1
Piia Saarinen
LAPSEN ARKI PITKITTYNEEN HUOLTORIIDAN KESKELLÄ
Lapsen asumisliikkuvuus ja sosiaaliset suhteet sosiaalitoimen olosuhdeselvitysten kuvaamina
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Pro gradu -tutkielma
Huhtikuu 2020
TIIVISTELMÄ
Piia Saarinen: Lapsen arki pitkittyneen huoltoriidan keskellä – Lapsen asumisliikkuvuus ja sosiaaliset suhteet sosiaalitoimen olosuhdeselvitysten kuvaamina
Pro gradu -tutkielma Tampereen yliopisto
Sosiaalityön tutkinto-ohjelma Huhtikuu 2020
Tutkielman aiheena ovat pitkittyneet huoltoriidat (riidat lapsen huollosta, asumisesta ja/tai tapaamisista).
Tutkimustehtävänä on tarkastella, millaisena pitkittyneen huoltoriidan keskellä elävän lapsen arki näyttäytyy.
Arkea tarkastellaan lapsen asumisen, asumisliikkuvuuden ja läheissuhteiden näkökulmasta.
Tutkimusaineistona ovat sosiaalitoimen tuomioistuimelle laatimat olosuhdeselvitykset. Aineisto koostuu tapauksista, joissa samasta perheestä on tehty toistamiseen olosuhdeselvitys eli perhe on oikeudessa uudestaan ja tuomioistuin pyytää uudessakin oikeudenkäynnissä selvitystä sosiaalitoimelta. Aineisto koostuu kahdestatoista olosuhdeselvitysparista ja koskettaa yhteensä seitsemäätoista lasta. Tutkimus on laadullinen ja analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysia. Tutkimus pohjautuu sosiaalisen konstruktionismin viitekehykseen eli ajatukseen tiedon luonteesta suhteellisena, aikaan ja paikkaan sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen perustuvana.
Tutkimuksen keskeinen tulos on havainto siitä, että pitkittynyt huoltoriita monimutkaistaa lapsen monipaikkaista asumista ja asumisliikkuvuutta. Tutkimuksessa tunnistettiin, että pitkittyneen huoltoriidan keskellä elävää lasta liikuttavat myös muut kuin huoltoriitaliitännäiset muutot. Huoltoriita tekee kuitenkin myös muusta muuttamisesta usein ongelmallisempaa. Muuttoja ja muutoksia koskevaa päätöksentekoa leimasivat yksipuolisuuden ja ennakoimattomuuden elementit. Usein yksi muutos aiheutti lapsen elämässä monien muutosten ketjun. Tutkimuksessa havaittiin, että huoltoriidoissa asumisliikkuvuutta tuotetaan monelta taholta.
Tässä tutkimuksessa lapsi nousi esiin suurtenkin ratkaisujen tekijänä. Pienten lasten kohdalla päätöksenteko paikantui vanhempien ja viranomaisten taholta tapahtuvaksi, mutta lapsen kasvaessa lapsen toimijuus vahvistui. Lapset tekivät suuriakin itsenäisiä ratkaisuja, jotka vaikuttavat heidän ja heidän läheistensä asumiseen sekä keskeisiin läheissuhteisiin. Pitkittynyt huoltoriita ja lapsen vaikea asema vanhempiensa välissä teki kuitenkin lapsen päätöksenteon monella tapaa vaikeaksi.
Asumisessa ja tapaamisjärjestelyissä tapahtuvien muutosten tarkastelu toi esiin paikkojen ja sosiaalisten suhteiden tiiviin liitännän lapsen arjessa. Pääsääntöisesti muutokset asumisessa ja tapaamisissa aiheuttavat muutoksia myös lapsen sosiaalisiin suhteisiin. Tässä tutkimuksessa lapsen läheissuhteet pitkittyneissä huoltoriidoissa näyttäytyvät haavoittuvina ja hyvin alttiina muutoksille. Pitkittynyt huoltoriita muokkaa herkästi merkittävällä tavalla lapsi-vanhempi-suhdetta ja äärimmäisessä tapauksessa johtaa jopa suhteen katkeamiseen. Keskeinen tutkimushavainto oli myös lapsi-vanhempi-suhteen vahvistumisen mahdollisuus pitkittyneen huoltoriidan aikana. Tämä koski tapauksia, joissa erimielisyys vanhempien kesken oli niin syvä, että toisen vanhemman ainoa mahdollisuus vahvistaa suhdetta lapseensa oli tuomioistuintie.
Ongelmalähtöisessä ajattelussa päätösten aiheuttama liike eri paikkojen välillä jää herkästi huomaamatta, niin vanhemmilta kuin ammattilaisilta. Vaikeisiin tilanteisiin voidaan etsiä nopeita ratkaisuja, joiden havaitaan nopeasti olevan toimimattomia ja näin päädytään jälleen uuteen muutokseen. Tulevaisuuteen suuntaavassa ratkaisuharkinnassa menneisyyden tapahtumat ja niiden merkitys lapselle eivät välttämättä saa riittävää painoarvoa. Tutkimus on nostanut esiin pitkittyneen huoltoriidan keskellä elävän lapsen asumisliikkuvuuden moninaisuuden, monimutkaisuuden ja kietoutumisen yhteen lapsen läheissuhteiden kanssa. Tutkimus haastaa pitkittyneiden huoltoriitojen kanssa työskenteleviä ammattilaisia tämän näkökulman huomioimiseen omassa työssään.
Avainsanat: arki, asumisliikkuvuus, huoltoriita, olosuhdeselvitys, sosiaaliset suhteet Tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck –ohjelmalla.
ABSTRACT
Piia Saarinen: Child´s everyday life in prolonged custody disputes – child’s residential mobility and social relations depicted in reports by social authorities
Master’s Thesis Tampere University Social Work April 2020
This study examines prolonged custody disputes (disputes over children’s custody, residency and contact with one of the parents). The main objective of the study is to observe the effects of prolonged custody disputes on the everyday life of children involved. The attributes considered are children’s residency, residential mobility and familial relationships.
The research material consists of reports of social workers to courts. The data contain cases in which a family is reported for the second time, i.e., the family is in court again and the court has requested social services for a second report. The data comprise of 12 pairs of reports that concern altogether 17 children. The approach of this study is qualitative, and the method utilised in the study is content analysis. The analysis is based on conceptual framework of social constructivism. Following the principles of this framework, the notion of knowledge is understood as a relative feature based on time, place and social interaction.
The results of this study show that prolonged custody disputes increase the number of challenges related to children’s residency and residential mobility. There are also other factors affecting children’s mobility than those related to the dispute itself. However, custody disputes complicate also other types of mobility. Decision- making processes related to the mobility of children are biased and unpredictable. One change can cause a chain of changes affecting the child. In custody disputes, there are several actors affecting the residential mobility. In the current study, one interesting finding was that children have a central role in mobility-related decision-making. The younger the child is, the more the decisions are made by the parents and authorities, but older children have stronger agency over the decision-making. Children can make central decisions that have an influence on the residency of both themselves and their family members and their familial relationships. However, prolonged custody dispute and child’s problematic position between the parents have a negative influence on child’s possibilities to participate in decision-making.
In the current study, another important finding was that place of residence and social relations are closely intertwined in children’s everyday life. In general, changes in children’s residency and meetings with parents cause changes in children’s social relations. The results of this study indicate that children’s social relations are vulnerable and likely to be affected by prolonged custody disputes. A prolonged custody dispute has a great impact on the relationship between child and parent and, in extreme cases, might result in relationship breakdown. On the other hand, the findings of the current study indicate that it is also possible that the relationship between child and parent improves during a prolonged custody dispute. This possibility occurs in cases where the disagreement between parents is so great that one of the parents can strengthen the relationship with the child by court decision only.
When following problem-based resolution strategies, children’s mobility caused by different decisions may remain unnoticed by parents and authorities. The parties concerned may look for quick solutions that are soon discovered dysfunctional. This, in turn, may lead to yet another change. When the resolution strategies are future-oriented, past events and their importance for the child do not necessarily gain enough attention.
This study has shown that prolonged custody disputes affect and complicate children’s mobility and familial relationships. The findings of this study can provide support and new insights for social workers involved in cases of prolonged custody disputes.
Keywords: everyday life, residential mobility, custody dispute, social work report to the court, social relations The originality of this thesis has been checked using the Turnitin OriginalityCheck service.
Sisällys
1 JOHDANTO ... 1
2 HUOLTORIIDAT ILMIÖNÄ JA PROSESSINA ... 4
2.1 Huoltoriidat tuomioistuimissa ... 4
2.2 Korkean konfliktin riidat aiemman tutkimustiedon valossa... 7
2.3 Lapsen asema huoltoriidassa ... 10
2.4 Olosuhdeselvitys osana huoltoriitaprosessia ... 14
3 TARKASTELUKULMANA LAPSEN ARKI ... 17
3.1 Arki käsitteenä ... 17
3.2 Arjen monipaikkaisuus ja sosiaaliset suhteet ... 19
4 TUTKIMUSASETELMA ... 23
4.1 Tutkimuskysymykset... 23
4.2 Olosuhdeselvitykset tutkimusaineistona ... 23
4.3 Dokumentit tutkimusaineistona ... 26
4.4 Analyysin toteutus ... 28
4.5 Tutkimuseettinen pohdinta ... 30
5 LAPSEN ASUMISLIIKKUVUUS PITKITTYNEEN HUOLTORIIDAN AIKANA ... 32
5.1 Kytkökset muuttojen takana ... 32
5.2 Muuttojen ja muutosten luonne ja rytmi ... 37
5.3 Asumisliikkuvuuteen päätöksillään vaikuttavat tahot ... 45
6 LAPSEN SOSIAALISTEN SUHTEIDEN LUONNE PITKITTYNEEN HUOLTORIIDAN KESKELLÄ ... 53
6.1 Säilyvät suhteet... 53
6.2 Heikkenevät suhteet ... 56
6.3 Vahvistuvat suhteet ... 60
7 JOHTOPÄÄTÖKSET ... 62
Lähteet ... 67
1 1 JOHDANTO
Vanhempien eron myötä lapsen arki muuttuu huomattavalla tavalla. Lapsen sekä fyysinen että sosiaalinen elämänpiiri tulevat uudelleenjärjestelyn kohteeksi. Eron jälkeen vanhempien päätettäväksi tulevat kysymykset koskien lapsen huoltoa, asumista ja tapaamisoikeutta. Suurin osa vanhemmista pystyy näistä asioista sopimaan, mutta osa joutuu turvautumaan tuomioistuimeen asian ratkaisijana. Niin sanottuun huoltoriitaan (riidat lapsen huollosta, tapaamisesta ja/tai asumisesta) ajautuessaan vanhemmat luovuttavat lähtökohtaisesti heidän sopimusvapauteensa kuuluvan riidanalaisen lasta koskevan kysymyksen ulkopuolisen tahon eli tuomioistuimen ratkaistavaksi.
Sosiaalitoimessa eroperheiden kanssa työskennellessäni vastaani tuli muutamia asiakasperheitä, joissa vanhempien välinen erimielisyys tuntui poikkeuksellisen syvältä. Toki lapsen asemaa koskevista kysymyksistä sopiminen eron jälkeen herättää tunteita kaikissa vanhemmissa ja erimielisiä vanhempia on paljon, mutta osalla vanhempia riitaisuudet ja tilanteen ongelmallisuus näyttäytyivät erityisen hankalana. Näillä vanhemmilla ei ollut välttämättä keskusteluyhteyttä lainkaan ja tilanteisiin liittyi usein voimakasta toisen vanhemman syyttelyä ja mustamaalaamista. Tyypillistä oli, että erimielisyydet olivat jatkuneet jo pitkään ja tilanne tuntui lukkiutuneen riitelyyn. Usein eri sovittelukeinoja oli kokeiltu, tuloksetta. Osassa tapauksia edes tuomioistuimen asiassa antama ratkaisu ei tuonut rauhaa perheen tilanteeseen.
Kuvatun kaltaiset perheet on tunnistettu paitsi käytännön työssä, myös yhteiskunta- ja oikeustieteellisessä tutkimuksessa. Näistä vaikeista lapsen huoltoa, asumista ja tapaamista koskevista riitaisuuksista käytetään yleisesti termiä korkean konfliktin riidat (high conflict custody disputes, high legal conflict). Korkean konfliktin riidoiksi on luettu muun muassa pitkät vuosia jatkuvat huoltoriitakierteet, riidat, joissa on mukana väkivaltaa tai päihde- ja mielenterveysongelmia sekä riitaisuudet, joissa toinen vanhempi systemaattisesti pyrkii lapsen vieraannuttamiseen toisesta vanhemmasta. Yhteistä näille kaikille on vanhempien kyvyttömyys päästä yhteisymmärrykseen lapsen asioista ja erimielisyyden niin korkea aste, ettei perhe pysty muotoutumaan uudestaan ja jatkamaan toimintaansa vanhempien eron jälkeen. (Birnbaum &
Bala 2010, 404; Haddad ym. 2016, 244.) Korkean konfliktin riitoja on tutkittu Suomessa vähän. Vaikeat erotilanteet on kuitenkin nostettu esiin ongelmana ja tarve erityisosaamiselle sekä uusille työtavoille on tunnistettu (Haavisto ym. 2014, 9; Yliruka ym. 2018, 19–22).
Ulkomaisessa tutkimuksessa on keskitytty paljon sen selvittämiseen mitä syitä riidoille on ja
2 millaisia ominaispiirteitä korkean konfliktin riitoihin liittyy. Lisäksi on tutkittu riitojen vaikutuksia lapsiin, lähinnä lasten sopeutumisen ja oireilun näkökulmasta. Korkean konfliktin riidat ovat erittäin raskaita ja vahingollisia asianosaisille, etenkin riidan keskellä elävälle lapselle. Lisäksi nämä tapaukset kuormittavat paljon niin oikeuslaitosta, sosiaalitoimea kuin muitakin viranomaistahoja. (Birnbaum & Bala 2010; Cashmore & Parkinson 2011.) Edellä sanotun valossa korkean konfliktin riidat tutkimusaiheena on ajankohtainen ja tärkeä.
Tässä tutkimuksessa lähestyn korkean konfliktin riitoja huoltoriitakierteiksi muodostuneiden tapausten kautta. Tutkimuksen kohteena ovat tapaukset, joissa vanhempien erimielisyys on pitkä ja niin syvä, että he päätyvät riidassaan oikeuteen useammin kuin kerran. Tutkimuksen pyrkimyksenä on huoltoriidan keskellä elävän lapsen esiin nostaminen. Tämä tarkastelunäkökulma on tärkeä, sillä korkean konfliktin riidoille on tyypillistä, että lapsi jää vanhempiensa riitelyn varjoon, vanhempien tunteiden ja eroriidan viedessä kaiken huomion.
Huoltoriidan varjossa eläminen on merkittävä uhka lapsen hyvinvoinnille ja sillä voi olla koko lapsen elämään ulottuvia, jopa ylisukupolvisia vaikutuksia (Johnston ym. 2009, 6).
Huoltoriitojen vaikutuksia lapsiin on tukittu, mutta on tärkeä pysähtyä myös tarkastelemaan lapsen asemaa ja sitä sosiaalista todellisuutta, jota huoltoriidan keskellä elävä lapsi elää.
Tutkimustehtävänä tässä tutkimuksessa on tarkastella, millaisena pitkittyneen huoltoriidan keskellä elävän lapsen arki näyttäytyy. Arkea tarkastellaan lapsen asumisen, asumisliikkuvuuden ja läheissuhteiden näkökulmasta.
Tutkimusaineistona ovat sosiaalitoimen huoltoriidassa tuomioistuimelle laatimat olosuhdeselvitykset. Olosuhdeselvitykset ovat käytännön sosiaalityössä syntyneitä asiakirjoja, jotka sisältävät verrattain kattavan kuvan perheen tilanteesta. Olosuhdeselvitykset sisältävät tietoa, jonka sosiaalityön ammattilaiset ovat nähneet tärkeäksi esittää asiassa tuomioistuimen ratkaisuharkintaa varten. Tutkimus on laadullinen ja olosuhdeselvityksiä on analysoitu sisällönanalyysin avulla. Tutkimus pohjautuu sosiaalisen konstruktionismin viitekehykseen eli ajatukseen tiedon luonteesta suhteellisena, aikaan ja paikkaan sekä sosiaaliseen vuorovaikutukseen perustuvana.
Tutkielma etenee seuraavasti: tutkimuksen taustaluvuissa tarkastelen huoltoriitoja ja arjen käsitettä niitä koskevan aikaisemman tutkimustiedon valossa. Luvussa kaksi käsittelen huoltoriitoja ilmiönä, vaikeiden huoltoriitojen erityispiirteitä sekä lapsen asemaa huoltoriidassa. Lisäksi kuvaan olosuhdeselvitystä osana huoltoriitaprosessia. Toisessa taustaluvussa, luvussa kolme, avaan arjen käsitettä sekä vanhempien eron myötä lapsen
3 elämään syntyvää arjen monipaikkaisuutta ja siihen liittyviä kysymyksiä. Luvussa neljä käsittelen tutkimuksen toteutusta koskevat keskeiset kysymykset: tutkimuskysymykset, tutkimusaineiston, analyysimenetelmän sekä tutkimusta koskevan eettisen pohdinnan.
Tutkimustulokset on koottu lukuihin viisi ja kuusi. Asumisliikkuvuutta ja sosiaalisia suhteita koskevat tutkimushavainnot on käsitelty omissa luvuissaan. Luku seitsemän kokoaa yhteen tutkimuksen johtopäätökset sekä niihin perustuvan pohdinnan.
4 2 HUOLTORIIDAT ILMIÖNÄ JA PROSESSINA
2.1 Huoltoriidat tuomioistuimissa
Lapsen huollosta, tapaamisesta ja asumisesta päättäminen on lähtökohtaisesti vanhempien välinen sopimusasia ja suurin osa vanhemmista käyttääkin asiassa heille suotua päätäntävaltaa.
Vanhemmuuden jatkuminen, yhteisvanhemmuus ja yhteishuollon ensisijaisuus ovat keskeisiä periaatteita kotimaisessa lapsilainsäädännössä vuonna 1983 säädetystä lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/1983) voimaan tulosta lähtien. Historiallisesti tarkastellen vuoden 1983 lakimuutos merkitsi keskeistä ajattelutavan muutosta eroavaa perhettä koskien. Ennen vallalla ollut eroperhettä ja vanhemmuutta koskenut korvautumisen logiikka vaihtui jatkuvuuden logiikaksi. Korvautumisen logiikan näkökulmasta ero merkitsi perheen peruuttamatonta purkautumista, joka herkästi johti lapsen ja toisen vanhemman suhteen katkeamiseen. Jatkuvuutta korostavassa näkökulmassa perheen ei korvautuvuuden logiikasta poiketen nähdä purkautuvan vaan muotoutuvan uudelleen. Ero nähdään siirtymänä yhden perheen taloudesta kahdeksi. Jatkuvuutta korostavassa näkökulmassa korostuu lapsen oikeus molempiin vanhempiinsa erosta huolimatta. Jatkuvuuden logiikka nojaa vahvasti ajatukseen yhteisvanhemmuudesta ja erityisesti yhteistyökykyisistä vanhemmista. Perheen jatkuvuutta korostavan näkökulman vahvistumisen on nähty jakavan eroavat vanhemmat kahteen leiriin:
eron jälkeen yhteistyökykyisiin vanhempiin ja yhteistyökyvyttömiin vanhempiin, jotka ovat kääntäneet yhteisvanhemmuuden idean omiksi oikeuksikseen, joiden varjolla riidellä loputtomiin lasta koskevista asioista. (Castrén 2009a, 145–146.)
Tuomioistuimissa käsiteltävien huoltoriitojen määrässä on havaittu huomattavaa kasvua viime vuosikymmeninä. Kymmenen vuoden ajanjaksolla vuodesta 1995 vuoteen 2005 huoltoriitojen määrä kaksinkertaistui. Tämän jälkeen riitojen vuosittainen määrä on pysynyt suunnilleen samana. Syiksi huoltoriitojen määrän kasvuun on mainittu muun muassa avioeron syyllisyysperusteiden poistuminen, isien entistä aktiivisempi rooli perheiden elämässä ja avioliiton ulkopuolella syntyvien lasten määrän kasvu. (Valkama & Litmala 2006, 2, 22.) Määrällisen kasvun lisäksi huoltoriitojen on todettu muuttuneen luonteeltaan vaikeammiksi.
Monikulttuuristen perheiden lisääntyminen on tuonut omat mutkikkuutensa huoltoriitojen käsittelyyn. Miehen ja naisen aseman muutos on tuonut perhe-elämään voimakkaan tasa-arvon ja tasajaon periaatteen, joka heijastuu myös huoltoriitoihin. Myös perhemuodon muutokset ja
5 erilaiset uusperhejärjestelyt tuovat toisinaan oman haasteensa lapsen asioista sopimiselle.
(Aaltonen 2014, 369–370.)
Arvioiden mukaan käräjäoikeuksissa käsitellään vuosittain noin 2000 riitaista lasten huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevaa asiaa. Kun oikeudessa käsiteltävien huoltoriitojen määrää tarkastellaan osana kaikkia vuosittain niin sosiaalitoimessa kuin tuomioistuimessa käsiteltävistä lapsen huoltoa, tapaamista ja asumista koskevia asioita, on huoltoriitojen suhteellinen osuus noin 4-5 prosenttia. Näistä riidoista noin puolet sovitaan oikeudenkäynnin kuluessa, joten vain pieni osa kaikista huoltoriidoista tulee käsittelyksi alusta loppuun oikeudenkäyntimenettelyssä.
(Valkama & Litmala 2006, 86,93.) Huomionarvoista on, että kaikki huoltoriidat eivät päädy tuomioistuimiin. Huoltoriitoja käydään myös tuomioistuinten ulkopuolella ja pahimmillaan ne ovat perheelle yhtä repiviä kuin lapsen asioista käytävät kärjistyneimmät oikeusriidat.
Huoltoriidat eroavat huomattavasti tuomioistuimissa tavallisesti käsiteltävistä riita-asioista.
Tavanomaisessa riita-asiassa tuomioistuin antaa lopullisen päätöksen menneisyydessä syntyneeseen riitaan. Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevassa asiassa tuomioistuin suuntaa ratkaisuharkintansa tulevaisuuteen ja pyrkimyksenä on saavuttaa ratkaisu, joka päättää vanhempien riidan sillä tavoin, että perheen on mahdollista jatkaa arkeaan riidan jälkeen.
Poikkeuksellista on myös se, että asiassa annettu ratkaisu ei saa oikeusvoimaa eli ratkaise asiaa lopullisesti, vaan lapsen asioista on mahdollista riidellä lapsen täysi-ikäisyyteen saakka.
Tuomioistuinta ohjaa päätöksenteossaan lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta säädetyn lain mukainen avoin ja joustava lapsen edun normi. Lain säännösten yleisluonteisuus jättää tuomarille poikkeuksellisen paljon harkintavaltaa. Ratkaisu huolto- ja tapaamisasioissa on harvoin puhtaasti juridiikkaan perustuva, sillä mukana on lähes aina tietoa eri tieteenaloilta.
Lapsen huoltoa ja tapaamisoikeutta koskevalla asialla on paitsi juridinen, myös sosiaalinen, psykologinen sekä taloudellinen ulottuvuutensa. Tuomioistuimessa käsiteltäville lasten huolto- ja tapaamisasioille on tyypillistä yhteistyö muiden viranomaisten kanssa. (Aaltonen 2014, 16–
18.)
Vaikka sana huoltoriita herättää helposti mielikuvan lasta repivästä pitkään jatkuvasta vanhempien erimielisyydestä, on tuomioistuimessa käsiteltävien huoltoriitojen joukko hyvin moninainen. Maija Auvinen (2006) on tutkinut oikeustieteen väitöskirjassaan huoltoriitoja ja sosiaalitoimen asemaa huoltoriidoissa. Auvinen on muodostanut tutkimusaineistonsa pohjalta kolme erityyppistä huoltoriitojen ryhmää; tasapeliriidat, psykososiaaliset riidat ja patologiset riidat. Tasapeliriidoissa osapuolina ovat tasavahvat huoltajakykyiset vanhemmat, joiden riita ei
6 ole eskaloitunut kovin syväksi. Psykososiaalisille riidoille on ominaista toisen tai molempien vanhempien päihde- tai mielenterveysongelmat, jotka ovat luonteeltaan niin vakavia, että ne vaikuttavat vanhemman huoltajuuskykyyn. Patologisiksi Auvinen luokittelee tapaukset, joissa erimielisyys on jatkunut pitkään ja kroonistunut niin sanotuksi huoltoriitakierteeksi. Auvisen aineistossa 50 prosenttia tapauksista luokittui tasapeliriidoiksi, 41 prosenttia psykososiaalisiksi riidoiksi ja 9 prosenttia patologisiksi riidoiksi. (Auvinen 2006, 254,258.) Vaikka eri riitatyyppien jaottelu on aina tietyllä tapaa keinotekoista ja usein tapausten tarkkarajainen erittely on mahdotonta, ei tyypittely kuitenkaan ole merkityksetöntä. Erityyppiset riidat asettavat omanlaisensa vaatimukset menettelylle niin tuomioistuimessa kuin muissa viranomaisissa. Riidan tyypillä on vaikutusta muun muassa tiedonhankinnan tarpeen ja laajuuden, sovittelun mahdollisuuksien ja mahdollisten muiden palveluiden piiriin ohjaamisen kannalta. Kokeneen, lapsioikeuteen erikoistuneen käräjätuomarin Anna-Kaisa Aaltosen näkemyksen mukaan asia ei ole saanut sen vaatimaa huomioita kotimaisessa menettelyssä.
(Aaltonen 2014, 22.)
Huoltoriidoille on ominaista niiden monitahoinen kuormittavuus. Riidat ovat erittäin kuormittavia asianosaisille, niin vanhemmille kuin huoltoriidan keskellä elävälle lapselle.
Riidat kuormittavat asianosaisia paitsi henkisesti, usein myös taloudellisesti. Yksilötason lisäksi huoltoriidat kuormittavat viranomaisia, niin tuomioistuimia kuin muuta palvelujärjestelmää. Juha Hämäläinen (2012) on eritellyt huoltoriitoihin osallistuvaa palvelujärjestelmää seuraavasti: huoltoriidan syntyä ehkäisevät palvelut, oikeusprosessiin liittyvät palvelut ja palvelut, jotka vastaavat huoltoriidan seurausvaikutuksista syntyvään palveluntarpeeseen. Huoltoriitojen syntyä ehkäiseviin palveluihin jaottelussa lukeutuvat erilaiset matalankynnyksen eroauttamispalvelut, varsinaiset sovittelupalvelut sekä sosiaalitoimen lastenvalvojien tarjoama sopimuspalvelu. Huoltoriitaan oikeusprosessina liittyviä toimintoja ovat muun muassa varsinainen oikeusprosessi kaikissa kolmessa oikeusasteessa (käräjä-, hovi- ja korkein oikeus) ja näissä annettujen päätösten täytäntöönpanoprosessit. Oikeusprosesseihin kytkeytyvinä toimina Hämäläinen luettelee sosiaalitoimen olosuhdeselvitystyön ja muun viranomaisten kesken tehtävän työn, kuten erilaiset arviot, lausunnot ja konsultaatiot sekä rikosoikeudelliset prosessit. Monissa tapauksissa vaikeista huoltoriidoista aiheutuu seurannaisvaikutuksia ja tarvetta erilaisille palveluille niin perheen lapsille kuin aikuisille. Näihin voidaan lukea erilaiset terveyspalvelut, lastensuojelun ja muun sosiaalityön palvelut sekä toimeentuloa turvaavat palvelut. Hämäläisen jaottelu osoittaa varsin hyvin, että huoltoriitoihin osallistuu monesti tavalla tai toisella useita
7 viranomaistahoja. Erityisesti pitkittyneissä huoltoriidoissa yhteiskunnallisten kustannusten on todettu kasvavan huomattavasti. (Hämäläinen 2012.) Myös työntekijöiden kannalta huoltoriidat ovat usein monimutkaisia ja kuormittavia. Vanhempien voimakkaiden tunnekuormien vastaanottaminen on emotionaalisesti raskasta. Huoltoriidoissa on harvoin löydettävissä yhtä oikeaa ratkaisua. Huoltoriitojen kanssa työskentelevät sosiaalialan ammattilaiset ovat kertoneet neuvottomuuden ja keinottomuuden tunteista vaikeiden huoltoriitojen edessä. (Yliruka ym.
2018, 19–20.)
Huoltoriitoja koskeva tutkimus on Suomessa verrattain vähäistä. Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos on tehnyt kaksi empiiristä tutkimusta koskien huoltoriitoja käräjäoikeuksissa (Valkama & Litmala, 2006) ja hovioikeuksissa (Valkama & Lasola, 2008). Oikeustieteen piirissä huoltoriidat ovat olleet tutkimuskohteena jo mainitussa Maija Auvisen väitöskirjassa sekä tuoreessa Kirsikka Linnanmäen (2019) väitöskirjassa, jonka aiheena on huoltoriitojen tuomioistuinsovittelu lapsen edun näkökulmasta. Yhteiskuntatieteissä lapsilähtöistä huoltoriitoja koskevaa tutkimusta ovat tehneet Risto Karttunen (2010) koskien lapsen kuulemista huoltoriidassa ja Kristiina Väyrynen (2008), joka on haastatellut huoltoriidan kokeneita nuoria heidän kokemuksistaan. Sirpa Salon (2012) tutkimuksessa on selvitetty vanhempien parisuhdekonfliktien yhteyttä perheen vuorovaikutukseen ja lasten psyykkiseen hyvinvointiin.
2.2 Korkean konfliktin riidat aiemman tutkimustiedon valossa
Korkean konfliktin riita on käsite, jolla kuvataan tyypillisesti kaikkein vaikeimpia huoltoriitoja.
Käsitettä voidaan pitää eräänlaisena kattokäsitteenä kärjistyneille huoltoriidoille ja se kattaa hyvin heterogeenisen ryhmän haastavimpia huoltoriitoja. Vaikka käsitettä käytetään kuvaamaan suhteelliseen laajaa erityyppisten riitojen ryhmää, on korkean konfliktin riidoiksi luokittuville huoltoriidoille yhteistä vanhempien syvä ja sovittamaton sekä usein pitkään jatkunut erimielisyys lapsen asioissa. Korkean konfliktin riidoille on tyypillistä vanhempien välinen voimakas vihamielisyys ja korkea epäluottamuksen taso. Usein riitaa on yritetty ratkaista monin eri keinoin, niin tuomioistuimessa kuin sen ulkopuolella, siinä kuitenkaan onnistumatta. (Birnbaum & Bala 2010, 404; Haddad ym. 2016, 244.)
Korkean konfliktin riitoja koskevaa kotimaista tutkimusta ei juuri ole. Oikeustieteen piirissä Anja Hannuniemi (2015) on tutkinut huoltoriitoja vanhempien mielenterveysongelmien ja
8 vieraannuttamisen näkökulmasta ja Teija Hautanen (2010) on tehnyt väitöskirjatutkimuksen aiheesta huoltoriidat ja väkivalta. Korkean konfliktin huoltoriidat on tunnistettu ongelmana ja täten lisätutkimusta voidaan pitää tarpeellisena. Ulkomaisissa tutkimuksissa on pyritty erittelemään erityisesti korkean konfliktin riitojen syitä ja ominaispiirteitä. Tämä tarkastelunäkökulma on nähty tärkeäksi, jotta riitoja voitaisiin ymmärtää paremmin ja tätä kautta vaikuttaa riitojen ennaltaehkäisyyn ja prosessien kestoon. (Birnbaum & Bala 2010, 403;
Bergman & Rejmer 2017a, 136.)
Korkean konfliktin riidoille on esitetty asianosaisten persoonallisista ominaisuuksista ja kunkin riidan tapauskohtaisista ominaisuuksista johtuvia sekä järjestelmästä peräisin olevia syitä.
Järjestelmästä peräisin olevana riitoja kärjistävänä tekijänä on mainittu tuomioistuinmenettelyn mukanaan tuoma voimakas vastakkainasettelu asianosaisten kesken. (Haddad ym. 2016, 244.) Huoltoriitojen taustalla on havaittu olevan usein kyse muusta kuin varsinaisesta erimielisyydestä lapsen asioissa. Usein vanhempien yhteiselämän aikaiset erimielisyydet, eron mukanaan tuomat pettymykset ja entiseen puolisoon kohdistuvat negatiiviset tunteet vievät tilaa rationaaliselta päätöksenteolta lapsen asioita koskien. Tuomioistuin ei yleensä ole paras mahdollinen foorumi näin monipolvisen ja tunteita herättävän asian käsittelylle.
Tuomioistuinmenettely korostaa vanhempien välistä vastakkainasettelua eikä oikeusriidan päättävä voittaja-häviäjä-asetelma ole omiaan ratkaisemaan vanhempien erimielisyyksiä arjessa. Koska tuomioistuin ottaa käsiteltäväkseen ainoastaan lapsen asemaa koskevan juridisen erimielisyyden, jää riidan taustalla oleva vanhempien välinen konflikti käsittelemättä. Tämä on omiaan lisäämään vanhempien tyytymättömyyttä asian ratkaisuun ja edesauttaa helposti riidan syvenemistä sekä uusintariitoja tuomioistuimessa. (Aaltonen 2014, 317–318.) Järjestelmäperäisenä ongelmana on mainittu myös palveluiden kyvyttömyys vastata eroavien perheiden tarpeisiin erityisesti silloin, kun kyse on korkean konfliktin erosta (Haddad ym. 2016, 244; Yliruka ym. 2018, 60). Järjestelmästä peräisin olevina syinä on lisäksi mainittu voimakas yhteishuollon ja yhteistoiminnan ihanne, joka vaatii vanhemmilta paljon, sekä lapsen etu- käsitteen heikkous (Haddad ym. 2016, 244). Lapsen etu-normin nimissä asia on mahdollista viedä oikeuteen yhä uudelleen ja vanhemmat saattavat verhota käsitteeseen intressejä, joilla ei ole tosiasiallisesti mitään merkitystä lapsen edun kannalta. (Smart & May 2004, 348, 358).
Ruotsalaisessa tutkimuksessa kartoitettiin oikeudenkäyntiasiakirjojen perusteella korkean konfliktin riitojen syitä jakaen riidan syyt kahteen ryhmään: intressiristiriitoihin (conflict of interest) ja huoliristiriitoihin (conflict of values). Tutkimuksessa havaittiin, että korkean
9 konfliktin riidoissa on harvoin kyse ainoastaan intressiristiriidasta, kuten puhdas riita lapsen tapaamisista tai asumisesta, vaan pääsääntöisesti mukana on myös huoliristiriita. Huoliristiriita voi perustua epäilyyn koskien vanhemman kykyä hoitaa lasta, vanhempien välisiin yhteistyövaikeuksiin, huoleen lapsen turvallisuudesta, väkivallanuhkaan tai toisen vanhemman mielenterveys- tai päihdeongelmiin. (Bergman & Rejmer 2017a, 140–141). Myös australialaisessa tutkimuksessa todettiin, että yksi keskeisimmistä ja usein esiin tuleva syy korkean konfliktin riidoille on vanhemman huoli lapsen hyvinvoinnista (Cashmore &
Parkinson 2011, 190). Vaikeaan huoltoriitaan päätyvillä vanhemmilla on havaittu olevan enemmän psyykkisiä sairauksia ja mielenterveyden ongelmia kuin muilla vanhemmilla. Lisäksi on havaittu, että mitä pidemmälle riitely etenee, sitä todennäköisemmin se on toisen vanhemman ajamaa. (Hannuniemi 2015, 66, 85.)
Korkean konfliktin riidoille tyypillinen huoli lapsen hyvinvoinnista sekä riitoihin usein liittyvät väitteet koskien toisen vanhemman väkivaltaisuutta, päihde- tai mielenterveysongelmaa tai seksuaalista hyväksikäyttöä tuovat mukanaan sen, että vanhemmilla saattaa olla vireillä monia päällekkäisiä prosesseja eri viranomaisissa. Tuomioistuinprosessin lisäksi asioita voi olla vireillä esimerkiksi lastensuojelussa tai rikosoikeudellisessa menettelyssä. Perättömät syytökset ja mustamaalaaminen ovat tavallisia, kun erimielisyys vanhempien kesken on syvä.
Perheoikeudellisten kysymysten ja lastensuojelun välistä suhdetta Norjassa koskevassa tutkimuksessa havaittiin tämän olevan niin sanottua harmaata aluetta, jossa myös työntekijät ovat epävarmoja toimivallastaan. Ongelmien määrittely perheoikeudellisiksi tai lastensuojelullisiksi koettiin vaikeaksi, kun kyse on korkean konfliktin riidasta. (Jevne 2017, 224.)
Koska korkean konfliktin tapaukset ovat usealla tapaa mutkikkaita ja monisyisiä, on riitojen syiden ja seurauksien erottelu todettu vaikeaksi. Tapauksien hienosyinen tarkastelu on nähty tärkeäksi sen vuoksi, että kyetään erottelemaan varsinaiset riidan keskiössä olevat syyt ja riidan myötä kärjistyvät erimielisyydet. (Cashmore & Parkinson 2011, 198.) Riidan keskiössä olevien asioiden ymmärtäminen on tärkeää, sillä esimerkiksi menettelyn kannalta merkityksellistä on, onko kyse lähinnä syvästä kommunikaatio-ongelmasta vanhempien kesken vai esimerkiksi vakavasta päihde- tai mielenterveysongelmasta tai vanhemman järjestelmällisesti toteuttamasta lapsen vieraannuttamisesta toisesta vanhemmasta.
Korkean konfliktin riitojen syiden ja ominaispiiteiden tarkasteluun tuo oman näkökulmansa riitojen tarkastelu osana asianosaisten elämänkaarta. Ero lapsiperheessä on kriisi, jonka
10 jokainen perheenjäsen kokee ja käsittelee omassa aikataulussaan ja omaan elämänhistoriaansa pohjaten. Missä elämänvaiheessa ero tapahtuu ja mitä ennen eroa on tapahtunut, ovat keskeisiä kysymyksiä sen kannalta millaiseksi eroprosessi muodostuu ja kuinka lapsen asioista sopiminen onnistuu. Erojen on havaittu tapahuvan usein silloin, kun lapset ovat pieniä. Tämä osaltaan selittää lapsen huolenpitoa koskevan huolen yleisyyden vaikeiden huoltoriitojen syynä. Pienten lasten kohdalla kysymys huolenpidosta ja hoivasta on korostunut.
Tarkasteltaessa vaikeiden huoltoriitojen läpikäyneitä perheitä ja heidän elämänkaartaan on havaittu, että nämä perheet kokevat usein paljon isoja muutoksia lyhyessä ajassa. Vanhemmat saattavat tavata, muuttaa yhteen, saada lapsia ja erota hyvinkin lyhyellä aikaikkunalla.
(Cashmore & Parkinson 2011, 198; Bergman & Rejmer 2017a, 136,147). Vaikeaan huoltoriitaan joutuneet vanhemmat kertovat usein vaikeista yhteiselämänaikaisista erimielisyyksistä ja eron vaikeudesta muutoinkin kuin vain lapsen asioista sopimisen kannalta.
Korkean konfliktin riidoille on tyypillistä vanhempien pitkään jatkunut erimielisyys. Asian tullessa vireille tuomioistuimessa saattaa varsinaisesta erosta olla aikaa jo muutamia vuosia.
(Bergman & Rejmer 2017a, 138,146.)
Tämän tutkimuksen kohteena ovat pitkittyneet huoltoriidat, niin sanotut huoltoriitakierteet eli tapaukset, joissa vanhemmat päätyvät oikeuteen lapsen asioissa uudelleen. Pitkittyneet huoltoriidat on nähty ongelmana, koska riitakierteiden katkaiseminen on vaikeaa. Pitkittynyt huoltoriita on kiistatta uhka lapsen ja koko perheen hyvinvoinnille.
2.3 Lapsen asema huoltoriidassa
Lapsen asema häntä koskevassa huoltoriidassa on vaikea ja hämmentävä. Vanhempien eron ymmärtäminen ei ole lapselle helppoa ja vielä vaikeammaksi tilanne muuttuu, kun vanhempien erimielisyys on niin syvä, että asiassa on käännyttävä tuomioistuimen puoleen. Lapsen tarvitsema turvallisuus, ennakoitavuus ja pysyvyys horjuvat merkittävällä tavalla. Tutkijoiden kesken vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että vanhempien ero ja siihen kiertyvät tapahtumat ovat lapselle kriisi ja potentiaalinen uhka lapsen hyvinvoinnille. Eron vaikutukset lapsen hyvinvoinnille eivät kuitenkaan ole täysin selviä eikä suoraan voida osoittaa, että ero itsessään olisi välttämättä suurin riskitekijä. Keskeisimpiä tekijöitä eron vaikutuksia tarkasteltaessa ovat eroamisen tapa sekä tapahtumat perheessä ennen ja jälkeen eron. Riitaista arkea eläneelle perheelle ero saattaa tuoda helpotuksen ja olla lapsen hyvinvoinnin kannalta myönteinen
11 ratkaisu. Toisaalta lapsen voimakkaan oireilun syynä voi olla nimenomaisesti vanhempien syvä konflikti, joka jatkuu vielä eron jälkeenkin. (Karttunen 2010, 87.)
Ongelmallisen asiasta tekee se, että on mahdotonta ennustaa, kuinka lapsi erosta selviää.
Jokainen lapsi kokee kriisin omalla tavallaan ja omassa aikataulussaan. Osa lapsista on sitkeitä vaikeissakin erotilanteissa, kun taas toiset ovat hyvinkin herkkiä ja reagoivat voimakkaasti.
Lasten selviytymiskeinot ja psykologinen joustavuus vaihtelevat. Osalla lapsia muut elämänalueet ja niissä pärjääminen saattavat helpottaa erosta selviämistä. Myös vahvat sosiaaliset verkostot ja läheiset ihmissuhteet voivat olla voimavara. (Johnston ym. 2009, 39.) Keskeisiä tekijöitä lapsen erosta selviämisen kannalta ovat vanhempien yhdessä toteuttama vanhemmuus sekä erossa että sen jälkeen, ja lapselle annettu tieto sekä lapselle annettu tila keskustella ja käsitellä tunteitaan. Lisäksi tärkeää on lapselle annettu mahdollisuus säilyttää myönteinen kuva kummastakin vanhemmastaan. (Karttunen 2010, 76.) Kun kyse on vanhempien vaikeasta ja kärjistyneestä erimielisyydestä, harvoin mikään edellä mainituista toteutuu riittävällä tavalla. Lapsen kannalta vahingollisimmiksi onkin nähty erot, joissa vanhempien välinen konflikti on syvä, lapselle selkeästi näytetty ja erimielisyys koskettaa nimenomaisesti lasta (Salo 2012, 28).
Lapsella ei ole varsinaista juridista asianosaisasemaa häntä koskevassa huoltoriidassa. Lapselle on kuitenkin taattu oikeus tulla kuulluksi ja oikeus ilmaista mielipiteensä. Lapsen kuulemisesta huolehtii tavallisesti sosiaalitoimi olosuhdeselvityksen teon yhteydessä. Tuomioistuimessa lasta kuullaan vain erityisen painavasta syystä. Kuulemisessa tulee noudattaa erityistä huolellisuutta ja lapselle aiheutuva paine on minimoitava. Kuuleminen on toteutettava lapsen ikä ja kehitystaso huomioon ottaen. (Taskinen 2001, 71–73.) Hankalan lapsen asemasta ja lapsen kuulemisesta huoltoriidassa tekee lapsen lojaalisuus molempia vanhempiaan kohtaan.
Asema riitaisten vanhempien välissä on lapselle vaikea. Tyypillisesti lapsi pyrkii lojaalisuuteen molempia vanhempiaan kohtaan. Kun paine vanhempien välissä kasvaa, lapsen lojaalisuus vanhempiaan kohtaan joutuu ristiriitaan. Lojaliteettikonfliktilla tarkoitetaan tilannetta, jossa lapsi kokee toiselle vanhemmalle lojaalisuuttaan osoittamalla luopuvansa toista vanhempaa koskevasta lojaalisuudestaan. Tyypillisesti vaikeassa huoltoriidassa on käsillä tilanne, jossa vanhemmat ovat täysin erimielisiä riidanalaisesta asiasta, josta mahdollisesti myös lapsen mielipidettä tiedustellaan. Tämä merkitsee lapselle vanhempiaan kohtaan tuntemansa lojaalisuuksien vaihtoehtoisuutta. Lapsi voi joutua lojaliteettikonfliktiin myös tilanteessa, jossa vanhemmat pyrkivät olemaan asettamatta lasta valintatilanteeseen ja välikappaleeksi
12 riidassaan. (Karttunen 2010, 97.) Lapselle varattu tilaisuus mielipiteensä lausumiseen aiheuttaa usein lapselle voimakkaan lojaliteettikonfliktin, joka estää aidon mielipiteen muodostamisen ja usein myös mielipiteen ilmaisun. Lapset harvoin haluavat ottaa kantaa asiaan tai asettua kummankaan vanhemman puolelle. Vaikka heillä olisi selkeä mielipide asiasta, lapsen toista vanhempaa kohtaan tuntema lojaliteetti saattaa estää mielipiteen kertomisen. Vaikeassa tilanteessa vanhemmat saattavat olla valmiita luovuttamaan asiassa päätösvallan lapselle, mikä syventää lojaliteettikonfliktia entisestään. (Väyrynen 2008, 8; Karttunen 2010, 97–98.) Keskeistä kuulemisessa ja lapsen mielipiteen muodostamisessa on lapselle annettu riittävä tieto tilanteesta. Ylipäänsä tieto ja tila keskustella ovat keskeisiä asioita lapselle vanhempien syvästä riidasta aiheutuvan paineen minimoimiseksi. Usein lapset jäävät kuitenkin vailla riittävää tietoa eikä lapsille kerrota vanhempien riidasta tavalla, jonka he ymmärtävät. Lapset saattavat jäädä ainoastaan kuulopuheiden varaan ja muodostaa tämän pohjalta virheellisiä käsityksiä tilanteesta. Aito mielipiteen ilmaiseminen edellyttää myös mielipiteen muodostumisen vapautta epäasialliselta vaikuttamiselta. Usein lapsiin kohdistetaan vanhempien taholta erilaista vaatimus- ja uhkapuhetta, jonka vuoksi lapset eivät kykene muodostamaan ja ilmaisemaan vapaasti kantaansa. Kristiina Väyrynen (2008) on todennut lapsen asemaa huoltoriidassa koskevassa lisensiaatin tutkimuksessaan huoltoriitojen olevan lapsille ennakko-oletuksiakin raskaampia ja vaikeampia. Tutkimuksessa haastatellut vanhempien huoltoriidan kokeneet nuoret toivat esiin voimakkaan kokemuksensa yksin jäämisestä. Vanhemmat eivät kyenneet antamaan lapsille heidän tarvitsemaansa tietoa ja tukea riitelyn viedessä heidän kaiken huomionsa. (Väyrynen 2008, 53–54, 60,63.)
Lasten vaikea asema vanhempien huoltoriidan keskellä ilmenee monesti lapsen monimuotoisena oireiluna. Monet lapset kokevat syyllisyyttä vanhempiensa erosta. Viha, masennus ja suru ovat tyypillisiä eron herättämiä tunteita. Usein lapset toivovat pitkäänkin vanhempien yhteen paluuta ja kokevat uusia pettymyksiä, kun näin ei tapahdu. (Taskinen 2001, 12.) Turvattomuuden tunne, pelko, painajaiset ja uniongelmat ovat tyypillisiä huoltoriitojen yhteydessä lapsilla esiintyviä oireita. Lisäksi esiintyy erilaisia käytösongelmia, aggressiivisuutta sekä ongelmia kaverisuhteissa ja koulunkäynnissä. Myös fyysinen oireilu kuten päänsärky ja vatsaongelmat ovat tavallisia. Usein lapsilla esiintyy monenlaista oireilua samanaikaisesti. Mitä syvempi vanhempien välinen konflikti on, sitä todennäköisempää ja sitä vakavampaa lapsen oireilu yleensä on. (Bergman & Rejmer 2017b, 440–441, 444.) Lapsuuden ja nuoruuden aikana lapset läpikäyvät monia luonnollisestitkin eteen tulevia kehityskriisejä,
13 joiden kohtaaminen saattaa hankaloitua vanhempien eron aiheuttamien vaikeuksien myötä (Taskinen 2001, 12).
Lasten toiminnan tapa vanhempien riitaisuuksien yhteydessä vaihtelee. Etenkin jo hiukan vanhemmat lapset saattavat kokea suurta huolta vanhempiensa selviytymisestä. Lapsi saattaa ottaa vastuunkantajan roolin ja pyrkiä huolehtimaan perheestä ja sen jaksamisesta. Osa lapsista liittoutuu toisen vanhemman kanssa. Liittouma saattaa perustua ajatukselle toisen vanhemman väärästä toiminnasta ja se saattaa olla joko lapsen itsensä luoma mielikuva tai toisen vanhemman epäasiallisen vaikuttamisen tulosta. Etenkin pienet lapset liittoutuvat kulloinkin saatavilla olevan vanhemman kanssa. On myös lapsia, jotka vetäytyvät täysin tilanteen ulkopuolelle. Passiivisen suhtautumisen on todettu olevan vähiten lasta kuormittava toimintatapa. Usein saman perheen lapset reagoivat eri tavoilla. Yksi saattaa ottaa huolenkantajan rollin, kun toinen asettuu toisen vanhemman puolelle tai oireilee eroa avoimesti.
(Salo 2012, 117–118.)
Huoltoriita muokkaa merkittävällä tavalla lapsen arkea ja lapsen fyysistä sekä sosiaalista elämänpiiriä. Eron myötä lapsen elämän keskeiset paikat, kuten koti, koulu, päiväkoti ja harrastuspaikat, usein muuttuvat. Kahden kodin myötä ero tuo mukanaan lapsen elämän monipaikkaisuutta. Kaksi kotia saattaa tuoda mukanaan kaksi eri kaveripiiriä ja kaksi toisistaan poikkeavaa elinympäristöä. Riitelevien vanhempien kesken saattaa tulla tilanteita, joissa lapsen asumisjärjestelyt muuttuvat usein erilaisten asumisvaihtoehtojen kokeilemisen tai erimielisyyksien myötä. Kun tilanne vanhempien keskeinen on riitainen ja ratkaisua haetaan tuomioistuimelta, on perheen tilanne jatkuvassa käymistilassa, mikä estää tilanteeseen sopeutumisen.
Osana lapsen elämänkaarta huoltoriita voidaan nähdä lapsen elämään pitkään vaikuttavana tekijänä. Huoltoriita vaikuttaa usein perheiden elämään paljon laajemmin kuin pelkän oikeusprosessin ajan. Se vaikuttaa perheeseen ja sen toimintaan jo ennen vanhempien eroa.
Tuomioistuimen asiassa antama ratkaisu ei välttämättä rauhoita tilannetta, vaan tilanne voi jatkua ongelmallisena vielä ratkaisun jälkeenkin. (Väyrynen 2008, 60,63.) Elämänkaarinäkökulmasta katsottuna lyhytkestoisten eroon ja eroriitaan liittyvien arjessa esiin tulevien ongelmien lisäksi vanhempien huoltoriidalla voi ja useimmiten on kauaskantoisia seurauksia. Huoltoriitaa ei voida lokeroida vain yksittäiseksi lapsuuden elämäntapahtumaksi, vaan sillä on seurauksia, jotka tulevat esiin eri tavoin lapsen kasvaessa. Lapsuuden kokemukset tulevat eletyksi uudelleen omissa ihmissuhteissa. Tätä kautta huoltoriita koskettaa muitakin
14 kuin perhettä ja siinä eläviä perheenjäseniä. Huoltoriidalla on nähty olevan ylisukupolvisia ulottuvuuksia. (Johnston ym. 2009, 6; Kääriäinen 2012, 38.)
Historiallisesta näkökulmasta lapsen asema ja suhde vanhempiin eron jälkeen on muuttunut huomattavalla tavalla. Aikaisemmin vanhempien ero katkaisi säännönmukaisesti lapsen ja toisen vanhemman suhteen täysin tai ainakin heikensi sitä merkittävällä tavalla.
Yhteisvanhemmuuden keskeisenä ajatuksena on lapsen mahdollisuus säilyttää suhteet kumpaankin vanhempaansa. Yhteisvanhemmuuden kääntöpuolena on korostunut ajatus vanhempien oikeudesta lapseen ja voimakas tasajaon periaate lapsen aikaa koskien. (Castrén 2009a, 145-146.) Vaikka yhteisvanhemmuuden taustalla on ollut ajatus lapsen oikeudesta molempiin vanhempiinsa, jää lapsi ja hänen oikeutensa huoltoriidassa herkästi taka-alalle.
Tämä heijastuu myös huoltoriitoja koskevaan tutkimukseen. Tutkimus on pitkälti aikuislähtöistä ja lapsen oireiluun keskittyvää. Jari Sinkkonen (1998) on kritisoinut kotimaista keskustelua koskien eroperheiden lasten selviytymistä. Sinkkosen mukaan vallalla on erossa muutoinkin kuormittuneiden vanhempien suojaaminen ajatuksella, että eroperheiden lapset kehittyvät kuten muutkin. (Sinkkonen 1998, 201.) Myös Soili Poijula (2007) on tuonut esiin vanhempien virheellisen uskon koskien lasten selviämistä erilaisista kriiseistä. Vanhemmat uskovat, että lasten olisi mahdollista kuin ihmeen kautta selvitä siitä, mikä on aikuiselle ylivoimaista. (Poijula 2007, 11.) Vanhempien voi olla vaikea nähdä ja pysähtyä lapsen tilanteen äärelle. Myös viranomaisten voi olla vaikeaa saada kiinni lapsen tilanteesta vanhempien riitelyn ja vastakkaisten näkökulmien ristipaineessa.
2.4 Olosuhdeselvitys osana huoltoriitaprosessia
Tuomarilla on harvoin koulutuksensa puolesta riittäviä valmiuksia huoltoriidan ratkaisemiseksi ja asiantuntemustaan täydentämään hän pyytää usein sosiaalitoimelta selvityksen perheen tilanteesta, niin sanotun olosuhdeselvityksen. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tekemän selvityksen mukaan olosuhdeselvitys laaditaan noin 55 prosentissa tuomioistuimissa käsiteltäviä huoltoriitoja (Valkama & Litmala 2006, 46). Vuonna 2018 olosuhdeselvityksiä laadittiin yhteensä 1170. Selvitysten vuosittaisessa määrässä ei ole suurta vaihtelua 2000- luvulla. (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2019, 3.)
Olosuhdeselvitystyö eroaa monin tavoin sosiaalitoimelle säädetyistä muista lapsen huoltoon ja tapaamisoikeuteen liittyvistä tehtävistä. Oikeudelliselta luonteeltaan olosuhdeselvitys on ennen
15 kaikkea tiedon hankintaa tuomioistuimelle. Olosuhdeselvityksen tarkoitus on tuoda tuomioistuimelle tietoa sellaisista asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisistä seikoista, joita tuomioistuin ei saa muulla tavoin. Mikäli selvitystyön kuluessa vanhemmat löytävät asiassa yhteisymmärryksen, tulee sosiaalityöntekijöiden avustaa vanhempia sopimuksen tekemisessä. Varsinainen sovittelu ei kuitenkaan ole olosuhdeselvitystyön päätehtävä, eikä sovintoon pyrkiminen saisi viedä liikaa tilaa tiedon hankinnan ja välittämisen tehtävältä.
(Aaltonen 2014, 196–197, 237.)
Olosuhdeselvityksen laatii lapsen kotipaikan sosiaalitoimi. Pääsääntöisesti selvityksen laatimisesta vastaavat sosiaalityöntekijät työparina, jotta voidaan varmistua selvityksen luotettavuudesta ja puolueettomuudesta. Tilanteessa, jossa lapsen vanhemmat asuvat eri paikkakunnilla, pyytää olosuhdeselvityksen laatimisesta vastuussa oleva lapsen kotikunnan sosiaalitoimi virka-apua muualla asuvan vanhemman kotikunnan sosiaalitoimelta olosuhdeselvityksen laatimiseksi. Mikäli etäisyys kuntien välillä ei ole pitkä, pyritään olosuhdeselvitys laatimaan yhteisten neuvottelujen ja haastattelujen kautta ja työskentelyn tuloksena laatimaan yksi olosuhdeselvitys. Jos välimatka on pitkä, saatetaan joutua tilanteeseen, jossa kunnat laativat erilliset selvitykset alueellaan asuvasta vanhemmasta ja lapsesta.
(Taskinen 2001, 68.)
Olosuhdeselvitys on osa tuomioituimen ratkaisuharkinnan perustana olevaa oikeudenkäyntiaineistoa. Sosiaalitoimen asiantuntijuuden on tarkoitus täydentää tuomarin asiantuntijuutta. Selvityspyynnön myötä sosiaalitoimelle ei synny vastuuta asian ratkaisemisesta eikä tuomari toisaalta ole sidottu sosiaalitoimen mahdollisen ratkaisuehdotukseen. (Taskinen 2011, 68–69.) Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen selvityksessä 86 prosenttia tuomioistuinten huoltoriidoissa antamista ratkaisuista seuraisivat tai olivat samansuuntaisia sosiaalitoimen olosuhdeselvitysten kanssa (Valkama & Litmala 2006, 69).
Olosuhdeselvityksen tehtävänä on selvittää laajasti perheen sen hetkistä elämäntilannetta ja olosuhteita. Selvitysprosessin kuluessa kartoitetaan vanhempien kykyä toimia lapsen huoltajana ja kasvattajana sekä lapsen ja vanhemman välistä suhdetta. Selvitystyön yhteydessä käydään läpi laajasti vanhempien olosuhteita ja elämäntilannetta eri näkökulmista.
Selvitettäviä asioita ovat muun muassa terveydelliset näkökohdat, taloudellinen tilanne, sosiaalinen verkosto, asumisolosuhteet ja ajankäyttö. Tärkeää on lisäksi selvittää vanhempien yhteistyökykyä. Näiden asioiden selvittämiseksi vanhempia tavataan sekä sosiaalitoimessa että
16 kotikäynneillä. Pyrkimyksenä on, että ainakin osassa neuvotteluista vanhemmat olisivat paikalla samanaikaisesti, jotta riidan ydin olisi mahdollista saada näkyviin ja asian sovinnollisen ratkaisun mahdollisuudet selvittää. (Taskinen 2001, 70–72.)
Tuomari ei juuri koskaan kohtaa lasta tai lasta ja vanhempia yhdessä ja sen vuoksi havainnot lapsesta ja lapsen vanhemman välisestä vuorovaikutuksesta ovat keskeinen osa olosuhdeselvitystä. Kotikäynnit antavat tietoa millaista arkipäivän vuorovaikutus lapsen ja vanhemman välillä on ja siitä, millaiset fyysiset olosuhteet sekä oma tila lapsella kummankin vanhemman kodeissa on käytössään. Selvitystyöhön kuuluu lisäksi lapsen kuuleminen, mikäli se on lapsen ikään ja kehitystasoon nähden mahdollista. (Aaltonen 2014, 228–229.) Selvitystyö sisältää useita tapaamisia ja neuvotteluja sekä muiden viranomaisten mahdollisesti antamia lausumia, joiden pohjalta olosuhdeselvitys laaditaan. Näin ollen valmis olosuhdeselvitys sisältää tietoa, joka on kerätty useista eri lähteistä. Selvitystyötä koskevissa ohjeissa on nimenomaisesti korostettu sen tärkeyttä, että tekstistä erottuu selkeästi, keneltä tieto on peräisin, onko kyse asianosaisilta saadusta tiedosta, havaintotiedosta vai sosiaalityöntekijöiden näkemyksistä ja johtopäätöksistä. (Taskinen 2001, 75.)
Olosuhdeselvitystyötä koskevaa ohjausta on vähän. Konkreettisin ja lähes ainoa opas on sosiaalitoimea varten laadittu opas Lapsen etu erotilanteissa. Tämän lisäksi selvitystyötä ohjaavat lähinnä vain hallintolain sekä sosiaalihallinnollisten lakien määräykset, sosiaalialan ammatillisen työn eettiset periaatteet sekä tuomioistuimen selvityspyyntö. (Auvinen 2006, 112.)
17 3 TARKASTELUKULMANA LAPSEN ARKI
3.1 Arki käsitteenä
Tässä tutkimuksessa tarkastellaan pitkittyneen huoltoriidan keskellä elävän lapsen arkea. Arjen voidaan ajatella olevan jokapäiväistä elämäämme. Jotakin, mikä on meille kaikille tuttua. Tästä huolimatta arjen tarkka käsitteellistäminen on todettu hankalaksi usean tutkijan toimesta (Felski 2000, 3-4; Jokinen 2005, 7-10). Kun tutkimme arkea mitä oikeastaan tutkimme?
Minna Salmi (2004) on koonnut kolme eri tapaa jäsentää arjen käsitettä: arjen määrittely vastakäsitteen avulla, arki uusintamisena ja arki rutiinina. Arjen määrittelyssä vastakäsitteen avulla arki nähdään vastakohtana ei-arjelle. Arki on muuta kuin juhla ja erityiset elämäntapahtumat ovat poikkeuksia arjesta. Uusintamisen näkökulmasta arkielämä koostuu toimista, joita yksilö tekee itsensä ylläpitämiseksi. Arjen määrittelyyn rutiinina sisältyy ajatus toiminnan automatisoitumisesta. Rutiinien myötä säästyy aikaa ja ajatustyötä, kun kaikkia päivittäisiä toimintoja ei tarvitse ajatella aina uudelleen. (Salmi 2004, 15-18.)
Rita Felski (2000) on käsitteellistänyt arkea aika-, tila- ja tapaulottuvuuksien kautta.
Arjen kytkeminen aikaan sisältää ajatuksen toistuvuudesta. Arjen toiminnot toistuvat päivästä päivään. Toistuvuuteen liittyy rytmin ja syklisyyden idea. Tilallisuus kiinnittää arjen paikkoihin ja liikkeisiin näiden paikkojen välillä. Tilaulottuvuus nostaa kodin ja erityisesti kodintunnun arjen keskiöön. Felskille koti näyttäytyy paitsi arjen konkreettisena paikkana myös vertauskuvallisena kodintuntuna. Arjessa oleminen on kuin kotona olisi, mutta kodin lisäksi arkea löytyy myös kodin ulkopuolelta. Tavanmukaisuus liittää arjen käsitteeseen samanlaisuuden ja rutiinit. Tavanmukaisuuteen liittyy toiminta, joka on tiedostamatonta ja puoliautomaattista. (Felski 2000, 81-93.)
Eeva Jokinen (2005) on koonnut aikuisten arkea koskevassa tutkimuksessaan viisi arjen paradoksia. Ensimmäinen koskee arjen käsitteestä kiinni saamista. Vaikka arkea on kaikkialla, sen havaitseminen on vaikeaa. Toinen paradoksi liittyy arjen tuntuun kevyenä tai raskaana.
Toimiva arki on kevyttä, jopa turruttavan tylsää, kun painavuus ja arjen tärkeä merkitys tulevat esiin kohdatessamme tapahtumia, jotka kyseenalaistavat arjen sujuvuuden. Kolmas paradoksi liittyy arjen arvostukseen. Arkea ylistetään, mutta toisaalta myös halveksitaan. Neljäs paradoksi liittyy sukupuolikysymykseen ja naisten asemaan arjen hallitsijoina. Arki voidaan nähdä sukupuolittuneena ja sukupuolieroja vahvistavina toimintoina. Viides paradoksi nostaa esiin
18 arjen sekä hyvinvointia että eriarvoistavia käytäntöjä ylläpitävän voiman. Arjen tavallisuudessa on sekä elämää ylläpitävää että ulossulkevaa voimaa. (Jokinen 2005, 158-159.)
Arki muotoutuu päivittäisistä toiminnoista. Arki rytmittyy pitkälti rutiininien ja samantapaisina toistuvien toimintojen ympärille. Usein arkeen liitettään ajatus sujuvuudesta. Arjen sujuvuuden merkitys konkretisoituu erityisesti silloin, kun sujuvuuteen tulee särö ja arkea rikkoo jokin ennalta-arvaamaton tapahtuma. (Jokinen 2005, 10-11.) Vaikka toistot ja samankaltaisuus ovat keskeinen osa arkea, on Karel Kosikin (1978) kritiikki koskien ajatusta arjesta juhlan tai harvinaisempien tapahtumien vastakohtana perusteltu. Kosik näkee, että arkeen kuuluvat myös poikkeukset. Epätavalliset tapahtumat ja juhlapäivät ovat osa arkea. Odottamattomat elämäntapahtumat eivät kaada arkea välittömästi. Esimerkiksi sairaus tai kuolema ovat luonnollinen osa arkea ja tätä kautta meille tietyllä tapaa tuttuja ja ennakoitavia. Kosik nostaa esiin myös arjen mukautuvuuden. Aluksi uudelta ja muutokselta näyttävistä asioista tulee nopeasti arkea. (Kosik 1978; ref. Salmi 2004, 17).
Arjen keskiössä on ennen kaikkea ihminen. Vaikka arkeen liittyy samanlaisuus, toistot, rutiinit ja tietyt yhteiset piireet, on arki jokaiselle ihmiselle erilaista. Jokainen kokee arjen omalla tavallaan. Arjen perusrakenteita määrittävät muun muassa ikä. Lapsen arki eroaa hänen vanhempiensa arjesta. Lapsen ja vanhemman arki ovat erillisiä, vaikkakin toisiinsa kietoutuneita. Lapsen arki on aina tietyllä tapaa alisteinen vanhempien arjelle. Pienten lasten arki jäsentyy vanhempien elämänrytmin seurauksena tavallisesti päivähoitoon menemisenä ja sieltä kotiin palaamisena. Koululaisen arki jäsentyy jo hiukan enemmän irrallaan vanhempien aikatauluista koulun, kavereiden ja harrastusten sekä perheen kanssa vietetyn ajan kokonaisuutena. Iän karttuessa muuttuu kavereiden, harrastusten ja oman ajan merkitys lapsen arjessa suuremmaksi. (Lindfors 2011, 20,24.) Arki jakaantuu ja sitä jaetaan eri elämänalueiden kesken. Tämä ilmentää arjen sidoksisuutta aikaan ja paikkaan. Arki ei ole vain passiivista virran mukana kulkua vaan aktiivista toimintaa ja päivittäisiä valintoja. (Lindfors 2011, 30.)
Edellä sanotun lisäksi arki voidaan nähdä ympäristönä, jossa lapsi ja nuori kasvaa. Lapsen arjen keskeisiä toimintaympäristöjä ovat koti, päiväkoti/koulu sekä vapaa-aikaan ja harrastuksiin liittyvät paikat. Näissä toimintaympäristöissä yhdistyvät lapsen arjen kannalta merkitykselliset paikat sekä lapsen arjen kannalta merkitykselliset sosiaaliset suhteet. (Lindfors 2011, 20,29.)
19 Tässä tutkimuksessa lapsen arkea tarkastellaan lapsen asumisen valossa. Tämä näkökulma nostaa keskiöön yhden lapsen arjen kannalta keskeisimmän paikan, lapsen kodin. Kotiin kiinnittyvät myös lapsen keskeiset sosiaaliset suhteet eli suhteet vanhempiin ja sisaruksiin. Eron jälkeen lapsen arki jakaantuu tyypillisesti kahden kodin kesken. Seuraavassa tarkastelen tarkemmin viime vuosina tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi noussutta monipaikkaisuuden käsitettä, jonka avulla voidaan jäsentää myös lapsen arkea vanhempien eron jälkeen.
3.2 Arjen monipaikkaisuus ja sosiaaliset suhteet
Yksi keskeisimmistä lapsen arkea muovaavista tekijöistä ovat paikat, joiden ympärille lapsen elinpiiri muotoutuu. Lapsen arjessa keskeisiä paikkoja ovat muun muassa koti, päiväkoti tai koulu, harrastuspaikat, ystävien ja muiden läheisten ihmisten kodit sekä näihin liittyvät ympäristöt. Vanhempien ero aiheuttaa muutoksia näihin paikkoihin ja usein vanhempien eron myötä lapsen arki muuttuu monipaikkaiseksi.
Monipaikkaisuuden käsite, monipaikkainen asuminen ja siihen kytkeytyvä asumisliikkuvuus ovat viime vuosina tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi nousseita ilmiöitä. Monipaikkaisuus on tunnistettu merkittäväksi lapsuuden hyvinvointikysymykseksi. Lapsen hyvinvointia koskevassa keskustelussa on ollut vallalla lapsen sosiaalisten suhteiden merkitystä korostava tarkastelunäkökulma, joka nostaa lapsen läheiset ihmissuhteet keskiöön. Paikkatietoinen ja lapsen sosiaalisia suhteita korostava näkökulma eivät kuitenkaan ole vastakkaisia tai toisiaan poissulkevia, vaan ne kietoutuvat toisiinsa monella tapaa. Paikkatietoinen tarkastelukulma tuo usein esiin myös sosiaalisia suhteita koskevaa tietoa. (Forsberg & Ritala-Koskinen 2018, 8,12.) Monipaikkainen arki on nykypäivää. Työn ja kodin sijainti eri paikkakunnilla on monelle arkipäivää ja asuinpaikkoja vaihdetaan muun muassa työn, muuttuneiden perhesuhteiden tai uusien kokemusten perässä. Aikuisvetoinen muuttaminen edellä mainituista syistä on osa myös monen lapsen arkea. Aina monipaikkaisuus ei ole vapaaehtoista, vaan se voi olla pakotettua, ulkoapäin määrättyä. Lasten kannalta asumiseen ja muuttamiseen liittyy aina tietty pakottavuuden elementti, sillä tyypillisesti päätökset lapsen asumisesta tekee joku muu kuin lapsi itse, ja lapsen vaikutusmahdollisuudet asumisensa osalta ovat rajalliset. (Forsberg &
Ritala-Koskinen 2018, 9.)
20 Sosiaalityön kontekstissa lasta koskettava monipaikkaisuus on tunnistettu muun muassa lastensuojeluun sekä maahanmuuttoon kytkeytyvässä sosiaalityössä. Myös lapsen eron jälkeinen asuminen kytkeytyy tiiviisti monipaikkaisuuden teemaan. Tässä yhteydessä sosiaalityö on mukana monipaikkaisuuteen liittyvissä kysymyksissä erilaisten sovittelupalveluiden, lastenvalvojapalveluiden sekä olosuhdeselvitystyön kautta. (Forsberg &
Ritala-Koskinen 2018, 8.)
Lapsen asuminen eron jälkeen voidaan järjestää monella eri tavalla. Laissa ei erikseen säädetä malleista lapsen asumisen järjestämiseksi, vaan asia on harkittava aina tapauskohtaisesti.
Vaikka tavallista on sopia asumisesta ja tapaamisista melko vakiintuneiden kaavojen mukaan, esimerkiksi etävanhemman tapaamiset viikonloppuisin tai joka toinen viikonloppu ja tiettyinä juhlapyhinä, ovat yhä monimuotoisemmat tapaamissopimukset yleistyneet. Vuoroasumismalli, jossa lapsi viettää yhtä paljon aikaa molempien vanhempien luona, on paljon keskustelua herättänyt kysymys. Yksiselitteistä johtopäätöstä mallin toimivuudesta on tutkimusten valossa mahdoton tehdä. Edellytyksenä mallin toimivuudelle on nähty vanhempien tiivis yhteistyökyky, suunnitelmallisuus ja sitoutuminen samoihin kasvatusperiaatteisiin. (Taskinen 2001, 29–31.) Lapsen asuminen, oli kyse sitten vanhempien sopimuksesta tai tuomioistuimen päätöksestä, vahvistetaan aina toisen vanhemman luokse riippumatta siitä, kuinka paljon lapsi tosiasiallisesti oleskelee toisen vanhemman luona. Lapsella voi näin ollen olla vain yksi virallinen asuinpaikka. (Aaltonen 2014, 38–39.) Tämä yhden virallisen asuinpaikan periaate johtaa siihen, että tilastoissa on luettavissa hyvin yksipuolista tietoa lapsen eron jälkeistä asumista ja muuttamista koskien. Monipaikkaisen asumisen käsite mahdollistaa tilastoista luettavan lapsen virallisia asuinpaikkoja ja muuttoja koskevaa tietoa hienosyisimmän tarkastelunäkökulman lapsen arkeen. Monipaikkaisuus-käsitteen avulla on mahdollista tavoittaa juuri vanhempien eron jälkeen monimutkaistuvaa lapsen asumista ja asumisliikkuvuutta. (Ritala-Koskinen & Forsberg 2018, 8.)
Vanhempien eron myötä syntyvää lapsen asumisen monipaikkaisuutta voidaan kuvata rinnakkaiseksi. Eron myötä lapselle muodostuu usein kaksi kotia ja tätä kautta kaksi sosiaalista ympäristöä, joiden välillä lapsi liikkuu ja toimintaansa muokkaa. Lapsen voidaan nähdä toetuttavan jatkuvasti niin sanottuja pieniä muuttoja vaihtaessaan kotia vanhemman luota toiselle. Yksi monipaikkaisen asumisen ominaispiirre onkin juuri liike paikkojen välillä. Se millaiseksi tuo liike lapsen kannalta muodostuu, on yksi keskeisistä tekijöistä monipaikkaisesti elävän lapsen hyvinvoinnin kannalta. (Ritala-Koskinen & Forsberg 2016.)
21 Vanhempien ero voi tuoda lapsen elämään monia muuttoja. Vanha perheen yhteinen koti saatettaan jättää kokonaan ja molemmat vanhemmista saattavat muuttaa uusiin asuntoihin.
Lapsi saattaa asua vuorotellen vanhempiensa luona tai eri asumisjärjestelyjen kokeilemisen vuoksi ensin toisen ja sitten toisen vanhemman luona. Lapsuudessa koettu runsas muuttaminen ei ole ongelmaton kysymys. Paikat ja tunne paikkaan kuulumisesta on nähty keskeisiksi tekijöiksi yksilön identiteetin muodostumisen kannalta. Kuulumisen tunne tuo turvallisuutta ja erityisesti lasten kohdalla turvallisuuden tunteen merkitys on korostunut. Vaihtuvat asuinpaikat tai useiden asuinpaikkojen rinnakkaisuus saattavat vaikeuttaa paikkoihin kiinnittymistä ja luoda turvattomuutta sekä tunteen juurettomuudesta. Näiden tunteiden on havaittu kantavan toisinaan aikuisuuteen saakka. (Jack 2010, 755-756, 765.)
Monipaikkainen arki ei ole lapsen hyvinvoinnin kannalta yksiselitteinen kysymys. Moni lapsi elää monipaikkaista arkea ja voi hyvin. Vanhempien keskenään käymä huoltoriita tuo kuitenkin monipaikkaiseen arkeen merkittäviä haasteita. Erityisesti lapsen kannalta arjen monipaikkaisuus huoltoriidan ympäröimänä saattaa muotoutua hankalaksi. Vanhempien erimielisyys lapsen asioista saattaa tehdä kahden kodin välillä liikkumisen vaikeaksi. Koteihin saattaa muodostua erilaisia tapoja ja sääntöjä, joiden välillä lapsi joutuu säätelemään toimintaansa kotia vaihtaessaan. Riitaisten vanhempien voi olla mahdotonta sopia lapsen asioista ja lapsi joutuu helposti viestinviejän asemaan vanhempien yhteistyökyvyttömyyden tähden. (Autonen-Vaaraniemi 2018, 57,60.)
Kuten todettua lapsen arjen kannalta keskeiset paikat ja sosiaaliset suhteet kietoutuvat yhteen tiiviisti. Fyysisen elinpiirin lisäksi arjen monipaikkaisuus vaikuttaa merkittävällä tavalla myös lapsen sosiaaliseen elinpiiriin. Kaksivanhempaisen perheen purkautuessa vanhemmuus muuttuu ja vastuut jaetaan uudella tavalla. Tämä muokkaa uudelleen myös vanhempi-lapsi- suhdetta. Vanhempien keskenään käymä huoltoriita voi tuoda myös vanhemman ja lapsen suhteeseen siihen kuulumattomia elementtejä. Vanhemmat voivat yrittää kilpailla lapsesta ja saada häntä puolelleen. Syvä huoltoriita vie helposti vanhemman kaiken ajan ja energian, jolloin lapsen hyvinvointi jää riidan jalkoihin ja lapsen ja vanhemman välinen huolenpitosuhde vaarantuu. (Väyrynen 2008, 41,53; Kääriäinen 2008, 74–75.)
Eri asuinpaikat sitovat lapsia paitsi koteihin kiinnittyviin ihmissuhteisiin, mutta myös kodin rajat ylittäviin suhteisiin sukuun ja muihin sosiaalisiin verkostoihin. Arjen monipaikkaisuus tuo muutoksia myös näihin sidoksiin. (Ritala-Koskinen 2018, 81.) Lapsen sosiaalinen verkosto muuttuu myös vanhempien mahdollisten uusien puolisoiden, heidän lastensa ja sukunsa myötä.
22 Lapselle voi olla hankalaa hahmottaa ja ottaa paikkaansa näissä uusissa verkostoissa. Monipaikkainen asuminen saattaa johtaa myös siihen, että kahden kodin välillä sukkuloiva lapsi tuntee ulkopuolisuutta molemmissa perheissä. (Castrén 2012, 52–53.)
Voimakas konflikti vanhempien kesken laajentuu herkästi myös perheen sosiaaliseen verkostoon. Sukulaiset ja muut ystävät saattavat jakautua kahteen leiriin ja yhteydenpito muuttua. Huoltoriidan keskellä elävän lapsen asema sukulaissuhteissa on erityisen haavoittuvainen, sillä lapsi on vahvasti riippuvainen vanhempiensa toimista sukulaissuhteiden ylläpitämiseksi. Sukulaissuhteiden ylläpitoa huoltoriidassa koskevat monet eriluonteiset riskit.
Suhteet saattavat katketa vanhemman ja sukulaisten avoimen riitaisuuden vuoksi, mutta myös sen vuoksi, että suhteiden ylläpito vaatii vaivannäköä. Vanhemmilla ei välttämättä huoltoriidan keskellä riitä energiaa ja jaksamista sukulaissuhteiden ylläpitämiseen, mikä osaltaan voi johtaa lapsen sukulaissuhteiden heikkenemiseen. (Castrén 2009b, 31.) Monipaikkainen arki saattaa vaikeuttaa myös lapsen kaverisuhteiden ylläpitoa. Kun asuminen ja erityisesti lapsen aika jakaantuvat kahden kodin kesken, voi lapsen aika kaverisuhteille kaventua. (Castrén 2012, 53).
Vaikka lapsen sosiaaliset suhteet saattavat kärsiä huoltoriidoissa, on huomattava, että toisaalta sosiaaliset suhteet saattavat toimia myös huoltoriidan keskellä elävän lapsen voimavarana.
Esimerkiksi ystävien kanssa aikaa viettäessään lapsen voi olla mahdollista päästä pois huoltoriidan kotiin aiheuttamasta raskaasta ilmapiiristä. Hiukan vanhemmat lapset voivat saada ystäviltään myös vertaistukea, jos kaveripiirissä on muitakin samankaltaisia asioita kokeneita.
(Väyrynen 2008, 30.)
23 4 TUTKIMUSASETELMA
4.1 Tutkimuskysymykset
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tehdä näkyväksi sitä sosiaalista todellisuutta, jota vaikean ja pitkittyneen huoltoriidan keskellä elävä lapsi elää. Hyvin usein huoltoriitoja tarkastellaan vanhempien näkökulmasta käsin ja huoltoriita nähdään vanhempien tai vanhempien ja yhteiskunnan välisenä asiana (Linnanmäki 2019, 112–113). Näiden näkökulmien lisäksi on tärkeää kääntää tarkastelukulma lapseen. Tässä tutkimuksessa pitkittyneen huoltoriidan keskellä elävän lapsen asemaa lähestytään arjen tarkastelukulmista käsin.
Tutkimuskysymyksenä on selvittää, millaista on pitkittyneen huoltoriidan keskellä elävän lapsen asuminen erityisesti asumisessa tapahtuvien muutosten valossa. Asumisliikkuvuutta koskeva tarkastelunäkökulma liittyy monipaikkaisen asumisen ilmiöön, joka on nähty merkittävänä lapsuuden hyvinvointikysymyksenä (Forsberg ym. 2014, 29). Tutkimuksen pyrkimyksenä on hienosyisempi kuvaus lapsen asumisesta ja siinä tapahtuvista muutoksista kuin mitä tilastot siitä kertovat.
Kuten edellä on esitetty, paikkatietoinen tarkastelu kietoutuu yhteen lapsen läheissuhteiden kanssa ja tämän tutkimuksen toisena tutkimuskysymyksenä on selvittää, millaisia ovat pitkittyneen huoltoriidan keskellä elävän lapsen läheissuhteet ja millaisia muutoksia niissä mahdollisesti tapahtuu. Läheissuhteilla tässä tutkimuksessa tarkoitetaan lapsen suhdetta vanhempiinsa ja sisaruksiinsa. Kun ristiriidat vanhempien välillä pitkittyvät, on sillä epäilemättä vaikutuksensa myös lapsen ja vanhemman suhteeseen.
4.2 Olosuhdeselvitykset tutkimusaineistona
Tutkimusaineistona tässä tutkimuksessa ovat sosiaalitoimen huoltoriidan yhteydessä tuomioistuimelle laatimat olosuhdeselvitykset. Päädyin aineistovalintaan oman työhistoriani kautta saamastani kokemuksesta olosuhdeselvitystyöhön ja tuntumasta, että näistä asiakirjoista olisi saatavissa vastauksia tutkimuskysymyksiini. Olosuhdeselvitystekstit ovat luonnollinen aineisto, jota ei ole laadittu tutkimuskäyttöä varten. Luonnollisen aineiston etuna on pidetty sitä, että sen kautta on mahdollista saada aito kuva tutkittavasta ilmiöstä. (Kuusisto-Niemi ym.
2011, 269.)
