Ihoinfektiot

Lasten ihoinfektioita voivat aiheuttaa virusten ja bakteerien lisäksi myös sienet ja loiset.

Bakteereista staphylococcus aureus sekä A-ryhmän streptokokki aiheuttavat märkärupea.

Märkärupi muodostaa nimensä mukaan märkäisiä rakkuloita, jotka puhjetessaan erittävät märkää ja levittävät infektiota tätä kautta. Hoito tarvitsee antibioottikuurin. Loisista ylei-simmät ovat kihomadot ja päätäit. Kihomadot elävät peräaukon seudulla ja täit pääna-hassa. Molemmat aiheuttavat kutinaa ja ovat hyvin herkästi tarttuvia. Molemmat tarvit-sevat huolellisen häätöhoidon, mutta voivat silti uusiutua. (Storvik-Sydänmaa ym. 2015, 124-126.)

Märkärupi eli impetigo

Märkärupi on bakteerin aiheuttama ihoinfektio. Märkäruven aiheuttaa yleensä staphylo-coccus aureus- tai streptostaphylo-coccus pyogenes eli A-ryhmän streptokokki -bakteerit. Mär-kärupea esiintyy eniten pienten lasten ohuessa ihossa kesäisin. Märkärupi aiheuttaa iholle ensiksi punaisia, aristavia leesioita, jotka voivat muuttua kellertäviksi rakkuloiksi. Taval-lisimmin märkärupi alkaa leikki-ikäisillä suupielistä, sierainten alueelta ja raajoista. Vas-tasyntyneillä taas tavallisimmin taipeista. Märkärupi leviää kosketustartuntana leesioista.

Sille on tyypillistä kutiavat leesiot sekä yleisoireiden puuttuminen. Kutinan vuoksi lapsi helposti raapii rakkuloita ja levittää näin bakteeria käsissään muille ihoalueille. Atooppi-nen ihottuma ja syyhy lisäävät riskiä saada märkärupi-infektio. (PuumalaiAtooppi-nen 2008, 344-345; Renko 2016a.)

Märkäruven alkuvaiheessa hoidoksi voi riittää apteekista ilman reseptiä tai lääkäriltä re-septillä saatava antibioottivoide. Jos rakkulat kuitenkin leviävät (yli 6cm² alueelle) tai voidehoito ei tehoa, täytyy aloittaa suun kautta otettava antibioottilääkitys, joka edellyttää luonnollisesti lääkärikäyntiä. Kun rakkulat puhkeavat, muodostuu iholle rupia ja karstaa.

Näitä tulisi hoitaa kylvettämällä lasta päivittäin ja levittää antibioottivoidetta pumpuliti-kun avulla pestylle iholle. (Puumalainen 2008, 344-345; Jalanko 2009a; Renko 2016a.) Imeväisen märkärupi edellyttää aina lääkärikäyntiä ja reilua antibioottilääkitystä.

Ime-väisen rakkulat ja ihon punoitus voi vaatia jopa sairaalassa annettavaa suonensisäistä lää-kehoitoa. (Jalanko 2009b; Renko 2016a.) Lasta ei saa viedä päiväkotiin, ennen kuin on kulunut 24 tuntia suun kautta otettavan antibiootin aloituksesta tai 48 tuntia antibiootti-voiteen käytön aloituksesta. (Renko 2017a.)

Streptokokkibakteerin aiheuttaman ihoinfektion jälkitautina voi kehittyä glomerulo-nefriitti eli munuaiskerästulehdus. Kyseessä on noin 6 viikkoa infektion jälkeen lapselle kehittyvä oireisto, joka voi vaihdella hematuriasta eli verivirtsaisuudesta akuuttiin munu-aisten vajaatoimintaan. Jälkitauti voi ilmaantua antibioottihoidosta huolimatta, mutta se kuitenkin nopeuttaa paranemista ja vähentää myös munuaisten alueen bakteerikantojen muodostumista. (Lauhio 2016; Renko 2016a.)

Päätäit

Päätäit ovat loistaudeista yleisimpiä iho-infektioiden aiheuttajia. Päätäi on noin 2-4 mm pituinen kuusijalkainen hyönteinen, joka viihtyy ihmisen hiusten juuressa ja elää ime-mällä päänahasta verta. Helpoimmin täitä voi löytää niskasta ja korvantakusista. Täin pu-remat kutiavat ja iho voi raapimisen seurauksena myös tulehtua. Täi munii noin yhden millimetrin mittaisia vaaleita, silmin havaittavia munia. Munat tarttuvat hiusten juureen ja voivat tulla paremmin esiin hiusten kasvaessa. (Renko 2016c.)

Rengon (2016) mukaan päätäit tarttuvat herkästi etenkin päiväkoti-ikäisillä lapsilla lä-heisten leikkien vuoksi. Päätäitä tavataan hieman enemmän tytöillä kuin pojilla, sillä tytöt leikkivät pitkiäkin aikoja päät lähempänä toisiaan. Päätäitartunta on mahdollista saada myös pipon tai hatun, yhteisen hiusharjan tai kuulokkeiden välityksellä. (Renko 2016c.) Hannuksela-Svahnin (2017) mukaan taas näitä ei pidetä kuitenkaan enää merkittävänä tartuntatapana. (Hannuksela-Svahn 2017.) Täit tarttuvat siis todennäköisimmin läheisessä kontaktissa ryömimällä päästä toiseen, mutta tämäkin vaatii verraten pitkän lähikomtak-tin. Päätäit eivät kerro huonosta hygieniasta. Tartunnasta on kuitenkin hyvä ilmoittaa päi-väkotiin, kouluun ja kavereiden vanhemmille. Koulusta tai päiväkodista ei tarvitse olla pois, kunhan hoito on aloitettu. Vain niiden perheenjäsenten päätäitartunnat häätöhoide-taan, joilta on löytynyt täitä tai munia. (Renko 2016c; Hannuksela-Svahn 2017.)

Päätäit vaativat aina häätöhoidon. Apteekista voi ostaa ilman reseptiä täiden häätöön tar-koitettua shampoota sekä täikamman, jonka avulla täit saadaan kammattua pois hiuspoh-jasta. Täiden häätöön on olemassa muutamia erilaisia aineita. Tärkeintä on kuitenkin

saada tartuntakierre nopeasti katkaistua. Täitartunta ei useinkaan vaadi lääkärikäyntiä, mutta mikäli tarkasta ja huolellisesta häätöhoidosta huolimatta eläviä täitä löytyy edel-leen, on hyvä käydä lääkärin juttusilla. Lääkäri voi tällaisissa tapauksissa määrätä suun kautta otettavan hoidon täiden karkottamiseksi. (Renko 2016c; Hannuksela-Svahn 2017.)

Kihomadot

Kihomato eli Enterobius vermicularis on sukkulamatoihin kuuluva ihmisen loinen. Kiho-mato on ainoastaan ihmisen loinen, joten sitä ei voi saada eläimeltä tai eläin ei voi saada tartuntaa ihmisestä. Kihomatoja esiintyy kaikkialla maailmassa ja kaikista yhteiskunta-luokissa. Kihomatonaaras on 8-13 mm pituinen, koiras 3-5 mm pituinen ja munat ovat 55 mikromillimetriä pitkiä. Madot muistuttavat valkoisia langanpätkiä ja ne voikin erottaa silmällä ulosteesta tai peräaukon seudulta. Munia taas ei paljaalla silmällä voi havaita.

(Salo 2008, 315-316.)

Salon (2008) mukaan kihomatoja esiintyy erityisesti päiväkoti- ja kouluikäisillä lapsilla.

(Salo 2008, 315.) Lumio (2017) mainitsee artikkelissaan, että helsinkiläisistä alle kou-luikäisistä lapsista 5-10%:lla esiintyy kihomatoja ja päiväkodissa olevilla lapsilla jopa 15%:lla on tavattu kihomatotartuntoja. (Lumio 2017.) Yleisimmin niitä esiintyy 415 -vuotiailla lapsilla, mutta myös aikuinen voi saada tartunnan. Alle kaksivuotiaiden kiho-matotartunnat ovat harvinaisia. Suomessa kihomadot aiheuttavat pieniä, mutta toisinaan vaikeasti hoidettavia epidemioita päiväkodeissa, perheissä ja alakouluissa. (Salo 2008, 315; Lumio 2017.)

Kihomatotartunta saa alkunsa, kun madon munia joutuu käsiin, josta ne sitten kulkeutuvat suuhun sormien mukana. Munat ovat tahmeita, joten ne jäävät helposti kiinni esimerkiksi leluihin tai ovenkahvoihin ja leviävät näin uusiin käsiin. Tartunnan voi saada myös, mi-käli munia on vaatteissa tai petivaatteissa, joita käsitellään tai huonepölyä hengittämällä, jossa on kuivuneita munia. Munan päästyä pohjukaissuoleen, siitä kuoriutuu toukka ja se kasvaa noin 1-2 kuukaudessa aikuiseksi madoksi. Mato kulkeutuu suolistoa pitkin pak-susuoleen ja umpilisäkkeen seutuun pesiytymään. Naarasmadot ryömivät etenkin öisin peräaukon seudulle munimaan, joka aiheuttaa voimakasta kutinaa. Kutinan seurauksena peräaukon seutua raavitaan herkästi, jolloin uudet munat taas kulkeutuvat suuhun ja näin ihminen tartuttaa itsensä uudelleen. (Salo 2008, 315; Lumio 2017.)

Kihomatotartunnan tärkein oire on voimakas peräaukon kutina, jota esiintyy erityisesti yöaikaan. Tämä voi aiheuttaa yöheräilyä ja yökasteluakin. Raapimisesta saattaa seurata myös perianaalialueen seudun ihon bakteeri-infektio. Tämä saattaa esiintyä esimerkiksi kirvelynä virtsatessa. Joskus madot saattavat tytöillä eksyä myös emättimeen tai virtsa-putkeen, altistaen myös näiden alueiden infektioille matojen mukanaan kuljettamiensa suolistobakteerien vuoksi. Tämä on kuitenkin varsin harvinaista. (Salo 2008, 315; Lumio 2017.)

Kihomatotartunnan toteaminen tapahtuu ensisijaisesti katsomalla peräaukon seutua, ulos-tetta tai vaippaan. Mikäli ulosteessa tai peräaukolla esiintyy eläviä matoja, on diagnoosi selvä. Tarvittaessa voidaan ottaa näytteitä peräaukon ja välilihan seudulta. Näytteet ote-taan useana oireisten öiden jälkeisenä aamuna ennen pesua hankaamalla keittosuolaliu-okseen kostutettua pumpulitikkua peräaukon reunojen ympärillä ja käyttämällä tikku noin puolen sentin syvyydellä peräaukossa. Näytteillä ei kuitenkaan etsitä matoja vaan munia ja ulostenäyte ei kuulu osana näytteenottoon. (Salo 2008, 316; Lumio 2017.)

Kihomatotartuntaan on saatavilla ilman reseptiä apteekista kerta-annoksena otettavaa pyrviiniembolaattia. Pyrviiniembolaatti värjää ulosteen punaiseksi, mutta tahrat lähtevät pesemällä pois. Lääkäri voi myös kirjoittaa reseptin kerta-annoksena otettavaan meben-datsoliin. Mebendatsolin annostus on kaikille yli yksivuotiaille 100 mg:n tabletti heti ja seuraava tabletti kahden viikon kuluttua. Hoito olisi hyvä antaa koko perheelle samanai-kaisesti. Myös oireettomille tartuntakierteen katkaisemiseksi. Mebendatsolia ei tule käyt-tää raskauden tai ainakaan ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana, joskaan sikiölle aiheutuvista haitoista ei tämän lääkkeen kohdalla ole näyttöä. Imetyksen aikana lääkettä voi käyttää. Pyrviiniembolaatista ei ole systemaattisia tutkimuksia, mutta sitä pidetään kuitenkin turvallisena sekä raskauden ja imetyksen aikana. Mikäli kihomatoja todetaan päiväkotiryhmässä vähintään kolmanneksella, tulisi koko päiväkotiryhmä hoitaa. Päivä-kodista ei tarvitse olla pois. (Salo 2008, 316; Lumio 2017.)

Kihomatotartunta ei kerro suoraan huonosta hygieniasta tai huonosta hoivasta. Sormien imeminen, kynsien pureskelu ja huono käsihygienia kuitenkin lisää kihomatotartunnan riskiä. Kihomatotartunnan aikana olisikin hyvä tehostaa wc- ja käsihygieniaa; pidetään lasten kynnet lyhyenä ja muistutetaan käsien pesun tärkeydestä wc-käyntien ja aterioiden yhteydessä. Vuodevaatteet tulee myös imuroida ja tuulettaa sekä vaihtaa lääkkeen

otta-misesta seuraavana päivänä. Olisi hyvä myös välttää nukkumista kihomatotartunnan saa-neen kanssa samoissa petivaatteissa. Toistuvatkaan kihomatotartunnat eivät liity huonoon siivoamiseen ja koska tartunta ei ole vaarallinen, kihomato-ongelmaan liittyvää ylenmää-räistä siivousta ei siis myöskään ole syytä toteuttaa. Kihomadoista olisi hyvä ilmoittaa päiväkotiryhmään. (Lumio 2017.)

Lääkäriin ei kotona selkeästi todetun kihomatotartunnan takia tarvitse lähteä, koska hää-töhoitoon saa apteekista ilman reseptiäkin lääkkeen. Mikäli kuitenkin tilanne ei ole selkeä, herää epäily peräaukon seudun streptokokki-infektiosta tai alapään muista infektioista, olisi hyvä hakeutua hoitoon. (Jalanko 2009a.)