Alle kouluikäisten lasten yleisimmät infektio- ja tartuntataudit : Milloin hakeutua hoitoon?

(1)

ALLE KOULUIKÄISTEN LASTEN YLEISIM- MÄT INFEKTIO- JA TARTUNTATAUDIT

Milloin hakeutua hoitoon?

Mari Lehto

Opinnäytetyö Toukokuu 2018

Sairaanhoitaja

(2)

TIIVISTELMÄ

Tampereen ammattikorkeakoulu Hoitotyön koulutusohjelma Sairaanhoitajakoulutus

LEHTO, MARI:

Alle kouluikäisten lasten yleisimmät infektio- ja tartuntataudit Milloin hakeutua hoitoon?

Opinnäytetyö 54 sivua, joista liitteitä 1 sivua Toukokuu 2018

Alle kouluikäinen lapsi sairastaa vuosittain useita infektio- ja tartuntatauteja. Infektio- ja tartuntataudit ovatkin lasten yleisin poissaolon syy päiväkodista. Lasten infektio- ja tartuntataudit myös kuormittavat perusterveydenhuollon palveluita merkittävästi. Opinnäy- tetyön tarkoituksena oli tehdä vanhemmille ohjelehtinen alle kouluikäisten lasten ylei- simmistä infektio- ja tartuntataudeista. Ohjelehtinen sisältää muun muassa lyhyitä ohjeita, milloin olisi hyvä hakeutua hoitoon.

Tuotokseen painottuvan opinnäytetyön tehtävinä oli selvittää, mitkä ovat alle kouluikäis- ten lasten yleisimpiä infektio- ja tartuntatauteja, kuinka niitä hoidetaan ja milloin lapsen kanssa olisi hyvä hakeutua hoitoon. Lisäksi selvitettiin, miten vanhempi pystyy arvioimaan alle kouluikäisen lapsen infektio- ja tartuntatauteihin liittyviä oireita ja miten vanhempi selviytyy alle kouluikäisen lapsen infektiokierteessä. Tavoitteena oli lisätä ohjelehtisen avulla vanhempien tietoa alle kouluikäisten lasten yleisimmistä infektio- ja tartuntataudeista sekä lisätä vanhempien turvallisuudentunnetta ja varmuutta lapsen infektio- ja tartuntatautien hoidossa. Opinnäytetyön työelämän yhteistyökumppanina toimi Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampereen osasto.

Ohjelehtisen sisällön kartoittamiseksi laadittiin kysely yhteistyökumppanin Tampereen perhekeskuksissa käyville vanhemmille heidän toiveistaan. Kyselyn pohjalta ohjelehtiseen valikoitui joukko alle kouluikäisten lasten yleisimpiä infektio- ja tartuntatauteja, kuten nielutulehdus, nielurisatulehdus, kurkunpääntulehdus, influenssa, välikorvatulehdus ja mahasuolikanavan infektiot. Näiden lisäksi lapsilla on yleistä myös kuume ja yskä yk- sittäisinä oireina, joten ne valikoituivat myös mukaan. Rokoista valikoitui ohjelehtiseen vauvarokko, vesirokko, enterorokko ja parvorokko. Lisäksi ohjelehtisessä on tietoa ihon infektioista kuten märkäruvesta, päätäistä ja kihomadoista.

Koko opinnäytetyöprosessi on ollut hyvin opettavainen ja haastava, mutta ennen kaikkea mielenkiintoinen. Suurimmaksi haasteeksi osoittautui työn aikatauluttaminen kaiken muun tekemisen ohella. Vanhempien selviytymisestä lapsen infektiokierteessä oli saatavilla varsin vähän tutkittua tietoa, joten tästä olisi mielenkiintoista saada paremmin tietoa.

Myöskään perusteluita siitä, miksi hoitoon pitää milloinkin hakeutua, ei tullut käytetyissä lähteissä juurikaan esille.

Asiasanat: infektiotauti, tartuntatauti, alle kouluikäinen, lapsi, ohjelehtinen

(3)

ABSTRACT

Tampereen ammattikorkeakoulu

Tampere University of Applied Sciences Degree Programme in Nursing and Health Care Nursing

LEHTO, MARI:

Most Common Infectious and Contagious Diseases in Children Under School Age When to Seek Treatment?

Bachelor's thesis 54 pages, appendices 1 pages May 2018

Children under school age have many episodes of infectious and contagious disease in one year. These diseases are the most common reason to have a sick leave from daycare.

Also, the burden that infectious and contagious diseases place on healthcare system is significant.

The purpose of this study was to examine which infectious and contagious diseases are the most common in children under school age, how they are treated and when should treatment be sought. The focus was also on how parents can assess the symptoms of these diseases in children and how parents cope when their child is affected by a spell of diseases. The objective of this study was to increase parents’ knowledge about infectious and contagious diseases in children under school age and increase parents’ feeling of safety when they are taking care of their children with these diseases.

This study was carried out as a project in co-operation with Mannerheim League for Child Welfare, department of Tampere. The project output is a guideline leaflet for parents who are contacting the League.

The guideline leaflet includes information about the abovementioned subject areas. To determine the contents of the leaflet, a short inquiry was made for parents who visited at the League’s day groups. A group of diseases were selected to be included in this study and the leaflet on basis of the inquiry results.

Key words: infectious disease, contagious disease, under school-aged children, child, guideline leaflet

(4)

SISÄLLYS

1 JOHDANTO ... 5

2 TARKOITUS, TEHTÄVÄT JA TAVOITE ... 6

3 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT ... 7

3.1 Lasten yleisimpien infektio- ja tartuntatautien oireet ja hoito ... 7

3.1.1 Kuume yksittäisenä oireena ... 8

3.1.2 Yskä yksittäisenä oireena ... 10

3.1.3 Faryngiitti eli nielutulehdus ja tonsilliitti eli nielurisatulehdus... 11

3.1.4 Laryngiitti eli kurkunpäätulehdus ... 13

3.1.5 Influenssa ... 15

3.1.6 Otiitti eli välikorvatulehdus ... 18

3.1.7 Gastroenteriitit eli mahasuolikanavan infektiot ... 21

3.1.8 Rokkotaudit ... 22

3.1.9 Ihoinfektiot ... 28

3.2 Lapsen infektiotauteihin liittyvien oireiden arviointikeinot ... 32

3.3 Vanhemman selviytyminen lapsen infektiokierteessä ... 34

4 TUOTOKSEEN PAINOTTUVA OPINNÄYTETYÖ ... 37

4.1 Tuotokseen painottuva opinnäytetyö menetelmänä ... 37

4.2 Tuotoksen ulkoasu ... 38

4.3 Tuotoksen sisältö ... 39

4.4 Opinnäytetyöprosessi ... 40

5 PÄÄTÄNTÄ ... 42

5.1 Eettiset kysymykset ja luotettavuus ... 42

5.2 Johtopäätökset ja kehittämisehdotukset ... 43

5.3 Opinnäytetyöprosessin pohdinta ... 44

LÄHTEET ... 46

LIITTEET ... 53

Liite 1. Kyselylomake vanhemmille ... 53

(5)

1 JOHDANTO

Infektio- ja tartuntataudit ovat lasten suurin sairausryhmä ja erityisesti sairastavuus näkyy varhaislapsuudessa. Ylivoimaisesti suurin syy lasten poissaoloihin päiväkodeissa ja kouluissa on infektio- ja tartuntataudit. Ylähengitystieinfektiot ovat tilastollisestikin ehdotto- masti yleisimpiä infektiosairauksia alle kouluikäisillä lapsilla ja lapsi saattaa sairastaa ylähengitystieinfektion useita kertoja vuodessa. Päivähoidon aloittaneet lapset saattavat yskiä ja niiskuttaa viikkoja. Ylähengitystieinfektioiden jälkitautina saattaa ilmetä välikor- vantulehdus, joka on usein pelätty sen korkean uusiutumisriskin takia. ”Korvatulehdus- kierre” johtaakin usein moniin valvottuihin öihin ja toistuviin antibioottikuureihin. Muita merkittäviä lasten infektio- ja tartuntatauteja ovat rokko- ja ripulitaudit sekä ihoinfektiot.

(Jalanko 2009e; Jalanko 2009d; Korppi & Ruuskanen 2008, 215.)

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tehdä Mannerheimin Lastensuojeluliiton, myö- hemmin MLL, Tampereen osaston perhekeskuksissa käyville vanhemmille ohjelehtinen alle kouluikäisten lasten yleisimmistä infektio- ja tartuntataudeista sekä siitä, milloin tulisi hakeutua hoitoon. Lisäksi ohjelehtisessä annetaan lyhyitä ohjeita lapsen oireiden arviointiin ja siihen kuinka vanhempi selviytyy alle kouluikäisen lapsen infektiokierteessä.

Tarve ohjelehtiseen on lähtöisin MLL:n Pereenkulman perhekeskuksen vanhemmilta.

Opinnäytetyön tavoitteena on lisätä vanhempien tietoa alle kouluikäisten lasten keskei- simmistä infektio- ja tartuntataudeista sekä lisätä vanhemman turvallisuudentunnetta ja varmuutta lapsen infektio- ja tartuntatautien hoidossa.

Tämä opinnäytetyöprosessi ohjaa minua sairaanhoitajana hyödyntämään enemmän tutkittua tietoa ja käyttämään sitä myös työelämässä laajemmin työni tukena. Se myös opet- taa arvioimaan kriittisesti käyttämääni tietoa sekä laajentamaan ajattelutyöskentelyä.

Tämä opinnäytetyö tukee ja ohjaa minua ammatillisessa kasvussa ja kehityksessä, sekä vahvistaa tietoa lasten hoitotyöstä.

(6)

2 TARKOITUS, TEHTÄVÄT JA TAVOITE

Tämän opinnäytetyön tarkoituksena on tehdä Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tampe- reen osaston perhekeskuksissa käyville vanhemmille ohjelehtinen alle kouluikäisten lasten yleisimmistä infektio- ja tartuntataudeista sekä siitä, milloin tulisi hakeutua hoitoon.

Lisäksi ohjelehtisessä annetaan ohjeita lapsen oireiden arviointiin, mitä asioita selvittää ennen ajanvarausta ja siihen miten vanhempi selviytyy lapsen infektio- ja tartuntatauti- kierteessä.

Keskeisimmät tutkimuskysymykset:

1. Mitkä ovat alle kouluikäisten lasten yleisimmät infektio- ja tartuntataudit?

2. Miten alle kouluikäisten lasten yleisimpiä infektio- ja tartuntatauteja hoidetaan?

3. Milloin alle kouluikäisen infektio- ja tartuntatautia sairastavan lapsen kanssa tulisi hakeutua hoitoon?

4. Millä keinoin vanhempi voi arvioida alle kouluikäisen lapsen infektio- ja tartuntatauteihin liittyviä oireita?

5. Miten vanhempi selviytyy alle kouluikäisen lapsen infektiokierteessä?

Opinnäytetyön tavoitteena on lisätä vanhempien tietoa alle kouluikäisten lasten yleisim- mistä infektio- ja tartuntataudeista sekä lisätä vanhemman turvallisuudentunnetta ja varmuutta lapsen infektio- ja tartuntatautien hoidossa. Opinnäytetyön tavoitteena on myös tukea opiskelijan ammatillista kasvua ja kehitystä, sekä lisätä täsmennettyä tietoa lasten infektio- ja tartuntataudeista ja niiden hoidosta.

(7)

3 TEOREETTISET LÄHTÖKOHDAT

Tämän opinnäytetyön keskeiset käsitteet (kuvio 1.) ovat alle kouluikäisten lasten yleisim- mät infektio- ja tartuntataudit, joihin kuuluvat ylähengitystieinfektiot, rokkotaudit, ihoinfektiot ja mahasuolikanavan infektiot. Lisäksi käsittelen laajemmin lapsille hyvin yleisiä oireita, kuumetta ja yskää sekä yleisintä ylähengitystieinfektioiden jälkitautia, välikor- vantulehdusta. Painotan tässä opinnäytetyössä hoitoon hakeutumisen sekä oireiden ha- vainnoinnin näkökulmaa. Haluan myös pohtia työssäni vanhempien selviytymistä lapsen infektio- ja tartuntatautikierteessä.

Kuvio 1. Opinnäytetyön keskeiset käsitteet

3.1 Lasten yleisimpien infektio- ja tartuntatautien oireet ja hoito

Infektiosairaudet ovat lasten suurin sairausryhmä ja erityisesti sairastavuus näkyy varhaislapsuudessa. Ylivoimaisesti suurin syy lasten poissaoloihin päiväkodeissa ja kouluissa on juuri infektiosairaudet. Ylähengitystieinfektiot ovat tilastollisestikin ehdotto- masti yleisimpiä infektiosairauksia alle kouluikäisillä lapsilla ja lapsi saattaa sairastaa ylähengitystieinfektion useita kertoja vuodessa. Päivähoidon aloittaneet lapset saattavat yskiä ja niiskuttaa viikkoja. Muita merkittäviä lasten infektiotauteja ovat rokko- ja ripulitaudit sekä ihoinfektiot. Näiden lisäksi myös kuume ja yskä, ilman muita oireita ovat lapsilla varsin yleisiä. (Jalanko 2009e; Jalanko 2009d; Korppi & Ruuskanen 2008, 215.)

Alle kouluikäisen

lapsen yleisimmät infektio- ja tartuntataudit

Vanhemman selviytyminen lapsen infektio- ja

tartutatautikier- teessä Millä keinoin vanhempi voi arvioida lapsen

oireita

Infektio- ja tartuntataudit

Ylähengitystie- infektiot Rokkotaudit

Ihoinfektiot

Kuume ja yskä

Mahasuolikana- van infektiot Välikorvatuleh- dus jälkitautina

Oireet Hoito kotona

Hoitoon hakeutuminen

(8)

Tyypillisimpiä lasten hengitystieinfektioita ovat nielutulehdus eli faryngiitti ja nielurisatulehdus eli tonsilliitti, flunssa, influenssa ja kurkunpääntulehdus eli laryngiitti. Tavallisin hengitystieinfektiota aiheuttava virus on rinovirus. Muita viruksia ovat RS (Respiratory Syncytial)-virus, parainfluenssavirukset, metapneumovirus, adenovirus ja koronavirusten tietyt tyypit, bokavirus ja enterovirukset. Influenssaa aiheuttaa tyypillisimmin influenssavirukset A:n- ja B:n eri alatyypit. Viruksien aiheuttamia nielutulehduksia esiintyy kai- kenikäisillä, mutta erityisesti alle viisi vuotiailla lapsilla. Streptokokkibakteeri aiheuttaa useimmiten 5-15 -vuotiaiden lasten ja nuorten nielurisatulehdukset. (Peltola 2016a; Pel- tola 2016c; Peltola 2016d; Pruikkonen 2016; Renko 2016b.)

3.1.1 Kuume yksittäisenä oireena

Kuume on hyvin tavallinen oire lapsella. Se kertoo usein tulehdusreaktiosta elimistössä.

Useimmiten kyse onkin infektiosta, jossa virus tai bakteeri tunkeutuu elimistöön. Myös hampaiden puhkeamisen on todettu aiheuttavan pientä kuumeilua hampaan työntyessä limakalvon läpi. Todennäköisempää on kuitenkin, että hampaiden puhkeaminen osuu lapsella 6 kk - 1 vuoden ikäkauteen, jolloin samaan aikaan lapsi alkaa sairastaa muutenkin yleisiä infektiosairauksia, kuten esimerkiksi hengitystieinfektioita. Elimistön normaalille lämpötilalle ei ole olemassa virallisia arvoja ja ne vaihtelevatkin hieman lähteittäin 35,5 ºC -asteesta 37,5ºC -asteeseen. Kuumeen rajana yleensä pidetään yli 38 ºC -asteen lämpöä peräsuolesta mitattuna lapsen ollessa levossa. Kehon lämpötilaan vaikuttavat kuitenkin vuorokauden aika, vaatetus, ilmasto sekä tietenkin liikkuminen. Mittaustulokseen vaikuttavat mittauspaikka ja laite, jolla lämpö mitataan. (Jalanko 2009d; Korppi & Vilo 2017;

Renko 2008, 351; Storvik-Sydänmaa ym. 2015, 116-117.) Jalangon (2009) mukaan korkea kuume on yli 40 ºC -astetta. (Jalanko 2009d.)

Kuumeen hoitoon on olemassa sekä lääkkeellisiä, että lääkkeettömiä hoitokeinoja. Lääk- keettömiä keinoja ovat esimerkiksi vaatteiden vähentäminen, riittävä nesteiden tarjoami- nen sekä rauhallinen tekeminen. Lapsen oloa voi helpottaa myös viileillä kääreillä, silit- telemällä ja huomioimalla lapsen toiveet. (Storvik-Sydänmaa ym. 2015, 117-118.)

Mikäli lapsi on kivulias, voidaan antaa kipulääkettä, vaikka itse kuume ei tarvitsisikaan lääkehoitoa. Kipulääke helpottaa oloa ja nukkumista. (Storvik-Sydänmaa ym. 2015, 117- 118.) Itse kuumeen ensisijainen lääkehoito tapahtuu kipulääkkeiden luokkaan kuuluvalla

(9)

parasetamolilla. Muita lasten kuumeen ja kivunhoidossa käytettäviä lääkkeitä ovat tuleh- duskipulääkkeet ibuprofeeni ja naprokseeni. Apteekista ilman reseptiä saatava parasetamoli ja ibuprofeeni sopii käytettäväksi yli kolmen kuukauden ikäiselle ja reseptillä saatava naprokseeni yli 12 kuukauden ikäiselle lapselle. Lyhytaikaisessa käytössä on tärkeää antaa kuumelääkettä riittävästi, mutta suositeltuja vuorokausiannoksia ei saa ylittää. Niin parasetamolin kuin tulehduskipulääkkeidenkin annostus tulisi perustua lapsen todelliseen painoon tai paino-pituus-suhteeseen. (Korppi & Vilo 2017.)

Parasetamolin kerta-annos on 15 milligrammaa kiloa kohden, neljästi vuorokaudessa, mutta ensimmäisenä annoksena voi antaa 20 milligrammaa kiloa kohden. Parasetamolin vuorokauden enimmäissannos on 60 milligrammaa kiloa kohden. Sen vaikutus alkaa 30- 60 minuutissa ja kokonaisvaikutusaika on noin kuusi tuntia. Ibuprofeenin kerta-annos on 10 milligrammaa kiloa kohden, kolme kertaa vuorokaudessa ja vuorokauden enim- mäisannos 30 milligrammaa kiloa kohden. Sen vaikutusaika on noin kahdeksan tuntia.

Naprokseenin kerta-annos on 5 milligrammaa kiloa kohden, kaksi kertaa vuorokaudessa ja vuorokauden enimmäisannos 10 milligrammaa kiloa kohden. Naprokseenin vaikutusaika on 12 tuntia. Naprokseeni soveltuu hyvin yötä vasten otettavaksi sen pitkän vaiku- tusajan vuoksi. Parasetamolia ja yhtä tulehduskipulääkettä voi käyttää samanaikaisesti, mutta kahta tulehduskipulääkettä ei niiden samanlaisen vaikutus- ja poistumismekanis- min vuoksi. (Korppi & Vilo 2017.)

Asetyylisalisyylihappoa eli tunnetummin aspiriinia ei tule käyttää lapsilla kuumelääk- keenä siihen liittyvän Reyen oireyhtymän vuoksi. Kyseessä on harvinainen, mutta vakava sairaus, joka vaurioittaa maksaa ja aivoja. Syynä on todennäköisesti asetyylisalisyyliha- pon ja virusinfektion yhteisvaikutus elimistössä. Asetyylisalisyylihappoa ei tämän vuoksi suositella alle 12-vuotiaille. (Fimea 2017.)

Vaikka kuume on usein merkki infektiosta, niin pelkän kuumeen perusteella ei voida päättää antibioottihoidon tarpeellisuudesta. Kuumeen mittaamisen lisäksi lapsen yleis- voinnin tarkkailu sekä muut oireet voivat selkiyttää hoidon tarpeellisuutta. Usein vanhempi on paras henkilö arvioimaan lapsen yleistilaa normaaliin tilanteeseen verrattuna, esimerkiksi kuinka pirteä lapsi on, onko lapsella kipuja, kuinka lapsi syö tai kuinka hän reagoi lohdutteluun. (Jalanko 2009d.)

(10)

Kuumeen osalta hoitoon olisi hyvä hakeutua, mikäli alle 3 kuukauden ikäisellä lapsella nousee 38 ºC -asteen kuume, lapsi kouristaa kuumeen yhteydessä, on sekava, voipunut tai itkee jatkuvasti, hengitys vinkuu tai on työlästä, lapsella esiintyy kuumeen yhteydessä kor- vasärkyä, virtsavaivoja, voimakasta päänsärkyä, mustelmia, vatsakipuja, ripulia tai ok- sentelua tai lapsi alkaa ontua ja jokin nivel on turvoksissa. Myös kuumeen epäselvyys, toistuva yli 40 ºC -asteen kuume, tai muutaman viikon välein ilmaantuvat kuumevaiheet ilman muita oireita ovat syitä hakeutua hoitoon. (Storvik-Sydänmaa ym. 2015, 117.)

3.1.2 Yskä yksittäisenä oireena

Yskä on yksi lasten tavallisimmista oireista, mutta myös terve lapsi yskii päivittäin. Yskä on normaali elimistön puolustusmekanismi ja sen tarkoituksena onkin puhdistaa hengi- tysteitä aspiroiduista nesteistä ja limakalvoilla muodostuvasta limasta. Puhutaankin niin sanotusta yskäheijasteesta. Yskimistä säätelevä keskus sijaitsee aivorungossa. Yskimisen laukaisee yskäreseptorien herkistyminen, joita sijaitsee kaikkialla hengitysteissä, nenä- nielusta terminaalisiin bronkioleihin. Yskäreseptorien aktivoitumiseen vaikuttavat useat fysikaaliset, kemialliset ja mekaaniset tekijät, kuten aspiroidut eritteet, sylki, ilman epä- puhtaudet, limakalvojen turvotus ja niissä muodostunut lima. Infektion aikana yskähei- jaste on herkistynyt ja saattaa näkyäkin kiusallisena ja häiritsevänä yskänä. Yskäheijaste saattaa myös vaimentua ärsykkeen pitkään jatkuessa. (Korppi & Ruuskanen 2008, 215.)

Alle puoli vuotiaan lapsen puuskittaiseen, muuten oireettomaan, ”hinkuvaan” yskään tulee suhtautua vakavasti, koska kyseessä voi olla hinkuyskä. Imeväisiän jälkeen, usein myös muiden oireiden kanssa esiintyvä yskä johtuu useimmiten hengitysteiden virusin- fektiosta. Leikki-ikäisen ruokailun tai leikin yhteydessä esiintyvän voimakkaan, yllättä- vän yskän syynä saattaa olla myös vierasesine hengitysteissä. (Korppi & Ruuskanen 2008, 217-218.)

Akuutissa yskässä harvoin tarvitaan oireiden mukaista hoitoa ja yskänlääkkeitä tuleekin käyttää harkiten. Yskänlääkkeet voidaan jakaa liman irtoamista edistäviin eli ekspekto- ranttisiin ja yskimistä hillitseviin eli antitussiivisiin lääkkeisiin. Niiden tehosta on kuitenkin puutteellista tutkimuksellista näyttöä. Lisäksi usein yskänlääkkeet vaikuttavat vasta sellaisilla annoksilla, että myös sivuvaikutukset kasvavat etenkin lapsilla merkittävästi.

Yskää hillitsevä lääkitys on kuitenkin tarpeellinen, jos yskimiseen liittyy kipuja, yöllinen

(11)

yskiminen häiritsee nukkumista tai lapsella on hankala kurkunpääntulehdus ja yskiminen pitkittää sairauden kestoa. (Korppi & Ruuskanen 2008, 218-219; Käypä hoito 2015.)

Lääkkeettömistä hoitokeinoista höyryhengitys on yksi perinteisimmistä. Höyryävän suo- laliuoksen hengittäminen on todettu vähentävän limaisuutta, mutta toisaalta vesihöyry saattaa myös pahentaa yskää, lisätä limaneritystä ja laukaista jopa astmakohtauksen.

(Korppi & Ruuskanen 2008, 218-219.) Käypä hoito -suosituksessa (2015) ja Jalangon (2016) artikkelissa mainitaan, että yli yksi vuotiaalle lapselle voi kokeilla hunajan anta- mista illalla ennen nukkumaanmenoa yskimisen hillitsemiseksi. (Käypähoito 2015; Ja- lanko 2016c.) Jalangon (2016) mukaan flunssaan selkeästi kytkeytyvää yskää voi seurata kotona rauhassa parikin viikkoa. Mikäli ilmenee korvatulehduksen oireita, hengitysvai- keutta tai epäilys keuhkokuumeesta, olisi hoitoon hyvä hakeutua. Mikäli on epäilys vie- rasesineen joutumisesta hengitysteihin, tulisi hoitoon hakeutua välittömästi. (Jalanko 2016d.)

Virusinfektioihin saattaa liittyä myös joillakin lapsilla pitkittynyttä yskää. Yskä saattaa olla ajoittain kovin voimakastakin. Pitkittynyt yskä saattaa muistuttaa erheellisesti bak- teeriperäistä keuhkoputkentulehdusta. Kyse saattaa olla kuitenkin niin sanotusta infektio- astmasta, jota voidaan hoitaa helposti astmalääkityksen avulla. Muita pitkittyneen yskän syyitä saattaa olla myös allergia, piilevä korvatulehdus etenkin pienillä lapsilla, poskion- telotulehdus tai siitepölyallergisella lapsella kevätaikana siitepölyjen aiheuttama nie- lunärsytysyskä. Jos yskää esiintyy kuitenkin viikkojen ajan, olisi hyvä käydä lääkärissä.

(Jalanko 2016a; Jalanko 201e.)

3.1.3 Faryngiitti eli nielutulehdus ja tonsilliitti eli nielurisatulehdus

Nielutulehduksen aiheuttama kurkkukipu on yksi yleisimmistä syistä hakeutua lääkäriin.

Nielutulehdusta aiheuttaa eniten adenovirukset, mutta myös beetahemolyyttinen streptokokki A -bakteeri aiheuttaa nielutulehdusta ja etenkin nielurisojen tulehdusta eli tonsil- liittia. Pienillä, alle 5-vuotiailla lapsilla useimmiten nielurisatulehduksen aiheuttaja on to- dennäköisemmin jokin muu beetahemolyyttinen streptokokki -bakteerin ryhmä. (Putto- Laurila & Ruuskanen 2008: 179-184; Nokso-Koivisto 2016.)

(12)

Viruksen aiheuttamaa nielutulehdusta esiintyy kaikenikäisillä, kun taas bakteerin aiheuttamaa nielurisatulehdusta esiintyy harvoin alle kolmivuotiailla. Alle 3-vuotiaalla myös viruksen aiheuttama nielutulehdus voi nostattaa korkean kuumeen ja saattaa näin muistuttaa oireiltaan bakteerin aiheuttamaa nielurisatulehdusta. Bakteerin aiheuttamaa nielurisatulehdusta esiintyy siis eniten leikki- ja kouluikäisillä lapsilla. Virusnielutulehdukset tarttuvat pääasiassa syljen välityksellä tai syljestä käsien kautta. A-streptokokki tarttuu myös pääasiassa käsien välityksellä ja aiheuttaa näin herkästi epidemioita kouluissa ja päiväkodeissa. (Lumio & Jalanko 2017.)

Virusten aiheuttamat nielutulehdukset ovat oirekirjoltaan varsin vaihetelevia. Oirekuvana voi olla ainoastaan kipu niellessä tai sitten lapsi voi olla kovinkin kipeä ja nieleminen voi olla hankalaa. Tyypillisimmillään nielutulehdukseen liittyy myös pari päivää kurkkukivun jälkeen ilmaantuva nuha ja yskä. Pienillä lapsilla näiden lisäksi voi nousta myös korkea kuume. Alle 3-vuotias lapsi ei osaa vielä suoraan kertoa kurkkukivusta, jolloin ruo- kahaluttomuus ja kuolaaminen voivat viitata kurkkukipuun. Tätä vanhemmat lapset, kuten leikki-ikäinen osaa jo kertoa kurkkukivusta. Nielutulehduksessa nielu on usein punoittava. Myös nielutulehduksessa saattaa nielurisojen pinnalla näkyä vaaleita pilkkuja tai peitettä, mutta tämä ei suoraan viittaa nielurisatulehdukseen vaan ovat normaalia eri- tettä. (Nokso-Koivisto 2016; Lumio & Jalanko 2017.)

Bakteerin aiheuttamassa nielurisatulehduksessa oireet voivat olla hyvin samankaltaisia kuin viruksen aiheuttamassa nielutulehduksessa. Tyypillisempää nielurisatulehdukselle on kuitenkin nopeasti nouseva kuume, voimakas nieltäessä esiintyvä kurkkukipu sekä laajasti peitteiset ja turvonneet nielurisat. Nielurisatulehdukseen voi kuulua lisäksi pään- särkyä ja joskus jopa pahoinvointia tai oksentelua. Nuha ja yskä viittaavat enemmänkin viruksen aiheuttamaan nielutulehdukseen. Myös kaulan ja leukakaaren imusolmukkeet saattavat olla turvoksissa ja aristavat. (Nokso-Koivisto 2016; Lumio & Jalanko 2017.)

Nielutulehdus voi olla myös vain yksi osa flunssan oirekuvassa. Kuitenkin korkean kuu- meen ja voimakkaan kurkkukivun takia on syytä hakeutua lääkäriin. Myös nielurisojen laajat, vaaleat ja yhtenäiset peitteet ovat syitä hakeutua lääkärin arvioon. Lisäksi jos kurkkukipuun liittyy hengenahdistusta, puheen puuroutumista tai vaikeus avata suuta, on hoitoon syytä hakeutua. Mikäli perheen muilla jäsenillä on todettu streptokokin aiheut- tama tulehdus ja lapselle ilmaantuu kuumetta tai lapsella on kurkkukipua sekä punerta- vaa ihottumaa kasvoilla tai vartalolla olisi hyvä hakeutua lääkärin arvioon. Ihottuma

(13)

saattaa viitata myös streptokokki A-bakteerin aiheuttamaan tulirokkoon. Mikäli lapselle on jo aloitettu antibioottihoito bakteerin aiheuttamaan nielurisatulehdukseen, mutta kuume ei ole laskenut kolmessa päivässä, on myös tässä tapauksessa syytä hakeutua uu- delleen hoitoon. (Lumio & Jalanko 2017.)

Viruksen aiheuttaman nielutulehduksen erottaminen bakteerin aiheuttamasta nielurisatu- lehduksesta voi olla toisinaan haastavaa. Tällöin ainut tapa selvittää asia on ottaa nielusta bakteeriviljely tai streptokokin osoittava pikatesti. Pikatestin avulla voidaan osoittaa vain noin kaksi kolmasosaa positiivisista tuloksista ja lisäksi pikatestillä näkee vain streptokokki A-bakteerin aiheuttamat tulehdukset. Riittävän tarkka oirekuva onkin tässä avain- asemassa tukemassa hoitopäätöksen tekoa. (Putto-Laurila & Ruuskanen 2008, 179-184;

Nokso-Koivisto 2016; Lumio & Jalanko 2017.)

Viruksen aiheuttamaan nielutulehdukseen riittää usein hoidoksi oireenmukainen hoito, mutta bakteerin aiheuttama nielutulehdus tarvitsee antibioottihoidon. Kuumetta ja kurkkukipua voi hoitaa tulehduskipulääkkein. Syömisen helpottamiseksi kipulääke puoli tuntia ennen ruokailua tuo helpotusta ruokailuun. (Nokso-Koivisto 2016.)

3.1.4 Laryngiitti eli kurkunpäätulehdus

Laryngiitti eli kurkunpääntulehdus on virustauti. Sen tavallisimpia aiheuttajia on parainfluenssavirukset 1, 2 ja 3. Sitä voivat aiheuttaa myös muut respiratoriset virukset, kuten esimerkiksi RS-virus ja influenssavirukset. Influenssaviruksen aiheuttamana, laryngiitti on useimmiten vaikeampioireinen kuin parainfluenssaviruksen aiheuttamana. (Korppi &

Tapiainen 2015.) Bakteerit taas eivät aiheuta lasten laryngiittiä. (Saxén 2008, 187.)

Kurkunpäätulehdusta esiintyy lapsilla tavallisimmin kuuden kuukauden iästä kolmivuo- tiaaksi. Se on pojilla yleisempää kuin tytöillä. Taudilla on myös taipumus uusiutua ja se saattaakin kiertää koko perheen. Lapset, joiden sisarukset ja vanhemmat ovat sairastaneet laryngiitteja, ovat suuremmassa riskissä sairastua. (Pruikkonen & Renko 2010.) Myös alle vuoden ikäisillä lapsilla voi esiintyä laryngiittiin sopivia oireita, jotka useimmiten johtuvat kuitenkin kurkunpään rakenteellisista ja toiminnallisista poikkeavuuksista infektion yhteydessä. (Korppi & Tarpiainen, 2015.) Taudin tyypillinen esiintymishuippu on syksyllä ja alkutalvesta (Pruikkonen & Renko 2010.)

(14)

Tyypillisimmillään kurkunpäätulehdusoireistoa edeltää ylähengitystieinfektion oireet, noin 12 - 48 tunnin ajan. Kurkunpäätulehduksen tyypillisiä oireita lapsilla ovat kuiva, haukkuva yskä, joka alkaa usein yöllä sekä äänekäs sisäänhengitys (stridor) ja sisäänhen- gityksen vaikeutuminen. (Pruikkonen & Renko 2010.) Lapsen itkiessä saattaa hengitys kuulostaa myös vinkuvalta. (Heiskanen-Kosma 2016.) Itkun aikana esiintyvä vinkuna on varsin tavallinen oire, mutta levossa esiintyessään, se viittaa vaikeampaan taudinkuvaan.

(Korppi & Tapiainen 2015.) Nämä oireet johtuvat useimmiten virusinfektion aiheuttamasta turvotuksesta kurkunpään ja henkitorven alueella. Vanhemmilla lapsilla saattaa esiintyä myös äänen käheytymistä muutaman päivän ajan. (Pruikkonen & Renko 2010.) Taudin oirekuvaan ei kuitenkaan liity uloshengitysvaikeutta, paitsi lapsilla, jotka kärsivät myös obstruktiivisesta bronkiitista (Saxén 2008, 187.) eli akuutista hengitysteiden ahtau- tumisesta (Korppi, Mäkelä & Vanto 2008, 199). Korkea kuume ei kuulu yleensä taudin kuvaan, mutta matalampaa lämpöilyä esiintyy usein. (Saxén 2008, 187.)

Kurkunpäätulehdukselle tunnusomainen oire on kuiva, hylkeen haukuntaa muistuttava yskä. Yskä saattaa olla kuitenkin päiväsaikaan lähes oireeton ja sitten taas lisääntyy yö- aikaan lapsen nukkuessa. (Saxén 2008, 187.) Yskä lievittyy parin päivän kuluessa, mutta saattaa kestää joillakin lapsilla sitkeänä jopa viikon ajan. Toinen tyypillinen oire on si- säänhengitysvaikeus. Sisäänhengitysvaikeuden yhteydessä saattaa esiintyä ns. retrakti- oita eli kaulakuopan sekä kylkiluuvälien sisäänvetäytymistä ja apuhengityslihasten käyt- töä. (Pruikkonen & Renko 2010.) Kurkunpäätulehdus on harvoin vaarallinen sairaus, se paranee itsestään ja hoituu kotona. (Korppi & Tapiainen 2015.) Se kuitenkin aiheuttaa herkästi ahdistusta ja pelkoa lapsessa ja vanhemmissa. Tautiin liittyvä tukehtumisriski on kuitenkin vähäinen. (Pruikkonen & Renko 2010.)

Saxénin (2008) mukaan kurkunpäätulehduksen perinteisenä kotihoitona on pidetty vesi- höyryhengitystä, mutta sen tehosta ei ole tehty kontrolloituja tutkimuksia. Kliiniset koke- mukset ovat kuitenkin osoittaneet, että osa saattaa tästä hyötyä. (Saxén 2008, 188.) Kor- pin ja Tapiaisen (2015) mukaan taas vesihöyryn hengityksen tehon puuttuminen on var- mistettu kahdessa hyvin tehdyssä, satunnaistetussa kanadalaisessa tutkimuksessa.

(Korppi & Tapiainen 2015.) Mikäli vesihöyryä haluaa kuitenkin kokeilla, suihkutetaan kuumaa vettä kylpyhuoneeseen tai saunan pesuhuoneeseen ja oleillaan sen jälkeen lapsen kanssa ns. höyryhuoneessa 15 minuuttia kerrallaan. Mikäli hoito osoittautuu lapselle vas- tenmieliseksi, ei sitä tule jatkaa. Kotihoitokeinona voi kokeilla myös kylmää ilmaa sekä kohoasentoa, jotka usein helpottavat turvotusta kurkunpään alueella. (Saxén 2008, 188.)

(15)

Vajaa kymmenesosa sairastuneista tarvitsee kuitenkin sairaalahoitoa. (Saxén 2008, 188.) Hoitoon olisi hakeuduttava, jos lapsen hengitys käy työlääksi (Jalanko 2009c.) eli lapsi käyttää hengittämiseen apuhengityslihaksia. Myös kylkiluiden välit ja kaulakuoppa saattavat olla vetäytyneet sisäänpäin. (Pruikkonen & Renko 2010.) Mikäli hengitys on rohi- sevaa ja tihentynyttä tai työläs hengitys kestää useita tunteja ja lapsi väsähtää, olisi hyvä myös lähteä lääkäriin. Hoitoon ei tarvitse hakeutua pelkän äänen käheyden tai haukkuvan yskän takia. (Jalanko 2009c.)

3.1.5 Influenssa

Influenssa on influenssaviruksen aiheuttama hengitystieinfektio. Influenssaa aiheuttaa eri influenssavirukset ja niiden alatyypit. Influenssavirukset jaetaan nukleaaristen eli ytimen proteiiniensa perusteella kolmeen eri päätyyppiin, A:han, B:hen ja C:hen. Tämän lisäksi influenssa A- viruksella on niin sanottuja antigeenisiä pintaproteiineja, joista muodostuvat nämä viruksen eri alatyypit. Näistä kaksi tärkeintä pintaproteiinia ovat nimeltään he- magglutiniini (H) ja neuramiditaasi (N). Näiden pintaproteiinien avulla muodostuu siis viruksen nimi, esimerkiksi A/H1N1 eli niin kutsuttu sikainfluenssa -virus. (Heikkinen 2008, 153; Peltola 2016a.)

Influenssa A-viruksen luontaisia isäntiä ovat vesi- tai rantalinnut, joilla tavataan kaikkia viruksen alatyyppejä. Lisäksi influenssaviruksia on tavattu myös siipikarjalla, sioilla sekä eräillä muilla nisäkkäillä, ihminen mukaan lukien. Toisinaan jokin näistä eläinkunnan in- fluenssaviruksista siirtyy ihmisiin tai yhdistyy ihmisten virusten kanssa. Tällöin muodostuu uusi influenssavirustyyppi. Tätä saattaa seurata maailmanlaajuinen pandemia (Heik- kinen 2008, 153; Peltola 2016a.) eli yli maanosien kulkeutuva tauti, joka tarttuu suureen osaan väestöstä. (Duodecim Terveysportti Lääketieteen termit 2017b.) Tällöin myös tau- dinkuva on haastavampi ja sairastapausten määrä suurempi. Ihmisellä tavattavista in- fluenssaviruksista influenssavirus A lienee tunnetuin. Myös influenssavirus B aiheuttaa ihmisille influenssaa. Sen oirekuva on kuitenkin lievempi kuin A-viruksen eikä se aiheuta maailmanlaajuisia pandemioita. Influenssavirus C:n merkitys taudinaiheuttajana on vä- häinen. (Heikkinen 2008, 153; Peltola 2016a.)

(16)

Influenssaa esiintyy Suomessa eniten talviaikaan. Epidemia (Heikkinen 2008, 154; Pel- tola 2016a.) eli tauti, joka tarttuu suureen osaan jonkin alueen väestöstä (Duodecim Ter- veysportti Lääketieteen termit 2017a) saa usein alkunsa vuodenvaihteen aikaan ja huippu ajoittuu useimmiten tammi-helmikuun tienoille. Tyypillisimmillään epidemia kestää 6-8 viikkoa. Samanaikaisesti tai virusepidemia A:n jälkeen, ilmaantuu myös influenssa B- virusepidemia. Toisina kausina taas influenssavirus B on vallitsevana. Epidemian voimakkuus vaihtelee vuosittain riippuen viruksen muuntautumisesta ja väestön immunitee- tista vallitsevaa virusta vastaan. Jokaisen epidemian aikana merkittävä osa väestöstä sai- rastuu ja osa saa myös taudin aiheuttamia bakteerikomplikaatioita. Influenssan sairastavuus on yleisintä lapsilla ja lapset toimivat myös influenssan merkittävimpänä levittäjänä.

(Heikkinen 2008, 154; Peltola 2016a.)

Influenssavirukset leviävät pisara- ja kosketustartuntana hengitystie-eritteiden välityk- sellä. Virus kiinnittyy hengitysteiden värekarvoissa epiteelisoluun ja lisääntyy siinä ja ir- tautuu sitten leviten laajemmalle hengitysteihin. Influenssainfektion aiheuttama kudos- vaurio tuo soluista esiin bakteerireseptoreita ja vaimentaa myös immuunijärjestelmää.

Tämän seurauksena myös bakteerit pääsevät helpommin leviämään hengitysteissä. (Heik- kinen 2008, 154; Peltola 2016a.)

Influenssan oireet johtuvat viruksen aiheuttamasta suorasta epiteelikudoksen vauriosta ja paikallisesta sekä systeemisestä tulehdusreaktiosta. Influenssalle on tyypillistä sairauden äkillinen ja raju alku. Keskeisin oire alle kouluikäisellä lapsella on korkea, yli 39 -asteen kuume. (Peltola 2016a.) Vuonna 2009 tehdyssä suomalaistutkimuksessa 59 %:lla (n = 101) alle kolme vuotiaista lapsista, joilla todettiin influenssa, todettiin myös ≥ 39 ºC kuume. Vastaavasti 3-6 -vuotiaiden ikäluokassa ≥ 39 ºC kuume todettiin 51 %:lla (n = 160) influenssaan sairastuneista lapsista. Muita yleisiä oireita on yskä ja nuha, erityisesti alle 3 -vuotiailla lapsilla taudin alkupäivinä. Lihaskipua tai päänsärkyä esiintyi lähinnä yli kolmevuotiailla lapsilla. (Silvennoinen, Peltola, Lehtinen, Vainionpää & Heikkinen 2009.) Heikkisen (2008) mukaan noin 10%:lla lapsista esiintyy myös vatsakipua, oksentelua tai ripulia. Virus voi aiheuttaa myös kurkunpääntulehdusta ja levitessään alahengi- tysteihin, se voi aiheuttaa mahdollisesti jopa keuhkokuumetta. Yleisenä influenssan aikana tai sen jälkeen tulevana komplikaationa pidetään välikorvatulehdusta. (Heikkinen 2008, 155.) Silvennoisen ym. (2009) mukaan 19 %:lla (n = 101) alle kolmevuotiaista lapsista todettiin jo ensikäynnillä välikorvatulehdus. Vastaavasti 3-6 -vuotiaiden ikäluo- kassa luku oli 11 % (n = 160). (Silvennoinen ym. 2009.)

(17)

Imeväisikäisellä oireet voivat olla yleisinfektion kaltaisia, kuten korkeaa kuumetta ja kä- sittelyarkuutta. Kuumekouristus on myös suhteellisen yleistä. (Peltola 2016a.) Heikkisen (2008) mukaan kuumekouristus on sairaalantulon syynä 11%:lla influenssaan sairastuneista lapsista. (Heikkinen 2008, 155.) Silvennoisen ym. (2009) tutkimuksessa taasen kuumekouristuksia saaneita lapsia ei todettu. (Silvennoinen ym. 2009.)

Influenssan hoidoksi riittää useimmiten oireiden mukainen hoito. Riittävä lepo ja nesteen nauttiminen ovat keskeistä hoidossa. Muita influenssan oireita, kuten kipua, kuumetta, yskää ja nuhaa voidaan hoitaa oireenmukaisella lääkityksellä. Lapselle turvallinen kipuja kuumelääke on parasetamoli. Tutkimuksin eli nenästä, nenänielusta tai nielusta otetun näytteen avulla varmistettua influenssaa voidaan hoitaa antiviraalisin lääkkein. Nykyään käytössä ovat neuraminidaasin estäjät tsanamiviiri ja oseltamiviiri. Oseltamiviirin miks- tuuramuotoa voidaan käyttää kaikenikäisille lapsille, kun taas inhaloitava tsanamiviiri soveltuu yli viisivuotiaiden lasten käytettäväksi. Lääkitys tulisi kuitenkin aloittaa viimeis- tään 48 tuntia oireiden alusta, jotta se lyhentäisi jonkin verran taudin kestoa. Lääkehoidon aloittamisesta on myös apua influenssaan liittyvän välikorvatulehduksen kehittymisen ehkäisyssä. (Heikkinen 2008, 156-157; Peltola 2016a.)

Lääkäriin olisi hyvä hakeutua, mikäli lapsi on alle kaksi vuotias, lapsella on korkea, yli 40 °C:n kuume, lapsi kouristaa tai väsähtää, matalampikin kuume kestää yli 5 vuoro- kautta, herää epäily äkillisestä välikorvatulehduksesta, keuhkokuumeesta tai muusta vai- keasta hengitystieoireilusta tai lapsella on jokin krooninen perussairaus. (Heikkinen 2008, 156-157; Jalanko 2009d; Peltola 2016a.)

Influenssaa voidaan myös ennaltaehkäistä lääkkein ja rokotuksin. Oseltamiviiriä voidaan käyttää erityistilanteissa myös ennaltaehkäisemään influenssaa esimerkiksi riskiryhmään kuuluvan henkilön ja hänen perheenjäsenten hoitoon. Käytetympi ennaltaehkäisymuoto on influenssarokotukset. Influenssarokotteet ovat osoittautuneet laajassa käytössä turval- liseksi keinoksi ehkäistä influenssan leviämistä. (Heikkinen 2008, 157-158.)

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (2017) mukaan influenssakaudella 2017-2018 käy- tössä on kolmea eri rokotetta, joista kaksi annostellaan lihakseen tai ihon alle ja yksi ne- näsumutteena. Vain nenäsumutteena annettavaa voi antaa alle 6 kuukautta vanhalle lapselle. (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2017a.) Tavallisin sivuvaikutus rokotteesta on pistospaikan paikallinen ärsytys. Rokotteet eivät sisällä eläviä viruksia, joten ne eivät voi myöskään aiheuttaa influenssaa rokotteen saajalle. Rokotteesta saadun suojan saamiseen

(18)

menee noin 2 viikkoa. Jos on saanut influenssatartunnan juuri ennen rokotetta tai heti sen jälkeen, voi oireita tulla. Tällöin tauti on yleensä kuitenkin lievempi ja toipuminen nope- ampaa. (Heikkinen 2008, 157-158; Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2017a.)

3.1.6 Otiitti eli välikorvatulehdus

Otitis media acuta eli otiitti eli äkillinen välikorvatulehdus, tuttavallisemmin korvatulehdus, on useimmiten bakteerin aiheuttama tulehdus välikorvassa. Myös virus voi aiheuttaa korvassa tulehdusreaktion. Välikorvatulehdus on siis seurausta hengitystieinfektiosta ja onkin tunnetuin jälkitaudeista. Se on myös pelätty sen korkean uusiutumisriskin takia.

Välikorvatulehdusta aiheuttaa usein nenänielusta peräisin olevat bakteerit Streptococcus pneumoniae, Haemophilus influenzae tai Moraxella catarrhalis. Näitä bakteereita löytyy myös oireettomilta. (Ruohola & Renko 2016; Jalanko 2009h.)

Viruksen aiheuttaman hengitystieinfektion seurauksena syntyvä nenän, nenänielun ja korvatorvien limakalvojen turvotus johtaa korvatorven toimintahäiriöön sekä suojameka- nismin pettämiseen. Tämä taas aiheuttaa korvaonteloon alipainetta ja bakteerien ja virusten pääsyn nenänielusta välikorvaan. Mikrobien lopulta lisäännyttyä riittävästi, muodostuu paikallinen tulehdusreaktio ja välikorvaonteloon eritettä. (Jalanko 2009h; Ruohola &

Renko 2016.)

Välikorvatulehdusta sairastavat pikkulapset, puolivuotiaasta viisivuotiaaksi. Ikähaaru- kassa esiintyy hieman vaihtelua eri lähteissä. Sen sairastavuushuippu on noin yhden vuoden iässä. Alle kaksivuotiaista jopa 70% sairastaa vähintään yhden välikorvatulehduksen ja noin 20% sairastaa tähän ikään mennessä useampia välikorvatulehduksia. (Jalanko 2009h; Heikkinen & Renko 2008, 161-169; Ruohola & Renko 2016.)

Suuri sairastavuus johtuu muutamasta eri seikasta. Pienen lapsen korvatorven anatomia ja kehittymättömyys mahdollistavat herkästi bakteerien kertymisen korvatorveen. Korva- torvi on rakenteeltaan lyhyt ja asento horisontaalinen. Myös pienten lasten puolustusmekanismi on vielä kehittymätön. Välikorvatulehdus ilmaantuu usein ylähengitystieinfek- tion aikana tai sen jälkeen, jolloin sitä voidaan siis pitää flunssan jälkitautina. Suurinta ilmaantuvuus on talviaikaan. Lisäksi merkittäviä riskitekijöitä ovat päivähoito kodin ul-

(19)

kopuolella, vähintään yksi sisarus, välikorvatulehduksen esiintyminen muilla perheenjä- senillä sekä altistuminen tupakansavulle. Myös tutin käytön on todettu lisäävän välikor- vatulehduksen riskiä. (Heikkinen & Renko 2008, 161-169; Ruohonen & Renko 2016.)

Välikorvatulehduksen oireet alkavat usein 3.-4. päivänä ylähengitystieinfektio -oireilun alkamisesta. Oireet ovat hyvin samankaltaisia kuin ylähengitystieinfektion oireet; kuumeilua, nuhaa, ärtyneisyyttä, levottomuutta ja ruokahaluttomuutta. Näitä ei kuitenkaan voida pitää luotettavina oireina välikorvatulehdukselle vaan viittaavat siis ennemmin ylä- hengitystieinfektioon. Itse välikorvatulehdus saattaa olla myös oireeton, mutta selkein ja luotettavin välikorvatulehdukseen viittaava oire on kuitenkin korvakipu. Ongelmana tässä usein on, että pieni lapsi ei osaa ilmaista välikorvatulehduksen oiretta. Pienillä lapsilla korvan harominen voi viitata äkilliseen välikorvatulehdukseen, mutta se ei oireena yksin riitä diagnoosiksi, vaan lapsella tulee olla myös ylähengitystieinfektio. (Heikkinen

& Renko 2008, 161-169; Käypä Hoito -suositus 2017.) Heikkinen ja Renko (2008) avaa- vat artikkelissaan erästä suomalaista tutkimusta, jonka mukaan 40%:lla välikorvatuleh- dusta sairastavista lapsista ei ollut lainkaan korvakipua tai vanhemmat eivät osanneet tul- kita lapsen oireilua korvakivuksi. (Heikkinen & Renko 2008, 161-169.)

Välikorvatulehduksen hoidossa on keskeistä korvakivun hoitaminen. Kipua voidaan hoitaa lapselle turvallisella parasetamolilla, 15-20 milligrammaa kiloa kohden, kolmesta nel- jään kertaa vuorokaudessa ja ibuprofeenilla, 10 milligrannaa kiloa kohden, kolmesti vuorokaudessa tai korvaamalla ibuprofeenin naprokseenilla, 5 milligrammaa kiloa kohden, kahdesti vuorokaudessa. Korvan tärykalvoa puuduttavat tipat saattavat auttaa myös kivun lievittymiseen, ja niitä voidaan antaa, mikäli tärykalvossa ei ole reikää, mutta niiden tehosta ei ole tutkimusnäyttöä. (Käypä Hoito -suositus 2017.) Tarkemmin lapsen kivun ja kuumeen hoidosta lääkkeellisesti kappaleessa 3.1.1. Kuume yksittäisenä oireena.

Lääkäri arvioi onko tarpeen aloittaa antibioottikuuria. Mikäli välikorvatulehduksen dia- gnostiset kriteerit täyttyvät, voidaan antibioottihoito aloittaa. (Käypä Hoito -suositus 2017.) Diagnoosikriteerit sisältävät kolme kohtaa. 1) Lapsella pitää olla äkillisen infektion oireita, 2) välikorvassa on märkäistä eritettä ja 3) tärykalvolla näkyy äkillisen tulehduksen merkkejä, kuten pullotusta tai laikukasta verestävää punoitusta. Korvan vasaran varren alueen korostunut verekkyys tai tärykalvon yleinen punoitus eivät ole tarpeeksi luotettavia merkkejä äkillisestä välikorvatulehduksesta, koska niitä saattaa esiintyä lap-

(20)

sella itkun, rimpuilun tai jopa otoskoopin eli korvatähystimen suppilon aiheuttaman kor- vakäytävä-ärsytyksen vuoksi. Hoitopäätös pohjautuu siis aina huolelliseen diagnostiik- kaan. Välikorvan erite on flunssan aikana varsin tavallinen löydös. Eritelöydös ei kuitenkaan edellytä yksinään antibioottihoitoa, mutta mikäli erite on märkäistä tai tärykalvolla on tulehduksen merkkejä, lääkäri harkitsee antibioottihoidon aloitusta. Lapsen korvien tutkiminen otoskoopilla on diagnostiikan perusta. Onkin siis tärkeää, että lapsi istuu tu- kevasti vanhemman sylissä ja vanhempi pitää hellästi, mutta napakasti lasta aloillaan.

(Ruohola & Renko 2016.)

Osalla lapsista antibioottihoito nopeuttaa korvassa olevan eritteen ja muiden korvatuleh- dukseen liittyvien oireiden häviämistä. Suurimmalla osalla lapsista korvan erite häviää myös ilman antibioottihoitoa muutamassa viikossa. Tällöin kontrollikäynti on kuitenkin tarpeen 2-3 päivän kuluttua, mikäli lapsen vointi ei ole muuttunut. Keittosuolatipat sekä nenän limakalvoa supistavat suihkeet auttavat lähinnä hengitystieinfektion oireisiin ja helpottavat siten lapsen oloa. Antihistamiinin käytöllä ei ole osoitettu olevan suotuisaa vaikutusta välikorvatulehduksen parantumiselle. (Käypä Hoito -suositus 2017.)

Antibioottihoidon tueksi olisi hyvä aloittaa myös probioottikuuri mahdollista antibiootti- ripulia ehkäisemään. Renko (2017) avaa näytönastekatsauksessaan yhteenvetona useam- masta lumekontrolloidusta tutkimuksesta, että antibioottikuurin yhteydessä probioottia saaneista 9%:lle ilmaantui ripulia, kun taas vastaava luku lumetta saaneista oli 20%. Tut- kimuksissa käytetyt probioottit vaihetelivat, mutta eniten tutkimuksissa olivat olleet käy- tössä Suomessakin myynnissä olevat valmisteet Lactobacillus rhamnosus GG ja Saccha- romyces boulardii. (Renko 2017b.)

Jalangon (2009) mukaan lääkäriin olisi hyvä lapsen kanssa lähteä, mikäli flunssainen lapsi muuttuu kivuliaaksi tai alkaa heräillä yöllä. (Jalanko 2009h.) Käypä Hoito -suosi- tuksessa (2017) taasen mainitaan, että mikäli lapsi herää yöllä kipuun ja kotoa löytyy tar- vittava kipulääkitys, ei yöllä kannata lähteä päivystykseen vain antibioottihoidon arvioin- tiin. (Käypä Hoito -suositus 2017.) Mikäli lapsen kipu ei kuitenkaan helpota kotoa löyty- villä kipulääkkeillä tai lapsen vointi on muuten heikko, voi päivystykseen tulla mihin vuorokauden aikaan tahansa. Muita syitä lääkärissä käymiselle ovat pienen lapsen flunssan pitkittyminen yli kahden viikon mittaiseksi, leikki-ikäinen lapsi sanoo korvan olevan ki- peä, korva alkaa vuotamaan märkää, lapsen silmät alkavat rähmiä tai herää epäily, että lapsen kuulo on huonontunut. Mikäli lääkärissä on jo käyty ja aloitettu antibioottihoito,

(21)

mutta korvan märkiminen ei lopu usean päivän antibioottihoidosta huolimatta tai lapsella on ilmastointiputket ja hän muuttuu kivuliaaksi tai korva alkaa vuotaa, olisi lääkäriin hyvä ottaa uudelleen yhteyttä. (Jalanko 2009h; Käypä Hoito -suositus 2017.)

3.1.7 Gastroenteriitit eli mahasuolikanavan infektiot

Lasten mahasuolikanavan infektioista eli gastroenteriiteistä suurin osa on viruksen aiheuttamia. Oireet eri virusten aiheuttamissa infektioissa ovat myös hyvin samankaltaisia;

mahakipua, ripulia, oksentelua ja mahdollisesti lievää kuumetta. Oireiden voimakkuus voi tosin vaihdella sairaudesta riippuen ääripäästä toiseen. Bakteerien aiheuttamat suolis- toinfektiot ovat lapsilla harvinaisia, mutta eivät mahdottomia. (Räsänen 2016.)

Yleisin ripulia aiheuttava virus on norovirus ja ennen rotavirusrokotetta, myös rotavirus.

Norovirus on vastustuskykyisyytensä ja tarttuvuutensa vuoksi etenkin päiväkotiolosuh- teissa herkästi epidemioita aiheuttava virus. Se voi säilyä pitkiäkin aikoja pinnoilla, kes- tää pakkasta ja monia desinfiointiaineitakin. Lämpimissä maissa matkaillessa maha-suo- likanavan infektioita taas aiheuttaa herkimmin bakteerit, ja näistä eritoten E. coli -baktee- rikanta. Mahasuolikanavan infektioita voivat aiheuttaa myös kampylobakteerit, joista tartunnan voi saada esimerkiksi huonosti kypsennetystä siipikarjan lihasta tai huonon keit- tiöhygienian takia. Salmonella voi myös aiheuttaa mahasuolikanavan infektion, mutta sen oirekirjo on laaja, täysin oireettomasta vaaralliseen yleisinfektioon. (Räsänen 2016.)

Parantavaa lääkettä viruksen aiheuttamiin mahasuolikanavan infektioihin ei ole ja esimerkiksi antibioottihoidosta ei ole apua. Elimistö pyrkii oman puolustusjärjestelmänsä avulla parantamaan tulehduksen muutaman päivän kuluessa. Mahasuolikanavan infektioiden hoidossa tärkeintä onkin siis turvata lapsen riittävä nesteen ja menetettyjen suolojen saanti. Apteekissa on saatavilla ilman reseptiä niin sanottua ripulijuomaa (Jalanko 2009g.) (esim. Osmosal®, Floridral® ja Floridral Baby®). (Duodecim Lääketietokanta 2018a; Duodecim Lääketietokanta 2018b.) Muuten lapselle voi tarjota mieleisiä, mietoja ja sokerittomia juomia ja ruokia kuten mehua tai keittoa. Maitotuotteiden käyttö on myös turvallista. (Jalanko 2009g.) Ripuloivaa ja oksentelevaa lasta ei tulisi viedä päivähoitoon, ennen kuin lapsi on ollut oireeton kahden vuorokauden ajan. (Renko 2017a.)

(22)

Lapsen oksentelu ja ripulointi eivät välttämättä aina viittaa suoraan mahasuolikanavan infektioon. Myös ummetuksesta johtuva ulosteen ohivuoto voi aiheuttaa löysää ulostetta tai keuhkokuume oksentelua. Ulosteen seassa voi olla myös verta. Niukka verenvuoto peräaukon seudulta ei kuitenkaan viittaa veriripuliin, joka taas vaatii tarkempia tutkimuksia. Invaginaatio eli suolen tuppeuma on imeväisikäisillä huonontuvan voinnin ja äkilli- sesti lakanneen ripuloinnin yhteydessä harvinainen, mutta muistettava komplikaatio. (Ja- lanko 2009g; Räsänen 2016.)

Oireiden siis jatkuessa pitkään, olisi hyvä hakeutua lääkärin tarkempiin tutkimuksiin, jotta voidaan sulkea pois muut mahasuolikanavan sairaudet. Hoitoon olisi hyvä hakeutua myös esimerkiksi silloin, jos lapsi on alle puolivuotias, lapsi ei suostu juomaan tai syö- mään, lapsi oksentaa kaiken juomansa tai lapsen paino putoaa punnituksen perusteella.

Myös silloin tarvitsisi mennä lääkäriin, jos ripuli ja oksentelu ovat yhtämittaista, ripu- lointi jatkuu yli 3 vuorokautta, ulosteessa on reilusti verta tai lapselle ilmaantuu veriri- pulia. Myös silloin, jos lapsella nousee ripulin ja oksentelun yhteydessä yli 39 ºC -asteen kuume ja lapsi väsähtää tai jos ripulitartunta on saatu etelänmatkalla olisi hyvä hakeutua lääkäriin oikeanlaisen hoidon aloitusta varten. (Jalanko 2009g; Räsänen 2016.)

3.1.8 Rokkotaudit

Suomessa lapset sairastavat edelleen tiettyjä rokkotauteja. Rokkotaudeista tunnetuin lienee vesirokko. Muita tunnettuja rokkotauteja ovat vauvarokko, parvorokko, enterorokko ja tulirokko. Vesirokkoa aiheuttaa varicella-zostervirus. Vauvarokkoa aiheuttaa herpes-6 ja -7 -virus, parvorokkoa B19 -virus, enterorokkoa nimensä mukaisesti enterovirus ja tu- lirokkoa taas steprokokkibakteeri. Rokkotauteja yhdistää niille tyypilliset näppylät, pau- kamat, rakkulat tai ihottumainen usein punoittava alue. Rakkuloiden lisäksi oireena saattaa olla lievää tai kovaakin kuumetta, lieviä flunssaoireita, kutinaa ja päänsärkyä. Rak- kuloita voi esiintyä taudista riippuen missä tahansa päin kehoa, jopa suussa. Rokkotaudit kestävät muutamasta päivästä viikkoihin. Hoito on oireenmukaista. Lisäksi lapselle on hyvä tarjota rauhallista tekemistä. Kuumetta voi tarvittaessa lievittää kuumelääkkeellä, kutinaa antihistamiinilla ja viileällä suihkulla. Hoitoon on hakeuduttava, mikäli herää epäilys tulirokosta, lapsen iho tulehtuu tai siinä ilmenee verenpurkaumia. (Vesikari 2008a, 231-234; Vesikari 2008c, 235-241; Jalanko 2009f; Storvik-Sydänmaa ym. 2015, 127-129; Renko 2016e; Renko 2016f; Renko 2016g.)

(23)

Enterorokko

Enterorokko on enteroviruksen aiheuttama kuumetauti, johon liittyy rakkuloita ja näppy- löitä etenkin suun, käsien ja jalkojen alueella. Rakkuloita ja näppylöitä voi ilmestyä myös esimerkiksi pakaroihin. Eterorokon itämisaika on 3-7 vuorokautta tartunnasta. Virus tarttuu niin hengitystie-eritteiden kuin ulosteenkin välityksellä. Suomessa enterovirusinfek- tiot yleistyvät loppukesästä ja syksyllä. Yleisimmin enterorokkoa sairastaa alle kymmen- vuotiaat lapset, mutta se voi tarttua myös aikuisiin. Enteroviruksia tunnetaan yli 60 eri muotoa. (Helminen 2016; Jalanko 2016b.)

Monimuotoisuutensa vuoksi, enterovirus voi aiheuttaa myös hyvin monimuotoisia oireita. Tavallisimmillaan virustartunta voi oireilla tavallisena flunssana eikä niinkään rok- kona. Se voi aiheuttaa myös silmän sidekalvon tulehdusta tai aivokalvontulehduksen kaltaisia oireita kuten korkeaa kuumetta, voimakasta päänsärkyä ja niskajäykkyyttä. Entero- viruksen aiheuttama aivokalvontulehdus on kuitenkin vaaraton ja paranee itsestään.

Yleensä pari päivää ennen rakkuloiden tai näppyjen ilmaantumista, voi lapsella olla myös suuoireita, nielukipua tai vatsavaivoja. Infektiosta käytetään nimeä herpangiina, mikäli tauti ilmenee vain suutulehduksena. Suutulehduksen muoto muistuttaakin herpesviruksen aiheuttamaa suutulehdusta. Vaaleat, punoittavalle pohjalle muodostuvat rakkulat saattavat olla suuriakin ja muistuttavat ulkonäöltään vesirokkorakkuloita. (Vuorinen 2011; Hel- minen 2016; Jalanko 2016b.)

Kyseessä on yleensä melko lievä tauti, joka paranee alle viikossa eikä se yleensä aiheuta komplikaatioita. Suussa olevat rakkulat saattavat kuitenkin kipuilla ja tehdä syömisen hankalaksi. Silloin lapselle voi tarjota viileää nestemäistä ruokaa kuten vellejä ja jäätelöä.

Jalkojen rakkulat saattavat olla myös kovin kipeitä ja häiritsevät kävelyä. Enterorokkoon ei ole olemassa varsinaista lääkitystä, mutta tulehduskipulääkkeet helpottavat mahdollista päänsärkyä ja muita kipuja. Enteroviruksen aiheuttamat, aivokalvontulehdusta muistuttavat oireet voivat olla joskus niin kovat, että tilanne vaatii sairaalatutkimuksia, muun muassa selkäydinnäytteen ottoa. Taudin leviämisen ehkäisemiseksi paras keino on huolelli- nen ja säännöllinen käsien peseminen. (Helminen 2016; Jalanko 2016b.)

Vauvarokko

Vauvarokko on nimensä mukaisesti vauvojen rokkotauti. Sitä aiheuttaa human herpesvirus 6 (HHV-6) tai human herpesvirus 7 (HHV-7), jonka aiheuttamia infektioita tavataan ennemmin muutaman vuoden vanhemmilla lapsilla. HHV-6 -viruksen aiheuttama tauti

(24)

sairastetaan tavallisimmin alle vuoden iässä, mutta viimeistään kahden vuoden ikään mennessä. Tauti tarttuu todennäköisimmin sylkikontaktin kautta. (Vesikari 2008a, 231- 234; Renko 2016i.) Vesikarin (2008) mukaan HHV-6 ja -7 jäävät elimistöön sairastumi- sen jälkeen pysyvästi, josta ne erittyvät sylkeen. (Vesikari 2008a, 231-234.)

Vauvarokolle tyypilliset oireet ovat äkillisesti nouseva 39-40,5 ºC:n kuume joka kestää 3-5 päivää. Kuume myös laskee äkillisesti, jonka jälkeen vartalolle muodostuu lievää ihottumaa. Tässä saattaa olla hieman varioitumista, jolloin siis ihottuma tulee kuumeen vielä ollessa päällä tai päivän viiveellä kuumeen jo laskettua. Ihottuma on muodoltaan noin 2-5mm:n kokoisia vaaleanpunaisia läiskiä tai hieman iholla koholla olevia makulaa- risia papuloita. Ihottuma paikallistuu yleensä kasvoihin, käsiin, kaulalle, niskaan ja ylä- vartalolle. Ihottuman kesto vaihtelee muutamasta tunnista pariin päivään. Lapsi on mo- nesti myös ärtynyt ja levoton, mutta yleistila on muuten hyvä. (Vesikari 2008a, 231-234;

Renko 2016i.) Rengon (2016) mukaan suurin osa infektion saaneista kehittää vain korkean kuumeen ilman selkeitä paikallisoireita. (Renko 2016i.)

Vauvarokko ei vaadi erityisempää hoitoa vaan paranee itsestään. Lapselle voi kuitenkin antaa kuumeeseen ja ärtyisyyteen tulehduskipulääkettä. Taudin erottaminen muista infektioista on haastavaa kuumeen aikana. Jos lääkäriin kuitenkin hakeudutaan kuumeen aikana, saatetaan ottaa veri- ja virtsanäytteitä muiden syiden, kuten virtsatieinfektion pois- sulkemiseksi. (Jalanko 2017.)

Äkillinen kuumeen nouseminen saattaa aiheuttaa lapselle kuumekouristuksen. Kuume- kouristus voi liittyä joko korkeaan kuumeeseen, keskushermostoinfektioon tai molem- piin. (Vesikari 2008a, 231-234.) Jalangon (2017) mukaan itse kuumekouristus on sinäl- lään vaaraton ja loppuu itsestään, mutta jos kyse on lapsen ensimmäisestä kuumekouris- tuksesta, on hyvä olla yhteydessä lääkäriin. (Jalanko 2017.) Myös lakiaukile voi pingot- taa, joka saattaa herättää epäilyn meningiitistä. Tämä saattaa johtaa tarkempiin sairaala- tutkimuksiin. (Vesikari 2008a, 231-234.) Vesikarin (2008) mukaan HHV6 tai -7 -virukset saattavat aiheuttaa lapselle myös todellisen enkefaliitin eli aivokuumeen. Virukset saattavat jäädä myös piilevänä keskushermostoon, josta ne aktivoituvat elin- ja kantaso- lusiirtojen yhteydessä. (Vesikari 2008a, 231-234.)

(25)

Vesirokko

Vesirokko lienee rokkotaudeista yleisin. Sen sairastaa kylmän ilmaston maissa, kuten Suomessa yli 95% väestöstä lapsuudessa tai nuoruudessa. Vesirokkoa aiheuttaa virus ni- meltä varicella zoster (VZV). Virusta esiintyy vain ihmisillä. Sen esiintymishuippu on talvella ja keväällä, mutta sitä tavataan myös ympäri vuoden. Esiintymishuippuina kouluissa ja päiväkodeissa on pieniä vesirokkoepidemioita. (Vesikari 2008c, 235-241.)

Varicella zoster -virus tarttuu hengitystie-eritteen ja ihorakkuloiden kautta. Myös vyö- ruusua sairastavalta voi saada tartunnan suorana kosketustartuntana rakkulasta. Vesiro- kon tartuttavuus on voimakasta ja sillä on pitkä itämisaika, 10-20 vuorokautta. Tartunnan jälkeen varicella zoster -virus lisääntyy ensiksi hengitysteiden epiteelillä, tonsilloissa eli nielurisoissa ja hengitysteitä ympäröivissä imusolmukkeissa noin 4-6 vuorokautta. Näistä virusta erittyy nielulimaan sekä verenkiertoon, josta se leviää kaikkialle elimistöön sekä iholle noin 7-14 vuorokautta tartunnasta. Viruksen levitessä muualle elimistöön, lapsi yleensä kuumeilee tai hänellä esiintyy muita lieviä yleisoireita, joista kerrotaan tarkemmin seuraavassa kappaleessa. Virus tartuttaa jo noin 2-3 vuorokautta ennen kuin näkyviä rakkuloita on iholle muodostunut. Viruksen levitessä iholle, ilmestyy ensiksi punaisia ko- houmia ja muutamien tuntien kuluessa alkaa iholle muodostumaan rakkuloita. Tartutta- misaika jatkuu yleensä noin 5-6 vuorokautta oireiden alusta. Rakkulat muuttuvat vähitel- len sameiksi ja painuvat kasaan keskeltä. Rakkulat muuttuvat ruviksi muutaman vuorokauden kuluessa. (Vesikari 2008c, 235-241; Renko 2016h.)

Vesirokon rakkuloita esiintyy tiheimmin vartalolla, kasvojen, pään ja hiuspohjan alueella.

Raajoissa rakkuloita on selkeästi vähemmän. Rakkuloita voi ilmaantua myös limakal- voille kuten suuhun ja ruuansulatuskanavaan. Mikäli rakkuloita on suussa runsaasti, voi se vaikeuttaa syömistä. Rakkuloiden koko, muoto ja määrä vaihtelevat suuresti. Ne voivat olla nuppineulanpään kokoisia tai hyvinkin kookkaita. Rakkuloita useimmiten ympyröi punainen aristamaton rengas. Rakkuloita esiintyy yhtä aikaa useassa eri vaiheessa ole- vina. Uusia rakkuloita muodostuu noin 3-4 päivän ajan. Rakkuloiden lisäksi lapsella saattaa olla kuumetta, ruokahaluttomuutta, väsymystä ja päänsärkyä jo ennen näkyviä iho- oireita. Rakkulat saattavat myös kutista kovasti, etenkin rupeutumisvaiheessa. (Vesikari 2008c, 235-241; Renko 2016h.)

(26)

Perusterveillä lapsilla hoito tapahtuu kotona ja oireenmukaisena. Kuumetta voidaan alen- taa lapselle turvallisella parasetamolilla. Kutinaa voi lievittää apteekista saatavalla men- tolispriillä tai antihistamiinilla. Viileästä suihkustakin voi olla kutinaan apua. Paikallis- hoidosta on kuitenkin apua vain hetkellisesti. (Vesikari 2008c, 235-241; Renko 2016h.) Vesirokkoa sairastavaa lasta ei saa viedä päivähoitoon ennen kuin uusia iholeesioita ei enää muodostu, vaikka lapsi olisi saanut vesirokkorokotteen. Rokottamaton lapsi tulee hoitaa kotona, kunnes ruvet ovat kuivuneet. Tähän kuluu yleensä 5-6 vuorokautta ihottuman alusta. (Renko 2017a.)

Tyypillisin komplikaatio vesirokkoa sairastavalla on pinnallinen ihotulehdus rakkulan ympärillä. Yleensä infektion aiheuttajana staphylococcus aureus- tai streptococcus pyogenes -bakteerit. Pieni ja pinnallinen tulehdus hoidetaan paikallisesti tai suun kautta annettavalla mikrobilääkkeellä. On hyvä kuitenkin muistaa, että vesirokkorakkulan ym- päristö punoittaa normaalistikin, mutta mikäli punoitus laajenee tai ruven alla esiintyy arkuutta, olisi hyvä olla yhteydessä lääkäriin. Vesirokkojen yhteydessä voi myös esiintyä syvempiä, vakavia bakteeri-infektioita. Näitä voi esiintyä joko kuivuvan ruven ympäris- tössä tai ilman pinnallista rakkulaa ihonalaiskudoksessa, lihaksessa tai faskiassa eli side- kudoksessa. Muita komplikaatioita voivat olla keuhkokuume, jolloin lapsella on kuivaa yskää tai hengenahdistusta tai aivokuume, jolloin lapselle ilmaantuu keskushermosto-oireita kuten tasapainovaikeuksia. Hoitoon olisi siis hyvä hakeutua, mikäli lapsella nousee korkea kuume, ilmenee keskushermosto-oireita, keuhkokuumeen oireita tai yleistila muu- ten laskee taudin aikana tai toipumisvaiheessa. (Vesikari 2008c, 235-241; Renko 2016h.)

Vesirokon sairastettuaan varicella zoster -virus jää latentiksi elimistöön. Soluvälitteisen immuniteetin heikentyessä iän myötä, virus reaktivoituu selkäytimessä, etenee sieltä sen- sorisia hermopäätteitä pitkin iholle ja puhkeaa vyöruusuna. Vaikka vyöruusu sairastetaan useimmiten aikuisiällä tai vanhuudessa, voivat immuniteettiä heikentävät lääkehoidot kuten glukokortikoidit ja solusalpaajat; sairaudet kuten HIV ja syöpä tai elinsiirrot laukaista viruksen uudelleenaktivoitumisen jo aiemmin. (Nohynek & Leino 2017; Vesikari 2017.)

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos on lisännyt vesirokkorokotteen kansalliseen rokotusoh- jelmaan 1.9.2017 alkaen. Rokotteen tarkoituksena on suojata elimistöä vesirokolta, sen voimakkailta oireilta ja vakaviltakin jälkitaudeilta. Rokottamalla vesirokkoa vastaan väl- tytään muun muassa vesirokon aiheuttamien rakkuloiden infektoitumiselta ja ihon laaja-

(27)

alaiselta bakteeritulehdukselta, joka voisi johtaa sairaalahoitoon ja infektoituneiden rakkuloiden arpeutumiseen. Rokotus ehkäisee myös vesirokkoviruksen mahdollisesti aiheuttamaa aivotulehdusta ja keuhkokuumetta vastaan. Rokote on nimeltään Varivax ja se si- sältää eläviä, heikennettyjä vesirokkoviruksia. Rokote sisältää apuaineita, mutta se ei si- sällä tehosteaineita. Vesirokkorokotetta tarjotaan kansallisessa rokotusohjelmassa mak- sutta kaikille 1.1.2006 ja sen jälkeen syntyneille, jotka eivät ole sairastaneet vesirokkoa.

Keväällä 2018 vesirokkorokotteeseen ovat oikeutettuja siis kaikki koulussa viidennellä luokalla olevat. Vesirokon sairastaneen rokottamisesta ei ole haittaa, mikäli vanhemmat eivät ole varmoja onko lapsi sairastanut vesirokon. (Nohynek & Leino 2017; Terveyden ja hyvinvoinninlaitos 2018b.)

Parvorokko

Parvorokko (pikkurokko, erythema infectiosum) on parvovirus B19:sta aiheuttama infektio. Sitä esiintyy 5-15 -vuotiailla lapsilla ja sen esiintymishuippu on keväällä. Parvorokon tyypilliset oireet alkavat yleensä lievällä flunssalla, matalalla kuumeella ja päänsäryllä.

Parvorokon ensioireiden jälkeen ilmaantuvat ihottumaoireet ovat kaksivaiheisia. Viikon päästä ensioireista alkaa poskiin ilmaantua symmetristä punoitusta. Tätä oiretta kutsu- taankin nimellä ”slapped cheek”, koska se muistuttaa ulkonäöltään läimäytyksen jälkeä.

Punoitus kuumottaa, mutta ei arista. (Vesikari 2008b, 243-245; Renko 2016e.) Punoitta- van alueen symmetrisyys, lapsen hyvä yleistila ja aristamattomuus erottavat parvorokon bakteeriperäisestä selluliitista, jossa ihoalueen punoitus on epätarkkarajaisempi ja tulehdus ulottuu syvemmälle rasvakudokseen. (Renko 2016e; Käypä Hoito 2010.)

Tavallisesti noin 1-4 vuorokauden kuluttua punoituksen alkamisesta, ilmaantuu näppy- läistä ihottumaa vartalon etupuolelle, reisiin, pakaroihin ja olkavarsiin. Toisessa vaiheessa vartalon ja raajojen ihottuma kestää paljon kauemmin. Se saattaa jopa välillä hä- vitä, mutta palaa sitten uudelleen. Saattaa mennä jopa kolme viikkoa ja sitten ihottuma paalaa takaisin esimerkiksi rasituksen yhteydessä. (Vesikari 2008b, 243-245; Renko 2016e.)

Parvorokko ilmentyy terveillä lapsilla usein lievänä ja harvoin on tarvetta lääkärin käyn- nille. Mikäli kuitenkin lääkäriin lähtee, terveen lapsen parvorokkodiagnoosi perustuu lää- kärin tekemään silmämääräiseen arvioon vastaanotolla, eikä laboratoriotutkimuksia näin ollen tarvita. Hoito on puhtaasti oireenmukaista. Ihottumavaiheessa lapsi ei enää tartuta

(28)

virusta, joten tällöin lapsi voi osallistua päivähoitoon. (Vesikari 2008b, 243-245; Renko 2016d; Renko 2016e.)

3.1.9 Ihoinfektiot

Lasten ihoinfektioita voivat aiheuttaa virusten ja bakteerien lisäksi myös sienet ja loiset.

Bakteereista staphylococcus aureus sekä A-ryhmän streptokokki aiheuttavat märkärupea.

Märkärupi muodostaa nimensä mukaan märkäisiä rakkuloita, jotka puhjetessaan erittävät märkää ja levittävät infektiota tätä kautta. Hoito tarvitsee antibioottikuurin. Loisista ylei- simmät ovat kihomadot ja päätäit. Kihomadot elävät peräaukon seudulla ja täit pääna- hassa. Molemmat aiheuttavat kutinaa ja ovat hyvin herkästi tarttuvia. Molemmat tarvit- sevat huolellisen häätöhoidon, mutta voivat silti uusiutua. (Storvik-Sydänmaa ym. 2015, 124-126.)

Märkärupi eli impetigo

Märkärupi on bakteerin aiheuttama ihoinfektio. Märkäruven aiheuttaa yleensä staphylococcus aureus- tai streptococcus pyogenes eli A-ryhmän streptokokki -bakteerit. Mär- kärupea esiintyy eniten pienten lasten ohuessa ihossa kesäisin. Märkärupi aiheuttaa iholle ensiksi punaisia, aristavia leesioita, jotka voivat muuttua kellertäviksi rakkuloiksi. Taval- lisimmin märkärupi alkaa leikki-ikäisillä suupielistä, sierainten alueelta ja raajoista. Vas- tasyntyneillä taas tavallisimmin taipeista. Märkärupi leviää kosketustartuntana leesioista.

Sille on tyypillistä kutiavat leesiot sekä yleisoireiden puuttuminen. Kutinan vuoksi lapsi helposti raapii rakkuloita ja levittää näin bakteeria käsissään muille ihoalueille. Atooppi- nen ihottuma ja syyhy lisäävät riskiä saada märkärupi-infektio. (Puumalainen 2008, 344- 345; Renko 2016a.)

Märkäruven alkuvaiheessa hoidoksi voi riittää apteekista ilman reseptiä tai lääkäriltä re- septillä saatava antibioottivoide. Jos rakkulat kuitenkin leviävät (yli 6cm² alueelle) tai voidehoito ei tehoa, täytyy aloittaa suun kautta otettava antibioottilääkitys, joka edellyttää luonnollisesti lääkärikäyntiä. Kun rakkulat puhkeavat, muodostuu iholle rupia ja karstaa.

Näitä tulisi hoitaa kylvettämällä lasta päivittäin ja levittää antibioottivoidetta pumpuliti- kun avulla pestylle iholle. (Puumalainen 2008, 344-345; Jalanko 2009a; Renko 2016a.) Imeväisen märkärupi edellyttää aina lääkärikäyntiä ja reilua antibioottilääkitystä. Ime-

(29)

väisen rakkulat ja ihon punoitus voi vaatia jopa sairaalassa annettavaa suonensisäistä lää- kehoitoa. (Jalanko 2009b; Renko 2016a.) Lasta ei saa viedä päiväkotiin, ennen kuin on kulunut 24 tuntia suun kautta otettavan antibiootin aloituksesta tai 48 tuntia antibiootti- voiteen käytön aloituksesta. (Renko 2017a.)

Streptokokkibakteerin aiheuttaman ihoinfektion jälkitautina voi kehittyä glomerulo- nefriitti eli munuaiskerästulehdus. Kyseessä on noin 6 viikkoa infektion jälkeen lapselle kehittyvä oireisto, joka voi vaihdella hematuriasta eli verivirtsaisuudesta akuuttiin munuaisten vajaatoimintaan. Jälkitauti voi ilmaantua antibioottihoidosta huolimatta, mutta se kuitenkin nopeuttaa paranemista ja vähentää myös munuaisten alueen bakteerikantojen muodostumista. (Lauhio 2016; Renko 2016a.)

Päätäit

Päätäit ovat loistaudeista yleisimpiä iho-infektioiden aiheuttajia. Päätäi on noin 2-4 mm pituinen kuusijalkainen hyönteinen, joka viihtyy ihmisen hiusten juuressa ja elää ime- mällä päänahasta verta. Helpoimmin täitä voi löytää niskasta ja korvantakusista. Täin pu- remat kutiavat ja iho voi raapimisen seurauksena myös tulehtua. Täi munii noin yhden millimetrin mittaisia vaaleita, silmin havaittavia munia. Munat tarttuvat hiusten juureen ja voivat tulla paremmin esiin hiusten kasvaessa. (Renko 2016c.)

Rengon (2016) mukaan päätäit tarttuvat herkästi etenkin päiväkoti-ikäisillä lapsilla lä- heisten leikkien vuoksi. Päätäitä tavataan hieman enemmän tytöillä kuin pojilla, sillä tytöt leikkivät pitkiäkin aikoja päät lähempänä toisiaan. Päätäitartunta on mahdollista saada myös pipon tai hatun, yhteisen hiusharjan tai kuulokkeiden välityksellä. (Renko 2016c.) Hannuksela-Svahnin (2017) mukaan taas näitä ei pidetä kuitenkaan enää merkittävänä tartuntatapana. (Hannuksela-Svahn 2017.) Täit tarttuvat siis todennäköisimmin läheisessä kontaktissa ryömimällä päästä toiseen, mutta tämäkin vaatii verraten pitkän lähikomtak- tin. Päätäit eivät kerro huonosta hygieniasta. Tartunnasta on kuitenkin hyvä ilmoittaa päi- väkotiin, kouluun ja kavereiden vanhemmille. Koulusta tai päiväkodista ei tarvitse olla pois, kunhan hoito on aloitettu. Vain niiden perheenjäsenten päätäitartunnat häätöhoide- taan, joilta on löytynyt täitä tai munia. (Renko 2016c; Hannuksela-Svahn 2017.)

Päätäit vaativat aina häätöhoidon. Apteekista voi ostaa ilman reseptiä täiden häätöön tar- koitettua shampoota sekä täikamman, jonka avulla täit saadaan kammattua pois hiuspoh- jasta. Täiden häätöön on olemassa muutamia erilaisia aineita. Tärkeintä on kuitenkin

(30)

saada tartuntakierre nopeasti katkaistua. Täitartunta ei useinkaan vaadi lääkärikäyntiä, mutta mikäli tarkasta ja huolellisesta häätöhoidosta huolimatta eläviä täitä löytyy edel- leen, on hyvä käydä lääkärin juttusilla. Lääkäri voi tällaisissa tapauksissa määrätä suun kautta otettavan hoidon täiden karkottamiseksi. (Renko 2016c; Hannuksela-Svahn 2017.)

Kihomadot

Kihomato eli Enterobius vermicularis on sukkulamatoihin kuuluva ihmisen loinen. Kiho- mato on ainoastaan ihmisen loinen, joten sitä ei voi saada eläimeltä tai eläin ei voi saada tartuntaa ihmisestä. Kihomatoja esiintyy kaikkialla maailmassa ja kaikista yhteiskunta- luokissa. Kihomatonaaras on 8-13 mm pituinen, koiras 3-5 mm pituinen ja munat ovat 55 mikromillimetriä pitkiä. Madot muistuttavat valkoisia langanpätkiä ja ne voikin erottaa silmällä ulosteesta tai peräaukon seudulta. Munia taas ei paljaalla silmällä voi havaita.

(Salo 2008, 315-316.)

Salon (2008) mukaan kihomatoja esiintyy erityisesti päiväkoti- ja kouluikäisillä lapsilla.

(Salo 2008, 315.) Lumio (2017) mainitsee artikkelissaan, että helsinkiläisistä alle kou- luikäisistä lapsista 5-10%:lla esiintyy kihomatoja ja päiväkodissa olevilla lapsilla jopa 15%:lla on tavattu kihomatotartuntoja. (Lumio 2017.) Yleisimmin niitä esiintyy 4-15 - vuotiailla lapsilla, mutta myös aikuinen voi saada tartunnan. Alle kaksivuotiaiden kiho- matotartunnat ovat harvinaisia. Suomessa kihomadot aiheuttavat pieniä, mutta toisinaan vaikeasti hoidettavia epidemioita päiväkodeissa, perheissä ja alakouluissa. (Salo 2008, 315; Lumio 2017.)

Kihomatotartunta saa alkunsa, kun madon munia joutuu käsiin, josta ne sitten kulkeutuvat suuhun sormien mukana. Munat ovat tahmeita, joten ne jäävät helposti kiinni esimerkiksi leluihin tai ovenkahvoihin ja leviävät näin uusiin käsiin. Tartunnan voi saada myös, mi- käli munia on vaatteissa tai petivaatteissa, joita käsitellään tai huonepölyä hengittämällä, jossa on kuivuneita munia. Munan päästyä pohjukaissuoleen, siitä kuoriutuu toukka ja se kasvaa noin 1-2 kuukaudessa aikuiseksi madoksi. Mato kulkeutuu suolistoa pitkin pak- susuoleen ja umpilisäkkeen seutuun pesiytymään. Naarasmadot ryömivät etenkin öisin peräaukon seudulle munimaan, joka aiheuttaa voimakasta kutinaa. Kutinan seurauksena peräaukon seutua raavitaan herkästi, jolloin uudet munat taas kulkeutuvat suuhun ja näin ihminen tartuttaa itsensä uudelleen. (Salo 2008, 315; Lumio 2017.)