Hengellisestä väkivallasta selviytyminen
Syvyyspsykologinen näkökulma hengellistä väkivaltaa harjoittaneesta yhteisöstä irtautuneiden ihmisten minuuden rakentumiseen
Lauri Hämeenaho Pro gradu -tutkielma Käytännöllinen teologia Teologian osasto
Filosofinen tiedekunta Itä-Suomen yliopisto Helmikuu 2020
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Tiedekunta
Filosofinen tiedekunta Osasto
Teologian osasto Tekijä
Lauri Hämeenaho Työn nimi
Hengellisestä väkivallasta selviytyminen: Syvyyspsykologinen näkökulma hengellistä väkivaltaa harjoittaneesta yhteisöstä irtautuneiden ihmisten minuuden rakentumiseen
Pääaine Työn laji Päivämäärä Sivumäärä
Käytännöllinen teologia Pro gradu -tutkielma x 25.02.2020 68 + 1
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Tiivistelmä
Tämä tutkimus käsittelee hengellistä väkivaltaa, ja hengellistä väkivaltaa harjoittaneista yhteisöistä eronneiden yksilöiden minuuden rakentumista. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, millaisten kokemusten kautta yksilöiden minuus on rakentunut sen jälkeen, kun he ovat eronneet hengellistä väkivaltaa harjoittaneesta uskonnollisesta yhteisöstä. Toisin sanoen tutkimuksen tarkoituksena on selvittää millä tavoin hengellisen väkivallan kokemukset, sekä niistä seurannut ero hengellistä väkivaltaa harjoittaneesta uskonnollisesta yhteisöstä kuljettavat ihmistä kohti uudenlaista ja syvempää tietoa ja ymmärrystä hänestä itsestään.
Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on luonteeltaan syvyyspsykologinen, jossa ihmisen minuuden rakentumiseen ja ylläpitämiseen nähdään vaikuttavan erityisen voimakkaasti hänelle itselleen tiedostamattomat voimat. Syvyyspsykologisen ihmiskuvan mukaan ihminen on jatkuvasti erilaisten tiedostamattomien mielensisäisten voimien vaikutuksen alaisena. Samalla nämä voimat heijastuvat hänen kokemusmaailmaansa, ja sitä kautta hänen minuutensa rakentumiseen. Tiedostamattomat mielensisäiset voimat tulevat erityisesti esiin ihmisen elämässä, kun hän kohtaa jotain uutta ja kauhistuttavaa, jota hän ei kokonaan kykene tietoisesti käsittelemään. Tuntemattoman edessä mielen tiedostamattomat voimat heijastuvat todellisuuteen.
Aineistonkeruumenetelmänä tutkimuksessa on kasvokkainen yksilöhaastattelu. Tutkimuksen aineisto on kerätty seitsemältä henkilöltä niin, että jokaista on haastateltu kerran. Haastatteluja on tehty kolme kappaletta Itä-Suomessa, kolme kappaletta Pohjois-Suomessa ja yksi kappale Etelä-Suomessa. Kaikki tutkielmaan haastatellut henkilöt ovat naisia. Haastattelujen pohjalta litteroitu aineisto on kokonaisuudessaan 133 sivua, fonttikoolla 12 ja rivivälillä 1,5. Aineisto on analysoitu käyttäen sisällönanalyysiä, sekä narratiivista analyysiä.
Keräämässäni aineistossa ilmenevä hengellinen väkivalta on määritelty yksilöön kohdistuvan kontrolloinnin kautta. Hengellinen väkivalta näyttäytyy ihmisen käyttäytymisen, tiedonsaannin, ajatusten ja tunteiden hallintana. Näitä neljää tekijää hallitsemalla hengellistä väkivaltaa harjoittavat uskonnolliset yhteisöt kykenevät saamaan yksilöstä kokonaisvaltaisen otteen. Tämän jälkeen hallittavissa olevan ihmisen elämä kyetään valjastamaan yhteisön oman kollektiivisen ideaalin ylläpitämiseen. Uskonnollisia oppeja hyväksikäyttävän syyllistämisen ja pelottelun avulla harjoitettu kokonaisvaltainen hallinta näyttää luovan yksilöitä, jotka sen sijaan, että tiedostaisivat voivansa huonosti, luulevat olevansa huonoja.
Hengellistä väkivaltaa harjoittavista yhteisöistä eronneiden ihmisten elämäntarinoissa näkyy, kuinka eron myötä heidän kokemusmaailmaansa jääneeseen tyhjiöön alkaa heijastua elementtejä minuuden tiedostamattomista osista. Carl Gustav Jungin teorian mukaisista minuuden tiedostamattomista rakenteista yksilön kokemusmaailmaan heijastuu hänen varjonsa, animukensa, persoonansa ja näiden kohtaamisen kautta lopulta myös Itse. Varjon kohtaaminen paljastaa ihmiselle voiman, jonka avulla hän kykenee asettamaan oman elämänsä etusijalle. Naisilla animuksen kohtaaminen näyttää paljastavan ne äärimmäisyyksiin viedyt sukupuoliroolit, jotka hengellistä väkivaltaa harjoittavassa yhteisössä ovat läsnä. Persoonan olemassaoloon havahtuminen paljastaa yksilölle, kuinka hengellistä väkivaltaa harjoittanut yhteisö luo jäseniensä minuuden pintaan rakenteen, jonka kautta he ovat yhteisössä eläessään määrittäneet arvonsa. Näiden kolmen minuuden tiedostamattoman puolen kohtaaminen näyttää johtavan siihen, että yksilön minuuden syvin olemus Itse heijastuu hetkittäin hänen kokemusmaailmaansa. Hengellisen väkivallan kokemukset opettavat yksilölle, kuinka oman minuuden ankkuroiminen ulkopuoliseen maailmaan, ja sen vaihtelevaan hyväksyntään ei ole yksilön hyvinvoinnin kannalta kestävä ratkaisu. Yksilö alkaa hahmottamaan mitä rakenteita, toimintatapoja ja ajattelumalleja tämä maailma on häneen luonut. Samalla minuutta luova katse kääntyy sisäänpäin. Tyhjyyteen katsoessa ihminen havahtuu siihen, että joku tuijottaa takaisin.
Avainsanat
Hengellinen väkivalta, syvyyspsykologia, tiedostamaton, sielunhoito, Carl Jung
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO – UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND
Faculty
Philosophical Faculty School
School of Theology Author
Lauri Hämeenaho Title
Recovering from spiritual abuse: Depth psychological perspective on the self-construction of people who have left the spiritual abusing community
Main subject Level Date Number of pages
Practical Theology Pro gradu -tutkielma x 25.02.2020 68 + 1
Sivuainetutkielma Kandidaatin tutkielma Aineopintojen tutkielma Abstract
This study examines spiritual abuse and the self-construction of individuals who have separated themselves from communities of spiritual abuse. The purpose of this study is to explore the experiences that individuals have about themself after they separated themselves from a religious community engaged in spiritual abuse. In other words, the purpose of the study is to determine whether experiences of spiritual abuse and the resulting separation from the religious community engaged in spiritual abuse, are moving individuals towards a new, and perhaps deeper wisdom and understanding about themselves.
The nature of the theoretical framework of this study is depth psychology, where the unconscious forces are seen to have a particularly strong influence on the construction and maintenance of the human self. According to depth psychology, man is constantly under the influence of various unconscious intrinsic forces. At the same time, these forces are reflected in his experiences and thus are constructing his self. Unconscious intrinsic powers are especially evident in a person’s life when he or she encounters something new and terrifying that he or she is not fully capable of handling consciously. In the face of the unknown, the unconscious forces of the mind are reflected to reality.
The data has been collected using the individual interview. The data has been collected from seven people so that each has been interviewed once. Three interviews were made in Eastern Finland, three in Northern Finland and one in Southern Finland. All the people interviewed for the thesis are women. The transcripts of the interviews are 133 pages in total, with font size 12 and line spacing 1.5. The data has been analyzed using content analysis and narrative analysis
In collected data, spiritual abuse is defined through control over the individual. Spiritual abuse appears to control human behavior, access to information, thoughts, and emotions. By controlling these four factors, religious communities engaged in spiritual abuse are able to gain a holistic grasp of the individual. Thereafter the life of the individual under control can be harnessed to maintain the collective ideal of the community. Using religious doctrines to blame and intimidate individuals communities create individuals who, instead of realizing they are not treated well, think they are inferior.
The life stories of people who have separated themselves from spiritual communities witch have spiritually abused them show how elements of unconscious parts of the human begin to reflect in the void of individuals' reality. From the unconscious structures of the individual, theorized by Carl Gustav Jung unconscious elements such as shadow, anima, and persona start to reflect into individuals' reality. By encountering these elements individual also starts to see parts of jungian Self. Encountering the shadow reveals the power one has when she starts to respect her own life. For women, confronting animus seems to reveal the extreme gender roles that are present in the community that spiritually violates people. Awakening to the existence of a persona reveals to one how an abusing community creates on the surface of its members the structure through which they have established their own value while living in the community.
Encountering these three unconscious sides seems to lead in situations where individuals momentarily experience the deepest essence of herself the jungian Self reflecting to her reality. Experiences of spiritual abuse teach a person how anchoring their own value to the outside world and its varying acceptance is not a sustainable solution for well-being. One begins to perceive what structures and thinking patterns this word has created to her. At the same time, the look that creates herself turns inward. When one looks at the emptiness, one starts to realize that somebody is staring back.
Keywords
Spiritual abuse, depth psychology, unconscious, pastoral care, Carl Jung
Tired eyes, barely open Crippled by a promise broken I have seen an empire falling Hopeless, can you hear me calling?
Turn away from all that I know Burning this bridge behind me
Light the way and I'll Follow Where you go
Can you tell me what is Real?
Starset – Down With The Fallen
Sisällys
1JOHDANTO ... 1
1.1TUTKIMUKSEN AIHE ... 1
1.2AIEMPI TUTKIMUS ... 2
1.3TUTKIMUKSEN AJANKOHTAISUUS JA TARPEELLISUUS ... 5
2 TEORIA ... 8
2.1HENGELLINEN VÄKIVALTA JA KÄYTÄNNÖLLINEN TEOLOGIA ... 8
2.1.1 Hengellisen väkivallan käsite ... 9
2.1.2 BITE-malli hengellisen väkivallan ymmärtämisessä ... 11
2.2JUNGIN SYVYYSPSYKOLOGIA JA MINUUDEN INTEGRAATIO ... 14
2.3.1 Varjo ... 16
2.3.2Anima ja Animus ... 19
2.3.3Ego ja Persoona ... 20
2.3.4Itse ja Individuaatio ... 21
3TUTKIMUKSEN MENETELMÄT ... 26
3.1LAADULLINEN TUTKIMUS ... 26
3.2TUTKIMUKSESSA KÄYTETTY AINEISTO ... 27
3.3AINEISTON ANALYYSIN VAIHEET ... 30
3.4TUTKIMUKSEN EETTISET KYSYMYKSET JA NIIDEN HUOMIOINTI ... 31
3.5TUTKIJAN REFLEKSIIVISYYS ... 33
4 TULOKSET ... 35
4.1HENGELLISEN VÄKIVALLAN LUONNE ... 35
4.1.1 Käyttäytymisen kontrollointi ... 35
4.1.2 Tiedon kontrollointi ... 37
4.1.3 Ajatusten kontrollointi ... 39
4.1.4 Tunteiden kontrollointi ... 41
4.2MUUTOKSET MINUUDESSA ... 42
4.2.1 Varjon kohtaaminen ... 43
4.2.2 Animan ja Animuksen dynamiikka ... 46
4.2.3 Persoona illuusiona ... 49
4.2.4 Kosketus Itseen ... 52
5 POHDINTA ... 56
LÄHTEET ... 62
LIITTEET ... 69
HAASTATTELURUNKO ... 69
1 JOHDANTO
1.1 Tutkimuksen aihe
Tarkastelen tässä tutkielmassa hengellistä väkivaltaa kokeneiden ihmisten minuuden rakentumista.
Erityisesti olen kiinnittänyt huomiota siihen, millä tavoin hengellistä väkivaltaa kokeneen, ja tuosta väkivaltaa harjoittaneesta yhteisöstä eronneen ihmisen minuudessa alkaa näyttäytyä hänelle uusia ja tuntemattomia puolia. Tarkastelen siis sitä, millä tavoin hengellisen väkivallan kokemukset, sekä niistä seurannut ero hengellistä väkivaltaa harjoittaneesta uskonnollisesta yhteisöstä kuljettavat ihmistä kohti uudenlaista, ja kenties syvempää tietoa ja ymmärrystä hänestä itsestään. Tutkielmassa käytetyn aineiston olen kerännyt haastattelemalla seitsemää hengellistä väkivaltaa kokenutta ihmistä.
Uskon, että oma kiinnostukseni uskonnollisten ryhmien toimintaa kohtaan on kirjoitettu minuun elämäni ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Lapsena sain äitini puolelta kristillisen kasvatuksen.
Minulle kerrottiin, kuinka Jumala on hyvä ja suojeleva Luojamme, ja kuinka kuoleman jälkeen näemme rakkaamme uudelleen. Isäni perheessä kristinusko ei ollut voimakkaasti läsnä ja hänen kauttaan opin tarkastelemaan maailmaa rationaalisemmin. Se mitä ei voitu osoittaa todeksi oli epätodellista, tai ainakaan siihen ei tarvitsisi keskittyä ja uhrata aikaa. Yhä tänäkin päivänä katson maailmaa molempien vanhempieni silmin, ja pohdin, kumpi tapa nähdä maailma on viime kädessä ihmisen hyvinvoinnin kannalta kestävämpi.
Hengellinen väkivalta on herättänyt viimeisten vuosikymmenten aikana laajalti keskustelua.
Näyttääkin siltä, että tieteellisen tutkimuksen ulkopuolella aiheesta keskustellaan ja kirjoitetaan varsin innokkaasti. Hengellinen väkivalta näyttäytyy näissä keskusteluissa usein uskonnollisen yhteisön harjoittamana toimintana, joka aiheuttaa ryhmän omille jäsenille kärsimystä ja vahinkoa.
Tämänkaltainen määritelmä on kuitenkin valtavan väljä, ja jättää usein ihmiset pohtimaan mitä hengellinen väkivalta todellisuudessa on, ja mihin sen tuhoava voima perustuu.
Tämän tutkielman tavoitteena on auttaa ymmärtämään millaisia muutoksia hengellistä väkivaltaa kokeneet, ja tuota väkivaltaa harjoittaneesta yhteisöstä irrottautumaan alkaneet ihmiset kokevat omassa minuudessaan. Hengellisen väkivallan seurauksia on tutkittu jo aiemmin sekä Suomessa että maailmalla. Tähän mennessä tiedämme hengellisen väkivallan voivan aiheuttaa esimerkiksi uupumusta, pelkoja, ahdistuneisuutta, masentuneisuutta, mielenterveydellisiä ongelmia sekä
itsetuhoisuutta. Aiempi tutkimus on myös auttanut ymmärtämään sitä, kuinka yhteisöstä eroaminen ei välttämättä vielä poista hengellisen väkivallan aikaansaamia oireita. Useissa tapauksissa ihminen tarvitseekin ulkopuolista apua jopa voimistuvien oireiden ymmärtämiseen, sekä niiden taustalla olevien syiden selvittämiseen.1 Samasta syystä erilaista auttamistyötä tekevät ihmiset tarvitsevat yhä enemmän psykologista tietoa siitä, millaisten kokemusmaailmojen läpi hengellinen väkivalta yleensä ihmisiä kuljettaa.
Tutkielmani etenee niin, että tässä johdantoluvussa käsittelen aiempaa tutkimusta hengellisestä väkivallasta, sekä hengellisen väkivallan tutkimuksen ajankohtaisuutta aikamme Suomessa. Toisessa luvussa esittelen tutkielmani teoreettisen taustan. Luku pitää sisällään teoreettiset lähtökohdat lähestyä hengellistä väkivaltaa ilmiönä, sekä teoreettisen taustan siitä, miten ihmisen minuuden rakentumista (mukaan lukien sen tiedostamattomia osia) voidaan lähestyä. Kolmannessa luvussa käsittelen ne menetelmät ja toimintatavat, joilla olen tämän tutkimuksen tehnyt. Lisäksi luvussa kuvaan tutkimuksen etenemisen vaiheet, sekä pohdin tutkimusta eettisestä näkökulmasta. Tämän jälkeen neljännessä luvussa käyn läpi tutkielmani tulokset siitä, millä tavoin hengellistä väkivaltaa harjoittaneet yhteisöt hallitsevat ihmisten minuutta, sekä siitä, mitä hengellistä väkivaltaa kokeneiden yksilöiden minuudessa näyttää tapahtuvan, kun he alkavat irrottautumaan heitä vahingoittaneesta uskonnollisesta yhteisöstä. Viidennessä ja viimeisessä luvussa tiivistän tutkielmani tulokset ja pohdin niiden merkitystä käytännön tasolla, erityisesti sielunhoidon näkökulmasta. Viimeinen luku päättyy pohdintaan hengellisen väkivallan olemassaolon syistä ja sen syvimmästä olemuksesta.
1.2 Aiempi tutkimus
Maailmaa järkyttäneet terrori-iskut WTC-torneihin syyskuun yhdentenätoista päivänä vuonna 2001 ovat useiden tutkijoiden mielestä saaneet aikaan tutkimuksellista kiinnostusta uskonnollisten ryhmien vaikutuksesta ihmisen käyttäytymiseen. Vuosituhannen alun tapahtumien myötä ihmisten kollektiiviseen tietoisuuteen on näyttänyt ensimmäistä kertaa tulleen se tosiasia, että erilaiset uskonnolliset yhteisöt voivat aiheuttaa myös tuhoa ympärilleen. Terrorismin tutkijat ovat kiinnostuneet siitä, miksi ja millä tavoin uskonnolliset ryhmät radikalisoituvat niin, että ryhmien jäsenet ovat valmiita väkivaltaisiin tekoihin ulkoryhmien ihmisiä kohtaan.2 Tutkimukset kamppailevat nähdäkseni kahden jakolinjan välillä. Ensisijaisena vaikuttavana tekijänä väkivallan synnyssä nähdään uskontojen opillinen sisältö, joka on omiaan aiheuttamaan eksklusiivista ajattelua,
1 Ruoho 2017.
2 Ks. esim. Jurgensmeyer 2003; Lorne 2018.
jossa ryhmään kuuluminen luo ihmiselle paremman arvon suhteessa muihin ihmisiin. Toinen vaihtoehto on, että radikalisaatio johtuu ylipäänsä niistä sosiaalisista lainalaisuuksista, jotka ovat läsnä, kun yksilöt muodostavat kiinteitä ryhmiä. Samalla kun terrorismin tutkimus on auttanut ymmärtämään näitä väkivallan syntymekanismeja, on tutkijoiden mielessä herännyt myös toisenlainen kysymys. Voivatko uskonnolliset ryhmät vahingoittaa myös omia jäseniään, ja onko tämä jollain tapaa jopa psykologinen edellytys sille, että ryhmien arvot ja toimintatavat saadaan istutettua (nopeasti) ihmisen mieleen?
Puhuttaessa hengellisen väkivallan aikaisemmasta tutkimuksesta on tärkeää ymmärtää, että käsite on itsessään hyvin uusi ja moniulotteinen. Hengellisen väkivallan käsite onkin Suomessa tullut osaksi tieteellistä ja yleistä keskustelua vasta 2000-luvulta, ja näyttää siltä, että myös kansainvälisesti käsite spirtitual abuse hakee vielä paikkaansa eri tieteenalojen tutkimuksissa. Tähän mennessä Suomen ulkopuolella tehty tutkimus on keskittynyt paljon niihin psykologisiin tapoihin, joilla uskonnolliset yhteisöt ja erilaiset kultit hallitsevat jäseniään.3 Tutkimusta on tehty lisäksi uskonnollisista yhteisöistä eronneiden ihmisten kokemuksista ja noiden kokemusten vaikutuksista heidän minuuteensa.
Tutkimuksista käy vahvasti ilmi se, kuinka tiukan opin omaavasta uskonnollisesta yhteisöstä eroaminen näyttäytyy ihmisen elämäntarinassa usein isona kokemuksena, tai jopa käännekohtana, joka muuttaa sitä tapaa, jolla ihminen katsoo maailmaa.4
Käytännöllisen teologian tutkimuskentällä on myös tutkittu laajasti sitä, mitkä tekijät vaikuttavat siihen, että yksilö alkaa hiljalleen pohtimaan mahdollista eroamista uskonnollisesta yhteisöstään.
Tutkimuksissa on havaittu esimerkiksi, että sosiaaliset suhteet oman yhteisön ulkopuolelta, uskonnon näkeminen valintana, suuri muutos elämässä tai sisäisesti koettu älyllinen ristiriita uskonnollisten oppien kanssa voivat saada yksilön pohtimaan eroamista uskonnollisesta yhteisöstä. Näissä tutkimuksissa keskiöön nousee käsite disaffiliation, jolla kuvataan sitä psykologista prosessia, mikä yksilössä tapahtuu, kun hän alkaa etääntyä (aluksi yleensä mielensisäisesti) ja lopulta eroaa uskonnollisesta yhteisöstä.5 Kokonaisuudessaan huomionarvoista on, että monet näistä ulkomailla tehdyistä tutkimuksista sivuavat useissa kohdissa hengellisen väkivallan teemaa, jättäen kuitenkin ilmiön syvemmän psykologisen tutkimisen ja pohtimisen tutkimuskysymysten ulkopuolelle.
3 Richardson 2003; Singer 2003.
4 Sharp & Beck 2017; Bailey 2018.
5 Albrecht & Howard 1988; Thiessen & Wilkins-Laflamme 2017.
Suomessa hengellinen väkivalta on noussut tutkimuskohteena muutamien tutkimusten keskiöön. Aini Linjakumpu on tarkastellut vanhoillislestadiolaisten hoitokokouksiin liittyvää vallankäyttöä, sekä selvittänyt hoitokokousten seurauksia niihin osallistuneille ihmisille.6 Johanna Hurtig on tarkastellut tutkimuksessaan lapsiin kohdistunutta seksuaalista hyväksikäyttöä vanhoillislestadiolaisissa yhteisöissä.7 Meri-Anna Hintasala on tutkinut käytännöllisen teologian väitöskirjassaan vanhoillislestadiolaisen uskon ja ruumiillisuuden suhteen ilmenemistä verkkokeskusteluissa, luoden lisäymmärrystä siihen, miten yhteisöissä erilaiset ruumiillisuuteen liittyvät teemat, kuten terveydentila tai seksuaalinen toiminta teologisoidaan uskonelämän asioiksi.8 Lisäksi hengellisen väkivallan ilmiön noustessa julkiseen keskusteluun ovat Suomessa useat kustantajat julkaisseet kirjoja, jotka käsittelevät ansiokkaasti hengellistä väkivaltaa erilaisista näkökulmista. Tällaisia teoksia ovat esimerkiksi hengellistä väkivaltaa pelkojen näkökulmasta käsittelevä Aila Ruohon teos Päästä meidät pelosta, sekä Aini Linjakummun teos Uskonnon varjot, joka pureutuu tarkemmin hengellistä väkivaltaa harjoittavien yhteisöjen sosiaalisiin rakenteisiin.9 Aila Ruohon ja Vuokko Ilolan teos Usko, toivo ja raskaus taas käsittelee kriittisesti lestadiolaisen perhe-elämän ihanteita ja sukupuolirooleja.10 Lisäksi Aila Ruoho on käsitellyt Jehovan todistajien toimintaa kriittisesti teoksessaan Vartiotornin varjossa.11 Hengellisen väkivallan olemassaolon kollektiivisen hyväksymisen myötä aiheen ympäriltä on tehty myös useita opinnäytetöitä.12
Lähimpänä oman tutkielmani aihetta on Jukka Timosen perinteentutkimuksen väitöskirja, jossa tarkasteltiin hengellistä väkivaltaa harjoittaneista yhteisöistä eronneiden ihmisten minuuden rakentumista sosiaalisesta konstruktionismista käsin. Kyseisessä teoriasuuntauksessa ihmisen subjektiivisen todellisuuden rakentumisen ensisijaisena tekijänä nähdään se sosiaalinen ympäristö, jossa hän elää. Tutkimuksesta kävi ilmi, kuinka hengellistä väkivaltaa harjoittaneista yhteisöistä irtautuneiden ihmisten oli usein vaikea saada apua eron jälkeen virinneeseen ahdistukseen, koska auttavat tahot eivät useinkaan tunnistaneet hengellisen väkivallan ilmiötä, eivätkä tienneet millaisia vaikutuksia sillä voi olla yksilön elämään.13 Lisäksi omassa aikaisemmassa sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmassani olen käsitellyt narratiivisen psykologian lähtökohdista sitä, millä tavoin hengellistä väkivaltaa harjoittaneesta yhteisöstä eroaminen voi muuttaa yksilön tapaa hahmottaa ja luoda tarinaa hänestä itsestään. Tutkimuksesta kävi ilmi, että ero hengellistä väkivaltaa harjoittavasta
6 Linjakumpu 2012.
7 Hurtig 2013.
8 Hintsala 2017.
9 Ruoho 2017; Linjakumpu 2015.
10 Ruoho & Ilola 2014.
11 Ruoho 2015.
12 Ks. esim. Sulander 2003; Kukkula 2007.
13 Timonen 2013, 379–380.
yhteisöstä näyttää muuttavan sitä tapaa, jolla ihminen luo tarinaa itsestään.14 Lopulta jäin kuitenkin pohtimaan sitä, mikä on tuo ihmisen luoma tarina hänestä itsestään, varsinkin jos se voi muuttua elämän aikana hyvin radikaalilla tavalla. Onko näiden minuudesta luotujen tarinoiden taustalla olemassa todellisuus, joka paistaa ajoittain läpi tähän todellisuuteen, vai tyhjyys, joka vain odottaa sitä, että ihminen rakentaa uuden tarinan itsestään, kun vanha on osoittautunut kestämättömäksi?
Ajatusketju tiputti minut lopulta Carl Gustav Jungin pohdintojen kanssa samalle tasolle. Samassa huomasin, että syvyyspsykologisesta näkökulmasta hengellisen väkivallan vaikutuksia ihmisen minuuden rakentumiseen ei ole aikaisemmin tarkasteltu.
1.3 Tutkimuksen ajankohtaisuus ja tarpeellisuus
Ajassamme länsimaiset yhteiskunnat muuttuvat kenties nopeammin kuin koskaan. Monet suuret makrotason ilmiöt, kuten globalisaatio, teknologian kehittyminen sekä vapaa-ajan lisääntyminen ovat saaneet aikaan sen, että elämme hyvin erilaisessa yhteiskunnassa, kuin esimerkiksi vielä sata vuotta sitten. Muutokset ovat vaikuttaneet laajalti myös uskontojen ja uskonnollisuuden kentällä. Vielä muutama vuosikymmen sitten suuri osa uskontososiologian tutkijoista oli sitä mieltä, että alkanut sekularisaatio tulisi pyyhkäisemään uskonnot pois niistä yhteiskunnista, jotka kykenevät elintason nousun myötä tuottamaan jäsenilleen itsessään tarpeeksi hyvinvointia. Nyt osaamme kuitenkin kertoa, että tutkijat eivät olleet täysin oikeassa, vaikka maallistumista toki on tapahtunut ja tapahtuu edelleen. 2020-luvulle käännyttäessä uskontososiologisessa keskustelussa puhutaan yhä enemmän postsekularisaatiosta. Sekularisaation jälkeiseen aikaan viittaavalla käsiteellä kuvataan aikaamme, jossa uskonto ei itseasiassa ole kadonnut vaan on yhteiskunnallisella tasolla osana maailmanpoliittisissa keskusteluissa erilaisten konfliktien, globalisaation ja eettisten kysymysten, kuten eutanasian, abortin ja bioetiikan myötä.15 Yksilötasolla uskonto on taas muuttunut yksilön mielessä yhä henkilökohtaisemmaksi ja yksityisemmäksi asiaksi.16
Kuvatut muutokset vaikuttavat erilaisten uskonnollisten yhteisöjen ja ryhmien suosioon, ja sitä kautta niiden toimintaan. Ensinnäkin näyttää siltä, että suuret yhteisöt menettävät tasaiseen tahtiin suosiotaan länsimaisissa yhteiskunnissa. Isot kirkot voivat näyttäytyä aikamme individualistiselle ihmiselle vieraana ja tuntemattomana, sillä ne eivät pysy mukana nopeasti muuttuvien yhteiskuntien muutoksissa.17 Isojen yhteisöjen sanoma siitä, kuinka ihmisen tulisi elää ei vetoa aikamme yksilöön,
14 Hämeenaho 2019.
15 Habernas 2008; Eriksson 2018, 80–81.
16 Davie 2002, 267; Niemelä 2004, 13–16.
17 Hytönen, Ketola, Salminen, Sohlberg & Sorsa 2016.
joka haluaa löytää tuon tavan itse. Näyttää siltä, että ihmiset haluavat ankkuroida elämäntapansa mieluummin omiin kokemuksiinsa, kuin suurempiin teologisiin tai filosofisiin pohdintoihin siitä, millainen on moraalisesti hyvä elämä ja millaista ihmisyyttä se yksilöltä vaatii. Toisaalta samaan aikaan kun suuret uskonnolliset yhteisöt menettävät kannatustaan näyttää siltä, että pienemmät uskonnolliset yhteisöt kasvattavat suosiotaan. Jollain tavalla vaikuttaakin siltä, että osa ihmisistä kaipaa yhä tiiviimpää yhteisöä, selkeitä vastauksia ja vahvaa johtajuutta, joiden kautta omaa uskonnollisuutta voidaan elää todeksi.18 Tämänkaltainen uskonnollisen kentän pirstaloituminen luo todennäköisesti yhä enemmän mahdollisuuksia myös hengellisen väkivallan harjoittamiselle.
Jatkuva puhe onnellisuuden ja hyvinvoinnin tavoittelusta kuvaa sitä, kuinka kiihkeästi aikamme ihminen tuijottaa itseään, ja kuinka hänen kokemusmaailmansa rakentuu hänen itsensä ympärille.
Onnellisuuden, sisäisen rauhan ja hyvinvoinnin tavoittelun ympärille on muotoutunut erityisesti länsimaissa miljardien arvoiset markkinat. Tämä näkyy uskontojen tutkimuksessa erilaisten uushengellisten liikkeiden ja ajatusmallien suosion kasvamisena. Eräänlaista sekulaaria hengellisyyttä, kuten mindfullnesia ja (länsimaista) joogaa harjoittava yksilö kertoo, kuinka hän joka päivä lausuu kiitoksen elämänsä sisällöstä, mutta ei kuitenkaan usko, että mikään erityinen transendentti kuulee hänen kiitostaan. Näin rukous, ja kaikki muukin mitä ihminen harjoittaa osana hengellisyyttä, kohdistuu häneen itseensä, luoden hänelle sitä ainutlaatuista sisäistä kokemusta, jota uushengellisyys etsii. Yhä harvinaisemmaksi käyvä moderni uskonnollinen ihminen ajattelee, että on olemassa kaikille ihmisille yhteinen tie kasvaa ja ymmärtää maailmaa, joka ankkuroituu uskonnon pyhän kirjallisuuden kuvaamaan suureen tarinaan, metanarratiiviin. Aikamme postmoderni hengellinen ihminen ajattelee, että tällaisia teitä on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Teiden vertaileminen nähdään jopa yksilöä loukkaavana tai vahingoittavana, sillä ne ankkuroituvat yksilön kokemusmaailmaan, ja sitä kautta ihmisen minuuteen.19 Hengellisen väkivallan asiantuntijat pitävät todennäköisenä, että uushengellisyyden suosion kasvu tulee mahdollistamaan ihmisen kaltoinkohtelun näiden uudenlaisten ryhmien toimesta. Joitain kertomuksia ahdistavista kokemuksista erilaisista uushengellisistä kokoontumisista, sekä vanhempien kertomuksia siitä, kuinka he eivät enää tunnista omaa lastaan, joka palaa viikonlopun mittaiselta retriitiltä on jo olemassa.20
18 Geels & Wikström 2009, 393–396.
19 Holstein & Gobrium 2000, 3–5 Butler 2002, 13–14.
20 Hassan 2016, 155–167.
Yhteiskunnallisesta näkökulmasta hengellisen väkivallan ilmiön nouseminen julkiseen keskusteluun liittyy laajempaan ajankohtaiseen ja osin politisoituneeseen kysymykseen siitä, voivatko sanat satuttaa. Yhteiskunnallisessa keskustelussa toinen ääripää on sitä mieltä, että sanat eivät voi satuttaa ja vahingoittaa aikuista ihmistä. Toinen ääripää taas vaatii yhä kiihkeämmin, että erilaisten mielipiteiden ilmaisua tulisi rajoittaa lainsäädännöllä, jotta voitaisiin suojella ihmisiä henkiseltä väkivallalta ja syrjinnältä. Hengellisen väkivallan käsite sijoittuu näiden kahden ajattelumallin ristipaineeseen. Tämä taas saa aikaan paljon sekaannusta käsitteen sisällöstä. Eri ääripäiden kannanottajat väittävät toisaalla, että hengellistä väkivaltaa ei ole olemassa, ja toisaalla, että koulun joulukirkko voidaan tulkita jollain tavalla hengelliseksi väkivallaksi ja lasten mielelle vahingolliseksi.
Sekava politisoitunut keskustelu paljastaa, kuinka emme ymmärrä vielä tarpeeksi hyvin sitä, millä tavoin ihmisiä ja heidän käyttäytymistään hallitaan sekä alistetaan, ja mihin psykologisiin mekanismeihin tuon hallinnan ja alistamisen ihmisyyttä tuhoava voima syvimmillään perustuu.
2 TEORIA
2.1 Hengellinen väkivalta ja käytännöllinen teologia
Tieteenalana käytännöllinen teologia tutkii yksilöiden, yhteisöjen ja yhteiskunnan uskonnollista toimintaa, sekä erilaisten teologisten ajatusten soveltamista ihmisten elämään. Näin myös yhteiskuntien sisällä toimivien erilaisten uskonnollisten yhteisöjen harjoittama hengellinen väkivalta voidaan nähdä tieteenalalle varsin ominaisena tutkimuskohteena. Teologisissa keskusteluissa käytännöllisen teologian alle lukeutuu usein sekä uskontososiologia, että uskontopsykologia. Näistä ensimmäinen keskittyy uskonnon ja uskonnollisten yhteisöjen yhteiskunnallisten merkitysten tutkimiseen ja jälkimmäinen uskonnollisten ilmiöiden tutkimiseen yksilön näkökulmasta.21
Psykologian ja sosiologian välille asettuu tieteenalana sosiaalipsykologia, joka pyrkii ymmärtämään ihmisen toimintaa erilaisissa sosiaalisissa konteksteissa.Sosiaalipsykologiassa erilaisilla ryhmillä, joihin ihminen kuuluu, nähdään olevan suuri rooli yksilön subjektiivisen todellisuuden ylläpitämisessä.22 Toisen maailmansodan tapahtumat saivat tutkijat pohtimaan mikä oli saanut ihmiset toimimaan niin, että he olivat valmiita tuhoamaan kokonaisia ihmisryhmiä. Yksilöpsykologia ei tuntunut osaavan vastata tähän kysymykseen, ja tämän myötä sosiaalipsykologinen ihmiskuva tuli näkyväksi ihmisille maailmanlaajuisesti.23 Maailmalla jo osittain vakiintunut tieteenala uskontososiaalipsykologia tai uskontojen sosiaalipsykologia tutkii uskonnollisten ryhmien dynamiikkaa, sekä yksilöä osana näitä ryhmiä.24 Tutkimukseni keskittyy yksilön minuuden rakentumiseen, ja näin ollen uskontopsykologiaan, kuitenkin hyödyntäen myös uskontososiaalipsykologista ymmärrystä, kun tarkastelen hengellistä väkivaltaa Steven Hassanin BITE-mallia hyödyntäen.
Kuten edellisessä luvussa totesin, on hengellisen väkivallan tutkimusta Suomessa tehty jo jonkin verran. Kuitenkin ilmiön uskontopsykologinen ja uskontososiaalipsykologinen ymmärrys on vielä alkuvaiheessa. Ilmiöön sisäänrakennettu sosiaalipsykologinen tapa hallita ja kyky alistaa ihmistä, sekä tuon hallinnan ja alistamisen myötä yksilön sisällä tapahtuvat muutokset ovat teemoja, jotka tarvitsevat ympärilleen lisää tutkimusta. Vaikka ymmärrämme mitä hengellinen väkivalta objektiivisesti tarkasteltuna näyttää olevan, emme ymmärrä vielä tarpeeksi hyvin sitä, miksi
21 Woodward & Pattison 2000, 8–15.
22 Pirttilä-Backman, Suoninen, Lahikainen & Ahokas 2013, 11–12.
23 Bordens & Horowitz 2001, 1–6.
24 Argyle & Beit-Hallahmi 2013, 1–2.
hengellisen väkivallan harjoittaminen on mahdollista. Onko mahdollista, että hengellinen väkivalta on jopa jollain kieroutuneella tavalla luontaista ihmiselle, joka pyrkii jatkuvasti pitämään oman maailmankuvansa ehjänä ja tarpeeksi yksinkertaisena kyetäkseen elämään tässä äärimmäisen monimutkaisessa maailmassa? Emme myöskään ymmärrä vielä pienimmissäkään määrin sitä, millaisia polkuja pitkin yksilön sisäinen kokemus hänestä itsestään alkaa rakentumaan, kun hän päättää erota hengellistä väkivaltaa harjoittaneesta uskonnollisesta yhteisöstä. Tulevaisuudessa uskottavan käytännöllisen teologian täytyy pystyä tunnistamaan yhä tarkemmin uskontojen ja uskonnollisuuden pimeät puolet, sekä ymmärtää niiden psykologiset seuraukset. Näistä ensimmäinen mahdollistaa sen, että vähemmän ihmisiä ajautuu hengellisen väkivallan uhriksi, jälkimmäinen taas sen, että uhreja kyetään auttamaan tehokkaammin oikeilla psykologisilla ja sielunhoidollisilla metodeilla.
2.1.1 Hengellisen väkivallan käsite
Viimeisten vuosikymmenien aikana julkisuuteen nousseelle hengellisen väkivallan käsitteelle on annettu monenlaisia selityksiä ja määritelmiä.25 Ajoittain jopa sekavien määrittelyjen kautta on nähtävissä, kuinka käsite hakee vielä muotoaan niin psykologisissa, yhteiskunnallisissa kuin teologisissa keskustelussa. Erilaisten selitysten määrä, sekä käsitteen ajoittainen sekavuus kertoo kuitenkin myös siitä, kuinka moniulotteisesta ilmiöstä hengellisessä väkivallassa on lopulta kysymys.
Tämä vaikuttaa siihen, että uskonnollisessa yhteisössä harjoitettavaa hengellistä väkivaltaa ja sen luonnetta on vaikea vangita yhteen lauseeseen, niin että se kattaa ilmiötä ympäröivän laajan kokemusmaailman.
Tutkija ja kirjailija Aini Linjakumpu on määritellyt hengellisen väkivallan henkiseksi tai fyysiseksi väkivallaksi, joka kohdistuu uskonnollisen yhteisön omiin jäseniin. Määritelmän mukaan hengellinen väkivalta perustellaan uskomisen tai uskonnolliseen yhteisöön kuulumisen kautta. Kyseinen määritelmä auttaa ymmärtämään sitä, kuinka hengellinen väkivalta lopulta kohdistuu yksilön toimijuuteen, jolloin yksilön vapaus luoda omaa uskonnollisuutta ja tulevaisuuden suuntaa vähenee.26 Niin Linjakummun määritelmän, kuin muidenkin löytämieni määritelmien kautta hengellisen väkivallan ilmiö tuntuu pelkistyvän. Usein sosiologisiin teoriasuuntauksiin ja tutkimustraditioihin nojaavien määritelmien myötä ilmiö tuntuu menettävän jotain psykologisesti merkittävää, jossa
25 Stenlund 2016, 213–216.
26 Linjakumpu 2015, 52.
lopulta uskon hengellisen väkivallan tuhoavan voiman piilevän. Yksi haastateltavani kuvasi hengellistä väkivaltaa kaikkena, mitä hänelle tapahtui hengellistä väkivaltaa harjoittaneessa uskonnollisessa yhteisössä. Vaikka hengellinen väkivalta koostuu yksittäin havaittavista teoista, kuten uhkailusta, pelottelusta ja sosiaalisesta hallinnasta, on sen perimmäisin tarkoitus nujertaa yksilön oma ajattelu, sekä kyky elää itsenäisesti omien ajatustensa ja mielenkiinnon kohteidensa ohjaamana.27 Hengellistä väkivaltaa harjoittavien ihmisten tuhoisa halu pitää kiinni omasta maailmankuvasta, ja siitä syntyvä hengellinen väkivalta jättää taakseen itsekontrollin. Oman uskonnollisen ryhmän näkemyksistä pidetään kiinni, vaikka siitä seuraisi joidenkin yksilöiden nujertaminen.
Uskontopsykologisesta näkökulmasta hengellisen väkivallan tuhoavan voiman voidaan katsoa liittyvän siihen, kuinka yksilön uskonnollisuuden ja hengellisyyden nähdään olevan yhteydessä yksilön minuuden syvimpiin kerroksiin. Uskonnollisuuden ja hengellisyyden ajatellaan luovan elämään merkitystä ja rakennetta tavalla, joka on laajasti yhteydessä koko yksilön kokemusmaailmaan.28 Se millaisena ihminen syvimmiltään näkee maailman ja olemassaolonsa tarkoituksen, vaikuttaa siihen, miten hän maailmaa ja ihmisiä ympärillään katsoo. Näin hengellisen väkivallan voidaan ajatella kohdistuvan ihmisen sisäistä maailma ylläpitävään merkitysrakenteeseen, jonka jatkuva alistaminen ja murtaminen saa aikaan yksilössä epämääräisen tunteen siitä, kuinka elämä ei kanna. Näin hengellinen väkivalta maalaa yksilön koko elämälle tummat sävyt.
Hengellisen väkivallan määrittelyn vaikeudesta huolimatta on sen aiheuttamia seurauksia tutkittu jo varsin monipuolisesti. Aikaisempien tutkimusten myötä hengellisen väkivallan tiedetään aiheuttavan esimerkiksi erilaisia pelkoja. Pelkoja voi syntyä esimerkiksi helvettiä, demoneita, lopun aikoja, verta, kuolemaa, synteihin lankeamista, ankaraa jumalaa29 sekä ryhmän ulkopuolista maailmaa kohtaan.
Lisäksi uhrien kokemuksiin pohjautuvien tutkimusten myötä hengellisen väkivallan on katsottu olevan yhteydessä masennukseen, uupumukseen, ahdistuneisuuteen, painajaisiin, mielenterveyden häiriöihin (esimerkiksi psykoosit) sekä itsetuhoisuuteen.30
27 Hassan 2013, 132–136
28 Palouzian & Park 2013, 11–14.
29 Huom. Jumala on kirjoitettu tässä tutkielmassa pienellä niissä kohdissa, joissa se ilmenee tyhjänä käsitteenä, joka on valjastettu hengellisen väkivallan käyttöön ja oikeuttamiseen.
30 Ruoho 2017.
2.1.2 BITE-malli hengellisen väkivallan ymmärtämisessä
Teoreettisemmasta viitekehyksestä käsin varsin toimivana hengellistä väkivaltaa, ja etenkin siihen liittyvää hallintaa kuvaa yhdysvaltalaisen psykologin, konsultin ja kulttityön pioneerin Steven Hassanin luoma BITE-malli. Hassan on luonut mallin psykologi Leon Festingerin klassisen kognitiivisen dissonanssin teorian pohjalta. Festingerin teorian mukaan ihmisten käytökseen, ajatuksiin ja tunteisiin vaikuttamalla voidaan muuttaa myös ihmisten asenteita erilaisia ristiriitaisia tilanteita kohtaan. Toisin sanoen muuttamalla ja säätelemällä sitä, miten ihminen saa käyttäytyä, ajatella ja tuntea, voidaan muuttaa sitä, miten yksilö suhtautuu hänen ympärillään avautuvaan maailmaan. Pidemmällä aikavälillä tuo suhtautumisen tapa luo subjektiivisen kokemuksen maailman luonteesta ja samalla sen kontekstin, missä ihminen luo kuvaa itsestään. 31
BITE-mallin nimi muodostuu englanninkielisistä termeistä behavior, information, thought sekä emotion. Mallin avulla on mahdollista ymmärtää sitä, kuinka uskonnolliset yhteisöt kykenevät hallitsemaan ihmisiä kokonaisvaltaisella tavalla, rajoittaessaan yhteisön sisällä olevien ihmisten käyttäytymistä, tiedonsaantia, ajattelua ja emootioita. Hassan on siis lisännyt klassiseen Festingerin teoriaan emootioiden hallinnan, jonka hän näkee olevan yksi tärkeä elementti ihmisiä hallitsevien ryhmien toiminnassa. Teoriana BITE-mallin vahvuus on siinä, että se auttaa ymmärtämään sitä tapaa, jolla hengellistä väkivaltaa harjoittavat uskonnolliset yhteisöt luovat rakenteen, jonka kautta ihmisten hallitseminen ja alistaminen mahdollistuu.32 Entisenä uskonnollisen kultin jäsenenä Hassan onkin kehittänyt mallin erityisesti uskonnollisten yhteisöjen ja kulttien hallinnan ymmärtämiseen.
Myöhemmin Hassan on soveltanut mallia käsitellessään esimerkiksi taloudellisten huijareiden, poliittisten yhteisöjen sekä teknologisten laitteiden tapoja hallita ihmisiä.33 Hengellisen väkivallan tutkimuksessa BITE-mallia ei kuitenkaan ole aiemmin hyödynnetty. Esittelen seuraavaksi BITE- mallin neljä ulottuvuutta.
Jäseniensä käyttäytymistä kontrolloimalla hengellistä väkivaltaa harjoittavat uskonnolliset yhteisöt pyrkivät säätelemään heidän fyysistä todellisuuttaan. Tämä tapahtuu erilaisten sääntöjen ja uskonnollisten dogmien avulla. Käytännössä säännöt määrittelevät hyvin usein sen, miten ja kenen kanssa ihmisen pitäisi elämäänsä elää. Kun sääntöjen mukainen elämä perustellaan jumalan tahdon mukaiseksi elämäksi, jää jäljelle joko vaihtoehto totella ryhmää tai olla tottelematta jumalaa.
Sääntöjen noudattaminen näyttäytyy ryhmässä pärjäämisen kannalta tärkeänä tekijänä, sillä
31 Festinger 1962.
32 Hassan 2013, 21–23; Hassan 2016, 114–116.
33 Hassan 2016, 86–87; Hassan 2018.
yhteisöissä on usein myös tapana kollektiivisesti seurata, että yksilöt elävät yhteisöjen sääntöjen mukaisella tavalla. Autoritaarisissa uskonnollisissa yhteisöissä erilaiset rituaalit ja toimitukset pitävät yksilön kannalta vahingollisten sääntöjen voimaa yllä. Niiden avulla sääntöjen ympärille luodaan keinotekoinen pyhyyden huntu, jonka todellinen tarkoitus on estää yhteisön jäseniä kyseenalaistamasta yhteisössä vallitsevia sääntöjä.34 Tällaisia sääntöjä voivat olla esimerkiksi tilivelvollisuus toisen ihmisen synneistä johtoportaalle tai epäuskovaisten kanssa ajanviettämisen välttäminen.35
Informaation tai tiedon kontrollointi on toinen tekijä, jonka avulla hengellistä väkivaltaa harjoittavat uskonnolliset ryhmät pyrkivät hallitsemaan ja rajaamaan yksilön vapautta toimia. Usein yhteisöt ylläpitävät tietoon perustuvaa kontrollointia uskottelemalla jäsenilleen yhteisön ulkopuolisen maailman olevan läpeensä paha. Näin yksilöille pyritään luomaan mustavalkoinen kuva maailmasta, jossa yhteisö edustaa hyvyyttä, ja kaikki yhteisön ulkopuolella oleva pahuutta. Oman sisäryhmän ulkopuolisen maailman edustaessa pahuutta, on syytä myös suhtautua varovaisesti kaikkeen tietoon, jota sieltä tulee. Vaihtoehtoinen tieto voi olla naamioituneen paholaisen yritys houkutella ihmistä tielle, joka johtaa helvettiin. Usein tiedon kontrollointia perustelevien oppien kautta onnistutaan luomaan yksilöön pelko ulkomaailmaa kohtaan. Pelkoa hyväksikäyttävä ajatusmalli ohjaa yksilöt tehokkaasti pois kaiken tiedon luota, joka voisi maalata eri sävyjä yhteisön luomaan mustavalkoiseen maailmankuvaan.36
Kolmantena tekijänä hengellistä väkivaltaa harjoittavat uskonnolliset ryhmät pyrkivät kontrolloimaan yksilön ajatuksia. Tällä tarkoitetaan sitä, että uskonnolliset ryhmät pyrkivät erilaisten oppien ja toimintatapojen avulla määrittelemään sitä, millaisia ajatuksia tuon ryhmän yksilöiden olisi hyvä ajatella, ja millaisia ajatuksia heidän tulisi välttää. Tästä seuraa se, että ollakseen ryhmän määritelmien mukaisesti hyvä ihminen, on yksilön opittava manipuloimaan omia ajatusprosessejaan.
Esimerkiksi oppi siitä, kuinka jo syntien ajatteleminen nähdään yhtä raskaana rikkomuksena jumalaa vastaan kuin itse synnin tekeminen, saa ihmiset tarkkailemaan omia ajatuksiaan, samalla peläten omaa olemustaan. Näin tuhoon johtavien syntisten ajatteluprosessien hallintaan pyrkiminen johtaa siihen, että ryhmän jäsenet joutuvat tukahduttamaan ajatuksiaan. Samantapaisena syntinä nähdään myös kriittiset ajatukset ryhmän toimintatavoista ja niiden mahdollisista seurauksista.37 Psykologisesta näkökulmasta tällainen hallinta on äärimmäisen vaarallinen, sillä usein ajatukset,
34 Hassan 2016, 116–117.
35 Ruoho 2015, 298–308; Linjakumpu 2012, 76–90.
36 Hassan 2016, 117–119.
37 Hassan 2016, 119–122.
jotka nousevat ihmisen mieleen toistuvasti ovat tavalla tai toisella merkityksellisiä. Niillä on jotain kerrottavaa siitä subjektiivisesta todellisuudesta, jonka kautta ihminen elämäänsä elää. Pinnalle nousevien ajatusten kieltäminen ja tukahduttaminen johtaa harvoin mihinkään hyvään.
BITE-mallin mukaan viimeisenä tekijänä yksilöitä vahingoittavat uskonnolliset yhteisöt pyrkivät hallitsemaan jäsentensä emootioita. Emootion käsitteellä kuvataan usein tunteita kokonaisvaltaisempia prosesseja, joissa useista tunteista koostuvan kokemuksen nähdään vaikuttavan tavalla tai toisella ihmisen elämään.38 Uskonnollisissa yhteisöissä tapahtuva emootioiden hallinta ja kontrollointi ovat kiinteässä yhteydessä niihin oppeihin ja käyttäytymismalleihin, joita ryhmät pitävät yllä. Tämä johtuu siitä, että erilaiset opit ja käyttäytymismallit luovat rakenteen ja perustelut tunteiden kontrolloinnille.
Käytännön tasolla emootioiden hallinta tapahtuu esimerkiksi siten, että yhteisö opettaa elämän korkeimman tavoitteen olevan jumalan tahdon täyttäminen. Kuitenkin vaativan, tuomitsevan ja ankaran jumalan yhteydessä eläminen saa ihmisessä aikaan riittämättömyyden tunteita. Kärsimys ja oman riittämättömyyden kokemus nähdään usein yhteisössä välttämättömäksi. Lopulta ihmisen ohjaaminen on helpompaa, kun hän kokee jatkuvasti tunteiden tasolla itsensä huonoksi elämän suurimman tavoitteen edessä. Ihmisen voidessa huonosti, syy nähdään hänessä itsessään, eikä siinä yhteisössä, joka tuon kokemuksen luo. Yhteisö onnistuu luomaan yksilön sisälle psykologisen tilan, jonka pohjalta hän kokee syvästi tarvitsevansa apua ja lohdutusta oman olemassaolonsa luonteen johdosta. Uskontopsykologiassa tällaista häpeää kutsutaan ontologiseksi häpeäksi, sillä se on kiinteästi yhteydessä yksilön syvään kokemukseen siitä, että hän on vääränlainen.39 Emootioiden hallinnan teemaan liittyy myös hengellistä väkivaltaa harjoittavien uskonnollisten yhteisöjen oppi, jonka mukaan ryhmän ulkopuolinen maailma on pahuuden asuinsija. Ryhmän jäsenet opetetaan vieroksumaan ja jopa pelkäämään ulkopuolista maailmaa. Näin saadaan luotua tilanne, jossa yhteisöistä eroaminen on uskomattoman hankalaa, ja vaatii yksilöltä aina valtavasti rohkeutta.
Hallitsemalla kaikkia BITE-mallin neljää osaa (käytös, tieto, ajattelu ja emootiot) pystyvät hengellistä väkivaltaa harjoittavat uskonnolliset yhteisöt vaikuttamaan äärimmäisen tehokkaasti yksilöiden mielensisäisiin prosesseihin, ja sitä kautta heidän minuutensa rakentumiseen. Yhdessä nuo tekijät luovat yksilön ympärille kokonaisvaltaisen verkon, jonka avulla älykkäimmätkin ihmiset on mahdollista pitää ryhmän sisällä. Neljän komponentin kautta muodostuva kokonaisvaltainen ote saa
38 Salmela 2014, 3–8.
39 Zijlstra 1995, 75–76.
useimmissa tapauksissa yksilön pysymään yhteisössä, vaikka hän tuntisikin voivansa huonosti.40 Yksilön kokiessa ristiriitaa uskonnollisen yhteisön luoman maailmankuvan ja omien autenttisten ajatustensa välillä, on yksinkertaisesti kannattavampaa valita ryhmän näkökulma.41 Niiden ajatusten ja tunteiden kuunteleminen, jotka ovat yhteisön oppien ja tapojen vastaisia, johtaisi todennäköisesti hämmennystä ja ahdistusta aikaansaaviin sisäisiin ristiriitoihin. Sama prosessi johtaa lopulta siihen, että yksilö oppii tukahduttamaan omat ajatuksensa ja tunteensa, jotta tämänkaltaista ristiriitaa ei enää syntyisi. Yhteisön rakentamasta sosiaalisesta identiteetistä tulee yksilön minuuden kannalta ensisijainen, ja oma yksilöllinen minuus hautautuu mielen tiedostamattomiin kerroksiin odottamaan.
Yllä kuvatun kaltaisen ihmisyyttä vahingoittavan hallinnan perusteleminen uskonnonvapaudella ei pitäisi olla mahdollista.42 Todellinen vapaus ei ole mahdollista yhteisössä, joka pyrkii hallitsemaan ihmisten elämää kokonaisvaltaisesti, ja luo sosiaalisesti rakennetun tilanteen, jossa yhteisöstä eroaminen näyttäytyy ihmiselle usein mahdottomana ja pelottavana ratkaisuna.
BITE-mallin kautta on mahdollista ymmärtää, kuinka suuresta elämänmuutoksesta on kysymys, kun yksilö päättää irtautua hengellistä väkivaltaa harjoittaneesta uskonnollisesta yhteisöstä. Irtautuminen näyttäytyy koko yksilön kokemusmaailman muutoksena, kun käyttäytymistä, tietoa, ajatuksia ja emootioita hallinneet rakenteet poistuvat elämästä. Useissa tapauksissa ihminen on ensimmäistä kertaa elämässään tilanteessa, jossa hänen tulisi alkaa säädellä käyttäytymistään, tiedonkäsittelyään, ajatuksiaan ja emootioitaan itsenäisesti. Edessä näyttää olevan kipeä matka, jonka tarkoituksena on päästä uudelleen kosketukseen sen minuuden kanssa, jolta hengellistä väkivaltaa harjoittanut yhteisö on kieltänyt olemassaolon.
2.2 Jungin syvyyspsykologia ja minuuden integraatio
Syvyyspsykologia pyrkii ymmärtämään ihmisen kokemusmaailmaa hänelle itselleen tiedostamattomista arvojen ja ajatusten konflikteista, sekä minuuden rakenteista käsin.
Syvyyspsykologia siis keskittyy yksilöiden mielen sisällä vaikuttaviin alitajuisiin kannustimiin, joiden ajatellaan ohjaavan yksilöiden elämää. Näin kyseinen psykologinen suuntaus luo ihmiskuvaa, jossa ihmismielen tiedostamattomalla osalla on suuri rooli sen kannalta, millaisena ihminen itsensä ja maailman näkee, sekä miten hän tuossa maailmassa toimii. Syvyyspsykologian kaksi tärkeintä
40 Hassan 2016, 123–124.
41 Pretorius 2004.
42 Stenlund 2016.
nimeä ovat Sigmund Freud (1856–1939) ja Carl Gustav Jung (1875–1961).43 Hyödynnän tässä tutkielmassa Jungin ajattelua, ja tutkin hengellistä väkivaltaa harjoittavasta yhteisöstä irtautuneiden ihmisten minuuden rakentumista hänen ajatuksiensa ja ihmiskuvansa kautta.
Jungin laaja tuotanto minuuden rakenteista ja tiedostamattomasta luo tutkijalle omat haasteensa.
Ensinnäkin Jungia lukiessa täytyy ymmärtää, että hän liikkuu tekstissään erilaisista viitekehyksistä toiseen nopealla tahdilla. Näin lukijalle ei ole aina selvää se, milloin puhutaan psykologisesta teoriasta, ja milloin teksti on teologista tai filosofista pohdintaa. Mittavan uran tehneen Jungin ajattelu saa uudenlaisia virikkeitä ja painotuksia hänen elämänsä myötä. Jungin ajattelua ja erilaisten käsitteiden käyttöä (etenkin teoria tiedostamattoman minuuden rakenteista) on myös pidetty liian väljänä. Tämän myötä on sanottu, että Jungin ajatteluun perehtyminen ja hänen teorioidensa hyödyntäminen mahdollistaa sen, että esimerkiksi tutkija saattaa tiedostamattaan projisoida oman elämänsä ja ajattelunsa osaksi teoriaa.44
Haasteistaan ja laajuudestaan huolimatta Jungin merkitystä psykoterapian ja sielunhoidon kehitykselle ei voida väheksyä. Useat hänen käsitteensä ovat jääneet elämään näihin auttamistyön muotoihin, ja tarjoavat vielä tänäkin päivänä oman näkökulmansa ihmisten auttamiseen. Laajuutensa vuoksi Jungin kaiken tuotannon hyödyntäminen erilaisten tutkimuskysymysten edessä on lähes mahdotonta. Tästä syystä olenkin päättänyt tässä tutkielmassa hyödyntää Jungin teoriaa minuuden tiedostamattoman puolen rakenteesta, sekä individuaatioprosessista.
Jungin käsite tiedostamattomasta eroaa merkittävästi hänen opettajansa Freudin käsityksestä. Vaikka miehille oli yhteistä tiedostamattoman korostaminen ihmisen elämään vaikuttavana voimana, he eivät olleet lopulta samaa mieltä siitä, mistä tiedostamaton koostuu. Yksinkertaistettuna Freudin ajatukset tiedostamattoman mielen sisällöstä liittyvät suurimmaksi osaksi ihmisen biologiseen olemukseen kuuluvien erilaisten varhaisessa elämänvaiheessa tapahtuvien seksuaalisväritteisten sisäisten konfliktien kieltämiseen ja tukahduttamiseen (poika huomaa esimerkiksi, että ei voi mennä naimisiin äitinsä kanssa).45 Jung taas näki minuuden tiedostamattomat kerrokset eri tavoin. Hänen mukaansa minuuden tiedostamattomien puolien kohtaaminen ja integroiminen osaksi minuutta on yksilön matka kohti hänen aitoa minuuttaan. Tällä matkalla kohti minuuden syvimpiä kerroksia ihminen tarvitsee uskonnollista symbolikieltä, jonka avulla ihmisyyden ja maailman luonne avautuu hänelle.
43 Geels & Wikström 2009, 129–131.
44 Wikström 2004, 266.
45 Wikström 2004, 245–247.
Tiedostamattoman tuleminen osaksi minuutta tapahtuu kuitenkin omalakisesti, ilman että ihminen osallistuu prosessiin vapaaehtoisesti tai tietoisesti. Näin Jung näkee minuuden tiedostamattomat puolet itsenäisinä toimijoina, jotka pyrkivät kohti ihmisen tietoisuutta. Tiedostamattoman pyrkimys kohti tietoisuutta näkyy uskonnollisissa symbolijärjestelmissä, joihin ihminen on vuosituhansien ajan projisoinut oman tiedostamattoman minuutensa erilaiset elementit. Näin ihmisten tiedostamaton ei ole vain henkilökohtainen ja jokaiselle ihmiselle yksilöllinen, vaan myös kollektiivinen ihmisiä yhdistävä tekijä. Lisäksi tiedostamaton ilmenee arkipäivän elämässä omalakisesti.46 Näin esimerkiksi mielenterveysongelmat, kuten masennus ja ahdistuneisuus ovat jungilaisittain tulkittavissa minuuden tiedostamattoman puolen puheeksi siitä, kuinka ihminen ei elä elämäänsä yhteydessä hänen todelliseen syvimpään olemukseensa.47
Ajassamme Jungin teoria on mahdollista nähdä vastavoimana individualistiselle postmodernille ihmiskuvalle, jonka mukaan jokainen ihminen on erilainen yksilö, joka etsii onnellisuutta useiden yhtä hyvien vaihtoehtojen ja arvojärjestelmien maailmasta. Jungiin mukaan matka kohti minuuden tiedostamattomia puolia paljastaa ihmiselle, että vaikka hän toki on yksilönä ainutlaatuinen, on hänen minuutensa syvimmässä kerroksissa jotain, joka on kaikille ihmisille yhteistä. Sisäänpäin kääntynyt katse paljastaa lopulta mitä tarkoittaa, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Tällöin ihminen saa kosketuksen Itseen. Ennen sitä hänen on kuitenkin kohdattava varjonsa, animansa tai animuksensa sekä persoonansa, ja kyettävä integroimaan nuo minuuden tiedostamattomat puolet osaksi tietoista minuuttaan. Tätä sisäistä matkaa kohti minuuden keskiötä Jung kuvaa individuaatioprosessiksi.48
2.3.1 Varjo
Kokonaisvaltaisesti Jungin tuotantoa ohjaa dualistinen ajattelu, jonka mukaan maailma koostuu hyvästä ja pahasta, valosta ja pimeästä, ilosta ja surusta, päivästä ja yöstä.49 Sama kaksinaisuus ilmenee myös jokaisen ihmisen sisällä, mistä löytyvät elementit niin hyvyyteen kuin pahuuteen.
Minuuden pahuuteen kykenevää puolta Jung kutsuu ihmisen varjoksi. Yleisimmin varjo vaikuttaa ihmisen elämään juuri minuuden tiedostamattomista rakenteista, josta se heijastuu yksilön kokemusmaailmaan ja elämään. Jungin mukaan ihminen usein uskottelee itselleen olevansa hyvä
46 Hauke 2006, 66–71.
47 Stein 2006, 209–213.
48 Jung 1978, 266–268; Geels & Wikström 2009, 182.
49 Jung 1978, 54.
vain siksi, että hänen sisällään asuvat pahuuden elementit ja niiden aikaansaamat seuraukset eivät ole hänelle itselleen tietoisia.50
Varjo kuvaa siis ihmisen väkivaltaista, eläimellistä, primitiivistä ja jopa pahaa puolta, ja on sen vaistoelämän kantaja, minkä historiallinen kehitys ulottuu biologisen elämän synnyn alkuajoille.
Varjo ei heijasta näin vain yksittäisen ihmisen minuuden tiedostamattomia elementtejä, vaan myös kaikille yhteistä kollektiivista alitajuntaa.51 Se saa voimansa kaikesta negatiivisesta ja pahasta, jonka yksilö kohtaa muissa ihmisissä ja maailmassa. Kun nämä kokemukset, ja niiden aikaansaamat omat negatiiviset ajatukset padotaan mieleen ilman niiden käsittelyä, saa varjo yhä suuremman roolin ihmisen tiedostamattomassa tavassa tulkita maailmaa, ihmisyyttä ja elämää.52 Varjo voi saada energiansa esimerkiksi varhaisista perhesuhteista, joissa ihminen on kokenut, että hänen vanhempansa rakastavat ja suosivat enemmän hänen sisarustaan. Mitä enemmän pimeyttä ihminen on padonnut sisäänsä, sitä tummempi ja tiheämpi hänen varjonsa on.
Jung erittelee kirjoituksissaan kolmenlaisia varjoja, jotka eivät kuitenkaan elä täysin itsenäisinä elementteinä, vaan ilmenevät yksilön psyykeessä osittain myös dynaamisina ja päällekkäisinä.
Ensimmäinen varjon tyyppi on henkilökohtainen varjo, joka edustaa niitä yksilöllisiä piirteitä, joita yksilö ei halua tunnustaa omikseen.53 Usein nämä persoonallisuuden pimeät aspektit omaavat ihmisen tiedostamattomassa mielessä autonomian, sillä ne tulevat esiin ihmisen kokemusmaailmassa ilman, että ihminen niitä tahdonalaisesti siihen tuo.54 Onkin varsin yleistä, että ihminen näkee maailmassa ja muissa ihmisissä ensiksi juuri ne viat, jotka todellisuudessa ovat hänessä itsessään.
Oman tiedostamattoman varjon projektiopintana toimivat muut ihmiset, joihin heijastettu varjo estää yksilöä ymmärtämästä hänen oman minuutensa syvempiä kerroksia.55 Tästä syystä negatiivisia tunteita aiheuttava asia, jonka yksilö intuitiivisesti tunnistaa toisessa ihmisessä, on todennäköisesti hänen omassa minuudessa oleva osa, joka ei ole vielä tullut nähdyksi.
Toista varjon tyyppiä Jung kutsuu kollektiiviseksi varjoksi. Kyseisen varjon voiman ehdollistavat käyttöönsä sosiokulttuurisessa ympäristössä tunnustettujen ihanteiden vastakohdat.56 Näin kullekin ajalle tyypilliset suositut arvot ja tavat toimia kasvattavat varjoa niille, jotka eivät kannata näitä
50 Jung 1978, 8–10.
51 Jung 1978, 8–9.
52 Casement 2006, 94–95.
53 Casement 2006, 102–103; Geels & Wikström 2009, 184.
54 Jung 1978, 8–9.
55 Casement 2006, 103.
56 Geels & Wikström 2009, 184.
samoja arvoja ja toimintamalleja. Jung näkeekin, että kollektiivisen patoutuneen varjon kasvu edeltää väkivaltaisia ja totalitaarisia vallankumouksia, joissa varjo lopulta pääsee ilmentämään itsensä.
Hänen mukaansa se, että lopulta saksalaiset sotilaat eivät kyenneet tunnistamaan omaa varjoaan johti siihen, että heidät saatiin valjastettua osaksi holokaustin kauheuksia.57 Ympäristössä ilmenevät tuhoisat voimat saavat sitä helpommin haltuunsa ihmisen, mitä sokeampi hän on omalle pimeydelleen. Juuri he, jotka luulevat voivansa nostaa itsensä hyvyyden ja pahuuden ikuisen liiton yläpuolelle ovat Jungin mukaan maailmanhistorian syvimpien surujen aiheuttajia, sillä he ovat menneet sekaisin oman tiedostamattoman pahuutensa aikaansaamasta tuskasta ja pelosta.58
Kolmatta varjon tyyppiä Jung kuvaa arkkityyppiseksi varjoksi. Se on niin sanottu Jumalassa oleva pimeä puoli, joka taistelee maailmassa sitä ihannetta vastaan, jonka ihminen muodostaa Jumalasta.59 Arkkityyppinen varjo on käsitteenä varsin abstrakti, filosofinen, metafyysinen ja ennen kaikkea Jungin teologisista pohdinnoista syntynyt käsite, joka kiteyttää hänen näkemyksensä hyvyyden ja pahuuden jatkuvasta vuorovaikutuksesta tässä todellisuudessa. Arkkityyppinen varjo ilmenee Jungin mukaan Vanhan testamentin Jumalassa selkeämmin kuin Uuden testamentin Jumalassa. Esimerkiksi Viidennessä Mooseksen kirjassa (5. Moos. 32:39) kuvataan, kuinka Jumala on sekä elämän antaja, että elämän tuhoaja. Näin Jumala ei ole vain passiivinen rakastava voima, vaan myös voima, joka kykenee tuhoamaan. Todellisuus, joka koostuu sekä armosta, että oikeudesta on ainoa mahdollinen todellisuus, sillä kaiken salliva armo saisi ihmisen synnit lisääntymään loputtomasti, ja äärimmäistä järjestystä himoitseva oikeus saisi aikaan totalitaarisen todellisuuden, jossa elämä ei voisi virrata ja kukoistaa.60
Jungin kirjallisen tuotannon kritiikki maallistuneita yhteiskuntia kohtaan tuntuukin kertovan aikamme ihmiselle, kuinka tärkeää yksilön on ymmärtää uskontojen symbolikielen merkitys, jotta hän kykenee elämään tasapainoisesti. Tämä siksi, että ihmisen suhde hänen elämistodellisuuteensa määrittyy juuri hänen suhteestaan transendenssiin. Ihminen, joka ei pyri elämässään kohti syvempää todellisuutta, eikä näin minuutensa syvempää olemusta ei kykene käsittelemään elämässä ennen pitkään hänelle ilmenevää kärsimystä. Yhä useammin ihminen törmää todellisuuden arkkityyppiseen varjoon ilman, että hän tuntee todellisuuden rakkaudellista elementtiä, jonka avulla kärsimystä on mahdollista käsitellä ja sietää. Seurauksena on tällöin yksilö, jonka kykenemättömyys käsitellä
57 Jung 1964, 223; Casement 2006, 96.
58 Jung 1978, 53.
59 Geels & Wikström 2009, 184.
60 Jung 1978, 55-59; Jung 1958, 43.
kärsimystä johtaa hänet tahtomattaan kylvämään ympärilleen kurjuutta, vihaa ja katkeruutta samalla kuljettaen hänet itsensä kohti merkityksetöntä kaaosta.
2.3.2 Anima ja Animus
Toinen tiedostamattoman mielen osa liittyy Jungin mukaan ihmisen vastakkaisen sukupuolen ominaisuuksiin, jotka ovat läsnä jokaisessa ihmisessä. Miehen sisimmässä on anima, joka edustaa hänessä tunteellisuuden ja intuitiivisen toiminnan kaltaisia ominaisuuksia. Naisen sisimmässä on animus, joka edustaa esimerkiksi päämäärätietoisuutta ja loogista ajattelua.61 Anima ja animus ovat kehittyneet ihmisten alitajuntaan sukupolvien saatossa, kun ihminen on harjoitellut ja pyrkinyt pääsääntöisesti suhteeseen vastakkaisen sukupuolen kanssa. Ne auttavat ja ohjaavat ihmisiä ymmärtämään ja reagoimaan vastakkaisen sukupuolen toimintaan.62 Tästä syystä jokainen mies kantaa minuudessaan ikuista kuvaa naisesta ja nainen ikuista kuvaa miehestä.
Anima ja animus projisoidaan usein muihin ihmisiin, erityisesti vastakkaisen sukupuolen edustajiin.
Keskeisinä tiedostamattoman mielen elementteinä ne heijastuvat usein esimerkiksi parinvalintatilanteissa, joissa oman animan tai animuksen luoma ideaali heijastetaan ihmiseen, jonka kanssa tulevaisuus nähdään mahdolliseksi. Tiedostamattoman mielen kautta toimiva anima tai animus toimivat parisuhteessa voimakkaita pettymyksiä aikaansaavina voimina, kun oma kumppani ei toimikaan sillä tavoin, kuin tiedostamattomassa mielessä vuosikausia kehittynyt arkkityyppinen kumppani toimii. Näin anima ja animus voidaan nähdä itsessään myös sukupuolistereotypioden luojina ja ylläpitäjinä. Parisuhteissa animan tai animuksen vaikutuksesta syntyvän projektion luoman ihanteen hajotessa ihminen kokee syvää pettymystä, jonka alkuperä jää useissa tilanteissa ihmisille tuntemattomaksi.63
Psykoanalyyttisiä perinteitä kunnioittaen myös Jung ajattelee, että ihmisen varhaisimmat suhteet ovat erityisen tärkeitä yksilön psyykkisen kehityksen kannalta. Myös anima ja animus toimivat jo hyvin varhaisessa vaiheessa elämää. Esimerkiksi poikalapsen ensimmäisenä animan heijastuspintana toimii hänen äitinsä ja tyttölapsen animuksen heijastuspintana hänen isänsä. Tulevaisuudessa heijastuspinta luonnollisesti muuttuu, ja esimerkiksi poikalapsen kehittyessä on tärkeää, että hänen projisoimansa anima kykenee irrottautumaan hänen äidistään, jotta hän kykenee kasvamaan itsenäiseksi aikuiseksi
61 Geels & Wikström 2009, 189.
62 Geels & Wikström 2009, 183.
63 Kast 2006, 119–120.
