Janica Varkka
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Itä-Suomen yliopisto
Filosofinen tiedekunta Kasvatustiede
Varkka, Janica: Joensuun korkeakoululiikunnan palveluja käyttävien opiskelijoiden liikuntasuhde Pro gradu -tutkielma, 58 sivua, 1 liite
Ohjaaja: Professori Pertti Väisänen Kasvatustiede
Toukokuu 2021 TIIVISTELMÄ
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli tarkastella korkeakoululiikunnan opiskelijakäyttäjien liikun- nalle antamia merkityksiä. Tutkimus tehtiin Joensuun korkeakoululiikunnan palveluiden käyt- täjille. Liikuntasuhdetta on tutkittu jonkin verran aikaisemmin sekä liikunnan taustalla olevia merkityksiä. Aiempia tutkimuksia on tehty yläkouluikäisille nuorille, mutta myös esimerkiksi am- mattikorkeakouluopiskelijoille. Tämän tutkimuksen teoriatausta muodostuu liikuntaharrastuk- sen sekä liikunnan merkityksellistämisen kokonaisuuksista.
Kyseessä on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, joka pyrkii ymmärtämään tutkittavaa il- miötä. Tutkimuksen aineisto on kerätty sähköisellä kyselylomakkeella. Kysely lähetettiin sattu- manvaraisesti yhteensä 200 korkeakoululiikunnan opiskelijakäyttäjälle ja vastauksia saatiin 42.
Kysely sisälsi kolme määrällistä kysymystä, jotka liittyivät sukupu oleen, hyötyliikunnan mää- rään sekä liikuntaharrastusten määrään arjessa. Nämä ovat enemmän taustatietoa tässä tut- kimuksessa. Lisäksi kyselyssä oli laajempi kirjoitelmatehtävä, jossa vastaajan tuli pohtia mah- dollisimman monesta eri näkökulmasta liikkumisensa tai liikkumattomuutensa taustalla olevia merkityksiä sekä liikuntamuotoja, jotka palvelevat opiskelijan tarpeita parhaiten.
Tutkimusaineiston analyysimenetelmänä käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia. Aluksi kirjoitelmista poimittiin tutkimuskysymyksiin kohdistuvat vastaukset, jotka sen jälkeen pelkis- tettiin. Pelkistyksen jälkeen aineisto ryhmiteltiin, josta syntyi ensin yhteensä 10 erilaista kate- goriaa koskien liikunnan merkityksiä. Ryhmittely eteni aineiston abstrahointiin, jonka jälkeen tulokseksi saatiin 4 erilaista pääteemaa, joista yksi sisälsi 3 alaluokkaa. Lopulliset pääteemat olivat kokonaisvaltainen hyvinvointi, joka sisälsi alateemoina psyykkisen, fyysisen sekä sosi- aalisen osa-alueen. Muita pääteemoja olivat elämäntapa, liikunnan ilo sekä onnistumisen tunne liikunnasta. Samalla menetelmällä nousi myös esille, että opiskelijat pitävät liikkumisesta yksin sekä yhdessä. Liikuntamuotoina esille nousivat pallopelit, ryhmäliikunta, luontoliikunta sekä kuntosali.
Tulokset osoittivat, että korkeakoululiikunnan opiskelijakäyttäjien liikunnalle antamia merkityk- siä ovat ensisijaisesti kokonaisvaltainen hyvinvointi, totuttu tapa liikkua, liikunnasta saatu ilo sekä liikunnasta saadut onnistumisen tunteet. Tulokset antavat esimerkiksi korkeakoululiikun- nan taholle näkökulmaa opiskelijoiden liikunnan merkityksistä. Lisäksi tulokset hyödyttävät myös opettajia ja näin ollen opetuksen suunnittelua. Tuloksia ei voida kuitenkaan yleistää sen pienen otannan vuoksi, mutta ne antavat monipuolista näkökulmaa siihen, mikä opiskelijoita todellisuudessa liikuttaa. Tutkimus on toteutettu noudattaen hyviä tieteellisiä käytänteitä. Ky- selyyn on vastattu anonyymisti ja vastaaminen on ollut täysin vapaaehtoista. Lisäksi tutkimuk- sessa ei ole kysytty arkaluontoisia asioita.
Avainsanat: Liikuntasuhde, liikunnan merkityksellistäminen, liikuntamuodot, korkeakoululii- kunta
Philosophical Faculty
Varkka, Janica: Physical Activity Relationship (PAR) of students utilising SYKETTÄ Joensuu University Sports Services
Master’s Thesis, 58 pp, 1 appendix
Thesis Supervisor: Professor Pertti Väisänen Educational Sciences
May 2021 ABSTRACT
The aim of this thesis is to examine the connotations on physical activity of students using university sports services. The research was conducted on users of SYKETTÄ Joensuu Uni- versity Sports. Physical Activity Relationship (PAR) and the underlying connotations con cerned with physical activity have been studied to an extent in the past. Previous studies have focused mainly on secondary school children, but a few studies have also addressed the same issue in relation to, for instance, students from Universities of Applied Sciences. The theoretical background of this thesis focuses on physical exercise as hobbies and assigning meaning to physical activity.
The study was conducted through qualitative research, which aims to understand the pheno- menon examined. The data was compiled through a web survey. A link to the survey was sent to 200 randomly selected users of SYKETTÄ Joensuu University Sports Services of which 42 responded. The survey consisted of three quantitative questions, which dealt with gender, and the amount of informal physical activity and physical activity in the form of hobbies in everyday life. This data functioned as background information for this study. In addition to the previously stated questions, the survey also included a more comprehensive written record in which the respondents were to consider from various points of view the underlying meanings assigned to their activity or inactivity, and forms of physical exercise which best respond to the needs and wants of the student.
The data was analysed through data driven content analysis. The answers to the research questions were singled out from the written records and further reduced to a simpler form. The data was sorted into 10 categories dealing with the meanings of physical activity after the re- duction process. The categorisation progressed into the abstraction of the data, which resulted in the formation of four separate main categories, of which one consisted of three subcatego- ries. The final main categories were comprehensive wellbeing, divided into subcategories men- tal, physical, and social wellbeing; lifestyle choices; the joy of physical exercise; and the feeling of achievement in physical exercise. The abstraction process also highlighted that students enjoy physical exercise in solitude and in social contexts. Forms of physical exercise highligh- ted were ball games, group exercise, exercise in nature, and gym.
The results clearly indicate that the primary meanings assigned by student users of university sports services to physical activity are wellbeing, forms of physical exercise accustomed to, the joy derived from exercise and the feeling of accomplishment through exercise. The results provide perspective into the meanings assigned by students for instance to university sports services and can also aid teachers in lesson planning. However, the results cannot be applied more generally due to small sample size, but they do provide diversified perspective to what
Keywords: Physical Activity Relationship, assigning meaning to physical activity, physical exer- cise, university sports
1 JOHDANTO ... 1
2 LIIKUNTAHARRASTUS ... 5
2.1 Fyysinen aktiivisuus ja liikkumisen suositukset... 5
2.2 Liikuntamotivaatio ... 6
2.3 Vapaa-ajan liikuntaharrastus ... 8
2.4 Liikunnan merkitys opinnoissa menestymiseen ... 9
2.5 Korkeakoululiikunta ... 11
3 LIIKUNNAN MERKITYKSELLISTÄMINEN... 13
3.1 Liikuntasuhde ... 13
3.2 Liikuntasuhteen osa-alueet... 15
3.3 Liikunnan merkitysulottuvuudet ... 16
3.4 Liikuntamerkitysten syntyminen ... 20
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE, TUTKIMUSKYSYMYKSET... 22
5 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN ... 23
5.1 Metodologiset lähtökohdat... 23
5.2 Aineistonkeruu ... 25
5.3 Kohderyhmä ... 26
5.4 Aineiston analysointi ... 29
5.5 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys... 31
6 TULOKSET... 33
6.1 Kokonaisvaltainen hyvinvointi ... 33
6.1.1 Fyysinen ... 34
6.1.2 Psyykkinen... 35
6.1.3 Sosiaalinen ... 35
6.4 Onnistumisen tunne liikunnasta ... 38
6.5 Erilaiset liikuntamuodot ... 39
6.5.1 Liikkuminen yksin ... 39
6.5.2 Liikkuminen yhdessä ... 40
7 POHDINTA ... 42
7.1 Tulosten tarkastelu ja johtopäätökset ... 42
7.2 Metodologinen arviointi ... 45
7.3 Tulosten merkitys ... 48
7.4 Jatkotutkimusaiheet... 48
LÄHTEET... 50
LIITTEET... 59
1 JOHDANTO
Liikunnalla on positiivisia vaikutuksia etenkin kehon ja mielen epämukavien tuntemuksien eh- käisyyn sekä hallintaan. Hyvän olon tunteen lisääntyminen sekä huonon olon vähentymisen kokemukset voivat ilmentyä niin liikuntasuorituksen aikana kuin myös tunteja sen jälkeenkin.
(Nupponen 2005, 48–51.) Säännöllinen liikunta voi lievittää esimerkiksi uni- ja nukahtamisvai- keuksia, infektioherkkyyttä ja keskittymiskyvyn puutteita (Fogelholm ym. 2007, 64–65).
On siis tiedossa, että säännöllinen liikunta ylläpitää sekä parantaa fyysistä kuntoa ja psyykkistä hyvinvointia, kuitenkin suomalaisista aikuisista vain 30–40 % liikkuu tarpeeksi. Riittävä fyysi- nen aktiivisuus on ennen kaikkea terveyttä edistävää. Liikunnalla voi olla vaikutusta muun mu- assa painonhallintaan, sosiaalisten suhteiden luomiseen sekä yleiseen virkistäytymiseen (Hir- vensalo & Häyrynen 2003, 49–50).
Liikunnan niin sanotusti ihanteelliseen määrään esimerkiksi viikkotasolla on olemassa eri ikä- ryhmille suunnatut liikuntasuositukset. Liikkumisen suositukset kokoavat yhteen terveyden kannalta suotuisan viikoittaisen liikkumisen määrän sekä tuovat esille esimerkkejä liikkumisen eri muodoista. Liikuntasuositukset antavat mallia siitä, kuinka jokaisen ikäryhmän olisi suota- vaa liikkua. Suositukset ovat suuntaa antavia ja niistä voivat kaikki ottaa itselleen vinkkejä.
Suosituksissa on jaettu liikuntahetkien kesto sekä millaista liikuntaa olisi terveyden näkökul- masta tärkeää harrastaa. (UKK-instituutti 2008, 18–20.)
Liikunnan positiiviset vaikutukset tiedetään, mutta silti mediassa saattaa nousta esille etenkin nuorten liikunnan vähentyminen. Eräässä tutkimuksessa on mainittu jo useampi vuosi takape- rin, kuinka liikunnallisten nuorten määrä on vähentymään päin (Belton, O’ Brien, Meegan, 2014). Tämän tutkimuksen aiheen valintaan ovat vaikuttaneet myös muualla mediassa näky- neet tutkimukset siitä, etteivät nuoret liiku tänä päivänä tarpeeksi. Tähän aiheeseen haluan itse saada vastauksia ja pohdintoja liikunnan merkityksestä nuorten sekä aikuisten elämässä. Esi- merkiksi Yle uutisissa on nostettu esille, että neljä viidestä nuoresta ei liiku tarpeeksi. Uutisessa mainitaan, että etenkin nuorten tyttöjen keskuudessa liikkumattomuus on lisääntynyt. Asiaan voi varmasti vaikuttaa osaltaan ruutuajan kasvaminen ja sen myötä toinen toistaan hienompien sovellusten kehittyminen. ”Elektroninen vallankumous” saattaa olla osasyynä liikkumattomuu- teen (Riley & Guthold 2019).
Liikuntakäyttäytymiseen voivat vaikuttaa monet eri tekijät kuten esimerkiksi sukupuoli , ikä, opi- tut tavat ja tottumukset, perhetilanne, asuinpaikka. Tämän tutkielman pääteemana esille nou- see liikuntasuhde, joka tarkoittaa suhtautumis- ja liittymistapojen kokonaisuutta, jonka myötä yksilö ottaa vastaan kaiken liikuntaan liittyvän ja näin asemoi itsensä suhteessa liikuntaan (Koski 2013, 96). Liikuntasuhde rakentuu jo lapsuudessa ja nuoruudessa, mutta voi muuttaa muotoaan elämämme aikana (Koski & Zacheus 2012, 367–368).
Opiskelijoiden antamia merkityksiä suhteessa liikuntaan on tutkittu jonkin verran. Esimerkiksi Turun yliopistossa on tutkittu opiskelijoiden liikunnalle antamia merkityksiä ja niiden yhteyttä koettuun hyvinvointiin sekä liikunnan määrään. Aineistona on käytetty Ylioppilaiden terveyden- hoitosäätiön Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksia vuonna 2012. Tutkimuksesta nousi esille, että merkittävimpiä sekä tärkeimpiä liikunnan merkityksiä olivat terveyden tavoittelu sekä ylläpito, hyvänolon tunne, ilo ja kunnon kohottaminen. Yksittäisistä liikunnan merkityksistä tut- kimuksessa koottiin kuusi merkitysulottuvuutta, jotka ovat sosiaalisuus ja leikki, haasteellisuus ja fyysisyys, virkistys ja rentoutuminen, trendikkyys ja status, terveys ja kunto sekä kilpailu ja tavoitteellisuus. Tutkimuksessa todettiin, että kaikki merkitysulottuvuudet olivat positiivisesti yhteydessä koettuun hyvinvointiin. (Grénman , Oksanen, Löyttyniemi, Räikkönen & Kunttu 2018, 94–101.) Myös Leena Haanpää, Piia af Ursin ja Tanja Matarma (2012) ovat tehneet kyselytutkimuksen, selvittääkseen suomalaisten lasten ja nuorten liikuntasuhdetta. Kysely on osa Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskuksessa tehtävää hanketta Kouluikäisten liikuntasuhde luupin alla: Tieto, taito ja tunne osana liikuntasuhdetta. Koski (2017) määrittää, että liikunta- suhdenäkökulman ydinkäsitteenä on merkitys. Näin liikuntasuhde ja liikunnan merkitykset yh- distyvät toisiinsa.
Liikuntasuhteesta on tehty myös tutkimus suunnaten se erityisesti nuorille urheilijoille. Tutki- muksessa selvitettiin nuorten urheilijoiden suhdetta liikuntaan ja vielä erityisemmin yläkoululei- ritykseen osallistuvien nuorten liikunnalle antamia merkityksiä. Tutkimuksessa todetaan, että nuorten liikunnalle antamien merkitysten kirjo on monivivahteinen. Tutkimuksen myötä voidaan pohtia, kuinka eri tavoin nuoret kokevat liikunnan merkityksen elämässään. Jopa nuoret urhei- lijat voivat kokea liikunnan täysin eri tavoin, puhumattakaan sekaryhmistä, joissa ovat niin ak- tiiviurheilijat, harrastelijat kuin liikunnasta vähemmän kiinnostuneet. (Ristimäki, Kuokkanen &
Kujala 2019.)
Tämä tutkimus kohdistuu SYKETTÄ korkeakoululiikunnan palveluiden käyttäjille, jotka ovat yli- opisto- sekä ammattikorkeakouluopiskelijoita. Tutkimus on suunnattu nimenomaan Joensuun korkeakoululiikunnan palveluita käyttäville opiskelijoille. Haluan tämän tutkimuksen myötä sel- vittää, miten opiskelijat merkityksellistävät suhdettaan liikuntaan, miksi he liikkuvat tai miksi he puolestaan eivät liiku. Nuorten liikkuminen ja liikkumattomuus ovat ajankohtaisia aiheita, joten tulevana opettajana on syytä kartoittaa opiskelijoiden antamia merkityksiä suhteessa liikun- taan. Tutkimus antaa ajankohtaista tietoa opiskelijoiden liikunnan merkityksistä, etenkin näin pandemia-aikana.
Työskentelen itse SYKKEELLÄ liikunnanohjaajana, joten tämä tutkimus edistää sekä kehittää omaa ammattitaitoani silläkin saralla. Lisäksi tutkimus hyödyttää ennen kaikkea SYKETTÄ kor- keakoululiikuntaa palveluna ja sen toiminnan kehittämistä. On tärkeää kuulla asiakkaiden aja- tuksia koskien heidän liikuntasuhdettaan ja liikunnalle antamiaan merkityksiä. Myös korkea- koululiikunnan palveluiden merkitys opiskelijoiden elämässä antaa suuntaa sekä palautetta sen toimivuudesta. Tutkimuksen myötä korkeakoululiikunta saa asiakkailtaan palautetta laa- jemmin ja pääsee näin tutustumaan käyttäjiensä liikunnan merkityksiin . Tutkimus voi avartaa liikunnanohjaajien ajatuksia siitä, kuinka eri tavoin asiakkaat voivat kokea liikunnan heidän elä- mässään. Etätyöskentelyä ajatellen tämä tutkimus voi antaa monipuolista palautetta sekä uu- sia ideoita korkeakoululiikunnan toimijoille, jotka pyrkivät turvaamaan liikunnallisen arjen myös tulevaisuudessa, huolimatta haasteellisista sulkutiloista.
Tavoitteena on tutkimuksen myötä kehittää tutkijan omaa tietoisuutta aiheesta sekä yleisesti omaa opettajuutta. Tietoisuus opiskelijoiden liikkumisen merkityksistä ja taustoista voi antaa vinkkejä siihen, kuinka tehdä omasta opetuksesta motivoivaa sekä innostavaa. Liikkumisen taustalla olevat merkitykset ovat yksilöllisiä ja varmasti sen vuoksi hyvin erilaisia. Lisäksi on tärkeää ymmärtää liikunnan merkitysten ja erilaisten liikuntamuotojen mahdollinen yhteys. Tu- levana opettajana on tärkeää ymmärtää, että jokainen kokee liikunnan hyvin eri tavoin ja paras lähestymistapa aiheelle on ymmärrys sekä tietoisuus erilaisuudesta.
Kyseessä on laadullinen tapaustutkimus, jonka kohderyhmänä ovat siis yliopisto- sekä ammat- tikorkeakouluopiskelijat, jotka käyttävät SYKKEEN liikuntapalveluita. Koska tarkoituksenani on selvittää miten opiskelijat merkityksellistävät suhdettaan liikuntaan eli toisin sanoen mitkä ovat perimmäiset syyt liikkumisen taustalla, olen valinnut erityisesti Kosken teorian liikuntasuh- teesta tämän tutkimuksen taustateoriaksi. Ennen liikuntasuhteen käsitteen määrittelyä käyn
tutkimuksessani läpi liikuntaharrastuksen käsitteenä, liikuntamotivaation, liikunnan merkityk- sen opinnoissa menestymiseen sekä mitä tarkoittaa korkeakoululiikunta. Nämä kaikki teemat liittyvät vahvasti aiheeseeni ja tukevat näin tutkimuksen analysoinnin sekä tulosten ymmärtä- mistä ja sitä kautta kokonaisuuden hahmottamista. Itse tutkimuksen olen tehnyt sähköisellä kyselylomakkeella, jossa pääpaino on laajemmassa kirjoitelmatyylisessä tehtävässä. Valitse- mani teoriatausta huomioiden, pyrin ymmärtämään opiskelijoiden liikkumisen taustalla olevia perimmäisiä merkityksiä.
2 LIIKUNTAHARRASTUS
2.1 Fyysinen aktiivisuus ja liikkumisen suositukset
Lapsuudesta lähtien fyysinen aktiivisuus aiheuttaa luutumista edesauttavaa painekuormitusta.
Riittävän kohtuullinen päivittäinen rasitus lisää luiden tiheyttä sekä paksuutta, jolloin pituus- kasvu ei myöskään rasitu. Lapsuudesta lähtien olisi tärkeää saada turvallinen fyysinen ympä- ristö, joka mahdollistaa liikkumisen. Spontaani fyysinen toiminta edesauttaa verenkierto- ja hengityselimistön toimintaa, jolloin alle kouluikäisten lasten kohdalla siihen ei tarvitse erikseen kiinnittää huomiota. (Numminen 2000.)
Fyysinen aktiivisuus tarkoittaa siis energiankulutusta kasvattavaa ja liikkeessä tapahtuvaa toi- mintaa. Liikunta on jokaiselle hyvin yksilöllinen kokemus, mutta yleisesti se merkitsee fyysistä aktiivisuutta, jota tehdään esimerkiksi tiettyjen motiivien ja vaikutusten vuoksi sekä tavallisesti vapaa-ajan harrastuksena. Päivittäistä energiankulutusta lisäävä fyysinen aktiivisuus, kuten esimerkiksi kotityöt ja koulumatkat ovat terveyden kannalta hyödyllisiä. (THL 2020; Vuori 2016a.) Kun liikuntaa tarkastellaan biologis-fysikaalisena ilmiönä, voidaan kiinnittää huomiota havaittaviin liikkeisiin sekä niiden mekaniikkaan tai niiden yhteydessä näyttäytyviin elintoimin- toihin sekä elintoimintojen muutoksiin. Fyysisestä aktiivisuudesta voidaan puhua silloin, kun tarkoitetaan lihaksistolla aikaansaatua liikettä. (Laakso, Telama & Vuolle 1986, 17–18.)
Vanttaja, Tähtinen, Zacheus ja Koski (2017) määrittelevät, että fyysiseen aktiivisuuteen lukeu- tuu myös arkiliikunta. Arkiliikunta osittain lasketaan kuuluvan samaan kuin hyötyliikunta ja sillä on katsottu olevan kokonaisuutta ajatellen suurempi merkitys kuin satunnaisella omaehtoisella kuntoliikunnalla. Valtaosa tutkimuksista ovat kuitenkin suuntautuneet urheilun ja kuntoliikun- nan pariin, sillä arkiliikunnan määrän sekä laadun selvittäminen on haasteellisempaa. Tutki- muksellisia haasteita syntyy siksi, että arkiliikuntaa tapahtuu pitkin päivää ja useimmiten lähes huomaamatta. (Vanttaja ym. 2017, 13.)
Liikkumisen suositukset kokoavat yhteen terveyden kannalta suotuisan viikoittaisen liikkumi- sen määrän sekä tuovat esille esimerkkejä liikkumisen eri muodoista. Liikuntasuositukset an- tavat mallia siitä, kuinka jokaisen ikäryhmän olisi suotavaa liikkua. Suositukset ovat suuntaa antavia ja niistä voivat kaikki ottaa itselleen vinkkejä. Suosituksissa on jaettu liikuntahetkien
kesto sekä millaista liikuntaa olisi terveyden näkökulmasta tärkeää harrastaa. (UKK-instituutti 2008, 18–20.) Toisaalta taas, suosituksista voi ilmentyä yksilölle paineita suoriutua aina entis- täkin paremmin. Paineet ja huoli saattavat syntyä, mikäli esimerkiksi muilla elämän osa-alueilla ilmenee haasteita tai vaikeuksia. (Rovio & Saaranen -Kauppinen 2014, 25.)
Liikkumisen suositukset muuttuvat sekä kehittyvät vuosien varrella. Suosituksia päivitetään aina uuden tutkimustiedon ja yhteiskunnan kehittyessä. Aikuisten liikkumisen suositus on uu- distunut hiljattain, vuonna 2019. Viikoittainen suositus kohdistuu 18–64-vuotiaille. Pitkään käy- tössä ollut liikuntapiirakka on muuttunut aikuisten liikkumisen suositukseksi. Uudistetussa suo- situksessa korostuvat edelleen sydämen sykettä kohottava liike eli reipas liikkuminen noin 2 tuntia 30 minuuttia viikossa. Suosituksessa mainitaan, että samat terveyshyödyt voidaan saa- vuttaa lisäämällä liikkumisen tehoa intensiivisemmäksi, jolloin liikettä tulisi saada noin 1 tunti 15 minuuttia viikossa. Lihaskuntoa ja liikehallintaa suositellaan harjoitettavaksi vähintään kaksi kertaa viikossa. (UKK-instituutti 2019.)
Uudessa aikuisille suunnatussa suosituksessa korostuu terveysliikunta. Suositus huomioi ke- vyen liikuskelun, taukojumpat sekä riittävän unen merkityksen. Kevyemmällä liikuskelulla on yllättävänkin suuria merkityksiä terveyteen nähden, etenkin vähän liikkuville. Kaiken kaikkiaan uusi aikuisten liikkumisen suositus huomioi entistä paremmin kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin.
(UKK-instituutti 2019.)
2.2 Liikuntamotivaatio
Kun yksilö osallistuu tavoitteelliseen toimintaan, johon liittyy arviointia ja jossa hän yrittää saa- vuttaa jotain tiettyä suoritustasoa, kytkeytyy se motivaatioon vahvasti. Esimerkiksi erilaiset lii- kuntatestit voivat kuulua vastaavanlaiseen tilanteeseen. Yleisesti yksilö on itse vastuussa omasta tuloksestaan. Motivaatio heijastuu yksilön käyttäytymisestä muutamin eri tavoin. Moti- vaatio toimii yleensä energiaa tuovana lähteenä, joka pistää toimintaan tietynlaista tehok- kuutta. Toiseksi motivaatio voi suunnata ja ohjailla käyttäytymistämme. Motivaatio voi ohjailla käyttäytymistä tavoitteiden suuntaisesti. Esimerkiksi liikunnasta nauttiva opiskelija saattaa useimmiten tehdä myös muita liikuntaa tukevia valintoja elämässään, kuten kiinnittää huomiota monipuoliseen ruokailuun ja riittävään lepoon (Jaakkola & Liukkonen 2017, 131). Liikuntamo- tivaatio käsitteenä tarkoittaa yksilön henkilökohtaisia syitä liikkumisen taustalla ja etenkin sitä,
mikä liikunnassa kiinnostaa. Liikuntaharrastuksien taustalla olevat syyt, perustelut ja tavoitteet liittyvät liikuntamotiivin käsitteistöön. Liikuntamotiivit ylläpitävät ja tuovat jatkumoa liikuntahar- rastuksiin (Silvennoinen, Telama & Vuolle 1986, 53).
Jokaisella ihmisellä on täysin yksilölliset liikuntamotiivit liikkumisen taustalla. Liikunta voi myös antaa yksilölle useita eri merkityksiä. Liikunta voi monelle olla esimerkiksi virkistäytymistä, so- siaalista kanssakäymistä ja uusien ystävyyssuhteiden luomista tai vaikka luontoon tutustu- mista. Lisäksi liikunta saattaa olla yhteydessä yksilön minäkäsitykseen, itsetuntoon ja omaan kehoon (Laakso, Telama & Vuolle 1986, 20).
Uusimpiin motivaatiotutkimuksen viitekehyksiin lukeutuu itsemääräämisteoria. Teoriaan kuulu- vat koettu autonomia, koettu pätevyys sekä koettu sosiaalinen yhteenkuuluvuus. Nämä osa- alueet lukeutuvat psykologisiin perustarpeisiin, joita yksilö pyrkii saavuttamaan arkipäiväisessä elämässään. Mikäli nämä tarpeet tyydyttyvät esimerkiksi liikunnan osalta, syntyy useimmiten sisäinen motivaatio liikkumista koskien. Sisäinen motivaatio ei perustu ulkoisiin palkkioihin tai saavutuksiin, vaan ikään kuin päinvastoin. Sisäinen motivaatio voi tuottaa kokonaisvaltaista hyvinvointia (Jaakkola & Liukkonen 2017; Ryan & Deci 2017.)
Kun yksilö saa itse vaikuttaa omaan toimintaansa ja säädellä sitä omista lähtökohdistaan käsin, puhutaan koetusta autonomiasta. Yksilö tuntee autonomiaa, mikäli hän kokee saavansa tehdä itse omia henkilökohtaisia valintojaan. Liikuntamotivaation näkökulmasta koettu autonomia on ensisijaisen tärkeää, sillä hyvin pitkälti sen mukaan liikunta voi muuttua motivaation suhteen joko sisäiseksi tai ulkoiseksi. Riippuen siis täysin siitä, kuinka yksilö kokee saavansa itse vai- kuttaa omiin valintoihinsa (Jaakkola & Liukkonen 2017, 133).
Koettu sosiaalinen yhteenkuuluvuus liittyy yksilön kokemukseen ryhmään kuulumisesta, hy- väksytyksi tulemisesta sekä turvallisuudesta. Sosiaalinen yhteenkuuluvuuden tunne ja yh- dessä tekeminen liittyvät vahvasti myös liikuntamotivaatioon ja sen vahvistumiseen (Jaakkola
& Liukkonen 2017, 134). Itsemääräämisteoriaan kolmantena osa-alueena kuuluu yksilön ko- ettu pätevyys. Tällä tarkoitetaan yksilön kokemuksia omista kyvyistään sekä niiden riittävyy- destä erilaisten tehtävien ja haasteidenkin parissa. Koettu pätevyys voi olla yhteydessä itse- tuntoon ja minäkäsitykseen, sitä kautta puolestaan esimerkiksi liikuntamotivaatioon. Mikäli yk- silö kokee pärjäävyyden tunnetta ja omien kykyjen riittävyyttä, hän todennäköisesti tuntee vah- vempaa liikuntamotivaatiotakin (Jaakkola & Liukkonen 2017, 134). Toinen useissa
liikuntatutkimuksissa käytetty teoria on tavoiteorientaatioteoria. Sen perusajatuksena on, että pääasiallinen toiminnan motiivi on pätevyyden näyttäminen sekä osoittaminen muille. Teorian mukaan suorituksissa ja toiminnassa on kaksi erilaista tyyliä näyttää pätevyyttä. Nämä tavoi- teperspektiivit ovat tehtävä- ja minäsuuntautuneisuudet (Jaakkola & Liukkonen 2017, 138).
2.3 Vapaa-ajan liikuntaharrastus
Liikuntaharrastus on etenkin opiskelijoille varsinaisen koulutyön ulkopuolella tapahtuvaa va- paaehtoisesti harrastettua liikuntaa. Organisoituna toimintana liikuntaharrastus tarkoittaa ylei- simmässä muodossaan esimerkiksi jonkin urheiluseuran tai muun tahon järjestämää toimintaa.
Organisoimaton liikunnan harrastaminen puolestaan tarkoittaa kaikkea muuta vapaa-ajan lii- kuntaa, joka sisältää myös spontaanin liikunnan (Nupponen, Telama & Laakso 1997, 20–21).
Liikuntaharrastus määritellään myös liikunnallisen eli fyysisesti aktiivisen toiminnan toistuvaa sekä tietoista valitsemista. Tähän vaikuttavat muun muassa pysyvä motivaatio itse toimintaa kuin myös sen seurauksiakin kohtaan. Yleisesti liikuntaharrastuksesta voidaan puhua tietoi- sena valintana, jota ohjaa oma kiinnostus harrastusta kohtaan. (Silvennoinen 1987, 5; Telama
& Laakso 1983, 49; Vuori 1994, 18.)
Vapaa-ajan liikuntakulttuuri on Suomessa hyvin monipuolista. Liikuntakulttuurimme monipuo- lisuus koostuu kilpaurheilun lisäksi esimerkiksi kuntoliikunnasta, kuntoutuksesta, ilmaisu -, elä- mys- ja luontoliikunnasta, liikuntakasvatuksesta, työpaikkaliikunnasta, perheliikunnasta ja eri- tyisryhmien liikunnasta. (Heinilä 1998, 8–9.) Liikunta voidaan jaotella siis sen toteutumisen mu- kaisesti. Toinen tapa on jaotella liikunta sen pääasiallisen syyn mukaan, kuten tässä työssä käsitellään enemmänkin nuorten aikuisten harrastusliikuntaa. (Vuori 2016b, 618–619.) Useim- miten kyse on kuitenkin terveysliikunnasta, sillä ne tuottavat terveydelle suotuisia vaikutuksia mahdollisimman pienin riskein. Terveyttä edistävän liikunnan tulisi olla toistuvaa, jatkuvaa sekä kohtuullisesti suhteutettu liikkujan kuntoon ja terveyteen nähden. Yleensä vapaa-ajan liikunta on nimenomaan terveysliikuntaa, vaikka tavoitteena ei olisikaan kohdistetusti terveys. (Vuori 2016a, 19.)
Liikuntaharrastuksen myötä esimerkiksi opiskelijan sosiaaliset suhteet voivat voida paremmin ja näin kokonaisvaltainen hyvinvointi pysyy tasapainossaan. Sosiaalinen ulottuvuus nousee esille etenkin ryhmässä ja joukkueissa tapahtuvan liikunnan myötä. Esimerkiksi ohjattu
ryhmässä tapahtuva liikunta voi mahdollistaa uusien ystävyyssuhteiden luomisen sekä verkos- toitumisen aivan eri tavoin kuin itsenäisesti tapahtuvassa liikuntaharrastuksessa. Ryhmässä liikkuminen ja yhteisöllisyyden tunteen kokeminen voivat ehkäistä opiskelijan syrjäytymistä ja näin ollen tukea opintojen etenemistä (Bailey 2008, 88.)
2.4 Liikunnan merkitys opinnoissa menestymiseen
Nuorten koulumenestyksen sekä liikunnan välisellä yhteydellä on todettu olevan positiivisia vaikutuksia. Jo kouluikäisten lasten vauhdikas ja liikunnallinen arki voi vahvistaa kognitiivisia taitoja, jotka taas ovat yhteydessä oppimiseen ja myöhemmin opiskeluissa menestymiseen.
Aihetta on tutkittu jonkin verran, mutta edelleen lisätutkimuksia tarvitaan (Grissom 2005; Kan- tomaa ym. 2010.) Lisätutkimuksia tarvittaisiin enemmän etenkin vanhemmilta opiskelijoilta.
Tänä päivänä aivotutkimusmenetelmillä on mahdollista saada tietoa siitä, onko liikunnalla yh- teyttä esimerkiksi yksilön kognitiiviseen suorituskykyyn. Tietoa on myös mahdollista saada siitä, millainen yhteys on kyseessä. Yksilön liikkuessa hermoston kasvutekijöiden määrä nou- see. Tämä johtaa aivojen muokkaantumiseen. Hermosoluja herkistävät kasvutekijät ja tällöin muodostuu yhteys toisiin, josta seuraa informaatiopulssien välittymisen nopeutuminen. Kun ihminen liikkuu, aivojen verenkiertojärjestelmä parantuu ja tästä seuraa aivojen hapenottoky- vyn kehittyminen. Tämä puolestaan on positiivisesti yhteydessä uusien asioiden oppimiseen esimerkiksi opiskelussa. (Sajaniemi & Krause 2012, 8–19.)
Aktiivisesti liikkuvalla henkilöllä voi olla etuotsalohkon hermotiheys suurempi kuin taas henki- löllä, joka ei liiku juuri lainkaan. Erilaisissa toiminnanohjauksissa käyttäytymisen säätelyyn sekä esimerkiksi päätöksentekoon ovat yhteydessä etuotsalohkon alueiden aktiivisuus ja vil- kas toiminta. Vaikka aivoalueiden neurobiologinen kehittyminen on nimenomaan prosessi ja kestää aikuisuuteen saakka, voidaan liikunnalla kuitenkin kehittää aivoja vastaanottamaan sekä käsittelemään uutta tietoa. Liikunta ei suoranaisesti toimi opiskeluissa menestymisen vä- lineenä, mutta se voi johdattaa kohti parempia tuloksia. Liikuntaa voidaan pitää ikään kuin vä- lillisenä kappaleena opinnoissa menestymisen suhteen. Tällöin liikunta ohjaa aivoja toimimaan kohti tavoitteita. (Sajaniemi & Krause 2012, 8–19.) Myös Donnelly, Hillman, Castelli, Etnier, Lee, Tomporowski, Lambourne & Szabo-Reed (2016) ovat nostaneet esille, että opiskelijoiden keskuudessa liikunnalla on todettu olevan positiivisia vaikutuksia opinnoissa menestymiseen.
Korkeakouluopiskelijoiden piirissä liikunta on tuotu esille positiivisena vaikuttimena koskien opinnoissa menestymistä. Liikunnan on koettu lieventävän esimerkiksi stressiä ja sitä kautta helpottavan opinnoissa edistymistä. Tämän lisäksi liikunta on kehittänyt opiskelijoiden ajanhal- linnallisia valmiuksia arjessa. (Kantomaa ym. 2013.)
Kantomaa (2010) on myös tutkinut liikunnan yhteyksiä ja merkityksiä koskien nuorten tunne- elämää ja käyttäytymisen häiriöitä, koettua terveyttä sekä koulumenestystä. Tutkimus toteutet- tiin 15–16-vuotiailla nuorilla. Tutkimuksessa selvitettiin nuorten vapaa-ajan liikunta-aktiivisuu- den yhteyttä heidän itsensä kokemaan koulumenestykseen. Tuloksista selvisi, että liikunnan avulla voidaan edistää sekä mahdollistaa nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia ja esimerkiksi opintojen pariin hakeutumista myös tulevaisuudessa. Vaikka tutkimuksessa kohderyhmänä oli- vat selkeästi nuoremmat opiskelijat, kuin mitä tässä työssäni tutkin, antaa Kantomaan (2010) sekä myös muiden tutkijoiden tekemät tutkimukset hyvää näkökulmaa liikunnan merkityksestä liittyen opinnoissa pärjäämiseen.
Yhdysvaltain terveysministeriö julkaisi vuonna 2010 laajan tutkimuskatsauksen koulupäivän aikaisen liikunnan merkityksistä lasten oppimistuloksiin. Noin puolet katsauksen tuloksista osoittivat, että liikunnan ja koulumenestyksen välillä on positiivinen yhteys. Toisaalta taas osassa tuloksista ei havaittu juurikaan merkittävää yhteyttä. Tämän tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että koululiikunnalla, oppituntien aikaisella liikunnalla, välituntiliikunnalla ja kou- lun järjestämillä liikuntakerhoilla on positiivinen yhteys oppimistuloksiin. Tutkimuksen tuloksiin voivat kuitenkin vaikuttaa se, miten oppimistuloksia on mitattu. (Syväoja ym. 2012.)
Muihin tutkimuksien tuloksiin yhtyen myös Fox, Barr-Anderson, Neumark-Sztainer ja Wall (2010) ovat tutkineet alakoululaisten sekä yläkoululaisten liikkumisen merkitystä oppimistulok- siin. Tuloksien mukaan etenkin kahdeksannen luokan jälkeen jossakin urheiluseurassa mu- kana toimiminen johtaisi parempaan suoriutumiseen koulussa. Tähän ryhmään lukeutuvat myös ne opiskelijat, jotka liikkuvat omatoimisesti enemmän kuin he, jotka liikkuvat vain muuta- man tunnin viikossa tai jopa sen alle. Loppujen lopuksi tutkimus osoitti, että liikunnalla on po- sitiivisia vaikutuksia koulumenestykseen. (Fox ym. 2010.) Liikunnan ja opinnoissa menestymi- sen yhteys näyttäisi tutkimuksien valossa olevan melko positiivinen. Toki on muistettava, että tutkimuksia kaivattaisiin aiheesta lisää, etenkin korkeakouluopiskelijoiden keskuudessa. Ai- heesta tarvittaisiin lisää interventiotutkimuksia, joissa varsinaisen koeryh män lisäksi olisi myös
kontrolliryhmä. Asetelmien tulisi olla satunnaisesti valittuja. Lisäksi seurantatutkimuksille olisi tarvetta kyseisen aiheen piirissä. (Syväoja ym. 2012.)
2.5 Korkeakoululiikunta
Nuorten aikuisten ikäryhmässä korkeakoululiikunnalla on liikunnan elämänkaarimallin tyylisesti tärkeä merkitys (Ansala 2011b, 143). Liikunta edistää työkykyä työelämässä, jolloin sen mer- kitys korostuu entisestään. Ansalan (2011b, 143) mukaan vastaavanlaisen ajattelutavan tulisi korostua myös korkeakouluopiskelijoiden kohdalla. Opiskelijan työ on opiskella ja koulu toimii ikään kuin työpaikkana. Korkeakoululiikunnan palveluilla voidaan edistää koko korkeakouluyh- teisön opiskelu- työkykyä, hyvinvointia sekä terveyttä.
Opiskeluiden aloittaminen on yksi elämän uusista käännöskohdista. Usein nuoret saattavat muuttaa uudelle paikkakunnalle opintojen perässä, jolloin lähipiiri sekä ympäristö muuttuvat.
Samassa muutoksessa voivat hakea paikkaansa myös omat elintavat sekä harrastukset. On tärkeää opiskeluvaiheessa kiinnittää huomioita opiskelijoiden terveys- ja liikuntatottumuksiin sekä erilaisiin stressinhallinta keinoihin. Opinnot useimmiten kestävät useampia vuosia, jolloin mahdollinen fyysinen passiivisuus saattaa jäädä jopa elämäntavaksi. (Opetusministeriö 2007, 29; Ansala 2011b, 143.)
Suomalainen korkeakoululiikunta tarjoaa erilaisia liikuntapalveluita korkeakoulujen opiskeli- joille sekä henkilökunnalle. Opiskelijat sekä henkilökunta saavat palveluiden myötä arkeensa liikettä, hyvää oloa sekä yhteisöllisyyttä. Korkeakoululiikunta on kehittynyt vuosi vuodelta eteenpäin ja tänä päivänä lähes jokaisessa Suomen korkeakoulussa on tarjolla erilaisia liikun- tapalveluita. Liikuntapalvelut järjestyvät niin, että joko korkeakoulu, opiskelija- tai ylioppilas- kunta tai vaihtoehtoisesti muu korkeakouluyhteisön toimija on palkannut työntekijöitä vastaa- maan korkeakoululiikunnan palveluista. Useissa korkeakouluissa liikuntahenkilöstö työskente- lee ammattinimikkeellä liikuntasuunnittelija, -koordinaattori, -sihteeri, tai -päällikkö. (OLL, 2020.)
Korkeakoululiikunnan tarjonta vaihtelee alueellisesti, mutta yleisesti palvelut koostuvat muun muassa erilaisista ryhmäliikuntatunneista, pelivuoroista, omatoimisista kuntosalipalveluista.
Osalla tarjontaan voivat kuulua myös erilaiset kurssit ja personal training -tyyppiset palvelut.
Liikuntapalvelut pyrkivät omalta osaltaan vaikuttamaan koulun opiskelijoiden sekä henkilökun- nan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä jaksamiseen arjessa. Korkeakoululiikuntaa on tar- jolla myös muualla maailmassa. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa ja joissain Euroopan maissa korkeatasoinen kilpaurheilu kuuluu vahvasti korkeakoululiikunnan toimintaan. Kilpaurheilun li- säksi tarjotaan myös muita kaikille avoimia liikuntapalveluita. Suomessa puolestaan korkea- koululiikunnan pääajatuksena on tarjota liikuntaa kaikille, jolloin kilpaurheilu ei nouse niinkään tärkeimpiin rooleihin. (OLL, 2020.)
Korkeakoululiikunnan suositukset ovat julkaistu alun perin vuonna 2011. Suosituksien tarkoi- tuksena on tukea korkeakouluja suomalaisen korkeakoululiikunnan kehittämistyössä. Suosi- tukset ohjaavat ja toimivat ikään kuin suunnan näyttäjinä korkeakouluille. Suosituksia on täy- dennetty vuonna 2018 koko korkeakouluympäristön liikunnallistamisen, päivittäisen paikal- laanolon sekä istumisen vähentämisen teemoilla. Korkeakoululiikuntaan kuuluvat myös Liik- kuva korkeakoulu -toiminta, joka erityisesti keskittyy näihin teemoihin vuosien 2020–2022 ai- kana. (OLL, 2020.)
Koko korkeakouluympäristöä koskeviin suosituksiin kuuluvat päivittäisen istumisen vähentämi- nen ja korkeakouluympäristön liikunnallistaminen. Istumisen vähentämiseen voidaan puuttua esimerkiksi korkeakoulujen työtilojen uudistamisen myötä. Korkeakoululiikunnan palveluja kos- keviin suosituksiin puolestaan lukeutuvat seuraavat kategoriat; fyysisen aktiivisuuden edistä- minen korkeakoulun strategioissa, liikuntapalveluiden rahoitus, liikuntapalveluiden henkilöstö- resurssit, liikuntatilat, palautejärjestelmät, liikuntatarjonta, aktivointi, liikuntapalveluiden käyttö.
(OLL, 2020.) Tutkielmani suuntautuu SYKETTÄ Joensuun korkeakoululiikunnan palveluiden käyttäjiin. SYKETTÄ Joensuu on Itä-Suomen korkeakoulujen liikuntapalvelukokonaisuus. Sii- hen kuuluvat Joensuu, Iisalmi, Kuopio sekä Varkaus. SYKETTÄ Joensuu on yliopiston kam- puksen sekä Karelia ammattikorkeakoulun oma liikuntapalvelu niin opiskelijoille kuin henkilö- kunnallekin. (SYKETTÄ, 2021.) Liikuntapalvelukokonaisuus tarjoaa monipuolisesti erilaisia ryhmäliikuntatunteja kuten esimerkiksi crosstraining, tankotanssi, baletti, kahvakuula. Tarjolla on myös vapaita palloiluvuoroja muun muassa sulkapallon ja jalkapallon pelaamista varten.
SYKKEELLÄ on useita liikunnanohjaajia, jolloin jokaisen ammattitaitoa voidaan hyödyntää par- haalla mahdollisella tavalla. SYKETTÄ Joensuu on tarjonnut erilaisia liikuntamahdollisuuksia myös esimerkiksi kesäisin, jotta aktiivinen arki säilyisi mukana myös opintojen ollessa lomalla.
(Sykettä, 2021.)
3 LIIKUNNAN MERKITYKSELLISTÄMINEN
3.1 Liikuntasuhde
Jokaisella on yksilöllinen suhde liikuntaan, joka voi olla niin myönteinen kuin kielteinenkin. Lii- kuntasuhteen myötä muodostuu liikunnan asema yksilön arjessa, jolloin myös liikunnalle an- netut merkitykset syntyvät ja voivat muuttaa muotoaan elämän eri vaiheissa. Tässä tutkimuk- seni osiossa pyrin avaamaan käsitettä laajemmin, jotta tekemäni tutkimuksen tuloksia olisi ym- märrettävämpää tulkita. Olen valinnut käsiteltäväksi nimenomaan Kosken teorian liikuntasuh- teesta, sillä hän on määritellyt käsitteen laajasti sekä jakanut sen eri osa-alueisiin ja merki- tysulottuvuuksiin, joita tulen myöhemmin käymään läpi.
Saksalainen Max Weber on antanut vaikutteita liikuntasuhde-käsitteeseen. Hänen käsityk- sensä mukaan kulttuuri muodostuu merkityksistä sekä merkitysrakenteista. Vaikutteita käsit- teeseen on tullut myös ranskalaiselta Claude Lévi-Straussilta, hän määrittää kulttuurin kielenä (Koski 2004, 190). Professori Pasi Kosken (2017, 87) mukaan liikunta voidaan ymmärtää kult- tuurisesti rakentuvaksi sosiaaliseksi maailmaksi. Meillä kaikilla on omanlainen elämän aikana vaihteleva suhteemme tähän maailmaan sekä sen ilmiöihin. Tätä suhdetta voidaan kutsua lii- kuntasuhteeksi. Koski määrittelee liikuntasuhdenäkökulman ydinkäsitteeksi merkityksen. Sen ympärillä olevia käsitteitä ovat motivaatio, kulttuuri, asenne sekä arvot. Esimerkiksi asennoitu- misen taustalla voi olla usein monia tiedostamattomasti ajatteluamme ohjaavia omaksu- miamme merkityksiä. (Koski 2017, 95–96.)
Liikuntasuhteen käsitettä ovat määritelleet myös Rovio ja Saaranen -Kauppinen (2014, 21), he puolestaan korostavat yksilön arjen sekä omakohtaisen liikunnan näkökulmaa. He tarkastele- vat teemaa enemmän sosiaalipsykologisena ilmiönä. Liikuntaa pidetään osana elämäntapaa sekä arjen toimivuutta, johon vaikuttavat myös sosiaaliset suhteet. Yksi arjen toimivuutta li- säävä voima on sosiaalisuus ja ryhmään kuulumisen tunne. He määrittelevät liikuntasuhteen myös niin, että yksilö ja hänen ominaisuutensa ovat yhtenä tärkeimpänä lähtökohtana. Kuiten- kin siihen voivat vaikuttaa myös sosiaaliset suhteet ja ympäristö. Rovio & Saaranen -Kauppinen (2014) toteavat, että sosiaaliseen ympäristöön voivat vaikuttaa laajemmat kokonaisuudet. Laa- jempina kokonaisuuksina he tarkoittavat esimerkiksi erilaisia instituutioita ja yhteisöjä.
Kokonaisuuteen vaikuttavat muun muassa yhteiskunnan kulttuuri, ideologiat sekä normit. (Ro- vio & Saaranen-Kauppinen 2014, 21–23.)
Pelkonen (2014) määrittelee liikuntasuhde -käsitteen omalla tavallaan. Hän kuvaa käsitteen ikään kuin työkaluna, joka havainnollistaa elämänkokonaisuutta, johon liikunta liitetään osaksi.
Myös Pelkonen (2014) määrittää liikuntasuhteen koko elämän jatkuvaksi prosessiksi, joka al- kaa muodostumaan jo vauvana ja näin jatkaa kehittymistään läpi elämän. Käsitteestä voi olla hyötyä, kun yksilö pohtii tekemiään valintoja elämän aikana.
Kosken (2017) mukaan liikuntasuhde on suhtautumis- ja kiinnittymistapojen muodostama ko- konaisuus, jonka myötä yksilö kohtaa liikunnan sosiaalisen maailman sekä sen kulttuuriset merkitykset että ulottuvuudet. Liikuntasuhde kuvaa asemoitumistamme suhteessa liikuntaan, joka tässä yhteydessä ymmärretään merkityksistä muodostuvaksi kulttuuriseksi kokonaisuu- deksi. (Koski 2017, 647.) Kosken mukaan yksittäisen ihmisen liikuntasuhde viittaa henkilön konkreettisiin liikuntasuorituksiin. Se viittaa myös yksilön muuhun asennoitumiseensa ja suh- tautumiseensa liikuntakulttuuriin, sen osa-alueisiin sekä siihen liittyviin yksittäisiin merkityksiin.
Liikuntasuhde pitää siis sisällään henkilön tiedot ja käsitykset liikuntakulttuurin eri osa-alueista.
Liikuntasuhde viittaa suhteeseen, jonka olemme luoneet liikuntaan sosiaalisena maailmana.
(Koski 2004, 190–191.)
Liikuntasuhde alkaa rakentua jo lapsuudessa. Usein lapsena ensi kohtaaminen liikunnan pa- rissa tapahtuu esineiden kautta, esimerkiksi erilaisten pallojen, mailojen sekä muiden liikunta- välineiden kanssa. (Koski 2004, 195.) Tällöin ensi kohtaaminen liikunnan parissa on enem- mänkin spontaania ja tiedostamatonta toimintaa. Sosiaaliseen tasoon laskettavat lähisuhteet ovat tärkeitä lapsen liikuntasuhteen muodostumisessa. Vanhempien roolilla on erityisen suuri merkitys lapsen liikunnallisen elämäntavan muodostumisessa. Vanhempien tehtävänä on kan- nustaa ja rohkaista lasta kokeilemaan ja tutustumaan eri liikuntamuotoihin. Vanhemmat voivat myös omalla liikunnallisella esimerkillään opettaa lapsille tapoja, joista voi myöhemmin syntyä rutiineja. (Rautava, Laakso & Nupponen 2003, 26–32.)
Murrosiässä ystävien merkitys korostuu ja nuoret alkavat ottaa mallia toisistaan. Liiku ntasuhde kehittyy yhdessä vertaisten kanssa. Liikunnallisten ystävien seurassa voi helpommin itsekin innostua liikunnallisemmasta elämäntavasta. Liikunnallisuus voi helpommin tarttua porukassa, jolloin ystäväpiirillä on siis merkitystä liikunnan harrastamisen suhteen. Yhdessä liikkuessa
syntyy yhteenkuuluvuuden tunne, joka ruokkii kohti liikunnallista elämäntapaa. Yhdessä liikku- essa on mahdollista jakaa samanlaisia kokemuksia ja näkökulmia. (Lehmuskallio 2007, 24.)
3.2 Liikuntasuhteen osa-alueet
Koski (2004, 191–192) jaottelee liikuntasuhteen neljään keskeiseen osa-alueeseen. Osa-alu- eet ovat omakohtainen liikunta, penkkiurheilu, liikunnan tuottaminen sekä sportisointi . Havain- nollistan kuviossa 1 erilaiset osa-alueet. Omakohtaisella liikunnalla tarkoitetaan yksilön henki- lökohtaista liikunta-aktiivisuutta. Tässä tapauksessa liikunta-aktiivisuus sisältää niin vapaa- ajan liikuntaharrastukset kuin myös arkiliikunnan. Tällä osa-alueella yksilön liikuntasuhde tulee hyvin esille. Liikkujana osallistumistyyppimme voi vaih della aktiivisesti urheilevan insaiderin ja liikuntaa karttavan muukalaisen välillä.
Liikuntasuhteen toinen osa-alue on penkkiurheilu. Tämä osa-alue rakentuu muiden liikkujien toimintojen seuraamisesta. Osa-alue tarkoittaa myös muun kuin kilpaurheilun seuraamista sekä eri joukkotiedotusvälineiden käyttämistä. Tähän liikuntasuhteen osaan kuuluvat myös esi- merkiksi tietokoneilla ja pelikonsoleilla tapahtuva urheilupelien seuraaminen. (Koski 2004, 192–193.)
Koski (2004, 193) mainitsee, että Suomessa harrastetaan liikuntaa paljon omatoimisesti sekä myös organisoidusti eli esimerkiksi erilaisissa liikuntaseuroissa. Liikuntasuhteen kolmas osa- alue onkin liikunnan tuottaminen. Liikunnan tuottajia voivat olla esimerkiksi perheen vanhem- mat, aktiiviset yksilöt, jotka kokoavat ryhmän liikkeelle, kansalaistoiminnan parissa työskente- levät sekä tietysti liikunnan parissa ammatikseen toimivat henkilöt. Tähän ryhmään kuuluvat myös liikuntapaikkojen hoitajat ja liikuntatilojen käytön mahdollistajat.
Viimeinen osa-alue liikuntasuhteen käsitteessä on sportisointi. Kosken (2004, 193–194) mu- kaan sportisointi viittaa ”prosessiin, jonka myötä urheilu ja sen merkitykset ovat läpäisseet koko elämänmuodon”. Urheilua pidetään yhtenä keskeisimmistä merkityksen tuottajista. Merkityk- set, jotka liikuntaan sekä urheiluun yhdistetään, ovat yleensä myönteisiä kuten esimerkiksi dy- naamisuus, aktiivisuus, nuorekkuus, terveellisyys sekä trendikkyys. Sportisuus on nähtävissä jokapäiväisessä arkielämässä, esimerkiksi ihmisten puhetyylissä sekä pukeutumisessa. Pu- keutuminen voi olla liikunnallista, ilman liikunnan harrastamista.
KUVIO 1. Liikuntasuhteen osa-alueet (Koski 2004, 192–194)
3.3 Liikunnan merkitysulottuvuudet
Koski (2013) määrittää, että erilaiset liikuntaan liittyvät merkitysulottuvuudet muodostavat jo- kaisen ihmisen liikuntasuhteen. Liikuntasuhde on hyvin yksilöllistä ja jokainen kokee sen eri tavoin. Liikunta itsessään voidaan ajatella enemmänkin kulttuurisena kokonaisuutena, tällöin suhde siihen kehittyy erilaisista merkityksistä. Yksilön liikuntasuhteen kestävyyteen, intensiivi- syyteen sekä liikunnan kokonaismäärään esimerkiksi arjessa vaikuttavat merkitysten moni- naisuus ja voimakkuus. Juuri tästä syystä merkitys on liikuntasuhteen tärkein käsite.
Liikuntasuhteeseen ja sen rakentumiseen yksi tärkeä vaikuttava tekijä on se volyymi sekä in- tensiivisyys, jolla merkityksiä on havaittavissa. Teemme havaintoja ympäristöstä päivittäin ja ne voivat ohjailla valintojamme. Esimerkiksi tanssin harrastus yleistyi reilusti sen jälkeen, kun televisiossa alkoi pyörimään 1,6 miljoonaa katsojaa tavoittava tanssiohjelma Tanssii tähtien
kanssa. (Koski 2013, 107–108.) Koski (2013) jakaa liikunnan merkitysulottuvuudet seitsemään eri ryhmään. Merkitysulottuvuuksien ryhmät ovat suoritus tai kilpailu, terveys, sosiaalisuus, il- maisu, ilo ja itsen tunteminen. Myös kaikilla liikuntalajeilla tai -muodoilla on eri merkitysprofiilit.
Kaikilla ihmisillä on täysin yksilöllinen kokemus merkityksistä ja niiden tärkeydestä. Liikuntala- jien merkitysprofiilit ovat myös hyvin yksilöllisesti koettu asia. Eri liikunta- sekä urheilulajit pitä- vät sisällään useita erilaisia kulttuurisia merkityksiä. Näiden myötä esimerkiksi kiinnostus lii- kuntaan saattaa löytyä sekä vahvistua. Niin paljon kuin on erilaisia liikuntalajeja, on myös eri- laisia merkityksiä. Erilaisissa liikuntalajeissa voivat painottua eri asiat, kuten esimerkiksi no- peus, kestävyys, taktisuus, notkeus, luontoelementti. (Koski 2013, 104–105.)
Zacheus ym. (2003, 29) ovat myös tehneet erilaisia jakoja liittyen työikäisten liikuntamerkityk- siin. Nämä jaot ovat terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, toimintakyvyn sekä työkyvyn lisää- minen ja liikunnallisen elämäntavan ylläpitäminen. Jaottelut voivat siis vaihdella riippuen tutki- muksista, mutta Kosken (2013) määrittelemä jakauma on hyvin monipuolinen, laaja sekä hel- posti omaksuttava.
Suoritukseen ja kilpailuun liittyy suorituskeskeinen näkökulma, siinä tavoitellaan täysin muita hyötyjä kuten esimerkiksi luontoliikunnan tuoma nautinnollisuus ja rauhan tunne. Etenkin kil- paurheilu, joka tähtää usein vain parempiin tuloksiin sekä voittoon on yhteydessä suorituksiin sekä kilpailemiseen liittyviin merkityksiin. Toki on muistettava, että jokainen ihminen on yksilö ja kokee asiat eri tavoin. Kuitenkin pääasiassa su oritukseen ja kilpailuun yhdistetään halu voit- taa ja olla entistäkin parempi. Suoritukseen ja kilpailuun liittyy olennaisesti koettu fyysinen pä- tevyys. Vastaavanlaiset tekijät voivat olla merkityksellisiä niille henkilöille, jotka vertaavat itse- ään kilpailuissa muihin. Tällöin henkilö voi saada liikunnasta hyvän olon tunnetta kilpailemalla vertaisiaan vastaan. Merkitykset voivat syntyä myös heille, jotka kilpailevat itsensä kanssa ja haluavat verrata itseään vain omiin suorituksiinsa. (Koski 2013, 98.) Kilpailun merkityksellistä- minen voi siis olla melko yksinkertaista, pienet kisailut, haasteet ja palkinnot voivat tehdä yht- äkkiä tavallisesta ei niin tärkeästä tekemisestä merkityksellistä (Koski 2013, 98–99).
Toinen merkitysulottuvuus on terveys, joka onkin viime vuosina liikunnan rinnalla korostunut.
Liikunnan vaikutus terveyteen on nostettu esille niin suuresti, että se on määritelty yhdeksi terveyden osa-alueeksi sekä näin ollen on tärkeä osa terveyskasvatusta. (Lohrmann & Wooley 1998.) Kosken (2013) mukaan terveysmerkitykset liikunnassa kerääntyvät nimenomaan niistä hyödyistä, joita liikunta antaa yksilölle ja hänen terveydelleen. Tässä tilanteessa liikunnan
voidaan ajatella olevan terveyden parantaja sekä ylläpitäjä. Siten liikkuminen on yksilölle suh- teutettuna järkevää sekä hyödyllistä. (Koski 2013, 101–102.)
Aikuisille terveysmerkitykset, rentoutuminen sekä virkistyminen ovat useimmiten tärkeimpiä perusteita liikunnallisen elämäntyylin valinnalle. (Zacheus ym. 2003, 139.) Näitä tuodaan myös esille esimerkiksi ”Muutosta liikkeellä!” valtakunnallisissa linjauksissa koskien terveyttä ja hy- vinvointia edistävää liikuntaa. Linjaukset perustuvat viimeaikaiseen tutkimustietoon liittyen vä- estön terveyden sekä fyysisen aktiivisuuden tilaa. Konkreettisena ajatuksena linjauksissa ovat suomalaisten liikunnan lisääminen ja istumisen vähentäminen koko elämänkulun aikana.
(Muutosta liikkeellä! 2013.)
Terveyttä ja kokonaisvaltaista hyvinvointia edesauttavan liikunnan kehittämiseksi on valittu eri linjauksia. Linjauksiin kuuluvat muun muassa arjessa istumisen vähentäminen, liikunnan lisää- minen, liikunnan aseman vahvistaminen suomalaisessa yhteiskunnassa sekä liikunnan merki- tyksen korostaminen esimerkiksi sairauksien ehkäisyssä, hoidossa ja kuntoutuksessa. (Muu- tosta liikkeellä! 2013.) Kolmas merkitysulottuvuuden osa-alue on sosiaalisuus. Etenkin lasten ja nuorten elämässä vertaisten ja ystävien merkitys on erittäin suuri. Liikunta antaa mahdolli- suuden yhdessäoloon sekä uusien vuorovaikutussuhteiden mu odostamiseen. Liikunnan myötä on mahdollista päätyä tilanteisiin, jotka kasvattavat sosiaalista pääomaa, luovat yhteen- kuuluvuuden tunnetta, joukkuehenkeä sekä yhteisöllisyyttä. Tämä kaikki on yhteydessä yksilön kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
Yhteenkuuluvuuden tunne ja sosiaalinen verkosto vaikuttavat positiivisesti mielialaan ja sitä kautta muun muassa arjessa jaksamiseen ja työntekoon. Liikunnan avulla koetuista tilanteista on siis hyötyä myös muilla elämän osa-alueilla. Esimerkiksi hyväksi koettu joukkuehenki har- rastuksissa voi antaa paljon positiivista energiaa, näkökulmia sekä arvostusta toimivalle tiimi- työskentelylle. (Koski 2013, 102–103.) Sosiaaliset ryhmäsuhteet useimmiten saattavat toimia yksilön erilaisten valintojen vaikuttimina. Esimerkiksi yhteisöliikunta, perheen kanssa yhdessä olo tai jokin seuratoiminta voivat olla yhdessäolon merkityksiä liikuntaa lisäävinä tai toisinaan vähentävinä tekijöinä (Liukkonen & Jaakkola 2013, 146–149).
Kosken (2013) mukaan liikunnassa ilmaisu on merkityksellistä muun muassa silloin, kun siihen liittyy koreografioita tai muuta suunniteltua liikettä. Kyseessä on useimmiten muille suunnattu esitys, mutta se voi olla myös täysin itselle tarkoitettu. Liikunta voi olla myös itseilmaisun keino,
kuten tanssi tai voimistelu, tällöin ilmaisu on vahvasti merkityksellistä liikunnassa. Erilaiset ar- vostelulajit kuten telinevoimistelu, uimahyppy tai mäkihyppy liittyvät myös ilmaisuun, jolloin niissä ilmaisu nousee merkitykselliseksi liikunnassa. Ilmaisu voi olla merkityksellistä liikun- nassa myös hieman erilaisimmissa tilanteissa, joita ei tule aina ajatelleeksi, kuten esimerkiksi pallopeleissä pelaajan vartaloharhautus. Kyseessä on tällöinkin itseilmaisu. Yleisesti monissa arvostelulajeissa on viitteitä ilmaisun merkityksellisyydestä liikunnassa. (Koski 2013, 101–
103.)
Ilo, leikki ja hauskuus ovat oleellisin merkitysulottuvuuksien jaottelusta ajatellen pysyvää liikun- nallista elämäntapaa. Teemat ovat myös haasteellisia, sillä aito ilo ja palo liikuntaa koskien kumpuaa ihmisestä itsestään. Tämän osa-alueen hallinta ja sisäistäminen voivat vaikuttaa suo- ranaisesti myös muihin merkitysulottuvuuksiin. Parhaimmillaan liikunnan ilo ja riemu tempaa mukaansa ja näin ihminen keskittyy vain yhteen tilanteeseen kerrallaan. Ilo ja mielekkyys lii- kunnan merkityksellisyydessä nousevat esille esimerkiksi erilaisten yhteisten pelien ja leikkien kautta. On tärkeää viihtyä yhdessä ja nauttia tilanteesta. Ilon ja leikin merkitysulottuvuus voi toisinaan olla tärkein tekijä koskien pysyvämpää liikunnallista elämäntapaa. (Koski 2013, 103–
104.)
Liikunnan ilon ja hauskuuden erilaiset kokemukset voivat määrittyä sekä riippua lapsen tai nuo- ren iän ja sukupuolen mukaan. Liikunnalliseen tilanteeseen osallistuminen tai jopa kilpailutilan- teet eivät nuoremmalla iällä välttämättä ole ainut ilon lähde tai siihen ei kilpailujen myötä ole tarvetta. Esimerkiksi pojille saattaa olla tyttöjä yleisempää löytää iloa fyysisestä pätemisestä.
Urheilu voi monelle nuorelle olla identiteetin rakentumisen kehitysympäristö. McCarthy, Jones ja Clark-Carter (2008) myös toteavat, että liikuntalajit voivat tuoda iloa eri tavoin. Heidän teke- mien tutkimuksiensa mukaan joukkuelajeihin osallistuvat lapset kertovat löytävänsä enemmän liikunnan iloa kuin yksilölajien harrastajat.
Itsen tunteminen ja siihen kuuluvat merkitysulottuvuudet liittyvät ihmisen yksilöllisiin liikuntako- kemuksiin, jotka nimenomaan painottuvat psyykkisiin tekijöihin. Tämän osa-alueen merki- tysulottuvuudet liittyvät kokemuksiin sekä tilanteisiin, joissa ihminen harjoittelee sekä oppii tun- temaan itseään, omia kehityskohteitaan, vahvuuksiaan ja rajojaan. Liikuntakokemuksien avulla yksilön on mahdollista harjoittaa omaa henkisen puolen kasvua ja kehitystä. Tärkeintä on yk- silön kokemukset ja tuntemukset omasta itsestään ja kyvyistään. (Koski 2013, 104–105.) It- searvostukseen yksi vaikuttava tekijä on yksilön koettu fyysinen sekä henkinen pätevyys
(Liukkonen & Jaakkola 2013, 149–150). Liikunnan avulla on mahdollista oppia itsestään uusia puolia ja saada merkityksellisiä kokemuksia nimenomaan tunnepuolella. Esimerkiksi aggres- siivisuuden tunteminen ja näyttäminen ei monissakaan tilanteissa ole suotavaa, saati hyväk- syttävää, mutta erilaisten urheilulajien parissa sitä voidaan jopa hyödyntää. (Koski 2013, 104–
105.)
Merkitysulottuvuuksien lisäksi jokaisella liikuntamuodolla sekä -lajilla on tietyt merkitysprofii- linsa. Lajimerkitykset voivat vaihdella laajasti riippuen liikuntalajeista. Jokainen ihminen kokee täysin yksilöllisesti eri liikuntalajien merkityksen. Merkityksen intensiivisyys voi vaihdella huo- mattavasti. Lajimerkitys voi näyttäytyä niin, että joku saattaa kokea olevansa vahvoilla tietyssä liikuntalajissa ja toisaalta kokea epämukavuuden tunnetta ja pärjäämättömyyttä jossain toi- sessa liikuntamuodossa (Zacheus 2008, 264). Lajimerkityksien erilaisuus ja vaihtelevuus voi- vat mahdollistaa jokaiselle juuri omanlaisensa liikuntamuodon löytämisen. Toisaalta taas eri liikuntalajien myötä jokaisen on mahdollista kohdata eri merkitysulottuvuuksia ja sen kautta oppia jotain uutta itsestään. Liikuntasuhde ja sen merkitysulottuvuudet tarjoavat siis yksilölle mahdollisuuksia kokonaisvaltaiseen itsensä kehittämiseen (Koski 2013, 104–106).
3.4 Liikuntamerkitysten syntyminen
Liikuntamerkitykset voivat muotoutua yksilön elämän aikana moneen eri suuntaan. Mikäli lii- kuntamerkityksiä on useita, se ei aina välttämättä ole yhteydessä runsaaseen fyysiseen aktii- visuuteen. Asiaa pidetään hyvin yksilöllisenä. Mielenkiintoinen huomio on se, että esimerkiksi aikuiset, joiden liikuntamäärä on vähentynyt vanhemmalla iällä, voivat kokea useita eri liikun- nan merkityksiä, kun taas he, jotka ovat vasta myöhemmällä iällä saaneet liikunnan mukaan osaksi arkea. (Koski & Zacheus 2012, 383.)
Koski (2013) määrittelee, että merkitysten syntyminen ja muodostuminen etenee vaiheittain.
Havainnollistan merkityksellistymisen prosessia kuviossa 2. Ensimmäisessä vaiheessa yksilö kohtaa liikunnan merkityksistä jonkun itselleen suotuisan. Kohtaamisen jälkeen seuraa merki- tyksen havaitseminen tai sen sivuuttaminen. Mikäli yksilö havaitsee merkityksen, hän tunnistaa sen ja analysoi sitä vertaillen aiempiin itselleen omaksuttuihin merkityksenkirjoihin. Uuden mer- kityksen yhdistäminen aiemmin koettuihin merkityksiin voi vahvistaa aikaisempia, mutta myös luoda jotakin uutta. Tällöin on mahdollista, että syntyy uudenlaisia merkityksellisyyksiä, joita ei
ole aiemmin huomannut edes ajatellakaan. Jotta merkitys saa alkunsa ja kehittyy, se vaatii kaikkien vaiheiden läpikäynnin. Jos prosessi pysähtyisi matkan varrella, vaikuttaisi se negatii- visesti merkityksen syntymiseen ja kehittymiseen. (Koski 2013, 101–104.)
KUVIO 2. Merkityksellistymisen prosessi (Koski 2013, 101–104)
Liikuntamerkitykset voivat syntyä ja kehittyä, kun yksilö kohtaa ja tunnistaa sekä havainnoi että analysoi liikunnan eri näkökulmia omasta henkilökohtaisesta suunnastaan. Liikuntasuhdetta on mahdollista kehittää sekä syventää tietoisesti. Itselleen tärkeiden merkityksien tunnistami- nen on tärkeässä roolissa, mikäli liikuntasuhdetta halutaan kehittää. Merkitykset saattavat muuttaa muotoaan matkan varrella ja siihen voivat vaikuttaa esimerkiksi perhe, ystävät, asuin- ympäristö ja terveydentila. Todennäköisemmin yksilö on aktiivisempi liikunnan suhteen, mitä enemmän hän kokee voimakkaita merkityksiä liittyen liikuntaa. (Koski 2013, 107–116.)
Merkityksellistymisen prosessi:
Merkityksen kohtaaminen Merkityksen havaitseminen Merkityksen tunnistaminen
Reflektointi jo omaksuttuun merkityskirjoon Uuden merkityksen linkittäminen jo omaksuttuihin
Merkityksellisyyden mahdollinen synty Merkityksellisyyden mahdollinen vahvistuminen
4 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE, TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää ja ymmärtää, millaisia merkityksiä opiskelijoilla on liik- kumisensa taustalla. Myös tietoisuus opiskelijoiden harrastamistaan liikuntamuodoista voi aut- taa ymmärtämään heidän liikunnalleen antamia merkityksiä paremmin. Lisäksi tausta-aineis- toksi tarkoituksena on selvittää, saavatko opiskelijat hyötyliikuntaa arjessa ja onko heillä liikun- taharrastuksia. Tavoitteena on saada monipuolisia vastauksia ja löytää liikkumisen tai liikku- mattomuuden taustalla olevia syitä ja merkityksiä. Hyötyliikunnan sekä liikuntaharrastusten määrä viikkotasolla voivat antaa suuntaa myös liikunnan merkityksille. Opiskelijat ovat siis kor- keakoululiikunnan palveluiden käyttäjiä, joten ennalta voisi odottaa heidän harrastavansa lii- kuntaa jonkin verran. Tämä ei kuitenkaan kerro liikkumisen perimmäisiä syitä, jotka ovat jokai- sella täysin yksilöllisiä. Lisäksi esimerkiksi hyötyliikunta ja liikuntaharrastukset viikkotasolla ei- vät välttämättä liity toisiinsa. Oman näkökulman asiaan voi tuoda maailmanlaajuinen korona- virustauti Covid-19, joka osaltaan saattaa rajoittaa monen totuttua liikuntakäyttäytymistä. Kos- ken (2013) mukaan liikuntasuhde ja liikkumista koskevat merkitysulottuvuudet ovat hyvin yksi- löllisiä ja suhteen voi kokea monin eri tavoin. Tämän vuoksi tutkimuksen tavoitteena on ym- märtää paremmin tutkittavaa ilmiötä sen eri näkökulmista eikä niinkään tehdä yleistyksiä ai- heesta.
Tutkimuskysymykset:
1. Mitkä ovat opiskelijoiden liikunnalle antamat merkitykset?
2. Millaiset liikuntamuodot palvelevat opiskelijan tarpeita?
5 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN
Tutkimuksen suunnittelu alkoi vuoden 2020 lopulla, jolloin selkeäksi kohderyhmäksi muodostui SYKETTÄ korkeakoululiikunnan käyttäjät. Vuoden 2021 alkupuolella selvitimme yhdessä kor- keakoululiikunnan työntekijöiden kanssa yhteistyön mahdollisuutta ja erilaisia lupa-asioita liit- tyen tekemääni tutkimukseen. Teoriatausta valmistui myös vuoden 2021 alkupuolella ja sen myötä tutkimuskysymykset alkoivat muodostumaan. Aineiston kerääminen suoritettiin maalis- huhtikuun 2021 aikana sähköisellä kyselylomakkeella. Kokemusnäkökulma on yksi laadullisen tutkimuksen näkökulmista, joka toimii tässäkin tutkimuksen taustalla. Kyseessä on tutkittavien kokemuksien sekä tunteiden ymmärtämistä. Kokemusnäkökulmasta katsottuna tutkimuksen tavoitteena ei ole tuoda ilmi selityksiä tai yleistyksiä, vaan enemmänkin ymmärtää tutkittavien kokemuksia sekä heidän antamia merkityksiään. Tämä yhdistyy myös siihen, että aineiston analyysi tehdään aineistolähtöisesti sekä avoimin mielin. (Kallinen 2021.) Seuraavissa luvuissa on esitelty tutkimuksen eteneminen vaihe vaiheelta.
5.1 Metodologiset lähtökohdat
Kyseessä on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus. Yleisesti laadullisessa tutkimuksessa pe- rusajatuksena on todellisen elämän kuvaaminen sekä ymmärrys siitä, että todellisuus voi olla hyvin vaiherikas. Tutkimuksen tarkoituksena on ymmärtää tutkittavaa ilmiötä. (Hirsjärvi 1997.) Laadulliseen tutkimukseen liitetään kehittämisvaikutteita esimerkiksi eri ajattelusuuntauksista sekä tutkimustraditioista. Kyseessä ei ole ilmiö, joka olisi vasta hiljattain noussut pinnalle, vaan tutkimuksella on perinnöllisiä suhteita muun muassa hermeneutiikkaan, fenomenologiaan sekä analyyttiseen kielifilosofiaan. (Tuomi & Sarajärvi 2011, 17–54.) Tämän tutkimuksen taustalla on fenomenologis-hermeneuttinen tutkimusperinne, jossa ihminen on tutkimuksen kohteena sekä tutkijana. Fenomenologisessa sekä hermeneuttisessa ihmiskäsityksessä tutkimuksen te- koa ajatellen tärkeimpiä näkökulmia ovat kokemus, merkitys ja yhteisöllisyys.
Elämismaailma on fenomenologisen tutkimuksen pääkohteena, tutkimus siis kohdistuu ihmi- sen suhteeseen omasta elämistodellisuudestaan. Fenomenologiasta puhuttaessa esille nou- see kokemuksen tutkiminen, vaikka toisinaan kokemus elää ja kehittyy merkitysten mukaan.
Fenomenologisen tutkimuksen suunnaksi nousevat siis merkitykset ja kokemukset. (Tuomi &
Sarajärvi 2011.) Kokemus voidaan ajatella olevan ihmisen kokemuksellinen suhde omaan
todellisuuteensa ja maailmaansa, jossa hän elää. Merkityksellisyys on meillä kaikilla läsnä ja tällöin kokemus kehittyy merkitysten mukaan. Fenomenologisen tutkimuksen kohteena ovat siis merkitykset. (Laine 2001, 26–29.)
Ihmisyksilö on perustaltaan yhteisöllinen puhuttaessa fenomenologisesta merkitysteoriasta.
Erilaiset kulttuuripiirit vaikuttavat ihmisten todellisuuteen ja sen myötä asioiden merkityksiin.
Yhteisöjen jäsenet voivat kokea yhteisiä piirteitä sekä merkityksiä, tällöin yksilön kokemusten tutkimus voi lisäksi kertoa jotain yleistä. On kuitenkin muistettava, että jokainen ihminen on yksilö ja kokee loppujen lopuksi asiat eri tavoin. (Laine 2001, 26–29.) Fenomenologinen tutki- mus on osaltaan tapaustutkimus, jossa pyritään ymmärtämään tutkittavan merkitysmaailmaa yleistyksien sijaan. Hermeneutiikka liitetään taas teoriaan koskien ymmärtämistä sekä tulkin- taa. Hermeneutiikka näkyy fenomenologisessa tutkimuksessa tulkinnasta puhuttaessa. Her- meneuttisen tutkimuksen kohteita voivat olla esimerkiksi yksilön ilmaisut. Ilmaisuun liitetään merkityksiä, joita voidaan lähestyä ymmärtämällä sekä tulkitsemalla. (Laine 2001, 26–29.)
Tapaustutkimuksessa usein yksittäisestä tapauksesta nostetaan esille yksityiskohtia sekä tark- kaa tietoa. Aineistonkeruussa voidaan hyödyntää eri menetelmiä ja useimmiten tavoitteena on ilmiöiden kuvaileminen. Tapaustutkimus pyrkii käsiteltävästä aineistosta muodostamaan koko- naisuuden. (Saarela-Kinnunen & Eskola 2015, 181.) Myös Saaranen -Kauppinen ja Puus- niekka (2009) nostavat esille, ettei tapaustutkimuksessa tavoitella niinkään yleistettävää tietoa.
Tavoitteena on ymmärtää tutkittavaa ilmiötä. Tapaustutkimusta käytetään menetelmänä, kun halutaan lisätä ymmärrystä tutkittavasta kohteesta ja hahmottaa kokonaisuuteen mahdollisesti vaikuttavat taustatekijät. Toisaalta taas tapaustutkimuksen heikkous voi olla otosten suhteelli- sen pieni edustavuus sekä se, että tulokset eivät ole välttämättä yleistettävissä. Tulosten oi- keellisuutta sekä merkitystä voidaan kuitenkin lisätä tekemällä laaja ja monipuolinen aineiston sekä analyysin kuvaus. Kun tapaustutkimuksia arvioidaan, käytetään usein kvalitatiivisen tut- kimuksen arviointikriteereitä. (Saaranen -Kauppinen & Puusniekka 2009.)
Tämä tutkimus liittyy sosiaaliseen ontologiaan ja relativistiseen epistemologiaan. Nämä kuulu- vat aristoteeliseen tutkimusperinteeseen. Tutkimuksen ontologinen lähtökohta tarkoittaa sitä, mikä on olemassa tai miten tutkimuskohde on olemassa. Tämä puolestaan liittyy sosiaaliseen ontologiaan. (Patomäki & Wight 2000.) Sosiaaliseen ontologiaan liittyvä tutkimuskohde on jat- kuvasti muuttuva sekä liikkeessä. Tällöin tutkimuskohdetta on ymmärrettävä ja tulkittava. Tut- kimuskohteesta voidaan tehdä erilaisia tulkintoja eikä objektiivista totuutta välttämättä
saavuteta. Tutkimuksen sosiaalinen ontologia määrittää myös tietynlaiset epistemologiset läh- tökohdat. Epistemologia on yhteydessä aiemmin määriteltyyn ontologisen todellisuuden tie- toon. Tämän tutkimuksen kohde liittyy ihmisten käsityksiin ja niiden pohjalta rakentuneisiin ko- konaisuuksiin. Tästä syystä tutkimusta lähestytään epistemologisen relativismin kautta. (Co- hen 2013.) Epistemologinen relativismi tarkoittaa tulkinnallisuutta. Sosiaaliset ilmiöt koostuvat subjektiivisista käsityksistä. Tällöin sosiaalista ilmiötä tulee lähestyä selvittämällä ja ymmärtä- mällä, miten tutkimuksen kohdejoukko itse näkee asian ilmentyvän. (Síren & Pekkarinen 2017.)
5.2 Aineistonkeruu
Ennen aineistonkeruuta selvitimme yhdessä korkeakoululiikunnan työntekijöiden kanssa tieto- suojaselosteisiin liittyviä asioita. Aineistonkeruu tapahtui sähköisen kyselylomakkeen avulla (liite 1). Tutkimuksen sähköinen kyselylomake lähetettiin sattumanvaraisesti 200 opiskelijalle ja vastauksia kertyi yhteensä 42. Vastausaktiivisuus oli 21 %. Vastaaminen oli täysin vapaa- ehtoista sekä luottamuksellista, eikä velvoittanut mihinkään jatkotoimenpiteisiin. Suostumus tutkimuksen osallistumiseen oli vastaajien keskuudessa 100 %. Tutkimus tehtiin Webropol- kyselylomakkeen avulla. Webropol on internetissä tehtävä tutkimus- sekä tiedonkeruuohjelma.
Ohjelmaa käyttäessä on mahdollista kerätä tietoa nopeasti ja suureltakin osallistujamäärältä.
(Heikkilä 2014.)
Lomakkeessa oli ensin kolme määrällistä kysymystä koskien sukupuolta, hyötyliikunnan mää- rää arjessa sekä liikuntaharrastusten määrää arjessa. Nämä määrälliset kysymykset sisälsivät useita eri vaihtoehtoja niin, että vastaajan olisi mahdollisimman helppo löytää itselleen sopivin vastaus. Sähköinen kyselylomake valittiin aineistonkeruumenetelmäksi jo pelkästään vallitse- van pandemia-ajan vuoksi, sillä tutkimus tuli suorittaa täysin etänä. Kysely on menetelmä, jossa jokaiselta vastaajalta kysytään täysin samaa asiaa ja samalla tavoin. Kyselytutkimus on tehokas tapa saada useita vastauksia lyhyellä aikavälillä. Tämän tehokkuuden lisäksi kyse- lyssä voi olla useita erilaisia kysymyksiä, jotka vastaaja näkee kerralla. Kyselyyn voi liittyä myös erilaisia haasteita, kuten kysymyksen ymmärtäminen samalla tavoin tutkijan kanssa, vastaajan mahdollinen huolimattomuus tai epärehellisyys sekä lomakkeen yleinen toimimattomuus.
(Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2009, 193–195.)
Kyselyssä hyötyliikunnan määrää kysyttiin päivätasolla ja liikuntaharrastusten määrää enem- män kertatasolla tavallista arkiviikkoa kohden. Kysymys oli asettelultaan monivalintakysymys.
Suurempi painotus oli kuitenkin laadullisessa kirjoitelmatyylisessä kysymyksessä, jossa vas- taajan tuli pohtia mahdollisimman monesta eri näkökulmasta suhdettaan liikuntaan ja liikkumi- sen taustalla olevia perimmäisiä merkityksiä. Lisäksi opiskelijan tuli pohtia liikuntamuotoja, jotka palvelevat hänen tarpeitaan parhaiten tällä hetkellä. Kirjoitelman aihe oli siis opiskelijan liikkumisen taustalla olevat merkitykset. Opiskelijat olivat pohtineet omia liikunnalle antamiaan merkityksiä hyvin monipuolisesti ja kattavasti, joka helpotti tutkimuksen tekemistä merkittä- västi. Vastauksista huomasi, että niihin oli käytetty aikaa ja vaivaa. Vastaajista jokainen vastasi kaikkiin annettuihin kysymyksiin.
Kirjoitelmatehtävään ei annettu tiettyä tavu - tai sanamäärää, vaan apukysymyksien keinoin pyrittiin johdattelemaan vastaaja avaamaan mahdollisimman laajasti omia näkökulmiaan lii- kunnan merkityksistä. Kuitenkin tehtävänannossa painotettiin kirjoitelman mahdollisuutta. Lä- hes jokainen vastaaja kirjoitti keskimäärin noin 15–20 rivin pituisen kirjoitelman, jossa he poh- tivat monesta eri näkökulmasta suhdettaan liikuntaan ja ennen kaikkea liikkumisen taustalla olevia merkityksiä. Joukkoon mahtui kuiten kin kolme kirjoitelman vastausta, joiden pituus oli enintään kolmen rivin mittainen ja näin ollen pohdinta muita vastaajia suppeampi. Näissä kir- joitelmissa kuitenkin mainittiin jossain määrin liikkumisen taustalla olevia merkityksiä, mutta ei niin laajasti kuin muissa vastauksissa. Näissä vastauksissa ei mainittu liikuntamuotoja, jotka palvelevat opiskelijan tarpeita parhaiten. Opiskelijoiden liikunnan merkityksiä on tutkittu aiem- min esimerkiksi Turun yliopistossa. Tuloksina ovat olleet terveyden tavoittelu sekä ylläpito, hy- vänolon tunne, ilo ja kunnon kohottaminen. (Grénman ym. 2018, 94–101.) Myös tässä tutki- muksessa nousee esille vastaavanlaisia teemoja, koronatilanteesta huolimatta.
5.3 Kohderyhmä
Tutkimukseni kohderyhmä on Joensuun korkeakoululiikunnan opiskelijakäyttäjät. Käyttäjät ovat yliopiston sekä ammattikorkeakoulun opiskelijoita. Kohderyhmän ikää ei kyselyssä pyy- detty, sillä se ei ole olennainen tieto tutkimuskysymysten näkökulmasta. Kyseiseen kohderyh- mään päädyttiin monestakin eri syystä. Tutkijan oma kiinnostus aikuisten liikunnan merkityk- sistä, oman opettajuuden sekä korkeakoululiikunnan palveluiden kehittäminen entisestään suuntasivat tutkimuksen juuri kyseiselle kohderyhmälle.
