TIETEESSÄ TAPAHTUU 4 2018 67 KIRJALLISUUS
ven vaihtumisesta sodan jälkeen syntyneihin oikeistoradikalismis- sa ei näytä tapahtuneen laadullis- ta muutosta ennen kylmän sodan loppua. Tätä muutosta Kotonen on kuvannut osuvasti artikkelis- saan Historiallisessa Aikakauskir
jassa 2017/3.
Toisaalta 1970-luvun loppu on oikeistoradikalismin huippukaut- ta, jolloin Pekka Siitoimen Isän- maallinen Kansanrintama poltti vasemmistolaisen kustannusyh- tiö Kursiivin painotalon. Tämäkään ajanjakso ei näy kehittyneen aiem- milta vuosikymmeniltä vaan on poikkeuksellinen enimmäkseen Siitoimen henkilön takia. Vankila- tuomion jälkeen hänestä tuli tun- nettu, vaikkakaan ei myönteisellä tavalla kokoava hahmo vaan koo- minen pilakuva, joka jatkoi roo- liaan kuolemaansa asti (2003).
Hänessä henkilöityy koko suoma- laisen oikeistoradikalismin ja fa- sismin melankolia. Hänen pitkään suljettuna ollut aineistonsa kansal- liskirjastossa on vapautunut tutki- muksen käyttöön.
Kirjan liioittelevat päättelyt jat- kuvat etsittäessä yhteyttä tähän päivään. Ensinnäkin äärioikeis- tolaisen ajattelun muuttumista 1990-luvulta lähtien on kattavas- ti esitelty Li Anderssonin, Mikael Brunilan ja Dan Koivulaakson kir- jassa Äärioikeisto Suomessa (Into 2012), jota ei kuitenkaan kirjalli- suusluettelosta löydy. Toiseksi kir- jan käsikirjoitus on ilmeisesti, net- tiviitteistä päätellen, valmistunut vuonna 2015, jonka jälkeen on ta- pahtunut paljon. On outoa lukea tänä päivänä painetussa sanassa Soldiers of Odinista, mikä toisaal- ta osoittaa ääriryhmien yhä nouse- van ja katoavan nopeasti.
Edellä mainitun teoksen lisäk- si kirjallisuudesta puuttuu esimer- kiksi Henrik Holapan Minä perus
tin uusnatsijärjestön (Into 2016) ja Jari Hanskin Juutalaisviha Suo
messa (Ajatus 2006), joka olisi tar- jonnut historiallista tausta-aineis- toa. Kirjassa mainitaan ohimennen Walter Horn, jonka elämäkerran on kirjoittanut Petri Airio (Docendo 2013). Lisäksi viitataan Aarni Virta-
sen pro graduun Vihtori Kosolas- ta, vaikka hän on ehtinyt väitellä saman aiheen tiimoilta vuosia sit- ten. Kolmen vuoden aikana oikeis- toradikalismista on ilmestynyt run- saasti muutakin kirjallisuutta.
Olisi väärin kirjoittaa näiden teos ten puuttuvan kirjallisuusluet- telosta, sillä kirjassa ei ole kirjal- lisuusluetteloa! Lähteet ja kirjalli- suus on kerrottu artikkelin tapaan vain viitteissä. Kirjallisuusluet telon ja henkilöhakemiston puuttuminen ei palvele lukijaa. Kirjallisuusluet- telosta kirjoittajakin olisi huoman- nut toistot ja virheet, etenkin sen, ettei yhdestä kirjasta (Jarkko Vesi- kansa: Salainen sisällissota. Otava 2004) anneta tietoja lainkaan.
PAULI HEIKKILÄ
Kirjoittaja on valtiotieteen tohtori.
”Vain annos ratkaisee”
Vuento, Matti: Myrkkyjen maail
ma. Nuolimyrkystä sariiniin.
Gaudeamus 2017.
Kaasuaseen aikakausi alkoi run- sas vuosisata sitten ensimmäises- sä maailmansodassa Ypresissä, Belgiassa. Tuolloin saksalaiset tyh- jensivät liittoutuneiden etulinjan kloorikaasuhyökkäyksellä, joka tu- kehdutti välittömästi tuhansia so- tilaita kaasun vahingoittaessa hei- dän keuhkojaan. Ainutkertainen taktinen menestys ei kuitenkaan tuottanut strategista etua. Sen si- jaan se johti vastaiskuihin sodan
kaikilla rintamilla, kemialliseen kil- pavarusteluun ja kaasuaseen ja muiden asejärjestelmien yhteen- sovittamiseen kansainvälisistä kieltosopimuksista piittaamatta.
Ranska ja Britannia turvautui- vat pian teollisuuskemikaali fos- geeniin, joka tappoi tehokkaammin kuin kloori. Sodan loppupuolel- la otettiin käyttöön sinappikaasu, jonka vaikutus alkoi hitaasti ja kes- ti kauan. Kaasuja ei enää levittänyt tuuli, vaan ne ammuttiin kohteisiin- sa kranaatinheittimillä. Miljoonia kuoli tai vammautui.
Sodan jälkeen tuotekehittely jatkui. Kansallissosialistinen Sak- sa toi markkinoille muun muas- sa ensimmäisen synteettisen her- momyrkyn tabuunin, tehokkaasti höyrystyvän sariinin ja näitäkin kuolettavamman somaanin. So- dankäyntiin soveltuvilla vanhoil- la myrkyillä käytiin kauppaa, ja ne levisivät Euroopan ulkopuolel- le. Marokossa 1920-luvulla Espan- ja testasi saksalaisilta ostamaansa sinappikaasua siviileihin sodas- saan Rifin berbereitä vastaan.
Seuraavalla vuosikymmenellä kaa- suttivat Italia Etiopiassa ja Japani Taiwanissa sekä Kiinassa.
Myrkkyjen puolustajat pitivät niitä joko humaaneina keinoina ly- hentää sotaa, sodankäynnin tai- don luonnollisena kehityksenä tai itseään alempiarvoisemmille ”ro- duille” sopivana ratkaisuna.
Toisessa maailmansodas- sa osapuolet kuitenkin pidättäy- tyivät taistelukaasujen käytöstä.
Sen sijaan hyönteismyrkky Zyk- lon B jäi historiaan natsien kaa- sukammioissa. Aineen kehittä- jä, juutalainen kemisti Fritz Haber (1868–1934) palkittiin ammoniakin valmistusmenetelmästä Nobelilla vuonna 1918. Toinen myrkynkeittä- jä, sveitsiläinen kemisti Paul Mül- ler (1899–1965) puolestaan pok- kasi lääketieteen Nobel-palkinnon vuonna 1948 oivallettuaan, että DDT tehoaa malariasääskiin. Aine osoittautui sittemmin täystuhoksi.
Kylmän sodan valikoima kat- toi koko joukon uusia lamauttavia ja psykoaktiivisia aineita. Yhdys- vallat raivasi Vietnamissa viidak-
68 TIETEESSÄ TAPAHTUU 4 2018 KIRJALLISUUS
koa kasvimyrkky Agent Orangella ja tärveli viljelymaita Agent Bluella.
Saddam Husseinin mieltymys tais- telukaasuihin tuli selväksi Irakin ja Iranin sodassa, mutta Irakin kemi- allisen sodankäynnin joukot perus- tettiin jo ennen hänen aikaansa ja koulutettiin Yhdysvalloissa ja Ve- näjällä. Levittyään koko maailmaan myrkyt joutuivat myös yksittäisten terroristiryhmien käsiin, kuten sa- riini-isku Tokion metrossa vuonna 1995 osoitti.
Kylmän sodan peruja on myös hermomyrkky Novitšok, jolla hyö- kättiin venäläisen ex-vakoojan Sergei Skripalin ja hänen tyttären- sä kimppuun maaliskuussa Ete- lä-Englannissa. Kansainvälisen diplomaattisen selkkauksen ja mediakohun käynnistänyt tapaus muistuttaa ex-agentti Aleksandr Litvinenkon murhaa radioaktiivi- sella poloniumilla 2006 ja Pohjois- Korean johtajan Kim Jong-unin veljen Kim Jong-hamin tappamista VX-hermomyrkyllä Malesiassa run- sas vuosi sitten.
Viimeaikaisissa viihdeuutisis- sa ovat esiintyneet luonnon omat myrkyt. Maaliskuun lopussa tosi-tv- sarja Selviytyjien suomalaiset kil- pailijat evakuoitiin saareltaan Filip- piineillä, kun rantavedet täyttyivät polttiaiseläimiin kuuluvista kuutio- meduusoista. Hauraat meduusat la- mauttavat saaliinsa lihakset ja hen- gityksen, ja suojaavat näin itseään vahingoittumiselta. Pedon pitkien pyyntilonkeroiden myrkky voi tap- paa myös ihmisen, arpeuttaa ihoa ja aiheuttaa vakavia sydänoireita.
Erityisesti australiankuutiomeduu- san myrkyn tarkka koostumus on kuitenkin arvoitus, koska aine säi- lyy huonosti.
Käärmeiden veri-, solu- ja her- momyrkyt ja niiden yhdistelmät tunnetaan paremmin. Kemiallises- ti ne ovat proteiineja ja erityises- ti entsyymejä, jotka vaikuttavat muun muassa laskemalla veren- painetta, estämällä veren hyyty- misen tai hajottamalla verisolujen solukalvoja ja kudosten proteiine- ja. Esimerkiksi kyy erittää solu- ja verimyrkkyjen yhdistelmää, joka tuhoaa kudoksia ja verisoluja sekä
häiritsee verenkiertoa monin ta- voin. Kyyn myrkky on esimerkki muinaisesta kemiallisesta aseesta, sillä skyytit käyttivät sitä nuolen- kärjissään. Vaikutusta tehostettiin biologisesti kastamalla nuolenkär- jet mätänevään lihaan. Myös tau- teja osattiin levittää, vaikka niiden mikroskooppisia aiheuttajia ei vie- lä tunnettukaan.
Roomalaiset pitivät skyyttien sodankäyntiä barbaarisena mut- ta olivat itse ahkeria myrkyttäjiä.
Käärmeiden lisäksi hyönteiset, lis- kot ja sammakot esittivät ratkaise- via rooleja rahan, vallan ja ihmis- suhteiden lietsomissa draamoissa, joiden päätteeksi joku pääsi hen- gestään. Myrkyttäjien kulta-ai- kaa Roomassa oli vielä keisariajan alku, kun taas myöhemmin mo- nenkirjavien rohdosten, arsenikin ja strykniinin kauppiaita työllistet- tiin renessanssin Italiassa. Myrkyl- lä tappaminen oli helppoa, sillä tarvikkeita sai helposti mutta kiinni jäi harvoin ennen kuin oikeuslää- ketiede kehittyi. Henkensä saattoi heittää myös turvautumalla lääkä- riin, joille sattui paljon vahinkoja.
Lisäksi hoito saattoi tehota mut- ta tappaa: elohopea lievitti kupan oireita, mutta potilas kuoli myrky- tykseen.
Eläin- ja kasvimaailmassa myr- kyt edistävät lajin selviytymistä elinympäristössään. Asetelma on kuitenkin monimutkaisempi kuin kasvin puolustautuminen kasvis- syöjää vastaan. Karkotusvaikutus on todistettu tieteellisesti vain joi- denkin kasvien, kuten nikotiinia si- sältävän tupakan tapauksessa. Pe- riaatteessa suoraviivaista ajatusta sotkee muun muassa se, että jot- kin lajit syövät myrkyllisiä kasveja tieten tahtoen esimerkiksi paran- taakseen infektion, lievittääkseen kipua, häätääkseen loisia tai teräs- tääkseen kognitiivisia kykyjään.
Monimutkaisin suhde myrk- kyihin on ihmisellä, joka käyttää myrkkyjä tappamisen ja teollisuus- ja maataloustuotannon lisäksi lääkkeenä, piristeenä ja päihtee- nä. Monia myrkyllisiä luonnonan- timia ja niiden jalosteita käytetään arkielämässä täysin laillisesti ja nii-
tä arvostetaan herkkuina. Esimer- kiksi kahvin ja teen kofeiini sekä tupakan nikotiini parantavat het- kellisesti kognitiivisia kykyjä, ja kannabista saa kivun lievittämi- seen entistä helpommin. Korvasie- ni on maukas, kunhan sen sisältä- mästä maksaa, keskushermostoa ja suolistoa vaurioittavasta gyro- mitriinista päästään. Japanilainen luksusherkku pallokala tappaa il- lastajan muutamassa tunnissa, el- lei kalan myrkyllisiä elimiä poisteta oikeaoppisesti.
Myrkyn, lääkkeen ja huumeen raja on häilyvä, sillä sama annos vaikuttaa eri tavoin eri eliöihin. Tok- sikologian isäksi kutsutun alke- mistin ja kemistin Paracelsuksen (1493–1541) oivallus pätee siis yhä:
”Vain annos ratkaisee, onko jokin myrkkyä.” Hän ymmärsi, että myr- kyllisyys on suhteellista, koska yh- delle jopa välttämätön aine voi tap- paa toisen salamannopeasti. Myös vesi on myrkyllistä, jos sitä juo ylen määrin.
Myrkkyjen maailma on väri- käs ja sen tunnettu historia on pit- kä ja väkivaltainen. Myrkyt kerto- vat luonnon monimuotoisuudesta, ihmisen raadollisesta kekseliäi- syydestä, keksintöjen alueellises- ta leviämisestä sekä oppineiden ja sotilasmahtien verkostoista, jotka ylittivät kulttuurisia rajoja ja muok- kasivat maailmanjärjestystä. Ym- märrystä myrkyistä ja niiltä suo- jautumisesta ovat laajentaneet erityisesti alkemistit, kemistit, lää- kärit, apteekkarit – ja sotilaat.
Kirja kattaa pitkän ajallisen kaaren asiantuntevasti ja lukija oppii erityisesti myrkkyjen kemias- ta, vaikutusmekanismeista ja kek- sijöistä.
PAULIINA RAENTO
Kirjoittaja on aluetieteen professori ja rahapelitutkimuksen dosentti Tampe- reen yliopistossa.
