LÄHIHOITAJAOPISKELIJOIDEN KÄSITYKSIÄ KULTTUURIN HUOMIOIMISESTA MIELENTERVEYSHOITOTYÖSSÄ
Anna O’Sullivan Pro gradu -tutkielma Hoitotiede
Terveystieteiden opettajankoulutus
Itä-Suomen yliopisto Hoitotieteen laitos
Kesäkuu 2018
TIIVISTELMÄ ABSTRACT
1 JOHDANTO ... 1
2 HOITOTYÖN ASIAKKAAN KULTTUURIN HUOMIOIMINEN ... 4
2.1 Tutkimuksen keskeiset käsitteet ... 4
2.1.1 Lähihoitajakoulutus Suomessa ... 4
2.1.2 Mielenterveyden määritelmä ... 5
2.1.3 Kulttuurin määritelmä ... 5
2.2 Tiedonhaku tietokannoista ... 5
2.3 Tutkimukset kulttuurin huomioimisen merkityksestä ... 7
2.4 Kulttuurin huomioimisen merkitys mielenterveyden hoidossa ...10
2.5 Transkulttuurinen hoitotyö ...13
2.6 Kulttuurinen kompetenssi ...14
2.6.1 Kulttuurinen tietoisuus ja tahto ...16
2.6.2 Kulttuuriset kohtaamiset...16
2.6.3 Kulttuurinen tieto ...17
2.6.4 Kulttuurinen taito ...18
2.7 Yhteenveto tutkimuksen teoreettisista lähtökohdista ...19
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ...21
4 TUTKIMUKSESSA KÄYTETYT TUTKIMUSMENETELMÄT ...22
4.1 Ryhmähaastattelu aineistonhankinnassa ...22
4.2 Tutkimukseen osallistujat ja aineistonkeruu ...23
4.3 Aineiston analyysi ...25
5 TUTKIMUSTULOKSET ...27
5.1 Haastateltavien taustatiedot ...27
5.2 Käsitykset asiakkaan kulttuurin huomioimisesta ...28
5.2.1 Asiakkaan kohtaaminen ...28
5.2.2 Huomioitavat kulttuurisidonnaiset tekijät ...29
5.2.3 Kulttuurin huomioiva mielenterveyshoitotyö ...32
5.2.5 Kulttuurin huomioimatta jättäminen ...37
5.3 Käsitykset kulttuurin huomioimisen merkityksestä ...39
5.4 Käsitykset kulttuurin huomioimisen opetuksesta ...41
5.5 Ehdotukset opetuksen kehittämiseen ...44
5.6 Valmiudet huomioida asiakkaan kulttuuri ...47
6.7. Yhteenveto tuloksista ...50
6 POHDINTA ...52
6.1 Tutkimustulokset ...52
6.1.1 Asiakkaan kulttuurin huomioiminen ...52
6.1.2 Kulttuurin huomioimisen opetus ...54
6.1.3 Valmiudet huomioida kulttuuri...56
6.2 Tutkimuksen luotettavuus ...57
6.3 Tutkimuksen eettiset näkökulmat ...59
6.4 Johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset ...60
LÄHTEET ...62
Liite 1. Taulukko tiedonhausta.
Liite 2. Taulukko tutkimuksista
Liite 3. Fokusryhmähaastattelun teemat.
Liite 4. Taustatietolomake fokusryhmähaastatteluun osallistuville lähihoitajaopiskelijoille.
Liite 5. Tiivistelmä tutkimussuunnitelmasta.
Liite 6. Saatekirje lähihoitajaopiskelijoille.
Liite 7. Esimerkki induktiivisesta sisällönanalyysista.
Liite 8. Tiedote fokusryhmähaastatteluun osallistuville lähihoitajaopiskelijoille.
Liite 9. Tietoisen suostumuksen lomake.
TAULUKOT
Taulukko 1. Kulttuurin huomioimisen merkitystä mielenterveyden hoidossa tarkastelevien tutkimusten aiheet.
Taulukko 1. Maat, joissa tutkimukset toteutettiin.
Taulukko 2. Tutkimuksissa käytetyt tutkimusmenetelmät.
Taulukko 3. Tunnistetut tutkimusten laatua vahvistavat ja heikentävät tekijät.
Taulukko 4. Haastateltavien taustatiedot.
KUVIOT
Kuvio 1. Tutkimusten vaiheittainen valintaprosessi
Kuvio 2. Lähihoitajaopiskelijoiden kuvaus asiakkaan kohtaamisesta kulttuurin huomioivassa mielenterveyshoitotyössä.
Kuvio 3. Lähihoitajaopiskelijoiden kuvaus mielenterveyshoitotyössä huomioitavista kulttuurisidonnaisista tekijöistä.
Kuvio 4. Lähihoitajaopiskelijoiden kuvaus asiakkaan kulttuurin mukaisesta mielenterveyshoitotyöstä.
Kuvio 5. Lähihoitajaopiskelijoiden kuvaus hyvän mielenterveyshoitotyön mahdollistamisesta kulttuurin huomioimisella.
Kuvio 6. Lähihoitajaopiskelijoiden kuvaus asiakkaan kulttuurin huomioimisen opetuksesta lähihoitajakoulutuksessa.
Kuvio 7. Lähihoitajaopiskelijoiden ehdotukset kulttuurisen tiedon lisäämisessä hyödynnettävistä opetusmenetelmistä.
Kuvio 8. Lähihoitajaopiskelijoiden kuvaus tahdosta kohdata ja hoitaa kulttuuritaustaltaan erilaisia asiakkaita.
Kuvio 9. Lähihoitajaopiskelijoiden kuvaus kulttuurisen tiedon lisäämisestä lähihoitajan työssä.
Hoitotieteen laitos Hoitotiede
Terveystieteiden opettajankoulutus
O’Sullivan, Anna Lähihoitajaopiskelijoiden käsityksiä kulttuurin huomioimisesta mielenterveyshoitotyössä
Pro gradu -tutkielma, 90 sivua, 9 liitettä (16 sivua) Ohjaajat: Yliopistonlehtori, TtT Päivi Kankkunen
Kesäkuu 2018 Professori, TtT, Hannele Turunen
Suomalaisen yhteiskunnan monikulttuuristumisen myötä myös suomalainen terveydenhuolto- järjestelmä on muuttunut ja terveydenhuoltojärjestelmän on kyettävä vastaamaan kulttuuriltaan erilaisten asiakkaiden tarpeisiin. Käsitykset mielenterveydestä, mielenterveyden ongelmista ja niiden hoidosta ovat kulttuurisidonnaisia. Mielenterveys- ja päihdehoitotyön osaamisalan lähi- hoitajat työskentelevät erilaisissa sosiaali- ja terveyspalveluiden toimintayksiköissä ja kohtaa- vat työssään kulttuuritaustaltaan erilaisia hoitotyön asiakkaita. Lähihoitajien tulee kohdata kaikki hoitotyön asiakkaat kunnioittavasti, ennakkoluulottomasti ja tasa-arvoisesti.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata millaiseksi valmistuvat mielenterveys- ja päihde- työn osaamisalan lähihoitajaopiskelijat (n=18) kuvaavat asiakkaan kulttuurin huomioimisen ja sen merkityksen mielenterveyshoitotyössä sekä heidän käsityksiään valmiuksistaan asiakkaan kulttuurin huomioimisessa mielenterveyshoitotyössä. Lisäksi tarkoituksena oli kuvata millä ta- valla mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan lähihoitajaopiskelijat ovat opiskelleet asiak- kaan kulttuurin huomioimista, sekä miten he kuvaavat mahdollisia kehittämistarpeita asiakkaan kulttuurin huomioivan hoitotyön opetuksessa. Tutkimuksen aineisto kerättiin fokusryhmähaas- tatteluilla ammatillisissa oppilaitoksissa syksyn 2017 ja kevään 2018 aikana. Aineisto analy- soitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Lähihoitajaopiskelijat kertoivat tahdostaan kohdata kulttuuritaustaltaan erilaisia asiakkaita ja huomioida asiakkaan kulttuuri mielenterveyshoitotyössä. Kulttuurin huomioivassa mielenter- veyshoitotyössä keskeistä ajateltiin olevan asiakkaan kunnioittava ja tasa-arvoinen kohtaami- nen sekä asiakkaan kulttuurisidonnaisten tarpeiden mukauttaminen osaksi yksilöllistä, hyvät mielenterveyshoitotyön käytännöt sisältävää hoito- ja kuntoutussuunnitelmaa. Kulttuurin huo- mioimista pidettiin hyvän hoitotyön toteutumisen edellytyksenä. Esille tuli myös eriäviä näke- myksiä ja kulttuuriltaan eri taustaisten asiakkaiden odotettiin mukautuvan tarjottuun hoitoon.
Kokemukset kulttuurin huomioimisen opetuksesta vaihtelivat liian vähäisestä riittävään mää- rään. Käytettyjä opetusmenetelmiä olivat luennot, kirjalliset tehtävät, draama, vieraan kulttuu- rin edustajan luento sekä kulttuuriset kohtaamiset vertaisten kanssa. Kulttuurisen tiedon saa- mista eri kulttuurien edustajilta ja alueen suurimpien vähemmistöjen kulttuurien opiskelua pi- dettiin tärkeänä. Omien valmiuksien hyvinä lähtökohtina pidettiin halua kohdata kulttuuritaus- taltaan erilaisia asiakkaita ja halua opiskella kulttuurista tietoa.
Tutkielman tuottamaa tietoa voidaan hyödyntää asiakkaan kulttuurin huomioivan opetuksen kehittämisessä mielenterveys ja päihdetyön osaamisalan lähihoitajakoulutuksessa. Lähihoitaja- koulutuksesta sekä lähihoitajien kyvystä huomioida asiakkaan kulttuuri mielenterveyshoito- työssä tarvitaan enemmän tutkimustietoa.
Avainsanat: Lähihoitajaopiskelija, kulttuurin huomioiminen, mielenterveyshoitotyö, opetus.
Department of Nursing Science Nursing Science
Nurse Teacher Education
O’Sullivan, Anna Licensed practical nurse students’ perceptions of culturally responsive mental health nursing
Master’s thesis, 90 pages, 9 appendices, (16 pages) Supervisors: University lecturer, PhD Päivi Kankkunen
June 2018 Professor, PhD Hannele Turunen
Finland has become more multicultural, hence Finnish health care organisations have faced increased demand to respond to the needs of clients with diverse cultural backgrounds. Percep- tions of mental health and mental health illness, along with their treatment are influenced by an individual’s culture. Licensed practical nurses specialised in the treatment of nursing clients with mental health and substance abuse problems work in various social and health care envi- ronments and encounter nursing clients with diverse cultural backgrounds. Encountering all nursing clients respectfully, unprejudiced and equally is a requirement of the work of licensed practical nurses.
The purpose of this study was to describe how licensed practical nurse students in the graduat- ing phase, specialising in the treatment of nursing clients with mental health and substance abuse problems (n=18), describe culturally responsive care in mental health nursing, the mean- ing of culturally responsive care, their conception of culturally responsive mental health nursing and their self-perceived ability to act in a culturally competent manner when administering mental health nursing. In addition, this study aimed to describe how they have studied culturally responsive mental health nursing and how they describe the development needs regarding the teaching of this theme. The study data was collected by focus group interviews in the autumn of 2017 and spring of 2018. The data was analysed using inductive content analysis.
Licensed practical nurse students reported their desire to encounter culturally diverse mental health clients and acknowledge their culture in mental health nursing. Encountering all clients respectfully and equally and creating a culturally congruent care plan were considered the main components of culturally responsive care and it was perceived as a prerequisite for good mental health nursing. Few licensed practical nurse students presented their divergent opinion present- ing thoughts that culturally diverse clients should assimilate to the provided nursing care. The experiences of teaching of the theme varied from scant to sufficiency. The educational methods used were lectures, written assignments, drama, a lecture held by a representative of a different culture and encounters with peers from diverse cultures. Acquiring cultural knowledge from culturally diverse people was considered important, as was studying the cultural knowledge of the main ethnic minorities of the area. Desire to encounter culturally diverse nursing clients and to study cultural knowledge was considered a good premise for the ability to provide culturally responsive mental health nursing.
The findings presented in this study can be utilised in the development of teaching culturally responsive mental health care in the vocational education of licensed practical nurse students.
Vocational training of licensed practical nurses and their ability to provide culturally responsive care require further study in future.
Keywords: licensed practical nurse student, culture, mental health nursing, teaching.
Suomen väestössä ulkomaalaistaustaisten osuus on kasvanut vuosien 1999 – 2015 aikana 0.8 prosentista 6.2 prosenttiin (Tilastokeskus 2017a). Suomen kansalaisuuksia myönnettiin vuonna 2015 yhteensä 7900. Eniten kansalaisuuksia myönnettiin Venäjän, Somalian, Irakin ja Viron kansalaisille. Vuonna 2015 suurin kansalaisuuksia saanut ikäryhmä olivat 30–34–vuotiaat. (Ti- lastokeskus 2017b.) Tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan vuoden 2016 lopussa Suomessa asui 244 499 ulkomaan kansalaista. Vastaava luku oli vuoden 2006 lopussa 121 739. (Maahan- muuttovirasto 2017.) Maahanmuuton taustalla voi olla useita eri syitä kuten, perhesyyt, pako- laisuus, turvapaikan hakeminen, opiskelu tai työ (Malin & Suvisaari 2010, Sutela & Larja 2015). Suomessa on ollut monikulttuurisuutta ja etnistä monimuotoisuutta jo ennen maahan- muuttoa. Esimerkiksi ruotsinkielinen väestö, saamelaiset, ja romanit ovat osa Suomessa jo pit- kään esiintynyttä väestöllistä monimuotoisuutta. (Kaunonen & Koivula 2006, Tiilikainen 2010.)
Sodalla ja katastrofeilla ajatellaan olevan merkittävä mielenterveyttä alentava vaikutus (WHO 2018b) ja maahanmuuttajilla on todettu olevan muuhun väestöön verrattuna korkeampi riski mielenterveysongelmien esiintymiseen (Malin & Suvisaari 2010). Maahanmuuttajien mielen- terveyteen saattavat vaikuttaa heikentävästi traumaattiset kokemukset (Malin & Suvisaari 2010, Kallakorpi 2017). Lähi-idästä ja Pohjois-Afrikasta kotoisin olevista pakolaisista lähes neljän viidestä on todettu kokeneen traumaattisen tapahtuman entisessä kotimaassaan (Castaneda ym.
2015). Maahanmuuttajien mielenterveysongelmat (Sainola-Rodriguez 2009) ja traumat saatta- vat olla hoitamattomia Suomeen tullessa. Kaikki potilaat eivät kerro traumaattisista kokemuk- sistaan psykiatrisen hoidon aikana, vaikka ne olisivat aktiivisesti heidän mielessään (Kallakorpi 2017).
Maahanmuuttajien mielenterveyttä voivat heikentää myös kotimaahan palauttamisen pelko, ih- missuhdevaikeudet, taloudelliset vaikeudet, päihteet ja rikollisuus, rasismi sekä hoidotta jäämi- nen (Sainola-Rodriguez 2009, Kallakorpi 2017). Turvapaikanhakijoiden on todettu ilmaisevan enemmän mielenterveyteen liittyviä tarpeita verrattuna Suomessa pysyvästi asuviin maahan- muuttajiin (Sainola-Rodriguez 2009). Ulkomaalaistaustaisten mielenterveyspalveluiden käyttö ei aina vastaa sairauden oireisiin ja sairastavuuteen perustuvaa palveluiden tarvetta (Sainola- Rodriguez 2009, Koponen ym. 2015). Ulkomaalaistaustaisten väestön mielenterveyden tuke- miseen, hyvinvointiin ja kotoutumiseen tulisi kiinnittää erityistä huomioita (Castaneda ym.
2015). Hoitohenkilöstö on raportoinut peruskoulutuksen antavan vähän osaamista potilaan kult- tuurin huomioimiseen hoidossa sekä toivoivat lisää keinoja kulttuurin huomioimiseen ja trau- mojen hoitoon (Sainola-Rodriguez 2009).
Vuosina 2005-2006 toteutetussa tutkimuksessa todettiin suomalaisten viranomaisten pyrkivän toiminnassaan moniarvoisuuteen ja haluavan palvella ulkomaalaistaustaisia asiakkaita mutta odottavan käytännössä Suomeen muuttaneilta sekä etnisiltä vähemmistöiltä sopeutumista suo- malaisen järjestelmän perinteisiin käytäntöihin ja malleihin. Vaikka kokemukset maahanmuut- tajataustaisista asiakkaista olivat pääsääntöisesti hyviä, koettiin ongelmia aiheutuvan kulttuu- rien välisessä vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä sekä työn organisoinnissa. (Pitkänen 2006.) Psykiatrisessa hoidossa potilaan kulttuurin huomioimisen sekä turvapaikanhakijan tilanteeseen paneutumisen on todettu jääneen vähäiseksi ja yksittäisestä hoitoon osallistuvasta työntekijästä riippuvaiseksi. Hoitoon osallistuva henkilökunta arvioi turvapaikanhakijoiden psykiatriseen hoitoon tyytyväisyyden paremmaksi kuin potilaat itse. Kaikki hoitajat eivät välttämättä halua hoitaa maahanmuuttajataustaisia potilaita ja omahoitajuuden on havaittu keskittyvän niille hoi- tajille, joilla on kielitaitoa, vaikka kyseessä ei olisi yhteinen kieli potilaan kanssa. (Sainola- Rodriguez 2009.)
Lähihoitajan ammattialan kuvauksessa todetaan lähihoitajien työskentelevän eri kulttuureista tulevien potilaiden ja asiakkaiden kanssa sekä osaavan toimia monikulttuurisissa toimintaym- päristöissä. Lähihoitajan tulee kohdata asiakkaat ja potilaat yksilöllisesti, kokonaisvaltaisesti, inhimillisesti ja suvaitsevaisesti sekä kunnioittaa kaikkien asiakkaiden ja potilaiden va- kaumusta, arvoja ja kokemuksia. Elämän ja ihmisarvon kunnioittaminen, itsemääräämisoikeus, oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja yhdenvertaisuus ovat nimetty lähihoitajan työtä ohjaaviksi keskeisiksi arvoiksi. (Opetushallitus 2014.)
Terveydenhuollon ammattilaisten ja opiskelijoiden kulttuurista osaamista on tutkittu aiemmin.
Pro gradu –tutkielmien aiheina ovat olleet muun muassa pääkaupunkiseudun hoitotyöntekijöi- den kulttuurinen kompetenssi (Laaksonen 2013), kotihoidon työntekijöiden kommunikaatiotai- dot monikulttuurisessa hoitotyössä (Kaukonen 2013), hoitotyöntekijöiden kulttuurinen kompe- tenssi (Mulder 2013) ja hoitajien kokemat eettiset haasteet maahanmuuttajien mielenterveys- hoitotyössä (Tuuttila 2016). Terveydenhuollon opiskelijoiden kulttuurista osaamista käsittele- vien tutkielmien aiheina ovat olleet muun muassa bioanalyytikko-opiskelijoiden kulttuurinen kompetenssi (Korhonen 2014), vaihto-opiskelun vaikutus toimintaterapeuttien ammatilliseen
kasvuun (Siikonen 2009), valmistuvien sairaanhoitajaopiskelijoiden kulttuurinen kompetenssi ja etniset asenteet (Repo 2015) ja valmistumisvaiheessa olevien sairaanhoitajaopiskelijoiden kulttuurinen kompetenssi (Rantama- Hiltunen 2015). Muut aihetta käsittelevät tutkielmat ovat kohdentuneet monikulttuurisuuden opettamiseen suomalaisissa ja yhdysvaltalaisissa hoitotyön koulutusohjelmissa (Ollila 2008) sekä hyviin hoitokäytäntöihin pakolaisten ja turvapaikanha- kijoiden mielenterveystyössä julkisissa terveyspalveluissa (Kallio 2017).
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata millaiseksi valmistuvat mielenterveys- ja päihde- työn osaamisalan lähihoitajaopiskelijat kokevat asiakkaan kulttuurin huomioimisen ja sen mer- kityksen mielenterveyshoitotyössä sekä heidän käsityksiään valmiuksistaan asiakkaan kulttuu- rin huomioimisessa mielenterveyshoitotyössä. Lisäksi tarkoituksena on kuvata millä tavalla mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan lähihoitajaopiskelijat ovat opiskelleet asiakkaan kult- tuurin huomioimista, sekä miten he kuvaavat mahdollisia kehittämistarpeita asiakkaan kulttuu- rin huomioivan mielenterveyshoitotyön opetuksessa. Tässä tutkimuksessa asiakkaalla tarkoite- taan hoitotyön asiakasta tai potilasta.
2 HOITOTYÖN ASIAKKAAN KULTTUURIN HUOMIOIMINEN
2.1 Tutkimuksen keskeiset käsitteet 2.1.1 Lähihoitajakoulutus Suomessa
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tutkintonimike on lähihoitaja. Lähihoitajan tulee osata suunnitella, toteuttaa ja arvioida eri-ikäisten mielenterveys- ja päihdeasiakkaiden hoito- ja kun- toutusprosessia, arvioida asiakkaan toimintakykyisyyttä, päivittäisistä toiminnoista selviyty- mistä sekä turvallisuuden ja avun tarvetta. Lähihoitaja on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen mukaisesti nimikesuojattu terveydenhuollon ammattihenkilö.
Ammatillisessa oppilaitoksessa suoritettavan sosiaali- ja terveysalan ammatillisen perustutkin- non laajuus on 180 osaamispistettä, joka koostuu ammatillisista tutkinnon osista (135 osaamis- pistettä), yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä) ja vapaasti valittavista tutkinnon osista (10 osaamispistettä). Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto sisältää kymmenen osaamisalaa:
asiakaspalvelu ja tietohallinta, ensihoito, jalkojenhoito, kuntoutus, lasten ja nuorten hoito ja kasvatus, mielenterveys- ja päihdetyö, sairaanhoito ja huolenpito, suun terveydenhoito, vam- maistyö ja vanhustyö. (Opetushallitus 2014.) Opettajat rakentavat ammatillisessa oppilaitok- sessa sovellettavan opetussuunnitelman perustuen opetushallituksen laatimaan opetussuunni- telmaan (Koivula 2016, 58).
Lähihoitajakoulutusta toteutetaan aikuiskoulutuksena sekä nuorisoasteen koulutuksena useassa eri muodossa, kuten lähiopetuksena, monimuoto-opetuksena, näyttötutkintona, verkko-opiske- luna ja erityisopetuksena. Kevään 2017 yhteishaussa eri paikkakunnilla eri muotoisina toteu- tettavaan lähihoitajakoulutuksia listattiin yli 300. Pohjakouluvaatimuksena lähihoitajakoulu- tukseen on peruskoulu, lukio tai ylioppilastutkinto. (Opetushallitus 2017.)
Mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan suorittaneen lähihoitajan tyypillisiä työpaikkoja ovat mielenterveys- ja päihdetyön yksiköt julkisella ja yksityisellä sektorilla. Kyseisen osaamisalan suorittanut lähihoitaja edistää asiakkaiden mielenterveyttä ja päihteettömyyttä, osallistuu mie- lenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisyyn ja vahvistaa mielenterveys- ja päihdeasiakkaan ase- maa. (Opetushallitus 2014.)
2.1.2 Mielenterveyden määritelmä
WHO (2014) määrittelee mielenterveyden olevan hyvinvoinnin tila, jossa yksilö kykenee nä- kemään omat kykynsä, selviytymään elämän normaaleista stressitilanteista, voi työskennellä tuottavasti ja luovasti sekä pystyy toimimaan osana omaa yhteisöään. Mielenterveys on enem- män kuin psykiatrisen sairauksien puuttumista eikä terveyttä voi olla ilman mielenterveyttä.
Mielenterveyden edistämisen kannalta on merkityksellistä, että ihminen saa elää ympäristössä, joka tukee, kunnioittaa ja suojelee kansalaisten perusoikeuksia, sekä sosio-ekonomisia ja kult- tuurisia oikeuksia. (WHO 2018a.)
2.1.3 Kulttuurin määritelmä
Tässä tutkielmassa kulttuurin määritellään olevan sosiaalisesti välittyviä käyttäytymismalleja, taitoja, uskomuksia, arvoja, tapoja, elämäntapoja sekä kaikkia muita ihmisen työn tuotteita ja väestön ominaispiirteitä, jotka ohjaavat ryhmän maailmankatsomusta ja päätöksentekoa (Pur- nell 2008b).
Kulttuuri vaikuttavaa ihmisen tapaan määritellä terveys, sairaus ja hoito. Kulttuuri vaikuttaa myös siihen, milloin mahdollisiin terveysongelmiin haetaan perheen ulkopuolista apua. Lisäksi se, minkälaista apua ja keneltä ihminen hakee apua ja miten hän toimii sairaana sekä kenen odotetaan hoitavan sairasta ihmistä, vaihtelee eri kulttuureissa. (Andrews & Boyle 2016.) Kult- tuuri vaikuttaa myös ihmisen tapaan määritellä mielenterveysongelmien syitä ja toivottuja hoi- tomuotoja, jotka voivat vaihdella lääketieteellisistä spirituaalisiin tai psykologisiin ja sosiaali- siin selityksiin. Eroavaisuuksista huolimatta kulttuurien välillä esiintyy myös samankaltaisuuk- sia tavoissa selittää mielenterveysongelmien syitä. (Choudhry ym. 2016.) Kulttuuri määrittelee myös sitä, milloin ihmisen ajatellaan olevan sairas ja koska riittävän terve palatakseen takaisin normaaliin päivätoimintaan tai työhön (Andrews & Boyle 2016).
2.2 Tiedonhaku tietokannoista
Tiedonhaku tutkimuksista tehtiin maalis – huhtikuussa 2017 tietokannoista Scopus, CINAHL, Web of Science, PubMed, PsycInfo ja Medic vuosirajauksella 2007 – 2017 (liite 1). Manuaa- linen haku tehtiin käymällä läpi Hoitotiede-lehtien sisällysluettelot vuosilta 2007-2018. Tie- donhaku päivitettiin huhtikuussa 2018. Lähihoitajien tai lähihoitajia vastaavien ammattilaisten kulttuurisesta osaamisesta ei löytynyt kansallisia eikä kansainvälisiä tutkimuksia. Lähihoitajaa
vastaavana englanninkielisenä hakusanana käytettiin sanoja: licensed practical nurse, assistant nurse, care assistant, enrolled nurse, nurse’s aide, psychiatric aide ja allied health. Tiedonhaussa hyödynnettiin Itä-Suomen yliopiston informaatikon apua. Tiedonhaulla haettiin tutkimusartik- keleita, jotka käsittelevät potilaan kulttuurin huomioimista mielenterveyshoitotyössä, kulttuu- rin vaikutusta käsitykseen mielenterveydestä sekä terveydenhuollon ammattilaisten kulttuurista osaamista mielenterveyshoitotyössä (kuvio 1). Tutkimusartikkeleita valittiin yhteensä 21.
Kuvio 1. Tutkimusten vaiheittainen valintaprosessi.
Tietokantojen hakulöydökset (N=951)
Scopus 126 CINAHL 43 Web of Science 143
PubMed 151 PsycInfo 434
Medic 54
Sisäänottokriteerit
Otsikossa vähemmistökulttuuriin, potilaan kulttuu- riin tai kulttuurin huomioimiseen mielenterveys- hoitotyössä viittaava ilmaisu
Poissulkukriteeri Ei-tieteellinen artikkeli
Tutkimus on yli 10 vuotta vanha
Spesifi yhteys mielenterveysongelman ja somaatti- sen sairauden välillä
Hyväksytty otsikon perusteella (N=224)
Scopus 24 CINAHL 9 Web of Science 64
PubMed 30 PsycInfo 97 Medic 0 (0) Manuaalinen haku 0
Sisäänottokriteerit
Vastaa tutkimuskysymykseen
Tutkimuksen kohteena on potilaan kulttuurin huo- mioiminen mielenterveyshoitotyössä, kulttuurin vaikutus käsitykseen mielenterveysongelmasta tai sen hoidosta tai hoitohenkilökunnan kulttuurinen osaaminen mielenterveyshoitotyössä
Koko teksti saatavilla Poissulkukriteerit Päällekkäinen julkaisu
Tutkimus tehty kulttuurisidonnaisessa kontekstissa eikä tieto ole sovellettavissa suomalaisessa hoito- kulttuurissa
Tutkimus koskee spesifisti muiden kuin hoitotyön- tekijöiden työtä ja osaamista
Duplikaatti Hyväksytty abstraktin
perusteella (N=86) Scopus 8 CINAHL 7 Web of Science 22
PubMed 12 PsycInfo 37
Hyväksytty koko tekstin perusteella
(N=21) Scopus 3 CINAHL 1 Web of Science 4
PubMed 1 PsycInfo 12
Sisäänottokriteerit
Vastaa tutkimuskysymykseen
Artikkeli saatavana suomen tai englannin kielisenä Tutkimuksen kohteena on potilaan kulttuurin huo- mioiminen mielenterveyshoitotyössä, kulttuurin vaikutus käsitykseen mielenterveysongelmasta tai sen hoidosta tai hoitohenkilökunnan kulttuurinen osaaminen mielenterveyshoitotyössä
2.3 Tutkimukset kulttuurin huomioimisen merkityksestä
Valitut kulttuurin huomioimisen merkitystä mielenterveyden hoidossa käsittelevät tutkimukset kohdentuivat kulttuuritaustaltaan erilaisten ihmisten kokemuksiin mielenterveysongelmista sekä mielenterveyshoitotyön eri osa-alueisiin (taulukko 1). Osassa tutkimuksista tarkasteltiin useaa aihepiiriin liittyvää teemaa. Tutkimukset toteutettiin eri maissa (taulukko 2). Keskeisim- mät kulttuurin huomioimisen merkitystä mielenterveyden hoidossa käsittelevät tutkimukset on kuvattu taulukossa (liite 2).
Taulukko 1. Kulttuurin huomioimisen merkitystä mielenterveyden hoidossa tarkastelevien tutkimusten aiheet (n=21).
Aihe n
Mielenterveys
Kidutuksen, syrjinnän ja rasismin vaikutus
Kulttuurisidonnaiset käsitykset ongelmien syistä ja hoidosta
Lukutaito
4 4 2 Oireiden tunnistaminen
Ongelmiin liitetty stigma
2 2 Somaattisten oireiden ilmaisu masennuksen
yhteydessä 1
Mielenterveyden hoito
Kommunikaatio-ongelmien merkitys Hoitoon hakeutuminen
Hoidon keskeiset tekijät
Perheiden käsitys mielenterveysongelman hoidosta
5 4 2 1
Ensiavun erityispiirteet 1
Kulttuuristen tarpeiden huomiointi 1
Kokemukset hoidosta 1
Kulttuurisesti tietoisen perheterapian vaikutus
1 Kulttuurisesti tietoisen ryhmäterapian
vaikutus
Terveydenhuollon ammattilaisten näkemykset
1 1 Sairaanhoitajaopiskelijoiden kokemat
ongelmat
1
Taulukko 2. Maat, joissa tutkimukset toteutettiin (n=21).
Maa n
Yhdysvallat 10
Iso-Britannia 3
Ruotsi 2
Australia 2
Hollanti 1
Saksa 1
Suomi 1
16 eri Euroopan maata 1
Yhteensä 21
Tutkimuksissa käytettiin kvantitatiivisia ja kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Tutkimuksissa aineistonkeruu toteutettiin erilaisia menetelmiä hyödyntäen. Tutkimusten menetelmällisiä rat- kaisuja kuvataan taulukossa 3. Taulukko 3. Tutkimuksissa käytetyt tutkimusmenetelmät (n=21). Menetelmä n Tutkimusmenetelmä Kvantitatiivinen 11 Koe-kontrolli asetelma 2 Delfi-tekniikka 2 Kvalitatiivinen 10 Etnonursing 1 Aineistonkeruu
Itsearviointi kysely 9
Kysely 5
Yksilöhaastattelu 5
Puolistrukturoitu yksilöhaastattelu 4
Fokusryhmähaastattelu 2
Havainnointi 2
Tutkimuksen laatua heikentäväksi tekijäksi tunnistettiin tutkimuksen otosjoukon pieni koko ja tämän arvioitiin vaikuttavan tulosten yleistettävyyteen (Hultsjö 2009, Martin 2009, Wilson 2010, Schubert & Punamäki 2011, Liu ym. 2015, Uribe Guajardo 2016, Wolf ym. 2016, Han
ym. 2017, Yeung ym. 2017,Maura & Weisman de Mamani 2018). Tutkimuksen otokseen liit- tyväksi tutkimuksen laatua ja yleistettävyyttä heikentäväksi tekijäksi tunnistettiin myös se, ett- eivät tutkittavat edustaneet koko ryhmää tai otos saattoi olla vinoutunut (Hultsjö 2009, Martin 2009, David 2010, Miller ym. 2011, Sandhu ym. 2011, Basset ym. 2015, Altweck ym. 2015, Jimenz ym. 2012, Liu ym. 2015, Nadimpalli 2016, Uribe Guajardo 2016, Yaser 2016, Dreher ym. 2017, Han ym. 2017, Yeung ym. 2017). Tutkimustiedon yleistettävyyden kannalta merki- tyksellisenä pidettiin myös kulttuuriryhmien sisällä esiintyvää variaatiota (Martin 2009, Jimenz ym. 2012, Liu ym. 2015). Kielellisten ongelmien arvioitiin vaikuttavan aineistonkeruussa ja siten olevan tutkimuksen laatua heikentävää (Martin 2009, Schubert & Punamäki 2011, Liu ym. 2015, Wolf ym. 2016, Dreher ym. 2017).
Tutkimusten vahvuuksiksi arvioitiin tutkittavien äänen selkeä esiintyminen tutkimuksissa (Hultsjö ym. 2009, Altweck ym. 2015, Basset 2015, Liu ym. 2015, Han ym. 2017, Yeung ym.
2017) sekä tutkitun tiedon lisääntyminen spesifin kulttuuriryhmän kokemuksista (David 2010, Wilson 2010, Miller ym. 2011, Schubert & Punamäki 2011, Jimenz ym. 2012, Liu ym. 2015, Nadimpalli ym. 2016, Yaser ym. 2016, Han ym. 2017, Yeung ym. 2017). Tutkimusten mene- telmällistä laatua vahvistavaksi tekijäksi tunnistettiin maahanmuuttajaryhmiä tutkittaessa tut- kittavien ja tutkijoiden yhteinen kieli (Dreher ym. 2017, Han ym. 2017, Yeung ym. 2017), jonka arvioitiin tukeneen tutkittavien näkökulman ymmärtämistä. Koe-kontrolli asetelman (Brown &
Weisman de Mamani 2017, Maura & Weisman de Mamani 2018) tunnistettiin vahvistaneen tutkimusten laatua ja tulosten luotettavuutta. Potilaiden ja terveydenhuollon henkilökunnan nä- kemysten vertailua ja yhteisen näkemyksen hakemista (Hultsjö ym. 2011, Uribe ym. 2016) pi- dettiin tutkimusten laatua vahvistavana tekijänä.
Sovellettaessa valittujen tutkimusten tuottamaa tietoa suomalaiseen hoitokulttuuriin on huomi- oitava tutkimusten kulttuurisidonnaisuus. Osa tutkimuksista on sidoksissa tarkasti rajattuun vä- hemmistökulttuuriryhmään ja maahan (Martin 2009, David 2010, Miller ym. 2011, Liu ym.
2015, Yaser 2016, Nadimpalli 2016, Wolf ym. 2016, Yeung ym. 2017). Tutkimuksien voidaan kuitenkin ajatella antavan tietoa eri kulttuuriryhmissä esiintyvästä vaihtelusta määritellä ja ko- kea mielenterveys, mielenterveydessä esiintyvät ongelmat ja niiden hoito sekä potilaan kulttuu- rin vaikutuksesta hänen toiveisiinsa mielenterveyshoitotyössä. Tutkimusjoukkona olleita vä- hemmistökulttuureiden edustajia asuu myös Suomessa ja siten tutkimuksella tuotettua tietoa esimerkiksi somalitaustaisten maahanmuuttajien mielenterveyteen liittämistä merkityksistä, us-
komuksista ja toiminnasta (Wolf ym. 2016) voidaan soveltaa myös suomalaisessa terveyden- huollossa. Arvioitaessa valittujen tutkimusten sovellettavuutta tässä tutkielmassa on huomioi- tava, etteivät tutkimukset koskeneet lähihoitajia tai vastaavaa ammattiryhmää eikä tutkimustu- losten voida siten ajatella suoraan kuvaavan lähihoitajien työtä ja kykyä huomioida asiakkaan kulttuuri. Tutkimuksissa esille tulleiden tekijöiden arvioidaan olevan keskeisiä mielenterveys- palveluita tarjoavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajien toiminnassa sekä asiak- kaiden hoidossa ja siten koskevan myös lähihoitajien työtä.
2.4 Kulttuurin huomioimisen merkitys mielenterveyden hoidossa
Kaikkien potilaiden tulisi saada samaa yksilöllisiin tarpeisiin perustuvaa psykiatrista hoitoa riippumatta heidän taustastaan. Keskeiset psykoosien hoitomuodot kuuluvat aina psykoosipo- tilaan hoitoon, eikä kulttuuristen tekijöiden huomioiminen saa johtaa näiden tekijöiden puuttu- miseen hoidosta. (Hultsjö ym. 2011.) Maahanmuuttajapotilaiden psykiatrista hoitoa ja diag- nosointia voivat vaikeuttaa kieliongelmat, erilaiset uskomukset ja kulttuurisidonnaiset odotuk- set sekä traumaattiset kokemukset (Sandhu ym. 2013). Hoitaessaan maahanmuuttajapotilaita terveydenhoidon ammattilaisten tulisi välttää yksinkertaisen eron tekemistä somaattisten ja psyykkisten oireiden välillä (Schubert & Punamäki 2011). Sairaanhoitajaopiskelijat ovat rapor- toineen kokeneensa mielenterveyshoitotyön harjoittelun aikana vaikeana arvioida uskonnollis- ten käsitysten ja kokemusten kliinistä merkitystä sekä hankaluutta erottaa nämä psykoottisista kokemuksista (Bassett ym. 2015).
Terveydenhuollon ammattilaisten tulisi osoittaa halua ymmärtää maahanmuuttajia sekä kysyä heidän psykiatriseen hoitoon liittyvistä odotuksistaan ja kokemuksistaan ymmärtääkseen pa- remmin psykoosipotilasta ja hänen perhettään. Spesifi tieto eri kulttuureista saattaa altistaa hoi- tohenkilökuntaa stereotyyppisten käsitysten muodostamiselle eri kulttuuriin kuuluvista poti- laista. Hoitohenkilökunnalla pitäisi kuitenkin olla kulttuurista osaamista, jotta he osaavat kysyä potilaiden yksilöllisistä kulttuurisista tarpeista. Terveydenhuollon ammattilaisten on hyvä ym- märtää kulttuurien sisäinen variaatio sekä tunnistaa yksilölliset tavat ymmärtää psykoosisai- rauksia ja hoitaa psykoosipotilaita. (Hultsjö ym. 2011.) Psykiatriset sairaanhoitajat saattavat kokea huomioivansa potilaan kulttuurin hoidossa, vaikka heillä puuttuisi tieto ja taito tehdä se tehokkaasti (Wilson 2010). Eri puolilla Eurooppaa maahanmuuttajapotilaita hoitavat tervey- denhuollon ammattilaiset kuvasivat samankaltaisia hoidossa ilmeneviä ongelmia mutta eivät esittäneet ratkaisuja näille ongelmille (Sandhu ym. 2013).
Potilaan kokemukset omasta sairaudesta vaikuttavat siihen, miten he hoitavat itseään ja toivo- vat tulevansa hoidetuksi (Martin 2009, Liu ym. 2015, Yeung ym. 2017). Mielenterveysongel- mista kärsivät sekä heidän perheenjäsenensä voivat olla valmiita matkustamaan pitkiäkin mat- koja saadakseen oman kulttuurinsa mukaista, perinteistä hoitoa (Yeung ym. 2017). Huomioi- malla kulttuurisidonnaiset tekijät psykoosipotilaiden perheterapiassa, voidaan vähentää psy- koosipotilaiden oireita sekä lieventää potilaiden ja heidän perheenjäsenten masennusta, ahdis- tusta ja stressiä (Brown & Weisman de Mamani 2017). Kulttuurisesti tietoisella ryhmäterapialla voidaan vaikuttaa psykoosipotilaiden oireita lieventävästi (Maura & Weisman de Mamani 2018). Yhdysvalloissa asuvien iäkkäiden iranilaistaustaisten maahanmuuttajien on todettu nä- kevän oman terveytensä holistisesti mielen, kehon ja sielun kokonaisuutena sekä arvostavan kokonaisvaltaista hoitoa (Martin 2009). Vaikka afroamerikkalaiset potilaat eivät raportoineet omia kulttuurisia tarpeitaan psykiatrisessa hoidossa he kertoivat uskonnon ja hengellisyyden olevan tärkeitä mielenterveyteen kuuluvia tekijöitä (Wilson 2010).
Yhdysvalloissa asuvien somalitaustaisten maahanmuuttajien kokemuksissa uskonnon, tervey- den ja sairauden uskottiin olevan tiiviissä yhteydessä. Sairaus saatetaan nähdä Jumalan asetta- man koettelemuksena. Mielenterveyden ongelmiin voidaan liittää jinni, noituus ja pahasilmä.
Ensimmäinen hoitomuoto saattaa olla rukoilu ja koraanin säkeiden lukeminen. Tarvittaessa kui- tenkin myös lääketieteellinen hoito hyväksytään. (Wolf ym. 2016.) Ymmärtämällä potilaiden terveysuskomuksia terveydenhuollon ammattilaiset voivat hoitaa potilaita kulttuurisesti sensi- tiivisellä tavalla. Huomioimalla potilaan arvot ja mieltymykset, mahdollistetaan potilaan osal- listaminen omaan hoitoon ja hoitoon liittyvään päätöksentekoon. (Jimenez ym. 2012.) Esimer- kiksi Koraanin lukeminen saattaa helpottaa potilaan vointia aiheuttamatta mitään haittaa ja tämä voidaan sovittaa osaksi hoitosuunnitelmaa (Wolf 2016).
Vieraaseen kulttuuriin sopeutumisen ja rasismin aiheuttama stressi voi vaikuttaa heikentävästi Yhdysvaltojen ulkopuolella syntyneiden aasianamerikkalaisten mielenterveyteen (Miller ym.
2011.) Syrjinnän on todettu lisäävän ahdistusta, vihaa sekä depression oireita Yhdysvalloissa asuvassa intialaisessa väestössä (Nadimpalli 2016). Suomessa kidutuksen uhreista erityisesti entisen Jugoslavian alueelta tulevilla on posttraumaattiseen stressireaktioon liittyviä ahdistu- neisuutta ja masennuksen oireita sekä somaattisia oireita (Schubert & Punamäki 2011). Aust- raliassa asuvilla afganistanilaisilla pakolaisilla on todettu olevan vaikeuksia tunnistaa posttrau- maattisen stressireaktion oireita kärsiessään niistä (Yaser 2016). Vahvat perinteiset kulttuuriset
uskomukset saattavat auttaa sietämään syrjinnän aiheuttamaa stressiä. Kulttuuri voi toimia suo- jatekijänä ja filosofisena tukena ihmisen kamppaillessa turvattomuuden tunteen tai elämän vaa- ratekijöiden kanssa (Schubert & Punamäki 2011). Usko omiin kaksikulttuurisiin kykyihin voi heikentää rasismin ja kulttuurin sopeutumisen negatiivisia vaikutuksia mielenterveyteen Yh- dysvalloissa syntyneiden aasianamerikkalaisten keskuudessa (Miller ym. 2011).
Kyvyn tunnistaa mielenterveysongelmien oireita on todettu olevan yhteydessä hoitoon hakeu- tumiseen (Altweck ym. 2015, Yeung ym. 2017). Kiinalaistaustaisien henkilöiden hoitoon ha- keutumisen esteitä voivat olla kommunikaatio-ongelmat (Liu ym. 2015, Yeung ym. 2017), ta- loudelliset huolet, hoidon rajoitteet ja syrjintä (Liu ym. 2015). Myös mielenterveysongelmiin liitetty häpeä tai leimautuminen (Hultsjö 2009, David 2010, Kimenz ym. 2010, Schubert &
Punamäki 2011, Liu ym. 2015, Uribe Guajardo 2016, Wolf ym. 2016, Han ym. 2017, Yeung ym. 2017), kielteiset asenteet hoitoa kohtaan (Uribe Guajardo 2016), kulttuurinen epäluottamus (David 2010), tietämättömyys palveluista (Sandhu 2013) ja stigma (Han ym. 2017, Yeung ym.
2017) voivat estää hoitoon hakeutumisen. Vietnamilaiset potilaat saattavat ilmaista useita so- maattisia oireita hakeutuessaan hoitoon masennuksen vuoksi ja tämän vuoksi hoitavan henki- lökunnan tulisi huomioida myös kivusta kertovan vietnamilaisen potilaan mieliala (Dreher ym.
2017). Euroopassa maahanmuuttajapotilaita hoitavat terveydenhuollon ammattilaiset ovat esit- täneet huolen psykiatrisesti oireilevien maahanmuuttajien korkeammasta syrjäytymisriskistä (Sandhu ym. 2013).
Kieli- ja kommunikaatio-ongelmat altistavat väärinkäsityksille (Sandhu 2013, Uribe Guajardo 2016), vaikeuttavat hoitoa ja tiedon saantia tarjolla olevista palveluista (Hultsjö ym. 2009, Hultsjö 2011, Liu ym. 2015). Terveydenhuollon ammattilaisten kyvyttömyys arvostaa potilaan kulttuurista taustaa ja sosiaalista kontekstia saattaa tehdä kommunikaatiosta vaikeaa, jopa mah- dotonta (Liu ym. 2015). Maahanmuuttajapotilaat ovat raportoineet kokevansa, että he tarvitse- vat riittävästi aikaa keskustella hoitoon osallistuvan henkilökunnan kanssa molemminpuolisen ymmärryksen turvaamiseksi (Hultsjö 2009, Martin 2009). Kommunikoidessaan psykiatrisen hoitohenkilökunnan kanssa maahanmuuttajataustaiset potilaat ja heidän perheensä pitävät tär- keänä hyödyntää tulkkia (Hultsjö ym. 2009, Hultsjö 2011 Liu ym. 2015, Wolf ym. 2016) mutta eivät kuitenkaan aina tiedä tämän olevan mahdollista (Liu ym. 2015). Maahanmuuttajat voivat kokea ongelmia tulkin käytössä, mikäli tulkki kuuluu potilaan kanssa samaan yhteisöön tai ai- heuttaa poliittisia epäluuloja (Sandhu 2013).
Maahanmuuttajien psykiatrisessa hoidossa luottamuksellisen suhteen muodostuminen saattaa olla vaikeaa, johtuen muun muassa vaikeudesta luottaa viranomaisiin ja kidutetuksi tulemisen kokemuksista (Sandhu ym. 2013). Maahanmuuttajat voivat verrata kokemuksiaan psykiatri- sesta hoidosta vanhan ja uuden kotimaan välillä. Riskinä on, että ymmärtämättömyys lakiin perustuvasta vaitiolovelvollisuudesta vaikeuttaa luottamuksellisen suhteen muodostumista maahanmuuttajapotilaan hoidossa. (Hultsjö ym. 2009, Hultsjö 2011.) Somalitaustaiset potilaat saattavat luottaa enemmän somalitaustaiseen sairaanhoitajaan ja toivovat tulevansa saman su- kupuolisen henkilön hoitavan heitä (Wolf ym. 2016). Maahanmuuttajat ovat tuoneet esille ko- kemustaan siitä, että mielenterveyspalveluiden henkilökunta ajattelee potilaan teeskentelevän oireitaan saadakseen pysyvän oleskeluluvan (Hultsjö ym. 2009).
2.5 Transkulttuurinen hoitotyö
Transkulttuurisen hoitotyön teorian kehittäjänä tunnettu Madeleine Leininger yhdisti teorias- saan antropologian ja hoitotyön hyödyntäen kulttuurin ja hoitotieteen käsitteitä. Transkulttuu- rinen hoitotyö on teoreettinen ja formaali tutkimuksen ja käytännön alue, joka keskittyy ihmis- ten kulttuuriin perustuviin uskomuksiin, asenteisiin, arvoihin ja käytäntöihin, jotka liittyvät hy- vinvointiin, terveyteen, syntymään, sairauteen, toipumiseen, kuolemiseen ja kuolemaan (And- rews & Boyle 2006, Leininger 2006). Leiningerin teoriassa keskeisiä käsitteitä ovat maailman- katsomus, sosiaalinen ja kulttuurinen struktuuri, kieli, etnohistoria, ympäristön konteksti sekä kansanparannuksen ja ammatilliseen hoitojärjestelmän tarjoama kokonaisvaltainen ja holisti- nen näkemys tekijöistä, jotka vaikuttavat kulttuurin huomioivaan hoitoon (Andrews & Boyle 2006, Leininger 2006).
Transkulttuuriseen hoitotyöhön kuuluu moniammatillinen yhteistyö sekä potilaskeskeinen ja terapeuttinen hoitaja–potilas suhde, jossa keskitytään luomaan ja ylläpitämään hoitosuhdetta.
Hoitajien on kyettävä keskittymään siihen, mikä on hoitotyön asiakkaalle parhaaksi, koskien hänen terveyttä, hyvinvointia, toipumista tai rauhallista kuolemaa sekä kyettävä vastaamaan kunnioittaen ja vastaanottavasti yksilöiden ja yhteisöjen tarpeisiin. (Andrews & Boyle 2006 Leininger 2006.) Riippumatta koulutuksesta tai kokemuksen määrästä, kaikkien hoitotyönteki- jöiden tulisi olla kykeneviä toteuttamaan transkulttuurista hoitotyötä (Giger 2017). Transkult- tuurinen hoitotyö edellyttää sitoutumista sortoa ja syrjintää vähentäviin käytäntöihin (Papado- poulos 2006).
Yhteiskunnassa ja hoitotyössä esiintyvään monimuotoisuuteen kuuluu muutakin kuin rotuun ja kansalaisuuteen kuuluva monimuotoisuus, kuten uskonto, kieli, fyysinen koko, sukupuoli, sek- suaalinen suuntautuminen, ikä, invaliditeetti, poliittinen suuntautuminen, sosioekonominen asema, ammatillinen asema sekä maantieteellinen sijainti (Campinha-Bacote 2007, Andrews 2016). Hoidettaessa kulttuuriltaan eri taustaisia on tärkeää miettiä, mitä pidämme normaalina ja mihin potilaiden kulttuurisia eroja verrataan. Hoitotyössä, jossa suurin osa hoitajista edustaa valtakulttuuria on riskinä, että vertailukohdaksi ja normiksi asettuu ”valkoinen hoitaja” ja hänen edustamansa ”valkoisen valtavirran kulttuuri”. (Kangasniemi 2015.) Asioidessaan viranomais- ten kanssa etnisten ryhmien jäsenet saattavat kokea vallitsevat käytännöt itselleen vieraiksi tai jopa syrjiviksi (Pitkänen 2006). Hoitotyössä asiakkaita ei tulisi tarkastella vain yhden eron omi- naisuuden, kuten etnisyyden perusteella ja nähdä kulttuurinsa stereotyyppisenä edustajana.
Kulttuurin huomioivassa, yksilöllisessä hoitotyössä huomioidaan asiakkaan identiteetin monet puolet sekä huomioidaan niiden kertautuminen sekä yhteisvaikutukset. (Kangasniemi 2015.)
2.6 Kulttuurinen kompetenssi
Kulttuurisen kompetenssin kehittymisestä on kehitetty useita hoitotieteen teorioita, joista tästä tutkielmassa hyödynnetään Papadopouloksen, Tilkin ja Taylorin, (Papadopoulos 2006), Cam- pinha-Bacoten (2007), Purnellin (2008a) sekä Gigerin ja Davidhizardin (Giger 2017) teorioita.
Kulttuuriselle kompetenssille ei ole yksiselitteistä määritelmää. Kulttuurisen kompetenssin aja- tellaan jakautuvan kahteen kategoriaan: organisaation kulttuurinen kompetenssi ja yksilön kult- tuurinen kompetenssi. (Purnell 2008, Andrews 2006.)
Organisaation kulttuurinen kompetenssi keskittyy organisaation jäsenten yhteisiin kompetens- seihin ja heidän tehokkuuteensa kohdata asiakkaiden, potilaiden, henkilökunnan sekä yhteisön monimuotoiset tarpeet (Andrews 2016) sekä lisätä potilastyytyväisyyttä ja vähentää ikään, ro- tuun ja etnisyyteen perustuvia eroja ja komplikaatiota hoidossa (Purnell 2008b). Hyvääkin tar- koittava viranomaistoiminta voi johtaa etnisten vähemmistöjen tahattomaan syrjintään, mikäli monietnisen asiakaskunnan tarpeita ei huomioida yhteiskunnan rakenteissa ja toiminta tottu- muksissa (Pitkänen 2006).
Yksilön kulttuurinen kompetenssi viittaa hoitajien, lääkäreiden, sosiaalityöntekijöiden sekä muiden terveydenhuollon, opetuksen tai sosiaalityön ammattilaisten yksilölle tarjoamaan hoi-
toon (Andrews 2006). Yhtenä yksilön kulttuurisen kompetenssin määritelmänä on tiedon, asen- teiden, arvojen, uskomusten, käyttäytymisen, taitojen ja käytäntöjen monitahoista yhdistämi- nen, niin että kulttuurien välisiin kohtaamisiin kuuluu hyvä kommunikaatio sekä turvallisen, taloudellisen, laadukkaan, saatavilla olevan, näyttöön perustuvan ja vaikuttavan hoidon toteut- taminen yksilöille, perheille ja yhteisöille, joilla on monimuotoinen tai samankaltainen kulttuu- rinen tausta (Andrews 2016, Andrews & Boyle 2006). Terveydenhuollossa kulttuurisen kom- petenssin voidaan siis nähdä olevan kyky yhdistää tiedot, kyvyt ja taidot niin, että hoito on yhteneväistä potilaan kulttuuristen arvojen ja uskomuksien kanssa (Purnell 2008b, Giger 2017).
Ikonen (2007) jakaa kulttuurisen kompetenssin kolmeen ulottuvuuteen; affektiivinen, kognitii- vinen ja taidollinen ja määrittelee kulttuurisen kompetenssin olevan ”hoitotyöntekijän herk- kyyttä nähdä asiakkaan kulttuurinen ulottuvuus sekä taitoa olla dialogisessa hoitosuhteessa vie- rasta kulttuuria edustavan asiakkaan kanssa hyödyntäen siinä kulttuuritietoa”.
Kulttuurisen kompetenssin ajatellaan olevan dynaaminen, elinikäinen, kehittyvä prosessi, jonka edellytyksenä on motivaatio (Campinha-Bacote 2007, Purnell 2008b, Andrews 2016) ja itse- reflektio, (Campinha-Bacote 2007, Andrews 2016) sekä hoitotyön arvojen mukainen sitoutu- minen kunnioitukseen sekä uskomusten, kielen, ihmisten välisten tyylien, käytöksen sekä yk- silön ja perheen kulttuuriin perustuvan terveyskäyttäytymisen tuomitsemattomuus (Andrews 2016). Kulttuurisen kompetenssin tulee perustua sitoumukseen sosiaaliseen tasa-arvoon (Cam- pinha-Bacote 2007). Kulttuurisen kompetenssin kehittymisessä hoitaja hyödyntää tietoa, jonka hän on saanut hyödyntäessään kulttuurisen hoitotyön käsitteitä ja malleja (Giger 2017).
Kulttuurisen kompetenssin kehittyminen muodostuu neljästä tasosta: tiedostamaton osaamatto- muus, tiedostettu osaamattomuus, tiedostettu kompetenssi ja tiedostamaton kompetenssi.
(Campinha-Bacote 2007, Purnell 2008b). Tiedostamattoman osaamattomuuden vaiheessa hoi- taja ei tiedosta, sitä ettei hänellä ole tietoa toisesta kulttuurista. Tiedostetun osaamattomuuden aikana hoitaja tietää, ettei hänellä ole riittävästi tietoa muista kulttuureista. Tiedostetun kompe- tenssin aikana hoitaja hankkii tietoa asiakkaiden kulttuurista, tarkistaa yleistyksiä ja toteuttaa kulttuurispesifejä hoitotyön toimintoja. Tiedostamattoman kompetenssin tason saavutettuaan hoitaja toteuttaa automaattisesti kulttuurisesti yhteneväistä hoitoa kulttuuriltaan eri taustaisille potilaille. Tiedostamattoman kompetenssin taso on vaikea saavuttaa ja siihen liittyy riski kaik- kien asiakkaiden yksilöllisyyden ja kulttuurien sisällä esiintyvän variaation unohtamiseen.
(Purnell 2008b.) Papadopoulos, Tilki ja Taylor kuvaavat kulttuurisen kompetenssin tasojen
olevan: kulttuurisesti osaamattomat hoitotyön käytännöt, kulttuurisesti tietoiset hoitotyön käy- tännöt, kulttuurisesti turvalliset hoitotyön käytännöt sekä kulttuurisesti kompetentit hoitotyön käytännöt (Papadopoulos 2006).
Kulttuurisen kompetenssin kehittymisen prosessiin kuuluu toisiinsa liittyviä osa-alueita: kult- tuurinen tahto (Campinha-Bacote 2007), kulttuurinen tietoisuus (Papadopoulos 2006, Cam- pinha-Bacote 2007), kulttuurinen tieto (Papadopoulos 2006, Campinha-Bacote 2007), kulttuu- rinen taito (Campinha-Bacote 2007), kulttuurinen sensitiivisyys (Papadopoulos 2006), kulttuu- riset kohtaamiset (Campinha-Bacote 2007) sekä kulttuurinen kompetenssi (Papadopoulos 2006).
2.6.1 Kulttuurinen tietoisuus ja tahto
Kulttuuriseen tietoisuuden kehittymiseen kuuluu hoitajan sitoutuminen jatkuvaan prosessiin, jonka aikana hän rakentavasti ja kriittisesti ja reflektoiden tunnistaa omia kulttuurisidonnaisia arvojaan, asenteitaan, uskomuksiaan, käyttäytymistään, harhojaan, stereotypioitaan, ennakko- luulojaan ja toimintatapojaan (Papadopoulos 2006, Campinha-Bacote 2007, Purnell 2008a, Purnell 2008b, Andrews & Boyle 2016) Itsetuntemus ja tietoisuus omasta itsestä ovat edelly- tyksiä uuden opitun tiedon yhdistämiseen tietoon kulttuurien välisistä eroavaisuuksista sekä ammatilliseen tietopohjaan ja näkemyksiin hoitotyön toiminnoista (Purnell 2008b). Papado- poulos (2006) pitää kulttuurisen tietoisuuden kehittymisessä tärkeänä myös potilaiden histori- alliseen, maantieteelliseen ja sosiokulttuuriseen perehtymistä. Kulttuuriseen tietoisuuteen kuu- luu myös rasismin tunnistaminen hoitotyössä ja terveydenhuollon organisaatioissa (Campinha- Bacote 2007).
Campinha-Bacote (2007) korostaa kulttuurista tahtoa kulttuurisen kompetenssin prosessin käynnistäjänä. Kulttuurinen tahto mahdollistaa kulttuurisiin kohtaamisiin hakeutumisen, kult- tuurisen tiedon hankkimisen, taidon tehdä kulttuurisesti sensitiivisiä arviointeja sekä nöyryyden kulttuurisen tietoisuuden kehittymisen prosessissa. (Campinha-Bacote 2007.)
2.6.2 Kulttuuriset kohtaamiset
Kulttuurisilla kohtaamisilla tarkoitetaan suoraa vuorovaikutusta kulttuuritaustaltaan erilaisten asiakkaiden kanssa. Kulttuuristen kohtaamisten myötä hoitajat voivat havaita kulttuurien sisällä esiintyvää variaatiota sekä muokata käsityksiään kulttuureista sekä vähentää stereotyyppistä
ajatteluaan. Jokainen kohtaaminen hoitotyössä tulisi nähdä kulttuurisena kohtaamisena. (Cam- pinha-Bacote 2007, Purnell 2008a).
Hoitotyössä kieliongelmat vaikuttavat kulttuurisiin kohtaamisiin ja vaikeuttavat asiakkaan ja hoitajan välistä kommunikaatiota (Taylor 2006, Campinha-Bacote 2007, Eklöf ym. 2015).
Tulkkien käyttöön terveydenhuollossa liittyy monia tekijöitä (Campinha-Bacote 2007, Eklöf ym. 2015) ja eettisiä ongelmia, kuten potilaan yksityisyys ja tulkin käytön vaikutus päätöksen- tekoon (Eklöf ym. 2015). Kulttuuristen kohtaamisten aikana hoitajat saattavat joutua kokemaan myös epämiellyttäviä tunteita asiakkaiden kertoessa vähemmistöön kuulumisen kokemuksista sekä henkilökohtaisista rasismin, epäoikeudenmukaisuuden sekä väärän diagnosoinnin koke- muksista (Campinha-Bacote 2007).
2.6.3 Kulttuurinen tieto
Eri kulttuurien määrä on maailmassa suuri, eikä hoitajien voida olettaa opettelevan ja osaavan kaikkien kulttuurien ja alakulttuurien erityispiirteitä. Hoitajat voivat kuitenkin kehittää kulttuu- risia arviointitaitojaan ja kulttuurien välisen kommunikoinnin taitojaan sekä kyetä systemaatti- seen, potilaan kulttuurin huomioimaan hoitotyön prosessiin. (Sainola-Rodriguez 2009, 130, Andrews 2016.) Hoitajat tarvitsevat yleistä ja spesifiä kulttuurista tietoa (Purnell 2008a) ja hei- dän tulee tarkastella kulttuurien erovaisuuksien lisäksi myös kulttuurien samankaltaisuuksia (Papadopoulos 2006). Kulttuurista tietoa omaavat hoitajat voivat olla avoimempia erilaisille tavoille elää ja kulttuurinen tieto voi ohjata hoitajia arvioinnissa sekä ohjata käymään potilas- lähtöisiä keskusteluja hoidosta (Purnell 2008a, Purnell 2008b).
Kulttuurisen tiedon opiskelussa on keskeistä lisätä tietoisuutta kulttuurille tyypillisistä arvoista, terveysuskomuksista ja käytännöistä (Papadopoulos 2006, Ehrim 2016), jotka liittyvät esimer- kiksi mielenterveyteen sen sijaan, että opiskellun tiedon perusteella luotaisiin stereotypioita tai yleistettyjä käsityksiä kulttuuriryhmän yksilöistä (Ehrim 2016). Kulttuurisen tiedon opiskelu voi vähentää negatiivisten asenteiden, käytöksen, etnosentrisyyden ja rasismin esiintymistä sekä mahdollistaa kulttuurisidonnaisten kysymysten esittämisen (Purnell 2008a, Purnell 2008b). Papadopoulos, Tilki ja Taylor korostavat terveyden eriarvoisuuden merkitystä ja ym- märrystä siitä, että terveyden epätasa-arvo toteutuu todennäköisemmin kulttuurisissa ja etni- sissä vähemmistöissä (Papadopoulos 2006).
Hoitajia tulisi rohkaista ja ohjata opiskelemaan syvällisesti kolmen yleisimmän kulttuuriryh- män erityispiirteet, joita he kohtaavat usein työssään. Hoitajien on kyettävä huomioimaan myös alueelle muuttavien uusin väestöryhmien erityispiirteet ja tarpeet. Lisäksi hoitajien pitää har- joittaa kognitiivisia, affektiivisia ja psykomotorisia taitojaan, joita he tarvitsevat kulttuurisesti osaavan hoitotyön toteutuksessa. (Andrews 2016.) Kulttuuriseen tietoon kuuluu myös biokult- tuurisen variaation tunteminen ja tunnistaminen (Campinha-Bacote 2007, Purnell 2008a). Kult- tuurisidonnaisten erojen ja tekijöiden huomiotta jättäminen hoidossa saattaa johtaa vääriin diag- nooseihin, haittaa aiheuttavaan hoitoon, hoitoon sitoutumattomuuteen sekä henkilökunnan tur- hautumiseen ja vihaisuuteen (Curren 2006).
Hoitajien on muistettava, että kulttuurit muuttuvat jatkuvasti ja kulttuuriryhmät ovat heterogee- nisiä ryhmiä, joiden sisällä esiintyy vaihtelua, joka voi olla suurempaa kuin kulttuuriryhmien välillä esiintyvä vaihtelu (Campinha-Bacote 2007, Purnell 2008a, Purnell 2008b, Giger 2017).
Hoitajien on tärkeä ymmärtää kulttuuritaustaltaan samaan ryhmään kuuluvien ihmisten yksi- löllisyys ja monimuotoisuus suhteessa siihen, mitä he ajattelevat mielenterveydestä ja sen hoi- dosta (Ehrim 2016). Hoitajien tulee saada tietoa asiakkaan kulttuurista ja maailmankatsomuk- sesta myös suoraan hoitotyön asiakkaalta. (Campinha-Bacote 2007, Purnell 2008b). Pakolais- ten ja turvapaikanhakijoiden terveydellisten tarpeiden ymmärtämisen kannalta on merkityksel- listä ymmärtää myös kotimaasta lähdön syyt (Taylor 2006).
2.6.4 Kulttuurinen taito
Kulttuuriseen taitoon kuuluu kyky tehdä kaikille potilaille kulttuurinen arviointi ja kulttuurin huomioiva, potilaan ja hoitavan tahon kesken yhteneväinen ja hyväksytty hoitosuunnitelma.
Arviointiin tulisi kuulua myös lääkehoitoon liittyvien asenteiden ja uskomusten selvittäminen sekä somaattinen tutkimus. Arvioinnin toteuttaminen vaatii kulttuurista taitoa. (Campinha- Bacote 2007, Andrews & Murray-Wright 2016, Giger 2017.) Yksilöllisissä hoitosuunnitelmissa tulisi huomioida potilaan kulttuurisidonnaiset terveysuskomukset ja käytännöt (Purnell 2008a, Purnell 2008b, Giger 2017) sekä uskomukset mielenterveysongelmien aiheuttavista tekijöistä (Choudhry ym. 2016). Osallistamalla asiakkaat oman hoidon suunnitteluun, voidaan lisätä asi- akkaiden hoitoon sitoutumista sekä parantaa hoidon vaikutuksia terveyteen (Purnell 2008a).
Kulttuurisen arvioinnin ja haastattelun tekemiseen on luotu useita runkoja ja malleja (Leiniger 2006, Purnell 2008b, Giger 2017, Boyle & Andrews 2016, Suomen psykiatriyhdistys 2018).
Hyödyntäessä runkoja tai malleja, hyvän arvioinnin toteuttaminen vaatii kulttuurista taitoa ja kykyä kulttuurisesti sensitiiviseen vuorovaikutukseen (Campinha-Bacote 2007). Kulttuurisella sensitiivisyydellä tarkoitetaan hoitajan asenteita sekä kykyä vuorovaikutukseen, joka ei louk- kaa kulttuuritaustaltaan erilaista asiakasta (Papadopoulos 2006, Purnell 2008b) sekä kykyä tasa-arvoiseen, empaattiseen, kunnioittavaan ja luottamukselliseen potilas – hoitaja suhteeseen (Papadopoulos 2006).
Leinigerin auringonnousunmallin avulla hoitotyöntekijät voivat tarkastella asiakkaan hoitoon, sairauteen ja kuolemaan vastavuoroisessa yhteydessä olevia tekijöitä. Näitä tekijöitä ovat tek- nologiset, uskonnolliset, sukulaisuus- ja sosiaalisuus, koulutukselliset, taloudelliset, poliittiset ja lainsäädännöllisiä tekijät sekä kulttuuriset arvot, hoitoon liittyvät ilmaisut sekä ympäristö.
(Leininger 2006, Curren 2006,) Purnellin (2008a) kulttuurisen kompetenssin malliin kuulu 12 toisiinsa yhteydessä olevaa kulttuurin osa-aluetta, jotka vaikuttavat terveyteen ja joita voidaan hyödyntää kulttuurin mukaisen hoitosuunnitelman laatimisessa: yleiskatsaus, asuminen ja to- pografia, kommunikointi, perheen rakenne ja roolit, työ, biokulttuuriset tekijät, riski käyttäyty- minen, ravitsemus, raskauteen ja synnytykseen liittyvät käytännöt, kuolemaan liittyvät käytän- teet, hengellisyys, terveyskäytännön, terveydenhoidon työntekijät. Gigerin ja Davidhizardin (Giger 2017) kulttuurisen hoitotyön tarpeen määrittelyn malliin kuuluu kuusi, jokaisessa kult- tuurissa esiintyvää osa-aluetta: kommunikaatio, tila, sosiaalinen järjestys, aika, ympäristön vai- kutus sekä biologinen variaatio.
Mielenterveyshoitotyötä tekevät terveydenhuollon ammattilaiset voivat hyödyntää työssään Suomen psykiatriyhdistyksen julkaisemaa kulttuurisen haastattelun runkoa. Työkalun tarkoi- tuksena on auttaa mielenterveystyön ammattilaisia ymmärtämään asiakkaan käsityksiä omasta sairaudestaan ja siihen liittyvistä kulttuurisista tekijöistä. Haastattelurunkoon kuuluvat osa-alu- eet: ongelman kulttuurinen määrittely, kulttuuriset käsitykset syystä, kontekstista ja tuesta, omiin selviytymiskeinoihin ja aikaisempaan avun hakemiseen liittyvät kulttuuriset tekijät sekä ajankohtaiseen avunhakemiseen liittyvät kulttuuriset tekijät. (Suomen psykiatriyhdistys 2018.)
2.7 Yhteenveto tutkimuksen teoreettisista lähtökohdista
Potilaan kokemukset omasta sairaudesta vaikuttavat siihen, miten he hoitavat itseään ja toivovat tulevansa hoidetuksi (Martin 2009, Liu ym. 2015). Kaikkien potilaiden tulee saada yksilöllisiin
tarpeisiin perustuvaa psykiatrista hoitoa riippumatta heidän taustastaan. Terveydenhuollon am- mattilaisten täytyy osoittaa halua ymmärtää maahanmuuttajia sekä kysyä heidän psykiatriseen hoitoon liittyvistä odotuksistaan ja kokemuksistaan ymmärtääkseen paremmin psykoosipoti- lasta ja hänen perhettään. (Hultsjö 2011.) Huomioimalla potilaan arvot ja mieltymykset, mah- dollistetaan potilaan osallistaminen omaan hoitoon ja hoitoon liittyvään päätöksentekoon (Ji- menez ym. 2012).
Ihmisten pitää saada hoitoa, joka on kulttuurisesti yhteneväistä ja kulttuurisesti asiantuntevaa (Andrews & Boyle 2006). Hoidossa ja kohtelussa tulee mahdollisuuksien mukaan huomioida potilaan äidinkieli, yksilölliset tarpeet sekä kulttuuri. Hoito on järjestettävä niin, ettei potilaan ihmisoikeuksia loukata ja hänen vakaumustaan ja yksityisyyttään kunnioitetaan. (Laki potilaan asemasta ja oikeuksista. 17.8.1992/785.) Hoitotyön eettisten periaatteiden mukaisesti potilai- den hoidon kannalta keskeisien erojen huomioiminen kuuluu laadukkaaseen hoitoon (Kangas- niemi 2015).
Kaikkien hoitotyöntekijöiden on kyettävä huomioimaan potilaan kulttuuri hoidossa riippumatta koulutuksesta tai kokemuksen määrästä (Giger 2017). Hoitohenkilökunnalla pitää olla kulttuu- rista osaamista, jotta he osaavat paremmin kysyä potilaiden yksilöllisistä kulttuurisista tar- peista. Terveydenhuollon ammattilaisten on hyvä ymmärtää kulttuurien sisäinen variaatio sekä tunnistaa yksilölliset tavat ymmärtää psykoosisairauksia ja hoitaa psykoosipotilaita. (Hultsjö ym. 2011.) Hoitajien tulee olla kykeneviä keskittymään siihen, mikä on hoitotyön asiakkaalle parhaaksi, koskien hänen terveyttä, hyvinvointia, toipumista tai rauhallista kuolemaa sekä ky- ettävä vastaamaan kunnioittaen ja vastaanottavasti yksilöiden ja yhteisöjen tarpeisiin. (Andrews
& Boyle 2006, Leininger 2006).
Kulttuurisen osaamisen kehittymisen edellytyksenä ajatellaan olevan hoitotyön arvojen mukai- nen sitoutuminen kunnioitukseen sekä uskomusten, kielen, ihmisten välisten tyylien, käytöksen sekä yksilön ja perheen kulttuuriin perustuvan terveyskäyttäytymisen tuomitsemattomuus (Andrews 2016). Kulttuurisen tiedon opiskelussa keskeistä on lisätä tietoisuutta kulttuurille tyypillisistä arvoista, terveysuskomuksista ja käytännöistä (Papadopoulos 2006, Ehrim 2016), jotka liittyvät esimerkiksi mielenterveyteen sen sijaan, että opiskellun tiedon perusteella luotai- siin stereotypioita tai yleistettyjä käsityksiä eri kulttuuriryhmiin kuuluvista ihmisistä (Ehrim 2016).
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata millaiseksi valmistuvat mielenterveys- ja päihde- työn osaamisalan lähihoitajaopiskelijat kuvaavat asiakkaan kulttuurin huomioimisen ja sen merkityksen mielenterveyshoitotyössä sekä heidän käsityksiään valmiuksistaan asiakkaan kult- tuurin huomioimisessa mielenterveyshoitotyössä. Lisäksi tarkoituksena on kuvata millä tavalla mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan lähihoitajaopiskelijat ovat opiskelleet asiakkaan kult- tuurin huomioimista, sekä miten he kuvaavat mahdollisia kehittämistarpeita asiakkaan kulttuu- rin huomioivan hoitotyön opetuksessa. Tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää asiakkaan kulttuurin huomioivan opetuksen kehittämisessä mielenterveys ja päihdetyön osaamisalan lä- hihoitajakoulutuksessa.
Tutkimuskysymykset:
1. Millaiseksi mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan valmistuvat lähihoitajaopiskelijat kuvaavat asiakkaan kulttuurin huomioimista mielenterveyshoitotyössä?
2. Millaiseksi mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan valmistuvat lähihoitajaopiskelijat kuvaavat asiakkaan kulttuurin huomioimisen merkitystä mielenterveyshoitotyössä?
3. Millaiseksi mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan valmistuvat lähihoitajaopiskelijat kuvaavat asiakkaan kulttuurin huomioivan hoitotyön opetusta lähihoitajakoulutuksen aikana?
4. Millaiseksi mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan valmistuvat lähihoitajat kuvaavat kulttuurin mukaisen mielenterveyshoitotyön opetuksen kehittämistarpeita?
5. Millaisiksi mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan valmistuvat lähihoitajaopiskelijat kuvaavat valmiuksiaan toteuttaa asiakkaan kulttuurin huomioivaa mielenterveyshoito- työtä?
4 TUTKIMUKSESSA KÄYTETYT TUTKIMUSMENETELMÄT 4.1 Ryhmähaastattelu aineistonhankinnassa
Tutkimusmenetelmäksi valittiin fokusryhmähaastattelu, koska aihetta ei ole tutkittu lähihoita- jaopiskelijoiden näkökulmasta. Menetelmän valintaan vaikutti myös mahdollisuus saada fokus- ryhmähaastatteluissa tietoa usealta tutkimuksen kohderyhmään kuuluvalta samanaikaisesti.
(Hirsjärvi ym. 2005, Hirsjärvi & Hurme 2010, Krueger & Casey 2015.) Haastateltavien tutki- musaiheeseen liittyvänä yhteisenä tekijänä oli opiskelu lähihoitajakoulutuksen valmistumisvai- heessa mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalalla (Krueger & Casey 2015). Fokusryhmähaas- tatteluun muodostetuilla teemoilla (liite 3) pyrittiin pitämään ryhmän keskustelu tutkimuskysy- mysten ohjaamana (Hirsjärvi & Hurme2010, Burns & Grove 2009, Kankkunen & Vehviläinen – Julkunen 2013, Tuomi & Sarajärvi 2018).
Pyrkimällä luomaan fokusryhmähaastatteluihin salliva ja turvallinen ilmapiiri tavoiteltiin tee- mojen laajaa käsittelyä. Fokusryhmähaastattelussa oli tarkoituksena hyödyntää ryhmän tukea niin, että ryhmän jäsenten oli mahdollista tuoda esille asioita, joita ei välttämättä yksilöhaastat- telussa muistettaisi tai uskallettaisi ottaa keskusteluun. (Burns & Grove 2009, Hirsjärvi &
Hurme 2010.) Haastatteluissa korostuivat haastateltavien asioille antamat tulkinnat sekä mer- kitykset ja haastatteluilla pyrittiin saamaan mahdollisimman kattava kuva ilmiöstä (Kylmä &
Juvakka 2007, Burns & Grove 2009, Hirsjärvi & Hurme 2010, Kankkunen & Vehviläinen – Julkunen 2013). Haastatteluissa kannustettiin tarvittaessa myös ryhmien hiljaisia jäseniä osal- listumaan keskusteluun (Hirsjärvi & Hurme2010) ja haastateltavia kannustettiin kertomaan eri- laisia näkemyksiä aiheista (Krueger & Casey 2015).
Ennen fokusryhmähaastatteluja tavoitteena oli luoda sosiaalinen kontakti haastateltaviin luon- tevan keskustelun avulla (Kylmä & Juvakka 2007, Krueger & Casey 2015). Fokusyhmähaas- tatteluissa haastattelija käytti kieltä ja ilmaisuja, joiden hän arvioi olevan haastateltavien käyt- tämän kielen mukaista ja kysymyksien muotoilussa tavoitteena oli saavuttaa helposti ymmär- rettävä muoto (Kylmä & Juvakka 2007, Hirsjärvi & Hurme 2010, Krueger & Casey 2015).
Tarkentavia ja aihetta syventäviä kysymyksiä esitettiin tarvittaessa (Hirsjärvi 2005, Hirsjärvi &
Hurme 2010). Fokusryhmähaastatteluissa toimittiin joustamalla antamalla haastateltaville mah- dollisuus siirtyä keskustelussa vapaasti toiseen. Keskustelun siirtyessä vapaasti teemasta toi- seen, palattiin aiempaan teemaan myöhemmin ja siten mahdollistettiin keskustelun loppuun
vieminen teemasta, jonka käsittely oli jäänyt kesken (Kylmä & Juvakka 2007, Hirsjärvi &
Hurme 2010, Krueger & Casey 2015).
4.2 Tutkimukseen osallistujat ja aineistonkeruu
Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla valmistuvia mielenterveys- ja päihdetyön osaamis- alan lähihoitajaopiskelijoita fokusryhmissä teemahaastatteluilla (liite 3) (Streubert & Carpenter 2011, Kankkunen & Vehviläinen – Julkunen 2013, Krueger & Casey 2015) sekä taustatietolo- makkeella (liite 4) (Kylmä & Juvakka 2007). Ryhmähaastatteluja varten haettiin tutkimuslupa (liite 5) (Krueger & Casey 2015.) Fokusryhmähaastattelut toteutettiin tutkimusluvan myöntä- neissä ammatillisissa oppilaitoksissa (Kylmä & Juvakka 2007, Burns & Grove 2009, Streubert
& Carpenter 2011).
Aluksi tutkija oli yhteydessä kuuteen ammatilliseen oppilaitokseen. Näistä kolmeen oppilaitok- seen myönnettiin tutkimuslupa. Oppilaitoksista annettiin kohderyhmän ryhmien vastaavien opettajien yhteystiedot. Tutkija ei vaikuttanut siihen, mille ryhmille tutkimuksesta kerrottiin.
Valmistuvia mielenterveys- ja päihdetyön osaamisalan lähihoitajaopiskelijoita, jotka ovat ha- lukkaita osallistumaan tutkimukseen, etsittiin kertomalla tutkimuksesta ammatillisissa oppilai- toksissa mielenterveys – ja päihdetyön osaamisalan lähihoitajaopiskelijoiden oppitunneilla (Kylmä & Juvakka 2007, Burns & Grove 2009, Streubert & Carpenter 2011). Oppitunnin ai- kana tapahtuneessa informaatiotilaisuudessa tutkija tapasi lähihoitajaopiskelijat henkilökohtai- sesti. Tämän tarkoituksena oli helpottaa myöhempää ryhmähaastatteluun osallistumista sekä motivoitiin lähihoitajaopiskelijoita osallistumaan ryhmähaastatteluun painottamalla tutkimus- aiheen merkityksellisyyttä sekä lähihoitajaopiskelijoiden tärkeää roolia tiedonantajina. Tilan- teessa kunnioitettiin opiskelijoiden mahdollista kieltäytymistä ryhmähaastatteluun osallistumi- sesta. (Hirsjärvi & Hurme 2000.) Osassa oppilaitoksia tutkimuksesta tiedotettiin oppilaitoksen sähköisissä viestimissä (liite 6) (Kylmä & Juvakka 2007, Burns & Grove 2009, Streubert &
Carpenter 2011). Tiedottamisen kautta ei tavoitettu osallistumiseen halukkaita lähihoitajaopis- kelijoita.
Teemahaastattelun runko testattiin pilottihaastattelulla ennen varsinaisia fokusryhmähaastatte- luita (Burns & Grove 2009) yhdessä tutkimusluvan myöntäneessä ammatillisessa oppilaitok- sessa. Pilottihaastatteluun osallistui kolme lähihoitajaopiskelijaa. Pilottihaastattelun jälkeen
muokattiin haastattelun teemojen järjestystä, lisättiin ensimmäinen tutkimuskysymys sekä tä- män lisättiin tämän perusteella teemahaastattelun runkoon ensimmäinen teema. Muutoksilla pyrittiin saamaan enemmän tietoa ilmiöstä sekä jäsentämään haastattelua loogisemmaksi.
(Krueger & Casey 2015.) Haastatteluiden onnistumista tuettiin antamalla haastattelun teemat (liite 3) haastateltaville luettavaksi ennen fokusryhmähaastatteluiden toteuttamista (Tuomi &
Sarajärvi 2009). Haastateltavat kertoivat, etteivät he olleet valmistautuneet haastatteluun ei- vätkä olleet perehtyneet etukäteen lähetettyyn materiaaliin.
Haastattelut toteutettiin tutkijan toimesta yhteensä viidessä fokusryhmässä, jotta tutkija sai riit- tävän määrän aineistoa tarkastellakseen siinä esiintyviä suuntauksia ja malleja (Krueger & Ca- sey 2015). Aineiston saturaation saavuttamisen arvioidaan jääneen puutteelliseksi, koska vielä viimeisessä ryhmähaastattelussa keskusteltiin aiheista ja näkökulmista, jotka eivät olleet aiem- min nousseet keskusteluun (Krueger & Casey 2015). Tarkoituksenmukaisella otannalla saa- duissa ryhmissä oli 3 tai 4 osallistujaa (Kylmä & Juvakka 2007, Burns & Grove 2009). Ryh- mähaastattelut olivat kestoltaan 36 - 74 minuutin pituisia. Haastattelut toteutettiin oppilaitok- sissa lähihoitajaopiskelijoiden oppituntien aikana. Tutkija pidättäytyi muistiinpanojen tekemi- sestä ryhmähaastattelun aikana varmistaakseen keskittymisen haastattelun kulkuun (Kylmä &
Juvakka 2007). Haastateltavia ei jaettu eri ryhmiin ominaisuuksien tai mielipiteiden perusteella (vrt. Krueger & Casey 2015).
Haastattelija pyrki pitäytymään haastattelujen aikana neutraalissa roolissa hyväksyen kyseen- alaistamatta haastateltavien kokemuksia, mielipiteitä tai tunteita. Haastateltavia kannustettiin keskustelemaan aiheesta vapaasti ryhmän jäsenten kesken ja kerrottiin haastattelijan rooli kuun- telijana ja tarkkailijana korostaen. Haastattelija ei osallistunut keskusteluun ohjaavia kysymyk- siä lukuun ottamatta. (Burns & Grove 2009, Hirsjärvi &Hurme 2010, Krueger & Casey 2015.) Ryhmähaastatteluissa haastattelijalle tuli ajoittain vaikutelma, ettei haastateltavilla ollut tietoa asiasta mutta he vastasivat tästä huolimatta esitettyihin kysymyksiin (Krueger & Casey 2015).
Laajat keskustelut aiheista, jotka eivät koskeneet teemoja, johti osaltaan siihen, ettei keskuste- luun kaikista teemoista jäänyt riittävästi aikaa. Tämä vaikutti osittain myös siihen, että aineistoa kertyi huomattavasti enemmän asiakkaan kulttuurin huomioimista käsittelevistä teemoista kuin opetusta ja omia valmiuksia käsittelevistä teemoista.
