KUNTOUTTAVA TYÖOTE KOTIHOIDON TYÖNTEKIJÄN NÄKÖKULMASTA
Päivi Jalkanen Pro gradu tutkielma Ergonomia
Itä-Suomen yliopisto Lääketieteen laitos Toukokuu 2017
Ergonomia
JALKANEN PÄIVI: Kuntouttava työote kotihoidon työntekijän näkökulmasta Opinnäytetutkielma, 57 sivua, 4 liitettä (4 sivua)
Ohjaajat: TtT Susanna Järvelin-Pasanen, TtT Ari Haaranen
Toukokuu 2017________________________________________________________
Avainsanat: kotihoito, kuntouttava työote, työssä jaksaminen
Kotona asuvien iäkkäiden fyysisen aktiivisuden ja hyvän toimintakyvyn on todettu pidentävän kotona asumisen mahdollisuutta. Kotihoidon toteuttaman kuntouttavan työotteen avulla on mahdollista parantaa kotihoidon asiakkaan toimintakykyä ja elämänlaatua.
Tutkimuksen tavoitteena oli kuvata kotihoidon työntekijöiden käsityksiä kotihoitotyössä toteutettavasta kuntouttavasta työotteesta sekä sen toteutumiseen liittyvistä tekijöistä.
Lisäksi tutkimuksen avulla selvitettiin työntekijöiden käsityksiä kuntouttavan työotteen merkityksestä työssä jaksamiselle.
Tutkimus toteutettiin laadullisella haastattelumenetelmällä kunnallisessa kotihoidossa.
Tutkimuksen aineisto kerättiin ryhmämuotoisten teemahaastattelujen sekä kyselylomakkeen avulla. Haastattelut (n=16) toteutettiin keväällä 2016 neljässä 2-5 hengen ryhmässä. Kyselylomaketta käytettiin esitietojen keräämiseen. Aineiston analysointi toteutettiin sisällönanalyysin avulla induktiivista lähestymistapaa käyttäen.
Tässä tutkimuksessa kotihoidon työntekijöiden käsitys kuntouttavasta työotteesta muodostui asiakkaan osallistumisesta arjen askareisiin ja päivittäisiin toimintoihin.
Hoitajan tehtävänä on kannustaa, tukea ja ohjata asiakasta ottaen huomioon asiakkaan yksilölliset resurssit. Tutkimuksen mukaan kuntouttavan työotteen toteuttamista edistävät työn organisointi, suunnitelmallisuus, asiakkaan ja omaisten informointi sekä moniammatillinen yhteistyö. Kuntouttavan työotteen toteuttamista estäviksi tekijöiksi katsottiin asiakkaan ja omaisen ymmärtämättömyys tai tietämättömyys, työn organisoinnissa esiintyvät ongelmat sekä suunnitelmattomuus. Kuntouttavan työotteen toteuttamisen katsottiin vähentävän työn fyysistä sekä psyykkistä kuormitusta.
Kotihoidon työntekijöiden käsitys kuntouttavasta työotteesta on kattava ja monipuolinen ja siitä heijastuu ammattitaito ja osaaminen. Työn organisoinnin puutteet estävät kuntouttavan työotteen toteuttamista kotihoitotyössä ja tämä aiheuttaa työntekijöiden psyykkisen kuormituksen lisääntymistä. Riittävä henkilöstömitoitus sekä omahoitajuuden toteutuminen parantaisivat työntekijöiden mahdollisuutta kuntouttavan työotteen toteuttamiseen työtehtävissään. Kotihoidon työntekijät kokevat, että kuntouttavan työotteen toteuttamisesta on hyötyä heidän työssä jaksamiselleen.
Ergonomics
JALKANEN PÄIVI : The home care workers´ perceptions of restorative care Thesis, 57 pages, 4 appendixes (4 pages)
Tutors: PhD, Eur.erg. Susanna Järvelin-Pasanen, PhD Ari Haaranen
May 2017_________________________________________________________
Keywords: home care, restorative home care, coping at work
Physical activity and good ability to function prolongs the possibility of elderly people living at home. Home care customers´ ability to function and their quality of life can be improved by restorative home care. The aim of this study was to describe home care workers´ perceptions of restorative care and factors related to its implementation. In addition, the aim was to investigate the association of restorative care for home care workers´ work related stress.
This study was implemented by using qualitative interviews in municipal home care.
Data was collected through group interviews and questionnaire. The interviews (n=16) were conducted during spring 2016 in four groups which each had 2-5 interviewees.
The data was analysed using data oriented content analysis.
The results showed that home care workers´ perceptions of restorative care are build-up of customers´ participation in daily activities. Workers´ role is to encourage, support and guide home care customers by taking their individual resources into account.
Restorative home care practise is improved through organizing, orderliness, informing customers and relatives and multi-professional collaboration. Impeding factors were customers´ and their families´ ignorance, problems in work organizing and planning.
Putting restorative home care into practice was considered to reduce the physical and mental workload.
Home care workers´ perception of restorative home care is professional and diverse.
Problems in work organizing complicate restorative home care practices and increase workers´ mental workload. Sufficient number of staff and personal nurse-relationship would improve home care workers´ possibilities for home care practise. Restorative care practise improves home care workers´ coping at work.
1 JOHDANTO... 4
2 KOTIHOITO JA KUNTOUTTAVA TYÖOTE... 5
2.1 Kotihoito... 5
2.2 Kotihoito muutosvaiheessa... 7
2.3 Kotihoidon työntekijät... 8
2.4 Kotihoitotyön kuormitustekijät... 10
2.4.1 Fyysiset kuormitustekijät... 10
2.4.2 Psyykkiset kuormitustekijät ... 12
2.4.3 Sosiaaliset kuormitustekijät... 14
2.5 Kuormittuminen kotihoitotyössä ... 15
2.6 Kuntouttava työote ... 17
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS... 19
4 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT... 20
4.1 Aineiston keruu... 20
4.2. Aineiston analysointi ... 22
4.3 Tutkimuksen eettisyys ... 24
5 TUTKIMUKSEN TULOKSET... 25
5.1 Taustatiedot ... 25
5.2 Kotihoidon työntekijöiden käsitys kuntouttavasta työotteesta ... 26
5.3 Kuntouttavan työotteen toteuttamiseen liittyviä tekijöitä... 29
5.4 Kuntouttavan työotteen toteuttamisen merkityksestä työssä jaksamiselle ... 35
5.5 Tulosten yhteenveto... 38
6 POHDINTA... 40
6.1 Tulosten luotettavuus... 40
6.2 Tulosten tarkastelua... 41
6.3 Tulosten hyödynnettävyys... 48
7 JOHTOPÄÄTÖKSET... 49
LÄHTEET... 50 LIITTEET
1 JOHDANTO
Suomen väestörakenne ikääntyy nopeasti. Ikääntyneiden palveluiden järjestämisen painopistettä on siirretty laitoshoidosta kotona tapahtuvaan hoitoon ja tämä asettaa haasteita kotihoidon henkilöstölle. Kotona pyritään hoitamaan yhä huonompikuntoisia ikääntyneitä, joten työn vaatimustaso kasvaa (Haapakorpi ja Haapola 2008, Sosiaali- ja terveysministeriö 2013). Kotihoitotyöntekijät kokevat työnsä fyysisesti ja psyykkisesti raskaaksi. Sosiaali- ja terveyspalveluissa kunta-alalla työskentelevillä kodinhoitajilla ja lähihoitajilla on ammattikohtaisesti eniten sairauspoissaoloja ja kotipalvelualalla työskentelevien usko terveytensä puolesta eläkeikään selviämiseen on heikointa (Kauppinen ym. 2013).
Työntekijöiden työtyytyväisyyttä lisääviä tekijöitä ovat asiakastyytyväisyys, hyvät vuorovaikutussuhteet sekä asiakkaiden luottamus hoitajaansa. Näiden asioiden kunnossa oleminen heijastuu ikääntyneille kohdennettujen palveluiden parempana laatuna (Perälä ym. 2009). Kotihoidon asiakkaat toivovat säilyttävänsä tunteen elämänhallinnastaan ja osallistumisestaan arjen toimintoihin (Voutilainen ym. 2002).
Tällaiseen palvelu –ja toimintatapaan pyritään kuntouttavan työotteella (Tepponen 2009).
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata kotihoidon työntekijöiden käsityksiä kotihoitotyössä toteutettavasta kuntouttavasta työotteesta sekä sen toteuttamiseen liittyvistä tekijöistä. Lisäksi tarkoituksena on selvittää työntekijöiden käsityksiä kuntouttavan työotteen merkityksestä työssä jaksamiselle. Tavoitteena on tuottaa tietoa, jota kotihoitotyöntekijät voivat hyödyntää oman työnsä toimintatapojen tarkastelussa sekä työntekijöiden kouluttamisessa ja perehdyttämisessä. Työn aihe on valikoitunut omakohtaisista havainnoista ja tarpeista ymmärtää ja olla mukana kehittämässä kotihoitotyön toimintaa.
Tutkittava aihe on ajankohtainen, sillä työurien pidentyminen aiheuttaa haasteita työntekijöiden työssä jaksamiselle. Fyysinen ponnistelu asiakastilanteissa aiheuttaa kotihoitotyöntekijälle kuormittumista (Nuikka 2002), jota kuntouttavan työotteen keinoin voitaisiin vähentää. Kuntouttavan työotteen merkityksestä työntekijän työssä jaksamiselle on tutkittua tietoa saatavilla vain rajallisesti.
2 KOTIHOITO JA KUNTOUTTAVA TYÖOTE
2.1 Kotihoito
Kotihoito on sosiaalihuoltolakiin (1301/2014) perustuvan kotipalvelun ja terveydenhuoltolakiin (1326/2010) perustuvan kotisairaanhoidon yhdistämistä.
Kotipalvelun tehtävänä on tukea ja auttaa asiakasta arjen askareissa ja päivittäisissä toiminnoissa, kuten hygieniassa tai pukeutumisessa ja näin ollen tukea itsenäistä kotona asumista niin pitkään kuin mahdollista. Palvelua voidaan tarjota ikääntyneille, vammaisille tai esimerkiksi sairauden vuoksi alentuneen toimintakyvyn omaaville henkilöille. Kotisairaanhoidon avulla terveyskeskuslääkäri, terveydenhoitaja, sairaanhoitaja tai perushoitaja auttavat hoitotoimenpiteissä ja voinnin seurannassa apua tarvitsevia, kotona asuvia ihmisiä, joiden pääsy perusterveydenhuollon vastaanotolle on estynyt tai vaikeutunut (Perälä ym. 2006, Suvikas ym. 2006, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2015a).
Vuoden 2001 tilastojen mukaan kotihoidon asiakkaista 50 % sai pelkästään kotipalvelua, 25 % pelkästään kotisairaanhoitoa ja 30 % molempia palveluita.
Säännöllisen kotihoidon piirissä olevia asiakkaita oli vuoden 2014 tilastojen mukaan 72 531, joista 56 066 oli 75 vuotta täyttäneitä (11,8 % ). Näistä 66 % oli naisia (Perälä ym.
2006, Sosiaali- ja terveysministeriö 2016).
Tässä työssä tarkastellaan kotihoidon ydintoimintoja (Kuvio 1) eli kotipalvelua, kotisairaanhoitoa sekä niihin liittyviä arviokäyntejä. Kotipalvelun tehtävänä on auttaa asiakasta päivittäisissä toiminnoissa ja toimia tiiviissä yhteistyössä kotisairaanhoidon kanssa. Kotisairaanhoidon rooli on keskittyä kotona annettavaan sairaanhoitoon, kuten esimerkiksi haavanhoitoihin ja verinäytteiden ottamiseen. Molemmat tahot noudattavat yhteisesti sovittua hoito- ja palvelusuunnitelmaa (Toivanen ym. 2004). Arviokäynnin tarkoituksena on selvittää ja sopia se tapa, miten asiakkaan avuntarpeeseen vastataan.
Käynnin aikana kotihoidon työntekijä tutustuu asiakkaaseen ja hänen elämäntilanteeseensa ja antaa samalla asiakkaalle tietoa hänen oikeuksistaan palveluihin kertoen myös asiakasmaksujen määräytymisperusteista. Arviokäynnillä on mahdollisuuksien mukaan myös asiakkaan omainen ja pyrkimyksenä on yhdessä
suunnitella palvelukokonaisuus, johon voi myös liittyä esimerkiksi omaisten tai naapurien apua ja yksityisen palvelutuottajan kotipalvelua (Larmi 2005).
Kuvio 1. Kotihoitoon liittyviä toimintoja ja yhteistyötahoja (mukailtu Toivanen ym.
2004)
Valtakunnallisesti näiden palveluiden lainsäädännön valmistelusta, suunnittelusta ja ohjauksesta vastaa Sosiaali- ja terveysministeriö. Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista (2012/980) velvoittaa kuntia suunnittelemaan ikääntyneille kohdennettuja palveluita näiden palvelutarpeiden mukaisesti ja lähtökohtaisesti palveluja tulisi pyrkiä toteuttamaan kotona. Kunnat voivat järjestää kotiin annettavat palvelut joko toiminnallisesti erikseen tai yhdistettynä ja useissa kunnissa kotipalvelu ja kotisairaanhoito toimivat
kotihoitoyksikkönä (Perälä ym. 2006, Suvikas ym. 2006, Sosiaali- ja terveysministeriö 2016).
Kotihoidon asiakassuhde määritellään sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetun lain (2000/812) mukaisen kirjallisen hoito- ja palvelusuunnitelman avulla.
Tässä suunnitelmassa on oltava näkyvissä myös asiakkaan vaihtoehtoiset näkemykset hoidon tarpeesta ja toteuttamisesta (2012/980). Suunnitelman tarkoituksena on toimia ohjenuorana kotihoitokäyntien toteuttamiselle ja siihen on kirjattu kotihoidon asiakkuuden syy, hoidon tavoitteet, tarvittavat palvelut ja suunnitelman päivittäminen.
Tämän lisäksi asiakirjasta tulee löytyä tietoa, millainen toimintakyky ja resurssit asiakkaalla ovat, millaisin hoito- ja hoivatyömenetelmin asiakasta on tarkoitus auttaa sekä miten hoitotyön vaikuttavuutta arvioidaan. Hoito- ja palvelusuunnitelmasta asiakas ja hänen omaisensa näkevät, mistä maksuista palvelut koostuvat (Larmi 2005).
2.2 Kotihoito muutosvaiheessa
Sosiaali- ja terveysministeriö on linjannut sosiaalihuoltolakiin (1301/2014) perustuvaa kotipalvelua kohdentumaan iäkkäiden asiakkaiden kohdalla entistä enemmän toimintakykyä ylläpitävään sekä omatoimisempaa arkea tukevaan palveluun.
Ikääntyneiden kotiin vietävien palveluiden valtionosuutta lisättiin 1.1.2017 alkaen ja määrärahojen kohdennusta kuntatasolla ohjataan nimenomaan kotikuntoutukseen sekä varhaiseen palvelutarpeen havaitsemiseen. Toimivan kotihoidon kehittäminen onkin nostettu valtakunnalliseksi kärkihankkeeksi. Kehittämisen peruselementteinä ovat kuntouttava toimintamalli ja kotihoidon henkilöstön osallistuminen oman työnsä sekä kotihoidon johtamisen kehittämiseen. Hankkeessa korostetaan mm. työturvallisuutta kotiolosuhteissa, joustavampien työvuorojen kokeilua sekä lähijohtajien roolien korostamista (Raassina 2016).
Ikääntyneiden terveyden ja toimintakyvyn kohentuminen on johtanut siihen, että säännöllisen kotihoidon piiriin hakeudutaan yhä myöhemmin. Kotihoito on ollut jo pitkään ikääntyneiden palveluiden ensisijaisena tavoitteena, mutta sitä huolimatta ympärivuorokautisen hoidon kasvun vauhti on ollut kiivaampaa. Kotihoidon palvelut ovat vähentyneet, mutta ikääntyvän väestön lukumäärän kasvu tulee tulevaisuudessa
johtamaan palvelutarpeen kasvuun. Kotiin vietävien palveluiden sisältöä tuleekin kehittää ja asiakasmäärän kasvaminen tulee edellyttämään uusia tapoja kohdentaa kotihoidon henkilökunnan osaamista (Noro ja Alastalo 2014).
Kotihoidon tarpeen kasvun myötä myös työn organisoinnin tehokkuusvaatimukset ovat lisääntyneet. Kotihoito-organisaatioissa on siirrytty digitalisaation mukanaan tuomiin toiminnanohjausjärjestelmiin, joiden avulla pyritään tehostamaan informaation ajantasaisuutta sekä tehostamaan työntekijöiden ajan käyttöä. Kirjaamiskäytännöt tapahtuvat nykyisin mobiilijärjestelmien avulla asiakaskäyntien aikana. Työn tehokkuuden kehittämiseksi suunniteltuja reitinoptimointijärjestelmiä on otettu käyttöön useissa kotihoito-organisaatiossa. Reitinoptimointijärjestelmien soveltaminen kotihoitotyöhön on kuitenkin monimutkaista esimerkiksi asiakastilanteissa tapahtuvien nopeiden muutosten, erilaisten työtehtävien runsauden sekä rajoitteiden vuoksi. Tämä onkin osasyynä siihen, että reitinohjausjärjestelmien käyttöönottamisessa on ilmennyt ongelmia sekä negatiivista palautetta työntekijöiltä (Nakari 2016).
2.3 Kotihoidon työntekijät
Vuonna 2014 tehdyn kuntien terveys- ja sosiaalipalvelujen henkilöstöraportin mukaan kunnallisen puolen kotipalvelujen henkilöstömäärä oli 17 435. Tähän lukuun ei sisälly kotisairaanhoitajien määrä. Kotipalvelun työntekijöistä 93,4 % oli naisia ja keskimääräinen ikä oli 44,6 vuotta (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2015c). Kaiken kaikkiaan 39 % terveys- ja sosiaalialan henkilöstöstä työskentelee vanhuspalvelujen parissa (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2015b). Henkilöstön määrä on vuosien myötä lisääntynyt, mutta ei kuitenkaan samassa suhteessa, kuin säännöllistä kotihoidon apua saavien asiakkaiden määrä (Perälä ym. 2006).
Henkilöstörakenne kotihoidossa on muuttunut siten, että kodinhoitajien ja kotiavustajien määrä on laskenut, kun taas lähi- ja perushoitajien määrässä on noussut. Tähän on vaikuttanut 1990-luvulla aloitettu koulutusrakenteen muutos.
Ammattikorkeakoulutuksen ja lähihoitajan ammattikoulutuksen aloittaminen on nostanut sosiaali- ja terveysalan koulutuksen tasoa ja samalla vähentänyt avustavan henkilöstön määrää käytännön työssä (Kauppinen ym. 2013). Myös kotihoidon ja
kotisairaanhoidon hallinnollinen yhdistäminen on vähentänyt henkilöstön määrää kotipalveluissa (Perälä ym. 2006).
Kotihoidossa työskentelevät ovat ammattinimikkeiltään tyypillisesti lähihoitajia, sairaanhoitajia, kodinhoitajia sekä perushoitajia (Perälä ym. 2006.) Lähihoitaja on sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, jonka avulla on yhdistetty kodinhoitajan ja perushoitajan tutkinnot. Tutkinnon voi suorittaa joko ammatillisena perustutkintona tai näyttötutkintona. Tutkinnon kesto on kolme vuotta ja se on laajuudeltaan 180 opintopistettä (Haapakorpi ja Haapola 2008, Opetushallitus 2014). Sairaanhoitajien koulutus kestää 3,5 vuotta ja tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä. Suomessa sairaanhoitajaksi voi opiskella 22 eri ammattikorkeakoulussa. Tutkintoa säätelee kansallinen lainsäädäntö ja EU-direktiivi, joten tutkinnolla on valmiudet työskennellä muissakin Euroopan maissa (Sairaanhoitajaliitto 2014).
Kotihoidon työntekijät Suomessa kokevat ammattiosaamisensa verrattain hyväksi.
Verrattuna Pohjoismaiden vastaaviin työntekijöihin, suomalaisilla kotihoidon työntekijöillä on pidempi koulutus ja lähihoitajien koulutusta on pyritty muokkaamaan kattavaksi sosiaali– ja terveydenhuollon alalle soveltuvaksi tutkinnoksi. Lähihoitajat kokevat vahvuuksikseen sairaanhoidollisen osaamisen, kodinhoidon, hoivan ja kirjaamisen. Kodinhoitajat, perushoitajat ja kotiavustajat pitävät vahvuuksinaan työkokemuksen antamaa ammattitaitoa, johon kuului kodinhoito, henkilökohtainen hoiva sekä palveluiden tunteminen (Haapakorpi ja Haapola 2008, Kröger ym. 2009).
Kotihoidossa työskentelevien kodinhoitajien ja kotiavustajien keski-ikä on 45 vuotta ja se on terveydenhuoltohenkilöstöstä korkein (Perälä ym. 2006). Sosiaali- ja terveysalalla työskentelevien keski-ikä nousee voimakkaasti. On arvioitu, että alan työntekijöistä neljäsosa saavuttaa yli 65 vuoden iän vuoteen 2020 mennessä (Haapakorpi ja Haapola 2008, Kauppinen ym. 2013).
Iäkkäämmät hoitajat kokevat työkykynsä huomattavasti nuoria alhaisemmaksi ja tällä on todettu olevan yhteys muille aloille hakeutumiseen (Camerino 2006). Kotipalveluala luokitellaan naisten riskiammatiksi, jossa työkyvyn heikkeneminen ja siirtyminen työkyvyttömyyseläkkeelle tapahtuu keskimäärin muita aloja aikaisemmin. Suurimmat
syyt eläköitymiseen ovat tuki- ja liikuntaelin sairaudet sekä mielenterveyden ongelmat (Pohjonen 2001).
2.4 Kotihoitotyön kuormitustekijät
Jokainen työ sisältää kuormitustekijöitä, jotka aiheuttavat työssä kuormittumista.
Kuormitustekijät voivat olla fyysisiä, psyykkisiä tai sosiaalisia. Kuormittumisella tarkoitetaan kuormituksen aikana elimistössä ilmeneviä muutoksia. Kohtuullinen työkuormitus edistää työn sujuvuutta ja hyvinvointia, mutta pitkäaikainen ylikuormitus voi olla terveydelle ja työkyvylle haitallista. Kuormitustekijät aiheutuvat työstä tai työympäristöstä ja ne eivät ole riippuvaisia työntekijästä. Työssä kuormittuminen on kuitenkin yksilöllistä ja kuormittumisen määrään ja laatuun vaikuttaa esimerkiksi työntekijän elämäntilanne (Kirjonen 2007).
2.4.1 Fyysiset kuormitustekijät
Fyysistä työkuormitusta esiintyy työtehtävissä, joissa tehdään raskasta dynaamista lihastyötä, käsitellään taakkoja, tehdään staattista lihastyötä tai toistotyötä. Fyysisen kuormituksen määrään vaikuttaa dynaamisen ja staattisen lihastyön suhde ja määrä, sekä tekijän lihasmassan määrä ja voiman käyttö. Arvioitaessa fyysistä kuormittumista työssä selvitetään kuormitustekijöiden vaikutusta hengitys- ja verenkiertoelimistöön ja liikuntaelimiin. Liiallinen tai epäsopiva fyysinen kuormitus voi aiheuttaa työntekijälle oireita ja sairauksia tai jopa työkyvyttömyyttä ja ammattitauteja (Louhevaara ym.
1995).
Työn fyysisen kuormituksen kokemiseen vaikuttavat työntekijän yksilölliset ominaisuudet kuten ikä, sukupuoli, terveydentila ja toimintakyky (Kirjonen 2007).
Lihasten voimantuottonopeus laskee iän myötä ja korkeimmillaan maksimaalisen lihasvoiman tuotto on noin 30 vuoden ikäisenä. Naisten lihasvoiman tuotto jää vain 2/3 osaan miehistä ja etenkin käsi- ja hartiavoimissa miehet kykenevät tuottamaan puolet enemmän lihasvoimaa (Launis ja Lehtelä 2011). Työtehtävien suorittamisessa auttavat työntekijän hyvä fyysinen toimintakyky, ammattitaito, perehdytys tehtäviin ja hyvä
koulutus (Louhevaara ym. 1995). Rasmussenin ym. (2015) mukaan alhainen fyysinen toimintakyky lisää riskiä pitkiin sairauslomiin terveydenhuoltoalalla työskentelevillä.
Paremmassa fyysisessä kunnossa olevat kokevat vähemmän kuormitusta (Nuikka 2002).
Kotihoitotyö on fyysisesti raskasta työtä (Ilmarinen ym. 1991, Pohjonen 2001, Tamminen-Peter 2005, Perälä ym. 2006, Suvikas ym. 2006, Haapakorpi ja Haapola 2008). Kotihoitotyössä esiintyviä fyysisiä kuormitustekijöitä ovat asiakkaiden avustaminen nostoissa ja siirroissa, yksipuoliset työliikkeet, runsas seisominen ja kävely sekä hankalat työasennot erityisesti alaselän ja hartiaseudun kannalta (Torgen ym. 1995, Pohjonen 2001, Nuikka 2002, Tamminen-Peter 2005, Kauppinen ym. 2013).
Kotioloissa joudutaan usein työskentelemään myös hyvin ahtaissa ja hankalissa tiloissa ja käytössä ei välttämättä ole tarvittavia apuvälineitä (Pohjonen 2001, Fagerström 2013). Kotihoitotyössä myös tauot ovat lyhyitä ja käsillä joudutaan tekemään runsaasti staattista työtä (Ilmarinen ym. 1991).
Kotihoitotyö on vuorotyötä, jonka jatkuva tekeminen katsotaan olevan työntekijälle jossain määrin terveysriski. Vuorotyöntekijöillä esiintyy yleisesti masennusoireita.
Tutkimusten mukaan kolmannes vuorotyöntekijöistä on vuoden aikana kärsinyt oireista yli viiden kuukauden ajan. Myös työperäiset unihäiriöt ovat vuorotyötä tekevillä yleisempiä (Härmä 2006, Partinen 2012). Unihäiriöt johtuvat vuorokausirytmin, työn, levon ja sosiaalisten tapojen epäsopuisuudesta ja yövuoroa tekevien unen määrä lyhenee vuorokaudessa kahdella tunnilla. Yöaikaan työntekijän vireystila on alhaisempi kuin päivällä ja työtapaturmien riski on suurempi. Yötyöhön sopeutuminen alkaa heikentyä 45 ikävuoden jälkeen. Vuorotyön katsotaan altistavan myös painon nousulle, sydämen rytmihäiriöille, rintasyövälle, aikuisiän diabetekselle, ruuansulatuselimistön oireille sekä lisääntyneelle keskenmenoriskille. Iltauniset ihmiset sietävät vuorotyötä huonoiten.
(Partinen 2012).
Kotihoidossa työympäristöt vaihtelevat, ja niissä esiintyy myös kemiallisia, biologisia ja fysikaalisia vaaratekijöitä. Vuonna 2012 tehdyn Työ ja Terveys–haastattelututkimuksen mukaan haittaavimmiksi tekijöiksi edellä mainittujen vaaratekijöiden taholta sosiaali– ja terveysalalla nostettiin melu, homeongelmat, ilman tunkkaisuus, kylmyys ja veto (Kauppinen ym. 2013). Näiden lisäksi kotihoidon työntekijä altistuu kotikäynneillään
muun muassa tupakansavulle, homeelle, viallisille sähkölaitteille sekä vaatepölylle ja infektiotaudeille (Larmi ym. 2005).
2.4.2 Psyykkiset kuormitustekijät
Psyykkiset kuormitustekijät työssä aiheutuvat työntekijän ja työympäristön välisen vuorovaikutussuhteen ristiriidasta (Elo 1995, Launis ja Lehtelä 2011). Työn vaatimukset saattavat olla yksilön voimavaroihin ja kykyihin nähden yli – tai alikuormittavia. Ristiriitaisten tuntemusten kokemiseen liittyy muutoksia autonomisen hermoston ja sisäeritystoiminnan toiminnassa ja nämä voivat ilmentyä psykofysiologisena stressireaktiona eli stressinä (Launis ja Lehtelä 2011).
Stressireaktiossa autonominen hermosto ja adrenaliini nostavat sydämen sykettä ja verenpainetta, samalla supistaen ihon verisuonia ja laajentaen lihasten verisuonia.
Fyysinen suorituskyky kasvaa hetkellisesti ja valmistaa elimistön kohtaamaan työn vaatimukset. Jatkuvasti toistuvat stressireaktiot saattavat ristiriitasuhteen pitkittyessä muuttua pysyviksi aiheuttaen riskin psykosomaattisille sairauksille, kuten kohonneelle verenpaineelle ja ruuansulatuselimistön ongelmille tai työuupumukselle. Työuupumus ilmenee väsymyksenä, kyynistymisenä ja ammatillisen itsetunnon alenemisena (Launis ja Lehtelä 2011).
Työn psyykkinen kuormittavuus on keskeisenä tekijänä työhyvinvoinnin kehittämisessä sosiaali- ja terveyspalveluiden alalla (Suonsivu 2003, Kauppinen ym. 2013, Lehto ym.
2015). Runsaasti ihmissuhdetyötä sisältävät työtehtävät lisää psyykkistä kuormitusta ja tämä on lisännyt erityisesti naisten työn psyykkistä kuormittavuutta. Ammattiryhmistä suurinta psyykkistä kuormitusta kokevat muun muassa sairaanhoitajat sekä hoivapalvelun työntekijät. Työolotutkimusten mukaan psyykkinen kuormittavuus on lisääntynyt etenkin 1980-luvulla. Kunta-alalla 63 % naisista kokee työnsä psyykkisesti erittäin tai melko raskaaksi (Lehto ym. 2015).
Vastuun tunteminen asiakkaista, asiakkaiden moniongelmaisuus sekä väkivallan uhka on lisääntynyt ja aiheuttaa lisääntyvässä määrin psyykkistä kuormitusta sosiaali– ja terveysalalla. Kotihoidon työntekijä kohtaa usein asiakkaan yksin ja väkivallan uhkaa
voi ilmetä asiakkaan, omaisten tai ulkopuolisten taholta. Vuonna 2012 tehdyn Kunta10- tutkimuksen mukaan kotihoitotyöntekijöistä 46 % oli kokenut henkistä ja 11 % fyysistä väkivaltaa asiakkaan taholta työtehtävissään. Henkinen väkivalta ilmeni lähinnä uhkailuna, fyysinen väkivalta sisälsi tavaroiden heittelemistä, paikkojen rikkomista, lyömistä, potkimista tai aseella uhkaamista (Fagerström ja Leino 2014). Suomessa väkivallan uhkaa koetaan hoivapalveluissa yleisemmin kuin muissa Pohjoismaissa (Kröger ym. 2009).
Perälä ym. (2006) sekä Kröger ym. (2009) toivat esille, että esimiehen puutteelliset johtamistaidot, heikot vuorovaikutussuhteet työyhteisössä ja omien voimavarojen riittämättömyys työssä olivat kotihoidon työntekijöiden eniten työtyytymättömyyttä aiheuttavat tekijät. Myös vaikutusmahdollisuudet omaan työhön koetaan erityisen huonoiksi lyhyemmän koulutuksen saaneilla ammattiryhmillä (Kauppinen ym. 2013).
Pohjosen (2001) väitöskirjatutkimuksessa havaittiin kotihoidon työntekijöiden psyykkistä kuormitusta aiheuttaviksi tekijöiksi työyhteisössä vallitsevan luottamuksen ja avoimuuden puutteen sekä häiritsevät ihmissuhteet. Työntekijöiden vaihtuvuus ja tulehtuneet suhteet esimiehen ja alaisten välillä kriisiyttävät kotihoitoa työympäristönä.
Esimiehillä on usein myös liian suuri määrä alaisia (Pohjonen 2001, Haapakorpi ja Haapola 2008). Kuormituksen kokemiseen hoitotilanteissa vaikuttaa myös työntekijän oma mieliala, sillä negatiivinen olotila lisää kuormituksen kokemista (Nuikka 2002).
Kotihoitotyöntekijät kokevat asiakasmäärät liian suuriksi, minkä vuoksi asiakkaiden hoitoon, tarpeisiin ja ongelmiin ei ehditä paneutumaan tarpeeksi hyvin. Työtahti koetaan liian kiireisenä ja kiireen tuoma tunne vähentää hallinnan tunnetta omasta työstä ja voi aiheuttaa myös turhautumista. Resurssit koetaan liian pieniksi jo normaalimiehitykselläkin, joten sairauspoissaolot aiheuttavat kuormituksen lisääntymistä entisestään. Jos työtehtävät estävät pitämästä selkeästi liian vähän tauko- ja lepohetkiä, riski psyykkiselle kuormittavuudelle on jopa 4,2-kertainen verrattuna tilanteeseen, jossa taukoja on mahdollisuus pitää riittävä määrä (Haapakorpi ja Haapola 2008, Kröger ym. 2009, Lehto ym. 2015). Kiireen tunne sekä taukojen vähäinen määrä koetaan psyykkisenä, mutta myös fyysisenä kuormituksena (Nuikka 2002, Haapakorpi ja Haapola 2008).
Tiedonkulun ongelmat johtavat hoidon laadun heikkenemiseen. Kiireinen aikataulu ja itse tiedonsiirtoon organisoitu ajankäytön vähyys johtavat tiedon siirtymisen katkoksiin ja työntekijät joutuvat kohtaamaan asiakkaita vaillinaisin tiedoin. Tämä voi aiheuttaa työntekijälle riittämättömyyden tunnetta. Kotihoitotyön kirjaamisessa esiintyviä ongelmia aiheuttavat ajan puutteen lisäksi myös osaaminen puute ja työtiloihin liitettävät häiriötekijät (Perälä ym. 2006, Haapakorpi ja Haapola 2008, Eloranta 2009, Estryn-Behar ym. 2014).
2.4.3 Sosiaaliset kuormitustekijät
Vuorovaikutukselliset tekijät ovat avainasemassa sosiaalisista kuormitustekijöistä puhuttaessa. Hoitotyössä työskennellään usein henkilökohtaiseksi tai intiimiksikin katsotulla reviirillä, jossa toimiminen muutoin katsottaisiin henkilökohtaisen tilan loukkaamiseksi. Tilanteissa hoitajalta vaaditaan tahdikkuutta ja huomaavaisuutta, koska tilanne saattaa tuntua asiakkaasta kiusalliselta ja vaivaannuttavalta (Niukka 2002, Launis ja Lehtelä 2011). Nuikka (2002) totesi sairaanhoitajien kuormittumista tutkiessaan asiakkaan erittämisessä avustamisen toiseksi kuormittavammaksi hoitotilanteeksi heti liikkumisessa avustamisen jälkeen. Potilas voi kokea olonsa vaivaantuneeksi ja jännittyneeksi aiheuttaen työntekijälle hermostuneisuutta ja tyytymättömyyttä. Kuormittuneisuutta tilanteessa voi aiheuttaa myös kiire ja työpaine sekä potilaan siirtäminen ja kannattelu ahtaissa wc-tiloissa (Nuikka 2002).
Sosiaalisina kuormitustekijöinä pidetään myös epäasiallista kohtelua tai seksuaalista häirintää sekä epätasa-arvoista kohtelua liittyen ikään, sukupuoleen tai uskontoon.
Lisäksi työyhteisön ihmissuhteissa ilmenevät ongelmat voivat pitkään jatkuessaan olla työntekijän terveydelle vaarallisia (Eloranta 2009). Kuokkasen ym. (2014) tutkimuksessa hoitajat nostivat työnantajan oikeudenmukaisuuden ja mahdollisuuden käyttää omia vahvuuksiaan työssä hyvin tärkeiksi tekijöiksi työmotivaatiolle ja sitoutumiselle. Hoitajia tulisi ottaa enemmän mukaan työn suunnitteluun ja päätöksentekoon (Kuokkanen ym. 2014). Kotihoitotyössä työskennellään pääsääntöisesti yksin, jolloin sosiaalisten suhteiden niukkuus ja kollegiaalisen tuen vähäinen määrä voivat pitkään jatkuessaan aiheuttaa negatiivista kuormitusta (Nûbling ym. 2010).
2.5 Kuormittuminen kotihoitotyössä
Työn ja ympäristön vaikutuksia työntekijän terveyteen on usein kuvattu erilaisten kuormittumismallien avulla. Tässä työssä kuormittumista kotihoitotyössä tarkastellaan kuorma-kuormittuminen-mallin avulla (Kuvio 2). Mallissa tuodaan esille kotihoitotyöhön liittyviä kuormitustekijöitä sekä työntekijän kuormittumisena esille tulevia ilmiöitä.
Kuvio 2. Kuorma-kuormittuminen-malli kotihoitotyössä (mukailtu Louhevaara ym.
1995)
Suomessa tehty työolotutkimus vuonna 2013 selvitti ammattiryhmiä, joiden työ on raskasta psyykkisesti ja fyysisesti. Kaiken kaikkiaan tähän kategoriaan sisältyvää työtä
KUORMITUSTEKIJÄT KOTIHOITOTYÖSSÄ fyysiset
-työasennot- ja liikkeet -voimantuotto
-kemialliset, biologiset, fysikaaliset
ympäristötekijät -vuorotyö psyykkiset -vastuu asiakkaista -kiireen tunne
-esimiehen johtamistaidot -väkivallan uhka
sosiaaliset
-työyhteisön ihmissuhteet -vuorovaikutukselliset tekijät
-epätasa-arvoinen kohtelu
TYÖNTEKIJÄN YKSILÖLLISET OMINAISUUDET -ikä
-sukupuoli -terveys -toimintakyky -ammattitaito
KUORMITTUMINEN KOTIHOITOTYÖSSÄ -sairauspoissaolot -tuki- ja liikuntaelinvaivat -mielenterveyden häiriöt
tekeviä löytyi 14 % (miehistä 12 %, naisista 17 %). Eniten psyykkisesti ja fyysisesti raskasta työtä tekeviä (42 %) löytyi hoivapalvelun ja terveydenhuollon työntekijöistä, joita ovat esimerkiksi lähihoitajat (Lehto ym. 2015). Hoivatyöntekijät kokevat työnsä raskaaksi fyysisesti sekä psyykkisesti myös muissa Pohjoismaissa, mutta Suomessa eniten. Työn raskaus lisää työn lopettamisaikeita (Kröger ym. 2009).
Sosiaali- ja terveysalalla työskentelevillä on enemmän sairauspoissaoloja, kuin muilla työllisillä keskimäärin. Vuonna 2011 toimialalla oli vähintään 9 päivää kestäneitä sairausvakuutusjärjestelmästä korvattuja sairauspoissaoloja 8,2 päivää työllistä kohden.
Suurimmat syyt olivat tuki- ja liikuntaelinsairaudet sekä mielenterveydenhäiriöt (Kauppinen ym. 2013). Ikääntyneiden parissa työskentelevillä on yleisesti todettu esiintyvän koetun työkyvyn heikkenemistä sekä uupumisoireita (Perälä ym. 2006).
Kotihoidon kiireinen työtahti ja huoli siitä, että asiakkaat jäävät hoitamatta, ovat aiheuttaneet työntekijöiden väsymistä ja sairastuvuuden lisääntymistä. Tieto siitä, että poissaolon vuoksi toiset joutuvat tekemään työt, aiheuttaa paineita tulla sairaana töihin.
Kotihoitotyössä tehdään enemmän palkallista sekä palkatonta ylityötä muita hoivapalveluja enemmän. Ammattikohtaisesti eniten sairauspoissaoloja kunta-alalla on kodinhoitajilla, lähihoitajilla sekä sairaala-apulaisilla. Suomessa hoivapalveluissa ollaan kuitenkin vähemmän sairauslomilla kuin muissa Pohjoismaissa (Perälä ym. 2006, Kröger ym. 2009, Kauppinen ym. 2013).
Tuki- ja liikuntaelimien oireiluun vaikuttavat useat tekijät, kuten epäedullinen fyysinen kuormitus, psyykkisen ja fyysisen kuormituksen linkittyvä vuorovaikutus, tapaturmat sekä myös yksilön psyykkiset ja biologiset ominaisuudet (Tamminen- Peter 2005).
Selkeä yhteys kotihoidon työntekijöiden tuki- ja liikuntaelinoireisiin on todettu heikolla käsityksellä ergonomiasta sekä epätarkoituksenmukaisilla apuvälineillä, sekä myös koetulla yleisellä terveydentilalla. Oireita ja kipuja esiintyy erityisesti alaselässä, niskassa ja hartiaseudussa (Moens ym. 1993, Alexopoulos ym. 2003, Tamminen-Peter 2005, Simon ym. 2008). Edellä mainitut seikat ovat vaikuttavina tekijöinä myös potilassiirtojen ja nostojen yhteydessä tapahtuviin tapaturmiin (Pohjonen 2001).
Työn vaikutukset mielenterveyteen selitetään työn psykososiaalisten tekijöiden kautta.
Mielenterveyteen liittyvien oireiden on katsottu lisääntyvän 20 - 80 %, jos työntekijällä on vähäiset mahdollisuudet vaikuttaa työtehtäviin sekä työtä koskeviin päätöksiin,
sosiaalinen tuki on vähäistä, työtehtävillä on korkeat henkiset vaatimukset ja työssä koetaan epävarmuutta. Myös työpaikkakiusaaminen ja epäoikeudenmukaiset päätökset lisäävät mielenterveysoireita (Kivistö ym. 2008). Suonsivun (2003) tutkimuksessa hoitotyöntekijöistä 21,6 % tunsi masennusta ja 54,1 % uupumusta. Syinä nousivat esille työelämän muutokset, esimiesten etääntyminen sekä työkulttuurilliset tekijät, joiksi mainittiin muuan muassa ”mikään ei riitä”.
2.6 Kuntouttava työote
Kuntouttavalla työotteella kotihoidossa tarkoitetaan asiakkaan toimintakyvyn tukemista siten, että päivittäisten toimintojen sujuvuus varmistetaan ja turvataan mahdollisimman itsenäisiksi ja omatoimisiksi. Arjen toimintoja ei tehdä asiakkaan puolesta, vaan asiakasta ohjataan mahdollisimman paljon sanallisen ohjauksen keinoin ja fyysistä avustusta annetaan vain sen verran, kuin hän tarvitsee. Avun tarpeen määrittäminen vaatii työntekijältä herkkyyttä ja kykyä arvioida asiakkaan resursseja päivittäin.
Asiakkaiden kohtaaminen edellyttää ikääntyneen arvostamista, yksilöllisiin tarpeisiin vastaamista sekä itsemääräämisoikeiden kunnioittamista. Toimintatavan tavoitteena on asiakkaan toimintakyvyn säilyttäminen, lisääntyvän avun tarpeen ennaltaehkäisy sekä kotona asumisen jatkaminen mahdollisimman pitkään (Voutilainen ym. 2002, Suvikas ym. 2006 ).
Yksi keskeinen tekijä kotihoidon asiakkaiden toimintakyvyn rajoitteille on heikentynyt liikkumiskyky (Voutilainen ym. 2002, Nummijoki 2009, Burton ym. 2015).
Kykenemättömyyden ja riippuvuuden tunne johtavat vähitellen arkielämän taitojen hiipumiseen ja tuovat esiin avuttomuuden ja tarpeettomuuden kokemuksia (Nummijoki 2009). Ikääntymiseen liittyvien voimavarojen hallinnassa ikääntyneet pitävät tärkeänä fyysistä hyvinvointia, elämän tarkoituksellisuutta sekä hyödyllisyyttä niin toisille ihmisille, kuin myös yhteiskunnalle (Eloranta 2008). Räsäsen (2016) mukaan omavastuisella itsestään huolehtimisella on positiivinen yhteys hyvään toimintakykyyn ja itsearvostukseen sekä elämään tyytyväisyyteen. Fyysiseen aktiivisuuteen kannustaminen kävelemisen, kotiaskareiden tai esimerkiksi puutarhatöiden avulla auttaa ikääntyneitä toimintakyvyn säilyttämisessä sekä jatkamaan elämäänsä itsenäisempinä toimijoina (Voutilainen ym. 2002, Burton ym. 2015).
Kuntouttavan työotteen merkityksestä ikääntyneiden kotihoidossa löytyy tutkittua tietoa. Sen sijaan kuntouttavan työotteen yhteydestä työntekijän työssä jaksamiselle tietoa vain rajallisesti saatavilla. Kansainvälisissä tutkimuksissa käytetään yleisesti termiä ”restorative home care”. Tällä tarkoitetaan kotihoitoa, jonka toiminta pohjautuu yksilöllisesti suunniteltuun ja itsenäisyyteen tähtäävään kotihoitoon ja aktiivisuusohjelmaan. Tämän menetelmän käyttämisen on havaittu parantavan iäkkään kotihoidon asiakkaan elämänlaatua ja fyysistä toimintakykyä, sekä sen avulla on voitu kehittää kotihoidon palveluiden tehokkuutta. Positiivisena tuloksena on myös menetelmän avulla mahdollistettu kotihoidon avun vähentäminen (Ryburn ym. 2009, King ym. 2012, Parsons ym. 2013). Randström ym. (2014) toteavat tutun kotiympäristön luovan puitteet yksilölliselle kuntouttavalle lähestymistavalle ja käyttää terminään ”kädet irti” –menetelmää, jossa yksilö osallistutetaan arjen päivittäisiin toimintoihin.
Tepponen (2009) loi tutkimukseensa perustuen uuden kotihoidon mallin, jonka mukaan iäkästä kotihoidon asiakasta tuetaan vahvistamalla hänen jäljellä olevaa toimintakykyään ja pitämällä yllä nykyistä elämänlaatua. Vuonna 2009 käynnistettiin Vanhustenhuollon resurssien ja hoidon laadun johtaminen –hanke Oulun ja Kokkolan kaupungin sekä Kokkolan yliopistokeskus Chydeniuksen kanssa yhteistyössä.
Hankkeen tiimoilta kehitettiin ikääntyneiden hoitoon suunnattu kuntoutumista edistävä toimintamalli, jonka mukaan parhaat tulokset asiakastasolla tuotetaan moni ammatillisella yhteistyöllä. Kotihoidon tiimin osana toimii fysioterapeutti, joka tukee ja ohjaa hoitajia arvioimaan asiakkaiden toimintakykyä ja kuntoutumismahdollisuuksia ja niiden käytännön toteuttamista (Vähäkangas ym. 2012).
Elorannan työryhmän (2009) tutkimuksessa havaittiin, että kotihoidon työntekijöiden kyvyt ja taidot tukea ikääntyneitä asiakkaita tunnistamaan omia voimavarojaan ja tukemaan heitä niiden käyttämisessä ovat vielä puutteelliset. Tutkimuksen mukaan asiakkaiden odotukset olivat ristiriidassa työntekijöiden toimintaan nähden ja tämä toimintatapa ei tukenut asiakkaiden omia resursseja.
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS
Pro gradu tutkimuksen tarkoituksena on kuvata kotihoidon työntekijöiden käsityksiä kuntouttavasta työotteesta ja sen toteuttamiseen liittyvistä tekijöistä kotihoitotyössä sekä sen merkityksestä työssä jaksamiselle. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa, jota kotihoitotyöntekijät voivat hyödyntää oman työnsä toimintatapojen tarkastelussa sekä työntekijöiden kouluttamisessa ja perehdyttämisessä.
Tutkimuskysymykset ovat:
1. Millainen käsitys kotihoidon työntekijöillä on kuntouttavasta työotteesta?
2. Mitkä tekijät edistävät kuntouttavan työotteen toteutumista kotihoitotyössä?
3. Mitkä tekijät estävät kuntouttavan työotteen toteutumista kotihoitotyössä?
4. Millaiseksi kotihoidon työntekijät kokevat kuntouttavan työotteen toteuttamisen merkityksen työssä jaksamiseen?
4 TUTKIMUSAINEISTO JA MENETELMÄT
4.1 Aineiston keruu
Tutkimus toteutettiin laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena. Tutkijan mielenkiinnon kohteena oli kunnallinen kotihoito, jossa tutkija myös itse työskentelee.
Osallistujat (n=16) valikoituivat tutkimukseen oman mielenkiintonsa kautta ja mukana oli 9 lähihoitajaa, 4 sairaanhoitajaa, 2 terveydenhoitajaa sekä 1 kodinhoitaja.
Tutkimuksesta rajattiin pois esimiesasemassa olevat. Osallistujat saivat ilmoittautua tutkimukseen kirjallisesti infotilaisuuden jälkeen, joka pidettiin 15.12.2015 työkokouksen yhteydessä. Työkokouksesta poissaolleet työntekijät saivat informaatiota tutkimuksesta apulaisosastonhoitajalta, jolle myös ilmoittautumislomakkeet palautettiin.
Kirjallisessa ilmoittautumislomakkeessa oli myös lyhyt kuvaus tutkimuksesta (Liite 1).
Laadullinen tutkimusote soveltui tähän tutkimusaiheeseen hyvin, koska tarkoituksena oli tuoda esiin työntekijöiden omia käsityksiä ja ajatuksia kuntouttavasta työotteesta ja sen toteutumisesta kotihoitotyössä. Tutkimuksessa tarkasteltiin havaintoja yksittäisistä näkökulmista, joita yhdistelemällä muodostui laajempia asiakokonaisuuksia.
Laadullisessa tutkimuksessa osallistujamäärät ovat yleensä pieniä, mutta analysoitavaa aineistoa kertyy silti laajalti. Laadullisessa tutkimuksessa ei myöskään pyritä todentamaan tiedettyjä tai olemassa olevia totuuksia, vaan hakemaan esille tutkimuskohteen käsityksiä aiheesta (Hirsjärvi ym. 2000).
Tutkimuksen aineisto kerättiin teemahaastattelujen sekä kyselylomakkeiden avulla.
Haastattelut toteutettiin toukokuussa 2016 neljässä 2-5 hengen ryhmässä.
Haastattelutilana toimi kotihoidon yksikön toimistotila. Ennen jokaista ryhmähaastattelua tutkija selitti tutkimuksen aiheen, tarkoituksen ja vapaaehtoisuuden.
Haastattelutilannetta varten osallistujille annettiin pseudonimet anonyymiuden säilyttämiseksi sekä helpottamaan aineiston litterointia. Tutkittavia ohjeistettiin puhumaan selkeällä ja riittävän kovalla äänellä sekä sanomaan pseudonimensä aina ennen puheenvuoroaan. Osallistujat allekirjoittivat ennen haastattelutilannetta suostumuksensa tutkimukseen (Liite 2 ) sekä täyttivät taustatietolomakkeen (Liite 3).
Taustatietolomakkeella osallistujilta kysyttiin sukupuolta, ikää, koulutusta,
työkokemusta kotihoitotyössä sekä myös nykyisessä työssä. Sen lisäksi osallistujia pyydettiin arvioimaan omaa terveydentilaansa, työkykyään, psyykkisiä voimavarojaan sekä pystyykö hän työskentelemään nykyisessä työssä eläkeikään saakka. Kysymykset perustuvat osioihin Työterveyslaitoksen työkykyindeksistä (Tuomi ym. 1997).
Tutkimus toteutettiin puolistrukturoidulla eli teemahaastattelulla. Menetelmässä aihepiiri tiedetään etukäteen, mutta kysymykset eivät kuitenkaan ole tarkoin aseteltuja eivätkä ne etene välttämättä tietyssä järjestyksessä (Hirsjärvi ym. 2000). Tällä tavoin saadaan aikaiseksi aiheen johdattelemaa keskustelua. Ryhmähaastattelun etuna verrattuna yksilöityyn teemahaastatteluun on monipuolisempi keskustelu ja haastattelun eteneminen ryhmän jäsenten kommenttien kautta (Kylmä ja Juvakka 2007). Tässä tutkimuksessa haastattelut etenivät haastattelurunkoa (Liite 4) apuna käyttäen.
Haastattelut nauhoitettiin ja niiden kesto vaihteli 35 - 58 minuutin välillä.
Äänitallenteiden yhteispituus oli noin 3 tuntia. Äänitallennetut haastattelut litteroitiin kirjalliseen muotoon kesä –ja lokakuussa 2016 ja aineistoa kertyi 38 sivua.
Tutkimuksen aikataulu on nähtävissä taulukossa 1.
TAULUKKO 1. Tutkimuksen aikataulu
Tutkimuksen vaihe Ajankohta
Tutkimuksen infotilaisuus Joulukuu 2015
Valmis tutkimussuunnitelma Huhtikuu 2016
Osallistujien rekrytointi Joulukuu 2015 – Toukokuu 2016
Teemahaastattelut Toukokuu 2016
Teemahaastattelujen litterointi Kesäkuu – Lokakuu 2016
Tutkimuksen raportointi Marraskuu – Joulukuu 2016
Valmis tutkimusraportti Huhtikuu 2017
4.2. Aineiston analysointi
Tutkimuksen aineisto analysoitiin sisällönanalyysin avulla, joka on käytetyimpiä menetelmiä laadullisissa tutkimuksissa. Sisällönanalyysillä analysoidaan kirjoitettua tai sanallista aineistoa ja sen avulla pyritään tarkastelemaan tutkitun aihepiirin tapahtumia ja tekijöitä sekä niiden merkityksiä ja yhteyksiä. Menetelmän avulla aineistosta erotellaan samankaltaisuuksia sekä eroavaisuuksia ja pyritään tiivistämään kerätty aineisto lyhyempään ja yksiselitteisempään muotoon. Tarkoituksena on tuoda esille myös tutkittavien ilmiöiden välisiä suhteita ja mahdollisia yhdistäviä tekijöitä (Janhonen ja Nikkonen 2001).
Sisällönanalyysiä voidaan tehdä aineistolähtöisesti eli induktiivisesti tai teorialähtöisesti eli deduktiivisesti. Analysointi etenee vaiheittain. Aineiston perehtymisen jälkeen valittujen analyysiyksiköiden avulla sisältöä pelkistetään, ryhmitellään ja abstrahoidaan, jonka jälkeen tutkimuksen tuloksia ja luotettavuutta voidaan arvioida. Luotettavuutta tutkimukselle tuo se, että tutkija pystyy osoittamaan yhteyden tutkimusaineiston ja tulosten välille (Janhonen ja Nikkonen 2001).
Tutkimuksen sisällönanalysointi tehtiin loka-marraskuussa 2016. Tutkija perehtyi litteroituun aineistoon lukemalla sitä moneen kertaan lävitse ja teki aineistolle tutkimuskysymysten mukaisia kysymyksiä, joiden avulla aineistosta poimittiin tutkimustiedon kannalta oleelliset asiat. Lähestymistapa oli induktiivinen. Tutkija poimi analyysiyksiköiden avulla aineistosta ensin alkuperäisilmauksia ja tämän jälkeen pelkisti ilmaukset eri teemoihin.
Seuraavassa vaiheessa pelkistetyt ilmaukset ryhmiteltiin teemoittain eli klusteroitiin alaluokiksi. Pelkistetyistä ilmauksista etsittiin yhteneväisyyksiä ja samankaltaisia käsitteitä ja alaluokille annettiin niiden sisältöä kuvaava nimet. Tämän jälkeen samansisältöiset alaluokat yhdistettiin yläluokiksi eli abstrahoitiin. Yläluokkia tutkimalla ja vertailemalla löydettiin tutkimuksen kannalta oleellista tietoa yhdistäväksi tekijäksi eli pääluokaksi. Taulukossa 2 on esimerkki tutkimusaineiston pelkistämisestä,
ryhmittelystä sekä abstrahoinnista.
TAULUKKO 2. Esimerkki aineiston pelkistämisestä, ryhmittelystä ja abstrahoinnista
Alkuperäisilmaus Pelkistetty ilmaus Alaluokka Yläluokka Pääluokka
”Annetaan tehdä niin paljon kuin kykenee” Annetaan tehdä itse
”Ei tehdä asiakkaan puolesta” Ei tehdä puolesta Asiakkaan
omatoimisuus
”Annetaan asiakkaan kokeilla kaikkea ensin ite” Annetaan kokeilla itse
”Sitä arkipäivän toimintaa” Arkipäivän toiminnot Arkiaskareet
”Ottaa ne niihin arkiaskareisiin” Arkiaskareisiin mukaan ottaminen
Asiakkaan osallistuminen
”Ujutetaan niitä harjoitteita sinne arkiaskareisiin” Harjoittelua arkitoimintojen yhteydessä
Fyysinen aktiivisuus
”Lähdetkö käymään pihalla meidän kanssa” Ulkoilemaan pyytäminen
”Se on sitä oman elämän hallintaa” Oman elämän hallinta Psyykkinen hyvinvointi
Asiakkaan ja hoitajan yhteistyö
”Pidetään yllä psyykkistä toimintakykyä” Psyykkisen toimintakyvyn ylläpitäminen
”Kannustetaan että hän tekis mahollisimman paljon ite..mitä kykenee”
Kannustetaan tekemään itse Kannustaminen Hoitajan toimintamalli
”Pitää olla tukemassa sitä tekemistä” Tekemisen tukeminen Tukeminen
”Ohjataan laittamaan vaatteet päälle” Ohjataan pukeutumisessa Ohjaaminen
4.3 Tutkimuksen eettisyys
Tutkimuksessa noudatettiin Tutkimuseettisen neuvottelukunnan (2012) asettamia hyvän tieteellisen tutkimuksen käytäntöjä ja eettisiä periaatteita. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista ja osallistujia pyydettiin allekirjoittamaan suostumus ennen tutkimuksen suorittamista. Tutkimustilanne oli mahdollista keskeyttää missä vaiheessa tahansa. Tutkimukseen osallistujien henkilöllisyys ei tule ilmi tutkimusraportista, sillä tuloksissa näkyviin siteerattuihin viittauksiin on liitetty ryhmiin viittaavat koodit (R1- R4). Myös kyselylomakkeet täytettiin nimettöminä.
Tutkimuksen suorittamiseen haettiin kirjallinen lupa kyseisen kunnan hoito- ja vanhustyön johtajalta. Tutkimuslupahakemus sisälsi valmiin tutkimussuunnitelman ja kirjallisuuskatsauksen aiheesta. Osallistujia informoitiin tutkimuksesta ja sen tavoitteista ja toteutuksesta useassa vaiheessa; infotilaisuudessa ennen tutkimukseen rekrytointia, rekrytointivaiheessa lomakkeen avulla, ennen haastattelutilannetta sanallisesti sekä allekirjoitettavalla suostumuslupalomakkeella (Kylmä ja Juvakka 2007).
Tutkimuksessa noudatettiin rehellisyyttä, huolellisuutta ja tarkkuutta tutkimustyössä, tulosten tallentamisessa, raportoinnissa sekä tutkimustulosten esittämisessä. Käytetyt menetelmät niin aineiston hankinnassa ja analysoinnissa kuin tutkimuksen arvioinnissakin noudattavat tieteellisen tutkimuksen kriteereitä (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2012).
Tutkimuksen toteuttamista oikeuttaa sen tarkoitus palvella kotihoitotyön kehittämistä.
Tutkimuksesta saatavaa tietoa voidaan hyödyntää kotihoitotyön kehittämisessä ja arvioinnissa niin paikallisesti kuin yhteiskunnallisestikin. Kotihoidon palveluiden tarve lisääntyy koko ajan valtakunnallisesti ja kotihoitotyön toteuttamisen ja resurssien analysoinnin tarve on jatkuva.
5 TUTKIMUKSEN TULOKSET
5.1 Taustatiedot
Tutkimukseen osallistui 16 kunnallisen kotihoidon työntekijää neljästä eri
ammattiryhmästä; lähihoitajia, sairaanhoitajia, terveydenhoitajia sekä kodinhoitaja.
Tutkimuskohteena olevassa kotihoidossa työskentelee tällä hetkellä kaiken kaikkiaan lähes 50 vakituista työntekijää. Tutkimukseen osallistuneiden taustatiedot on esitelty taulukossa 3.
TAULUKKO 3. Tutkimukseen osallistuneiden taustatiedot (n=16)
Taustamuuttuja n Ka (vaihteluväli)
Sukupuoli
nainen 15
mies 1
Ikä (vuosina) 38 (26 - 63)
Koulutus
sairaanhoitaja 4
terveydenhoitaja 2
lähihoitaja 9
kodinhoitaja 1
Työkokemus kotihoitotyössä (vuosina) 8,3 (0,4 – 32) Työssäolo nykyisessä työpaikassa (vuosina) 6,3 (0,3 - 30) Koettu nykyinen terveydentila* 8,2 (6 - 10)
Koettu nykyinen työkyky* 8,3 (7 - 9)
Koetut psyykkiset voimavarat* 8,5 (6 - 10) Arvio kyvystä työskennellä nykyisessä työssä
eläkeikään*
6,8 ( 0 - 10)
(* Asteikolla 0-10, missä 0=huonoin, 10= paras vaihtoehto) (Ka= keskiarvo)
5.2 Kotihoidon työntekijöiden käsitys kuntouttavasta työotteesta
Haastateltavien käsitys kuntouttavasta työotteesta muodostui asiakkaan ja hoitajan yhteistyössä tapahtuvasta toiminnasta. Asiakas osallistuu kykyjensä mukaan arkiaskareisiin ja pyrkii mahdollisimman omatoimisiin päivärutiineihin. Hoitajan tehtävänä on kannustaa, tukea ja ohjata asiakasta näissä askareissa ja ottaa huomioon asiakkaan yksilölliset resurssit. Hoitajan ja asiakkaan yhteistyön kannalta on tärkeää tehdä yhteinen suunnitelma, jolla laaditaan asiakkaan kannalta tärkeät tavoitteet ja keinot.
Asiakkaan omatoimisuuden tukemisella haastateltavat tarkoittivat pyrkimystä olla tekemättä askareita asiakkaan puolesta ja antaa hänen tehdä itse kaikki mihin hän kykenee. Asiakkaan toimintakyvyssä voi olla päivittäistä tai jopa vuorokauden mittaan ilmenevää vaihtelua. Esimerkiksi vaatteiden pukeminen voi onnistua toisena päivänä helpommin kuin toisena. Vaihtelut voivat johtua esimerkiksi kivuista, mielialasta, lääkityksestä tai väsymyksestä ja hoitajan ammattitaitoa tarvitaan arvioimaan asiakkaan päivittäistä toimintakykyä ja resursseja.
”Tee nyt mahollisimman paljon ite ja minä autan sitten missä et kykene”
( R1C)
”…. asiakas vaikka joka aamu vaikuttaa siltä että ei saa laitettua paitaa päälle, niin auttaa vaikka toisen hihan sille ja jos näyttää että nyt on väsynyt ja että ei jaksa ihan kaikkee, mutta ei silti kuitenkaa heti tee kaikkee puolesta, vaan vaikka osissa…auttaa osissa…sekin on kuntouttavaa työotetta ” ( R4A)
Haastateltavien näkökulmasta katsottuna asiakkaan auttaminen ei välttämättä aina tarkoita fyysistä avustamista, vaan useimmiten riittää sanallinen ohjaus, kehotus, motivointi, kannustus ja rohkaisu. Pelkkä läsnäolo vierellä voi antaa turvallisuuden tuntua kaatumisen pelkoa ajatellen ja auttaa asiakasta uskaltamaan esimerkiksi omin
voimin ponnistamista ylös seisomaan. Asiakkaan tukemisella haastateltavat tarkoittivat myös läsnä olemista, kuuntelemista ja keskustelua. Useilla asiakkailla kotihoidon käynti on päivän ainoa sosiaalinen kontakti.
”..ja asiakkaan voimavaroista tietämisestä on ollut yhessä koulutuksessa, ett kun asiakas nousee silleen tuolista, niin sitä kättä vaan pidetään tuolla lapaluiden alapuolella eikä siinä nosteta, siinä pidetään ja se toimii hirveen hyvin” (R2B)
”Motivoidaan sitä asiakasta tekemään niitä asioita siellä kotona ja ihan sitä kaikkee tekemistä itse….mitä voimavaroja sillä asiakkaalla on…kannustetaan siihen, eikä olla tekemässä niitä puolesta” ( R2A)
”Joskus omainen voi olla huonompikuntoinen kuin asiakas, että sitten jos omaiset on koko ajan vieressä sanomassa, että ei se pysty, niin asiakas alkaa itsekin uskomaan niin ja ajattelemaan että en pysty”
(R2C)
Fyysinen kunto ja siitä huolehtiminen nähtiin tutkimuksessa tärkeänä tekijänä toimintakyvyn ylläpitämisen kannalta. Asiakkaan motivoiminen lihasvoimaharjoituksiin voi joskus olla vaikeaa, mutta harjoittelun ei aina tarvitse tapahtua erillisenä toimintona.
Haastateltavat toivat esille, että lihasvoimaharjoittelua voi tehdä ylimääräisillä ylösnousuilla esimerkiksi wc-käynnin yhteydessä ja nivelten liikkuvuutta voidaan harjoitella vaatteiden pukemisen yhteydessä.
”Joskus ei aina ne tuolilta ylösnousut onnistu, niin sit pitäs aina ottaa niihin arkiaskareisiin, niinku piilottaa ne sinne…niin sanottua kuntoilua” (R1E)
”…periaatteessa ylläpidetään sitä toimintakykyä mikä hänellä on…toivon mukaan vaikka vähän kuntoutuskin tällä periaatteella…ja pystys vähän enempi tekemään ite, mutta ainakin sillä tasolla missä nyt on, niin pystys mahollisimman pitkään” ( R3B)
”Sanon aina asiakkaalle, että vaikka yhden askeleen vain otat, mutta otat sen askeleen itselles ja pitää aina perustella että meillä on kuntouttava työote” (R3A)
Ulkoilu, raitis ilma ja kodista ulos poistuminen katsottiin tärkeiksi asioiksi fyysisen aktiivisuden kannalta, mutta myös psyykkiselle hyvinvoinnille niillä voi olla iso merkitys. Haastateltavien mielestä asiakkaille on tärkeää kokea hallintaa omasta elämästään ja saada tunne, että on jotain tekemistä. Omien asioiden toimittaminen, kuten kauppa –ja apteekkiasioinnit tuovat merkitystä arkeen. Ne antavat kontrollin tunnetta omista asioista sekä antavat päivään myös sosiaalisia kontakteja. Näiden asioiden tukeminen ja mahdollistaminen jää usein kotihoidon varaan, ellei asiakkaalla ole omaisia. Haastateltavat toivat esille, että iso osa asiakkaista ei kykene ulkoilemaan yksin, mutta jo parvekkeella oloakin pidettiin isona asiana fyysisen aktivoitumisen suhteen.
”Haluatko lähteä käymään meidän kanssa tuossa pihalla?” (R1A)
”On kiitollista nähdä, että asiakas onnistuu itse jossain asiassa…esim.
joku astioiden tiskaus…jos asiakas onnistuu, niin kyllä hän saa siitä onnistumisen kokemuksen” (R2C)
Haastateltavat toivat esille, että kuntouttavaa työotetta voidaan toteuttaa hyvin eri kuntoisten asiakkaiden kanssa. Osa asiakkaista on varsin hyväkuntoisia ja aktiivisia ja tarvitsevat apua kenties vain lääkehoidon varmistamisessa. Kotona asuu kuitenkin myös täysin vuodepotilaana ja kaikissa päivittäisissä toiminnoissa autettavia asiakkaita.
Heidän kanssaan toteutettava kuntouttava työote katsottiin koostuvan pienistä osa- alueista, kuten ruokailun vaiheistaminen osiin.
”Se on pienistä asioista koottua…joittenkin kohdalla pelkkä voileivän voiteleminen on sitä” (R2B)
”Et vaikka hyö eivät laitakkaan ihan valmista ruokaa, niin he pystyvät lämmittämään ja laittamaan esille tai jos on vaikka ongelmia ite siinä
ruokailussa, vaikka se lusikka ei oikein pysyskään kädessä, niin me voidaan ohjata sitä siinä tai vaikka pitää vähän kädestä kiinni” (R3B) Haastateltavien käsityksiä kuntouttavasta työotteesta on koottuna kuviossa 1.
Kuvio 1. Kotihoidon työntekijöiden käsitys kuntouttavasta työotteesta.
5.3 Kuntouttavan työotteen toteuttamiseen liittyviä tekijöitä
Tutkimuksessa kysyttiin haastateltavilta erillisinä kysymyksinä mitkä tekijät estävät ja mitkä edistävät kuntouttavan työotteen toteuttamista kotihoitotyössä. Vastauksissa tuli ilmi samankaltaisia tekijöitä, joiden toimimattomuus estää ja toimiminen edistää toteuttamista.
Aikaresurssit nousivat selkeästi esteenä kuntouttavan työotteen toteuttamiselle.
Käytettävissä oleva aika asiakasta kohden koetaan niin lyhyenä, että asiakkaan omatoimista tekemistä ei ehditä odottamaan ja tukemaan. Aikaa menee kohteista toisiin siirtymisiin ja haastateltavat toivat vahvasti esille, että työnjaon toimivuus eli samassa kohteessa työskentely toisi enemmän aikaa asiakasta varten. Nyt käynnit pirstaloituvat liian moneen suuntaan ja samalla suunnalla voi olla yhtä aikaa useita hoitajia.
KUNTOUTTAVA TYÖOTE
ASIAKKAAN OMATOIMISUUS
ARKIASKAREET PSYYKKINEN JA FYYSINEN AKTIIVISUUS
KANNUSTAMINEN
TUKEMINEN
OHJAAMINEN
SUUNNITELMALLISUUS
TAVOITTEELLISUUS
YKSILÖLLISTEN RESURSSIEN HUOMIOINTI
Organisaatio elää muutosvaihetta, sillä vuoden sisällä on otettu käyttöön uusi toiminnanohjausjärjestelmä, joka herätti kritiikkiä haastateltavien keskuudessa. Uuden järjestelmän myötä jokaisella hoitajalla on nyt käytössään mobiililaite, johon ohjautuvat työvuoroon hänelle suunnitellut tehtävät. Asiakaskäyntien kirjaaminen tapahtuu käynnin yhteydessä, joten varsinaista kirjaamisaikaa toimistolla ei enää ole.
Haastateltavat toivat esille, että toiminnanohjausjärjestelmän laatima käyntien optimointi eli asiakaskäyntien suunnittelu ei toimi toivotulla tavalla ja työpäivästä iso osa kuluu siirtymisiin asiakaskäynniltä toiselle.
”meillähän on ykköskriteerinä se, että täytyy toteutua 65 % työaikaa kentällä, vähintään….mutta mitenkä se toteutuu jos ajat edestakaisin X:n ja Y:n väliä…kun saisit työskennellä siellä X:ssä, niin asiakasaikaa ja työtä tulis paljon enemmän kun teet ne ensin siellä kaikki ja sitten vois jäädä aika kuntouttavaan työotteeseen…tämä ei mee pöllön piähän ikinä….siellä on samassa talossa 5 eri hoitajaa ja avaimetkaan ei enää riitä” (R2B)
Työn organisoinnilla katsottiin muutoinkin olevan iso rooli kuntouttavan työotteen toteuttamiselle. Puutteellinen henkilöstömitoitus ja omahoitajuuden toimimattomuus nähtiin selkeästi estävinä tekijöinä. Asiakkaiden määrä on viime vuosina lisääntynyt huomattavasti, mutta hoitajien määrä ei ole noussut samassa suhteessa. Haastateltavat toivat esille että käytännössä tämä tarkoittaa hoitajan asiakasta kohden käytettävissä olevan ajan vähenemistä entisestään.
”Aika on rajallinen ja kun huomattavasti pitempi aika menee kun asiakas tekee itse” (R3A)
”Se toteutuu aika huonosti ja johtuu siitä, että meillä on aika huonosti aikaa. Meillä on kiirettä tuolla töissä ja siellä herkästi menee siihen, että mennään tekemään puolesta” (R2B)
”…ja sitten kun ne olis sillä samalla hoitajalla , niin se varmaan pystys niitä asioita sopimaan ja suunnittelemaan, että esim. aamulla sanoo että jääpäs vaikka tiskaamaan niin minä katon lounasaikaan että ootko
saanu tehtyä. Mutta sitten jos katsot että no mulla ei ookaan seuraava käynti tänne, niin tiskaat itse ja viet roskat, ettei se seuraava hoitaja kato että no tuo ei oo hoitanu hommiaan” (R4B)
Asiakkaiden nimetyt omahoitajat ovat vastuuhenkilöitä, jotka päivittävät asiakkaan hoito- ja palvelusuunnitelmaa ja ovat parhaiten tietoisia asiakkaan asioista ja arjessa tapahtuvista muutoksista. Omahoitajuuden toimiminen edellyttää asiakaskäyntien kohdentumista päivittäin tai aina kun mahdollista juuri omahoitajalle. Näin ei kuitenkaan haastateltavien mielestä nyt tapahdu.
”Omahoitajuus ei vaan hirveen herkästi toteudu meillä. Minä en oo käyny omien asiakkaiden luona viikkotolokulla” (R2B)
”…olis se sama hoitaja joka pystys niinkun ja näkis sitä asiakasta enemmän ja pystys arvioimaan sen niitä voimavaroja paremmin….omahoitajuus on iso asia tässä kuntouttavassa työotteessa ja minun mielestä se ei meillä toimi” (R1C)
Tiedonkulussa katsottiin olevan ongelmia. Asiakkaiden tuntemus katsottiin puutteelliseksi, samoin ohjeistus asiakkaan luona tehtävistä asioista koettiin liian niukaksi. Kirjalliset hoito - ja palvelusuunnitelmat eivät ole ajan tasalla ja tärkeiksi koettuja tiimipalavereja ei ole enää pidetty. Kuntouttavan työotteen toteuttamiseen haastateltavat katsoivat tarvitsevansa kirjallista, tarkempaa suunnitelmaa ja selkeää, yksityiskohtaista ohjeistusta siitä mitä kunkin asiakkaan kanssa tehdään ja miten toimitaan. Tämä auttaisi myös yhtenäisempiin toimintatapoihin, jolloin kaikki sitoutuisivat toimimaan asiakkaan luona samalla tavoin. Tiedonpuutteen koettiin aiheuttavan myös sitä, ettei tiedetä mihin asiakas kykenee, jolloin osa hoitajista auttaa tai tekee asiakkaan puolesta enemmän kuin toiset.
”…saattaa lukea että sovitut aamutoimet, no se ei uudelle hoitajalle paljon kerro että miten asiakas liikkuu tai miten syö eli ei ole kirjoitettu asiakkaan toimintakyvystä mitään…en kyllä tiennyt mitä ne sovitut
aamutoimet oikein on” (R1B)
”…ehkä tarkemmin siitä asiakkaasta että ketä ihan oikeasti ohjataan ja ketä ihan oikeasti avustetaan, kenelle riittää se ohjaus ja kuka tarvii paljon apua. Siellä vois lukea vaikka että tämä asiakas tarvitsee wc- tilanteessa vain ohjausta tai että tämä asiakas tarvitsee wc-tilanteessa tukea noustessa tai jotain tämmöstä” (R2C)
Haastateltavat kokivat törmäävänsä usein tilanteisiin, joissa asiakas kieltäytyy tai ei halua toimia omatoimisesti, vaikka siihen voimavaroja olisikin. Syynä motivaation puutteeseen voi olla esimerkiksi muistisairaus, mieliala, kivut tai ymmärtämättömyys siihen että miksi häntä ei auteta. Asiakkaat ottavat usein esille kotihoidon palvelujen maksullisuuden ja kokevat etteivät saa rahalleen vastinetta mikäli askareita ei tehdä heidän puolestaan. Myös omaiset voivat vaatia palvelua ja askareiden suorittamista asiakkaiden puolesta. Haastateltavat toivat esiin, että kuntouttavan työotteen informointi ja perustelu asiakkaille ja heidän omaisilleen olisi tärkeää, jotta päästäisiin yhteisymmärrykseen ja asiakas motivoituisi omatoimisuuteen.
”Monesti kuulee kun omainen sanoo, että nämä tytöt on täällä sitä varten, että elä sinä äiti niistä huolehdi” (R2C)
”Voi olla että soitetaan omaisille sitten, että täällä kävi nyt semmonen hoitaja, joka ei tehnyt sitä ja sitä ja sitten omainen soittaa osastonhoitajalle” (R4E)
”Olis hyvä keskustella sitten myös niiden omaisten kanssa, että saatas niinkun yhteinen ymmärrys ja tieto, että miksi se on niin tärkeää” (R1A)
Hoitajan asennoituminen tuotiin esille niin estävissä kuin edistävissäkin tekijöissä.
Yhteisiin toimintatapoihin ja käytäntöihin sitoutuminen kertoo hoitajan motivaatiosta työtä kohtaan. Huolimaton työskentely ja pelkkä rutiininomainen työn suorittaminen katsottiin tulevan esille asiakkaiden asioihin paneutumattomuutena ja yhteisten
toimintatapojen laiminlyöntinä. Positiivisen asenteen katsottiin edistävän kuntouttavan työotteen toteuttamista.
”…niin ja se työntekijän motivaatio yleensäkin tähän työn tekemiseen, että mitenkä onko niinku tullu tekemään tänne sitä rahhaa vai onko tullu auttamaan ja tukemaan niitä ihmisiä ja vanhuksia…että siinä sen näkkee että mitenkä kukakii suhtautuu siihen työntekkoon” (R2B)
”Minua turhauttaa se, että toinen koettaa päästä vähemmällä asiakkaan luona, niin sit välillä tuntuu, että miks minäkään kun ei muutkaan”
(R4D)
”Jos opiskelija sanoo, että en päässyt hevosten hoitajaksi, niin läksin lähihoitajakouluun….hoitajamateriaali ei aina kestä päivänvaloa”
(R3A)
Ammattitaitoinen hoitaja kykenee arvioimaan asiakkaan voimavaroja ja käyttämään asiakastilanteissa omaa harkintakykyään. Hän osaa ja ymmärtää myös käyttää tarvittavia apuvälineitä, joilla on mahdollista helpottaa asiakkaan toimimista.
Ammattitaidoksi katsottiin myös asiakkaan kuunteleminen ja sen merkitys kuntouttavan työotteen toteutumiselle. Haastateltavat nostivat esille koulutuksen merkityksen kuntouttavan työotteen ymmärtämiselle, sillä terminä se koettiin hämäävänä ja viittaavaan liikaa fyysisen kunnon parantamiseen. Yhteistyö muiden ammattiryhmien, lähinnä fysioterapeuttien, kanssa nostettiin esille etenkin asiakkaan voimavarojen arvioinnissa ja niiden hyödyntämisessä.
”…kun se on vähän ympäri pyöree asia, että ei kerro yhtään mitään, vaan pitäs siirtää se sinne käytäntöön, että esimerkiks tämä ihminen vaikka pessee itse kasvot ja tämä ihminen vaikka jotain muuta…et sillä lailla aukasta se sanahirviö, kun jossainhan se tuolla lukkee mobiilissa että kuntouttava työote…että ihan hrrrr…pittääkö minun ihan ruveta jumppauttammaan sitä ihmistä punteilla tai että portaita vaan kävelemään, että pitäähän meidän saada ihmiselle ihan se ymmärrys että
