vapaana olevasta kapasiteetista.76
74 Sopimus Kirkkonummen jätevesien johtamisesta Espoon viemäriverkostoon 2000.
75 Sopimus Kirkkonummen jätevesien johtamisesta Espoon viemäriverkostoon 2000.
76 Sopimus Kirkkonummen jätevesien johtamisesta Espoon viemäriverkostoon 2000.
Taulukko 3.1. Espoon Veden jätevedenpuhdistussopimukset naapurikuntien kanssa.
MERKITYS/ POLKURIIPPUVUUS Vantaa ei kehitä omaa jätevedenpuhdistustaan vaan ostaa toiminnon Espoolta ja Helsingiltä. Espoo sitoutuu hoitamaan Vantaan länsiosien jätevedet. Sopimuksissa yhteistyön periaatteet on määritelty pitkälle tulevaisuuteen. Kauniainen sijaitsee keskellä Espoota, muuta vaihtoehtoa kuin yhteistyötä on varsin vaikea kuvitella. Sopimuksissa yhteistyön periaatteet on määritelty pitkälle tulevaisuuteen. Kirkkonummi luopui oman jätevedenpuhdistuksen kehittämisestä ja ulkoisti asian sopimuksin Espoon hoidettavaksi. Sopimuksessa huomioitu myös tuleva kasvu ja Siuntioon jätevedet.
2000-luku 18.12.2002 Vantaan länsiosat, voimaan 1.1.2003, maksimi tuntivirtaama 1700 m3, Hoito-, kunnossapito- ja käyttökustannukset kokonaisjvmäärien suhteessa sekä pumppaamojen ja verkoston osalta sovittujen prosenttien mukaisesti lisättynä 12 %:n YKlisällä, esim. osuus Suomenojan investoinneista 29% 13.12.2000 osuus Suomenojan investointikustannuksista kapasiteettivaraus lisättynä 12% yleiskustannus, kunnossapito- ja käyttökustannukset jvmäärien suhteessa lisättynä 3% yleiskulut
1980-luku 14.1.1980 Väkilukuennusteet muuttuneet, joten korvausta tarkistetaan viiden vuoden välein. Osuus viemärilaitoksen rakentamiskustannuksista 3,9 % lisättynä 14% yleiskustannus, kunnossapito- ja käyttökustannukset käyttövesimäärien suhteessa 19.12.1988 sopimus Veikkolan jätevesistä, osuus Suomenojan investointikustannuksista 0,5 %, käyttömaksu todellisten jvmäärien suhteessa, max vrkvirtaama 1000 m3
1970-luku 13.6.1974 Vantaan länsiosat ja Linnaisten alue, huipputuntivirtaama 2,75 m3/s, osuus 29 prosenttia Suomenojan laajennus- ja tehostuskustannuksista, käyttö- ja kunnossapitokustannukset kokonaisjätevesimäärien suhteessa 25.10.1973 (osittain muutettu vanhaa sopimusta, maksu määräytymään kulutetun vesimäärän mukaisesti)
1960-luku 3.5.1966 28.4 ja 5.5.1966 Perustuu arvioon, jossa Kauniaisten maksimiväkiluku on 9750 asukasta. Yhteistyönperiaatteet sovitaan tulevaisuuteen.
Vantaa Kauniainen Kirkkonummi
Yhteistyön helmet ja pulmat
Espoon Veden toimitusjohtajana vuosina 2003–2007 ollut Jukka Piekkari toteaa yhteistyön synnystä ja ylläpitämisestä, että:
”Varmaan on Espoo ollu jossakin määrin tietysti aloitteentekijänä. Nyt esimerkiksi tän Vantaan ja Kirkkonummen, tai ainakin Vantaan osalta ehkä, tai ollu aktiivinen, sanotaan näin. […]niiden vuosien aikana, kun itse olin mukana, silloin me tietysti oltiin hyvinkin aktiivisia ja aloitteellisia itse niin kun sitä seudullista yhteistyötä viemään eteenpäin. Oltiin yhteydessä näihin kuntiin ja käynnistettiin sitä keskustelua. […] tietenkin aina silloin, kun tällasta laitosta ja laajennusta suunnitellaan, niin siinähän täytyy päättää, että minkälaiselle kapasiteetille se laitos tehdään ja kuinka suurelle asukasmäärälle se tehdään. Ja silloin on luonnollista, että viimeistään siinä vaiheessa, kun ollaan niitä lukuja lyömässä lukkoon, niin kysytään naapureilta vielä kerran, että ootteko te nyt kiinnostuneita vai jäättekö ulkopuolelle. […] Mutta kyllä se varmaan sen laitoksen hoitajan, laitoksen omistajan tai laitoksen rakennuttajan intresseissä on aika pitkälle se tietysti lähteny, tai aloitteellisuudesta, sanotaan nyt näin.”77
Länsiväylässä todetaan 1.11.1969, että oli ilmeistä että Helsingin seudulla tarvittiin tehokasta yhteistyötä kunnallistekniikan suhteen eri kuntien välillä. Länsiväylän mukaan: ”Espoon viemäröintisuunnittelussa todettiin tarkoituksenmukaiseksi ottaa naapurikunnista osa-alueita mukaan. Näin ei kunnalliset rajat pääse aiheuttamaan suuria investointeja. On päästy varsin laajaan
77 Piekkari J.17.1.2008.
